Tajunnanvirtaa

Varoitus: jos ei jaksa lukea omia pohdintojani ja tajunnanvirtaa Ransusta, sen käyttäytymisestä ja luonteesta niin kannattaa heti jättää väliin... tiedossa on luultavasti pitkä ja sekava selonteko jonka motiivi on epäselvä ;)

En saanut viime yönä unta ja meinasin jo silloin lähteä kirjoittamaan ajatuksia ylös, kun pyöri nämä mielessä... Oon miettinyt viime aikoina paljon sitä että joko Ransu pikku hiljaa alkais aikuistua ja kypsyä, se on ainakin ollut lähiaikoina varsin miellyttävä ja tottelevainen tapaus. Once Morehan se on kuten aina, oikealla nimellä kyllä nakattu oikeaa koiraa :) Käytiin toissa iltana sukulaisperheessä vierailulla. Ransu ei ollut ensin mukana, mutta hain sen sitten vähäksi aikaa katsomaan lapsiperheen tohinaa ja menoa. Hyvää tekee tuollekin olla välillä tilanteessa jossa kaikki ei ole ihan hissukseen hiljaa vaan tulee äkkinäisiä ääniä, kolahduksia ja liikkeitä. Ransuhan oli edistynyt! Jos nyt voi sanoa että edistynyt, kun ei asiaa mitenkään treenattu ole. Se oli harvinaisen lunkisti, kävi nuuhkimassa kaikki asukkaat, ei tosin mennyt oikein kenenkään puhuteltavaksi, mutta oli kuitenkin ihan reipas ja utelias. Perheen isä sai rapsutella sitä kaulalta, muita se vain nuuhki. Olin kuitenkin siihenkin tyytyväinen.

Mietin sitten jälkeen päin että juu hyvä Ransu, olet edistynyt ja olit reippaammin kylässä. Mietin myös tuota että miten se suhtautui vieraisiin ihmisiin joita ei ollut nähnyt taas kuin milloin lie viimeksi. Olen nyt vasta yhtäkkiä saanut sellaisen ahaa-elämyksen, että miksi Ransun pitäisi olla joku ylisosiaalinen kaikkien kaveri? Jos se ei ole sen perusluonne, niin sitten se ei ole eikä siltä pitäisi odottaa jotain sellaista mitä se ei ole. Oikeastaan kun ajattelen niitä enempi tai vähempi tuttuja koiria jotka on hirmu sosiaalisia ja avoimia ja itseään tykö työntäviä, niin en mä nyt sellaisestakaan itse tykkää kauheasti. Tietty jos se riittää että sanot että "mene pois" kun ei halua koiraa lähelleen (en ole sellainen tyyppi joka tykkää paijata ja lällyttää kaikkien koirat) ja sitten saa olla rauhassa, on eri asia kuin rasittava suuhun ja silmille tunkeva tapaus jolla tuntuu olevan siihen lupa olin minä mitä mieltä tahansa. En tiedä olenko nyt vaan sopeutunut siihen että Ransu on sellainen oma pidättyväinen itsensä, ja ajattelen siksi että se on hyvä, vai olenko nyt vain tajunnut ettei koiran ole pakko esittää kaikkien halinallea.

Tarkemmin ajateltunahan, jos Ransu kuitenkin käyttäytyy hyvin, ystävällisen välinpitämättömästi, niin se on niiden kaikkien muiden ongelma jos se ei haluakaan tulla rapsuteltavaksi. Ei se ole mun ongelmani, eikä se saisi olla Ransunkaan ongelma siinä mielessä että sitä koitetaan siihen houkutella jopa meidän omistajien taholta. Toivottavasti tämän tajuaminen välittyy Ransuunkin ihan luonnostaan. Niille ihmisille se varmaankin on ongelma ja pettymyskin, kun meidän koira ei haluakaan tulla liehakoimaan ja nuolemaan naamaa ja päähän taputeltavaksi. Voisin nimetä heti useammankin henkilön joka kuuluu juuri tuohon porukkaan. He olettaa että ovat tärkeitäkin ihmisiä koiran elämässä, jos se tulee osoittamaan huomiotaan ja kerjäämään rapsutuksia. Kyllähän monet koirat kai ihan oikeasti tuntuu rakastavankin kaikkia ihmisiä ja koko maailmaa. Ransu ei kuitenkaan ole ollut äkkiseltään muisteltuna yhdenkään ihmisen kanssa heti kaveri ja mennyt lääpittäväksi. Se tekee myös todella ison eron niiden ihmisten välillä, joilla on koiria ja jotka ovat koiraihmisiä ja sitten niiden muiden ja "koiraihmisten". Koiraihmiset ovat Ransun silmissä paljon kohteliaampia ja luontevampia eivätkä niitä kauhistuttavia käden ojentajia jotka tuijottaa herkeämättä kuitenkin epävarmoina siitä mitä pitäisi tehdä. Mutta niille ihmisille joista se pitää ja jotka tulee sille tutuiksi, se onkin sitten mukava ja tuttavallinen.

Sen lisäksi että yritän hyväksyä Ransussa tuon pidättyväisyyden, yritän hyväksyä sen muutkin piirteet, joita pidän sen heikkouksina ja joiden toivoisin olevan jotenkin toisin. Kaiken kaikkiaan tuo on kuitenkin oikein mukava ja helppo koira, jossa on paljon hyvää. Olen ennenkin sanonut että se on meille hyvin sopiva koira. Olisihan sen kanssa tekemistä esimerkiksi tuon vahtimisen kanssa, mutta ehkä olen vähän luovuttajafiiliksellä sen suhteen että sitä koskaan saisi pois. Enkä minä osaa sitä kanavoida hienosti sanottuna yhtään mihinkään, se haukkuu ja murisee kun joku tulee sen reviirille, se haukkuu kun joku lähestyy sen omistajia, ja on ehdollistunut ovikellollekin metelöimään. Mitä siitä, jos se ilmoittaa? Ei se hampaita näyttele eikä rähise niin tosissaan että olisi kimppuun käymässä. Varmasti tuntuu pelottavalta sille ihmisparalle joka sen kanssa joutuu vastakkain ja joka ei tunne Ransua tai lue sen elekieltä. Minäkään en ole vielä niin hyvä enkä taitava lukemaan sen käyttäytymistä ja elekieltä että voisin sanoa varmasti onko se meidän ihmisten puolustamista, epävarmuuttaan uhoamista vai mitä. Huonolta kasvatukselta se kyllä näyttää ja varmaan onkin... Ja laumanjohtajuuden kannattajien mielestä varmaankin myös merkki siitä ettei me olla sen johtajia täysin... Mene ja tiedä, mutta joka tapauksessa se että se pääsee esim. metsäpolulla haukkumaan jonkun ihmisen pataluhaksi, on sille palkitsevampaa kuin totella minun tänne-käskyä. Se tottelee vasta kun olen niin lähellä että se tietää että on pakko koska muuten tulee minulta tupenrapinat. Mutta silti seuraavalla kerralla sen mielestä on pienempi paha juosta haukkumaan, olla tottelematta luoksetulokäskyä ja lopettaa vasta sitten kun minä olen tarpeeksi lähellä komentamassa tai kutsumassa luokse. En vaan jaksa uskoa että mun taidot (ja ehkä myös kröhöm viitsimys) riittää siihen että saisin tuon tavan opetettua enää pois. Olishan se liian hyvin ja tylsää jos elämänsä ekasta koirasta olis heti saanut täydellisen kasvatettua ja koulutettua!

