Majakka ja perävaunu :)

Ransu ja Liinu on huvittava parivaljakko. Siitä ei välillä tiedä kumpi vie ja kumpi vikisee. Kovasti Liinu härnää ja riekkuu Ransun kimpussa, mutta Ransu on aika pitkäpiimäinen ja antaa toisen riekkua. Kertaakaan ei ole sanonut, mutta tassulla kylläkin huitaissut kakaran irti partakarvoista ja kun se ainakin vielä on selvästi nopeampi kuin Liinu, lähtenyt juoksemaan pois päin saadakseen olla rauhassa. Noh se ei paljoa auta koska Liinu käy "kimppuun" heti kun saa kiinni :P

Perjantaina kävi hieroja, ja Ransu selvästi nautti kun sitä ja vain sitä tultiin hoitamaan. Minna ei juuri huomioinutkaan Liinua vaan alkoi hieromaan Ransua. Otin Liinun hihnaan sohvan viereen, ja sehän ei tietysti meinannut neidille passata että hänen nyt pitäis siinä kiltisti olla ja katsoa kun toinen nauttii hieronnasta! Liinu jaksoi kitistä ja vinkua kymmenisen minuuttia ja sitten asettui nukkumaan. Olen sille nyt opettanut vähän joka asian suhteen että tuolla kitinällä/vinkumisella/haukkumalla tai millä tahansa ulisemisella ei saavuta tasan yhtään mitään. Mä en vois sietää koiraa joka uskoo että kun tarpeeksi kauan on äänessä niin tahtonsa saa lopulta läpi... niinpä nuorena on "vitsa väännettävä". Ransulla oli lanne ja takajalat jumissa mutta kuulemma poitsu on taas vetreä kun jumitukset saatiin aukeamaan.

Lauantaina mentiin Ronjan ja Demin luokse leikkimään kummankin kanssa. Siellä sitä olikin varsinainen ryhmärämä koossa kun Ransu ja Demi - vanhat kaverukset - leikkiä myllästi ja Liinu siinä seassa. Ei paljon päätä palellut tai hirvittänyt sitten kun Demi tuli tutuksi, mennä sen ja Ransun leikkeihin mukaan. Välillä oli schape vastaan flätti-painia ja välillä Ransu koko porukan takaa-ajettavana. Hauskaa oli katsojillakin, ja emäntä oli ylpeä reippaasta pikku-Liinusta. Tosi hienosti tutustui uusiin koiriin ja ihmisiin, mukaan lukien muutaman kuukauden ikäinen Valtteri, joka olikin aivan tosi kiva kakkavaippoineen. Liinun mielestä Valtterin naama tarvitsi perusteellisen pesun ja sen se sitten antoikin... Kivahan se että saa tutustua noin pieneen lapseen ja on vielä ihan täysin ok sen kanssa. Hyvin sitten leikin ja touhun välissä Liinu malttoi rauhottua torkuille. Ransua ehkä vähän harmitti kun olis halunnut leikkiä vaan Demin kanssa mutta kun se pikkusisko tunki aina väliin riekkumaan ja Deminkin huomio oli välillä "liikaa" Liinussa. Nooh, Liinu ei pääse vielä pitkiin aikoihin aikuisten lenkeille mukaan, joten Ransu saa sitten seuraavalla kerralla rysytä Demin kanssa ihan isojen koirien kesken :) (sattuneesta syystä sanon mieluummin isot eikä aikuiset...)

Lauantaina oli päästävä pyöräilemään ja niinhän me sitten pyöräiltiin mummulaan ja takaisin. Liinu jäi kotiin harjoittelemaan yksin yksinoloa. Olen sitä mieltä että sen on ihan hyvä osata olla kotona yksin Ransun kanssa ja sitten myös niin ettei Ransukaan ole kotona. Väsynyt koiranpentu oli aika helppo jättää yksikseen, se ei juuri huomannut edes että tein lähtöä Ransun kanssa ja oletan että se on ollut aika hiljaa sillä aikaa kun olimme poissa.

Eilen lähdettiin aamulla metsäautotielle lenkille, kun appiukko vinkkasi että tie saattaisi olla aurattu. Olihan se noin kilometrin matkan aurattu ja siellä mä sitten kävin koirien kanssa kääntymässä. Hyvin Liinukin jaksoi lenkin tehdä, ja oli aivan mielissään kun otin nameja mukaan sillä tarkoituksella että palkkaan sitä kontaktin pitämisestä ja omaehtoisesta luoksetulemisesta. Eipä tarvinnut monesti kehua ja palkita siitä että pysähtyi ja otti katsekontaktin kun sitä alettiin tarjota koko ajan. Samoin sitä että rynnätään vähän matkan päähän ja juostaan kiireesti takaisin mamman luo. Hyvin siis hoksasi idean että lenkillä on toivottavaa myös pitää kontaktia ja seurata missä olen, kun välillä on tuossa pihapiirissä tuntunut että neiti on niin itsenäinen että menee omia menojaan. Ei se näytä sitten kuitenkaan ihan niinkään olevan vaikka Ransukin on mukana. Ilman Ransua kulkee huomattavasti lähempänä ja seuraa tarkemmin mun liikkeitä.

Ransun kanssa lähdettiin metsäautotien pienen verryttelylenkin (sellaisesta se Ransun kohdalla meni) jälkeen pyöräilemään ja käytiin tekemässä 7km lenkki. Ihanaa kun pääsee taas pyörän selkään! Kesää odotellessa... Vaikka nämä nollakelithän on ihanteellisia kun ei Ransullekaan tule niin kuuma. Illalla tehtiin Liinun kanssa häkkiharjoituksia, siis yritettiin opetella olemaan tuolla häkissä nätisti ja hiljaa. Kun se näyttää olevan sama millä keinolla mä rajoitan likan menoa niin vastalausetta alkaa kohta kuulua :D Muutama toisto otettiin ja hieman pidennettiin aikaakin - muutamaan minuuttiin. Useimmiten ensin kuuluu erinäistä protestointia mutta kun huomaa joitain kertoja että ei se taaskaan auta niin sitten odottaa kiltisti. Olen myös liittänyt noihin harjoituksiin "lupa!" -sanan, jonka saa katsekontaktin otettuaan ja jolla saa tulla häkistä ulos. Ransullahan on siihen "saa tulla", joten Liinu opettelee nyt sitten omaa sanaa että joskus kun molemmmat on häkissä niin kumpikin tietäis pyrkiä sieltä ulos vain omalla lupasanallaan kun häkin oven avaa. Sama tulee olemaan myös autosta pois tullessa. Taas yksi asia jota en voisi sietää omilla koirillani: se että kun raottaa jotain ovea tai autonluukkua niin sieltä on ryntäämässä syliin lauma koiria ihan hallitsemattomasti. Kisoissa tuota varsinkin näkee ja minusta se on vaarallistakin... Ulos mennessä on ainakin toistaiseksi tuo sama "saa tulla" molemmille, jota muuten Liinukin osaa jo noudattaa käytännössä sataprosenttisesti. Heti ekasta päivästä asti on tehty selväksi että eteisen kynnyksen takana kun nätisti odottaa että minä saan kamppeet päälle niin pääsee kaikista nopeimmin ulos :) Fiksu se on tuo meidän Liinun likka :)

Sunnuntai-iltana oli muutakin ohjelmaa. Nimittäin kammattiin turkkia ekaa kertaa ja Ransulle kun ei ole tullut opetettua mitään käskysanaa siihen että "mene kyljelleen maahan" niin koitetaan nyt muistaa korjata Liinun kanssa se. Liinun mielestä on vähän kauheaa kun kampa koskee, varsinkin jalkoihin ja kaulan lähelle. Onneksi tuollaista pikkuipanaa pitelee vielä kohtuu helposti paikallaan niin että saa kammattua. Kyllähän siihen sitten rauhoituttiin ja leikittiin vähän ennen kuin seurasi pahempaa: kynsienleikkuu! Meitä Antin kanssa nauratti kun Liinu huusi kuin kurkkua leikattaisi kun sakset koski kynsiin. Kova oli yritys pakoon mutta periksi ei annettu - nyt tosin piti pyytää Anttikin avuksi koska muuten olis voinut oikeasti sattua. Suurimmassa osassa ei ollut mitään leikattavaa mutta kunhan oltiin leikkaavinaan ja totuteltiin siihen että ne sakset koskettaa kynttä. Huutokin loppui kun ei sitä teatteria vissiin Liinunkaan mielestä kannattanut pitää. Kynnet saatiin "leikattua" ja leikattua ja totesin että mitä ihmettä, kissojen kynsisaksethan on paljon paremmat kuin koirien, että niillä leikkaan jatkossakin! Ja ne on vielä jotkut halvat 5€ Best Friend-merkkiset sakset...

Liinulla riitti virtaa (ja siinä sivussa myös Ransulla) ja koiruuksien nujakoinnin sivussa naksuttelin Liinulle seisomisesta. Saa nähdä tuottaako se jossain vaiheessa tulosta, mutta toivoisin ainakin että meillekin tuo naksu olisi hyvä väline opettaa näyttelyseisomista. Nyt kun tuon kanssa sellaisiinkin joutuu menemään... niin joutuu opettamaan tuota näyttelykäyttäytymistäkin. Ei kun nätti tyttöhän se on, täytyy sitä käydä näytelmissäkin misseilemässä. Ransuhan ei osannut joskus kun viimeksi käytiin mätsäreissä, seisoa käskystä eikä ilman eikä aina oikein juostakaan hienosti. Liinu oppii Ransun lailla kyllä asioita nopeasti, joten sillekin on kiva opettaa kaikkea. Me ei kyllä olla opeteltu oikein mitään mikä liittyis tokoon tai vastaavaan, mitä Ransun kanssa tuon ikäisenä jo alettiin hinkata pentukurssilla. Hoh hoijaa sanon minä, ehtiihän tuota myöhemminkin, kivempi se on jos arkiset asiat sujuu. Mulle on ihan sama jos joidenkin koirat osaa tämän ikäisenä jo suunnilleen alokasluokan liikkeet. Opetellaan niitä sitten aktivointina myöhemmin kun malttia on vähän enemmän.

Arkisista asioista tulikin mieleen että me on oltu aivan ihmeissään että kun meillä on käytännössä sisäsiisti kolmikuinen :D Yöt se on ollut sisäsiisti alusta asti, ja päivällä se ehti tehdä vain ekana päivänä sisälle kun ei huomannut viedä ulos. Niin ja tänä aamuna, kun en huomannut ehtikö ulos tulla molemmat asiat ennen kuin mentiin sisälle, niin kohtahan se pisu oli lattialla... Työpäivien aikana ei ilmesty mitään, sanomalehti on ollut koristeena tuossa jo viikon. No on se pari kertaa vaihtunut kun entinen on jostain kumman syystä ollut tuhannen riekaleina kotiin tullessa :P Mutta kuiva! En olis kyllä odottanut että näin helpolla pääsen, tai helpolla ja helpolla, kyllähän me sitä juoksutetaankin kartanolla aika tiuhaan mutta parempi kai se sinne on juoksuttaa kuin olla siivoamassa sotkuja sisällä. En kyllä ymmärrä niitä jotka tieten tahtoen opettaa ensin sanomalehdelle, kun eikös se idea kuitenkin ole että lopulta ne tarpeet tehdään ulos...? Niin miksi moinen turha välivaihe sitten...

