Kevät ja uudet tuulet tekee tuloaan

Otsikosta jo voi arvata, että lumet on alkaneet saada kyytiä ja kohta alkaa ihanat kurakelit. Metsäautotie muuttuu kohta isoksi kuralätäköksi eikä moottorikelkkareitti kestä kävelemistä. Niin ihanaa kun kevään tulo muuten onkin, niin turhauttaahan se imuroida harva se päivä lattialta hiekkoja ja viedä Ransu suihkutettavaksi melkein joka ulkoilun jälkeen. Ransuakin tuntui harmittavan viime keväänä kun lumet lähti, se niin tykkää kieriä siinä.

Tänä iltana kyläiltiin sukulaisilla, joilla on kaksi alle kouluikäistä lasta ja joilla kyläiltiin viimeksi aika tarkkaan 8kk sitten. Ransu ehkä jotenkin muisti paikan, ainakin se oli rohkeampi kuin edellisellä kerralla. Lapsista se aina tuntuu tykkäävän, lapset vaan ei aina ole yhtä iloisia Ransun naaman nuolemisista. Ransu tutustuu jotenkin aina helpommin lapsiin kuin aikuisiin, kummastakaan sillä ei ole huonoa kokemusta, mutta ehkä lapset on sen mielestä jotenkin vähemmän uhkaavia kuin aikuiset. Vaikka ne liikkuu juosten ja pitää kovia ääniä ja säikäyttääkin tarkoittamattaan Ransua välillä, niin silti Ransu on niiden suhteen utelias ja tänä iltanakin hamusi lasten leluja niiden kädestä. Rentoutumisharjoitus jäi välistä, mutta aika kuvaavaa oli sekin, että vaikka lapset touhusi ympärillä, niin Ransu pystyi silti laittamaan matolle nukkumaan ja makasi siinä jalat oikosenaan välittämättä mitä ympärillä tapahtui. Meni se Ransu tutustumaan perheen äitiinkin kun hieman rohkaisin, jollekin tuollaiset jutut on päivänselviä, että totta kai se koira käy moikkaamassa ihmiset läpi, mutta kun ei meillä. Joten olen jokaisesta tuollaisesta rohkeudesta iloinen, ja iloinen siitä että Ransu antoi itsensä ottaa vastaan uuden positiivisen kokemuksen.

Innostuin muuten tässä viikonloppuna rally-tokosta. Ehkä saadaan kesällä tilaisuus opetella lajia kurssilla, mutta netistä kyllä löytyy rally-tokoliikkeitä, joita voisi harjoitella jo etukäteen. On aivan liian aikaista sanoa, tuleeko tuosta rally-tokosta meille muuta kuin hauskaa temppuilua, kun yhtään ei olla sitä vielä otettu. Mutta mitä katsoin niitä liikkeitä, niin ne kyllä ovat jo itsessään oivaa aktivointia. Naksutin taitaa päästä ahkeraan käyttöön myös. "Oikea" toko ei ole tuntunut oikein meidän jutulta, tai sitten Ransu oli vuosi sitten vain niin vallaton pentu vielä ettei sen kanssa ollut helpointa yrittää opetella kovin säntillistä suorittamista. Toisekseen, minä en tykkää vaatia koiralta millintarkkaa seuraamista tai muuta tekemistä, kun sen homman pitää olla hauskaa! Vaikka koirasta olisikin hauska miellyttää minua, niin minusta ei ole hauska vaatia koiralta. Vaikka onhan agilitykin välillä suorastaan pilkun viilaamista, ja varmaan muuttuu vielä enemmän sellaiseksi kun kehitytään, mutta se on sitä eri tavalla. Agilityssa tehdään yhteistyötä enemmän, joku tokoilija saa vapaasti väittää vastaan, mutta minusta tokossa homma menee enempi niin että minä mahdollisimman eleettömästi käsken ja koira mahdollisimman eleettömästi tekee aina samanlaisen tarkan suorituksen. Ja se on just se mistä en tykkää (joko mä toistan itseäni?). Agility on samalla liikuntaa ja aivotyötä, myös minulle.

Harrastuksista tuli vielä mieleen, että jälkeäkin olisi mielenkiintoista kokeilla. Siihen en ole perehtynyt ollenkaan, veikkaanpa että sekin olisi perus aktivointina ihan jees mutta taas kun sotketaan mukaan suorittaminen niin multa loppuu kiinnostus. Ransu oli pentuna tosi kova käyttämään nenäänsä, ehkä sitä olis silloin kannattanut vahvistaa enemmän... Mistäs sen tietää jos innostutaan tästäkin lähemmin tänä kesänä! Onhan meillä jo muutenkin suunnitelmissa tokon alkeiskurssi (aivan, vaikka just sanoin ettei se ole meidän juttu, mutta ehkä nyt alkeisen voi käydä), rally-tokoa ja sitten vielä yhdessä pyöräilyn aloittaminen. Agilitya unohtamatta.

Nirsoileva schapendoes

Viikonloppuna alkoi oikein toden teolla Ransun nirsoilu ja ruokahaluttomuus. Ei uponneet pelkät raksut sitten millään. Pariin päivään tuntui ettei syönyt juuri mitään. Kai oli poika kuullut että parin viikon päästä haetaan sille lihoja ja siirrytään enempi kotiruokaan... Minä yritin piilotella nameja pitkin asuntoa, jos niitä olis sillä lailla jännempi syödä ja menis sitten ihan vahingossa ruoka alas. Toimihan se sikäli, että kyllä enempi meni ruokaa alas kuin kupista suoraan. Ja vähän joutui siinä sitten tekemäänkin sen ruuan eteen. Maanantaina sitten oli jo maha löysällä, eihän se ihme ole kun päivällä söi luuta ja sitten ei suostu syömään oikeaa ruokaa eikä viikonloppunakaan. Ei kun ekalle peppukarvapyykille...

Tiistaina ruoka ei edelleenkään maistunut ja maha oli ripulilla. Taisin neljästi ainakin ehtiä pesemään housukarvat tiistain aikana. Sinänsä hyvä että olen kotona niin pystyy käyttämään tarpeeksi usein pihalla ja myös sitten siistimään ne sotkut. Illalla soitin eläinlääkärille kun karvoissa oli vertakin, eläinlääkäri ei tosin ollut asiasta yhtä huolissaan kuin minä vaan totesi vain suoliston ärtyneen löysästä vatsasta. Ohjeeksi antaa maitohappobakteeria ja seuraava päivä pelkkää raejuustoa ja piimää. Tiistai-iltana maitohappobakteeri oli helppo antaa, kun Ransu ei vielä hoksannut että sen tabletin vois jollain keinolla mutustella ulos suusta. Annoin vielä ruiskulla vettä perään että pakko oli nielaista koko hoito ja sitten kupillinen piimää perään. Eilen ei ripuloitu mutta eipä kyllä tehty minkään muunkaanlaista kakkia. Syötin siis vain raejuustoa ja piimää, ja sehän kyllä upposi. Aamulla maitohappobakteerin kanssa oli sitten jo opittu että kielellä sen voi saada ulos suusta, mokomankin pillerin. Pari kertaa piti laittaa uudelleen suuhun ja ruiskulla vettä perään, mutta mokoma osasi niellä pelkät vedet ja pilleri oli huulten välissä... siispä en saanut sitä tarpeeksi syvälle. Onneksi noissa tilanteissa ei tarvi kuitenkaan "keskustella" toimenpiteen tarpeellisuudesta vaan Ransu sinänsä vastaan panematta kyllä antaa ne tabletit laittaa suuhun mutta pyrkii tietenkin saamaan ne ulos. Lopulta tabletti kuitenkin meni ja yhden Frolicin puolikkaan uskalsin antaa palkkioksi ;)

Eilen illalla ajeli mun pikkuveli käymään, ja vaikka Ransu hänet tunteekin niin otettiin sitten sellaista "vieraan" ihmisen käsittelyharjoitusta, tai oikeastaan vain rentoutumisharjoitusta. Eli laitoin Ransun makaamaan lattialle ja veljeni silitteli sitä. Tarkoitus oli että Ransu tottuisi siihen että vieraat voivat kosketella ja silloinkin voi olla rentona koska mitään pahaa ei tapahdu. Veljeni siis vain silitteli, ei mitään hieromista tai mitään muutakaan, ja Ransu pystyi kotona taas olemaan ihan rentona silmät ummessa vaikka vieras koskettelikin. Katsotaan, jos otamme Ransun viikonloppuna kylään eräille sukulaisille joita Ransu on nähnyt vain kerran ja sekin oli n.8kk sitten, ja jos toistetaan tuo harjoitus sitten heillä vieraassa paikassa. Tällaisia harjoituksia mulle suositeltiin siellä hierontakurssilla, että vähitellen kun Ransu oppii sietämään vieraiden ihmisten silityksen pysyen rentoutuneena, se voisi paremmin tottua hierottavana olemiseenkin. Jos harjoitus tehdään viikonloppuna, niin vaikeustaso kasvaa oleellisesti kun kyseessä ovat käytännössä vieraat ihmiset ja outo paikka.

