Mitä Missä Milloin 2011 ja 2012?!

Vuosi on lopuillaan ja schapefoorumillakin jälleen muisteltiin vähän vuotta 2011 ja sille asetettuja tavoitteita. Kävin myös listaamassa tulevalle vuodelle tavoitteita.

Täksi vuodeksi olin Ransulle suunnitellut seuraavaa (postaus 18.12.2010):

- Ransu kakkosiin ja sieltä 1-2 LUVAa  

- tekninen kehittyminen ohjaajalla etenkin

- paimennus hyvälle alulle ja kilpailemisesta tai vastaavasta päättäminen (kisataanko joskus lajissa ja milloin se olisi ehkä tavoitteena)

- jäljestämisen kokeileminen (ja koukkuun jääminen?)
- kotitottistelua ja uusien temppujen/taitojen opettelua

Liinulle ei tavoitteita ollut, kun Liinun meille tulosta ei ollut tietoa vielä vuosi sitten... Mutta sitten kun Liinun meille tulo varmistui, asetin tavoitteeksi sen, että se saa olla pentu ja mitään turhan vakavaa sen kanssa ei aloiteta yhtä nuorena kuin Ransun kanssa. Opetellaan talon tavoille, hankitaan peruskuntoa tulevia harrastuksia varten ja aloitellaan agility muutaman kuukauden ikäisenä.

Kuinkas sitten kävikään...

- Ransu kakkosiin ja sieltä 1-2 LUVAa

Ensimmäinen kohta eli nousu kakkosiin toteutui vuoden ensimmäisissä kisoissa. Ne oli kaiken kaikkiaan oikein hyvät kisat ja niinpä sitten hypäriltä saatiin viimeinen nousunolla ja menolippu kakkosiin. Me treenattiin koko viime talvi keskenään Dognessissa ja Salme Rumarakista kävi meitä muutaman kerran koutsimassa. Meidän omat, harkitut täsmätreenit tuotti tulosta ja Ransu ja minä kehityttiin viime talven aikana tosi paljon. Kevättalven kisoja varjosti sitten terveysongelmat jos niin voi sanoa. Useammissa kisoissa Ransu oli jumissa ja yksien kisojen jälkeen hieroessa Minna totesi lapojen seudulla olevan tulehdustakin, joten sitä sitten kuntouteltiin kuukausi. Huhtikuussa pari tosi hyvää rataa ja sitten pitkä kisatauko. Vain yksi startti KLAGissa heinäkuussa ja seuraavat kisat tais olla joskus elo-syyskuussa. KLAGissa tehtiin yliaikanolla, ja syksyn kisoissakin on tehty ihan ok ratoja. Melkein kaikkiin olen tyytyväinen. Vauhtia on löytynyt, keppien treenaus on tuottanut tulosta, mutta jotain me vaan aina mokaillaan kisoissa koska puhtaat tulokset on harvassa. Elokuussa vaihtui edustus toiseen seuraan ja syksyllä olikin tarkoitus taas kisata aktiivisemmin. Vuoden lopulla saatiin kakkosista se eka LUVA nollavoitolla, joten agilitytavoitteet täyttyi tulosten osalta. Vuoden vikoista kisoista otettiin vielä yliaikanolla, joten ihan kohtuullisissa fiiliksissä jäätiin sitten parin kuukauden kisatauolle.

- tekninen kehittyminen ohjaajalla etenkin

Tämä tarkoittaa ennen kaikkea ohjaajaa, mutta myös koiraa. Lähinnä sitä, että meillä oli puomin ja keppien opettelu otettu asiaksi viime talvena. Puomin treenaaminen vaihtui jossain vaiheessa juoksukontakteista pysähdykseen - tai johonkin sen tapaiseen. Ransun vauhti kepeillä on parantunut, niiden hakeminen on parantunut ja puomiin on saatu lisää varmuutta. Tämä on nyt ollut erityisesti treenin alla.

Koulutuksissa ollaan käyty ja niistä saatu itselle treeniaiheitakin. Mun ja Ransun yhteistyö on vuoden aikana parantunut ja osaan ehkä hieman paremmin kuin vuosi sitten ajatella, mikä sopii meille ja mikä ei. Uusia teknisiä juttujakin on opeteltu, ja mun mielestä me ollaan Ransun kanssa kehitytty tän vuoden aikana kohti kolmosluokan tasoa. Vauhti on monissa kisoissa ollut parempi kuin ykkösissä kisatessa, kun motivaatiota on saatu paremmaksi eikä ohjaaja ole ennen startteja kuin suolapatsas :) Väittäisin kyllä että Ransu on nyt taitavampi kuin vuosi sitten ja rutiinia kisaamiseen on ehdottomasti enemmän.

 - paimennus hyvälle alulle ja kilpailemisesta tai vastaavasta päättäminen (kisataanko joskus lajissa ja milloin se olisi ehkä tavoitteena)

Jaa-a no tuota tämähän meni sitten keväällä ensimmäisellä paimennusleirillä niin paljon paremmin kuin uskalsin odottaa, että mua alettiin toden teolla kannustaa osallistumaan ei suinkaan taipumuskokeeseen vaan junior herdingiin. Kirjoitin vuosi sitten tavoitteisiin tarkennuksen, että "kisataanko tai yritetäänkö saada koulutustunnusta". Ransu oli kypsynyt paimennuksen suhteen talven ja kevään aikana huimasti ja toukokuun paimennusleirillä se oli upea työkaveri. Silloin jo alkoi tuntua että kai me nyt taipumuskokeeseen ainakin... Heinäkuun leiriä odotellessa taisi tulla sitten ilmoittauduttua JHD-kokeeseen, eikä turhaan koska heinäkuun leirillä Ransu oli kyllä todella hieno paimenpoika ja elokuussa sitten oli helppoa kauraa paimentaa sen kanssa kaksi legiä ja saada JHD-titteli. Paimennustavoitteet siis täyttyi kolisten, ja uskallan haaveilla sen kanssa paimennuksen jatkamisesta niin, että kisaaminen olisi meidän kohdalla mahdollista joskus.

- jäljestämisen kokeileminen (ja koukkuun jääminen?)

Näin jälkeenpäin ajateltuna tämä tuntuu jotenkin turhalta tavoitteelta, koska meille tuli Liinu ja sen lisäksi että se vei toisena koirana tietenkin aikaa, niin ei mulla riitä into kovin monen lajin tavoitteelliseen harrastamiseen. Agility on meidän ykköslaji, Ransun kohdalla tosin paimennusta kannattaisi tosissaan harkita päälajina, mutta sitä hidastaa harjoittelumahdollisuuden vähäisyys. Noh, jäljestämistä kokeiltiin hupimielessä yhden kerran, enkä mä siihen sen enempää jäänyt koukkuun vaikka se selvästi oli hyvää ja väsyttävää aivojumppaa ja sopii tuolle nenänkäyttäjä-Ransulle hyvin. Odotin vain että olisin päässyt ohjattuihin jäljestystreeneihin muutaman kerran mutta kun se kurssi ei alkanut niin ei tullut sitten itsekään kovin paljoa tehtyä. Jos nimittäin joskus alkaa kiinnostaa enemmänkin niin enpähän ole ainakaan pilannut meidän alkeita tietämättömyyttäni...

- kotitottistelua ja uusien temppujen/taitojen opettelua

En muista näin äkkiseltään yhtään temppua tai taitoa, jonka Ransu olis nimenomaan tänä vuonna opetellut uutena... Paitsi ehkä se että opetin molemmat koirat vapaana ollessa pysähtymään "stop"-käskyllä vaikka tien ylitystä ennen. Ollut hyödyllinen ja tarpeellinen taito jonka varsinkin Ransu osaa ja malttaa noudattaa aika hyvin. Kotonahan me aina välillä kulutellaan muuten vain jotain jämänakkeja ja muita lihapaloja pienen tokoilun merkeissä mutta ei sitä nyt lasketa mihinkään...

Eli voisi kaiken kaikkiaan sanoa, että vuosi oli hyvä ja onnistunut. Meille muutti toinen, lupaava harrastuskoira ja Ransu täytti ja osin ylittikin tavoitteet joita sille asetin. Etenkin paimennus imaisi mukaansa ja sitä varmasti jatketaan. Liinu on opetellut tapoja, sen kanssa ei ole pahemmin tokoiltu, vaikka arkitokokurssilla pyörähdettiinkin. Agilitya se sen sijaan aloitteli hieman jo talvella hallilla leikin varjolla. Mutta aika pientä se oli kevääseen saakka kunnes pääsi omalle kentälle treenaamaan. Eli Liinun kanssa on ehkä nyt noin 6-7kk tehty agilitya "kunnolla". Ja pikkulikka on toistaiseksi tutustunut muihin esteisiin paitsi keinuun, puomiin, pituuteen ja okseriin (ja pöytään). Enemmän on siis treenattu hypyillä ja putkilla ja vuoden iän tienoilla mukaan tuli kepit säännölliseen treenaukseen. Liinu on minusta ikäisekseen ihan taitava koira ja jos en sitä onnistu sössimään niin sen kanssa mulle on haasteita tiedossa ja tavoitteita voi sitten laittaa sen mukaan.

Kuka mitä häh ens vuonna?!

Ransun tavoitteet

- agilityssa nousu kolmosiin

Vuosi aikaa hankkia kaksi LUVAa. Ei pitäis olla mahdoton tehtävä. Riippuu tietysti paljonko kisataan, olen suunnitellut vähentää kisaamista koska se on kallista treenaamista ja meidän ei Ransun kanssa tarvi mun mielestä treenata kisoissa olemista vaan itse ratojen tekemistä ja suoritusvarmuutta ja sitähän tehdään nimenomaan omalla ajalla eikä vain kisoissa.

- kolmosissa omien tavoitteiden asettaminen (kuten puhtaat radat, aina plussaa jos pääsee ihanneaikoihinkin)

Tämä liittyy vähän tuohon edelliseen. Mä en jaksa uskoa siihen, että meillä vois riittää kolmosissa vauhti serteihin asti, vaikka Ransun kanssa musta tuntuukin että meillä on parhaat ajat vielä edessä ja siihen on viimeisen vuoden aikanakin saatu hyvin vauhtia lisää. On vaan plussaa jos saadaan nollatuloksia aikaan, mutta kolmosissa mulla on tavoitteena hallita radat kokonaisuutena kiemuroineen ja tehdä virheettömiä ratoja. Etenkin kontaktien ja keppien osalta, koska niihin on tehty niin pirusti töitä.

- hyvien kontaktien tekeminen, kepeille vauhtia lisää treeneistä kisoihin

No tämä taisi tullakin tuossa jo äsken.

