29. joulukuuta 2010

Tajunnanvirtaa

Varoitus: jos ei jaksa lukea omia pohdintojani ja tajunnanvirtaa Ransusta, sen käyttäytymisestä ja luonteesta niin kannattaa heti jättää väliin... tiedossa on luultavasti pitkä ja sekava selonteko jonka motiivi on epäselvä ;)

En saanut viime yönä unta ja meinasin jo silloin lähteä kirjoittamaan ajatuksia ylös, kun pyöri nämä mielessä... Oon miettinyt viime aikoina paljon sitä että joko Ransu pikku hiljaa alkais aikuistua ja kypsyä, se on ainakin ollut lähiaikoina varsin miellyttävä ja tottelevainen tapaus. Once Morehan se on kuten aina, oikealla nimellä kyllä nakattu oikeaa koiraa :) Käytiin toissa iltana sukulaisperheessä vierailulla. Ransu ei ollut ensin mukana, mutta hain sen sitten vähäksi aikaa katsomaan lapsiperheen tohinaa ja menoa. Hyvää tekee tuollekin olla välillä tilanteessa jossa kaikki ei ole ihan hissukseen hiljaa vaan tulee äkkinäisiä ääniä, kolahduksia ja liikkeitä. Ransuhan oli edistynyt! Jos nyt voi sanoa että edistynyt, kun ei asiaa mitenkään treenattu ole. Se oli harvinaisen lunkisti, kävi nuuhkimassa kaikki asukkaat, ei tosin mennyt oikein kenenkään puhuteltavaksi, mutta oli kuitenkin ihan reipas ja utelias. Perheen isä sai rapsutella sitä kaulalta, muita se vain nuuhki. Olin kuitenkin siihenkin tyytyväinen.

Mietin sitten jälkeen päin että juu hyvä Ransu, olet edistynyt ja olit reippaammin kylässä. Mietin myös tuota että miten se suhtautui vieraisiin ihmisiin joita ei ollut nähnyt taas kuin milloin lie viimeksi. Olen nyt vasta yhtäkkiä saanut sellaisen ahaa-elämyksen, että miksi Ransun pitäisi olla joku ylisosiaalinen kaikkien kaveri? Jos se ei ole sen perusluonne, niin sitten se ei ole eikä siltä pitäisi odottaa jotain sellaista mitä se ei ole. Oikeastaan kun ajattelen niitä enempi tai vähempi tuttuja koiria jotka on hirmu sosiaalisia ja avoimia ja itseään tykö työntäviä, niin en mä nyt sellaisestakaan itse tykkää kauheasti. Tietty jos se riittää että sanot että "mene pois" kun ei halua koiraa lähelleen (en ole sellainen tyyppi joka tykkää paijata ja lällyttää kaikkien koirat) ja sitten saa olla rauhassa, on eri asia kuin rasittava suuhun ja silmille tunkeva tapaus jolla tuntuu olevan siihen lupa olin minä mitä mieltä tahansa. En tiedä olenko nyt vaan sopeutunut siihen että Ransu on sellainen oma pidättyväinen itsensä, ja ajattelen siksi että se on hyvä, vai olenko nyt vain tajunnut ettei koiran ole pakko esittää kaikkien halinallea.

Tarkemmin ajateltunahan, jos Ransu kuitenkin käyttäytyy hyvin, ystävällisen välinpitämättömästi, niin se on niiden kaikkien muiden ongelma jos se ei haluakaan tulla rapsuteltavaksi. Ei se ole mun ongelmani, eikä se saisi olla Ransunkaan ongelma siinä mielessä että sitä koitetaan siihen houkutella jopa meidän omistajien taholta. Toivottavasti tämän tajuaminen välittyy Ransuunkin ihan luonnostaan. Niille ihmisille se varmaankin on ongelma ja pettymyskin, kun meidän koira ei haluakaan tulla liehakoimaan ja nuolemaan naamaa ja päähän taputeltavaksi. Voisin nimetä heti useammankin henkilön joka kuuluu juuri tuohon porukkaan. He olettaa että ovat tärkeitäkin ihmisiä koiran elämässä, jos se tulee osoittamaan huomiotaan ja kerjäämään rapsutuksia. Kyllähän monet koirat kai ihan oikeasti tuntuu rakastavankin kaikkia ihmisiä ja koko maailmaa. Ransu ei kuitenkaan ole ollut äkkiseltään muisteltuna yhdenkään ihmisen kanssa heti kaveri ja mennyt lääpittäväksi. Se tekee myös todella ison eron niiden ihmisten välillä, joilla on koiria ja jotka ovat koiraihmisiä ja sitten niiden muiden ja "koiraihmisten". Koiraihmiset ovat Ransun silmissä paljon kohteliaampia ja luontevampia eivätkä niitä kauhistuttavia käden ojentajia jotka tuijottaa herkeämättä kuitenkin epävarmoina siitä mitä pitäisi tehdä. Mutta niille ihmisille joista se pitää ja jotka tulee sille tutuiksi, se onkin sitten mukava ja tuttavallinen.

Sen lisäksi että yritän hyväksyä Ransussa tuon pidättyväisyyden, yritän hyväksyä sen muutkin piirteet, joita pidän sen heikkouksina ja joiden toivoisin olevan jotenkin toisin. Kaiken kaikkiaan tuo on kuitenkin oikein mukava ja helppo koira, jossa on paljon hyvää. Olen ennenkin sanonut että se on meille hyvin sopiva koira. Olisihan sen kanssa tekemistä esimerkiksi tuon vahtimisen kanssa, mutta ehkä olen vähän luovuttajafiiliksellä sen suhteen että sitä koskaan saisi pois. Enkä minä osaa sitä kanavoida hienosti sanottuna yhtään mihinkään, se haukkuu ja murisee kun joku tulee sen reviirille, se haukkuu kun joku lähestyy sen omistajia, ja on ehdollistunut ovikellollekin metelöimään. Mitä siitä, jos se ilmoittaa? Ei se hampaita näyttele eikä rähise niin tosissaan että olisi kimppuun käymässä. Varmasti tuntuu pelottavalta sille ihmisparalle joka sen kanssa joutuu vastakkain ja joka ei tunne Ransua tai lue sen elekieltä. Minäkään en ole vielä niin hyvä enkä taitava lukemaan sen käyttäytymistä ja elekieltä että voisin sanoa varmasti onko se meidän ihmisten puolustamista, epävarmuuttaan uhoamista vai mitä. Huonolta kasvatukselta se kyllä näyttää ja varmaan onkin... Ja laumanjohtajuuden kannattajien mielestä varmaankin myös merkki siitä ettei me olla sen johtajia täysin... Mene ja tiedä, mutta joka tapauksessa se että se pääsee esim. metsäpolulla haukkumaan jonkun ihmisen pataluhaksi, on sille palkitsevampaa kuin totella minun tänne-käskyä. Se tottelee vasta kun olen niin lähellä että se tietää että on pakko koska muuten tulee minulta tupenrapinat. Mutta silti seuraavalla kerralla sen mielestä on pienempi paha juosta haukkumaan, olla tottelematta luoksetulokäskyä ja lopettaa vasta sitten kun minä olen tarpeeksi lähellä komentamassa tai kutsumassa luokse. En vaan jaksa uskoa että mun taidot (ja ehkä myös kröhöm viitsimys) riittää siihen että saisin tuon tavan opetettua enää pois. Olishan se liian hyvin ja tylsää jos elämänsä ekasta koirasta olis heti saanut täydellisen kasvatettua ja koulutettua!

Viikonloppuna käytiin sen kanssa tuo Pirttiharjuntien lenkki. Jossain puolivälin tienoilla vastaan tuli mutkan takana mies ja 5kk ikäinen espanjanvesikoira. Ransu lähti haukkumaan, minä en ehtinyt edes nähdä mutta arvasin että joku lenkkeilijä siellä saa kuulla kunniansa. Huusin pari kertaa, mutta turhaan. Suotta sitä tuhlaamaan käskyjä kun koira kerran tietää ettei sen ole pakko totella... Tiesin myös kun haukku loppui ennen kuin ehdin paikalle, että siellä on koirakin. Miksi totella kun edessä on leikkikaveri?! Kummanpa itse valitsisit jos olisit koira... Ransu oli jo täyttä päätä kutsumassa sitä pentua leikkimään kun sain näköyhteyden. Hieman ärsytti kun unohdin kutsua sitten siinä lähellä Ransun luo että olisin päässyt kehumaan ja edes sen verran olis mennyt perille että käskyä on lopulta aina noudatettava, vaikka sitten viiden metrin päästä. Se mies päästi sen pennun irti kun minä saavuin, ja selvitti että hänen koira on ihmisille todella avoin ja sosiaalinen, mutta toisia koiria se on nähnyt niin vähän että niiden suhteen se on arka. Ransu kutsui ja kutsui leikkimään, mutta se pentu vaan alkuun rähähti sille takaisin. Se ei uskaltanut luottaa Ransuun vaikka Ransu miten tekeytyi pieneksi ja matalaksi ja vaarattomaksi ja oli ystävällinen. Ransu vaan ei luovuttanut vaan jatkoi leikkiinkutsumista eikä välittänyt pennun rähinöistä. Kohta se pentukin sitten vähän uskalsi mennä mukaan, mutta palasi aina miehen jalkoihin turvaan. Se mies kehui monta kertaa että onpa kiltti koira ja uros vielä. Olin kyllä sillä hetkellä ylpeä Ransusta. Paljon kivempi niin kuin vähän kaikille rähjäävä peto.

Siinäpä ne oikeastaan onkin Ransun selkeät huonot puolet. Vahtiminen mikä purkautuu tuolla lailla ja siitä seuraava tottelemattomuus. Oikeastaan muuten siihen olenkin tyytyväinen, ainahan ei ole hyvä päivä ja korvat päässä, mutta ne on sellaista pientä ja tilapäistä. Luonnetesti sitten joskus kertokoon sen kovuudesta ja toimintakyvystä sen mitä mahdollista, olen niitä itse vähän huono arvioimaan ja jotenkin ne on sellaisia vaikeita käsitteitä muutenkin... Mulle tärkeämpää on esimerkiksi se että se on kotona tuollainen rauhallinen olija, jonka temperamentti muuttuu siinä vaiheessa kun tarjotaan tekemistä. Ja että se on sopeutuvainen ja osaa rauhoittua vieraassakin paikassa. Hyvä matkustaja ja koirasosiaalisuus ei ole pahitteeksi kun mennään kisoihin, koulutuksiin tai leireille. Joku voisi haluta vaikkapa agilityyn vietikkäämmän ja "tulisemman" menijän, mutta me mennään sillä mitä on annettu ja toivotaan että aika tekee tehtäväänsä ja sopivat treenit. Viettipommi on viettipommi siellä harrastuskentän ulkopuolellakin ja enimmäkseenhän sitä arkea eletään vaikka miten tituleeraisi koiraansa "harrastus/kilpailukoiraksi". Paimennukselta odotan ensi kesänä myös sitä, että meidän keskinäinen suhde ja yhteistyö paranee, ja samoin johtajuus, kun Ransu saa tehdä sitä työtä mihin se on alunperin tarkoitettu. 

Toisaalta kun tuo tuntuu nyt tuosta pikku hiljaa saavan niitä aivojakin päähänsä (siihen 3v ikään on vielä matkaa jonkin verran...) ja muuttuvan sellaisesta teinipojasta vähitellen aikuisemmaksi, niin halajaa sille pikkuveljeä... Toinen ääni sanoo että nyt pitäisi nauttia siitä kun tuo yks epeli aikuistuu ja kypsyy, että miksi ihmeessä siihen pitäisi nyt haluta jotain pentua jonka kanssa aloittaa taas kaikki alusta? Kun se toinen koira ei olis Ransu, ei yhtä hyvä kuin Ransu, ja sillä voi olla ihan omat ongelmakohtansa. Toinen ääni taas sanoo, että ajattelepa mitä hyvää se toinen koira voi oppia Ransulta ja millainen mainio persoona sekin voi olla? Ja että siinä menee pari vuotta ennen kuin se nuorempi koira on kisavalmis harrastuskoira, niin kauan mä edelleen voin kisata vain Ransun kanssa, vaikka aika pitäisikin jakaa molemmille. Sepä se onkin, yksi tuntuu jotenkin niin sopivalta, ei tarvi miettiä kumman kanssa osallistuu johonkin koulutukseen vai maksaako molemmista (tuplasti kalliimpaa), kahden koiran ylläpito on kalliimpaa jne. Sitten toisaalta, kaksin aina kaunihimpi... Nyt olis aikaa panostaa toisen koiran kasvatukseen enemmän kuin kenties sitten työelämässä ollessa (olettaen että pääsis ensinnäkin opiskelemaan), ja mikä parasta/pahinta; vuodelle 2011 on luultavasti suunnitteilla pennut kahdelle sellaiselle nartulle joilta voisin ottaa meille sopivan pennun koska tahansa. Siitä päästäänkin siihen rotupohdintaan, jota olen tässä käynyt aina välillä. Olen miettinyt muitakin rotuja briardista lähtien, mutta vaikka välillä tuntuu että voisi vaihtaa rotuakin, niin olen sen verran myyty schapendoesille että eiköhän se kuitenkin ole se. En uskalla luottaa siihen että tällainen tuuliviiri kuin minä, jonka mielipide tässä rotuasiassakin vaihtuu yhtä nopeaan kuin tuulensuunta, tekisi hyvää valintaa vaihtaessaan rotua. Iso toivomus olisi että seuraava schape olisi medi-kokoinen, mutta sitä kun ei voi etukäteen varmaksi sanoa. On niitä muitakin asioita joiden täytyy sen pennun kanssa natsata kuin koko. Ikävintä on jos se jääkin juuri siihen medi-maksi-rajalle keikkumaan... ja joutuu lopulta maksiluokkaan. Olen vaan tullut siihen tulokseen että niin hauskaa kuin agility kaiken kaikkiaan onkin, niin jotain tavotteita siinäkin haluaa asettaa ja jos schapendoesilla meinaa agilityssa pärjätä, niin medikokoisena schape on parhaimmillaan. Ei tää ole helppoa pähkäillä, varsinkaan kun ei asu missään kunnon maatilalla tai edes omakotitalossa, tai edes omassa omistusasunnossa...

