Huih, iik, apua!

Sunnuntai-aamuna lähdettiin Ransun kanssa pitkälle lenkille Pappissaareen. Alunperin en suunnitellut että sinne käveltäis, mutta niin vain tuli sitte mentyä. Lenkillä hupeni 2 tuntia ja matkaakin tuli yhteensä n. 8km. Metsästysaika on näköjään alkanut, vastaan tuli tutkapannallinen koira. Oli mielettömän hyvä ilma ulkoilla, ei liian kuuma Ransullekaan, vaikka aurinko paistoi komeasti. Ajattelin että siinähän se poika sitte väsähtää, mutta mitä vielä, koko päivän touhusi meidän mukana minkä kerkisi ja tunki nokkaansa joka paikkaan. Illalla kävi "mummulasta" vieraita, jolloin ei tietysti malttanut rauhoittua.

Masu on onneksi rauhottunut, taisi mun riisi-maksapasteija-piimä -kuuri tehota :D Se pöperö kyllä maistui Ransulle tosi hyvin, joten ei tainnut sillä olla valittamista ruokavalion muutoksesta.

Tänä iltana oli ah niin ihana ilma kun käytiin lenkillä, satoi vettä tai jotain alijäähtynyttä vettä osan matkasta, oli vähän kylmä ja märkää ainakin. Ja pimeää. Ja Ransua hirvitti monet aivan tutut asiat, joten matkalla piti monesti pysähtyä tutkimaan milloin peräkärryä, milloin kaatunutta polkupyörää kuin joukkoa koivupölkkyjäkin. Agilityynkin piti mennä mutta jäi sitten kaatosateen takia menemättä kun A-este olis ollu turhan liukas, samoin koko nurmikenttä muutenkin. Mulla on agilityyn huonot kengät, olen monesti meinannu kaatua vauhdikkaassa menossa ja vielä Ransun eteenkin kerran...

Pikku-Ransun masua on joku vaivannut

Jep jep. Alkoipa tosi kivasti aamu. En ollu vielä ehtiny käyttää Ransua pihalla, kun valmistelin itselle aamupuuroa ennen töihin lähtöä. Joku oksentaa olohuoneessa, Dorako se on, se tuppaa oksentelemaan karvapalloja koska on pitkäkarvainen. No ei kun Ransuhan se siellä, ja matolle tietenki, ehdin minä osan ohjata lattialle. Kirkasta vähän kellertävää oksennusta, ei ruokaa eikä karvoja eikä mitään suuhun kuulumatonta. Siivoan pois ja haistelen että täällä haisee kakka. Kävikö joku kissa just laatikolla? Ei, kyllä tää koirankakkaa on. Mutta missä... Tietenkin keittiön pöydän vieressä matolla ja oikein kunnon läjä osittain ripulia! Ihanaa.

Että mä yökin kun siivosin kakat pois, onneks meillä on tekstiilipesuainetta ja Virocidia (huippuhyvää desinfiointiainetta joka poistaa sen kymmenet eri pöpöt ja myös pissan ja kakan hajun lähes materiaalista kuin materiaalista). Ilman niitä ei tässä perheessä tulis mitään. Matto tuli puhtaaksi, ja Ransu ripuloi vielä pikkuisen lisää ulos.

Kaupasta sitten tähän hätään maksamakkaraa ja piimää, ovat kuulemma hyvä yhdistelmä koiralle joka meinaa ripuloida, ilmeisesti rauhoittaa vatsaa ja maksamakkaran koiran maha pystyy helposti hyödyntämään tehokkaasti. Samalla ruoka on kosteaa. Nyt se ei loppupäivänä ole onneksi ripuloinut lisää. Oon miettiny että mistä sen masu nyt meni tuollai sekaisin. Se on nyt saanut jokusen päivän uusia raksuja vanhojen seassa, sekä koiranmakkaraa ruuan seassa. Sen lisäksi se on syönyt sitä luuta ja palkkio-Frolicit vaihdoin siihen toiseen makuun vaihtelun vuoksi. En tiedä voisko nämä yhdessä olla syynä, vaikka hyvin sen maha on tähän asti kestänyt vaihtelut ruokavaliossa.

Nyt ollaan lähdössä iltalenkille, pojalla on taas virtaa kun pienessä kylässä.

Ei niin huonoa, ettei paljon hyvääkin

On se uskomatonta mitä se teettää heti, kun Ransu saa vähempi liikuntaa. Toissailtana samoiltiin siellä metsässä, mutta eilen ei tullut iltalenkkiä ollenkaan eikä lähdettyä agitreenailemaankaan. Ransulle tuli myös vähä enempi yksinoloa kun me oltiin pelaamassa vuorollamme sulkista liikuntahallilla illalla. Tänä aamuna se oli sitten niin virtaa täynnä kun tehtiin lähtöä aamulenkille, että ei mitään rajaa. Aamulenkillä se pinkoi niin hervottomasti, että näki kyllä että oli paineita purettavana. Tänne huoneeseen on jäänyt jostain syystä yks tyhjä pahvilaatikko josta heitin tavaraa pois. Se oli saanut päivän aikana kyytiä, onneksi se eikä tää lattia.

Aamulenkiltä tullessa piti ensin alkaa räyhätä yhdelle naapurille joka oli lähdössä autolla töihin. Aamulenkiltä täytyy vielä mainita, että se käyttäytyi ihmeen hyvin kun tuli pyöräilijä takaa ja Ransu oli sentään minusta ainakin 30m päässä. Ei tarvinnut siinä vielä hävetä, mutta naapuri sai kuulla kyllä olevansa epäilyttävä henkilö. Toinen nolo tilanne tuli puoli tuntia myöhemmin kun mentiin ruuan jälkeen pihalle, ja samaan aikaan tuli toinen naapuri tupakalle portailleen. Ransu ryntää sinne haukkumaan! Että minä olin sille vihainen. Varmaan naapuri katsoi että "hullu koira ja hullu emäntä!" Joo, älä koirasta välitä, varo emäntää... Syyksi en keksinyt muuta kuin sen että sillä oli ollut liian vähän tekemistä niin se päätti itse ottaa itselleen lisää tehtäviä/velvollisuuksia, ja mikäs muukaan se olis kun tuo vahtiminen kun sillä on se vietti aika kiitettävä.