- paimennuksen jatkaminen ja Sinikan näkemyksiä kuunnellen mietitään koska HRD1 voisi olla ajankohtainen

Mä olen varma, että Ransulla on mahdollisuudet joskus suorittaa HRD1, mutta se ei ole vuoden 2012 asia. Ensi kesän paimennusleirit ja jos päästään muutoinkin lampaille, osoittaa sitten mikä on kehityksen vauhti että onko se seuraavan vuoden (2013) asia vai ei. Mutta varmasti ei ole tämän kesän.

- luonnetestaus

Olen ilmoittanut Ransun yhteen luonnetestiin. Sinne ollaan jonossa tällä hetkellä. Saapa nähdä tuleeko etsittyä muita vaihtoehtoja. Toisaalta mua kiinnostaa tietyt osiot luonnetestissä, toisaalta taas mulla on aika vahvat ennakkokäsitykset miten tulee käymään. En tietysti voi olla varmasti oikeassa. Mutta muistan vaan niin elävästi miten Sinikka K. sanoi, ettei Ransun luonteinen koira välttämättä pääse palveluskoirien luonnetestissä oikeuksiinsa vaikka se työkoirana olis hyvä ja sen ominaisuudet sopis sen oikeaan työhön eli paimennukseen tosi hyvin.

- agikoulutuksiin osallistuminen

Tälle vuotta on omalla seuralla ja rotuyhdistyksellä muun muassa tiedossa useampia agilitykoulutuksia. Tässä on nyt mietitty, että kenen koulutuksiin osallistutaan ja kenen ei. Ja kummalla koiralla. Tarkoitus on käydä koulutuksissa, koska ainakin kevättalveksi jättäydyn Ransun kanssa pois ohjatuista treeneistä.

Tämä nyt ei liity koulutuksiin osallistumiseen varsinaisesti, mutta en pysty enkä halua sitoutua tiettyyn treeniaikaan ja kun olen tottunut silloin tällöin maksettuihin koulutuksiin ja loppuajan omin päin treenaamiseen niin näin olen päättänyt jatkaa tästä eteenpäinkin. Sitten kun tällä systeemillä tuntuu tulevan loppumaton alamäki ja umpikuja niin katsotaan olisko asioita syytä tehdä toisin - nyt mun mielestä ei siltä tunnu. Yksin treenatessa voin keskittyä niihin asioihin joita meidän just tarvii treenata ja kun Ransu ei ole koira jonka kanssa viitsis jatkuvasti käydä parit treenit + kisat viikottain, niin voin itse treenit suunnitellen treenata meille sopivimmalla tavalla sen aikaa kerralla kuin tarvitsee. Ja kun halli ei ole ihan vieressä niin pystyn treenaamaan molemmat koirat kerralla. Tässä ei ole kyse mistään henkilökohtaisista henkilökemioista tai mistään sellaisesta vaan siitä, että tunnen koirani ja oon lähinnä entisen seuran ansiosta/takia tottunut treenaamaan itsenäisesti ja mieluiten treenaan niinkuin meille parhaiten sopii. Vaikka sitä voi joku ihmetellä mutta vapautanpahan ainakin paikan sellaiselle joka nimenomaan haluaa treenata ryhmässä sen tuella. Piste.

Liinun tavoitteet 2012

- peruskunnon luomisen jatkaminen agilitya silmällä pitäen

Liinun kanssahan on tehty Ransun mukana lenkkejä aika aktiivisesti viime kevättalvesta asti ja kesällä ja syksyllä jatkettu. Liinu on ehkä paremmassa kunnossa kuin Ransu tuon ikäisenä, mikä on vaan hyvä niin nyt kun se maaginen 1v tuli täyteen niin pystyy aloittamaan "aikuisen" tai ainakin täysikasvuisen koiran treenaamisen täysipainoisemmin kun kuntoa ei tarvitse vasta nyt alkaa rakentaa.

- agilityssa alkeistasolta möllitasolle

Liinun kanssa mulla on mottona se, että meillä ei ole kiire mihinkään. Joku voi tietysti nähdä asian eri tavalla kun Liinun kanssa on kuitenkin jo aika pikkupentuna tehty kaikenlaista, mutta se on ollut aika harvaa ja sellaista leikkimielellä tekemistä. Kesällä otettiin sitten hyppyesteet aktiivisemmin käyttöön ja aloin käyttää meidän tekemisistä treeni-sanaa koska alettiin tehdä asioita kunnolla ja vaatimuksia pikkuhiljaa lisäten. Liinu on mun mielestä tällä hetkellä alkeistason koira, koska se ei osaa kaikkia esteitä. Se pystyy tietyillä esteillä menemään vaikeampia juttuja kuin välttämättä kaikki alkeiskurssin käyneet koirat, mutta mun tavoite onkin että me opetellaan pikkuhiljaa este kerrallaan ja tehdään monenlaisia juttuja ja ratapätkiäkin ihan vaan enintään muutaman erilaisella esteellä ennenkuin otetaan esteopetteluun uutta. Tavoite on kuitenkin tämän vuoden aikana opetella kaikki esteet niin, että voisin mennä rataa jossa on mikä tahansa este ja ettei tarvi käyttää hihnaa esim. A:lla kuten tällä hetkellä. Jos tähän menee koko vuosi, niin menköön ja sitten pari seuraavaa kohtaa voidaan unohtaa. Liinun kanssa ollaan alkeiskurssille jonossa, mutta jono on pitkä ja veikkaanpa ettei me tulla ainakaan alkeiskurssia koskaan käymään vaan opetan Liinun itse. Katsotaan sitten miten on jatkokurssin laita...

- möllikisoissa starttaaminen

Jos ei tule mitään ihmeellisyyksiä tai ongelmia eteen, niin ensi kesän tai syksyn aikana olis tarkoitus käydä mölliagikisoissa. Niiden perusteella katsotaan, mitä tarvii treenata ja tunnutaanko me valmiilta virallisiin kisoihin. Liinun kanssa mulla ei ole kiire virallisiin kisoihin, koska mulla on Ransu, jonka kanssa voin kisata ja mulle ei ole itseisarvo että esim. 2-vuotiaana pitäis olla sitä ja tätä. En tahallani laita tavoitteita liian matalalle vain että saisin ylittää ne, vaan että malttaisin nyt itse tehdä asiat kunnolla enkä seurais tätä tämän päivän trendiä jossa koiran pitää olla kisavalmis 18kk ja siitä suunta nopeesti huipulle... Jos ei vaikka tarvis tehdä asioita yhtä moneen kertaan kuin ton toisen kanssa...

- kisavalmiiksi treenaaminen

Jos näin ei käy niin ei ole katastrofi. Kisata me ei kuitenkaan 2012 vuoden aikana virallisissa, joten jos tämä ei tunnu mahdolliselta niin nou hätä. Me kisataan sitten kun esteet on hallussa paremmin kuin Ransulla aikanaan oli kisaamista aloittaessa ja yhteistyön pitää olla huomattavasti parempaa kuin nyt.

- paimennuksessa JHD:n suorittaminen

Liinulle on ostettu kaksi legiä ensi kesän junior herdingiin, joten tavoitteena on JHD-titteli Liinullekin ensi vuonna. Toivottavasti talven aikana on kypsytty ja pikkulikka jatkaa viitteitä siitä mitä jo muutama kuukausi sitten nähtiin. Liinukin on ilmoitettu paimennusleireille.

- luustokuvaus

Mitä pikemmin tähän olis rahaa, niin sen parempi. Mutta virallisissa ei startata ennen kuin luusto on kuvattu. Toivottavasti saatais kuvaus tehtyä ja toivon tietysti että luusto olis kunnossa.

- aikuistutaan ja päästään mörköilystä ja murkkuilusta yli

Liinulla ei ole kovin pahaa murkkuikää vielä ollutkaan, sehän ehtii tulla vielä... Mörköilyä sen sijaan on edelleen aika lailla, joten tietysti sen toivois alkavan hellittää. Tämähän ei varsinaisesti ole minusta kiinni tai tavoite, muutokset tapahtuu kun tapahtuu...

-sterilointi

Tämä on vähän kysymysmerkillä tälle vuotta, koska ei tod ole ilmainen operaatio ja isommista menoeristä luustokuvaus on ehdottomasti etusijalla. Mutta Liinu on tarkoitus ennen pitkää steriloida, juoksut on se mistä en nartuissa tykkää ja varsinkin tässä poika-tyttö-laumassa se on hankalaa aikaa kaikille vieläpä kun kaksiossa asutaan. Odotellaan ainakin ne toiset juoksut ensin ja sitten katsotaan mikä on rahatilanne. Mä en näe juoksuista muuta kuin haittaa, monelle ne rytmittää kisaamista ja treenaamista mutta on tuon uroksenkin kanssa malttanut taukoa välillä pitää niin miksei sitten nartunkin vaikkei juoksut rajoittaiskaan. Vanhemmiten tulee sitten tietty leikkaamattoman terveysriskit eteen, ja kun Liinun pennuttamisesta ei ole kasvattajan kanssa sovittu mitään eikä se ole meillä ainakaan aikomuksena, vaikka Liinulla varmaan oliskin annettavaa rodulle varsinkin jos luustokin osoittautuu terveeksi.

Liinu tulee varmaan käymään joissain näyttelyissä, mutta niihin en kyllä aseta muita tavoitteita kuin sen, että saatais se yks H tulevaisuutta ajatellen, jos Liinusta joskus voi tulla agilityvalio :) Kyllähän noin nätin typykän pitäis saada helposti hyvä, jos emäntä opettelis esittämään sen koiransa nätisti...

Siinäpä sitä tavoitteita ja pohdintaa kerrakseen. Aika kunnioitettavaa jos joku muukin jaksoi joka rivin lukea tänne loppuun asti :D

Kesän paimennustunnelmissa :)

Olen aikonut laittaa koirista paimennusvideota. Ransun videot oli niin pitkiä eikä enää kamerassa, etten niitä viitsi laittaa kokonaisina ja kameralla en enää pysty editoimaan. 

Liinun viimeisin video oli sopivan lyhyt ja siinä touhu näyttikin jo joltain. Katsoin itsekseni koneelta ensin niitä ensimmäisiä videoita tuolla avonaisemmassa verkkoaitauksessa. Ja kylläpä me on keskusteltu siitä, tehdäänkö töitä vai ei… Liinu oli sitä mieltä että ”päästäkää pois mä en jaksa ajatella mitä mun pitää tehdä!” Mutta kun sille tehtiin selväksi, että se hysterisointi siellä aitauksen reunalla ei auta ja kun sen aivot laitettiin töihin niin alkoi jalatkin liikkua oikeaan suuntaan. Tuloksena oli sitten oikein taitava ja kehuja saava nuori neiti 8kk, joka paimensi hienosti. Saa olla isikoira Ruotsissa ylpeä tyttärestä ;) Liinun isä on tietääkseni myös paimentanut ja suorittanut jonkin paimennuskokeen.

