Aamuharkkailua

Mustahan on tullut blogin pitäjänä varsinainen riesa ;) Vaan kun tänä aamuna aktivoiduin heti aamusta ja eilen illasta.

Eilen illalla otin molempien koirien kanssa target-treeniä ja vaadin että siinä alustalla täytyy seistä edes yhdellä tassulla ja siitä naks ja olen niin lähellä alustaa että yletyn ojentamaan namin. (oih ja voih mun selkä, Liinu on niin matala...) Ransulla on vahvana se tapa että se alkaa kaivaa/läimiä tassu(i)lla alustaa joskus heti ja viimeistään siinä vaiheessa kun se on läimäissyt kerran alustaa sen näköisenä että "etkö huomannu, mä jo kerran lätkäsin, huomaakko nyt kun lätkin näin monta kertaa lisää?!" Ei auttanut sitten muu kuin odottaa että se menee edes yhdellä tassulla alustan päälle ja naksauttaa, antaa heti palkka, naksauttaa heti uudestaan ennen kuin se ehtii siirtyä ja taas palkka. Palkka tulee varmaan joka toinen sekunti tuolla tavalla.

Samaa Liinulle, sillä ei ole onneksi tuota läimimistä kehittynyt, se on oikeastaan melkein rauhallisemman oloinen tätä tehdessä kuin Ransu. Se siirtyilee kyllä mutta se ei ala touhottaa ja läimiä alustaa. Sen sijaan se istahtaa mun eteen ja napittaa silmiin että "ok no en kyllä tajuu mikset naksauta joten auttaisko tää? Ai ei auta. No mä kokeilen uudestaan tohon alustalle menoa..." -NAKS. Liinua palkkasin kanssa pysymisestä, mutta hidas kun olen niin molempien kanssa sattui pari mokaa enkä huomannut ettei alustalla ollutkaan tassua tai ne siirsi jalkoja just kun minä naksautin. Miten se voikin olla niin pitkä se sähkökäyrä silmistä peukaloon?!

Tänä aamuna heräsin miltei kukonlaulun aikaan ja kävin Ransun kanssa hölkkäämässä pikkulenkin. Ei kyllä kuulu mun 5km harjoitusohjelmaan mutta pahuksen vappumunkit... niin teki mieli käydä kuluttamassa edes se munkin pinnalla oleva sokeri jos ei ihan koko hillomunkkia (...munkkeja...). Appiukon syytä, mitäs tekee niin hyviä munkkeja. No asiaan. Liinu äyvästi sen vartin kun olin lenkillä, piti odotella oven takana sisälle pääsyä ja muka venyttelin siinä :D Tein Ransulle nameja ja mentiin pihalle ottamaan target-treeniä taas. Samalla tyylillä kuin eilen. Tässä yön aikana ei kyllä ollut tapahtunut mitään edistystä, tosin aavistuksen ehkä vähemmän tarjosi tuota tassulla kaivamista. Sitäkin kyllä mutta kun se ei kelvannut niin Ransukin istahti nakottamaan minua. Pidä siinä sitten pokkaa. Jokainen jolla on schape tietää sen ilmeen jolla ne nappisilmillään tapittaa parta muikeana että eiks mitenkään... Ihan ok nuo alustajutut. Hain sisältä lisää nameja ihan Liinullekin harjoituksen vuoksi ettei sisälle tulla jos se metelöi.

Otettiin Ransun kanssa seuraamista ja seuraamisesta seisomista ja maahanmenoa. Voi kuulkaa mitä tokomaailma menettääkään tuossa koirassa... Mä tosin palkkaan sen suoraan siitä maahanmenosta ja seisomisesta, enkä ota niitä askelia jotka kai pitäis? Palkan jälkeen jatketaan seuraamista. Seisomaan se jää vähän vinoon kun varmaan odottaa multa palkkaa mutta so what, eihän me kisoihin tähdätä kymppejä tekemään. Eikä edes niihin kisoihin. Se on jotenkin vahingossa oppinut että kesken seuraamisen kun pysähdyn niin se tarkoittaa että istu sivulle. Ilman käsiapuakin teki sen tänään. Oho. Ja kerran kun se istahti liian eteen enkä sanonut mitään niin se itse siirtyi (tosin takakautta mutta niinhän se on opetettu sivulle menemään) sivulle istumaan just hienosti. Hieno poitsu! Häntä heiluu, Ransulla on kivaa ja minä saan onnistumisen iloa, mutta mehän ei nusnus sitä pilkkua... Eli meidän tokoiluista tulis tarkkuudesta kyllä sanomista mutta pääasia että on kivaa ja Ransu on mun mielestä taitava. Se oikeasti oppis helposti jos mulla olis kiinnostusta opettaa sitä tekemään noi jutut tarkasti ja toko vois olla kans laji jossa sen hyvät puolet pääsis esiin. Se on innokas vaikka sillä on tuota malttia vaikka Liinullekin antaisi pikkasen. Tehtiin lisäks jotain käännöksiä ja täyskäännöksiä ja olipas hieno Ransu :)

Vaihdoin koiraa ja ajattelin Liinun kanssa harjoitella vain näyttelykävelemistä. Tai ylipäätään jotain seuraamisen tapaista ilman hihnaa. Ai että musta tuntu ekan puolen minsan jälkeen että joo tästä ei tuu mitään. Se on vaan niin shokki Ransun jälkeen kun otat ton pennun mikä ehtii poukkoilla sinne tänne vaikket ole edes aloittanu vielä. Pyörittiin eka pihalla mutta mulla meni pää sekaisin. Päätin että jospa mennään vähän isompiin "ympyröihin" ja harjoitellaan ensin ihan vaan suoraan menoa. Mentiin jopa useamman askeleen pätkiä ilman pomppimista ja edistämistä mutta se kyllä vaatii että nami on nokan edessä koska muuten se on metrin edellä ja kääntyy jo kohti ennen kun ehdit sen enempää tajuta. Alku tuokin, kun ottaa huomioon että sain vasta äsken Jecun blogista sellaisen idean että kai munkin täytyy tuota alkaa harjoitella jos meinaan KLAG-viikonloppuna heinäkuussa viedä tuon näyttelyyn?!

Liinu on oppinut vahingossa seisomaan käskystä. Jee nyt se osaa jo istu ja seiso :P Eilen mulla oli sellainen pehmeä herkkutikku ja käskin koirat istumaan. Sitten sanoin lähinnä Ransua tarkoittaen sille että "seiso" niin kumpi mahtaa pompata ennemmin seisomaan? No melkein tasapeli Ransun hyväksi mutta kun Liinukin nousi! Pyysin uudelleen istumaan (kumpikin istahtaa täpäkästi, kilpailutilanne saa Ransunkin olemaan suorastaan kärppänä eikä muuten yritä maahanmenoa noissa tilanteissa), ja sitten taas seisomaan niin Liinukin seisoo jälleen. Oho vau. Missä välissä se tuon on oppinut??? Oon sille kyllä hokenut seisoseisoseiso ja syöttänyt namia kun se seisoo mutta en ole edes kokeillut osaisko se käskystä niin tehdä. Jes erävoitto mulle.

Tutkittiin vielä hampaita sisällä. Niitä sais katsella joku muukin kun minä. Kyllä aina jälkeenpäin ärsyttää kun ei noiden yhteisten reenien aikana muista kelleen sanoa että katsoisko se Liinun suuhun. Liinulta on lähteny varmaan melkein kaikki maitohampaat? Tai poskihampaista en ole niin varma mutta kulmurit on jo aikoja sitten lähteneet ja varsinkin toisella puolen on jo lähes täysikokoiset kulmurit ja toisella puolellakin ainakin puolikkaat. Ja purenta näyttää kivalta ainakin mun mielestä :) Ei mene enää alaleuan hampaat ylähampaiden eteen vaan ihan sinne ylähampaiden taakse. Kulmuritkin on kasvaneet suoraan kun on maitohampaat lähteneet hyvissä ajoin pois tieltä. Ei tarvinnu samalla lailla kytätä niiden lähtemistä kuin Ransun kanssa, jolla puski jo pysyvää hammasta maitokulmurin kylkeen. On Liinu kyllä repinyt ja riepottanut noita lelujakin enemmän kuin Ransu ja saanut oikeita luita kaluta toisin kuin Ransulla oli vaan vuotaluita niin taatusti on maitohampaat saaneet enempi kyytiä.

Kohta lähdetään mun vanhempien luo, pakkaan lenkkeilyvaatteet mukaan niin käydään haistelemassa siellä vähän eri metsiä kuin näitä tuttuja vaan.

Viimeiset hallireenit

Eilen oli viimeinen hallivuoro tälle kaudelle. Syksyllä sitten palataan sinne jos ollaan vielä maisemissa. Olin maalaamassa esteitä ja en ollut katsonut yhtään kelloa - oltais myöhästytty jos ei treenikaveri olis soittanut että pääsis kyydissä ja kyyti olis tulossa ihan just :D Pakkasin äkkiä romppeet, kävin hakemassa kaupasta nakkeja, pakkasin treenirepun ja koirat mukaan. Otin Ransun istumaan mun kanssa sohvalle kentän laidalle ja jätin Liinun odottamaan hihnassa seinään. Joopa joo, se ei sitten voi hyväksyä moista tylsää olemista ollenkaan. Mahdoton haukkuminen koko ajan. Muutaman kerran sain palkattua sitä, mutta se oli vähän niin että kun selän käänsit niin meteli alkoi uudestaan. Ransu oli tyytyväisenä mun kainalossa ja pikkulikkaa ärsytti niin vietävästi :P Ja kaiken lisäksi siellä seinässä taisi olla tuhannen tylsääkin... Opin tästä sen että Liinun kanssa kannattaa ottaa ekana, koska kun se oli 1½h huutanut ja kun sen vuoro tuli lopuksi niin ei se enää jaksanut sitten kunnolla oikein mitään.

Otin Ransun kanssa kohtuu yksinkertaista ratapätkää. Ensin sökelsin jotain ja meidän matka katkesi kolmosesteellä joka piti kiertää takaa ja mentiin tietty suoraan. Sitten menikin ihan ok, olin vaan vähän sekaisin putken peräreikään ohjaamisessa käsieni kanssa. Taisi tulla oltua pari kertaa vähän epäjohdonmukainen ja yritettyä jotain koiranpuoleisella kädellä huitomista... ja eihän se uponnut. Renkaan jälkeen en meinannut osata ohjata Ransua tiukkaan käännökseen niin piti ottaa muutama toisto. Tehtiin hyviä niistoja ja loppurata olikin sitten aika helppo. Kepeille oli vauhdikas lähestyminen suoraan putkesta, mutta sellaisia on nyt ollut kisaradoilla viime aikoina monta kertaa ja niitä on treenattu itsekseenkin niin luotin kyllä siihen että Ransu osaa passata vauhdin kepeille. Osasi se, ja pujottelikin kaiken lisäksi ihan hyvin. Toka kierroksella alkoi hallin ihan liian lämmin ilma viedä tehoja ja kepit ei olleet ihan niin hyvät. Mutta hienosti se jaksoi silti tehdä, Ransulle kostautuu tosi helposti lämpimässä/kuumassa treenaaminen, sille ei vain sovi lämmin tai kuuma. Sille sopii viileä ja enintään n. 15 asteen lämpötila, esim. vesisade on sille oikein kiva keli kun on vilpoista :) Jos liukkautta ei oteta huomioon... Tuo hallikin on koko talven ollut vähän turhan lämmin treenipaikka, vauhti alkaa kärsiä harmillisen nopeesti kun jätkä menee kieli pitkällä. Kestävyydestä tai kunnosta en usko sen olevan kiinni; jos jaksaa juosta 14km pyörälenkin olematta sen jälkeen aivan kuitti, jaksaa kyllä juosta radallakin muutaman sata metriä?!

