Mun ihana, taitava Ransu :)

Eilisestä hellepäivästä huolimatta illalla oli ohjatut agitreenit. Kertaalleen ehdin ne jo perumaan Essin lääkärikäynnin takia, mutta sitten kun treenitkin siirtyi niin varasin paikan uudelleen... Oltiin klo 20-22 ryhmässä ja edessä oli 20 esteen täyspitkä agilityrata. Onneksi ei ollut puomia, joten pystyttiin suorittamaan rata jättämättä mitään esteitä välistä.

Mä sovin että Ransun kanssa mennään medikorkeuksilla koska oli niin lämmin. Tuollaiset lukemat, n. 20 astetta vielä illallakin, ei sovi Ransulle ollenkaan. Käytiin uimassa ja vilvoittelemassa just ennen treeneihin tuloa. Kyllä tuntui vähän hassulta kun rimat oli niin matalalla, mutta me oltais menty madon vauhtia ja motivaatio olis varmaan ollut pian nollassa jos olis alettu tehdä täyskorkeilla esteillä. Vaikka tällä kertaa ohjaaja ei ollut ihan täys pökelö eikä jouduttu ottamaan toistoja kovinkaan montaa.

Heti kolmannella esteellä, joka oli hyppy, jouduin hankalan paikan eteen. Miten ohjata 90 asteen kulmassa olevat hypyt takaakiertäen vauhdikkaan lähtösuoran jälkeen tekemättä kauheita kaarroksia tai ajautumatta putkeen joka oli hyppyjen takana... Päätin tehdä jonkin jaakotuksen tapaisen ja sitten niistää toisen hypyn yli ja vielä persjättö siivekkeellä ennen sitä putkea. Muuten hyvä mutta maassa oli herkkuja ja Ransu ei ollut kontaktissa minuun. Ohjasin kuulemma oikein mutta koira ei keskittynyt. Eli tehtiin eka ne kaarrokset. Onneksi ei jouduttu ottamaan enempää toistoja kuin kahdesti, kun ensin tein mun valitsemalla tavalla ja sitten Johanna neuvoi toisen tavan. "Kuoletin" vasemman käteni ja ylläripylläri sain ohjattua niin että Ransu teki lyhyen hypyn mutta ei ottanut kieltoa. Näissä tilanteissa siis täytyy myöhemmin muistaa että vain koiranpuoleisella kädellä ohjaus, vastakättä (kahta kättä) ei tarvita.

Putkelta mentiin hienosti muurin taakse ja siitä persjättö. Taas vauhti ehti kasvaa ja pitäisi tehdä lyhyt hyppy seuraavalle esteelle. Ja taas oli uusi putkiansakin siellä takana. Mä ajattelin valssata, ja vaikka valssasin ajoissa, niin silti se ei ollut riittävän tehokas vauhdin hidastaja ja hypyn pituudessa (tai oikeastaan lyhyydessä) jäi parannettavaa. Taas sama tyyli kuin kolmosella mutta nyt eri kädellä, ja johan teki mahtavan lyhyen hypyn, kääntyi tiukasti ja sain hienosti ohjattua seuraavat esteet. Hehkuin tyytyväisyyttäni kun radan sivusta kuului huuto "aivan LOISTAVA!" Putkelta oli suora lähestyminen kepeille ja Ransuhan haki hienosti. Ja pujotteli hemmetin hyvin! En voi käsittää mistä sillä riitti intoa ja virtaa pujotella varmaan 4-5 kertaa yhteensä kepit ja aina yhtä vauhdilla. Yhdellä kerralla niin vauhdilla että rytmi meni sekaisin ja jäi pari vikaa väliä pujottelematta. Johannakin nauroi että menipä se kovaa :D Mä palkkasin virheestä huolimatta koska yritys oli niin hyvä ja lähes onnistunut.

Toisella kierroksella jatkettiin tuosta rata loppuun, joka alkoi tanskalaisilla aidoilla ja kahdella välistävedolla siinä. Ei olla tehty pitkiin aikoihin välistävetoharjoituksia kolmella hypyllä. Nytpä tehtiin ja nehän meni hyvin! Kolmesti yhteensä tehtiin, ekalla kerralla minä sain noottia siitä että otan tarpeettoman monta askelta takaperin. Mä teen edelleen niinkuin opin Elinan koulutuksessa viime vuonna nuo välistävedot kun ne on minusta varmimmat noin vaikka joutuukin vähän kääntämään kroppaa enemmän. Vedelkööt muut vastakädellä välistä mutta mua se ei ole varmuudessa kyllä oikein vakuuttanut. Ja kun jalat ja kroppa taipuu niin mikä ettei. Toisella kertaa vähensin takaperin askellusta ja meni vähintään yhtä hyvin. Viimeisellä kerralla kun tehtiin koko rataa, päästin Ransun hypylle aavistuksen liian aikaisin ja se sekunnin murto-osa jonka se oli ollut tulossa välistä, vaihtui takaakierroksi. Mä en välittäny vaan jatkoin koska itsepähän ohjasin niin.

Välistävetojen jälkeen oli suora putki ja siinä putkijarrutus hypylle. Taas olin itse ajatellut eri tavalla ohjata, mutta Johannalla oli jälleen kerran fiksumpi ratkaisu. Jota en olis itse tullut ajatelleeksikaan. Mutta sillä tavalla sain itse sijoituttua paremmin, oikaistua kuin huomaamatta Ransun hyppylinjaa oikeaan suuntaan ja en vahingossakaan voinut olla sen linjalla tai edessä. Toimi kuin tauti. Ohjasin hyvin ja Ransu tuli hyvin. A:n kontaktit otettiin mennen tullen hyvin, sitten piti ottaa pari uusintaa kun olin rataantutustumisessa muistanut radan väärin joten kun mulle selvisi siinä just ennen omaa vuoroa miten rata menee niin hiukan meni soveltamiseksi ja persjätön sijasta jouduinkin vauhdissa soveltamaan ja tein takanaleikkauksen. Hieno Ransu! Johanna sanoi että tosi hienosti muutin suunnitelmaa lennosta, kun sanoin että mä en ollut tutustunut rataan noin ja se yksi hyppy tuli mun eteen niin yllättäen etten voinut enää vaihtaa puolta joten ainoa vaihtoehto oli leikata takana. Toisella kerralla tämäkin sitten kuten suunnittelin. Olin jo tässä vaiheessa tyytyväinen, ettei me oltu kertaakaan jääty hinkkaamaan mitään, vaan oltiin päästy hyvin eteenpäin ja silti käyty ongelmakohdat läpi niin että jäi hyvä suoritus viimeiseksi. Ohjaaja vaan oli skarppina niin koirankin oli helppo tulla perässä eikä tullut niitä "ohops, otetaan uusiksi!" -toistoja yhtäkään koko iltana.