Viikonloppuna käytiin sen kanssa tuo Pirttiharjuntien lenkki. Jossain puolivälin tienoilla vastaan tuli mutkan takana mies ja 5kk ikäinen espanjanvesikoira. Ransu lähti haukkumaan, minä en ehtinyt edes nähdä mutta arvasin että joku lenkkeilijä siellä saa kuulla kunniansa. Huusin pari kertaa, mutta turhaan. Suotta sitä tuhlaamaan käskyjä kun koira kerran tietää ettei sen ole pakko totella... Tiesin myös kun haukku loppui ennen kuin ehdin paikalle, että siellä on koirakin. Miksi totella kun edessä on leikkikaveri?! Kummanpa itse valitsisit jos olisit koira... Ransu oli jo täyttä päätä kutsumassa sitä pentua leikkimään kun sain näköyhteyden. Hieman ärsytti kun unohdin kutsua sitten siinä lähellä Ransun luo että olisin päässyt kehumaan ja edes sen verran olis mennyt perille että käskyä on lopulta aina noudatettava, vaikka sitten viiden metrin päästä. Se mies päästi sen pennun irti kun minä saavuin, ja selvitti että hänen koira on ihmisille todella avoin ja sosiaalinen, mutta toisia koiria se on nähnyt niin vähän että niiden suhteen se on arka. Ransu kutsui ja kutsui leikkimään, mutta se pentu vaan alkuun rähähti sille takaisin. Se ei uskaltanut luottaa Ransuun vaikka Ransu miten tekeytyi pieneksi ja matalaksi ja vaarattomaksi ja oli ystävällinen. Ransu vaan ei luovuttanut vaan jatkoi leikkiinkutsumista eikä välittänyt pennun rähinöistä. Kohta se pentukin sitten vähän uskalsi mennä mukaan, mutta palasi aina miehen jalkoihin turvaan. Se mies kehui monta kertaa että onpa kiltti koira ja uros vielä. Olin kyllä sillä hetkellä ylpeä Ransusta. Paljon kivempi niin kuin vähän kaikille rähjäävä peto.

Siinäpä ne oikeastaan onkin Ransun selkeät huonot puolet. Vahtiminen mikä purkautuu tuolla lailla ja siitä seuraava tottelemattomuus. Oikeastaan muuten siihen olenkin tyytyväinen, ainahan ei ole hyvä päivä ja korvat päässä, mutta ne on sellaista pientä ja tilapäistä. Luonnetesti sitten joskus kertokoon sen kovuudesta ja toimintakyvystä sen mitä mahdollista, olen niitä itse vähän huono arvioimaan ja jotenkin ne on sellaisia vaikeita käsitteitä muutenkin... Mulle tärkeämpää on esimerkiksi se että se on kotona tuollainen rauhallinen olija, jonka temperamentti muuttuu siinä vaiheessa kun tarjotaan tekemistä. Ja että se on sopeutuvainen ja osaa rauhoittua vieraassakin paikassa. Hyvä matkustaja ja koirasosiaalisuus ei ole pahitteeksi kun mennään kisoihin, koulutuksiin tai leireille. Joku voisi haluta vaikkapa agilityyn vietikkäämmän ja "tulisemman" menijän, mutta me mennään sillä mitä on annettu ja toivotaan että aika tekee tehtäväänsä ja sopivat treenit. Viettipommi on viettipommi siellä harrastuskentän ulkopuolellakin ja enimmäkseenhän sitä arkea eletään vaikka miten tituleeraisi koiraansa "harrastus/kilpailukoiraksi". Paimennukselta odotan ensi kesänä myös sitä, että meidän keskinäinen suhde ja yhteistyö paranee, ja samoin johtajuus, kun Ransu saa tehdä sitä työtä mihin se on alunperin tarkoitettu. 

Toisaalta kun tuo tuntuu nyt tuosta pikku hiljaa saavan niitä aivojakin päähänsä (siihen 3v ikään on vielä matkaa jonkin verran...) ja muuttuvan sellaisesta teinipojasta vähitellen aikuisemmaksi, niin halajaa sille pikkuveljeä... Toinen ääni sanoo että nyt pitäisi nauttia siitä kun tuo yks epeli aikuistuu ja kypsyy, että miksi ihmeessä siihen pitäisi nyt haluta jotain pentua jonka kanssa aloittaa taas kaikki alusta? Kun se toinen koira ei olis Ransu, ei yhtä hyvä kuin Ransu, ja sillä voi olla ihan omat ongelmakohtansa. Toinen ääni taas sanoo, että ajattelepa mitä hyvää se toinen koira voi oppia Ransulta ja millainen mainio persoona sekin voi olla? Ja että siinä menee pari vuotta ennen kuin se nuorempi koira on kisavalmis harrastuskoira, niin kauan mä edelleen voin kisata vain Ransun kanssa, vaikka aika pitäisikin jakaa molemmille. Sepä se onkin, yksi tuntuu jotenkin niin sopivalta, ei tarvi miettiä kumman kanssa osallistuu johonkin koulutukseen vai maksaako molemmista (tuplasti kalliimpaa), kahden koiran ylläpito on kalliimpaa jne. Sitten toisaalta, kaksin aina kaunihimpi... Nyt olis aikaa panostaa toisen koiran kasvatukseen enemmän kuin kenties sitten työelämässä ollessa (olettaen että pääsis ensinnäkin opiskelemaan), ja mikä parasta/pahinta; vuodelle 2011 on luultavasti suunnitteilla pennut kahdelle sellaiselle nartulle joilta voisin ottaa meille sopivan pennun koska tahansa. Siitä päästäänkin siihen rotupohdintaan, jota olen tässä käynyt aina välillä. Olen miettinyt muitakin rotuja briardista lähtien, mutta vaikka välillä tuntuu että voisi vaihtaa rotuakin, niin olen sen verran myyty schapendoesille että eiköhän se kuitenkin ole se. En uskalla luottaa siihen että tällainen tuuliviiri kuin minä, jonka mielipide tässä rotuasiassakin vaihtuu yhtä nopeaan kuin tuulensuunta, tekisi hyvää valintaa vaihtaessaan rotua. Iso toivomus olisi että seuraava schape olisi medi-kokoinen, mutta sitä kun ei voi etukäteen varmaksi sanoa. On niitä muitakin asioita joiden täytyy sen pennun kanssa natsata kuin koko. Ikävintä on jos se jääkin juuri siihen medi-maksi-rajalle keikkumaan... ja joutuu lopulta maksiluokkaan. Olen vaan tullut siihen tulokseen että niin hauskaa kuin agility kaiken kaikkiaan onkin, niin jotain tavotteita siinäkin haluaa asettaa ja jos schapendoesilla meinaa agilityssa pärjätä, niin medikokoisena schape on parhaimmillaan. Ei tää ole helppoa pähkäillä, varsinkaan kun ei asu missään kunnon maatilalla tai edes omakotitalossa, tai edes omassa omistusasunnossa...

Nyt minä lakkaan kitisemästä ja iloitsen siitä mitä mulla jo on ja menen nyt touhuamaan tuon ihanan söpön kaikista parhaan poitsun kanssa :)

Tipe-tipe-tip-tap...

