Liinu 6kk ja Ransun kesätukka

High Volts Igloo Inuit "Liinu" 6kk

Eipä ollut helppo tehtävä saada edes noinkaan hyvää kuvaa Lillusta :)

 

Buffing Once More "Ransu" 2v10kk

Ransu vaalenee näköjään taas kesäksi kuten ennenkin. Juuri kesätuggaan ajeltuna :)

Alotokoa, alkeisagia ja kisaavan agia

Tästä se muutaman viikon rupeama sitten lähti tiistaina, kun omia koiria pääsee treenaamaan kentällä mutta siellä on koulutettava myös muita.

Tiistaina vedin toisena ohjaajana agilityn alkeiskurssia ja Liinu oli mulla mukana. Se haukuskeli Antin luona kentän laidalla, kun muut koirat meni SEN esteitä! Liinu on huvittava kun se kuumuu jo hieman siitäkin kun katselee toisten tekemistä. Niinpä se oli aivan into piukeana kun pääsi itsekin tekemään. Liinu meni tiistaina putkea ja ekaa kertaa elämässään A-estettä. Ja voin sanoa että sen kanssa treenaaminen (kuten vähän kaiken tekeminen) on aika erilaista kuin Ransun. Ei huonossa mielessä ainakaan tässä tapauksessa, vaan kivahan se on kun koira on innoissaan. Vaikeus on vaan se että Liinu sinkoilee sinne tänne, pomppii kuin vieterin nokassa ja muutenkin keskittyminen on tuntematon käsite, malttiakaan ei ole yhtään sen enempää kuin talvella. Noh olkoon, jos tuloksena on innokas ja nopea agikoira. Olis pitäny kuvata tiistaiset tai tämän päiväiset agireenit, niin saisi myöhemmin katsella millaista menoa meillä oli pentuna. Liinu on oppinut hakemaan paremmin ja varmemmin putkea, ja menee sen myös lujaa. Huokaisin Antille että tämän kanssa mulla tulee olemaan vielä kiire jos en tätä pentua pilaa, koska Liinu sujahtaa niin nopeaa esteet.

A-esteellä se lähinnä poukkoili sen esteen yli. En tiedä pitäiskö sen treenimistä vielä siirtää, vaikka paljon mahdollista että mihinkä se tuosta rauhoittuis. Eikä siis agilityn suhteen tarvitsekaan. A-esteelle päätin että Liinulle opetetaan juoksukontakti. En halua alkaa sitä pysäyttelemään A:n jälkeen ja ainakin Ransun kanssa saan sen A:lla paremmin kiinni kuin esim. puomilla. Nyt vaan tehdään perustyö toivottavasti huomattavasti paremmin kuin Ransun kanssa aikoinaan niin saadaan se toimimaan.

Keskiviikkona oli vuorossa Liinun arki/alotoko-kurssi. Meillä on tavoitteena että Liinu oppis ylläpitämään kontaktia myös silloin kun läsnä on muita koiria ja ihmisiä. Ei Liinu ylisosiaalinen ole, se on kyllä todella ystävällinen ja avoin mutta ei sellainen joka yrittäis hullun lailla päästä kaikkien muiden kaksi- ja nelijalkaisten luo. Kyllähän sille sai pitää nakkia nokan edessä koko ajan kun pujoteltiin muiden koirien ohi mutta odotin silti pahempaa. Luoksepäästävyydessä keskityttiin siihen että vieraat ihmiset katsoisi Liinun hampaita. Se ei osaa tulla sivulle joten luoksepäästävyydessä kouluttajat vaan tuli Liinun luo, tervehti sitä ja vilkaisi hampaat. Sitten harjoiteltiin maahan menoa. Sitäkään Lillukka ei osaa, tai siis ei käskystä... Opeteltiin sitä kentällä naksun kanssa ja kun olin pari kertaa naksauttanut sen tarjotessa maahanmenoa, Liinu tarjosi sitä aina kun menin kyykkyyn. Kun vaan saisi aikaiseksi tehdä näitä kotonakin ja liittää käskyä mukaan. Toisaalta mulla on avuton olo kun tuo on tuollainen touhusanteri ja loikkii joka suuntaan yhtä aikaa.

Tokokurssilla otettiin vielä muistaakseni luoksetuloa, eihän siinä ollut ongelmaa. Ja hyppyä, laitatin pari lautaa tokohyppyyn, targetin hypyn taakse ja ei ollut kahta puhetta siitä mikä oli suunta kun lähetin hypylle. Tulihan siinä Liinulle aivojumppaa. Kotiin päästyä jätin sen yksin odottamaan siksi aikaa kun lähdin käymään Ransun kanssa 3,5km pyörälenkin. Arvatenkaan se ei sopinut neidille ja niinhän täällä haukkua räykytettiin. Liinu ei edelleenkään siedä yhtään sitä että se jää toiseksi, siis että minä teen jotain pelkästään Ransun kanssa. Oltiin sitten kentällä tai kotona, ja kun Liinu joutuu jäämään kotiin sisälle ja Ransu pääsee mun mukaan, johan tulee huuto. Niin muuten tänäänki kun Liinu odotti ihan kiltisti yksin autossa ja minä tulin Ransun kanssa pyörällä kentälle. Liinu oli niin kauan ihan ok kun se näki että mamma kävelee auton ohi, mutta kun se huomasi että Ransu on mulla mukana niin siitä se suuttui :P Hirveä huuto ja ikkunan raapiminen... Kivassa kunnossa kohta meillä auton ikkunat (saas nähdä toimiiko takalasin lämmitin ensi talvena...) kun tuo yks tuholainen nekin raapii pilalle.

Sain sitten keskiviikkoiltana inspiraation että lähden noiden kanssa hiekkamontulle lenkkeilemään, on ollut monta kertaa tarkoitus. Olis pitäny olla kamera mukana, olis saanut hienoja kuvia ja hienoa videota. Koirat juoksi ensin tasamaalla siinä hiekassa ja minä hykertelin että hyvähyvä. Kiivettiin sellaisen jyrkän hiekkajyrkänteen päälle, se on oletettavasti ollut maanpinnan tasalla ennen kuin tuosta on alettu kaivaa hiekkaa ja soraa. Hienot näkymät sieltä oli niiden soramonttujen ylle, melkein kuin olisi pienoiskokoista järvimaisemaa katsellut. Ransu ja Liinu juoksi rinteillä hiekassa ylös-alas niin että hiekka vaan pöllysi. Kumpikin kieli pitkällä, parrat ja kuonot hiekkaisina (epäilenpä ettei nuo olleet ainoa hiekkaiset kohdat) peräkanaa. Liinu ei antanut Ransulle tuumaakaan periksi. Hyvää treeniä tuli, pehmeässä hiekassa myllertää. Sitten mentiin uimaan. Ransu kävi noutamassa keppiä ja Liinun teki kovasti mieli mennä perässä. Kyllä se silti kahlasi kylkiä myöten veteen, ei uinut kuitenkaan. Jospa sitten kun itsekin tarkenen uida... Uimisen jälkeen juostiin taas vähän hiekassa, välillä käytiin vedessä ja taas myllättiin hiekassa. Lopputulos oli kaksi hiekkaveistokselta näyttävää ja väsynyttä koiraa. Kello oli jo vaikka mitä, oltiin reippaasti yli tunti oltu montulla. Kumpikin pääsisi kokovartalokylpyyn kotona. Pihaan päästyäni (kun ensin ilkesin laittaa hiekkaveistokset autoon) keksin että käydään vielä pellolla juoksemassa niin jospa ne hiekatkin siinä vähän karisee.