Muutenkin päivät menee aika kivasti, parivaljakko on ilmeisesti hiljaa päivät, mitään ei ole löytynyt tuhottuna ja kotona ei odota pissakakkarumbaa siivottavaksi kun tulee kotiin. Saas nähdä tuleeko jossain vaiheessa takapakkia jonkin asian suhteen, sitä odotellessa... Auto on myös yksi asia jossa on edistytty, Liinu kun oli tottunut matkustamaan sylissä ja ties missä, niin takaluukku oli sille alkuun ihan mahdoton paikka, eihän siellä voi olla, sehän on koirien osasto! Hups, niin joo, mikäs se Liinu onkaan... Kerran tultiin selkänojan yli takapenkille, kunnes laitoin Liinun kiinni sinne ja tilanne alkoi rauhoittua. Muutama automatka on tehty yksin ja Ransun kanssa ja nyt siellä ei tarvitse enää vollottaa vaan matka taittuu kaiketi unessa tai ainakin pötköttäen.

Tänään käytiin Ykassa keskustassa kävelyllä pikkulenkki. Ransu jäi autoon odottamaan, Liinu lähti hurmaamaan kanssakulkijat. Ihmiset on kauhean kivoja ja kiinnostavia. Lastenvaunut, rollaattori tai kaasuttelevat autot ei hirvittäneet yhtään. Käveltiin metalliritilää pitkin ja pari askelmaa portaita, ritilä oli ihan ok mutta portaat alaspäin oli jotenkin vaikeat. Kyllä ne sujui mutta pitää harjoitella lisää. Voin kertoa että tuon luontoisen koiran kanssa on ilo kävellä keskustassakin, kun toinen menee reippaasti häntä pystyssä viuhtoen ympäriinsä! Ransun kanssa on tullut lähinnä surulliseksi siitä että toinen on häntä alhaalla ja aivan hermostuksissaan heti kun autosta ulos joutuu. Liinun kanssa täytyy vielä hihnakävelyä harjoitella lisää.

Iltapäivällä otettiin pari häkkiharjoitusta, ne oli kuulemma mennyt ihan ok, sillä aikaa kun olin Ransun kanssa pyörälenkillä. Tehtiin 8km lenkki ja sen jälkeen haettiin Liinu mukaan riehumaan pellolle. Kummallekin yllättäen ruoka maistui sen jälkeen :P Tästä on hyvä jatkaa, Ransu vaan aiheuttaa harmaita hiuksia meille ja muille tuolla sen vahtimisella, jonka ajattelen olevan osittain oireilua siitä että huomion joutuu jakamaan ja sitä on saatava keinoja kaihtamatta. Ransun kanssa muuten tuliskin oikein hyvin toimeen, kun sillä ei olis niin kova tarve saada mennä räykyttämään kaikille kielloista piittaamatta. "Lapsella" vähän kehno kotikasvatus vissiin... mutta minkäpä se luonteelleenkaan mahtaa, jos se ei pahemmin tykkää olla hyvää kaveria vieraiden ihmisten kanssa mutta vahtia kyllä tykkää, niin lopputulos on kai sitten juuri tuo. Ransun pidättyväisyyden kanssa pärjää muutoin, ja mun ei ole sitä pakko kuskata kaupunkien keskustoihin, kisapaikoilla ja koiratapahtumissa se on ihan ok. Kiva poitsu se on mutta on myös kiva omistaa erilainen koira jonka kanssa eri asiat on helppoja ja vaikeita kuin Ransun kanssa aikoinaan oli.

Nyt otan noista rellakkapekoista mallia ja oikasen nukkumaan.

Voittajaluokkaa

Eilispäivän ohjelmaan kuului kontaktikoulutusta Tupoksella, Jokisaaren Minnalla. Mentiin sillä mielellä, että nyt joku joka opettaa myös juoksukontakteja, saa katsoa mikä meidän puomissa mättää ja mitä sille on tehtävissä. Liinu oli mukana sosiaalistumassa ja olishan se muutenkin normaalin työpäivän päälle ollut pitkä yksinolo olla 6h ekstraa yksin...

Vaan mitä tekee Ransu kun ensin Minna pyytää menemään A:n?! No eihän A-este meille nykyään ole niin paha ja virhemagneetti kun sen kanssa tehtiin ihan *piipisti* töitä viime kesänä ja syksynä. Minna kehui että oli todella hyvin rytmitetty A ja hyvin otti kontaktit. Kuulemma juuri sellainen kuin juoksu-A:n pitää ollakin. Pari kertaa Ransu otti turhan monella loikalla ja jäi vähän kuin odottamaan minua, mutta siis lähes kaikki toistot meni hyvin. Tehtiin nuo kontaktit pienen ratapätkän mukana, ennen ja jälkeen kontaktin oli putki ja hyppy. Ransulla riitti vauhtiakin, se taisteli pallosta ja oli muutenkin tosi hyvässä vireessä. Kyllä me treeneissä... ja niin edelleen. Tiedä häntä sitten oliko sillä näyttämisen tarvetta mulle kun Liinu tarkkaili isoveikan puuhia kentän reunalta :) Ja Liinukin olis halunnut osallistua, en tiedä olisko se halunnut leikkiä vai mennä agilityesteitä mutta sitä ärsytti kun piti vaan oleskella.

Sanoin Minnalle että tämä puomi se on se meidän murheenkryyni että nyt varmaan näet tosi törkeitä alasmenokontakteja... Lähdettiin radalle ja taas kerran: mitä tekee Ransu? No näyttää miten sitä puomia oikein mennään tyyliä Ransu the schapendoes. Eli ottaa niin hienon puomin ettei mitään huomauttamista. Ylösmeno, alasmeno ja kaikki siltä väliltä hyvin. Mä oon ihan äimänä että joo miten sä nyt tuollain... meidän piti tulla tänne että opittais jotain ja sä olet sillä asenteella että nyt tultiin näyttämään miten hyvin me osataan oikeasti! Minna laittoi tekemään uudelleen ja sama juttu. Ehdittiin ottaa useampia toistoja ennen ensimmäistä virhettä, ja Minna patisti mua vaan juoksemaan kovempaa. Voi tsiisus miten kovaa pitäis päästä, mä ehkä tarvitsisin lisää vaihteita mun pienipykäläiseen vaihdelaatikkooni..? Takaaleikkauksen takia Ransulla hieman hidastui vauhti eli niitä pitää harjoitella, mutta se meidän varsinainen ongelma ei nyt oikein tullut esille samassa mittakaavassa missä se on tuntunut tulevan esiin treeneissä ja kisoissa. Saatiin siihen kuitenkin harjoitteluun vinkkiä ja sitä lähdetään sitten soveltamaan tässä :) Eli ei hukkareissu, mutta vähän tuli sellainen olo että kun siellä oli kaks muutakin koirakkoa (opettelivat tosin 2-2 kontakteja), että me tultiin sinne vaan elvistelemään meidän taidoilla ja näyttämään kuin nopeesti ja puhtaasti Ransu ottaa kontaktit. Keinua ei tullut ollenkaan harjoiteltua tällä kertaa, mutta ehkä seuraavalla kerralla sitten sitä. Sitä seuraavaa kertaa ennen täytyy ottaa sitä hallilla ja katsoa miten se sujuu kun ihmetyttää niin kovin nuo himmailut sunnuntaina.

Tänään Liinulla oli 3-kuukautisrokotus. Mentiin mielestäni parhaalle tuntemalleni eläinlääkärille Pentti Tapiolle rokotettavaksi. Tykkään että Pentti Tapio on rauhallinen ja pätevä eläinlääkäri, joka on kiireetön eikä hösötä vaikka puhelin välillä soisikin. Liinu ei huomannut rokotusta ollenkaan; olihan tarjolla Pentin antamia makupaloja! Muutenkin tuli kehuja että on iloinen ja reipas tyttö, että sellainen koiran pitää ollakin. Olen samaa mieltä, kuvaus sopii Liinuun hyvin. Punnittiin se ja painoa on 5,5kg, täytyy vielä mitata se niin saa pitää kasvuseurantaa tuonne blogin alareunaan. Jos tuota touhusanteria nyt saa sen verran asettumaan että ehtii mitan ottaa.

Rokotusten jälkeen pysähdyttiin Kannuksessa virallista tokokoetta seuraamaan. Liinu oli taas reipas ja avoin likka. Toiset koirat kiinnosti, samoin ihmiset ja kuka nyt voi tuollaista söpöä karvakorvaa vastustaa ja olla rapsuttelematta? Sanoin Liinulle kun oltiin lähdössä pois, että "nyt varmaan sitten osaat noi liikkeet kun katsoit mallia, en kyllä tiedä minkä luokan liikkeitä nuo on mutta sinä varmaan tiedät niin ei tarvi treenata niitä vaan voidaan suoraan mennä kisaamaan, vaikka voittajaluokkaan!" Juu maybe not... kun se ohjaajasta on taas kiinni.

Tässä vielä lopuksi lennokas kuva meidän sunnuntain kisoista, jonka joku paikalla ollut valokuvaaja oli ottanut. Rimat 60cm ja lentävä hollantilainen lentää yli. Ihanasti vielä katsoo minua, se varmaan lentää noilla korvillaan ja häntä on potkuri :)

Elämää schapendoesin tapaan

 Team Sanna & Schape

Lähdettiin perjantaina puolen päivän aikoihin hakemaan Liinua Rovaniemeltä. Oltiin kysytty Ransulle hoitopaikkaa Kannuksesta, mutta siellä oli täyttä. Päädyttiin kuitenkin siihen että mukaan sitä ei oteta, eikä se kyllä saa jäädä yksin kotiinkaan yli puoleksi vuorokaudeksi. Niinpä suuret kiitokset Outille joka otti kolmannen karvaisen lapsen ja Ransu pääsi tyttöjen kanssa touhuamaan. Olivat käyneet pitkän lenkin ja Ransu oli illalla aika väsynyt kun tultiin sitä hakemaan. Ja innoissaan uudesta pennusta.

Niinhän siinä kävi että High Volts Igloo Inuit alias Liinu muutti meille. Rovaniemellä meitä odotti mukavat Riikka ja Vinski koirineen. Nähtiin siinä pikaisesti pari Liinun sisarustakin. Todettiin jälkeen päin Antin kanssa että Liinu on ainakin tottunut elämän ääniin syntymäkodissaan ja pääsee meillä vähän liiankin hiljaiseen perheeseen ;) Se näkyy unenlahjoissakin, eilen mm. siirrettiin sänkyä takaisin paikalleen kun Antti kourutti johtoja jotka menee sängyn päädyssä, ja eikä pikkulikka ollut tietääkseenkään. Siinä se vaan maata urvotti jalat suorana. Kotimatkasta se malttoi nukkua noin puolet, ensimmäiset pari tuntia se yritti kiivetä jalkatilasta syliin. Minä olin päättänyt että alkumatkan saat olla sylissä kunnes auto lämpenee ja vähän totut meihin. Sitten jalkatilaan petille ja myöhemminhän se tulee matkustamaan takaluukussa kuten Ransukin kunhan saadaan valjaat hankittua että takaluukussa kanssa pysytään (eikä kömmitä selkänojan yli takapenkille kuten tänään...) turvallisesti.