Aattopäivänä herättiin aamulla aikaisin joulusaunaan. Ei tietenkään Ransu, mutta me ihmiset. Saunottiin, haukattiin aamupala, puettiin tonttuvaatteet päälle ja lähdettiin kierrokselle. Ensin ajeltiin Haapavedelle ja käytiin siellä hautausmaalla. Haettiin mun mummu mukaan porukoille jouluaterialle. Ransu siinä samalla sitten tonttuili ja koristeli mun kanssa jo toista joulukuusta. Totta kai se sähläsi mukana silloinkin kun omaa koristeltiin. Ransu on iso poika, se antaa kuusen olla rauhassa, toisin kun kissat. On niilläkin meno rauhoittunut ja kuusikin pysyy nykyään pystyssä, mutta kyllä sen runkoon täytyy silti terottaa kynsiä ja nyppiä irti muovineulasia. Mummulasta ajeltiin Sieviin hautausmaalle, sitten puettiin Antti Joulupukiksi ja käytiin vakiopaikassa pukkeilemassa. Kotona oli vielä sen verran velvollisuuksia, että anoppi ja appiukko tuli meille joulukahveille puoli kasin aikaan, jaettiin lahjat ja alettiin aukoa paketteja.

Ransu meinasi että se avaa muidenkin paketit. Aattoilta on siinä mielessä sellaista säheltämistä, kun tuo kuopus tosiaan haluais osallistua kaikkien pakettien avaamiseen. Omissa kun ei tunnu olevan tarpeeksi. Ransun paketista paljastui Ottossonin Dog Twister jota tietysti piti ottaa matsi heti tuoreeltaan. Ajattelin että tuo voisi olla vaikeimmasta pääästä niitä älyleluja joita meillä ei vielä ole (ja joiden olemassa olosta tiedän). No oli niin tai näin niin helppo se silti taas Ransulle oli. Voi huokaus. Se yhdisti heti luupidikkeet samaan toimintoon kuin Casinossa ja nosteli ammattilaisen elkein luut pois tieltä. Sitten vaan tassulla ja kuonolla siirreltiin levyt vuorotellen pois namien tieltä. Että niin paljon se Ransun aivoja rasitti se lelu. Yksi kierros pelattiin ja nakin puolikas meni parempiin suihin. Toinen puolikas oli mun selän takana hyllyllä, ja en tiedä miten se livahti mun selän taakse mutta havahduin siihen kun joku haukkasi selän takana! Ovelaa, nakkivarkaus.

Pukkihan oli jo ennakkoon lähettänyt Ransulle kaksi joululahjaa. Hurtan oranssin Lifeguard-huomioliivin, joka otettiin turvallisuussyistä heti käyttöön sen tultua. On muuten hyvä huomioliivi! Tosi hyvät heijastimet, niitä on paljon ja väri on tosiaan huomioväri, metsässäkin erottuu nyt hyvin ja sehän on tietysti se tarkoituskin. Tuo on sellainen vetoketjullinen vähän paitamallinen liivi, joka siis puetaan päälle ja kiinnitetään vetoketjulla selästä. Se on jotain vähän lämmittävää softshellin tyyppistä kangasta, ja kun istuvuus on erinomainen niin se ei näy takertuvan metsässä mihinkään kiinni eikä lumikaan eksy kankaan ja ihon väliin.

Toinen joululahja on Ottossonin Dog Pyramid. Onhan se vaikeampi kuin nuo tavalliset pyöriteltävät pallot joista tippuu namit itsestään ulos. Tuosta ne ei tule ihan niin helpolla, mutta yllätyin ikävä kyllä silti miten helposti ne tulee ulos. Vaikka laitoin nakkeja eli aika tahmeita nameja, niin ne kyllä eksyi silti ulos. Tai sitten tuota koiraa ei vaan pidättele mikään. Seuraavaksi on hankintalistalla sellainen Tug-a-jug -pullo. Joku sitä kehui että on ollut mieleinen. On varmasti, tiedän että Ransukin paiskoo sitä varmasti onnessaan ja puree, joten joskus kun taas raaskii laittaa 20e koiranleluun (törkeän kallishan se on) niin se hankitaan sitten. Eipä mun kyllä tule laitettua säännöllisesti koiranleluihin rahaa, kun ei tuo niillä leiki eli ne on sitten näitä tällaisia puuhajuttuja ja palkkausleluja mihin rahat menee. Niitäkin Ransu toivoo sitten lahjaksi yleensä ;)

Tultiin joku aika sitten iltalenkiltä ja Ransu on pesuhuoneessa sulattelemassa tassujaan. On ne varmaan jo sulaneet, ja mä menen leikkaamaan tassukarvat lyhyiksi. Leikkasin niitä toki jo silloin kun ajelin sitä muutenkin, mutta se ei riittänyt joten nyt otetaan lisää. Katsotaan josko helpottaisi. Talvi on muuten niin kivaa lenkkeilyaikaa tuollaiselle lumipedolle, mutta siitä on ne omat ikävät puolensa...

Miten meni, vuosi 2010?

Vuosi alkaa olla lopuillaan, tänä vuonna ei tehdä agilityn suhteen enää mitään, palataan asiaan vuodenvaihteen jälkeen. Ajattelin vähän pohtia miten vuosi on harrastusrintamalla mennyt... Schapefoorumille oon huhtikuussa kirjoittanut tavoitteita tälle vuodelle, ja ne on olleet seuraavanlaiset:

-Startata virallisissa agikilpailuissa

-Treenata Agirotua varten, saada muutama erityinen ongelmakohta kuntoon

-Käydä rally-tokokurssi ja tokon arkitottis/alotoko

-Nousta agilityssa 2-luokkaan tämän vuoden aikana

-Jatkaa arjen tapakasvatusta...

Jaa-a, sitten olis varmaan sen itsetutkiskelun paikka, onko tavoitteet täyttyneet.

Startata virallisissa agikilpailuissa   Tulihan se startattua, ja kaksi LUVAa hankittua. Laskeskelin että niiden lisäksi on 4 kertaa ollut luva niin lähellä ettei ole tosikaan. Siis jotain käsittämättömiä pikkujuttuja, joista varmaankin kaikki menee koiran ja ohjaajan kokemattomuuden piikkiin. Oon ajatellut tätä meidän kisavuotta ja niiden hyllyjen määrää mitä on tullut... Alku meni siihen, että itse ja koira opetteli kisatunnelman sietämistä ja rutiineja startteihin valmistautumiseen. Kevätkesällä maha oli aina sekaisin ennen startteja :P Tämän kisaamaan tottumisen kanssa painittiin aika monissakin kisoissa, milloin karattiin radalta, milloin moikattiin ratahenkilöt, milloin bongailtiin Anttia yleisössä ja juostiin sen takia esteiden ohi... Ransu ei myöskään jaksanut keskittyä täysillä molempiin kahteen rataan.

Noh sitten tuli se "ongelma" että Ransu menee hitaasti. Juu okei olihan useana kisapäivänä aika kuuma viime kesänä ja se vie oman veronsa, mutta ei sillä nyt voi selittää kaikkea. Kaiken takana on ohjaajan oma pääkoppa, sanoi yks jos toinenkin, ja loppukesästä piti alkaa miettiä sitä oman pään sisäistä elämää, että millä mielellä itse niihin startteihin lähtee. Ja metsään menee jos lähtee sillä mielellä että on mentävä lujempaa, ja on saatava nolla. Suoritukset parani huomattavasti, kun unohdettiin ensinnäkin ne lähtöön jättämiset kaikenmaailman sivu-notulenytsivulle-sivusivusivuistu! -hokemalla joka varmasti latisti koiran vireen jos sellainen olisi muuten ollutkin olemassa. Toisekseen mä aloin ajatella, että me lähdetään nyt kuulkaa pitämään vaan hauskaa, ja tekemään omaa suoritusta, viis siitä mikä on tulos kunhan radan jälkeen tuntuu että meillähän oli siellä kivaa! Pari kertaa aiemmin melkein itkua väänsin ja näytin koiralle keskisormea että mokomakin elukka kun et osaa mutta eihän se sen koiran vika ollut kuin ne ehkä kaks kertaa kun se lakkasi kuuntelemasta ja teki omiaan. Lopun aikaa saa ohjaaja vaan katsoa peiliin ja etsiä itsestään virheitä! Se on mun syy jos radalla mennään väärin, mun syy jos en ole opettanut koiralle jotain. Koiran syytteleminen on lapsellista. Niin että se ajatus siitä hauskan pitämisestä tarttui selvästi Ransuunkin ja meidän suorituksiin tuli ihan vahingossa vähän vauhtia lisää, ja en kyllä ikinä unohda sitä ekaa nollaa Pietarsaaressa, mikä tunne meillä oli Ransun kanssa kun palkkasin sitä siellä maalialueen takana!