Lopuksi tehtiin vielä koko ratapätkä ja muuten tehtiin puhdas rata mutta se "hyllytys" tapahtui siinä välistävedolla joka karkasi takaakierroksi. Saatiin kerrankin lähes täysin positiivista palautetta, mulla oli kuulemma todella hyviä ohjauksia ja Ransu meni hyvin. Se osaa ja tykkää kuulemma työskennellä mun lähellä, mikä on kyllä ihan totta. Johannan mielipide oli että saan olla onnellinen koirasta joka kestää ja haluaa työskennellä myös mua lähellä koska radat varsinkin kolmosissa on aika pitkälle sitä että mennään koiran kanssa lähekkäin ja piperretään. Noh ei toki aina ja on muutakin mutta se lisääntyy tasoluokasta toiseen. Ollaan viime kesänä viimeksi oltu Johannan opissa ja ollaan kuulemma kehitytty aivan hurjasti :) Niin me kyllä ollaankin, mä oon alkanut luottaa tuohon koiraan ja lopettanut ainakin lähes täysin sen turhan varmistelun ja odottelun. Muutenkin on löydetty Ransun kanssa sitä yhteistä säveltä nyt tämän vuoden puolella. Taas kerran oli treenien jälkeen kiva fiilis - mä nautin tuon kanssa tekemisestä! Se oli rentoa ja kivaa. Se tuntui helpolta vaikka rata ei ollut mikään ihan lälly vaan ehkä vaikeustasoltaan "ei liian vääntämis-kääntämis 3lk rata". Ransu oli innokas ja se oli täpäkkänä heti alkuunsa. Varmaan sekin on löytänyt tuosta lajista sytykettä ja ei varmaan vähiten siksi että ohjaaja alkaa pikku hiljaa osata ohjatakin. Onhan se vaikeaa koirallekin kun ohjaaja on aina myöhässä ja varmistelemassa ja täys tampio, hyvä koira ja taidot menee hukkaan jos ohjaaja ei osaa :P

Mä sitten juttelin Ransun kanssa kun syötin sille huippupalkaksi alatoopia, että sun kans on kiva nykyään tehdä kaikkea (paitsi käydä pihalla pissalla kun väkisin se kyttää reviiriään olisko mahdollisesti tunkeilijoita joista pitää ilmoittaa ja jotka pitää yrittää karkottaa). Agilityssa se on toiminut jo kuukausia hyvin, paimennus sujui viimeksi tosi kivasti ja se soveltuu Ransulle, tokoa se tekee innolla mun kanssa sen mitä tehdään ja rally-toko on sen kanssa hauskaa hupia ja aktivointia kun pötkäle on niin nakinhimoinen :) Lenkeillä mä vaan ihailen sen liikkumista ja sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta kun olen sen kanssa kahdestaan liikkeellä. Se on kyllä kaikin puolin niin mainion oloinen nykyään vaikka arjessa se aiheuttaakin välillä harmaita hiuksia... Taitaa poitsukin olla aikuistunut tässä kolmivuotispäivän kynnyksellä. Mä oon aina tykännyt siitä kun mä oon sille niin ykkönen ja se tykkää tehdä mun kans, kukapa ei tykkäis? ;) Ja kun se ei odota pelkästään sitä nakkia vaan siitä on kivaa sekin kun mä huomioin sitä muutenkin positiivisesti.

Olen lukenut paristakin blogista jostain "malttileikistä", en nyt muista oliko sen nimi joku it's your choice tai jotain vastaavaa, mutta kuitenkin. Koira maahan ja tassujen päälle laitetaan nami kerrallaan ja jos koira ei ota, se saa namin omistajan kädestä. Niitä nameja sitten laitetaan siihen ulottuville lisää ja koiran pitää itse ymmärtää valita että niitä nameja ei saa ottaa ja kun valitsee olla nappaamatta tassun päältä niin sitten saa siitä hyvästä namin emännältä. Ajattelin että helppo nakki Ransun kanssa, että taatusti onnistuu, Liinun kanssa en viitsi edes kokeilla. Ransu oli vähän ihmeissään mutta se ilme jolla se katsoi mua kun laitoin niitä nameja! Se oli niin nöyrän mutta samalla malttamattoman näköinen, muutaman kerran se vilkaisi nameja tassujensa päällä mutta tajusi heti että niitä ei oteta. Liinun kanssa ehkä sitten joskus 2½ vuoden päästä kokeillaan :D Sillä valuu kuola jo pelkästä ruokakupin näkemisestä ja sille ei meinaa muistua siinä ruuanhimossa mieleen mitkään istumiset tai maahanmenot...

Sen kanssa on muuten harjoiteltu näyttelykäyttäytymistä aamuisin ennen töihin lähtöä. Kävely sujuu vetämättä ja pomppimatta enimmän aikaa, ja seisookin se mutta toinen takajalka on toisen edellä ja häntä on aivan alhaalla. Liinu ei vaan kerta kaikkiaan innostu mun suullisesta innostamisesta. Toisin kun Ransu joka hetkuttaa vieressä vaikken sille edes puhuis mutta kun äänensävy on iloinen ja innostava niin Ransulle se on so what puhutaanko hänelle vai ei. Ravatessa se pitäisi saada katsomaan eteenpäin eikä vain vilkuilemaan eteen ja seisoessa en tiedä miten saan nuo jalat kuntoon kun asetella ei voi kun toinen menee siitä vähän jäihin. Yksin siis sujuu joten kuten omalla pihalla, on ihan toinen kysymys miten sitten näyttelyissä hälinässä ja toisten koirien keskellä. Pahus kun tuli nämä helteetkin niin ei viitsi mennä tuonne kuumalle asvaltillekaan treenailemaan. Nooh jos Ransun kanssa on opeteltu alusta asti agility uutena juttuna ja kisaaminen niin Liinun kanssa se on sitten näyttelyt.

Nyt päiväunille, ja sitten jos keksittäisiin jotain hellepäivän aktiviteettia :)

Juhannus-harkkailua

Jäin tänään lomaleskeksi viikoksi, Antti antoi Ransulle sellaiset ukaasit että "pidähän tuo tyttölauma kurissa!" Hah haa meillä on kyllä vankka enemmistö nyt :)

Tästä päivästä tulikin aika lämmin, ja se taisi olla vain eduksi kun harjoiteltiin Liinun kanssa näyttelykäyttäytymistä. Pitäisi viitsiytyä sen kanssa treenaamaan jonnekin muuallekin kuin tuohon kotipihalle. Se katsoo enimmäkseen mua, mutta vilkuilee eteenpäin. Ravista en tiedä, miltä se näyttää, mutta tänään sille oli selvää missä kohdin sen kuuluu kulkea - eli ei yrittää keulia koko aikaa puoli metriä edelle. Selvisin jopa osan ajasta hihna löysällä. Tähän asti oon joutunut jarruttamaan sen vauhtia, katsotaan miten jatkossa kun on vilpoisampi ilma ja Liinukin enempi vauhdissa. Mun ei tarvi ainakaan vielä sen kanssa hölkätä saadakseni sen ravaamaan, tai joku viisaampi saisi sanoa kuljetaanko me liian hitaasti. Otin kourallisen kissanraksuja käteen ja seisotin Liinua. Nuo olikin hyviä, kun niitä mahtuu paljon käteen eikä ne heti lopu kun palkitsee. Jospa tuokin harjoittelu tuottaisi tulosta, pitäisi vaan useammin tehdä kun näyttelyt on ihan kohta. Ja ennen kaikkea mennä jonnekin vilkkaammalle paikalle harjoittelemaan. Alotokokurssillahan on ideana pitää kontaktia ja ohittaa toisia koiria, mutta nyt pitäisi mennä muista välittämättä ilman jatkuvaa tuijottamista. Ehkä ensi viikonloppuna otan Liinun mukaan kun mennään katsomaan KLAGia ja sunnuntaina kun kisaan yhden startin itsekin Ransun kanssa.

Ransun kanssa pyöräiltiin kentälle ja harjoiteltiin backlapia. Mulla oli joku ihmeen hinku lähteä kentälle jotain tekemään Ransun kanssa :) Oli tosin aika lämmin ilma ja peruin suunnitelmani ottaa keppejä. Turhaan vain olisin jankannut niitä kun toinen ei kunnolla jaksa ja sitten pilata niitä tekemällä huonolla vireellä. Niinpä tehtiin vain muutamat backlapit ja saksalaisia. Yllättävän hyvin onnistui vaikka eipä olla kunnolla noita backlapeja opeteltu ja siinä tulee eteen se ettei Ransu aina ole sieltä irtoavimmasta päästä. Johtuu luultavasti lämpötilasta ja hitaammasta vauhdista että ehdin tehdä hyvät ja virheettömät saksalaiset... Treenailujen jälkeen Ransu löysi ihanan ojan missä oli vähän vettä ja mutapohja... Meni ensin kävelemään sinne ojaan ja sitten löi maate. Hetken jo meinasi alkaa kieriäkin siinä mutta ehkä se näki mun tuiman katseen niin se tyytyi makoilemaan vedessä tyytyväisen näköisenä.