Iltapäivällä sitten kun tulin töistä, heiteltiin palloa pihalla ja ensimmäistä kertaa se toi mulle pallon joka kerta ihan pyytämättä. Olin siitä iloinen, se on tuonut sen aiemminkin kun pyytää, ainakin lähes joka kerta. Mutta nyt se toi oma-alotteisesti.

Myöhemmin lähdettiin sitten kävellen kentälle, mua kyllä meinas kiukuttaa tuo vellihousu kun se on heti häntä koipien välissä kun joutuu tuonne kylän pintaan. Vaan minkäs teet. Nyt se on alkanu säikkyä rekkoja ja muita isompia autoja, jospa se säikähtely menee siitä ohi, ei se aiemmin välittäny niistä ihmeemmin. Nyt pitää pinkoa ojanpientareelle. Kentällä otettiin sitte ekana A-estettä koska tihkutti vettä ennenkuin este menee liukkaaksi. Ensin hihnassa varmistellen ja sitten myös ilman hihnaa. Otettiin monta toistoa ja vain yhden kerran se selvästi skippasi ylösmenokontaktin. Pari kertaa paluutin sen takaisin turhan niukin-naukin suorituksesta, nyt kyllä koitetaan opetella menemään se varman päälle eikä kuten ennemmin - just ja just ehkä tassut kontaktia koskettain. Hyvä Ransu!

Seuraavaksi meidän "matoa" eli puomia, tehtiin nyt niin että laitettiin muutaman kerran nami siihen ylösmenolle, että se oppis että siinä kannattaa hidastaa koska siinä saattaa olla namia. Satunnainen palkkahan on kaikista paras, ja kun se ei tule multa vaan se on siinä kontaktilla odottamassa, niin uskon että se on tehokas tapa saada se kontakti varmaksi. Puomin kanssa ei niin ole ongelmaa ollutkaan, pari kertaa radalla kovemmassa vauhdissa se on meinattu mennä loikkaamalla. Puomin ylösmenolle viitsii koirankin pysäyttää, toisin kuin A-esteen kiipeämään pakottaminen ilman vauhtia on minusta eläinrääkkäystä!

Viimeisenä harjoituksena otettiin ensin keppejä ihan sellaisenaan, ja ne meni kyllä edelleen hyvin. Tän täytyy olla jotain unta kun ne ei vieläkään ole ottaneet takapakkia :P Sitten otettiin Peetsan kirjasta oleva harjoitus; hyppy-kepit-hyppy-kepit-hyppy, jossa harjoitellaan koiran haltuunottoa ja keppien suorittamista molemmilta puolilta. Meille suurin haaste ei ole haltuunotto, se on lasten leikkiä, vaan kepeille hakeutuminen oikeasta välistä vauhdissa ja toisen esteen jälkeen. Muutama kerta mentiin ja kyllä sieltä sitten saatiinkin jo ihan hyvä suoritus. Ensin mokailin minä, sitten Ransu jostain syystä tiputteli riman pari kertaa (!) ja meni vauhdissa vasta tokasta keppivälistä sisään. Viimeisellä kerralla se jo osasi itse korjata kun meinasi ohittaa jonkun keppivälin. Toki kisoissa taitaa olla sallittuakin jatkaa siitä missä kohtaa virhe tuli, eikä tarvi ottaa kaikkia keppejä alusta. En oo vielä uskaltanu yrittää opettaa sitä jatkamaan siitä kohtaa vaan paluuttanut alkuun, ettei se oppis että virheen jälkeen saa vain jatkaa suoritusta. Mieluummin pitäis saada varmaksi se kepeille hakeutuminen myös eri kulmista ja kovassa vauhdissa, tai sitten se vain on mun tehtävä hidastaa sen vauhtia kepeille tullessa niin että ne on mahdollista suorittaa oikein.

Loppuverryttelyksi heiteltiin frisbeetä. Kotona venyteltiin hierojan ohjeiden mukaan. Siinä on muuten itse jotenkin niin vaikeassa asennossa, että selkään ottaa ainakin mulla jo ekaa puolta venytellessä. Ihmeen notkeasti se venyy kun lihakset on lämpimät, ja eihän sitä kylmiä lihaksia saa venytelläkään. Jotkut sanoo että koira pentuna on maannut lattialla takajalat taaksepäin, mutta nuoruusiässä se on jäänyt pois. Meillä kyllä tuo ainakin venyy sillai monesti päivässä. Paula sanoi silloin kun Ransua kävimme katsomassa, että siitä tietää pennun lonkkien olevan terveet. Tiedä sitten että tarkottaako se samaa vieläkin vai onko sillä nyt löysät jalat? Ransu kyllä venyttelee muutenkin aika paljon, veikkaanpa että se on kissoilta oppinut, nehän on venyttelyn aatelisia. Hierojan mukaan se on kuitenkin hyvä asia että koira oma-alotteisesti venyttelee, siitä puolestaan tietää ettei koiralla ole ainakaan pahoja jumeja, koska venyttely alkaa tuntua ikävältä jos lihakset menee jumiin.

Vieläkin sillä riittää energiaa touhuta: tällä kertaa ei leikitä eikä treenata vaan pureskellaan luuta. Mukava silti ettei tarvi katsoa läpilaiskaa koiraa, vaan koiraa joka jaksaa ja tykkää puuhata. Se on sitten oma syy jos sitä puuhaa tarjoaa liian vähän ja siitä johtuen oireillaan.

Nyt tulee pitkä bloggaus, mutta täytyy vielä kirjoittaa noista aktivointileluista. Ransullahan on mm. Dog Turbo näitä Ottossonin leluja, ja koska se osottautui suht helpoksi, niin tilasin sille Dog Casinon eläinkaupan kautta. Saa nyt nähdä onko rahaa sitä ostaa, ja onko se muovinen vai puinen versio. Harmi noissa Ottossonin leluissa, kun suuri osa vaikuttaa liian helpolta Ransulle. Tuo Casino vois olla mainio haaste varsinkin muovisena :)

Hermojen lepuutusta luonnon helmassa

Mä kävin vuorostaan tänään töiden jälkeen hierojalla ja sain laser-akupunktiota. Jännän tuntuista kun tulee pientä sähköiskua niskaan ja hartioihin, mutta että se tuntui hyvältä ja rentouttavalta! Sen päälle olikin sitte mukava kotona syödä ja lähteä sitte Ransun kanssa metsään lenkille. Tunteroinen siinä auringon laskiessa käveltiin metsäpolkuja pitkin, kyllä näki että Ransukin nautti, ehkä vielä enemmän kuin metsäautotiellä. Ja voi miten se menee siellä kevyesti! Askeleet on kuin hipaisuja maahan ja loikat on ihan uskomattomia. Siinä tuntee ittensä aika könttyräksi kun tarpoo menemään mättäikössä :P