Siinä samoihin aikoihin kävi niinkin että Ransu ajeltiin lyhyeen turkkiin, ja se vauhti löytyi kuin salamaniskusta sen jälkeen. Oli se kyllä mennyt yhdet treenit sitä ennen aivan ennennäkemättömällä tavalla, mutta en voi olla ajattelematta etteikö tuo turkin ajelu keventänyt poitsun oloa sen verran, ja kun eteensäkin alkoi näkemään kunnolla! Käytiin Kokkolassa yhdet möllit sen turkin ajelemisen jälkeen ennen Kajaanin kisoja, ja mähän olin ihan pulassa sen kanssa. Se oli kylläkin hyvällä tavalla pulassa olemista, paljon kivempaa on yrittää selvitä koiran kanssa joka menee kuin jota pitäisi vetää radalla perässään. Kajaanin kisoista sanoinkin, että ne voi mennä joko erittäin hyvin tai erittäin huonosti, ja kuten näkee jo virallisista tuloksistakin - huonostihan ne paperilla meni kun hyllyt tuli, vaan olihan meillä hienoa menoa!

Siitä seurasikin sitten uusi haaste kun Ransu alkoi mennä aivan eri tavalla kuin mitä se oli koko kesän mennyt - mun pitäisi pystyä ohjaamaan aiempaa nopeampaa koiraa. Loppusyksyn kisat menikin sitten tosiaan sitä opetellessa, ja homma jatkuu. Eli meidän suoritukset ei ole olleet erityisen tasaisia, mutta johtuu varmaankin kehittymisestä mitä meillä on tapahtunut, ja ne vaiheet on kai pitänyt käydä läpi että on ymmärtänyt niitä asioita joita ymmärtää nyt. Mitähän sitä oppiikan tulevana vuonna kun tää puoli vuotta kisaamista oli jo niin opettavainen... ja mulla on kuin eri koira nyt kuin toukokuun alussa.

Treenata Agirotua varten, saada muutama erityinen ongelmakohta kuntoon   En ole varma mutta tarkoittaisikohan nuo ongelmakohdat kenties keppejä ja kontakteja. Noh niiden kanssa tehdään töitä yhä edelleen, mutta paremmalla mallilla ovat kuin silloin huhtikuussa, tai vielä Agirodun aikaan heinäkuussa.

Käydä rally-tokokurssi ja tokon arkitottis/alotoko   Rally-tokokurssi käytiin. Jotain jäi käteen, mutta ei niin paljoa että olisi oikein toden teolla kärpänen purassut ja olisi tullut alettua aktiivisesti tätä treenata. Laji on hauska ja kyllä sitä välillä tehdään, mutta ei sen enempää. Samoin arkitottis kurssilla käytiin ja meitä koitettiin patistaa kisaamaan, tai siis treenaamaan liikkeet kisakuntoon, mutta ei mua oikein kiinnosta... joten se jäi nimenomaan sille arkitottistelutasolle sitten.

Nousta agilityssa 2-luokkaan tämän vuoden aikana   Jaa-a, ehkä kuitenkin se kipein asia joka jäi harmittamaan tässä vuodessa, kun vuosi loppui kesken. Kisoja olis vielä marraskuulla ollut, mutta ne jäi sitten välistä luustokuvauksen takia. Harmittaa sikäli, koska mielestäni meillä olis ollut hyvät edellytykset tämän tavoitteen täyttymiseen, ei se vuoden viimeisiksi jääneissä kisoissakaan taas ollut kun niin tuhannen pienistä asioista kiinni. Pohdin tuossa jo aiemmin vähän niinkuin tätäkin, että miksei me olla kakkosissa niinkuin tavoitteet oli, sitä on kuitenkin turha jossitella miten monta kertaa on ollut nolla lähellä.

Jatkaa arjen tapakasvatusta...   Jep jep, sitä on tehty, en tiedä onko edistytty kun jätkänpötkäle on mikä on, muuten olenkin siihen tyytyväinen, mutta tuohon vahtimiseen ja ihmisille meuhkaamiseen en näköjään osaa puuttua niin että sen saisi loppumaan. Ja multa on jotenkin mennyt usko siihen että se enää edes onnistuu kohta 2½-vuotiaan koiran kanssa. Arpa on heitetty?

Entäs vuosi muuten kuin noiden tavotteiden valossa? Oikeastaan tavoitteet sikäli ylittyikin, että alettiin kokeilemaan paimennusta, mitä en ollut tavoitteeksi laittanutkaan. Toisekseen tavoite olis varmaan pitänyt olla Ransun luustokuvaaminenkin, suunnitelmissa se oli mutta ei varsinainen tavoite. Sekin tuli tehtyä ja tulokset toi helpotuksen.

Kirjailin jälleen Schapefoorumille tavoitteet vuodelle 2011; laitan ne tännekin muistiin ettei vaan pääse tulemaan liian lyhyt postaus!

- Ransu kakkosiin ja sieltä 1-2 LUVAa   Pitäisi kyllä olla ihan mahdollista, jos edes nykyinen taso säilyy ja tietysti eletään siinä uskossa että tulevista treeneistä ja koulutuksista saadaan jotain hyötyä. Tavoite saa ylittyäkin, mutta realistisesti asetetaan tällainen tavoite.

- tekninen kehittyminen ohjaajalla etenkin   Toki myös koiran täytyy kehittyä, mutta ohjaaja on siihen edellytys ja on niiiin paljon asioita joita minä/me ei osa(t)a.

- paimennus hyvälle alulle ja kilpailemisesta tai vastaavasta päättäminen (kisataanko joskus lajissa ja milloin se olisi ehkä tavoitteena)   Ensi kesänä tiedossa kolme paimennusleiriä, toivottavasti työt ja muut antaa mahdollisuuden osallistua kaikille niille. Jospa Ransu olis kypsynyt sinne 3 ikävuoden tienoille vähän enemmän kuin tänä syksynä oli, ja paimennuksessa päästäisiin eteenpäin ja nähtäisiin onko koirassa ja paimenessa potentiaalia yrittää kisata tai saada koulutustunnuksia.

- jäljestämisen kokeileminen (ja koukkuun jääminen?)   Tämä vaikuttaisi meille sopivalta lajilta, mua kyllä jo peloteltiin vaikka miten monen erilaisella jäljestämisellä, pitäisi kai nyt ensin keksiä kuka tätä opettaisi ja mikä olisi meille sopivin muoto.
- kotitottistelua ja uusien temppujen/taitojen opettelua   No ei tässä kai enempiä selittelyjä tarvitse.