Hieman ennen klo 23 olin kotona ja aloitin pesupuuhan, jossa vierähtikin kolme varttia. Sitten ruoka ja itse iltapuuhiin. Olin 01 aikoihin nukkumassa, arvatkaa vaan pitikö herätä puoli kuudelta töihin jalat kipeänä. Mutta olipas meillä kivaa hiekassa myllätessä ja seuraavana päivänä ei tarvinnut suunnitella ihmeempää tekemistä :D

Tänään oli sitten sekä kisaavien agia (Ransu) ja alkeisagia (Liinu). Minähän oon päättänyt tehdä Ransun kanssa ratatreeniä kisanomaisesti, eli etten tiedä etukäteen rataa vaan menen kentälle, tutustun rataan 5min ja suoritan sen Ransun kanssa kuten suorittaisin kisoissa. Tämä onnistuu kun antaa Antin suunnitella (tai tässä tapauksessa lainata erään tuomarin sivuilta hänen rataansa) ja rakentaa radan ja menee vain itse paikalle lämmitellyn koiran kanssa omalla ajalla :) Selvästikin me ollaan tuollaisten treenien tarpeessa kun ohjaaja ei osaa ohjata kokonaisia ratoja. Tutustuin rataan 5min ja siinä oli pari mielenkiintoista kohtaa. Rata oli ollut 2lk rata eli aika lailla meidän tasoinen ja meille mahdollinen rata oli kyseessä. Alkuun sain tehdä kolmosesteellä niisto-persjätön ja putkella takanaleikkaus-persjätön. Keksin ihan omia nimityksiä tähän väliin... Siis niistin ja vaihdoin heti siivekkeellä ohjauspuolta ja putkella leikkasin takana ja tein persjätön toiselle päälle. Siitä oli hyppy ja pituus. Ei ongelmia, vaikka Ransu kulki kuin ohjus. Ei vitsi tuo rata olis pitäny saada videolle! Mentiin sen verran hienosti että olis kehdannut katsoa myöhemminkin videolta. Ransu haki seuraavat pari hyppyä hienosti ja kohtuu itsenäisesti koska mä en pysynyt juoksemisesta huolimatta kunnolla perässä. Renkaan se meni kovaa ja jäin jälkeen. Huusin vain "kepit!" ja Ransu haki vauhdissa kepit - ja pujotteli ne vauhdilla! Ai että miten olin ylpeä. Sain Ransun kepeillä kiinni, valssasin keppien jälkeen ja leijeröin seuraavan hypyn yli. Loppuun vielä takaakierto-persjättö ja pari hyppyä sillai että väärällä ajoituksella olisin teettänyt takaakierron tai ottanut kiellon. Vaan en nyt, ja Ransukin oli aivan täydellinen. Olispa oltu kisoissa.

Ei tuohon väliin olis palkkaaminen oikein mihinkään kohti sopinutkaan. Se olis katkaissut hyvän ohjaamisen ja hienon ratasuorituksen. Mentiin kyllä niin hyvässä yhteisymmärryksessä että oli hienon tuntuista ohjata ja tulla "maaliin". Ransu irtosi juuri sopivasti, meni hyvää vauhtia ja meinasi jätättää mua jälkeen, mä en odotellut turhia, en hätäillyt tai kiirehtinyt. Ja tuo leijeröinti oli myös sellainen positiivinen juttu mitä en ole tehnyt pitkään pitkään aikaan kun se onnistui. Tietääpähän että sitäkin voi käyttää kisoissakin. Ransu oli niin täpäkkänä ja innoissaan että oksat pois. Tällä kertaa houkutusruokana oli mukana naudanmahaa, ei se niin hyvää ollut kuin alatoopi. Seuraavaksi kokeillaan nötköttiä ekstrapalkkana. Taas kerran revittiin myös palloa ja taas pitäisi ostaa uusi pallo kun entisestä menee sormet läpi. Kylläpä tuli hyvät fiilikset meidän treeneistä ja harmittaa kyllä todella kun ei ole tuo rata videolla.

Alkeiskurssin jälkeen otin sitten Liinun kehiin ja tehtiin sen kanssa putkea ja hyppyä. Ja kahden esteen "rataa" jossa oli ensin loiva musta mutkaputki ja hyppy. Liinu haki hyvin putkea ja meni sen myös hyvää vauhtia. Oon sitä mieltä että nyt kyllä opetellaan esteet yksi kerrallaan hyvin niin että oon niihin tyytyväinen ennen kuin otetaan lisää. Hypyllä ei ollut ongelmia, sitä se ei osaa vielä niin hyvin hakea mutta lelun perässä hyppää hyvin ja vauhdikkaasti. Tehtiin targetilla takaakiertoa - sopii muuten sen harjoitteluun tosi hyvin. Sitten vaan lelun heitto hypyn yli niin tulee tehtyä loppuun asti. Ellei yks pikkulikka ehdi jotain siinä välissä... Tuon putken hakemisessa Liinulla on nyt kuitenkin enemmän ymmärrystä mukana kuin vielä kevättalvella hallilla. Ja kun meidän seuralla on kumpikin putki tummia, toinen musta ja toinen tummansininen valkoisella raidalla niin tuleepahan opittua nuo tummat putket. Olen tyytyväinen Liinun treeneihinkin, olipas mulla pätevät koirat :) Kumpikin meni oman tasonsa mukaan erinomaisesti. Tietysti Ransun kanssa tekemisestä jäi sikäli parempi fiilis kun se on taitavampi ja kokeneempi ja sen kanssa sai juosta radalla. Ransukin oli niin iloinen ja vauhdikas ja aivan täpinöissä kun hain sen "rataantutustumisen" jälkeen mukaan. Ransun kanssa mä myös nautin tuosta yhteistyön tunteesta, Liinun kanssa siitä että pikkuriikkisin askelin edistytään.

Molempien kanssa pitäisi tehdä targetilla harjoituksia, varsinkin Ransun kanssa. Sillä kun ei nykyään ole oikein malttia pysyä siinä alustalla kun tulen palkkaamaan sitä. Kyllä se siihen menee ihan ok mutta sitten se steppaa innoissaan ja astuu siitä sivuun ja mitähän vielä. Voi huokaus. Kohta se pitäisi alkaa siirtää puomille. Liinun kanssa on kauemmin aikaa kun koko targetia on edes otettu. Lillukan kanssa pitäisi opetella näyttelykäyttäytymistä mutta en vaan tiedä miten. Vierellä kulkemisesta ei tule mitään. Millään askellajilla. Paitsi Liinuloikalla joka on jotain käynnin, ravin ja hyppimisen väliltä. Mieluiten vielä metrin edellä katse minun naamassa ja sivuttain menosuuntaan nähden. Taatusti napsuu heti huippusijoituksia tuollaisella käyttäytymisellä. Seisoa se osaa puolitoista sekuntia kerrallaan jos muistaa antaa uuden namin sen jälkeen. Muuten istutaan tai tehdään jotain muuta häröä. Kyllä on hiukkasen avuton ja epätoivoinen olo tuon näyttelyasian suhteen. Mä en kerta kaikkiaan tiedä mitä teen, kunpa saisin Rovikseen yhteyden niin saisin varmaan apua?! :P

Liinu kakara on tänään puoli vuotias, hyvää ½-vuotispäivää vaan sisarusparvellekin :)