Tehtiin Ransun kanssa muutamat hyvät valssitkin, meni kivasti kun joku osasi ajoittaa oikein... Meidän niistoihin olin kanssa tyytyväinen, pari kertaa vaan onnistuin hätäilemään (mihinhän mulla on kiire kun ei sitä seuraavaa estettä saa edes ajatella?) niistolla ja Ransu palasi riman takaa takaisin. Leikittiin hetki treenaamisen jälkeen radalla ja joudun kohta taas ostamaan Ransulle uuden pehmofutiksen. Se on ainoa lelu josta se oikeasti haluaa vähän taistella - harmi vaan että itse on siinä aika heikoilla kun ei siitä saa oikein otetta. Mutta liekö väliäkään, kunhan Ransu tykkää sitä repiä, kantaa ja rynnätä perään että saako siitä itse "taisteluotetta". Huono vaan kun tuo ei ole mikään kestävä lelu jos sitä repii...

Liinun kanssa putkea. Intoa kyllä oli mutta ei kovin hyvää keskittymiskykyä. Mentiin jokunen kerta putkeen, ja tehtiin pari hyppyä niin että rima oli ehkä 5cm korkeudella. Ne meni ihan ok, mutta kyllä saadaan vielä aika monta toistoa tehdä ennen kuin likka ymmärtää mitä pitää tehdä :P Sille on pääasia että saa rynnätä lelun perään ja sitten se muistaa että namiakin pitäis saada. Tuntuu ettei se edes tajua että se hyppää joidenkin siivekkeiden välistä (tai edes hyppää) kun se vaan menee lelun perässä. Täytyy harjoitella näitä metsässäkin kaatuneiden puunrunkojen kanssa ja ojien yli loikkimalla. Ransu oppi aikanaan hyppäämään pitkästi ja matalalta kun juoksutin sitä leveän ojan yli ja huusin aina "loikkaaaaaaa!" kun se oli ilmassa. Ennen kuin se edes oli ikinä mennyt pituushyppyä. Sitten pituushypyllä se heti tajusi että millainen hyppy siihen täytyy tehdä. Eikä meillä ole ikinä ollutkaan mitään sellaista että asteltaisiin niiden palikoiden päälle tms. Liinua en ole loikittanut mutta sehän tekee sitä ihan itse. Myöhemmin sitten kun se on isompi, täytyy ottaa nuo ojien ylitykset harjoittelun kannalta ja yhdistää siihen käskysana.

Eilen aamulla käytiin metsälenkillä josta kuvia alla eri postauksessa. Otin eri putkella nyt kuvia, äkkiä sitä kyllä räpsii sen 1000 kuvaa ja sitten kotona niitä pari tuntia karsii :O Tuossa putkessa ei ole zoomia, ja siinä saa isomman aukon kuin siinä onnettomassa kittiputkessa, niin tulee sitten välillä hassuja kuvia sen tarkennuksen ja syväterävyyden kanssa. Moni kuva olis onnistunut jos tarkennus olis kohdallaan eikä tarkentais jotain pahuksen suopursuja jossain kuvan reunalla ja sumentais mun schapendoesejani! Sehän onki putken vika eikä kuvaajan :D Mutta on kyllä silti tuo putki hintaansa nähden (mitähän se oli, 100€??) mainio ostos. Sitä päivää odotellessa kun mulla on varaa laittaa puolet kuukausipalkasta kunnolliseen putkeen... Ei taida ihan heti se päivä koittaa!

Kuvia eiliseltä metsälenkiltä

 Pihalla

 Eikö voitais mennä jo?

 Liinu vauhdissa

 ... Ja Ransu myös.

 Sain paljon kivoja poseerauskuvia :)

 Liinulla ei ole kovin paljon maavaraa mättäikössä :D

 Pikkulikkakin tahtoisi kivelle...

 ... Ransu oli sitä mieltä että yritäpä tulla niin pukkaan sut alas!

 Naposteltiin kimppakeppiä.

Igloo Inuit "Liinu" 5kk - sotkujalkaposeeraus :P

Leppoisaa pääsiäistä...

Eilen ei kyllä ollut niin leppoisaa pääsiäistä, kun käytiin koirien kanssa "ilvesmetsäautotiellä" lenkillä. Sanon sitä ilvesmetsäautotieksi, koska siellä kai liikkuu ilves/ilveksiä ja joiden jälkiä näin itsekin talvella. Kävin tekemässä mun ekat juoksuharjotukset uusilla juoksulenkkareilla. Jätin auton parinsadan metrin päähän Kokkola-Kajaanitiestä ison mäen päälle - kuten monesti ennenkin. Oltiin tulossa takaisin ja mä olin silmänurkassa huomaavani jotain vaaleaa/punertavaa liikkuvan metsässä (ilves, tietysti). Ajattelin että mun mielikuvitus tekee tepposiaan ja komensin itseäni ettei siellä mitään ole. Ransu oli kuitenkin mun kans samaa mieltä ja loikkasi metsään. Kutsuin sen heti takaisin ja sillä kertaa se tuli. Ransu kumminkin lähti heti takaisin metsän puolelle ja sitten näin itsekin että siellä oli joku punertava pystykorva seisomassa. Ransu lähti sitä kohti ja se pystykorva lähti karkuun. Yritin kutsua Ransua, mutta se ei totellut. Ylläripylläri, eipä tietenkään kun sai ajaa "vihollista" pois meidän laumaa "uhkaamasta". Mulla ehti jo välähtää mielessä pahin vaihtoehto mihin se takaa-ajo vielä johtaa, mutta enpä toivonut että siitä tulisi totta. Koirat tuli metsästä tielle sata metriä mun edelle, siitä oli vielä vähän matkaa autolle. Huusin Ransulle kurkku suorana mutta se ei ollut kuulevinaan, alkoi vaan haukkumaankin sille pakenevalle pystikselle. Onneksi Liinu oli sen verran pöhkö (tai oikeastaan fiksu) ettei älynnyt lähteä niiden perään. Sen sijaan Liinu hakeutui mun luo ja lähdin sen kanssa juoksemaan mäkeä ylös koirien perään koko ajan Ransua huutaen. Tiesin että ne juoksee auton ohi, mäen alas ja suoraan Kokkola-Kajaanitielle ja jonkun auton eteen. Kuulin auton jarrujen äänen. Pääsin mäen päälle ja ei ollut yllätys ettei koiria näkyny missään. Huusin paniikissa Ransua ja olin jo valmiina laittamaan Liinun autoon ja juoksemaan pikitielle keräämään Ransun kappaleita tieltä... Onneksi Ransu oli tullut järkiinsä ja kurvasi Kokkola-Kajaanilta takas metsäautotielle ja tuli mun luo. Olin niiin helpottunu! Sitä toista koiraa ei näkyny. Ilmeisesti sekään ei alle ollut jäänyt koska kukaan ei ollut pysähtynyt siihen eikä se koira ainakaan tiellä tai tien poskessa maannut... mutta joku autoilija näitä oli joutunut ilmeisesti jarruttamaan/väistämään kun kuulin sen äänen kuitenkin. Eipä ole tullut tuollaista tilannetta vielä vastaan, ei Ransu muuten lähtisi ikipäivänä tuonne tielle juoksemaan kun oma auto on siinä mäessä. Mä olen sen kanssa monet kerrat tullut metsäautotietä tuohon pikitien laitaan, mennyt K-K tien yli ja jatkanut pyörätietä kotiin päin. Ransu ei edes pelkää autoja, kun ei se välitä niistä mitään. Nyt vain tuo toinen, pakeneva koira oli kaikista tärkein asia ja sen perässä sitten juoksi tuonne tielle. Vaikkei ennen ole tullut tuollaista eteen, niin en taida jättää tuohon autoa, koska nyt tie on jo sen verran hyvässä kunnossa että sitä uskaltaa ajaa hieman kauemmaskin. Voihan sitä tulla tilanne jos jonkinlainen eteen missä tahansa, mutta vaarallisimmasta päästä on se että koirat juoksee hallitsemattomasti tielle jossa on 100km/h nopeusrajoitus eikä ainakaan toiseen suuntaan mutkassa häävi näkyvyys. Liinulle pointsit siitä, ettei se nytkään lähtenyt Ransun perään. Se ei ole tähän mennessä yhtään kertaa lähtenyt kun Ransu säntää haukkumaan jollekin ja minä komennan sitä, sen perään vaan jäänyt niille sijoilleen tai tullut mun luo. Eikä tarvi opetellakaan sellaisia tapoja!

Tämä päivä on vietetty aika pitkälti anoppilassa. Mä kävin aamupäivällä 32km pyörälenkillä ja lähdin sitten noiden vauhtihirmujen kanssa anoppilaan. Kyllä riitti virtaa! Laitoin ne pihalle naruun ja välillä aina pelattiin futista. Olihan se kiva kun oli pihalla tilaa kirmata. Ransu oli mustis jalkapallosta ja antoi Liinulle lähdöt kun se yritti tulla pallolle silloin kun se oli Ransulla. Löytyi Ransustakin sen verran temperamenttia sanoa Liinulle vastaan kun tulee tarpeeksi tärkeä asia :D Ei luu, ei ruokakuppi, mutta jalkapallo... Illalla mentiin kentälle ja haettiin puomi ja keinu. Mä olen kenttävastaava ja luvannut kunnostaa nuo esteet kesäksi. Haettiin ne purettavaksi että saan maalattua rungot, sitten vielä pitäis repiä aikaa ja intoa tehdä ja maalata niihin uudet levypinnat. Koirat sai juosta siellä mullikossa ja pikkasen ne oli kivan näkösiä sen jälkeen... Ei kun kyytiin silti vaikka teki mieli laittaa ne sinne peräkärryyn esteiden kanssa. Kotiin päästyä lähdettiin käymään Villenjärvellä metsälenkki. Metsä oli lähes sulanut, Villenjärvessä oli vielä jäät. Liinu taas alkoi pitää teatteria isolla ojalla joka on tuossa noin puolivälissä matkaa ja joka pitää ylittää. Se hyppäsi tuon takapihan ojan yli aimo loikan, varmaan reippaasti yli metrin, ilman vauhtia joten mä sanoin sille siellä ojalla että älä esitä kyllä sinä sen yli hyppäät kevyesti. Niinhän se sitten hyppäsikin vaikka ensin piti muka esittää ettei onnistu. Takaisin tullessa se ei viitsinyt hypätä inhottavan veden yli vaan hyppäsi ojaan ja kahlasi :P Tuossa ojassa on jyrkät ja melkein mun korkuiset pientareet ja oon joskus hyppyyttänyt Ransua aina puolelta toiselle alas-ylös-alas-ylös. Hyvää liikuntaa! Itse seisoin luonnollisesti siellä ojan pohjalla paikallani, onneks kukaan ei hyppyytä mua sillai... se ei taatusti näyttäis yhtä vaivattomalta ja helpolta kuin Ransun tekemänä.