Melkein tekisi mieli vielä lisätä tuohon listaan sellaisen oman "AD-kokeen" suorittaminen. Virallisesta kokeesta en koskaan tiedä tuleeko suoritettua, en ole tohtinut edes ottaa oikein selville missä asti noita kokeita järjestetään ja onko ne enimmäkseen saksanpaimenille tarkoitettuja. Olen kuitenkin ajatellut että nyt kun voidaan aloittaa pyöräily heti keväällä (viime kesänähän odotettiin sen 2v päivän lähestymistä), niin voisi kesäksi suunnitella jonkinlaista pyörätreeniä että syksyllä voitaisiin suorittaa meidän oma AD-koe. Omana haasteena, jos ei koskaan virallisena kokeena.

Ransu, Sanna ja Antti toivottaa blogin lukijoille riemukasta Joulua ja reipasta Uutta Vuotta 2011!

RumaRakki -agilitykoulutusilta

Hyvällä mielellä alan kirjoittaa illan agilitytunnista :) Meillä oli Dogness-hallissa Salme Räsänen kouluttamassa agilitya. Mukava päästä monen kuukauden tauon jälkeen ohjattuihin treeneihin. Eikä tarvinnut pettyä, vaikka kouluttaja oli uusi tuttavuus. Mukavinta oli tietysti se että ulkona oli -20 pakkasta ja sisällä varmaan hieman ylikin +20 astetta lämmintä.

Rata oli meille juuri sopiva, vaikeustasoltaan mielestäni 2lk rata. Pyysimme etukäteen hieman ohjausharjoituksia ja tekniikkaa, ei mitään tähtitiedettä vaan ihan sellaista perusharjoittelua jota tarvitsisi harjoitella ja eri ohjauskuvioiden käyttöä radalla. Sitä saa mitä tilaa. Rata ei ollut niin kimurantti ja hankala kuin Elinan koulutusradat on olleet, mutta eipä tarvitse ollakaan. Päästiin jopa 9 estettä 27 esteen radasta, sitten tuli stoppi ja palkkauksen paikka siinä kun Ransu tulkitsi liikkeeni pois päin pöydästä niin että se saa poistua pöydältä. Radalla oli siis pöytä, jota harvoin on kisoissa mutta joka kuitenkin saattaa tulla vastaan ja helposti unohtua harjoitella.

Jo ensimmäinen putkeenvienti vaati tiukempaa hallintaa kuin olin suunnitellut - minun suunnittelema ohjaus saattoi olla hieman myöhässäkin, jotain kuitenkin tein hieman vikaan kun Ransu kiersi sellaisen kaaren esteen takana. Meni kuitenkin putkeen ja rata pääsi jatkumaan mutta kohta otettiin luonnollisesti uudestaan. Sitten oli vuorossa kaksi hyppyä noin 90 asteen kulmassa toisiinsa nähden ja kumpikin mentiin takaakierrolla. Olin suunnitellut vähän erilaista ohjausta niiden varalle kun ajattelin että Ransu on pitkäaskelinen koira ja sille sopisi paremmin se että se saa ottaa ne pitkät loikkansa kuin kääntyä tiukasti ja kiihdyttää. Kouluttaja oli kuitenkin sitä mieltä että tässä tapauksessa matkassakin säästyy jo niin paljon sillä hänen ehdottamallaan ohjauksella (niisto ja eka hypyllä persjätöllä puolen vaihto heti siivekkeen jälkeen) että minun kannattaa suosiolla kokeilla sitä. Ja kyllä kannattikin! Ransu teki varmaan elämänsä parhaat ja nopeimmat ja tiukimmat takaakierrot ja käännökset, etten olis itsekään uskonut että se sellaiset taipuu tekemään. Olin sen verran häkeltynyt että persjättö oli sitten vähän myöhässä mutta hieno koira kun on niin korjasi sitten helposti ohjaukseen mukaan ja rata jatkui sujuvasti. Mikä vauhti niillä hypyillä oli! Taas se nähtiin että parasta vauhtia Ransu tarjoilee silloin kun mennään jotain tuollaista pätkää ja yhtä matkaa.

Siitä yhtä matkaa menemisestä sainkin taas kuulla, että sillä saa Ransuun vauhtia eikä sillä että sitä yrittää juosta henkensä hädässä karkuun. Ainoa kontaktieste radalla oli A ja se mentiin hyvin, moneenkin kertaan. Sitten tuli poispäinkääntöä, pakkovalssia, jaakotusta ja mitähän vielä. No kaikkea kivaa kuitenkin :) Ransu osasi pari kertaa korjata mun myöhässä olevan ohjauksen, hieno koira! Mielestäni en kuitenkaan nyt ollut kovin monessa kohdassa selkeästi myöhässä ja se kyllä näkyi sitten siinä että Ransu meni rataa ihan hyvin. Itse unohdin pari kertaa radan mutta mitäs tuosta... 

Olen ylpeä meidän suorituksesta ja sitä kyllä varmaan kehtais katsella videoltakin - jos sellainen olisi. Ei se ollut ollenkaan toivotonta, vain ohjaajan osalta välillä kun täytyi hieman olla nopeampi ja selkeämpi. Alussa kun lämppäsin Ransua hypyllä, tuntui että joopa joo mitähän tästäkin illasta taas tulee kun yks ei tunnu tietävän edes mikä on hyppyeste... tai takaakierto. Tai yhtään mitään. Puomin se halusi mennä oma-aloitteisesti, en muista mitä pyysin sitä tekemään mutta puomi oli siinä vieressä niin sinne siis. Aika vaan tuntui loppuvan kesken, olisin halunnut mennä radan vielä kokonaisena lopuksi mutta piti luovuttaa vuoro seuraavalle. Hieman huomasi ettei olla viimeisten kisojen jälkeen tehty kuin yksittäisiä esteitä ja parin-kolmen esteen sarjoja, kun nyt piti mennä pitkästä aikaa kokonaista rataa. Ransu on vaan niin hieno kaveri radalla, teki taas just niinku sanoin eikä sooloile omiaan. Heti kun tein hyvin niin se palkitsi sen tekemällä parhaansa. Itse asiassa tuntuu että Ransu yritti koko ajan parhaansa, ei se löysäillyt tai tuntunut kyllästyvän kun ei liikaa jääty hinkkaamaan samoja kohtia.

Illalla sitten kotona tehtiin tuttavuutta uuteen trimmauskoneeseen. Hain sen tänään postista ja illalla sitten vetelin sillä Ransun ensimmäisen kerran. Hieman harmittaa kun ostin turhan ison kampasetin, ne kammat on liian pitkiä, täytyy viimeistään kesäksi ostaa se lyhyempi setti, halvempi niin kun ostaa eri mittaisia teriä. Kone oli hyvä! Se on Andiksen AGR+ VetPack, eli tavallisen AGR+ :n lisäksi siinä on toinen akku ja autolaturi. Autolaturille en kyllä yhtäkkiä keksi käyttöä mutta toinen akku saattaa olla ihan kätevä. Nyt kun Ransu on kerran jo trimmaajan toimesta ajeltu lyhyeen karvaan, niin sen turkki on näköjään aika helppo ylläpitoajella uudelleen. Ei mennyt kauaa kun kone oli suristellut turkin siistiksi. Tehoa siis ainakin riittää, kone on käytännöllinen akkumalli, yksikin akku pitäisi riittää tunniksi ja tyhjän akun lataus kestää tunnin. Eli kun on kaksi akkua niin sillä pitäisi pystyä tekemään töitä taukoamatta tuntikausia, eikä mulla sellaista tarvetta ole. Jos haluaa, tuohon saa ostettua verkkojohdon ja siitä tulee verkkokäyttöinen. Tuollaisena akkuversiona se kuitenkin meidän käytössä pelitti hyvin eikä aikaa mennyt varmaan puolta tuntiakaan. En kylläkään ajellut kuin vartalon sopivan leikkuukamman puutteessa. Kesäksi lyhyempi kampasetti niin saa jalatkin ajeltua, nyt mun täytyy koittaa siistiä niitä saksilla. Ohennussakset pitäisi vielä joskus hankkia niin saisi siistittyä kuonon, korvat ja sitten tasoiteltua tuon leikkurin jälkeä. Mutta on meidän poika nyt silti siistimmän näköinen kun ei törrötä eri mittaisia karvatuppoja sieltä täältä - vaikka itse sanonkin elämäni ekan "trimmaamisen" jälkeen. Ransulla on tukkahärpäkkeitä kuin villakoiralla konsanaan vaikkei ole tukkaakaan ;) Kyllä tuo varmasti maksaa itsensä aika pian takaisin, kun tulee varmaan nyt ajeltua se parin kuukauden välein, ajattelin pidempää väliä mutta näyttää tuo turkki kasvavan ja kun saa itse ajeltua niin ei tarvitse ajatella sitäkään kuinka usein raaskii maksaa monta kymppiä trimmaajalle.