Liinu 8kk paimentaa

 

Tässä sitä videota. Kyseessä on siis Liinun ensimmäinen paimennusleiri, ja neljäs kerta lampailla. Tuli hyvä ja ylpeä mieli koiristaan kun katsoin tuon videon, mulle kun jäi vaan enempi mieleen se keskustelu siitä tehdäänkö vai ei, joten oli kiva ”yllätys” löytää tuo video jossa paimennus sujuu. Tuosta on kiva jatkaa ensi vuonna ja Liinun paimennustavoitteisiin palaan sitten kun kirjoitan tämän ja ensi vuoden tavoitteista!

Liinun videon laitan myös Liinun linkkilistaan. Tein siis Liinun videoille oman videolistan, Ransun videoille oman ja yhteisvideot laitoin kolmanteen listaan.

Joulunviettoa ja agitreenit a’la Liinu

Tonttuilua

Kävimme joulun viettohon ja lähdimme jo perinteeksi muodostuneelle joulukierrokselle mummuloihin. Ensin mun vanhempien luo, jossa syötiin jouluateria ja jaettiin osa lahjoista. Äiti antoi meille mukaan tekemiään herkkulaatikoita; maksaa, porkkanaa ja lanttua. Toisessa mummulassa joimme joulukahvit ja herkuttelimme jouluherkuilla, sekä jaoimme loput joululahjat. Meillä oli pukkikin omasta takaa, kun Antti kävi joulupukkeilemassa :) Autossa piti tehdä pieniä uudelleenjärjestelyitä, kun lähdimme vihdoin ajamaan kotiin. Lastasin äidin antamat jouluruuat takaluukkuun koirien kanssa. Virhe, iso virhe! Kotipihaan päästyämme menin päästämään koiria takaluukusta ulos. Vastassa oli kaksi koiraa ja pystyi kuvittelemaan miten ne röyhtäisivät ”kiitos maksalaatikosta, hyvää oli!” Takaluukussa oli yksi maksalaatikkoropponen tyhjennettynä ja hyvin puhtaaksi nuoltuna. 50km matkalla ne olivat ehtineet ihan huomaamatta sen tyhjentää ja puhdistaa. Voin kertoa, että koska päivällä olivat jo saaneet kinkkua ja laatikoita, niin iltapalaa ei tippunut. Julma minä… Tänä aamuna Liinu alkoi herättelemään – mikä ei ole ollenkaan sen tapaista – että pitäisi päästä kakalle… :P

Aattoiltana avasimme joulupaketteja ja koirat saivat itse avata pakettinsa. Ne kyllä avuliaina koirina tarjosivat apuaan myös muiden pakettien aukomiseen. Niiden paketeista paljastui kummallekin hienot uudet Back On Track-loimet! Niitä sitten sovitettiin ja istuivat hienosti! Kyllä tuli kerralla katu-uskottavuutta mun agikoiriin ja näyttivät hienoilta. Liinukin näytti ihan agilitykoiralta eikä miltä karvakasalta tahansa ;) Kiitos vain Joulupukille tarpeellisista lahjoista! Laitan tähän pari kuvaa koirista BOTit yllä:

Liinun treenit

Taitolikka Liinun kanssa käytiin tänään agiliitämässä. Otettiin kamera mukaan, koska oli tarkoitus, että mennään ekaa kertaa 12 keppiä. 6 keppiä menee niin hyvin ja Liinu hakee kepit hyvin, muutaman metrin päästä ja aika lailla kaikista kulmista. Kepeille hakeminen on varmistunut, mutta tänään huomasin kuitenkin että kyllä se vielä tarvii ainakin ajoittain verkkoja sisäänmenoon kun kerran kimposi kyllä aika lailla verkosta eka väliin, muuten olis menny tokavälistä. Mun hypoteesi etukäteen oli se, että Liinu pujottelee hienosti 6 keppiä ja ihmettelee sitten miksei kepit lopukaan ja loppu menee hitaasti mietiskellen että mikä juttu tässä nyt on kun ne ei loppuneetkaan. Hypoteesi osoittautui vääräksi, Liinu ei osannut laskea, vaan se pujotteli vauhdikkaasti viimeiseen keppiin asti. Otettiin sitten yhdeltä toistolta videopätkäkin, n. 3s menee kepeillä, eli ei paha ollenkaan :)

Liinun kepit 25.12.

 

Etenemä 4,7m/s

Toinen treeniaihe oli pakkovalssi radalla ja ylipäätään ratapätkän tekeminen. Radalla oli 8 estettä ja siihen sisältyi takaakiertoa, ennakoiva valssi, pakkovalssi ja sitten putkeen irtoamista. Ekaan putkeen irtosikin hyvin joka kerta, mutta tuo toinen putki oli vähän sellainen että meinasi olla kädessä kiinni. Ennakoivan valssin käännös parani muutamalla toistolla selvästi. Ekan putken jälkeen kaarrosta tuli välillä enemmän, välillä vähemmän. Tarkoitus oli treenata sitä, että minä olen ottamassa hypyn takana vastaan. Antti mittasi virallisella mittapyörällä radan pituudeksi 51m (eka ja vika riman väli kuten kisoissakin vaikka nyt lähdettiinkin liikkeelle pakkovalssilla).  Katsottiin videolta noin-suoritusaika ja saatiin etenemäksi 4,7m/s. Ei paha alkeiskoiralle, sanoisin. Vaikka rimat oli 20 ja 25cm ja radalla oli pelkkiä hyppyjä ja putkia. Mutta vaikka mukaan olis lisätty nuo kepitkin niin etenemä olis ollut oikein kelvollinen. Mä pääsin tällä kertaa helpolla koska mun ohjaus liikkui aika pienellä alueella ja ehdin olemaan hyvin ajoissa. Videolta silti kuulee miten suulliset käskyt tulee tosi myöhässä, onneksi ne ei ole tärkein keino ohjata...

Ratapätkää

 

Pakkovalssia otettiin jokunen kerta ihan muutamalla esteellä että tulee rutiinia siihen. Vaikeutta tuli heti lisää, kun minä aloin tehdä pakkovalssia liikkeessä. Putkeen irtoamista pitää harjoitella radalla ja yksittäisellä esteelläkin. Huomasi kyllä nyt tänään, että tuli palkattua vähän liikaa joissain kohdin kädestä koska sitten vain tuijotti mun kättä ja Liinu törmäsi putkenpäähän kun ei yhtään katsonut eteensä ja hakenut putkea käskystä ja mun liikkumisesta huolimatta.

Liinun eka agikoulutus

Liinu oli viikonloppuna elämänsä ekassa agikoulutuksessa. Mulla oli jännät fiilikset sinne mennä, koska oon tähän asti kaikki koulutukset käyny Ransun kanssa ja Liinun kanssa treenannu omin päin. Ensinnäkin että vien sen taidot tai taitamattomuuden muiden nähtäväksi mutta sekin että meen tekemään ratareeniä jota en oo itse päässyt suunnittelemaan. Ransun kanssahan se ei ole mikään juttu, sitähän kisat on joka kerta ja eri koulutuksia on takana jo jonkinmoinen liuta. Vaikeinta itselle olikin älytä että mä meen Liinun kanssa, ja se ei ole Ransu eikä osaa kaikkea sitä mitä Ransu osaa. Rata koostui onneksi lähinnä hypyistä ja putkesta, joten meidän tarvitsi jättää välistä vain kepit ja A-este.

Kouluttaja oli muistaakseni Elina Rönnholm, joka ensin puhui meille ajatuksistaan treeneistä ja muusta. Ajatukset kohtasi omieni kanssa, joten tuli kiva fiilis mennä sinne. Nykyään kun tuntuu että omat vaatimukset on aika korkealla, ja itsellä aika selvänä ne jutut mihin lähtee mukaan ja mihin ei niinkään välttämättä, niin sitten jos heti tulee tunne ettei tuon kouluttajan kanssa oikein ajatukset synkkaa, se on sit vähän ikävää. Noh, nyt ei ollut sitä.

Radan alussa oli tarkoitus harjoitella sivuirtoamista. Me ei olla Liinun kanssa sitä tehty ikinä. Taas tuli heti mieleen, että Ransu osaa tuon tai ainakin sen pitäis osata, mutta Liinun kanssa opetellaan uutta juttua. No typyhän oli oikein pätevä, mihinpä muualle se nyt menis kun namialustalle vaikka mä olisin missä. Muutama toisto ja sitten rataa eteenpäin. Mietin palkkaamispaikkoja ja seuraava harjoiteltava juttu oli se, ettei aina niiden hyppyjen yli tarvi tehdä jotain mielettömiä loikkia vaan joskus voi joutua kääntymään jyrkemminkin hypyn jälkeen. Palkkaamalla tiettyyn paikkaan tätä vahvistettiin ja saatiin Liinu tekemään haluttu asia. Mentiin sitten nelosesteeltä muistaakseni kymppiesteelle ratapätkä. Linkitän sen sitten vaikka omaan postaukseensa, kun mun pitäis se editoida pidemmästä videopätkästä, kamerassa ei ole akkua ja tällä hetkellä ei ole mitään käsitystä missä laturi... Liinulla oli ihan hyvä vauhti ja lähti hyvin ohjaukseen mukaan. Tämän pätkän jälkeen pidettiin tauko.

Toisella pätkällä harjoiteltiin niistämistä. Antin mielestä me ollaan tehty sitä joskus ennenkin mutta mun mielestä ei. No kuitenkin ekalla kerralla onnistuin palkkaamaan vähän huonoon paikkaan ja oli tosi hyvä että koutsi simputti mulle että minne se koira kannattaa palkata. Liinu sai kehuja ja minäkin siitä että kuuntelen mitä sanotaan ja oon vastaanottavainen. Niistot sujui sitten hyvin ja ei vitsi miten hienosti Liinu kääntyi! Ei sitten siinä otettu toiselta puolelta (eli mun mielestä Liinun heikommalta puolelta) mutta se treenataan sitten omalla ajalla. Pikkulikka meni kyllä aivan siivekettä nuollen. Rimat taisi olla 20cm että onhan se sitten medikorkeudella vähän eri mutta aivan uskomattoman hienosti kääntyi ja taipui. Liinun eduksi on sanottava että mä luulen ettei Ransukaan taivu yhtä hyvin vaikka sille annettais suhteessa yhtä matala este. Onhan se tosin 10cm pidempiselkäinen koirakin ja pidempi askel. Toisin sanoen mä voin tulevaisuudessa miettiä ihan eri vaihtoehtoja siivekkeiden kiertämiseen kuin Ransun kanssa. Ransulle useimmiten helpoin ja nopein on valita mahdollisimman suoraan hyppääminen ja kiertäminen kauemman siivekkeen takaa, ellei sitten saa seuraavalle esteelle erityisen huonoa kulmaa. Katsotaan miten sitten kun rimat on 40cm mutta luulisin että Liinun kanssa onnistuu pyöritykset paremmin kun se on pienempi koira.

