31. lokakuuta 2009

Pohdintoja koirattomana

Koirattomana sen vuoksi, että Ransu lähti lomalle eilen illalla ja palaa huomen illalla. Tänään oli iskän synttärit ja siellä oltiin pitkä päivä. En halunnu ottaa Ransua mukaan (ja vahtia kaikkia vieraita että ne käyttäytyy "oikein" Ransun kanssa) ja kotona yksin olis joutunu olemaan ihan liian pitkän päivän. Lisäksi me on sovittu että noin kerran kuukaudessa viedään se hoitoon tottumaan muihin ihmisiin.

Perjantain kuulumisista sen verran muutenkin vielä, että eilen oli Ransulla aika opettavainen päivä - toivottavasti. Sen lisäksi että aamulla sain kiellettyä sitä ryntäämästä naisen luo, meillä kävi päivällä talonmies. Meillä ei näkynyt telkkari ja talkkari kävi toteamassa että ilmeisesti vika ei ole meidän laitteissa. Ransu haukkui ja murisikin ensin talkkareita, mutta kun se oli mulla hihnassa ja kielsin sitä ja päästin nuuhkimaan, se rauhottui heti. Talkkarit ei (uskaltaneet?) kiinnittää siihen huomiota joten Ransullekin tilanne oli hyvä ja se sai tutkia vierailijat rauhassa. Aiemmin tällä viikolla samat miehet kävi vaihtamassa suodattimet ilmanvaihtokoneeseen, ja silloin piti pitää mölinää kovasti kun olivat eteisen oven takana kolistelemassa. Näyttää siis olevan tärkeää olla itse rauhallinen ja jämpti, ja ettei vieraat huomioi mitenkään, mutta Ransun pitää päästä tutkimaan kotiinsa tulijat kuitenkin. Oli positiivista huomata miten äkkiä Ransu tottui vieraisiin jotka on olleet sen mielestä aiemmin epäluotettavia.

Iltapäivällä käytiin keskustassa lenkillä. Otin taskun täydeltä nameja mukaan, ja kun päästiin keskustaan, niin nakkelin muutaman nurmikolle ja käskin Ransun etsiä. Sehän oli aivan jännittynyt kuten yleensä, mutta malttoi joten kuten etsiä namit ja söikin ne. Se tuli ihan tottelevaisesti sivulle ja maahankin, sitten jatkettiin vähän matkaa. Toistin saman; nameja pientareelle ja Ransu etsimään, kehuin kovasti kun malttoi hakea nameja ja silittelin rauhoittelevasti kun oli keskittyneenä namien etsintään. Kyllä me ainakin viis kertaa sillai pysähdyttiin. Ransu ei ehtinyt edes koko lenkillä jännittyä yhtä kovasti kun esim. viimeksi kun tehtii normaali lenkki. Ehkä namien etsintä rauhoitti sitä ja se herkkujen syönti. Ja kun mun oli helppo pysyä iloisella ja rennolla tuulella kun Ransu toimi kuitenkin yli odotusten. Odotin etukäteen ettei se pysty syömään nameja jännitykseltä. Toivottavasti tällaisista lenkeistä olis hyötyä ja se oppis ettei se liikenteen hälinä ole niin pelottavaa, ja ehkä yhdistäis sen positiivisiin asioihin = nameihin. Ainakin se oli selvästi rennompi kuin ennen, mutta ei sitä nyt voi missään nimessä sanoa rennoksi, enkä sitä oletakaan eka kerran jälkeen. Jatkamme tätä ja katsotaan tapahtuuko kehitystä parempaan vai huonompaan suuntaan.

Illalla ajeltiin hoitopaikkaan Kannukseen. Siellä oli heti tyttöjä kolme kappaletta ottamassa Ransun vastaan ja tehtiin hoitopaperit kuntoon. Saattelin Ransun häkilleen ja sehän oli aivan reippaasti niiden tyttöjen kanssa! Meni tutustumaan, oli siliteltävänä eikä edes tuntunu kovin arkailevan. Häkissäänkin juoksi heti häntä heiluen hoitajan luo kun tämä kutsui sitä makuu"lavalla" istuen. Ransu pinkaisi suoraan syliin ja taisipa antaa pusutkin. Minä olin tyytyväisenä häkin ulkopuolella, noin avoimesti se ei ole vielä ennen täysin vieraan ihmisen luo mennyt. Ehkä meillä on toivoa tän koiran suhteen?

30. lokakuuta 2009

Keppikuulumisia

Keskiviikon treeneistä ei ole paljoa kertomista, menivät kohtuullisesti, mä mokailin ja olin jotenkin "äänetön" eikä Ransu sitte ollu kovin hyvin hallussa radalla koko aikaa. Vähän monimutkainen rata oli ja hämäysesteitäkin pari joita ei suoritettu ollenkaan mutta olivat kivasti siinä tyrkyllä. Ransu meni sinne mihin mä ohjasin, kuulemma, vaikka mun mielestä se kyllä meni välillä mihin ite halus eikä ees katsonu mihin ohjasin. Se kertoo vähä samasta käytöksestä kun mitä on ilmenny viime aikoina muutenkin: korvattomuudesta ja omapäisyydestä. Mutta positiivista oli kuiteskin se että A-esteen kontakti otettiin hyvin, etenkin tuota ylösmenoa pelkäsin mutta poika on tainnut sen oppia!

Keppikuulumisiahan tässä piti olla, vai mitä? No mä kun oon tällainen satutäti niin juttua tulee aina muustakin. Kotipihalla on käynnissä lähes päivittäiset keppitreenit, välillä pariinkin kertaan päivässä. Eilinen oli lepopäivä ihan täysin, Ransu vain nukkui ja illalla söi vähän luuta, kun keskiviikko oli niin rankka päivä parin tunnin lenkkeineen ja treeneineen. Tänä aamuna meni kepit aika mallikkaasti! En tohtinu edes ottaa kun kolme toistoa kun ne meni niin hyvin, sellaseen on aina parasta lopettaa. Vauhdilla sisään, vähän jo hakeutuikin, ensin meinasi juosta toisen keppivälin kohdalta sisään mutta onneksi verkko sen esti ja Ransu hakeutui ekaan väliin ja siitä vauhdilla läpi. Ehkä syy oli minussakin, seison ite tokan keppivälin kohdalla ja viittaan keppeihin päin huutaen "kepit!". Joo, vika oli minussa. Toinen kerta ns. paremmalta eli oikealta puolen vähän kauempaa lähettäen ja hyvin meni. Tultiin läpi heti lujaa. Viimeinen kepitys vasemmalta puolelta ja sekin hyvin sisään vähän "väärästä kulmasta" lähettäen ja ai vitsi mikä vauhti oli kun tultiin lelusta taistelemaan. Tuo lelulla palkkaus taistelemalla on aika hyvä keksintö ja kun ei aina anna sen saada muuta kuin vähän hampailla hipastua lelua niin johan seuraava kertaa mennään ryminällä, vissiin se aattelee että "ja nythän mä sen lelun saan kii ku tonne pääsen!"