Tuolla kentällä kun jouduttiin purkamaan esteitä kopista pois, otin Liinun kanssa putkeen menoa ja se yllättäen taas osasi hienosti vaikka oli tumma putki ja se on mennyt vain vaaleaan putkeen. Kotipihalla otettiin hyppyestettä molempien koirien kanssa, kun sain ne vihdoin maalattua. Ja täytyy sanoa että rumemman värisiä hyppyesteitä en ole ennen nähnyt! Ostin jotain virhesävytysmaaleja ja ei ihme että ovat virheitä, ne oli nimittäin ihan karsean värisiä. Liinu ei edes erottanut sitä kuloheinän väristä rimaa tuon ruskean nurmikon seasta. Ransulla on enemmän kokemusta eri esteistä niin sitä ne ei hämännyt mutta harkitsen kyllä noiden rimojen uudelleen maalaamista. Haaveilin värikkäistä ja riemunkirjavista esteistä mutta sainkin tuollaiset joiden värit olis sopivat lähinnä linnunpönttöihin - huomaamattomat ja mitäänsanomattomat. Ransun kanssa otin vähän target-treeniä ja sitten parit saksalaiset. Sitten koiran vaihto ja Liinun kanssa lelulla leikkimistä, pompittiin (tai juostiin) maassa olevan riman yli ja kokeiltiin malttaisko se keskittyä sen verran että tekis takaakierron. Siinä ja siinä. Kyllä mulla välillä on tuon pennun kanssa sellainen olo etten tiedä itkeä vai nauraa ja odottaako vuosi ja palata asiaan vai antaa palaa nyt :D Se ehtii tekemään välillä niin paljon lyhyessä ajassa ja sen "treenaamiset" pitäis suunnitella näköjään vielä tarkemmin miten tekee mitäkin, koska se ehkä tekee muuten sen mitä haluan ja sen jälkeen omiaankin. Kuten nyt taas, meni kyllä takaakierrolle lelun perässä mutta siihen se sitten jäi eli vaatimustaso täytyy olla todella matala. Ja siinä sitten alkaa itsekin miettiä että onko tästä sähläämisestä enempi hyötyä vai haittaa... Pitäis ottaa Liinun kanssa eka ja sitten Ransun kun Ransu on niin taitava että jäis itsellekin hyvä mieli että olen mä sentään yhdelle koiralle osannut jotain opettaa... Kumma jos eivät olis päivän päätteeksi väsyneitä ja onhan ne.

Lopuksi vielä yksi ahaa-elämys jollaisia näköjään välillä saa... Liinuhan ei osaa olla paikallaan. Tai siis en ole sille vielä opettanut paikka-käskyä. Mutta kokeilin kerran sen kanssa että pyysin istumaan ja pidin kämmentä sitä kohti ja peruutin itse kauemmas. Se osasi olla paikallaan!? Mistä se sen tietää että tuollainen ele voisi sellaista tarkoittaa? Pitäisi sille alkaa opettaa ihan oikea käskystä paikalla olokin.

Kurapöksy ja neiti HAU

Räpylöin - siis haravoin - meidän pihan toissa päivänä. Keräilin tekojoulukuusen pihalta laatikkoon ja jouluvalot pois. Aikaa koko operaatioon meni varmaan pari tuntia, vaikka meillä ei tunnetusti ole kovin iso piha ja tuo kuusikin on yksinkertainen tapaus. Syy ajan kulumiseen oli Liinun yksinoloharjoittelu. Otin Ransun naruun pihalle, ja jätin Liinun sisälle portin taa. Hyvin kuuli pihalle, milloin sisällä tapahtui mitäkin. Ravasin sisällä nakkaamassa Liinulle namin kun se oli hiljaa, ja keksin milloin mitäkin tekosyitä käydä sisällä muutenkin aina kun se oli hiljaa: hain yksitellen sakset, teippiä (laatikon sulkemiseen), roskapussin, kissanhiekkalaatikon ja -lapion, vaihdoin pipon lippikseen ja takin toiseen takkiin, hain avaimet ja vein avaimet takaisin jne. :D Välillä Liinu oli joitain minuutteja hiljaa, mutta sitten taas metelöi. Toivottavasti silläkin pikku päässänsä olis joku alkanut raksuttaa että tarvitseeko mekkaloida ja auttaako se saamaan emäntää yhtään nopeammin sisälle. Harjoitusta vaan lisää niin toivottavasti se siitä. Eilen käytiin Ransun kanssa noin vartin ajelulla, ensin Liinu oli hiljaa tai enintään vikisi, mutta parin minuutin kuluttua alkoi haukkuminen jota jatkui vajaa 10min aina välillä taukoja pitäen (ehkä se muisti että kannattaa kokeilla olla hiljaa josko tulisin takaisin?) ja sitten viimeisen ehkä n. 5min se oli hiljaa. Taitaa olla uusi ennätys, jos ei lasketa sitä yhtä kertaa kun sillä oli rustoluu seurana. Mä kuuntelin siis puhelimen kautta koko ajan että mitä siellä tapahtuu ja että koska kannattaa palata takaisin kotiin.

Illalla olin Liinun kanssa kahdestaan hallilla kun Antilla on yhä sählyvuoro just agivuoron aikaan ja Ransu alkoi päivällä ripuloida. Liinu odotti ensimmäisen puoli tuntia seinässä ihan kiltisti, sitten alkoi komentaminen. Heitin sille hiljaa ollessaan pari nakkia huomaamatta, ja kävin sen luona silittelemässä ja yritin selostaa sille että katsos näin se mamma tulee luo kun oot nätisti :) Jonkin verran se haukkui, mutta yllättävän vähän. Johtuu varmaan pitkälti siitä ettei Ransu ollut mukana ja likalla ei ollut tarvetta protestoida sitä että isoveikan kanssa jotain tehdään eikä HÄNEN! Kävin autolle viemässä tavaratkin ja Liinu oli kuulemma ollut sen pari min hiljaa. Uskomatonta. Voi että mä niin toivoisin että tuo alkais pikkuhiljaa hoksata että haukkumalla se ei saa mitään. Missään. Ikinä. Vain olemalla nätisti ja hiljaa.

Entäs tämä meidän kurapöksy sitten... se on ihan mun syytä että meillä kakkannettiin eilen muutamaan otteeseen silkkaa verta. Lampaan lihaahan Ransu ei tuossa talvella tarjotessani alkanut edes syömään, paitsi kun minä huijasin sekoittamalla sitä herkku-maksalaatikkoon niin sitten oltiin kuralla. Nyt annoin sitten lampaan rasvaa tai onko se nyt lihaista rasvaa, anyway lammasta kuitenkin ja samasta paikasta ostettua kuin se lihakin, ja taas mentiin ruikulille. Päätin että meille ei ensinnäkään tule tuolta Vauhti-raksulta enää yhtään mitään kun se ei koiralle kelpaa, ja toisekseen sille ei anneta lammastakaan enää. En tiedä onko noissa V-R:n lammastuotteissa jotain vikaa vai onko Ransu allerginen, mutta riskeerata en enää halua kun toinen ripuloi tunnin välein verta sen jälkeen. On se kyllä Kennelrehulta ostettua lampaan lihaista rasvaa syönyt aiemminkin 5kg satsin eikä se aiheuttanut ongelmia. Vähän ehkä mahan löystymistä jos annoin liikaa kerrallaan pitkästä aikaa mutta sekin meni ohi ennen kuin pussi loppui. Sitä vaan ihmettelen että kun me otettiin naudanmahaa ja maksaakin tuolta Vauhti-Raksulta niin niitäkään Ransu ei syönyt, vaikka naudanmaha on yks sellainen "ou jee ihanaa haisuruokaa!"-reaktion aiheuttaja ja maksakin on aiemmin kelvannut. Toisin sanoen saan heittää menemään kaikki mitä sieltä ostettiin... Liinulle ne kyllä upposi ongelmitta, mutta se onkin saanut todella pieniä määriä noita ja Liinu yksin ei niitä saisi kulutettua pois kun syö kuiteskin raksuja pääruokana vielä, eikä taitais olla kovin monipuolinen ruokavalio tuo lampaanrasva-maksa-naudanmaha...

Liinun treenipäiväkirja

Hyvä treenipäiväkirja, kävin eilen agitreeneissä hallilla. Ransu ei ollut mukana, ja mä sain mamman kaiken huomion. Olin hallille mennessä aivan innoissaan, ja pääsin kahden cavalierin naapuriksi seinään kii. Niitä kyllä näytti inhottavan, vaikka mä yritin olla niin söpö ja tekeydyin pieneksi. Ne piti mua ihan vauvana vaikka mä olen isompi kun ne. Katselin seinässä kiinni kun mamma raahasi niitä esteitä muiden kanssa. Siellä oli se tuttu vauvakin, nyt en vaan päässy sitä moikkaan :( Muut isot koirat meni radalla ja mä katselin mamman sylistä sohvalla. En meinannu pysyä nahoissani! Vikisin ja ynisin ja varsinkin kun kuulin sanan "putkeen" monta kertaa. Pöhköä kun ne sai vaan mennä. No okei tulihan se munkin vuoro ja mä päätin kuljata mammaa enkä mennä putkeen. Hah haa! Esitin niinkun en tietäis mikä se reikä on, kun en ole vielä aivan varma että meinaako se putkeen nyt sitä että sinne pitää mennä. Mä pompin innoissaan ja sitten menin lujaa putkesta läpi. Ja mun luupehmolelu aina jostain ilmestyy sinne! Kuljailin taas vähä lisää, mutta menin kuiteski muutaman kerran. Minusta on kivempi kun mamma on mun oikealla puolella, niin en käsitä kun mamma meni aina sinne väärälle puolelle. Sitten leikittiin ja juostiin siellä esteiden seassa. Muuta me ei sit tehty radalla.

Sitten me otettiin sitä alustahommaa siellä sivummalla. Mä osaan hienosti mennä sinne koskemaan tassulla ja välillä mä yritän jekuttaa ja mennä melkein alustalle ja palata jo takas hakemaan namin. Kumma kyllä sitä naksahdusta ei kuulu ja mun on sit mentävä alustalle asti. Sitten kuuluu ja mä ryntään hakemaan namin. Sitten me otettiin mun lempparivinkuluulelulla jotain käännöshommeleita. Mamma sanoi että mä en osaa muka kääntyä toiseen suuntaan, vaikka osaanhan mä. Mä oon kyllä siinä kehittyny ja mamma sanoi että oon aikas notkea. Mä en vieläkään ymmärrä noista käännöksistä mitään mutta eipä se ole vaikeeta kun seuraan vaan mamman kädessä olevaa lelua.

Hyvä treenipäiväkirja, palataan taas kun pääsen seuraavan kerran agiliitään!

Pohdiskelin eilen ihan ääneenkin että kuin selvästi huomaa noiden koirien oppimisnopeudessa eron. Ransu on pennusta asti ollut sellainen että muutama toisto ja hups me osataan. Tai ainakin Ransu osaa. Sillehän on ollut tosi helppoa ja nopeaa opettaa kaikkia agijuttuja kun se on oppinut ne niin nopeasti. Sehän on aivan haka noissa älyleluissa ja nekin se on tajunnut muutamalla kerralla. Eilen annoin niille taas Dog pyramidin ja Liinu osaa vähän heilutella sitä lähinnä Ransusta mallia katsomalla. Mutta omin päin se vain nuolee sitä reikää mistä ne namit tulee :D Pitää kokeilla joku päivä antaa sille tuo vähän helpompi pallo ensin. Liinukin on ihan oppivainen, ja oppii jotkut asiat hyvinkin äkkiä. Mutta sitten taas esim. noiden agiesteiden kanssa, se ei ole hoksannut ollenkaan niin äkkiä tuota putkeen menoa kuin Ransu. Turha niitä on sinänsä verrata keskenään, ja jos joku nyt sanoo että Ransu oli vanhempi kun aloitti agilityn, niin kyllä olikin mutta putkeen se tutustui kyllä jo samassa iässä kuin Liinu. Ja jos joku sanoo että aika kultaa muistot niin voin sanoa siihenkin että penturyhmä jossa oltiin, niin Ransu oli porukan priimus kun tokoilun ohessa kokeiltiin muutamia agiesteitä. Oon aina tykännyt opettaa Ransulle kaikenlaista, just tuon nopean oppimisen ansiosta. Liinun kanssa alan ymmärtää vähän paremmin mitä ne koirakirjojen "tätä täytyy toistaa 20-100 kertaa ennen kuin koira on sen oppinut" -kommentit tarkoittaa... kun Ransun kanssa niille oon vähän hymähdellyt että no eihän tarvi :P Toisaalta nyt on sellainenkin fiilis että miksi sen tarvii kauheasti osata asioita jo aivan pienenä, joten Liinu ei osaa toistaiseksi käskystä muuta kuin istua ja tulla luokse :D Paikalla oloa sen kanssa pitäisi alkaa harjoitella, mutta kaikki nämä sivulletulo-hifistelyt voi hyvin jättää vähän myöhemmäksi vai mitä... Kyllä mä nyt silti olen aika tyytyväinen itseeni kun opetin niille niinkin turhalta tuntuvan asian (mutta jo nyt käytännössä helpottavaksi todetun), että niille on omat sanat joilla ne saa tulla autosta, ovesta, häkistä jne. Kumpikin tunnistaa sanan "saa tulla", jolloin ne voi kätevästi päästää yhtä aikaa. Liinu tunnistaa lisäksi sanan "lupa", jolla vain se saa tulla ja Ransu sanan "kom" joka tietysti tarkoittaa vain Ransulle sallittua. Arvatkaa onko kiva kun kaks koiraa odottaa näyttelyhäkin ovella silmiin tapittaen että minäminäminäminähaluan! ja sitten voi vaan sanoa että "kom" ja Ransu pujahtaa häkistä pihalle :)

Mä kävin eilen hakemassa mun toisen pyörän, mun 1-pyöräni, anoppilasta talvivarastosta. Ransun kanssa pyöräilen tuolla mun vanhalla jalkajarrullisella 7-vaihteisella, mutta sillä ei kyllä viitsi enää tehdä pidempiä lenkkejä kun tietää paremmasta ;) Eli 24-vaihteisesta kevyemmästä ja uudemmasta pyörästä. Tänään meinasin käydä korkkaamassa sillä kesän pyöräilykauden, Ransun kanssa on aloitettu tämän kesän laskenta siitä päivästä kun vaihduttiin kesäaikaan ja kilometrejä on hieman yli 60 kertynyt. Viime kesästä oli kertynyt reilu 300km joten eiköhän tänä vuonna pistetä paremmaksi - viime kesähän menikin kuntoa kerätessä ja totutellessa koko pyöräilyyn ja aloitettiinkin vasta kesäkuulla muistaakseni. Mun oma tavoitteeni olis taas se 1000km, mutta en ole moneen kesään sitä saavuttanut. Viime vuosi jäi erityisen vähälle pyöräilylle, mutta siinä se on vaihdellut viime vuodet 500-750km välillä. Ja se on todella vähän. Mun toinen tavoitteeni tälle kesälle (onpas nyt tavoitteita, kun painoakin pitäis pudottaa vaan en sano paljonko...) on jaksaa juosta 5km heinäkuun alussa. Tämän hetkinen lähtötilanne on melkein nollassa eli jaksan muutaman valotolpan välin juosta ja sekin menee aika hitaaksi se vauhti, melkein reippaan kävelyn vauhdiksi. Tänään käyn synttärilahjarahoilla ostamassa juoksulenkkarit joten yritetään nyt oikeasti kun välineetkin on kunnossa :) Sitä päivää odotellessa kun saan sanoa että "koira ja omistaja muistuttavat toisiaan" siinä suhteessa että emäntäkin on yhtä timmissä kunnossa *naurua*

Joten nyt siis ylös tästä koneelta vetelehtimästä, ja ensin omalle pyörälenkille, sitten Liinun kanssa lenkille, sitten Ransun kanssa pyörälenkille ja sitten vielä oma juoksuharjoitus tekemään. Jonne vois tietysti ottaa koirat mukaan :)

Jukupätkä mikä vauhtipötkäle

Mun hyvä tuuleni senkun jatkui lauantain agikisoissa. Sen suhteen siis että miten Ransun kans menee agitukset. Janitan koulutusviikonloppu jo lupasi parempaa, ja vaikka viikonlopun saldo oli 2 x HYL ja 5, niin enpä olis osannut parempaa menoa odottaa. Ransu lähti radalle innolla, sillä oli intoa tehdä ja se meni tasan niinku ohjasin ja piste. Itseäni saan syyttää etenkin tuosta vitosesta, kun otettiin kielto putkelta. Ihanneaika alittui silti jotain vajaa 5s joten nolla oli taas kerran lähellä...

Kotoa lähtiessä Ransu ei ollut mitenkään erityinen, ihan innoissaan kyllä mutta se keskittyi välttelemään Liinun hyökkäyksiä :P Liinu huomasi Ransun kiihtymyksen ja reagoi siihen hyökkimällä Ransuun kiinni ja yrittämällä saada sen leikkimään. Liinu tekee samaa lenkille lähtiessä, se ei vielä osaa yhdistää mun ulkovaatteiden pukemista ulos lähtemiseen, toisin kuin Ransu joka tasan tarkkaan tietää mitä puen päälle kun mennään vain pissalle tai kun on tiedossa ihan oikea lenkki. Ransu tunnistaa milloin lähdetään lenkille ja siitä repeää yleensä sellainen sähellys ja tasajalkaa pomppiminen että Liinu sitten kiihtyy myös ja roikkuu Ransun kimpussa ja säheltää myös. Ransu tunnistaa samoin kun pakkaan treenirepun ja -liivin ja teen nakkeja mukaan, että mitä ne meinaa. Liinu hoksaa vasta hallilla että mikä juttu. Mua olis kyllä laiskottanut iltapäivällä lähteä kisoihin jonnekin parinsadan kilsan päähän mutta onneks kisat oli Kokkolassa 70km päässä.

Jätettiin Liinu autoon, pystytettiin häkki ja lähdin Ransun kanssa lämmittelylenkille. Se oli täpinöissään. Yritti väkisinkin vetää hihnassa kun lähestyttiin hallia. Hallilla laitoin sen hetkeksi häkkiin kun katsoin minien ja medien rataantutustumista ja miten rata menee. Kivan oloinen rata, juuri sellainen mukava jossa on vähän jotain mutta ei oikeastaan kakkosluokan radaksi ollenkaan haastava. Me oltiin lähtövuorossa vissiin jotain 17. koirakko joten oman rataantutustumisen jälkeen oli hyvin aikaa lämmitellä vielä Ransua. En näyttänyt sille palloa koko kisojen aikana, kun meillä oli jotain paaaaljon parempaa: nimittäin alatoopia! Pujoteltiin jalkojen välistä, villitsin tuolla lihahyytelöllä ja kävelytin ympäriinsä. Ransu oli koko ajan täpäkkänä että jokotehään jokotehään?! Päätin että Liinu odottaa muuten autossa nämä kisat eikä sählää Ransun kanssa häkissä, en tiedä onko sillä merkitystä mutta ainakin voisi olettaa että Ransu arvosti vain hänen saamaa huomiota mun taholta. Antti huolehti siis Liinun viihdyttämisestä... Nythän vielä voi koiran jättää autoon, kesällä on toinen tilanne joten sitten näitä kisajuttuja täytyy pohtia uudelleen.

Jätin Ransun seisomaan lähtöön ja eka startissa se malttoi seistä paikallaan ja odottaa lähtölupaa vielä ihan hyvin. Ransuhan ampui matkaan odottamattomalla vauhdilla ja mä tiesin jo ennen kolmosestettä että jes tällaista tän pitäis olla aina. Jotain mä sit sähläsin - ilmeisesti päällejuoksu ajoittui/sijoittui väärin - kun Ransu ajautui putken väärälle päälle ja siinä ei huudot auttanut kun jätkä syöksyi väärään päähän. Tyhmä minä kun tukin sen uudelleen putkeen, olis pitänyt vaan jatkaa, mutta tajusin sen siinä vaiheessa kun Ransu meni jo putkessa. Loppurata oli ihan mallikelpoista menoa, erityisen tyytyväinen olen keppeihin ja meidän eteenmenoon jonne lähetin sen noiden keppien jälkeen. Ajattelin rataantutustuessa että jos Ransu on menotuulella niin lähetän sen eteen etten turhaan hidasta sen vauhtia käskyttämällä joka estettä erikseen. Putkelta oli vielä loppukäännökset ja mehän ei tehty edes järkkyjä kaarroksia! Ransun häntä vaan vispaa kun se tekee käännöksiä :) Rimoja kolisi joillakin noilla hypyillä mutta mulle se vaihtoehto ei yleensä tuu edes mieleen että Ransu tiputtelis rimoja... Että mä olin tyytyväinen! Se oli hienoin hylly pitkään aikaan! Oli kiva fiilis antaa Ransulle eka palanen alatoopia ja kehuin sitä vielä jäähdyttelylenkilläkin. Tuollaista koiraa on kyllä kiva ohjata jota ei tarvi houkutella ennen rataa kiinnostumaan minusta ja siitä mitä ollaan tekemässä.

Toka rata oli sitten agilityrata ja meidän onneksi puomi oli sillain että sen sai juosta suoraan. Se oli toiseksi viimeinen este ja musta tuntui että mä en jaksa enää juosta!! Tässä lähdössä Ransu hiippaili malttamattomana perään varmaan metrin matkan... Ja sitten mentiin! Yhtä hyvin kuin eka radallakin, renkaastakin se meni lentäen läpi, mutta tosi hyvin kääntyi sen jälkeen. Jäi taas ne älyttömät kaartamiset siitä pois. Mä tiesin että voidaan mennä vauhdikkaasti mutta silti en osannut odottaa kun esteenä oli rengas että se senkin hyppäis noin. A-esteellä ei ollut kontaktien kans mitään erityistä, mä vaan itse hätäilin tekemään tuota persjättöä ja ohjasin sitten Ransun samalla ottamaan kiellon putkelta. Voi hitto että ärsytti! Makiasti olisin saanut sen ohjattua peräreikään jos olis tarvinnut, vaan kun ei tarvinnut. Tällä kertaa ehdin kuitenkin pelastaa tilanteen huutamalla nimeltä, joten selvittiin vitosella... Keinu oli alasmenon osalta vähän niukin naukin, mutta ainakin oli keinu joka laskeutui! Muuten hyvin suoritettu keinu, ja Ransukin sai näyttämään kaksi seuraavaa estettä siltä kuin se vähän lukisi itsekin rataa, viime kesänä se olis tuolla ohjauksella voinut jopa ottaa kiellon kun lasken käden alas just ennen hyppyä kertoakseni että siellä ei sitten kaarrella puolta päivää (Agirodussahan se oli jo just hyppäämässä ja kun vedin käden pois, se ehti vielä perua ja tuli ohi...). Kepit meni ihan hyvin, hienosti kesti mun valssauksen kesken keppien suorituksen ja sitten mulla oli jo kiire tekemään persjättöä. Mulla oli kaks vaihtoehtoa, teenkö poispäin käännöksen (joka olis ollut pakko tehdä jos en olis ehtinyt vaihtaa putken toiselle puolen) vai persjätön ja päätin yrittää persjättöä. Onnistui, mutta koska se meni kaikesta huolimatta aika tipalle niin mun ohjaus oli sitten takaakierrolle myöhässä ja Ransu hyppäsi pitkäksi. Sitten vielä se ei kääntynyt ihan niin tiukkaan mua kohti hypyllä joten putki oli vähän ansana. Puomin ylösmeno hyvä, alasmenon se otti taas takajaloilla. Piti katsoa hidastuksella pari kertaa että miten se oikein ottikaan sen puomin ja etujalat tulee kyllä maahan mutta takajalat tai -jalka ponkaisee ihan alareunasta. Katsoin vain ohi juostessani että passuuttipa hassusti askeleita... Tällä vitosella sijoituttiin toisiksi, kyllä siinä taas LUVAa tarjoiltiin mutta minäpä en sitten sitä vissiin tarpeeksi halunnut.

Kolmatta rataa mietin että mitenhän lienee, vieläkö kestää kunto kropassa ja kopassa. Kropassa kesti hyvinkin, pääkoppa vaan alkoi Ransulla intoilla ja jätettiin rata kesken. Hyllytettiin neljännellä esteellä kun minä olin ihan yllättäen myöhässä vauhtisuoran jälkeen ja jotenkin - en kyllä oikein tajua miten - Ransu ajautui hypyn taakse ja hyppäsi väärään suuntaan sen. Hyppäytin sen uudelleen (eikö ole jo sovittu että hyllyn tullessa tätä ei harrasteta prkl!!!) ja takaakierrolle sain kohtuullisen valssin ja sitten putkeen. Radan alku oli siis melkein sama kuin edellisen radan loppu toiseen suuntaan. Ehdin tekemään persjätön kepeille ja ne menikin ihan ok siihen asti kunnes kai vetaisin Ransun ulos kepeiltä ja taas päätin olla pökypää ja korjata kepit siitä välistä. Lähdin ohjaamaan 90 astetta hypylle (tämä siis meni just samoin mutta takaisin päin kuin tokarata) ja video todistaa että tein sen ihan hyvin mutta niin vaan jätkä karkaa A:lle! Ei ole mahdollista... Kuuluttaja kuulutti että "Ransu on kanssa ostanut kokopäivän tivolirannekkeen ja päättänyt käydä kaikissa laitteissa ... (tässä vaiheessa päätin että nyt riittää ja tuommoista sooloilua ei sallita ja otin Ransun Aalta mukaan ja lähdin kävelemään maalialueelle) ... mutta mamma näyttääkin olevan asiasta eri mieltä!" Pisteet kuuluttajalle hauskasta kommentista :) Hieman sitten kenkutti moisesta pelleilystä antaa viimeinen ja iso palanen alatoopia mutta kovin olin silti tyytyväinen vauhtiin. Ehdittiin tosin ennen radan puolta väliä hyllyttää kahdesti ja ottaa vitonen :D Lähdettiin jäähdyttelylenkille ja puistelin mielessäni päätä että melkoinen poitsu oli kun vielä keksi että hänpä käykin näyttämässä yleisölle miten hauskoja schapet on ja kiipeää radan korkeimmalle paikalle. Ei nimittäin mennyt sitä A-estettä vauhdilla vaan rauhassa teki tilannekatsauksen harjalla ja sitten tuli (onneksi kontaktinkin ottaen) loikkien tyytyväisen näköisenä mun sivulle että "jes mama ja nyt sitä aladåpia vai mitä?!"

Eihän tuollaisista radoista voi olla kuin ylpeä ja tyytyväinen. Minä möhlin ja Ransu möhli kerran. Muuten se hoiti hommansa yli odotusten. Kyllä huomaa että Ransu on kunnossa kun on noin oma itsensä. Se ei ole kyllä viime viikonloppua lukuunottamatta mennyt vähään aikaan agilitya noin innokkaasti. En tiedä saako tästä kiittää pyöräilyä vai Minnaa vai mitä mutta luultavasti ainakin Minnaa. Kyllä nyt tuntuu hieman vaikealta ajatus että pitäis malttaa pitää taukoa ja opetella sitä puomia kuntoon. Maltettava se kai silti on. Ainoa mikä mua huolestuttaa on se että me saadaan vielä puomi ihan sekaisin mutta ei nuo alasmenot voi tuollaiset olla. Olihan se vika radan puomi hieno ja nopea, mutta entäs jos matka olis jatkunut jonnekin muualle kuin suoraan...?! Ei siis otettu yhtään virhettä puomilta, mutta saatiinkin suorittaa se suoraan ja täysillä joka on käytännössä varmin tapa jolla Ransu ottaa alasmenon. Liinu ja Ransu on puomin alasmenon opettelussa samassa pisteessä tällä hetkellä, Liinu itse asiassa aavistuksen edellä. Ransulle en meinaa tässä vaiheessa tehdä ylösmenolle mitään.

Kotiin päästyä käytiin heittämässä 2,5km pyörälenkki että saatiin lihakset uudelleen lämpimiksi ja vetreiksi venytellä. Sunnuntaina ei juuri mitään ehditty tekemäänkään kun juhlistin synttäreitäni ja illalla piti sitten vähän olla aikuinen ja katsoa vaalilähetystä. Sen kyllä sitten huomasi Liinusta varsinkin maanantaina että eipä ole tehty sen kanssa viikonloppuna ihan yhtä paljon asioita kuin Ransun.

Lähdin aamupäivällä ensin Liinun kanssa kahdestaan pienelle metsälenkille ja sehän puhkui intoa ja energiaa. Käytiin parikymmentä min metsässä ja hain Ransun ja kameran mukaan. Ransukin oli yhtäkkiä kuin tuli ja leimaus ja säntäili pitkin metsää kun minä vasta virittelin kameraa. Otin niiden leikistä videota ja olin salaa tyytyväinen että tämähän on helppoa lenkkeilyä kun koirat juoksuttaa ite ittensä väsyksiin :P Tuolla reunassa on ne pari eka rataa kisavideoita ja laitan sinne tuota niiden metsässä riehumistakin. Oltiin yhteensä varmaan toista tuntia metsässä, matkaa ei kertynyt mitenkään mahdottomasti, varmaan pari kilsaa yhteensä, mutta Liinu tuntui kerrankin väsähtävän. Se jaksoi ihan hyvin kotiin mutta Ransun kanssa telmiessä se alkoi jäädä pahasti alakynteen eikä jaksanut lähteä kirmailuun mukaan. Poitsu ei tuntunut väsyneeltä ollenkaan, joten tuumin että käyn sen kanssa illalla pyöräilemässä 5km vielä.

Lenkin jälkeen lähdin Ykaan asioille ja jätin kameran kuvaamaan Liinun yksinoloa. Sitä samaa se taas oli: vinkumista ja kitinää siihen asti kun oven sulkee perässään. Sen jälkeen alkaa haukkuminen, portin rynkyttäminen, ympäri huonetta vaeltelu (sisältäen pöydälle kurkottelua, kissojen kiipeilypuuta vasten pomppimista jne.) ja joko sanoin haukkuminen. Välissä ei juuri ollut hiljaisia hetkiä, on se aika kehnosti jos hiljaiset hetket pitää laskea enintään kymmenissä sekunneissa eikä edes minuuteissa yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Monta kertaa se jo laittaa maate mutta nostaa vähintään pään ja haukkuu muutaman kerran tai nousee kokonaan ja aloittaa taas ramppaamisen ja portin rynkyttämisen haukun kera. Mä en ymmärrä miten se jaksaa. Sen piti olla lenkin ja ruuan jäljiltä väsynyt mutta ei, kun 1½h videolla on yhteensä ehkä 10min hiljaista. Jospa se tästä... Iltapäivällä kotiin tultua menin päiväunille ja jätin Liinun eri huoneeseen. Huuto alkoi taas. Odotin että tulee hiljaista hetkeksi ja menin päästämään sen pois. Illalla kun lähdettiin Ransun kanssa pyörälenkille, Liinu jäi taas yksin noin ½ tunniksi ja kamera kuvaamaan. Yhtä ahkerasti se ei yrittänyt haukkua mutta hiljaista ei ollut tuota 1omin pätkääkään. Se oli vaeltanut pitkin huonetta, luu ja lelut oli siinä kohti johon ne jätin kuten päivälläkin. Illalla ääntely oli enemmän kitinää ja haukahtelua ja portin rynkytystä. Kyllähän tuosta on vielä pitkä matka koiraan joka osaa olla yksin kotona. Täytyy nyt vaan väkisin keksiä syitä jättää sitä yksin ja laittaa se välillä kotona ollessakin tuonne portin taakse. Selvästi kun se haukkuminen on mun mielestä protestointia siitä että minä_haluan_olla_muiden_kanssa ja portti_auki_nyt_heti!!! Autossa se tietääkseni osasi olla ihan ok kisojen ajan ja pihalla narussakaan sillä ei ole ongelmia mutta jätäpä se täällä sisällä mihin tahansa huoneeseen yksin niin ei kelpaa neidille. Hallillakin se alkaa kun Ransun kanssa lähtee tekemään jotain ja välillä se kitisee vaikka Ransu olis vieressä.

Lenkille lähtiessä piti touhottaa jo sisällä...

 

 

High Volts Igloo Inuit "Liinu" poseeraa :)

 

Mä ihan vähän vaan tästä nurkalta vahdin...

Karate dogz

 

 

Kutsuitko meitä?!

 

Ransu ja hieno keppi

 

Lenkin jälkeen maltettiin hetki paistatella kivellä.

 

Janitan agikoulutus Turussa 9.-10.4.

Viikonloppu kului koiramaisissa merkeissä Janita Leinosen agilitykoulutuksessa Turussa tutulla Hitti-areenalla. Lähdin sinne vähän sekavin tuntein, koska takana oli epäonnistuneilta tuntuneet treenit keskiviikkona, huonosti menneet kisat ja huonosti mennyt Stensin koulutus ja mitähän vielä. Kaiken kaikkiaan aika negatiiviset fiilikset, sen voi kyllä huomata edellisestä postauksestakin. Tällä hetkellä pää on taas sen verran lähempänä pilviä, että se tuntuu hieman liioittelulta. No varmaan olikin, mutta kun mä olen tällainen; yhtenä hetkenä ihan maassa - seuraavana onnen kukkuloilla. Yksi onnistunut viikonloppu ja tuntuu kuin kuittaisin kuukauden epäonnistumiset ja märehtimiset siitä mitä teen väärin.

Yksi hyvä rohkaisu tuli Liinun kasvattajalta Riikalta, kun hän sanoi että sellaista se vain on, että välillä menee paremmin ja sitten tulee kuin väistämättä se alamäki. Sen yritän pitää mielessä, että aina sitä syytä ei kannata alkaa lähteä hakemaan ja muuttamaan mitään, kun sattuu sitä paremmissakin piireissä ettei aina luista. Tämä mielessäni sitten yritin asennoitua Janitan koulutukseen, vaikka epäilin että tekeekö koko koulutus meille edes hyvää kun se kuitenkin on joku älyttömän vaikea rata jota mä en osaa ohjata ja joudutaan ottamaan toistoja -> Ransun motivaatio laskee. Siinä mielessä olin oikeassa että rata oli tarpeeksi haastava ja ilman uusintoja ei selvitty, mutta kun mentiin tarpeeksi lyhyissä pätkissä hyvin ohjaten niin Ransullakin pysyi mielenkiinto. Loppujen lopuksi siitä parinkymmenen minuutin pätkästä aika pienen osan tein Ransun kanssa, koska keskityin kuivaharjoitteluun että sitten yhdessä sujuisi oikein. Nimittäin kun Ransu kyllä osaa tehdä enemmän kuin ikinä arvaankaan kun minä vaan osaan sitä viedä.

Lauantain radalla yllätyin ensinnä siitä miten sain Ransun irtoamaan. Otin lähdössä ennakkoa toisen ja kolmannen esteen puoliväliin ja Ransu lähti hyvällä vauhdilla ja irtosi sivusuunnassa, mitä luonnollisesti epäilin etukäteen. Tässä vaiheessa voi jo kysyä että mikä olikaan se meidän ongelma? Janita sanoi meille lopuksi että sun pitää luottaa siihen koiraan enemmän. Ei mun tarvi kuulemma jäädä varmistamaan jollekin hypylle että hyppääkö se varmasti. Ransukin tekee innokkaasti kun osoitan että luotan siihen ja samalla kun en jää turhia odottelemaan niin mun on helpompi olla ajoissa. Aina välillä rataantutustuessa teki mieli sanoa että "ei tuo toimi meillä kun mun koira ei sitä ja tätä..." Vaan kun se toimii. Jotkut asiat vaan on niin. Ransu yllätti mut muutaman kerran sekä irtoamalla että hakemalla esteitä yli mun odotusten. Välillä mulla oli sekaisin saksalaiset ja ties mitkä mutta vitsit kun tuota koiraa on helppo ohjata. Se tulee tarpeen mukaan kelpo vauhtia, kaikki on minusta kiinni. Kyllä sillä siihen omasta puolestaan edellytykset on.

Radoilla oli tietysti kaikenlaista hyppykikkailua mutta siitähän me tykätään. Ransu kääntyykin hyvin kun vaan osaan ohjata. Saatiin kehuja meidän hyvistä niistoista ja se onkin yks tapa millä saan Ransun tulemaan tiukasti. Ransu kääntyy oikealle kuulemma vähän paremmin kuin vasemmalle, eli onkos se nyt sitten niinkun oikeakätinen koira? ;) Mä haen liikaa itse esteitä, ja ajattelen että missä seuraava este. Pitäis ajatella ennemminkin minne pitää itse suunnata että koira menee esteelle - mikä on se koiran linja. Janita sanoi mulle useampaankin kertaan että ette te voi kumpikin sinne esteelle mennä, eihän Ransu yksinkertaisesti mahdu sinne jos sinä tunget sinne kans! Ja siinä se yksi pointti tulikin, että koiralle pitää antaa tilaa. Tehtiin sunnuntaina heti alkajaisiksi poispäinkääntöä kun minä ohjasin Ransua liian lähellä estettä ja vieläpä ihan väärään suuntaan kun muka ajattelin sillä lailla kääntäväni koiraa ja että sillä olis joku yliluonnollinen kyky taipua tilassa jossa se on mahdotonta. Eli kauemmas esteestä tekemään ja ohjataan kuono oikeaan suuntaan niin kroppa tulee sitten perässä. Kappas vaan, onnistui! Samoin sunnuntaina kävi aika selväksi (ellei se jo tähän mennessä ollut) että hyvän valssin tekeminen on oikeasti todella vaikeaa. Mutta kun onnistuu ajoituksessa, katsoo koiraan eikä vahtaa esteitä, liikkuu, muistaa tarpeeksi mutta ei liikaa askeleita oikeisiin suuntiin, rintamasuunnan ja kädet niin on jo jäljillä. Eipä ole paljonkaan vaadittu.

Kumpanakaan päivänä ei ehditty rataa loppuun asti saati yrittämään nollaa, mutta minä olisin voinut hioa vaikka ensimmäistä seitsemää estettä jos kehittyminen ja uuden oppiminen sitä olis vaatinut. Kuten Janita sanoi, miksi vältellä jotain asiaa 6 vuotta kun voisi opetella sen kerralla kuntoon. Niinpä niin ja tarkoitti tietysti meidän puomia ja alasmenokontaktia. Kovasti olin viime postauksessa (ja olen kyllä vähän edelleen, ei sitä liian helpolla pidä antaa periksi...) sitä mieltä etten halua/viitsi opettaa joka toinen vuosi kontaktiesteitä uudelleen. Mutta ehkä nyt on taivuttava, ei vain siksi että Janita niin sanoi tai ainakin vihjasi, vaan koska myös itse olen tullut siihen tulokseen että radat on suunniteltu pysäytyskontakteja silmällä pitäen. Niin että ohjaajalla on mahdollisuus irrota puomilta sivulle tai eteen ja koira odottaa kontaktilla. Sitä en tiedä miten helppoa tai vaikeaa tulee olemaan Ransulle se että se joutuu pysähtymään kontaktille ja alkaako se kipittää alasmenon. Kisataukoa on Kokkolan jälkeen tiedossa joten ehkä sillä aikaa aletaan opetella uudelleen puomin alasmeno. Samalla tyylillä, jolla aion sen opettaa Liinullekin.

Siitä onkin hyvä aasinsilta Liinuun, kun olen miettinyt miten sille kontaktit opetan. Eihän sitä hyviä ideoitaan kaikelle kansalle voi paljastaa ;) Mutta alkaa vähitellen selkiytyä miten opetan puomin ja A:n. Keinua vielä mietin, sen suhteen olen kahden vaiheilla. Mutta onhan tässä aikaa miettiäkin, keinua ei opetella vielä pitkään aikaan, ensimmäisenä otetaan työn alle A ja oikeastaan puomi on jo - tosin ei itse esteellä.

Paljon jäi käteen koulutusviikonlopusta. Ransu oli aivan huipsa poitsu ja olen meistä ylpeä. Saa olla kyllä meidän lähtötilanteeseen nähden todella tyytyväinen. Laskin että meillä on ollut vuoden sisällä kokonaista 9 kertaa ohjatut treenit. Loppuaika pakerretaan yksin, siinä on kylläkin puolensa. Täytyyhän niitä asioita ehtiä opettelemaan ilman että joku syytää joka viikko jotain uutta niskaan, ja mä en edelleenkään halua treenata monta kertaa viikossa, siinä ei vaan kerta kaikkiaan tunnu olevan mitään järkeä. Välillä tuntuu että olishan se kiva kun viikkotreenit olis tätä tasoa, mutta sen lisäksi ettei mulla olis siihen varaa, mä olen oikeastaan myös nykytilanteeseen tyytyväinen kun ei me kyllä hävitty sellaisille jotka käy ohjatuissa treeneissä ja huippujen opissa useammin. Täytyy vaan ottaa opikseen niistä kerroista kun pääsee huippujen ohjaukseen ja tehdä sitten se työ omalla ajalla. Meidän viikonlopun yöpymispaikka oli jälleen kerran kiva Jokirannan tila ja Janita oli mainio kun väänsi mullekin asioita rautalangasta mutta tunnelma muuten oli viikonlopun sään tavoin paikoin vilpoinen.

Oltiin lähellä puolta yötä kotona - hyvinkin säädylliseen aikaan siis kun ottaa huomioon että joskus nämä koiraharrastusreissut on venyneet pikkutunneilla kotiutumiseen. Tänä aamuna maittoi verryttelylenkki runsaan autossa istumisen jälkeen. Auton mittariin kertyi perjantain ja sunnuntain välillä 1150km. Aamupäivällä haettiin myös kissat hoidosta Kannuksen maaseutuopiston hoitolasta. Siellä on kivat ja valoisat tilat, joten varattiin uusi hoitolajakso paimennusleirin ajaksi. Meidän kisut on kokeneita reissaajia ja yöpyjiä myös :)

Iltapäivällä tuli Minna hieromaan Ransun. Kuntokuurista oli ollut selvästi hyötyä, koska koko koirasta löytyi vain pari pienen pientä jumia, mikä nyt ei ole ihme viikonlopun jäljiltä ja kun on joutunut matkustamaan autossa niin paljon. Ransu oli siis hyvässä kunnossa ja se on venytellyt viime aikoina runsaasti ja liikkunut normaalisti. Minna antoi ohjeita liikuttamiseen, jolla lihakset saa pysymään yhtä hyvässä kunnossa tai parantamaan niitä. Siinä sivussa tulee aina juteltua muutenkin erilaisista lihaksiston ongelmista ja miten ne ilmenee ja oireilee ja muuttaa koiran käyttäytymistä. Minnan mielestä suurin osa koiranomistajista on sokeita koiransa kivulle ja jumiutumiselle. Olen samaa mieltä, en minäkään huomaa yleensä Ransusta että onko se missä kunnossa. Paitsi nyt edellisellä kerralla, kun Ransu meni radalla ja treeneissä kuin etana eikä hypännyt normaalisti ja mielellään. Vapaana siitäkään ei huomannut mitään, mutta se nyt ei yllätä koska miksi koira vapaana ollessaan liikkuisi niin että sille aiheutuu kipua tai epämukava olo? Sitten kun minä "pakotan" sen kanssani agilityradalle, ja se joutuu menemään siellä, sen vauhti hidastuu ja se hyppää eri tavalla kuin normaalisti. Ja sen kyllä huomasi videolta. Nyt vaan vähän jänskätti että entä jos tuo talvipyöräily ei kuitenkaan ole ollut hyväksi ja olisi pitänyt odotella lämpimämpiä kelejä ja jos Ransu ei olekaan kuntoutunut, mutta eipä viikonloppukaan antanut sellaisia viitteitä koska Ransu meni radalla innoissaan ja seuraavista kuvista voi päätellä että vaikka rimat oli 60cm niin ei ne tainneet tiukkaa tehdä ;)

Vauhdilla eteenpäin :)

 

Hyppäämistä Ransun malliin... mitä sitä turhaan voimia säästelemään kun voi mennä korkealta ja kovaa.

Viikonloppuna mulla oli Ransun kanssa kaikkea muuta kuin epätoivoinen olo. Niin se vain on että oman pään sisällä ne ongelmat syntyy, elää ja katoaa. Koirassa ne ongelmat on silloin kun sillä ei ole kropassaan kaikki kunnossa ja kun sattuu huono päivä eikä se innostu. Sen sijaan että olisin miettinyt sitä mitä puutteita siinä on, totesin että se onkin oikeastaan aika hemmetin hyvä koira, kun minä teen sille helpoksi ja mahdolliseksi mennä. Ja ne puutteet mitä sillä kuvittelen olevan; niitä ei aina ole ja se voi myös irrota ja se osaa hakea joskus esteitä joita itse epäilen. Ennen kaikkea, se on hallussa ja vauhtia löytyy jos minä pysyn mukana. Multa vaan ei meinaa sujua se kisamittaisen radan pituinen pätkä hyvää ohjausta. Ennemmin tuli sellainen olo kun harjoittelin Liinun kanssa putkeen menoa, että vitsit, tästä on pitkä matka sinne minne Ransun kanssa on vajaan 2 agivuoden aikana päästy. Mutta sitten kun siellä ollaan, niin saatan olla oikeasti pulassa.

En osaa edes otsikoida tätä sekasotkua!

Onpas ollut ilta. Hyvä ettei kaiken päätteeksi saatu pahempaakin perheriitaa aikaiseksi. Mistäs muustakaan, kuin AGILITYSTA ja HARRASTAMISESTA. Ei suinkaan niin päin, että ukko olis marmattanut että kun tuo sun harrastus vie kaiken ajan ja kaiken rahan ja mieluummin oot noiden koirien kans menossa kun hänen... sen verran yhteinen juttu tämä on ettei ne erimielisyydet noin pikkuasioista synny :D Päin vastoin sen mielestä mun pitäis vaan koota itteni ja treenata ja kisata. Just joo ja kukaan ei kysyny sitten multa tai Ransulta mitään? Noh alotetaanpa alusta...

Oltiin hyvissä ajoin Kannuksessa, juoksutin molemmat koirat erikseen Kannustalon pihalla ja sitten kävin vielä Ransun kanssa kävelemässä ennen hallille menoa. Mulla oli treeniratapätkä mukanani ja suunnittelin että otan Ransun kanssa motivaatiopätkää. Muutama este ja palkka. Ekat kolme estettä (ja sen jälkeen palkka) olikin ihan jees mutta sitten se homma muuttuikin aika nopeesti jankkaamiseksi. Vaikka ei pitäis eikä ollut tarkoitus. Mutta en mä nyt viitsi palkata väärästä suorituksesta kovin montaa kertaa ja varsinkaan kun eihän se edes tule aidosti. Ransulla oli vielä ihan kiva tekemisen meininki kun aloitettiin, mutta johonkin se sitten taas katosi. Lähdin sen kans aina yhtä matkaa, mutta eipä sillä kyllä ihmeitä tehty. Pidettiin välissä taukoa ja toisella kertaa otettiin sitten muistaakseni vain kepit molemmilta puolilta vinkupallon kera. Ekalla kerralla kun oli ehditty ryssiä jo hyppyesteellä, puomin alasmenokontaktilla (ja oikeastaan koko puomi oli tosi hidas) ja putkella. Ransu pujotteli varsinkin toisella kerralla kepit tosi upeesti. Lähestyminen oli aika vauhdikas ja pujottelu samoin. Päätin että tähän on hyvä lopettaa meidän treenit tällä kertaa. Ransu itse kyllä vielä oma-aloitteisesti käväisi vähän putkessa ja vähän hyppäämässä.

Liinun kanssa kokeiltiin sitten pussia kun oli apupalkkaaja taas käytettävissä. Liinulle pahin ja kamalin osuus oli se siihen vanerirungon sisään meno, kankaan alta se meni ihan vauhdikkaasti sitten - tietysti kangas oli ilmassa. Se oli taas tyypillistä Liinua, melkein kuuli sen sanovan "apua voi ei mä en voi mennä tuonne ai eihän se ollutkaan niin kamalaa nyt äkkiä läpi täysiiii!" Meinasi viimeisellä kerralla laittaa ihan täysin liinat kiinni pussin edessä, mutta meni kuitenkin ja sitten vaihdettiin putkelle. Mietin että toivottavasti se ei nyt juokse monesti ohi kuten viimeksi kun jouduin sekä lähettämään että palkkaamaan sen itse. Ehei hyvin se meni! Liinu meni tosi kivaa vauhtia putkesta läpi ja miksei menis kun kiva riepoteltava lelu siellä odottaa. Liinu oli ihanan innokas ja se on niin huvittava kaikessa positiivisuudessaan kun se poukkoilee ympärillä ja on niin tomerana :) Se tuntuu välillä olevan kuin vieterin nokassa ja liikkuu vaan eri suuntiin loikkimalla ja poukkoilemalla. Treenien jälkeen käytiin jäähdyttelemässä ja oli jotenkin niin hauskan näköistä kun koiruudet vierekkäin kipitti edellä, Liinu häntä pystyssä ja Ransu häntä alhaalla. 

Siinä sitten tuli mietettä ja puhetta tästä meidän treenaamisesta ja miten meillä nykyään menee. Tuli siinä sitten erään toisenkin suusta että meidän kannattais pitää totaalitaukoa vähän pidempään. Nyt tuli muutama viikko, mutta joku meillä on yhä edelleen pielessä. Vika on varmaan aika pitkälle mun päässä. Mä alan väsyä tähän. Silloin tällöin sujuu, usein ei. Milloin on kummallakin "huono päivä". Mun on vaikea motivoida itseäni tsemppaamaan ja tekemään kunnolla kun mua turhauttaa koiran puutteet. Siinä se ydinkysymys taitaa ollakin. Näen Ransussa vain enimmäkseen puutteita ja niitä on liikaa. Tietynlaiset luovutusfiilikset "laitan agikengät naulaan ja siinä saavat olla" varmaan kuuluu lajiin mutta mua alkaa väsyttää ja kyllästyttää se kun ei vaan luista. Oon yrittänyt hyväksyä Ransun piirteitä mutta kun ne hallitsee tätä hommaa aika lailla. Mun on tosi vaikea koittaa motivoida koiraa ja ohjata koiraa jolle agility tuntuu olevan tätä nykyä pientä pakkopullaa heti jos tulee jotain virheitä tehtyä ja joudutaan ottamaan uudestaan. En tiedä onko meillä suhde Ransun kanssa muutenkin vähän pois tolaltaan, ainakin musta tuntuu etten aivan ole siihen tyytyväinen arjessa muutenkaan.

Kotona sitten aloin puhua asiasta Antille ja siinähän kävi sitten taas kerran niin että mä saan alkaa kuulla syyttelyä siitä mitä kaikkea pikkuasioita teen väärin ja että mun pitää vaan tsempata ja vääntää jotain ruuvia päässäni. Joo, helppoo! Mulla on kuulemma liian kovat vaatimukset koiran suhteen, vaikka minusta aika kova vaatimus on se että mulle sanotaan että sulla on kaks päivää aikaa koota ittes ja olla hyvällä tsempillä Janitan koulutusviikonlopussa. Arvasin että turha sitä on tuolle puhua ja saada sieltä suunnalta ymmärrystä kun ei tuo ymmärrä ohjaajan pääkopan sisäisistä asioista mitään. Kun se on kuulemma kanssa yhtä lailla harrastamista ja ymmärtää miten mä asiat tunnen ja koen jos osaa kertoa mulle kentän laidalta mitä virheitä teen! Just joo salli mun nauraa. Mä sanoin että kun kerran tuntuu olevan niin helppo homma tuo oman itsensä kokoaminen ja parhaansa tekeminen niin siitä vaan. Katsotaan miten helposti se sujuukaan.

Meidän välillä - siis Ransun ja mun - hingertää nyt joku. Se vaivaa muuallakin kuin pelkästään agilitykentällä. Ransu on aivan liian epäluuloinen kaikkea kohtaan, kaikkeen pitää reagoida ja se näkyy tarttuvan Liinuunkin. Annan paljolti sen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja katson sitä läpi sormien. En jaksa itse olla koko ajan yhtä lailla terävänä ja haukkana sanomassa EItä tai lopeta kun se katsoo tarpeelliseksi murista tai pöhistä kaiken maailman ulkoa kuuluville äänille ja ihmisille. Se ei tunnu luottavan yhtään siihen että mulla on minkäänlaista arvostelukykyä ja homma hanskassa. Ihmiset tuntuu olevan uhka, niille pitää murista niin hihnassa kuin irti, haukahtaakin pitää ja irrallaan ollessa ainakin yrittää luokse ryntäämistä. Hyvä ja tuore esimerkki anoppilan pihasta kun siellä oli joku vieras käymässä ja Ransu yritti aloittaa metakan sille. Komensin Ransun hiljaiseksi, ja puhuttelun jälkeen se lopettikin. Yritti kyllä kiertää asuntovaunun toiselta puolelta muka haistelemaan ja sitten nostaa äläkän. Auta armias miten se oli täpinöissä että jostain pitää nyt saada joku jolle rähjätä että saa tilanteen purettua kun onnistuin saamaan sen reaktiot minimiin sen pihalla olleen vieraan suhteen. Kukaan ei kuitenkaan sattunut pyörätielle juuri silloin. Tuollainen se tätä nykyä on, en mä voi siihen luottaa yhtään ettei se hakis koko ajan jotain haukkumisen kohdetta jonka luokse lähteä. Hihnassa voin luottaa ettei se sinne lähde kun sen voi konkreettisesti estää sillä hihnalla, ja varmasti olen siksi rennompi, mutta sen täytyy silti murista ja pöhistä. Se on toki helppo jättää huomiotta koska kun juurikaan ei ole vaaraa siitä että sivullinen saisi kuulla kunniansa ympärillä metelöivältä koiralta. Treeneistä kotiin tullessa ja koirat autosta päästäessäni joku naapuri alkoi jutella että on söpöjä koiria kaksin kappalein jne. Ihan ystävällisesti ja minä vastailin ystävällisesti takaisin. Ransu katsoi aiheelliseksi murista sille naiselle. Joo-o.

Siksikin oon ajatellut että jotenkin meidän suhdetta pitäisi saada parannettua ja luottamusta muuallakin kuin siellä kentällä ja treeneissä. Ei Ransu nyt niin tyhmä ole ettei vaistoais etten luota siihen ja se tasan tietää milloin sillä on mahdollisuus yrittää jotain typerää. Ärsyttää myös se että se tartuttaa tuota käytöstään Liinuun ihan tahtomattaan. Agilityssa nyppii kanssa joku. Se ei vain suju. En tiedä pitäiskö mun motivoida ja villitä tuota ennen suoritusta vai ei. En tiedä miten tekisin missäkin tilanteessa. Mulla on pää ihan sekaisin vaikka se on ihan tyhjä. Oon umpikujassa. Kun ei oikein tiedä missä vika niin ei tiedä mitä pitäis tehdä toisin. Ja en tiedä onko edes hyvä ja tarpeellista yrittää tehdä jotain. Jos antais vaan ajan kulua ja antais agijuttujen olla jonkin aikaa? Antti hakee syitä sellaisista pikkujutuista kuten se että lähdenkö sen kanssa yhtä matkaa radalle ja saattelenko esteille. Vastaus niihin on sekä kyllä että ei. Teen milloin mitenkin. Mutta juuri tuo esteille saatteleminen on yks asia jota en haluais tehdä ja joka mua turhauttaa. Näen vaan päiväunia koirasta joka olis itsenäisempi suorittamaan esteitä ilman että mun tarvii miettiä jokaista askeltani että olenko nyt liian jotain että tuo loikkaa kontaktin/menee väärään keppiväliin/ottaa turhan kiellon putkelta jne.

Sitten toinen asia mikä mua turhauttaa on se että kun me tehdään virheitä ja mennään hitaasti siksi koska Ransu ei osaa esteitä. Antin mielestä Ransu osaa esteet. Se osaa vaikkapa puomin. Mä heitin kysymyksen ilmaan että mitä esim. Leinosen Janita sanois melko varmasti kun siltä kysyis milloin koira osaa puomin? Sanoin että annan puolet pikkusormesta pantiksi siitä että vastaus on jotain sen suuntainen että "koira osaa suorittaa puomin itsenäisesti riippumatta siitä mitä ohjaaja tekee tai missä sijaitsee." Sen määritelmän mukaan Ransu ei osaa puomia. Eikä montaa muutakaan estettä, koska se ei osaa niitä itsenäisesti. Kaiken lisäksi esim. puomi on kaukana varmasta ja virheettömästä esteestä. Se pujottelee kepit hitaasti. Syy on se että mä olen opettanut em. esteet niin tai en ole opettanut niitä oikein mitenkään. Siitä päästiin siihen keskusteluun että sanoin että mä oon sikäli luovutuskannalla Ransun kanssa että mä en yksinkertaisesti viitsi enkä jaksa enkä halua opettaa yhtä ja samaa estettä joka toinen vuosi yhä uudelleen ja uudelleen ja kenties vähän eri tavalla. Kun mun mielestä agilityssa se ainoa muuttumaton on ne esteet ja niiden suorittaminen. Kaikkien koirien on tarkoitus mennä hyppyriman yli ja renkaan läpi ja putken läpi tai suorittaa puomi jne. Mutta se miten ne esteet opettaa koiralle, tapoja on monia ja ne johtaa jo itsessään erilaisiin lopputuloksiin puhumattakaan ohjaajan taidoista ja koiran ominaisuuksista. Siksi mä ajattelen niin että ensin pitäisi osata esteet, että voisi opetella miten eri tavoilla niille esteille milloinkin kannattaa koiraa ohjata. Ohjaustavat ja -valinnat muuttuu ajankin kanssa mutta myös ratojen mukaan. Niiden opettelussa ja päivittämisessä ja uudelleen ajattelussa on mun mielestä järkeä ja se mua kiinnostaa itseänikin, mutta ei se että mä joutuisin opettamaan aina vaan uudelleen ja uudelleen jonkun esteen joka on joskus opeteltu päin persettä. Piste. Tästä päästään vihdoin siihen pointtiin, että en aio opettaa Ransulle muuta tapaa suorittaa puomi vaikka se olisi kenen tahansa mielestä nykyisellään ihan syvältä ja virhemagneetti. En aio enkä edes osaa opettaa sille kepeistä tuon nopeampia (ilman vinkupallon kaltaista jatkuvaa kiihdykettä) koska sekä puomin että keppien kanssa ne virheet on joskus annettu tapahtua ja oppia tavaksi koska silloin ei ollut parempaa tietoa eikä taitoa. Niitä virheitä yritetään nyt sitten korjata Liinun kanssa, kun sen kanssa tehdään vielä sitä perustyötä ja ollaan siinä vieläpä ihan alkumetreillä.

Vähän ohi aiheen mutta tulinpa taas muistuttaneeksi siitä armasta puoliskoani että miksei minua toko kiinnosta. Siksikin, kun se on pilkuntarkkaa simputusta jossa on vain yksi ainoa tapa suorittaa joku liike. Tapoja opettaa se liike on vaikka kuinka paljon, mutta sitten se liike kaikessa hienoudessaan pitää suorittaa tietyllä tavalla. Mutta kun ongelma on se että ensin niitä liikkeitä vissiin opetellaan etuperin ja takaperin ja vaikka miten paloiteltuna ja osista yhdistellen ja sitten niistä liikkeistä yritetään saada kokonaisuus. Yksi asia saadaan toimimaan mutta sitten kusee joku muu juttu. Se (kisa)suoritus perustuu niihin liikkeisiin, ja kun niiden pitäis olla se kaiken perusta niin en jaksais sitä että kun olen jo kerran opettanut vaikkapa perusasennon, niin se ei sitten kohta enää tunnukaan olevan koiralla muistissa ja kun on saatu ne kaukokäskyt haltuun niin perusasentoon se koira ei osaa enää tulla oikeaan paikkaan. Hei haloo ei mulla riitä into ja sinnikkyys siihen että mä opetan niitä samoja PERUSASIOITA yhä uudelleen ja uudelleen ja kenties kokeilen eri tapoja. Ei hyvä huokaus. Siksi mulla ei riitä into agilityssäkään siihen että mun pitää tapella koko ajan niiden perusasioiden eli esteiden kanssa. Kun niitä ei koira osaa suorittaa toivotulla tavalla niin se ongelma tulee koko ajan uudelleen ja uudelleen vastaan. En ole kuullut vielä yhdestäkään toko-koirakosta, jonka koira ja ohjaaja olis niin taitavia, että kun on kerran opettanut asian X että se X sitten sujuu joka ikinen kerta missä tahansa pilkulleen kympin arvoisesti. Agilityssa noita esteitä on huomattavasti vähemmän kuin tokossa liikkeitä alo-evl matkalla joten ei luulisi (niinhän sitä luulisi) olevan niin vaikeaa osata muutama erilainen este itsessään toivotulla tavalla.

Tästä minä siis löysin itseni paasaamasta muutama tunti sitten kun pohdin miksei meillä kulje. Olen varmaan vähän stereotyyppinenkin tuon tokon suhteen mutta noin minä siitä ajattelen. Nyt joku ajattelee että no mitäs valitat jos koira menee hitaasti tai huonosti jos et ole itse valmis opettamaan sitä. Ainahan siitä koirasta, toivottavasti maailmanmestarikoirastakin, löytää niitä puutteitakin. Minulle vaan on viime aikoina tuntuneet olevan ylivoimaisia puutteita nuo monta kertaa mainitut irtoamattomuus, epä-itsenäisyys ja ei-estehakuisuus. Ne on mun mielestä niitä perusominaisuuksia joita agilitykoiralla pitäis olla ettei se homma olis tällaista pelleilyä kuin meillä välillä on; että ohjaajan pitäis juosta koiran kanssa kilpaa radalla ja sohia joka väliin että mene tekemään tuonne ja näinjanoin. Mitä enemmän sitä pohtii, sitä enemmän olen rehellisesti sanottuna kateellinen niistä koirista jotka siellä radalla työskentelee itsenäisemmin. Kaikesta ei toivottavasti voi syyttää yksistään minun huonoa alkuopetusta, vaan kyllä varmasti jotain ominaisuuksia pitää olla lähtöisin koirastakin, eikä kaikki voi olla opetettavissa vaikka lähtötilanne olis mikä. Saatan olla (taas) väärässäkin. Juuri se epätyytyväisyys koiran ominaisuuksiin ja toisaalta omaan osaamattomuuteen on varmaankin kaiken tämän turhautuneen purkautumisen ja surkeiden kisatulosten takana.

Tällä hetkellä tuo tekeminen tuntuu vähän väkisin vääntämiseltä (vähän on kyllä aika ajoin lievä ilmaisu) ja pakkopullalta ja musta näyttää ettei Ransullakaan ole kivaa. Maanantainahan sen kuulen mutta veikkaanpa että kaikkea en voi laittaa sen piikkiin että Ransu on (toivottavasti ei) jumissa. Taitaa taas ohjaajan korvien välissä olla paranneltavaa, joten oliskohan agility-sairasloman paikka? Ja vaikka pitäisinkin Ransun kanssa taukoa, kesä-heinäkuussa voisin malttaa pysyä kisoista poissa ja kokeilla muutakin kuin agilitya, niin miten sitten Liinun kanssa? Toki siihen kasaantuu odotuksia, mutta toisaalta mä olen vielä sen suhteen paljon luottavaisempi. Köh köh en ole ehtinyt sitä vielä pilata... ei vaan, mulla on vielä MAHDOLLISUUS tehdä sen kanssa asioita paremmin ja saada siitä erilainen agilitykoira itselleni kuin Ransusta. Jos Liinun kanssa vaikka aloittaisi siitä että tekisi perustyön kunnolla, miettisi jokaisen esteen kanssa sen että miten sen haluaa menevän ko. esteen ja ottaisi virheistä ja kokemuksista opiksi niin hyvässä kuin pahassa. Ensimmäinen vaatimus olisi että se osaisi ne esteet...

Kesäksi meillä on kuitenkin suunnitteilla paljon muutakin kuin pelkkää agilitya; paimennusta (rahatilanne voi tähän vaikuttaa...), BH-treenejä (toivottavasti nousee pystyyn), jälki-juttuja (toivottavasti, on vielä ihan auki päästäänkö ryhmään) ja Liinun kanssa arkitokoilua. Ja meneehän sitä vapaa-aikaa omilta koirilta pois siinäkin kun vetää muille kurssia. Puhumattakaan että välillä pitää tuulettua metsäpoluilla ja pyörän selässä ja soramontussa uiden. Mun tapoihin ei ole kuulunut ravata joka ilta jossakin treeneissä, yritetään pitää sama linja nytkin mutta näyttää kyllä siltä että jomman kumman koiran kanssa - tai ainakin itseni - tulen kyllä olemaan harva se ilta kentällä... Miten olis jos vaikka ilmoittautuisi rally-tokoon Ransun kanssa?! Sitä tavan tokoilua en ainakaan aloita. Joku roti sentään vaikka miten olisi agility katkolla ja lajit vähissä, niin epätoivoinen en ole ;) En tarkoita sitten mitenkään ilkeästi enkä pahalla niitä kohtaan jotka tokoa harrastaa koirinensa, päinvastoin: se on laji jossa menestyviä arvostan juuri siksi koska itseltä ei löydy niin paljoa intoa siihen. Erona siihen että agilityssa menestyviä arvostan koska tiedän miten helpolta se touhu näyttää mutta miten vaikeaa se oikeasti on.

Jos nyt menen nukkumaan, niin heräänhän aamulla pirteänä ja osaanhan ajatella selkeämmin mitä lähitulevaisuus voisi tuoda tullessaan???