Nyt minä lakkaan kitisemästä ja iloitsen siitä mitä mulla jo on ja menen nyt touhuamaan tuon ihanan söpön kaikista parhaan poitsun kanssa :)

26. joulukuuta 2010

Tipe-tipe-tip-tap...

Aattopäivänä herättiin aamulla aikaisin joulusaunaan. Ei tietenkään Ransu, mutta me ihmiset. Saunottiin, haukattiin aamupala, puettiin tonttuvaatteet päälle ja lähdettiin kierrokselle. Ensin ajeltiin Haapavedelle ja käytiin siellä hautausmaalla. Haettiin mun mummu mukaan porukoille jouluaterialle. Ransu siinä samalla sitten tonttuili ja koristeli mun kanssa jo toista joulukuusta. Totta kai se sähläsi mukana silloinkin kun omaa koristeltiin. Ransu on iso poika, se antaa kuusen olla rauhassa, toisin kun kissat. On niilläkin meno rauhoittunut ja kuusikin pysyy nykyään pystyssä, mutta kyllä sen runkoon täytyy silti terottaa kynsiä ja nyppiä irti muovineulasia. Mummulasta ajeltiin Sieviin hautausmaalle, sitten puettiin Antti Joulupukiksi ja käytiin vakiopaikassa pukkeilemassa. Kotona oli vielä sen verran velvollisuuksia, että anoppi ja appiukko tuli meille joulukahveille puoli kasin aikaan, jaettiin lahjat ja alettiin aukoa paketteja.

Ransu meinasi että se avaa muidenkin paketit. Aattoilta on siinä mielessä sellaista säheltämistä, kun tuo kuopus tosiaan haluais osallistua kaikkien pakettien avaamiseen. Omissa kun ei tunnu olevan tarpeeksi. Ransun paketista paljastui Ottossonin Dog Twister jota tietysti piti ottaa matsi heti tuoreeltaan. Ajattelin että tuo voisi olla vaikeimmasta pääästä niitä älyleluja joita meillä ei vielä ole (ja joiden olemassa olosta tiedän). No oli niin tai näin niin helppo se silti taas Ransulle oli. Voi huokaus. Se yhdisti heti luupidikkeet samaan toimintoon kuin Casinossa ja nosteli ammattilaisen elkein luut pois tieltä. Sitten vaan tassulla ja kuonolla siirreltiin levyt vuorotellen pois namien tieltä. Että niin paljon se Ransun aivoja rasitti se lelu. Yksi kierros pelattiin ja nakin puolikas meni parempiin suihin. Toinen puolikas oli mun selän takana hyllyllä, ja en tiedä miten se livahti mun selän taakse mutta havahduin siihen kun joku haukkasi selän takana! Ovelaa, nakkivarkaus.
Pukkihan oli jo ennakkoon lähettänyt Ransulle kaksi joululahjaa. Hurtan oranssin Lifeguard-huomioliivin, joka otettiin turvallisuussyistä heti käyttöön sen tultua. On muuten hyvä huomioliivi! Tosi hyvät heijastimet, niitä on paljon ja väri on tosiaan huomioväri, metsässäkin erottuu nyt hyvin ja sehän on tietysti se tarkoituskin. Tuo on sellainen vetoketjullinen vähän paitamallinen liivi, joka siis puetaan päälle ja kiinnitetään vetoketjulla selästä. Se on jotain vähän lämmittävää softshellin tyyppistä kangasta, ja kun istuvuus on erinomainen niin se ei näy takertuvan metsässä mihinkään kiinni eikä lumikaan eksy kankaan ja ihon väliin.

Toinen joululahja on Ottossonin Dog Pyramid. Onhan se vaikeampi kuin nuo tavalliset pyöriteltävät pallot joista tippuu namit itsestään ulos. Tuosta ne ei tule ihan niin helpolla, mutta yllätyin ikävä kyllä silti miten helposti ne tulee ulos. Vaikka laitoin nakkeja eli aika tahmeita nameja, niin ne kyllä eksyi silti ulos. Tai sitten tuota koiraa ei vaan pidättele mikään. Seuraavaksi on hankintalistalla sellainen Tug-a-jug -pullo. Joku sitä kehui että on ollut mieleinen. On varmasti, tiedän että Ransukin paiskoo sitä varmasti onnessaan ja puree, joten joskus kun taas raaskii laittaa 20e koiranleluun (törkeän kallishan se on) niin se hankitaan sitten. Eipä mun kyllä tule laitettua säännöllisesti koiranleluihin rahaa, kun ei tuo niillä leiki eli ne on sitten näitä tällaisia puuhajuttuja ja palkkausleluja mihin rahat menee. Niitäkin Ransu toivoo sitten lahjaksi yleensä ;)

Tultiin joku aika sitten iltalenkiltä ja Ransu on pesuhuoneessa sulattelemassa tassujaan. On ne varmaan jo sulaneet, ja mä menen leikkaamaan tassukarvat lyhyiksi. Leikkasin niitä toki jo silloin kun ajelin sitä muutenkin, mutta se ei riittänyt joten nyt otetaan lisää. Katsotaan josko helpottaisi. Talvi on muuten niin kivaa lenkkeilyaikaa tuollaiselle lumipedolle, mutta siitä on ne omat ikävät puolensa...

18. joulukuuta 2010

Miten meni, vuosi 2010?

Vuosi alkaa olla lopuillaan, tänä vuonna ei tehdä agilityn suhteen enää mitään, palataan asiaan vuodenvaihteen jälkeen. Ajattelin vähän pohtia miten vuosi on harrastusrintamalla mennyt... Schapefoorumille oon huhtikuussa kirjoittanut tavoitteita tälle vuodelle, ja ne on olleet seuraavanlaiset:

-Startata virallisissa agikilpailuissa
-Treenata Agirotua varten, saada muutama erityinen ongelmakohta kuntoon
-Käydä rally-tokokurssi ja tokon arkitottis/alotoko
-Nousta agilityssa 2-luokkaan tämän vuoden aikana
-Jatkaa arjen tapakasvatusta...

Jaa-a, sitten olis varmaan sen itsetutkiskelun paikka, onko tavoitteet täyttyneet.
Startata virallisissa agikilpailuissa   Tulihan se startattua, ja kaksi LUVAa hankittua. Laskeskelin että niiden lisäksi on 4 kertaa ollut luva niin lähellä ettei ole tosikaan. Siis jotain käsittämättömiä pikkujuttuja, joista varmaankin kaikki menee koiran ja ohjaajan kokemattomuuden piikkiin. Oon ajatellut tätä meidän kisavuotta ja niiden hyllyjen määrää mitä on tullut... Alku meni siihen, että itse ja koira opetteli kisatunnelman sietämistä ja rutiineja startteihin valmistautumiseen. Kevätkesällä maha oli aina sekaisin ennen startteja :P Tämän kisaamaan tottumisen kanssa painittiin aika monissakin kisoissa, milloin karattiin radalta, milloin moikattiin ratahenkilöt, milloin bongailtiin Anttia yleisössä ja juostiin sen takia esteiden ohi... Ransu ei myöskään jaksanut keskittyä täysillä molempiin kahteen rataan.

Noh sitten tuli se "ongelma" että Ransu menee hitaasti. Juu okei olihan useana kisapäivänä aika kuuma viime kesänä ja se vie oman veronsa, mutta ei sillä nyt voi selittää kaikkea. Kaiken takana on ohjaajan oma pääkoppa, sanoi yks jos toinenkin, ja loppukesästä piti alkaa miettiä sitä oman pään sisäistä elämää, että millä mielellä itse niihin startteihin lähtee. Ja metsään menee jos lähtee sillä mielellä että on mentävä lujempaa, ja on saatava nolla. Suoritukset parani huomattavasti, kun unohdettiin ensinnäkin ne lähtöön jättämiset kaikenmaailman sivu-notulenytsivulle-sivusivusivuistu! -hokemalla joka varmasti latisti koiran vireen jos sellainen olisi muuten ollutkin olemassa. Toisekseen mä aloin ajatella, että me lähdetään nyt kuulkaa pitämään vaan hauskaa, ja tekemään omaa suoritusta, viis siitä mikä on tulos kunhan radan jälkeen tuntuu että meillähän oli siellä kivaa! Pari kertaa aiemmin melkein itkua väänsin ja näytin koiralle keskisormea että mokomakin elukka kun et osaa mutta eihän se sen koiran vika ollut kuin ne ehkä kaks kertaa kun se lakkasi kuuntelemasta ja teki omiaan. Lopun aikaa saa ohjaaja vaan katsoa peiliin ja etsiä itsestään virheitä! Se on mun syy jos radalla mennään väärin, mun syy jos en ole opettanut koiralle jotain. Koiran syytteleminen on lapsellista. Niin että se ajatus siitä hauskan pitämisestä tarttui selvästi Ransuunkin ja meidän suorituksiin tuli ihan vahingossa vähän vauhtia lisää, ja en kyllä ikinä unohda sitä ekaa nollaa Pietarsaaressa, mikä tunne meillä oli Ransun kanssa kun palkkasin sitä siellä maalialueen takana!

Siinä samoihin aikoihin kävi niinkin että Ransu ajeltiin lyhyeen turkkiin, ja se vauhti löytyi kuin salamaniskusta sen jälkeen. Oli se kyllä mennyt yhdet treenit sitä ennen aivan ennennäkemättömällä tavalla, mutta en voi olla ajattelematta etteikö tuo turkin ajelu keventänyt poitsun oloa sen verran, ja kun eteensäkin alkoi näkemään kunnolla! Käytiin Kokkolassa yhdet möllit sen turkin ajelemisen jälkeen ennen Kajaanin kisoja, ja mähän olin ihan pulassa sen kanssa. Se oli kylläkin hyvällä tavalla pulassa olemista, paljon kivempaa on yrittää selvitä koiran kanssa joka menee kuin jota pitäisi vetää radalla perässään. Kajaanin kisoista sanoinkin, että ne voi mennä joko erittäin hyvin tai erittäin huonosti, ja kuten näkee jo virallisista tuloksistakin - huonostihan ne paperilla meni kun hyllyt tuli, vaan olihan meillä hienoa menoa!

Siitä seurasikin sitten uusi haaste kun Ransu alkoi mennä aivan eri tavalla kuin mitä se oli koko kesän mennyt - mun pitäisi pystyä ohjaamaan aiempaa nopeampaa koiraa. Loppusyksyn kisat menikin sitten tosiaan sitä opetellessa, ja homma jatkuu. Eli meidän suoritukset ei ole olleet erityisen tasaisia, mutta johtuu varmaankin kehittymisestä mitä meillä on tapahtunut, ja ne vaiheet on kai pitänyt käydä läpi että on ymmärtänyt niitä asioita joita ymmärtää nyt. Mitähän sitä oppiikan tulevana vuonna kun tää puoli vuotta kisaamista oli jo niin opettavainen... ja mulla on kuin eri koira nyt kuin toukokuun alussa.

Treenata Agirotua varten, saada muutama erityinen ongelmakohta kuntoon   En ole varma mutta tarkoittaisikohan nuo ongelmakohdat kenties keppejä ja kontakteja. Noh niiden kanssa tehdään töitä yhä edelleen, mutta paremmalla mallilla ovat kuin silloin huhtikuussa, tai vielä Agirodun aikaan heinäkuussa.

Käydä rally-tokokurssi ja tokon arkitottis/alotoko   Rally-tokokurssi käytiin. Jotain jäi käteen, mutta ei niin paljoa että olisi oikein toden teolla kärpänen purassut ja olisi tullut alettua aktiivisesti tätä treenata. Laji on hauska ja kyllä sitä välillä tehdään, mutta ei sen enempää. Samoin arkitottis kurssilla käytiin ja meitä koitettiin patistaa kisaamaan, tai siis treenaamaan liikkeet kisakuntoon, mutta ei mua oikein kiinnosta... joten se jäi nimenomaan sille arkitottistelutasolle sitten.

Nousta agilityssa 2-luokkaan tämän vuoden aikana   Jaa-a, ehkä kuitenkin se kipein asia joka jäi harmittamaan tässä vuodessa, kun vuosi loppui kesken. Kisoja olis vielä marraskuulla ollut, mutta ne jäi sitten välistä luustokuvauksen takia. Harmittaa sikäli, koska mielestäni meillä olis ollut hyvät edellytykset tämän tavoitteen täyttymiseen, ei se vuoden viimeisiksi jääneissä kisoissakaan taas ollut kun niin tuhannen pienistä asioista kiinni. Pohdin tuossa jo aiemmin vähän niinkuin tätäkin, että miksei me olla kakkosissa niinkuin tavoitteet oli, sitä on kuitenkin turha jossitella miten monta kertaa on ollut nolla lähellä.

Jatkaa arjen tapakasvatusta...   Jep jep, sitä on tehty, en tiedä onko edistytty kun jätkänpötkäle on mikä on, muuten olenkin siihen tyytyväinen, mutta tuohon vahtimiseen ja ihmisille meuhkaamiseen en näköjään osaa puuttua niin että sen saisi loppumaan. Ja multa on jotenkin mennyt usko siihen että se enää edes onnistuu kohta 2½-vuotiaan koiran kanssa. Arpa on heitetty?

Entäs vuosi muuten kuin noiden tavotteiden valossa? Oikeastaan tavoitteet sikäli ylittyikin, että alettiin kokeilemaan paimennusta, mitä en ollut tavoitteeksi laittanutkaan. Toisekseen tavoite olis varmaan pitänyt olla Ransun luustokuvaaminenkin, suunnitelmissa se oli mutta ei varsinainen tavoite. Sekin tuli tehtyä ja tulokset toi helpotuksen.

Kirjailin jälleen Schapefoorumille tavoitteet vuodelle 2011; laitan ne tännekin muistiin ettei vaan pääse tulemaan liian lyhyt postaus!