Kävin kaupassa ja Ransu oli autoilemassa mukana. Oltiin tulossa katoksesta ja kuulin että pihalla on jossain päin väkeä, että pitääpä pitää koira hyvin hallussa. Näinkin naisen joka lähti päiväkodilta, onneksi ennen Ransua, ja Ransu ehti just käännähtää sinne päin (aikomuksena haukkua ja juosta sitä naista kohti) mutta mulla toimi tällä kertaa suu Ransua nopeammin ja ehdin kieltää sitä JUST oikeaan aikaan että se perui aikeensa ja otti kontaktin muhun. Hieno poika! Se seurasi pari askelta vierellä ja pysähtyi uudestaan katsomaan sen naisen perään, mutta kun sanoin ettei mene, niin se seurasi mua pihalle asti :) Olipas hieno vahvistus oikealle käytökselle, ja kyllä siitä sitten kehuinkin kovasti. Roska-autokuskeillekin se meinasi haukkua ja murista, toisaalta ei ihme koska vissiin ekaa kertaa elämässään näki sen tapahtuman kun roskikset tyhjennetään, sehän pelottaa joitain lapsiakin. Enemmän taisi kuitenkin kyse olla vahtimisesta, koska häntä oli ylhäällä eikä suinkaan koipien välissä. Pari kertaa piti topakasti kieltää.

Täällä on myös yleistä tottelemattomuutta ja korvattomuutta, keskaria näytellään ja varsinkin se ärsyttää niissä tilanteissa kun heitän lelun ja se pitäis palauttaa mulle, ja toinen juoksee häntä korkealla rinkiä mun ympärillä, ja jos se puhuis niin suusta kuuluis lällällää etpäs saa kiinni, lällällää. Lisäksi montaa asiaa joita kieltää tekemästä, tehdään heti uudestaan. Esimerkiks eteiseen ei saa tulla kun siellä on joku pukemassa, niin sinne pitää tunkea väkisellä ja kun käskee pois niin eikö heti uudestaan. Ihana tuo murkku.

26. lokakuuta 2009

Onnistumisen iloa

Melkein kuin huomenna koittavan 15-kuukautissyntymäpäivän kunniaksi Ransu päätti tehdä ekan virheettömän radan. Tai no, se rata ei edelleenkään meillä tarkota kisamittaista rataa, mutta 12 estettä kuitenkin. Ja mikä tästä sitten tekee hienon suorituksen verrattuna viime viikon rataan? Se, että radalla piti tehdä takaaleikkauksia moneen kertaan ja putken jälkeen hyppyesteet niin että ellei koira ole hallussa putken jälkeen, pieleenhän se menee. Ransu kesti takaaleikkaukset uskomattoman hyvin eikä edes tehnyt mitään ihme voltteja hyppyjen takana. Vauhtia piisasi mutta ei onneksi vaarallisia tilanteita. Rimojakaan ei tipahdellut kovasta vauhdista huolimatta. Ryhmänohjaaja kehui että meille sopii nuo takanaleikkaukset, ja niin ne tosiaan tekee: Ransu tykkää siitä kun minä en hidasta vauhtia vierellä juoksemalla ja että se itse saa tehdä isomman työn esteiden kanssa. Ransu alkaa pikkuhiljaa myös irtautua minusta paremmin esteille ja sitä edesauttaa myös kovempi vauhti.

Toinen ratapätkä oli yksinkertainen, puomin ylösmenokontaktin alla oli putki U:n muotoisena, ja ensin lähetettiin putkeen, sitten puomille, puomilta sivulle hypylle ja siitä taas sivulle kepeille. Puomi, hyppy ja kepit muodosti s-kirjaimen. Ransu tosin ei osaa hakeutua tippaakaan kepeille, joten meillä harjoitus jäi aika yksinkertaiseksi. Se ei hakeutunut kepeille ja vaikka ohjasin sen sisään, se ei tuntunut tietävän mitä tehdä. Eli nyt se on tällä hetkellä ihan hukassa keppien kanssa, joten me jätettiin kepit sitten menemättä tuolla treeneissä ettei turhaan sotke meidän verkkokeppiharjottelua. Ehkä ne kepitkin siitä vielä lutviutuu. Kunhan ei olis unohtanu meidän toista murheenkryyniä A-estettä (joka on mennyt jo ihan ok), sitä on kyllä pakko ottaa keskiviikkona yksistään ellei se ole radalla.

25. lokakuuta 2009

Mitä mä teen ton kaa...

...siis koiran jonka takia saa hävetä silmät päästään ja miettiä päänsä puhki kuin sen laittais ojennukseen. Lauantaina se säntäsi kahden eri naapurin luo haukkumaan, se juoksee kohti ja haukkuu, nykyään vain haukkuu ainakin tuolla pihalla, ei murise. Sitten se kiertää kauemmas ja taas haukkua räksyttää. Tulee kyllä luokse kun kutsuu, yleensä ekasta tai tokasta käskystä. Jotenkin pitäis saada tuo kierre katkaistua että kun ulkona näkee naapuria, ettei sen luokse tarvis juosta haukkumaan. Onneks se ei murise, rähise eikä hyökkäile kohti. Onkohan se sitten vaan epävarmuutta myös kun kauheaa räksytystä täytyy pitää? Kovasti se minua ja Anttia vahtii, koska kun se oli pihalla yksin hihnassa, se ei pukahtanu mitään kun naapurista lähti vieraat. Vaan ans olla kun olisin ollu sen kans pihassa, lyön nakkipaketista vetoa että se olis rynnänny sinne haukkumaan. Toinen tapaus oli sellainen jossa Ransu luuli mun tulevan perässään autokatokseen (käytiin pissatuslenkki irrallaan tossa tien varressa), mutta en tullutkaan vaan oikaisin katoksen takaa nurmikon kautta. Yhtäkkiä vain kuului haukunta ja kun kutsuin luo niin näin kun Ransu häntä alhaalla pinkoi mun luokse, eli oli kai todennut että apua jäinkin yksin tänne haukkumaan eikä ole edes ketä "puolustaa". Kotia ei ole nyt tullut vieraita vieraita ja se onkin harmi koska haluaisin tietää miten se niihin suhtautuu, kun siis tulee outoja vieraita, tutuille se haukkuu ovikellon mutta lopettaa metelöinnin kun tunnistaa tulijat. On ollu tarkoitus että tuota ovikelloa alettais naksulla ehdollistaa siihen että se oppis olemaan haukkumatta ovikelloa. Tässä välissä oli jo parempi kausi sen suhteen mutta nyt se on alkanut taas. Ou jee.

