Rati-riti-ralla...

...tuli talvihalla. On ollut tuhannen kylmiä ilmoja ulkoilua ajatellen. Urheasti silti eilenkin käytiin 1½h lenkki Villenjärven taakse. Olipa siinä mielessä kiva lenkki pitkästä aikaa, ettei tullut ketään ihmistä tai muutakaan eläväistä vastaan tai näköpiiriin niin Ransukaan ei saanut tilaisuutta karata haukkumaan niitä pataluhaksi. Joku hurja siellä päästeli Villenjärvellä moottorikelkalla, varmaan just jäät kantoi. Metsässä oliskin ollut ihan mukava lenkkeillä kun tuuli ei passannut mutta auta armias kun oli aavalla tai sitten tiellä, kyllä tuntui että jäätyy. Ensin lenkkeilee itsensä hikimäräksi ja sitten kohta tuuli puhaltaa päin jäätävästi. Ransu ei tosin näyttänyt palelevan, ihmettelen kyllä sitä hieman, mutta se nyt onkin koko ajan liikkeessä. Ja lumessakin tarkeni kieriskellä, mua paleli katsellakin...

Illalla otettiin vähä temppuilua taas. Voi elämä kun tuo yks on sitten välillä kyllä turhankin touhukkaana. Sille sopii sellainen tekeminen jossa se saa koko ajan käyttää päätä ja yrittää ja kokeilla keksiä ratkaisun, ja sitten ei tarvitakaan montaa palkkiota kun se hoksaa mistä narusta vetää. Siksi kai se noista älyleluista tykkääkin ja on niiden kanssa näppärä kun se koko ajan touhuaa, keskittyy mutta myös kokeilee koko ajan. Niinpä nytkin, kun yritin opettaa sille klassista "näytä sormi" -temppua. Joo, peukalon se osaa nyt jo näyttää. Mutta senkin mielellään niin innokkaasti että koko peukalo on mun suussa ja saman tien kuono jo tökkii toisesta kädestä namunakkia ja lähellä on ettei siinä samalla jumpata istu-maahan-jumppaa. Välillä kokeillaan josko mä tarkottaisinkin "rekka-Ransu"-temppua ja haluaisin että se pakittaa. Senkin se tekee niin innoissaan että välillä ihan liikuttaa. Ei ole ainakaan vaikea antaa kehuja täydestä sydämestä :) Nyt kokeilin että miten olis jos opetellaan seuraavaksi pikkurillin näyttäminen. Juu ei. Ransu etsii vaan sitä peukaloa, ja sitten se nuolee loppukäden märäksi että kai se nyt kohta heltyy kun käsi tarpeeksi valuu kuolaa...

Eilen illalla muisteltiin että miten se tassulla laskeminen olikaan. Ransun matematiikka ei tunne lukuja ennen kymmentä ollenkaan, se raapi ilmaisurasiaa kaksin "käsin" aina ihan urakalla, ei siinä paljon ehdi sanomaan että ykkösestä lähtee... Siispä hylättiin se. Palataan asiaan ehkä sitten kun Ransu on vanha ja vähemmän touhukas, ehkä sitten on jo onnistumisen mahdollisuuksia. Nyt on yritystä suoraan sanottuna ihan liikaa!

Sitten ollaan otettu näitä tuttuja jalkojen välistä pujotteluja paikallaan ja kävellessä, sitä rekka-Ransua ja tänään muka vähän kaukokäskyjä. Heh, hyvin oon sen ehdollistanu istumaan kun etusormi nousee pystyyn, mutta istu-käskyllä se saattaa kyllä tehdä melkein mitä vaan... Seisominenkin meni harvinaisen hyvin, eli nousi istumasta oikein reippaasti seisomaan. Näyttää siltä että nuo pakitusharjoitukset on auttaneet tässä, paljon helpomman näköisesti hoksaa nousta jaloilleen. Eihän se varmasti mikään kympin suoritus olis, mutta meillähän ei olekaan tokon suhteen mitään oikeita tavoitteita! Silti kokeiltiin pitkästä aikaa seuraamista ja siitä maahan ja seisomaan jäämistä, oho, onnistui joka kerta! Rally-tokoakin sotkettiin väliin, kiva oli tehdä kun jäpikkä oli niin innoissaan ja nakkeja hurahti aimo annos. Lopuksi palkkasin upouudella lelulla, joka osoittautui aivan huikeaksi: kuminen pomppiva pallo joka vinkuu kun sitä puristelee. Se ääni on sanalla sanoen _rasittava_ mutta huomattiin tiistaina että vinkulelun vingutus innostaa ja kiihdyttää Ransua ja näyttää siis sopivan palkkaukseen hyvin. Tuskin maltan odottaa että saan sitä käyttää agilitytreeneissä.

