Kakrut 2v8kk ja 4kk

Ransulla ja Liinulla oli kuukausipäivä sunnuntaina. Nehän on syntyneet kumpikin 27. päivä. Samanlaiselta kakaralta se tuo Ransukin välillä vaikuttaa, liekö taantunut. Ennemmin kyllä epäilen ettei se kovin aikuinen ole vielä ollutkaan vaikka koipea on nostettu kuin isot miehet jo vuosikaudet. Liinukin muuten silmä kovana katsoo välillä mallia kun Ransu nostaa koipea ja Liinukin kääntää lonkkaa vähän joskus sivulle. Se on huvittavan näköistä, olen kyllä lukenut paristakin pystiffistä jotka oli narttuja ja nostivat sujuvasti koipea. Ehkä Liinun ei ihan joka asiassa tarvis ottaa mallia Ransusta.

Ransulla on ollut vahtimistaipumuksia taas siihen malliin että mä oon repinyt hiuksia päästäni. Vähän kaikelle epämääräiselle ja epäilyttävälle pitää joko haukkua, murista tai pöhistä. Etenkin kun on kaukana metsässä tarpeilla ja pihalta kuuluu vieraan ihmisen puhetta, niin on aivan välttämätöntä rynnätä haukun kera pimeästä pihalle tomerana että minä kuulin puhetta! En oikein tiedä onko se nyt sitä mieltä ettei tuosta pennusta varmaan kukaan muukaan huolehdi eikä omistajatkaan osaa ittestään huolehtia että jonkun pitää olla kärppänä ilmoittamassa kaikesta. Nyt on käyty hihnassa asioilla ainakin enimmäkseen, eipähän pääse tulemaan tilanteita että karkaa jonkun luo eikä tarvi itse reagoida siihen sen pöhinään mitenkään kun tietää että se on sillä hihnalla hallussa. Muuten sais pitää varansa noiden sen päähänpistojen varalta. Jos se on jonkinlaista huomion hakemista tuokin, että pitää ilmoitella että mä oon täällä turha yrittää mitään. Liinukin on ollut hihnassa välillä, se kun lähtee helposti pitämään omaa kivaa tuonne metsään ja unohtuu sitten sinne pitkäksi aikaa jotain oksia repimään ja juoksentelemaan vaan päättömästi sinne tänne. Tänään lenkillä se tosin piti mua tarkasti silmällä, ehkä se oppi jotain siitä kun me oltiinkin yhtäkkiä kadottu Ransun kanssa. Tosin, Ransun kanssa ollessaan se näyttää yhä luottavan siihen että isoveikka seuraa kyllä mamman menemiset joten tarvitsee vain pitää sitä isoveikkaa silmällä.

Sunnuntaina käytiin pyörälenkki, 8km. Pidin vauhdin sellaisena että Ransu malttoi ravata eikä laukannut. Aluksi se oli 8-9km/h mutta jonkin ajan kuluttua ravasi vaikka ajoin 11-12km/h nopeudella. Kilometrin verran annoin sen mennä vapaasti miten haluaa ja sehän meni :D Venyttelyt päälle. Eilen iltasella käytiin kolmisin tuolla pellolla leikkimässä. Otin jalkapallon mukaan, Liinu ei siitä juuri ymmärtänyt eikä saanut jäistä palloa suuhun mutta Ransun juoksuttaminen hangessa onnistui... Käytiin tuolla metsäsaarekkeella ihmettelemässä ja saivat juosta siellä vähän mäkitreeniä, ei kukaan niille kyllä lumipalloja potkinut rinnettä alas, ihan itte juoksivat... :P Liinu sentään väsähti mutta Ransu näytti lumien sulattelun ja kuivattelun jälkeen siltä että mitä tehtäis niin käväsin sen kanssa vielä 4km pyöräilemässä. Meinasi oma kunto loppua kun erehdyin sellaiselle tielle jota ei oltu aurattu kovin hyvin.

Tänä aamuna käytin Ransua eläinlääkärissä, kun se on rapannut korviaan ja puistellut päätään viime viikosta. Puhdistaminen on välillä auttanut mutta viikonloppuna totesin että on siihen joku kuuri saatava kuitenkin. Onneksi oli vaan jotain bakteerimömmöä korvissa ja tuli korvatippoja eikä antibioottikuuria. Mulla on joku asennevamma noita antibiootteja kohtaan. En haluais syödä niitä itse enkä syöttää eläimillekään. Noh onneksi nyt ei tarvikaan vaan korvatipoilla pitäis tilanteen helpottaa. Päivällä vielä selvästi korvia kutisi mutta nyt on ollut ok. 

Liinu jäi kotiin kun lähdin Ransun kanssa kahden. Se ei tykkää jäädä laumasta erilleen. Mikä on sikäli jännä että kyllä se tuolla ulkona menee ihan itsekseen vaikka miten pitkän aikaa ja minä ja Ransu saadaan kadota sisälle eikä haittaa yhtään. Mutta auta armias kun sisällä pitää olla eri huoneessa kuin muut... Tämä pitää nyt ottaa totuttelun alle, että ei siihenkään kuole vaikka aina ei voi olla jaloissa tai Ransun kanssa. Liinu on vähän sellainen dramatisoijakin, se tekee monesta asiasta numeron huutamalla tai kieltäytymällä liikkumasta, mutta kun sitten vaan sanoo sille että nyt kuule tässä ei oo mitään vaan mennään/tehdään niin se tekee. Viimeksi oli näin niiden portaiden kanssa. Kynsienleikkuussakin tuntuu kuin vähintään kurkkua leikattais vaikka ei varmasti satu, yritti samaa temppua eläinlääkärillekin. Kas kun ei ole keksinyt näytellä kuolevansa nälkään... Joten jokseenkin olen sitä mieltä että jos sillä on muhun näköyhteys portin takana ja silti pitää huutaa, niin sillä ei mitään hätää ole. Häkissä oli aluksi sama juttu, nyt se on sielläkin jo 2-10min ihan ok. Välillä paremmin välillä huonommin mutta yleensä ainakin 5min se on ihan hiljaa ja rauhassa ja itse voi olla missä tahansa näkymättömissäkin. Vaikka ei kai sitä voi olettaa että osais heti kaiken ja suhtautuis kaikkeen lunkisti vaikka moneen asiaan suhtautuukin. Itse asiassa eilen aamulla Ransu tuntui säikkyvän lumiauratraktoria enemmän kuin Liinu, joka vaan häntä pystyssä tepasteli kuin ei mitään ja Ransu vilkuili mua levottomasti että kato nyt kun tuokin ajaa kohta meidän päälle!

Päivällä oli aivan täydellinen ulkoiluilma! Ja minä tyttöhän se sitten ulkoilin. Tunnin kummankin koiran kanssa erikseen, käytiin nevalla kävelemässä ja Pappissaaressa pidettiin taukoa ja sitten rämmittiin takaisin. Tai minä rämmin kun mua ei hanki joka paikassa kestänyt, koiria kylläkin. Huomenna otan sukset, mitäs siihen sanotte... Ransullekin tuntui lenkki riittävän. Otettiin porukalla nokoset, minä olin kolme kissaa lämmikkeenäni sängyllä ja koirat tuhisi lattialla. Voiko sitä muka olla nukahtamatta kun Essi hyrisee kylkeä vasten ja lattialta kuuluu syviä huokauksia ja tuhinaa?

Liinun treenipäiväkirja

Liinun kanssa käytiin vielä illalla hallilla. Varmaan vähän vaikutti päivällinen lenkki että toistoja ei jaksettu sitäkään mitä viimeksi. Likka oli aivan innoissaan kun mentiin hallille, muisti varmaan että mitä siellä tapahtuu; saa nakkeja! Muusta ei niin väliksi. Otettiin putkea, pari kertaa haki putken vähän paremmin, ei tarvinnut ihan viedä sinne mutta onhan tuosta vielä matkaa sellaiseen unelmaputkeen jonka osaa hakea kauempaa. Vaan onhan meillä aikaakin!! Hyppyä otettiin myös, mikäs ongelma se nyt muka on. Liinu tuijottaa enimmäkseen mua, tai tänään myös lelua koska olin hallilla yksin ja palkkasin itse, joten tohdin väittää ettei se kovin hyvin vielä hahmota mitä se tekee kun se sen riman yli menee tai putkeen menoa vielä vähemmän. Tehtiin me kyllä puolivahingossa ensimmäinen kahden esteen pätkä kun Liinu tuli putkesta ja mulla ei ollut palkka valmiina kädessä niin juoksin hyppyä kohti, sanoin estekäskyn ja Liinu tuli yli. Hieno tyttö, yhtä hyvin se olis voinut tulla mun perässä ohi kun kaivoin lelua taskusta. Siihenpä se keskittymiskyky sitten loppuikin, vaikka välillä huilattiin. Mutta johan siinäkin jo tuli asiaa. Pitää vaan muistaa ettei se ole Ransu ja ettei se osaa eikä jaksa vielä paljon tuollaista missä joutuu päätäkin käyttämään.

Liinu vaihtaa hampaita kovaa kyytiä. Tai no tiedä nopeudesta mutta eteen on tainnut tulla uudet hampaan alut niiden aikaa sitten irronneiden tilalle. Yläleuassa on myös joitain poskihampaita jo vähän pilkottamassa. Huomaa että järsimisen tarve on lisääntynyt, varsinkin kumista makkaralelua se on näkeltänyt noilla etuhampailla. Kulmurien puolikkaat on yhä tiukasti paikallaan, mutta niin muistelen että Ransullakin vaihtui kulmurit viimeisten joukossa ja taisipa olla että viimeinen oli niin sitkeässä että varasin jo poistoajan sille mutta sitten se kuitenkin lähti ennen kun ehdin viedä "hampilääkäriin". Saa nähdä onko Liinulla samaa edessä kun se repii noita leluja paljon enemmän kuin Ransu aikoinaan, että josko ne hampaat siinä löystyisi sitten sen verran että lähtisivät itsekseen. Yhtään pudonnutta hammasta en ole kyllä löytänyt mutta enpä löytänyt Ransultakaan kuin sen viimeisen kulmurin mikä irtosi melkein käteen leikkiessä.

Tässä samalla kun Lillukka kasvaa, mietin jo että miten me handlataan tilanne siinä vaiheessa kun tuolle tulee ekat juoksut. Mä en kyllä ymmärrä juoksujen päälle mitään mutta kaipa sen sitten huomaa ;) Ransu varmasti ymmärtää sen asian päälle ja sitä mietinkin että kuinka levoton se sitten on. Hoitoon sen voisi viedä mutta hei haloo, viikkokausiksiko? Enkä mä osaa ajatella mihin Liinukaan menisi evakkoon? Heh vien sen jonnekin koirahoitolaan niin on koko hoitola sekaisin :D Ei vaiskaan. Sitten mietin että jos Ransulle laittaisi sen implantin, eli kemiallisen kastraation, mutta kun siitä tulee se koko voimassaoloaika 6kk kilpailukieltoa. Ei kuulosta hyvältä? Hankalinta on kun ei tiedä että odotellaanko tässä parhaassa tapauksessa vielä yli puoli vuotta ekoja juoksuja vai onko ne parin-kolmen kuukauden kuluttua edessä.

Vetreämmin kevättä kohti :)

Mitähän me on tehty tällä viikolla? Tuntuu että eipä paljon mitään. Paitsi keskiviikkona kävin Ransun kanssa 6km lenkin tuolla pyörätiellä ja kun se oli lähes koko matkalta osittain sula niin päätinpä sitten ottaa muutamia juoksuaskelia. Tai juoksu ja juoksu, hölkkäämistä se ennemmin oli. Mutta rauhallinen aloitus, ja tästä eteenpäin täytynee mennä viisaampien laatimien ohjeiden mukaan. Ihme kyllä jalat ei olleet kovinkaan kipeänä seuraavana päivänä, vähä säärissä tuntui kovalla alustalla lenkkeily. Kävelin ensin jonkin matkaa ja sitten aloin vuorotella reipasta kävelyä ja juoksua joka toisen valotolpan välin. Lopussa alkoi säärissä tuntua sen verran että piti suosiolla kävellä loppumatka mutta tulipahan verryttelyt siinä samalla. Ransu varmaan tykkäsi kun tahti oli hieman ripeämpi kuin yleensä, vaikka silti tuohon 6 kilometriin tuhraantui lähes tunti aikaa. No, puhuin kyllä siitä ajasta jonkin aikaa puhelimessa ;) Ja sitten meidän matkaa hidastivat pikkukoululaiset pyörineen, joiden takia pysähdyttiin odottamaan ohitustilannetta tai käveltiin rauhallisesti Ransu vierellä käskyn alla. Eka pyöräilijä joka meidät ohitti, kaatui vähän matkan päässä jäätiköllä ja Ransun mielestä se oli haukkumisen arvoinen asia. Joopajoo. Tuliko ehkä taas mieleen se pillin hankkiminen ja pomminvarman luoksetulon opetus?!?!

Keskiviikkoiltana Liinu sai 4-kuukautisrokotuksen ja ai että mikä ihana ilma olikaan ajella Kälviälle! Hyvä kun sekaan sopi. Tulomatkalla sitten ajattelin käyttää seuran toko/agitreenivuoroa hyväkseni ja vein koirat hallille seinään kiinni. Lähinnä Liinun takia, että oppisi tuota odottamista ja hiljaa odottamista nimenomaan vaikka muut tekee ympärillä mitä. Ransuhan nyt on niin lunkisti kuitenkin, mutta Liinu meinasi piipata lähes koko ajan. No ei kuiteskaan meuhkannut mutta eipä kyllä Ransun kanssa tehtykään mitään eli tilanne olis sitten varmaan ollut toinen...

Perjantaina Ransulla kävi hieroja. Minna oli jo Ransulle niin tuttu ettei sitä tarvinnut haukkua sen kummemmin kuin mitä piti ovikellosta kaiken varalta ilmoittaa. Heti oli kumpikin innolla eteisessä ja änkesivät syliin kun Minna istui lattialle :D Ransu meni rauhallisesti viereen istumaan sen näköisenä että "sä tuut tänne aina tekemään mulle niin kivan ja rennon olon että joko voitais alottaa...?" Otin Liinun hihnaan johon se huomattavasti ekaa kertaa paremmin asettui heti kiltisti nukkumaan eikä yrittänyt häiritä ja olla mustis Ransun huomiosta. Ransu laittoi heti Minnan eteen maate ja Minna ei ehtinyt juuri muuta kuin lapoja ja rintalihaksia alkaa tunnustella kun silmä jo luppasi. Minna totesi että Ransulla on lämpöä lihaksissa, että tulehdus on ilmeisesti lievän loukkaantumisen seurauksena. Kerroin että kolme viikkoa sitten tultiin A-este aika vauhdikkaasti harjalta etutassut maahan asti suoraan ja takatassut nappasi kontaktin. Siinä on luultavasti sen verran tullut osumaa että etupää on kipeytynyt, jumiutunut ja tulehtunut. Lanneranka oli myös jonkin verran jumissa ja toisesta takajalasta löytyi myös kireä paikka. Hyvin kuitenkin hieronta auttoi ja Minna sai avattua paikkoja. Ransu antoi kaiken kaikkiaan hieroa paremmin kuin koskaan aiemmin. Ilmeisesti se tuntui niin hyvältä siitä huolimatta että oli kireitä ja ehkä kipeitä paikkoja, mutta kai se jo tiesi ettei Minna anna sen vääntyilylle periksi ja että lopuksi on niin mukava olo että kannattaa vain nauttia. Pari kertaa se kai nukahti ja sitten herättyään kääntyi selälleen oikomaan :P Eipä tuotakaan huomannut sen normaalista liikkumisesta vapaana, että on jumissa ja jos ne lihakset oli kipeätkin. Agilitya vaan ei ollut kiva mennä kovin lujaa joten ei tarvinne ihmetellä miksi viime viikonloppuna mentiin niin hitaasti ja otettiin vähän yliaikaa... Mietin myös että vaikka se keinu oli tosi omituinen kun laskeutui niin hitaasti, niin ehkä yksi syy senkin suoritushaluttomuuteen oli se että Ransu pelkäsi sitä tärähdystä. Tulee melkein paha mieli kun miettii että toisella on ollut ikävä olo radalla ja silti on kolme starttia otettu :'( Noh, nythän aiottiin pitää Janitan koulutukseen asti treeni- ja kisataukoa ja tällä välin nyt sitten vaan "kuntoutetaan".

Illalla mentiin anoppilaan/mummulaan jossa oli Ransulle tuttuja vieraita kohta 7kk ikäisen pikkutytön kanssa. Ihmisen siis, mähän sanon Liinuakin pikkulikaksi välillä ;) Ransu ja Liinu kummatkin tykkää vauvoista ja lapsista ja Liinu varsinkin yritti antaa naamapesut, käsidesit ja toimia vielä pyykkikoneenakin. Ja leikittäjänä jos sen olis sille sallinut. Alinan lelut oli kovin kiinnostavia, se tuoksui niin nuoltavalta ja vaatteissa taisi olla pari ruokatahraa kun ne piti puhdistaa. Ransu antoi paremmin vauvan olla, sille on kai jo tarttunut päähän että se komennetaan kuitenkin pois jos yrittää mennä käsiä ja naamaa liiaksi nuolemaan. Kiva kuitenkin että suhtautuvat niin hyvin pikkuihmisiin, meillä on sitten kaksi leikittäjää valmiina kunhan Alina lähtee juoksemaan. Voin vaan kuvitella mitä Ransu tuumaa nurmikolla vipeltävästä lapsesta... jos entiset merkit paikkansa pitää niin sitä osataan varoa, vähän käydään nuolaisemassa naamasta välillä ja riehutaan ympärillä.

Tällä viikolla Liinukin on parista ihan pienestä läntistä seinän vierellä saanut haistella sulaa maata. Tuskin maltan odottaa mitä se tuumaa kun lumet lähtee, nythän se varmaan luulee että on aina tällaista kylmää ja on lunta maassa. Ehei likkaseni, kohta en saa sua sisällekään kun maa on niin täynnä kiinnostavia hajuja ja meillekin aukeaa ihan uudet ulkoilumahdollisuudet! Ja jospa ei tarvisi kesällä palella vaan nauttia lämpimistä ilmoista kun nyt on talvensydän paleltu. Sitten opetellaan uimaan ja mennään metsäpolkuja ja pitkospuita ja veneillään ja kalastetaan ja asutaan asuntovaunussa ja käydään marjassa ja... Mistä kaikesta sinä pieni karvakuono et vielä tiedäkään mitään!

Liinun päiväkirjasta

Hyvä päiväkirja,

tänään on ollut hauska päivä! Oon tehny uusia asioita ja vähän aiheuttanut harmaita hiuksia mammalle ;)

Aamupäivällä mamma teetti mulla jotain ihme käännöksiä. En oikein ymmärrä mikä niiden tarkoitus oli, mutta mitäpä väliä kun siitä sai kuitenkin namia. Mamma sanoi että näitä vielä joskus tarvitaan joten ei kai auta kuin sitä uskoa. Ransu näytti sitten myös mallia ja se oli kyllä aika paljo parempi kun minä mutta onhan se jo treenannutkin enemmän! Sitten tehtiin niitä käännöksiä toiseen suuntaan, yhtä käsittämätöntä touhua sekin.

Sitten iltapäivällä lähdettiin kolmestaan lenkille tonne metsään joka on meidän talon takana. Sinne menee meidän tekemä polku ja me käydään siellä yleensä Ransun kaa asioilla. Mutta me käydään vaan tossa ihan lähellä, nyt mentiin sitte kauemmas. Ransu ja mamma katosi jossain vaiheessa yhtäkkiä johonki, niin mä päättelin että ne on menneetki jo takas kotiin! Kipitin niiden perässä mutta en saanu niitä kiinni. Tulin pihalle mutta ne oli lähteneet jo sieltäki, joten päätin lähteä niitä etsimään ja se sitten muuttui mun omaksi tutkimusretkeksi. Päiväkodiltakin kuulu niin kivoja ääniä. Olin jo jonkin aikaa kiipeillyt lumikasalla ja olin just päiväkodin aidan takana kun huomasin yhtäkkiä mamman vähä eksyneen näkösenä pihalla harhailemassa. Ransua ei kyllä näkyny missään, olikohan sekin tutkimusmatkalla?

Kiiruhdin mamman luo ja se meinasi mulle motkottaa että mitä mä oikein siellä teen ja sillai lähden seikkailemaan. Sano se sitte mulle että no ihan hyvä kun ees juoksit kotia etkä pitkin metsiä. Sitte se kerto mulle että se oli metsässä lumesta katsonu että mun pikkujäljet tulee kotiin päin ja sitten se oli pihalla kans hoksannu niitä lähteä seuraamaan. Mitäs itse katosi yhtäkkiä metsään! Ja vei Ransunkin mukanaan niin että mun piti ihan yksin tulla kotiin! Mamma oli ollu vähän huolissaan - kun sillä on semmonen vilkas mielikuvitus - että ilves nappaa mut jos oon yksin metsässä. No minähän nyt en sellaisen mukaan lähtis vaikka kissat onkin ihan jees! Sitä paitsi ei mulla omasta mielestä ollu mitään hätää. Mamma lähti uudestaan sinne metsään ja tulin mukaan, luulin että mennään etsimään Ransua kun sitä ei näkyny. En kyllä enää niin vaan päästäny mammaa silmistäni, mutta kyllä mä mietin että toi katoaminenhan voiskin olla ihan kivaa niin sais lenkkeillä ihan yksikseen! Mamma kyllä yritti nyt kadota monesti uudestaan mutta minäpä olinki tarkka tyttö ja kiiruhdin perään. Se tais olla hyvä koska mamma kehui mua sitten. Tultiin kotiin ja Ransu se vasta taitava onkin! Se oli kotona meitä jo odottamassa ja sitä vaan en ymmärrä miten se oli saanu sen lukon avattua ja mentyä sisään. Saa luvan opettaa mullekin kun mun mielestä se näyttää niin hankalalta kun sellainen metallinen osa työnnetään oveen ja sitten käännetään kahvasta.

Illalla oli sit viel huipumpaa! Me mentiin sinne hallille missä on sellasia esteitä. Mä oon nähny kun Ransu ja jotku muut koirat menee niiden yli. Mä oon vasta menny sellasen tunnelin läpi ja se on kyllä ihan kivaa. Varsinki on jännää kun sitten kun oon siellä tunnelin päässä niin mun lelu yhtäkkiä ilmestyy mun nenän eteen! Ja mamma hihkuu, mua kyllä välillä vähän hävettää se enkä kehtaa mennä lelun kanssa sen luokse kun se läpsii kädellä lattiaa ja höpöttää jotain. Kivempi juosta sen lelun kaa ja rrrravistella sitä mutta on sitä kiva repiä mamman kanssaki. No mä siis menin sellaseen tunneliin ja välillä ohi kun mä tiedän että se lelu on siel toisessa päässä. Sitten ne käänsi sitä tunnelia enkä enää nähnytkään sinne toiseen päähän mutta ei se kyllä mua haitannu kun tiesin että se lelu on siellä taas. Mun mielestä se mamma huutelee jotain ennen sitä tunnelia, jotain putkeen menosta, mä en aina vielä ihan muista että mun pitääki mennä siihen pyöreään reikään enkä mä tiedä mitä toi sana meinaa.

Eka me otettiin jotain hyppäyshommaa ja sit vasta tota tunnelia. Ne muuten sanoo sitä putkeksi. Se hyppäyshomma oli ihan lällyä. Mamma heitti mun lempparilelun joittenki sellasten lautahässäköiden välistä, ne on kuulemma siivekkeet. Siinä maassa loju joku rimanpätkäki, enkä pahemmin siitä välittäny kun piti rynnätä lelun perään. Kai se jotenki kuuluu asiaan koska sitten mamma laitto sen ehkä viiden sentin korkeudelle ja eka kerralla kun vaan taas juoksin yli siitä niin se putosi. En kyllä välittäny siitä mutta päätin seuraavalla kerralla ihan vähä hypätä. Ja se rima pysy! Ransu kyllä hyppää paljon korkeemmalta kun mä, mutta mamma sanoi että mä oon muka viel niin pieni. Mä oon kuulkaa kova pomppimaan niin kyllä pääsisin minkä vaan riman yli! Tai ali. Tää este olikin tosi kiva kun sai hyppiä.

En mä kyllä koko aikaa menny niitä esteitä. Välillä leikin mamman kaa ja siltä sai namia kun päästi lelusta irti. No mullehan nakit maistuu niin sitten olin kyllä sitä mieltä että miks edes ottaa koko lelua kun kuiteski kohta pitää päästää irti ja siitä tulee herkku! Sitte välillä pötkötin mamman sylissä lattialla kun sen mielestä pitää levätä välillä. Se ei kans ymmärrä mistään mitään! Niin kauan touhutaan kun jaksetaan ja sit laitetaan maate. Piste. Ihan pöhköä välillä laittaa maate vaikka ei väsytä. No ei ainakaan paljoa väsytä.

Ransu ei ollu mukana ja matkustin yksin autossa. En vielä saa hypätä takaluukkuun enkä pois niinku Ransu. Oon kuulemma liian pieni ja mun jalat on vielä kans liian pienet. Kai ne kasvaa vielä ja jos hypin niin korkealta niin ne menee littuun ja musta tulee kääpiökoira?! Haluun kasvaa isoks niinku Ransu että voitan sen painissa. Se projekti on vielä vähä kesken kun Ransu on niin nopea ja taitava ja voimakas. Eikä se ees aina ala painiin vaan leikkii mieluummin mamman kaa. Mutta mä kehityn koko aika ja kohta mä oon sellanen mimmi että oksat pois!

Huomenna mä pääsen kuulemma taas eläinlääkäriin. Se oli kyllä kiva paikka kun siellä sai nameja. Katso se viimeks kyllä hampaitaki ja sano että nää on ihan katkipoikki. Mamma lohdutti että ei se haittaa jos nää hampaat on katki poikki kun mulle kasvaa kohta uudet. Mutta niitä hampaita ei kuulemma sitte saa katkoa. Ransuki tulee mukaan ja sitte me varmaan mennään katsomaan sinne hallille taas mitä siellä tapahtuu. Mä en varmaan nyt mee esteitä eikä Ransukaan mutta saadaan häiritä niitä muita!

Nyt mua kyllä väsyttää ja uni tulee väkisin. Tykkään pötköttää jalat vaikka mihin ilmansuuntaan. Ai niin, mut mitattiin taas viikonloppuna. Olin nyt 34,6cm korkea. Oon vielä Ransua melkein 15 senttiä pienempi mutta mamma sanoi että ei tytöt välttämättä tuu niin isoksi kun pojat. Huomenna käyn vaakalla niin tiedetään joko mä painan edes yhtä paljon kun Ransu! (toim. huom. ei onneksi paina...)

Iltapäivällä kun Antti oli tulossa kotiin ja se putsasi pihaa niin me Ransun kanssa katottiin sitä ikkunasta sohvalla seisten ja hännät tahdissa heiluen:

 

Tuli siitä videotakin.

Tauon paikka!?

Kylläpäs nyt jatkuu jotenkin kovin negatiiviset kirjoitukset mutta niin se nyt vain ei tämä harrastaminen anna aihetta positiivisempiin. Kamera on parhaillaan siirtämässä videoita koneelle, ja ne eivät todellakaan tule sen julkisempaan levitykseen.

Myönnettäköön että eka rata on vielä jotenkuten ihan ok, eikä yliaikaakaan tainnut tulla kuin ehkä 11 sekuntia, ratavirheitä 5 joka otettiin kieltona renkaalta kun pikkasen haaveillen meni Ransu mun selän taakse. Mutta miksi, miksi sitä yliaikaa tuli? Siksi, kun Ransua ei haluta nyt agility. Ei sitä yksistään hitailta kepeiltä oteta hypärillä noin paljoa yliaikaa. Kun etenemä ihanneaikaan pääsemiseksi taisi olla jotain luokkaa 3,3m/s niin ei se kyllä ole liikaa vaadittu. Tähän väliin on pakko kyllä kirjoittaa sekin, että LUVAt olis ollut tosi helppo napata lauantaina kun vaan olis koiralla ollut vauhti päällä. Nimittäin kun niitä ei jaettu kuin ihan muutama koko maksikakkosten kolmella radalla. Osanottajia oli kuitenkin parikymmentä per startti joten useammallekin se olis ollut tarjolla kärkipäässä.

Eka radalla Ransu lähti ihan kivasti liikkeelle, mutta putkelta olis varmaan pitänyt hakea se napakammin mukaan eikä lähteä niin montaa askelta jo eteenpäin renkaalle. Siinä kerkesi itsekin kuunnella kun selostaja selostaa miten schapendoes on harvinaisempi rotu agikentillä ja että tämä yksilö on parturoitu versio eikä mikään moppimalli... Varmaan tehtiin nyt tosi suuri vaikutus kaikkiin sellaisiin jotka yleisössä suunnitteli minkähän rotuisen agilitykoiran sitä seuraavaksi ottais. Varmasti iskivät heti silmät tähän säpäkkään ja menevään huiskuhäntään. Koko rata meni sillain tasaisen varmasti, pituudella en onnistunut olemaan ajoissa ja kaarros putkelle venyi vähän piiitkäksi mutta ei siitä kieltoa otettu. Muukin rata oli sellaista tasaisen varmaa suorittamista, mikäs hätä mulla tuollaisen koiran kanssa on joka ehtii hetkittäin katsella maisemiakin. Harmittaa vaan kun rata oli niin kiva että sitä olis kyllä mielellään mennyt vähän energisemmänkin koiran kanssa.

Aamulla Ransu olikin tuli ja leimaus kotona. Ja niin se oli vielä paikan päälläkin. Mutta sitten kun odoteltiin lähtövuoroa niin alkoi kiinnostaa maan haistelu oikein urakalla. Se meni kerralla överiksi. Ei mitään halua pitää muhun kontaktia, ihan kuin Ransu olis koko ajan yrittänyt sanoa että eihän mun tarvi sinne radalle tulla..? Tarvitsipa kuitenkin. Lämmittelyesteillä se oli ihan innokas, ja sitten taas kun tultiin maaliin niin jopa oltiin sellaisella ilmeellä että eikös ole kivaa! Ainakin päästiin maaliin! Kolme kertaa tuon saman kuvion sitten katselin läpi lauantaina ja mietin että johan nyt on kumma. Puomin ja A:n se meni ihan hyvin, ei tullut kontaktivirheitä vaikka yksi alasmeno olikin niin justiin ja justiin kuin olla saattaa. Siis tarkoitan hyvin = kivalla vauhdilla. Mutta muutoin kun videolta katsoo tuota hyppäämistä niin tulin vähän siihen tulokseen että tuo koira on nyt jumissa tai kipeä jostain. Se ei hypännyt omaan tyyliinsä niitä pitkiä ja ilmavia loikkia vaan enempi sellaisia tökkäyksiä. Vaikka siis olisi ollut monen monta estettä jotka saa hypätä sillai pitkällä loikalla eikä sen jälkeen olisi ollut tiedossa kääntymistä. Viimeiselle radalle ajattelin että halli on niin lämmin että odotellaan ulkona kävellen niin pitkään kuin mahdollista. Eipä sekään mitään ratkaisevaa parannusta vauhtiin tuonut mutta mistäpä sen tiedän olisko se ollut vielä vetelämpi.

Hallista tähän väliin sananen, se oli kiva! Rata-alue oli tilava, täyskeinonurmi, lähtö- ja maalialueet oli tosi hyvin rajattu ja erillään, koirilla oli tilaa odotella. Lämppäesteille oli oma aidattu alueensa, samoin häkeille ja niillekin oli kivasti tilaa. Ja koko komeus oli lämpimässä sisähallissa. Ainoa miinus oli se että ainakin näin iltapäivällä kun hallissa on päivän ajan paljon ihmisiä ja koiria, sisäilma oli jo aika kehno.

Ekalla agilityradalla oli sitten sellainen harmistuskiukutus este kuin keinu. Eikä keinussa muuten mitään, Ransu lähestyy sitä ihan hyvin ja lähtee suorittamaan sitä ihan hyvin MUTTA. Se keinu EI LASKEUDU!!! Ransu menee akselin yli odottaen että keinu lähtisi laskeutumaan ja kun se ei sitä tee niin se tulee epävarmaksi ja hyppää sivuun. Minä otan sitten hyllyn siitä kun mennään uudestaan keinulle ja sama juttu. Taaskaan keinu ei ala laskeutua kuten sen pitäisi ja Ransu hyppää sivuun. Itse asiassa otetaan keinu vielä kolmannen kerran ja hyvien tapojen mukaista olis sitten mennä suorinta tietä maaliin mutta jotenkin en radalla ajatellut että se olikin hylly (koska Ransu ehti sinne akselin yli, muutenhan siitä olis tullut vain vitonen) ja jatkoin matkaa. Kolmannella kerralla mennään keinu ihan oikein ja oman suorituksen jälkeen näen paritkin lentokeinut ihan maksikoiralla siksi kun koira menee lujaa eikä keinu laskeudu ajoissa. Minejä/medejä en ehtinyt katsomaan että mites ne kun ne on vielä kevyempiä mutta jos mun 16-kiloinen maksikoira saa odotella keinun laskeutumista niin onhan siinä joku säätövirhe. Enkä halunnut jättää sitä keinua sillai että siitä jää mielikuva ettei se laskeudu ja että mikä este se oikeastaan on ja että siitä voi loikata sivuun.

Tuolla radalla kyllä sitten tehdään hieno takaaleikkaus sen keinun jälkeen, kun ensin olin aikonut valssata keinun edessä mutta kun se meni sitten niin että kuljin keinun Ransun vierellä niin täytyi tehdä leikkaus. Mutta sepä menikin yllättäen aika mallikkaasti, Ransu irtosi mun edelle ja kääntyi vielä oikeaan suuntaan ilman volttia! Eli ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin ;) Kepeillä sitten taas sählätään, Ransu menee ekasta välistä sisään kyllä mutta ei viitsi mennä tokasta oikein vaan menee kolmannesta. Sanon tahallaan viitsi kun jotain haahuilua/keskittymättömyyttä siinä oli. Muuten rata menee virheettömästi. Aikaa tosin arviolta parikymmentä sekuntia yli, kiitos keinun ja keppien. Ennen A:ta on vielä aikaa nuuhkaista maata, ja sitten tulee toinen ihan hyvä kohta: ennätän tekemään persjätön A:lle. Juu ei mulla normaalisti olis mitään toivoa saada sitä noin hyvissä ajoin onnistumaan jos Ransu loikkis sen esteen kuten pitää mutta nyt se ei tullut ihan niin lujaa... Tältä radalta siis HYL.

Kolmas rata; "ja näin ollaan jo radan puolessa välissä eikä vielä yhtään virhettä..." No niinpä, sehän menikin hyvin aina keinulle asti jonka kanssa taas kikkailtiin. Olin päättänyt että vien rauhallisesti keinulle, kuljen heti ekalla yrityksellä vierellä enkä hätäile. Mutta Ransu oli sitten sitä mieltä että "en haluu tolle keinulle, meen ohi" - "meen toisenki kerran ohi ja hyppään sivusta keinulle" - "käännyn ja tuun keinua väärään suuntaan alas" - "yritän viel kerran ohi ja hypähdän kontaktipinnan yli mamman viereen maahan" - "okei nyt lupaan mennä kunnolla." Varsinainen show! Siinä mun estevarma koirani. Noh mä pistän ihan täysin tuon keinun syyksi että siitä nyt tuollainen kynnyskysymys meille tuli. Tältä radalta otettiin siis kymppi tuosta keinulta ja sitten about 25s yliaikaa. Heh hee vedettiin omat ennätykset jollain +35vp tuloksella! Mulla oli lopussa vielä pakka ihan sekaisin, en ensinnäkään ymmärrä miksi olin päättänyt ohjata puomia edeltävän hypyn niinkuin ohjasin ja miksi päätin ohjata puomin vasemmalta enkä oikealta. Mä en nimittäin onnistunut nyt enkä olis onnistunut varsinkaan jos Ransulla olis ollut vauhti päällä. No virheitä ei tullut mutta lisää karroksia ja pyörimistä ja sitä yliaikaa. No saatiin kuitenki tulos ;)

Silloin ei naurattanut, nyt ehkä lähinnä surettaa tuo oma sekoilu. Antti lohdutti mua että mulla on yks parhaista schapendoeseista minkä menoa on nähty, mitä tulee estevarmuuteen ja siihen että koira kuuntelee ohjausta. Voitais mennä erityisesti kepit lujempaa, mutta kontaktit on ihan hyvät, rimoja ei tippunut ja vaikka Ransu haaveileekin niin se silti yrittää lukea mun ohjausta eikä lähde sooloilemaan. Kertoo kai se siitäkin että se ei ole niin innokas että bongailis esteitä. Tosin täytyy tähän väliin kirjoittaa yhdestä koirasta joka tuolla lauantaina oli myös, se kävi radalla kuumana ja kiihtyi ja lähti juoksemaan pitkin rata-aluetta, mutta se ei suoritellut siellä omin päin yhtään estettä (siis innokkuus ei aina tarkoita sitä että pitäisi lähteä bongailemaan esteitä ja tekemään väärää rataa)! Se ei siis käynyt hyllyttämässä oma-aloitteisesti vaan otti vaan kieltoja kun ei seurannut koko aikaa ohjausta.

Päätin että nyt tehdään sitä mistä Ransu tykkää eli lenkkeillään ja perjantaina tulee sovitusti hieroja avaamaan paikkoja. Katsotaan missä kunnossa koira on, ja toimitaan sen mukaan. Joka tapauksessa seuraavan kerran agilityyn päin katsotaan Ransun kanssa huhtikuussa 3 viikon päästä Janitan koulutuksessa. Pidetään siis lajitaukoa ja treenitaukoa. Liinun kanssa käydään nyt nämä meidän loput omat vuorot ja kun huhtikuussa menen seuran vuorolle muutamaksi kerraksi. Seuraavat kisat on Ransulla vasta sitten viikko Janitan koulutuksen jälkeen. Enpä voi kyllä edelleenkään sanoa muuta kuin että harmittaa kovasti ettei meillä ollut nyt homma hanskassa koska puhtaalla radalla olis ollut varmoja luokanvaihtotuloksia.

Liinun kanssa otettiin kisat harjoituksen kannalta. Liinu oli häkissä odottamassa kun me oltiin suoritusvuorossa, sitten leikittiin vähän häiriön alla ja hyvin Liinu malttoi siihen keskittyä. Tehtiin kontaktikävelyä toisten koirien ohi ja paremmin sujui kuin viimeksi Kokkolan mölleissä. Välillä kyllä oli enemmänkin mun hihnankäytön ansiota se ettei menty nuuhkimaan koiria tai ihmisiä mutta paremmin jo kiinnostui minusta kuin muista. Lisäksi hallissa oli mainio tilaisuus treenata eri lattiapintoja, Liinu meni heti maihin kun vein sen laattalattialle. Kun en päästänyt takaisin matolle niin totesi että ei tää olekaan mitään vaan tässähän voi kävellä. Sitten oli laminaattia ja sekin ihmetytti aluksi kun oli niin eri väristä. Hallin perällä oli laatoitetut portaat joita kuljettiin myös. Ylöspäin meni paremmin mutta ensin tuntui että alas ei sitten millään. Liinu on vähän sellainen että jos se ei uskalla niin sitten se vain viedään, ja sitten se huomaa että tämäkin oli vaan tällaista. Joten vedin hihnasta että lähti laskeutumaan portaita ja sittenhän ne portaat tultiinkin hienosti ihan oma-aloitteisesti. Tehtiin muutama kerta ja käytiin vielä myöhemmin ennen pois lähtöä uudelleen kokeilemassa että mites ne portaat menikään niin ei ollut mitään hätää. Laatallakin käveli ihan normaalisti. Berran myyjän leluvalikoimastakin meinasi lähteä muutamakin lelu mukaan, kun Liinu ei vissiin vielä tiedä että tavarat täytyy maksaa ennen kuin niitä voi ottaa leikkiin. Muistuupa mieleen se Musti&Mirri-vierailu kun Liinu haki niitä herkkupaloja ja olis varmaan samoin tein alkanut syömäänkin ne :P

Eilen ja tänään on käyty metsäautotiellä lenkillä kun ilmat on niin ihania! Kantohankia ei ole, koiria ei tosin upota niin pahasti kuin minua. Ransu kävi lisäksi eilen pyöräilemässä ja nyt käydään vielä riehumassa ulkona ennen kuin emäntä lähtee huolehtimaan omasta kuntoilustaan. Illalla sitten Ransu saa omaa aikaa ja Liinullekin kehittelen parhaillaan jotain puuhastelua. Lataan illalla tuohon videolistaan videota eiliseltä kun Ransu ja Liinu leikki Dog pyramidilla. Hehhe Liinu ei ihan ymmärtänyt sen päälle, komensi lelua ja Ransua että hommaa nyt meille niitä nameja!

WANTED: Koirien hiihtoladut ja lenkkeilymaastot!

Piti purkautua Facebookiin tämän aamuisesta (ja samalla monesta aikaisemmastakin) lenkistä. Ajattelin että teen kyllä blogiin aiheesta postauksen jossa saan oikein kunnolla provosoitua :D

Totesin nimittäin tänä aamuna että sais nuo pahuksen lumet jo sulaa että sais vallattua lenkkipolkunsa takaisin käyttöönsä. Liinun kanssa lenkillä ei tullut ketään vastaan, meidän takapihalta kun lähtee polku tuonne metsään ja menee Villenjärven kautta eräälle metsäautotielle. Ransun kanssa ei oltu päästy kuin alle 100m meidän pihalta kun tulee joku hiihtäjä vastaan ja kysyy että onko tämä nyt aivan oikea paikka lenkkeillä kun siinä menee latu. Sanoin että eihän tämä mikään virallinen latu ole ja Muttiladulta minä koirineni pysynkin poissa. (Niin muuten pysyn muutenkin) Niille jotka eivät tiedä, niin Muttilatu on tietääkseni ainoa Sievin kunnan kunnossapitämä pidempi latu, joka lähtee pururadalta (jossa ylläripylläri myös on talvisin hiihtolatu) ja jatkuu Louetille asti. Sitä muttilatupohjaa me Ransun kanssa syksyllä käveltiin ennen lumien tuloa kun se on nevaa. Tästä meidän ohitse menee polku Villenjärven taakse metsäautotielle, ja siitä on enää kivenheitto tuonne Muttiladulle metsää/nevaa pitkin. Viime talvena tästä meidän lenkkipolkua pitkin oli vedetty lähes koko talven ajan latu sinne Muttiladulle asti. Me hiihdettiin, huom hiihdettiin ei kävelty, sitä Ransun kanssa ja käännyttiin viimeistään Muttiladulta takaisin koska mun periaate on että viralliselle ladulle en koiran kanssa mene. Tänä talvena kuitenkin jostain syystä tuota latua ei ole ollut, ja me on pidetty vähän niinkuin kävelemällä Ransun ja nyt Liinunkin kanssa sitä polkua auki. Ei oltu käyty siinä vähään aikaan ja yllätyin pari päivää sitten että ai tänne on jossain vaiheessa vedetty latu ja sen päälle oli jo satanut viime viikolla ne lumet. Sitä pohjaahan oli hyvä kävellä, kunnes...

... Se aamullinen mies sitten sanoi että kannattaa hankkia valjaat koiralle niin on hyvä sitten vedättää koiralla sukset jalassa. Hänen mielestä oli ihan ok se että hiihdän tätä epävirallista latua koirien kanssa tai sitten tuota Muttilatua. Mutta käveleminen täällä tällä hetkellä ei kunnossa olevalla ladulla on ihan nou nou. Itse hän kyllä kuulemma tykkää hiihtää koirien kanssa tuolla Muttiladullakin. Sen kyllä jo tiesin, olen kuullut napinaa tuttujen suusta jotka käyvät kuntoilemassa siellä. Voin kertoa että heti laitan sukset jalkaan ja lähden hiihtäen Ransun kanssa tuonne meidän takaa menevälle ladulle kunhan siinä olisi mitään latua eikä lumettunutta kelkalla tehtyä latua. Sain kuulla valitukset siitä miten viime talvena oli Villenjärven takana kävelty hiihtoladulla jne. Valittais nyt paikalliseen tapaan asiasta sanomalehden tekstaripalstalla eikä mulle, ikävä kyllä kun haukkui väärää puuta.

Jatkoin siitä matkaa ja jäin pohtimaan. Minne me koiranulkoiluttajat sitten ollaan tervetulleita? Mielenkiintoista että tässä maassa on 600 000 koiraa ja siis satoja tuhansia koiranomistajia mutta meitä varten ei ole latuja eikä lenkkipolkuja vaikka jossain kai maksetaan vielä muinaisjäännekoiraveroakin. Minäkin voisin maksaa koiraveroa jos sillä saisi muutaman kilometrin hiihtolatua jonne on tervetullut koiran kanssa. Minne me ollaan tervetulleita lenkkeilemään? Metsäautotiellä me käydään keväästä syksyyn - talvella niitä ei juuri aurata auki. Metsäpolutkin on vain lumettoman ajan juttu. Moottorikelkkareitillä ei taatusti jalanjäljet haittaa mutta siellä saa pelätä kelkan alle jäämistä kun kaikki ei välitä juuri ihmisten ja koirien kohdalla hidastaa vaikka itse hyppäisit hankeen ja koiralla olisi mitkä huomioliivit. Kelkkareittejä mä kuitenkin eniten suosin, niitä kulkemalla on mun mielestä vähiten haittaa kellekään ja niitä kuitenkin riittää. Ja kelkkailijat on niin innokasta sakkia että aika nopeasti lumisateiden jälkeen ne reitit on jo taas auki. Hihnalenkkeilystä en edes pidä ja se on muutenkin parempi jättää tekemättä kun tulee mummelit arvostelemaan kun uros merkkailee penkat ja "kyllähän se sinunkin koirasi jättää kakkapökäleen jos toisenkin kevääksi ihasteltavaksi kun et kuitenkaan sitä kerää pois". Kuka sitä paitsi edes haluaa kuljettaa koiraansa jatkuvasti rähjäävien koirien ohi...?

Voi kuinka mä toivonkaan että voisin asua jossain sopivasti maalla ja korvessa, että olis lääniä juoksuttaa koiraansa vapaana ilman että kukaan tulee nipottamaan siitä että täällä ei saisi koirat olla eikä ainakaan vapaana. Siellähän on sitten vain se ongelma että saa pelätä koska sattuu nokikkain suden, karhun tai ilveksen kanssa heidän alueellaan...

Ihan taatusti kyllä yksi vastaus tuohon koirakielteisyyteen löytyy niistä koiranomistajista jotka itsekkäästi menevät noille virallisille laduille koirineen, jättävät koiriensa jätökset siivoamatta (kun ei me ihmiset pystytä näköjään omista roskistakaan huolehtimaan ettei ne jää luontoon), kouluttavat koiransa huonosti tai ei ollenkaan että ne nähtävästi mielellään söisivät vastaantulevat koirat ja ihmisetkin. Tässä kohtaa minuun kalahtaa se kalikka, jonka koira haukkuu muut ihmiset ja saa useimmiten juosta metsässä vapaana ja aiheuttaa siellä joskus harmillisia tilanteita.

Mitä aionkaan seuraavaksi tehdä? Käydä asioilla ja lähteä sen jälkeen koirien kanssa metsäautotielle riehumaan!

Liinun ekat agitreenit :)

Agitreenit kyllä pitäis melkeinpä laittaa lainausmerkkeihin, eihän sen kanssa oikeastaan treenata kun opetellaan ja harjoitellaan vasta - montaa muutakin asiaa siinä sivussa kuin vain esteen suorittamista.

Käytiin lämmittelemässä Kannustalon parkkiksella ja hallille viritettiin vain kepit, pari hyppyä ja suora putki. Ransun kanssa aloitettiin ja otettiin keppikulmien harjoittelua. Hyvin se menee sisään ja lähtee pujottelemaan, vinkupallolla varsinkin eka suoritus oli hieno. Lauantain lapasesta ei siinä vaiheessa ollut mitään tietoa. Toisella kertaa - ilman vinkupalloa - kepit olikin taas niin ja näin. Vähän sellaista kävelyn sekaista pyrähtelyä.

Pidettiin Ransun kanssa heti siinä vaiheessa taukoa ja otin Liinun kehiin. Mulla oli mukana Liinulle palkkaleluksi kiva pehmoluu, itse asiassa ne kumpikin lelu oli pehmoluita... Noh, se oli ekana mikä Ransullakin oli pentuna ja joka on jo moneen kertaan riepoteltu... mutta vielä hengissä selvinnyt! Antti oli apuohjaajana lähettämässä Liinua putkeen ja mä olin toisessa päässä lelun kanssa. Liinu tuli hienosti läpi :) Jotenkin kivaa toi uuden pennun opettaminen, tässä vaiheessa on vielä helppo muistaa ettei se osaa sitä eikä tätä eikä oikeastaan mitään, tulevaisuudessa ehkä sitten tulee enemmän niitä tilanteita että ajattelen sen olevan Ransu ja että "pitäishän sun tää osata..." Otettiin ehkä kolme toistoa, heitin lelun palkaksi ja riepottelin sitä Liinun kanssa. Likka oli aivan innoissaan! Sitten oli Liinun vuoro pitää taukoa ja Ransu taas lauteille.

Ransun kanssa otettiin seuraavaksi puomia. Oltaiskohan otettu 4-5 toistoa yhteensä ja yhden alasmenon se skippasi. Ylösmenoja ei kertaakaan ja vauhti oli joka kerta hyvä. Olin tyytyväinen poitsuun ja hain sille vettä ja taas koiran vaihto... Liinun kanssa oltiin koko ajan putkella, Antti oli apuohjaajana ja apupalkkaajana. Liinu seurasi mun kättä joten lähetyksiä ei oikein kunnolla päästy tekemään kuin vasta sitten kolmannella "vuorolla" ja niitäkään ei oikein lasketa. Mutta reippaasti typykkä meni putkeen ja tuntui palkkautuvan lelusta. Sain kyllä huomata että vaikka miten tehtiin vain muutaman minuutin pätkissä yhteensä 3 kertaa ja välillä taukoa ja tuosta muutamasta minuutistakin aika iso osa meni leikkimiseen, niin on se noin pienelle väsyttävää eikä keskittyminen riitä todellakaan kovin pitkään. Enkä sitä toki odota enkä vaadikaan, hienosti meillä meni :) Ja hyvä kun on Ransu niin ei tule kiusausta että pitäis se tunti jankata sitä samaa asiaa pennun kanssa. Ei sitä kyllä edes pystyis.

Ransun viimeinen vuoro oli sitten putkeen tykitystä myös, harjoiteltiin kääntymistä hypyllä ennen putkea. Tai siis minä harjoittelin kääntymään aikaisemmin ja ilmeisesti joko koira oli väsynyt tai sitten onnistuin koska kaarrokset jäi pienemmiksi kuin ekalla kerralla joka yrityksestä huolimatta oli muita toistoja isompi. Antti ei sitä kuitenkaan ihan tyrmännyt. Minusta kyllä tuntuu että Ransu taas jo alkoi tietää että putkeen mennään sen hypyn jälkeen ja hyppäsi sikälikin eri tavalla, ois ehkä voinut ottaa välillä ihan vaan tarkoituksella hypyn suoraan eteenpäin ja palkata ihan vaan siitä. Ettei opi että aina mennään samalla lailla ja minähän en silloin saa palautetta omasta ohjaamisestani rehellisesti.

Lopussa jäi vielä aikaa ja venyttelin Ransun. Liinu oli kyllä aivan ihana kun se oli niin innoissaan touhuamaan. Se hyppelehti ympärillä, juosta pomppelehti sivulla kontaktia pitäen ja tuli hienosti luokse kun mentiin odotuspaikalta esteen luo. Liinuhan on vähän ollut tuolla ulkona sellainen itsenäinen ja ottanut lunkisti kaikki varsinkin mun ja myös Ransun "katoamiset". Niin olen miettinyt että millä sen sais kiinnostumaan missä mä olen, tai siis pitämään huolta siitä etten katoa näkyvistä. Oon palkinnut sitä namulla kontaktin ottamisesta ulkona ja leikittykin on ulkona mutta silti se ainakin toistaiseksi valitsee Ransun kanssa riehumisen mieluummin kuin mun luo tulemisen. Sikäli se oli nyt, vois sanoa että poikkeuksellinen, tuolla hallilla kun se niin tarkasti piti kontaktia ja kerran jopa sen sain käännytettyä takaisin kun se oli ryntäämässä Ransun luo. Ransu on siis sille tosi tärkeä isoveli, tuki ja touhukaveri. Liinu kyllä käyttäytyi hallilla paremmin nyt kuin kahdella viime viikolla, haukkui paaaljon vähemmän.

Tänään käytiinkin päivällä lenkit erikseen molempien kanssa. Muistaakseni otin siinä aamulla ensin Liinun kanssa naksun kanssa harjoituksia. Eilen illalla naksautin sille ekan kerran siitä että se meni maahan. Hieman tavallaan houkuttelin sitä pitämällä namia nyrkissä ja nyrkkiä lattialla, ja eipä tarvinnut naksauttaa kuin pari kertaa niin jo alkoi tarjoamaan suoraan maahanmenoa. Oli mun nyrkki siinä yhä apuna ja oman jalkani päällä, mutta ei se miettinyt kuin sen ekan ja tokan kerran että mitä se haluaa. Voi että miten teki mieli palkata katsekontaktista kun se sitäkin niin kovin tarjosi :) Niin, eilen naksuttelin ehkä kymmenisen kertaa siitä ja istumisesta ja liitin siinä samalla käskysanaa kun naksautin. Tänään sitten aamulla uudestaan taas pikkutuokio tuollaisten tylsien asioiden parissa. Tosi nopeasti kyllä oppii! Kosketusalustalle Liinu osaa mennä käskysanalla ihan hienosti. Tuota istumista ja maahanmenoa olen harjoitellut sen vuoksi että jotenkin tuntuu helpommalta opettaa paikallaan olemistakin kun se ensin osaa olla "asennossa". Muu tokoilu saa odottaa kesään mutta paikalla olemista voisi alkaa harjoitella. Onhan tässä aikaa, ihan koko ikä... Mikään hoppu ole opetella kaikkea jo ihan vauvana :)

Liinun kanssa käytiin ensin oma lenkki tuolla metsässä. Ajattelin niin päin siksi että jos Liinu sitten olisi väsyneempi olemaan yksin sen aikaa kun meen Ransun kanssa. Leikittiin risulla ja menin pari kertaa muka piiloon hankeen. Tulihan se Liinu takaisin mun luo mutta en mä kyllä päässyt kovin syrjään polusta kun metsässä oli nivusiin asti lunta! Joku ystävällinen oli ajanut moottorikelkalla tuosta meidän vakiopolkua pitkin niin oli helppo siinä kävellä. Vaihdoin koiria ja Liinu jäi kotiin - metelöimään. Sen huoneen ikkuna oli auki missä Liinu oli ja kuulin kauas metsään kun se haukkua räykytti kotona. Käytiin Ransun kanssa ehkä vartin lenkki hieman kauempana kuin Liinun kanssa, palattiin takaisin pihan reunaan ja kuulin että yhä jatkuu haukkuminen -> lähdetään takaisin. Ransu oli vähän ihmeissään että no mitäs tämä nyt taas meinaa kun heti lähdetään takas. Käytiin toinen samanlainen, tai siis minä jo kolmannen, lenkki ja nyt taas kaukaa "kuulin" että meillähän on kotona hiljaista! Hipsittiin pihan reunaan, yhä hiljaista. Hienoa, voidaan mennä sisälle. Liinu ei ollut edes tehnyt pisuja sisälle kuten edellisellä kerralla. Hieno tyttö! Se ei noteerannut mua millään lailla kotiin tullessa vaan suoraan Ransun luo meni ilakoimaan. Oon mä sitten tylsä eukko vissiin, kun se nimittäin aamulla karkasi päiväkodin eteen kun siellä oli ih-mi-siä!!! Kaikki muut on potentiaalisia rapsuttajia, mä oon sitäkin mutta kun mä myös komennan ja kiellän tekemästä asioita, vaikka multa saa herkkujakin ja leikkimistä. Mutta mä oon ikäväkin välillä ;)

On se mielenkiintosta, toisen kanssa saa repiä hiuksia päästään ja vajota maan alle häpeästä sen takia että se käy säikyttelemässä ihmiset haukkumalla ne hyväksi, pahaksi ja köh köh varmaan joskus rumaksikin. Toisen kanssa taas ei tiedä itkeä vai nauraa kun se kadottaa korvat siinä vaiheessa kun pihalla näkyy kaksjalkasia! Onhan se tietysti niiden muiden ihmisten (ja mun) kannalta tasan kivempaa se että koira tulee hyvällä asialla luokse, mutta kyllä tuohon joku tolkku pitäis saada ennen kun mä kohta painin kahden koiran kanssa samasta ongelmasta; ihmisten luo ryntäämisestä. Sitä paitsi, vaikka tuo päiväkoti on tässä samassa pihassa meidän taloa vastapäätä, niin tänäänkin just sen jälkeen kun Liinu sinne ryntäsi, tästä meidän ohi ajoi sinne taksi tuomaan lapsille päivän ruokakuljetuksen. Niin että voi se olla vaarallistakin vaikkei tässä lujaa autot pysty ajamaan mutta täältä meidän pihasta varastonkulman takaa jos tulee ihan mikä tahansa sopivasti eteen niin autoilija ei kyllä ehdi kissaa sanoa.

Päivän harjoituksiin kuului myös häkkiharjoitukset, siis Liinun osalta. Laitoin sen tuonne näyttelyhäkkiin harjoittelemaan sitä että siellä voi olla ihan rauhassahiljaahuutamatta. Ja että sinne ei lukita loppuelämäksi ja että siellä voi olla vaikka Ransu ei olekaan mukana. Kolme eri pituista pätkää otettiin, toisella kerralla se alkoi huutaa kun tein nameja keittiössä ja Ransu pyörähti siellä huoneessa pari kertaa. Kolmas kerta oli ihan vaan sen mittainen että laitoin häkkiin, kävelin keittiöön hakemaan namin ja menin päästämään pois. Eikä sinnekään oltu tehty pisuja, mikä on tähän asti meinannut joka kerta seurata häkkiin "joutumista". Nyt kun sisäsiisteydestä tuli puhe niin hyvin menee senkin suhteen kun vaan itse on hereillä siitä mitä Liinu puuhaa. Nyt oli kyllä tänään eri lailla aikaa opetella kaikkea kun ei ollut töissä, jos meinaan jonkun mielestä kuulostaa nyt siltä että mä oon koko päivän hypyttäny ja "treenannu" kolmikuista pentua... ehdittiinhän me ottaa iltapäivällä parin tunnin päiväunetkin! + Ransu ja Liinu ihan omia nokosiaankin.

P.S. Kuvasin kaverusten leikkiä nännikumilla, video löytyy reunasta jos kiinnostaa ;) Videosta huomaa hyvin ettei Ransua kovin kiinnosta leluista taistella...

Voihan turhautuminen!

Ennen kuin kirjoitan jotain eilisestä agikoulutuspäivästä, niin täytyy palata torstaihin. Käytiin sukulaisperheessä kylässä Liinun kanssa, ja Liinu oli oikein reipas ja utelias tyttö ja tietenkin varsinkin lasten mieleen. Talossa oli muutama sisäporras ja laminaattilattia - kumpikin kaiketi aika uusia asioita Liinulle. Varsinkin nuo portaat, vaikka kyllä se siinä laminaatillakin meni vähän varovaisemmin kuin matolla. Houkuttelin sitä ensin pallolla tulemaan portaita alas, mutta ei. Sitten ylöspäin, kun ajattelin että se on helpompi. Niinhän se olikin, onhan se nyt pelottavaa mennä alaspäin portaita joiden askelmat on korkeammat kuin omat jalat, portaalle ei mahdu kokonaan ja materiaalikin on liukas. Makkaran avulla Liinu kuitenkin sitten suostui tulemaan, ja mentiin muutaman kerran rappuset ylös-alas. Kunhan se tuosta kasvaa sen verran että jalat ei ole enää tuollaiset töpöttimet niin jospa ne portaatkin on sitten helpompi kulkea, mutta harjoiteltiin nyt kuitenkin :) Oltiin siellä muutama tunti ja Liinu väsähti ja laittoi lattialle maate. Pari kertaa se nousi uudestaan ylös ja alkoi leikkiä pallolla mutta laittoi uudestaan nukkumaan. Ajattelin että nytpähän se on väsytetty... Kotiin päästyä lähdin Ransun kanssa pyöräilemään, oli vähän paha ilma ja tiet auraamatta ja jonkin verran lunta. Ei ollut mikään paras mahdollinen keli pyöräilylle mutta joutuipahan itsekin vähän tekemään töitä. Tultiin kotiin ja Ransu ja Liinu hyppäsi pihalla puolisen tuntia. Kutsuin sisälle, ruokin ja lähdettiin käymään vielä iltapisuilla. Joo, siinä meni taas varmaan kolme varttia. Kaverit pisti leikiksi, mä vaan mietin että onko tuo nyt terveellistä riehua tuolla lailla täydellä mahalla... Ja se siitä väsymyksestä sitten! Mistä tuota virtaa oikein tulee..? (Pistorasiasta kuulemma) Puolen yön tienoilla sitten tulivat sisälle märkinä kuin uitetut ja suihkun alle sulattelemaan räntälumipaakkuja turkeista. Ajattelin että nyt saa nukkua yönsä kuin tukki kun Liinu on joinakin öinä herännyt keskellä yötä haukuskelemaan ja kitisemään. Joo niin varmaan! Klo 04.30 alkaa kuulua viereisestä huoneesta äänimerkkejä... No ei se mitään johan tässä ehdittiinkin jo nukkua ruhtinaalliset neljä tuntia! Kyllähän se nyt aikuiselle ihmiselle riittää ja sillä jaksaa päivän töissä. Koirakin sen tietää.

Eilen oli sitten se pahimman turhautumisen päivä pitkään aikaan. Ransu ei aamullakaan ollut mikään tuli ja leimaus, eikä varsinkaan radalla. Voi että tuollaisena päivänä on aivan käsittämättömän turhauttavaa ja ärsyttävää yrittää ohjata koiraa! Heti alkuun se harhaili pitkin lattiaa ja nuuhkutteli ja puuhasteli omiaan. Piti käskeä monta kertaa sitä edes lähtöön saamiseksi. Lähdettiin liikkeelle ja meidän matka tökkäsi kolmannelle esteelle pussiin jossa aioin tehdä takanaleikkauksen. Se mun takanaleikkaus oli rehellisyyden nimissä edelle-ehätys-mukatakanaleikkaus. Joten Ransu meni pussiin ja palasi takaisin. Ou jea. Ei toimi noi takanaleikkaukset meillä. Eikun uusiksi ja sain ekan kerran palautetta siitä että enhän mä voi sen edellä olla kun pitäis TAKANAleikata. Kyllä mä sen tiedän, mutta kun koiraa piti odotella... Sitten tehtiin vähän kaarrosta renkaan takana. Seuraava neuvo oli että hae se koira sieltä renkaalta. Tein työtä käskettyä ja rengas meni paremmin. Mikähän siinä on että nuo samat ongelmat vaan toistuu ja toistuu? Mä olen vissiin parantumaton. No sitten putkelle, Ransu ei ollut touhussa mukana yhtään, ainakaan sillä ei ollut yritystä kun se juoksi putkelta ohi ja kävi vilkaisemassa niin kouluttajan kuin sen ennennäkemättömän muovikanisterin joka putkenpainona toimi... Mulla alkoi jo siinä vaiheessa olla sellainen olo että kiitos ja näkemiin, tätä on ihan turha jatkaa kun koiraa ei innosta, se on kuin lapanen ja ei se ole helppoa mullekaan yrittää väkisin vääntää ja kehua olemattomista suorituksista. Kun ei ole tyytyväinen itseensä eikä koiraan.

Kepit mentiin enimmäkseen aika hitaasti, ja kouluttaja kehotti ottamaan pallon käteen. Sen seurauksena jossain vaiheessa hätäilin liikaa ja Ransu tuli kepeiltä ulos jota se ei ole valehtelematta tehnyt pitkään aikaan! En siis oikein tykännyt tuosta ideasta ottaa lelu mukaan käteen, koska Ransu odottaa muutenkin kepeillä multa liikaa palkkaa niin ei tuo ainakaan sitä tilannetta parantanut että se olis niihin keppeihin keskittynyt vaan mun pieni virhe heti kostautui. Muutenkin, parempi olis jos tuo irtoaisi, eikä vahtaisi lelua joka mulla on kädessä. Eikä me saatu onnistumaan niitä käännöksiäkään jotka keppien jälkeen oli, mä käännyin varsinkin sen ensimmäisen ihan liian myöhään ja Ransu hyppäsi sitten liian pitkälle. Sitten Ransun motivaation puute näkyi siinä että se katseli yleisöön ja teki jotain kunniakierroksen tapaisia siellä. Puomi oli ainoa este jonka se meni joka kerta ihan hyvää vauhtia. En tiedä miksi, mutta ehkä siksi kun sitä on viime aikoina niin paljon treenattu ja tehty sitä hyvällä vauhdilla ja onnistuen. Tämä vaan puoltaa sitä näkemystä mitä oon ajatellut että kaikki muutkin esteet pitäis opetella tekemään samanlaisella innostuneella ja korkeammalla vireellä kuin mitä me useimmiten tehdään. Kontaktien (alasmeno jäi pari kertaa ottamatta) ottamisesta tuli napinaa, no onhan se ymmärrettävää mutta mä laskin sen kyllä pienimmäksi ongelmaksi meidän eilisessä suorituksessa. Eka pätkä lopetettiin puomille ja sitten tauko.

Toinen pätkä sitten lähti paremmin, mutta mun ohjausvalintani tyrmättiin. Mun valitsema reitti oli kuulemma 2-3m pidempi kuin se että koira kiertää täyden ympyrän siivekkeen ympäri. Antaa olla vaan mutta tiedän että tämä sopii meille paremmin, ajattelin mutta kokeilin sitten kuitenkin sitä mitä kouluttaja ehdotti. Joo onhan se matkana ehkä lyhyempi ja pääsen suoraan keppien vasemmalle puolen, mikä jatkon kannalta kannatti, mutta kun Ransu nyt ei satu olemaan koira joka kääntyy kuin helikopteri ja kiihtyy kuin urheiluauto sen siivekkeen jälkeen. Keppikulma ei mielestäni ollut sen kummempi kumpaa kautta menin, paremman vauhdin Ransu sai kepeille kun mentiin sitä pidempää kautta jonka itse valitsin. Olin ajatellut että ohjaan kepit oikealta ja valssaan keppien jälkeen vasemmalle niin mun ei tarvi tehdä sitä onnetonta takanaleikkausta A:lla. Ekat kepit tais mennä tosi hyvin, mutta kun Ransu ei jaksa niillä toistoja kovin monesti hyvänäkään päivänä, niin entäs sitten nyt. Pahaa teki kun piti sitä niillä vedättää väkisin. Huomaako joku muukin, että ei ihan mennyt putkeen meidän agitukset eilen?! Ja huomaako joku muukin että olen vieläkin aika turhautunut siihen että mun piti yrittää ohjata koiraa jota ei innosta, tavoilla joiden tiedän olevan meille huonoja? Ja siinä sivussa vielä kuunnella kuinka pee sä itse oikeastaan olet kun et tee mitään ajoissa. Alan kohta saada inhonväristyksiä aina kun sanotaan että "kokeile tätä". Jo sitä on hemmetti vieköön kokeiltu vaikka sun mitä! Ransu nyt vaan sattuu olemaan koira joka hyvänä päivänä menee hienosti ja huonona päivänä kuten eilen. Ja sen ohjaaja nyt sattuu olemaan parantumaton virheidentekijä joka kyllä TIETÄÄ TIETÄÄ TIETÄÄ mitä se tekee väärin mutta ei silti jotenkin osaa korjata niitä asioita.

Lopussa olis sitten vielä pitänyt väkisin vääntää jotain takanaleikkausjuttua. Mulle kävi ainakin eilen selväksi se että me ei niitä osata, mutta ei ne meille kyllä sovikaan. Enintään jossain putkella niitä voin tehdä ja tyyliin hypyllä jotka mennään suoraan niin päivänselvästi että Ransukin niille irtoaa. Mulle tuli kaiken kaikkiaan sellainen olo että mitä ihmettä mä haluan mennä vuorotellen eri kouluttajilta kuulemaan sen ettet sä tee mitään ajoissa? Ja että ne bortsu(nomistaja)kouluttajat katsoo säälivästi kun mun vääränrotuinen koirani "ei osaa" mitään ja kuin tyhmä täytyy olla ihmisen kun se tuollaisella koiralla edes yrittää.

Kun mä tiedän nämä asiat: 

1. mun koira ei irtoa 

2. sen kanssa on kuljettava paljolti yhtä matkaa 

3. mun ajoitus etenkin valsseilla on liian myöhässä -> kaarrokset 

4. mun on vietävä se esteille ja haettava se putkilta, tiukoissa käännöksissä yms. melkein kuonosta vetäen 

5. sen kanssa ei onnistu takanaleikkauskikkailut 

6. sen tekemät juoksukontaktit rajoittaa mun mahdollisuuksia ennen ja jälkeen kontaktiesteen etenkin puolenvaihtojen suhteen

7. sillä on hyviä ja huonoja päiviä, se ei ole varma sen suhteen että toimisi ja innostuisi aina.

Nythän ei tarvi enää muuta kuin että puutun itse parhaani mukaan kohtiin 2-4, otan huomioon kohdat 5 ja 6 ja opettelen hyväksymään kohdat 1 ja 7 lannistumatta kuitenkaan niistä liikaa. Heleppua ku heinänteko!

Toisaalta nuo ajatukset tuosta "vääränrotuisesta" koirasta saa vain sisuuntumaan että mitäs te "yleensämustavalkoisenjoskusmyösmuunvärisenpaimenkoiran" omistajat luulette olevanne? Onko niillä ihmisillä monellakin juuri kyseisen rotuinen koira vain siksi että yleensä ne pärjää lajissa kuin lajissa, mutta nekään ohjaajat ei joissakin tapauksissa olis mitään jonkun muunlaisen koiran kanssa? Vähän ilkeästi sanottu eikä kenellekään henkilökohtaisesti, mutta onhan niitä rotuja joita ei ole kauaa näkynyt kilparadoilla ja sitten kun joku menestyy esim. MM-kisoissa niin huomataan että hei nuohan onkin hyviä koiria tähän ja tähän lajiin ja itseään kunnioittavan harrastajan täytyy vakavasti harkita sellaista kun niillä selvästikin voi menestyä... Nythän on vain niin että yksikään schapendoes ei ole tainnut voittaa esimerkiksi agilityn maailmanmestaruutta, niin tämä karvakasa ei sitten vakuuta näitä "oikeiden harrastuskoirien" omistajia ;) Noh, eksytään nyt sivuraiteille vielä vähän lisää ja todetaan että en näille itse asiassa toivokaan mitään valtavaa suosionkasvua koska se ei selvästikään ole millekään rodulle tehnyt hyvää, saadaanpa me rotuun ihastuneet ja tykästyneet nauttia kivoista koiristamme joita ei onneksi teetetä pilvinpimein. Ja me voidaan saavuttaa näillä pienempiä voittoja monessa eri lajissa :) Nostan hattua niille koiranomistajille jotka uskaltautuu kisoihin shelttien, bortsujen ja muutamien muiden sekaan koirilla, joita ei todellakaan näy siellä kovin usein - oli menestys mitä tahansa.

Mä voin kanssa ihan rauhassa lyödä välillä päätäni seinään kun ITSE olen tehnyt virheitä Ransua agilitykoiraksi opettaessa. Onhan siinä koiran perusluonteessakin sellaista että Ransu ihan aikuisten oikeasti saattaa sopia esim. paimennukseen paremmin (sehän nähdään ensi kesänä ja sen jälkeen onko sen ominaisuudet paremmin sinne sopivia) kuin agilityyn joka on paljon sähäkämpi laji, mutta en minä suostu kyllä luovuttamaankaan sen kanssa! Ne hyvät päivät ja onnistumisen ilo vie kuitenkin voiton, ja jos yksi koulutuspäivä aiheuttaa ketutushatutuksen niin sieltä ei pääse kuin ylöspäin! Ja ne virheet mitä huomaa tehneensä Ransun kanssa, vie sitten eteenpäin ja toivottavasti osaan niitä karikoita välttää Liinun kanssa. Liinun, joka tiistaina aloittaa agilitykoiran uransa :)

Asiasta viidenteen(toista), Ransu koulutti tuota pentua vähän tänä aamuna. Ransu ei ole paljoa välittänyt jos Liinu tulee ja vie lelut suusta (Ransu kun ei ole juuri muun kuin pallojen ja lentävien esineiden perään) ja herkutkin se on luovuttanut kun annan Ransulle ensin. Eilen illalla ne hieman leikki köysilelulla vetoleikkiä ja Ransukin jopa vähän murisi ja teki ravistuksia. Ja Liinu tuli kuin rätti perässä ;) Tänä aamuna Liinu löysi sellaisen pienen purutikun lattialta. En katsonut miten se päätyi Ransulle mutta sillä sen huomasin olevan ja petillä sitä muka järsi. Liinu tuli siihen ja kävi tikkuun kiinni. Ransu murisi, nosteli ylähuulta, ärähti sitten sille vähän enemmän ja lähti olohuoneeseen. Liinu tuli tiukkana perässä ja yritti saada tikkua itselleen. Ransu puri koko ajan tikkua suussa ja käänsi aina selän ja kyljen Liinulle. Enää se ei murissut sille, väisti vain kaikki Liinun yritykset napata tikku suustaan. Liinu yritti murista, repi korvasta, repi parrasta, repi tikusta, mutta Ransu vain riuhtaisi itsensä irti ja kääntyi toiseen suuntaan puremaan tikkua. Liinun päästä kuului raksutus kun se mietti että mitä tuo meinaa. Se yritti monen monta kertaa saada purutikun, mutta Ransu kääntyi yhä uudestaan. Tikku meni poikki, Ransu jatkoi toisen puolikkaan syöntiä ja Liinu nappasi toisen puolen. Ransu söi omansa ja otti suvereenisti Liinulta toisenkin puolikkaan ja söi senkin :P Liinu nuuhki ihmeissään petiä sen näköisenä että "siis ottiko se oikeasti multa sen tikun!?" Huvittavaa on se, että jos Ransulle olisin kuukausi sitten tarjonnut moista tikkua syötäväksi niin se olis viis veisannut moiselle mauttomalle tikunpätkälle ja se olis jäänyt pyörimään lattialle. Nyt se sitten piti siitä Liinulle oppitunnin niinkun se olis ollut tärkeäkin herkku. Olen tähän asti antanut Ransulle oikeat luut syötäväksi niin että Liinu ei pääse siihen lähelle, koska Liinu on vienyt siltä tavarat suusta. Katsotaan nyt onko Ransu sitä mieltä että häneltä ei tulla enää ottamaan puruluita ja sitten saa mun puolesta syödä luunsa missä haluaa kun itse sitten osaa jo sanoa pennulle jos siihen ei tarvitse tulla varkaisiin. Liinu on saanut ainakin noita vuotaluita syödä rauhassa kun ei ne Ransua kiinnosta, tiedä sitten kun Liinu saa ekan kerran oikean luun.

Meillä oli aamulla punnitusmittauksetkin, ja Liinu painaa nyt 6,8kg ja on 33,7cm korkea.

Pikkutreenit

Olipas meillä eilen mielenkiintoiset treenit. Liinu huutaa ja vinkuu tunnin kuin syötäväksi joutuva ja Ransukaan ei koko aikaa keskittyny mitenkään kovin täysillä. Tehtiin pientä ratapätkää missä sai mennä lujaa ja harjoitella erityisesti puomia. Enpä muista koska on viimeksi menty puomia noinkin monta toistoa niin että Ransu tekee aivan mielettömän hienoja puomeja! Vauhdikkaita ja kontaktit otettiin tullen mennen ja palatessa. Oli kyllä niin superjätkä. Haki putkeakin niin innokkaasti väärään päähän että sen kanssa sai toistoja ottaa riittämiin. Sitten kun sain sen haluamaani päähän peräreikään niin jätkä luulee että ai nyt mä hiffasin sinne siis ja toiseen päähän ei sit millään. Ai miten niin sen kans ei voi ottaa ratoja kovin monesti samalla tavalla kun se opettelee muistamaan ne eikä sit seuraa samalla lailla ohjausta...?

Keppejä otettiin ihan vaan pari kertaa ja olin niihin niin tyytyväinen että sai nekin olla sillä kertaa. Mun pitäis ennemmin opetella olemaan viemättä sitä kepeille vaan laittaa se itse hakemaan.

Liinu huusi, kitisi ja haukkua räykytti koko ajan. Lopussa sitten kun Ransu jo lähti hallista mutta mä olin siinä lähellä, se vasta huusikin. Kivat soundit tyhjässä hallissa... Tulin sitten siinä sellaiseen lopputulokseen että Ransu on sen tuki ja turva ja sen perään se on ihan liikaa. Niinpä täytyy nyt ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä sen kans kaikkea erikseen ilman Ransua. Ei tuu kohta mitään jos on ihan sama vaikka emäntä on vieressä jos Ransu lähti johonkin...

Tänään siis hallille uudestaan toisten treenejä katsomaan - ilman Ransua.

Kokkolan mölliageissa

Olispa olleet viralliset kisat! Nimittäin me näytettiin varsinkin eka radalla miten menee maxi-schapendoes agilitya :) Käytiin katsastamassa kokkolalaisten uusi halli, joka oli ikävä kyllä kylmä ja jossa oli ikävä kyllä kivituhkapohja... Ehkä oon päässyt liian hyvän makuun kun on tullut kisailtua ja mölleiltyä viimemmäksi lämpimissä halleissa joissa on ollut täyskeinonurmi, heh... Mutta onhan se vaan niin että ainakaan minä en saa yksinkertaisesti juuri minkäänlaista pitoa tuollaisella pohjalla, Ransullehan se ei niin ongelma ole kun se kuitenkin lentävänä hollantilaisena lentää osan matkasta :D Onhan se joustava pohja verrattuna moneen muuhun.

Osallistuttiin möllien agilityradalle ja kisanneiden agilityradalle. Möllien radalta puuttui keinu ja kepit, muuten sieltä sitten löytyi A ja puomi sekä hyppyjä, putkia sekä muuri. Nyt oli aikaa lämmitellä Ransua oikein kunnolla ja hetsata sitä. Jouduin tosin toteamaan että se "hetsaantuu" nakinpalasta keskimäärin enemmän kuin pallosta. Kyllä me vähän taisteltiin pallostakin ennen starttausta mutta kyllä se vaan niin oli että nakki sai innostumaan enemmän. Ransu oli hyvässä vireessä ja uskalsin toivoa että radalla saatettaisiin mennä ihan hyvin. Ja niinhän me mentiinkin :)

Eka rata lähti liikkeelle hypyllä ja puomilla ja sain heti meille hyvän vauhdin ja puomin otettua puhtaasti. Sitten oli hyppy ja putki, putkella tein persjätön ja jäin sutimaan kun kengät ei pitäneet ja Ransu sai mut kiinni. Noh onneksi renkaan jälkeen oli A ja siinä sain Ransun kiinni ja ei voi muuta sanoa kuin että onnettomat akkupatterit minkä tekivät kun tämä rata ei ole videolla! Kuulin kun yleisö huokaili kun me tultiin A-este ja mietin että mitähän siellä mun selän takana tapahtui, että Ransu varmaan tuli jostain harjalta suoraan alas... En osunut kovin väärään, Ransu oli mennyt A:n kolmella loikalla ja loikannut harjalta alas mutta ottanut kuitenkin kontaktin! Ja minusta se A tuntui vielä tavallista jyrkemmältä, ennenkin on tuntunut että tuolla on jyrkempi A-este. Vau mikä jätkä mutta ei sitä nyt kukaan vaadi ihan niin kovaa tulemaan kun loukkaantumisriski kasvaa. Loppurata oli sitten sitä samaa tykitystä, mentiin kyllä aika hurjaa vauhtia. Rata ei ollut mikään vaikea, joten se oli erinomainen motivaatioratapätkä. Harmi vain että kisanneita koirakoita ei huomioitu palkintojenjaossa :( Olin todella tyytyväinen ja ylpeä Ransusta. Putket sillä olisi varaa mennä kovempaakin.

Toinen rata on videollakin, kun Antti kävi hakemassa kameraan uudet patterit. Onnettomat monta vuotta vanhat akkupatterit ei kestäneet kylmää vaan olivat tyhjentyneet. Toiseen rataankin olen muuten tyytyväinen mutta puomilta otettiin vitonen. Se johtuu luultavasti siitä että jäin puomilla jälkeen koska taaskaan en saanut pohjasta pitoa vaan jäin sutimaan ennen puomia olevalle hypylle. Ärsyttävää! Ja nyt vahvistui sekin huomio että Ransu herkemmin loikkii puomin alastulokontaktin jos mä olen jäänyt jälkeen. Siinä ei paljon enää juokseminen auttanut kun oli jäänyt jälkeen. Kepit oli aluksi paremmat mutta sitten kun lopetin vedättämisen, niin ne lässähti. Ota niistäkin nyt selvä. Välillä on parempi että menen yhtä matkaa, välillä taas voisi vedättää. Nyt selvästi vedättäminen toimi paremmin. A otettiin taas vähän normaalimmin, tosin mielestäni vähän turhaan askeltaen mutta luultavasti taas sen takia että tipuin vauhdista. Ja keinu oli mainio! Mulla ei ollut sen suhteen oikein mitään odotusta että miten se voisi mennä, mutta nyt Ransu oli taas oma itsensä keinulla. Nurkassa olleilla hypyillä tehtiin takaakierrossa kunnon kaarrokset ja koska jäin vähän turhasti odottelemaan Ransua, se hyppäsi hypynkin vinoon eikä kääntynyt jo keppejä kohti ennen laskeutumista. Kivahan se on yleensä että koira hyppää noita pitkiä loikkia mutta sitten kun pitäis kääntyä tehokkaasti niin miten siinä käännyt kun loikka on monimetrinen ja ei sellaisen perään kovassa vauhdissa käännytä satakasikymppistä vaan kääntyminen vaatii väliaskelia. Pohdin kotimatkalla tuota kaarrosasiaa, että siinä olis oikeastaan meille yksi treenaamisen paikka, että saisi noita kaartamisia pois. Tiedä häntä onko ne niin jumiutuneita tapoja sille jo ettei niitä voi korjata täydellisiksi mutta aika paljon siinä antaa tasoitusta muille kun tuollaisia tekee. Ransukaan ei ole kankea koira, se vain ei joko osaa kääntyä tiukasti kun siltä sitä harvoin vaaditaan tai tuo kaarrosten tekeminen on sille luontaisempaa. Varmaan molempia.

Liinukin oli meillä mukana sosiaalistumassa. Se yritti vetää hihnassa kuin höyryveturi ja kaikkien koirien ja ihmistenkin luo. Ja tietysti kun paikalla oli haukkuvia koiria niin niille piti yrittää haukkua takaisin. Niin erilainen koira kuin Ransu! Ransun kanssa on ollut jo pennusta asti niin helppoa ja huoletonta kun sitä ei toiset ihmiset kiinnosta eikä koiratkaan yhtä paljon kuin Liinua, eikä niille varsinkaan ole tarvinnut yrittää sanoa mitään. Nyt täytyy sitten opettaa Liinulle että kenestä kannattaa olla kiinnostunut kun on paljon koiria ja ihmisiä ja ettei niiden koirien haukkuun tarvitse vastata. Se on eri asia haukkua innostuneena, komentaa omistajaa tai räksyttää muille takaisin. Liinu ei toistaiseksi tiedä agilitysta ja sen hauskuudesta mitään, eikä se hauku minua vaan muita koiria kohti häntä pystyssä aivan topakkana :P Autossa odottaminen sujui hyvin, kaikkien mun odotusten vastaisesti. Liinu oli pikku hurmurityttö taas ja sai monet ihmiset tulemaan sitä jututtamaan ja rapsuttamaan. Ja kehuja siitä kuinka reipas se on. Ransukin tuli kerran vähän mustasukkaiseksi Liinun saamasta huomiosta ja tuli sekin vähän rohkeammin kuin tavallisesti katsomaan ihmisiä. Liinu sitten taas oli siitä sitä mieltä että ne oli hänen ihmisiä ja tunki siihen väliin ja kävi Ransun korvaan kiinni. Kaiken kaikkiaan mietin tuota Ransun hyvää virettä, että kuinka paljon siinä oli sitä että se halusi näyttää miten hieno mies se on. Kun se meni viimeksi siellä kontaktikoulutuksessakin tosi hyvällä vauhdilla ja Liinu oli silloinkin mukana. Toisaalta, sillä saattaa olla motivaatio parantunut ja nyt kun ei tarvinnut liian kuumassakaan kisata niin jaksoi hyvin.

Olen tosi tyytyväinen meidän mölleihin, kannatti käydä ja antoi vaan uskoa ja luottamusta siihen että kyllä Ransunkin kanssa pääsee ihan hyvää vauhtia kun vaan kaikki on kohdallaan. Niinhän se tietysti on missä tahansa muussakin urheilussa. Tiistaina lisää motivaatiotreeniä ja ehkä niitä takaakiertoharjoituksia ja muuta kevyttä menoa, kun lauantaina on sitten kuitenkin ohjatut agitreenit tiedossa ja toivottavasti haastetta ja hyviä harjoituksia ja uuden oppimista. Liinun kanssa pitäisi taas aktivoitua ja naksutella jotain ja tehdä häkkiharjoituksia. Ja kyllähän tuo hihnakävelykin on vielä kirjaimellisesti aika lapsenkengissä. Niin että jos jollain on ylimääräistä energiaa tarjota niin otetaan vastaan... Minulle, Liinu ei sitä ainakaan tarvitse eikä oikein Ransukaan :)

Edit. Video on linkitettynä tuonne reunaan.

Keltainen toukokuu, mikset sä jo tuu?

Tulipa käytyä tiistaina Dognessissa ja treenattua lähinnä puomia ja välistävetoja. On meillä parempiakin treenejä ollut, mutta on huonompiakin. On meillä hiljaisempiakin treenejä ollut, mutta eipä juuri meluisampia... Ransulle oli pikku ratapätkä jossa oli muutama hyppy, pari putkea, puomi ja kepit. Siinäpä ne tärkeimmät onkin ;) Kepit tuntui olevan hirmu hitaat, mutta tänään kun videolta katsoin niin ne oli ihan ok. Ei mikään super, mutta ihan hyvä. Otettiin kylläkin sitten lopuksi vauhtikepit, vinkupallo oli kotona mutta mitä siitä, lempifutis kelpasi ihan hyvin. Pidin sitä vierellä ja innostin kehumalla, ja Ransuhan pujotteli!

Puomia otettiin muutamia kertoja, ja aika hyvin se sen otti. Paremmin kyllä viime viikolla... silloin kun niitä virheitä olis pitänyt tehdä että niitä olis voinut korjata. Mutta seuraavalla kerralla varmaan viedään puomitreeniä eteenpäin ja katsotaan opitaanko me tuolla systeemillä vähän varmempi alasmeno. Vielä en kyllä uskalla juuri riemuita ja jotenkin välillä on skeptinen olokin että no mitä hyötyä tuosta tuolla lailla treenaamisesta on, että yhtä lailla se tuppaa sen lopun ottamaan jo pidemmällä loikalla. Katsotaan, en kyllä ala koko estettä opettamaan enää uudestaan, joten jos sitä ei kuntoon saada niin sitten se on niin. Kentällä tuota olis parempi treenata kun olis joustava pohja. Voi huokaus mulle alkaa tää hallissa hikoilu jo riittämään muutenkin. Onneksi sentään on jo nyt ollut parempia ilmoja ulkoilla, ei ole niin ankeaa ja pimeääkään.

Liinun kanssa yritetään sitten tehdä asiat alusta asti järkevämmin (kun vaan tietäis miten, hehhee) puomin ja monen muunkin esteen kanssa. Onneksi Ransun kanssa jotain on oppinut ja enimmäkseen kantapään kautta, miten asioita ei ainakaan kannata tehdä ja jokaista vastaantulevaa ns. "kouluttajaa" kuunnella. Ei kyllä lupaa hyvää jos alussa sanotaan että niitä esteitä vaan mennään ja myöhemmin joku kysyy että niin millä tyylillä sä oot näitä kontakteja opettanu... öö tyylillä? Opettanu? Mehän on vaan menty niitä... Ja jotain käsiapuja käytetään mutta missään vaiheessa ei kerrota kuinka niistä päästään eroon ja oppiiko koira kovin itsenäistä tekemistä sillä lailla. Ja vielä, jos käsketään ensin rauhoittua ja "keskittyä" ennen yksittäisen esteen harjoittelua, niin miten se sitten aikojen päästä saadaan tehtyä korkeammalla vireellä se este?! Puhumattakaan monesta, monesta muusta pikkujutusta jotka kisarataa mennessä onkin aika isoja juttuja ja joiden takia me mennään niinkun mennään. Niin että näistä lähtökohdista oon silti aika ylpeä mihin me on Ransunkin kanssa silti jo päästy :) Ehkä Liinu opettaa meille taas jotain uutta. Varmasti opettaa!

Välistävedot oli vähän mielenkiintoisia, mun olis varmaan pitänyt vähän paremmin keskittyä ja kuivaharjoitella ohjaus, Ransu tuli joitain kertoja niin kovaa että hädin tuskin sain sen tulemaan välistä, vaikka Ransu ajautui jo seuraavan esteen taakse. Saksalainen meni ekalla kerralla metsikköön kun Ransu pujahti mun väärälle puolelle. Toisella kerralla meni sitten ihan putkeen ja seuraavat kolme hyppyä Ransu meni niin että ekan ja tokan välillä se otti väliloikan mutta toisen ja kolmannen välillä ei... niiden väli oli kuitenkin jotain kolme metriä ainakin ja rimat ihan täyskorkeudessa. Katsoin videolta että miten se menee tuon kohdan jotenkin niin sukkelaan niin hidastuksella piti ihan katsoa että joo se lähtee heti laskeuduttuaan hyppäämään seuraavaa estettä. Melkoinen poitsu! Eikä tehnyt mitään rimaa hipoen ylityksiä.

Liinulla oli jotain ongelmia meidän treenien aikana kun piti olla koko ajan äänessä. Se odotti seinässä kiinni hihnassa ja metelöi lähes taukoamatta. Tuo ei tosin ollut mikään yllätys, neiti kun ei tykkää kun joutuu erilleen varsinkaan Ransusta tai jos muuten asiat menee vasten sitä kuuluisaa Omaa Tahtoa. Joten sori vaan kaikki jo etukäteen, kun me tullaan treeneihin niin ääntä riittää niin kauan kun me joko a) totutaan odottamiseen tai b) keksitään miten opetetaan koira odottamaan hiljaa... Liinun yksinolokin on sellainen että Ransun kanssa ne on täällä päivän ihan hienosti, ovat hiljaa, tuhoamatta ja sotkematta, mutta jätäppä likka yksikseen portin taakse niin ei osaa olla nätisti. Huutaa perään, ei kylläkään ole vielä tuhonnut mitään mutta totuttamista vaatii vielä paljon että osaa olla yksin yksin kotona. Noh, pikku hiljaa, ei kai sitä kaikkea voi heti saada. Autostakin pitää vähitellen saada mieluisempi paikka, siellä ollaan jo nätisti mutta kun kutsuu luokse auton luona vaikka millaisen herkun kera niin herkku kyllä kelpaisi mutta kun ei sitä arvaa tulla ottamaan kun kuitenkin joutuu kiinni ja autoon. Ehkä tätäkin pitäisi treenata enemmän niin että ensinnäkin sinne auton luo voi tulla ilman että aina "joutuu" autoon. Jännä kyllä koska Liinu on yksinkin matkustanut ihan ok, viime kerroilla Ransu on kyllä ollut mukana mutta on siis käyty ilman Ransuakin ja Liinu on ollut nätisti. Se, että pitää tulla auton luo, siinä nostetaan syliin ja laitetaan autoon, joku kohta siinä meinaa vähän tökätä.

Eilen käytiin Ransun kanssa lenkillä koirakavereiden kanssa. Tällä kertaa ihan "aikuisten" kesken eli Liinu jäi Antin kanssa kotiin. Ransu oli kyllä tyytyväinen kun pääsi pois naskalihampaiden ulottuvilta, ja sai mun jakamatonta huomiota. Ransun kanssa on niin helppo lähteä ottamaan sen kanssa omaa aikaa kun sen kanssa voi tehdä pitkiä lenkkejä jne., me on niin paljon sen kanssa menty pitkin maita ja mantuja kahdestaan, Liinun kanssa se on vielä vähän vaikeampaa kun sen kanssa ei voi tehdä mitään monituntisia maratonlenkkejä. Eikä se muutenkaan jaksa kovin paljoa, eikä sen kanssa harrastetakaan vielä varsinaisesti mitään "meidän yhteistä juttua". Kevättä sikälikin odotellessa, että pääsee vapaammin liikkumaan luonnossa. Ja että Liinukin pääsee harjoittamaan itseään metsään ja kokemaan aivan uuden hajumaailman!