Mutta nimenomaan nuo naapureille haukkumiset saa tuntemaan ittensä noloksi ja tekee mieli vajota maan alle. Myöhäistä viheltää kun peet on jo housussa eli kun Ransu on jo menossa niin kielto on jo myöhässä. Mulla vain ei ole yhtä kehittyneet aistit kun sillä ja yhtä nopea reaktiokyky. Sitten kiva kun Ransu ryntää vaikka kieltää ja haukkuu, onneks sentään tulee kun kutsuu eikä mun mielestä käyttäydy aggressiivisesti kuitenkaan. Tuntuu että ei, mä en oo kasvattanu tota koiraa enkä mä omista sitä... Tiedän että jotenkin tilanteeseen pitäis puuttua mutta miten? Kun hihnassa se ei sitä tee, joten mitä hyötyä on siitä että ulkoilutan hihnassa koska sitten ei tule edes tilanteita joihin päästä puuttumaan?

Perjantaina ja lauantaina käytiin anoppilassa eli mummulassa jossa oli Antin veli tyttöystävänsä kanssa käymässä, Ransu näki ne viimeksi joskus touko-kesäkuussa. Se yllätti minut aika täydellisesti kun se meni melkein heti niiden luokse ja otti hellittelyä vastaan siltä tyttöystävältä. Ja Antin veljeä se seurasi kanssa ja tunki iholle että piti silitellä! Ihan käsittämätöntä käytöstä meidän Ransulta *ihmettelee* Molemmat vierailut meni muuten ihan jees, mutta pitihän sen tietenkin lauantai-iltana kun pestiin autoa, rynnätä jalkakäytävää menevän koiranulkoiluttajan luo haukkumaan, ja sieltä sitten tuli rähinää takaisin. Havaitsin tilanteen niin myöhään etten voi sanoa varmaksi mitä Ransu tilanteessa teki, sen mitä näin, niin se näytti yrittävän leikkiä sen toisen koiran kanssa. Nähdäkseni ei osallistunut rähinöintiin, ja tuli taas luokse heti kun kutsuin. Toinen koira rähisi flexissään vielä pitkän matkaa kun omistajansa yritti jatkaa matkaa.

Tässä on menny niin monta päivää ettei ole tullu kirjoteltua että kaikenlaista on tapahtunu. Olin viikon yksin kotona ja tiistaina oli poikkeuksellisesti treenit hallilla. Treenit oli aika helpot, yksinketainen rata jossa olis kai pitäny koittaa saada koiran juoksulinjoja mahdollisimman suoriksi, mutta meidän tapauksessa sellaseen ei ehkä ole aika vielä paneutua, vaan radan puhtaaseen suorittamiseen ja ohjaukseen muuten. Rata menikin hyvin, mutta toisaalta en osaa siitä hirvittävästi iloita koska se oli niin helppo. Ransu tosin näytteli keskaria, pudotteli parit rimat ja ryntäsi vielä toisten koirien luo kun juttelin treenikaverin kanssa meidän keppiongelmasta. Keppien kanssa on nimittäin otettu taas takapakkia, syystä ei tietoo... Lääkkeenä nyt opetella kepit uudestaan ihan uudella tekniikalla ja palkata lelulla eikä namilla.

Eilen ehtikin tapahtua vaikka ja mitä. Anoppilassa askarreltiin meille verkkokepit, koska päätin että niillä me nyt aletaan opetella kepit uusiksi. Koska: 1. Ransu ei osaa hakeutua itsenäisesti kepeille 2. Mä en voi yhtään liikkua kauemmas kepeiltä kesken suorituksen 3. Ransu ei osaa hakea keppejä vaan tuijottaa mun kättä ja 4. Vauhtia ei ole yhtään ja rytmi on ihan hukassa. Kokeiltiin eilen jo pari kertaa keppejä, ja palkkasin heittämällä lelua. Testasin että mikä lelu olis tosi houkutteleva ja huippupalkinto, ja päädyttiin Ransun kanssa aika hyvään ratkaisuun: kumiseen nystyräpalloon jossa on köysilenkki. Eli sitä on hyvä heittää ja siitä on hyvä taistella. Tänään keppejä harjotellessa kävikin ilmi että nimenomaan lelusta taistelu on huippu homma, ei niinkään sen perään ryntääminen. Ainakin keppien kanssa siis alamme käyttää sitä, ja muutenkin ajattelin vaihtaa nakit lihapulliin. Huomenna on mulla tiedossa lihapullatalkoot, sillä mä leivon itse Ransulle suolattomia ja mausteettomia lihapullia treenipalkaksi, koska nakit on turhan suolaisia ja Frolicit eivät ole tarpeeksi hyvä palkkio. Jotkut käyttää kaupan lihapullia, mutta ne on yhtä huonoja kuin nakit suolapitoisuuden ja mausteiden suhteen, enkä halua sille syöttää turhaa suolaa ja mausteita. Ehkä (valko)sipulijauhe vois olla silti sopiva mauste pulliin?

Oltiin siis viikko Ransun ja kissojen kans keskenään kotona. Antti tuli takas perjantaina. Meillä meni viikko aika leppoisasti, oikeastaan ei mitään hermojakoettelevia hetkiä juuri ollut muuten kuin treeneissä. Nyt viikonlopun ajan se onkin sitte testannu että nyt kun perhe on taas koossa, onko voimasuhteet ennallaan. Se on sitten ilmennyt tottelemattomuutena, huomion hakemisena ja yleisenä kurittomuutena. Että se siitä tasaisesta vaiheesta sitten taas, jota vähän aikaa sitten iloitsin :P Appiukko kyllä muuten kehui että Ransu on rauhottunut kovasti, ettei se ole enää sellanen höseltäjä kuin ennen. Ja onhan se totta, ite sitä ei vaan niin äkkiä huomaa kuin sellainen joka ei näe välttis edes joka viikko. Ransu malttaa odottaa ulos mennessä ihan rauhassa paikallaan, eikä enää yleensä riehu hillittömästi kun huomaa että lenkille ollaan lähdössä. Tosi kuuliainenhan se on ollu aina, ja sitä se on edelleen, mitä nyt vain pitää testata että "jos mä kuitenkin?" tai "mä vielä yhesti!" Juu, varsinainen Once More.

Eiköhän tässä nyt tullut juttua jo tarpeeksi. Sen vielä mainitsen että viikolla sain sen yhtenä päivänä pestä kolmeen kertaan ennenkuin sain sen puhtaaksi. Tai siis jalat ja vatsan. Käytiin vähä metsäautotiellä ja siellä oli "vähä lilluista". Josta piti tietenkin ottaa kaikki ilo irti ja rapakoista. Kaiken huippu oli hypätä takaluukkuun ja ravistella ittensä auton sisällä. Ou jee, ihanaa kun on koira niin ei tarvi turhaan siivota autoo!