Ransu on syttynyt

Onpas ollut kiireinen viikko! Siis viime viikko. Mullahan on tämä juoksuharjoittelu meneillään, joka tosin viime viikon osalta kutistui vain kahteen lenkkiin. Eka lenkki oli maanantaina n. 1,7km ja jaksoin sen hölkätä. Koska se ei tuntunut miltään, tuumin että tiistaina sitten 2,5km. Kävin maanantai-iltana mittaamassa metsäautotiellä 2,5km suuntaansa ja suunnittelin että hölkkään sinne ja kävelen takaisin. Tiistai-iltana oli ohjatut agireenitkin joten päätin ottaa Liinun lenkille mukaan. Kuka sitä nyt yksin lähtis... varsinkin kun Liinu jäi agireenien ajaksi kotiin. Hölkkäsin sinne 2,5km kohdalle ja tuntui että kun ei tämäkään tunnu vielä pahalta että hölkkäilenpä takaisin päin sen verran kun jaksan. Tunnen tuon välin aika hyvin ja tiedän kohtuu hyvin minkä verran on milloinkin matkaa takana. Vajaan neljän kilsan kohdalla alkoi tuntua pohkeissa ja persus tuntui olevan hieman tulessa mutta mietin että se olis enää kilometri ja mä olisinkin jaksanut hölkätä sen 5km!!! Siinä oli vielä hitonmoinen ylämäki justiin niin meinasi kantti loppua mutta katsoin kun Liinu kevyesti jolkotteli siinä mun edellä mäkeä ylös että jos tuo pirpana ei ole moksiskaan niin en sitten hitto minäkään! Senkin jälkeen oli vielä pari pientä ylämäkeä ja yks pitkä ylämäki. Kaiken kaikkiaan aika mäkinen maasto, aikaa mulla meni n. 45min. Ei siis vauhti huimannut päätä mutta tulipahan hölkättyä vitonen! Ja mun tavoite kun oli vasta heinäkuun aluksi eli alitin tavoitteen 1½ kuukaudella. Nyt ei loppuviikosta tullutkaan sitten käytyä yhtään hölkkälenkkiä, torstain ja sunnuntain treenilenkit jäi välistä.

Kaiken lisäksi mulla oli tosiaan vielä Ransun agireenit sen 5km hölkkälenkin päätteeksi. Vaan on se hieno olo tuollaisen osin henkisen osin fyysisen itsensä voittamisen jälkeen! Ajelin pyörällä Ransun kanssa 2,5km kentälle ja Ransuhan oli täynnä virtaa. Ilma oli just meille sopiva viileä ja vielä kun kerroin ja näytin Ransulle että sille on luvassa alatoopia kun menee hyvin niin se poikahan oli täpsyissä! Lähdössäkin katsoin että ei kai se meinaa karata sieltä (eihän meillä voi olla edessä lähdössä pysymis ongelmia) ja sitten kun annoin luvan tulla niin sieltä muuten tultiin. Anderskin kehui että on koiralla hyvä vauhti. Mun ohjaus ei onnistunut loppuun asti ja niinpä mekin sitten hinkattiin jokunen kerta alkua ja vaihdoin lopulta ohjaustapaa. Se tuotti heti tulosta. Ai että Ransu on ihana ohjattava, miljoonannen kerran, heti kun itse tsemppaan ja teen sille selväksi mihin haluan sen niin se poikahan menee vaikka on just ennen painunut väärälle esteelle monta kertaa peräkkäin.

Putken jälkeen oli kaksi hyppyä peräkkäin vähän vinottain ja jälkimmäinen mentiin takaakiertona. Ekalla kerralla olin myöhässä ja Ransu meni suoraan. Johtui ehkä siitä etten ohjannut putkeen kuten olisin ohjannut jos oltais tultu esteet 1-3 ennen sitä. Uusiksi ja taas jäin jälkeen. Videolta katson että jätkä tulee vähän vauhdilla putkesta. Melkein törmään itse hyppyrimaan kun yritän ennättää lähettämään takaakierrolle mutta lopputulema on se että Ransu menee riman yli suoraan ja minä melkein riman läpi... Voisko se ohjaaja pysyä siinä omassa hommassaan eikä törmäillä rimoihin... Kolmas kerta toden sanoo ja ohjasin hyvin takaakierrolle ja siitä hypyn yli ja hypyn takana olleeseen putkeen. Kepeille 90 kulma ja ai vitsit mitä pujottelua! Poitsu on vissiin kunnossa ja hyvässä vireessä kun meni kepit niin hienosti. Oikeasti, me ei olla radalla menty keppejä aikoihin niin hyvin. Yksittäisenä esteenä vinkupallon kanssa kyllä mutta ei radalla. Kepeillä oli ensin ohjurit kahdessa eka välissä ja Ransu kun ei ole niillä opetellut niin se loikkasi ensin eka välin ohjurin yli ja sitten tuli tokasta välistä ja hyppäsi taas ohjurin yli. Nakkasin mokomat veks... Sen jälkeen sitten tuli tuo hieno pujottelu. Kepeiltä takaisin tulosuuntaan putkeen ja sitten itse sekoilin ja hyppäsin numerosta 10 numeroon 16 ja tehtiin hienot niistot loppuun. Anders oli sitä mieltä ettei Ransua kannata kiusata enempää. Olin vähän ihmeissään ettei me saatu oikein mitään palautetta meidän suorituksista. Alussa tuli palautetta tuosta mun ohjaamisesta mutta sitten muuten olis ollut melkein sama kun oltais treenitty omin päin… Ei me nyt todellakaan olla niin hyviä eikä täydellisiä ettei meille mitään rakentavaa palautetta/kritiikkiä/kehitystavoitteita voi antaa. Onkohan musta tullut vaativa noiden koulutusten suhteen kun tuntuu että vähän jokaisen ohjatun koulutuksen jälkeen on sellainen olo että no mitä mä sain tästä irti… Janitan viikonloppu oli tosi jees mutta muuten tuntuu että tämä on tätä samaa. Että kyllähän mä ne jutut tiedän. Ei niissä ole mitään uutta. Tällä kertaa ei saatu noottia siitäkään että olisin jäänyt varmistelemaan ja odottelemaan koiraa. Kun en jäänyt ja Ransu teki hienosti. Sillä oli vauhtia ja se teki yhden aivan upean monimetrisen loikan hyppyesteen yli mun perään. Sitä en livenä nähnyt mutta videolta katsoin niin Ransu vielä oikein venyttää kesken ilmalennon itseään ja jatkaa lentämistä :O Kyllä oli poitsu ansainnut alatoopinsa treenien jälkeen. Oltaispa oltu kisoissa niin olis ollut Ransua parhaimmillaan.

Keskiviikosta mulla ei oikein ole muistikuvaa mitä on tehty, torstaina jäi lenkkeilyt puolen tunnin metsälenkkiin kun istuin parhaan ilta-ajan kokouksessa. Nooh syytä olikin kerätä voimia viikonloppua varten. Mulla on ollut mahdoton kuume ja odotus päästä taas paimennusleirille. Ransu oli niin kakaramainen syksyllä, mutta sain jo silloin kuulla että mulla on aivan erityinen koira, jolla on hieno luonne ja suhde mun kanssa. Ransu on niin mainio kun se tekee ja yrittää ja jos se epäonnistuu niin sillä on taistelutahtoa yrittää uudelleen. Näin niin kuin pohjustuksena sille että varmaan kohta tulee superlatiiveja lisää ;)

Perjantai oli varsinainen hässäkkäpäivä. Olin päivän normaalisti töissä, tulin kotiin ja oli vajaa pari tuntia aikaa käydä suihkussa, pakata omat tavarat, koirien tavarat ja kissojen tavarat ja viedä kissat hoitoon. Olin klo 16 Kannuksessa ja jätin kissat hoitoon romppeineen. Ne selvästikin muisti että täällä on oltu vähän aikaa sitten viimeksi. Lähdin siitä aika pikaisesti kotia pakkaamaan autoa ja olihan sitä tavaraa. Matkaan pääsin vissiin joskus puol kuuden aikaan? Olin innoissani matkalla Vehmersalmelle ja kerrankin koirajuttujen (tai siis schapejuttujen) takia ei tarvinnut ajaa kuin 270km suuntaansa eli reilu 3h. Perjantaina ei illalla tehty muuta kuin asetuttiin taloksi. Olin tyytyväinen mun koirasosiaalisiin koiriini, Liinu ei ole ollut ennen tuollaisissa tilanteissa joissa on paljon vieraita ihmisiä, 16 koiraa + talon koirat ja uusi paikka mutta tosi reipas typykkä se oli. Ei onneksi löytänyt tunkiolle koko viikonloppuna…