Meihin ihmisiin uhkaa tulla flunssa. Se on vähän huono homma jos joudutaan kumpiki vuoteen omiksi yhtä aikaa, mutta niinhän siinä tietysti käy jos on käydäkseen. Eilen aamulla pohdiskeltiin että Ransu varmaan täytyy sitten viedä hoitolaan jos tullaan pahemmin sairaaksi. Sehän hyppii parin päivän päästä seinille jos sille ei jaksa järjestää tekemistä eikä pysty viemään sitä lenkille. Onneksi on koirahoitolat! Ja tässä suht lähialueellakin kolme kappaletta, jospa jossakin niistä olis tilaa lyhyelläkin varotusajalla.

Lisäilin Ransusta uusia kuvia niin Petsieen, Galtsuun kuin tuonne sivun reunaankin. Jos tuo YouTube nyt on armollinen ja lataa videon, niin tiedossa on myös uusi video kepeistä, jossa Ransulla menee kepit jo n. 5 sekunnissa. Foorumille hehkutinkin, että meidän pitäis saada keppeihin vielä lisää vauhtia ja kontaktit varmoiksi, sekä mun pitäis panostaa vielä paaaljon ohjaukseen niin voitais suunnata mölleihin ens kevättalvella tai keväällä. Tuleva jatkokurssi näyttää, miten pian tarvii haaveilla virallisten kisojen starttaamisesta. Lisäsin myös pari kuvaa Ransusta veneessä, sehän on meidän pikku laivakoira, tänäkin kesänä oli veneessä jopa yhden kerran (eli kun nuo kuvat otettiin)!

Nyt taidan vaihtaa siltä tuon luun nakkiin ja lähteä nukkumaan, on muuten ollut hirmu suosiossa tuo luu minkä sille ostin pakasteena, se ei välittänyt savustetusta luusta ollenkaan, mutta tuo raaka pakasteluu maistuu paremmin kuin hyvin.

Jotain hyvää

Olimme mätsärissä. Ei sijoituttu, mutta melkein. Henkilökohtaisella tasolla kuitenkin otimme debyytti-esiintymiseen nähden murskavoiton.

Harjoiteltiin viime yönä Ransun kanssa seisomista. Taas kerran se todisti miten nopea se on oppimaan asioita. Nätisti kun seisoo ja katsoo mammaa niin tulee kehuja ja nakkia poskeen. Minä en kyllä sitä vaadi seisomaan hienosti ja tuijottamaan taivaalle (eh, anteeksi vain oikeissa näyttelyissä koirianne hienosti esittelevät), mulle riittää että se ylipäänsä edes seisoo. Että se ylipäänsä oli tänään paikallaan ja hyppimättä toisin kuin viimeksi. Sitä paitsi se seisoo ihan nätisti, eihän nuo mätsärit virallisia ole ja siellä oli tänäänkin niitä jotka ei saaneet koiriaan seisomaan yhtään mitenkään, ja oikeissa näytelmissä pitäisi sitten onnistua. Meillä ei ole siitä painetta. Syyhän on tuo purentavika, josta tuomari kysyikin ja sanoin ettei se siksi kelpaa näyttelyyn. Parikisassa saatiin juuri purentavian takia sininen nauha, pari oli kuulemma tasaväkinen esiintymiseltään, joten joku virhe piti toisesta kaivaa ja niin sitä hävittiin näyttelykelpoiselle koiralle. Sinisten kehässä oli sekä pentujen että isojen ja pienten aikuisten sinisen nauhan saaneet. Yhteensä meitä oli 12, joten ei liene ihan surkeasti kun oltiin luultavasti viidensiä. Hienosti siis meni, kun ei ekana kätelty ulos siitä kehästä!

Siinä sitten (aivan, katkerana kärsitystä tappiosta) mietin itsekseni että miksi nämä match showt on tällaisia joihin tulee (vain) puhdasrotuisia koiria, joilla on täydet mahdollisuudet pärjätä oikeissakin näyttelyissä, toisin sanoen virheettömiä koiria. Ymmärrän toisaalta että pennut varsinkin saa siellä hyvää kokemusta, mutta mutta... Entäs sitten me jotka haluttaisiin harrastaa näyttelyjuttuja leikkimielellä, puhun nyt myös sekarotuisten omistajista, me jäädään aina virheettömien rotukoirien jalkoihin. Nyt paikalle ei ollut edes uskaltautunut yhtään sekarotuista koiraa. Noh, sekarotuisen kun valitsee niin ei ehkä ole näyttelyhaaveita, mutta mm. minä halusin rotukoiran, mutta sen ei tarvinnut olla virheetön, kunhan ei sairas ole. Nyt tuntuu, ettei noihin kannata edes mennä koska mahdollisuudet sijoittua kohtuullisesti ovat jo etukäteen nolla. Ekalla kerralla sulatin helpommin sinisen nauhan ja huonon menestyksen, koska koira käyttäytyi huonosti. Nyt käyttäytyi hyvin, huonomminkin käyttäytyviä mielestäni oli, joten taidettiin tipahtaa rakenteellisten vikojen takia.

Toinen asia joka noissa tapahtumissa yleensäkin ärsyttää... Ei varmaan moniakaan muita, päätellen siitä että siellä on koko ajan koiria nokat vastakkain ja hihnat solmussa. Yksikin espanjanvesikoiranpennun isäntä kierteli melkein kaiken aikaa kentän laidalla ja kyseli muilta saako hänen koiransa haistella kun sen pitäisi saada kokemuksia toisista koirista. 5kk ikäinen pentu ärräpurrasi paikalla vähän jokaiselle. Tästä voi olla montaa mieltä, mutta minusta paras mahdollinen tapa antaa koiran tutustua toisiin koiriin ei ole jännittyneessä ilmapiirissä näyttelyissä eikä ainakaan hihnassa. Sitten katsellaan pitkin nokkavartta kun itse käännät lähestyjille selän ja suojaat omaa koiraa, ettei kaikki vieraat tunkis iholle. Ei hitsi vieköön minuakaan tarvi tuntemattomien tulla kadulla halailemaan tuosta vain ja puhumaan säästä!