19. lokakuuta 2009

Temppukoulutusta

Meillä on Ransun kanssa ollut parina päivänä temppusulkeisia. Ei vaan, ollaan naksun kanssa opeteltu uutta temppua. Tempun "nimi" on lelujen kerääminen koriin. Mulla oli alussa vähän strategia hukassa, että opetanko sen ottamaan lelun suuhun ja siitä sitten shapingilla pitämään lelua suussa, siitä edelleen pudottamaan sen koriin, mutta kun sen kuiteskin loppujen lopuks pitäis osata kuljettaa se koriin! Niinpä päädyin palkkaamaan siitä että ottaa lelun suuhun ja sitten vaadin pitämään hetken pidempään suussa ettei heti pudota. Sitten pari kertaa siirsin korin sen nokan alle kun näin lelun putoavan, ja kehuin kovasti. Onneksi Ransu on niin fiksu että se sattui sitten kerran itse vahingossa pudottamaan lelun koriin ja siitähän se riemu repesi, ja siitä myös Ransu hoksasi aika nopeasti että lelu pitää pudottaa siihen koriin. Se kokeili joka välissä tassuilla läpsiä koria ja kaataa sen, mutta näkyy olevan aika tehokas tapa jättää ei-toivottu käytös pois vain sillä ettei palkkaa siitä. Ransu viel näkyy oppivan niin äkkiä että mitä kannattaa tehä ja mitä odotetaan.

Tänään se jo oppi kuljettamaan yhden lelun lelukoriin, ja minä aloin ehdollistaa sitä käskysanaan "lelukori". Kahta eri lelua se on osannut nyt viedä koriin, mutta jos en ota sitä palkkauksen jälkeen pois, se ei osaa vielä lähteä hakemaan toista lelua vaan ottaa ensimmäisen korista suuhun ja pudottaa sen sinne takaisin :D Mutta ehkä sen täytyykin ensin oppia tekemään homma käskystä, ennenkuin sen voi käskeä keräämään ensin yhden lelun, ja sitten tuomaan jonkin muun lelun eikä laittamaan samaa lelua kahdesti. Tuo naksu on kyllä aika kätevä tuollaisen opettamisessa.

Mä oon ollu Ransuun muutenkin tässä viime päivinä tyytyväinen, se on ollu tosi nöyrä ja sellainen kiltti poika. Väistäny mua hyvin kun on maannut keskellä käytävää, ei oo siis tarvinnu koko ajan olla komentelemassa pois tieltä eikä siis rasittaa suhdetta jatkuvalla komentelulla. Se on ollut kyllä niin hyvin kuulolla ja sellainen kuuliainen että oikein liikuttaa. Sitten kun oon jotain sen kanssa alkanut puuhata ja innostaa sitä johonkin yhteistoimintaan, se on ollut aivan intona mukana. Aivan ihanaa että se on ollut sellainen! Pitää nauttia nyt tästä vaiheesta niin kauan kun sitä kestää, kohtahan se kuiteski taas muistaa olevansa murkkuiässä ja alkaa tehdä asiat just niinku sen ei pitäis eikä sais. Huomenna agitreenit poikkeuksellisesti, että mä odotan innolla, Ransu on niin hyvä työpari! :)

P.S. Lisäsin kuvia jotka on otettu schapeleirin aikaan, kuvaajana Taru, Luca-veljen omistaja.

17. lokakuuta 2009

Uutta ruokaa, jee! Uutta lunta, jee jee!

Etsin netistä Yrjölän puuron ohjeen, ja ajattelin että tekaisenpa sitä kun monesti oon aikonu ja aikonu. Epäilin kieltämättä vähän että löytyykö täältä pikkumarketista jotain hirssisuurimoita... No löytyihän sitä hirssiä, leseinä, vaan väliäkö tuolla. Ransu sai eilen ensimmäiset maistiaiset ja kyllähän tuo upposi. On kuulemma täyttävää ruokaa, niin en oikein tiennyt paljonko annostella. Eilen annoin sellaisenaan, nyt se rouskuttaa raksuja seassa. Ransu tykkäis syödä lihoja ja niitä mielellään ostais kauppareissulla, mutta ei tahdo raaskia kun se on niin kallista, jos haluaa antaa välillä muutakin kun jauhelihaa... Voishan sitä jostain tilata, mutta kun se on niin vaivalloista ja se hakeminen, niitä rehuautojen aikatauluja ei oo kyllä tehty mun aikatauluihin sopivaksi. Selityksiä selityksiä! Eli helpointa olis vaan ostaa kaupasta lihatiskiltä.

Luntakin satoi! Eikä se jäänyt kyllä keltään huomaamatta; mä meinasin liukastella lenkillä, ja kun loppumatkasta päästin Ransun irti kotiin asti niin se lähti kuin tykin suusta. Ja Antti pääsi tänään jo ekaa kertaa lumitöihin. Ransu meni aivan villiksi lumesta, se syöksyili ojan pientareella ja makasi lumessa ja kotipihallakin vielä riittii virtaa ottaa sutareita. Se näkyy tykkäävän lumesta. Niin tykkää lumikin Ransusta koskapa tarttuu kivasti sen tassuihin. Ja kuonoon. Ja vatsan alle. Ja ja... Välillä kun suren tuota että Ransu on vähän tuollainen aranpuoleinen joissain asioissa, niin on siinä paljon hyvääkin, esimerkiksi se että se haluaa lähteä lenkille oli sää mikä tahansa.

Olen ollut huomaavinaan että se on vähän reipastunut ja rohkaistunut, mitä tulee pelottaviin asioihin lenkillä. Eilen illallakin näytti ensin että pitää kiertää kauempaa muutamat roskikset, matalalla olevat liikennemerkit jotka tekee epäilyttäviä varjoja ja muutamat muut jutut. Mutta kun hidastin niin se ihan itse kävi nuuhkimassa kohteen, ilman että mun tarvi edes rohkaista! Siitäkös olin iloinen, kehuin sitten toki ja kerroin niinkuin vähä-älyiselle että "se on postilaatikko, se on liikennemerkki, onhan se vähä matalalla mutta sellanen se on, se on vain kaivon kansi josta on lumi sulanut päältä..." On aina jotenkin hauskaa kun Ransu ensin arkailee, sitten menee joko itse tai minä rohkaisen tutustumaan pelottavaan juttuun ja sitten kun se menee ja kehun niin sen häntä alkaa heilua ja koko olemus loistaa että MINÄ USKALSIN! Jee!

