"Teknisesti varma ja taitava koira"

Jenni Leinon agilitykoulutusviikonloppu Sievissä 20.-21.8.

Suunnattiin lauantaina aamupäivällä Sieviin Leinon Jennin agilityoppiin. Uusi kouluttaja, mutta ei niinkään uudelta planeetalta ajatukset ja koulutustavat. Tykkäsin kyllä! Lauantai tuntui aika paljon vanhan kertaukselta, mutta tulipahan mun nyt ajateltua rytmittämistä. Ohessa olevat kuvat; kuvaaja Leena Partanen.

Musta tuntuu että koko viikonlopun teema, jota mun täytyy alkaa miettiä ohjatessa ja jo rataantutustuessa, on juuri se rytmittäminen. Jenni mainitsi joitain muitakin varsin hyviä pointteja, joita ei välttämättä ole tullut ajatelleeksi. Tuli mieleen siinä alun "teoriaosuutta" kuunnellessa että olis pitänyt tulla kuunteluoppilaaksi muutamalle kouluttajalle jo ennen kuin alkaa opettaa ensimmäistäkään agilitykoiraa... Jälkiviisaus on näköjään paras viisaus. Nyt vaan harmittaa se, että kun on käsissä pentu jota ei ole vielä pilannut ja jonka kanssa peliä ei vielä ole menetetty (no en mielestäni ole pilannut Ransuakaan, peli sen kanssa joidenkin asioiden suhteen taitaa kuitenkin olla menetetty...), sen pennun kanssa ei ole ehtinyt kesän aikana harjoittelemaan tarpeeksi. Eipä sillä, mun mielestä pentu saa olla pentu ja sen ei tarvi kauheasti kaikkea heti osatakaan - siitä on kyllä tuo Liinu hyvä esimerkki - mutta jotain pieniä juttuja olis voinut alkaa vahvistaa aktiivisemmin jo tähän mennessä. Mä oon vaan tämän kesän vapaa-ajan ja treeniajan satsannut Ransuun. Se on kyllä minusta sikäli oikein että se on kumminkin mun "ykköskoira" vielä pitkän aikaa ja ainoa kisaava koira. Noh osaahan se Liinu jotain pientä agilityyn liittyen, mutta noissa koulutuksissa tulee ja menee sellaisia hyviä vinkkejä joita ajattelee että voisi/pitäisi opettaa omallekin nuorelle koiralle. Voi kun niitä siinä vaan ehtisi kirjoittaa ylös, mielessä ei pysy ikävä kyllä puoletkaan kaikesta asiasta jonka kuulee :(

Lauantain radalla tehtiin sivuirtoamisia ja hyvin pohjustettiin sunnuntain rataa varten sitä, että kannattaako mun kääntää Ransulle selkää, mihin kääntää hartialinjaa ja päätä. Oikein kukaan kouluttaja ei ole osannut mulle tätä ennen sanoa syytä miksi Ransu tekee kaarroksia. Onhan sitä tarjottu aina sitä selitystä että mä olen niin myöhässä. Mutta mä olen omasta mielestäni parantanut ajoitusta ja helpottanut sillä tavalla Ransun radan suoritusta. Joku siinä on silti ollut että tietyissä tilanteissa se lähtee tekemään kaarroksia, ja sen vauhti hyytyy. Minä tyhmeliini jätän toisen yksin tekemään asioita ja vahingossa sotken ylävartalollani persjätön ohjausta ohjauksiin jotka ei ole persjättöjä ja joissa koiran ei toivota käyttäytyvänkään niin. Nyt sain yhden mahdollisen vastauksen ja selityksen näihin kaarroksiin ja jestas miten hienosti Ransu meni!

Sain itse paljon kehuja ohjaamisestani, sunnuntain rata etenkin sopi meille tosi hyvin. Ohjasin hyvin ja ehdittiin kokeilla onnistumisen jälkeen heti jotain muutakin tapaa ohjata sama kohta. Ransu on kuulemma teknisesti varma ja taitava koira. Se hyppää hyvin, kääntyy hyvin, lukee tottuneesti mun ohjausta, mitäpä sitä koiralta voi muuta vaatia? Ihmeen hyvin se halusi hypätä vaikka olikin jumissa, mutta ilmeisesti siksi että jumissa oli ennemminkin takapää kuin etupää. Ainahan löytyy koira joka tekee asiat paremmin kuin joku toinen, ja ihan varmasti on koiria joiden rinnalla Ransu ei ole niin hyvä, mutta en masenna sillä itseäni koska tiedän että se teki parhaansa viikonloppuna. Ja vaikka se ei ollut fyysisesti täysin kunnossa niin se sai silti kehuja hyvästä osaamisesta.