Lauantaina lähdettiin lampaille pyöröhäkkiin. Meillä meni viimeksikin jo ihan hyvin, paimennus tuntui silloinkin sopivalta lajilta Ransulle. Se hoksasi hienosti paimennussauvan ja mä sain kommentteja sen hyvästä käytöstä. Syksyllä Ransu hieman kyseenalaisti sitä että onko pakko tehdä kun joutuu ajattelemaan, mutta nyt mulla oli aivan eri koira lähdössä töihin. Pyöröhäkissä lähdettiin tekemään kuljetuksia ja Ransu muisti heti mikä se sauva on ja homma lähti rullaamaan. Että mä olin tyytyväinen. Se mun pelkäämä takapakki ei ollut tullut tässä vaiheessa. Ransu paimensi hienosti ja sai kehuja miten sillä meni. Se tulee niin iloisesti ja nöyrästi mulle kiitettäväksi sitten lopuksi. Nyt saattaa olla että jota kuta ärsyttää kun kehun meitä (myös itseäni) mutta kun meillä meni hyvin! Saa sitä olla ylpeä niistä onnistumisen hetkistäkin kun välillä murehtii niitä alamäkiä joita nämä harrastukset tuo eteen. Minä olin kuulemma taitava käyttämään sauvaa. Mulla on intuitio siitä laumasta ja koiran käyttäytymisestä, Sinikan (tilan emäntä, meidän ohjaaja ja opastaja ja tuki ja turva) sanoin osaan käyttää sauvaa ja kroppaani paremmin kuin moni sellainen jotka on pidempään harjoitelleet ja tää oli meidän toinen kerta. Ransu on rehellinen ja rehti työmies jolla on hyvä suhde muhun. Myöhemmin metsässä ollessamme Sinikka sanoi että meillä on yhteinen kehonkieli jota kumpikin ymmärtää. Mikäs siinä on ollut sellaista muodostaessa kun tuo koira lukee mua kuin avointa kirjaa ja toimii prikulleen sen mukaan. Se on Ransun ansiota että se on päässyt kehittymään. Tehtiin siinä pyöröhäkissä pari hakuakin, mä olin siinä enemmän hukassa kun mulla ei oikein ollut käsitystä että miten mun pitää itse toimia ja sijoittua koiraan ja lampaisiin nähden. Kuljetukset meillä meni hyvin.

Lauantaina käytiin iltapäivällä metsässä isolla laumalla. Mukana oli pari tilan omaa kokenutta työkoiraa. Ransu lähti tosi hienosti kiertämään laumaa ja nuuhkimaan sen jälkiä. Se irtosikin minusta ja Sinikka selvitti sen puuhia että se määrittelee laumaa, kuinka iso se on ja missä se sijaitsee. Ransu siis tiesi paremmin kuin minä mitä se on tekemässä, se vaan alkoi toimia! Mä olin ihan ihmeissäni että mistä… miten… Eipä tullut paineita yhtään kun Sinikka sanoi kun tultiin laumalle että ”tältä koiralta mä en odota kuin ihmeitä, sillä on ollut aivan huikea päivä.” Enkä mä ainakaan siihen pettynyt, en tiennyt mitä odottaa tai mitä sen pitäisi tehdä ja se teki ja Sinikan mukaan ihan oikein. Välillä se haki minusta apuja mutta kun en niitä antanut niin se ajatteli omilla aivoillaan. Pysähdyttiin juttelemaan Ransusta ja Sinikka määritteli Ransun luonnetta että se on ”salliva”. Pidättyväinen ei ole siitä täysin oikea sana, arka on täysin väärä sana, se on miellyttämisen haluinen ja haluaa tehdä yhteistyötä mutta ei mielistele. Sellainen on kuulemma hyvä työkoira ja sen tyyppisistä koirista Sinikkakin tykkää, juuri tuosta ettei mielistele. Niinkun minäkin. Tuo salliva oli myös hyvä määritelmä, se sallii joidenkin olla kavereitaan – jos sallii. Sellainenhan se juuri on. Se on ensisijaisesti mun ja Antin koira ja ystävä, mutta se saattaa hyväksyä muitakin kavereikseen. Se ei kuitenkaan anna itseään täysin eikä ala mielistellä edes minua vaikka miellyttää haluaakin. Ransu luottaa itseensä ja sillä on hyvä hermorakenne ja toimintakyky. Sinikka sanoi että tämän tyyppiset koirat ei ole välttämättä luonnetestissä parhaimmillaan, että se on paimenkoiraksi mitä mainioin, mutta koska luonnetestiä ei ole tehty mittaamaan paimenkoiraa eikä paimenominaisuuksia, tuo toimintakyky saattaa esimerkiksi jäädä puutteelliseksi testissä. Siinä metsässä ollessa puhuttiin sen rehellisyydestä ja meidän hyvästä suhteesta. Oli tosi ihana kuulla että Ransu on just hyvä tuollaisena – muidenkin kuin mun mielestä. Paimennus on ”laji” jossa se pääsee näyttämään hyviä puoliaan kun epäilemättä moni ajattelee siitä agilityssa että ei tuosta ole mihinkään eikä se pärjää. Tiistainkin perusteella ja muutenkin mulla kuitenkin välillä kasvaa sisu että kuulkaas me vielä näytetään! Että ei koiran tarvi olla mikään kuumakalle voidakseen olla hyvä harrastuskoira agilityssa. Vaikka olis maksi tai ihan miten rauhallinen perusluonteeltaan vaan.

Sunnuntaina mentiin sitten isoon aitaukseen 6 lampaalla. Menin aitaukseen sillä mielellä että nyt ollaan paimen ja sen paimenkoira ja nuo lampaat kohta tietää sen. Ransu jättäytyi itsenäisesti mun taakse kun kävelin sauva kädessä lampaita kohti. Sinikka kommentoikin sitä heti että ”näin menee paimenkoira töihin – ohjaajan perässä”. Yritin lähettää Ransun hakemaan lampaita mutta se ei ihan aluksi hoksannut mitä mä siltä halusin. Olin itse ja Ransu oli liian kaukana lampaista. Onnistuin kuitenkin ja päästiin tekemään kuljetusta ja Ransu hakemaan lauman kanssa tasapainoa. Alussa Ransu yritti ajaa laumaa liian nopeasti mun jaloille. Sen vahvuus on liike lampaiden liikuttamisessa, mun silmään Ransu liikkuu tosi kauniisti kun se paimentaa. Mun piti ojentaa Ransua siitä että äläpäs aja sitä laumaa mun päälle. En puhunut sille kuin muutaman kerran kun kutsuin sitä töihin kun se jäi vähän kauemmas laumasta odottamaan. Muutaman kerran komensin sitä liian nopeasta ajamisesta. Sen yhden kerran jälkeen siihenkin riitti ärähdys ja sauvan heilautus kohti. Takaperin kävely oli yllättävän helppoa kun pystyi hallitsemaan koiraa ja siten lampaiden vauhtia. Kun oli itse rauhallinen ja selkeä, koirakin oli rauhallinen ja lampaat samoin. Tehtiin kahdeksikkoa ja käännöksiä ja meni hyvin. Välillä mun piti lähettää Ransu hakemaan lampaat mulle uudelleen. Sujui hyvin ilman ulkopuolisen ohjeita ja jatkettiin kuljetusta. Lopetettiin hyvään kuljetukseen ja kutsuin Ransun luokse kiitettäväksi. Se on aina niin iloissaan kun saa tulla mun luo. Ai että olin meistä ylpeä ja etenkin meidän yhteistyöstä : ) Aloin tosissaan miettiä että vieläkö mahtuisin mukaan, joko meillä riittäisi rahkeet taipumuskokeen suorittamiseen elokuussa. Tässähän on yksi leirikin välissä… Me periaatteessa tehtiin tuossa aitauksessa jo se taipumuskoe ja pyöröaitauksessa se on tietyllä tapaa vielä helpompaa koska ei ole nurkkia ja ympärillä on näkyvät aidat. Tai ainakin niin mä ajattelen. Sunnuntai oli tosi hyvä päivä ja harmittaa kun en ehtinyt nakata kenellekään kameraa että olisi videota. Katsotaan onko paikalla olleet sitten ottaneet meistä valokuvia, niistäkin silti jotain näkee vaikka video olis ollut itsekin kyllä kiva katsoa.

Sunnuntai-iltana ajeltiin kotiin ja mulla oli kyydissä kaksi väsynyttä koiraa ja minä itse ravun väriseksi palaneena. Tyhmä minä kun en älynnyt aurinkovoidetta ja sitä että kauanko oikeastaan olinkaan auringossa. Mulla jäi into päälle ja odotan heinäkuun leiriä kuin kuuta nousevaa! Katsotaan mitä sitten tehdään ja mitä tapahtuu, nyt mulla oli selvästi kypsynyt koira, jonka kanssa ei tarvinnut käydä tahtojen taistelua siitä tehdäänkö vai ei. Vähän meinattiin sunnuntaina että mennäänkö niitä lampaita hakemaan ja miten. Ja saako niitä ajaa mamman päälle. Mutta kun tein selväksi että ne mennään hakemaan ja sinä tiedät miten ja niitä ei ajeta liian nopeasti niin hyvin meni. Se kiire joka ensin tuntui olevan kun lampaat ajoi musta edelle, ratkesi sillä kun teki koiralle selväksi että MINÄ päätän miten nopeasti mennään. Eikä ainakaan vaikeuta asioita että Ransu on niin fiksu ja nopea oppimaan… että sitä odotellessa kun se tosissaan kyseenalaistaa mut ja otetaan sellainen takapakki että ohjaaja ajattelee että never again tätä lajia… Meille askarrellaan nyt kotiin paimennussauva ja katson saanko sillä tolkkua tuohon vahtimiseen. Ransulle se sauvan paine tehoaa tuolla paimentaessa, joten Sinikan mukaan voin kokeilla sitä kotona kertoakseni Ransulle ettei sen tarvi olla täälläkään niissä tilanteissa vastuussa.

Jostain syystä tänään on ollut niin väsyneitä koiria ettei ole tarvinnut kysellä, mitä tehtäis… Huomenna alkaa agilityn alkeiskurssi, jonne myös Liinu on osallistumassa – tosin rajoitetusti mutta kuitenkin. Lähinnä harjoitellaan yhteistyötä häiriössä, esteitä opetellaan vähitellen lisää omissa treeneissä. Jos homma sujuu yli odotusten niin kasvatetaan sitten tavoitteita. Mulla ei ole tuon kanssa kiire, olkoon vapaasti pentu. Keskiviikkona on alo/arkitoko ja sielläkin me jätetään muille kaikki pilkun viilaaminen ja tokoliikkeet, meillä on ihan omat tavoitteet sen kurssin varalle :D Liinu yllätti mut jo paimennusleirillä miten se malttoi totella ja kuunteli vaikka oli toisia koiria, ihmisiä ja hajuja. Mun pikkuvauva täyttää tällä viikolla jo 6kk : ) Pakko vielä kirjoittaa sunnuntai-aamusta kun oltiin pihalla ja sinne tuli kanalauma. Ajattelin kun Liinu oli irti että nyt kohta kanat sinkoilee sinne tänne höyhenet pöllyten, niin vielä mitä! Liinupa alkoikin paimentaa niitä kanoja. Sillä oli häntä ja pää matalalla ja se kulki kanojen takana, ei hätistelymielessä vaan se paimensi varovasti niitä kanoja. Kutsuin sen kyllä sitten pois mutta tulipa vaan mieleen että millainen tapaus mua odottaa heinäkuussa kun Liinukin pääsee lampaille.

Hemmottelupäivä

Blogger on ollut toimintakatkolla, joten kirjoitin torstaina blogitekstin valmiiksi:

Koirilla oli molemmilla hemmottelupäivä hieronnan muodossa. Ransun kanssa aamu alkoi 9km pyörälenkillä ja oli vissiin vähä hoitolajakson aikana pötkäleelle kertyny virtaa. En meinannu saada sitä ravaamaan kun nopeus ylitti 10km/h vaan se vaihtoi laukalle. Mentiin puolet matkasta toiseen suuntaan ja toinen puoli takaisin. Päästin sen irti noin kolmen kilometrin matkalle. Siinä vaiheessa kun käännyttiin takaisin, tultiin 2km varmaan vähän päälle viidessä minuutissa! Mun piti polkea koko ajan yli kahtakymppiä että pysyin Ransun mukana :D Se meno olis varmaan vieläki jatkunu mutta tultiin taajama-alueelle ja talojen läheisyyteen niin otin Ransun takas kiinni. Vasta n. 1,5km ennen kotia se malttoi ravata vaikka nopeus nousi 12km/h. Eli ilmeisesti vasta siinä vaiheessa alkoi tuntua että tarttis vaihtaa taloudelliseen raviin… Oli kyllä aivan mahtava pyöräilyilma.

Liinun kanssa lähdin metsälenkille. Käytiin ehkä noin 20-25min kävelylenkki metsään ja kylläpä pikkulikka malttoi pitää hienosti kontaktia kun oli kahdestaan mun kanssa. On se kyllä ennenkin huomattu että kyllä mä silloin kelpaan kun Ransua ei oo… Liinulla oli kanssa virtaa kuin pienessä kylässä. Menin siltä kerran piiloon ja toinen juoksee ilosesti ohi. Kävi jossain kääntymässä ja mä jo nousin takas polulle että nyt se pinkoi taas kotia. Ei kuitenkaan vaan kohta huomasin että sieltä se tulee takaisin päin ja menin ”vähän” helpompaan piiloon, yhden männynrungon taakse (ihan niin kuin se olis mut kauhean hyvin piilottanu) ja taas veti ensin ohi mutta kääntyi kumminkin muutaman metrin päässä sen näköisenä että hetkinen tuossa tais kumminkin olla jotain! Turha odottaa mitään riemukasta jälleennäkemistä vaan tuntui että Liinu kävi lähinnä mun luona toteamassa että ”no niin emäntä huono pila voit jo tulla pois sieltä kyykkimästä että voidaan jatkaa lenkkiä…”

Iltapäivällä Minna tuli hieromaan koirat. Tällä kertaa molemmat koirat. Ransun ihan kunnolla ja Liinulle tehtiin sellainen ikään kuin tilannekatsaus että miltä se koira tuntuu. Minusta Liinu on jotenkin ”taipunut” vasemmalle. Siis kääntyy paremmin vasempaan ja laukatessakin välillä huomaa että peräpää ikään kuin hakeutuu vasemmalle sivuun. Ajattelin että siellä voisi olla jossain kohtaa jotain ongelmaa tai poikkeavaa koska ei tosiaan pennun lailla tee tuota molemmille puolille tasaisesti vaan nimenomaan vasemmalle.

Ransu pääsi ensin Minnan käsittelyyn ja hän totesi jo vähän aikaa Ransua tunnusteltuaan että ”tämä ei ole koko talvena ollu näin hyvässä kunnossa, lavatki niin hyvin auki että eihän näitä tarvi juuri edes hieroa.” Aiemmin niitä on kuulemma pitänyt jonkin aikaa hieroa että ne tuntuu samoilta. Selässä oli jotain ihan pientä, ja vissiin takajaloissa ihan pientä mutta koko koira oli kuitenkin paremmassa kunnossa kuin vielä yhtään kertaa Minnan hieromana (ja luultavasti sitä ennenkään). Minna kehui että liikkuvuuskin on tosi hyvä että tosi notkeat ja pitkät venytykset pystyy sille tekemään. Ransu oli aivan taju kankaalla koko hieronnan ajan. Mikäs siinä oli nauttiessa kun ei mitään paikkaa kiristänyt eikä jumittanut. Saattaa myös olla että kolmen päivän hoitolajakso ja 9km pyörälenkki samalle aamulle väsytti ja rentoutti myös mutta onhan se selvää että helpompi se on hieronnastakin nauttia kun ei tarvi jumeja aukoa. Tosin Ransu antaa aukoa ne jumitkin ihan hyvin kun tietää että se olo siitä sitten helpottaa ja muuttuu mukavaksi kun vähän ajan kestää sitä että niitä inhottavan tuntuisia paikkoja käsitellään. Ransu oli kuulemma saanut takajalkoihin lisää lihasta ja tokihan minä olin siitä tyytyväinen : ) Muutenkin Minnan mielestä Ransu on tasapainoisen hyvässä lihaskunnossa kauttaaltaan, että sen kanssa ei tarvi kiinnittää huomiota johonkin tiettyyn kohtaan, esim. takapään lihasten tai selän vahvistamiseen. Olipas kiva kuulla sellainen ”tuomio”. Ja onhan Ransu nyt saanut ihan kivasti pyörälenkkiä tässä kevään aikana, 105km taisi tulla aamun lenkillä täyteen, mittarihan on nollattu kun käännettiin kellot kesäaikaan eli vajaassa 2 kuukaudessa. Nyt kun ilmat paranee niin tulee varmasti pyöräiltyä enemmän. Oma osansa on varmaan hyvään kuntoon silläkin että on käyty metsässä aika paljon, ja aika huonokulkuisessakin maastossa (missähän se mun kunnon parantuminen viipyy…?) välillä.

Liinu hierottiin elämänsä ekaa kertaa. Minna tunnusteli sen takapäätä kun kerroin sen mahdollisista ongelmista ja huomasi heti että toiselle puolelle se varaa paljon enemmän painoa kuin toiselle. Myös diagonaalisesti Liinu oli selvästi heikompi toiselta puolelta, joten niitä harjoituksia sitten lisää. Takajaloissa on kuulemma neidillä kunnon reisilihakset ja muutenkin on ikäisekseen hyvässä lihaskunnossa. Kiitos Acana, kyllä sillä hyvin kehittyy : ) Ja kiitos metsälenkit, epäilenpä että jotain vaikutusta silläkin kun Ransun kanssa rymyää mättäikössä… Siitä on hyvä jatkaa, kun saa jo pentuna hyvän lihaskunnon, sitten myöhemmin kun agilityakin alkaa vakavammin harrastaa. Nyt keskitytään siihen että tehdään Minnan neuvomia harjoituksia tuon takapään tasapainottamiseksi ja pidetään edelleen hyvää lihaskuntoa ja hoikkaa kroppaa yllä. Liinulla oli myös vasemmassa takajalassa tosi kireä paikka, jota Minna hieroi jonkin aikaa. Ensin veikkasi sitä kasvukipujen myötä syntyneeksi mutta kun toisella puolella ei ollut niin totesi että oli se puoliero niin suuri että jonkinlainen tapaturma täytyy olla tapahtunut toiselle jalalle. En keksi muuta kuin sen että ne on Ransun kanssa leikkineet ja Liinu on satuttanut siinä jalkaansa, Ransu kun on välillä aika raisu leikkikaveri Liinun kokoon nähden. Mutta sen jälkeen kun tuo jalka ja koko pentu oli hierottu kuntoon, Minna kokeili vielä samoja juttuja kuin alussa ja totesi että heti muuttui tilanne tasapainoisemmaksi. Liinu näytti kävelevänkin hetken käsittelyn jälkeen sillai että ohoh mullako on kivan tuntuinen toinenki takajalka :D Minna kehui että ikäisekseen malttoi olla yllättävän hyvin paikallaan, vaikka toki sitä piti yrittää rimpuilla katsomaan mitä siellä jalalle tehdään ja kääntyä selälleen (kun mahaa ei jostain syystä hierottu yhtään). Minäkin kieltämättä yllätyin pikkulikan rentoutumiskyvystä. Ei nimittäin jännittänyt tippaakaan sitä että vieras ihminen laittoi kyljelleen ja kävi koko kropan läpi vaan välillä jopa silmät luppasi että tämähän on aika ihanaa… Kuis muutenkaan se Ransukin makais silmät ummessa taju kankaalla ja näyttäis puusta pudonneelta kun hieronta loppuu ja Minna puhelee että sais nousta ylös : )

Meidän agiliidot on ollu viime aikoina aika vähissä, kisoista on aikaa kuukausi ja treeneissäkään ei olla taidettu käydä sen jälkeen kuin kerran. Ens viikolla sitten ohjatut agireenit ja pitäis sitä taas ottaa aktiivisemmin targetiakin että sen sais joskus siirrettyä puomillekin. Oon nyt kuitenkin päättänyt että hätäilemällä ei tuu hyvää ja nyt kun on alettu puomi opetella uusiksi niin sitten se opetellaan kunnolla. Katsotaan miten se onnistuu kun on kaks vuotta tehty tällä tavalla mutta millään vippaskonstilla se ei ainakaan onnistu enkä usko mihinkään helppoon ratkaisuun. Veikkaanpa että sieltä pääkopasta ei niin vain naksauteta pois sitä että siitä puomilta vaan juostaan sata lasissa vaan että siihen pitää pysähtyäkin… Voihan tästä olla tuloksena sekin että meidän puomin alasmenokontakti on kohta ihan sekaisin :S Mutta nyt ei olla menty kuukauteen puomia ollenkaan – eikä mennäkään ennen kuin tuo target siirretään puomille. Ransu oppii nopeasti mutta nyt pitäis silti malttaa edetä tarpeeksi hitaasti. Seuraavat kisat taitaa yhä olla KLAGissa heinäkuussa, vaikka ehdin suunnitella Helatorstaille kisoja mutta kun ei ole hypäriä vaan kaks agirataa niin eipä sitten mennä niihinkään.

Sen sijaan viikon päästä paimennusleirille, jeeee!

Metsäilyä ja uimista

Ollaanpas me oltu ahkeria ja liikkuvaisia. Molempien kanssa on hieman treenailtu targetia, Ransu oli aivan huipsa poika viimeksi. Seistä tökötti kuin tatti ja katsoi minua, pääsin sitä muutaman kerran vapauttamaankin alustalta. Musta tuntuu että se on pikku hiljaa hoksaamassa jutun juonen. Ransulle mä osaan jotenkin paremmin kertoa mitä mä siltä odotan kun tuolle touhusanterille :D Ja onhan se jo oppinut oppimaan ja lukemaan mua milloin olen tyytyväinen. Palkkasin alustalla olosta naksulla ja annoin luvan poistua - siitä ei palkkaa. Ransu hakeutui heti uudelleen alustalle ja taas pääsin palkkaamaan. Liikuin itse eri suuntiin siinä samalla kun se seisoi paikallaan ja kehuin ja sitten naksauttelin ja kävin palkkaamassa. Tuota sivusuunnassa liikkumista pääsee varmaan harjoittelemaan kunnolla vasta sitten kun tuo siirretään puomille. Mutta eipä se nytkään juuri välitä vaikka vähän hypähtelisin tai liikkuisin mihin. Liinun kanssakin meni paremmin, mutta yhä se tarjoili sitä nuuhkaisua. Sain kuitenkin senkin kanssa tehtyä joitain aika hyviä ja Liinuhan ei malttais tulla siitä targetilta pois vaan kun annan vapautuksen niin se pitää houkutella alustalta pois ja sittenkin se ryntää heti sinne takaisin. Tai ainakin sinne päin :P Hieno silläkin on yritys ja Liinun kanssahan tuota on aikaa treenata vaikka kuinka eikä haittaa vaikka se jää edistymisessä Ransusta jälkeen. 

Ransulle sen sijaan olis toivottavaa saada puomi kuntoon KLAGiin mennessä, en meinaa luultavasti kisata sen kanssa ennen sitä eli heinäkuun alussa seuraavat kisat. Tulee lähes 3kk kisatauko mutta tehdään se aika töitä treenikentällä niin jospa me oltais sitten entistä ehommat kun kisaradalle taas lähdetään. Ransun kanssa tärkein on saada tuo puomi opeteltua ja siihen pitää panostaa ja antaa aikaa. Onhan meillä tässä paritkin ohjatut agireenit sitä ennen mikä ei haittaa. Mulla on muutama treeni-idea muutenkin mitä pitäis Ransun kanssa harjoitella, siis sellainen yksittäinen asia, onneksi alkaa tuntua vähitellen siltä että ainahan ne kouluttajat tuo jotain treeninaihetta mutta että ne aiheet alkaa vähentyä kuitenkin. Aina voi hioa ja hinkata ja näköjään välillä mennään takapakkia mutta ei mitään isompaa. PAITSI se että mun pitäis opetella ohjaamaan kokonaisia ratoja ja se meillä onkin nyt suunnitelmissa, tehdä meidän ongelmakohtia sisältäviä ratoja treeneissä ja suorittaa ne kisanomaisesti. En keksi miten muuten se pakka alkaa pysyä koossa kun ne lyhyet pätkät menee mutta jos on täyspitkä rata joka ei ole pelkkää vierellä juoksemista niin jossain vaiheessa herpaannun enkä ole tarkkana. Tuollaisia virheitä ei tarvis kyllä mennä kisoihin hakemaan joten tässä kisatauon aikana ei suinkaan pidetä treenitaukoa silti. Paitsi jos tulee ihan kauheat helteet yötä päivää niin ettei yön viileydessäkään jaksa treenata :D

Eilen käytiin metsälenkillä. Oli aika lämmin ilma ja koirat meni kieli pitkällä. Mentiin Villenjärven kautta ilvesmetsäautotielle ja siellä kuntoiltiin metsäkoneen jälkiä pitkin. Huh sanoo emäntä. Itsepähän sinne menin mutta saipa nostella jalkoja ja katsoa muutenkin mihin astuu. Joku kerta vielä taitan jalkani siellä... Ilma oli kyllä niin mainio! Liinu oli myös nyt jotenkin hieno pimu ja piti muhun paremmin katsekontaktia. Kerran Ransu lähti vähän seuraamaan jotain hajua (?) omaan suuntaansa ja mä olin kyllä aikonut siitä mennä mutta päätin vaihtaa suuntaa niin Liinu lähtikin mun perään eikä Ransun! Ohhoh oli varmaan ensimmäisiä kertoja että teki niin. Ehkä siitä on jotain hyötyä että on tehty sen kans noita targetjuttuja kahdestaan niin minäkin olen edes vähän mielenkiintoinen? Tuumin matkalla että poiketaan Villenjärven kautta ja käydään kokeilemassa josko uitais. Heitin Ransulle ison kepin veteen vähän matkan päähän ja se lähtikin uimaan. Se muuten ui nyt ekaa kertaa tuossa lyhyessä turkissa ja näytti vedestä noustessaan ja vähän aikaa puisteltuaan ihan joltain katurakilta :D Niin se kyllä näytti pitkäkarvaisenakin kun turkki oli vielä enempi sotkussa. Vaikutti niinkun se ois nyt mennyt mieluummin uimaan kun viime kesänä, vaikka vesi oli kylmää. Liinu kasteli vähän jalkojaan, pikkasen sillä teki mieli mennä uimaan Ransun perään mutta rohkeus ei taas ihan riittäny. Nostin sen rantaveteen pari kertaa ja se seisoi siinä hetken että oho mitä tapahtui kunnes loikkasi äkkiä hiekalle :) Ransu nouti keppiä ja sitten oli hurja takaa-ajo rannalla. Kumpikin selvästi virkistyi kastautumisesta vaikka Liinu ei uinutkaan. Kyllä se vielä ui, kunhan mennään montulle ja uin itsekin. Siellä voiskin muuten käydä hietikossa vähän kuntoilemassa - siis minä itsekin - ja nevallekin pääsis Ransun kanssa, Liinu on vielä liian pieni ja olis sille liian raskasta. Ai että ihanaa kun on taas sula maa :)

Metsälenkistä tuli jotain 4-5km ja otettiin välissä nokoset ja lähdin Ransun kanssa juoksuharjotusta tekemään. Jätin Liinun yksin kotiin ja kameran kuvaamaan. Meinasin mennä pyörällä, olis tullut yhteensä 10km lenkki, mutta ilta alkoi viilentyä enkä oikein tienny mitä pukisin päälle että tarkenee pyöräillä mutta ettei tukehdu juostessa. Niinpä mentiin autolla ilvesmetsäautotielle ja jalkauduttiin vasta siellä. Tein matkassa oman ennätykseni, mä jaan tuon harjotuksen aina puoliksi ja menen pois päin puolet ja puolet tuun takaisin. Ehdin hölkätä muutaman kymmenen metriä pidemmästi. Aurinkokin laski ja alkoi tulla vilpoinen. Että mä nautin. Kunhan ei anna mielikuvitukselle liiaksi tilaa... tai alkaa nähdä ilveksiä, susia, KARHUJAKIN. Tultiin kotiin ja kuuntelin että mitämitämitä meillä on kotona hiljaista?!?! Uskomatonta. Liinu ei kyllä jäänyt räykyttämään lähtiessäkään, kitisi ja piippasi kyllä mutta ei yrittäny komentaa. Videolta aloin sitten katsoa että miltä kuulostaa niin siellähän oli oltu harvinaisen kiltisti. Pisin pätkä minkä löysin satunnaiskelauksella oli 3min hiljaisuutta. Ihan kiva. Ja kun se oli ollut aika paljon sellaisia lyhyitä pätkiä hiljaa ja sitten hetken aikaa haukkunut ja äännellyt ja sitten taas hiljaa. Eikä se haukkuminen ollut niin intensiivistä ja vaativaa kuin aiemmin vaan koko koira oli paljon rauhallisempi haukkumisesta huolimatta. Ehkä se oppii vielä jonain päivänä olemaan yksin? Edistystä on tapahtunut, 45min ei enää tarvinnut haukkua koko aikaa tai rynkyttää porttia. Oli se sitäkin tehnyt mutta ei niin kiihkeästi. Jonain päivänä se kärsivällisyys toivottavasti palkitaan.

Illalla otin ne vielä mummulaan mukaan kun haettiin Antti sieltä ja virtaa riitti vielä lähes puolen tunnin pihalla riehumiseen. Liinukin päästeli sellaista kyytiä että oksat pois :P Ransulle se ei pärjää silloin kun Ransu tekee tosi äkkinäisiä käännöksiä, mutta kun Liinu on takaa-ajettavana ja se saa itse määrätä suunnan niin Ransulla on sen perässä jo pysyminen! Niillä on se tyyli että edellä olevaa hännästä kiinni ja pysäytys.

Nyt lähdetään äitienpäiväkierrokselle ja pääsevät koissut sitten juoksentelemaan maalaismaisemiin. Toivottavasti Liinu antaa tunkion ja likaojan tällä kertaa olla...

Tavoitteita kohti...

Tiistaina ja keskiviikkona meidän siniharmaat pääsi yhteislenkille mustan ja keltaisen otuksen kanssa :) Tiistaina käytiin Pappissaaressa ja olihan ne hyvän hajuisia kun ei sitä voi pitkospuita pitkin mennä vaan suolla rymytä. Noh mä en ota ressiä vaikkei lenkin jälkeen oliskaan ihan niin freshejä koiria, eihän sitä ole itsekään... Laitoin ne portin taakse ja lähdin esteiden kunnostukseen pariksi tunniksi lenkin jälkeen. Kun tulin takaisin ja katsoin lattiaa niin siellä oli pikkanen hiekkalaatikko portin takana. Juomakuppikin muistutti allasta hiekkapohjalla. Mistähän mahtoi ne hiekat ja roskat tulla... Kun pitkin lattioita pyöri muutenkin varpuja ja muita oksanpätkiä. Löysin sitten itseni keskellä yötä imuroimasta lattioita.