Jokohan olisin nyt parantanut maailmaa tarpeeksi... Joku nyt ajattelee että mikä pakko sinne mätsäreihin on sitte mennä jos se noin kovasti tympäsee kun oma koira ei satu menestymään. Niinpä. Ei mikään. Taidan tästä lähtien keskittyä agilityyn, siinä kun voi olla hyvä millainen koira tahansa, meillä purentavikaisten koirien omistajillakin on mahdollisuus menestyksekkääseen yhteistyöhön koiran kanssa.

Villi-iivari

Meillä on asustellut tänään juuri vuoden verran Ransu, lisänimeltään Villi-iivari. Kirjoitin schapefoorumillekin, että meillä on täällä villi pojankoltiainen, apua. Sisaruksilta ei ole vielä tullut vastauksia, mitenkä niillä menee, mutta meillä ainakin testaillaan ja koetellaan rajoja ihan kiitettävästi. Tänäkin aamuna oli pitänyt rynnätä päiväkodin luo eli pihan toiselle puolen haukkumaan päivikseen meneviä tenavia vanhempineen. Noloa? No ei... Kumma kun sen on pitäny tuo taas alottaa, eilenkin oli rynnännyt iltapäivällä jonkin isän luo haukkumaan. Pahinta on, kun ihmiset luulee että siitä on jotain apua kun ne alkaa höpöttää koiralle, ja vielä etukumarassa ja jos silmät näkyis niin varmaan silmiin katsoen. Ihan niinkun Ransu ei nyt jo luulis että kaikki on uhka mikä tulee reviirin lähellekään ja että sen tehtävä olis jotenki hoitaa hommat. Vielä kun ihmiset heittäytyy sen mielestä vielä vaarallisemmaksi alkamalla "rähistä" takaisin, se vain yltyy. Kyllä ei vuosi sitten tiennyt että mikä se vielä odottaa. Ja pelkäänpä pahoin ettei me tiedetä vieläkään :D

Hih luultavasti ens yöstä on kuitenkin tulossa miellyttävämpi kuin mitä oli vuosi sitten. Oikeastaanhan Ransu tuli 19.9. mutta päivä oli perjantai eli tavallaan tämä päivä. Tultiin iltapäivällä kotiin, ja Ransu kävi pihalla tekemässä pisut. Kissat oli armeijana eteisessä katsomassa tuota kissan kokoista mutta oudon hajuista ja kummallisesti käyttäytyvää pakettia. Dora päätti valita suoran toiminnan ja veti Ransua heti turpiin. Siitäkös huuto tuli pieneltä pennulta kun aivan uusi olento käy heti kiinni :P Ei siinä mitenkään käynyt, minähän leikkaan noiden kissojen kynsiä ja kun ne on sisäkissoja niin ei niitä kynsiä voi kovin pitkiksi päästää, eli ei ne koirallekaan vaaraksi ole. Ei muuten varsinkaan nykyään kun tuolla on niin paksu ja pitkä etutukka jo. Noh, eka ilta meni siinä ihan mukavasti uuteen kotiin tutustuessa, kunnes tuli nukkumaanmenon aika... Me oltiin ajateltu että se saa luvan nukkua atk-huoneessa, jossa se tulis nukkumaan aikuisenakin. Eka yö kuunneltiin sitte pennun itkua ja huutoa, ajateltiin että periksi ei anneta. Toinenkin yö muistaakseni meni samalla lailla, kolmantenakin yönä alkoi sama virsi, mutta sitten oli jo maanantain vastainen yö ja töihinki pitäis jaksaa kahden (ja uhkaavasti kolmen) huonosti nukutun yön jälkeen. Ei auttanut kun hakea pallero makkariin lattialle nukkumaan. Siihen se sitten olikin tyytyväinen, sänkymme on niin korkea ettei se olis sinne päässytkään, eikä edes yrittänytkään. Niin sitten meni puolivuotiaaksi asti, että Ransu nukkui makkarissa meidän kanssa ja yöt meni rauhallisesti. Se oppi tosi nopeasti yö-sisäsiistiksi, joten aamuisin ei odottanu pisuja paperilla kun kuukauden ajan suunnilleen. Puolivuotiaana sitten kerran laitettiin se atk-huoneeseen ja sinne se myös tyytyväisenä jäi. Sen jälkeen sille on sallittu yksi poikkeusyö kun se sai ilman mitään erityistä syytä tulla nukkumaan makkariin. Mä vain olen niin herkkäuninen että herään joka kerta kun se liikkuu tai juo vettä yöllä, niin kivempi kun ei tarvi sellasiin heräillä.

Palataanpas nykyhetkeen, en jaksa kirjottaa noista sen murkkuiluista. Sen sijaan voisin mainita että kun eilen ostin sille oikean potkaluun, niin sepä kelpasi pojalle tosi hyvin! Savuluun olen sille aiemminkin ostanu, mutta se ei oikein ole maistunu. Ja luin jostain että savuluut tuppaa turpoamaan masussa ikävästi, joten raaka on siksikin parempi. Tuo on kätevä kun sen voi laittaa takaisin pakkaseen kun koira on vähän aikaa sitä järsiny, en oo nyt alkuun antanu sen olla kun vartin kerrallaan sillä syötävänä, ja masu näytti senkin muutoksen ruokavaliossa huomanneen koska maha oli vähän löysänä. Ei kyllä ollu tarkotuskaan että se luu jäis sille koko päiväksi puuhaksi, vaan että se saa sen vähäksi aikaa kun itse katsoo esim. telkkaria ja pystyy vähän katsomaan perään ettei siitä irtoa mitään palasia jotka vois olla vaarallisia.

Täytyy vielä hehkuttaa kuin hienosti meillä meni eilen lyhyet agitreenit! Otettiin keppejä aluksi, ja pojalla oli nin kovasti virtaa että eka tai toka keppiväli meinasi liian kovan sisäänmenon seurauksena mennä ohitse. Mutta kun lähtö meni hyvin niin kepit meni mainiosti! Ihan kyllä olis kehdannut kisoissakin sillai pujotella. Eihän se mikään SM-tason suoritus vielä ole mutta hienosti se loikki jo kepit ja alkaa vissiin tarttua pikkuhiljaa liikemuistiin se pujottelu. Toinen juttu mitä koitetaan saada tarttumaan liikemuistiin on kontaktiesteet. Myönnetään, ne on vähän huonosti opeteltu, tai siis A-este on, mutta sekin meni eilen jo paremmin. Yhä hihnassa sitä mennään, mutta ei ole enää ihan nippanappa kontakteja kuten aiemmin. Jospa pian vois jättää hihnan pois ja antaa sen mennä omin päin. Ei mun sille nyt ole tarvinnut hihnasta juuri apuja antaa, siis jarruttaa hihnalla, että toiveissa olis että kohta voi kokeilla ilman. Toivon pilkahdus siis näkyvissä näiden "ongelmaesteiden" kanssa :)

Murkkupoika Ransun elämää...