Pitäisiköhän meidän siis kävästä uimassa? Iltapäivällä/illalla lähdetään juoksulenkille, kun emäntää polttelee päästä! Kai nämä juhannussyömiset ja -juomiset pitää edes osittain yrittää kuluttaa...

Kiirettä pitää

Kirjoittamisesta on mennyt muutama tovi taas. Mulla on mennyt viimeiset kaks viikkoa aika lyhyillä yöunilla kun tuntuu että on niin paljon kaikkea ettei nukkumaan kerkiä. Ransun kanssa on ollut tarkoitus pyöräillä mutta ei ole ehtinyt kuin tavallisia metsä- ja juoksulenkkejä tekemään. Oon juossut itse muutaman 3-5km lenkin, osittain metsäautotietä ja osittain metsäpolkua. Kunto on jonkin verran noussutkin, ainakin siitä ensimmäisestä vitosen lenkistä toukokuussa on lähtenyt ajasta 7min pois eli ehkä se jotain kertoo :) Mikä parasta niin yhdenkään lenkin lopussa ei ole ollut oloa että mä en jaksa enää metriäkään eli kunto on kestänyt. Eli matkan pidentämisen aika? Vai kehitetäänkö vielä nopeutta tälle matkalle...? Koirat on ainakin olleet tyytyväisiä kun lenkit on vauhdikkaampia ja varsinkin Ransu kulkee mun kanssa enempi yhtä matkaa tasaisesti ravaten lenkit kuin jos kävelen. Viikonloppuna käytiin hiekkamontulla juoksentelemassa ja löydettiin sieltä kiva polku. Jotkut lapsukaiset oli sitä mieltä että tuo on muka yleinen uimaranta eikä koirien uittopaikka - ei taida varsinaisesti olla kumpaakaan niistä virallisesti mutta kumpanakin se kyllä palvelee myös muita uimareita ja koiranuittajia kuin meitä.

Tälläkin viikolla illat on menneet koira- tai ainakin eläinjutuissa. Maanantai-illan istuin kennelkerhon kokouksessa ja tiistaina oli Essin maksa-arvokontrolli. Eipä tullut kovin hyviä uutisia sieltä suunnalta. Maksa-arvo (Alat-arvo?) oli 296 ja vaikka edellinen verikoetulos ei ollutkaan muistissa, niin tuskinpa nuo ainakaan laskeneet on. Pentti sanoi että voi olla hyvästijätön aika jos Essin kunto ei lähde paranemaan eikä arvot laskemaan. Harmittelin vähän kun ei tullut punnittua sitä silloin pari viikkoa sitten kun se viimeksi kävi lääkärissä, että onko painoa tullut minkä verran takaisin. Tuntuma on kuitenkin se, että on sitä hieman. Koe ainakin onnistui ottaa ekalla yrittämällä. Essi painoi 2,6kg joten onhan se laiha. Se kun on painanut koko aikuisuutensa sellaisen 4-4,2kg. Eli ei mikään pikkukisu ja vielä tytöksi, Essi on aika kookas :) Kuukauden päästä on seuraava kontrolli noista veriarvoista. Siihen asti Essi on lihotuskuurilla, luulenpa ettei sille tule kovin tiuhaan annettua sitä maksan toimintaa tukevaa lääkettä koska sen antaminen on yhtä tahtojen taistelua ja kun se ei ollut ainakaan tässä ajassa vaikuttanut ollenkaan. Ymmärrän että jos maksa-arvot on pilvissä, se kertoo että niin tärkeän elimen toiminta on häiriintynyt, mutta olen myös sitä mieltä että jos Essin paino alkaa nousta, sen kunto kohenee, sille maistuu ruoka ja se vaikuttaa pirteältä omalta itseltään, ei ole syytä harkita sen lopettamista vaikka arvot olisikin pois kohdiltaan. Niitä varmaan täytyy tarkkailla jatkossakin, mutta nyt yritän vain saada tuon mussukan tössykän syömään mahdollisimman hyvin ja hoivata sitä että se kuntoutuisi <3 Raksut (Applaws) vaihdetaan takaisin Orijeniin tuon säkin loputtua, ja luultavasti myös annetaan vaihtelun vuoksi useammin muunkin merkkisiä koska esim. Bilanxit ja PrimaCatit on myös noiden herkkua. Mua ne ei vaan niin vakuuta, mutta jos mössyköille maistuu niin mikä ettei niitäkin välillä... Vaikka eipä se näytä olevan mahdottomuus sairastua vaikka ruoka olisi kuinka hyvää pussinkyljen perusteella.

Ostin muuten kissoille nyt hiekkalaatikkoon pellettiä. Hehheh vielä ei ole kovin pitkät käyttökokemukset kun laitoin ne loovaan maanantaina, mutta hyvinhän tuonne on tarpeet tehty. Ja ihan helppo se laatikko on siivota (epäilin etukäteen), vaikka olishan se kiva kun keksis jonkun systeemin jolla purut menis suoraan erilleen pelleteistä, ellei ole joskus varaa hankkia jotain pellettivessaa. Ainakin vessalaatikon siivoaminen on ihan miellyttävää kun se ei haise. Tuo edellinen hiekka oli jotain ihan hirveää jo viikossa, ja sitä mieltä oli kissatkin. Meillä on joskus tuota Extreme kompactia (tai jotain sinne päin) käytetty jatkuvasti, mutta onhan se huonoa! Nyt tätä ennen oli PrimaCatin mikrohiekkaa, se oli ihan ok mutta alkoi haista aika nopeaan ja on hyvää leviämään ympäriinsä. Katsotaan miten tuon pelletin kanssa kokeilu sujuu, nyt ostin Rainbown pellettiä, mutta tarkoitus olisi hakea Agrimarketista 20kg paketti, joka tulee ainakin halvemmaksi kuin tuo Rainbow, katsotaan miten sitten hiekkaan verrattuna. Mutta jos nyt valitsen muutaman päivän jälkeen puulle tuoksuvan hiekkalaatikon tai jo hiukan pisulle tarkasti nuuhkittuna tuoksahtavan mikrohiekkalaatikon välillä niin valinta kallistuu pellettilaatikon puoleen.

Eilen oli Liinun alotokokurssi. Otettiin luoksepäästävyyttä. Eihän siinä ole ongelmaa edelleenkään, Liinuhan on luoksepäästävä ja hyväntahtoinen. Ollaan harjoiteltu sitä niin että olen itse kyykyssä, Liinu seisoo mun edessä (kuten se toivottavasti tekee hienosti myös näyttelyissä) ja "tuomari" tulee tervehtimään ja katsomaan hampaat. Tätä täytyy vielä harjoitella koska välillä sujuu hienosti, välillä huonommin. Sitten oli toisten koirien ohitusta. Väliajat Liinu istuu mun edessä ja tapittaa minua. Välillä se tarkkailee mitä ympärillä tapahtuu mutta enimmäkseen yrittää pitää katsekontaktia minuun. Meillä kuluu rutosti nakkelssoneja kun mä palkkaan siitäkin. Toisten koirien ohi pujoteltiin hienosti, ainoa mikä kiinnosti oli nakit, tuosta on vielä matkaa mun tapittamiseen mutta enpä ole seuraamista edes opettanut vielä. Muista koirista ei välitetty pientä vilkaisua enempää. Maahanmeno on kyllä typykällä aika täpäkkä - silloin kun se menee maahan. Liinulle on hieman epäselvää vielä se maahanmenokäsky, mutta se tarjoaa kyllä maahanmenoa ja nopeaa sellaista. Lillun motto kai onkin että sen minkä se tekee, se tekee sitten kovalla innostuksella ja vauhdilla. Se sai eilenkin positiivista palautetta säpäköistä maahanmenoista ja siitä kun se on niin energinen ja iloinen. Me herätetään aina vähän huvitusta kun liikutaan kentällä paikasta toiseen ja Liinu pomppii mun vierellä ja edellä nelitahtitasaloikkaa.