Sunnuntain rata oli täynnä valssaamista ja käännöksiä, asioita jotka olen luullut osaavani mutta jo tätä viikonloppua ennen kesän aikana huomannut että parantamisen varaa taitaakin löytyä melko lailla. Sekin on ollut mulle ongelmallista, että miten mä saan sille koiralle kerrottua että sen hypyn jälkeen käännytään tiukasti? Nytpä sain siihenkin apua, näitä vaan nyt pitäisi päästä iskostamaan selkäytimeen. Opit tuntui toimivan joten sen ilon ja hyödyn sain Jennin koulutuksesta, että opettelen rytmittämistä, koiran ohjaamista kaarroksissa ja tiukoissa käännöksissä. Sitä koiraa voi ihan oikeasti siellä radalla odottaakin! Mulle on ollut jotenkin vaikea yhtälö se, että koira on hidas -> joudun hidastelemaan ja pysähtelemään odottamaan sitä koska se ei vain kulje. Ja nyt mulle sanotaan että ei aina tarvitse EIKÄ SAA höyrytä/juosta eteenpäin ennen kuin koira on tehnyt rauhassa sen edellisen asian. Odottamattomuus kostautuu virheinä.

Senkin yritän pitää nyt mielessä että radalla kannattaa suunnitella (vielä tarkemmin kuin mitä olen tehnyt) kohdat joissa palkkaa koiran. On parempi palkata vaikka sitten 3 esteen pätkästä joka menee loistavasti kuin puolikkaasta radasta joka päättyy virheeseen. On parempi tehdä radan aikana "4 nollaa" kuin yrittää yhtä nollarataa. Siis palkata tarpeeksi usein hyvistä pätkistä, niin koira saa onnistumisia ja itsellä itseluottamus kasvaa. Miksei tätä ole kukaan sanonut mulle aikaisemmin? Siis palkkaanhan minä koulutuksissa ja treeneissä kesken radan mutta turhan usein ajatuksena on ollut että "nyt tehdään ratatreeniä ja nyt mennään mahdollisimman pitkälle puhtaasti". Aiemminkin olen kyllä huomannut - lähinnä muiden tekemisissä ja pohtinut sorrunko siihen itsekin - että joillain on ratatreenissä se tavoite että mennään mahdollisimman monta estettä, sama se miten mutta kunhan pääsee maaliin asti. Omassa päässäni olen nyt yrittänyt omalla kohdalla toteuttaa mieluummin sellaista tavoitetta, että vaikka sitten neljä ensimmäistä estettä kunnolla ja huolellisesti tehden jos ne on vaikeita, kuin 20 esteen rata juosten kusten. Joskus jää harmittamaan kun treeniradalla on myöhemmässä kohdassa sellainen kohta jota olisin halunnut treenata mutta en ehtinyt sinne asti. Jenni tosin sanoi, että voidaan mennä rataa myös sieltä täältä jos niin haluaa. Ja mä useimmiten otan koulutusradat uudelleen käsittelyyn myöhemmin kokonaan tai osittain ja treenaan niitä vaikeita kohtia tai niitä mitä olisin halunnut ja mitä en ehtinyt. Ei kai kukaan oleta että treeneissä kerran viikossa käymällä tai koulutuksissa muutaman kerran vuodessa käymällä koira (ja ennen kaikkea aloitteleva ohjaaja) oppii kisavalmiiksi ja taitavaksi?

Viikonlopusta jäi kyllä positiiviset fiilikset, olen itseeni tyytyväinen, koska mulle ei huomauteltu koko aikaa siitä että älä turhaan varmistele ja jää odottelemaan, eli jotkin entiset ongelmat pysyi edelleen poissa. Nyt ennemmin sitten sain uutta ajateltavaa siitä, että on eri asia turhaan varmistella ja odotella koiraa, kuin tehdä niin siksi että rytmittää ohjausta koiran mukaan. Vielä kun sisäistäisi tämän niin jäisi se turha hätäilykin pois, useimmitenhan ei ole kiire vaan on vain kuviteltu kiire. Huolellisella ohjaamisella voidaan saavuttaa parempi suoritus kuin sillä että päässä vain tikittää sekuntikello. Oikeasti ne pysähdykset ja vastaavat on lyhyempiä kuin miltä ne itsestä siinä vaiheessa tuntuu. Kertooko se sitten siitä miten paljon ohjaajan päässä ehtii vilisemään asiaa kun ohjaa vai mistä? Ainakin joskus kisaradan jälkeen kun tulee joku antamaan heti palautetta niin itse näkee asian vielä ehkä eri tavalla koska ajantaju on radalla aika erilainen kuin radan vieressä. Ainakin mulla.

Ransulla kävi tänään hieroja ja parturi ;) Ajelin ja saksin pojanpötkylän taas siistimpään lookkiin ja Minna kävi siinä välissä hieromassa. Katsoin jo torstaina että vähän saattaa olla kireyttä, mutta viikonloppuna tuli kyllä selväksi että varmasti on joku paikka jumissa. Oli ne kepit niin hitaat. Siitä päättelin että kun hyppää kuitenkin aika normaalisti ja hyvin, ettei etupää ole kovin jumissa mutta koska ei halua pujotella niin selän täytyy olla. Hyvä laji tuo agility paljastamaan tällaiset, siinä kyllä heti huomaa muutokset. Oikeassa olin, selkä oli melkoisen jumissa ja samoin lantio. Lapojen välissä oli hieman kireyttä, mutta jo Ransun makuuasennosta (sykkyrällä ja jos kyljellään niin lantio köyryssä ja takajalat koukussa) näki että missä isommat ongelmat. Viimeksihän Ransu oli aika hyvässä kunnossa, ja se meinasi pistää lekkeriksi koko hierontatunnin. Nyt sen sijaan se otti Minnan ilolla vastaan, meni itse syliin ja laittoi heti pötköttämään Minnan eteen ja makasi niin rauhassa paikallaan että taju varmaan kankaalla ;) Silmät ummessa ja välillä havahtui vähän venyttelemään kattoa kohti :D Eli huomasi että nautti ja rentoutui kun oli ollut jumissa ja tiesi että nyt olo paranee. Ihana kun se suhtautuu hierontaan noin.