14. lokakuuta 2009

Hyvä ME!

Maanantain treeneistäkään ei ole tullu kirjoteltua mitään, ja tänään oli taas agilitya. Maanantaina oli kaks eri ratapätkää, toinen muodostui pelkästään neljästä hypystä, putkesta ja pöydästä, tosin kaikki muut suoritettiin kahteen kertaan (eri järjestyksessä) paitsi pöytä. Ensimmäinen puolikas pöytään asti meni vallan mainiosti, Ransu meni just sinne minne pitikin, mutta sitten mä tietysti aloitin mokailemisen ja Ransukin juoksi yhden hypyn jälkeen turhan kauas. Sitten mulle tuli arviointivirhe järkevimmässä ohjaustavassa, ja sen seurauksena sitten mentiin putkea edestakaisin :D Vaikeahan näitä on selittää sellaiselle joka ei rataa nähnyt, kun en jaksa piirtää aina kuviakaan ja skannata tänne blogiin. Niin yksinkertasta kun se oliskin kun on pelit ja vehkeetkin siihen!

Toinen rata oli sitten siitä haastava, että epäilin taas omaa ehtimistäni valssien kanssa. Päätin rohkaista mieleni ja yrittää, koska jatko olisi helpompi ja varmempi siltä puolen ohjattuna jos ehdin tehdä valssauksen. Ja ehdinhän minä, suotta epäröin omaa ehtimistäni tällä kertaa, kuten sanottua, ne omat ja koiransa rajat vain pitää alkaa pikkuhiljaa tuntea. Ja enimmäkseen ne on tähän asti käyneet selville kantapään kautta. Lopuksi Ransu vielä pelasti tilanteen menemällä renkaan läpi pelkällä suullisella käskyllä, vaikka itse pyörin kahden esteen välissä kuin tuulimylly tietämättä mitä teen ja minne suuntaan. Hieno pelastus ja mainio suoritus pelkän käskyn perusteella, Ransu kun lukee mun kehonkieltäkin yleensä tosi hyvin.

Tänään me ei oltu olleskaan sieltä kehnoimmasta päästä. Pari ihme lipsahdusta putkeen tuli sillä sekunnilla kun ei olis tarvinnu ja sitten taas Ransu päätti juosta renkaan alitse ja sitten minä en ymmärtänyt saatella 2. putkeen tarpeeksi pitkälle vaan pysäytin liikkeen. Ja koira kosti heti! Kaiken kukkuraksi namit lenteli namitaskusta pitkin rataa joten siinä niitä kilvan Ransun kanssa sitten kerättiin parempaan talteen. Mutta loppuvaihe, jota pelkäsin ettei se tule onnistumaan, menikin saamarin hyvin. En ymmärrä itsekään miten se kaks kertaa meni niin mainiosti! Ollaan me vaan hyviä! Se oli sitten varmaankin niin että minä ohjasin tarpeeksi hyvin ja selvästi ja Ransu osasi lukea tarkasti mihin matka jatkuu. Että mä olen ylpeä meidän yhteistyöstä siinä kohtaa! Eikä se huonoa ollut muutenkaan. Ransu ottaa nykyään kentällä aivan mahtavasti kontaktia, sillä häntä heiluu ja silmät loistaa. Siitä oikein näkee että se janoaa yhteistyötä mun kanssa. Tai sitten se janoaa vain nameja... :P Mutta joka tapauksessa se pitää kontaktia ja seuraa pyytämättä, mikä on tietysti hyvä asia edelleen ja pyrin siitä välillä palkkaamaankin. Mikä lohdullisinta, niin treeneissä kokeneemmatkin ohjaajat tekee koiriensa kanssa jatkuvasti virheitä, ohjaajien syytähän se on jos koira menee väärin, sehän menee sinne minne ohjaaja ohjaa tai jos ohjaaja ei ohjaa niin sinne minkä se itse ehtii "lukita" kohteeksi. Joidenkin koirat myöskin haukkuu kesken radan jos eivät tiedä minne mennä tai jos ne turhautuu siitä kun ohjaaja ohjaa tyylillä "mene-tuonne-tule-takaisin". Jotkut käy vain yksinkertaisesti niin kuumana että sen takia on jatkuva örinä päällä. Meillä ei ole vielä tuollaista ilmenny.

Nyt ollaanki sitte aivan väsyneitä, koira ja ohjaajakin.

12. lokakuuta 2009

Työkoira työpaikalla ja vapaalla

Onpas mennyt harvinaisen monta päivää ettei ole tullu kirjotettua blogia. On ollu aivan ihania kuulaita pikkupakkas-aamuja, vielä ei pakkasta ole ollu ympäri vuorokauden, mutta aamulla kun lähtee lenkille niin on niin raikas ja vilpoinen ilma. Ransun kannaltahan se tietysti on hyvä, ei tule kuuma pitkälläkään lenkillä kuten kesällä helposti, ja kun on maa kohmeessa niin tassutkin pysyy puhtaampina.

Olin lauantaina töissä, maalaan erään rakennustarvikeliikkeen varastorakennusta, ja Ransu oli mulla mukana töissä. Ajattelin ottaa sen mukaan että se saa katsella liikennettä ja ohi meneviä ihmisiä, muutaman kymmenen metrin päässä on tie jossa on kohtalaisesti liikennettä. Sillai sopivan turvallisen välimatkan päässä. Nelisen tuntia maalasin ja Ransu oli kiinni milloin tellingissä, milloin pensaassa. Alussa se oli aika ihmeissään ja jännittynyt, se kun ei ole maailman rennoin koira kun on hälinää, vaikkei tuo nyt mikään vilkas kaupungin keskusta tosiaan ole. Kyllä se siinä sitten malttoi rauhoittua ja pötköttelikin jo loppuajasta ihan rauhassa, eli ilmeisesti se hoksasi ettei niistä autoista ja jalankulkijoista tarvi välittää. Saas nyt nähdä sitten kun seuraavan kerran ollaan jossain keskustassa, että huomaako mitään muutosta vai vieläkö ne aiheuttaa jännityksen tutinoita. Eihän sitä nyt varmaan tarvi odottaakaan mitään yhden kerran ihmeparantumista, mutta tuo oli eka kerta kun se siedättyi sille liikenteelle niin että pystyi olemaan rauhallisena kun minä olin vähän matkan päässä ja tein omiani eli maalasin seinää.