Mitähän muuta me tehtiin... Otettiin harjoittelun alle takapäänkäyttöharjoitus, jossa Liinun on tarkoitus nostaa etutassut korokkeelle ja pyöriä sen korokkeen ympäri. Käytettiin kosketusalustaa apuna kun Liinu sen koskettamisen jo osaa. Lopetettiin siihen kun se yhtäkkiä itse tarjosi toisen tassun nostamista korokkeen päälle. Sitten vielä luoksetuloa ja pikkulikka on mainion näköinen kun sillä on mahdoton kiire ja hätä mun luokse ja sitten se tulla tykittää täysiä luokse :)

Sitten vielä Ransun treenaamiset eilisillalta. Ensiksi otin sen kanssa parkkipaikalla jotain tokon ja rally-tokon tapaista lämmittelyksi. Ja ei muuta kuin puomitreeniä tekemään. Hitaahkossa vauhdissa pysähtyy "ota"-sanalla alasmenokontaktille ilman hihnan kiristymistä. Jos juoksen kovempaa, palaa helposti vanha tapa edelleen ja juostaan sivuun kontaktilta tai ainakin hihnalla joutuu apulainen jarruttamaan. Hölkkävauhdissa Ransu pääsääntöisesti pysähtyy kontaktille, tätä täytyy nyt vaan vahvistaa. Eihän se mene ainakaan tällä hetkellä puomia mitenkään kovin nopeasti verrattuna entiseen, mutta sen suorituskin lähtee tasaisen osuuden puolivälistä. Seuraavalla kerralla mennään luultavasti koko puomia. Kerran aiemminkin on menty ja silloin vauhti kasvoi niin suureksi (tai sitten maltti ja osaaminen niin pieneksi) ettei pysähtymisestä oikeaan paikkaan ollut tietoakaan. Kyllähän ne puomilla kupatut sekunnit on elintärkeitä, mutta kumpi se sitten on parempi, se että mennään puomi lujaa, päästään kevyesti ihanneaikaan MUTTA otetaan vitonen alasmenokontaktilta/hylly tai virhe seuraavalta esteeltä koska en ehdi ohjaamaan/tehdään aikaa vieviä ylimääräisiä kaarroksia tai voltteja puomin jälkeen koska en ehdi tai pysty näyttämään suuntaa johon jatketaan jos se ei ole suoraan eteenpäin? Vai että viivytään puomilla hetki kauemmin, mutta otetaan alasmenokontakti/ehditään näyttämään seuraava este/sijoittumaan itse paremmin jolloin ehkä hävitään hieman ajassa mutta säästetään virheissä? Kallistuisin itse jälkimmäisen kannalle. Puomitreenit oli ihan hyvät, vain pari epäonnistumista ja paljon onnistumisia.

Illalla sitten taas vielä treenien jälkeen käytiin juoksemassa reilu 5km ja kyllä on ihania nuo myöhäiset kesäillat ja -yöt metsäautotiellä, auringon ollessa vielä näkyvissä horisontissa, lintujen äännellessä mutta muuten hiljaisuudessa. Kun ei anna ylivilkkaalle mielikuvitukselle tilaa ja kuvittele mitä kaikkia metsäneläimiä meitä voi katsella puskista... :P

Vastoinkäymisiä ja valon pisaroita

Kaiken kurjan on sitten ilmeisesti tarkoitus sattua yhtä aikaa? Näin ainakin meillä... Viime viikon torstaina huolestuin toden teolla kun huomasin miten laiha meidän Essi on. Essi on siis huomenna 5v8kk täyttävä maatiaiskissani, mun kissa heti viimeisen päälle ja prinsessaksi äitini tituleeraama koska 3-vuotiaana voitti epävirallisen kotikissanäyttelyn ja oli yleisön suosikki hienoin arvosteluin :) Essi on syönyt jo pidempään huonosti ja viime viikolla syöminen loppui kokonaan. Selkänikamat tuntui käteen inhottavasti ja kyljet oli kapeat. Tunnustelin nahkaa niin kuivunutkin se kissa oli - viime viikon koko kissaporukka asui yötä päivää tuossa tarhassaan eli ihmekös tuo jos ei syö eikä oikein juokaan. Miiru ja Dora oli kuitenkin ihan kunnossa ja nauttivat helteestä. Essi on viime aikoina marissut ja kitissyt kovin paljon, ja hakeutunut mun syliin paljon enemmän kuin normaalisti. Hälytyskellot alkoi soimaan että jotain on nyt pielessä. Soitin Pentti Tapiolle ja saatiin aika perjantai-aamupäiväksi.

Antti käytti Essiä lääkärissä kun mulla oli pääsykokeet. Verikoe oli onnistunut ottaa neljännellä yrittämällä toisesta tassusta ja se paljasti että maksa-arvot olivat aivan huikeat. Munuaisarvot oli kunnossa, mitä pelkäsin kun Essi oli ollut syömättä. Kuulemma Essi olisi kannattanut lopettaa jos se olisi ollut 15v mutta kun se on kuitenkin niin nuori niin päätettiin yrittää hoitoa. Pentti ei osannut sanoa mistä laihtuminen ja korkeat maksa-arvot johtuvat, vaihtoehtoja on esim. joku tulehdus tai kasvain. Jos kyseessä on tulehdus, niin saatu 10pv antibioottikuuri pitäisi auttaa siihen, mutta jos taas kissa ei tokene on kasvain mahdollinen ja silloin ennuste on huono. Oli kyllä pysäytys nuo uutiset. Kaikki olisi helpompi hyväksyä jos Essi olisi oikeasti jo ikäleidi mutta kun ei ole. Siitä on vuosi kun mun vanhin kissani piti 14v iässä lopettaa sairauden takia, ei se helppoa ollut vaikkei olla saman katon alla asuttu vuosiin, mutta helpompi hyväksyä sairaus kun kissa on jo iäkäs. Ja kun Essi on niin mun kissa. Antibioottikuurin lisäksi saatiin maksan toimintaa vahvistavaa lääkejauhetta, josta tehdään veteen liuos ja annetaan ruiskulla suuhun. Olen kyllä tässä vaiheessa aika hiton kiitollinen että on tullut opetettua nuo kissat käsittelyyn... Eihän se ongelmitta ole lääkkeetkään alas menneet, tabletit paremmin mutta tuo liuos on ilmeisesti niin pahaa että sen kanssa taistellaan vähän enemmän. Sitä paitsi Essi on vahvistunut tässä 6 päivässä joten se jaksaa laittaa hanttiin. Alkuun se oli apaattinen ja haluton, eikä kehrännyt kun sitä hoivasi, mutta nyt se vastaa hellittelyyn kuten ennenkin ja tekee ilkeyksiä kuten ennenkin. Laihahan se toki vielä on eikä edelleenkään syö raksuja, mutta purkkiruokaa onneksi kuitenkin itse jonkin verran. Olen sekoittanut Nutrisalia siihen maksalääkkeeseen ja ruutannut tuota yhteisliuosta. Ensi viikon tiistaina on uusi aika verikokeisiin, toivotaan että maksa-arvot olis laskusuunnassa ja Essin vointi jatkais paranemista.