Pari päivää nyt lepoa täytyy pitää ja sitten lähdetään tutkimaan uusia lenkkimaastoja :)

Jippii, ohjatut agitreenit! :)

Toinen postaus perään meidän eilisistä ohjatuista agitreeneistä. Nyt päästiin siis varsinaisesti ohjattuihin treeneihin, pari viime kertaahan kouluttaja Anders oli kesälomalla ja tuuskattiin keskenämme. No ei se mitään tuuskaamista ollut mutta nyt oli joku nimenomaan suunnitellut radan ja antoi palautetta ja käytiin rataa läpi ennen sen suoritusta. Sitä mä juuri tarvitsen. Ratatreeniä jossa tulee tekniikkaa ja haasteita. Ja sitä että kun ensin itse suunnittelen ohjauksen niin joku tulee kumoamaan ne ;) Ei vaan, käymään läpi rataa ja siinä samalla saattaa avautua sellaisia petollisia kohtia joita ei itse ollut tullut ajatelleeksi.

Rata oli aika hauska, paljon valssausta ja nopean koiran kanssa olisin ollut välillä pulassa. Maksikoiran kanssa ongelmallisia oli lähinnä ajoitukset sen suhteen missä on koiran ponnistuspaikka ja laskeutumispaikka ja milloin mulla pitää olla jo ohjaus päällä - milloin taas on jo myöhäistä enää tehdä yhtään mitään. Alku oli aika simppeliä, sitten takaakierrolla jonne koira meni pussista, piti itse lähteä tuhannen kyytiä karkuun että ehtii ohjaamaan hypyn eikä koiraa putkeen. Ja ei sillä hyvä että sai hypyn yli vaan putken väärä pää oli vielä herkullisesti tarjolla. Ransulla alkaa näkyä se että sille on kertynyt kokemusta, se ei ota kieltoja niin helposti kuin aiemmin ja hakeutuu itsekin esteille. Tai sitten mä olen oppinut ohjaamaan vähän paremmin. Putkelta oli keinu ja sehän otettiin ihan lentämällä! Ransu luuli luultavasti olevansa puomilla, koska keinu ei ehtinyt laskeutua ollenkaan kun kaveri lentää kyydistä. Sillä oli ehkä vähän liian kiire mun perään, mulla taas oli kiire tekemään persjättöä keinun jälkeiselle hypylle jolle koira saa kerättyä vauhtia ihan kivasti kun ei pysähdy kontaktille. Onneksi Ransu ei noista lentokeinuista ole moksiskaan vaan ottaa terveesti rauhallisemmin keinun seuraavalla kerralla.

Keinun jälkeen alkoikin sitten ne valssausharjoitukset. Minä valitsin siihen ekaan väliin persjätön koska valssi olis helposti myöhässä ja hidastais, eikä siinä sitä paitsi vielä käännytty mihinkään ennen seuraavaa estettä. Seuraavalla esteellä pitikin tehdä 90 asteen kulmassa takaakierto ja niisto ja persjättö. Mä en tiedä millä nimellä tuota oikeasti pitäis sanoa, mutta joku niisto-persjätöksi minä sitä sanon... Siitä suoraan putkeen. Sitten neljä valssia peräkkäin, se oli kyllä hauskaa pyöritystä ja meni hyvin. Ransu alkoi väsyä kun se jostain syystä ei tullut tuohon niistoon mukaan millään ja piti ottaa toistoja. Se siis otti aina kiellon hypyllä. On se ennen tullut herkemmin mutta eilen mun piti antaa sille enemmän käsiapua. Valssit meni sitten hyvin kun Anders huomautti että mulla katkeaa ohjaus juuri ennen rimaa, tai siis vaihtuu käsi hieman epäloogisesti ja Ransu tulee ohi. On se hemmetin tarkka koira! Ei kyllä tee vahingoissakaan mitään mitä en ohjaa. Se ei anna anteeksi tuollaisia pieniä juttuja mutta tuleepahan opeteltua ohjaamaan tarkasti kun on tuollainen koira joka opettaa mitä tarkoittaa pienen pienenkin ohjauksen lukeminen. Toisaalta jos Liinu ei ole samanlainen niin joudun opettelemaan "huutamaan elekielellä" sille mutta ainakin vielä sekin tuntuu aika herkältä ohjattavalta.

Oli hyvät treenit, koiralla vain huomattavissa pientä kunnon alenemista kun väsymys tuli aika nopeaan. No pakko myöntää että tämä muuttaminen on vienyt aika paljon aikaa ja voimia, eikä se vieläkään ole ohi. Miten tää voikin olla niin työlästä... Ransu on nyt aivan oikosenaan, se saa kyllä tänään pitää lepopäivän kun sillä on sitten taas lauantai ja sunnuntai Jenni Leinon agikoulutusta.