"Työpäivän" jälkeen kävimme pyörähtämässä maneesilla katsastamassa, millainen rengaseste siellä on. Tämän takia otin Ransun mukaan myös, ettei mun tarvi sitä kotoa hakea vapaavuorolle. Eihän sitä kolmatta treenikertaa viikossa tarvi tavaksi ottaa, mutta kun tuo rengas on ollu sellanen este agilityssa, että kun se on tähän asti ollu joka kentällä/hallilla missä on käyty, vähän erilainen. Joten joka kerta se on pitänyt ensin mennä luikahtamalla renkaan ja telineen jostain välistä, vaan ei varmasti hyppäämällä renkaan läpi. Siitä oon tehny päätelmän ettei Ransu täysin osaa hakea renkaan muotoa, vaan tutun näköistä estettä. Muut esteethän on periaatteessa aika samanlaisia, värit vaihtelee mutta sillä ei näytä olevan merkitystä. Tuon renkaan kun voi kiinnittää niin monenlaisiin "kehyksiin" niin monella tavalla, että Ransu ei varmaan kokemattomuuttaan ole vielä hoksannut että mikä este se on. Tosin tuon maneesin renkaan se hyppäsi heti hienosti, eli se oli vissiin tarpeeksi tutun näköinen.

Eilen pidettiin sitten lepopäivä koska lauantai oli niin rankka päivä. Ei käyty edes lenkillä, vaan pötköteltiin vain. Eikä Ransu tuntunu edes kaipaavan että pitäis päästä jonnekin. Tämä aamu aloitettiinkin sitten reippaasti 1½ tunnin metsälenkillä, ihanaa! Vitsit kun tolla koiralla on sitte hyvä kunto! Tai eihän sitä tiedä miten paljon se vielä voi parantua ;) Mutta se juoksi metsäpolkua mun edellä, lähti laukkaamaan metsään ja kävi muutaman kymmenen metrin päässä kääntymässä, laukkasi takaisin polulle ja hirmu kyytiä polkua eteenpäin ja kääntyi takas ja pinkoi mun luokse. Siitä tuosta vain otti sellasen muutaman sadan metrin spurtin... heh kateeksi käy. Ja mun pitäis olla sen kaa samaa paria agilityssa..? Sitä on niin ihana katsoa kun se on aivan onnensa kukkuloilla kun se saa juosta noita metsäpolkuja ja metsäautotietä vapaana, poiketa välillä metsään ja kieriä sammaleitten ja varpujen seassa.

Enpäs ole tainnut kirjoittaa meidän pallon jäljestyksestä mitään! Se tapahtui muistaakseni perjantai-aamuna, kun lähdettiin tuonne takapihan takaa alkavaan metsään aamulenkkeilemään. Otin Ransun suosikkipallon mukaan, ja pudotin sen polusta vähän sivuun ja kävelin jonkin matkaa eteenpäin. Kysyin Ransulta "missä pallo?" ja sehän teki työtä käskettyä eli alkoi vainuta palloa. On se kyllä uskomaton tuo koiran hajuaistikin. Palloa ei silmällä nähnyt heti eli ihminen olis saattanut olla aika hukassa sen etsimisessä :P Ransu vainusi nokka pystyssä, juoksenteli edestakaisin ja otti välillä ilmasta vainua. Ja pallo löytyi alta aikayksikön. Tein saman muutaman kerran, ja joka kerta nakkasin pallon vähän kauemmas polusta aina eri puolille ja kävelin aina pikkasen pidemmästi pois pallon luota ennenkuin annoin käskyn etsiä pallo. Viimeinen tehtävä meinasi olla liian hankala, kun laitoin pallon pikku koloon joka jäi kengästäni kun astuin pehmeään sammaleeseen. Hajuakin oli pallosta varmaan vaikeampi ottaa ja sitä ei nähnyt ennenkuin tuli ihan kolon luo. Sitkeästi Ransu sitä etsi ja lopulta löysi sen - väittäisin että sattumalta melkein luovutettuaan jo - kieriessään sammalikossa pallon luo :D

Tällaista tänne, nyt lepäillään päivä ja illalla olis sitten ohjatut agitreenit maneesilla.

7. lokakuuta 2009

Ensilunta ja sisätreenejä

Eilen aamulla oli aika ihana näky ikkunan takana; satoi tiheään räntää. Maa oli valkoisena, tosin tällä korkeudella sitä ei tullut kuin hädin tuskin nurmikon peitoksi, ja päivällä se jo suli pois. Tiet meni kuitenkin loskaan ja käytiin Ransun kanssa lenkillä kera suojavarustein ettei tarvis aina pestä jalkoja ja mahanalustaa kun ulkona pyörähdetään. En viitsinyt irtikään päästää kun vähäksi matkaa kun tiesin että muuten sitä mennään kun maan matoset pitkin vähäistä lumikerrosta - ainakin viime vuonna näin kävi.

Tänä aamuna oli taas vähän räntää maassa, ja koko päivän on tuullut ja myrskynnyt. Käytiin päivällä sateessa lenkki, ja Ransu tuli taas suht kuivana kotiin. Mulla tosin paloi käämit kun riisuin siltä suojatossuja: neljättä kertaa jalassa ja kahdesta pohja kulunut puhki! Aiemmin tuli jo ekalla käyttökerralla reiät pariin tossuun mutta ne ei vielä juuri päästäneet vettä sisään. En ehtinyt edes niitä korjata kun jo tuli tossuista entiset. Ei tämän merkkisiä enää meille, vaikka silloin kun tossut oli ehjät, ne oli kätevät. Nyt harkinnassa on myös ihan sadehaalari, joka suojaisi jalat kokonaan ja mahan alusenkin, on inhottavaa kun turkki on vähän väliä joko kuivumassa tai kastumassa. Ja kun kelit on mitä on niin pakkohan ne jalat on ihan pestä vedellä ettei koko kämppä ala muistuttaa hiekkalaatikkoa. Minähän puen sille tuollaisia hyötyvaatteita, naurakoon minut suohon koko tienoo ja blogin lukijat! Ja kun Ransukin osaa olla tossuissa ja manttelissa hyvin, ei se niitä edes huomaa ulkoillessa.

Päivällä otettiin sisällä vähän agijuttuja, kiertämistä ja sellaista. Ja jääkaapinoven sulkemisia, sekä laskuharjoituksia. Luunkin Ransu sai taas pitkästä aikaa iltapäivällä purtavaksi eli puuhastelua sille on ollut koko päiväksi oikein.