Kotona Liinu oli mukavan reipas ja bongasi melkeinpä heti ensimmäisenä olohuoneen lattialta putkiluun joka oli Ransun jäljiltä unohtunut päivän lähtöhässäkässä. Sitä sitten järsimään, mutta minä tuumasin että kello on niin paljon että nyt kyllä katsotaan mitä koirat sanoo toisistaan ja syödään iltaruuat ja nukkumaan. Ransu otti tulokkaan hyvin vastaan, Liinua tosin kiinnosti enemmän itsensä kokoiset kissat joiden se vissiin aluksi kuvitteli olevan koiranpentuja. Liinulla tuntuu olevan pohjaton vatsa ja se on varsinainen herkkusuu joten ruoka maistui heti hyvin ja herkut on tehneet hyvin kauppansa senkin jälkeen. Ransun kupillekin se on yrittänyt mutta olen estänyt sen ettei tule Ransullekaan mieleen sanoa asiasta. Ransukin on välillä nuuhkinut Liinun kupille sen näköisenä että "mä voisin kanssa maistaa noita raksuja että oliko ne niin ällöjä kun mitä muistelin..." Kuitenkin mennään nyt sinne vuoden ikään näin että Liinu raksuilla ja Ransu kuten ennenkin, ja Liinulle välillä lihaa yms. sekaan.

Lauantaina aamulla katsoin että sanomalehdellä on yhdet pisut ja lähdettiin koirien kanssa pihalle. Päätin että vaikka kaikki hienot tottistelut saa vielä pienen hetken odottaa niin muuten näitä arjen tapoja saa kyllä alkaa pentukin noudattaa. Ransu osaa odottaa eteisen kynnyksen takana lupaa tulla pihalle, ja jos ei kovin into piukassa ole niin saan pukeakin eteisessä rauhassa eikä se tunge siihen säätämään. Noh yleensä meillä kyllä ollaan aika into piukeana lähdössä ulos... Liinu on yllättävän äkkiä kyllä tuon oppinutkin. Aluksi piti kyllä monen monta kertaa paluuttaa takaisin ovelta, mutta nyt alkaa olla jo hallussa. Eikä sisälle ole silti ehtinyt sen takia sattua vahinkoja, pari kertaa on jäänyt herääminen huomaamatta ja tavarat on olleet lattialla mutta siinä se. Kaksi yötäkin se on ollut sisäsiisti. Hyvin on siis lähtenyt sujumaan ja ai että on sitten reipas ja utelias tyttö :) Tässä vaiheessa on kyllä tullut kristallinkirkkaaksi sekin asia että miten paljon Ransun kanssa on tehty töitä ja miten hieno koira se on. Nyt kun saa käsiinsä tuollaisen pennun mikä ei osaa juuri mitään niin sen huomaa siinä rinnalla miten vanhempi koira on edukseen kun ymmärtää (ja tottelee...) mitä sille sanoo ja on jo se yhteinen sävel esim. leikkimisen suhteen.

Eilen käytiin Ransun kanssa agikisoissa Haukiputaalla. Korkattiin kakkosluokka kolmella radalla. Joidenkin kuulin kommentoivan ratoja hankaliksi, mulla ei ole sillai vertailupohjaa kun en ole kakkosluokan ratoihin kiinnittänyt aiemmin niin tarkkaan huomiota ja onhan se aina ihan eri asia mennä itse sitä rataa oman koiransa kanssa. Mulla ei kyllä eilen ollut radalla ongelmia muuta kuin se että koira oli viikonlopusta väsynyt ja keskittymistä ei oikein ollut muuta kuin toka radalla.

Eka rata oli hyppäri ja ihan kiva sellainen. Vähän sellaista hyppykuviointia ettei ihan tarvinnut suoraan vierellä juosta. Ne kohdat meillä menikin virheettä, tosin omia virheitä voi laskea tietysti siitäkin että valssit oli myöhässä ja ohjaus muutenkin ja koira teki kunnon kaarroksia, mutta eipä otettu ratavirheitä niistä. Ratavirheet otettiin ekalla radalla ihan käsittämättömästä paikasta. Ransu tulee muurin takaa ja ottaa kiellon okserilta joka on heti muurin jälkeen. Kiertää koko hökötyksen ympäri kahteen kertaan ja lopulta hyppää väärään suuntaan sen. Sillä lailla hyvin menee. Matka jatkuu ja loppurata mentiinkin puhtaasti. Mitä nyt kepitkin oli hitaat kuin mitkä ja niiden suoritusaika tuntui pitkältä kuin nälkävuosi mutta muuten... Musta tuntui kyllä että eka radalla ei ollut edes hauskaa että se nyt vaan tehtiin loppuun asti hyllyn jälkeen.

Toiselle radalle piti tsempata ihan tosissaan itteensä että ei ihan menis kisat hukkaan. Innostuin kun agilityradalla ei ollut puomia ollenkaan, meillä olisi siis sikäli mahdollisuudet ottaa nolla jos ajatellaan että puomi on se pahin este tällä hetkellä josta ne virheet voi napsua. Mua ärsyttää ihan suunnattomasti että jouduin lähtemään ekana ja vielä kun olin yksin kisoissa niin mun piti juosta Ransu autosta ja siinä ei sitten paljon viritellä koiraa lähtöön kun tuomari viheltelee siellä jo että pitäis olla menossa radalle kun tuun sisälle halliin. Ja kun ei rilleilläkään meinaa nähdä mitään kun ne menee huuruun kun tulee pakkasesta lämpimään halliin... Toka rata menikin sitten huomattavasti paremmin kuin eka rata. Mulla on jotenkin ihan täyttä harmaata aluetta nää kaikki radat, en muista juuri mitään miten ne esteet oli siellä. Siksi ei pysty kyllä antamaan mitään kovin hyvää selostusta meidän suorituksesta mutta sen voin sanoa että keinun se himmasi. Voi että tultiinkin hitaasti se. En ymmärrä miten se niin sen otti. Noh, viime viikonloppuna otettiin yks turhankin vauhdikas keinu mutta sen jälkeen kuitenkin toisella radalla ihan ok. Ehkä se nyt sitten muistui mieleen ja piti ottaa varovasti mutta tuli kuitenkin loppuun asti eikä loikannut sivuun tai mitään, ryömi vain akselilta kontaktille. Kepit oli myös hitaat, niissä annettiin taas hyvin tasoitusta muille. Harmi, koska me saatiin 0-rata mutta jotain 4,9 sekuntia yliaikaa. Ei siinä paljon muuta tarvitse kuin himmatun keinun ja hitaat kepit ettei pääse ihanneaikaan kun eilen ei kiidetty sata lasissa muutakaan rataa.

Kolmannelle radalle mä tiesin jo lähtiessä että se on ihan mahdollinen mutta näin myös Ransusta ettei se jaksanut olla enää yhtään kuulolla. Se jotenkin latisti yrittämisen itseltäkin, koska ei ollut aikaa yrittää muuttaa tilannetta kun piti lähteä heti radalle kun haki koiran autosta. En meinannut saada Ransua edes lähtökuoppiin. Joo ekat kolme estettä meni hyvin, nehän olikin yhtä suoraa, sitten haastava kepeille vienti, joka sitten meni mönkään ja Ransu meni toka väliin, pujotteli vissiin seuraavan ja sitten kun hoksasi että oho ei tainnut mennä ihan nappiin niin palasi sitten kaksi keppiväliä pujotellen takas. Voi tsiisus. Että sellaista. Muu rata menikin ratavirheittä yhtä kieltoa putkelta lukuunottamatta. Siellä oli niitä kivoja tuomarinsihteereitä ja muita siellä putken takana. Muutenkin oli kyllä niin haahuilua se meidän rata että kyllä olisin tuntenut yleisössä myötähäpeää. Ransu ei pysynyt yhtään mukana vaan juoksenteli niinkun oltais paimentamassa oltu, katseli ympärilleen ja mun energia ja keskittyminen meni siihen että saan sen seuraavalle esteelle, myöhässä mutta jotenkin kuitenkin. Viihdyttiin radalla varmaan helposti minuutti.

Hyvänä päivänä, kun Ransulla on vauhti kohdallaan ja mä ehdin nostattaa sen virettä ennen radalle lähtöä, mä olisin ollut tuolla radalla pahemmin pulassa. Sen huomasi joistain nopeiden koirien ohjaajista että niillä oli kiire kertomaan koiralle seuraavaa suuntaa. Jossittelu ja jälkiviisaus on parasta viisautta, mutta aikavirheettömällä suorituksella olis ollut LUVA ihan mahdollinen. Nyt tulos riitti kolmanteen sijaan.

Tänään Liinun kanssa on käyty sosiaalistumassa. Mentiin Ylivieskaan Musti&Mirriin ostamaan talutushihnaa ja Liinu sai tietenkin lähteä mukaan valitsemaan. Sitä kiinnosti kylläkin enemmän herkkuluiden valitseminen kuin moisten narukahleiden katselu. Otettiin luoksetuloharjoituksiakin kaupassa ja hienosti tyttö osasi! Liinu on mainion rohkea ja reipas pentu, joka sai juurikin siitä kehuja ja ihastelua. Onhan se varsin söpökin ;) Tuollaisen koiran kanssa sitä eri mielellään meneekin tuollaisiin paikkoihin kun näkee että pentu menee häntä pystyssä tutkimaan paikkoja ja tulee luokse hakemaan namia kun kutsuu. Liinu siis vastaa odotuksia ainakin tässä suhteessa, kun halusin koiran joka on rohkeampi ja avoimempi kuin Ransu. Puruluut (ja Liinu itse valitsi myös itselleen ja Ransulle tuliaisiksi kuivattua naudanmahaa muutaman levyn) ja hihna tuli ostettua ja suuntasimme toiseen lemmikkiliikkeeseen ostamaan naksutinta. Sieltäkään ei löytynyt aivan sellaista kuin olin ajatellut mutta sellainen kuitenkin missä ei ole niin terävä ääni. Liinu oli taas hilpeä pentu ja hurmasi senkin liikkeen pitäjän. Eikä juuri edes ihmetyttänyt kun yhdestä huoneesta kuului lintujen ääniä, liekö edes tajusi että mistä ne äänet tuli. Taas oli se herkkuhylly se kaikista kiinnostavin :P Paljon muuta ei tarvittu että oli pikku-Liinu väsytetty ja automatkan se olikin tyytyväisenä jalkatilassa.

Tullessa käytiin vielä anoppilassa ja taas Liinu osoittautui varsinaiseksi hurmuriksi sielläkin. Uni alkoi jo väkisin viedä voiton ja melkein jo luulin että nyt saa kantaa nukkuvan pennun autoon. Ei kuitenkaan, ja kotona Ransu oli täynnä tohinaa ja taas löytyi Liinustakin intoa pistää isoveikan kanssa ranttaliksi pihalla. Ransu on kyllä aika hyvin sille opettanut jo että sisällä ei riehuta, vaan ulkona sitten voidaan olla takaa-ajoa. Ransu loikkii kevyesti ja hangen poikki, Liinu menee perässä minkä jaloista pääsee. Hienosti on Ransu esimerkillään opastanut että tuonne metsään on hyvä tehdä asiat. Talvella se onnistuukin helposti kun oja on jäässä, keväällä täytyy katsoa että miten käy, jaksaako Liinu hypätä ojan yli vai tuleeko ojasta vaarallinen ylitettävä.

 Rajaus hieman pielessä...