Tänään oli vielä seuran pikkujoulutkin. Meidän kanttiinivastaava oli kyllä toimittanut aivan mainiot herkut paikalle, niitä sitten tuli naposteltua niin että housunnapit natisee. Ilta vierähti taas koirajutuista höpöttäessä kohtuu pitkälle, ja muistaakseni sanoin samaa viime vuoden pikkujoulujen jälkeenkin: koiraihmisten kanssa on mukava porista kun aiheena voi huoletta olla lähes koko ajan koirat! Kiitos siis taas seurasta :)

Hallitreenit + pälpätystä lämpimikseen

Oltiinpa tänään hallitreeneissä taas kahden viikon tauon jälkeen. Jostain kumman syystä mulla on treeni-into kasvanut tässä kun on ollut nyt vähän harvemmin agilitya, ja samaten tekis mieli kisaamaan... Vaan se mahdollisuus kun meni tältä vuodelta niin täytyy tarkastella josko tässä menis sitten edes epävirallisiin! Olis joitain ohjausjuttuja joita mun pitäis päästä kokeilemaan kilpailunomaisessa tilanteessa, ja virallisissa en kyllä viitsi alkaa kokeilla...

Mutta niihin treeneihin: oma tupa oma lupa. Siispä keppien sisäänmenokulmia koitettiin ottaa, noh menestys oli vähän sellainen että suorat kepit menee oikeastaan joka kerta hyvin. Ransu siis suorasta kulmasta irtoaa kepeille kaikista rohkeimmin. Sitten kun on tilanne se että sen pitäis hakea keppejä vinosta kulmasta mun edellä, niin se teki niinkin että meni kyllä eka välistä mutta tuli kepeiltä läpi, ei siis lähtenyt pujottelemaan. Se on luultavasti ajoittain epävarma itsestään ja siitä tekeekö oikein. Vaikka en tietysti moittinut kepeiltä ulos tulemisesta tai mitään, mutta onhan se niin etten ole siltä sellaista aiemmin vaatinut ja kun kepit ei ole meille se bravuurieste koskaan ollut, niin epäonnistumisia tapahtuu helposti. Seuraavalla kerralla suunnittelin ottaa verkot käyttöön, eka väliin, ettei pääse vain juoksemaan läpi. Kyllä se sitten lähtee pujottelemaan loppuun asti kun eka väli jää turvallisesti taakse. Otettiin välillä muuta ja sitten vielä ihan suorien keppien hakua täyspitkillä kepeillä. Noita sisäänmenoharjoituksia otettiin 6 kepillä ettei mene niin tylsäksi. Enpä kyllä oikein tiedä edettiinkö niissä mihinkään, noh, koskaan ei lopeteta ilman jonkinlaista onnistunutta suoritusta eli kyllä vinosta kulmasta mentiin kuitenkin molemmin puolin ok. Sitä täytyy vielä vahvistaa ja vahvistaa ja vahvistaa ja ottaa vähitellen vaikeampia keppikulmia. Nämä olis pitänyt harjoitella siinä vaiheessa kun harjoiteltiin verkkokepeillä koko estettä uusiksi, mutta kun se pahuksen talvi tuli eikä ehditty viime syksynä niin pitkälle.

Kontakteja otettiin sen verran, että puomia muistaakseni kolmesti, joista eka kerralla oli vauhtia ihan liikaa ja ylösmeno otettiin ehkä tassunpuolikkaalla ja alasmenosta loikattiin parimetrinen loikka ylitse... Uusi yritys ja napakymppi, toiselta puolelta samoin. Ai kun hieno jätkä! A:ta otettiin kanssa muistaakseni kerta puolelta ja toiselta, tosi hienosti meni. Keinu on ollut "katkolla" kun hallissa ei ole kunnon keinua, uutta odotellessa... Ehtiipä tuota ja keinu kuitenkin on mennyt aina niin ilman ongelmia etten oikeastaan harmittele ettei sitä pääse ottamaan kun ei se ole samalla lailla "ongelma"este kuin nuo muut kontaktit. Eipä kyllä näyttänyt taas olevan nuo muutkaan. Katotaanpa sitten mitä ne on seuraavalla radalla jolla ne mennään!

Hypyillä eteenmenoa, suoria hyppyjä ja sitten kääntelin vähä siivekkeitä. Hienosti liiteli hyppyjen yli ja eteen-käsky on yks mitä pitäis päästä kisoihin kokeilemaan onnistuuko se siellä kun se treeneissä nyt menee niin epäröimättä. Vauhtia siitä ainakin tulee lisää. Vähän taipumisharjoituksia, ja Ransu päätteli tehtävän aluksi niin että kun kolme hyppyä oli peräkkäin viuhkamaisesti, niin että kahden ensimmäisen yli täytyy hypätä yhdellä loikalla ja sitten viimeinen hypätä yksinään. Juu ei. Rimakorkeus oli 35cm ja hyppyjen väliä oli lähes 1,5m ja jätkä se vaan loikkaa ilman vauhtia molempien yli. Siis mitä ihmettä?! Onko joku joskus väittänyt ettei schapendoes hypätä osaa... Ransu teki sen kahdesti ennenkuin se hoksasi että joka hyppy hypätään erikseen.