Toivottavasti päivällä ei ole niin kylmä ettei pääse lenkille, nyt on pötkäle tyytyväinen kun sai agiliitää, mutta aamulla se varmaan odottaa taas että pääsisi jo ulkoilemaan. Jotain vauhdikasta unta se nytkin näkee kun jalat juoksee omia aikojaan ilmassa :)

Ransun ja kissojen juttuja

Viime päivinä on ollut inhottavia ulkoiluilmoja, mutta ei ne ole Ransua tuntuneet haittaavan. Jos se osais niin se varmaan kysyis että minkä takia mä sille laitoin fleecemanttelin tänäkin iltana lenkillä päälle, kun paljon kivempi siellä lumessa olis möyriä ilman sitä.

Ollaan käyty metsäpolulla lenkkeilemässä, sitten metsäautotiellä ja sinä iltana oli vielä kylmä tuuli meitä palelluttamassa. Pellolla on käyty kuntoilemassa myös, nyt on hyvä aloittaa totuttelu kun lunta on vielä kohtuullisesti, vielä kun tulee 10-15cm lunta niin Ransukin joutuu alkaa tekemään enemmän töitä. Viime talven tapaan jos tulee lunta (vaikka nyt kyllä näyttää ettei tänne korkeudelle ole tulossa lunta vaan kauheita pakkasia) niin on sitten umpihankihiihtoa tiedossa. Tuossa pellolla on sitten melkein ainoita paikkoja missä voi pimeän aikaankin käydä lenkillä jos ei pyörätielle mene. Naapurit on useampana iltana sattuneet siellä puolen yön tienoilla olemaan iltaröökillä ulkona ja ihmetelleet varmaan että täytyy noiden olla päästään vialla kun ne keskellä yötä lähtee koiran kanssa kahlaamaan pellolle!

Perjantaipäivä meni vähän sinne tänne sinkoillessa. Aamupäivällä kaveri toi broileripötköjä ovelle, olin vielä nukkumassa mutta olihan sitä sitten kohta noustava. Seuraavaksi hakemaan entiseltä työkaverilta jänistä, Ransun ruuaksi tietysti sekin. Jänis saatiinkin kokonaisena ja tänään kävin appiukolla sen pienimässä, mä en omista niin hyvää puukkoa jolla kokonainen jänis saadaan paloteltua... Kun oli jänis kyydissä, niin sitten Nivalaan hakemaan kimppatilausta Vauhti-Raksulta. Takakontti täyteen lihoja ja sitten kaverin luokse jakamaan tilaus. Sen jälkeen alkoikin olla kiire Matkahuoltoon josta puolestaan piti hakea kissoille joululahja. Antti mukaan kotoa ja sitten hierojaa kohti. Huh inhoan tuollaisia päiviä kun pitää aikatauluttaa menemisiään noin mutta taloudellisinta se on silti hoitaa kaikki asiat samalla suunnalla yhdellä kertaa.

Pakastustilan kanssa meillä on nyt tosin ongelmia. Meillä on yksi korkea kaappi - se on täynnä Ransun lihoja, ja yksi pieni pakastinkaappi, jonne sitten yrittää mahtua meidän omat pakasteet... Nyt on vielä joulu tulossa ja pakkaseen pitäis saada mahtumaan joululeivonnaiset ja -ruuat, ja jos hyvin käy niin reilu 10kg meille ihmisille ruuaksi tarkoitettua jauhelihaa mun porukoilta. Oli ne raksut vaan siinä suhteessa helppoja... mutta mistään muusta syystä en niihin takaisin vaihtaisikaan. Vähitellen alkaa kiinnostaa kissojenkin raakaruokkimisen aloitus, vaikkei mitään ongelmia olekaan ainakaan vielä tullut Orijenin puputtamisestakaan. Vaatisi taas vähän perehtymistä ja ennen kaikkea viitsimystä totuttaa kissat lihan syöntiin. Doran kanssa se varmasti onnistuis aika helpostikin, mutta nuo maatiaiset on tähän asti olleet aika kehnoja syömään oikeaa lihaa. Samaa sapuskaahan ne kissat vois syödä aika pitkälti kuin Ransu, tietääkseni, mutta kuten sanoin niin kissojen raakaruokintaan pitäis perehtyä lisää kun ovat kuitenki enemmän lihansyöjiä kuin koira.

Kissatkin valtaa Ransun blogista sen verran palstatilaa, että ne kertoo mitä ne sai joululahjaksi vähän etukäteen. Möin jokin aika sitten nukkekotiprojektini pois, kun ei se ole edennyt mihinkään moneen vuoteen ja tuossa vaan jökötti ja oli hankala kapistus muutossa. Niillä rahoilla sitten päätettiin ostaa tilalle kissoille kiipeilypuu Catmaxilta. Samasta paikasta on tuo niiden entinenkin joka lienee jotain 4½ vuotta vanha ja todella hyvässä kunnossa ja on ollut kestävä ja mieleinen niille. Menee mainostamiseksi mutta menköön, en voinut olla kyllä ihastelematta miten siististi tehdyt osat taas saatiin. Nuo puuthan tehdään sillai mittatilauksena että saatavana on tietyt osat (valikoima laajenee koko ajan) muutamalla eri värisellä huopavaihtoehdolla päällystettynä, ja niistä voi sitten koota vaikka kuinka paljon erilaisia kiipeilypuita ja -telineitä. Osat on todella tukevia ja niissä on hyvä ja helppo kiinnitys, tasojen paikkoja ja korkeutta voi muuttaa, eikä kasaamiseen tarvitse työkaluja. Nuo puut ei keiku ja huoju kun kissat niissä rytistelee, mikään muu ei olekaan niillä kestänyt yhtä hyvin. Miten niiden narulla päällystettyjen pahvirullien nyt vois olettaakaan mitään kestävän... Kiinnitykset täytyy muistaa välillä tarkastaa, kun ne toki käytössä voi löystyä mutta hyvä puoli on se että ne voi oikeasti kiristää, toisin kuin ne kaupan halpispuiden tolpat kun kerran löystyy niin eipä niitä oikein saa enää kiristettyä kunnolla. Kiitokset jo laitoinkin Catmaxille asiakaskuvan kera, meidän asunto näyttää nyt taas hiukan enemmän eläinten valloittamalta alueelta :P