Laitan vielä sekaan kuvia. Kovin en ole jaksanut kuvailla, onhan tuota ollut muutakin tekemistä kuin yrittää hillua kameran kanssa. Mun treeniliivikin tuli brodeerauksesta ja nyt on takana hieno kuva Ransusta ja teksti "Schapendoes" ja edessä "Team Sanna & Schape". Otettiin sitten meidän tiimistä kuvia ja tässä on niistäkin vähän mallia :)

Vuoristorataa

Kaikenlaista on tapahtunut. Tunteetkin on menneet sikin sokin jännityksestä ja ilosta epätoivoon ja synkistelyyn.

Lauantain kisojen jälkeen oli kiva ja onnistunut fiilis. Ens viikonloppuna startattaisiin kakkosissa. Jännittävää! Odotan kyllä ihan innolla kakkosluokan ratoja ja myös sitten sitä että kuinka meidän vauhti siellä sitten riittää. Ja taidot tietysti myös. Oltiin lähdössä Ransun kanssa tekemään loppujäähdyttelyjä kun Koistisen Riikka tulla tupsahti vastaan ja juteltiinkin siinä sitten tovi. Todella mukava ihminen, jolla oli siinä lyhyen keskustelun aikana aika paljon samoja ajatuksia kuin itsellä. Kerroin kotona Antille että me oltiin juteltu ja mulle jäi siitä hyvä maku suuhun. Menin sitten Riikan kotisivuille kun tiesin että pentuja on syntynyt marraskuussa. Ajattelin että ne on varmasti jo kaikki saaneet kodin, mutta toisin oli. Vielä olisi uros ja narttu vapaana. Laitoin uroksesta kyselyä, mutta se olikin jo ehtinyt saada uuden kodin. Nartun myymistä Riikka kuitenkin alkoi harkita, vaikka oli jo jollain tasolla kai ajatellut että tyttö voisi jäädä heillekin koska on kuulemma todella mahtavaluonteinen tyttö ja lupaava koiranalku :) Noh me ja meidän harrastava koti sitten kuitenkin muutti tilannetta niin että Riikka päätti myydä pennun meille. Kyllä meillä oli jännitystä kerrakseen kun siinä yhtäkkiä tajusikin että hei me voidaan sittenkin saada Ransulle kaveri, vaikka alkuvuodesta tulikin toiselta suunnalta ikäviä uutisia. Tuumattiin, että luonne menee sukupuolen edelle, joten narttukin on meille tervetullut. Perjantaina mennään sitten Liinua katsomaan. Liinu on ollut kasvattajalla pennun kutsumanimi, ja vaikka me on mietitty ja pohdittu jotain R-alkuista tytönnimeä joka sopisi yhteen Ransun kanssa, niin Liinuksi se taitaa silti jäädä :)

Niinpä täällä koitetaan valmistautua Liinun muuttoon. Mä en voi olla ajattelematta sitä että kun tässä tätä rauhassa kirjoittelen ja Ransu maata pötköttää tuossa lattialla, että minkähän verran meillä on enemmän elämää täällä ensi viikonlopun jälkeen. Muuten ei ole tullut pentukuumeiltua, kuin oli ostettava vaaleanpunainen Kong wubba puppy -lelu... Ja tilasin raksuja, tokihan Liinu syö kasvuaikansa raksuja ja välillä maistiaisia tulevasta ruokavaliostaan eli samaa kuin Ransu. En uskalla kyllä alkaa pentukoiraa ruokkia kotikutoisesti, kunnollisilla raksuilla mennään jonnekin vuoden ikään ainakin. Meillä siis naisvalta jatkuu ja vahvistuu talossa ja "lapsiluku" on Liinun saapumisen jälkeen täynnä. Johan meillä on sitten eläintarhaa tarpeeksi ;)

Eilen oli RumaRakin agitreenit. Varattiin seurakaverin kanssa parituntinen ja toivottiin harjoituksen alle välistävetoja, vinohyppyjä, takaaleikkauksia ja putken ja puomin erottamista. Tuo viimeksi mainittu otettiin kaksi kertaa ja se meni kummallakin kerralla liian puhtaasti ollakseen totta, siis ei sujahdettu kertaakaan putkeen. Kepeillä takaaleikkaus tuottikin meille enemmän vaikeuksia, juurikin siksi ettei Ransu ole mikään huippuhyvä hakemaan keppejä ja suorittamaan niitä itsenäisesti olin minä missä tahansa. Kepit nyt on työn alla muutenkin (valmista en tiedä saadaanko koskaan ja mikä meillä on se valmis?!) ja niille hakeutuminen. Siihen nähden osasin kyllä odottaakin että eihän se keppikulma tule meillä onnistumaan takaaleikkaukseen yhdistettynä. Siinä jo mulla tuli heti sellainen olo että ei tää on taas tätä että me hinkataan joka pahuksen esteellä mutta sitä se vaan välillä on. Sitten mä olin tehnyt vähän huonoja ohjausvalintoja ja niiden takia sitten otettiin putkella uusiksi, lähetin siinä sivussa väärään päähän jne. Välistävetoja opeteltiin uudella tavalla, ja pakko myöntää että menee se Ransu ne sujuvammin sillä tavalla. En ole varsinaisesti koskaan tuolla tavalla niitä tehnyt, me on menty sillä rintamasuunnan kääntämisellä. Ransu oppi uuden tavan tosi nopeasti ja välistävedoista tulikin yllättävän sulavan näköisiä. Niin kai se varmaan on tarkoituskin...

Takaaleikkauksia otettiin sitten taas vähän useampaan kertaan, kun mä olin käskyttämättä Ransua, ja Ransu tuli sitten epävarmaksi välillä että mihin mä meinaan, se kun on kai tottuneempi mun edestä ja sivulta ohjaamiseen kuin takaa ohjaamiseen. Jotenkin se on luontevasti mennyt niin koska se ei ole mikään itsevarma irtoaja joten nuo takaaleikkaukset tahtoo päättyä meillä vähän siihen että kumpikin tökkää esteen eteen ja kumpikaan ei tiedä mitä tehdä. Salme esitti mulle kysymyksen että miksi mä en käytä nyt käskyjä ollenkaan? Jotenkin se kysymys sai mun pään pyörälle. Eilen jouduin käyttämään ääntä hyväksi enemmän kuin ajattelin etukäteen, mutta tuli meille noita tilanteitakin missä kai ei voi pärjätä hyvin ilman käskyjä. Juurikin nuo tilanteet joissa koiran olisi mentävä itsenäisesti edellä, miten se voi tietää minne on suunta jos en kulje sitä näyttämässä? Välillä tuntui että mä olin ihan jäässä ja luovuttamisen partaalla että ei ole todellista miten tämä meinaa tuntua väkisin vääntämiseltä. Ransu ei jaksa kauhean paljon toistoja, eikä ainakaan painattaa koko aikaa kovaa ja korkealta.

Opeteltiin jotain viskileikkausta tai mikä lie olikaan. Mä sanoin kun lähdin sitä kuivaharjoittelemaan että Ransu ei kyllä tarvii mitään viskejä kun maha on jo ennestään sekaisin ja ohjaajakin on jo viskeissä ennestään kun tuntuu vaan tökkivän koko ajan. Mulla oli itsellä paljon huonompi näkemys treeneistä kuin mitä muista läsnäolijoista vaikutti. Tai sitten ne uskotteli vaan ja yritti piristää. Viskileikkaus tuli aika pian tutuksi ja saatiin taas jotain mitä harjoitella aina joskus kun on sopivia välejä.

Kai ne treenit meni loppujen lopuksi ihan hyvin. Puomi mentiin tasan kahdesti, toisella kertaa kontaktien kera ja toisella kertaa alasmeno skipaten. Ylläri-pylläri! Kepeille saatiin onnistunut takaaleikkus lopulta tehtyä ja on niitä keppejäkin huonommin menty. Opittiin uusi tapa tehdä välistävetoja ja sen rytmittämistä täytyy vielä harjoitella. Erotettiin puomi putkesta, jotenkin mä en voi uskoa että se muka onnistui 100%, olishan se voinut olla sujuvampi jne. mutta Ransu varmaan sitten paikkasi mun pientä mokailuani siinä. Takaaleikkaukset hypyillä onnistui kun mä annoin suulliset käskyt. Lopussa vingutin vielä tsemppikepit loppuun ja Ransu pujotteli hyvin. Niin että kun tässä on ottanut vuorokauden verran etäisyyttä treeneihin niin kai ne oli ihan hyvät? Treenivideota en ole vielä uskaltanut katsoa, kaiketi kaikki tallentui vielä videollekin... Palkkasin Ransua vinkupallolla, se ei halunnut lopussa luopua pallosta niin keksin että mullahan on meidän lempifutis mukana repussa! Ei kun hakemaan se ja vitsit mitkä taistelut me saatiin siitä aikaiseksi! Siis sen taistelun jälkeen olis varmaan taas menty hyvällä sykkeellä jotain takaaleikkauksia ja muita, sen verran Ransu nosti sillä kierroksia. Pitäis sellainen hyvä narupallo saada kun vaikea se on itse koittaa pitää kiinni pallon toiselta reunalta kun toinen repii toista reunaa.

Venyttelin Ransun kun siinä aikaa oli ja vähän oli kireän tuntuiset lihakset. Ens viikon lopulla tulee hieroja joten sittenhän sen kuulee. Sitä ennen ehtii kuitenkin tapahtua kaikenlaista; käydään Liinunhakureissulla, sunnuntaina on ekat kakkosluokan kisat, tiistaina juoksukontaktikoulutusta a'la Minna Jokisaari ja varasin jo Liinulle 3kk-rokotusajankin ensi viikolle :) Kaiken kukkuraksi pitäisi ehtiä jatkamaan Liinun sosiaalistamistakin. Noh, ensi viikonloppu ja ensi viikko on vähän sellaista hötäkkää kun osuu asioita päällekkäin eikä oikein ole normaalista päiväjärjestyksestä tietoakaan.

Sitä paitsi tää ei voi olla todellista että mä oon taas kipeänä! Aamulla oli vähän kuumetta ja kun sairaanhoitaja sitten tähyili kurkkua kun kävin näytillä niin sanoi että meinaa angiinaakin pukata, että on kurkku ärtynyt. Kiva! Ja tällaiset paukkupakkaset, Ransullekaan ei ruoka ole tänään maistunut kun ei mitään teekään. Meillä on lattialämmitys ja näillä keleillä kun on ulkona jatkuvasti lähempänä -30 pakkasta niin lattiat on hyvin lämpimät ja tuo ei oikein tykkää niin lämpimästä. Sitten vielä jos ulkoilu on emännän takia rajoittunutta niin oleta siinä sitten että söiskään normaalisti. Eilen illalla kyllä ruoka maistui agiliitämisen jälkeen. Ruuasta puheenollen huomenna tulee Ransulle lähes 30kg lihoja ja siipiä, ja tänään tilasin kissoille 7,5kg raksuja ja Liinulle 13,5kg raksuja. Noh onneksi varsinkin Ransu menee tuolla määrällä piiiitkälle syksyyn ja eiköhän nuo muutkin piisaa taas pitkän matkaa!