Varsinkin kun illalla startattiin sisätreenikausi Kannuksen Dogness-hallilla. Olihan se periaatteessa tuttu paikka, mutta silti siitä on jo yli puoli vuotta kun on viimeksi hallilla treenailtu. Hajuja riitti ja jos lattialla oli yksikin roska niin se kiinnitti heti huomion - vaikka kesken keppien suorituksen tai putkeen ryntäämisen. Rata meni muuten ihan mukavasti, mutta ne ongelmat tuli toisaalta sitten just siinä missä osasin odottaa ja toisaalta ihan yllättävässä kohdassa. Renkaan tiesinkin, että voi mennä läpijuoksuksi eikä läpihypyksi, koska tähän asti _aina_ kun on ollut uudenlainen rengas, Ransu ei osaa hakea renkaan muotoa vaan juoksee sivusta tai alitse. Nytkin piti ottaa monen monta toistoa oikein houkutellen että täältä sitä kuuluu mennä! Sitten toinen paikka oli hypyltä putkeen meno. Putken suu oli puomin vieressä, ja vaikka minä miten yritin seistä puomin edessä kun huomasin ongelmakohdan, niin sitä vain mentiin mun selän takaa puomille. Vaikka meillä on puomille käskysana "mato" ja putkelle "putkeen" eli siis sanat on koirallekin ihan eri kuuloisia (ihan tarkoituksella tietysti). Tiedä häntä oliko jätkällä tukka silmillä niin pahasti vai mitä, mutta muutama toisto tässäkin tarvittiin ennenkuin sinne putkeen sitte osattiin hakeutua. Eipä ole ennen tuollaista ongelmaa ollut, väärästä päästä on menty ennenkin, mutta jos menoaukko on selvä niin sinne sitä on syöksytty. Eikä palattu takaisin, kuten tänään tuli sekin ihme nähtyä! Muuten rata meni hyvin, kepeillä eksyttiin vähän haistelemaan mutta jatkettiin kuitenki suht sujuvasti. Kontaktit otettiin hyvin, joten ehkä uskaltaa jo alkaa sanoa että kontaktit on opittu jo ok.

Nyt on sitten muutaman päivän tauko agilitysta, lauantaisin olis vapaavuoro maneesilla mutta ehkäpä kaks kertaa viikossa riittää kuitenkin...

5. lokakuuta 2009

Hienoa agiliitoa

Meillä alkoi tänään jatkokurssi, joka meille on kyllä toinen, mutta väliäkös tuolla. Tiedä häntä montako jatkokurssia nuo muut on käyneet ennen tätä... Heh se on aina helppo sanoa mennessään uuden seuran jatkokurssille, että "on me jonkin verran treenattu"... Joo, jonkin verran. Tarkemmin sanottuna alkeisten jälkeen on käyty jo yksi jatkokurssi ja vapaa-ajalla käyty harjottelemassa. Meillä kun tää ohjaaja ei meinaa kehittyä ei sitten millään. Koirahan kyllä osaa.

Niinkun osasi tänäänki. Olin kyllä aika jännittynyt koko ajan, ryhmässämme tais olla 6 koiraa ja pieniä oli muutama erikseen toisen vetäjän kanssa. Järkevää toki, eipä tarvi koko ajan esteitä ruuvata ylös-alas. Mulla oli hirveät paineet kun piti mennä heti aluksi keppejä, tiesinhän mä että niitä on viime aikoina menty aika hyvin, mutta silti. Muut meidän edellä meni enimmäkseen hyvin, joten onnistuahan sitä tietenki pitäis itekin ;) Ja Ransuhan meni hienosti! Se ei menny samperinmoista kyytiä mutta meni kuitenkin sulavasti ja ihan reippaasti, pääasia myös se ettei se tehnyt yhtään virhettä kepeillä. Ekaksi mentiin ihan vain kepit, sitten samaa hyppy-kepit-hyppy-kepit-hyppy -sarjaa jota itse on otettu pari kertaa aikaisemmin. Ensimmäistä kertaa sekin meni moitteettomasti, Ransu meni kepit puhtaasti, tuli hyvin haltuun ja uudestaan puhtaasti kepit. Olin tyytyväinen, aloitus oli hyvä!

Sitten oli rataa, jossa oli 10 estettä, mukana A-este! Eikä edes skipattu kontakteja, hieno Ransu! Keinuhan ei ole mikään ongelma ollutkaan. Alussa vetäjä kysyi multa onko menty millasia hyppyjä ja pystyykö se hyppään sen pituushypyn mikä oli laitettuna. Mä sanoin millaisia hyppyjä on otettu ja että Ransu tekee helposti parimetrisiä pituushyppyjä. Huomautan väliin että esteillä sillä ei ole sellaista koskaan teetetty, mutta tänne ulkokentälle menee ojan yli silta joka on varmastikin n. 2m pitkä ja Ransu menee sen aivan ilmavasti ylitse, ehkä n. 2,4m loikan tehden. Eli ne puolitoistametriset pituushypyt on lasten leikkiä - periaatteessa. Käytännössä sitten taas, jos tullaan putkesta ja ohjaaja huutaa liian myöhään missä on ja minne jatketaan, niin sehän meni sitten hipsutteluksi pituushyppyä _pitkin_ eikä yli. Noh, siinä kohtaa ehdin sitten lähettää "uukkarille" eli kiertämään kahdelle hypylle jotka palasi takaisin päin rataa ja ehdinpä vielä valssata hyppyjen välissä vastaanottamaan koiran. Ransu kyllä irtoaa hyppyjen taakse, mutta ei näköjään vielä kovin kaukaa, joten sitä joutuu vähän saattelemaan kiertoon, joten itselle tulee sitten valssauksen kanssa *#"@& kiire. Ja mihin se koirakaan sitten pystyy hyppäämään kun ohjaaja tanssii esteen takana? Muu rata meni ihan sujuvasti, ja ekalla kertaa tosiaan valssauksenkin ehdin tekemään kun pituushypyltä ei tultu niin kovaa. Mutta toisella kierroksella kun mentiin pituushyppy oikein, niin kiirehän se tuli valssauksen kanssa. Tätä on varmasti aika vaikea hahmottaa, mutta pohdinpa kuitenkin 'ääneen'. Hyppyjen jälkeen oli A-este, olis pitäny vain pysyä ohjaamassa vasemmalta eli pituushypyn ja hyppyjen välistä, ja tehdä takaaleikkaus A:lle lähettämisen jälkeen. Sitä taas ei olla harjoiteltu koskaan joten en osaa sanoa miten Ransu sen kestäis.

Paikkana oli raviradan maneesi, tosi "kivalla" purupohjalla. Siinä kun on eka lämmitelly kuravellissä pihalla vesisateessa tällasen pitkäturkkisen koiran, ja sen jälkeen kun viet sen sinne purun keskelle intoa täynnä, niin eihän siitä seuraa muuta kuin sekasortoa ja sotkua. Ransu oli partaa myöten ihan mustana, ja vielä kun purun seasta sattui löytymään pari aarretta: ihania hevosenmunkkeja! Uusi paikka ja uudet hajut, ryhmän vetäjä sanoikin että tää on ihmeellinen koira, se kun pystyy tekemään montaa asiaa yhtä aikaa; menemään agilityesteitä ja haistelemaan hajuja... Onhan tuo pohja hyvä agilityn kannalta varsinki tällaselle nuorelle koiralle, sopivan pehmeä ja onhan siinä näköjään pitoa.