Seuraavaksi sitten päällejuoksua ja eihän mulla meinannu tulla siitä mitään. Käsittämätöntä miten huonosti ohjasin. Tai oikeastaan, en mielestäni sikäli huonosti, että Ransu olis kyllä osannut sen lukea... Noh, Liinupa ei, sen kanssa ei yhteistyö ole samalla tasolla kuin Ransun kanssa. Ransu luottaa mun ohjaamiseen ja tietää mitä tarkoitan vaikka ohjaisin epätarkemmin ja vähän väärin ajoitetusti. Liinu ei tässä vaiheessa anna ajoitusvirheitä anteeksi vaan tekee kirjaimellisesti niin hyvin tai huonosti kuin minäkin. Saa luvan oppia sekin aikanaan ettei ohjaaja voi olla aina prikulleen samanlainen mutta nyt tietysti alussa olis hyvä kun osais itekin olla selkeämpi. Sitten kun piti vielä yhdistää takaakierto, päällejuoksu ja niisto niin huh siinä meinas olla jo tekemistä. Liinu kun ei ole mikään hitain koira aina... Se lähtee tosi hyvin takaakierrolle ja ylipäänsä ohjaukseen, mun pitäis nyt vaan olla selkeä ja sitten kun huomaan että koira alkaa ymmärtää mitä tarkoitan niin sitten vasta luottaa siihen että sekin tekee osansa. Nyt ehkä luotan liikaa koska Ransun kanssa voin luottaa... Tässä päästäänkin siihen, mistä Riikka on sanonut ja mistä tuo kouluttajakin sanoi, että on rikkaus kun on kaksi erilaista koiraa ja saa itse kehittyä ohjaajana. Ja mä tykkään että saan uusia haasteita. On tuo medi vaan oikeasti aika erilainen kuin maksi, vaikka siis meneekin matalia esteitä.

Meidän treeni loppui siihen ja saatiin kehuja taitavasta koirasta ja mukavan oloisesta sellaisesta. Mulle yks voitto oli myös se, että Liinu teki vieraassa paikassa rataa niinkin hyvin, välittämättä vieraista ihmisistä ja koirista. Se oli kiinnostunut minusta. Ekan kerran musta tuntui että meillä oli pilkahdus sellaista "me"-henkeä mukana. Tähän asti on vaan tuntunut että me vaan tehdään näitä juttuja yhdessä, eikä niinkään yhteen. Nyt oli ensimmäinen aavistuksen poikanen siitä, että se yhteistyö alkaa muodostua :)

Oli muuten ihana lauantai-aamuna kun hain koirat hoidosta, kun Liinu antoi mulle halauksen. Ne oli Ransun kanssa perjantai-aamusta lauantai-aamuun hoidossa Kannuksessa. Ransu tapansa mukaan sekosi kun näki minut ja tiesi että jes mamma tuli hakemaan kotiin. Liinu osoitti vasta sitten autossa että mamma mä tykkään susta ja kiva kun tulit :') Se nousi mun hartioita vasten, painautui lähelle ja nuoli naamaa. Ei ole muuten kovin Liinun tapaista, se on jotenkin niin itsenäinen, nyt ihan tuntui kun se olis näyttänyt tunteita <3 Mäkin kiedoin siinä takaluukulla kädet sen ympärille ja siinä tuntui myös että joku meidän välillä liikahti :') Ihana pikkulikka. Ransu nyt on aina niin onnessaan ja riehuu kun on jälleennäkeminen. Kumpikin sai kehuja hoitajatytöiltä, että ovat niin mukavia ja iloisia koiria. Ransukin oli ollut tosi reipas ja tytöt sanoi ettei ne olis kyllä uskoneet mun puheita että Ransu on muka vieraita kohtaan vähän pidättyväinen. Oli kuulemma ollut aina iloinen kun oli mennyt häkille ja siinä kun juteltiinkin niin se meni niiden tyttöjen viereen rapsuteltavaksi.

Back to treeneihin. Ajeltiin Mustasaaresta kotiin ja päätettiin poiketa hallilla treenaamassa vielä keppejä ettei tarvi sunnuntaina lähteä sen takia hallille kun on muutenkin päivä täynnä ohjelmaa. Viritettiin verkot ja kun kamera oli kerta mukana niin otettiin keppivideota. Tässäpä sitten niitä pätkiä. Yhden jo laitoinkin faceen. Liinu haki hienosti kepit ja sille ei ole paljon väliä missä mä olen silloin kun pujottelee, sama vauhti sillä on kuitenkin. Aavistuksen huomasi että oli jo väsynyt siitä että oli ollut hoidossa, sitten lauantai-iltana koulutus ja yli 250km autossa (meno-paluu) ja sen jälkeen vielä hallilla keppejä. Oli kuitenkin tosi mielissään hallille menosta ja teki innolla. Väitän, että Ransu ei olis jaksanut tsempata niin montaa toistoa yhtä hyvin. Harjoiteltiin eri kulmia molemmin puolin ja onhan se tyttö pätevä. Otettiin hyppykin mukaan suoraan keppien eteen eli suorasta kulmasta kepeille hypyn takaa. Keppien jälkeen palkka alustalta. Ensin ei hoksannut että kepeille voi mennä hypyn jälkeenkin mutta eikun uusiksi ja onnistui. Tein ekat takanaleikkaukset kepeillä. Ensimmäisen tein liian lähellä ja ihan oikein Liinu kääntyi kepeiltä pois just sinne minne sen olis takanaleikkauksella pitänytkin kääntyä. Ohjaaja skarppasi ja ajoitti oikein ja sitten onnistui. Ei muutosta vauhdissa kepeillä kun leikkasin. Olin tosi tyytyväinen keppeihin! Hypyllä otin sitten päällejuoksua kun en voinut uskoa että se olis meille muka niin vaikeaa ja eihän se ollutkaan.

Keppivideot

 

 

Tulipas kyllä oltua autossa viikonloppuna... puolentoista vuorokauden aikana perjantain ja lauantain aikana tuli varmaan yli 1300km ajettua, tosin siihenhän mahtui se Tampereen Ikean reissu, joka tehtiin kahdestaan Antin kanssa ja joka ei liittynyt koirajuttuihin mitenkään. Alkoi jo tuntua vähän tylsältä istua napottaa taas autossa ja edessä monta sataa kilsaa...

Ransulla kävi hieroja viime viikolla, ja Minna tuumasi että on melko selvää että jossain - mahdollisesti selässä - on jotain kireyttä kun ei koira kerran kulje kisoissa eikä halua leikkiä takaa-ajoleikkejä Liinun kanssa. Ei siis halua revitellä ja kunnolla venyttää askelta. Selän pitkät lihaksethan ne olikin sitten kireät. Muuten Ransu oli ok. Tästä opin sen, että se hierotaan tästä lähtien ennen kisoja eikä kisojen jälkeen, koska kahdet kisat meni vauhdillisesti pipariksi siksi ettei koira ole kunnossa. Toivon todella ettei Liinu ole yhtä herkästi itseään jumiin vetävää tyyppiä. Minna epäili syyksi liukkaita kelejä ja kertoi monien sellaistenkin koirien olleen nyt jumissa, jotka ei tavallisesti ole. Minna naureskelikin että Ransu on monipuolinen koira kun sillä on aina eri paikka jumissa - käyttää siis kroppaansa monipuolisesti. Kysyin muutenkin lihaskunnosta ja olisko nyt jotain erityistä kohtaa jota kannattais treenata, mutta kuulemma hyvin tasapainoinen lihaksisto Ransulla nyt on. Vähän tuumasi vain että takareisissä oli viime talvena enempi lihasta, mutta mehän oltiinkin vuosi sitten päästy hankitreeniin jo tähän aikaan. Nyt on muutenkin oltu vähän vähänpuoleisella liikunnalla joten eipä ihme jos on vähän tullut eroa etu- ja takapäähän. Mieluummin kuitenkin mun mielestä noin päin, että etupää pysyy vahvana.

Niinpä käytiinkin sitten eilen reippaan 10km lenkki vanhoilla kotikonnuilla. Ransu tunnisti maastot heti. Oltiin mummulassa ja mentiin Villenjärvelle, jossa Ransu on 3 vuotta lenkkeillyt. Se tunnisti heti paikat ja tiesi mihin mennään ja oli innoissaan. Varsinkin kun sitten tultiin sinne missä ennen asuttiin ja lähdettiin sieltä kävelemään takaisin mummulaan, niin se aivan kuin luuli että nyt tultiin kotiin! Onko tuo nyt ihme, 3 vuotta asui siellä ja nyt on 4kk aikana muutettu kahdesti. Ei ole selvästikään kotiutunut vielä tänne. Kyllä me sen verran tuolla päin noita maastoja ehdittiin hinkata, toisin kuin täällä on jäänyt loppujen lopuksi aika vähälle eri paikoissa kulkeminen kun on niin pimeää koko ajan. Tulipahan sitten monipuolinen lenkki, vähän hihnakävelyä, metsässä liikkumista, metsäautotie ja vielä pellolla kahlaamista. Lunta olis saanut olla vähän enemmän niin olis tullut jo pikkuisen hankitreeniä, nyt oli niin vähän ettei se ollut oikein edes totuttelua. Tosin meillä kotona ei ole senkään vertaa lunta.

Semmoistapa tänne, ensi vuoden koulutuksia ja kisoja on suunniteltu, laitettu kotia kuntoon ja kohta alkais olla muuttojutut takana. Onneksi mulla on nyt pitkästi lomaa.