Liinulla sen sijaan olis ollut aamulla virtaa vaikka mihin. Meinasin että vien sen pariksi tunniksi hyppimään metsään uusiin maisemiin kun se jahtasi kissoja, riehui maton kanssa, hyppi sängylle ja vaikka mitä muuta. Piti laittaa se hetkeksi rauhoittumaan kun meni ihan mahdottomaksi. Eilen käytiin koirapuistossa mutta ei ollut kuin yksi koira. Sama joka oli toissa päivänäkin, Ransu sai sen kanssa kunnon painit, keskiviikkona oli muitakin koiria. Eipä tuolla tule kovin usein käytyä kun ei viitsi sen takia ajaa paria kymmentä kilometriä. Ihan asiallisia omistajia ja hyvätapaisia koiria siellä kuitenkin sattui olemaan.

AHBAn paimennuskilpailut

Kirjoitellaanpa jotain noista meidän paimennuskilpailuista sunnuntailta. Meidän oli tarkoitus lauantai-iltapäivällä tai -iltana lähteä ajelemaan Vehmersalmelle ja yöpyä teltassa. Viime viikko varsinkin meni tavaroita pakatessa ja kaiken haikeuden lisäksi oli vähän helpottunutkin olo kun työt loppui perjantaina. Työkavereita on kyllä ikävä... :( Lauantaina oli loppusiivouspäivä ja äiti oli auttelemassa. Onneksi oli, nimittäin muuten ei oltais nukuttu ollenkaan la-su välisenä yönä. Meillä meni puolen yön tienoille ennen kuin saatiin asunto luovutuskuntoon. Mietittiin siinä että lähdetäänkö väsyneenä ajamaan Vehmersalmelle vaiko nukutaan muutama tunti ja vähän tuoreemmilla silmillä ajetaan aamuksi kisapaikalle. Niinpä nukuttiin 3h yöunet oikeassa sängyssä eikä teltassa ja lähdettiin puol neljän jälkeen aamuyöllä matkaan. Kissat ja Liinu oli viety lauantaina aamupäivällä Kannukseen hoitolaan. Liinun hoito sattuikin sopivasti, selvisin pari päivää vahtimatta noiden kahden perään. Loppuviikosta Ransu yritti heti astumista kun vaihdoin koiria huoneesta toiseen. Ei siis tarvinnut viikonloppuna eristää kumpaakaan kun Liinu oli pois maisemista. Maanantaina kun hain sen takaisin, Ransu ei ollut enää juuri ollenkaan kiinnostunut ja meillä eletään taas normaalia arkea sen suhteen että koirat voi olla vapaasti yhdessä.

Oltiin sopivasti 8 aikaan Kuttukuussa, mä olin onneksi sen verran uninen kun torkuin autossa, etten tajunnut edes jännittää koko hommaa. Ja kokeetkin alkoi sitten nopealla tempolla joten oli helppo psyykata itsensä ettei kannata jännittää eläinlauman kanssa toimiessa ja kun luotin kuitenkin että Ransun kanssa homma handlaantuu hyvin. Lampaat oli todellakin erilaisia kuin mitä aiemmin leireillä, niillä oli kova veto varikolle ja häkityksen tein vähän eri tavalla kuin aiemmin, olis ollut turhaa laittaa koiraa niin vaikeaan paikkaan ja vaatia kuitenkin kohtuu kokematonta koiraa pitämään lauma poissa portilta kunnes koira ajaa lauman häkkiin. Niinpä menin itse portille ja kun avasin sen, kehotin vain Ransua kiertämään lauman vaikka se kyllä rynni itse portista heti kun sen avasi.

Ensimmäisellä legillä menin Ransun kanssa lampaiden luo niin Ransu lähti kiertämään laumaa ja lampaat lähti jo ottamaan minusta vetoa ennen kuin ehdin saada Ransua asemiin. Tuomarikin huikkasi aitauksen laidalta että "you have to make start!" Jätin Ransun istumaan ja kehotin sitä kiertämään lauman. Pojalla oli pikkasen liikaa intoa ja virtaa, niin muutenkin aika lentävät lampaat meinasi tulla liian lujaa. Mä unohdin puhua Ransulle niin seinän viertä pitkin kuljettaessa Ransu ryntäsi laumaa kohti ja lampaat levisi mutta ennen kuin ehdin tekemään tai käskyttämään mitään (mikä oli toisaalta hyvä niin koira hoiti itse hommansa oma-aloitteisesti) niin Ransu keräsi ne mulle takaisin. Hienosti Ransu piti pakoetäisyyttä (mikä oli taas aika pitkä) mutta varsinkin eka legillä malttamattomuus hieman paistaa läpi. Toinen suoritus oli sitten jo rauhallisempi ja lampaatkin pysyi koossa. Arvostelut olivat kaikki "good" lomakkeessa ja kuljetuksen kohdalla vain luki että "one split but good overall", loppukommentit olivat "nice dog, good job". Erityisen hieno oli eka legillä myös Ransun oivallus kun pari lammasta meinasi mennä siivekkeen väärältä puolelta, että se kävi paimentamassa nekin oikealta puolelta. "Loppusuoralla" lampailla meinasi olla vauhtia, mutta ne eivät kuitenkaan lähteneet ryysimään varikkoa kohti koska Ransu piti niihin edelleen pitkähkön pakoetäisyyden eikä painostanut niitä eteenpäin. Nimittäin kun katselin muiden suorituksia ja lampaiden käytöstä, niin sain oikeisiin mittasuhteisiin tuon meidän lammaslauman hajotuksen ja meillä meni oikeasti tosi hyvin. Monella myös lampaat karkasivat tuossa viimeisen suoran puolivälissä portille, ilmeisesti koska koira antoi niille painetta vaikka niillä oli sinne muutenkin voimakas veto.