SERT ja siirto kakkosiin :)

Pakkassäätä uhmaten lähdettiin Ransun kanssa eilen Haukiputaalle agikisoihin. Pakkanen paukkui reilussa parissakymmenessä, mutta Ransusta huomasi jo heti aamulla että sillä on hyvä päivä. Se riehui, hösötti ja pomppi tasajalkaa. Se on aina hyvä merkki kun se on jo aamusta kuin tuli ja leimaus ;) Jouduttiin Ransun kanssa lähtemään reissuun kahdestaan, koska Antti meni töihin, joten valitettavasti meidän radat ei päätyneet videolle. Olisin halunnut itsekin nähdä miltä meidän meno näytti ja mitä parannettavaa olis ollut. Aamulla pakkasin tavaroita ja mietin että varmana jotain unohtuu. Pidin huolen että tärkeimmät eli nakit, kilpailukirja ja rokotustodistus (Ransun mielestä vain ensimmäisenä mainittu merkitsee) on mukana ja tarpeeksi lämmintä vaatetta.

Ajeltiin Ouluun ja mua jännitti koko matkan. Onneksi ajoin itse niin piti keskittyä siihen eikä mahan saamiseen sekaisin. En tiedä mikä ihme se niin aiheutti perhosia vatsanpohjaan, ehkä se ettei meillä ole ollut näin pitkää taukoa virallisista kisoista ja kun viime viikonlopun möllit ei antaneet tietylle esteelle kovin suuria lupauksia... Ajattelin ja sanoinkin Antille ennen lähtöä että hypärillä meillä mahdollisuudet on jos tuo poitsu skippailee puomilla kontakteja. Yritin uskotella matkan ajan itselleni että "ei ne ykkösten radat nyt niin kummoisia ole! Sä olet mennyt sen kanssa vaikeampiakin ratoja ihan hyvällä menestyksellä!" Tuumin myös että hitto vieköön se on nyt laitettava uusi kisavuosi hyvin käyntiin ja keskityttävä siihen touhuun niin että siitä tuleekin jotain. Päätin kokeilla ainakin ensimmäisen radan äänetöntä ohjaamista.

Perillä katsoin rataa että justiinsa juu, ei tämä nyt ihan yhtä läpijuoksu olekaan tämä rata kuin mitä on tullut mentyä. Ihan mielenkiintoinen rata ja kiva että oli tuomari joka oli uskaltanut laittaa ykkösten radallekin vähän haasteellisempia estekulmia. Tuomari oli aika tiukka mutta reilu, ehdin seurata aika paljon muiden ratoja ja minusta hän tuomaroi kyllä hyvin oikeudenmukaisesti ja tarkasti.

Eka rata joka oli siis agilityrata, lähti liikkeelle kahdella hypyllä ja makseille hyppykulmaa vaikeutettiin koska muuten olisi tuomarin (ja myös minun) mielestä ollut liikaa vauhtia puomille ja kun puomille ei ollut suora lähestyminen. Puomin jälkeen piti valssata koiran eteen, helppoa niille joilla on pysäytyskontaktit ja joiden koira ottaa ne alasmenot... Vaikeampaa niille joiden koiralla on juoksukontaktit ja jotka saattaa vaikka loikata alasmenon ylitse... Tosin eka radan puomilta ei otettu virheitä, mulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa miten puomi meni, muuten kuin vauhdikkaasti, mutta ilmeisesti myös puhtaasti. 90 asteen kääntö hypylle ja taas 90 asteen kääntö putkeen. En tykkää oikein tuosta OKK-areenan pohjasta, minusta se on koiralle liukas ja kaiken lisäksi muhkurainen eikä kovin joustava. Ransu vetikin lipat hypyn jälkeen, eikä muuten ollut ainoa. Parit kelpiet ja bortsut otti kanssa hieman kylkikosketuksia maahan noissa vauhdikkaissa kurveissa. Ei siinä mitään homma jatkui ja putken jälkeen oli suoraan edessä hyppy jonka jälkeen aioin tehdä persjätön että saan ohjauspuolen vaihdettua keinulle. Noh muuten kaunis ajatus mutta juoksin itse liikaa keinua kohti ja Ransu törmäsi mun jalkoihin. Saatiin virhe kosketuksesta koiraan. Siitä sitten ehkä hieman hetkeksi hajosi pakka ja ohjasin Ransun ohi keinulta - kielto. Siitä tuli meidän radan kymppi, silti saatiin n. -4s aika eli tulokseksi jäi 10vp. Keinun jälkeen rengas, U-putki ja kepit. Sitten oli minusta hauska kohta, kun oli keppien jälkeen hyppy hieman kepeiltä sivussa, suorassa kulmassa keppeihin nähden mutta ei ihan suoraan edessä. Ja sitten oli keppien suuntaisesti hyppy sen jälkeen ja vienti seuraavaan U-putkeen "peräreikään". Tämäkin oli kivaa, että ei aina siihen itsestäänselvimpään päähän putkea mennä. Putken jälkeen oli A, Ransu teki hienon ja vauhdikkaan A-esteen ja putkeen vapaavalintainen pää. Ransu meni sinne kuin ajattelinkin ja siitä sen sitten nappasin mukaan viimeisille hypyille. Hieno rata! Josta olis ollut helppo ottaa nolla kun olis itse suunnannut sen juoksunsa keinun vasenta puolta kohti eikä keinua kohti. Sijoituttiin toiseksi, ja oltiin siinä vaiheessa kun pääsimme maaliin, ensimmäiset jotka teki radalta tuloksen. Oliskohan oltu 11. koirakko jotka lähti matkaan.

Toinen rata oli myös agilityrata ja lähti samoin kahdella hypyllä, sitten A ja U-putki. Tiesin että pitää ohjata tarkasti oikeaan päähän putkeen. Sinne mentiin ja sitten pari hyppyä. Mulla piti kiirettä valssata toisen hypyn jälkeen että saan Ransun käännettyä paremmin puomille ja vähän vauhtia pois koska taaskaan ei ollut suora kulma vaan lähes 90 astetta puomille. Välimatkaa oli kuitenkin sen verran ettei se niin paha ollut. Ransu loikkasi hienosti puomin alasmenon yli ja siitä eka vitonen. Päätin valita vasemman ohjauspuolen että magneetti vetäis Ransun paremmin oikeaan päähän putkea ja tehdä takaaleikkauksen putkella. Mun varmaan täytyi hieman hätäillä ton leikkauksen kanssa koska Ransu kääntyi viime hetkellä putkelta pois ja sillä meni pasmat sekaisin ja mun piti lähettää se uudelleen putkeen. Sitten oli samalla lailla se hyppy J-putken jälkeen kuin eka radalla, mutta Ransu ei ollut ihan oma itsensä vaan tuli vaan ihan mun perässä hypystä ohi vaikka ohjasin kädellä hypyn yli vielä kun näin että se tulee nyt liikaa mun perässä. Käännyin vauhdissa ympäri ja jalka läsähti maahan niin että Ransu oli hetken sen näköinen että "älä nyt suutu..." vaikka enhän mä kiukuissaan sitä jalkaa polkenut. Siitä sitten toinen kielto. Hypyn jälkeen oli kepit, U-putki, keinu ja jenkkiläisen tapainen hyppy, sitten loppu olikin legendaa. Ekalla radalla mentiin keinu aivan mieletöntä vauhtia, nyt sitten tultiin hyvin mutta rauhallisemmin niin ettei keinu näyttänyt siltä kuin siitä olis ollut tarkoitus ottaa lentokeinut jotka ei sitten onnistuneetkaan. Ransu tuli hienosti lopun ja tältäkin radalta noista sähläyksistä huolimatta tulokseksi jäi 15vp, ihanneaika alittui reilun sekunnin eli ei paljoa mutta ottaen huomioon eka rataa hitaammat kepit ja nuo kaksi kieltoa ja niiden korjaukset, me mentiin ihan hyvää vauhtia ja puhdas rata olis ollut kelpo suoritus myös ajallisesti. Tälläkin tuloksella oltiin silti neljänsiä :P

Viimeinen rata oli hypäri ja päätin että nyt tai ei koskaan... kun ei ole tuota pahuksen puomiakaan joka meillä ei nyt näytä olevan ollenkaan varma este. Toisellakin rataa nimittäin A oli hyvä. Tämäkin rata oli kiva, koska siinäkin oli useammassa kohtaa erilaisia vaihtoehtoja ohjata. On kiva kun kaikki ei vaan mene toistensa perässä kuin seuraa johtajaa-leikissä ja suunnittele tekevänsä kaikkea samalla tavalla. Rata lähti kahdella peräkkäin olevalla, hieman vinottain laitetulla hypyllä ja U-putkella, jonka jälkeen oli vielä yks hyppy suoraan putken jälkeen ja sitten tehtiin seuraavalla hypyllä mutka kepeille. Mietin että kun kepeiltä piti lähteä oikealle okserille ja sieltä takaakiertäen seuraavan hypyn yli, että Ransu kyllä osaa valssauksen keppien jälkeen, jolloin mun ei tarvis tehdä takaaleikkausta okserilla ja ei olis niin kiire valssaamaan hypyn eteen. Siis jos ohjaisin kepit oikealta, vaihtaisin ohjauspuolen kepeillä vasemmalle ja ohjaisin okserin vasemmalla. Mutta mutta. Kolmas rata ja kepit todennäköisesti taas vähän hitaammat, joten jaksaako se pujotella jos alan valssata keppien jälkeen? Jotenkin siis tuo valssaaminen kepeillä pitäis välttää joten se oli tehtävä ennen keppejä olevalla hypyllä. Pääsin siis jo siellä keppien vasemmalle puolen, mun ei tarvinnut valssata kepeillä, Ransu pujotteli kepit puhtaasti loppuun asti ja sain ohjata sen ilman takaaleikkausta okserin yli takaakierrolle, ja ehdin taas sinne tekemään valssin. Oli muuten varmaan tosi hyvä selostus tämä, ja ymmärrettävä! Mutta pidetään nyt mielessä että ensisijaisesti kirjoitan tätä omien ajatusten ja ratojen läpikäymiseen ja pohtimiseen ja mieleenpainamiseen, muut lukijat ottakoot selvän jos ottavat.

Hypärin pohdinnan aiheet ei olleet vielä siinä. Sitten oli muuri ja hyppy ja taas vienti putken peräreikään. Sieltä rengas ja putki sillai sivussa että kun ohjasin välillä oikealla, sitten taas putken jälkeen vasemmalla, niin putkelta olis ollut helppo ottaa kielto. Rengasta edeltävällä putkella olis ollut mahdollista helposti valita myös toinen ohjauspuoli, varmistaa putkeen meno ja leikata takana. Ja YRITTÄÄ ehtiä tekemään persjättöä putken jälkeiselle hypylle... Ajattelin että en ehdi, se on vain tuupattava sinne putkeen ja mentävä tekemään se persjättö. Hyvä suunnitelma joka toimi. Eikä silläkään hyvä kun tiesin että viimeinen hyppy oli aika pahassa kulmassa ja lähellä että pitkäloikkainen koira kuten Ransu voi tulla niin vauhdilla ja pitkällä loikalla toiseksi viimeisen esteen yli että ellei sitä jotenkin jarruta ja käännä selvästi niin viimeinen hyppy voi vielä pilata kaiken ja sen ohi voi juosta. Niinpä käänsin rintamasuuntaa tokavikalla hypyllä kohti ja jopa hetken ajan aavistuksen putkea kohti, jolloin Ransu tuli paremmin viimeiselle hypylle ja kuten arvelinkin - hyppäsi sen jopa noin ohjattuna aika vinosti yli, mitenhän olis käynyt ilman tuota mun kääntöä... Mutta koska kaikki meni nappiin niin tulos oli 0 virhepistettä ja aika alittui vajaa 5 sekuntia. Se oli sitten viimeinen LUVA ykkösistä, serti ja siirto kakkosiin :)

Mä oon miettinyt meidän lauantain suoritusta. Ensinnäkin Ransu oli aamulla jo "oikealla" fiiliksellä. Se malttoi nukkua matkalla ja oli innoissaan joka kerta kun hain sen autosta valmistautumaan uuteen suoritukseen. Mä olin ajatellut että kokeilen ekan radan ohjata hiljaa ja kun se meni ja sujui hyvin, päätin ohjata toisen ja kolmannenkin. Ransu keskittyi ja mä itse myös keskityin ohjaamiseen paria kämmiä lukuunottamatta. Ja jos teen vain pari virheisiin johtanutta mokaa kolmella radalla, niin se on mun suoritukseksi hyvin. En sano etteikö muuten olis ollut parannettavaa, mutta jotenkin mä en pysty analysoimaan mun muuta ohjaamista kun en saa katsoa sitä videolta ja kun Ransu muuten meni niinkun olin ajatellut.