Toisen lopetus on toisen aloitus

Ransun kisakausi saatettiin eilen päätökseen Jyväskylässä. Kaksi starttia agilityradoilla. Ekalta radalta nolla, ja luulin että saatiin LUVA kun Ransu meni kuitenkin ihan jees. Pettymys olikin aikamoinen kun tuloslistalta luin että meillä oli pari sekuntia yliaikaa. Mietin jo että jos se oli luva niin meillähän olis mahdollisuus nousta kolmosiin vielä tänään… Turhaa mietin ja sain pettyä. Niinpä asenne toiselle radalle oli sellainen että just joo mä en jaksa edes yrittää. Sitä paitsi se toka rata oli mielettömän helppo kakkosluokan radaksi, ei melkein mitään muuta kuin suoraa huutoa eteenpäin. Tuumin etukäteen, että se on sellainen rata jossa vaan katsotaan kenen koira on nopein ja ettei siinä skabassa ole schapelle jakoa. Noh, ihan niin se ei kuiteskaan ollutkaan vaan tuloksia tuli yllättävän vähän. Eli jos minä perkule olisin lähtenyt kunnon fiiliksellä radalle niin siellä olis todellakin ollut schapepojalle jakoa!

Eka radasta voisin sanoa, että se oli kaiken kaikkiaan aika hyvä rata. Ohjaussuunnitelmat muuttui parissakin kohdassa takaaleikkauksiksi, ensin hypyllä valssin sijaan ja sitten ennen keinua persjätön sijaan. Ransu teki hienon puomin, se katseli sivulle tuomaria sen näköisenä että ootkos sinä nyt se joka mut palkkaa? Kepitkin oli eka radalla ihan hyvät vauhdiltaan. Meinattiin vaan ottaa kielto yhdeltä putkelta, kun Ransu ajautui sivuun putken suulta. Ei kuitenkaan onneksi ohi vaan sain sen lujasti käskyttämällä putkeen. Siinä vaiheessa näytti että pojalla oli keskittyminen hetken aikaa jossain muualla. Siellä me tuhrattiin useampi sekunti ja luultavasti menetettiin meidän mahdollisuudet päästä ihanneaikaan. Eihän se mitään tykitystä se rata ollut siihenkään asti – eikä sen jälkeen – mutta olis se aika silti riittänyt.

Toinen rata oli tosiaan sellaista suoraviivaista menoa, joka olis kyllä sinänsä sopinut meille että jos koiralla on meno päällä niin senkus antaa mennä ja yrittää itse pysyä mukana. Mä tein ehkä vähän vääränlaisen suunnitelman alun ohjaamiseen, jossa hypyt oli 90 asteen kulmassa toisiaan kohti. Ehkä mua jotenkin turhautti ja oli luovuttajafiilis rataantutustumisessa sen eka radan yliajan takia. Jätin Ransun viistosti lähtöön ja ajattelin mennä sen ottamaan sieltä toka hypyn jälkeen vastaan. Hommassa kävi kuitenkin niin, että Ransu hiippaili mun perään ihan siihen ykköshypyn taakse, ja oli vieläpä kylki siihen hyppyyn päin. Olis pitänyt edes sen verran älytä että muuttaa sen alun ohjaussuunnitelmaa siinä, mutta ei, kun pitää yrittää ottaa koira kuten aluksi suunnittelin. Bad bad bad. Eihän se Ransu ollut sinne eka hyppyyn päinkään ja totta kai se tuli siitä ohi. Mä tiesin että turhaa korjata ja jatkoin vaan sitten rataa. Rata menikin pitkästi ihan ok, kunnes sarjaesteellä teki valtavan kaarroksen ja tuli B-hypystä ohi (sarjiksessa oli vaan A ja B) mutta en jäänyt sitäkään korjailemaan. Syynkin tuohon käytökseen tiedän: sarjahyppyä ennen oli A-este josta tultiin vauhdilla. Sitten sarjaesteen ekassa hypyssä oli tuplarima ja Ransu luki sen ihan selvästi okseriksi, se nimittäin pamautti siihen väliin sellaisen hypyn että sillä oltais kyllä menty 50-senttiä korkean pituudenkin yli kaks kertaa. Katsoin vaan itse valssatessani että mitä helkuttia se tuonne asti lentää! No eihän se maksikoira sieltä niin vaan käänny vaan meni pitkäksi. Jos olis ollut puhdas rata alla niin olisin varmaan karjunut kun heikkopäinen Ransua hyppäämään sen hypyn mutta nyt kun näin ettei se siihen näytä itse taipuvan niin antaa mennä ohi ja eikun pituudelle. Pituudelta sitten alkoi loppusuora ja vaikka vois ajatella että siinä olis ohjaajalla kiire niin ei ollut. Tulihan se Ransu ihan ok siellä perässä mutta ei mulla mitään hätää ollu.

Niinpä sekin rata oli sitten muuten hyvä, mutta tuo yksi pitkä kaarros joka johti esteen ohitukseen ja sitten tietysti se mun moka alussa valita ihan väärä ohjaus. Varsinkin se etten edes älynnyt muuttaa suunnitelmaa vaikka näin miten koira seisoo esteen vieressä eikä suinkaan sitä kohti vaan esteen suuntaisesti mua katsoen. Antti yritti lohduttaa, että on meillä nyt sikäli mennyt parempaan suuntaan kisaaminen, että onnistutaan tekemään niitä virheettömiä ratoja. Päästäis vaan vielä niihin aikoihin niin hyvä olis.

Mä siinä sitten pohdiskelin, että miksi Ransu on nyt Pietarsaaressa ja tuolla Jyväskylässä ollut vähän hitaalla tuulella. Ei ole ollut sellaista draivia siinä menossa, vaikka radalle on yrittänytkin varastaa. Ja näkeehän sen suoritusajoistakin. Meillä oli tavoitteena tehdä hyvät kontaktit ja hyvät kepit näissä kisoissa. Hetken jo elättelin toiveita että olishan se makea nousta kolmosiin… eikä se todellakaan olis ollut edes mahdotonta. Se on mun mielestä hypännyt hyvin, ja kuten toi ”okserihyppy” todisti niin ei se ilmeisesti hyppääminen tuotakaan ongelmia. Kepit oli toka radalla hitaat, mutta eka radalla hyvät. Lenkeillä ei peitsata ja kotona venytellään ihan normaaliin tapaan. Siis en oikein keksi, että mistä kohden se olis pahasti jumissakaan. Minnahan sen ylihuomenna kertoo kun tulee hieromaan Ransun. Joten selitys lienee sitten jotain treenaamisen ja kisaamisen intensiivisyyteen liittyvää. Vaikka ei monen mittapuulla olla treenattu paljoa, eikä kisattukaan, mutta on nyt silti ollut useammat kisat lyhyellä ajalla ja välissä on käyty tekemässä treeniä. Treeneissähän sillä on motivaatio nyt ollut korkeammalla kuin kisoissa Vöyrin jälkeen. Päätin siis että Ransu jää nyt agilitysta tauolle seuraaviin kisoihin asti, jotka on helmikuun loppupuolella. Ei treenata, ei kisata. Nyt keskitytään Liinuun.

Liinu sai eilen kisoissa lämppäesteillä pienen treenin. Lähinnä hyppyjä siis, muutama kerta rengasta. Renkaan kanssa oli sellainen juttu, ettei se meinannut osata hakeutua hypyiltä renkaalle, kun se odotti multa palkkaa kädestä hyppyjen jälkeen. Yksittäisenä esteenä outo rengas ei ollut mikään ongelma. Olipas pikkulikka kyllä taitava :) Saattaa olla, että viivyttiin vähän kauan niillä lämppäesteillä ja joku kolmosluokkaan kisaamaan tuleva oli varmaan aika tyytyväinen kun ymmärrettiin lopettaa… Liinulle tekee vaan niin tosi hyvää olla noilla kisapaikoilla hälinässä ja tehdä häiriössä juttuja ja samalla myös aina vähän erinäköisillä esteillä. Mun kanssa kun se treenaa aina niin häiriöttömästi. Hienosti se kyllä teki silti ja malttoi keskittyä minuun, vaikka välillä meinasi meillä kummallakin mennä vähän sähläyksen puolelle.

Tänään Liinu sai omaa treeniaikaa KiltAreenalla, kun treenasin vain sen kanssa. Toisella puolella hallia oli taas esteitä ja kehiteltiin niistä sopivaa treeniä. Keppejä otettiin ihan yksistään, hakeminen oli parantunut viime kerrasta ihan huomattavasti! Vauhti oli edelleen oikein hyvä, mutta nyt kepeille hakeutuminenkin tapahtui hienosti. Pari kertaa yritin vähän liian kaukaa kun kai jotenkin elin siellä Ransun keppitreeneissä ja kaukaa lähettämisessä. Noin 2-3m päästä onnistui hyvin. Eli edistystä on tapahtunut! :)

Kepittelyjen jälkeen tehtiin ratapätkää. Enimmillään siinä oli 8 estettä; putki, muuri, rengas ja hyppyjä. Juu, aivan oikein, muuri. Tänään tutustuttiin muuriin, kun se sattui olemaan radalla. Liinu ei ollut uudesta esteestä moksiskaan, vaan hyppäsi reippaasti yli palkalle. Se tuntui oikein itse hakeutuvan muurille kun näki että palkka laitettiin odottamaan toiselle puolen. Ratapätkässä oli ensin yksi hyppy, muuri, putki ja rengas, jonka jälkeen tuli palkka. Liinulla oli huima vauhti. Sitten otin mukaan neljä muutakin hyppyä, joiden taakse jätin Liinun, teetin takaakierron ja yritin ennättää itse vielä valssatakin. Tiukkaa teki sen ehtimisen kanssa… Liinulla oli hyvä haku seuraavalle esteelle, ja toki me otettiin tuota pätkää jokunen kerta että saattoihan olla, että alkoi jo muistaa seuraavan jutun. Nyt kuitenkin rimat oli kaikki eri korkeudella, sen lisäksi oli minimuuri ja mini/medi-rengas joten ihan tyytyväinen olen kun vain yksi rima putosi ja kerran tippui muurin palikka kun oli vähän liikaa vauhtia. Ottaen siis huomioon, miten viime treeneissä tuntui olevan hankalaa hahmottaa eri hyppykorkeuksia. Liinu oli kyllä upea koira ja teki sellaista vauhtia sitä rataa, että mä oon sen kanssa vielä joskus pulassa, kun mä en meinaa nytkään ehtiä tehdä kaikkea tarvittavaa. Ransu-moodi on sanotaanko pikkuisen erilainen kuin Liinu-moodi…

Lopuksi vielä A-estettä, hihnassa ja kerran ilman hihnaa, joka päättyi siihen että Liinu loikkasi alasmenokontaktin yli :D Joten otettiin kiltisti hihna takaisin ja muistutettiin että miten se taas olikaan. Likalla meinaa tuota vauhtia ja liitoa olla liikaakin että malttais kaikki tehdä kunnolla loppuun asti. Pitäkäämme siis vielä hihna A-treeneissä käytössä. A:n alle lisättiin nyt kuitenkin lyhyt putki kaarelle, että tuleepahan sekin tutuksi vaikkei ne putkensuut vielä olleetkaan houkuttelevasti. Eli mistään putki-A-erottelusta ei ollut kyse.