Toisella legillä lauma oli kummallinen (sitähän siis vaihdettiin aina joka koiran jälkeen, en tiedä montako laumoja oli mutta tuo sama lauma käyttäytyi jonkun toisenkin koiran kanssa noin) kun se tuli ikään kuin uhmailemaan koiraa sinne aloitukseen. Ransu oli ensin vähän hämmentynyt että mitä ihmettä miksi nuo lampaat tulee kohti mutta hoksasi sitten että minulla ja ohjaajallahan se valta on joten minäpä istun teerevänä tähän ja te lampaat tottelette kohta minua :) Hienosti se itse kyllä katsoo minkä verran painetta lampaille voi antaa, mun ei tarvinnut kuin muistaakseni yhdessä kohdassa antaa sille jarrua, taas siellä loppusuoralla, mutta se näytti kyllä itsekin hoksaavan sen. Mahtava paimenpoikani, se kyllä tekee niin tarkasti. Lopussa lampaat ryysi siihen portille niin etten saanut sitä auki, joten piti ottaa koira avuksi ja pyöräyttää lauma kerran ympäri. Tästäkin legistä saatiin hyvät arvostelut ilman huomautuksia.

Niinpä sitten kaksi hyväksyttyä junior herding-koetta ja Ransu sai JHD-tittelin :) En ole ihan varma oliko Ransu 3. vai 4. schapendoes Suomessa joka sen on suorittanut eli todella hienosti ja ylpeä olen poitsusta <3 Korjata saa jos olen väärässä. Eikä me olla oltu lampailla kuin 3 leirillä tätä ennen, tuomarit oli Jenkeistä ja siellä kuulemma kolmasosa koirista reputtaa tuon kokeen vaikka olisivat treenanneetkin enemmän eli kyllä me Suomessa osataan jotain tehdä paremmin kuin amerikkalaiset.

Ensi kesänä sitten jatketaan! Ellei toteudu muita suunnitelmia sitä ennen ;) Videot siirtäisin kun olisi piuha, mutta se on jossain muuttolaatikoiden kätköissä... niitä leirivideoitakaan en ole ehtinyt vielä(kään) editoida edes alkeellisesti joten nekin antavat odottaa itseään. Kyllä ne vielä tulee!

Torstain treenit

Hyvinpä menee, kun ei viikkokausiin kirjoita mitään ja sitten yrittää muistella lähes viikon takaisia treenejä. Noh tuskin tulee kovin perusteellisesti muisteltua siis :)

Meillä oli "ohjatut ohjaamattomat" treenit, eli treenasimme vielä tämänkin kerran keskenämme. Rata oli edellisen viikonlopun kolmosruokan radalta poimittuja kohtia jotka olivat sille kisoissa osallistuneille olleet haastavia kohtia. Kyllä kiitos kelpaa minulle :) Alku oli heti mielenkiintoinen, jättipä koiran miten tahansa niin se ei voinut nähdä kakkosesteen rimaa ykköshypyn takaa. Vain toisen siivekkeen eli esteelle hakeutuminen saattaisi olla haastava. Ekat kolme hyppyä olikin mielenkiintoisesti ja mietin että miten ohjaisin mutta päädyin kahteen peräkkäiseen saksalaiseen. Vaihdoin siinä lennossa kaksi kertaa ohjauspuolta siis... Sitten A ja putkeen. Saksalaiset onnistui just nappiin ja näytti kyllä varmaan aika täydelliseltä. Putken jälkeen oli kolmen hypyn suora, tosin siinä oli sellainen pikkujuttu että putkea suoraan vastapäätä oli puomi ja jouduin käskyttämään Ransua aika topakasti ettei se mennyt puomille kun siellähän odottaa ne namit lopussa... Eka kerralla se ei vielä ollutkaan sinne puomille menossa mutta sitten myöhemmin kun tein tuon putken kautta lähetyksiä puomille. Kolmen hypyn jälkeen oli ihan haastava kulma kepeille, mutta Ransu haki ne itse asiassa aika hyvin itse, olin kyllä auttamassa mutta olin kyllä aika tarpeeton.