Tänään ei olla ehditty vielä syömään, mutta nyt annan vähän taas raksujakin. Päivän päälle käydään lenkillä ehkäpä samassa paikassa kuin eilen, ihan uudella metsäautotiellä. Minä vaan en ole siellä kovin luottavaisin mielin, se on aika lähellä Pikkurataa (entinen junarata, joka on purettu pois ja tilalla on metsäautotie nykyään) jossa useatkin metsämiehet on nähneet karhuja ja susia ja niiden jälkiä. Onhan ne kyllä liikkuneet tuolla keskustan tuntumassa asti eli noilla meidän vakiolenkkipoluilla, mutta taitaa silti olla nuo suuret erämaat tuolla Pikkuradan suunnalla ne petojen suosikkialueet. Siksi joskus kesällä etenkin mielikuvitus lähtee laukkaamaan kun kuulee jotain risahduksia, ja mielessä alkaa pyöriä että tuleeko sieltä nyt vastaan hirvi, karhu, susi, ahma vai mikä. Ei se ilveskään ehkä mahdottomuus olisi. Ja nyt talvisin tulee kytättyä, näkyykö tiellä tai metsänpuolella muita kuin jäniksenjälkiä...

Eiliset agitreenitkin jäi välistä, kun tuntui että en halua viedä Ransua hyppimään ja pomppimaan kun ei ole moneen päivään oikein syönyt kunnolla ja sitten vielä nyt ollut maha sekaisin. Ja kun en tiedä että mistä johtuu tuo sen ripulointi, tuosta huonolla syönnillä olemisesta vai saiko se kenties jotain mahatautia sieltä hoitopaikasta viime viikolla. Ensi viikolla sitten yritetään mennä kauden viimeisiin hallitreeneihin, sitten täytyy odotella ainakin huhtikuu ennen kuin ulkokentälle pääsee treenailemaan.

Koirahierontaa a'la ammattilainen ja aloittelija

Ransu haettiin perjantai-iltana hoidosta, kotonakin on ollut taas elämää ja normaalia :) Dorakin oli aika mielissään Ransun kotiinpaluusta, onpahan taas joku jonka kimpussa kiehnätä. Dora on ottanu tavaksi kiehnätä kissamaiseen tapaan itseään Ransun rintaa ja etujalkoja vasten, Ransu ei oikein ymmärrä että mitä moinen meinaa ja yleensä sitten alistelee Doraa, jota taas Dora ei ymmärrä. Vaan hermostuu ja läppäsee Ransua kuonolle, ei se tosissaan osaa edes suuttua, kertaakaan ei ole kynnet viuhuneet niin että Ransu olis päästänyt ääntä. Ransu vaan innostuu moisesta läpsimisestä ja tekee samaa takaisin, ja taas on väärinymmärryksen paikka. On se niin huvittavaa välillä seurata kissan ja koiran keskinäistä tättäröintiä kun kumpikaan ei oikeasti tiedä mitä toisen elekieli tarkoittaa mutta luulee kyllä tietävänsä. Siltä se ainakin näyttää...

Ransu oli hoidon jälkeen aika väsynyt, mutta niin vain lähdettiin lauantaina hierojalle. Mennessä käytiin mummulassa piipahtamassa. Hierojalla oli taas se sama tilanne kuin ennenkin, ei osaa oikein rentoutua, mutta oli kuitenkin nyt ehkä vähän paremmin kuin viimeksi. Ehkäpä siksi, että on nyt ollut monta päivää vieraiden ihmisten hoidettavana ja vielä tullessakin poikettiin kyläilemässä. Ransulta ei ilmeisesti löytynyt mitään sen kummempaa jumia, selän kohdalla se tuntui aristelevan tai ei ainakaan olis oikein halunnut siihen koskettavan. Kumma juttu taas sitten se, että kun itse tänään sitä hieroin kotiin tultuani, selkä ei ollut mikään erityinen ongelmapaikka.

Olin siis tänään koirahierontakurssilla, ja oli ihan mielenkiintoista ja opettavaista. Ransua en ottanut mukaan kun ajattelin ettei sille siitä niin paljoa kuitenkaan ole iloa kun pitäisi vieraassa paikassa hälinässä yrittää rentoutua, ja jos vielä hieromista tulee siihen opettelemaan joku muukin. Kotona sitten testasin vähän oppeja ja hieroin selkääkin useampaan otteeseen. Pari kertaa Ransu hieman reagoi, mutta sitten kun menin uudestaan saman kohdan, niin antoi käsitellä senkin kohdan. En siis oikein ymmärrä että mistä todellisuudessa johtuu nuo lihasten jumittumiset tai arastelut tuolla oikealla hierojalla, kun sitten taas minun kärsii kotona käyttää voimaakin sivelyä enemmän eikä toinen tee muuta kun makaa silmät kiinni ja tuhisee. Melkein vois luulla että nukkuu. Epäilen vähän että onkohan sitten jäänyt siihen paikkaan jotain huonoja mielleyhtymiä, koska eilenkin vapina alkoi jo heti sisälle päästyä kun kuivasin tassuja. Homma pitäisi kai pystyä aloittamaan puhtaalta pöydältä luomalla hierojan ja koiran side uudelleen ja se varmaankin ottaa aikaa Ransun kanssa jonkin verran. Alan nyt itse hieroa sitä säännöllisemmin ja venytellä myös useammin lenkkien jälkeen ja toivoa että jos ongelmia on niin ainakaan ne ei pahenisi ja jos kovin kummoisia ongelmia ei edes ole niin ennaltaehkäisynä sitten.

Tylsää, kun Ransun pitää olla tänään rauhallisesti tuon hieronnan jälkeen ja se ei voi lähteä mun kanssa hiihtämään eli hankeen peuhaamaan. Se oli aivan täynnä virtaa kun tulin kotiin eikä meinannut rauhoittuakaan millään. Jotain aivopuuhaa kai tässä on keksittävä kun kerran riehua ei saa. Ja mä en osaa enää lähteä yksin lenkille...

P.S. Lisään jonkinlaisen ratatuherruksen tuonne postaukseen agitreeneistä.

Kotona on aika hiljaista...

Eilen aamulla käytiin Ransun kanssa hölkkälenkillä, ja nyt kyllä täytyy itse pitää välipäivä, jalat kipeytyy yhtäkkisestä juoksentelusta. Sehän sopiikin sikäli, että Ransu on nyt pari päivää hoidossa.