Olin niin tyytyväinen treeneihin että <3 On mulla vaan taitava ja mainio tyttökoila. Innolla odotan meidän tulevia treenejä, kun saan keskittyä ihan vaan Liinuun ja meidän yhteistyön hiomiseen ja taitojen opetteluun. Sen vaan voin kyllä sanoa jo nyt tämän päiväistenkin treenien perusteella (ja on se nähty jo muutama kerta ennenkin kun on useampaa estettä tehty), että tuun saamaan juosta ja tehdä asioita nopeammin kuin mihin oon tottunut Ransun kanssa. Mutta sehän on vaan hyvä, sitä näkyy saavan mitä tilaa :)

Meidän lajit ja ei-meidän-lajit...

Eilen oli mätsäri Ylivieskassa. Ajattelin ajella käymään kun oli lahjakorttikin, jolla sain molemmat koirat kehään pyörähtään. Pyörähtämiseksi se tosiaan jäi, Ransun kehä oli ensin ja se oli tietysti isoissa aikuisissa. Nää taisi olla kolmannet mätsärit joihin sen kanssa menen - ja veikkaanpa että viimeiset. Edellisistä on aikaa jotain 1½v ja silloin me osattiin jotenkuten seisoa, nyt ravata kauniisti kontaktissa. Seisomisen suhteen Ransu pistikin sitten sitä omaa itseään peliin ja tarjoili sekaan maahanmenoa ja istumistakin. Iloisen hilpeä se kyllä oli, mitä ilmeisesti tuomari ei arvostanut kun emme olla jököttäneet patsaan lailla kehässä. Ransun luonne tuli myös esiin kun tuomari tuli sitä tutkimaan. Tässä kohtaa päätin viimeistään, että se oli tasan viimeinen kerta kun "alistan" sitä toisen ihmisen käpälöitäväksi muuten kuin eläinlääkärissä tarpeen vaatiessa niin, ettei Ransu itse saa valita missä tahdissa siihen kosketaan ja saako vieras ihminen koskea ollenkaan. Tässä ikä ei ole ainakaan tuonut muutosta "parempaan" päin eli sallivampaan päin. Ei Ransu ollut aggressiivinen tai edes varsinaisesti aran oloinen, mutta perääntyi kuitenkin hieman eikä oikein luottanut tuomariin kun kokeiltiin pallit. Koko koira oli sen tuomarin käsittelyn ajan kuin eri koira ja heti kun meidät ns. jätettiin rauhaan, Ransukin oli taas oma itsensä. Se ei selvästi viihdy tuollaisissa tilanteissa ja jos voisin siltä jotenkin pyytää anteeksi että edes vein sen tuollaiseen tilanteeseen, sen tekisin. Saatiin sitten sininen nauha eli meidän hieno ravaaminen ei pelastanut koko esiintymistä. Tai on oikeastaan väärin sanoa, etteikö Ransu olis ollut oma itsensä myös kun tuomari tutki, se olikin kyllä, mutta se oli muun ajan se iloinen ja kekseliäs itsensä mitä se on mun ja muiden tuttujen kanssa yleensä. Vein sen autoon ja tuumin että jos on sinisten kehä niin me ei sinne enää mennä, vaikka eihän siinä vaiheessa yleensä tuomari enää käpälöi koiria mutta se muukin esiintyminen oli ilmeisesti muiden silmissä lähinnä pelleilyä :D

Liinu oli pienissä aikuisissa, ja sen parina oli koira joka oli saanut huonoja kokemuksia oikeissa näyttelyissä tuomarista. Se käyttäytyi vähintään yhtä hermostuneesti kuin Ransu oli käyttäytynyt, ja Liinu oli oikein pätevä likka. Ei ehkä ravannut yhtä kauniisti kuin Ransu, mutta eipä sitä olla treenattukaan... Liinu sen sijaan seisoi nätisti ja varsinkin sen ajan kun se toinen koira oli pöydällä arvosteltavana. Liinuun olin oikein tyytyväinen ja vähän yllätyin kun kumpikin sai punaisen nauhan. Jaa-a, palautui taas mieleen miksei me näitä virallisia eikä epävirallisia näyttelyitä harrasteta: koko touhu perustuu tuomarin mielipiteeseen ja henkilökohtaiseen mieltymykseen. Noh, tässä varmaan paistaa katkeruus ja joku ajattelee että älä ota niin vakavasti. No ei passaa ottaa, mutta kyllähän se tavallaan harmittaa vaikka suurimmaksi osaksi tuo käyttäytyminen kehässä olis opetettavissa. Jos kiinnostais! Liinu käteltiin vissiin toisena tai kolmantena punaisten kehästä ulos, ja mä olin ihan valmis lähtemään kotiin. Mietin siinä mennessäni että miksi ihmeessä mä edes tulin ja olin vaan hyvilläni että mulla oli edes se lahjakortti niihin osallistumismaksuihin... Tästä ei pidä käsittää niin että tuomarissa oli vikaa, vaikka noin yleensäkin mun oma näkemys punaisen nauhan saajasta meni ristiin, mua vaan harmitti että olin vienyt Ransun tilanteeseen josta se ei pidä ja että Liinun kanssa tekemätön työ näkyi liikkumisessa.

Illalla oli sitten kuitenkin luvassa sitä MEIDÄN LAJIAKIN, eli agitreenit. Päivän ja illan aikana satoi vähän lunta ja tuttu lämmittelypolku oli synkän ja pimeän metsikön sijasta valoisa talviunelma. Otin kummankin koiran halliin, että Liinu opettelee vuoron odottamista ja sitten omalla vuorollaan sitä, että tekee mun kanssa ja lemppari isoveikka saa odottaa rauhassa vuoroaan.

Ransun kanssa aloittelin muutamilla hyppyjutuilla ja jätkällä oli vauhti päällä. Me on koirien suhteen oltu jostain perjantaista asti aika vähillä tekemisillä kun on pitänyt saada tavarat muutettua uuteen osoitteeseen. Joka ei usko että meidän muutto on työläs niin tervetuloa vaan seuraavan kerran (toivottavasti ei muutamaan vuoteen) pakkaamaan, kantamaan ja lastaamaan tavaroita niin josko se sitten avautuu miten paljon tavaraa meidän suurperheellä on muutettavana ;)

Noh, niihin agitreeneihin. Ransu oli sellaisella tuulella että minä poika se irtoan vaikka raketilla kuuhun!!! Hallissa oli toisella puoliskolla esteitä valmiina ja tein siinä sitten ratapätkää johon kuului muutama hyppy, putki, A, puomi, muuri ja pussi. Mun ei tarvinnu paljoa juosta itse kun Ransulla oli niin vauhti päällä että senkus lähetteli sitä esteille. Harvoin kuulkaa saa oikeasti itse seistä melkein paikallaan keskellä hallia ja huudella koiralle että "putkeen putkeen, kiipee, hyvä hyppää, mato!" Ransu haki itse esteitä ja sillä oli kova veto puomille. Onko tuo nyt mikään ihme tosin... on sitä sen verran treenattu. Ekan kerran se ehti sinne rynnätä ennen kuin siellä oli mitään palkan tapaistakaan ja mitä tekee jätkä?! Pysähtyy alasmenokontaktille, odottaa että minä tulen ja palkkaan kädestä suuhun! Herranpieksut ei se tuollaista ole vielä ikinä tehnyt ilman namialustaa. Noh, seuraavat kerrat pidin huolta että puomilla on namialusta ja "tas" tulee vahvistettua.

Ransun toisiin treeneihin kuului myös vähän hyppyjuttuja mediesteillä kun olin laiska enkä viitsinyt veivata rimoja... Ja keppejä. Antti osti jotain tosi hyvälle tuoksuvaa nötköttiä (juu-u, munkin olis tehny sitä mieli, se tuoksui oikeasti hyvälle) ja Ransu oli mennä siitä sekaisin. Tai ei meinannut vaan meni sekaisin eikä nähny ja kuullu muuta kuin sen lihan. Mä olin kuolla nauruun kun lähetin varmaan 8m päästä loivaan avokulmaan kepeille niin kaveri päättää lähteä just päinvastaiseen suuntaan, hypätä kaks hyppyä ja yrittää rynnätä palkalle :D Siinä ei voinut syyttää ohjaajaa millään tavalla, eikä koiraakaan moittia, se oli vaan taas niitä Ransun aivoituksia :P Sillä kun on tosiaan tuota pilkettä silmäkulmassa ja huumorintajua. Paras oli kun se teki sen varmaan kolmesti ennen kuin meni kepeille. Kepeillä oli niin kova vauhti ja veto eteenpäin että mun tarvi siinäkin vaan lähettää se sieltä monen metrin päästä kepeille ja jäädä itse seisomaan kehumaan niin kaveri painattaa täysiä kepit alusta loppuun huippupalkalle. Voi elämä on se hyvä koira kun sille päälle sattuu. Ja eilen se oli tosiaan sillä päällä että minä se olen itsenäinen koira joka osaa esteet ja irtoankin vielä. Vaikka raketilla kuuhun, vauhdista päätellen. Toivotaan samaa virettä lauantaiksi Jyväskylään kun meidät on laitettu aloittamaan maksikakkoset. Jesjes...

Liinun treeneihin kuului verkkokepit. Haku parantunut aavistuksen, mutta kyllä ensimmäinen ja miksei toinenkin verkko ohjailee keppien hakemista vielä tosi paljon. Sitten kun sisään pääsee niin pujottelee hyvin eikä yritä jättää välejä pujottelematta. Mä yleensä unohdun keppien alkuun ihastelemaan joten ainakaan se ei ole siihen tottunut että mä kulkisin koko ajan vierellä. Noh, pointtina se, että hakemista täytyy treenata ja vahvistaa paljon lisää ennen kuin viitsii laittaa 12 keppiä eteen, puhumattakaan verkkojen pois ottamisesta. No mutta meillähän on aikaa! Liinun kanssa tehdään pohjatyö kunnolla - tai ainakin niin hyvin kun osataan.

Liinu treenasi myös A:ta, hyvällä menestyksellä. Eka kerralla hyppäsi alasmenokontaktilta aika ylhäältä alas joten hihnalla jarrua seuraavalle kerralle. Otti siis kontaktin mutta sanoin heti että noin ylhäältä ei tarvi alkaa varsinkaan medin räimiä ja tuosta on suunta vain ylöspäin eli siihen että kohta sitä kontaktia ei enää oteta ollenkaan. Liinun treeneihin kuului myös pussi, josta on tullut sille oikein mieluinen este alun kammoksunnan jälkeen. Liinuhan siis oli ensin vähän arka nostamaan kangasta, mutta rohkaistui sitten nopeasti kun huomasi että niin kuuluu tehdä eikä siitä selän päältä menevästä kankaasta tarvi välittää. Näin sivuhuomautuksena, Liinuhan menee vähän matalaksi kun sille laittaa huomioliiviäkin, mutta kun sen saa kiinni niin sitten se ei enää edes huomaa sitä. Ransu ei tee eikä ole ikinä tehnyt niin manttelien eikä pussin kankaan kanssa. Liinu hakee "puspus":n hyvin, kuten putkenkin, myös pimeästä kulmasta. Mun ongelma on se, että jään sitä liian kauaksi aikaa odottelemaan ja tavallaan varmistamaan että menihän se sinne, ja sitten tulee se armoton kiire... Tuosta varmistelusta pitäisi Liinun kanssa päästä eroon ja luottaa siihen että kyllä se sinne menee kun kerran sen lukitsee.

Sitten oli rengas, jota aavistuksen jännäsin että onkohan se unohtunut mutta ei ollut! Sanoin vaan että palkka pitää laittaa alustalle renkaan jälkeen. Liinu meni hienosti renkaan ja sitten laitoin sitä renkaalle putken kautta. Mahdoton vauhti kun tiesi että palkka odottaa sitten renkaan jälkeen. Tuota kannattaa ehkä Liinulle käyttää enemmänkin, että palkka odottaa jossain muualla kuin mun kädessä, paitsi kun tehdään koukeroita joissa sen pitääkin tulla lähelle. Mutta tulevaisuudessa nopea koira + minä ollaan yhdistelmä jossa Liinu jää esteiden jälkeen pyörimään ja kyselemään ja ottamaan kieltoja jos en nyt jo opeta ja vahvista sille jatkamista eteenpäin pelkällä estekäskyllä vaikka itse olisinkin hieman jäljessä. Liinulla ei tällä hetkellä ole kovinkaan paljoa itseluottamusta agilityssa, mutta se saa sitä koko ajan lisää - kiitos ruuan voiman :)

Olin kaiken kaikkiaan ihan mielettömän tyytyväinen meidän treeneihin kummankin koiran kanssa. Ransu pujotteli hyvin ja teki hienoja puomeja, siinä on jo yks erävoitto. Liinu teki hyviä renkaita ja selvästi osasi edelliskertaa paremmin hakea renkaan ja meni varmasti pussiin. Kepeillä oli hyvä vauhti, kun vaan saisi sen hoksaamaan keppien hakemisenkin. Liinun kanssa siis se toinen erävoitto. Nyt kun sais sen puomin työn alle ihan kunnolla niin olis hyvä. Ja kun nyt alkaa olla hallussa hyppy, putki, pussi ja rengas, niin voisi harkita että ottaisi seuraavan uuden esteen opettelun alle :) Niin ja tietysti A:ta on menty mutta hihnassa. Pöydälle hyppäytin kerran ihan ohimennen. Mutta onhan noita vielä, erilaisia hyppyjä lähinnä monta kappaletta uusia esteitä jäljellä. Hypyillä pitäis treenata sitä että rimakorkeudet vaihtelee ja rimat on miten sattuu, vähän on ilmassa sellaista, ettei oikein osaa arvioida rimakorkeuksia.

Hypätähän Liinukin osaa ja kapasiteettia löytyy, sen vaan pitää oppia arvioimaan eri korkeuksia. Toisin kuin oli ilmeisesti jollain hyppytekniikkakurssilla oltu mieltä, mä olen sitä mieltä että jos koira on saanut opetella hyppimistä ja kropan käyttämistä luonnossa ja vapaana liikkuessa, niin se hallitsee sen esteilläkin. Yhtä lailla vapaana liikkuessa koira arvioi tarvittavaa ponnistusvoimaa eri korkuisten esteiden tai ojien ylityksissä. Miten se olis jotenkin eri asia agilityssa esteillä, muuten kuin että ne näyttää erilaisilta kuin luonnonesteet ja niitä pitää suorittaa käskystä? Oon myös sitä mieltä, että jos pystyy vapaana suoriutumaan hyppäämistä vaativista esteistä, niin mitä eri lihaksia tai kykyjä se koira tarvii pituuden tai muurin suorittamiseen? Nehän vaan näyttää vähän erilaiselta kuin leveä oja tai sammaloitunut puunrunko mättäikössä... Tää tässä oli vain mun mielipide, minähän en ole asiantuntija, mutta kun luin mitä kouluttaja oli ilmeisesti ollut mieltä, niin iski pieni vastareaktio ja haluaisin kuulla alkuperäiseltä puhujalta perustelut väitteilleen. Meitä oli nimittäin esimerkiksi koulutusohjaajakurssilla aika iso lauma kokeneempia ja vähemmän kokeneita harrastajia, jotka oltiin aika lailla yhtä mieltä siitä, että koiran pitää saada liikkua vapaana ja mielellään metsässä jo pentuna, että sillä vapaana vaihtelevassa maastossa liikkumisella se lihaskunto ja kropan hallinta luodaan ennemmin kuin hyppysarjoja loikkimalla.

Noihin hyppytekniikkakursseihin ja vastaaviin liittyen en malta olla sanomatta, että kuinkahan pitkälti nämä on jonkun keksimiä rahastuskeinoja... joissa koirille ja niiden ohjaajille luodaan vähän kuin tyhjästä puutteita ja huonoa hyppytekniikkaa? Koirathan varmaan jo erilaisten ruumiinrakenteiden takia hyppää vähän eri tavalla, mutta olen pohtinut että kuinka paljon näistä "huonosti" tai huonosti hyppäävistä koirista on tietämättään "pilattu" vääränlaisella opettamisella tai sen puutteella ettei ne pääse harjoittamaan lihaksistoaan vapaana? Koska jos kurssia vetäväkin sanoo, että kyllä koira luonnostaan osaa hypätä, niin mitä tapahtuu sitten siinä vaiheessa kun se luontainen taito hypätä pitää siirtää agilityyn esteen ylitykseksi? Tästä voisin äkkiä päätellä, että jos on terve ja hyväkuntoinen koira joka osaa kyllä vapaana hyppiä, niin jotain menee siinä esteopetuksessa pieleen. Koska tästä hyppäämisestäkin sais kirjoitettua vaikka kuinka pitkästi, ja tässä tapauksessa kuitenkin mutua joka perustuu lyhyeen kahden koiran kokemukseen, niin en viitsi edes provosoida enempää kirjoittamalla mitä mieltä olen näistä muista kursseista joita koiraharrastajille on tarjolla... Kai niitä sitten joku tarvii, tai luulee tarvitsevansa kun mainostetaan sellainen kuva että koirat eikä niiden ohjaajat osaa mitään tehdä oikein ilman niitä kursseja. Jokainen tietty käyttää itse aikansa ja rahansa miten haluaa, eikä mun ole tarkoitus arvostella yhtään ketään joka niitä järjestää ja joka niille osallistuu, mutta näköjään on osannut kuitenkin ne kurssien keksijät iskeä hyvään kohtaan koska osallistujia riittää.

Ilon viikonloppu

Eilen oltiin Pietarsaaressa agikisoissa. 2 agilityrataa ja hypäri. Jännäsin etukäteen, voinko luottaa koiraan puomilla ja kepeillä. Tuomarina oli Minna Räsänen, enkä yhtäkkiä muista että olisin hänen radoilla aiemmin ollut. Mutkikkaita ratoja oli tehnyt, se ei tosin mua säikäyttänyt eikä haitannut, mutta eipä olleet taas niitä helpoimpia kakkosluokan ratoja joilla olen ollut. Radat oli mulle ja Ransulle sopivia, koska koiran piti olla hallussa ja tehdä ohjaajan ohjauksen mukaan tai oltiin äkkiä ansaesteillä. Se nähtiin siinä, miten ne irtoilevat ja kaartelevat koirat hyllytteli koira toisensa jälkeen radat. Maksi2:ssa otettiin vissiin 66 starttia eilen ja me oltiin ainoat jotka teki nollatuloksen. Yliaikanollia taisi olla pari muutakin, suurin osa hylkäytyi. Olin siis meistä aika ylpeä, vaikka ajat ei olleet huippuja kun etenemäkin oli laskettu vain 3,3m/s mukaan. Eka ja toka rata siis mekin hyllytettiin, mutta viimeiseltä agilityradalta NOLLAVOITTO ja eka LUVA kakkosista!!! :)

Ransun palkintoposeeraus

Niissä kahdessa ensimmäisessä radassa ei olis paljon näkemistä vaikka niistä videoista saiskin selvää. Tarkennukset on niin pielessä että videot on ihan sumeita. Eka radan onnistuin sössimään ihan täysin tahallani, ohjasin Ransun tarkoituksella väärään päähän putkea. Sitä se teettää kun lähtee kolmanneks viimeisenä ja unohtaa radan. Ohjasin ihan tarkoituksella siihen päähän ja luulin että se on oikea pää, mutta sitten kun Ransu oli putkessa, huomasin numerot ja että väärään päähän tuli tuikattua koira! Meni pasmat pikkasen sekaisin, siihen asti oli puhdasta rataa eli radan puoliväliin. Puomin Ransu otti niukin naukin mutta enpä siinä muistanut antaa mitään käskysanaakaan kun se oli heti tuon putkihässäkän jälkeen. Sitten taas putkeen ja renkaan jälkeen olis pitänyt kääntää 90 astetta avokulmaan kepeille. Ransu ryntää häntä saparolla A:lle joka oli siellä jossain kauempana keppien takana. Se oli velmun näköinen kun tuli sieltä takaisin ja sitten se ei malttanut hakea keppejä ja pujotteli vielä kolme väliä takaisin päinkin :D Hehhee Ransu hyllytti siis kahdesti ja minä kerran sillä yhdellä ja samalla radalla. Loppu tais mennä sitten taas ihan oikein, joten vähänkö tympäsi se oma mokailu ja ehkä sitten jos ei olis ollut niin sekaisin siellä ennen keppejä vieläkin niin Ransun olis niille kepeillekin saanut.

Toinen rata oli sitten yksi katastrofi jo lähtöviivalta asti. Ransu hiippaili perään niin että nokka melkein varmaan pisti kellon käyntiin ja kiirehdin sitten antamaan sille lähtökehotusta jos niin kävi että aika jo pyöri. Noh, Liinulle olen opettanut että lähtötilanne menee näin: "tule - hyppy - jne." Ja Ransulle: "hyppy - jne." Ja mitä minä sitten sanon sille kun se on ihan siellä riman takana?! TULE! Voi hyvä äiti sentään. Ransu tulee riman alta, kaikkea se keksiikin. Ajattelin että korjaan sen että tulee pelkkä kielto mutta Ransu teki omat ratkaisunsa ja hyppäsi kakkoshypyn joka oli suoraan mun vieressä. Katsoin parhaaksi jatkaa rataa. Taas olin hetken hukassa kun en ehtinyt kakkosen ja kolmosen väliin sijoittua niinkuin ajattelin. No mitä väliä sillä nyt enää oli ja sain kuitenkin ne ohjattua oikein. Sitten muutaman esteen päässä olin päättänyt ohjata tanskalaiset aidat niin että lähetys hypylle, välistäveto ja sitten lähetys ja kolmas hyppy takaakiertäen. Jes jes saahan sitä suunnitella jos vielä miettis omat linjansa paremmin ettei koira lähde ekaa hyppyä kiertämään takaa. Senhän Ransu tietenkin teki ja sitten tein päällejuoksun ja lähetin hypyn yli ja kolmas hyppy takaa kuten piti. Toinen hyllytys sillä radalla. Siitä kepeille ja Ransu haki ne ihan hyvin. Loppuradan puolikas meni sitten ihan puhtaasti, että jes jes vaan.

Viimeiselle radalle tuskailin etukäteen, ettei mulla ole mitään motivaatiota lähteä. Että ihan surkeaa ohjaamista noi kaks eka rataa ja ei edes yritystä. Mielessä siinti jo illan pikkujoulutkin... Onneksi oli kannustaja mukana ja sisuunnuin itsekin, että jo on kumma että ei niitä tuloksia tule vaikka koira tekee pääsääntöisesti hyvin (ja niinhän se nuo hyppyjututkin teki hienosti just niinkun minä lennossa sovelsin) ja ohjaajakin yleensä ohjaa ihan ok. Ransulla oli intoa ja eka radan jälkeen kun päästiin maalialueelta, joku kanttiinitäti tuli oikein ihastelemaan ja kehumaan miten ihanan oloinen koira Ransu on; että miten se on niin iloisen hilpeä ja pentumaisen oloinen. Ei meinannut uskoa kun sanoin että se on yli 3-vuotias. Onhan Ransu mainio :) Ajattelin sitten taas, että Ransu tekee niin hyvällä fiiliksellä töitä mulle, että olishan se epäreilua sen joutua kärsimään mun itseni mokailusta. Ohjaajan kai se täytyi ottaa vastuu siitä karkailustakin.

Kolmas ratakin sitten sisälsi - kuten kaikki aiemmatkin - eri vaihtoehtoja ohjata eri kohtia. Mä taisin olla ainakin rataantutustuessa ainoa joka tuohon kakkosen ja nelosen väliin päätti tehdä saksalaisen ja se toimi vallan mainiosti. Se olis pitänyt tehdä edelliselläkin radalla sinne missä me sovellettiin. Siis ohjata alun alkaen ne hypyt eri puolelta, vaikkei sillä nyt enää aiemman hyllytyksen jälkeen ollutkaan merkitystä. Se nyt vaan on niin että takaakierrot ja puolenvaihdot on meille vahvempi laji kuin välistävedot. Noh siihen kolmosrataan sitten. Tykkäsin kun sai ohjata, oli vääriä putkenpäitä ja sai hypyilläkin tehdä muutakin kuin vaan mennä suoraan. Muistin käskyttää puomilla ja Ransu meni ihan eri lailla puomin lopun kuin aiemmalla radalla. Se teki tosi hyvät kontaktit kumpaankin suuntaan. Puomin jälkeen oli enää putken hankalampi pää ja kaksi hyppyä. Kun näin miten hyvin Ransu otti puomin kontaktin ja alla oli puhdas rata eikä kellään muulla nollaa, tiesin että nyt tarkasti siihen viimeiseenkin putkeen, että lopussa ei ole niin suurta epäonnistumisen riskiä enää. Varmistelin kaiken kaikkiaan aika paljon viimeisellä radalla joten ihanneaikaan päästiin mutta se alittui vain hieman alle 2 sekunnilla. Ransu myös viipyi tokavikassa putkessa käsittämättömän kauan, ja panin merkille että niin teki syystä tai toisesta moni muukin koira. Ehdin jo ihan odottaa että apua missä se viipyy, että tule nyt jo sieltä! Kepit oli ehkä vika radalla nopeimmat, ei mitkään huiput mutta ihan hyvät kuitenkin. Olin kyllä sitten niin revetä onnesta kun kuulin maaliin tullessa että tehtiin nolla! Ja meidän jälkeen oli enää kaksi koiraa ja ne kummatkin oli lopulta meidän perässä samassa järjestyksessä palkintopallilla :) Palkinnoksi saatiin hieno pokaali ja ruusuke sekä puruluu ja punoslelu. Palkintoja sekä Ransulle, Liinulle että minulle :)

C-rata:

Nollavoiton myötä täyttyi myös vuoden tavoitteet agilityn varalle. Juu mitäs sitä nyt aikaisemmin tavoitteisiin pääsemään kuin vuoden tokavikoissa kisoissa... Eli tavoite oli nousta kakkosiin ja ottaa sieltä 1-2 LUVAa. Ja olen myös halunnut ottaa kakkosissa edes yhden luokanvaihtotuloksen voitolla, siellä palkintopallin himmeämmillä sijoilla on tänäkin vuonna seisottu jokusen kerran erilaisten tulosten kera. Nyt on siis hyvät ja rennot fiilikset mennä kisaamaan parin viikon päästä Jyväskylään vuoden viimeiset startit. Harmittaa hieman jäädä kisatauolle ja katsoa minkä verran pitää treenitaukoa vai pitääkö, kun Ransulla on niin hyvä vire päällä. Toisaalta sen kanssa ei kesällä kisattu kuin se yksi startti joten ehkä meille tosiaan sopii tällainen rytmitys että talvikaudella ollaan aktiivisempia. Pari tuttua kommentoivatkin että on se Ransu vaan eripoika ja että kyllä on meno aika eri näköistä kuin vuosi sitten. Ihan tottahan se on, Ransuhan on mainio työpari ja sen kanssa on oikeasti ILO mennä aksaa kun eihän sen hilpeän, iloisen ja hassuttelevan olemuksen ansiosta voi muuta kuin itsekin olla samanlainen :) Mä kyllä mietin välillä että kyllä se vaan niin on että sellainen koira kuin isäntä/emäntäkin, kyllä mulle tällaiset iloiset lakritsinokat passaa paremmin kuin jotkut totiset ja eleettömät koirat...

Sitten toiseen ilon aiheeseen, Liinu täytti tänään 1 vuotta! Vähänkö tämä aika on mennyt äkkiä! Mun pikkutypykkä on nyt muka jo yksivuotias ja "aikuinen". Haha, ihan kakara se on.

High Volts Igloo Inuit "Liinu" 1v

Mutta näyttelee välillä Ransulle luonnettaan, meille ihmisille se on hyvinkin nöyrä eikä kyseenalaista oikeastaan mitään. Ransu on sille tässä viikon sisällä pari kertaa pärähtänyt vähän kovemmin. Liinu ei ole kaikista Ransun komennuksista ollut moksiskaan, mutta eipä Ransu ole ollut oikein tosissaankaan. Yhtenä iltana Ransulla oli puruluu ja Liinu kulki Ransun perässä ja yritti napata sitä. Ransu kulki jäykkänä, nosteli niskakarvoja ja vähän ylähuultakin, murahteli pari kertaa matalasti. Liinu vaan meni perässä ja yritti ottaa pokkana luun kun Ransu söi sitä. Ransu ärähti sille kunnolla ja Liinu kokeili vielä toisen kerran tulla luulle, tosin paljon varautuneemmin, ja kun sai toisen kerran lähdöt niin uskoi että kyllä se nyt Ransu sanoi viimeisen sanan. Perjantai-iltana niillä oli samasta aiheesta erimielisyyttä ja taas Ransu pisti pikkulikkaa ojennukseen.

Tänään kävin Ransun kanssa ensin 6,5km pyörälenkin ja sitten lähdin pelkän Liinun kanssa hallille. Treenattiin keppejä, A:ta, rengasta ja pussia. Kepit ei ole mainittavasti edistyneet muuten kuin pujotteluvauhti oli hyvä. Ja toistojen jälkeen alkoi sitten hoksata hakemistakin paremmin. Mutta on se aika heikkoa vielä. Kerran se tuli verkon yli kun minä erehdyin vähän liian innokkaasti kannustamaan. Paikaltaan pomppasi tuosta vaan 50cm korkean verkon yli :) Miten niin hyppyrotta... Sitten A-este. Pari ekaa kertaa yritti esteen ohi palkalle mutta kun oli hihnassa niin ei auttanut kun mennä este ensin. Tosi hyvin se menee A:n, ottaa hyvät kontaktit ja suorittaa nopeasti.

Sitten rengas. Ensin meni molemmin puolin hyvin ja lähetin sitten putken kautta renkaalle. Toinen puoli sujui hyvin mutta sitten Liinu jotenkin muka unohti osaavansa mennä renkaan kun mä olen vasemmalla puolen. Piti ottaa hihna takaisin ja sitten vielä namialustakin ennen kuin muistui taas mieleen edes yksittäisenä esteenä, puhumattakaan putken kautta. Lopetettiin onnistumiseen ja tätä täytyy näköjään myös treenata vielä säännöllisesti lisää.

Lopuksi vielä pussia, ja siinä täytyi auttaa pari ekaa kertaa kangasta nostamalla ennen kuin meni läpi asti. Tätä ei ollakaan tehty aikoihin, joten ei ihme että oli unohduksissa. Vauhdin kanssa meni sitten jo oikein hyvin ja hakee pussin ihan hyvin. Se jänskättävin osuus oli se kangas kun sitä piti itse nostaa. Mutta Liinu on kyllä sellainen että kun se sitten jonkun asian toteaa olevan ok niin ei se ole enää mikään juttu.

Ihan onnistuneet treenit siis Liinulla, silläkin oli hienosti into päällä ja halu tekemään. Ja teki varmasti hyvää olla liikenteessä ilman Ransua. Ransukin sai olla ihan rauhassa kotona ilman koko ajan jotain touhuavaa pikkulikkaa.

ONNEA SIIS MUUTKIN I-PENTUEEN TOUHUSANTERIT 1-VUOTISPÄIVÄNÄ!!!