...sopisi siis tällä hetkellä tälle blogille hyvin nimeksi. On taas ollut sellaista murkuttelua että välillä saa kyllä tehdä tosissaan töitä hermojensa kanssa. Eikä siinä aina onnistukaan kovin hyvin...

Sunnuntai-iltana vierailtiin mummulassa, jossa kaikki meni ihan hyvin siihen asti kun Antti tuli sinne sisälle. Ransu oli keittiössä eikä välittänyt tulijasta mitään, mutta kun tämä yksi tulija meni tekemään sen typeryyden että tömisti lattiaa ovella epäilyttävästi, niin Ransu nosti metakan. Sen perästä se sitten haukkui appiukonkin. Että minä olin vihainen - en Ransulle vaan tuolle ukon kutaleelle kun pitää pilata hyvin alkanut ovikelloharjottelu ja ihmisten-sisääntulemis-harjottelu ilman haukkumista. Huomenna nähdään ollaanko sen suhteen taas alussa.

Muutenkin ollu ilmassa ihme villitystä, ei meinaa mennä kiellot ja komennot perille, vaikka miten yrittäis itelleen selittää että se on vain vilkas murkkupoika ja sitä pitää yrittää ymmärtää. Joku raja se on munkin ymmärtämisellä. Lenkillä kuljetaan häntä korkealla kuin mikäkin maailmanvaltias. Jotain hyvää tuossa itsevarmuudessakin, ainaki näin pimeään ilta-aikaan kun liikennettä ei ole yhtä paljon kuin päivällä, se ei ala vapista kun pysähdytään keskustassa johonkin. Lauantaina ennen hierojalle menoa kävellessä se meni häntä koipien välissä ja vapisi kuin haavanlehti kun pysähdyttiin. Minua turhautti että minkä takia tämän pitää olla tällainen arkajalka, siinä sitten sitä koitin selitellä itselleni vaikka miten päin hyväksi, ettei se koiran vika yksin ole. Ja kun se on välillä voimakkaampaa, välillä sitä ei tunnu hirvittävän kaikki uusi ja outo.

Sunnuntaina olis täällä Sievissä mätsärit. Heh hee viime lauantaina jo piti mennä sinne Kalajoelle, mutta sattuipa se hieroja sitten sopivasti samalle päivää ;) Pitäis harjotella edes vähän sitä seisomista ettei se sitte "kotikisoissa" olis aivan yhtä toivoton kun viimeksi. Ja jos menis paikan päälle kävellen niin se ehkä, huom. ehkä, olis vähän rauhallisempi. Huomenna kuitenkin agikentälle niin eiköhän siinä ole päivän treenit sitte!

Koirahierontaa

Ransulla on ollu tänään väsyttävä ja aika pitkäkin päivä täynnä uusia kokemuksia. Aamupäivällä suunnattiin hierojalle, jossa käynti oli Ransulle elämänsä eka kerta. Pöydällä se suostui istumaan ja seisomaan, mutta makaamaan se ei aluksi uskaltautunut. Siinä sitten hieronta aloiteltiin ja Ransu vähän rentoutui niin käännettiin se kyljelleen makaamaan. Kyllähän sitä joutui siinä välillä pitelemään ja hieroja sanoi takajalkoja hieroessaan ettei hän ihan varmaksi pysty sanomaan kiristääkö lihakset hieman vai jännittääkö Ransu. Minähän en ole asiantuntija mutta epäilen ettei Ransu pystynyt rentoutumaan vielä täysin. Pientä kiristystä löytyi lapojen välistä, mutta ei kuulemma pahasti. Hyvin se antoi hieroa silti joka paikan, jopa varpaat, josta kuulemma useimmat koirat ei tykkää. Ehkä oma osansa on sillä että minusta on mukava hypistellä sen jalkoja ja tassuja jotka karvojen takia näyttää leipälapioilta. Eli tassujen käsittely on siitä ihan miellyttävää. Nyt pitäisi varmaankin harjoitella pöydällä makaamista koska siinä rentona oleminen aiheutti ongelmia. Yhden kerran meidän hieronnat keskeytti naapurissa sijaitsevasta ravintolasta kuuluva lihanuijan pauke. Hieronta tapahtui siis lemmikkieläinkaupan yhteydessä olevassa tarkoitukseen rauhoitetussa huoneessa, mutta jonka seinän takana on ravintolan keittiö.

Lopuksi opettelin sitten koiran venyttelyä, ei se kovin vaikeaa ole mutta enpä olisi osannut oma-alotteisesti alkaa sillai koiran jalkoja käsitellä. Enkä muuten kirjastakaan olis oppinut oikeita otteita, olen katsonut kirjoista joskus venyttelyohjeita mutta tuntuma on ihan eri kun ensin katsoo kun ammattilainen näyttää mallia ja sitten heti itse tekee perässä oikein kädestä pitäen neuvottuna.

Olin ylpeä Ransusta (ja itsestänikin) kun hieroja sanoi että sillä on ikäisekseen vähän enemmän lihasta ja hyvässä kunnossa muutenkin. Hän oli siis sitä mieltä että Ransu on sopiva ja ikään nähden hyvin lihaksikkaassa kunnossa. Kuulemma huomaa että koira on saanut liikuntaa :) Mukavahan se on kuulla ettei koira ole liian laiha ja että meidän harrastama liikunta on tuottanut tulosta, ei siitä mitään bodaria ole tarvis tehdä mutta kyllähän se tarvii agilityyn hyväkuntoiset ja vahvat lihakset. Toisin kuin sohvakoira pelkkään makoiluun... Sanoinkin sille hierojalle että mun mielestä kun kerta ottaa tällaisen työkoirarotuisen koiran, jonka on pitänyt jaksaa liikkua töissä paljon, niin sille on sitä liikuntaa tarjottava sitten. Hieroja totesi ettei vain sillä perusteella että on söpö ja sopii sohvan väriin. Nauroin että se kyllä sopii sohvan väriin muttei ole paljon sohvalla...