Iltapäivällä suunnattiin Pappissaareen retkelle makkaranpaistoon, minä suksilla ja Antti ja Ransu jalan. Se metsäautotie on koko talven ollut ihan tukossa ja auraamatta, mutta nyt juuri kun me mentiin metsäautotielle, meidän edellä ajoi traktori ja sanoin että menispä tuo ja aurais sen tien. Heitin sen ihan vitsinä, mutta se traktoripa kääntyi meidän edellä metsäautotielle ja lähti kuin lähtikin auraamaan sitä! Ilmeisesti vain juuri siihen Pappissaaren ladulle asti mutta kuitenkin. Hiihtelin Pappissaareen latua pitkin ja Antti käveli kelkkareittiä pitkin mikä menee siis lähes koko matkan siinä vähän matkan päässä ladusta. Ransu juoksi koko ajan hangen poikki toisen luota toisen luokse, asiallinen paimenkoira kun pitää laumaa silmällä :) Hankikin kantoi sitä ihan mukavasti. Paistettiin makkarat ja Ransu kaivoi hangesta jotain lihaa esille. Se oli ehtinyt sitä jo hieman syödäkin ennenkuin huomasin sen. Liha näytti lohelta mutta en tiedä mitä se oli, toivottavasti ei kukaan ollut keksinyt myrkyttää sitä. Ransu himosi meidän makkaroita ja oli aivan onnessaan kun annoin sille nuoltavaksi tyhjän makkarapaketin. Pari kertaa meinasi häntä ja takamus olla lähellä palaa nuotiossa, tuo kun on sellainen koheltaja kun se yrittää saada herkkuja. Mun piti komentaa se selkäni taakse laavun sisään "turvaan", kun se lisäksi pihisteli puita nuotion vierestä... Söin makkaraa ja toinen tunki nokkansa olkapäälle, kysyin Ransulta että "usotsä että maistuis varmaan sullekin?". Noh mehän oltiin samalla vähän kuin alkuverryttelyjä tekemässä niin ei ennen agilitya (eikä kyllä muutenkaan) mitään makkaroita kyllä aleta maistella.

Treenit ei menneet niin kehnosti kuin edelliset pari kertaa. Musta tuntuu että mä olen mennyt takapakkia tässä kevään aikana, parilla kertaa on ollut jotenkin niin löysää ohjaamista. Tällä kertaa yritin sitten terästäytyä ja menihän se sitten topakammin ja Ransunkin sain irtoamaan yllättävän hyvin yhdelle takaakierrolle. Ei siis tarvinnut niin paljoa varmistella vaan pystyin menemään kahden esteen taakse. Siitä hullaantuneena tosin unohdin valssata ja sitten jouduin tekemään takaaleikkauksen, mutta Ransu meni sen silti hyvin. Yritän nyt saada piirrettyä ja skannattua radasta kuvan, mutta liitän sen tähän myöhemmin koska tulostinta ei ole vielä asennettu tähän koneelle takaisin. Kepit meni ihan jees sitten kun ne lähdettiin pujottelemaan, ja pari kertaa itse mokasin siinä kepeille viennissä, luotin liikaa koiran kykyyn hakea kepit. Kun vein kepeille huolellisemmin niin sujuikin paremmin. Lisäksi keppien takana oli kentän reunalla treenaamassa toinen koira joka kiinnitti Ransun huomiota. A:lla sain kerran Ransun hyppäämään alasmenokontaktilta sivuun kun otin liikaa sitä käteen kiinni ohjasin sinne sivuun, eli taas minun moka. Kerran laitettiin palkka maahan alasmenolle ja pari kertaa sitten pakotin itseni pitämään kädet ihan liikkumatta vartalon sivuilla kun tultiin A:lta alas, jolloin Ransu meni paljon suorempaan alas asti kun sillä ei ollut kiusana mun kättä jota seurata eikä mun liikekään voinut ohjata sitä mihinkään muualle kuin suoraan alas. Pari kertaa muutenkin möhläsin itse kun tein mitä sattuin ja Ransu teki sitten taas kuten käskin. Pitäisi kuulemma kehua Ransua enemmän, kun itselle sattuu noita virheitä niin eihän ne koiran syytä ole ja sitten kun onnistuu niin pitäisi muistaa koiraakin kiittää siitä sanallisestikin. Mulle sanottiin jo viime talvena pentukurssilla että Ransu innostuu kovasti mun kehuista ja silloin ehkä vielä nykyistä enemmän myös taputuksista ja "pöllytyksestä". Niitä vois käyttää hyödyksi namien ja lelun lisäksi.

Otettiin erikseen puomitreeniä, ja laitettiin ihan suosiolla joka kerta lihapulla kontaktille. Sitä käskysanaa mun suusta ei vaan irronnut vaan joku epämääräinen "äpäpäpäpäpä", jolloin kontakti kyllä otettiin hienosti. Tuolla on siitä vähän kehno puomi että se on kauhean liukas, ja Ransullakin on vaikeuksia päästä siitä pysähdyksestä jatkamaan liikettä. En tiedä voisiko siinä olla syy miksi se on alkanut mennä nuo puomin ylösmenot niin vauhdilla ja kontaktien yli koska Ransu itsekin tietää sen pinnan liukkauden ja onhan se pari kertaa valitettavasti päässyt lipsahtamaan puomilta alas. Keinua otettiin kanssa ja eka kerta oli Ransulle pikkuinen shokki, kun se ei muistanut oikein hidastaa siinä akselin kohdalla vaan suoria vaan toiseen päähän ja rämähtäähän se keinu silloin lattiaa vasten aika ilkeästi. Anttikaan ei oikein ennättänyt hidastaa keinun liikettä kuten oli tarkoitus, joten Ransu ei meinannut toisella kertaa tulla yhtä reippaasti keinulle, mutta onneksi se ei ole niin pehmeä että saisi tuollaisesta kammoa vaan tuli kuitenkin sitten keinulle - huomattavasti rauhallisemmin. Vaimennettiin kolahdusta, kun olen ennenkin surkutellut sitä ettei varmasti tunnu mukavalta jysäyttää sillä keinulla kovaa lattiaa vasten. Kesällä sitten otetaan ulkona nurmella tuota keinua ja sen rauhallista suorittamista kun keinu ei niin kovaa tärähtele.

Venyttelin Ransun ja lähdettiin loppuverryttelylenkille. Sen jälkeen suunnattiin tuttuun hoitopaikkaan Maaseutuopistolle ja siellähän oli monta tuttua tyttöä, jotka Ransua on hoitaneet ennenkin. Mua nauratti kun se vastaanottanut tyttö taisi hoitaa Ransua viimeksikin, ja sitten siihen tuli 3 muutakin tyttöä joista kaksi sanoi vuoron perään että hekin on hoitaneet Ransua joskus :P Heh eihän meidän poitsu siellä ole montaakaan kertaa ollut hoidossa... mitä nyt melkein joka kuukausi jostain viime keväästä lähtien. Tällä kertaa tytöt tutki Ransua ja selvitti että mitä kaikkia hoitotoimenpiteitä he vois tehdä, kun opiskeluahan se on samalla. Hyvä vaan että Ransua käsittelee muutkin ja kun se on kuitenkin kiltti vieraitakin käsittelijöitä kohtaan niin mielellään saa meidän pojalla opetella :) Käytiin tutustumassa kissojen tiloihinkin, jollaiset on nyt ihan uudet tuolla hoitolassa myös, pientä mainostusta tässä samalla... Kivan näköiset ja siistit tilat, ja varattiinkin sitten juhannukseksi hoitojaksoa. Ainoa vain että eläinmäärä olisi ylittynyt jos meidän koko nelihenkinen lauma olisi tullut hoitoon, joten Ransu ja yksi kissa on nyt varmalla paikalla mutta kaksi kissaa jäi jonottamaan. Jännä, kun kissapaikat oli tyhjänä eli sen puolesta kaikki mahtuisi mutta kun koirille ja kissoille on ilmeisesti jokin maksimi eläinmäärä joka voi kerralla olla hoidossa, niin sen takia kissat ei sitten mahtuneet ellei tule peruutuksia. Mietittiin sitten että jos ei saada peruutuspaikkoja niin miten me sumplitaan nuo hoitopaikat. Olisi niin helppoa viedä kaikki samaan paikkaan, mutta täytynee varata kissoille varalta hoitopaikka niiden vakipaikasta jossa ne on aiemmin olleet.

Kylläpä nyt on kotona hiljaista kun ei ole Ransu kotosalla, vaikka kissat on kyllä ottaneet ilon irti ja riehuneet minkä kerkeävät. Kun kissa on poissa hiiret hyppii pöydillä jne...

Ulkoiltu on

Monta päivää on kulunut edellisestä kirjoituksesta. Mulla on temppuillut kone ja Antti on sitä laittanut kuntoon ja toivottavasti vihdoin saikin. Eihän tämä tietysti ole perheen ainoa kone mutta jotenkin oma kone on oma kone :)

Ulkoiltu ja hiihdetty on – milloin paremmalla milloin huonommalla menestyksellä… Lauantaiaamuna sain päähäni että mun pitää päästä tuonne Muttiladulle hiihtämään. Keli oli kuulemma jäätikkölatu ja siinä ei auttanut kuin ensin käydä ostamassa pitovoiteet. Aluksi sitten tuntui ettei sukset luista mihinkään, ja Ransu oli lievästi sanottuna ihmeissään kun vedin hiihtokamat päälle eikä se päässyt mukaan. Kävin pari kilsaa hiihtämässä ja palattiin Antin kanssa takaisin. Suunniteltiin hiihtolenkki uudestaan ja mentiin kotiin. Otettiin Ransu mukaan ja hiihdettiin porukalla Villenjärven kautta sinne Muttiladun varteen josta Antti jatkoi Muttilatua pitkin ja me palattiin takaisin. Olihan se keli kyllä aika luistava, ja mä en ole mikään paras mahdollinen hiihtäjä alamäessä. Yhdessä alamäessä olevassa kaarteessa suksi ryösti väkisin ulos huonokuntoiselta ladulta ja meinasi mennä just kohdalla olevan puun väärälle puolen. Siinä sitä olis ollu duudsoniainesta jo… Villenjärveltä alas laskiessa piti kerran pylläyttää hankeen kun vauhti kiihtyi niin että hirvitti. Toisen kerran kaaduin kun ”ässä”mutkassa ennen ojaa jotenkin sain sukset ristiin ja syöksyin sitten persuksilleen ojaan. Ransu tuli tietysti heti kummallakin kerralla huolehtimaan että mitä se emäntä siellä hangessa ärisee. Ransu on aivan innoissaan kun lasken tuota mäkeä alas, se rakastaa juosta mun rinnalla tai mieluummin edellä hirmu kyytiä. Ihmeesti se vaan jaksaa juosta sitä latua pitkin ja varmaan kunto silläkin kasvaa.

Sunnuntaina käytiin taas Villenjärvellä ja takaisin tullessa piti taas hidastaa vauhtia pyllähtämällä kumoon. Heh lauantaina sain vielä pyllähdellä ihan rauhassa, mutta nyt en huomannut ollenkaan että vastaan oli tulossa joku pariskunta ja sillä miehellä oli tietysti pakko vähän virnuilla mun kaatuilulle. No minähän en moisista välitä, kaikki ei uskalla laskea kyykyssä tuhatta ja sataa latuja jotka ei ole mitään priimakuntoisia ja menee aika kapeista puiden väleistä. Sunnuntai-iltana käytiin pimeän laskeuduttua Ransun kanssa hiihtämässä tuossa pellolla viitisen kilometriä. On se hieno homma kun tuosta lähes ulko-oven takaa alkaa tuollainen kilometrin mittainen hyväkuntoinen latu joka kiertää tuon pellon vaan ympäri ja siitä samalta ladulta siis pääsee tuonne Villenjärven ladulle ja siitä edelleen pääsis sinne Muttiladullekin jota riittääkin sitten toistakymmentä kilometriä. Sinne ei vaan koiran kans kehtaa mennä, alkaa tekstaripalstat laulaa ;) Tuossa pellolla on hieno hiihtää pimeässä kun katuvalot valaisee juuri sopivasti mutta jos ehtii katsella niin nyt on näkynyt tähtitaivaskin, eikä illan pimeydessä kukaan näe miten siellä hiihtää. Mainio koira sitä paitsi tämä schapendoes kun se pysyy omistajan lähellä eikä lähde huitelemaan mihinkään omille teilleen. Ransu pysyy enintään muutaman kymmenen metrin päässä eli ihan näköetäisyydellä. En osais kuvitellakaan itelleni koiraa joka lähtis omille teilleen joka välissä, ei sellaisen kanssa vois tällaisia juttuja tehdä niin hyvin.

Eilen aamulla keksin että aletaan käymään aamulla hölkkälenkki. Sellainen ihan lyhyt aluksi koska mulla ei ole sen suhteen kovinkaan hyvä kunto. Valitsin sopivan reitin, oliskohan se yhteensä jotain 1,5km. Ransu hihnaan ja hölkkäämään. Ihmeekseni jaksoin kuitenkin tarpeeksi hidasta vauhtia koko matkan hölkätä, eli ehkä mulla ei niin huono kunto ole kuin ajattelin. Ransullekin hyvä kun sen on ”pakko” ravata koko matka, olen käsittänyt että koiralle on hyvä askellaji tuollainen reipas ravi. Päivällä käytiin hiihtolenkki Villenjärvelle ja takaisin, oikeastaan palasin puolesta välistä takaisin Villenjärvelle että sain laskea mäen uudelleen :) En kaatunut kertaakaan tahallaan enkä muutenkaan. Ransu meinasi jo toisella kertaa väsähtää kun kaksi kertaa piti niin hirmuista vauhtia mennä koko mäki alas ilman mun pysähtelyjä. Illalla oli sitten itsellä vielä tunnin sulkapallovuoro, huh. Tänä aamuna taas hölkkälenkki, nyt illalla käytiin 3km hiihtämässä tuossa pellolla ja vielä toinen hölkkälenkki. Tuntui että jaksoin paremmin nyt illalla hölkätä tuon lenkin kuin vaikka eilen aamulla. Ehkä se on lumetta, tai sitten tällaisen heikkokuntoisemman kunnon nousu vain tuntuu niin nopeasti. Onpahan tullut ainakin ulkoiltua ja liikuttua! Ransullakin oikein silmät loistaa ja sekin on selvästi onnellinen kun on nyt ollut muutama aktiivisempi päivä. Huomenna se menee agitreenien jälkeen taas hoitoon perjantaihin saakka, jossa sitten joutuu olemaan enempi tekemättä mitään. Eikä mullakaan ole motivaattoria joka innoissaan lähtis hiihtämään tai muuten lenkille.

Schapeihmiset sai meidät innostumaan tämän vuotisesta Agirodusta ja pitihän sinne sitten ilmoittautua… Katsotaan nyt että mennäänkö yksilökisoihinkin, mutta joukkueessa ollaan näillä näkymin mukana. Rankka viikonloppuhan siitä tulee jos kahtena päivänä kisailee ja siihen päälle se kaikki muu hälinä mitä siellä varmaankin on. Majoittumistakin pitäisi keksiä että miten järjestää. Mutta kaikki aikanaan, mennään nyt nuo Agilitypäivät ensin, niitäkin on kahdet tässä välissä. Eihän tässä muita harrastuksia tarvikaan kun yhden ansiosta saa mennä ympäri Suomea ja tavata uusia koiraihmisiä ja varsinkin saman rodun harrastajat :)

Koiraurheilua ja lihashuoltoa

Maanantai-iltana vietettiin meidän 3v hääpäivää vaikka se olikin tiistaina, ja meidän molempien vanhemmat ja mun pikkuveli tuli käymään. Päivällä sattui Ransun mielestä jo aika erikoinen tapaus kun joku papparainen tuli soittamaan ovikelloa, ja mulla jotenkin oli siinä sitten vaikeuksia komentaa Ransua ja saada selvää toisen asiasta. No tietähän se pappa vain kyseli kun oli eksynyt teiden sokkeloihin. Ransu oli sitten illallakin epäluuloinen että kuka nyt taas tulee tietä kyselemään, mutta riemastui kuitenkin kun näki ketä tuli, ja sitten oli taas korvat hukassa kun olisi pitänyt yrittää rauhoittua kunnes vieraat pääsee istumaan. Oi onnea kun oli taas hoitajia, vähän jokaisen luokse kiersi vuorotellen. Noin mahtava meidän poika on silloin kun on tuttuja kyseessä, mutta sunnuntaina kun eräs rouva olis halunnu tehdä tuttavuutta tällaiseen harvinaisempaan poitsuun (jota tosin luuli ensin partikseksi, ylläripylläri) niin silloin nousi taas pintaan se ettei Ransu ole se vastaanottavaisin koira eikä tohtinut sitten päästää vierasta iholle eikä mennä itse muuta kuin pikaisesti nuuhkaisemaan. Maanantai-iltana herätettiin myös mukamas kauhistusta porukoissa, kun esittelin meidän turkinhoitovälineitä. Olin aiemmin näyttänyt kuvaa kissojen karvaläjistä, jotka sain irti Furminatorilla. Nyt näytin millainen vehje on livenä kyseessä, ja toin sitten näytille että Ransua käsitellään tällaisella haralla, kammalla ja ”veitsellä” mikä lienee oikeasti joku takkuhara, joka siis leikkaa tavallaan takkuja pienemmiksi. Se oli porukoiden mielestä suurin piirtein teurastusväline ja hyvä etteivät takavarikoineet sitä…

Sitten eilisiin treeneihin. Huokaisu kai tässä pääsee, vaikka olihan niissä hyvääkin. Ransu ei vaan välillä ollut kuulolla ja enimmän aikaa ohjaaja oli ihan unessa eikä osannut tehä mitään oikein. Enpä kysynyt mutta oliskohan rata ollut viikonlopun kolmosluokan kisoista, oli tai ei, niin siinä oli meille pari haastavaa kohtaa. Ensimmäisen kohdan ohjasin aluksi vähän typerästi, ja kaikenlisäksi senkin tavan vielä sitten niin että huidoin sen koiran taas väärällä kädellä putken väärään päähän. Joo antakaa mulle jotkut painot ranteisiin että maltan pitää ne kädet kurissa silloin kun niitä ei tarvita… Vaihdettiin siihen paikkaan valssi ja sehän olis varmaan ollut oikein hyvä juttu kun en olis tehnyt sitä valssia jotain puoli tuntia myöhässä. Treenikaveri tuli jo sanomaan että ensin pitäisi ite tietää mitä tekee ja sitten vasta laittaa koirakin töihin. Juu, epäilemättä näin. Istutin sitten Ransun paikalleen ja harjoittelin ilman koiraa. Muutaman toiston jälkeen päätin ottaa Ransun mukaan ja taas mentiin takapakkia. Mun teki mieli luovuttaa mutta eihän se käy vaan se onnistunut suoritus siihen piti saada ja kun sisuuntuu niin sitten sitä yrittääkin kovemmin. Saatiin sitten ihan sujuva putkeen vienti, jossa sitä ennen oli siis 2 hyppyä 90 asteen kulmassa. Kiitokset vinkeistä joita silloin sain, olen vaan nyt niin pettynyt omaan suoritukseen etten jaksa yrittää olla selkeä kuvaamaan tuota "kuviota" tänne.

Putkesta mentiin renkaalle vähän sellaista kiihdytyskaistaa ja siitä kepeille. Ensimmäistä suoritusta en muista miten se meni, ainakin puhtaasti ja ihan vauhdikkaasti, eli palkkaus siis siitä hyvästä. Keppien jälkeen oli kaksi hyppyä vierekkäin, ensimmäinen kierrettiin takaa eli kepeiltä jo mentiin tavallaan valmiiksi sinne taakse, sitten välistä veto ja heitto toisen hypyn yli ja sitten takaisinpäin pituushypylle. Sen jälkeen taas kaksi hyppyä vierekkäin, onko se nyt sitten poikittain siihen pituushyppyyn nähden. Ensin takaakierto ja välistäveto ja heitto hypyn yli. Nämähän me osataan, mutta kun vauhtia oli sieltä pituudelta tullessa aika hurjasti niin meinasi tulla yhteentörmäys ennen ensimmäistä hyppyä mutta niin me vaan pojat ja tytöt siitä mentiin onnistuneesti. Hypyn jälkeen oli vielä puomi, ja nyt se sitten kävi toteen: ylösmenokontakteja täytyy alkaa harjoitella puomillakin. Ransu tuppaa menemään puomille niin pitkällä askeleella että ylihän sitä mennään, Kokkolassakin jo katsoin että kylläpä otettiin niukin naukin kontaktit. Vauhtia jos laitetaan lisää niin sehän loikkaa puoleen väliin ylösmenoa... Otettiinkin pari kertaa nakkien avulla pysäytys, ja sehän toimii, siihen pitäisi yhdistää joku käskysana. Voi että jotenkin turhautti niin kovin tuollainen takapakki kun treenit ei muutenkaan olleet mitään superia. Vaan eihän niitä olis ylämäkiäkään jos ei välillä mentäis alamäkeäkin...

Otettiin uudestaan se kohta jossa tultiin putkesta renkaan läpi kepeille, toinen kerta vielä vauhdikkaammalla lähestymisellä mikäli mahdollista kuin ensimmäinen. Huusin renkaan jo silloin kun Ransu oli vielä putkessa ja juoksin itse jo renkaan ohi keppejä kohti. Ransu mieletöntä kyytiä perässä, ja PERHANA, se taipui kepeille!!! Katsoin jo siinä kun se tuli ekasta välistä sisään että nyt meni pitkäksi ja pahasti mutta eipäs niin se vaan taipui toka väliin ja olin revetä riemusta. Koko pujottelu meni varmaan parhaiten ikinä, ja siitä sieti olla ylpeä! Vautsi vau mikä poika!

Venyteltiin treenien päätteeksi, se on niin helppo ja mukava tehdä tuolla lämpimässä hallissa ja parashan se onkin suoraan treenien päätteeksi kun lihakset on vielä lämpimät. Sitten vielä kävelylenkki ja kotia kohti. Kotona illalla vielä hieroskelin Ransua, vaikka enhän minä oikeasti osaa hieroa niin kuin koulutetut hierojat, mutta parempi se on kuin ei mitään tekis. Eilen torstaina sitten lainasin kirjastosta kivan hieronta- ja venyttelykirjan, ja sitä luettuani otin Ransun uudelleen käsittelyyn. Ransu nautti niin kovasti! Hierojalla se ei osaa rentoutua ja jännittää kaikki mahdolliset lihakset, sen lisäksi että se aristaa tiettyjä kohtia. Mutta onneksi se nauttii siitä kun minä hieron ja käsittelen sitä, joten kotona hierominen on sille mukavaa ja rentouttavaa. Nytkin se vaan tuhisi tyytyväisenä, melkein nukkui ja oli aivan rento pojanpötkylä. Silmät menee heti kiinni, enkä ihmettele yhtään, itsekin nautin hieronnasta kovasti. Kun lopetin, Ransu nosti päätä ja katsoi mua sen näköisenä että ”et kai sä vaan aikonu lopettaa?!” Se antaa mun hieroa nekin kohdat joita se hierojalla aristaa, ilman että se hermostuu. Lopuksi kun lihakset oli lämpimät, kokeilin venytellä Ransun kyljellään maaten. Tein vaan aivan lyhyet venytykset kun liika on liikaa siinäkin hommassa. Ja huomasin samalla että on paljon helpompi venytellä Ransu maassa makuullaan kuin seisaaltaan. Jospa oppisin vielä siellä hierontakurssilla sitten lisää, jonne olen menossa seuraavana viikonloppuna.

Onnistumisia - ja epäonnistumisia

Eilen oltiin suunnitelmien mukaan Kokkolassa mölleissä. Vitsailin lauantai-iltana kun mietittiin pakkasrajaa, että jos sanon 10 astetta niin aamulla on tietysti 11. Noh, mitään ei kuitenkaan sovittu ja aamulla oli -9,8 astetta mittarissa. Pakattiin kamat autoon, häkki jo toistamiseen mutta tällä kertaa sitä päätettiin käyttääkin.

Väkeä oli huomattavasti vähemmän kuin viimeksi Kokkolassa käydessämme, varsinkin maksien määrä yllätti, olikohan puolenkymmentä koiraa. Medejä sen sijaan oli enemmän kuin edellisellä kerralla, ja vaihtelun vuoksi me maksikokoiset saatiin aloittaa. Oltiin aika hyvissä ajoin paikalla, tuntia ennen ilmoittautumisten alkua, mutta ehdittiinpä käydä kunnon lenkki. Vaatetta oli ihan liikaa ja meinasin saada lämpöhalvauksen. Ensimmäinen rata oli agilityrata jossa oli 19 estettä. Mulla on nyt joku musta aukko päässä, kun mulla menee nuo eiliset kaksi rataa ihan sekaisin mielessä, täytyy varmaan tarkastaa videolta mikä oli kumpaakin rataa etten puhu kovin sekavia. Ensimmäiseltä radalta otettiin komeasti 0-voitto ja aikakin oli jotain -12 sekuntia. Ransu meni kyllä aika lujaa sen ekan radan, ja otti silti puomin kontaktitkin. Eihän alasmenot ole niinkään ongelma vaan ylösmeno oli ekaa kertaa mennessä vähän luojassa että se otti sen. Saa nähdä missä vaiheessa joudutaan alkaa paneutumaan noihin ylösmenokontakteihin puomillakin, jos se alkaa ne vauhdissa ottaa noin epävarmasti. Ensimmäinen rata oli sinänsä yksinkertainen, että siinä ei ollut mitään erikoisia hyppyjuttuja, mutta siinä sai juosta kuitenkin ihan mukavasti. Ensimmäisellä radalla en myöskään tainnut juuri tehdä virheitä (ei kai me noin oltais sijoituttu jos olisin mokaillut) ja Ransullakin oli keskittymiskykyä.

Toinen rata olikin sitten jopa 21 estettä käsittävä. Eikä läheskään niin helppo kuin edellinen. Heti aluksi oli kolmen esteen hyppykuvio, jossa olis ollut mahdollisuus mokata. Se meni kuitenkin hyvin. Sitten puomille ja siitä kepeille, jossa sitten sattui ensimmäinen kämmi (musta tuntuu jo nyt että valitettavasti tästä huonommin menneestä radasta riittää enemmän kirjoitettavaa kuin tuosta onnistuneesta…) kepeille hakeutumisessa. Otin Ransun aika voimakkaasti haltuun puomilta tullessa ja yritin, huom yritin, toppuutella sitä kepeille menossa. Se oli mun kädessä aivan kiinni ja juoksin itse jonnekin sinne kolmannen kepin tienoille (miksi?!) ja Ransu tokasta välistä sisään. Ei kun alusta. Kepit meni muuten sitten hyvin kun alkuun päästiin. Otin aika varman päälle enkä mitään kovin kovaa vauhtia, mutta tulipa varma suoritus. Sitten oli taas kolme hyppyä ja ensimmäisen hypyn takana Ransu teki kunniakierroksen, ja mun vauhti jäätyi sen toisen hypyn taakse ja luultavasti seisoin liian lähellä estettäkin koska Ransu kiersi sen taakse. Eli kielto tuli. Videolta katsottuna sen poukkoilu näytti siltä että se raukka yritti kovasti ymmärtää mitä halusin mutta kun en ollut tarpeeksi selkeä ja vielä seisoin hypyn edessä niin taaksehan sitä mentiin mutta ei sentään tultu hyppäämällä yli. Paluutin takaisin hypyn oikealle puolelle ja matka jatkuin kolmannelle hypylle ja putkeen ihan ok. Putkesta renkaalle ja taas seuraavaan putkeen. Putken jälkeen mulle meinasi tulla vähän kiire, oltiin siis siellä nro 1 hyppyesteen luona, olisko se tässä vaiheessa ollut jotain este nro 12. Sitten tulee se toinen moka. Sieltä olisi pitänyt suunnata muurille, mutta mitä tekee ohjaaja?! Juoksee koiran juoksulinjalle itse, huitaisee kädellä vasemmalle kohti puomia ja huutaa ”muuri!” Mitä tekee koira? Ajattelee tietysti aivan oikein että emäntä se taas huutelee mitä sattuin estekäskyjä mutta ohjaa kuitenkin selvästi puomille tukkien tien muurille etten sitä ainakaan vahingossa mene vaan ymmärrän hakea puomille… Siispä Ransu pinkaisee puomille, huomaa etten tulekaan perässä ja putoaa puomin ylösmenosillalta alas. Eikä mene muuria ei sitten millään. Yritin monta kertaa lähettää nimenomaan muurin suorittamaan, mutta ei niin ei. Menen muurin taakse, Ransu tulee perässä selän takaa ja huudan putkeen ja näytän mielestäni oikeaa putken päätä. No Ransu on mennyt selän takaa mun ohitse ja näkee vain sen väärän pään – sinne siis! Lähetän uudelleen oikeaan päähän putkea ja sitten uudestaan niille kolmelle hypylle joille tultiin kepeiltä viimeksi. Siellä meni muuten ihan hyvin, mutta Ransu ei näköjään osaa tehdä kovin jyrkkiä käännöksiä (tai minä en osaa sille kertoa että sellaisiakin vois tehdä) joten siellä tehtiin vähän taas mutkaa mutta muuten oikein. Takaisin siihen pahuksen putkeen ja muurin yli tällä kertaa hienosti, ja vielä viimeinen hyppy. Kukaanhan ei ottanut tästä mitään tolkkua, varsinkin kun esitys (ja nyt ulosanti) oli sen verran haparoiva etten viitsi edes laittaa ”tuubiin” tätä videota. Tuon onnistuneen radan saatan laittaa, jos jaksan ladata, kiinnostuneet voivat seurata tuota video-listaa, linkitän sen siihen sitten. Ehkä mun kannattaisi alkaa piirtää radat joista puhun ja lisätä tähän tekstin yhteyteen, niin lukija pysyisi ehkä paremmin kärryillä? Tuo rata ei varmaan sinänsä ollut kovin vaikea, mutta minusta tuntuu ettei oma ja Ransun keskittyminen ollut ihan täysi kymppi ja kun sattuu yksi moka niin siinä menee sitten pasmat ja rytmi sekaisin.

Meillä oli siis käytössä uusi häkki, ja olihan se hyvä kun sai Ransun laittaa sinne välillä lepäämään rauhassa, eikä tarvinnut vahtia ettei toiset koirat pääse koko ajan iholle ja nykiä hihnasta. Jokin lämpimämpi alusta sille pitää sinne vielä hommata niin se on talvella mukavampi. Muuten olen kyllä tuohon häkkiin tyytyväinen, itselläkin jotenkin vapaampi olo ja paikka missä pitää tavaroita, kun ei tarvitse kaikkea koko ajan kantaa mukana. Kesäksi mahdollisesti sitten joku avaruuspeite siihen päälle ja häkkituuletin, niin se menee tilanteissa joissa joutuu olemaan ulkona auringonpaisteessa. Ja häkissä on reilusti tilaa, ettei tarvitse Ransunkaan kököttää siellä ahtaasti, vaan mahtuu reilusti istumaan ja seisomaan ja makaamaan niin kuin haluaa.

Mietittiin sitten kotimatkalla, että tuli onnistumisia ja epäonnistumisia, että mennäänkö loppukuusta Ouluun. Toisena viikonloppuna olisi möllit ja toisena viralliset. Vähän nyt tuntuu siltä, ettei ainakaan niihin virallisiin mennä, ja ehkä jätetään ne möllitkin väliin, kun huhtikuun alussa luultavasti kuitenkin ajellaan Nokialle schapendoesien agilitypäivään. Päällimmäisenä eilisestä jäi mieleen tuo huono hakeutuminen kepeille, muissa virheissä minä taisin ohjata tökerösti, mutta kepeille Ransu ei lähtenyt itsenäisesti vaan seurasi minua ihan liian lähellä. Toki, kun tuotakin videolta katsoo ja miettii, niin olisinhan voinut ohjata eri tavalla ja sillai helpottaa koiran suoritusta…

Tänä aamuna ajeltiin eri metsäautotielle, jonka tiedän olevan näin talvellakin paremmin aurattu ja sinne pääsee autolla. Jätettiin auto tien varteen ja käytiin puolen tunnin lenkki aamuisessa luonnonrauhassa. Ransu tuntui olevan taas täynnä virtaa, ja itsellekin tuli hyvä mieli auringonpaisteesta, lauhasta säästä ja lintujen laulusta mitä alkaa kevään tullen kuulla. Voiko mukavampaa tapaa aamun aloitukselle edes olla?

Jippii, pääsi hiihtämään!

Tässä on pari päivää mennyt vähän sellaisilla tylsillä kävelylenkeillä. Periaatteessa olis kai voinut hiihtämäänkin mennä, eihän nyt niin kylmää ole ollut. Mutta on vähän ärsyttänyt kun metsäautotiellä pitäis mennä umpihankea aika pitkästi ennen kuin pääsis vaikka kelkkareitille. Toissa iltana käytiin tuolla pyörätiellä lenkillä, ja harvoin siellä sattuu muita ulkoilijoita olemaan yhtä aikaa. Itse asiassa me on usein käyty siellä niin myöhään että tavalliset työssäkäyvät ihmiset ovat jo peittojen alla ;) Nyt kuitenkin takaisin tullessa näin että tulee joku hölkäten vastaan. Pyysin Ransun luokse ja kävelemään siinä mun lähellä, ettei sais tilaisuutta juosta sitä lenkkeilijää vastaan ja haukkua häntä pataluhaksi. Toistelin kehotusta pysyä lähellä aika tiuhaan ja kehuin kun käveli siinä lähes seuraamisasemissa vierellä. Hölkkääjä tuli kohdalle ja minä kehaisin sitten Ransua hienoksi pojaksi, sen se sitten otti yhtä kuin vapautukseksi, mutta en jaksanut välittää siitä, koska tilanteesta selvittiin kunnialla. Ensimmäistä kertaa aikoihin sain Ransun pidettyä hallinassa irti ollessa kun tulee tuollainen yllättävä tilanne eteen. Eikä kauaa tarvinnut odottaa toista. Vastaan tuli nimittäin toinen hölkkääjä - mutta hänelläpä oli koira mukana. Tiedän että nyt olis kyllä tarvittu valkosipuli-lihapullia että olis Ransu malttanut pysyä ilman kiinni pitämistä vierellä. Pysähdyin, menin toiseen laitaan pyörätietä, pyysin Ransun sivulle ja pidin hieman rinnan edestä kiinni. Toinen koira oli flexissä ja ei ainakaan vähemmän innostunut Ransusta kuin mitä Ransu oli siitä toisesta koirasta. Luulin jo että kaikki meni hyvin mutta just olivat päässeet ohi, niin Ransu kääntyikin taaksepäin ja pinkaisi sen toisen koiran luo. Mä keskityin niin Ransun kiinni ottamiseen etten hoksannut pahoitella edes. Anteeksi, mun moka! Nappasin Ransusta kiinni ja sanoin sille että "me lähetään nyt TÄNNE päin!" ja pinkaisin juoksuun. Muutenhan tuo olis varmaan vielä lähteny uudestaan sen toisen koiran perään.

Tänään sitten nakkasin sukset autonperään ja koiran perässä. No ei nyt ihan... Kehotin yli-innoissaan olevan koiran autoon nostettuani sinne sukset edeltä. Mentiin metsäautotielle ja siellä olikin joku armollinen moottorikelkkailija ajanut jäljen sinne kelkkareitille asti! Siitä kelkkareitiltä oli sitten tullut useampikin kelkka siihen tielle ja ajanut tietä pitkin joten hyvä oli hiihtää. Mentiin latua pitkin Pappissaareen aluksi. Melkein perillä huomasin että tulee hiihtäjä vastaan ja Ransu oli minusta n. 10m päässä. Ajattelin että no niin nyt saa hiihtäjä kuulla kunniansa kun Ransu ehti huomata sen hiihtäjän viimeistään yhtä aikaa minun kanssa. Hihkaisin että "Ransu, tänne!" ja ihmetys oli melkoinen kun Ransu tulikin aivan heti mun luo. Eikä puhunut sille hiihtäjälle mitään. Uskomatonta. Mikähän tuota meidän koiraa vaivaa? Onkohan se nyt aivan terve? En kyllä pysty käsittämään miten se torstai-iltana totteli sen lenkkeilijän kanssa niin hyvin ja nyt vielä tänään! Viimeksi kun ladulla tavattiin porukkaa niin muistatte varmaan kun kerroin Ransun mökästämisestä ja mun epätoivoisesta komennusyrityksestä... Ei voi olla kuin ylpeä tuosta pojasta, se vaan innostui kun tervehdin sitä hiihtäjää. Noh, käytiin Pappissaaressa kääntymässä ja tultiin takaisin ja hiihdettiin sitä kelkkojen tallomaa metsäautotietä eteenpäin. Käytiin ottamassa mäestä vauhdit ja käännyttiin takaisin ja hiihdettiin autolle. Ransu oli niin onnessaan kun pääsi hiihtämään. Tai siis kun minä hiihdin enkä kävellä vetelehtänyt... Odotas poika kun kesällä kaivetaan pyörä naftaliinista...

Kotia päästyä oli niin ihana ilma, etten malttanut mennä heti sisälle vaan heiteltiin vielä vähän frisbeetä mistä Ransu riemastui kun ei sitäkään olla tehty sitten lumen tulon.

Ransu on osoittanut myös pientä edistystä mitä tulee vahtimiseen ja vieraisiin suhtautumiseen. Meillä on nyt käynyt talkkari kolmena peräkkäisenä päivänä. Torstaina otin sen hihnaan ettei se pääse pakenemaan eikä aiheuta turhia sydämentykytyksiä talkkarissa kun sehän on asianmukainen vahtikoira ja haukkuu ja murisee ja vaatii muutaman kehotuksen lopettaakseen… Eihän se mitään vihaista rähinää ole mutta mistä se vieras tämän luonteesta tietää. Ransu rauhoittui kun sai käydä nuuhkaisemassa talkkarin (puhdisti lattiakaivoa) ja sitten piti pari kertaa haukahtamalla mulle muistuttaa että täällä on sitten joku vieras, kun minä näytin aivan unohtaneen asian. Eilen kävi toinen talkkari ilmanvaihtokoneen takia ja taas sama juttu. Menin keittiöön tekemään aamupalaa ja kun toinen laskeutui jakkaralta alas niin Ransu ilmoitti minulle että nyt se tyyppi aikoo liikkua eteisestä johonkin :) Eilen ja torstaina se luuli aluksi että Antti tulee, mutta tänään se tuntui jo hoksanneen että ovesta voi tulla muitakin. Tänään talkkari kävi vielä tarkastamassa laitteen toimintaa, ja Ransu mun vieressä kommentoi ”mur” ja minä ”sshh” ja Ransu taas Once More ”mur” ja minä ”sshh” kun talkkari selosti miksi se laite teki niinkun teki. Ransun piti aina pikkaisen muka murahtaa kerran kiellon päälle. Minua huvitti kun hain talkkarille jakkaran, niin Ransu jäi eteisen ovelle istumaan, ihan kun se olis varmistanut ettei setä tule sen huomaamatta asuntoon, ihan kiltisti se siinä silti istui loppujen lopuksi ja ennen sen sedän lähtemistä meni jo pötköttämäänkin. Onneksi Ransu ei ole vihainen, vaan se ilmoittaa herkästi tulijat ja sitten nuo sen pörinät on lähinnä kait sellaista minun sanan uhmaamista ja kun teen selväksi että nyt riittää niin se on sitten vieraan suhteen ihan ok. Samoin se tekee hallilla treeneissäkin. Sen vakiporukan koirineen se tunnistaa eikä sano mitään kun tulevat ja menevät ovesta, mutta kun tulee joku outo tai uusi henkilö niin se kyllä kommentoidaan. ”Meidän treeneihin ei minun huomaamatta tulee asiattomia!”