Kepeillä olisi ollut tosi jees jos koira osaisi pujotella kepit varmasti vaikka itse olisi missä, nyt oli hieman hankala tilanne kun kepeiltä oli vaikea vienti pituudelle (jotta sille saisi tarpeeksi vauhtia ja hyvän lähestymiskulman) ja kepeillä mun pitäisi mennä loppuun asti ja vähän ylikin, sitten toisaalta heti pituudella jään helposti jälkeen ja pituuden jälkeen pitäisi ehtiä tehdä joko valssi tai persjättö. Ransulla ei ollut mikään himmailupäivä (kiitos alatoopin joka odotti treenirepun luona, ja jonka pakettia oli jo vähän näykitty ennen radalle lähtöä :P) joten sain kyllä ihan juostakin. Onnistuin joskaan en mitenkään hyvin ja sujuvasti, mutta kuitenkin. Sitten oli sama hyppysuora takaisin ja samaan päähän putkeen ja siitä vihdoin sinne iiiihanalle puomille! Olipas kiva kun koira pysähtyi puomin lopussa :) Tosin syömään namit ja ei tod mihinkään hienoon 2-2 asentoon mutta ehdinpäs itse kuitenkin sijoittua. Voi kun se kisoissa edes tuon verran hidastaisi siinä ja ottaisi kontaktin! Sitten pari hyppyä ja putken vaikeampaan päähän (funtsittiin rataa suunnitellessa että kumpi on maksikoiralle vaikeampi pää ja se sitten valittiin suorituspääksi). Lopussa suunnittelin ensin tehdä käännökset takanaleikaten mutta se ei mennyt kuten elokuvissa ja mulle sitten treenikaveri sanoikin että ehdit kyllä tekemään valssin sinne väliin niin mun ei tarvi tehdä yhtään takanaleikkausta vaan ehdin tehdä persjätön siinä vaiheessa kun koira on vielä putkessa ja sitten perään valssin. No sekin onneton valssi tuli tehtyä pari kertaa aivan liian myöhään kun jäin liiaksi odottelemaan Ransua enkä alkanut kääntyä. Ja tuo jätkis teki taas sellaisia loikkia että justiin ehkä se 5m mitta olis riittäny ;) Nooh ehkä hieman liioittelen mutta oli kyllä ongelmia arvioida ponnistuspaikkaa kun se oli niin kaukana ja sitten se laskeutumispaikkakin tietysti oli kauempana kuin mitä olisi tarvinnut. Ransu on näköjään mieluummin ilmassa kuin jalat maassa...

Treenit oli kivat! Kokeilin tuohon alkuun päällejuoksuvariaatiotakin mutta ei - ei se vain meille sopinut. Puomia treenittiin monta kertaa ja hyvä on vauhti pojalla ihan loppuun asti. Kepit haki hyvin mutta pujottelu ei ollut erityisen vauhdikas, mutta ei erityisen hidaskaan. Sellainen perus-Ransu. Hyvä fiilis kuitenkin jäi molemmille, tehtiin onnistuneita pätkiä ja oltiin hyvällä vireellä siellä vaikka muuton takia onkin ollut voimat vähissä ja stressiä varmaan itse kenelläkin.

Liinun kanssa otin pihalla kolmella hypyllä hyppyjuttuja ja olipahan taitava tyttö! Hienoja takaakiertoja tekee, on oppinut kropan hallintaa paljon lisää tässä loppukesästä, tekee nimittäin parempia käännöksiä kuin keväällä. Vaikka onko tuo mikään yllätys että koira kehittyy 5-8kk iässä...?!?! Se into ja motivaatio on jotain niin liikuttavaa! Liinulla tuntuu olevan vain yksi vaihde ja se on "täysiä". Yritän varoa tekemästä liian pitkiä harjotuksia sen kanssa että se jaksais aina tehdä sen mitä tehdään sillä "täysii!!!!" -vireellä. Mutta voi juku miten se osaa jo lukea hyvin ohjausta, pari kertaa sain hyvät naurut kun kierrätin yhdellä hypyllä takaakiertoa ja likka kiertää koko esteen ihan pokkana. Niin kävi varmaan pari kolme kertaa. Sitä ennen oltiin treenattu kahden hypyn kiertämistä niin jäi vissiin sitten siitä vähän päälle se pidemmän kaaren tekeminen. Tein valssauksia ja välistävetoja ja noita takaakiertoja, maksimissaan taisi tulla neljän tai viiden esteen sarjoja ja taitava typykkä se on :)

Kuten faceenkin kirjoitin; siinä vaiheessa kun otetaan meidän ekat kisastartit niin mulla on kädet syöty ranteita myöten, on se sen verran ahne tuo pentu ettei se paljon kakistele vaikka on mun sormet rystysiä myöten kitusissa. Enkä raaski kieltääkään kun eihän sitä tiedä yhdistääkö se sen kieltämisen omaan intoonsa vai siihen että ne sormet on siellä hampaiden välissä (jota se ei itse luultavasti edes huomaa, autsh!!!!)...

Iso Poika ja Iso Tyttö

Oon seurannut jo muutaman viikon, ja nyt erityisesti muutaman päivän tuota pojan koltiaisen toimintaa. Se on kulkenut Liinun perässä, tutkinut tarkkaan takapuolta (sanon, että se on tehnyt tupatarkastuksia) ja merkannut tarkkaan kaikki pisut mitä se jättää jälkeensä - maistaen tietty ensin. Juu sitä touhua katsellessa mietin vaan että kaikkea ne naiset saakin miehet tekemään... Nyt sitten tänään Ransu yritti astua Liinua. Tutkin tilannetta tarkemmin ja meidän pikkulikastahan on tullut Iso Tyttö; sillä alkoi ekat juoksut. Ransu on toki ollut tilanteen tasalla jo paljon aiemmin... Illallakin pistivät peuhaten ja "miehellä" oli mielessä vain se yksi... täytyy nyt seurata tuota etenemistä kun mulla ei ole narttukoiran juoksuista kokemusta ja niiden etenemisestä. Eiköhän sen ainakin tuosta uroksesta huomaa miten ne etenee :P Saavat sitten olla erossa ja kenties asumuserossakin kun tilanne alkaa sitä vaatia muulloinkin kun päivällä yksin kotona ollessa.

Sen lisäksi että oon tutustunut tyttökoiran aikuistumisen ihmeelliseen maailmaan, oon lukenut antaumuksella Sinikan Paimeneen-kirjaa. Ahmin sitä aina muutaman kymmenen sivua kerrallaan ja sitten on jo pakko pysähtyä sulattelemaan. Ehkä mä alan vähitellen ymmärtää paimenkoiran aivoituksia? Tai siis ensimmäinen valaistuminen oli se, että ei se ole vain mun päiväunta että ajattelen ettei kaikki koiratyypit ole samanlaisia sisimmältään, vaan että kyllä ne mun ihailemat paimen- ja karjakoirat on yhä tänäkin päivänä varustettu monilla erikoispiirteillä. Paimennusleireillä oon jo saanut kokea sen ihmeellisen tunteen siitä, että sillä omalla karvakorvallakin on vielä tallella niitä taitoja joita se on tarvinnut alunperin työskennellessään. Yksi toinen iso valaistuminen on ollut se, että vaikkei paimenrotuista koiraa käyttäisikään enää siihen paimennukseen työkoirana, niin sen kanssa toimimiseen ja kasvattamiseen kannattaa uhrata siltä kannalta ajatus jos toinenkin. Olen itse aika temperamenttinen, energinen ja impulsiivinenkin ihminen. Mulla olis vielä kehittämistä rauhallisuuden ja varmuuden kanssa. Kyllähän mä tiedän että totta kai käskyt pitäisi aina viedä loppuun asti ja vaatia loppuun asti koiraa toimimaan kuten alunperin halusin, mutta ne keinot joilla vastataan tuollaisen fiksun, temperamenttisen uroksen pyrkimyksiin, on varmaan olleet puutteellisia/vääriä päätellen lopputuloksesta. Ransu kun ei ole todellakaan tyhmä kuin saapas, eikä ihan nössykkä vaikkei se harrasteissa kiihdykään nollasta sataan kuten todelliset kuumakallet. Se ei ole järjettömän kova, mutta kohtuullisen kuitenkin, se oppii tuhannen nopeasti ja myös käyttämään mua hyväkseen. Ransun itseluottamus on kypsymisen myötä kasvanut ja se kyseenalaistaa jatkuvasti sille annettuja käskyjä. Siltä saa kyllä myös epäreilusta käytöksestä palautteen aika suoraan. Ransu on joutunut olemaan se ensimmäinen koira jonka kanssa tekee eniten virheitä kun ei ymmärrä koirista käytännössä mitään, ja se harmittaa mua todella usein. Varsinkin kun luen tuota kirjaa, ja samalla mietin että mitä mulla on vielä tehtävissä. Pakko on myöntää itselleen puutteitaan.

Mun mielestä Ransu sopis työkoiraksi. Se ei ole yhtä vilkas kuin Liinu, mutta se tarvii tekemistä, se vaan ilmenee eri tavalla. Jokapäiväisessä elämässä näkee, miten tällainen elinympäristö vain ei sovi sille, kun en saa kanavoitua sen tekemisen tarvetta kaiken aikaa järkevästi. Oon sanonut ennenkin, että se sopis maalle jossa se sais toimittaa tuota vahtimisen tarvettaan ja tehdä jotain ei-räjähtävää, jotain missä nuo sen hoksottimet pääsis käyttöön. Paimentaa! Liinukin varmaankin syttyy paimentamiseen, alku oli lupaava. Silti mun on tämän hetkisen perusteella helpompi ajatella Liinu agilityyn, jossa se on varmasti pätevämpi vielä joku päivä kuin Ransu (tietty vaikuttaahan sekin että ohjaaja on kehittynyt mutta kyllä se lähtee sen omista ominaisuuksista pitkälti). En siis tarkoita sitä että mun pitäisi tai mä aikoisin Ransusta luopua, olen vaan varma että se paljastaisi itsestään uusia puolia kun pääsisi väljempään ympäristöön jossa sillä on lupa "toteuttaa itseään".

Liinun kanssa oon kahtena iltana tehnyt agijuttuja pihalla. Oon laittanut meidän omat kolme hyppyestettä pihalle ja tehnyt takaakiertoja, vähän välistävetoa, parit takanaleikkaukset, valssannut sen kanssa, tehnyt parit saksalaiset, harjoitellut sylkkäriä ilman estettä ja myös hieman esteen kanssa jne. Sanoin Riikallekin että mä alan tosissani tykätä tehä tuon koiran kanssa asioita, kun se jo pystyy keskittymään mun pyyntöihin. Mä tykkään kun se on sellainen touhusanteri, meillä menis homma ihan häseltämiseksi jos en itse osais olla rauhallinen. Toisaalta tuntuu että haluan olla itsekin energinen että olen tarpeeksi innostava ja kannustava, toisaalta taas oma hössöttäminen aiheuttais Liinun kanssa paljon virheitä. Se on kyllä taitava tyttö, takaakierrot sujuu tosi kivasti. Mulla pitää tosissaan kiirettä sen kanssa välillä, täytyy vähitellen alkaa vaatia irtoamista ja kauempana työskentelyä kun varmuutta tulee lisää, ei luulis tuon verran itsenäiselle likalle olevan vaikeaa... Saan aina sellaisia päähänpistoja että "kokeillaanpa osaisitko tehdä sitä ja sitä..." Sitten vain ohjaan ja Liinu tekee! Uskomatonta, ei se ole vain Ransun juttu että se tekee miten näytän vaikka näkis ekaa kertaa koko asian. Vartalolla ohjaileminen näyttääkin olevan universaali kieli! Voi kun tuo vauhti ja into säilyis tulevaisuuteenkin. Ransukin on saanut käydä pihalla tekemässä hyppyhässäköitä, sen kanssa pyöritellään pidempiä sarjoja vaikka minkälaista pyöritystä, ei siinä järkeä varmaan ole mutta meistä se on kivaa ja varsinkin kun saa makkaraa :)

Ransun kanssa käytiin eilen ensimmäistä kertaa Kokkolassa agitreeneissä. Päästiin ohjattuun ryhmään, mitä luksusta. Nyt tosin ryhmänvetäjä on kai kesälomalla ja oltiin parin muun ohjaajan kanssa keskenämme, mutta mikäs siinä kun tuodaan nenän eteen sopivan haastava ratapätkä ja saa palautetta ja vinkkejä kokeneemmilta. Ransu oli into piukeana, ja hassu jätkä kun suorituksen jälkeen meni nakkirasialle vaatimaan huippupalkkaansa :D Harmi vaan että tarjolla ei ollut alatoopia tai muutakaan ekstrahyvää, vaan sai vaan puolikkaan nakin... Vauhtia oli treeneissä ihan ok, loppua kohti vähän hiipui, mutta ehdittiin me ottaa jonkin verran toistojakin. Radalla tuli vastaan kohtia jollaisia ei ollut tullut edes ajatelleeksi että voisi treenata. Puomilla laitoin namialustan alasmenolle ja Ransu otti joka kerta kontaktin. Ja miksei ottais... Tosin se ei malttanut jäädä sinne kontaktille, mutta piru vie se sentään otti sen varmasti. Ja suoritti puomin vauhdilla, taas kerran; miksei olis suorittanut kun se tiesi että lopussa odottaa nakkialusta jonne kannattaa kiirehtiä. Liinu sai auton takaluukussa pari kiukuttelukohtausta kun sitä ei huolittu mukaan jäähdyttelemään! :P Olen ihan tyytyväinen Ransuun, kyllähän se tuntui sitten traktorilta kun katsoin oikeasti nopeiden ja motivoituneiden koirien menoa, mutta me oltiin meidän omalla mittapuulla hyviä. Toisaalta sitä salaa mielessään (ja näköjään joskus myös täällä ;) ) lohduttautuu sillä että usein siitä vauhdista aiheutuu ohjaajalle niin vaikeita tilanteita ettei niistä ehdi suoriutua virheettä, kun taas hitaamman koiran kanssa ei aiheudu... Tosin mä kyllä ihan mielellään olisin hätää näkemässä koiran vauhdin kanssa, ja toivonkin että Liinu antaisi mulle sen haasteen. Oli meillä kohtia joissa Ransu yllätti positiivisesti, on se silti niin varma koira sikäli että meni kyllä taas justiinsa sinne minne ohjasin - tarkoitin tai en. Sitä vaan en voi olla miettimättä (niin turhaa kuin se loppujen lopuksi onkin) että paljonko olisin voinut sen vauhtiin ja motivaatioon pari vuotta sitten vaikuttaa ja mitä siitäkin olis tullut jos mä olisin ollut taitavampi. Miten niin jälkiviisaus on parasta viisautta...

Kuten tästäkin postauksesta huomaa, viime aikoina on tullut mietittyä kohtalaisen paljon laumasuhteita, luonteenpiirteitä, kasvatusta, suhdettaan koiriinsa jne. Ja jossiteltua ihan liikaa. Niinkun se muka mitään muuttaisi. Jos nyt olisin ottamassa ekaa (paimen)koiraa, toivoisin että joku sanoisi että lue ja kuuntele mahdollisimman paljon niistä, käytä omaa järkeä äläkä kuuntele kaikenmaailman ääripäähörhöjä ja erityisen painokkaasti sanoisi MIETI TEKEMIÄSI VALINTOJA JA NIIDEN SEURAUKSIA HUOMISPÄIVÄÄ PIDEMMÄLLE. Sen kun vain tietäis silloin kun se ihka ensimmäinen koira on 8 viikkoa, että miten ne aiemmin tehdyt asiat näkyy siinä koirassa kun se on vaikkapa 3-vuotias.