Siinäpä tulikin yksi syy miksi valitsin koirakseni juuri schapendoesin, se rakastaa liikuntaa ja on tuollainen ketterä ja nopea joka jaksaa pitkiäkin lenkkejä kun siihen tietysti totuttaa vähitellen. Kävin torstai-iltana iltalenkillä, lähdin vielä klo 22 aikoihin. Eipä olis tullu lähdettyä ilman Ransua, joten kiitos sille siitä! Ja Ransu sai myös tunteroisen mittaisen iltalenkin siinä samalla. Monet lenkit olis jääneet tekemättä ilman koiraa, nykyisin tuntuu ettei yksin lenkkeily ole yhtään mitään, niin mukava lenkkikaveri tuo Ransu on.

Tilasin tuttuni kautta Ransulle koiratavaroita. Sademanttelin, joka osoittautui aivan liian isoksi, mutta jospa sen voisi vaihtaa pienempään. Sitten samaan sarjaan tossut, jotka voi sitten laittaa kun on oikein römppäinen keli. Ja tietysti ne on hyvät olemassa siltä varalta jos jalkaan tulee joku haava tms. jota ei saa ulkona päästää likaantumaan. Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä tilasin ns. noutajataluttimen, jossa siis on se lenkki pantaosana. Se tulee käyttöön agilitytreeneihin ja varmaan myös joskus kisoihin. Se on näppärä kun sen voi pujottaa helposti kaulaan ja pois, niin ei jää koirallekaan kaulainta suorituksen ajaksi. Ja kun sitä talutinta käyttää vain tuollaisissa tilanteissa missä pitää saada äkkiä koira kiinni ja taas vapaaksi, niin ei pitäis tulla vaaratilanteita kuristumisen kanssa. Täksi syksyksi investoin myös "blinkkerit" eli vilkkuvalot Ransulle pantaan ja mulle käsilenkkiin hihnan toiseen päähän. Nytpä nävytään sitte tuolla tien varsilla. Tulossa on vielä heijastin-hihna, joten eiköhän me aleta olla melko lailla varusteltuja syksyyn :) Toppamanttelia vielä huutaa syksyn kylmeneviin treeneihin, mutta sillä ei vielä ole kiire.

Kuvauksissa agilitykentällä

Käytiin tänään pitkästä aikaa (joo tosi pitkästä aikaa) kentällä treenailemassa. Tai oikeastaan treenailua ei ollut muilla kuin kuvaajalla eli Antilla joka siis kuvasi esteiden suoritusta. On kuvailtu jo silloin agilitya aloitellessa mm. puomia ja putkea, nyt otettiin sitten keppejä, rengasta, pussia ja keinua. Pitäis vain olla sellainen kamera joka ei hämääntyis tuollaisesta nopeasta ohjaajasta ja supernopeasta koirasta :P Siis että myös liikkuvat kohteet näkyis terävinä kuten "kirjankansikoirat". No sellaista kameraa ei ole... Kuvia laitan tuonne oikeaan reunaan. Monet esteet on vielä kuvaamatta kun ei kaikkia viitsi kerralla ottaa koska yhtä estettä joutuu toistamaan monesti että saa edes jonkinlaisen otoksen.

Loppuverryttelynä pelattiin taas jalkapalloa ja me Antin kans jopa pärjättiin siinä koska Ransulle iski väsy eikä sillä oikein sujunut pallon suussa kuljettaminen. Ja osasyy oli sekin että minä ryntäsin ennakkoluulottomasti kaikkiin pusikoihin sen perään palloa hakemaan :)

Huomenna hierojalle! Saatiin ohjeet että ruokailusta pitäis olla pari tuntia, koira hyvin kammattu ja tarpeilla käytetty ennen hierojalle tuontia. Loppupäivänä ei sais harrastaa liikuntaa ja pitäis pitää koira lämpimänä vaikka onkin tuollainen karvakimppu.

Temppuja!

Meinasin jo eilen käydä iloitsemassa, mutta olipa tuota jo tullu yks blogiteksti eiliselle :) Oon Ransulle opettanut tässä kevään ja kesän aikana naksutinta, siis ehdollistanut siihen ja koittanut jotain sen avulla opettaakin. Aikansa meni ennenkuin se hoksasi että *naks*->nami ja naksautuksen saadakseen saa ja kannattaa kokeilla tarjota erilaisia asioita. Ei se nyt kovin rohkea siinä vielä ole, mutta selvästi paremmin se jo nyt keksii kuin aluksi. Ilmeisesti idea alkaa aueta.

Alussa otettiin kosketuskeppi-harjoituksia, ja siitä ideoin sitten jääkaapin ja muiden ovien sulkemisen. Eilen illalla sitten palauteltiin mieleen "vanhoja" kesken jääneitä harjoituksia jääkaapin oven sulkemisesta, ja nyt kun Ransu hoksasi että tassulla se käy helpommin kuin kuonolla työntämällä, päästiin jo pitkälle. Ensin vain ovea tassulla kiinni, sitten aloin ehdollistaa siihen käskysanaa "paa kii" ja kerran se jo teki tehtävän kun sanoin ensin käskysanan. Ja kaikki varmaan 10 minuutissa! Siihen sitten lopetettiin, ovi lämähtää nyt hienosti kiinni, jokunen kerta vielä ehdollistetaan käskysanaa ja sitten siirrytään siihen että suorituksesta saa palkkion (vain) kun tekee asian pyydettäessä. Hieno ja fiksu poika meillä!

Niinkin fiksu se on, että se osaa laskea. Ykköseen toistaiseksi, mutta alkuhan se sekin on ;) Se osaa käskysanan "yksi" ja se merkitsee kerran läimäyttämistä tassulla metallirasian kanteen. Eilen harjoiteltiin kakkosta, mikä tuotti ymmärrettävästi vääriä yrityksiä aika paljon, koska Ransu oli ihmeissään kun ykkösestä ei saanut palkkiota, mutta ei kyllä saanut siitäkään kun raapi kantta tohkeissaan monta kertaa. Olen kyllä varma että se oppii vielä tuonkin kunhan se saa riittävästi palkkioita oikeasta määrästä tassulla läpsäytyksiä. Olen tainnut aiemmin kirjoittaakin, että viisi on tavoitteena, liekö tuo liian kunnianhimoista... Varmasti joka numeron jälkeen vaikeutuu. Ja nyt menee vielä aikaa siihen että päästään edes ehdollistamaan käskysanaa "kaksi".