En tiedä paljonko tuolle pitäis laittaa rimakorkeudeksi tai esim. pituusesteen pituudeksi ennenkuin se ei pystyis sitä suorittamaan. Enkä kyllä aio kokeillakaan, mutta kun se tuolla luonnossa metsälenkeilläkin omasta aloitteestaan esittää välillä sellaisia suorituksia että mä tunnen itseni välillä lähinnä ponnistuskyvyttömäksi norsuksi... Tai minä en ainakaan pysty hyppäämään pystysuoraan ylöspäin hartioideni korkeudelle, pompattuani just ennen melkein pari metriä ojan yli... Siinä vaiheessa kun minä ramuan samaa rinnettä ylös, Ransusta näkyy enää perävalot.

Vähän niinkuin välinumerona harjoiteltiin jokunen kerta jotain ohjauskuviota jonka näin Youtubessa. Ai että noita on kiva opetella, kun se on pari toistoa ja me jo osataan. Tänään kyllä meinasin hätäillä itse liikaa niin Ransukaan ei malttanut suorittaa hyppyä. Noista saa niin helposti sellaista onnistumisen riemua, se vaan tuntuu niin hyvältä, kun alkaa tekemään jotain uutta juttua ja Ransu tuntuu olevan heti mukana. Se vain tuntuu tajuavan että ai näin tämä menee. Yleensä uudet asiat on mulle vaikeita, Ransu kyllä hoksaa agilityssa varsinkin melkein heti kaikki tuollaiset jutut missä mennään mun vartalon ohjaamana. Sitten kun sen kanssa ottaa muutaman toiston molemmin puolin ja jättää asian hautumaan, ja palaa siihen taas joskus, niin huomaa yleensä että tämähän on jo tuttu juttu. Niin kävi muuten meidän peruutusharjoitusten kanssakin. Aloin yks ilta opettaa peruutusta käskysanalla "piip-piip". Se meni joten kuten ja huippupalkkasin yhteen hyvään suoritukseen ja lopetin. Temppu oli jonkin aikaa unholassa ja eilen sitten taas pakiteltiin. Ja oho, Ransupa peruuttikin pidemmästi ja nopeammin kuin viimeksi. Kohtahan tuolla voisi hauskuuttaa vaikka rekkakuski-appiukkoa :)

Tää päättyy taas vähän samoihin sanoihin kuin viimeksi (kello vaan taitaa olla vielä hieman enemmän), mutta nyt mä voisin mennä hauskuuttamaan itseäni katselemalla vilkkaan mielikuvituksen tuottamia unia.

Kaikkea pientä

Käytiin Ransun kanssa kyläilemässä perjantaina, ja nähtiin taas uusi pikkuvauva. Tämä vauva oli vielä isäinpäivänä nähtyä paljon nuorempi mutta vauva kun vauva. Ransu oli siitä vähintään yhtä kiinnostunut kuin Alinasta, olin tyytyväinen että samanlainen ystävällinen suhtautuminen ja uteliaisuus jatkui. Mihinpä se siitä, kun ei siitä huonoa kokemusta tule? Kuulemma on niitäkin koiria jotka ei tuollaisia pikkunyyttejä voi sietää ollenkaan ja suunnilleen söisivät siitä paikasta kun näkevät, aika hurjaa! Enpä hoksannut kysyä, oliko perheen omat koirat mustasukkaisia vauvasta, tai mitä ne muuten on siitä tuumanneet, ainakin Ransu näytti saavan olla ihan ok siinä äidin ja vauvan lähellä. Ransukin pääsi taas könyämään Demin kanssa.

Tänään käveltiin metsäautotielle, ja lähdettiin ihan uuteen suuntaan. Pyysin Antin hakemaan, että ehdittäisiin Ylivieskaan täkkiostoksille, kun oli 1½h lenkki takana. Mentiin jotain ihan uutta reittiä (taas) ja totesin että talvella en oikein tykkää tuonne suuntaan mennä kun sitten joutuu kilometrikaupalla kävellä tossuttamaan pikitien laitaa hihna kourassa. Ja minä kun en edelleenkään siitä tykkää (hihnalenkkeilystä) ja Ransukin menis mieluummin omaan tahtiin vapaana - alkaa aika herkästi hitaassa vauhdissa peitsata ja se nyt on niin vaikean näköistä kävelyä että hoh hoijaa. Mutta ens kesänä pyörällä sitten paremminkin vois tuota lenkkiä tehdä kun voi tuon asvalttitien ajella itse pyörällä ja siinä on hyvin piennarta missä Ransu voi ravata. Ja suurimman osan matkasta saa Ransu pyörälenkistä juosta soratietä vapaasti. Kesää odotellessa, vaikka nyt kyllä pääsis metsäautotielle jo hiihtämään autonraiteita pitkin. Mulla kun ei ole mitkään huippukalliit sukset ja ne on "pilattu" jo aikoja sitten hiihtää raaputtamalla pitkin metsäteitä ja kelkkareittejä joissa varvut raapii suksen pohjia. Siis ihan joutavat on nyt jo aloittaa hiihtäminen, taidankin viedä appiukolle ne voideltavaksi ensi viikolla! Kesäaurinko on varmaan sulattanut kaikki voiteet pois, sukset kun jotenkin kummasti sattui jäämään tuohon etupihalle ja siinä on varmaan ollut viime kesänäkin hellepäivänä ainakin 50 astetta lämmintä...