Meillä oli käytössä uus manttelikin, selvästi Ransukin tykkäsi kun joku lämmitti sitä automatkalla kotiin ja kun verryteltiin. Tänään tuli myös heijastinhihna ja namutasku, just sopivaan aikaan! Oli paljon helpompaa antaa namit namutaskusta kuin housujen taskusta. Ja eipä likaannu housut. On tää koiraharrastus vaan melkoista välineurheilua :P Treeniliivikin olis kätevä...

Keskiviikkona sitten hallille treenailemaan, hyvällä mielellä alkaa taas agilitya mennä aktiivisemmin kun kuukauden tauon jälkeen ekat harjotukset meni niin hyvin, vaikka oli uudet koiratkin ympärillä.

2. lokakuuta 2009

Voiko se olla näin helppoa?

Siis schapendoesin turkinhoito. Kampasin - köh köh - kolmen viikon tauon jälkeen Ransun tänä iltana. Vai joko siitä hierojalla käynnistä on kuukausi... Onhan siitä. Silloin mä sen kampasin kunnolla edellisen kerran, mätsäriin vain suin päälikarvat siistiksi. Enkä löytänyt takkuja kuin mahan alta nivusista muutaman pienen! Lisäksi parrassa näytti olevan jotain ruokaa olevan tarttunut niin että ne varmaan pitää leikata pois. Minua kun niin peloteltiin ennen schapen hankkimista että turkinhoito on sitten hankalaa ja työlästä tämän ikäisenä. Vai onko pahin vielä edessä?! Nimittäin karvaa ei lähtenyt kuin hädin tuskin kolmasosa siitä, minkä muutama kuukausi sitten sai kammattua vaikka kahtena päivänä peräkkäin siitä irti. Eikä silloinkaan takkuja ollut, mutta tosiaan karvaa irtosi enempi kun nyt. Toivottavasti turkki pysyy yhtä helppohoitoisena, en sano että varsinaisesti laiska sen suhteen olisin, mutta onhan se koirallekin mukavampaa kun kampaus kestää puolisen tuntia ja siitä voi nauttia kun ei ole takkuja. Ransu nimittäin on mielellään kammattavana, samaa olen kuullut sisaruksista ja äidistäkin, tietysti vähän pitää vastustella kun pepun seutua kampailee mutta onhan siellä niitä herkkiä ruumiinosia joten eihän sitä tiedä jos nainen ei niitä hoksaa varoa...

Tein tänään toisenkin hoitotoimenpiteen (hoh, kylläpä kuulostaa siltä niinkun en tuota hoitais ollenkaan), ensimmäistä kertaa Ransulle. Nimittäin pesin shampoolla sen - tassut ja mahan tosin vain. En ole edelleenkään kertaakaan pessyt tuota kokonaan, ja tuolla ostamallani halvalla shampoolla sitä ei luultavasti kannata tehdäkään. Pesin pelkät jalat ja vatsan kun herra tuppaa "pissimään kintuille" merkkaillessa, joten jalat haisee pisulle. Lisäksi minusta ei haittaa muutenkaan jos välillä pesee jalat ihan shampoollakin, kun kuitenkin kaupunkien katuja talloo menemään. Jalkojen karva tuntui hieman pehmeämmältä pesun jälkeen, sitähän ne tekee nuo aineet, pehmentää turkkia joka ei taida tämän rodun turkille oikein sopia. En ole vielä törmännyt yhteenkään shampooseen jossa lukis että karkealle karvalle, ei pehmennä. Saa tehdä tuotesuosituksia!

Käytiinpä me mantteliostoksillakin. Soitin matkalta jo yhdelle tutuksi tulleelle eläinkauppiaalle ja kysyin manttelitilannetta, mutta hänellä oli kuulemma vain kesämallin sadehaalareita muutama pieni koko. Hän kertoi, että toistakymmentä vuotta sitten kun oli ottanut liikkeeseen koirien talvivaatteita, ihmiset oli nauraneet että ei niille koirille mitään vaatteita tarvi pukea! Ne myytyään ei ole kuulemma sitten halunnut ottaa uusia vaikka ajat on muuttuneet ja koiria puetaan tietysti tarpeeseenkin mutta myös koristukseksi. Onhan noita kyllä netti pullollaan hömppävaatteita myyviä putiikkeja, joista ei edes löytyisi tämän kokoiselle koiralle sopivia vaatteita vaikka haluaisi tuota huvikseen pukeakin. Noh, en halua vaan etsinnässä oli lämpöinen mantteli agilitytreeneihin ja tietysti talveksi oikein koville pakkasille. Onhan Ransulla turkkia ja pohjavillaa, mutta schapendoes on minusta sen verran hoikka rotu että kylmä voi talvella yllättää jos viima tekee turkkiin jakauksia ja iho on kylmän armoilla. Musti ja Mirriin ei olleet vielä paksummat talvimanttelit ehtineet, joten ostin sellaisen fleece-vuorellisen "välikausimanttelin" joka menee nyt näin syksystä treeneissä omaa vuoroa odotellessa ja kotimatkalla. Sitten kun talvi tulee oikeasti niin hankitaan lämmin mantteli tai haalari jolla tarkenee sitten lenkkeillä.

Meillä alkaa maanantaina agilityn jatkokurssi. Montakohan kertaa olen asiasta kirjoittanut... Noh, oli miten oli, kirjoitan taas. Huomenna olis eka vapaavuoro käydä treenailemassa, saa nähdä tuleeko lähdettyä. Maanantaina on siis kurssi, keskiviikkona alkaa oman paikkakunnan talvitreenit Dognessissa. Tuo jatkokurssi on raviradan maneesilla, kylmä paikka harjoitella, siksi noita lämpökamppeitakin pitää olla. Dogness taas on lämmin sisähalli, joten siellä on eri mukava treenata vaikka tietysti tilaa on vähemmän. Mulla on sitte ihan kiitettävästi nuo illat kiinni, kun maanantai ja keskiviikko on agilitya, tiistaina mä pidän kokkikerhoa lapsille ja torstaina on meidän sulkisvuoro. Sitten lauantaisin on vielä tuo agilityn vapaavuoro. Olishan se kiva kun nuo agilityt olis omalla paikkakunnalla, mutta täällä ei ole paikkaa missä treenata talvella (kesällä onkin kiva kun kenttä on niin lähellä). Niinpä pitää kulkea tonne hallille 30km. Olen kahden kennelseuran jäsen, joten toisen seuran kurssi on sekin reilun 30km päässä tuolla maneesilla, eli kulkemista tulee.

Nyt on lähdettävä antamaan iltapala, iltalenkistä hurahti sopivasti aikaa kun kirjoitin tätä.