Olen suunnitellut tuleviakin temppuja, Antti ehdotti myös jääkaapin avaamista, mutta sitä en kannata enkä aio sille opettaa. Enkä valojen sytyttämistä. Sen sijaan pyykkien ottaminen koneesta voisi olla hyvä, ehken halua sen kiskovan pikkareitani koneesta, mutta työvaatteita pyykätessä se vaikka voisi ollakin apuna :P Olisihan se kätevää jos koira osaisi ottaa vaatteen koneesta ja ojentaa minulle. Enkä pidä sitä edes hirmu vaikeana opettaa, kun vain keksin sopivan ketjutuksen eri vaiheiden suoritukseen.

Voisikohan se oppia siivoamaan...

Yksi askel eteenpäin ja kaksi taakse

Juuri kun pääsin riemuitsemasta että kaveri ei hauku enää ovikelloa yhtä railakkaasti kuin ennen, niin tulipa sekin taas todettua ennenaikaiseksi iloksi! Kyllähän se tietysti on tavallaan ymmärrettävää että välillä mennään takapakkiakin, mutta kun Ransu on päättänyt taas koetella rajojaan ja meidän hermoja muutenkin. Tarkoittaa esim. keittiöön pyrkimistä meidän syödessä ja riehumista ennen uloslähtöä, ilman että meinaa millään rauhoittua. Tänä aamuna tein "koiraemot" ja painoin "pennun" maahan kyljelleen kun komentaminen ei tehonnut ennen aamulenkille lähtöä. On se tähän asti joten kuten malttanut rauhoittua paikalleen kun on puettu ulkoiluvaatteita päälle. Lenkilläkin kulkee nykyään häntä niin korkealla kuin vain schapella on kaunista kulkea. Vetämistäkin pitää välillä testailla enempi, välillä vähempi. Ja sitähän minä en siedä en sitten ollenkaan! Pihalla muristaan naapureille ja ollaan epäluuloisia. Taas on siis sellainen kausi menossa että osoitetaan olevansa niin murkkua että. Jos entiset merkit paikkansa pitävät niin tätä vähän aikaa jatkuu, sitten vähän aikaa on tasaisempaa. Ja jotain johtopäätöksiä kai se siinä välillä kanssa tekee meidän johtajan kyvyistä.

Olen itse tehnyt huomioita (Antin mielestä ihan liikaa ja ihan turhaan) Ransun turkin värimuutoksista. Sehän oli pentuna paljon, paljon tummempi kuin nyt. Virallinen värikin on siniharmaa, joten mielenkiinnolla odotan että tuleeko siitä enempi Seitan vai Neron näköinen. Tällä hetkellä se on Neroakin huomattavasti vaaleampi. Se alkoi 8kk iän jälkeen vaaleta niin että oli parin kuukauden päästä jo tuollainen kuin nyt. Nyt kuitenkin hiusten sekaan on tullut sentin, parin mittaista tummaa karvaa, samoin molemmissa kyynärpäissä on tummat läiskät lyhyttä karvaa. Etutassuissakin on tummia karvoja, mutta en tiedä onko ne tulossa olevaa aikuiskarvaa vai jäänteitä pentuajan tummasta väristä. Vartalon tumma mantteli on juuresta vaaleampi, saa nähdä kuinka vaaleaksi vartalo tulee jäämään. Tää on kyllä mielenkiintoista kun tuo väri voi noin paljon muuttua, ja se tekee kuulemma sitä helposti pari vuotta vielä. Miten mä jaksan odottaa että näen minkä värinen koira mulle tulee!?

"Reissussa rähjääntyy"

Ransulla ja mulla oli raskas päivä, lähdettiin aamupäivällä mummulaan eli mun porukoille. Siellä noudatettiin ensimmäistä kertaa kouluttajan antamia ohjeita. Ransu olikin kiltisti, ei haukkunut eikä murissut kun joku tuli sisään, minkä se on tähän asti aina tehnyt. Se ei kotona reagoinut ovikelloon kuin kerran haukahtamalla, eikä se mummulassa haukkunut ollenkaan - ihme kyllä. Viimeksi se nosti metelin kun ovikello soi. Lisäksi se meni mielellään mun pikkuveljen paijattavaksi, kun oli ensin saanut tutustua haistelemalla hyvin.

Käytiin sitten iltasella myös mun pitkäaikaisen kaverin luona, jolla on sekarotuinen koira Rellu. Rellu on muutaman vuoden vanha narttu ja oli taas vähän ärhäkkänä nuorelle urokselle joka kehtaa tunkeutua sen reviirille. Sisällä eivät meinanneet oikein tulla juttuun, Ransu yritti olla sosiaalinen ja saada toista leikkimään, mutta Rellu näytteli hampaita ja murisi. Ransu ei ollut moksiskaan :D Ulos päästyään alkoikin sitten heti takaa-ajoleikki, mutta paha vain kun Rellulta loppui kunto heti alkumetreillä. Ransu olis jaksanut juosta ja leikkiä vielä vaikka kuinka mutta kun leikkikaveri pisti väsyneenä maate, niin miten sitä yksin leikit siinä...

Ajeltiin kotia ja lähdin hakemaan pizzaa. Ensin vain Ransu tassupesulle, se oli kainaloita myöten kurassa ja hiekassa koska kaverini piha on hiekkapiha koska talo on aika vasta rakennettu. Vettäkin sopivasti satoi! Soitin taas ovikelloa kun tulin kotiin, eikä Ransu haukkunut ollenkaan! Onkohan se vaan oppinut että aina tulee joku perheenjäsen tai tuttu, eikä siksi hauku, mutta toisaalta se ei haukkunut mummulassakaan. Kyllä se sitten sinne kaverille saapuneen vieraan murisi, mutta ei rynnännyt räksyttämään kuten sillä on ollut tapana tehdä. Ehkä ME ON EDISTYTTY!