Päivällä siivottiin vähän niinkun joulusiivoustakin, kun laitettiin jouluvaloja sisälle ja ulos. Ulos pystytettiin kuusi (tekokuusi kuten sisällekin) valoineen ja viereen tälläsin vielä pari talvea lomailleen lumiukkolampun.  Iltapäivällä lähdettiin Ylivieskaan, pitihän Antille uusi täkkipeitto ostaa alennusmyynnistä, kun Ransulle annoin syksyllä pediksi toisen meidän peitoista. Näin sivuhuomautuksena: voiko koiralle olla kätevämpää petiä kuin kaksinkerroin taiteltu nätillä pussilakanalla päällystetty peitto, joka kestää pesun 90 asteessa? Katseltiin Kärkkäisen ilotulituskin, Ransu oli auton takaluukussa ja kyllähän sitä hirvitti ne alussa ammutut raketit varsinkin mitkä paukkui kovaäänisesti ja niitä tuli tiheään. Lopussa se oli laittanut maate, ilmeisesti ne isommat paukut joita tuli harvempaan, ei enää niin olleet pelottavia. Ja kun ei tilanteesta mihinkään päässytkään, niin voiko siinä muuta kuin todeta että ei tämä tapa kuitenkaan? Laittoi siis lopussa pötköttämään takaluukkuun.


Kai tästä joutais ottamaan Ransusta (ja vissiin kaikista muistakin perheenjäsenistä...) mallia ja menemään nukkumaan. Öitä siis!

Väsynyt koira = tyytyväinen koira

Isäinpäivä oli meillä jo tavallaan lauantaina, kun kokoonnuttiin anoppilaan ruokailemaan. Meidän molempien vanhemmat, meidän sakki ja Antin veljen perhe. Heillä on reilun 2kk ikäinen tyttövauva, johon Ransu sai nyt ekaa kertaa tutustua. Meillä oli hauskaa, kun vauva nukkui vaunuissa ulkona ja herättyään itkuhälytin tietysti välitti kitinän ja itkun sisälle olohuoneen pöydälle. Ransu kuunteli pientä rasiaa ihmeissään pää kallellaan puolelta toiselle, että mikä on tuo ääni, mikä tuosta laitteesta kuuluu? Ransu ei ole niin pientä vauvaa koskaan ennen nähnyt, eikä se ääni ole sille sillä lailla tullut tutuksi. Vauva tuotiin sisälle ja Ransu sai nuuhkia Alinaa. Kovasti se olisi halunnu nuolaista käsiä ja antaa naamalle pusuja, mutta ei niin pienelle vauvalle kyllä vielä tarvi antaa pusuja. Alinakin on vielä niin pieni ettei se oikein vielä ymmärtänyt koiran päälle mitään. Kyllä Alina Ransua katseli ja vähän kättäkin ojenteli kohti mutta ei vielä sillä lailla että olisi halunnut koskettaa. Katselivat kyllä tosi suloisen näköisesti toisiaan, niistä tulee vielä hyvät kaverit jos saavat tavata säännöllisesti ja kun Alinakin alkaa vuorovaikuttaa enemmän ympäröivän maailman kanssa niin uskoisin että siitä on mukava saada koskettaa pehmeää koiran turkkia. Alinan kotona ei olekaan mitään lemmikeitä. Ransukin on Alinan lähellä niin rauhallisesti ja on vain sellainen ystävällisen utelias, niinkun mä kyllä oletinkin, Ransu tulee lasten kanssa aika helposti juttuun kunhan lapset vaan ei pelkää eikä aja takaa tai muuta vastaavaa. No onhan se itsekin melko kakara vieläkin...

Sunnuntaina käytiin Iiriksen kanssa metsälenkillä Villenjärven takana. Iiriksen kotona asuva Donnakin oli mukana, mutta tämä on niin omanarvontuntoinen rouva että Ransunkin laittoi ruotuun melkein heti. Ransu on kuitenkin vähän sellainen "once more" muutenkin kuin nimeltään, että kyllä sen aina välillä piti käydä tarkastamassa tilanne, että eikö tuo tosiaan mulle lämpene?!  Iiriksen kanssa niillä synkkaa hyvin ja ottivat spurttia. Meille tuli yli kahden tunnin lenkki kaiken kaikkiaan. Ransulla riitti virtaa kun se on viikon ollut melko vähällä liikunnalla. Viime viikolla kun oli se hoitojakso ja sitten muutenkin menoa niin ettei tullut kummoisia lenkkejä tehtyä.