Keskiviikkona meillä oli tarkoitus sitten lenkkikaverin kanssa vähän juostakin kun mulla on yhä se tavoite voimassa että jaksaisin juosta 5km heinäkuun alussa. Pari kuukautta aikaa ja ehkä mulla on toivoa. Jaksoin ihan hyvin juosta ne pätkät, meni kai meillä ainakin muutama sata metriä kerrallaan? Ajasta en tiedä kun Outi varmaan huijasi ja ne "kaksminuuttiset" tais olla jotain ihan muuta :D Yritän pysyä kuitenkin tuossa ohjelmassa, kun sillä ei ainakaan jalat kipeydy. Meinas tuosta keskiviikon tunnin lenkistä olla vähän jalat ja alaselkä hellänä eilen mutta ei nyt isommin kuitenkaan. Positiivista kun luulee jaksaneensa hölkätä 2min niin on sitten jaksanutkin enemmän. Ei olis kyllä muutama viikko sitten onnistunu. Koiratkin sai taas lenkkeillä kimpassa eikä Liinullakaan ollut mitään vaikeuksia pysyä isompien matkassa. Ransu teki heti lenkin alkuun temput ja kävi pissaamassa Ronja-neidon niskaan kun se oli pissalla... Melko röyhkeää :P Se nykyään merkkaa varmaan joka ikisen Liinunkin pissan päälle. Ilmeisesti ei enää haise niin pikkupennun pisulta kun ei se vielä kuukausi sitten välittänyt muuta kuin nuuhkaista ne. Ei kai meidän vauva vaan kasva pikkuhiljaa...?

Eilen kävin Ransun kanssa pyöräilemässä 9km. Olis tehny mieli tehdä pidempikin lenkki vaan kun olin niinkin aikaisin kuin 22.30 aikaan liikenteessä niin ei ollut enää kovin lämpöinen (lue: pari astetta plussalla) ilma ja tuppas käsiä palelemaan. Venyttelin Ransun pitkästä aikaa. Jäänyt ensinnäkin tuo pyöräily ihan liian vähälle ja venyttely samoin, mutta ihan vetreältä se poitsu tuntui. Antoi ainakin hyvin venytellä kaikki jalat kaikkiin suuntiin. Viime aikoina on tosiaan lenkit painottuneet enemmän tuonne metsässä liikkumisen puolelle ja jäänyt ravuuttaminen vähemmälle.

Tänä aamuna otettiin target-harjoitukset molempien kanssa. Sitä tulee tehtyä kans ihan liian vähän. Kun mä en vaan osaa treeniä koirien kans montaa kertaa päivässä samaa asiaa, mutta taidan kuitenkin ennen kuin lähden esteitä maalaamaan, ottaa vielä toisen kierroksen. Ransu oli oikeinkin täpäkkänä ja kaivoi vähemmän kuin ennen kun huomasi että ou jee parhaiten palkka tulee kun ensin kaapaisee ja sitten seisoo kuin tatti ja katsoo autuaana mammaa... Ei kyllä päästy sen kanssa kovin pitkälle tuossa paikallaan olemisessa, Ransua sain kuitenkin vapautettuakin jo joitain kertoja siitä alustalta. Jospa se kohta hoksais että ai tässä täytyy olla ja odottaa kun kerran lupa tulee sitten poistumiseen erikseen. Ransun kanssa siirryin ja liikuin myös itse enemmän kun se näkyy sen vähän paremmin kestävän. Ransu oli ihan hyvä ja pätevä! No entäs sitten Liinu... Liinu pomppi kuin vieteri kun lähdettiin alustan kanssa pihalle. Pari kertaa onnistuin naksauttamaan siitä kun se oli alustalla kyllä ihan hyvin mutta nuuhki maata... Ja sen lisäksi palkkasin pari kertaa heittämällä namin sen jalkoihin enkä kädestä kun se lähtee niin herkästi tulemaan mua kohti ottamaan palkan. Kiitos näiden se vissiin totesi että ai tässä pitääkin nuuhkia jotain kohtaa nurmikosta mikähän se kohta mahtaa olla...?! Se seisoi alustalla tai sen vieressä ja yritti nuuhkaista eri kohtia. Juu hyvää oli yritys mutta voi Liinu-pieni miten mä sulle sen kertoisin että sä teet oikein kun seisot siinä alustalla mutta nuuhkia ei tarvi ympäriinsä. Lopussa jo tuntui ettei se enää yhdistänyt ollenkaan siihen alustalle menoon sitä palkkaa vaikka palkkasin sen sitten siitä kun seisoi alustalla ja katsoi minuun. Voi argh. Noh mennään nyt katsomaan josko saisin palkattua sitä taas ihan oikeasta asiasta.

Liinu muuten haukkui eteisessä oven takana kun olin Ransun kanssa pihalla - osan aikaa. Oli se kai hiljaakin hetken aikaa, keskityin niin Ransuun etten huomannut milloin se mahtoi lopettaa. Sitten lähdin käymään kaupassa ja varsin otin Ransun mukaan että Liinu jäi about 20min yksin. Puhelin sattui soimaan kun olin lähdössä ja Liinu haukkui ja rynkytti porttia. Lähdin ja kuulin kauas pihalle kun se jatkoi haukkumista. Ajattelin että just joo tää on niin tätä. Tultiin takaisin ja kävelin kohti kotipihaa. Ei kuulunut haukkumista. Tulin portaiden eteen - ei haukkumista enkä kuullut portin rynkytystäkään. Päiväkodin pihalla oli kyllä vähän hälinää mutta uskoisin että olisin kuullut jos se olis rynkyttänyt porttia. Äkkiä sisään ja siellähän se likka istuu kiltisti portin takana. Ohhoh en olis uskonut. Olisko sen aivonystyröissä joku liikahtamassa? Nimittäin tähän asti oon saanut joka kerta hiippailla hiljaa oven taakse, kytätä ja kuunnella ja odottaa että koska tulee haukkumiseen hetken tauko että voin mennä sisälle. Tai sitten tämä oli vain sellainen hetkellinen häiriö tai se kuunteli mitä ulkona tapahtuu. En uskalla ajatella että tässä oltais oikeasti edistytty. Mutta taidan kuitenkin taas laittaa seuraavalla kerralla kameran kuvaamaan niin näen miten kauan se haukkuu. Piti käydä tarkistamassa huoneessa että ootko pissiny lattialle (no ei tietenkään) tai ootko vetäny pöydältä tavaroita alas tai näkyykö lattialla jotain rikottuna mutta ei mitään. Se on varmaan haukkunut aikansa portin takana ja istahtanut sitten odottamaan meitä takaisin. Toivottavasti se ei ollut tehnyt sitä just kun ajettiin parkkipaikalle vaan olis ymmärtänyt jo aiemmin.

Jaa-a, nyt tekemään vähän vielä targetia ja sitten esteiden maalaukseen... huoh. Illalla Ransun kanssa BH-treeneihin, saapa nähdä saanko todeta het alkuunsa ettei Ransu tule selviämään BH-kokeesta. Enkä edes tiedä miksi haluan sen suorittaa kun ei me harrasteta mitään pk-lajejakaan... Sitä jälkeä haluaisin mutta en tiedä sitten pk-jälkeä vai jotain muuta. Mä toisaalta toivoisin että schapendoesilla säilyis pk-oikeudet mutta kertoo kai sekin jotain kun niitä tuloksia ei tule että onko tämä palveluskoirarotu tai palveluskoirarotuna kovin suosittu vaihtoehto. Taitaa painottua tuonne tokon ja agilityn puolelle nämä schapejen harrastamiset (jos näyttelyitä ei lasketa) enemmän kuin varsinaisesti pk-lajeihin - ainakaan kisamielessä. Harrastelu on sitten toinen juttu.