Eilen käytiin agikentälläkin omissa treeneissä, ja oli kyllä vähän pelleharkat. Ransulla tais olla vähän huono päivä ja se palkkaili itseään pomppimalla mitä esteitä sattuin ja hyppimällä mm. puomilta ja keinulta alas ennen kontaktipintaa. *Huokaus* Otettiin A-estettä välillä paremmalla, välillä huonommalla menestyksellä. Ransulla on siihen vääränlainen suoritustapa lihasmuistissa, ja sitä yritetään nyt saada muutettua, koska se meinaa hypätä varsinkin ylösmenokontaktin yli. Ehkä sitä ei myöskään kovin innostanut siinä vaiheessa fyysinen ponnistelu, koska aamulla käytiin varmaan reilu 5km aamulenkki (yleensä käydään n. 2km). Tosin treenien jälkeen loppuverryttelynä se kyllä jaksoi juosta jalkapallon kanssa ihmeen kauan. Siinä huomasin että sen kunto on kasvanut, eikä ihme, koska sen liikuntaa on lisätty viime aikoina. Ehkä siinä on yksi syy parantuneeseen käytökseen mitä tulee ovikellon sointiin ja vieraiden kohtaamiseen? Siis riittävä liikunta.

Kotona taas - ihanaa!

Hain Ransun kotiin, sehän oli 3 päivää hoidossa ja se taitaa olla sieltä pisimmästä päästä minkä se on ollu hoidossa. Sitä tuli jo kyllä oikeastaan ikäväkin, en tiedä huomaako Antti samaa kun ei ole kotona, mutta mä kaipasin sitä kun olin täällä kotona ja se puuttui normaalielämästä. Kai sen nyt huomaa kun touhukas kaveri on poissa, onneksi ei lopullisesti vaan sain sen ikionnellisena takaisin. Se ei tosiaan noissa jälleennäkemisissä kyllä tiedä että mitä tarkoittaisi hil-li-tys-ti. Ei jäänyt kellekään epäselväksi kun astuin hoitolaan, että kenen emäntä tuli ja ollaanko siitä iloisia. Mukavahan se vain on huomata että joku on aidosti niin onnellinen kun näkee minut ja tietää pääsevänsä kanssani kotiin. Ransu on kovin väsynyt, se on vain halunnut lähelle ja maata pötkötellyt sitten siinä. Ihan kuin sekin olis kaivannut, kun oli useamman päivän erossa. Hmh, tämä taitaa olla sitä inhimillistämistä nyt, mutta kyllä se nyt on ollut erilainen kuin yhden yön hoitojakson jälkeen.

Ransu lomailee

Eilen oli agilityn jatkokurssin päätöskerta. Meillä oli mielenkiintoinen rata, jossa oli jo jopa 15 estettä. Minusta pöytä on hauska este, sain tosin kuulla että se on nykyään todella harvinainen kisoissa. Höh! Pöytä meni radalla hienosti, koko rata meni aika hienosti, sain taas kylmää kyytiä mitä seuraa siitä kun ei muista varsinkin hyppyjen jälkeen ottaa koiraa haltuun esteeltä. Siitä hyvästä pari kohtaa otettiin uusiksi, mutta muuten meni hyvin. Pystyin jopa muuttamaan alkuperäistä ohjaussuunnitelmaa, ja tekemään takanaleikkauksen! Ajattelin rataan tutustuessani että se olis tilanteeseen paras ratkaisu, mutta ettei Ransu välttämättä kestä sitä. Harjoteltiin sitten erikseen ennen rataa kiertämistä, välistä vetämistä, irtoamista - ja takaaleikkausta. Joka sujui sen verran hyvin että uskalsin kokeilla sitä radallakin. Hieno kohtahan se oli, takaaleikkauksen jälkeen pöydälle, eikä Ransu edes hypännyt yli ja malttoi hienosti odottaa pöydällä. Loppurata olikin meille ihan piece of nakki keinuineen kaikkineen. Sanoin ryhmänohjaajallemme, ettei tässä kurssissa ole muuta vikaa kuin se että se oli aivan liian lyhyt. Noh, syyskuu pidetään vähän hiljaiseloa agilitysta (ans kattoa vaan niin kerta viikossa ainakin pitää päästä kentälle...) ja aloitetaan Ykassa jatkokurssi (mitä väliä vaikka käy useemmanki..?) lokakuun alkupuolella.

Mä välillä noiden treenien jälkeen käyn tekemässä loppuverryttelyt ihan kävelylenkillä, mutta eilen sitte verryteltiin jalkapalloa pelaamalla kaikki kolme. Ransu on liian hyvä jalkapallossa, mutta se ei tietenkään johdu meidän hitaudesta vaan siitä että Ransu kuljettaa palloa suussa! Yritin löytää mahdollisimman ison jalkapallon ettei se mahtuis sen suuhun, mutta *piip* se mahtuu silti! Ja kun se kääntyy niin paljon nopeammin kuin mitä minä pystyn kahdella jalalla hoippumaan. Verryttelyjen jälkeen sitten lähdettiin Kannukseen.

Isäntä se sitten lähti kalastamaan ja viipyy monta päivää Oulujärvellä. Mä olen ihan yksin kissojen kanssa kotona, vein siis Ransun eilen Kannukseen maatalousopiston koirahoitolaan ja haen sen takaisin torstai-iltana. Mulla on pitkä työmatka, tämän hetkiselle työmaalle 50km, joten päivälle kertyy pituutta. Se ei ole ongelma silloin kun Antti oli lomalla tai vaikka hän olis töissäkin koska päivällä pystyy käymään katsomassa Ransua ja ehtii aiemmin kotiinkin kun työpaikka on melkein vieressä. En halunnut että Ransu on yksin helposti 9½-10h päivässä, jona aikana kukaan ei kävisi katsomassa ja todennäköistä olis että tuhoja taas tehtäis. Sitä paitsi me ollaan sovittu että viedään noin kerran kuussa edes yhdeksi yöksi se hoitoon, tekee ihan hyvää sille olla välillä muidenkin hoidettavana. Siellä opistolla ne tytöt on tosi mukavia ja tykkäävät kovasti koirista, joten koirat saa kyllä hyvää hoitoa siellä. Tilat on oikein hyvät ja paikka on todella suosittu. Kissat on tarhassa, ja minä saan nauttia hiljaiselosta ihan itsekseni. Että mä nautin, enkä tarkota että noi perheenjäsenet olis varsinaisesti rasite, mutta välillä pitää saada "äipänkin" lomaa, niinhän ihmislapsetkin lähetetään välillä mummolaan. Ja on hyvä mieli kun tietää että Ransu on hyvässä huolenpidossa ja mulle ilmotetaan heti jos tulee jotain ongelmia.