Viikon agiliidot

Tiistai oli määrätty lepopäiväksi, mutta eilen sitten toki treeneihin mentiin normaalisti. Illalla oli edelleen liki parikymmentä astetta pakkasta ja tuulista, mutta siitähän selvitään kun pukee tarpeeksi vaatetta päälle. Pelattiin pyörätiellä jalkapalloa ja juostiin pihalla verryttelyt. Hallille kun päästiin, tuuli tuntui niin kylmältä että piti hölkätä koko lenkki joka siellä vielä käytiin että pysyi lämpimänä.

Rata oli periaatteessa yksinkertainen, mutta siinä osoittautui olevan yksi paikka jossa meillä oli harjoittelemisen varaa ja paljon. Radalla oli paljon takaakiertoja ja pari välistä vetoa, nehän olen todennut ennenkin että sujuu. Ransu myös hyppi muutaman kerran 65-senttisiä hyppyjä, en ole varma oliko eka kerta mutta ainakin melkein. Hienosti se niitä jaksaa hypätä ja pari kertaa hyppäsi takaakierrossa eli ilman kovin suurta vauhtia eli hyppyvoimaa näyttäisi riittävän. En kuitenkaan suotta treeneissä hypyttänyt noin korkeita kun sen pari kertaa, eihän sen tarvitsisi kisoissakaan käsittääkseni 1-luokassa hypätä vielä kuin 55-senttisiä hyppyjä. Toisekseen, rima joka oli 65cm, oli ennen putkea, ja tuota kohtaa jouduttiin ottamaan monesti uudelleen eli laskin sitten riman ihan ”vauvakorkeuteen” johonkin 30 senttiin kun toistoja tulee ettei voimat mene turhaan siihen hyppäämiseen vaan uuden oppimiseen. Kyseessä oli sellainen paikka, jossa puomia vastapäätä oli tuo hyppy, se kierrettiin takaa ja sitten olisi pitänyt syöksyä putkeen, joka oli puomin vasemmalla puolella, aika paljon puomin nokan takana ja hieman myös sivussa. Kokemattomalle koiralle siis aika haastava paikka. Ransu ei osannut tarpeeksi hyvin lukita putkea, vaan kun minä lähdin oikealle käskytettyäni putkeen (juoksin puomin oikeaa puolta koska rata jatkui oikealle) niin se pysähtyi ennen putkea ihmettelemään että mihin oikein menen. Kokeneempi koira osaisi lukita putken ja irrota sinne välittämättä siitä että mun on pakko leikata oikealle, kun ei taida olla ihan sallittua hyppiä sen puomin sillan ylitse eikä ainakaan alitse… (niinkun se nyt noin vaan edes onnistuis multa). Pyysin sitten neuvoja ja siitähän syntyikin sitten mielenkiintoinen täsmätreeni putken lukitsemiseksi. Otettiin Antti pallon kanssa putken suulle ottamaan vastaan ja palkkaamaan Ransu, niin että mun tehtäväksi jäi vain lähettää Ransu putkeen ja Ransun tehtäväksi jäi lukita putki ja mennä sinne mun jäädessä tässä harjotteluvaiheessa taka-alalle. Toistoja, toistoja… Palkattiin myös niin että pallo jätettiin yksin putken suulle ja sitten putkeen lähetystä mahdollisimman innostavasti. Tätä täytyy joskus harjoitella niin että laitetaan taas se hyppy siihen väliin ja Ransun täytyy jo kauempaa lukita putki.

Alussa otettiin keppejä, eka suoritus meni heti hienosti, se oli myös kaikista vauhdikkain. En nyt muista oliko jo heti toinen mutta kuitenkin tuli muutama sellainen yritys että pari viimeistä keppiväliä mentiin suoraksi. Taisi olla mun moka kun kaivoin palloa liian aikaisin taskusta ja Ransu sitten irtosi kepeiltä kun luuli että jee pallo tulee jo nyt. Ihan hyviä suorituksia kuitenkin saatiin kun maltoin pitää palkan piilossa niin kauan kun kepit oli suoritettu. Tuumin että noiden keppienkin kanssa voisi olla paikallaan tuollainen samantapainen harjoittelu kun putken kanssa, että pallo odottaisi keppien päässä, ja Antti olisi siellä vahtina että jos Ransu oikaisee keppejä niin pallo pois ja sitten jos kepit menee hyvin niin palkka tulee. Ainakin putkitreenissä vauhtia tuli ihan mukavasti kun pallo odotti putken päässä. Putkessahan ei toki tarvi huolehtia siitä että koira karkaisi jotenkin esteeltä, ja sen väärin suorittaminenkin on paljon epätodennäköisempää kuin keppien. Keppien kanssa täytyy lisäksi alkaa ottaa enemmän erilaisia lähetyskulmia, otin eilen jo kertaalleen ja ihan hyvin Ransu osasi hakea oikeasta välistä, mutta se mitä tapahtuu sen jälkeen vaatii vielä paljon harjoittelua. Niin nopeudessa kuin suoritusvarmuudessa.

Venyteltiin lämpimässä hallissa, ja onneksi jäähdyttelylenkkikin saatiin mennä myötätuuleen niin ei tuntunut niin kylmältä. Kotona juostiin vielä pikkupätkä ja venyteltiin uudelleen. Yritän nyt olla tuossa venyttelyssä tunnollisempi ettei ainakaan tulis lisää tuota jumitusta. En osaa oikeasti hieroa koiraa, mutta hieroin kuitenkin pyörittelemällä Ransun selkää, reisilihaksia ja lapoja. Vaikken olekaan pätevä, niin silti munkin kosketus aiheutti aina siinä samassa kohtaa selässä reaktion. Ransu on kyllä rentona silloin kun minä hieron, ollaanhan kotona tutussa paikassa ja mamma hierojana, mutta silti lantion aluetta hieroessa tulee jännitysreaktio kuten hierojallakin. Eilen annoin myös ensimmäisen annoksen Arnicaa ja tämän iltainen annos on tuossa pipetissä liukenemassa.

Tänään käytiin pitkästä aikaa hihnalenkki, ja se suuntautui mummolaan. Siitä nyt ei ole sen ihmeellisempää kerrottavaa. Ensin ajattelin käydä hiihtämässäkin kun oli niin kaunis ja muutenkin paljon parempi ilma kuin eilen, mutta ei sitten tullut käytyä. Huomenna sitten hiihtämään. Nyt tuon ”lääkkeen” anto ja sitten nukkumaan. Tässä välissä ehtivät Suomen naisleijonatkin saada olympiapronssia jääkiekossa, hieno homma!

Pientä jumitusta :(

Sunnuntainakin käytiin hyisellä lenkillä. Käveltiin samaa kelkkareittiä Pappissaareen kun lauantaina, eli ei tehty niin pitkää lenkkiä. Naama meinasi kyllä siinä ajassakin jäätyä - meiltä ihmisiltä. Ransu ei ollut taaskaan moksiskaan mistään tuiskuavasta lumesta vaan nautti täysin siemauksin. Ei sitä tuntunu palelevan missään vaiheessa. Pitkästä aikaa Anttikin oli meidän mukana, oli ihan kiva kun ei tarvinnu yksin kävellä vaan oli juttuseuraa. Onhan se ihana luonnon rauhassa kulkea kahden koiran kanssa, mutta mä teen sitä niin paljon että vaihtelu virkistää...

Eilen Ransulla oli hieroja. Se polonen se ei sitten osaa rentoutua siellä hierojalla kun aivan lopussa vasta. Melkein pitäis alottaa uusi kierros siinä vaiheessa. Oikeaa kylkeä hieroessa etupää meni ihan hyvin, mutta taas kun päästiin sinne lantion seudulle ja takajalkoihin niin ei millään. Tärisi koko koira, eikä halunnu millään rentouttaa lihaksia. Sillä on lantion seudulla jumia, ja sitä silmällä pitäen me saatiin sitä samaa homeopaattista lääkettä mukaan kuin viimeksi. En muista sen nimeä, mutta sellaisia apulannan kokoisia rakeita liotetaan veteen ja annetaan ruiskulla suuhun. Se rentouttaa lihaksia ja auttaa koiraa palautumaan esim. agilitytreenien tai -kisojen rasituksesta. Kuulemma ravihevosille tuota käytetään myös hyvällä menestyksellä. Takajaloissa on kuulemma isot ja vahvat lihakset, huomaa että agilitya harrastetaan. Ransu jännitti niitä lihaksia niin kovasti että hieroja tuumasi että on vähän vaikea sanoa onko lihakset vain jännittyneet vai onko ne hieman kovat muutenkin. Liikkui ne kuulemma kuitenkin hyvin että ilmeisesti jalkojen lihakset ei ole jumissa. Venytellä täytyis vaan ahkerasti ja huolehtia hyvin verryttelyistä treeneissä.

Hierojan jälkeen ajeltiin mummulaan kyläilemään. Nyt tuli hierojalta määräys että olla mielellään 48h rauhallisesti ja riehumatta, koska hän hieroi jotenkin erityisesti selkärankaa. No Ransuhan tietenkin ilahtui maalle pääsemisestä niin että heti autosta ulos päästettyäni kävi vetäsemässä ringin. Myöhemmin kun tultiin siihen pihaan tarpeita tekemään niin eiköhän painata pää viidentenä jalkana isäni perään navetalle. Joo, se siitä rauhallisuudesta, missäs se hihna olikaan... Ransu oli aika väsynyt jo mummulassa ja kotiin päästyä se vain nukkui tyytyväisenä illan. Mun piti vielä jaksaa pelaamaan sulkista.

Nyt täytyisi lähteä kohta omalle hierojalle, mutta sitä ennen Ransu saa aamuruokaa ja se tuossa jo odottaakin.

On sielä kylymä!

Ulkona siis tietenkin. Laitoin herätyskellon soimaan kahdeksaksi että lähdetään heti aamusta lenkille metsäautotielle ja siitä moottorikelkkareitille. Eilen käytiin nimittäin pikkulenkki just ennen hämärän laskeutumista siellä ja olis ollu tosi hyvä kävellä sitä reittiä pitkin. Kelkkailijat ei ole ilmeisesti tarenneet muutamaan päivään kelkkailla niin jälki on tosi hyvin kovettunu näillä pakkasilla. Vaan mitä vielä, pakkasta liki 30 astetta niin kyllä jäi nyt välistä ainakin aamulenkkeily, niinkun nyt aamulla tarkenis kovin hyvin muutenkaan mihinkään. Päivän päälle pitäis raaskia kuitenkin autoakin lämmittää ja starttailla, täytyy käydä työkkärissä ja ajattelin siinä samalla reissulla käydä katsomassa wanhojentanssit Ykassa. Ransua ei ainakaan eilen pakkanen tuntunu haittaavan vaikka oli jotain -23-24 astetta, kunhan pääsee aukomaan hanoja niin lämpötiloista viis! Vielä ei niin kylmää ole ollutkaan että kun olen ehdottanut ulkoilemaan lähtöä että poika olis halunnu jäädä sisälle.

Keskiviikkona ei onneksi ihan niin kylmää ollut kun nyt, mutta agitreenipäivä kuitenkin. Treenit ei mennyt ihan niin hyvin kuin tässä on parilla edellisellä kerralla mennyt. Ongelmatkin oli oikeastaan ihan erit kun mitä radan perusteella oletin. Alussa oli kaksi hyppyä jokseenkin peräkkäin ja niiden vierellä U-putki, jonka kauempaan päähän mentiin hyppyjen jälkeen. Ransu teki kunnon kunniakierroksen niiden hyppyjen jälkeen sinne putkeen, oikea pää ja kaikkea mutta kun ihan liikaa olis kisatilanteessa tehny matkaa ja menny aikaa. Otettiin sitä siinä sitten jokunen kerta uusiksi ja kokeiltiin eri tapoja ohjata. Oikein sellaista viimesen päälle huippusuoritusta ei tullut mutta ihan hyvä kuitenkin. En halunnut tuohon takertua koska radalla oli kaksi muutakin paikkaa joissa arvelin että saattais tulla toistojen tarvetta. Putken jälkeen oli ihan perus hyppäämistä ja välistä vetoa, sitten pituushyppy jonka suoraan edessä oli toinen U-putki, ja väärä pää ihan suoraan pituuden edessä ja vielä todella lähellä. Muistaakseni kertaakaan ei menty kuitenkaan tähän väärään päähän, joka oli se mun pahin pelkoni! Sen sijaan tuossa kohtaa ilmeni uusi haaste, mun ensimmäinen ohjaustapa kuulemma hidasti kaiken Ransun vauhdin ennen putkea ja siitä olis vielä tullu pari keltaa kieltokin sinne putkeen menemisestä. Siis mitä ihmettä?! Ransu ei mene putkeen?! No menihän kuitenkin mutta ei eka lähetyksellä. Tätä otettiin uudestaan. Sitten kokeiltiin toista ohjaustapaa jossa en käännykään selkä menosuuntaan pituuden kohdalla kuten aiemmin, vaan pyrin valssaamaan pituuden edessä selkä putken väärään päähän ja ohjaan siitä sitten oikeaan päähän. Joo muuten hyvä mutta ohjaaja mokasi ja vaan hutasi koiraa jonnekin sinne ”putkeen!!” päin. Ja taas kielto. En olis kyllä arvannu että tuossa kohtaa painitaan vauhtiongelman tai putken kiellon kanssa, vaan sen että Ransu syöksyisi suoraan väärään päähän. Mutta ei, jo ekalla kerralla kun en edes ollut putken väärän suun edessä, Ransu hakeutui minua (ja oikeaa päätä) kohti. Noh, enhän ole väittänytkään että tuntisin tuon aivotuksia täydellisesti, en varmaan koskaan opi tuntemaan mutta nytpä tiedän vastaavassa tilanteessa että voin kenties luottaa Ransuun ettei se suoraan hae väärää putken päätä, sitten on vain lähetettävä se paljon huolellisemmin putkelle.

Putkesta tulon jälkeen oli ”helppo osuus” eli rengas ja pussi peräkkäin ja siitä 90 asteen mutka puomille. Oli jopa niinkin helppo kohta että rengas mentiin taas sieltä jostain ketjujen välistä. Toisella yrityksellä onnistui ja eikun pussiin, hyvä siinä ei mitään, ja käännös puomille. Ihan hyvin otti ylösmenokontaktin, mutta eihän tässä kyllä ollut kovin vauhtiakaan. Alasmeno olikin sitten sikäli jännä että puomin vierellä oli hyppy hieman ennen kontaktipintaa ja suunnittelin että hidastan vauhdin ja pysähdyn hypyn kohdalle että Ransu malttaa mennä kontaktin itsenäisesti alas asti eikä minun tarvi saatella. Vaan saan suoraan valssata hypyn taakse ottamaan Ransun vastaan ja siitä sitten takaperin kepeille ohjaus. Kokeilin nyt sitä takaperin kepeille ohjaamista mitä viimeksi en, koska lähestymiskulma oli sama, ja sehän toden totta auttoi Ransua lähestymään kepit sopivampaa vauhtia. Huomasin, että tänään tuli itsellekin tuollaisia etuperin-takaperin kuvioita aika paljon ja vaati keskittymistä. Kepit meni ihan hyvin, siitä sitten siihen ekana olleeseen putkeen, hypyn yli, takaakierto kahden hypyn takaa, sitten vielä kierto viimeisen hypyn taakse. Nuo meillä menee jo aika varmasti, niitä on sen verran paljon harjoiteltu että Ransu kyllä menee nuo aika rutiinilla, ja myös multa tulee ohjaus niihin sen enempää ajattelematta. Kaikenlaista kommervenkkiä mahtui radalle, eikä sitä tällä kertaa tullut suoritettua sitten enää kokonaisena pätkänä, kun joutui toistamaan noita tiettyjä paikkoja niin että tuntui että eiköhän riitä sellaisenaan.

Mulla oli uusi treeniliivi käytössä, tilasin sen Helsitaresta ennen joulua, se on kirkkaan punainen väriltään, oikein namu! Olipas kätevä kun namitaskun sai siihen kiinni eikä se lennellyt pitkin lattioita, ja pallopalkallekin oli takana ISO tasku! Siihen on tarkoitus vielä brodeerata Ransun kuva ja rotu taakse ja eteen meidän nimet ja mahdollisesti pieni schapendoesin pää. Kun nyt olisi rahaa niihin, ainakin tuo selkäbrodeeraus tulee maksamaan jonkin verran kun tulee jotain digitointimaksuja ja ties mitä kun omasta kuvasta täytyy muokata koneelle tikkausohjelma, tai jotain... Tää rotu on vielä niin harvinainen että rotukuvastoissa ei ole samalla tavalla värillisiä kuvavaihtoehtoja olemassa kuin jollekin esim. saksanpaimenkoiralle, ainoat mihin olen törmännyt, on olleet ääriviiva- tai mustia siluetteja. Ja minä haluan juuri tuon oman koirani kuvan :) Vielä kun saisi siitä niin hyvän kuvan josta voisi brodeerauttaa. Yleensä aina jokin kohta on liikahtanut (useimmiten häntä…) tai selkä köyryssä tai pää tai jalat huonossa asennossa jne. Täytyyköhän tässä alkaa opettaa se seisomaan nätisti häntää heiluttamatta yhden kuvan takia…

Hyvää Ystävänpäivää!

Tänään on Ystävänpäivä ja Laskiaissunnuntai. Olispa ollut kiva päästä oikein kunnolla johonkin pulkkamäkeen riehumaan, vaikka ei meillä taida olla kyllä enää pulkkaakaan. Muutama vuosi sitten oli sellainen puhallettava "snowtube" eli sellainen rengas, jolla sai kyllä kovat mutta ei niin turvalliset kyydit. Eipä sitä vaan tällaisena päivänä kehtaa lasten sekaan mennä riehumaan, allehan ne poloset jäisi heti. Ja sitä paitsi, pitäis Ransunki päästä pulkkamäen riemuihin mukaan.

Niinpä me tyydyttiin käymään vain samalla suunnalla hiihtolenkki jossa käytiin keskiviikkonakin. Siinä sitä sai taas laskea mäkeä laskiaissunnuntain edestä, tällä kertaa en edes kaatunu! Käytiin Muttiladulla asti, vaikka eipä tuota matkaa tule kuin ehkä reilu pari kilometriä suuntaansa. Keskiviikkona oltiin käyty ihan muutaman sadan metrin päässä siitä ladusta kääntymässä takaisin. Mennessä mulla ei tuntunu sukset pitävän yhtään, tosin sehän tiesi sitä että takasin tullessa sai sitten auraamalla tulla osan matkaa ettei nyt aivan kaameita kyytejä tule. Ransu äkkäsi jossain matkojen päässä mennessä jonkun yläasteikäisen pojan jolla oli pikkulapsi pulkassa, ja sinnehän se painui niille möykkäämään. Mä olin aika kaukana ja eihän sieltä paljo komennot vaikuttanu. Eikä ollu puhettakaan että olisin samantien ollu paikalla, kyllä se poika varmaan sai hyvät naurut kun katseli mun epätoivoista mäennousuyritystä. Ne lähti sitten varmaan kotiansa kohti ja Ransu hiljeni, ja oli vaan aivan teerevänä siellä tapahtumapaikalla odottamassa minua kun pääsin sinne. Samperin... Onneksi Ransu ei sentään aggressiivinen ole ja käy kiinni, mutta kyllähän se voi pelottaa kun kohtuukokoinen vieras koira ilmestyy tyhjästä eteen haukkumaan. Olisin halunnu pahoitella, mutta eivätpä jääneet odottelemaan... Ransullekaan oli enää myöhäistä olla vihainen kun tilanne oli jo ohi. Muttiladun risteyksessä kun käännyttiin takaisin, latua pitkin tuli nainen ja silloin pidin huolen että tuo ei saa tilaisuutta äännähtääkään, eikä se sitten mitään puhunutkaan kun minä sanoin että nyt ollaan sitte kunnolla ja otin sen niin lähelle suksien viereen että ehdin ottaa sitte vaikka hännästä kiinni jos se yrittää liikkeelle. Eikä yrittänyt.

Odotan että tulis kevät ja Ransu tarkenis olla tuossa pihalla hihnassa, jospa se kyllästyis sitte siihen että jokaista näkyvää ihmistä pitäis jotenkin kommentoida kun ei ole kelle kommentoida. Nyt se tuntuu välillä näkevän aaveitakin kun haukahtelee tarpeidenteko reissulla jollekin ei-millekään. Tänään se oli vajaan tunnin tuossa pihalla ja vaikka oli vaan muutama aste pakkasta (tosin tuulenvinkka oli kylmä) se tuntui jopa palelevan hieman kun menin ottamaan sen sisälle. Se ei ole tottunut olemaan ulkona tekemättä mitään, ja onhan se muutenki enimmän osan ajasta sisällä, joten ei se sitten tarkenekaan siellä kovin hyvin. Kissatkin jo näyttää odottavan koska kevät tulee ja pääsee tarhaan, ei kai ne nyt ihan tietämättömiä ole kevään lähestymisestä vaikka sisäkissoja ovatkin, aurinko paistaa jo sen verran korkealta.

Päivä täynnä touhua

Onpas ollut ihania ulkoiluilmoja. Eilen käytiin hiihtämässä metsän hiljaisuudessa, ja tällä kertaa se tosiaan oli hiljaisuudessa kun mentiin sen verran kauas ettei autojen äänet (eikä ihme kyllä edes moottorikelkkojen) kantautuneet sinne asti. Lähdettiin tuosta meidän parkkipaikan viereiseltä pellolta liikkeelle ja siitä metsään latua pitkin kohti Villenjärveä. Villenjärvelle asti matka on nousua, yhteensä varmaan jotain kilometrin verran. Mennessä sai tehdä töitä kun kiipesi sen nousun, mutta takaisin tullessa Ransulla piti kiirettä kun laskettelin sen mäen alas. Villenjärveltä eteenpäin oli tasasempaa ja siellä pysty hiihtämään ihan normi hiihtoakin. Oli kai se varmaan näky kun tällainen huono laskutaitoinen viilettää metsässä latua alaspäin ja huutaa välillä ”tööt tööt!” Ransulle joka pinkoo edellä. Yhdessä risteyksessä mä kaaduinkin kun en vaan saanu suksia kääntymään. Heti oli pelastuspartio Ransu paikalla eli pöllyttämässä lunta silmille ja tallomassa hankeen. Oli aika raskas hiihtolenkki ja kun illaksi piti vielä selviytyä agitreeneihin.

Ne olikin sitten sellaiset treenit että tulihan niissä lämmin, kun mentiin melko vauhdilla. Ransulle kärsis (ja pitäis) kyllä tulla vauhtia lisää, ainakaan eilen mulla ei ollu vaikeuksia pysyä sen perässä. Alussa oli muuri ja pituushyppy, sitten kolme hyppyä mutta ei aivan peräkkäin eikä aivan suoraan koiralle tarjolla. Parissa kohtaa oli useampi vaihtoehto miten olis ollu mahdollista ohjata. Ensimmäisessä kohdassa piti kääntyä tuon hyppysuoran jälkeen jyrkässä kulmassa putkelle, ja mä tein valssin liian myöhään joten Ransu hyppäsi aivan liian kauas hypyn taakse ja oli kaatumispisteessä kun minä annoin liian myöhään suunnan jonne jatketaan. Sain siihen neuvoja miten sen voisi tehdä toisin ja kokeilin sitten ohjata Ransun siinä kohtaa tavalla jota ei ole kokeiltu ennen. Käännyin ennen viimeistä hyppyä ja näytin omalla vartalolla suunnan, joten Ransu hyppäsi aivan siivekettä hipoen juuri oikeaan kohtaan ja siitä oli sitte helppo syöksyttää se putkeen. Ja kiirehtiä itse ottamaan se vastaan putkesta hypylle ja edelleen kepeille. Tässä lajissa on kyllä ainakin mulla täysi työ hallita kaikki ruumiinosani, Ransu antoi alussa paljon enempi ohjausvirheitä anteeksi mutta nyt se lukee ohjausta paljon tarkemmin mikä tietenkin on hyvä asia kunhan mä vaan tiedän mitä teen. Tuossa putken ja keppien välissä tuo hyppy-este oli mahdollista kanssa suorittaa useammalla eri tavalla, mä katsoin parhaaksi ottaa Ransun vastaan ja lähettää sen kiertämään hypyn takaa ja siitä kepeille. Kepeille lähetyksessä olis vielä kuulemma voinut helpottaa koiran hakeutumista kepeille sopivalla vauhdilla ohjaamalla takaperin, mutta sitä en enää kokeillut kun Ransu taas väsyi kepeille. En tiedä pitääkö se niitä niin tylsänä juttuna vai mikä on, mutta se menee vain pari kertaa vähän reippaammin, mutta parantamisen varaa olis suoritusnopeudessa vielä paljon. Toinen vaihtoehto olis ollu ottaa koira putkesta vastaan hypyn takana, vetää välistä ja heittää koira hypyn toiselle puolelle ja siitä kepeille. Tuossa vaan olis Ransun tarvinnu osata niin hyvin irrota ja hakeutua kepeille etten usko että olis onnistunu. Sitten sen olis vielä täytyny kestää mun takanaleikkaus kun se jo suorittaa keppejä. Noitakin pitäis alkaa harjotella, kun se nyt jo kuitenki paremmin osaa hakeutua kepeille, ja Ransu kumminkin kestää aika hyvin mun takanaleikkaukset monella muulla esteellä. A-esteen kontaktit se otti hyvin, A oli siis viimeinen este.

Tänä aamuna me sitte oltiin kumpikin aika väsyneitä eilisestä, mulla painoi hiihtolenkki ja Ransulla varmaan sen lisäksi agiliito, ei kai tuo nyt ihme ole kun se kuitenki tekee suurimman työn. Treeneistä jäi onnistunut fiilis ja aina on hyvä mieli kun oppii uusia juttuja ja ne onnistuu. Suunniteltiinki illalla että minne mentäis mölleihin vai uskaltauduttaisko hommaamaan lisenssi ja menemään virallisiin…

Talven riemuja

Lomalta on palattu jo aikoja sitten, hain Ransun perjantai-aamuna kotiin. Hoitojakso oli mennyt hyvin ja oli ollut mieleinen hoidettava. Sehän on hyvä, katsotaan tässä taas koska mennään seuraavan kerran. En tiedä mitä se oli puuhannut kaks päivää siellä, ilmeisesti ei nukkunut ainakaan kun oli niin väsynyt kotiin päästyään. Ruokakaan ei illalla maistunut. Lauantai-aamuna sitten onneksi söi ihan hyvin taas.

Eilen käytiin mun vanhempien luona synttärikahveilla, ja siellä kun on kanssa niitä metsiä ja sorateitä ympärillä vaan niin niistä täytyi ottaa iloa irti. Käveltiin mun lapsuuden koulumatkaa noin puoleen väliin ja siitä poikettiin sitten sellaiselle metsäajotielle, vai miksikä sitä nyt sanois. Siinä on yhden talon jotain konehalleja ensin ja sen jälkeen se tie menee metsään. Siellä konehallin pihassa oli joku mies rappaamassa autoa ja sillä oli mukanaan beagle-uros joka pölähti jostain hallista siihen tielle yhtäkkiä. Se beagle tuli Ransun ja mun luokse, ja vaikka kumpikin oli uroksia niin kumpikaan ei ilmeisesti ollut ärhäköitä uroksia kun pistivät leikiksi melkein heti. Ransu oli aivan onnessaan moisesta yllätyksestä ja juoksi kuin ohjus. Se beagle oli aika pienikokoinen, ja Ransu näytti sen rinnalla jättiläiseltä. Siinä ne hetken juoksi ja mä päätin että eiköhän nyt anneta toisen olla kun ei se mieskään tullut siihen mitään sanomaan, ei kyllä komentanut koiraansakaan että kaipa se sitten oli ihan ok että leikkivät. Mä en ole nähnyt varmaan ikinä niin tiheää metsää kuin mitä tuo metsä oli! Ja olihan siellä lunta, voi mahdoton sentään. Mä heittelin Ransulle lumipalloja metsään "haettavaksi" niin tuntui ettei siinä metsässä ole sellasta aukkoa mihin sen pallon sais nakattua. Puut oli jotenkin niin vahvassa lumessa että ne oli aivan vieri vieressä.

Kotimatkalla käytiin hakemassa vuokraleffa ja tehtiin toisen mummulan lumityöt kun sopivasti olivat poissa kotoa olleet päivän, olis sitten hyvä yllätys kun tulevat kotiin. Oltiin yhä siellä kun talonväki tuli kotiin.

Eilen satoikin aika paljon lisää lunta, ja metsäautotieltä oli kadonneet meidän edelliset jäljet. En kylläkään tiedä mitä eläimiä siinä lumella oli liikkunut varmastikin viime yön tai tämän aamun aikana. Ensin luulin niitä ihmisen jäljiksi ja ihmettelin että kuka muu kuin minä viitsii kahlata hangessa, mutta kovin ne sitten oli pieniä ihmisen kengänjäljiksi... Jälkien jättämä aukko oli mun käden levyinen lapanen kädessä ja jonkin verran pidempi. Jälkiä meni kaksi "riviä" enkä oikein ottanut selvää oliko toiset meno- ja toiset paluujäljet. Mieleen tuli heti että apua susia, tai ilveksiä. Sitten oli sellaisia pienempiäkin jälkiä, olisko olleet ketun? Jäniksen jäljet mä sentään tunnistin... Vähän pelottavaa kun menee tuollaisia jälkiä eikä tiedä mikä eläin ne on jättäny (ja minkä mutkan tai puun takana se vaanii). Ja sitten kun Ransu pysähtyy siihen metsänlaitaan ja nuuhkii metsään päin ja katsoo mua... Tulee sellanen olo että nyt se otti vainun siitä hirveästä pedosta mikä tulee kohta nappaamaan Ransun ja minut päivälliseksi! Ei vaan passaa antaa mielikuvituksen alkaa liikaa keksiä omiaan, sitten kun sille antaa vallan niin tuolla metsäpoluilla on tosi pelottavaa. Varsinkaan kun en tiedä yhtään miten Ransu reagoi tai ilmoittaa jos se näkee jonkin villieläimen, vai varoittaako se niistä ollenkaan.

Lunta oli totisesti tullut ja päätin sitten vähän kuntoiluttaa Ransua ja lopulta siinä kävi niin että itse sai kuntoilla vähintään yhtä kovasti. Poikettiin kelkkareitiltä sinne umpihankeen, ja aluksi jopa tuntui että se vähän kantaa suksia. Joo kantoipa tosiaan, kohta olin polvia myöten siellä hangessa ja sukset jalassa. Sai nostella aika tehokkaasti jalkoja että sai suksen aina hangen pinnalle - vain siksi että sais upottaa sen uudestaan. Oliskohan metsäsukset paikallaan...? Ajattelin itekseni että nyt jos ajaa moottorikelkka tosta ohi niin hullunahan se pitää. Ja jäihän sinne jäljet... Ransu pomppi kaulaa myöten hangessa, välillä hanki kantoi yhden loikan verran ja sitten se taas tuiskahti pää edellä kinokseen kun etujalat upposi :P Kyllä se puuskutti sen verran että taisi kunnon päälle ottaa. Jospa siinä tuli myös vähän hyppyvoimaa. Punnitsin Ransun tässä ihan vasta, viime rokotuksillahan se reilu 2kk sitten painoi 15,85kg, nyt se painoi 16,5kg. Yllätyin että tullut noin massaa lisää. Lihonut se ei ole, hoikka poika edelleen, eli kaipa nämä meidän hiihtolenkit on kasvattaneet sille habaa. Toisaalta talviulkoilu on ihanaa kun on niin raikas ilma ja lunta, mutta odotan myös jo kesää kun pääsee soramontulle uimaan ja ens kesänä aletaan pikku hiljaa pyöräillä Ransun kanssa. Onneksi on vaihtelevat vuodenajat, ja me saadaan nauttia Ransun kanssa monenlaisesta ulkoilusta!

Umpihankihiihtoa, agilityä ja lomailua

Argh, ekana kun tulin tohon blogisivulle, niin pisti silmään tuo kuva ja teksti "täällä vartioi..." Juu vartioi tosiaan, liikaakin. Ja tuntuu muutenkin että on koko ajan epäluuloisempi vieraita ihmisiä kohtaan. Ikävä piirre, sanoisin, ja jotain tarttis tehdä mutta kun ei oikein tiedä että mitä. Ihmisten luo karkailu, oli ne sitte naapureita tai ketä tahansa "tielle" sattuu tuossa kotipihalla esimerkiksi, on jokseenkin noloa ja huonoa käytöstä. Joku vois ehdottaa että pidä se koira kiinni. No oppiiko se sillä tavalla että vieraiden luo ei mennä ja haukuta niitä pataluhaksi? Kyllähän se nytkin tietää ettei hihnassa kannata inahtaakaan, niin että mikään ei muuttuisi. Jotenkin sille pitäis saada tehtyä selväksi ettei sitä vapaana ollessakaan tarvi lähteä mihinkään haukkua räksyttämään. Mää en vaan ossaa.

Alkuviikostahan satoi lunta (tuskin jäänyt juuri keltään huomaamatta) ja siitäpä tulikin sitten kivat hiihtokelit. Metsäautotietä ei tietenkään ole aurattu, siellä ei ilmeisesti ole enää puita joita tarvis tukkirekkojen päästä hakemaan, kuten viime talvena kun se tie pidettiin auki lähes koko talven, varsinkin keväällä tosi hyvin. Nyt oli varmaan se 15 senttiä uutta lunta siinä tiellä, hyvää kuntoilua itselle tarpoa sukset jalassa, kun niistä suksista ei ollut juurikaan apua kun ne upposi sinne hankeen myös. Ransulle se oli varmasti kanssa hyvää kuntoilua juosta vähän paksummassa hangessa. Pappissaaren latua ei oltu aukaistu ja siinä oli joku lenkkeillytkin joten latupohja oli aika kehnossa kunnossa ja takaisin hiihtelin sitten moottorikelkkareittiä, joka sekään ei ollut maailman paras kun ei ollut yhtään kelkkaa kulkenut vielä uudella lumella. Ainahan mukana pitää olla vähintään se yksi laduntalloja, ja kun päästiin takas tielle jossa oli mun tulomatkalla tekemäni "latu", niin tietenkin Ransun piti juosta sen päällä ja tallata se sotkuksi.

Illalla oli agitreenit, ja mietin jo päivällä kun se hangessa tarpominen varmaan oli ihan työstä käyvää, että jaksaako Ransu vielä illalla hyppiä esteitä. No jaksoi se kuitenkin, keppejä tehdessä se jotenkin väsyy aina, eikä jaksa/kiinnostu menemään niitä kunnolla kuin pari kertaa. Niin nytkin. Vauhtia edelleen sais tulla lisää, kun sitä ei juuri ole, mutta mennäänpä nyt sentään edes ne kepit! Ja enimmäkseen puhtaasti. Tänään se osasi hienosti hakeutua niille, siinä ei nyt ollut ongelmaa. Rata meni muutenkin sillai että alku meni hyvin ja sitten loppu meni hyvin mutta keskellä oli sellainen ansapaikka jota piti toistaa useampi kerta ennenkuin se meni hyvin. Alussa oli pari hyppyä kulmittain, putki A-esteen alitse ja sitten heti perään toinen putki jonka jälkeen sinne A:lle vasta pääsi. Kuten sanoin, tähän asti hommat meni ns. putkeen, mutta sitten kun A:lta piti suunnata pidemmän matkan päässä olevalle hypylle ja vielä takaa kiertäen, niin tietäähän sen miten siinä meillä helposti käy... nii-in. Suoraanhan siitä mentiin ja parikin kertaa. Takaakierto kyllä muistettiin sillain kun sitä otettiin yksittäin sillä samalla esteellä, mutta kun sieltä A:lta tullessa oli vauhtia kun esteiden välimatka oli aika pitkä, niin musta tuntuu että keinot on välillä vähissä että millä mä sen vauhdin hiljennän ja saan käskytyksen perille että kierrä taakse äläkä hyppää taakse. Siitä sitten taas se loppu eli toinen hyppy edellisen vierellä, kepit, kaksi hyppyä ja niiden välistä veto sekä vielä lopuksi hyppy, meni hyvin. Ransu haki kepeille, tuli välistä enkä itsekään kiirehtinyt seuraavan hypyn taakse niin että Ransu olis voinut kuvitella mun tarkoittavan kuitenkin seuraavan hypyn suoritusta (väärältä puolelta). Näihin täytyy olla tyytyväinen, saatiin me tuolta A-esteeltä lähestyessäkin onnistunut suoritus, mutta se vaati vaan vähän toistoa. Keppejä otin lopuksi niin että aioin palkata nännikumilla, niin johan yhtäkkiä piti kaks kertaa oikaista kaks viimestä keppiväliä vaikka radalla ne mentiin muistaakseni kaks kertaa ihan oikein alusta loppuun. Kai se oli se lelu sitten, tai se että tylsät kepit mennään monta kertaa, syy miksei malttanu/viitsiny tehä loppuun asti. Onneksi se nyt sen jo kestää että mä voin mennä vaikka pari metriä edellä ilman että se irtoaa kepeiltä.

Loppuverryttelyt jäi vähän lyhyeen, kun olin ilmoittanut tuovani Ransun hoitoon 21.15. Nyt on sitten mulla ja tietenkin Ransulla lomaa toisistamme perjantai-aamuun asti. Ransu taas esitti niitä huonoja luonteenpiirteitään sinne hoitoon jättäessä, kun siinä hoito-ohjeita kirjatessa tuli toinen tyttö paikalle ja Ransu sille sitten murrasi. Ettäs kehtasi! Ei se tyttö edes yllättäen tullut vaan askeleet kuuli selvästi ja mä vielä sitten Ransulle sanoin että kukahan sieltä tulee, ettei nimenomaan säikähtäis ja sen takia pörähtäis. Tilanne laukesi kyllä äkkiä kun komensin ja kun osaahan nuo hoitajat tuolla suhtautua ja antavat sitten koiran tulla itse tarkistamaan tulijan. Ransu sitten jo hakeutui hoidettavaksi, mutta eipä tarvis tuollaisia tilanteita tulla. Joku saattaa säikähtää moista käytöstä ja onhan se rumaa vaikkei säikähtäiskään. Mulla ei oo mitään ideaa mitä tuolle tekis ja onko se vaan tän iän mukana tuomaa vai alkaako sen "todellinen luonne" nyt nousta esiin vai onko se sen tottumattomuutta vieraisiin ihmisiin? Voi kun olis kristallipallo josta katsois vaan vastauksen ja sais neuvot. Mä en kohta lähe tuon kanssa mihinkään kun ei se osaa käyttäytyä kun pitää välillä pöristä tutummatkin ihmiset, tuntemattomien epäluuloisuudesta nyt puhumattakaan. Jospa tuo hoitojakso vaikka lyhyt onkin, olis sille hyväksi kun ei ole ainakaan minua mukana jota tarttis kuvitella puolustavansa (sitäkin epäilen), Ransu kuitenkin on kuulemma tähän asti pienen epävarmuuden jälkeen ottanut hoitajan hyvin vastaan ja pitänyt tuttuna kivana tyyppinä, ja reipastunut siinä hoitojakson aikana.