Tiistaina meillä on tiedossa agilitykoulutusta, eilen illalla sain radan tutustumista ja ohjauksen suunnittelua varten ja sitä odotetaan kyllä innolla. Radalla on vain hyppyjä, A ja putkia, eli tiedossa on siis kaiketi enemmänkin tekniikkapainotteinen kuin esteosaamisen treenirata. Jippijai, ohjaaja on innoissaan ja siinä innostuksessaan kertaili sisätreeninä poispäinkääntöä Ransun kanssa :)

Kaukokäskyjä ollaan otettu temppuilun ja muun "tottistelun" ohessa, ja oho ne alkaa sujua. Mä aattelin etten osaa sille ikinä opettaa seisomista. Ainakaan ilman että se tulee aina käteen kiinni ottamaan herkun. Eihän niillä edelleenkään kisoissa elvisteltäisi, mutta ne alkaa sujua jo niin hyvin kuin joskus kesällä päiväunissa näin :D Nyt osataan jo mennä joka käskystä mihin vaan käskyyn, kun alkuun esim. maasta istumaan nouseminen oli jotenkin mahdotonta suorittaa. Olen kuullut jotain huhuja ettei koira saisi kisoissa liikkua asentoa vaihtaessaan eteen tai taakse, tiedä onko niissä perää mutta kyllä meillä ainakin vähän paikka vaihtuu, yleensä eteenpäin. Ransu olis kyllä hyvä tokokoira kun sen kanssa vaan viitsis panostaa, oon ollu sitä mieltä ennemminkin ja oon yhä edelleen. Ohjaaja on vaan niin kädetön ja haluton tokon suhteen... Niinhän tuota tulee sille vaan jotain "tokoliikkeitä" opetettua, tällä hetkellä näen päiväunta jostain tyyliin noutamisesta, että se tavara nyt mitenkään pysyis suussa sen aikaa että ehtii mun käteen asti... Heh varmaan sitten kun Ransu on jotain 10v niin me osataan kaikki liikkeet EVL:ään asti mutta koskaan ei olla kisattu tai opeteltu liikkeitä aivan pilkun päälle vaan justiin pilkun viereen :D Paitsi ettei tällä opettelutahdilla päästä varmaan eskaria pidemmälle.

Itsenäisyyspäivän radanlukuluennolla

Itsenäisyyspäivänä tuli Janita Leinonen pitämään Vöyrille radanlukutaidon luentoa. Meillä oli navigaattorin kanssa pieniä ongelmia ja ajettiin sitten Vähäkyröön. Ikinä ei ole navigaattori ennen ajattanut noin paljon harhaan, joten myöhästyttiin sitten puoli tuntia luennolta. Toivottavasti emme ehtineet menettää mitään maata mullistavaa... Ransu jäi päiväksi yksin kotiin, Kannuksen hoitola on kiinni ja ei toista viitsinyt autoonkaan ottaa värjöttelemään. Hienosti oli jätkä ollut kotona, se ei ole ikinä joutunut ennen olemaan 11 tuntia yksin kotona, eikä mulla ole siitä kovin hyvä mieli, mutta hienosti oli kuitenkin ollut ja oli niin onnellinen kun tultiin kotiin ettei riemulla ollut rajoja.

Hieman sai noin luennon muodossakin ravisteluja omille ajatuksilleen ohjaamisesta. Monessa mielessä olen Janitan kanssa samaa mieltä, mutta kyllähän se välillä tuntui mun näkökulmasta aika "bortsunväristen silmälasien läpi katsomiselta", ja jouduin mielessä ajattelemaan välillä että mun koira nyt vaan ei ole tuon oletetun kaltainen, etten oikein voi suoraan tuotakaan soveltaa. Sanoinkin jälkeen päin Antille, että käytännön koulutuksessa on aina se etu, että kouluttaja "joutuu" katsomaan jokaisen koirakon yksilöinä ja millaisia juuri he ovat ja antamaan koulutusneuvot ja ohjeet sen mukaan, tuolla luennollahan oli varmasti monen tasoista porukkaa, jotka ohjaavat eri rotuisia koiria. Säkäluokalla ei kuulemma niinkään ole merkitystä miten ohjata tai opettaa asioita, kuin koiralla yksilönä.

Monia yleispäteviä sääntöjä kuitenkin jäi mieleen, yhtenä niistä se, ettei radalla koskaan pitäisi olla "suunnitelma B:tä". Silloin alkuperäinen suunnitelma ohjaamisesta on huono, jos joutuu miettimään ja epäröimään, ehdinkö tekemään niin. Tämä mulla kyllä riitelee omien näkemysten kanssa, koska totta kai mun täytyy keksiä jotain muuta jos en ehdi alkuperäiseen ohjaussuunnitelmaani, mutta se on sitten varmastikin totta että silloin alunperin teki jossain kohti virhearvioinnin. Janita puhui paljon ratojen kriittisistä pisteistä, vauhdin rytmittämisestä ja siitä, miten ohjaaja kuvittelee ilman koiraa rataan tutustuessaan tekevänsä ja missä kuvittelee koiran olevan. Taitava ohjaaja ohjaa täsmälleen samalla tavalla ja samassa rytmissä ilman koiraa kuin koiran kanssa. Vaatii varmasti kokemusta ja koiransa tuntemusta, mulle tulee ainakin jatkuvasti tilanteita eteen joissa välillä kuvittelen meidän etenevän vauhdikkaammin, ja sitten rytmi sekoaa siihen kun joudunkin tavallaan odottamaan Ransua, tai vielä pahempaa, jos en pysy itse mukana ja Ransu menee lujempaa kuin olin etukäteen varautunut.

Yksi mielenkiintoinen seikka oli sitten se, mikä ohjaajan ohjaamisessa kokonaisuudessaan vaikuttaa koiran tekemiseen mitenkin paljon. Mulle tuli kyllä siinä kohtaa yllätyksiä, ja täytyy kyllä tämän päiväisellä hallivuorolla pistää noita vähän testiin. Janita sanoi, että koiran pitäis kyllä mennä rataa ilman suullisia käskyjäkin, koska ohjaaja usein kuvittelee että huutamalla ja sanomalla estekäskyjä ja haltuunottoja ja ties mitä sekamelskaa, voi sitten lepsuilla vartalolla ohjaamisessa ja niinhän se ei ole kun ne käskyt merkkaa siellä radalla koiralle todellisuudessa kaikista vähiten. Tätä mä sitten mietin kanssa että ihanko tosiaan mä saisin Ransun menemään esteitä ja rataa ilman että mä sanon sille välttämättä paljon mitään. Mutta kyllä se varmaan toimis, Ransu lukee niin hyvin vartalon ohjausta (hyvässä ja pahassa), ja mitä mä nyt illallakin otin pikku harjoituksia olohuoneessa, niin en sanonut sille sanaakaan ja ohjasin takaakiertoja pahvilaatikon kanssa ja sen sellaista, kyllä se ne teki vähintään yhtä hyvin kuin jos hokisin "kierrä kierrä hyppy". Oikeastaan silloin kun ei puhu mitään, niin se on juuri niinkuin Janita sanoi: silloin ehtii miettimään ja joutuu miettimään mitä itse tekee saadakseen koiran tekemään oikein. Vielä kun ihmisen reaktioaika asioihin on puolisen sekuntia-sekunti tai huippu-urheilijoilla esim. lähtölaukausta odotellessa 0,15s, ja koiran vastaava on 0,06s niin koiralla on kyllä kaikki edellytykset ehtiä reagoimaan ohjaukseen, ja siitä näkökulmasta me ohjaajat ollaan varmaan koiran mielestä aina todella myöhässä!