Päätin sitten että otetaan vahinkoa takaisin ja eilen käytiin metsäautotiellä kävelylenkki kahdestaan, tuli 13,5km ja aikaa meni jotain 2½ tuntia. Mä vielä illalla pelasin Antin kanssa tunnin sulkista. Ransukin näytti siltä että enimmät kasautuneet energiat on purettu, että oli lenkkiä tarpeeksi. Tänään sitten taas parin tunnin lenkki Villenjärven suuntaan. Metsässä on ihan kivasti lunta, ettei ole liian helppo kävellä, samoin tiellä. Mutta ei vielä kahlata asti. Käveltiin uutta metsäautotietä, joka on oikeastaan enempi vasta metsäautotien pohja kun se on alettu viime kesänä tekemään. Siellä meitä tuli yllättäen joku mies vastaan. Ransu nosti metelin, no se mies oli sitä mieltä että koiran tehtävä on haukkua, mä olin asiasta vähän eri mieltä.

Nyt alkaa itsellä ainakin tuntua jaloissa tuo reipas lenkkeily varsinkin kun maasto ei ole tasaista aurattua tietä ollut joten Ransulla (ja mulla...) taitaa olla huomenna lepopäivä. Pötkäle nimittäin makaa tuossa lattialla reporankana ja mun tarjoamaa luutakaan se ei jaksanut alkaa kaluta :P Ransu on just sopiva koira mulle, riittävän energinen että se jaksaa helposti tuollaiset lenkit ja touhuta tuntikausia mutta on kuitenkin väsytettävissä. Se on kotona rauhallinen mutta kun lähdetään johonkin niin se on sitten niin säpäkkänä :) Mä en varmaan edes osaa kuvitella millainen koira on oikeasti todella vilkas ja energinen, mutta mun mittapuulla Ransu on energinen ja juuri sopivasti. Toisaalta se jaksaa mennä mutta toisaalta ei se kyllä seinillekään näytä hyppivän jos ei pariin-kolmeen päivään tapahdu juuri mitään.

Hyvältä näyttää

Eilen oli sitten kauan odotettu ja jänskätty luustokuvaus Kari Ventelällä Kankaanpäässä. Aamuherätyskin oli näihin tämän viikkoisiin herätyksiin nähden oikein inhimillinen, lähtö klo 8. Oltiin hyvissä ajoin paikalla ja mentiin jonon jatkoksi. Ransu kuvattiin toiseksi viimeisenä, mutta eipä sillä sikäli ollut merkitystä että kaikkien kuvat ja lausunnot saatiin vasta kimppakuvauksen päätteeksi.

Ransu oli reipas poika, ja yllätti mut positiivisesti olemalla niin reippaasti ja avoimesti ventovieraiden ihmisten kanssa. Rauhoituspiikistä se ei ollut moksiskaan, mutta kun käveltiin toimenpidehuoneesta odotushuoneen patjalle, minne oli tarkoitus nukahtaa, niin hädin tuskin päästiin patjalle kun uni tuli kuin halolla olis päähän lyöty. Ransu vaan lysähti siihen mun eteen joten eipä siinä sitten tarvinnut paljon rauhoitella vaan jalat hyvään asentoon ja panta pois, sitten se jo haettiinkin röntgenhuoneeseen.

Kuvauksessa meni yllättävän kauan, jotakuinkin 35min, mutta otettiinhan niitä kuviakin aika monta. Selästä muistaakseni 4 kuvaa, lonkista 1, kyynäristä 1, ja sitten oli molemmat polvet ja olat kuvattu omiin kuviinsa. Ransu tuotiin heräilemään peiton päälle ja se oli hauska kun muuten silmät pyöri ympyrää ja oli ties miten päin, mutta kun kosketti ja jutteli niin ne kääntyi oikein päin ja katsoivat, mutta heti ei jaksanut/pystynyt reagoimaan muuten. Käänsin päätäni hetkeksi sanoakseni jotain, ja sillä välin oli Ransu ihan yhtäkkiä ponkaissut pystyyn ja ehtinyt jo kävellä pari metriä! Niin äkkiä se nousi ylöskin kuin oli nukahtanutkin. Vielä se oli kuitenkin niin tokkurassa eikä jalat kantaneet, että toin sen takaisin makaamaan ja heräilemään. Koitettiin käydä asioillakin, mutta eihän sitä sellaisesta ymmärtänyt mitään, jalat vaan valui kasaan ja upposi hankeen joten turha siellä oli seisoskella.

Jännittävin hetki koitti kun kaikki 6 koiraa oli kuvattu, kun oli lausuntojen aika. Ne saatiin käänteisessä järjestyksessä eli mä sain jo toisena Ransun kuvat nähdä ja hyviltähän ne näytti. Ei mun kannata alkaa yrittää toistaa perässä mitään siisteistä lonkkamaljoista, mutta kuitenkin odotettavissa olisi A/A lonkat, 0/0 kyynärät ja polvet, sekä terveet olat ja selkä. Polvien, olkien ja osan selän kuvista sain heti mukaan kotiin, ne ei ilmeisesti sitten mene Kennelliittoon asti arvioitavaksi? Mutta ei pitäisi olla mitään syytä odottaa arvion huonontumista koska Karin mielestä lonkissa ja kyynärissä ei ollut mitään moitittavaa eikä poikkeavaa. Olin kyllä tosi helpottunut! Vielä tietysti odotan viralliset lausunnot, mutta uskoisin että Ventelä kyllä osaa asiansa ja näkee kuvista jos niissä näkyy jotain poikkeavaa. Toinen positiivinen yllätys oli kuvauksen hinta, joten eiköhän voi sanoa että kannatti käydä Kankaanpäässä asti kuvauksessa.