Juuri kun tuntuu että Essi on paranemaan päin ja toive pelkästä tulehduksesta vahvistuu, niin sitten pitää Ransun loukata itseään agireeneissä. Tehtiin taas rataharjoitusta, poitsu on täynnä intoa ja virtaa, miksei olis kun palkkana on nötköttiä... Antti oli etsinyt meille kivan 3. lk radan, jossa oli mielenkiintoinen alku, ja jonka onnistuin yrittämään ohjata mahdollisimman typerästi. Ekalla kerralla tehtiin kuten olin suunnitellut ja niistossa ilmeisesti hätäilin koska Ransu hyppäsi hypyn sitten lopulta takaisin päin. Mentiin vielä muutama este, en ohjannut renkaalle vaan juoksin vaan ohi (eikä Ransukaan katsonut sitä tarpeelliseksi suorittaa vaikka juoksin sen ohi) ohjaamatta ja sitten seuraavien esteiden jälkeen Antti huusikin että nyt seis kun et edes ohjaa sitä koiraa täysillä! On se hyvä että on joku joka sitten sanoo että nyt kyllä otetaan uudestaan vaikka kuin olis kisanomaiset treenit. Oltiin jo sen verran monta kertaa hyllytetty sitä ennen... Vein Ransun takaisin lähtöön ja lähdettiin uusi rata uudella asenteella. Ohjasin edelleen typerästi sen nelosen, en edes tajunnut kuin vasta jälkeen päin miten typerästi edes yritin. Olis pitänyt tehdä takanaleikkaus jos päätyy siihen ettei ehdi persjättöä kolmosella. Ja sitten suora linja koiralla putkeen. Vaan minäpä taas vaikeimman kautta, onneksi Ransu hyppäsi niin hienosti ja pelasti että mun oli helppo muuttaa vauhdissa suunnitelmaa ja jatkaa ohjausta ilman virhettä. Jatko menikin hienosti, seuraavat hypyt ei olleet mitenkään helpot ja kun Ransullakin riitti vauhtia niin oli tekeminen ehtiä suunnilleenkaan ajoissa. Meno oli kuitenkin hienoa, kunnes... tuli se perhanan pussi, lähes 15m suora pussiin ja pussi oli sillä lailla vaikeassa kulmassa että koira joutuu tekemään käännöksen pussia ennen tai kääntymään pussin suulla. Kulma ei ole niin jyrkkä että koira välttämättä hoksaa jarruttaa vauhtiaan ennakkoon eikä välttämättä myöskään korjata itse linjaansa jos ohjaaja ei vekkaa. Ja mä ohjasin kohtuu kaukaa Ransun pussiin. Niinhän siinä sitten kävi että Ransu törmäsi oikealla takajalalla pussin vaneriosaan ja alkoi ulvoa. On se inhottava tunne kun tietää että nyt sattui. Ransu kompuroi pussin läpi mun luokse ja nilkutti jalkaansa. Hieroin sitä ja jalka oli hervottoman tuntuinen. Kävelytin Ransua ja nilkutus jatkui hetken ja vaihtui sitten askeleen keventämiseen. Tulin siihen päätökseen että meidän treenit oli siinä tällä kertaa. Otin vielä pussin kerran mutta ei siinä ollut mitään heikkoa. Onneksi Ransu on kuitenkin sen verran kova koira ettei se ollut pussista tultuaan ja kun pahin kipu hellitti, moksiskaan siitä mitä tapahtui. Se katseli minua silmät kiiluen ja häntä heiluen että "niin mehän oltiin treenimässä vai mitä? Niin saisko sitä nakkia kun näin hienosti seuraan ja olen innoissaan? Joko me kohta jatketaan???" Ei siis mennyt tilanteesta millään tavalla lukkoon ja palautui nopeasti tilanteesta. Tuosta ominaisuudesta olen kyllä tyytyväinen että vaikka se onkin paukkeelle ja joillekin muillekin äänille ääniherkkä, niin sillä on sitten sitä kovuutta myös silloin kun vähän kolahtaa tai tyhmä ohjaaja törmää radalla. Verryteltiin jalkaa ja vein Ransun lepäämään.

Mun treenit jatkui lainakoira Demillä. Demi oli jo oman omistajansa kanssa ottanut rataa ja nyt sitten tuli mulle tilaisuus kokeilla sen ohjaamista. Mietin kun jätin koiran lähtöön että näinkö mun pitää sen kanssa lähteä kolmosluokan radalle vaikken ole sen kanssa tähän asti tehnyt minkäänlaista helppoakaan ratapätkää... eli mulla ei ollut oikein tuntumaa koiraan eikä siihen mitä se osaa ja miten se reagoi tiettyyn ohjaamiseen. Yritin sitten ajatella että periaatteessa kaikki mitä teen on sellaista minkä oikeastikin kolmosissa kisaava koira osaa mun ohjauksesta lukea. Lähdettiin radalle ja pussin jälkeen vaan mietin että miten ihmeessä mä muka ehdin näin hyvin tänne renkaalle ja takaakierrolle ohjaamaan...?! No ehtii kai sitä jos koira kaataa koko pussin ja sotkeutuu niihin lakanoihin. Eli se oli aika mielenkiintoinen se pussi kaiken kaikkiaan. Lopussa ei mennyt oikein nappiin mutta olen silti kohtuu tyytyväinen koska tosiaan oli mun ja Demin debyyttireenit :D Kylmää kyytiä olis luvassa jos ottaisin tuoreilla voimilla olevan koiran ohjattavaksi, vaikka Ransuun on tullutkin vauhtia ja sen kanssa saa juosta nykyään radalla, ei se vielä yhtä nopea ole kuin Demi. Mutta jos Ransu olis yhä sellainen perässä vedettävä niin varmaan olis isompi sokki ohjata nopeaa koiraa. Kiitos vain lainasta ;)

Pyöräiltiin sitten varovasti ja hitaasti kotiin, eikä Ransun ravi näyttänyt erityisen pahalta, vaan se oli aika normaalin näköistä. Hitaammassa vauhdissa ja hetken paikallaan olon jälkeen se ei kuitenkaan varannut jalalle painoa. Minähän soitin sitten Minnalle jo ennen kentältä lähtöä että voi apua voitko tulla tällä viikolla hieromaan Ransun?! Ensi viikon keskiviikkona vasta oli sovittu hieronta. Minnalle onneksi kävikin heti tämä päivä ja jalka saataisiin katsottua.

Minna tunnusteli jalan ja sanoi ettei siinä ole tulehdusta kun ei ole lämpöä nostanut. Etureisi ja sääri oli ilmeisesti kireänä joten polvi se oli kolahtanut kuten epäilinkin. Jonkin verran oli ehtinyt vaikuttaa oikealle puolelle (sen loukatun jalan puolelle) lantioon ja Ransu yrittä vältellä sen hieromista ja teki sijaistoimintaa. Minna sai kuitenkin jalan hierottua kuntoon, toinen puoli olikin aivan rento. Oli hyvillään kun varasin heti hieronta-ajan ettei ehtinyt vetää enempää paikkoja lukkoon. Hieronnan jälkeen varasi tasaisesti molemmille takajaloille painoa. Hyvähyvä. Etupäätä pelkäsin että mikä siellä odottaa sen A:n harjalta loikkimisen seurauksena, mutta ei sieltä löytynytkään yllättäen mitään. Ransu oli aivan rento ja kunnossa etupäästä. Lihasta se oli kuulemma taas kasvattanut, Minna sanoikin että tällähän on kohta mahdottomat muskelit. Ja että varmasti tuo että etupään lihakset on niin hyvässä kunnossa, auttaa siihen ettei nuo harjalta loikkimiset aiheuta sen kummempaa vahinkoa. Kun on lihasta mikä sen kropan ottaa vastaan hallitusti ja voimakkaasti niin se on paljon parempi kuin se että etupää on huonossa lihaskunnossa ja joutuu ottamaan hyppimisen rasitukset vastaan. Ei se kyllä eilisissä treeneissäkään näyttänyt siltä että olis mistään jumissa koska vauhtia ja intoa riitti. Se kyllä katoaa jos Ransu ei ole kunnossa. Onkin tullut mieleen että sen lisäksi että tuon pääkoppa on kypsynyt, olisko myös niin että nyt on saatu hierottua sen lihakset hyvään kuntoon niin agilitykin on helppoa ja mukavaa? Talvellahan oli jumeja ja aiemmin ennen kuin Minna alkoi meillä kulkea hieromassa. Sanoinkin Minnalle että oot kolmas joka Ransua hieroo ja ehdottomasti paras, että selvästi on koira tyytyväinen ja omistajat myös :) Työkaverille mainitsin aamulla että Ransulle tulee hieroja kotiin niin tokasi vaan että kyllä on koiralla liian hyvät oltavat... Eikä ole, Ransu ansaitsee tulla pidetyksi kunnossa! Sitä paitsi minusta on vähän vastuutonta harrastaa jotain agilityn kaltaista fyysisesti vaativaa lajia välittämättä millaisessa kunnossa koira on... Varmasti heitän bensaa tuleen tuolla kommentilla mutta niin vaan tuntuu ettei kaikki oikein hoksaa miten vaativa laji tuo on eikä mitään hupaisaa hyppelyä sinne tänne. Me pidetään nyt pari päivää lepoa, vaikka Kokkolassa olis möllit perjantaina.