Treenimäärä oli myös yksi puheenaihe, ja sain siinä vahvistusta omalle mielipiteelleni, että laatu korvaa ehdottomasti määrän ja koiran tasolle sopiva treeni ylivaikeat kikkailut. Janita sanoi että hän treenaa _koiran kanssa_ hirmu vähän loppujen lopuksi esim. viikossa, ehkä vain kymmenisen minuuttiakin per koira. Sen sijaan ohjausta täytyy hioa moninkertainen aika yksin ilman koiraa, jotta ne kerrat kun sen sitten tekee koiran kanssa, sen voisi tehdä kerralla oikein eikä rasittaa koiraa jankkaamisella ja toistamisella vain siksi ettei ohjaaja osaa. Koira kyllä osaa, kun perusasiat on hallussa. Olen samaa mieltä. Tähän mennessä mikä tahansa ohjausjuttu on sujunut kerralla oikein, kun minä olen tiennyt mitä mun täytyy tehdä ja teen sen ajoissa ja riittävän selkeästi. Ransu ei ainakaan tarvitse isoa määrää toistoja oppiakseen jonkin ohjauksen lukemisen, jokunen nappi suoritus minulta niin se on nappi suoritus Ransultakin ja siinä se.

Tuhlasin hieman rahaakin reissussa ja ostin Ohjaustekniikka -DVD:n. Ai että, mulla on pari niitä jo ennestään, pitäis palata niihin nyt uudestaan koska silloin kun ne ostin ja katsoin, me oltiin vasta alkeistasolla ja ne tekniikka-asiat tuntui hieman kaukaisilta haaveilta siinä vaiheessa. Nyt on tilanne toinen joten niistä videoista vois nyt saada enemmän irti. Pitihän se heti katsoa levy läpi ja aijai mä en malta odottaa että pääsen käytännössä kokeilemaan! Olohuoneessa piti hieman kuivaharjoitella, ja Ransu lähti melkein pyytämättä seuraamaan mun ohjausta, joten otettiin se sitten aktivoinnin kannalta. Ja kuten aiemmin sanoin, ilman käskyjä, vain vartalolla ohjaten, hyvin meni ja Ransu oli mukana juonessa.

Keväällä on suunnitelmissa Janitan agikoulutus Turussa, ja eilisen luennon perusteella voin vain odottaa jotain seuraavanlaisia tuomioita: "miksi sä noin teit?" "sä olit taas valovuosia myöhässä" tai "älä hätäile niin koiraskin malttaa tehdä..." Kyllä mä ne mun ongelmakohdat tiedän, varsinkin ajoituksen suhteen, siitä sain kuunnella eilen niin että korvia kuumotti vaikkei puhe minulle ollutkaan henkilökohtaisesti... No mutta orjapiiskurointia kai mä tarviinkin, mutta kyllä se nyt pitäis itsekin ymmärtää asioihin koittaa vaikuttaa muulloinkin kun koulutuksissa, kun kerran tietää mitä parannettavaa olis. Se kohta "teoriasta käytäntöön" vaan on tämän mun ketjun heikoin lenkki :P

Luennolta riittää sulateltavaa vielä moneen kertaan, toivottavasti muisti palaa pätkittäin kun sellainen tilaisuus tulee jossa noita neuvoja tarvitaan. Illan treenit on jo innolla suunniteltu, Ransulle on tiedossa vähän keppitreeniä, pieni ratapätkä jossa tulee harjoiteltua ohjausjuttuja ja kontaktien kertausharjoitukset, toivottavasti vain parilla toistolla. Sitä odotellessa; katselemaan unikuvia ratapiirroksista ja ohjaustekniikasta...

Hiihtokauden avaus

Kivaa, kun pakkanen lauhtui ja ulkona on taas ulkoiluun sopivat kelit. Eilen käytiin Villenjärven takana lenkki, ja olispa kyllä kannattanut olla kamera mukana! Puut aivan kuuraisia, ja niin kauniita auringonpaisteessa. Sopivasti hieman alle -10 astetta pakkasta, eihän siitä puutu enää mitään. Tultiin Kokkola-Kajaanitien pyörätietä tuohon meidän kentän kohdalle, ja lähdettiin siitä sitten oikaisemaan peltoa pitkin meille kotiin. Vielä ei ole niin paljoa lunta etteikö itsekin viitsisi tarpoa, ja Ransullehan se on hyvää alkuharjoittelua, jos vaikka saatais lisää lunta täksi talveksi ja pääsis juoksuttamaan sitä kunnolla hankeen.

Puputkin näyttää olevan ihan täysin suojavärissään. Törmättiin taas lähes kirjaimellisesti yhteen tapaukseen, Ransu ei edes ensin hoksannut että jänis lähti hyppyyn, kun se minua lähempää ampaisi matkaan. Vaan kun huomasi, niin ajojahti oli heti käynnissä. Jätkä pinkoo minkä jaloista pääsee pupun perään, no jänis ehti saada sen verran etumatkaa että Ransu ei päässyt kovin lähelle. Vaan jopa se oli innoissaan! Nauroin kaksinkerroin kun se juoksi jälkiä pitkin takaisin, sitten taas jäniksen menosuuntaan ja sitten alkoi jäljestää muitakin jäniksen jälkiä ja laukkasi pitkin peltoa. Eipä sattunut muita pupuja paikalle, vaikka niitä jälkiä oli aivan valtavasti! Sanoin Antille illalla kotona että jos sieltä löytyy meidän olkkarin maton kokoinen alue jossa ei ole jäljen jälkeä niin ihme on. Illalla käytiin vielä uudestaan pimeän aikaan pellolla juoksentelemassa, että saisi tuota energiaansa purettua.

Liekö täällä liikkuu ilves, kun näin jotain tassunjälkiä metsäautotiellä, jotka muuten olis voineet olla ison koirankin, mutta kun ei ollut kynnenjälkiä. Illalla Ransu oli pissakäynnillä pöhissyt ja murissut koko ajan pihalla, vaikkei Antti huomannut ketään ihmistä pihassa. Eikä ollut mennyt asioille tuohon metsän puolelle, pörissyt vaan pihassa. Mistä sen tietää, jos se haistoikin siellä jossain jonkun eläimen? Ihmistä kohti se lähtee yleensä haukkumaan, ja kuka normaali ihminen hiippailis pimeässä metsässä iltamyöhällä?!

Tänään sitten aamupäivä meni Ykassa asioilla juoksennellessa, ostin joulupaperia ja muuta sälää, että sais pistää noita lahjoja pakettiin - ennen kuin unohtaa mihin kaikkialle niitä on piilottanut... Sitten tuntui että nyt on päästävä luonnon helmaan, ja niin me lähdettiin talven ensimmäiselle hiihtolenkille. Muutama kilometri käytiin hiihtämässä, ja mukava oli ilma ja keli. Justiinsa sopivia tällaiset päivät ulkoilla. Aurinko ei paistanut eiliseen malliin mutta eipä se haitannut. Ransu tykkää kun lenkit on vähän vauhdikkaampia kun mä liikun suksilla nopeammin kuin kävellen. Muisti se heti viime talvesta että emäntää kannattaa väistää kun sillä on sukset jalassa, tai muuten se tulee päälle niillä! :D Takanakin se osaa tulla ja vaihtaa puolta sen verran kaukana ettei ota sauvoista itseensä. Viime talvena taisin kerran vähän osua sauvalla niin se riitti opettamaan että mulla ei ole silmiä selässä ja petoeläimellä on muutenkin nopeammat refleksit kun tällaisella pullanmussuttajalla... Huomenna lisää!