Onhan se nyt helpottavaa tietää, että tuo minun maksiluokkaan kasvanut schapepoikani on rakenteellisesti täysin terve, ongelmia ei pitäisi olla sen takia odotettavissa, ja kun hierojan mukaan lihaskunto on mainio, niin mikäpä meitä enää estäisi harrastamasta agilitya ja vaikka mitä muuta! Siispä mun tehtäväksi jää varmistaa että kunto pysyy yhtä hyvänä eikä loukkaantumisia tapahdu.

Joka päivä johonkin suuntaan

Meillä on ollut tämä viikko menoa ja meininkiä eikä loppua kohti juuri vähene. Lauantain kisareissun jälkeen sunnuntaina vietiin Ransu Kannukseen hoitolaan. Maanantain sai sitten itsekin vähän niinkuin lepopäiväksi ja lomaksi, kun voi ilman huonoa omaatuntoa vaan olla möllöttää, miettimättä että Ransu varmaankin haluaisi lenkille tai asioille... Tiistaina oltiin Antin kanssa Kuopiossa, siinä siis Ransun hoitojakson syy. Tytöt oli ilahtuneita kun tuttu hoidokki tuli hoitoon ja oli kuulemma mieluinen ja kiintyi nopeasti hoitajiin :) Ransu ja sitä myöten myös Satu saivat kehuja hyvännäköisestä trimmistä, vaikka onhan se jo nyt hieman kasvanut yli ja tarttis saksia muutamaankin paikkaan ettei niin hapsota karvat. Toisaalta, eihän sillä schapella ole niin väliä vaikka turkki ei olekaan just prikulleen ;)

Tiistai-iltana ehdittiin käydä ja kääntyä kotona (aamulla oli muuten herätys klo 03, lähtö tuntia myöhemmin, Kuopiossa oltiin vähän ennen kahdeksaa aamulla) kun piti lähteä hakemaan Ransu hoidosta ja lämmittelemään se agitreenejä varten. Startattiin siis omalla vuorolla Dognessissa. Tarkoitus oli treenata vähän keppien sisäänmenoja, puomin ja A:n kontakteja ja lauantain ratapätkää johon kokeilin nyt erilaista ohjausta. Kepit meni muutaman kerran ihan mukavaa vauhtia, sitten vissiin iski kyllästyminen, ei näköjään kestä toistoja ainakaan kaikilla kepeillä kovin paljoa. Yritettiin ottaa erilaisia sisäänmenoja, vaihtelevalla menestyksellä, mutta totesin että turhaa kun koira ei jaksa enää kunnolla pujotellakaan. Seuraavalla kerralla otetaan luultavasti enimmäkseen vain 6 kepillä, tarkoitus kun on harjoitella nyt sisäänmenoja eri kulmista.

Puomin kontaktit oli kyllä aika mainiot. Taas harkinnassa se "kyllä me treeneissä osataan"-paita... Vain pari kertaa otti ylösmenot niin justiin etten ollut tyytyväinen, muuten tosi hyvin. Samoin vain pari kertaa alasmenon skippasi, Antti oli apupalkkaajana ja kyttäsi alasmenon, mä ylösmenon. A-estettä ei edes otettu kun kerta puolelta ja toiselta, kun ne meni niin hienosti. Miten se nyt tuolla lailla?! Antti sanoi että toisella kertaa katseli vähän minua alas tullessaan mutta tuo on kyllä tosi hyvä juttu tuo ettei palkka tule minulta ja myös ettei se tule miltään namialustalta. Kun on käytettävissä apupalkkaaja, niin eipä pääse ainakaan varastamaan palkkaa eikä odota sitä aina ohjaajalta.

Ratapätkä otettiin vain kerran, kun se meni hyvin. Joo-o, kahdessa kohtaa ohjasin eri tavalla kuin kisoissa, miksi mä aina olen niin jälkiviisas? Miksen mä kisoissa osaa tehdä niitä oikeita ratkaisuja? Nimittäin kun se putken jälkeinen takaaleikkaus sujui todella hyvin sen sijaan että olisin yrittänytkään mitään persjätön tapaista. Treenit meni siis kaiken kaikkiaan aika mukavasti. Kolmessa vartissa ehtii ihan riittävästi asioita, varsinkin lämpimässä hallissa missä Ransulle näytti tulevan aika lämmin. Alussa se tosin touhotti vähän ylikierroksilla niin voi johtua siitäkin että virta meinasi sitten lopputunnista olla lopussa.

Keskiviikkona Ransulla oli lepopäivä, johan tuota oli silläkin ollut ihan tarpeeksi ohjelmaa. Mulla oli kuvataidepiiri, ja ai että mä nautin siellä! Meillä on aivan mainio opettaja, Seija Pulli-Marjakangas ja todella rennon ja kotoisan oloinen ryhmä. Muut osallistujat on iäkkäämpiä, vähintään keski-ikäisiä, mutta onkin hienoa nähdä miten erilaisia ja upeita töitä siellä syntyy. Ihanasti ovat ottaneet minut vastaan. Muut taitaa enimmäkseen tehdä akryyli/öljyväreillä ja pastilleilla, mä olen ainoa joka käyttää noita vesiliukoisia puuvärejä. Ne on herättäneet aika paljon kiinnostusta. Ja mikään ei ole tässä parempaa se kuin että saa ohjausta ja palautetta tekemisestään. Se on ihan eri asia kuunnella "joo on se ihan hyvä, oot sä hyvä piirtämään" -kommentteja kuin saada kuulla että "nythän sä olet saanut tälle sitä oikeaa luonnetta, mutta katsopa vielä uudestaan noita pään mittasuhteita". Onhan se kiva kuulla jos se on muidenkin kuin minun mieleen, mutta opettajalta on saatava palautetta eikä ei-mitään-antavaa höpötystä siitä että on se ihan hyvä... tämä ei ole aina koulussa kuvaamataidon tunneilla oikein toteutunut, siksi olen nyt niin tyytyväinen.

Tänään käytiin Ransun kanssa aamulla hakemassa Kennelrehulta vähän ruokaa. Illalla sitten pitkästä aikaa lenkki pyörätielle. Pojalla oli virtaa kuin pienessä kylässä. Huomenna sitten taas automatka tiedossa, kun ajellaan Ventelälle Kankaanpäähän luustokuvaukseen. Mua kyllä jänskättää se kuvaus ja etenkin mikä sieltä sitten tulee arvioksi. Toivon tervettä pakettia, mutta kun ei tuo ole täydellisyyttä hipova luustoltaan muutenkaan (purentavika ja häntämutka) niin jotenkin odotan että löytyy jotain huomennakin, selkää eniten pelkään. Turha murehtia etukäteen, mutta nyt alkaa olla tuo totuuden hetki niin lähellä ettei osaa olla murehtimattakaan... Noh puran sitten varmaan tänne tuntojani taas.

Ransu oli liekeissä ;)

Olipas meillä hienot kisat! Siitäkin huolimatta, että nolla jäi yhden pienen virheen takia saamatta. Radat oli mukavat, Ransu pääsi tekemään takaakiertoa josta se niin kovasti tykkää :)

Eka rata oli agilityrata. Kisapaikka oli mukavasti kuntoradan vieressä, ja vielä kun oltiin todella hyvissä ajoin paikalla, niin käytiin puolen tunnin verryttelyt alle sitä kuntorataa pitkin. Lämpimillä lihaksilla olikin sitten helppo ottaa vauhdikas startti. Lähdöstä mentiin varmaan 7 estettä puhtaasti, siinä ehti tulla pari takaakiertoa ja mulla oli perässä pysymistä. Sitten tuli kepit, jotka rataantutustuessa tuntui helpolta suoralta lähestymiseltä kepeille, eli just sitä mitä me harjoiteltiin viimeksi treeneissä hyvällä menestyksellä. Mutta enpä osannut ottaa huomioon että kun edelliset kaksi estettä tehtiin loivasti takaakiertämällä, koira ei tulekaan suoraan keppejä edeltävän hypyn yli vaan vinoon vasemmalle, ja siitä sitten Ransu ei osannut hakea keppien ekaa väliä vaan meni suoraan toka väliin. Sanoin "hups, kepit uudestaan!" ja upean pujottelun teki Ransu sitten perään! Olin tosi tyytyväinen. Loppurata olikin sitten muuten helppoa kauraa, mutta kontakteista (A ja puomi) en kehtaa olla tyytyväinen kuin A:n ylösmenosta jonka ottikin mainiosti puolivälistä pintaa. Loput mentiin sen verta vauhdilla, että luulin itse asiassa että otettiin toinen vitonen A:n alasmenolta. Antti sanoi että puomi oli aivan justiin ja justiin. Ei hyvä. Vauhtia riitti ja meillä oli hyvä fiilis. Myös viimeinen este muistettiin suorittaa...

Olin älyttömän tyytyväinen meidän vitoseen. Ihanneaika taisi alittua jotain -12,07 sekuntia, joka on meidän ennätys. Jos ei oltais tuota vitosta otettu, olis otettu komea nollavoitto. Noh sellaisella on turha jossitella, mutta rata oli niin hyvä omasta mielestäni että se tuntuu voitolta itsessään. Ja radalla oli sellainen ennenkokematon tunne mun ja Ransun välillä. Sellainen, että nyt meillä on kivaa, nyt me tehdään yhteistyötä, nyt ohjaaja ei ole niin törkeän myöhässä koko ajan. Tuntui, että Ransu oli just hyvin mukana, meni sopivan itsenäisesti, mutta oli tiukasti ohjauksessa koska takaakierroilla ei tehnyt turhia kaarroksia jne. mikä tietysti näkyy hyvänä aikana. Ainoa mikä harmittaa oli tuo ettei se osannut hakea keppejä. Se on mielestäni koiran tehtävä, hakea esteet. Ja kepit varsinkin, en aio sinne mennä sörkkimään ja osoittelemaan suuntia että tuonne noin tästä näin. Sitä paitsi treeneissä se on ottanut yllättävän kovasta vauhdista puhtaita sisäänmenoja, mutta olen kyllä välillä aistinut että välillä siltä tuntuu olevan hukassa keppien hakeminen kaikesta huolimatta. Mutta hyvin se sitten veti ne kepit.

Toka rata oli hypäri. Ransussa ei minkäänlaisia väsymisen merkkejä. Puhuttiinkin Antin kanssa matkalla että on sillä kasvanut kunto ja kisakunto kesän aikana, kun kevätkesällä se ei jaksanut sitä toista starttia mennä oikein mitenkään päin, mutta nyt kyllä menee. Ja meidän nollatkin on kumpikin päivän toiselta radalta. Noh siihen hypäriin sitten. Lähtö meni ihan ok, 3 ekaa estettä ja sen jälkeen meinasin olla ekan kerran pulassa. Olin kuitenkin tähän kohtaan osannut varautua, että putkelle ei voi saatella että ehtii tekemään persjättöä, mutta Ransu varmaan näki putken suun ohi vilahtavat jalat... Pari hyppyä ja sitten uusi putki. Ja taas mulla tuhannen kiire. Just ja just kerkisin jättöilemään ja eikun kaks hyppyä taas, pituus ja jälleen putki. Tuolla putkella ehdin ottaa vähän ennakkoa muurille, kun Ransu niin vauhdilla syöksyi putkeen pituudelta. Muurin jälkeen eka hyppy ihan jees ja itse asiassa Ransun itsenäisesti suorittamana, se luki mun liikkeestä että "tonne!" mutta sitten kun olin myöhässä niin se jäi sitten ennen seuraavaa hyppyä pyörimään mun eteen että "sano nyt tolvana että mihin?!" Kieltohan siitä tuli, olikin jo aika saada rangaistus siitä vain just ja just ehtimisestä ja myöhässä olemisesta... Hyppy mentiin, sitten pussiin ja siitä kieltämättä mielenkiintoinen vienti kepeille. Pussin kangas päättyi samalle tasalle kuin mistä kepit alkoivat, kepit mentiin siis suoraan takaisin päin pussin suuntaisesti, ja voin kertoa että piti kyllä miettiä että miltä puolen ohjaisin ja miten helpottaisin Ransun keppien hakemista, mutta ilmeisesti epäonnistuin koska se ei taaskaan saanut niitä haettua. Tuota täytyy kyllä nyt harjoitella. Tämän radan epäonnistumista en ihmettele, koska olin itsekin siinä vähän hukassa että miten me nyt nää mennään.

Kepeiltä sitten siihen putkeen mikä oli tokana, ja mun olis pitänyt ehtiä suunnitelmieni mukaan tehdä persjättö mutta enpä ehtinyt sinne päinkään kun tuo harmaa liitäjä oli vilahtanut mun silmäkulmasta mun selän taakse. Hehhe. Ransu kieppuu taas mun edessä sen näköisenä että unohtuiko rata vai miksi seison siinä keskellä hänen juoksulinjaa. Koitin hätäpäissäni ohjata hypylle mutta Ransu kiersikin taakse ja hyppäsi sen takaisinpäin. Hylly tuli että heilahti! Lähetin takaisin, sitten takaakiertäen toiseksi viimeinen hyppy ja vielä maaliin. Olipas siinä ohjaajalla ihmettelemistä! Ransu oli huippu ja harmitti niin kovin sen hyvin menneen ekaradan jälkeen että Ransu joutui noin pahasti kärsimään siitä että sattui nyt vain menemään niinkuin agilitykoiran kuuluu mennä - vauhdikkaasti. Varsinkin kun ohjaaja on koko kesän kitissyt ettei koira kulje. Sitten kun se kulkis, niin sitten sitä ei kykene ohjaamaan. 

Onneksi mä voin lohduttautua sillä että eka radalla oltiin samalla aaltopituudella ja tasapainossa, ja se tulos riitti jopa kolmanteen sijaan. Yleensä ehkä tuumisin että no joo onpa tosi kiva pokkailla palkintoja virhepisteiden kera, mutta nyt se rata oli mulle melkein kuin nolla, joten oltiin mun mielestä ansaittukin ruusukkeemme ja lahjakorttimme, vielä kun meidän aika oli keppivirheestä huolimatta palkintopallin nopein :) Videon puuttuminen jäi harmittamaan, kamera kyllä oli mukana vaan eipä se tykännyt pikkupakkasesta ja patterit hyytyi.

Tiedetäänpähän ainakin mitä treenataan kun avataan hallikausi tiistaina. Kisakauden jatkumisesta ei ole vielä tietoa, ehkä joulukuussa, ehkä vasta tammikuussa.