Liinun kanssa oli arkitokokurssi. Aiheita oli monia, ohitettiin toisia koiria, maahanmenoa, lelunoutoa, luoksepäästävyyttä, luoksetuloa ja kontaktiharjoituksia. Liinu ohitti toiset koirat hyvin kontaktikävellen, ei seuraten mutta hienosti kuitenkin. Harjoiteltiin maahanmenoa ja Liinu tekee hienoja maahanmenoja, kun sattuu hoksaamaan mikä se "maa-a" on. Se sillai kippaa maahan tassut paikallaan. Eli just niinku tokossa vaikkei tarvis. Sitten luoksepäästävyydessä ei ole mitään ongelmaa, hampaat antoi katsoa paljon paremmin kuin ekalla kerralla. Liinu on avoin ja iloinen, ei pitäisi tulla luonteesta moitittavaa näyttelyssä tai muuallakaan. Se onkin sitten eri asia kuinka me pysytään seisomassa ja etenkin kuinka ravataan siellä. Seisominenkaan ei niin huoleta kuin se kehän kiertäminen... Noh takaisin tokokurssille pikaselostuksena. Lelunouto on meillä ihan täysin vaiheessa ja sitä varten ja muutenkin sain hyvän kokemuksen millaisen palkkalelun tai pari sille hankin. Kontaktiharjoitus oli meille naurettavan helppo: kädet sivuille suoraksi ja koiran pitää ohjaajan edessä pitää kontaktia. Liinu oli siinä kyllä odotetusti taitava :) Se pitää tosi kivasti kontaktia kentällä. Luoksetulo vielä ja pikkulikka pinkoo minkä jaloista pääsee. Hieno typykkä! On ne niin erilaiset koirat, Liinu ei paljon perusta sanallisista kehuista ja juttelusta, sitä ei yksinkertaisesti innosta. Mutta otapa lelu tai nami niin jo innostaa. Ransuun toimii nuo kaikki - varsinkin nami ja ehkä seuraavaksi eniten innostavasti puhuminen. Liinu ei juurikaan palkkaudu mun mielestä kehumalla, toisin kuin Ransu, mutta namien edestä ne kumpikin kyllä tekee mitä vaan. Ahnepossukat <3 Tuli nyt Liinusta vähän lyhyt selostus mutta alkaa väsyttää jo. On se kiva koira kun sen kanssa kahdestaan tekee ja kun ei vertaa sitä Ransuun. Molemmissa on omat aivan loistavat puolensa.

Ransu on välillä viihtynyt Liinun peffalla, toivottavasti ihan muuten vaan, toivottavasti mun pikkuvauva ei suunnittele aloittavansa juoksuja vielä pitkään aikaan... :P

Kyllä maalla on mukavaa

Käytiin sunnuntaina mun vanhempien luona. Mennessä huomasin kotikujaa ajaessa (ja soratien pöllytessä) että lehmät on päässeet pihalle. Haikeus iski mieleen kun ajattelin että parin vuoden päästä luultavasti meillä kotikotona ei ole enää lehmiä. Osa maatalosta katoaa siinä samalla, mutta lehmiä tai ei, se miljöö... Mun kotona on naapurit tien toisella puolella, seuraaviin on jokunen sata metriä matkaa, mutta oma rauha on kuitenkin aika rikkomaton ja tilaa on joka suuntaan. Ympärillä on peltoja ja metsää. Ja rauhallista soratietä. Mitä sitä vielä kotipaikaltaan toivoisi? No sitä tietysti että kun siitä sai nauttia 19 elämänsä ensimmäistä vuotta että pääsisi vielä takaisin maalle - ja pian. En haikaile juuri "Hyttilään" takaisin pelkästään vaan ihan mihin tahansa maalle, pois täältä ahdistavasta lähiöstä jossa on 17 naapuriasuntoa ihan liian lähekkäin ja lähimmät naapurit ei tien vaan seinän takana. Omaa pihaa tuskin lainkaan, ja meillä on kuitenkin rivariksikin ihan kivan kokoinen piha ja sijainti metsän reunassa. Ja jos ajatellaan asiaa koirien (ja vaikka lampaiden ;) ) kannalta niin olisihan se huomattavasti kivempaa asua jossain muualla kuin missä nyt asutaan. Liinu ainakin erityisesti tykkäis tunkiosta ja p*ojasta. Uskoisin että Ransunkin luonne vähän muuttuis kun olis sitä omaa reviiriä jota pitää silmällä. Etenkin kun aitaisi pihan, täällä piirit on turhan pienet sille eikä pihalle voi päästää rennosti eikä todellakaan omin päin. Niin että mitä teinkään sitten eilen illalla... katselin tontteja (mieluiten oman rannan kera) ja talomalleja :P Vaikka hyvin tiedän että oman talon rakentaminen ei ole mahdollista moneen vuoteen jo mun opiskelujenkaan takia. Saahan sitä haaveilla. Jos pääsis edes vuokralle jonnekin muualle kuin tällaiseen ympäristöön?! Tai edes sinne lähiöön mutta pois rivitalosta. En kerta kaikkiaan ymmärrä ihmisiä jotka tahtoo asua päällekkäin ja allekkain sen lisäksi että on naapurit seinien takana.

Katselen tähän perään hieman kuvasatoa sunnuntailta :)

 Ransu ui ojassa ja pääsi sen jälkeen pesulle...

 Mun vanha leikkimökki :)

 Liinulla ja Ransulla on n. 6kg painoeroa.

Eilen käytiin kentällä treenaamassa Ransun kanssa puomin kontaktia. Siis siirrettiin alusta nyt puomille. Joopa joo sanon minä. Ransu ei vaan hiffannut että sen pitäis seistä takajaloilla puomin kontaktilla kun se menee alustalle. Targetille se siis hakeutui kuten ennenkin mutta kääntyi mua kohti ja siinähän sitten takajalat tipahti pois kontaktilta. Mä mietin että onnistuisko sen pysäyttäminen kokonaan kontaktille, eli ei varsinaiseen 2-2 -asentoon. Onnistui noin sata kertaa paremmin. Ransu hoksasi että siihen pysähtymisestä tulee palkkaa ja takajalatkin pysyi kontaktilla. Miksei sitä voisi sitten tehdä noinkin jos se on luontevampaa? Nostettiin siis Ransu aina hieman kontaktipinnan yläpuolelle alasmenosillalle ja siitä se hakeutui ensin sinne alustalle (4 tassua maahan) ja sitten jostain syystä kerran kaikki neljä tassua kontaktipinnalla. Palkkasin siitä ja Ransu tarjosi sitä uudelleen joten päätin että hyväksyn sen mieluummin kuin sen että se seisoo maassa puomin edessä. Parempi sen on radallakin pysähtyä sinne kokonaan puomille kuin maahan. Kunhan tulee sinne kontaktille asti eikä mielellään ala himmailla. Ainoa mitä jänskään on se että alkaako se sitten tositilanteessa kuitenkin ottaa tuon puomin kuten ennenkin ja painattaa täyttä höyryä sen läpi. Ehkä käskysana alasmenokontaktille olis paikallaan alkaa opettaa? Mulla on vaan siitä vähän kauhu kun välillä näkee kisoissa niitä joille se käskysana meinaa samaa kuin hyppää kontaktin yli tai samaa kuin hiivi koko alasmenosilta kohti kontaktia (ja tuhlaa siihen rutosti aikaa). Siis pelkään että onnistun opettamaan jomman kumman noista. Ennen olisin luottanut enemmänkin siihen että kyllä se sillä käskysanalla pysähtyy MUTTA kun. Meillä on ollut jo jonkin aikaa enemmän intoa agilityyn kuin aiemmin. Ransu on muutenkin aikuistunut ja kypsynyt ja se on suhtautunut viime kuukaudet agiinkin erilaisella innolla ja välillä jopa kiihtymyksellä. Niin että alan epäillä sen malttia puomilla, eilenkin se oli menossa puomille innolla, ei ole reppana päässyt kahteen kuukauteen puomille :D

Olin siis lopulta tyytyväinen meidän kontaktireeneihin ja Ransu palkkautui lelullakin. Ei nyt sattunut mukaan mitään sen isompaa herkkua.