Huomenna suunnataan Kokkolaan mölleihin, ilmeisesti sää taitaa suosia. Viimeksi jätettiin Loppiaisen Kokkolan möllit väliin pakkasen takia.

Torstain vakio: agitreenit :)

Ilma on taas vähän (sopivasti) pakastunut ja eilen käytiin metsäautotiellä tekemässä verryttelyjä agilitya varten. Lunta tarttui "töppösiin" mutta ei yhtä pahasti kuin viikonloppuna. Ransu oli aivan mielissään hangesta, ja ryntäsi jopa metsään loikkimaan hankeen. Otin jalkapallon esille ja sitten mentiin lujaa! Ransu ei haluais luovuttaa jalkapalloa ollenkaan pois. Kun oli aika lähteä, menin autoon, pistin sen käyntiin ja johan tuli Ransullekin kiire huolehtimaan että muistan ottaa sen mukaan. Jalkapallokin jäi siinä toiseksi.

Ajeltiin Kannukseen ja käytiin lumipyräkän keskellä pikku hölkkälenkki. Oli mukava mennä lämpimään halliin aloittelemaan treenejä. Radalla oli erityisesti yksi kolmen hypyn "sarja" joissa mulla olis riittänyt enemmänkin harjoittelemista. Olisi pitänyt tehdä valssit nopeammin ja sujuvammin, ohjasin ensin eri tavalla, mutta muutin sitten ohjaustapaa. Ransu meni ne joka kerta just niinkun ohjasin, välillä turhienkin mutkien kanssa, mutta minähän sen niin lähetin tekemään. Keppeihin keskityttiin myös aika paljon ja kokeiltiin erilaisia tapoja palkata. Ensin jätettiin pallo keppien päähän näkösälle, Ransu menikin kepit aika vauhdikkaasti - ja jätti viimeisen välin pujottelematta ja hyökkäsi ottamaan pallon. Seuraavaksi Antti piti palloa kädessä ja heitti sen palkaksi. Yritettiin tällaista, koska Ransu odottaa multa palkkaa ja jos hetkenkin liian aikaisin alan kaivaa palloa taskusta, se lopettaa pujottelun kesken ja ihan kuin ajattelisi "nyt tein tarpeeksi ja saan sännätä pallon perään". Tuon Antin palkkauksen seurauksena Ransu alkoi kuulemma vilkuilla Anttia sivusilmällä kesken pujottelun koska tiesi että palkka tulee sieltä. Niinpä otettiin taas uusi avustaja ja tällä kertaa huolehdittiin ettei Ransu huomaa kenellä palkka on ja että se tulee täysin yllättäen sitten kun se on viimeisessä keppivälissä. Lopetettiin onnistuneeseen suoritukseen ja olin loppujen lopuksi tyytyväinen. Varmuutta täytyy vielä saada lisää, ja sitten vaatia vauhtia, tämä on todettu jo aiemminkin.

Muuten rata oli sikäli aika simppeli, että oli vain rengasta ja putkeen menoa, eikä Ransukaan mennyt väärään päähän. Mun pitäisi ottaa noita valssiharjoituksia aika paljon yksinään, ja Ransun kanssa matalilla rimoilla, että oppisin tekemään ne kuviot kovassa vauhdissa. A-este oli myös radalla, ja kontaktit otettiin hyvin. Olen vähän miettinyt, pitäisikö A-esteen alasmenolle opettaa joku sana jolla Ransun sais tarvittaessa pysähtymään, että voisin tarvittaessa vaihtaa ohjauspuolta esteen jälkeen ilman yhteentörmäystä. Sama ongelma on myös puomilla (ja oletettavasti myös keinulla), mikä ei haittaa silloin kun ei tarvitse vaihtaa puolta vaan voi jatkaa vauhdikkaasti matkaa.

Lopuksi mun piti vielä keksiä, miten saisin annettua Ransulle loputkin lihapullat ettei ne menisi huonoksi, ja eihän niitä ilmaiseksi voi jaella tai laittaa ruuan sekaan. Niinpä otettiin sitten jalkojen välistä pujottelua, ja tulipa siihenkin vauhtia kun oli kunnon palkat eikä niitä samoja tylsiä Froliceja joita kotona käytän sellaisten useammin tehtävien temppujen palkkaukseen. Viikonloppuna täytyy leipoa uusia lihapullia, teen siis palkkapullat itse ja pakastan aina sopivan määrän annoksina. Kaupan lihapullissa on niin paljon suolaa ja mausteita, etten sellaisia koiralle syötä kun en niitä kyllä itsekään pistäisi suuhun...

Lumiukko omasta takaa

Viikonloppuna käytiin pitkästä aikaa metsäautotiellä lenkillä. Aika tynkälenkiksihän se jäi, mutta sitäkin raskaampi se oli mulle ja Ransulle. Lunta oli varmaan 20 senttiä eli ihan kahlata asti ja nuoskaa sellaista. Arvelin jo etukäteen että se voi vähän kertyä Ransun turkkiin... juu ai että vähän... Ei päästy montaa sataa metriä kun katsoin että nyt alkaa poika olla sellasessa kuosissa että parempi kääntyä takas ennenkun simahtaa ihan täysin. Lumi paakkuuntui hirveinä massoina sen jalkoihin ja mahan alle. Ja hangessa kahlatessa se ilmiö oli kuin lumipallolla: lunta kertyi lisää ja lisää entisen päälle. Mun piti sitten jossain vaiheessa jo ottaa Ransu syliin ja kantaa sitä. Ransu painaa reilu 16kg, mutta nyt se oli varmaan tuplaten sen koska en jaksanut kantaa sitä kuin kymmenen-parikymmentä metriä kerrallaan. Eikä se reppana itekään meinannut saada jalkoja liikkumaan siellä hangessa. Mahan alla roikkui kymmensenttisiä lumipalloja ja jalat oli yhtä lumimöykkyä. Mä yritin hajottaa ja irrotella niitä paakkuja mutta eihän ne lähde. Ei auttanut kun houkutella Ransua kävelemään vähän matkaa omin jaloin ja levähtää itse samalla ja sitten taas kantaa niin pitkästi kuin mahdollista. Tuli jo mieleen että seuraavalla kerralla otan pulkan mukaan...

Osa lumesta karisi sitten siinä kun oltiin melkein takaisin autolla ja tie oli aurattu. Nostin Ransun autoon niin tunsi että oli se jo keventynyt monta kiloa. Meidät oli kutsuttu suoraan anoppilaan syömään ja siellä pihalla otin sitten kuvan Ransusta, laitan sen tuonne reunaan. Syötiin pikaisesti anoppilassa ja Ransu sulatteli sen aikaa pesuhuoneessa. Sitten lähdettiin kotiin suihkuttamaan pallerot pois. Kotiin kun päästiin niin eteisen lattialla puisteli sitten oikein topakasti turkin niin että mulle tuli kiire viedä matot ulos puisteltavaksi kun sitä lunta sitten vähän lensi. Huh, olipas se.

Illalla lähdettiin pyörätielle lenkille, ja virtaa oli taas vaikka muille jakaa vaikka päivällä väsähdettiin. Onneksi illalla ei lunta tarttunut turkkiin juuri yhtään kun tie oli aurattu eikä tarvinnut kahlata. Kyllä tuli taas mieleen että miksei mulla nyt ole sitä muutamaa kymmentä euroa että teettäisin Ransulle vihdoin sen kurapuvun joka olis eilenkin pelastanut noilta lumipaakuilta. Ja kohtahan se on kevät ja ihanat römppäkelit... ja mulla taas pesutalkoita. Tää talvi on kyllä ollut aika hyvä kun on ollut pakkasia niin lumi on ollut pöllyävää pakkaslunta joka ei juuri tartu turkkiin ja pieni kuivaus riittää ulkoilun jälkeen. Kohta ne ajat muuttuu ja sitten sitä olis jokaisen tassupesun jälkeen sitä mieltä että miksei meillä ole sitä kurahaalaria ja tossuja?