Siinä toinen avainsana, a-ja-tel-lut. Mä ajattelin, kun tutustuin rataan. Mä pohdin eri vaihtoehtoja, mietin oikeasti miten ne jutut kannattais tehdä. Missä olis ne vaaranpaikat ja ansat. Mä en vain kulkenu rataa ja hokenu mielessä hyppy, putkeenputkeenputkeen, kepit! Vaan mä ajattelin että näin mä ohjaan tän ja tän, mun keskittyminen menee ihan liikaa muuten niiden käskysanojen hokemiseen. Sillä on pakko olla jotain merkitystä että käytin siihen ajattelemiseen enemmän energiaa. Menin vain kerran radan juosten läpi ja siinäkin on parannettavaa että miettisin tarkemmin rytmitystä. Tiedän jo kyllä monesta kohdasta että missä mulla tulee oleen kiire tai minne en ehdi, mutta kakkosissa tää tulee varmaan korostumaan. Samoin kakkosissa joutuu varmaan muutenkin ajattelemaan ohjausta ja omaa tekemistään enemmän niin siihen pitäis ehkä niinkun pikkuhiljaa alkaa opetella... Mutta ne kaks muuta kertaa mitä ehdin kävellä radan läpi, mä ajattelin jotain ihan muuta kuin estekäskyjä. Sen sitten huomaa tuloksista, vaikka virheittä ei selvitty niin eipä me hyllyjäkään otettu ja pysyttiin ihanneajoissa. Ransu jaksoi hienosti kolme rataa, vaikka kepit hidastui rata radalta ja huomasin kyllä ettei se viimeisellä radalla niin lujaa tullut mutta ei tuntunut silti siltä että se olis perässä vedettävä ollut.

Palkinnoksi saatiin parit tavalliset ruusukkeet, "sertiruusuke", hieno pokaali ja vielä vinkuva koiralelu jonka matkassa oli jotain herkkupaloja. Olin tosi ylpeä Ransusta ja onnellinen, tästä on hyvä jatkaa. Ja tiistaina on vieläpä taas RumaRakin agilityilta tiedossa niin voisko sinne nyt paremmalla mielellä lähteä. Ens viikonloppuna startataan sitten kakkosissa :) JES, hyvä me!

Hiljaa hyvä tulee

Mulla on kivat tunnelmat meidän tämän iltaisista treeneistä. Sen verran kivat, että piti kirjoittaa tänne Ransun blogi-päiväkirjaan vaikka nukkumassa sitä oikeastaan pitäis jo olla.

Siispä enemmittä jaaritteluitta asiaan. Antti oli suunnitellut meille kivan radan, 18 estettä, johon se oli yhdistellyt Elinan koulutusrataa ja schapeleirin rataa ja mitähän vielä. Saatiin tehdä taas takaakiertoja ja muuta kivaa. Kontakteista radalla oli A, kepit oli myös. Puomin päätettiin antaa olla rauhassa, kun ei sen kanssa tapahdu yhdellä kertaa mitään merkittävää lauantaiksi. Ja kun onhan sitä jauhettu.

Pistettiin rata pystyyn ja mä olin siinä lähdössä tekemään vielä rataantutustumista. Olin kerran kävellyt radan läpi, mutta nyt olin lähdössä menemään vauhdituksen kera. Ransu huomasi että nyt se ohjaaja on lähdössä ohjaamaan että eikun mukaan. Eka este jäi tekemättä kun Ransu lähti toiselle esteelle takaakiertoon mun ohjaukseen mukaan. Olin hiljaa, ja koska ensimmäinen este oli takaakierto ja sen jälkeen päällejuoksu ja poispäinkääntö, niin päätin ohjata loppuradankin sanomatta sanaakaan. Sehän meni hyvin! Mä avasin suuni vasta kun oltiin menty rata loppuun asti ja kun palkkasin ja kehuin. Olin aivan äimänä mutta samalla myös aivan innoissani.

Mä olen kyllä aiemminkin joskus miettinyt - ja varsinkin Janitan radanlukuluennon jälkeen - koiran ohjaamista ilman suullisia käskyjä. En ole epäillytkään etteikö se ainakin joten kuten sujuisi koiran kanssa, joka niin hyvin lukee ohjausta. Mutta että näin kivasti! Selvästi oltiin kumpikin keskittyneempiä kun mä en ollut koko ajan äänessä. Ransu palasi jopa puoli metriä putkeen sukellettuaan takaisin kun vissiin tajusi etten tarkoittanutkaan putkeen. Sellaista se ei ole vielä tainnut tehdä kun olen suullisten käskyjen kera ohjannut. En olis kyllä uskonut että meillä niin hyvin menee äänettömästi ohjaten. Vauhti oli myös ihan hyvä, olisi sitä enemmänkin voinut olla mutta mua hidasti se että unohdin sisäkengät kotiin ja sukat jalassa vain ei saa liikuttua niin hyvin. Lisäksi mun treeniliivi on nyt brodeerattavana ja oli orpoa kun ei ollut namitaskulle paikkaa jossa se pysyisi vauhdissa ja leluakaan en saanut mukaan muuta kuin housuihin tunkemalla :P

Ensimmäinen suoritus meni muuten puhtaasti, paitsi hätäilin A-esteellä 90 asteen käännöstä kepeille ja Ransu loikkasi A:n sivuun. Teki sen sitten useamman kerran ennen kuin tämä puupää tajusi muuttaa omaa ohjaamistaan. Takanaleikkauksessa Ransu teki hypyn takana voltin mutta toisella kerralla onnistuin siinäkin paremmin ja takanaleikkaus onnistui. Epäilen että kolmannella kerralla Ransu jo muisti että joo tonne renkaalle seuraavaksi... Tai sitten mun ohjaus vaan hioutui paremmaksi.

Olin aika ylpeä Ransusta, kun se haki kepitkin ilman käskysanaa. Tai no, ei niissä sillai ollut paljon hakemista että mun liike kyllä vei niille niin selvästi, että olis ollut hauska kokeilla miten esim. suorasta kulmasta olis mennyt ja vähän pidemmän matkan päästä. Varmasti ihan hyvin. Ransu myös pujotteli kepit pari ensimmäistä toistoa yllättävän hyvin vaikka maltoin kepeilläkin olla ihan hiljaa. Ei palloa, ei ääntä, vain pari askelta edellä ja kipitin jaloilla siinä vierellä. Jouduin irtoamaan sivusuunnassa putkeen ohjausta varten. Se onnistui ensimmäisellä kerralla, myöhemmin sitten irtosin vissiin vähän yllättäen niin Ransu tuli perässä kepeiltä ulos. Putken jälkeen merkkasin hypyn ja älysin lähteä karkuun kun Ransu oli vasta tulossa hypylle. Ei ongelmia. Kerrankin en jäänyt yhdelläkään toistolla sinne odottelemaan ja varmistelemaan että tuleehan se sieltä nyt varmasti perässä!

Lopussa harjoiteltiin äänetöntä ohjaamista saksalaisella, ja mulle se oli huomattavasti vaikeampaa kuin Ransulle lukea se ilman sanoja. Samoja virheitä mä tein kuin silloinkin jos puhun. En lukinnut katseella hyppyä, enkä sijoittunut siivekkeelle oikeaan kohtaan. Ransu tuli ohi, tai pyrki mun väärälle puolelle. Piti ihan ottaa muutama kerta kuivaharjoittelua ilman koiraa, suotta kai mä sen kanssa jankkaan kun itsellä on parannettavaa. Kun mä petrasin, Ransukin meni oikein. Jaakotuksen ajoitus on mulle toinen vaikea. Välillä tuntuu että jaakotan liian aikaisin, välillä menen turhan lähelle estettä ja sitten olen myöhässä. Sen seurauksena Ransu kääntyy välillä väärään suuntaan hypyn takana tai meinaa ottaa kiellon tai tekee ei tarkoituksenmukaisen kaarroksen hypyn takana. Näitä ottaessa alkoi Ransu kuitenkin olla jo vähän väsynyt toistoihin. Meillä oli tarkoitus vielä ottaa kuvia treenimisen jälkeen mutta aika loppui.

Nyt en jaksa enää siirtää videoita koneelle, ja katsoa paremmin onko ne julkaisukelpoisia. Ainakin mun "pallo housuissa" -rata olis varmaan kunnon huumoripläjäys. Katsotaan huomenna tai joskus tuleeko ne esille vai ei. Nyt ei ainakaan olis mun mahdotonta hihkumista kuunneltavaksi ;) Aion kokeilla lauantaina kisoissa, toimiiko tuo muuallakin kuin kahdestaan hiljaisessa hallissa treenatessa. Toisaalta suulliset käskyt helposti hukkuu kisoissa koirien haukkuun ja muihin ääniin, toisaalta voisi etukäteen arvailla että esim. putkessa ja vastaavissa tulee mieliteko pitää ääntä olinpaikastaan. Ja vielä toisaalta, Janitallahan on ollut kuuro koira joka on kisannut agilityssa, ei sillekään ole voinut kertoa sen ollessa putkessa, missä ohjaaja on. Koira on odottanut näkevänsä ohjaajan jossain tietyssä paikassa sen perusteella minne ohjaaja oli matkalla ennen koiran syöksymistä putkeen. Tähän kai munkin on luotettava.

Mä oon miettinyt sunnuntain ratojakin ja ottanut niihin vähän etäisyyttä, eikä nekään niin epätoivoiselta räpeltämiseltä tunnu, aika äkkiä ne ikävät asiat unohtaa. Onko se sitten jatkoa ajatellen oppimisen kannalta hyvä, sitä en tiedä, mutta turha sitä on jäädä murehtimaankaan. Tällaiset hyvin onnistuneet treenit kantaa paljon pidemmälle :)

Oli tarjolla äkkilähtö möllikisoihin

Mietittiin eilen illalla että josko lähdettäisiin aamulla Seinäjokea kohti mölliageihin. Mulla on ollut kisakuumetta ilmassa joten ämpylöin siinä eestaas lähteä vai ei. Ransu kävi eilen yhteensä 2h lenkit ja kun suurimmaksi osaksi se oli umpihankeilua niin mietin että jaksaako se ylipäätään tehdä seuraavana päivänä mitään. Ajattelin että se on jaksettava ja eikun herätyskello soimaan.

Aamulla näytti vähän siltä että juu poitsu on aika vetelä pötkäle mutta tuumin että kyllähän se saa vielä nukkua automatkan n. 2½h. Ei sillä, että se olis lopulta nukkunut juurikaan, mutta virtaa riitti sitten taas kun huomasi että ai tää on sitä "hyppyhommaa!" Se sitten alkoi jänskätä ja innostua paikan päällä sen verran että maha meni kuralle. Pari kertaa päästettiin mennen tullen ja palatessa plörinät penkkaan ja mantteli ja hihnakin joutui pyykkiin... ja mun hanskat kun en huomannut että hihna sotkeutui. Mietin siinä kun lumipallolla puhdistin manttelin helmoja että "onpa hyvä että talvella on lunta millä puhdistaa, kesällä ei oliskaan..." No eipä kesällä kyllä mantteliakaan käytetä... Noh riittää kakkajutut vaikka välillä puskee mieleen ajatus että pikkuisen kakkajuttu se oli koko meidän möllikisa.

Otettiin samanlainen setti kuin viimeksi, eli varsinainen startti 1lk radalla ja lisästartti 2-3lk radalla. Mua alkoi tosissaan kyrsiä tuolla mölleissä se aikatauluttomuus. Aamulla kaikki joutuu ilmottautumaan samaan aikaan ja sitten odottamaan tuntitolkulla vuoroaan. Virallisissa kisoissa on sentäs aikataulu jonka mukaan pystyy saapumisiaan ja lähtemisiään vähän valikoimaan. Että kiitos vain ens viikonloppuna virallisiin sitten.

Mutta millä mielellä niihin ens viikonlopun virallisiin? No vähän sillä että vitonen otetaan puomin alasmenolta ja muutenkin saattaa hylly tulla kun kontaktiesteistä on meinannut tulla turhan kivoja. Mitä?! Mullako koira joka saattaa karata jollekin esteelle omin päinensä? Olis pitänyt koputtaa puupäätään viimeksi kehuessaan että ei se Ransu ainakaan esteitä bongaile! Ja siitäkin on päästy yli että kävisi ratahenkilöt tarkastamassa... 1lk rata oli ihan hauska ja sopivan tasoinen minun mielestä. Eka este oli rengas ja siitä puomille. Eka puomi menikin ihan ok puhumattakaan siitä vauhdista millä Ransu lähti radalle. Selän takaa vaan kuului ihmettelyä että "minkä ihmeen takia se jättää ton koiran noin kauas..." No miksi itse jätät sen nokka kiinni ekaan esteeseen...? Mä otin muka ennakkoa mutta aika äkkiä se mun ennakkoni oli otettu kiinni. Huomasitte siis että en ottanut yhteislähtöä kummallakaan radalla. Salmen viime koulutuksessa päätin kokeilla josko meille taas sopisi koiran jättäminen lähtöön ja sopihan se. Alunperinhän siis päätin ottaa yhteislähtöjä vauhdin parantamiseksi ja siksi ettei lähdössä tarvitsisi tehdä kaikkea sellaista joka laskee Ransun viimeisenkin innostuksen. Nyt on saatu vauhtia muilla keinoin ja kuten tiistaina jouduin toteamaan, aina se yhteislähtökään ei onnistu.

Eka puomi oli siis ihan hyvä. Otti ylösmenon. Otti alasmenonkin! Sopivasti tuo tarkennus on pielessä niin ei kunnolla näe mitä takasuoralla tapahtuu mutta mielestäni valssaan ajoissa. Ransu saattaa kaartaa hieman turhan laajasti mutta ei se todellakaan ollut meidän pahimpia kaarroksia. Kepit Ransu tekee ihan hyvin, olen niihin tyytyväinen. Ei ollut palloa, eikä liioin mahdollisuutta vedättää joten vierellä mentiin. Hieman harmitti tuo muurilta pituudelle vienti kun välimatka oli tosi lyhyt ja kulma hieman hankala. Muurin takaa koira ei edes näe pituutta kovin aikaisin ja kun Ransu kuitenkin hyppää muurin ylikin ihan reilusti niin ajattelin että melkoinen vaatimus laittaa se pituudelle. Toisaalta, helppo nakkihan se tuo pituuseste sille on kun se hyppii jatkuvasti samanlaisia loikkia normaalikorkuisten esteiden ylikin! Sitten putkella tapahtuu kämmi, vien kyllä putkelle päin, mutta taidan peittää itse putkea. Hätäilen takaaleikkauksessa. Ransu hoksaa tuomarin ja ratahenkilöt ja käy morjenstamassa. Siitä sitten kielto. Hieman kyllä katson sitä vinoon sikäli, että virallisissa meillä on ollut vastaavanlainen tilanne ja luulin saavani kiellon mutta en sitä saanut, joten silloin tuli puhdas rata.

Putken jälkeen hypyt menee ihan ok, mutta Ransupa bongaa A-esteen - joka oli tosi hyvin tyrkyllä siinä - ja minä en ymmärrä valssata putkelle. Siitä tulee sitten meidän hylly, kympilläkin oltais vielä voitettu rata. Toinen kielto tulee siis vikalta esteeltä okserilta kun Ransu ei muka tiedä mitä on eteenmeno ainakaan esteen ylitse tehtynä. Tuolla viimeisellä putkella oli vielä säätöä kun Ransu oli jotenkin malttamaton ja säntäili siellä miten sattuu. Lähetän eteen A:n jälkeen mutta ohi tullaan. Jossitellen voisi miettiä olisko viimeinen estekin suoritettu jos olisin ohjannut A:lta lähtien toista puolta.

Ekaan rataan olen kohtuu tyytyväinen. Mun moka ainakin tuolla A-esteellä, tuosta pituuden jälkeisestä tilanteesta tekisi mieli sanoa että Ransu lähti harhailemaan. Sain juostakin radalla, ei tarvinnut juuri odotella koiraa ja se on aina kiva :)

Entäs toinen rata, 2-3lk rata. Ransu päätti bongata puomin jo heti ekan esteen jälkeen joten se siitä. Ennen liikkeelle lähtöä joku kiva ihminen vinguttaa jotain pahuksen vinkulelua kameran luona, ja Ransukin meinaa kiinnittää siihen huomiota. Melkeinpä voisin väittää että vielä ennen keppejäkin se vilkaisee yleisöön kun lelu vingahtaa. Mä yritin jättää sen lähtöön niin että se näkisi kakkosesteen. Seinä vain oli aika lähellä ja yhtä kauas en pystynyt jättämään kuin ekalla radalla. Itse kyllä mielestäni suuntaan selvästi kakkosesteelle, joten tiedä sitten tuon aivoituksista kun puomia kohti suunnistaa. Siitä päästään kuitenkin vielä ihan hyvin eteenpäin ja mulla on putkeen lähetettyäni vaan ajatus että KARKUUN! että ehdin ohjaamaan suoralta putkelta 90 asteen käännöksen pituudelle. Ransu tekee pituuden melkein kuin minkä tahansa muun hypyn. Se kyllä ottaa siitä vauhtia jos näkee että jatketaan suoraan mutta kun se tosiaan harrastaa noita monimetriloikkia normihypyilläkin niin hienosti se jarruttaa pituudenkin jälkeen ja tekee aivan mahdottomat pomput takana oleville hypyille.

Puomin ylösmeno on vielä ihan jees mutta ai kauheeta toi alasmeno... Eipä olla pitkään aikaan ihan noin röyhkeesti sitä jätettykään tekemättä loppuun! Kepit mennään hi-taas-ti. Jotenkin mulla kait loppui siinä oma tsemppi ja ohjasin kolme keppien jälkeistä hyppyä vähän huonosti. Siinä oli hyvä tilaisuus harjoitella mm. välistävetoa, no se menikin ihan ok mutta sitten tuo saksalainen jotenkin repesi... En ohjannut sitä oikein, tulin itsekin epävarmaksi siitä hyppääkö Ransu vai ei ja kun pysähdyin niin Ransukin tuli vielä epävarmemmaksi tarkoitinko hypätä ja pysähtyi esteen taakse. Loppu oli sitten ihan ok mutta tuon keppien jälkeisen pätkän olisin halunnut tehdä uudelleen kun oma ohjaus oli aivan karmeaa. Tuo puomin alasmeno oli pakko katsoa hidastettuna monta kertaa, ja kyllä se vaan mun mielestä on niin että Ransu lähtee loikkaamaan ensin alas puomilta ennen kuin mun käsi lähtee tavallaan mukaan siihen. Normaalinopeudella katsottuna se näyttääkin siltä kuin mä vetäisin sen alas puomilta.

Tälläkin radalla on hyvä jossitella, että hyvin oltais pärjätty kun olis jäänyt puomi tsekkaamatta alussa. Eihän meille olis tullut kuin tuo vitonen puomilta ja kielto kolmanneksi viimeiseltä hypyltä. "Kympin suoritus" siis tämäkin. Voi huokaus.

Kyllä nyt ei tunnu siltä että lähdettäis jotenkin henkseleitä paukutellen ens viikonlopun kisoihin. Mulla oli jonkin aikaa kotimatkalla sellainen olo että mä laitan pensselit santaan ja rukkaset naulaan ja mun uudet treenikengätkin saa joku halvalla... Vauhtiin olen tyytyväinen, Ransu meni aika hyvällä vedolla nuo radat, ekat kepit oli hyvät ja intoa tuntui riittävän. Liekö nuo virheet sitten maltin puutetta, vai vain seurausta siitä että mä en saanut omaa pakkaani pysymään kasassa. Minä tässä tarvitsisin jonkun hypnoosin jossa mulle iskotettaisiin päähän että tee nyt edes parhaas äläkä löysäile. Mä periaatteessa osaan, ja käytännössäkin, mutta tällä hetkellä tuntuu että mä osaan käytännössä sellasissa viiden esteen palasissa. Ja on aika masentavaa kun aina huomaa jälkeenpäin että mun olis kannattanut valita joku toinen tapa ohjata. Mä en ikinä opi! Ja vielä sekin että jos jotain olen kuvitellut voivani sanoa Ransusta niin nyt se todisti mulle että äläs emäntä sano koskaan ei koskaan. Voi masennus. Täytyy vaan yrittää ajatella ettei niin huonoa ettei jotain hyvääkin, mulle jää vain silti tuollaisista suorituksista helposti epäonnistunut fiilis vaikka radat ei loppujen lopuksi niin kauhean huonosti menneetkään. Mitä nyt hyllyt tuli mutta so what.

P.S. Jos videot näkyy tökkien, niin se johtuu ehkä siitä että ne on alunperin järkkärillä kuvattua HD-kuvaa joten Youtube on ehkä saattanut vähän vaikuttaa asiaan. Ja ekassa videossa on tarkennus puolitiessä.

Kunnonkohottelua ja rasitusvammoja

Että sellaista. Onneksi nuo rasitusvammat koskee vain minua eikä Ransua. Viime viikonloppuna käytiin siis lauantaina useampi lenkki, joista yksi oli 1½h metsäautotielle ja siellä enimmäkseen hangessa ja moottorikelkkajäljellä tarpomista. Sunnuntaina Ransu pääsi koirakavereiden kanssa lenkille, ja sekin oli isolta osalta jotain muuta kuin tasaista tietä, siis metsää. Mulla on joskus aiemminkin tahtonut kipeytyä nilkka ja pohje lenkkeillessä, mutta se on mennyt sitten ohi kuitenkin. Vaan tällä kertaapa sitten kävi maanantaina niin että töissä alkoi iltapäivällä koskea todella jalkaan. Kinkkasta könkkäsin töissä, kun mun pitää siis käytännössä kävellä ja seistä koko päivä koska olen keräilyssä. Sivuhuomautuksena voin sanoa, että vaikka askelmittaria ei ole niin en usko että vielä yksikään päivä on jäänyt alle 10 000 askeleen työpäivän aikana, ainakaan jos lasketaan vielä työmatkan käveleminen molempiin suuntiin mukaan. Ja määrä ylittyy vielä reippaammin kun otetaan Ransun kanssa lenkkeilykin mukaan.

Kaksi viikkoa ne jalat sitten jaksoi ja kun viikonloppuna tuli useampi tunti kovahkoa rasitusta niin se oli sitten liikaa. Tilanne ei parantunut tiistaina vaan taas piti kärsiä kipuja. Käytiin Ransun kanssa maanantai-iltana lenkki pyöräillen, kun minä en kärsinyt kävellä ja pitihän sitä lenkillä käydä. Oli aivan mahtava keli pyöräilylle! Tällä kertaa pidennettiin hieman lenkkiä ja käytiin 6,5km. Ransu oli aivan onnessaan kun sai revittää kun mentiin taajaman ulkopuolelle jossa saattoi juosta irtikin. Kiva kun on ollut näitä lauhoja päiviä eikä ole satanut lunta.

Tiistaina oli agitreenit. Otettiin eteenmenoa, vähän ohjauskuviota, putken hakemista ja puomia. Puomi vei ajasta enimmän eikä vähiten siksi että alasmenokontakti oli taas niiiin vaikea ottaa! Sen kanssa tuli sen verran epätoivoinen olo, että ei me tätä asiaa saada yksin ratkaistua kun varmaa siitä ei näytä tulevan ja itseltä tuntuu loppuvan keinot jolla kontaktin sais opetettua. Niinpä sitten oltiin yhteyksissä Jokisaaren Minnaan ja suunniteltiinkin sitten kevättalveksi/kevääksi kontaktitreenejä. Ei voi mitään, kai se on ajeltava Ouluun asti asian takia ja useamman kerran. Mutta ei tuu mitään siitäkään että puomi on niin ylitsepääsemätön. Luojan kiitos keinun kanssa ei ole ollut ongelmaa, ja A:n ongelmat on saatu helpottumaan itsenäisesti. Puomi on vaikein. Ylösmeno on paljon varmempi kuin alasmeno. A:lla on vähän sama juttu, mutta yleisesti ottaen siihen voi kuitenkin luottaa, puomiin taas ei niinkään. Otettiin keppejäkin jokunen kerta, pallolla ja ilman. Meillä oli sunnuntai-lenkillä seurakaverin kanssa hyvää keskustelua agilitystä ja myös juuri tuosta pallolla vinguttamisesta ja palkkaamisesta. Mietittiin että ei kai koiraa voi niin tyhmänä pitää että se kuvittelis että jos treeneissä kuuluu pallon ääni ja se lentää sen jälkeen kun kepit on menty kovaa, että se sama toistuu myös kisoissa! Joten treeneissä saatetaan mennä erittäin hyvin mutta kisoissa sitten taas kävellään. Siellä kun ei mukana ole muuta kuin minä ja mun ääni. Ja jos se ei riitä treeneissäkään yhtä hyvään suoritukseen kuin pallolla kannustaminen, niin miten se sitten kisoissakaan niin tekis? Yhtä matkaa meneminen oli ihan hyvä, sitä vaan en tiedä että voiko niin aina tehdä. Luultavasti ei, mutta ehkä kuitenkin useammin kuin juosta monta metriä edellä? Ransu kun kestää puolenvaihdonkin keppien edessä, keppien takanaleikkausta ei ainakaan viime keväänä kestänyt. Kröhöm, sen jälkeen sitä ei ole taidettu edes kokeilla... saati sitten treenata. Lopussa otettiin pari harjoitusta hyppyjuttuja ja Ransulla on kyllä hyvä arviointikyky hyppyjen korkeuden ja etäisyyden suhteen, vaikka se tuppaakin ylimitoittamaan korkeuden ja välillä pituudenkin niin alimitoittamaan ei...

Meillä oli myös hyvää keskustelua (kiitos siitä!) tuosta vauhdista, mitä mä olen Ransulle saanut nyt viime aikoina vähän paremmin luotua "hetsaamalla". Varmaan jonkun kouluttajan mielestä mä en tiedä hetsaamisesta vielä mitään, enkä tiedäkään, mutta pikkuisen olen jo oppinut tuon koiran vireen nostamisesta. Oon tullut siihen tulokseen, että ikä tuskin tuo sitä odotettua vauhtia vaikka haluaisi miten paljon niin uskotella. Me on tätä lajia harrastettu yli 1½ vuotta ja vauhti ei ole mihinkään lisääntynyt yli vuoteen. Eli sen jälkeen kun on pystynyt ratoja tekemään. Toisin sanoen ne onnenavaimet siihen vauhdin löytymiseen löytyy jostain muualta kuin "pikkuhiljaa syttymisestä lajiin". Alussa Ransu oli innokas ja meni lujempaa, mutta sen olen sitten omalla taitamattomuudellani ratapätkien treenaamisen myötä torpannut.

Kaiken lisäksi uusimmassa ASB-lehdessä nämä meidän käymät keskustelut ja paljon muutakin oli kirjoittanut kaiken kansan luettavaksi joku sellainen joka kyseiseen lehteen on huolittu kirjoittamaan. Tarkoitan siis sitä, että ilmeisesti ASB-lehteen kirjoittajalla on jotain kokemusta ja tietoa johon perustaa kirjoituksensa, kun se mun kohdalla perustuu vain yhden koiran kokemukseen mutta on silti samansuuntainen. Koira oppii tekemään asiat sillä vireellä ja tavalla jonka se ensimmäisenä oppii. Ja juuri siinä kohtaa me on menty Ransun kanssa metsään. Ransun, joka on yleensäkin perusolemukseltaan aika rauhallinen eikä juuri koskaan varsinaisesti kiihtynyt. Innostuneisuus on mun mielestä eri asia kuin kiihtyneisyys. Sen virettä olen kyllä saanut kohotettua muutamissa viime treeneissä, mutta uskon että parannettavaa olisi jos siihen saisi tai löytäisi keinoja vaikka ihan kädestä pitäen neuvottuna. Niin, Agility Sports Bulletiniin kirjoittanut henkilö on siis Oili Huotari, jota pidetään kokeneena ja suosittuna kouluttajana. Tässä suora lainaus tekstistä: "Jos se (koira) oppii väärän tunnetilan esimerkiksi jollain esteellä tai paikassa, voi sitä olla vaikea korjata myöhemmin. --- Jos ohjaaja luo koiralle mielikuvan hitaudesta, koira menee hitaasti. Koira oppii, että esimerkiksi puomi mennään rauhallisesti ravissa, koska sille on niin opetettu. Koiran mielikuvaa voi yrittää muuttaa, mutta helpommin se käy, kun asian ajattelee jo etukäteen. Tämä ei tarkoita sitä, että koiran kanssa vain hosutaan kauhealla vauhdilla. Tekniikkaa pitää opettaa rauhallisesti, mutta senkään ei tarvitse olla kuivaa ja tylsää. --- Kaikista paikoista, liikkeistä tai esteistä koira luo mielikuvan ja on ohjaajan vastuulla, millainen siitä mielikuvasta tulee. Tänä kaikki liittyy motivaatioon, asenteeseen ja yritteliäisyyteen." Osui ja upposi. Tiedänpähän ainakin, mitä teen seuraavalla kerralla (lue: joskus tulevaisuudessa seuraavan koiran kanssa) toisin.

Tänään mulla oli sairaslomapäivä, koska pääsin eilen käymään päivystyksessä. Tässä kohtaa annan tosi positiivista palautetta Ylivieskan ystävälliselle ja kiireettömälle mieslääkärille sekä labraan ja ensiavun avuliaalle sairaanhoitajalle! Lääkäri totesi mun pohkeiden ja akillesjänteen olevan aika pinkeän oloiset, ehti se kehua mun pohjelihaksiakin että niissä on voimaa ;) Sain loppuviikon sairaslomaa, koska töissä kävellessä kivuttomasti alkanut päivä kehittyy lopulta siihen pisteeseen että joutuu alkaa kinkkasemaan. Ja ne kengätkin on aika huonot. Muutaman kymmenen metrin kävely alkaa aiheuttaa kiristyksen tunnetta pohkeessa ja siitä se sitten leviää nilkkaa kohti ja alkaa kipuilla. Pyöräily ei tunnu pahalta joten meninkin töihin tiistaina ja keskiviikkona pyöräillen.

Ransu pääsi tänään taas pyörälenkille kun pakkasta oli reilu aste ja ilma muuten hyvä. Lunta tosin alkoi pyryttää takaisin tullessa mutta eihän me säätä pelätä! Tällä kertaa pidennettiin taas lenkkiä hieman ja käytiin 10km lenkki. Luulenpa että näin talvikelillä riittää tuollainen lenkki eikä tarvi enää pidentää jos vaan tulee vielä näin lauhaa että voi pyöräillä. Ransu nousi välillä penkan päälle laukkaamaan ja mä aattelin että itsepähän se tuolla menee vaikka helpommallakin pääsisi. Sitten mulle selvisi sekin, mikä tuossa springerissä on se mainoslauseen "turvajuttu" jonka avulla koira vapautuu tilanteessa jossa esim. pyöräilijä ja koira ajautuu valotolpan eri puolille. Me ei niin ajauduttu, enkä edes ollut pyörän päällä kun Ransu kiskaisi pysähdyksissä ollessa pyörän kumoon, säikähti sitä ja alta pois loikatessaan repäisi itsensä vapaaksi. Eli mitään järisyttävän kovaa kiskaisua ei tarvitse jos tuo osa katkeaa yhtä helposti kesälläkin (eli ei johtunut pakkasessa haurastumisesta). Ahaa, siksi tuossa muoviosassa on 3 reikää joista meillä nyt siis on 2 jäljellä ja siksi niitä muoviosia tuli 2 varaosaakin paketissa! Eikä ole turhan herkkis-pehmis näköjään tuo koira kun vaikka pyörä melkein kaatui päälle - osui vaan ehkä vähän - niin ei ollut moksiskaan kun kutsuin uudelleen pyörän vierelle. Sen sijaan kaukalon laitaan lauotut kiekot sai kiskomaan karkuun niin ettei mun tarvinnut edes polkea vähään aikaan. Olen kyllä sitä mieltä ettei tarvis kiskoa vaikka pyörä rullaakin perässä ehkä paremmin kuin vaikka pulkka+lapsi, Ransu ei ole niin iso ja roteva koira että olisi tehty mun+pyörän yksin vetämiseen ilman että siitä lihakset voi mennä jumiin.

Nyt on muuten Ransun ruuille oma pakastin. Huuto-ostettiin (heheh) muutaman vuoden vanha n. 100-litrainen 140cm korkea kaappipakastin, jonne ainakin tähän aikaan vuodesta meidän ihmisten pakasteet mahtui hyvin. Katsotaan sitten syksyllä marja-aikaan miten käy. Ransulla on siis nyt käytössä tuon täyskorkean kaappipakastimen ylä- ja alakaappi. Tällä hetkellä se on kohtalaisen tyhjä, mutta parin viikon päästä sinne pitäisi lastata 25-30kg lihoja. Ja tällä kertaa ne myös mahtuvat sinne.