Liinun kanssa hyppyä ja putkea. Liinu huusi autossa sen aikaa kun otin Ransun kanssa ja sitten vielä kopin seinässä. Se oli sitten taas aivan täpinöissä kun se vihdoin haettiin tekemään jotain. Otettiin ensin hyppyä pari kertaa suoraan yli lähetyksenä. Sitten laitoin targetin herkkupalan kera siivekkeen taakse ja harjoiteltiin takaakiertoa. Ja kyllä lähtee! Lelu jää ihan toiseksi kun se targetin ympäristö pitää vielä tarkastaa nakkien varalta vaikka lelu lentää sitte heti nakin syötyä hypyn yli. Otettiin U-putkea ja hyppyä, ensin putkeen lähetys ja sitten hypyn yli targetille jossa odotti herkku. Kun siis ensin maltettiin lähteä sieltä targetilta mihinkään kun apupalkkaajan käden alla haisi nakille... Sitten toisin päin eli hypyn yli putkeen. Riittää meille toistaiseksi ihan hyvin, ehkä toisen hypyn voisi laittaa vielä mutta maltti riittää juuri ja juuri nuo kaksi estettä suorittaa ennen kuin nakinhimo kasvaa liian suureksi :P

Treenien jälkeen mentiin hiekkamontulle uimaan, laitan meidän edelliseltä kerralta tähän kuvia sieltäkin :) Sain taas vähän aikaa pestä hiekkoja pois turkeista. Ransu nouti lelua ja Liinukin vietiin pelastusliivit selässä veteen. Naurettiin kippurassa kun Liinu uida porskutti oikein suurieleisesti rantaa kohti! Huvittava näky kyllä. Hyvää liikuntaa muutenkin tuo hiekassa juokseminen ja mäen kiipeäminen. Tänään on niin lämmin, täälläkin nyt kotiin tullessa oli +28 varjossa, että menee illalla taas uimahommiksi. Aamulla nousen sitten 04 aikaan ylös että ei ole vielä liian kuuma pyöräillä. Pitää sitä kuntoa jotenkin ylläpitää helteelläkin. Mulla olis tänään juoksulenkkipäivä, mutta hentoo olla ettei tuu mentyä itseään tappamaan lämpöhalvaukseen. Ja siinä yksin juoksemisessa ei ole edelleenkään mitään hauskaa ja koiria ei viitsisi ottaa mukaan kuin vasta yömyöhällä. Ransulla on tosin selvästi helpompaa nyt kuin viime kesänä ja onko tuo nyt ihme. Se on nyt kohtuu vaalea ja turkkia on paljon vähemmän. Kuitenkin sen verran pitkästi ettei aurinko polta ihoa :) Suunnittelin että jos ajelisin mahan alta ja nivusista karvat ihan "eläinlääkärisänkeen" niin olisi vielä vilpoisampi ja se ei näkyisi ulospäin. Ja kesäkisoja silmällä pitäen olen suunnitellut miten tuo koira pidetään vilvoitettuna...

 Vauhtia piisaa aina.

 Rinteessä on huippua - ja hiekka vaan pölisee.

 Liinu pitää välillä huilia.

 Jyrkänteellä.

 Hiekkarinteen päällä - oikean maanpinnan korkeudella.

 Näkymiä hiekkarinteeltä alas montun pohjalle. Nuo vesikuopat on kuulemma paikoin monen metrin syvyisiä.

 Ransu noutaa keppiä (jonka Liinu saa sitten myöhemmin varastaa...)

Ohjaajalla loppuu kunto!

Siitäkin huolimatta ohjaajalta loppuu kunto että se on koittanut käydä tekemässä juoksulenkkejä ja pyöräillä. Ilmeisesti mun harjoittelun pitäis olla jotain intervallitreeniä eikä niinkään kestävyys painotteista... Mutta minkäs teet kun me Ransun kanssa ollaan kumpikin enemmän sellaisia kestävyysliikkujia kuin pikamatkajuoksijoita?! Mä oon tehnyt tällä viikolla - kiitos iltavuoron ja pirteiden aamujen - kahdesti 3,5km juoksulenkin, josta kilometri metsäpolulla juoksemista. Tiistaina menin pyörällä töihin ja sinä päivänä tuli siis juoksulenkin lisäksi 51km ja risat pyöräilyä. Illalla vielä armottomassa vastatuulessa takaisin!

Meidän kisanomaiset treenit sai tänään jatkoa. Mä tulin töistä ja painuin 1½h päiväunille. Sillä aikaa Antti rakensi meille 22 esteen agiradan, kiitos vaan siitä vaivannäöstä. Saa nähdä montako kertaa se viitsii, nyt oli mennyt 1h 45min radanrakennuksessa ja sitten tulen taas minä pyöräillen Ransun kanssa kentälle, laitan Ransun kopin seinään odottamaan hetkeksi ja käyn 5min tutustumassa rataan. Sen jälkeen koira kehiin. Tuohon videolistaan latautuu nyt tai ainakin viikonlopun aikana meidän eka ratasuoritus, otin sitten tuon radan toiseenkin kertaan ja ne kaksi kun yhdistäis niin olispa ollut hieno ja puhdas rata. Ei hyllytetty, mutta ohjaajalla loppui kunto keppien kohdalla ja sen kyllä huomaa... Ihan en pysyny Ransun mukana kertomassa menosuuntaa.

Ransu itse asiassa aivan aluksi karkasi lähdöstä, sanoin Antille jotain ja laskin kädet alas niin sieltähän sitä lennettiin luokse. Eikä tuo mikään löntystelylähtö ole tuokaan millä sitten varsinaisesti lähdettiin radalle. Ransu hyppää taas oman tyylisiään hyppyjä, menee putkeen heinänkorret pölisten ja toiseen putkeen heti perään. Minä kirmailen muurille tekemään persjättöä ja siitä lähetystä A:lle. A:n ylösmeno on ihan hyvä mutta tuo alasmeno taas... Ei sais sattua noita, mä tiedän että tuon takia on taas koira jumissa seuraavalla hierontakerralla! Enkä mä edes hätäile siinä vierellä, hyvä kun pysyn mukana ja niin sieltä tullaan harjalta alas. Näyttää siltä kuin se meinais ottaa yhden loikan välissä mutta jalat ei ylläkään esteelle ja sitten mennään kerralla maahan asti. Seuraavalle hypylle mun estekäsky on "oijoijjj!!!". Hyvin onnistuu vastakädellä ohjaus hypylle ja siitä takanaleikkaus ja vielä persjättö ennen keinua. Keinu on kyllä niin hieno <3 Pussilla ja pituudella ei mitään ihmeellistä, siinä vaiheessa vaan mulla loppuu tosiaan kunto kun ei ollut ihan pienet nuo estevälit ja ohjaaja joutui vähä juoksemaan. Kepeille tulee liian kovaa ja menee eka välistä sivusuunnassa ohi ja joudun onkimaan Ransun pujottelemaan. Pujottelee hyvin, mitä nyt minä alan pomppelehtia muka valssia tekemään liian aikaisin ja se vetää Ransun ulos kepeiltä. Tapani mukaan kepit kokonaan alusta (myös kisoissa olisin niin tehnyt) ja sitten olikin kohta jossa tiesin että mulle ei hyvä heilu!!