- Ransu kakkosiin ja sieltä 1-2 LUVAa   Pitäisi kyllä olla ihan mahdollista, jos edes nykyinen taso säilyy ja tietysti eletään siinä uskossa että tulevista treeneistä ja koulutuksista saadaan jotain hyötyä. Tavoite saa ylittyäkin, mutta realistisesti asetetaan tällainen tavoite.
- tekninen kehittyminen ohjaajalla etenkin   Toki myös koiran täytyy kehittyä, mutta ohjaaja on siihen edellytys ja on niiiin paljon asioita joita minä/me ei osa(t)a.
- paimennus hyvälle alulle ja kilpailemisesta tai vastaavasta päättäminen (kisataanko joskus lajissa ja milloin se olisi ehkä tavoitteena)   Ensi kesänä tiedossa kolme paimennusleiriä, toivottavasti työt ja muut antaa mahdollisuuden osallistua kaikille niille. Jospa Ransu olis kypsynyt sinne 3 ikävuoden tienoille vähän enemmän kuin tänä syksynä oli, ja paimennuksessa päästäisiin eteenpäin ja nähtäisiin onko koirassa ja paimenessa potentiaalia yrittää kisata tai saada koulutustunnuksia.
- jäljestämisen kokeileminen (ja koukkuun jääminen?)   Tämä vaikuttaisi meille sopivalta lajilta, mua kyllä jo peloteltiin vaikka miten monen erilaisella jäljestämisellä, pitäisi kai nyt ensin keksiä kuka tätä opettaisi ja mikä olisi meille sopivin muoto.
- kotitottistelua ja uusien temppujen/taitojen opettelua
   No ei tässä kai enempiä selittelyjä tarvitse.

Melkein tekisi mieli vielä lisätä tuohon listaan sellaisen oman "AD-kokeen" suorittaminen. Virallisesta kokeesta en koskaan tiedä tuleeko suoritettua, en ole tohtinut edes ottaa oikein selville missä asti noita kokeita järjestetään ja onko ne enimmäkseen saksanpaimenille tarkoitettuja. Olen kuitenkin ajatellut että nyt kun voidaan aloittaa pyöräily heti keväällä (viime kesänähän odotettiin sen 2v päivän lähestymistä), niin voisi kesäksi suunnitella jonkinlaista pyörätreeniä että syksyllä voitaisiin suorittaa meidän oma AD-koe. Omana haasteena, jos ei koskaan virallisena kokeena.

Ransu, Sanna ja Antti toivottaa blogin lukijoille riemukasta Joulua ja reipasta Uutta Vuotta 2011!

15. joulukuuta 2010

RumaRakki -agilitykoulutusilta

Hyvällä mielellä alan kirjoittaa illan agilitytunnista :) Meillä oli Dogness-hallissa Salme Räsänen kouluttamassa agilitya. Mukava päästä monen kuukauden tauon jälkeen ohjattuihin treeneihin. Eikä tarvinnut pettyä, vaikka kouluttaja oli uusi tuttavuus. Mukavinta oli tietysti se että ulkona oli -20 pakkasta ja sisällä varmaan hieman ylikin +20 astetta lämmintä.

Rata oli meille juuri sopiva, vaikeustasoltaan mielestäni 2lk rata. Pyysimme etukäteen hieman ohjausharjoituksia ja tekniikkaa, ei mitään tähtitiedettä vaan ihan sellaista perusharjoittelua jota tarvitsisi harjoitella ja eri ohjauskuvioiden käyttöä radalla. Sitä saa mitä tilaa. Rata ei ollut niin kimurantti ja hankala kuin Elinan koulutusradat on olleet, mutta eipä tarvitse ollakaan. Päästiin jopa 9 estettä 27 esteen radasta, sitten tuli stoppi ja palkkauksen paikka siinä kun Ransu tulkitsi liikkeeni pois päin pöydästä niin että se saa poistua pöydältä. Radalla oli siis pöytä, jota harvoin on kisoissa mutta joka kuitenkin saattaa tulla vastaan ja helposti unohtua harjoitella.
Jo ensimmäinen putkeenvienti vaati tiukempaa hallintaa kuin olin suunnitellut - minun suunnittelema ohjaus saattoi olla hieman myöhässäkin, jotain kuitenkin tein hieman vikaan kun Ransu kiersi sellaisen kaaren esteen takana. Meni kuitenkin putkeen ja rata pääsi jatkumaan mutta kohta otettiin luonnollisesti uudestaan. Sitten oli vuorossa kaksi hyppyä noin 90 asteen kulmassa toisiinsa nähden ja kumpikin mentiin takaakierrolla. Olin suunnitellut vähän erilaista ohjausta niiden varalle kun ajattelin että Ransu on pitkäaskelinen koira ja sille sopisi paremmin se että se saa ottaa ne pitkät loikkansa kuin kääntyä tiukasti ja kiihdyttää. Kouluttaja oli kuitenkin sitä mieltä että tässä tapauksessa matkassakin säästyy jo niin paljon sillä hänen ehdottamallaan ohjauksella (niisto ja eka hypyllä persjätöllä puolen vaihto heti siivekkeen jälkeen) että minun kannattaa suosiolla kokeilla sitä. Ja kyllä kannattikin! Ransu teki varmaan elämänsä parhaat ja nopeimmat ja tiukimmat takaakierrot ja käännökset, etten olis itsekään uskonut että se sellaiset taipuu tekemään. Olin sen verran häkeltynyt että persjättö oli sitten vähän myöhässä mutta hieno koira kun on niin korjasi sitten helposti ohjaukseen mukaan ja rata jatkui sujuvasti. Mikä vauhti niillä hypyillä oli! Taas se nähtiin että parasta vauhtia Ransu tarjoilee silloin kun mennään jotain tuollaista pätkää ja yhtä matkaa.

Siitä yhtä matkaa menemisestä sainkin taas kuulla, että sillä saa Ransuun vauhtia eikä sillä että sitä yrittää juosta henkensä hädässä karkuun. Ainoa kontaktieste radalla oli A ja se mentiin hyvin, moneenkin kertaan. Sitten tuli poispäinkääntöä, pakkovalssia, jaakotusta ja mitähän vielä. No kaikkea kivaa kuitenkin :) Ransu osasi pari kertaa korjata mun myöhässä olevan ohjauksen, hieno koira! Mielestäni en kuitenkaan nyt ollut kovin monessa kohdassa selkeästi myöhässä ja se kyllä näkyi sitten siinä että Ransu meni rataa ihan hyvin. Itse unohdin pari kertaa radan mutta mitäs tuosta... 
Olen ylpeä meidän suorituksesta ja sitä kyllä varmaan kehtais katsella videoltakin - jos sellainen olisi. Ei se ollut ollenkaan toivotonta, vain ohjaajan osalta välillä kun täytyi hieman olla nopeampi ja selkeämpi. Alussa kun lämppäsin Ransua hypyllä, tuntui että joopa joo mitähän tästäkin illasta taas tulee kun yks ei tunnu tietävän edes mikä on hyppyeste... tai takaakierto. Tai yhtään mitään. Puomin se halusi mennä oma-aloitteisesti, en muista mitä pyysin sitä tekemään mutta puomi oli siinä vieressä niin sinne siis. Aika vaan tuntui loppuvan kesken, olisin halunnut mennä radan vielä kokonaisena lopuksi mutta piti luovuttaa vuoro seuraavalle. Hieman huomasi ettei olla viimeisten kisojen jälkeen tehty kuin yksittäisiä esteitä ja parin-kolmen esteen sarjoja, kun nyt piti mennä pitkästä aikaa kokonaista rataa. Ransu on vaan niin hieno kaveri radalla, teki taas just niinku sanoin eikä sooloile omiaan. Heti kun tein hyvin niin se palkitsi sen tekemällä parhaansa. Itse asiassa tuntuu että Ransu yritti koko ajan parhaansa, ei se löysäillyt tai tuntunut kyllästyvän kun ei liikaa jääty hinkkaamaan samoja kohtia.

Illalla sitten kotona tehtiin tuttavuutta uuteen trimmauskoneeseen. Hain sen tänään postista ja illalla sitten vetelin sillä Ransun ensimmäisen kerran. Hieman harmittaa kun ostin turhan ison kampasetin, ne kammat on liian pitkiä, täytyy viimeistään kesäksi ostaa se lyhyempi setti, halvempi niin kun ostaa eri mittaisia teriä. Kone oli hyvä! Se on Andiksen AGR+ VetPack, eli tavallisen AGR+ :n lisäksi siinä on toinen akku ja autolaturi. Autolaturille en kyllä yhtäkkiä keksi käyttöä mutta toinen akku saattaa olla ihan kätevä. Nyt kun Ransu on kerran jo trimmaajan toimesta ajeltu lyhyeen karvaan, niin sen turkki on näköjään aika helppo ylläpitoajella uudelleen. Ei mennyt kauaa kun kone oli suristellut turkin siistiksi. Tehoa siis ainakin riittää, kone on käytännöllinen akkumalli, yksikin akku pitäisi riittää tunniksi ja tyhjän akun lataus kestää tunnin. Eli kun on kaksi akkua niin sillä pitäisi pystyä tekemään töitä taukoamatta tuntikausia, eikä mulla sellaista tarvetta ole. Jos haluaa, tuohon saa ostettua verkkojohdon ja siitä tulee verkkokäyttöinen. Tuollaisena akkuversiona se kuitenkin meidän käytössä pelitti hyvin eikä aikaa mennyt varmaan puolta tuntiakaan. En kylläkään ajellut kuin vartalon sopivan leikkuukamman puutteessa. Kesäksi lyhyempi kampasetti niin saa jalatkin ajeltua, nyt mun täytyy koittaa siistiä niitä saksilla. Ohennussakset pitäisi vielä joskus hankkia niin saisi siistittyä kuonon, korvat ja sitten tasoiteltua tuon leikkurin jälkeä. Mutta on meidän poika nyt silti siistimmän näköinen kun ei törrötä eri mittaisia karvatuppoja sieltä täältä - vaikka itse sanonkin elämäni ekan "trimmaamisen" jälkeen. Ransulla on tukkahärpäkkeitä kuin villakoiralla konsanaan vaikkei ole tukkaakaan ;) Kyllä tuo varmasti maksaa itsensä aika pian takaisin, kun tulee varmaan nyt ajeltua se parin kuukauden välein, ajattelin pidempää väliä mutta näyttää tuo turkki kasvavan ja kun saa itse ajeltua niin ei tarvitse ajatella sitäkään kuinka usein raaskii maksaa monta kymppiä trimmaajalle.

Toivottavasti päivällä ei ole niin kylmä ettei pääse lenkille, nyt on pötkäle tyytyväinen kun sai agiliitää, mutta aamulla se varmaan odottaa taas että pääsisi jo ulkoilemaan. Jotain vauhdikasta unta se nytkin näkee kun jalat juoksee omia aikojaan ilmassa :)

13. joulukuuta 2010

Ransun ja kissojen juttuja

Viime päivinä on ollut inhottavia ulkoiluilmoja, mutta ei ne ole Ransua tuntuneet haittaavan. Jos se osais niin se varmaan kysyis että minkä takia mä sille laitoin fleecemanttelin tänäkin iltana lenkillä päälle, kun paljon kivempi siellä lumessa olis möyriä ilman sitä.

Ollaan käyty metsäpolulla lenkkeilemässä, sitten metsäautotiellä ja sinä iltana oli vielä kylmä tuuli meitä palelluttamassa. Pellolla on käyty kuntoilemassa myös, nyt on hyvä aloittaa totuttelu kun lunta on vielä kohtuullisesti, vielä kun tulee 10-15cm lunta niin Ransukin joutuu alkaa tekemään enemmän töitä. Viime talven tapaan jos tulee lunta (vaikka nyt kyllä näyttää ettei tänne korkeudelle ole tulossa lunta vaan kauheita pakkasia) niin on sitten umpihankihiihtoa tiedossa. Tuossa pellolla on sitten melkein ainoita paikkoja missä voi pimeän aikaankin käydä lenkillä jos ei pyörätielle mene. Naapurit on useampana iltana sattuneet siellä puolen yön tienoilla olemaan iltaröökillä ulkona ja ihmetelleet varmaan että täytyy noiden olla päästään vialla kun ne keskellä yötä lähtee koiran kanssa kahlaamaan pellolle!

Perjantaipäivä meni vähän sinne tänne sinkoillessa. Aamupäivällä kaveri toi broileripötköjä ovelle, olin vielä nukkumassa mutta olihan sitä sitten kohta noustava. Seuraavaksi hakemaan entiseltä työkaverilta jänistä, Ransun ruuaksi tietysti sekin. Jänis saatiinkin kokonaisena ja tänään kävin appiukolla sen pienimässä, mä en omista niin hyvää puukkoa jolla kokonainen jänis saadaan paloteltua... Kun oli jänis kyydissä, niin sitten Nivalaan hakemaan kimppatilausta Vauhti-Raksulta. Takakontti täyteen lihoja ja sitten kaverin luokse jakamaan tilaus. Sen jälkeen alkoikin olla kiire Matkahuoltoon josta puolestaan piti hakea kissoille joululahja. Antti mukaan kotoa ja sitten hierojaa kohti. Huh inhoan tuollaisia päiviä kun pitää aikatauluttaa menemisiään noin mutta taloudellisinta se on silti hoitaa kaikki asiat samalla suunnalla yhdellä kertaa.

Pakastustilan kanssa meillä on nyt tosin ongelmia. Meillä on yksi korkea kaappi - se on täynnä Ransun lihoja, ja yksi pieni pakastinkaappi, jonne sitten yrittää mahtua meidän omat pakasteet... Nyt on vielä joulu tulossa ja pakkaseen pitäis saada mahtumaan joululeivonnaiset ja -ruuat, ja jos hyvin käy niin reilu 10kg meille ihmisille ruuaksi tarkoitettua jauhelihaa mun porukoilta. Oli ne raksut vaan siinä suhteessa helppoja... mutta mistään muusta syystä en niihin takaisin vaihtaisikaan. Vähitellen alkaa kiinnostaa kissojenkin raakaruokkimisen aloitus, vaikkei mitään ongelmia olekaan ainakaan vielä tullut Orijenin puputtamisestakaan. Vaatisi taas vähän perehtymistä ja ennen kaikkea viitsimystä totuttaa kissat lihan syöntiin. Doran kanssa se varmasti onnistuis aika helpostikin, mutta nuo maatiaiset on tähän asti olleet aika kehnoja syömään oikeaa lihaa. Samaa sapuskaahan ne kissat vois syödä aika pitkälti kuin Ransu, tietääkseni, mutta kuten sanoin niin kissojen raakaruokintaan pitäis perehtyä lisää kun ovat kuitenki enemmän lihansyöjiä kuin koira.

Kissatkin valtaa Ransun blogista sen verran palstatilaa, että ne kertoo mitä ne sai joululahjaksi vähän etukäteen. Möin jokin aika sitten nukkekotiprojektini pois, kun ei se ole edennyt mihinkään moneen vuoteen ja tuossa vaan jökötti ja oli hankala kapistus muutossa. Niillä rahoilla sitten päätettiin ostaa tilalle kissoille kiipeilypuu Catmaxilta. Samasta paikasta on tuo niiden entinenkin joka lienee jotain 4½ vuotta vanha ja todella hyvässä kunnossa ja on ollut kestävä ja mieleinen niille. Menee mainostamiseksi mutta menköön, en voinut olla kyllä ihastelematta miten siististi tehdyt osat taas saatiin. Nuo puuthan tehdään sillai mittatilauksena että saatavana on tietyt osat (valikoima laajenee koko ajan) muutamalla eri värisellä huopavaihtoehdolla päällystettynä, ja niistä voi sitten koota vaikka kuinka paljon erilaisia kiipeilypuita ja -telineitä. Osat on todella tukevia ja niissä on hyvä ja helppo kiinnitys, tasojen paikkoja ja korkeutta voi muuttaa, eikä kasaamiseen tarvitse työkaluja. Nuo puut ei keiku ja huoju kun kissat niissä rytistelee, mikään muu ei olekaan niillä kestänyt yhtä hyvin. Miten niiden narulla päällystettyjen pahvirullien nyt vois olettaakaan mitään kestävän... Kiinnitykset täytyy muistaa välillä tarkastaa, kun ne toki käytössä voi löystyä mutta hyvä puoli on se että ne voi oikeasti kiristää, toisin kuin ne kaupan halpispuiden tolpat kun kerran löystyy niin eipä niitä oikein saa enää kiristettyä kunnolla. Kiitokset jo laitoinkin Catmaxille asiakaskuvan kera, meidän asunto näyttää nyt taas hiukan enemmän eläinten valloittamalta alueelta :P
Tiistaina meillä on tiedossa agilitykoulutusta, eilen illalla sain radan tutustumista ja ohjauksen suunnittelua varten ja sitä odotetaan kyllä innolla. Radalla on vain hyppyjä, A ja putkia, eli tiedossa on siis kaiketi enemmänkin tekniikkapainotteinen kuin esteosaamisen treenirata. Jippijai, ohjaaja on innoissaan ja siinä innostuksessaan kertaili sisätreeninä poispäinkääntöä Ransun kanssa :)

Kaukokäskyjä ollaan otettu temppuilun ja muun "tottistelun" ohessa, ja oho ne alkaa sujua. Mä aattelin etten osaa sille ikinä opettaa seisomista. Ainakaan ilman että se tulee aina käteen kiinni ottamaan herkun. Eihän niillä edelleenkään kisoissa elvisteltäisi, mutta ne alkaa sujua jo niin hyvin kuin joskus kesällä päiväunissa näin :D Nyt osataan jo mennä joka käskystä mihin vaan käskyyn, kun alkuun esim. maasta istumaan nouseminen oli jotenkin mahdotonta suorittaa. Olen kuullut jotain huhuja ettei koira saisi kisoissa liikkua asentoa vaihtaessaan eteen tai taakse, tiedä onko niissä perää mutta kyllä meillä ainakin vähän paikka vaihtuu, yleensä eteenpäin. Ransu olis kyllä hyvä tokokoira kun sen kanssa vaan viitsis panostaa, oon ollu sitä mieltä ennemminkin ja oon yhä edelleen. Ohjaaja on vaan niin kädetön ja haluton tokon suhteen... Niinhän tuota tulee sille vaan jotain "tokoliikkeitä" opetettua, tällä hetkellä näen päiväunta jostain tyyliin noutamisesta, että se tavara nyt mitenkään pysyis suussa sen aikaa että ehtii mun käteen asti... Heh varmaan sitten kun Ransu on jotain 10v niin me osataan kaikki liikkeet EVL:ään asti mutta koskaan ei olla kisattu tai opeteltu liikkeitä aivan pilkun päälle vaan justiin pilkun viereen :D Paitsi ettei tällä opettelutahdilla päästä varmaan eskaria pidemmälle.

7. joulukuuta 2010

Itsenäisyyspäivän radanlukuluennolla

Itsenäisyyspäivänä tuli Janita Leinonen pitämään Vöyrille radanlukutaidon luentoa. Meillä oli navigaattorin kanssa pieniä ongelmia ja ajettiin sitten Vähäkyröön. Ikinä ei ole navigaattori ennen ajattanut noin paljon harhaan, joten myöhästyttiin sitten puoli tuntia luennolta. Toivottavasti emme ehtineet menettää mitään maata mullistavaa... Ransu jäi päiväksi yksin kotiin, Kannuksen hoitola on kiinni ja ei toista viitsinyt autoonkaan ottaa värjöttelemään. Hienosti oli jätkä ollut kotona, se ei ole ikinä joutunut ennen olemaan 11 tuntia yksin kotona, eikä mulla ole siitä kovin hyvä mieli, mutta hienosti oli kuitenkin ollut ja oli niin onnellinen kun tultiin kotiin ettei riemulla ollut rajoja.

Hieman sai noin luennon muodossakin ravisteluja omille ajatuksilleen ohjaamisesta. Monessa mielessä olen Janitan kanssa samaa mieltä, mutta kyllähän se välillä tuntui mun näkökulmasta aika "bortsunväristen silmälasien läpi katsomiselta", ja jouduin mielessä ajattelemaan välillä että mun koira nyt vaan ei ole tuon oletetun kaltainen, etten oikein voi suoraan tuotakaan soveltaa. Sanoinkin jälkeen päin Antille, että käytännön koulutuksessa on aina se etu, että kouluttaja "joutuu" katsomaan jokaisen koirakon yksilöinä ja millaisia juuri he ovat ja antamaan koulutusneuvot ja ohjeet sen mukaan, tuolla luennollahan oli varmasti monen tasoista porukkaa, jotka ohjaavat eri rotuisia koiria. Säkäluokalla ei kuulemma niinkään ole merkitystä miten ohjata tai opettaa asioita, kuin koiralla yksilönä.

Monia yleispäteviä sääntöjä kuitenkin jäi mieleen, yhtenä niistä se, ettei radalla koskaan pitäisi olla "suunnitelma B:tä". Silloin alkuperäinen suunnitelma ohjaamisesta on huono, jos joutuu miettimään ja epäröimään, ehdinkö tekemään niin. Tämä mulla kyllä riitelee omien näkemysten kanssa, koska totta kai mun täytyy keksiä jotain muuta jos en ehdi alkuperäiseen ohjaussuunnitelmaani, mutta se on sitten varmastikin totta että silloin alunperin teki jossain kohti virhearvioinnin. Janita puhui paljon ratojen kriittisistä pisteistä, vauhdin rytmittämisestä ja siitä, miten ohjaaja kuvittelee ilman koiraa rataan tutustuessaan tekevänsä ja missä kuvittelee koiran olevan. Taitava ohjaaja ohjaa täsmälleen samalla tavalla ja samassa rytmissä ilman koiraa kuin koiran kanssa. Vaatii varmasti kokemusta ja koiransa tuntemusta, mulle tulee ainakin jatkuvasti tilanteita eteen joissa välillä kuvittelen meidän etenevän vauhdikkaammin, ja sitten rytmi sekoaa siihen kun joudunkin tavallaan odottamaan Ransua, tai vielä pahempaa, jos en pysy itse mukana ja Ransu menee lujempaa kuin olin etukäteen varautunut.

Yksi mielenkiintoinen seikka oli sitten se, mikä ohjaajan ohjaamisessa kokonaisuudessaan vaikuttaa koiran tekemiseen mitenkin paljon. Mulle tuli kyllä siinä kohtaa yllätyksiä, ja täytyy kyllä tämän päiväisellä hallivuorolla pistää noita vähän testiin. Janita sanoi, että koiran pitäis kyllä mennä rataa ilman suullisia käskyjäkin, koska ohjaaja usein kuvittelee että huutamalla ja sanomalla estekäskyjä ja haltuunottoja ja ties mitä sekamelskaa, voi sitten lepsuilla vartalolla ohjaamisessa ja niinhän se ei ole kun ne käskyt merkkaa siellä radalla koiralle todellisuudessa kaikista vähiten. Tätä mä sitten mietin kanssa että ihanko tosiaan mä saisin Ransun menemään esteitä ja rataa ilman että mä sanon sille välttämättä paljon mitään. Mutta kyllä se varmaan toimis, Ransu lukee niin hyvin vartalon ohjausta (hyvässä ja pahassa), ja mitä mä nyt illallakin otin pikku harjoituksia olohuoneessa, niin en sanonut sille sanaakaan ja ohjasin takaakiertoja pahvilaatikon kanssa ja sen sellaista, kyllä se ne teki vähintään yhtä hyvin kuin jos hokisin "kierrä kierrä hyppy". Oikeastaan silloin kun ei puhu mitään, niin se on juuri niinkuin Janita sanoi: silloin ehtii miettimään ja joutuu miettimään mitä itse tekee saadakseen koiran tekemään oikein. Vielä kun ihmisen reaktioaika asioihin on puolisen sekuntia-sekunti tai huippu-urheilijoilla esim. lähtölaukausta odotellessa 0,15s, ja koiran vastaava on 0,06s niin koiralla on kyllä kaikki edellytykset ehtiä reagoimaan ohjaukseen, ja siitä näkökulmasta me ohjaajat ollaan varmaan koiran mielestä aina todella myöhässä!

Treenimäärä oli myös yksi puheenaihe, ja sain siinä vahvistusta omalle mielipiteelleni, että laatu korvaa ehdottomasti määrän ja koiran tasolle sopiva treeni ylivaikeat kikkailut. Janita sanoi että hän treenaa _koiran kanssa_ hirmu vähän loppujen lopuksi esim. viikossa, ehkä vain kymmenisen minuuttiakin per koira. Sen sijaan ohjausta täytyy hioa moninkertainen aika yksin ilman koiraa, jotta ne kerrat kun sen sitten tekee koiran kanssa, sen voisi tehdä kerralla oikein eikä rasittaa koiraa jankkaamisella ja toistamisella vain siksi ettei ohjaaja osaa. Koira kyllä osaa, kun perusasiat on hallussa. Olen samaa mieltä. Tähän mennessä mikä tahansa ohjausjuttu on sujunut kerralla oikein, kun minä olen tiennyt mitä mun täytyy tehdä ja teen sen ajoissa ja riittävän selkeästi. Ransu ei ainakaan tarvitse isoa määrää toistoja oppiakseen jonkin ohjauksen lukemisen, jokunen nappi suoritus minulta niin se on nappi suoritus Ransultakin ja siinä se.

Tuhlasin hieman rahaakin reissussa ja ostin Ohjaustekniikka -DVD:n. Ai että, mulla on pari niitä jo ennestään, pitäis palata niihin nyt uudestaan koska silloin kun ne ostin ja katsoin, me oltiin vasta alkeistasolla ja ne tekniikka-asiat tuntui hieman kaukaisilta haaveilta siinä vaiheessa. Nyt on tilanne toinen joten niistä videoista vois nyt saada enemmän irti. Pitihän se heti katsoa levy läpi ja aijai mä en malta odottaa että pääsen käytännössä kokeilemaan! Olohuoneessa piti hieman kuivaharjoitella, ja Ransu lähti melkein pyytämättä seuraamaan mun ohjausta, joten otettiin se sitten aktivoinnin kannalta. Ja kuten aiemmin sanoin, ilman käskyjä, vain vartalolla ohjaten, hyvin meni ja Ransu oli mukana juonessa.

Keväällä on suunnitelmissa Janitan agikoulutus Turussa, ja eilisen luennon perusteella voin vain odottaa jotain seuraavanlaisia tuomioita: "miksi sä noin teit?" "sä olit taas valovuosia myöhässä" tai "älä hätäile niin koiraskin malttaa tehdä..." Kyllä mä ne mun ongelmakohdat tiedän, varsinkin ajoituksen suhteen, siitä sain kuunnella eilen niin että korvia kuumotti vaikkei puhe minulle ollutkaan henkilökohtaisesti... No mutta orjapiiskurointia kai mä tarviinkin, mutta kyllä se nyt pitäis itsekin ymmärtää asioihin koittaa vaikuttaa muulloinkin kun koulutuksissa, kun kerran tietää mitä parannettavaa olis. Se kohta "teoriasta käytäntöön" vaan on tämän mun ketjun heikoin lenkki :P

Luennolta riittää sulateltavaa vielä moneen kertaan, toivottavasti muisti palaa pätkittäin kun sellainen tilaisuus tulee jossa noita neuvoja tarvitaan. Illan treenit on jo innolla suunniteltu, Ransulle on tiedossa vähän keppitreeniä, pieni ratapätkä jossa tulee harjoiteltua ohjausjuttuja ja kontaktien kertausharjoitukset, toivottavasti vain parilla toistolla. Sitä odotellessa; katselemaan unikuvia ratapiirroksista ja ohjaustekniikasta...

1. joulukuuta 2010

Hiihtokauden avaus

Kivaa, kun pakkanen lauhtui ja ulkona on taas ulkoiluun sopivat kelit. Eilen käytiin Villenjärven takana lenkki, ja olispa kyllä kannattanut olla kamera mukana! Puut aivan kuuraisia, ja niin kauniita auringonpaisteessa. Sopivasti hieman alle -10 astetta pakkasta, eihän siitä puutu enää mitään. Tultiin Kokkola-Kajaanitien pyörätietä tuohon meidän kentän kohdalle, ja lähdettiin siitä sitten oikaisemaan peltoa pitkin meille kotiin. Vielä ei ole niin paljoa lunta etteikö itsekin viitsisi tarpoa, ja Ransullehan se on hyvää alkuharjoittelua, jos vaikka saatais lisää lunta täksi talveksi ja pääsis juoksuttamaan sitä kunnolla hankeen.

Puputkin näyttää olevan ihan täysin suojavärissään. Törmättiin taas lähes kirjaimellisesti yhteen tapaukseen, Ransu ei edes ensin hoksannut että jänis lähti hyppyyn, kun se minua lähempää ampaisi matkaan. Vaan kun huomasi, niin ajojahti oli heti käynnissä. Jätkä pinkoo minkä jaloista pääsee pupun perään, no jänis ehti saada sen verran etumatkaa että Ransu ei päässyt kovin lähelle. Vaan jopa se oli innoissaan! Nauroin kaksinkerroin kun se juoksi jälkiä pitkin takaisin, sitten taas jäniksen menosuuntaan ja sitten alkoi jäljestää muitakin jäniksen jälkiä ja laukkasi pitkin peltoa. Eipä sattunut muita pupuja paikalle, vaikka niitä jälkiä oli aivan valtavasti! Sanoin Antille illalla kotona että jos sieltä löytyy meidän olkkarin maton kokoinen alue jossa ei ole jäljen jälkeä niin ihme on. Illalla käytiin vielä uudestaan pimeän aikaan pellolla juoksentelemassa, että saisi tuota energiaansa purettua.

Liekö täällä liikkuu ilves, kun näin jotain tassunjälkiä metsäautotiellä, jotka muuten olis voineet olla ison koirankin, mutta kun ei ollut kynnenjälkiä. Illalla Ransu oli pissakäynnillä pöhissyt ja murissut koko ajan pihalla, vaikkei Antti huomannut ketään ihmistä pihassa. Eikä ollut mennyt asioille tuohon metsän puolelle, pörissyt vaan pihassa. Mistä sen tietää, jos se haistoikin siellä jossain jonkun eläimen? Ihmistä kohti se lähtee yleensä haukkumaan, ja kuka normaali ihminen hiippailis pimeässä metsässä iltamyöhällä?!

Tänään sitten aamupäivä meni Ykassa asioilla juoksennellessa, ostin joulupaperia ja muuta sälää, että sais pistää noita lahjoja pakettiin - ennen kuin unohtaa mihin kaikkialle niitä on piilottanut... Sitten tuntui että nyt on päästävä luonnon helmaan, ja niin me lähdettiin talven ensimmäiselle hiihtolenkille. Muutama kilometri käytiin hiihtämässä, ja mukava oli ilma ja keli. Justiinsa sopivia tällaiset päivät ulkoilla. Aurinko ei paistanut eiliseen malliin mutta eipä se haitannut. Ransu tykkää kun lenkit on vähän vauhdikkaampia kun mä liikun suksilla nopeammin kuin kävellen. Muisti se heti viime talvesta että emäntää kannattaa väistää kun sillä on sukset jalassa, tai muuten se tulee päälle niillä! :D Takanakin se osaa tulla ja vaihtaa puolta sen verran kaukana ettei ota sauvoista itseensä. Viime talvena taisin kerran vähän osua sauvalla niin se riitti opettamaan että mulla ei ole silmiä selässä ja petoeläimellä on muutenkin nopeammat refleksit kun tällaisella pullanmussuttajalla... Huomenna lisää!

27. marraskuuta 2010

Rati-riti-ralla...

...tuli talvihalla. On ollut tuhannen kylmiä ilmoja ulkoilua ajatellen. Urheasti silti eilenkin käytiin 1½h lenkki Villenjärven taakse. Olipa siinä mielessä kiva lenkki pitkästä aikaa, ettei tullut ketään ihmistä tai muutakaan eläväistä vastaan tai näköpiiriin niin Ransukaan ei saanut tilaisuutta karata haukkumaan niitä pataluhaksi. Joku hurja siellä päästeli Villenjärvellä moottorikelkalla, varmaan just jäät kantoi. Metsässä oliskin ollut ihan mukava lenkkeillä kun tuuli ei passannut mutta auta armias kun oli aavalla tai sitten tiellä, kyllä tuntui että jäätyy. Ensin lenkkeilee itsensä hikimäräksi ja sitten kohta tuuli puhaltaa päin jäätävästi. Ransu ei tosin näyttänyt palelevan, ihmettelen kyllä sitä hieman, mutta se nyt onkin koko ajan liikkeessä. Ja lumessakin tarkeni kieriskellä, mua paleli katsellakin...

Illalla otettiin vähä temppuilua taas. Voi elämä kun tuo yks on sitten välillä kyllä turhankin touhukkaana. Sille sopii sellainen tekeminen jossa se saa koko ajan käyttää päätä ja yrittää ja kokeilla keksiä ratkaisun, ja sitten ei tarvitakaan montaa palkkiota kun se hoksaa mistä narusta vetää. Siksi kai se noista älyleluista tykkääkin ja on niiden kanssa näppärä kun se koko ajan touhuaa, keskittyy mutta myös kokeilee koko ajan. Niinpä nytkin, kun yritin opettaa sille klassista "näytä sormi" -temppua. Joo, peukalon se osaa nyt jo näyttää. Mutta senkin mielellään niin innokkaasti että koko peukalo on mun suussa ja saman tien kuono jo tökkii toisesta kädestä namunakkia ja lähellä on ettei siinä samalla jumpata istu-maahan-jumppaa. Välillä kokeillaan josko mä tarkottaisinkin "rekka-Ransu"-temppua ja haluaisin että se pakittaa. Senkin se tekee niin innoissaan että välillä ihan liikuttaa. Ei ole ainakaan vaikea antaa kehuja täydestä sydämestä :) Nyt kokeilin että miten olis jos opetellaan seuraavaksi pikkurillin näyttäminen. Juu ei. Ransu etsii vaan sitä peukaloa, ja sitten se nuolee loppukäden märäksi että kai se nyt kohta heltyy kun käsi tarpeeksi valuu kuolaa...

Eilen illalla muisteltiin että miten se tassulla laskeminen olikaan. Ransun matematiikka ei tunne lukuja ennen kymmentä ollenkaan, se raapi ilmaisurasiaa kaksin "käsin" aina ihan urakalla, ei siinä paljon ehdi sanomaan että ykkösestä lähtee... Siispä hylättiin se. Palataan asiaan ehkä sitten kun Ransu on vanha ja vähemmän touhukas, ehkä sitten on jo onnistumisen mahdollisuuksia. Nyt on yritystä suoraan sanottuna ihan liikaa!

Sitten ollaan otettu näitä tuttuja jalkojen välistä pujotteluja paikallaan ja kävellessä, sitä rekka-Ransua ja tänään muka vähän kaukokäskyjä. Heh, hyvin oon sen ehdollistanu istumaan kun etusormi nousee pystyyn, mutta istu-käskyllä se saattaa kyllä tehdä melkein mitä vaan... Seisominenkin meni harvinaisen hyvin, eli nousi istumasta oikein reippaasti seisomaan. Näyttää siltä että nuo pakitusharjoitukset on auttaneet tässä, paljon helpomman näköisesti hoksaa nousta jaloilleen. Eihän se varmasti mikään kympin suoritus olis, mutta meillähän ei olekaan tokon suhteen mitään oikeita tavoitteita! Silti kokeiltiin pitkästä aikaa seuraamista ja siitä maahan ja seisomaan jäämistä, oho, onnistui joka kerta! Rally-tokoakin sotkettiin väliin, kiva oli tehdä kun jäpikkä oli niin innoissaan ja nakkeja hurahti aimo annos. Lopuksi palkkasin upouudella lelulla, joka osoittautui aivan huikeaksi: kuminen pomppiva pallo joka vinkuu kun sitä puristelee. Se ääni on sanalla sanoen _rasittava_ mutta huomattiin tiistaina että vinkulelun vingutus innostaa ja kiihdyttää Ransua ja näyttää siis sopivan palkkaukseen hyvin. Tuskin maltan odottaa että saan sitä käyttää agilitytreeneissä.

Tänään oli vielä seuran pikkujoulutkin. Meidän kanttiinivastaava oli kyllä toimittanut aivan mainiot herkut paikalle, niitä sitten tuli naposteltua niin että housunnapit natisee. Ilta vierähti taas koirajutuista höpöttäessä kohtuu pitkälle, ja muistaakseni sanoin samaa viime vuoden pikkujoulujen jälkeenkin: koiraihmisten kanssa on mukava porista kun aiheena voi huoletta olla lähes koko ajan koirat! Kiitos siis taas seurasta :)

24. marraskuuta 2010

Hallitreenit + pälpätystä lämpimikseen

Oltiinpa tänään hallitreeneissä taas kahden viikon tauon jälkeen. Jostain kumman syystä mulla on treeni-into kasvanut tässä kun on ollut nyt vähän harvemmin agilitya, ja samaten tekis mieli kisaamaan... Vaan se mahdollisuus kun meni tältä vuodelta niin täytyy tarkastella josko tässä menis sitten edes epävirallisiin! Olis joitain ohjausjuttuja joita mun pitäis päästä kokeilemaan kilpailunomaisessa tilanteessa, ja virallisissa en kyllä viitsi alkaa kokeilla...

Mutta niihin treeneihin: oma tupa oma lupa. Siispä keppien sisäänmenokulmia koitettiin ottaa, noh menestys oli vähän sellainen että suorat kepit menee oikeastaan joka kerta hyvin. Ransu siis suorasta kulmasta irtoaa kepeille kaikista rohkeimmin. Sitten kun on tilanne se että sen pitäis hakea keppejä vinosta kulmasta mun edellä, niin se teki niinkin että meni kyllä eka välistä mutta tuli kepeiltä läpi, ei siis lähtenyt pujottelemaan. Se on luultavasti ajoittain epävarma itsestään ja siitä tekeekö oikein. Vaikka en tietysti moittinut kepeiltä ulos tulemisesta tai mitään, mutta onhan se niin etten ole siltä sellaista aiemmin vaatinut ja kun kepit ei ole meille se bravuurieste koskaan ollut, niin epäonnistumisia tapahtuu helposti. Seuraavalla kerralla suunnittelin ottaa verkot käyttöön, eka väliin, ettei pääse vain juoksemaan läpi. Kyllä se sitten lähtee pujottelemaan loppuun asti kun eka väli jää turvallisesti taakse. Otettiin välillä muuta ja sitten vielä ihan suorien keppien hakua täyspitkillä kepeillä. Noita sisäänmenoharjoituksia otettiin 6 kepillä ettei mene niin tylsäksi. Enpä kyllä oikein tiedä edettiinkö niissä mihinkään, noh, koskaan ei lopeteta ilman jonkinlaista onnistunutta suoritusta eli kyllä vinosta kulmasta mentiin kuitenkin molemmin puolin ok. Sitä täytyy vielä vahvistaa ja vahvistaa ja vahvistaa ja ottaa vähitellen vaikeampia keppikulmia. Nämä olis pitänyt harjoitella siinä vaiheessa kun harjoiteltiin verkkokepeillä koko estettä uusiksi, mutta kun se pahuksen talvi tuli eikä ehditty viime syksynä niin pitkälle.

Kontakteja otettiin sen verran, että puomia muistaakseni kolmesti, joista eka kerralla oli vauhtia ihan liikaa ja ylösmeno otettiin ehkä tassunpuolikkaalla ja alasmenosta loikattiin parimetrinen loikka ylitse... Uusi yritys ja napakymppi, toiselta puolelta samoin. Ai kun hieno jätkä! A:ta otettiin kanssa muistaakseni kerta puolelta ja toiselta, tosi hienosti meni. Keinu on ollut "katkolla" kun hallissa ei ole kunnon keinua, uutta odotellessa... Ehtiipä tuota ja keinu kuitenkin on mennyt aina niin ilman ongelmia etten oikeastaan harmittele ettei sitä pääse ottamaan kun ei se ole samalla lailla "ongelma"este kuin nuo muut kontaktit. Eipä kyllä näyttänyt taas olevan nuo muutkaan. Katotaanpa sitten mitä ne on seuraavalla radalla jolla ne mennään!

Hypyillä eteenmenoa, suoria hyppyjä ja sitten kääntelin vähä siivekkeitä. Hienosti liiteli hyppyjen yli ja eteen-käsky on yks mitä pitäis päästä kisoihin kokeilemaan onnistuuko se siellä kun se treeneissä nyt menee niin epäröimättä. Vauhtia siitä ainakin tulee lisää. Vähän taipumisharjoituksia, ja Ransu päätteli tehtävän aluksi niin että kun kolme hyppyä oli peräkkäin viuhkamaisesti, niin että kahden ensimmäisen yli täytyy hypätä yhdellä loikalla ja sitten viimeinen hypätä yksinään. Juu ei. Rimakorkeus oli 35cm ja hyppyjen väliä oli lähes 1,5m ja jätkä se vaan loikkaa ilman vauhtia molempien yli. Siis mitä ihmettä?! Onko joku joskus väittänyt ettei schapendoes hypätä osaa... Ransu teki sen kahdesti ennenkuin se hoksasi että joka hyppy hypätään erikseen.

En tiedä paljonko tuolle pitäis laittaa rimakorkeudeksi tai esim. pituusesteen pituudeksi ennenkuin se ei pystyis sitä suorittamaan. Enkä kyllä aio kokeillakaan, mutta kun se tuolla luonnossa metsälenkeilläkin omasta aloitteestaan esittää välillä sellaisia suorituksia että mä tunnen itseni välillä lähinnä ponnistuskyvyttömäksi norsuksi... Tai minä en ainakaan pysty hyppäämään pystysuoraan ylöspäin hartioideni korkeudelle, pompattuani just ennen melkein pari metriä ojan yli... Siinä vaiheessa kun minä ramuan samaa rinnettä ylös, Ransusta näkyy enää perävalot.

Vähän niinkuin välinumerona harjoiteltiin jokunen kerta jotain ohjauskuviota jonka näin Youtubessa. Ai että noita on kiva opetella, kun se on pari toistoa ja me jo osataan. Tänään kyllä meinasin hätäillä itse liikaa niin Ransukaan ei malttanut suorittaa hyppyä. Noista saa niin helposti sellaista onnistumisen riemua, se vaan tuntuu niin hyvältä, kun alkaa tekemään jotain uutta juttua ja Ransu tuntuu olevan heti mukana. Se vain tuntuu tajuavan että ai näin tämä menee. Yleensä uudet asiat on mulle vaikeita, Ransu kyllä hoksaa agilityssa varsinkin melkein heti kaikki tuollaiset jutut missä mennään mun vartalon ohjaamana. Sitten kun sen kanssa ottaa muutaman toiston molemmin puolin ja jättää asian hautumaan, ja palaa siihen taas joskus, niin huomaa yleensä että tämähän on jo tuttu juttu. Niin kävi muuten meidän peruutusharjoitusten kanssakin. Aloin yks ilta opettaa peruutusta käskysanalla "piip-piip". Se meni joten kuten ja huippupalkkasin yhteen hyvään suoritukseen ja lopetin. Temppu oli jonkin aikaa unholassa ja eilen sitten taas pakiteltiin. Ja oho, Ransupa peruuttikin pidemmästi ja nopeammin kuin viimeksi. Kohtahan tuolla voisi hauskuuttaa vaikka rekkakuski-appiukkoa :)

Tää päättyy taas vähän samoihin sanoihin kuin viimeksi (kello vaan taitaa olla vielä hieman enemmän), mutta nyt mä voisin mennä hauskuuttamaan itseäni katselemalla vilkkaan mielikuvituksen tuottamia unia.

22. marraskuuta 2010

Kaikkea pientä

Käytiin Ransun kanssa kyläilemässä perjantaina, ja nähtiin taas uusi pikkuvauva. Tämä vauva oli vielä isäinpäivänä nähtyä paljon nuorempi mutta vauva kun vauva. Ransu oli siitä vähintään yhtä kiinnostunut kuin Alinasta, olin tyytyväinen että samanlainen ystävällinen suhtautuminen ja uteliaisuus jatkui. Mihinpä se siitä, kun ei siitä huonoa kokemusta tule? Kuulemma on niitäkin koiria jotka ei tuollaisia pikkunyyttejä voi sietää ollenkaan ja suunnilleen söisivät siitä paikasta kun näkevät, aika hurjaa! Enpä hoksannut kysyä, oliko perheen omat koirat mustasukkaisia vauvasta, tai mitä ne muuten on siitä tuumanneet, ainakin Ransu näytti saavan olla ihan ok siinä äidin ja vauvan lähellä. Ransukin pääsi taas könyämään Demin kanssa.

Tänään käveltiin metsäautotielle, ja lähdettiin ihan uuteen suuntaan. Pyysin Antin hakemaan, että ehdittäisiin Ylivieskaan täkkiostoksille, kun oli 1½h lenkki takana. Mentiin jotain ihan uutta reittiä (taas) ja totesin että talvella en oikein tykkää tuonne suuntaan mennä kun sitten joutuu kilometrikaupalla kävellä tossuttamaan pikitien laitaa hihna kourassa. Ja minä kun en edelleenkään siitä tykkää (hihnalenkkeilystä) ja Ransukin menis mieluummin omaan tahtiin vapaana - alkaa aika herkästi hitaassa vauhdissa peitsata ja se nyt on niin vaikean näköistä kävelyä että hoh hoijaa. Mutta ens kesänä pyörällä sitten paremminkin vois tuota lenkkiä tehdä kun voi tuon asvalttitien ajella itse pyörällä ja siinä on hyvin piennarta missä Ransu voi ravata. Ja suurimman osan matkasta saa Ransu pyörälenkistä juosta soratietä vapaasti. Kesää odotellessa, vaikka nyt kyllä pääsis metsäautotielle jo hiihtämään autonraiteita pitkin. Mulla kun ei ole mitkään huippukalliit sukset ja ne on "pilattu" jo aikoja sitten hiihtää raaputtamalla pitkin metsäteitä ja kelkkareittejä joissa varvut raapii suksen pohjia. Siis ihan joutavat on nyt jo aloittaa hiihtäminen, taidankin viedä appiukolle ne voideltavaksi ensi viikolla! Kesäaurinko on varmaan sulattanut kaikki voiteet pois, sukset kun jotenkin kummasti sattui jäämään tuohon etupihalle ja siinä on varmaan ollut viime kesänäkin hellepäivänä ainakin 50 astetta lämmintä...

Päivällä siivottiin vähän niinkun joulusiivoustakin, kun laitettiin jouluvaloja sisälle ja ulos. Ulos pystytettiin kuusi (tekokuusi kuten sisällekin) valoineen ja viereen tälläsin vielä pari talvea lomailleen lumiukkolampun.  Iltapäivällä lähdettiin Ylivieskaan, pitihän Antille uusi täkkipeitto ostaa alennusmyynnistä, kun Ransulle annoin syksyllä pediksi toisen meidän peitoista. Näin sivuhuomautuksena: voiko koiralle olla kätevämpää petiä kuin kaksinkerroin taiteltu nätillä pussilakanalla päällystetty peitto, joka kestää pesun 90 asteessa? Katseltiin Kärkkäisen ilotulituskin, Ransu oli auton takaluukussa ja kyllähän sitä hirvitti ne alussa ammutut raketit varsinkin mitkä paukkui kovaäänisesti ja niitä tuli tiheään. Lopussa se oli laittanut maate, ilmeisesti ne isommat paukut joita tuli harvempaan, ei enää niin olleet pelottavia. Ja kun ei tilanteesta mihinkään päässytkään, niin voiko siinä muuta kuin todeta että ei tämä tapa kuitenkaan? Laittoi siis lopussa pötköttämään takaluukkuun.


Kai tästä joutais ottamaan Ransusta (ja vissiin kaikista muistakin perheenjäsenistä...) mallia ja menemään nukkumaan. Öitä siis!

16. marraskuuta 2010

Väsynyt koira = tyytyväinen koira

Isäinpäivä oli meillä jo tavallaan lauantaina, kun kokoonnuttiin anoppilaan ruokailemaan. Meidän molempien vanhemmat, meidän sakki ja Antin veljen perhe. Heillä on reilun 2kk ikäinen tyttövauva, johon Ransu sai nyt ekaa kertaa tutustua. Meillä oli hauskaa, kun vauva nukkui vaunuissa ulkona ja herättyään itkuhälytin tietysti välitti kitinän ja itkun sisälle olohuoneen pöydälle. Ransu kuunteli pientä rasiaa ihmeissään pää kallellaan puolelta toiselle, että mikä on tuo ääni, mikä tuosta laitteesta kuuluu? Ransu ei ole niin pientä vauvaa koskaan ennen nähnyt, eikä se ääni ole sille sillä lailla tullut tutuksi. Vauva tuotiin sisälle ja Ransu sai nuuhkia Alinaa. Kovasti se olisi halunnu nuolaista käsiä ja antaa naamalle pusuja, mutta ei niin pienelle vauvalle kyllä vielä tarvi antaa pusuja. Alinakin on vielä niin pieni ettei se oikein vielä ymmärtänyt koiran päälle mitään. Kyllä Alina Ransua katseli ja vähän kättäkin ojenteli kohti mutta ei vielä sillä lailla että olisi halunnut koskettaa. Katselivat kyllä tosi suloisen näköisesti toisiaan, niistä tulee vielä hyvät kaverit jos saavat tavata säännöllisesti ja kun Alinakin alkaa vuorovaikuttaa enemmän ympäröivän maailman kanssa niin uskoisin että siitä on mukava saada koskettaa pehmeää koiran turkkia. Alinan kotona ei olekaan mitään lemmikeitä. Ransukin on Alinan lähellä niin rauhallisesti ja on vain sellainen ystävällisen utelias, niinkun mä kyllä oletinkin, Ransu tulee lasten kanssa aika helposti juttuun kunhan lapset vaan ei pelkää eikä aja takaa tai muuta vastaavaa. No onhan se itsekin melko kakara vieläkin...

Sunnuntaina käytiin Iiriksen kanssa metsälenkillä Villenjärven takana. Iiriksen kotona asuva Donnakin oli mukana, mutta tämä on niin omanarvontuntoinen rouva että Ransunkin laittoi ruotuun melkein heti. Ransu on kuitenkin vähän sellainen "once more" muutenkin kuin nimeltään, että kyllä sen aina välillä piti käydä tarkastamassa tilanne, että eikö tuo tosiaan mulle lämpene?!  Iiriksen kanssa niillä synkkaa hyvin ja ottivat spurttia. Meille tuli yli kahden tunnin lenkki kaiken kaikkiaan. Ransulla riitti virtaa kun se on viikon ollut melko vähällä liikunnalla. Viime viikolla kun oli se hoitojakso ja sitten muutenkin menoa niin ettei tullut kummoisia lenkkejä tehtyä.

Päätin sitten että otetaan vahinkoa takaisin ja eilen käytiin metsäautotiellä kävelylenkki kahdestaan, tuli 13,5km ja aikaa meni jotain 2½ tuntia. Mä vielä illalla pelasin Antin kanssa tunnin sulkista. Ransukin näytti siltä että enimmät kasautuneet energiat on purettu, että oli lenkkiä tarpeeksi. Tänään sitten taas parin tunnin lenkki Villenjärven suuntaan. Metsässä on ihan kivasti lunta, ettei ole liian helppo kävellä, samoin tiellä. Mutta ei vielä kahlata asti. Käveltiin uutta metsäautotietä, joka on oikeastaan enempi vasta metsäautotien pohja kun se on alettu viime kesänä tekemään. Siellä meitä tuli yllättäen joku mies vastaan. Ransu nosti metelin, no se mies oli sitä mieltä että koiran tehtävä on haukkua, mä olin asiasta vähän eri mieltä.

Nyt alkaa itsellä ainakin tuntua jaloissa tuo reipas lenkkeily varsinkin kun maasto ei ole tasaista aurattua tietä ollut joten Ransulla (ja mulla...) taitaa olla huomenna lepopäivä. Pötkäle nimittäin makaa tuossa lattialla reporankana ja mun tarjoamaa luutakaan se ei jaksanut alkaa kaluta :P Ransu on just sopiva koira mulle, riittävän energinen että se jaksaa helposti tuollaiset lenkit ja touhuta tuntikausia mutta on kuitenkin väsytettävissä. Se on kotona rauhallinen mutta kun lähdetään johonkin niin se on sitten niin säpäkkänä :) Mä en varmaan edes osaa kuvitella millainen koira on oikeasti todella vilkas ja energinen, mutta mun mittapuulla Ransu on energinen ja juuri sopivasti. Toisaalta se jaksaa mennä mutta toisaalta ei se kyllä seinillekään näytä hyppivän jos ei pariin-kolmeen päivään tapahdu juuri mitään.

13. marraskuuta 2010

Hyvältä näyttää

Eilen oli sitten kauan odotettu ja jänskätty luustokuvaus Kari Ventelällä Kankaanpäässä. Aamuherätyskin oli näihin tämän viikkoisiin herätyksiin nähden oikein inhimillinen, lähtö klo 8. Oltiin hyvissä ajoin paikalla ja mentiin jonon jatkoksi. Ransu kuvattiin toiseksi viimeisenä, mutta eipä sillä sikäli ollut merkitystä että kaikkien kuvat ja lausunnot saatiin vasta kimppakuvauksen päätteeksi.

Ransu oli reipas poika, ja yllätti mut positiivisesti olemalla niin reippaasti ja avoimesti ventovieraiden ihmisten kanssa. Rauhoituspiikistä se ei ollut moksiskaan, mutta kun käveltiin toimenpidehuoneesta odotushuoneen patjalle, minne oli tarkoitus nukahtaa, niin hädin tuskin päästiin patjalle kun uni tuli kuin halolla olis päähän lyöty. Ransu vaan lysähti siihen mun eteen joten eipä siinä sitten tarvinnut paljon rauhoitella vaan jalat hyvään asentoon ja panta pois, sitten se jo haettiinkin röntgenhuoneeseen.

Kuvauksessa meni yllättävän kauan, jotakuinkin 35min, mutta otettiinhan niitä kuviakin aika monta. Selästä muistaakseni 4 kuvaa, lonkista 1, kyynäristä 1, ja sitten oli molemmat polvet ja olat kuvattu omiin kuviinsa. Ransu tuotiin heräilemään peiton päälle ja se oli hauska kun muuten silmät pyöri ympyrää ja oli ties miten päin, mutta kun kosketti ja jutteli niin ne kääntyi oikein päin ja katsoivat, mutta heti ei jaksanut/pystynyt reagoimaan muuten. Käänsin päätäni hetkeksi sanoakseni jotain, ja sillä välin oli Ransu ihan yhtäkkiä ponkaissut pystyyn ja ehtinyt jo kävellä pari metriä! Niin äkkiä se nousi ylöskin kuin oli nukahtanutkin. Vielä se oli kuitenkin niin tokkurassa eikä jalat kantaneet, että toin sen takaisin makaamaan ja heräilemään. Koitettiin käydä asioillakin, mutta eihän sitä sellaisesta ymmärtänyt mitään, jalat vaan valui kasaan ja upposi hankeen joten turha siellä oli seisoskella.

Jännittävin hetki koitti kun kaikki 6 koiraa oli kuvattu, kun oli lausuntojen aika. Ne saatiin käänteisessä järjestyksessä eli mä sain jo toisena Ransun kuvat nähdä ja hyviltähän ne näytti. Ei mun kannata alkaa yrittää toistaa perässä mitään siisteistä lonkkamaljoista, mutta kuitenkin odotettavissa olisi A/A lonkat, 0/0 kyynärät ja polvet, sekä terveet olat ja selkä. Polvien, olkien ja osan selän kuvista sain heti mukaan kotiin, ne ei ilmeisesti sitten mene Kennelliittoon asti arvioitavaksi? Mutta ei pitäisi olla mitään syytä odottaa arvion huonontumista koska Karin mielestä lonkissa ja kyynärissä ei ollut mitään moitittavaa eikä poikkeavaa. Olin kyllä tosi helpottunut! Vielä tietysti odotan viralliset lausunnot, mutta uskoisin että Ventelä kyllä osaa asiansa ja näkee kuvista jos niissä näkyy jotain poikkeavaa. Toinen positiivinen yllätys oli kuvauksen hinta, joten eiköhän voi sanoa että kannatti käydä Kankaanpäässä asti kuvauksessa.

Onhan se nyt helpottavaa tietää, että tuo minun maksiluokkaan kasvanut schapepoikani on rakenteellisesti täysin terve, ongelmia ei pitäisi olla sen takia odotettavissa, ja kun hierojan mukaan lihaskunto on mainio, niin mikäpä meitä enää estäisi harrastamasta agilitya ja vaikka mitä muuta! Siispä mun tehtäväksi jää varmistaa että kunto pysyy yhtä hyvänä eikä loukkaantumisia tapahdu.

12. marraskuuta 2010

Joka päivä johonkin suuntaan

Meillä on ollut tämä viikko menoa ja meininkiä eikä loppua kohti juuri vähene. Lauantain kisareissun jälkeen sunnuntaina vietiin Ransu Kannukseen hoitolaan. Maanantain sai sitten itsekin vähän niinkuin lepopäiväksi ja lomaksi, kun voi ilman huonoa omaatuntoa vaan olla möllöttää, miettimättä että Ransu varmaankin haluaisi lenkille tai asioille... Tiistaina oltiin Antin kanssa Kuopiossa, siinä siis Ransun hoitojakson syy. Tytöt oli ilahtuneita kun tuttu hoidokki tuli hoitoon ja oli kuulemma mieluinen ja kiintyi nopeasti hoitajiin :) Ransu ja sitä myöten myös Satu saivat kehuja hyvännäköisestä trimmistä, vaikka onhan se jo nyt hieman kasvanut yli ja tarttis saksia muutamaankin paikkaan ettei niin hapsota karvat. Toisaalta, eihän sillä schapella ole niin väliä vaikka turkki ei olekaan just prikulleen ;)

Tiistai-iltana ehdittiin käydä ja kääntyä kotona (aamulla oli muuten herätys klo 03, lähtö tuntia myöhemmin, Kuopiossa oltiin vähän ennen kahdeksaa aamulla) kun piti lähteä hakemaan Ransu hoidosta ja lämmittelemään se agitreenejä varten. Startattiin siis omalla vuorolla Dognessissa. Tarkoitus oli treenata vähän keppien sisäänmenoja, puomin ja A:n kontakteja ja lauantain ratapätkää johon kokeilin nyt erilaista ohjausta. Kepit meni muutaman kerran ihan mukavaa vauhtia, sitten vissiin iski kyllästyminen, ei näköjään kestä toistoja ainakaan kaikilla kepeillä kovin paljoa. Yritettiin ottaa erilaisia sisäänmenoja, vaihtelevalla menestyksellä, mutta totesin että turhaa kun koira ei jaksa enää kunnolla pujotellakaan. Seuraavalla kerralla otetaan luultavasti enimmäkseen vain 6 kepillä, tarkoitus kun on harjoitella nyt sisäänmenoja eri kulmista.

Puomin kontaktit oli kyllä aika mainiot. Taas harkinnassa se "kyllä me treeneissä osataan"-paita... Vain pari kertaa otti ylösmenot niin justiin etten ollut tyytyväinen, muuten tosi hyvin. Samoin vain pari kertaa alasmenon skippasi, Antti oli apupalkkaajana ja kyttäsi alasmenon, mä ylösmenon. A-estettä ei edes otettu kun kerta puolelta ja toiselta, kun ne meni niin hienosti. Miten se nyt tuolla lailla?! Antti sanoi että toisella kertaa katseli vähän minua alas tullessaan mutta tuo on kyllä tosi hyvä juttu tuo ettei palkka tule minulta ja myös ettei se tule miltään namialustalta. Kun on käytettävissä apupalkkaaja, niin eipä pääse ainakaan varastamaan palkkaa eikä odota sitä aina ohjaajalta.

Ratapätkä otettiin vain kerran, kun se meni hyvin. Joo-o, kahdessa kohtaa ohjasin eri tavalla kuin kisoissa, miksi mä aina olen niin jälkiviisas? Miksen mä kisoissa osaa tehdä niitä oikeita ratkaisuja? Nimittäin kun se putken jälkeinen takaaleikkaus sujui todella hyvin sen sijaan että olisin yrittänytkään mitään persjätön tapaista. Treenit meni siis kaiken kaikkiaan aika mukavasti. Kolmessa vartissa ehtii ihan riittävästi asioita, varsinkin lämpimässä hallissa missä Ransulle näytti tulevan aika lämmin. Alussa se tosin touhotti vähän ylikierroksilla niin voi johtua siitäkin että virta meinasi sitten lopputunnista olla lopussa.

Keskiviikkona Ransulla oli lepopäivä, johan tuota oli silläkin ollut ihan tarpeeksi ohjelmaa. Mulla oli kuvataidepiiri, ja ai että mä nautin siellä! Meillä on aivan mainio opettaja, Seija Pulli-Marjakangas ja todella rennon ja kotoisan oloinen ryhmä. Muut osallistujat on iäkkäämpiä, vähintään keski-ikäisiä, mutta onkin hienoa nähdä miten erilaisia ja upeita töitä siellä syntyy. Ihanasti ovat ottaneet minut vastaan. Muut taitaa enimmäkseen tehdä akryyli/öljyväreillä ja pastilleilla, mä olen ainoa joka käyttää noita vesiliukoisia puuvärejä. Ne on herättäneet aika paljon kiinnostusta. Ja mikään ei ole tässä parempaa se kuin että saa ohjausta ja palautetta tekemisestään. Se on ihan eri asia kuunnella "joo on se ihan hyvä, oot sä hyvä piirtämään" -kommentteja kuin saada kuulla että "nythän sä olet saanut tälle sitä oikeaa luonnetta, mutta katsopa vielä uudestaan noita pään mittasuhteita". Onhan se kiva kuulla jos se on muidenkin kuin minun mieleen, mutta opettajalta on saatava palautetta eikä ei-mitään-antavaa höpötystä siitä että on se ihan hyvä... tämä ei ole aina koulussa kuvaamataidon tunneilla oikein toteutunut, siksi olen nyt niin tyytyväinen.

Tänään käytiin Ransun kanssa aamulla hakemassa Kennelrehulta vähän ruokaa. Illalla sitten pitkästä aikaa lenkki pyörätielle. Pojalla oli virtaa kuin pienessä kylässä. Huomenna sitten taas automatka tiedossa, kun ajellaan Ventelälle Kankaanpäähän luustokuvaukseen. Mua kyllä jänskättää se kuvaus ja etenkin mikä sieltä sitten tulee arvioksi. Toivon tervettä pakettia, mutta kun ei tuo ole täydellisyyttä hipova luustoltaan muutenkaan (purentavika ja häntämutka) niin jotenkin odotan että löytyy jotain huomennakin, selkää eniten pelkään. Turha murehtia etukäteen, mutta nyt alkaa olla tuo totuuden hetki niin lähellä ettei osaa olla murehtimattakaan... Noh puran sitten varmaan tänne tuntojani taas.

6. marraskuuta 2010

Ransu oli liekeissä ;)

Olipas meillä hienot kisat! Siitäkin huolimatta, että nolla jäi yhden pienen virheen takia saamatta. Radat oli mukavat, Ransu pääsi tekemään takaakiertoa josta se niin kovasti tykkää :)

Eka rata oli agilityrata. Kisapaikka oli mukavasti kuntoradan vieressä, ja vielä kun oltiin todella hyvissä ajoin paikalla, niin käytiin puolen tunnin verryttelyt alle sitä kuntorataa pitkin. Lämpimillä lihaksilla olikin sitten helppo ottaa vauhdikas startti. Lähdöstä mentiin varmaan 7 estettä puhtaasti, siinä ehti tulla pari takaakiertoa ja mulla oli perässä pysymistä. Sitten tuli kepit, jotka rataantutustuessa tuntui helpolta suoralta lähestymiseltä kepeille, eli just sitä mitä me harjoiteltiin viimeksi treeneissä hyvällä menestyksellä. Mutta enpä osannut ottaa huomioon että kun edelliset kaksi estettä tehtiin loivasti takaakiertämällä, koira ei tulekaan suoraan keppejä edeltävän hypyn yli vaan vinoon vasemmalle, ja siitä sitten Ransu ei osannut hakea keppien ekaa väliä vaan meni suoraan toka väliin. Sanoin "hups, kepit uudestaan!" ja upean pujottelun teki Ransu sitten perään! Olin tosi tyytyväinen. Loppurata olikin sitten muuten helppoa kauraa, mutta kontakteista (A ja puomi) en kehtaa olla tyytyväinen kuin A:n ylösmenosta jonka ottikin mainiosti puolivälistä pintaa. Loput mentiin sen verta vauhdilla, että luulin itse asiassa että otettiin toinen vitonen A:n alasmenolta. Antti sanoi että puomi oli aivan justiin ja justiin. Ei hyvä. Vauhtia riitti ja meillä oli hyvä fiilis. Myös viimeinen este muistettiin suorittaa...

Olin älyttömän tyytyväinen meidän vitoseen. Ihanneaika taisi alittua jotain -12,07 sekuntia, joka on meidän ennätys. Jos ei oltais tuota vitosta otettu, olis otettu komea nollavoitto. Noh sellaisella on turha jossitella, mutta rata oli niin hyvä omasta mielestäni että se tuntuu voitolta itsessään. Ja radalla oli sellainen ennenkokematon tunne mun ja Ransun välillä. Sellainen, että nyt meillä on kivaa, nyt me tehdään yhteistyötä, nyt ohjaaja ei ole niin törkeän myöhässä koko ajan. Tuntui, että Ransu oli just hyvin mukana, meni sopivan itsenäisesti, mutta oli tiukasti ohjauksessa koska takaakierroilla ei tehnyt turhia kaarroksia jne. mikä tietysti näkyy hyvänä aikana. Ainoa mikä harmittaa oli tuo ettei se osannut hakea keppejä. Se on mielestäni koiran tehtävä, hakea esteet. Ja kepit varsinkin, en aio sinne mennä sörkkimään ja osoittelemaan suuntia että tuonne noin tästä näin. Sitä paitsi treeneissä se on ottanut yllättävän kovasta vauhdista puhtaita sisäänmenoja, mutta olen kyllä välillä aistinut että välillä siltä tuntuu olevan hukassa keppien hakeminen kaikesta huolimatta. Mutta hyvin se sitten veti ne kepit.

Toka rata oli hypäri. Ransussa ei minkäänlaisia väsymisen merkkejä. Puhuttiinkin Antin kanssa matkalla että on sillä kasvanut kunto ja kisakunto kesän aikana, kun kevätkesällä se ei jaksanut sitä toista starttia mennä oikein mitenkään päin, mutta nyt kyllä menee. Ja meidän nollatkin on kumpikin päivän toiselta radalta. Noh siihen hypäriin sitten. Lähtö meni ihan ok, 3 ekaa estettä ja sen jälkeen meinasin olla ekan kerran pulassa. Olin kuitenkin tähän kohtaan osannut varautua, että putkelle ei voi saatella että ehtii tekemään persjättöä, mutta Ransu varmaan näki putken suun ohi vilahtavat jalat... Pari hyppyä ja sitten uusi putki. Ja taas mulla tuhannen kiire. Just ja just kerkisin jättöilemään ja eikun kaks hyppyä taas, pituus ja jälleen putki. Tuolla putkella ehdin ottaa vähän ennakkoa muurille, kun Ransu niin vauhdilla syöksyi putkeen pituudelta. Muurin jälkeen eka hyppy ihan jees ja itse asiassa Ransun itsenäisesti suorittamana, se luki mun liikkeestä että "tonne!" mutta sitten kun olin myöhässä niin se jäi sitten ennen seuraavaa hyppyä pyörimään mun eteen että "sano nyt tolvana että mihin?!" Kieltohan siitä tuli, olikin jo aika saada rangaistus siitä vain just ja just ehtimisestä ja myöhässä olemisesta... Hyppy mentiin, sitten pussiin ja siitä kieltämättä mielenkiintoinen vienti kepeille. Pussin kangas päättyi samalle tasalle kuin mistä kepit alkoivat, kepit mentiin siis suoraan takaisin päin pussin suuntaisesti, ja voin kertoa että piti kyllä miettiä että miltä puolen ohjaisin ja miten helpottaisin Ransun keppien hakemista, mutta ilmeisesti epäonnistuin koska se ei taaskaan saanut niitä haettua. Tuota täytyy kyllä nyt harjoitella. Tämän radan epäonnistumista en ihmettele, koska olin itsekin siinä vähän hukassa että miten me nyt nää mennään.

Kepeiltä sitten siihen putkeen mikä oli tokana, ja mun olis pitänyt ehtiä suunnitelmieni mukaan tehdä persjättö mutta enpä ehtinyt sinne päinkään kun tuo harmaa liitäjä oli vilahtanut mun silmäkulmasta mun selän taakse. Hehhe. Ransu kieppuu taas mun edessä sen näköisenä että unohtuiko rata vai miksi seison siinä keskellä hänen juoksulinjaa. Koitin hätäpäissäni ohjata hypylle mutta Ransu kiersikin taakse ja hyppäsi sen takaisinpäin. Hylly tuli että heilahti! Lähetin takaisin, sitten takaakiertäen toiseksi viimeinen hyppy ja vielä maaliin. Olipas siinä ohjaajalla ihmettelemistä! Ransu oli huippu ja harmitti niin kovin sen hyvin menneen ekaradan jälkeen että Ransu joutui noin pahasti kärsimään siitä että sattui nyt vain menemään niinkuin agilitykoiran kuuluu mennä - vauhdikkaasti. Varsinkin kun ohjaaja on koko kesän kitissyt ettei koira kulje. Sitten kun se kulkis, niin sitten sitä ei kykene ohjaamaan. 

Onneksi mä voin lohduttautua sillä että eka radalla oltiin samalla aaltopituudella ja tasapainossa, ja se tulos riitti jopa kolmanteen sijaan. Yleensä ehkä tuumisin että no joo onpa tosi kiva pokkailla palkintoja virhepisteiden kera, mutta nyt se rata oli mulle melkein kuin nolla, joten oltiin mun mielestä ansaittukin ruusukkeemme ja lahjakorttimme, vielä kun meidän aika oli keppivirheestä huolimatta palkintopallin nopein :) Videon puuttuminen jäi harmittamaan, kamera kyllä oli mukana vaan eipä se tykännyt pikkupakkasesta ja patterit hyytyi.

Tiedetäänpähän ainakin mitä treenataan kun avataan hallikausi tiistaina. Kisakauden jatkumisesta ei ole vielä tietoa, ehkä joulukuussa, ehkä vasta tammikuussa.

31. lokakuuta 2010

Ota käpy pois kenkäst, kaar vesi pois saappaast, nost ämpär silmiltäs

Tämän päivän ohjelmassa: suojuoksua. Siis Ransulla se muistuttikin kevyttä liikkumista. Emännällä se muistutti enempi löntystelyä puuskutuksen säestämänä. Ransu ei voi kyllä kiistää etteikö sekin olis tunnin jälkeen ollut jo kieli aika pitkällä. Lähdettiin nevalle kävelemään, kun oli niin mielettömän hieno ilma ja teki mieli kunnon lenkkiä. Lenkin pituus ei päätä huimaa, appiukko arveli lenkin pituudeksi nelisen kilometriä kun kiertää Pappissaarta ympäröivän nevan ympäri. Mutta aikaa meni jotakuinkin 1h 20min, se kertoo että matka ei taittunut ihan yhtä kevyesti kuin maantietä pitkin.

Ransu oli mielissään. Olin minäkin, kun tiesin että tässä se kunto kohoaa ja isänpäivää varten testileivottu (ja syöty) kakku sulaa. Se viiletteli välillä monen kymmenen metrin päässä minusta, kevyenä kuin höyhen ja minä tunnuin uppoavan jokaiseen onnettomaan kosteikkoon mikä eteen tuli. Välillä oli ihan todella upottavaa mättäikköä tai mitä lie, Ransu senkun hyppelehti eteenpäin, minä hikihatussa koitin taapertaa perässä vaikka joka askel upposi liian syvälle. Appiukko vannotti että pitää sitten kävellä nevan laitoja, keskempänä on niin pehmeää että sinne kun menee niin sinne sitä voi jäädäkin. Olen mä pitänyt sen varan että aina kun lähden jollekin suolle/nevalle lenkkeilemään niin kerron kyllä Antille tasan tarkkaan missä olen ja että on ihan oikeasti sitten valmiina tulemaan auttamaan jos olen niin hölmö että kävelen jonnekin kosteikkoon ja juutun kiinni tai muuta sattuu.

Eilenkin nimittäin käytiin tunnin suolenkillä, tosin eri suunnalla Muttilatupohjaa pitkin, ja sitten on vielä sen toisen metsäautotien varressa oleva neva jossa ollaan käyty. Eli jos me ollaan lähdetty lenkille, niin on aika monta vaihtoehtoa missä voidaan olla jos lasketaan mukaan myös pururata ja muut meidän vakiolenkkeilypaikat. Joten jos meitä ei joskus kuulu takaisin, niin on aika vaikea arvata mistä lähteä etsimään jos en ole mitään ilmoittanut suunnasta.

Tuo on kyllä tosi hyvää kuntoilua meille molemmille, kestävyys paranee ja se suoilma on jotenkin sellainen raikas vaikka äkkiä ajattelis että siellähän on ihan ummehtunutta... Tänään en yhtään edes muistanut pelätä että vastaan tulis joku metsäneläin, vaikka hirven tuoreita jälkiä nähtiinkin. Jännä miten erilaiselta mutta kuitenkin samanlaiselta ne maisemat näyttää nyt kuin toivon mukaan parin kuukauden päästä kun on paksusti lunta ja pääsee hiihtämään ja Ransu pomppimaan lumeen! Huomenna taidetaan tehdä ehkä syksyn viimeinen pidempi pyörälenkki, vaihteeksi sitten sellaista, nyt on pompittu tarpeeksi niin juostaanpa sitten teitä pitkin välillä.

Reilun viikon päästä alkaa talvihallikausi ja agilityn sisätreenit. Sitä ennen on vielä vuoden viimeiset kisat. Jutustelin eteläsuomalaisten schapeihmisten kanssa, kun olivat olleet Oreniuksen agikoulutuksessa ja olleet tyytyväisiä, että määki tahon! Innostuin jo asiasta sen verran, että täytyy varmaan oikeasti lähteä porukkaan mukaan jos ottavat lisää koulutusta häneltä, katsoa ainakin mitä sieltä jäisi käteen, Elinan koulutuksetkin on olleet niin hyviä. Täällä päin kun tuntuu että sen kerran kun tänne joku parempi kouluttaja eksyis vetämään agikoulutusta niin homma ei nouse edes pystyyn kun ei ole osallistujia? Noh, eihän sitä tarvi ymmärtää hyvän päälle mitään, pidetään vaan tämä pohjoisen agilityn taso sitten tällaisena, antaa niiden muiden nauttia huippujen koulutuksesta, vai?! Voi kun oliskin tietämätön siitä tosiasiasta, että jossain nautitaan ohjatuista treeneistä ja hyvistä kouluttajista, vaan kun ei ole. Ehkä mä kärjistän, ehkä olen turhautunut, ehkä mun pitäis nyt olla hiljaa ja mennä nukkumaan?

Otsikko on muuten alku Heli Laaksosen runosta "Sil ko lähte uut alkku kohre". Olisko kukaan keksinyt osuvampaa otsikkoa tälle postaukselle...

29. lokakuuta 2010

Edes joku harjoittelu tuottaa tulosta :)

Meillä on jo periaatteessa talvikausi alkanut, kun esteetkin kannettiin koppiin, mutta me käytiin silti kentällä. Ei kylläkään otettu muuta kuin putkella, muutamalla hypyllä ja kepeillä pieni 6 esteen ratapätkä. Nuo esteet kun oli kohtuu helppo ottaa vielä esiin ja laittaa takaisin. Kontaktiharjoitukset jää nyt odottamaan hallivuoroa.

Alku oli viime möllikisojen paha kohta jossa en ehtinyt Ransua ottamaan haltuun putken jälkeen. Eipä tuota meinannut nytkään ehtiä, varsinkin kun nurtsi oli liukas kuin saippuoimisen jäljiltä ja kumisaappaat ei pidon kannalta ole parhaat mahdolliset agilitykengät... muutoin ne kyllä puolsivat paikkaansa... Onnistuin pari kertaa, mutta olin myös myöhässä ja Ransu livahteli selän takaa ottamaan "hyllyä".

Sitten radalla oli kepit, suora lähestyminen hypyltä ja vauhtia oli kepeille tultaessa paljon. Vaan hienosti haki jätkänpötkäle kepit ja meni ne kunnon haipakkaa ihan loppuun asti. Itse en näissä treeneissä nyt palkannut Ransua kertaakaan, sen hoiti Antti. Keppien jälkeen putkeen ja siitä eteenmenoharjoitusta. Ensimmäisellä kerralla Ransu katsoi putkeen jälkeen mua että "mikä hiton eteen?!" kun huusin vain putken suulla että ETEEN ETEEN. Antti oli lelun kanssa kahden hypyn takana. Toisella kertaa se jo tajusi että ai joo tuonne, ja saatiin eteenmenoharjoitus aikaiseksi. Kolme hyppyä oli kuitenkin liikaa, kun viimeinen oli hieman vinossa toiseen nähden ja Ransu sitten oikaisi kolmannelle hypylle, vaikka siis eka ja toka olivat suoraan peräkkäin, kolmas sitten hieman vinossa.

Oikeastaan muuta ei sitten otettukaan. Kentällä vierähti silti puolituntinen treenaamisen merkeissä + muu pakollinen siihen päälle. Kepeistä olen vaan niin älyttömän tyytyväinen. Kunpa ne menis kisoissakin noin! Kunpa mä saisin sitä kannustettua kisoissakin samalla lailla. Jos tuota vauhtia mennään kepit kisoissa, niin me ei kyllä ainakaan ykkösissä anneta kepeillä enää tuumaakaan tasoitusta. Ransulla oli hyvä päivä, vaikka se taas pari kertaa karkasikin itse esteille. Ja lelustakin se taas taisteli välillä niin että sillä varmaan oli tarkoitus yrittää saada mun käsi sijoiltaan. Hieno Ransu, kyllä ohjaaja on ylpeä! :)

25. lokakuuta 2010

Mä näitä polkuja tallaan...

Viime päivinä on tullut kulutettua ainakin lenkkipolkuja ja kenkiä. Torstaina käytiin Ransun kanssa metsäautotiellä lenkki, ja päätinpä lähteä nevallekin tarpomaan. Mitä mahtavaa liikuntaa! Yllättävän mukavaa saappaat jalassa tarpoa nevalla, sopivasti tulee lisää rasitusta liikuntaan. Ransu oli aivan mielissään, sanotaan että suovesi on hyväksi koiran turkille, tiedä häntä onko siinä mitään perää, mutta onnelliseksi siinä pyöriminen tekee ainakin :) Ransu pinkoi ympäriinsä niin että vesi vaan lensi. Sitten mun korvani kuulivat, ihan oikeasti kuuli, että oksa katkesi jossain vähän matkan päässä ja just sillä hetkellä sekä minä että Ransu oltiin paikallaan. Ketään muita en nähnyt joten tuli sitten vilkkaan mielikuvituksen seurauksena vähän kiire sieltä pois... Onneksi mulla on kohtuullinen suuntavaisto, ja Ransukin yleensä pyrkii menemään samoja jälkiä takaisin ja sille tuo tie on kuitenkin niin tuttu että sinne se hakeutuu.

Perjantaina suunnittelin että nonni, nyt lähdetään kunnon nevalenkille eikä kuulla sitten mitään oksan katkeamisia (kun karhuhan siellä tietysti vähintään oli tai lauma karhuja...) vaan nautitaan siitä liikkumisesta. Hiljaisuudesta ei voi muuten kyllä puhua, koska kaksi tietä menee kuitenkin kohtuu-lähellä ja niiltä kuuluu kyllä varsinkin rekkojen äänet sinne metsään asti useampien kilometrien päähän. Siitä tietää että olis liian kaukana kun niitä ei enää kuulu. Edellisenä yönäpä oli ollutkin pikkupakkanen ja neva oli kohmeessa. Sisukkaasti kävin siellä kymmenisen minuuttia tarpomassa ja totesin että palataanpa asiaan ensi keväänä. Olo oli samanlainen kuin kantohangella joka ei aivan kanna. Tehtiin sitten muuten lenkkiä ja käännyttiin seuraamaan jotain metsäkoneen renkaan jälkiä ja vaikka ties mitä. Päivä oli todella kaunis ja tuntui että eihän sieltä luonnosta halua lähteä poiskaan. Ei mun tulis sinne yksin lähdettyä ilman koiraa, joten Ransua saa siitäkin ilosta kiittää kun tuli käytyä 2h20min lenkki ja ei todellakaan mitään asvaltilla tallustelua vaan metsässä ihan tehokasta jalkojen nostelua.

Lauantaina oli vuorossa hoitopäivä Ransulla ja ristiäiset meillä ihmisillä. Ransukin alunperin kutsuttiin ristiäisiin, mutta päätettiin aika nopsaan ettei sitä oteta sinne mukaan ihmisten lääpittäväksi ja herkkupöytää nuuhkimaan. Ehkei se mitään olis varastanut mutta paheksuttu sitä olis ihan varmasti kun yhden vieraan nokka kiertää ympäri pöydän reunaa... Ja tiedän että Ransu olis ahdistunut siitä kun täysin vieraat ihmiset koittaa kosketella ja minä ahdistuisin siitä että mun pitäis niitä täysin vieraita ihmisiä komentaa. Joten. Toholammille jätettiin se hoitoon päiväksi. Mentiin sukulaisten kanssa kimppakyydillä ja Ransun matkustustaidot teki heti vaikutuksen, oli niin hyvin käyttäytyvä poika kyydissä :) Hoitopaikasta taas tuli kehuja reippaasta ja mukavasta koirasta. Ransu olikin kyllä yllättävän reippaan oloinen, laitettiin se ulkotarhan kautta yksiöönsä ja se uskalsi heti mennä sisään tutkimaan kun luukku avattiin. Illalla kun menin hakemaan, se huomasi ensin hoitolan naisen ja tuli ihan iloisena sen luokse. Siitähän se riemu repesi ja melkein mun juhlamekko myös kun Ransu minut huomasi.

Tänään sovittiin leikkituokio metsäautotielle Iiris-borderin kanssa. Käveltiin metsäpolkua pitkin metsäautotielle, jossa ehdittiin odotellessa vähän leikkiä kahden kesken. Odoteltiin leikkikaveria, minä seisoin paikallani ja katsoin kun Ransu keksi itse itselleen koko ajan tekemistä. Leikkikaveri tuli ja olipa kivaa! Käytiin tunnin lenkki samoissa maisemissa kuin perjantaina. Sen jälkeen käveltiin vielä kotiin reilu puoli tuntia, yhteensä tuli lähes 3h lenkki. Mulla oli kauhea nälkä kun kotiin pääsin. Ransu on ollut nyt sitten koko iltapäivän aika väsy poikki, maannut vaan jalat suorana. Ja nukkumisesta huolimatta se ei ole ollut täynnä virtaa uudestaan, joten nyt se taitaa olla oikeasti väsynyt ja kaivata lepoa. Yleensä se nukkuu sykeröllä tuossa omalla peitollaan, mutta nyt se kaatui siihen jalat suorana kun oli saanut masun täyteen iltaruokaa ja käytyä tarpeilla. Hassu jätkä :)

Huomenna, tai oikeastaan tänään, taidetaan ottaa rauhallisesti. Meidän kisasuunnitelmiinkin tuli muutoksia. Oltiin tehty suunnitelmia kisojen varalle marras-joulukuuksi, kun lähialueella olis joka viikonloppuna kisat. Mutta eihän me voidakaan niihin osallistua koska meillä on se luustokuvaus marraskuussa ja siitä seuraa kuulemma karenssi. Joten taidetaankin pitää sitten treeni- ja kisatauko hieman aiottua aikaisemmin ja palata kisa-asioihin tammikuussa. Yhdet kisat tässä on vielä ensin, mutta sitten ei ole yli kahteen kuukauteen. Meinataan pitää joulukuu treenitaukoakin. Luulen että tekee ihan hyvää, vaikka ei meidän treenitahti kyllä päätä ole huimannut tähänkään asti. Nyt musta tuntuu että minä tarvin nyt unipaussin, tuo poitsu vaikuttaa niin uniselta ja huokailee vaan tyytyväisenä että alkaa ihan itseäkin unettaa.