31. tammikuuta 2010

6 kappaletta väsyneitä jalkoja

Eilen illalla en jaksanut kirjoitella, kunto ilmeisesti minulla niin huono kun otti Ransun ja minun pitkä kävelylenkki niin voimille ja sen perään siivoaminen ;)

Lähdettiin siis eilen lenkille metsäautotielle, ja kierrettiin "metsäautotien kautta ympäri". Siis ensin käveltiin kotoa metsäautotielle ja käveltiin sitä pitkin tuonne Kokkola-Kajaanitien varteen, ja siitä sitten pyörätietä pitkin keskustaan takaisin. Yhteensä kilometrejä tuli reipas 10, eihän tuo nyt ole mahdoton matka, mutta lunta oli satanut jonkin verran eikä teitä oltu aurattu, etenkään metsäautoteitä. Koko matkan kun käveltiin, satoi enempi ja vähempi. Ransu oli kyllä hieman ihmeissään jossain vaiheessa että eikö me jo kohta käännytä takaisin, kun ei ole ennen tehty tuollaista ympyrälenkkiä vaan palattu aina jossain vaiheessa takaisin. Mielissään se kuitenkin oli kun sai kunnon lenkin. Pari päivää meni vähän sisällä puuhastellessa ja lyhyemmillä lenkeillä kun oli niin kylmä ilma. Aivan; seli seli. Iltapäivän ja illan se sitten olikin väsynyt ja mulla jalat kipeänä, vielä piti kotona siivota ennenkuin sai rentoutua. Onneksi nyt aamulla on jalat palautuneet, Ransukin riehui aamupissille päästessään niin että taisi nukkua yön aika sikeästi...

Tässä päivänä muutamana on täytynyt sisällä keksiä aktiviteettia, on otettu muutamia tuttuja temppuja ja harjoteltu jalkojen välistä pujottelua sujuvammaksi, että menis useampi askel peräkkäin. Noutoa (ei mitään virallista siis) harjoiteltiin kanssa, vaikka ulkona sitä pitäis harjotella ennemmin, sisällä kun lelu tulee varmasti luokse ja se luovutetaan, mutta ulkona sen kanssa olis niin kiva lähtä kirmailemaan omille teilleen. Olis pitänyt pentuna jo opettaa tuo tarkemmin että kun jotain saa haettavaksi niin se pitää ja kannattaa tuoda mulle aina eikä melkein aina. Ja että kun sen lelun kanssa tulee niin se sitten luovutetaan eikä siitä aleta taistella. Vaan eihän toi myöhäistä olis vieläkään! Senkus opettais vain...

Lainasin kirjasta jonkin koiran aktivointi-kirjan, ajattelin mielenkiinnosta lueskella millaisia temppuja siinä oli ja miten ne oli siinä neuvottu opettamaan. Välillä meinaa omat ideat olla lopussa sen suhteen mitä haluan opettaa ja sitten se suunnitelma siitä miten se kannattais opettaa. Tuo naksutin on kyllä ollut aivan huippu homma meillä, tosi tehokas. Olen aina katsonut sellaisia koiria että "vau, onpa taitava" jotka osaavat "laskea" kun ohjaaja antaa jonkin laskutehtävän. Siis läpsiä tassulla jotain astiaa tai esinettä juuri niin monta kertaa kuin pitää. Nyt se temppu ei tunnukaan enää niin hohdokkaalta kun luin miten se opetetaan ja miten yksinkertainen se loppujen lopuksi on. Tosin, onhan se sitten kiva esittää sellaiselle joka ei tempusta tiedä mitään, että kuin älykäs meidän poika on :P Jospa nyt saadaan se ensin opeteltua, perjantaina otettiin vähän harjotusta.

Jaiks, kello on noin paljon jo, äkkiä syömään että ehtii vielä lenkillekin tämän päivän aikana...

27. tammikuuta 2010

Treenit jäi sit väliin...

Kiva, eilen illalla huomattiin yhtäkkiä puol ysin aikaan illalla että meillähän oliskin ollu agitreenit. Hallissa lienee joku koe tänään meidän treenien aikaan niin treenipäivä muuttui. Mutta sehän on jo selvää ettei me sitä muistettu ollenkaan. Ei ehkä normisti sillai olis mikään harmin paikka erityisesti, mutta kun treenien tuoja oli ilmoittanut aiheeksi "irtoamistreenit" ja kun meille ne olis varmaan ollu enempi kun paikallaan! Toivottavasti jossain vaiheessa seuraa uusintaa aiheesta, niin että muistetaan olla mekin paikalla... Nyt on ollu näitä vaihtelevan kylmiä päiviäkin niin olin jo päivällä aatellu että jos keskiviikkona on kovin kylmä päivä niin sehän on hyvä kun on agitreenit niin siinä hoituu sitten helposti päivän liikunta-annos ja aktivointi.

Täytyy keksiä jotain muuta, pakkasta on kymmenisen astetta mutta aamupissatuksella tuntui että palellun siihen paikkaan pihalle, tuuli oli aikas kylmä. Luntakin se meinaa samalla vähän pyryttää. Eli hiihtokeli ei ole oikein lupaava. Eilen illalla käytiin puolen tunnin lenkki (anteeks, Ransu) kun mulla oli liian vähän vaatetta päällä. Illalla oli -16 pakkasta ja silloinkin tuuli. Noh onneks oli jo pimeä ja ihmisiä vähän liikkeellä kun me kymmenen jälkeen lähdettiin matkaan, niin siinä sitten itse riehuin koiran kanssa takaisin tullessa kun oli vastatuuli. Heittelin lumipalloja pellolle hankeen ja Ransu onnessaan perään. Se niin tykkää lumesta ja siellä kahlaamisesta. Metsäautotielläkin sen pitää välillä käydä lenkki siellä umpihangessa vaikken edes heitä sinne mitään. Mutta entäs sitten kun heitän, kepin tai lumipallon, ihan parasta talvileikkiä. Siinä sitten pysyi itsekin lämpimänä paremmin kun hyppelehti ja juoksi ja heitteli niitä lumikokkareita. Ja Ransukin selvästi tykkäsi kun touhuttiin samalla jotain. Tänään taidetaankin käydä tossa pyörätiellä pelaamassa jalkapalloa. Siinä tulee pelattua vähän tyyliin "kuka pelkää Mustaamiestä", Ransu juoksee pallon kanssa kohti ja minä yritän ottaa kiinni. Enkä tietenkään saa... kun toinen kiertää hangen kautta, menisin varmaan perässä kun olis kengät jotka ei ole heti täynnä lunta. Metsäautotielläkin on pelattu joskus lenkin päätteeksi kun pallo on aina autossa mukana. Siellä ei tarvi edes välittää että joku katsoo että sekaisinhan tuo on kun kiljuu ja riehuu koiran kanssa tollai, mutta onko sillä nyt niin väliä vaikka katsoiskin? Onpa meillä ainakin hauskaa ja koiran kanssa saa välillä päästää sisäisen lapsensa irti ;)

Eipä tänne sitten muuta ihmeellistä kuulu, Ransu täyttää tänään 1½ vuotta. Se on mulle ollut jonkinlainen merkkipaalu, vaikka ihan keskenkasvuinen kakarahan tuo vielä on. Mutta nyt kuitenkin päästäis jo kisailemaan jos uskottais että taidot jo riittää, eikä ne vielä taida, varsinkaan ohjaajalla... Varsinaisen murkkupojan kanssa täällä välillä elellään. Käskyjä totellaan välillä niiiin hitaasti ja kaikenmaailman pelleilyt ensin esittäen, huomiota hakee kanssa joko tunkemalla sohvalle syliin tai nappailemalla tavaroita mitä ei saisi tai milloin nyt mitäkin keksii. Treeneissä lähtee joskus yhtäkkiä haahuilemaan omia juttujaan, se vasta on turhauttavaa kun joutuu sitten komentamaan takaisin ja sitten pitäisi yrittää itsekin vaihtaa ääntä kellossa että tehdäänpä nyt sitä mitä tultiin tekemäänkin. Sitten välillä korvat on ihan koristeena (nypin ja puhdistin ne tässä viime viikolla varmistaakseni ettei ne ainakaan tukossa ole vaan toimii), välillä taas ollaan oikein kuuliaisuuden perikuva jne. Noh, toisaalta se on ihanan hassukin, ja sillä on luovia ideoita jotka tulee esille etenkin naksutin-jutuissa.

24. tammikuuta 2010

Asiasta ja asian vierestä

Aamulla oli iloinen yllätys, kun pakkasmittarissa näytti olevan vain 8 asteen verran pakkasta. Ennusteen mukaan piti olla paljon kylmempää, mutta nytpä päästäisiin hiihtämään! Eilen käytiin vain normi kävelylenkki metsäautotiellä, oli kylmä ja vinkkainen ilma. Tänään nakkasin sukset auton perään ja Ransukin oli innoissaan. Sillä oli kovasti energiaa purettavanaan, mutta taisi ne aika hyvin sinne metsäautotien varteen jäädäkin, koska kotona oltiin harvinaisen väsyneitä. Oli hiihtäjälläkin kyllä kivaa! Keli oli mitä mainioin, tuli varmaan hiihdettyä aika kovaa kun Ransukin niin väsyi vaikka me tehtiin ihan se sama lenkki mikä tähänkin asti. Se ei ole jaksanut kotona tehdä muuta kuin maata jalat suorina. Jos huomennakin pääsee hiihtämään, yritetään malttaa tehdä vähän rauhallisempi lenkki.

Olen vähän kahden vaiheilla, kannattaako tällä päätänsä vaivata niin paljoa että kirjoittaa tähän, mutta kirjoitanpa nyt kuitenkin koska olin perjantaina hieman hämmentynyt. Silloin oli joku Anonyymi laittanut - sanoisinko ivallista - negatiivista palautetta, jonka voisi herkkänahkaisempi ottaa pienenä uhkailunakin. Kaikenlainen palaute on sinänsä tervetullutta, mutta minusta vain on jokseenkin raukkamaista tulla haukkumaan aiheetta nimettömänä, etenkin kun antoi ymmärtää että olen täällä blogissa kovastikin haukkunut treenikavereitani tai koulutusohjaajia, tai puhunut heistä liian tunnistettavasti. Olen kyllä tietoinen että aika moni tätä blogia lukee, ja kun kirjoitan hallitreeneistä, niihin osallistuvien olisi helppo tunnistaa itsensä - jos heistä yleensä mitään kirjoittaisin! Noissa saamissani kommenteissa vaan tällä Anonyymilla kirjoittajalla oli huolenaiheena etten vaan kirjoittaisi kenestäkään mitään liian tunnistettavaa tai pahaa sanottavaa, sehän ei ole edes tämän blogin tarkoitus. Jos katsoo tulleensa kovinkin julkisesti haukutuksi ja loukatuksi, siitä on fiksua sanoa suoraan minulle, eikä kirjoitella nimettömänä blogiin. Muuten herää vain täällä päässä kysymys siitä, onko jollain treenikaverilla jostain asiasta meitä kohtaan jotain hampaankolossa? Tästä lähtien tosin tähän blogiin ei pysty kommentoimaan täysin anonyymina, siitä ei minun mielestä ole haittaa kellekään koska aika vähän loppujen lopuksi olen saanut kommenttien kautta viestejä. Aiheettomia kommentteja Anonyymina, tutuilta tai tuntemattomilta, ei ole onneksi pakko vastaanottaa... Kuten ei ole pakko lukea tätä blogiakaan, jonka kirjoittamista jatkan kuten tähänkin asti.

Siispä takaisin asiaan, eli iltapalalle, iltapisuille ja nukkumaan!

22. tammikuuta 2010

Viikko on vierähtänyt

Hups, huomasin tuossa juuri että viikko on vierähtänyt ilman minkäänlaista elonmerkkiä blogissa. Toisaalta, mitään kovin erikoista ei ole edes tapahtunut. Pakkaset tosin ovat palanneet vaikeuttamaan ulkoilua.

Sunnuntaina kävi mun vanhemmat kylässä pitkästä aikaa, ja Ransu oli jotenkin tosi seurankipeänä. Se ei kyllä yleensä niin ole, mutta nyt se tunki koko ajan sohvan luo jalkoja vasten ja kerjäsi rapsutuksia. Merkillistä... Esiteltiin siinä sitten mummulan väelle lauantain agilitysuorituksia ja pyykki-temppua. Kylläpäs sitä saikin poika kehuja eikä suotta! Illalla käytiin tervehtimässä toisen mummulan väkeä, anoppi on ollut polvileikkauksessa ja kulki keppien kanssa. Nekös osoittautuikin yllättävän pelottaviksi asioiksi, ei Ransu ihan murisemaan alkanut mutta eipä juuri kyllä uskaltanut mennä anopin luoksekaan. Eikä myöskään appiukon, vaikkei sillä mitään keppejä ollut. Olen vaan pannut merkille ettei Ransu tykkää sen tavasta tulla aina iholle ja alkaa kaikkea höpötellä, vaan mieluummin perääntyy kuin ottaa "väkisin" päänsilittelyjä vastaan.

Alkuviikosta en muista kyllä juuri mitään, paitsi silloin oli vielä hyvät lenkkeilyilmat ja käytiin hiihtämässä Pappissaaressa. Minä tein suuren rikoksen ja hiihdin sinne latua enkä kelkkareittiä pitkin, ja Ransu tietysti tallasi latua. Mutta kun siinä ladulla ei ollut hiihtänyt varmaan kukaan, ei ainakaan sauvojen kanssa... Joten ehkä tuo latu on hiljaisempi ja sitä pitkin kehtaa koiran kanssakin mennä. Ransun hieroja muuten kertoi silloin kun kävimme viimeksi, että siellä on kunta tarjonnut koiranomistajille oman ladun käyttöönsä, muutama kilometri vain mutta kuitenkin, eikä valaistu latu mutta onpahan paikka jossa voi hiihtää ladulla ja koirat saavat olla mukana "tallojina".

Keskiviikkona oli agilitytreenit. Ei ne hassummat treenit olleet ollenkaan, ne meni aika mukavasti. Ransu oli aika kuuliaisella tuulella, mitä nyt välillä häiritsi se meteli joka siellä hallissa vallitsi. Ehkä minä en sitten yhden koiran omistajana ja rivitaloasujana ole tottunut siihen että koiran pitää koko ajan olla äänessä. Sitten rataan, se koostui putkesta, hypyistä ja kepeistä. 11 estettä mentiin yhteensä. Ihan mukavia ja vaihtelevia ohjausjuttuja siinä joutui ottamaan, en pitänyt sitä kovin vaativana ratana muuten kuin yksien hyppyjen kohdalta, ja sitten kepeille meno piti varmistella. Tai siis olisi pitänyt, siinä sattui virhe minulle. Muuten Ransu kyllä meni ihan hienosti sen. Erillisenä oli sitten neljän hypyn neliö joka oli "perinteinen" hässäkkä jossa pystyi harjoittelemaan kaikenlaista takaakiertämistä, välistä vetoa ja valssausta. No nehän meni hienosti, Ransu meni just sinne minne pitikin. Musta tuntuu että se tykkää tuollaisista kun mennään hypyillä kaikkia käännöksiä ja mutkia. Olihan se sitten väsynyt siitä kaikesta hyppimisestä kun lopuksi otettiin vielä putkeen lähetyksiä hypyn takaa, niin että summassa aina "tyrkkäsin" sen jompaan kumpaan päähän U:n mallista putkea. Lähes joka kerta se meni oikeaan.

Olen muuten katsellut sitä lauantain agilityrata-videota jossa sattui se kämmi että Ransu meni putken väärään päähän. Ajattelin aluksi että se varmasti näki A-esteeltä alas tullessaan sen putken väärän pään. No asia voi olla niinkin että sillä oli vaikutuksensa, mutta kun katselin hidastettuna sitä kohtaa, niin huomaan että minähän itse hitsi vieköön juoksen sitä oikeaa putken päätä kohti koiran oikealla puolella kun Ransun oli siis tarkoitus juosta vasempaan putken päähän mun vasemmalta puolen. Mä kuitenkin juoksen niin että oikea käsi huitaisee just samaan aikaan käskyn kanssa oikealle, ja samantien Ransu lennähtää mun edestä mun käden osoittamaan suuntaan. Siinä ei sitte paljo enää huudot auta kun koira luulee menevänsä oikeaan suuntaan. Justiinsa juu, sehän meni - taas kerran - just sinne minne ohjasinkin sen... Se vasemmalta puolen ohjaaminen olis ehkä pelastanut, mitä jossittelin sitten radan jälkeen. Näistähän on tosin tarkoitus oppia eli tuota juoksutyyliä mun pitäis vissiin harjotella, että kun joudun juoksemaan kovaa, niin en huitois sillä vastakkaisen puolen kädellä mihinkään vaan koittasin pitää sen vartalon lähellä. Sepä onkin sitten helpommin sanottu kun tehty.

Eilen illalla käytiin Villenjärven lenkki, meni kolmisen varttia ja se on kyllä ihan tarpeeksi yli -20 asteen pakkasessa. Annoin Ransun juosta irti, eikä koko matkalla näkynytkään kuin yksi henkilöauto ja pyöräilijä joiden takia Ransu piti pyytää luokse. Täällä kyllä yllättävän moni ulkoiluttaa taajama-alueella koiria irti. Sitten taas on niitä joiden toivon pitävän mieluummin aina hihnan päässä ne pikku(ja isot)remmirähjät.

Katsotaan mitä tänään keksittäisiin, nyt poitsu näyttää niin väsähtäneeltä ettei taideta heti aamusta tehdä ihmeempiä. Voitais vaikka leikkiä Turbolla ja Casinolla, vaikka ne tosin on jo aika selvää kauraa. Turbo menee aika lailla hyvän yrityksen kautta läpi, mutta kyllä siinä pikkuhiljaa alkaa näkyä pientä järjestelmällisyyden hiventäkin välillä. Casinossa taas Ransu on hoksannut luiden yhteyden laatikoiden avautumiseen, mutta ei vielä selvästikään tiedä mikä luu vaikuttaa minkäkin laatikon aukeamiseen, koska laatikoita on neljään suuntaan ja kun Ransu seisoo yhdellä sivulla, ottaa satunnaisen luun pois ja alkaa yrittää auki lähintä laatikkoa. Juu, kuten arvata saattaa, se ei läheskään aina ole "se oikea". Välillä se nostelee melkein kaikki luut kerralla pois ja aukoo sitten kerralla laatikot. Youtubessa on paljon videoita tuosta Casinon suorittamisesta, jotkut on opettaneet ihan opettamalla esim. naksuttimella noiden luiden nostamisen ja laatikon avaamisen, jotkut taas tuntuu joka ikisen liikkeen osoittavan koiralle valmiiksi että "Rekku, tästä seuraavaksi". Minusta kun idea on antaa koiran itse hoksata jutun juoni ja oma rooli on vain kehua vieressä ja katsoa ettei homma mene turhan väkivaltaiseksi. Nooh, kukin tyylillään...

16. tammikuuta 2010

Voitto kotiin! :)

Tänään sitten uskaltauduimme Ouluun epävirallisiin agilitykilpailuihin. Ohjaaja oli huomattavasti jännittyneempi nyt kuin edellisissä mölleissä, mutta ehkä se teki vain sopivaa virettä. Jotenkin sitä sitten aina kun näkee radan ja pääsee tutustumaan siihen, on aina rentoutunut hieman. Ennen perille pääsyä meillä kuitenkin oli hieman ongelmia kun paikka oli uusi ja outo eikä navigaattori tuntenut tietä, joten sompailtiin sitten eksyksissä jonkin aikaa. Ajattelin jo että jaahas entäs jos me harhaillaan niin kauan ettei ehditä ilmoittautumaan ollenkaan? Kotoa oli lähdetty sillä aikataululla että olisi hyvin ollut aikaa käydä kunnon verryttelylenkki ennen ilmoittautumista tai ainakin ennen minienkään suorituksia. Ratajärjestys oli mölli-hyppyrata, mölli-agilityrata ja kilpailleiden rata. Me osallistuttiin noihin kahteen ensimmäiseen. Periaatteessa tuo kilpailleiden ratakin olisi voinut onnistua ihan ok, mutta Ransu kyllä oli väsynyt jo noiden kahden jälkeen.

Löydettiin sitten paikalle kun Antti suostui kuuntelemaan mun mielipidettä, ja mähän sain ajaa minne vaan kun olin menomatkalla kuskina. Olisi heti pitänyt vaan tehdä oman pään mukaan. Navigaattorin mielestä kun ajoimme keskellä metsää. Saavuimme perille, pikainen ilmottautuminen ja sitten vaan verryttelemään. Tultiin takaisin ja mielenkiintoinen haaste oli luvassa kun kyseessä on ylipaine-kuplahalli, jonne menee sellainen ihmeen ahdas pyöröovi, jota täytyy itse työntää edellään. Ajattelin että suostuuko Ransu siitä menemään, kun näin että muutama muu koira pisti täysin jarrut pohjaan oven edessä. Ransu kuitenkin ilmeisesti luotti siihen ettei mamma vie sitä pahaan paikkaan, ja vaikka oven mukana kulkeminen oli siitä selvästi jännittävää ja outoa, ei se yrittänyt panna hanttiin tulla sisään. Hieno ja rohkea poika! Katsottiin kun minit tutustui rataan ja tein siinä jo itsekin samalla hyppyradasta suunnitelman, että kuinka sen menen. Käytiin vielä pieni hölkkälenkki ennen maksien vuoroa, ja rataan tutustuessa totesin ettei kentän laidalta tehtyjä suunnitelmia ole tarpeen muuttaa. Rata koostui 18 esteestä, hyppyjä, putkia ja muuri.

Osanottajia maksiluokassa oli 12. Me oltiin kolmanneksi viimeisiä ja saatiin katsella minkä tasoista porukkaa oli mukana. Ja sitähän oli monentasoista, osa oli taitavampia ja osa taas lähinnä viihdytti yleisöä ja keskittyi ohjaajan komentamiseen ja päinvastoin. Meillä meni rata aivan mainiosti, tehtiin 0-rata ja aika oli 27,23s ihanneajan ollessa 35s. Otettiin hyppyradalta voitto kotiin 13 sadasosasekunnin erolla kakkoseksi jääneeseen koirakkoon! Olin kyllä jo heti suorituksen jälkeen aivan valtavan tyytyväinen Ransuun, se teki juuri niinkuin sanoin ja meni radan puhtaasti. Katsotaan, josko lataisin YouTubeen ja linkittäisin blogiin tuon videon meidän suorituksesta. Täytyy nyt itse se katsoa ensiksi että millainen se on, tarkkailkaa videolistaa! ;) Palkinnoksi valitsin sellaisen hupihuivin jossa lukee "rakastan AGILITYA", jollaisen olen halunnut Ransulle ostaa, mutta Antti on vastustanut. No nytpä meillä on sellainen huivi!

Agilityradalla oli 17 estettä, ja sama osallistujamäärä. Näin jo ennen rataan tutustumista että Ransu on väsynyt kaikesta hälinästä. Sille oli häkkikin mukana mutta tällä kertaa Antti katsoi ettei viitsi alkaa yrittää taiteilla häkkiä niistä pyöröovista läpi, joten Ransu joutui olemaan hihnassa meidän jaloissa. Lähdettiin radalle ja 7 ensimmäistä estettä menikin hyvin, kunnes yhtäkkiä nuoriherra päättää valita ihan omaehtoisesti putkenpään ja tietysti valitsee sen väärän, juosten sinne mun edestä eikä välitä mitään vaikka huudan että EI SINNE! Sitten tuli hyppy ja toinen putki (radalla oli muuten 4 putkea, jotka mentiin yhteensä kuudesti), muurin jälkeen takaakierrossa Ransu jäi haistelemaan lattiaa ehkä pariksi sekunniksi, mutta tuli kuitenkin hypyn yli vaikka melkein näytti että ohihan se tulee. Sitten palattiin tavallaan takaisin eka putkeen, hypylle ja sitten siihen epäonniseen putkeen. Tuossa ekassa putkessa Ransu melkein otti virheen, kun käännähti ennen putkea takaisin mun puoleen ja mun piti käskyttää se uudelleen putkeen. Sillä sekunnilla päätin että putkitreeniä otetaan kotipuolessa. Loppuradalla oli sitten vielä pari hyppyä ja puomi. Sekä puomin että A:n kontaktit se otti hienosti, eli siihen puoleen pystyi tänään luottamaan hyvin. Puomille mentäessä tosin näki että Ransu ei tullut siihen läheskään täyttä vauhtia (väsytti?) joten se mentiin juosten yli ja sen vuoksikin kontaktit tarkasti. Agilityradalla oltiin sijalla 7/12, joten enpä sanoisi että noihin meidän tekemiin mokiin nähden olisi ollut kovin huono suoritus.

Lähdettiin tekemään loppuverryttelyt ja nähtiin heppakin, Ransu oli siitä kiinnostunut, mutta yritin pitää sen niin tasaisessa vauhdissa hevosta kohdatessa ettei heppa ainakaan pillastuisi, mistä sitä tietää miten ne hevosetkin suhtautuu koiriin jotka alkaa kohdalla poukkoilla miten sattuin. Ransulle se tienvarsi oli varsinainen aarreaitta, hurjan paljon pissijälkiä haisteltavaksi, niin että välillä sitä piti vetää perässä hölkätessä kun se olis vaan ollut nokka niissä kusiläiskissä kii. Autoon päästyään se oli aika väsynyttä poikaa, ja nukkui koko matkan parisataa kilometriä kotiin. Eipä sillä, kyllä ohjaajaakin väsytti ja kotona pitikin ottaa koko porukalla torkut. Kissat oli olleet riemuissaan yksinolosta, ainakin päätellen siitä miten matot oli solmussa. No kiva että niilläkin on ollut kivaa.

Meille jäi näistä mölleistä hyvät kokemukset ja muistot. Halli oli mukavan lämmin, eikä ulkoilmakaan ollut kuin muutaman pakkasasteen ja sopivan vilvoittava tuuli. Ei tarvinnut palella kuten Kokkolassa. Oltiin myös melkein ylivarustautuneita koska olin ottanut tarpeet sitä varten mukaan että saisi häkin sisälle. Se olisi sinne hyvin mahtunutkin, ja vielä me joku kerta kokeillaan se taiteilla (läjättynä tietenkin) siitä ovesta sisään.

Huomenna aamulla pikku hiihtolenkille ennenkuin mummulan väki "Haapikselta" tulee käymään. Kiva päästä luonnon hiljaisuuteen kun tämän päivän sai kuunnella koirien haukuntaa ihan yliannostuksen.

15. tammikuuta 2010

Hau hau HAU!

Keskiviikko-iltana mentiin Dognessissa mun tuomaa rataa. Oli vähän haastavaa sovittaa se rata sinne halliin kun se ei ole mitenkään erityisen pitkä halli (no, 30m...) ja puomi on niin pitkä este. Yksi este piti jättää välistäkin pois, ja hyppyjä tuli niin monta että yhteen ei riittänyt edes oikeanlaista rimaa. Meillä meni ihan mukavasti, ensin oli jännä juttu se kun putkesta piti palata takaisin (jonka oli tehnyt ainakin yksi koira siinä ennemminkin samassa putkessa) ja sitten tietysti ansaesteellä mentiin puomille eikä putkeen. Noihin tuollaisiin tilanteisiin täytyis vaan keksiä itse joku parempi ohjaustyyli, ainakin jos koira mielellään menee myös puomille eikä ole "putkihullu" jonka voi noissa tilanteissa luottaa ryntäävän putkeen eikä mihinkään muualle. Eipä Ransu kyllä ollut ainoa koira siinäkään suhteessa että se puomi oli houkuttelevampi este kuin putki.

Keppejä ei oikein haldattu ensiyrittämällä kun ne piti mennä kesken radan, ihmeen hyvin se osasi hiljentää niille vauhtia mutta sisäänmeno tuppasi olemaan väärältä puolelta, ja sitten joku väli jäi välistä. Ennen radan ottamista kun mentiin kepit niin pari kertaa meni oikeinkin mallikkaasti. Lopussa oli vielä suora eteenmenon harjoittelua varten, sitäkin sitten otettiin jokunen kerta ihan erikseen ja alkoihan se sujua. Ransulle ei ihan ole ollut se eteen-käsky selvillä, olettaisin.

Treeneistä jäi ihan mukava fiilis, ja eipä ollut loppuverryttelyjäkään niin kylmä ilma tehdä kuin viime viikolla. Kotimatkalla meinasi kylläkin syntyä riita siitä kun bensa loppui noin 5km ennen kuin oltais oltu kotona tai tankilla. Juu, ei muuta kuin appiukolle puhelua että toisko bensaa... Täytyy ottaa opikseen ettei siihen ajotietokoneeseen voi liikaa luottaa, se näytti lähtiessä että pääsee 90km ja matkaa olisi ollut edestakaisin n.60km, joten olishan sen nyt pitänyt riittää. Täytyy myöskin alkaa tankata se auto hieman aikaisemmin, olispa kiva kun jostain tärkeästä myöhästyisi sen takia kun auto jää välille tuollaisen takia.

Eilen meillä oli lenkkeilypäivä, tehtiin reilu tunnin lenkki metsäautotielle, ja autolle päästyämme ilahdutin vielä Ransua ottamalla esiin jalkapallon ja potkittiin (tai siis, Ransu juoksi sen kanssa) sitä siinä jonkin aikaa. Ransu tykkää tuosta jalkapalloilusta kuin hullu puurosta. Aiemmin lenkillä se aiheutti mulle harmaita hiuksia ja nolon tilanteen metsämiesten kanssa. Katsoin että yhden suoran päässä on joku auto tien laidassa ja on siinä ihminenkin. Arvelinkin että joku metsämies varmaan. Hänellä oli nuotiokin siinä ja tästä miehestä Ransu meni ohi vielä parilla tuhahduksella. Tämä mies sanoikin että hänen kaverinsa on vähän matkan päässä mutkan takana ja hällä on ajokoira metsässä. No sitä miestähän Ransun piti sitten haukkua minkä kerkesi, eikä ollut kuulevinaan mun komennusta. Taas sitä samaa, ilmanaikaista räksytystä, kehää kiertäen miehen ympärillä. Ja eikun pökkyä pesään siitä kun se mies alkoi puhua että "no älä viitti haukkua, ei mua tarvi haukkua". Mikähän pakkomielle noilla ihmisillä oikein on alkaa muka rauhoitella tuollain käyttäytyvää koiraa? Itseään rauhoitellakseen? Sain sitten Ransun jotenkuten siitä ohi, mutta sehän lähti uudestaan tämän miehen perään kun tämä lähti kävelemään sinne nuotiolle (poispäin). Argh mikä penikka! Takaisin tullessa se haukkui taas molemmat, ja silloin toinen miehistä sanoi että haukkuminenhan on koiran virka että anna sen haukkua vaan. Mä sanoin että mun koiran ei tarvi turhaan ihmisille räksyttää, mutta eipä tuo osaa olla hiljaakaan kun sitä selvästi pelotti ne miehet. Joo, haukku olis koiran virka ainakin kun kyseessä olis tuollainen mettäkoira, tai joku vahti mutta kun minä en vahtia tarvitsis vaan minkäs teet kun mulla silti sellainen on :) Eihän sitä tiedä jos tuosta sen metelöinnistä on joskus hyötyäkin, vaikka ikäväksi sen tekee se että se oli nytkin sellaista pelosta/epävarmuudesta räksyttämistä. Ja onko toisaalta ihme? Tiellä jossa yleensä ei näy ketään, seisoo tien laidassa lihava mies kauheissa kamppeissa ase kourassa...

Mua jänskättää jo huominen, huomenna olis Oulussa ne epikset, joihin ollaan aiottu mennä. Mutta kun mä olen kova jännittämään muutenkin niin tuollaiset tilanteet joista ei ole vielä kokemusta, on kyllä jännittäviä. En mä kyllä sieltä odota mitään menestystarinaa kerrottavaksi mutta onpahan kokemusta. Eikä me tahallaan anneta muille tasotusta, meillä nyt vaan on vielä 1. paljon harjoittelemista 2. ohjaaja joka möhlii usein ja 3. suoritusvarmuudessa (etenkin noissa tilanteissa) paljon opittavaa. Helposti lisäksi tuollaisista tilanteista ajattelen että eipähän tule isoa pettymystä jos on jo etukäteen valmistautunut siihen ettei onnistuta täysin. Vaikka itseään kannattais kai mieluummin psyykata ihan toiseen suuntaan... Tänään kuitenkin vielä hiihtämään kun on niin sopiva keli!

12. tammikuuta 2010

Reissupäivä

Huh huh, tulipas ajettua autolla ja Ransu sai ottaa kyytiä. Lähdettiin aamulla 9 aikaan ja kotona oltiin takas 16.30 tienoilla. Ensiksi piipahdin koululla hakemassa materiaaleja, siinä nyt ei kauaa mennyt. Sitten kymmeneksi hierojalle - siis minun hierojalle - ja Ransu odotti tunnin autossa mantteli lämmikkeenä vaikka eihän nyt kylmä ollut mutta kuitenkin. Sitten kävin parit ostokset tekemässä ja ajettiin tunti Ransun hierojalle. Ransun hierojalle oli tullut ongelmia kun auto oli halunnut haukata kinosta, ja me jouduttiin odottelemaan. Tehtiin siinä sitten odotellessa vähän miljöötreeniä samalla ja kierrettiin Pyhäsalmen keskustaa ympäri. Ransu taisi jo muistaa paremmin tuon hierontapaikan, koskapa ei jänskännyt siellä aivan yhtä kovasti kuin viime kerralla. Kovasti sen kyllä piti siellä vahtia, sisään tulevat asiakkaat ja lopulta hierojakin joka sisään tuli...

Mentiin hierontahuoneeseen ja laitettiin suosiolla lattialle patja ja aloitettiin hieronta sen päällä. Ransu oli ehtinyt rentoutua ilmeisesti tuolla kävelyllä ja kun liikkeessä ihan kaikessa rauhassa ehdin jutella toisen myyjän kanssa, koska se ei jänskännyt hieronnan aloitusta ollenkaan niin pahasti kuin viimeksi. Oikean kyljen se antoi hieroa ihan ok, varsinkin etujalan, mutta takajalankin se lopulta antoi periksi ja se saatiin hierottua. Pientä jännitystä siinä oli, ei oikein saatu selvää muistiko viime kerrasta kipuja ja jännitti sen takia. Vasen kylki on sitten se ongelmapuoli, voi olla että se on sama juttu sitä kylkeä kammatessakin että sitä ei sais kammata ei sitten millään. Se on aina ollut niin, syytä en kyllä osaa sanoa. Vasen etujalkakin saatiin hierottua ihan kohtuudella, mutta vasen takajalka oli ilmeisesti kireänä. Hieroja ei ollut varma että oliko jalan lihakset jumissa, oliko lantion lihakset jumissa vai onko Ransulla lonkissa vikaa :( Koska tuota puolta se ei antanut rennoksi millään. Toivoisin kyllä mieluiten lihasjumia koska sille voi kuitenkin jotain tehdä kun luustoa ei muuksi muuteta. Kaiken kaikkiaan Ransu oli paljon rennompi ja rauhallisempi nyt, selvästi se hermostui kuitenkin hieman tuolta takapäästä hierottaessa, mutta ei samassa määrin kuin viimeksi. Ja kun oikean puolen se antoi hieroa ihan ok. Seuraava aika sitten taas reilun kuukauden päästä, helmikuun loppupuolella.

Ransun hierojan jälkeen suunnattiin Kärsämäkeen hakemaan metallihäkki. Oli mulla pieniä ongelmia saada hankalan kokoinen iso, 17kg painava laatikko yksin takapenkille, mutta menihän se sinne parin yrityksen jälkeen. Kotona häkki tuntui ihan _valtavalta_ ja olihan se aika tilava kun Ransu sinne sisään meni :P Kaksikin schapea sinne mahtuis... Mutta onpahan pojalla tilaa, kunhan se vain on kisapaikoilla tilaa laittaa johonkin tuo häkki! Ei se ainakaan tuntunut siellä olemisesta ahdistuvan, mutta kyllä toisaalta tuli ihan mielellään poiskin kun avasi oven, ekalla kerralla se oikein pyysi luvan että saa tulla ulos. Missähän tuota sitten kotona säilyttäis, siinäpä meillä vasta onkin pulma...

Vihdoin päästiin kotia kohti ajelemaan "nenänökköseltä" ja kyllä oli jotenkin väsyttävää ajaa kun koko päivä oli niin sumuinen. Ja oma hierojakin väsytti, siellä tulee aina niin rentoutunut ja hyvä olo, että sitten loppupäivän ottais mielellään rennosti ja vaikka päivätorkut perään, mutta nyt se ei ollut mahdollista. Vielä kun tiesi että Ransu on yhtä lailla väsynyt matkustuksesta ja hierojalla käynnistä ja saa huoletta vedellä sikeitä takakontissa. Nyt illalla kotonakin se on ollut aika väsynyt. Huomenna on agitreenit ja minä vien ratapätkän. Huominen palautellaan vielä hieronnasta ja otetaan vähän aivojumppaa, illalla sitten liidetään!

10. tammikuuta 2010

Hip hei, tarkenee taas ulkoilla

Pakkanen on ainakin tilapäisesti antanut periksi niin että täällä on ollut aivan mielettömän kauniit ulkoiluilmat. Aurinko on paistanut monena päivänä ja tänään hiihtämään lähtiessä laitoin oikein aurinkolasit päähän, hanki on aika kirkas näin keskitalven auringossakin, kevättä lähestyessä se vain kirkastuu kun aurinko nousee korkeammalle.

Eilen ei käyty hiihtämässä vaan noin 10-11km kävelylenkillä metsäautotiellä. Käveltiin sinne, päästin Ransun irti ja se sai purkaa parin päivän energiat kirmailemalla kuin pieni vasikka ;) Takaisin tullessa se sai varmaan jonkun hepulin koska juoksi aina kerralla varmaan parisataa metriä ja sitten laukkasi kauhealla kyydillä mun luo ja taas sama uudestaan. Varmaan kilometrin verran se tuota teki ja näki oikein kun se pinkoi oikein silkasta elämänilosta: pomppi ylöspäin kesken laukan niin että korvat vaan lepatti. Suloinen näky. Pari tuntia meni lenkillä ja sittenpä me oltiinkin aika kanttuvei.

Perjantaina muuten kun oli viimeinen kylmä pakkaspäivä tällä haavaa, otettiin sisällä uusien temppujen opettelua. Ja tempun nimihän on "pyykit" eli pyykkien ottaminen koneesta. Poika taas osoitti nokkeluutensa - ja myös huumorintajunsa - kun temppu oli opittu noin 10 minuutissa. Otin Antin vanhat bokserit harjoitusvaatteeksi ja laitoin sen lattialle minun ja Ransun väliin, Ransu istui edessäni. Se nappasi ne heti suuhunsa ja nosti ne mun syliin! Eihän siinä voinut muuta kuin naksauttaa ja palkata, että olipa äkkiä hoksattu. Laitoin bokserit uudelleen samaan paikkaan ja samantien sain ne taas syliini. Siirsin niitä vähän kauemmas pesukonetta kohti, ja Ransu taas haki bokserit ja toi mulle. Pian sainkin jo nostaa ne koneen luukulle, ja Ransu haki ne sieltäkin. Siinä kohtaa kun laitoin bokserit koneen rumpuun, Ransu empi hetken että arvaako tuonne päätään työntää, mutta nappasi kuitenkin vaatteen ja kiikutti minulle. Hieno poika! Tässä vaiheessa Ransu päätti kokeilla että saisiko palkkaa muustakin noutamisesta, ja toi minulle monot, kaksi muovista kukkapurkkia ja laudeharjan jotka kaikki löytyivät pesuhuoneen lattialta kuivumasta. Noh, eipä valitettavasti saanut :P Kerran se myös kokeili josko toimittaisi mulle myös pyykkikoneen päällä olevia vaatteita, mutta siitäkään ei kiitosta herunut... Näiden kokeiluiden jälkeen se päätyi ilmeisesti siihen että kannattavinta on hakea vain vaatteita jotka ovat pyykkikoneen sisässä, ja siihen oli nopeasti ehdollistettu myös käskysana. Hyvähyvä. Mitähän me seuraavaksi opeteltaisiin... Ehkä sitä laskemista uudelleen, kun se on ollut unholassa?

Tänään oli siis hiihtoreissun vuoro. Hiihdettiin ensin kelkan vähän lumettunutta jälkeä Pappissaareen, siitä eteenpäin nevaa kelkkareittiä pitkin jonkin matkaa, takaisin metsäautotielle kelkkareittiä pitkin, sitten taas toista kelkanjälkeä pitkin metsään ja sieltä takaisin. Ransu oli palautunut eilisestä ja tuntui että sillä oli virtaa kuin pienessä kylässä. Matkaa tuli arviolta 7-8km, reilun tunnin lenkki. Ja taas me ollaan myöskin sopivasti väsyneitä, Ransu odottaa varmaan kohta ruokaansa ja minä saunaan pääsyä, ah! Ihanaa kun iltapäivät valostuu pikkuhiljaa ja ulkoilusta tulee mukavampaa. Tykkään niin kovasti tästä kevättalven puolesta ja keväästä, kun valoa tulee lisää, eikä nämä pakkasetkaan haittaa kunhan ei liikaa ole että voi urheilla. Hiihtolenkin jälkeen käytiin vielä mummulassa ja esiteltiin samalla uutta manttelia.

Mitähän me huomiseksi keksittäis...?

6. tammikuuta 2010

Agitreenit jatkuvat taas!

Kolmen viikon jälkeen oltiin pitkästä aikaa, tai ainakin siltä se tuntui, agiliitämässä. Oi onnea kun meillä on tuo lämpöinen halli jossa treenailla, minnekään maneesille ei oltais varmaan edes lähdetty. Lämpötila oli n. -27-28 astetta, eli taitaa olla talven kylmimmät ilmat. Tuossa läheisellä virallisella mittauspisteellä oli ollut puoli tuntia sitten -31,4, hyrr....

Rata koostui viidestä esteestä, niitä kierrettiin ratana yhteensä 13 esteen verran. Hyppy, muuri ja A olivat tällä kertaa esteet. Rata meni ihan mukavasti, ainoa heikko kohta oli useampaan kertaan A-este, jolle Ransu meinasi vängällä karata hypyltä. Asia korjaantui kun Antti antoi kultaisen neuvon sanoa estekäsky muurille paljon aikaisemmin, minä kun yritin keskittyä Ransun haltuunottoon, ja ilmeisesti sen mielestä käsky seuraavalle esteelle on mieluisempi toteuttaa kuin käsky tulla kohti. Juu-u, enpä ihmettele, sen verran oli taas virtaa, mutta hyvällä tavalla! Keskittyä maltettiin ihmeen hienosti ja mitään omia säätöjä se ei ihmeemmin tehny.

Keppejä otettiin pallolla palkaten muutamaan kertaan, ja eihän se nyt ollut yhtä hienoa menoa kuin noilla eräillä kolmosluokassa kisaavilla, mutta eipä tarvi ihan vielä ollakaan. Pääasia että mentiin puhtaasti molemmilta puolilta ohjattuna ja oli sitä vauhtia silti aika mukavasti! Ransu korjasi itse hienosti yhden kerran toiseksi viimeisen keppivälin, joka meinasi jäädä väliin, mutta se itse palasi kepeille niin ettei se oikeastaan edes tullut niiltä pois. Olin tyytyväinen keppisuoritukseen, mitäpä muutakaan voi olla kun yhtään kertaa se ei tullut kesken keppien pois eikä skipannut yhtään väliä. Eka suoritusyritys oli pari kertaa sellainen että luulin jo että nyt se on unohtanut ihan kokonaan mitä ne kepit oli, kun se meni sisään väärältä puolen. Kun aloitussuunta saatiin oikea niin jopas mentiin sitten ihan mallikkaasti!

Puomiakin otettiin, Ransu otti ilman erillistä "papattamista" ylösmenot aika varmasti, samoin muuten A-esteelläkin radalla otti aivan tosi hienosti ne! Ainoa haaste oli se että puomin alla oli kaksi putkea jotka mun piti kiertää ja siis mennä kauemmas puomista, jolloin Ransu välillä ilmeisesti vilkuili missä olen koska se meni puomin niin mutkaisesti. Pari kertaa se hyppäsi alasmenokontaktia ennen pois kun minä olin 1½ metrin päässä puomista kun kiersin toisen putken päätä. Tulipa huomattua sekin että on siitä joskus ehkä hyötyäkin kun on puomin opettanut "mato":ksi eikä "puomi":ksi, sillä "putki" kuulostaa aika samalta, ja kuuleeko se koira aina vauhdissa varmasti että miten se pu-alkuinen sana sieltä jatkuu. Ransullekin sekä puomi että putki ovat mieluisia esteitä eli olettaisin että jos se itse saisi valita kumman suorittaa, se olisi aika 50-50. Puomin kontaktit se kyllä otti ylösmennessä aivan ihmeen varmasti, harjoiteltiin vieläpä tiukkaa käännöstä putkesta puomille, niin se taipui uskomattoman hyvin. Noh, olenhan minä sen tiennyt että schapendoesit on yleensäkin ketteriä koiria joten tarviiko tuota nyt edes ihmetellä... Kokeilin myös U:n muotoiseen putkeen lähettämistä sieltä U:n takaa eli kiertämistä putkeen, pitkästä aikaa ja hienostihan se poika sen muisti! Se oli kyllä tänään tosi hyvällä ja sopivalla tuulella agilityyn. Meillekin tauko ainakin näin yhden kerran perusteella teki ihan hyvää.

Keisarin uudet vaatteet

Tai siis meidän Ransun uudet vaatteet. Nyt on ollut tosi kylmiä ilmoja, ja meillä agility joulutauolla. Huomenna pitäisi kuitenkin palata asiaan, tai no itse asiassa tänään, ja tuntui että kyllä se on nyt saatava Ransulle paksumpi mantteli lämmittelyä varten. Tuo syksyllä ostettu kun ei suojaa vatsaa eikä rintaa ollenkaan. Kärkkäisellä olen katsonut Hurtan mantteleita, mutta kun ne on tehty jollekin käsittämättömälle bodari-koiralle kaikki, eikä tällaisille solakoille pojille. Mielessä kyti ajatus että sen voisi joko 1. teettää mittatilauksena tai 2. tehdä itse lähes suoraan mallin päälle. Kärkkäisellä nuo Hurtan manttelit on neljänkympin hujakoissa, Musti&Mirri arvioi (heillä ei vielä ollut talvimantteleita) syksyllä hinnaksi 60e, auts!

Niinpä päätin ottaa malliksi tuon olemassa olevan manttelin, joka kaikenkaikkiaan on muuten ihan hyvän mallinen. Kaapin kätköistä kaivoin vanhat Snoopy-verhot joihin piirsin manttelin kaavat hieman muutellen paremmaksi. Suunnittelin myös mahakappaleen erikseen ja otin Ransusta mittoja kyllästymiseen asti. Mallasin matolla minkä verran tarvitsen kangasta ja lähdin kaupoille :) Reilun tunnin päästä olin takaisin ja leikkaamassa kappaleita. Aloitettuani homman, ei siinä loppujen lopuksi mennyt kuin ehkä tunti-pari kun mantteli olikin valmiina. Vielä siitä puuttuvat heijastimet kyljestä, eivätkä huutiksesta huutamani kirjaimet ole vielä tulleet, joten pientä viimeistelyä on tiedossa vielä. Lisään kuvan tuonne oikeaan reunaan alas Ransusta mantteli päällä, mikäli sain siitä onnistuneen otoksen. Manttelista tuli juuri oikean kokoinen, ja siihen tehtiin vielä mallille sovituksen jälkeen pieni muutos hännäntyveen: pieni muotolaskos ja voilá! Mantteli istuu täydellisesti. Se suojaa hyvin kaulan ja vatsanalusen, mahakappaleen mittasin tarkasti oikean mittaisen etteivät merkkailupisut mene manttelin sisään. Nämäkin on sellasia juttuja jotka valmismantteleissa ei ainakaan meidän urokselle ikinä passaa. Kankaaksi valitsin siis vuoreksi harmaata teddyä ja päälikankaaksi mustaa tikkivanua. Mantteliosaan laitoin vielä sisään tuulta pitävää vuorivanua, joten eiköhän tuolla nyt tarkene! Hintaa kokonaisuudessaan manttelille tulee noin 25e, eli pärjäsin ihan mukavasti, ja sain juuri sellaisen kuin tarvitsin.

Eilen tehtiin muitakin hankintoja, nimittäin tilasin Ransulle agilitykisoja varten metallihäkin. Enkä sitten tyytynyt mihinkään pikkuboksiin, vaan halusin sellaisen jossa mahtuu reilusti oikomaan itsensä ja istumaan suorassa. Häkin mitat ovat n.109 x 71 x 80cm. Valikoin kahden häkin välillä ja tätä varten makuutin Ransua lattialla ja rajasin mittanauhalla häkin pohjan kokoisen alueen. Tuo tuntui sitten sopivalta :) Kesäksi siihen täytyy hommata vielä päällinen, nyt ei raaskinut. Katsottiin yhdet epikset jotka on lauantaina 16.1., ja ajateltiin että josko niihin mentäisiin jos ei ole kovin kylmä. Nyt loppiaisena olis Kokkolassa taas möllit mutta on luvattu turhan kylmää että viitsisi sinne lähteä. Kuun viimeisenä viikonloppuna olis Oulussa viralliset kisatkin, ne olis ekat joihin me päästäis :) Mutta ei ole vielä lisenssiä, eikä me olla kisavalmiita. Treeneissä sitä pitää harjoitella eikä mennä vielä kisoihin maksamaan harjoittelusta.

Tultiin juuri myöhäiseltä iltalenkiltä. Maanantaina käytiin metsäautotiellä moottorikelkkareittiä pitkin, tänään juostiin pitkästä aikaa pyörätiellä. Sitä ei oltu tietenkään aurattu ja uutta lunta tulla tuiskutti taivaan täydeltä. Ja arvatkaas kuka nautti täydestä sydämestään? Ja möyrysi uudessa manttelissa hangessa. Ransu otti jotain hiiren jälkeä ja pomppi sen perässä kauas pellolle kinoksiin. Me naurettiin sen höpsöilylle, mutta toisen ilmeestä näki että se yksinkertaisesti nautti elämästä. Kohta sitten iltapalalle ja yöpuulle!

1. tammikuuta 2010

Painajainen Uutenavuonna

Olipas meillä eilen aluksi mukavan leppoisa mutta myöhemmin surkea uusivuosi. Täällä alkoi raketit paukkua heti klo 18 jälkeen, minä olin nokosilla ja kissoja liuta kainalossa, ne on noihin raketeihin ennenkin reagoineet ja hakeutuneet lähelle turvaan. Ransu nukkui lattialla oikosenaan, olihan me taas tehty n.7-8km hiihtolenkki. Se ei välittänyt hönkäsen pöläystä ulkoa kuuluvista raketin äänistä, ei, vaikka meillä oli olkkarin ikkuna auki kun oli niin lämmin sisällä. Antti lähti hiihtämään ja kello oli varmaankin jotain kahdeksan maissa illalla kun ajattelin että täytyy lähteä käyttämään Ransu pissalla pihalla ennenkuin se puoltayötä kohti pahenee tuo ammuskelu. No valitsinpa sitten varmasti "parhaan mahdollisen" hetken mennä pihalle, nimittäin juuri kun päästiin ovesta ulos, jossain kauempana räjähti raketti ja se näkyi meille. Ransu juoksi talon kulmalle, kun se käy tuolla päädyssä ja pihan takana olevassa metsässä asioilla. Justiinsa siinä kulmalla räjähti tossa parkkipaikalla oikein kunnon viuhunan kanssa raketti. Ransu pelästyi sitä kauheasti ja lähti juoksemaan sitä pientä metsää kohti, ja edelleen ojan yli "oikeaan" metsään. Sinne se latoi menemään eikä välittänyt mun huudoista mitään. Mä katsoin vaan perään ja kirosin ittekseni kun just kuului vähän joka suunnasta raketin pauketta. Ransu haukkua räksytti metsässä ja ajattelin että eikö se raukka nyt sieltä uskalla tulla pois että pitääkö se lähteä hakemaan. Onneksi tuo metsä on meille molemmille tuttu kun on siellä paljon lenkkeilty.

Soitin jo anopille ja sanoin että tulkaa kunnon taskulampun kanssa että mulla on vaan tällanen pieni led-lamppu, että Ransu on metsässä eikä tule vaikka kutsun. Siinä samalla kun puhuin puhelimessa anopin kanssa, Ransu oli varmaan tullut aika lähelle pihaa takaisin koska sitten kun lopetin puhelun ja kutsuin sitä seuraavan kerran, se ilmestyikin heti näkyviin ja tärisi vain. Sytytin äkkiä kynttilät palamaan pihalle kuten olin aikonut, kun just silloin oli taas hiljaista eikä yhtään rakettia ammuttu mistään. Ransu pelästyi sitäkin kun suljin ulkovaraston oven. Mentiin sisälle ja se seurasi mua siellä levottomana, mutta oli kuitenki rauhallisempi kuin ulkona. Mua ärsytti niin kovasti että just silloin mentiin pihalle, se parkkipaikalla rakettejaan ampunut seurue nimittäin ei ampunut enää kuin pari rakettia sen jälkeen kun Ransu pakeni metsään ja lähtivät sitten pois, eikä muuallakaan ammuttu.

Mun täytyi lähteä anoppilaan ampumaan omat raketit ja jätin meselle webbikameran päälle että pystyttiin seuraamaan anoppilassa mitä Ransu puuhaa. Ei se varmaan paniikissa ollut eikä metelöinyt täällä, läähätteli tosin kuitenkin. Tultiin kotia vähän ennen puoltayötä ja Ransukin rauhoittui. Yritin käyttää sitä joskus 01 aikoihin uudestaan ulkona, kun sillä oli kohta puoli vuorokautta siitä kun se oli edellisen kerran suostunut ulos tekemään. Eikä tälläkään kertaa alkanut. Odotin ja odotin, rakettien pauketta kuului vielä, mutta nyt Ransu haki minusta turvaa. Otin sen kainaloon aina kun se tuli kun rakettien ääntä kuului ja pitelin sitä siinä kunnes se vähän rauhoittui. Ransu yritti ensin aina paeta mun kainalosta mutta kun en päästänyt niin se varmaan totesi että siinä on turvallisinta. Asioita ei kuitenkaan tehty ja taas meni ainakin tunti ennenkuin sitten annoin ruokaakin ja lähdettiin vielä käymään pihalla. Kyllä me varmastikin 15-20 minuuttia seistiin pihalla ja Ransu kuunteli että eihän kuulu enää mitään. Sillä oli korkea kynnys mennä tuonne nurkan taakse koska juuri siinä se raketti oli pamahtanut lähellä ja se varmaan luuli että pamahtaa uudestaankin. Se tuli kun minä menin edeltä takapihalle ja tekikin pitkät pisut ja kävi kakallakin. Sen jälkeen se näytti silminnähden rauhoittuneelta. Sisällä se ei välittänyt enää rakettien äänistä (joita kyllä kuului vielä sen klo 02 jälkeenkin, jonka jälkeen ei raketteja enää sais ampua). Ensi vuonnapa tuon sitten näkee pelkääkö se ilotulitusta, mutta en voi kuvitellakaan että veisin sitä kotoa kauemmas kävelylle silloin kun ammuskellaan. Sen verran se näytti niitä säikähtävän kun tuli se hillitön pakoreaktiokin. Kesälläkään se ei muuten ukkosesta välittänyt mitään, ensi kesää odotellessa...

Tänään on sen verran pakkasta että hiihtämään ei taideta lähteä ainakaan tuota lähipeltoa kauemmas, jos siinä kävis vähän jalkoja verryttelemässä, mulla on kipeytyneet, Ransusta ei ainakaan huomaa, se painaa menemään kuten aina :D Tänään se on ollut selvästi oma itsensä jo, illalla se oli vähän vaisu mutta tänään se ei tuntunut enää ollenkaan muistavan yöllisiä pelon hetkiä pisulla käydessä.