Nimittäin kun Ransu saa tuollaisen suoran missä sen on helppo lukea rataa ja seuraavia esteitä niin sitten mennään niin että renkaan jälkeen se ei voi muuta kuin kääntyä katsomaan minua että tuu jo kertomaan mitä sitten?! Mä teen jotain ihme kaarroksia siellä putken edessä ja niinpä Ransu varmaan luulee että mennään toiselle putkelle eikä hypylle ja kieltohan se siitä napsahtaa. A-este taas ylösmeno ok mutta alasmeno taisi jäädä niukasti virheelliseksi... Toisella kierroksella kun otettiin rata uudestaan, otti onneksi molemmilla kerroilla A-esteen kontaktit. Keinulla oli tokakerralla vielä ekaa kertaakin enempi vauhtia ja kyydistä loikattiin jo kun keinu oli vielä vähän irti maasta. Mulla ei jalat enää liiku yhtään ja Ransu pyörii ympyrää A:n jälkeen että saisko taas niitä suuntia???

Oli kyllä hieno Ransu, hyvä vauhti vaikka olikin vähän meille turhan lämmin keli ja keppeihin oon tosi tyytyväinen vaikka eka pujottelun sössinkin itse. Ransulle alkaa pikku hiljaa tulla tuota omaa ajatteluakin radalle, toka kierroksella se hakeutuu renkaan jälkeen tuonne muurille kun minä en ole sen paremmin pysynyt mukana kuin eka kerrallakaan. Mä itse asiassa tällä hetkellä nautin tosi paljon Ransun ohjaamisesta. Sen kanssa ei tarvi aina olla niin super tarkka esim. putkeen lähetyksissä, se ero vaan korostuu sitten kun Liinun kanssa tekee ja sille pitää olla näyttämässä niin selkeästi että putkeen. Ransu lukee itse rataa ja tottelee estekäskyä ja sinne päin osoittamista... Ei se silti tarkoita että saisi alkaa huolimattomaksi tai tekemään sinne päin, mutta kyllähän se helpottaa omaa ohjaamista kun ei tarvitse aina näyttämällä näyttää. Muutenkin nautin Ransun ohjaamisesta enemmän, ehkä oon vähentänyt sitä sen perään katsomista ja odottelua? Ja luotan että kyllä se tulee sieltä vaikken perään vahtaakaan ja jää odottelemaan. Ransu on myös nyt parit viime treenit osoittanut että se osaa hakea esteitä itsenäisemmin kuin mitä oon kuvitellut ja irtoaakin, eli oon kyllä tosi tyytyväinen vaikka nyt ei nollarataa tullutkaan ;) Tuo A:n harjalta loikkaaminen mua harmittaa jo senkin takia että just kun pötkäle on kunnossa niin arvatenkin tuo jumiuttaa nyt taas etupään. Täytyy käydä huomenna pyörälenkki ja kunnon venyttelyt päälle niin josko se auttaisi. Onneksi kentällä on nurmialusta ja sikäli pehmeämpi kuin joku sora mutta silti! Ja toisekseen ei ole kauhean kivaa että koira ottaa alasmenokontaktit vasta toisella radalla kun on ne enimmät höyryt jo päästelty. Tuo oli taas joku virallisissa kisoissa ollut 3. lk rata. Sarjaesteen takia (ne kolme hyppyä ennen keinua) siinä oli esteitäkin ihan kiitettävästi.

Liinun kanssa otettiin alkeiskurssin ohessa myös A:ta ja putkea. Liinu karjuu auton takaluukulla (Ransukin oli siellä) että kun hän ei pääse ja muut vielä menee MUN esteillä! Kyllä se olikin sitten into piukeana kun hain sen kentälle. Oma palkkalelu unohtui kotiin ja Ransun vinkupallo ei meinannut mahtua suuhun... A meni pomppien, tehtiin siis vauva-A:na hihnassa ja Liinu menee poing-poing-poing. Ei siltä kyllä intoa eikä vauhtia puutu. Olihan Ransukin innokas alkeiskurssilla mutta Liinu on kyllä ihan omalla tasollaan. Ainoa vaan että Ransu oli silloin ja on yhä aivan taivaassa siitä kun minä kehun ja pöllytän sitä palkaksi. Liinu ei siitä niinkään välitä vaan on lelujen ja herkkujen perään. Ransuhan on vasta viime aikoina alkanut repiä multa palloaan takas. Tänään se sai purkkilihaa pari ruokalusikallista treenien jälkeen palkaksi, kyllä oli onnellinen mies :) Niin, Liinun kanssa taidettiin ottaa 3-4 kertaa yhteensä A-este ja on se sellainen hyppyrotta ja pikku vauhtimimmi. Putki oli taas vähän sellainen että mulla oli enemmän sellainen Ransu-moodi päällä (voi ei joko tää alkaa, etten osaa muuttaa käytöstäni kun vaihdan koiraa) enkä näyttänyt Liinulle tarpeeksi selkeästi. Viimeksi se haki putken paljon itsenäisemmin kuin nyt. Nyt se oli aika riippuvainen siitä mihin minä osoittelin. Juttuhan on niin että Liinun kanssa edetään agissa hitaasti. Se ei opi yhtä nopeasti kuin Ransu ja en halua tehdä sen kanssa liikaa että sillä säilyisi tuo into ja nälkä tehdä, eikä sorruttaisi liian pitkiin, puuduttaviin ja vaikeisiin treeneihin jotka päättyis siihen että koira on pelit seis ja sitä mieltä että hohhoijaa eikö tää jo riitä. Sama vaikka kisattaisiin vasta 5-vuotiaana mutta asiat opetellaan rauhalliseen tahtiin ja muutamia toistoja kerrallaan...

Liinu oli meillä eilen mukana agikisoissa Kokkolassa, joissa oltiin turistina kannustamassa seuran koirakoita. Liinu olis halunnut koirien luo ja se olis halunnut ihmisten luo. Se olis halunnut radalle, se olis halunnut tekemään esteitä, sen piti koko ajan touhottaa johonkin suuntaan. Eikä se mokoma edes juuri väsähtänyt. Sain koko päivän pidellä sitä kun se kiskoi milloin mihinkin suuntaan, tarttui tavaroihin mihin ylettyi ja yritti kiipeillä ympäriinsä. Käytiin lämppäesteillä ottamassa vähän hyppyä ja siellä se meinasi lähteä normi-A:ta kiipeämään. Oli jo kontaktipinnan rajalla menossa ennenkuin kerkesin kissaa sanoa. Hyppy meni hienosti kun oli target hypyn takana ja pari kertaa otin vähän vinojakin lähetyskulmia. Sitten lähetin sitä itse hypyn yli ja otin sen jälkeen takaisin käteen kiinni. Hieno Liinu, odottaisin siltä vielä tiukempia käännöksiä mutta yritän pitää mielessä että se on vielä pentu jolla ei ole täydellinen motoriikka ja jolta ei tarvitse vaatia samaa kuin aikuiselta koiralta. Kaiken kaikkiaan se oli reipas ja utelias kisaturisti joka piti häiriössäkin yllättävän hyvin kontaktia muhun. Näyttelykävelyäkin kokeiltiin seurakaverinkin voimin ja todettiin että tuollain muutaman tunnin höyryämisen jälkeen se jo malttaa pysyä sivulla ja tekee suunnilleen kympin arvoista seuraamista. Eli vielä kun katselis eteensä eikä minua. Nooh tuleehan multa niitä makupalojakin niin miksei sitä nyt pitäis kontaktia kun Liinu muutenkin näyttää sitä hakevan vaikka muuten onkin vähän sellainen Neiti Minä Itse-näinen.

Tässä vielä Liinusta kuva kisareissulla: