Uusia ja uudempia kuvia

Muutama kuvatus on tullut napsittua koirista:

Voitasko jotain...?

Liinun söpö Buster-mantteli, vaaleanpuna-ruskeana <3

Yritin mukamas seisottaa Liinua. Olis ehkä nätimpi kun tukankin kampais ensin...

<3 Silmät <3

 

 

Ekaa kertaa ponnari päässä.

Onpa kirkasta kun ei oo tukka silmillä.

"Toi suttura mun ottalla on siis MIKÄ?!"

 

Tukka on tästä vielä aavistuksen kasvanut...

 

Ransu tuurasi Liinua - Ankin agikoulutus

Ja hyvin tuurasikin! Tosin mulla on kyllä Ransun kanssa aksaamisesta niin hyvät fiilikset joka kerta, kun se on niin taitava poika :) Eihän se kaikkea osaa vaikka haluais ajatella että se osaakin. Onhan se estevarma ja "kikkavarma" koira jonka kanssa yhteistyö sujuu niin kivasti :) Itse olen omasta mielestäni kehittynyt viime aikoina ohjaajana, ehkä siksi että on kahden koiran treenit mietittävänä, niin kumpikin siinä sitten palvelee toisiaan vaikka ovatkin vähän erilaisia ohjattavia mutta silti aika samanlaisia. Liinun kanssa on joutunut tekemään asioita tarkasti ja nopeammin, kun sen ohjauksenluku ei ole vielä ollut niin hioutunutta, niin ehkä Ransukin on hyötynyt siitä.

Välihuomautus, mä oikoluen tätä ja totean, että kylläpä tuli taas rönsyilevää tekstiä asiasta ja asian vierestä. Noh eipä siinä, siitä ajatusvirran kirjoittamisesta on ennenkin ollut hyötyä. Täytyy muistaa, että itsellenihän mä tätä kirjoitan, enkä asia-artikkeliksi josta muidenkin täytyis saada tolkku ja olla kiinnostunut...

Niin me oltiin siis tänään (tai ainakin alan kirjoittaa tätä lauantain puolella) Anki Molanderin agilitykoulutuksessa. Olin viimeksi Ankilla joskus syksyllä/syystalvella ja tykkäsin kyllä. Hieman on alkanut noin yleensäkin - ei siis Ankin koulutuksessa pelkästään - haitata koulutuksissa se vaivaava tunne, että suomalaisia agilitaajia yritetään tietyllä tavalla purkittaa samaan muottiin. Tai siis musta tuntuu, että menen mä kenen tahansa kouluttajan kurssille, niin siellä pyörii ne samat kuviot ja kouluttaja kun on suunnitellut radan ja se käydään läpi, niin oletuksena on että kaikki tekee asiat samalla tavalla. Ja tiettyä rotua itse ohjaavilla kouluttajilla on ajatusmalli joskus vähän liian selkeästi se, että kaikki koirat myös tekee ja toimii samoin kuin heidän koiransa. Se on kyllä hyvä sikäli, että tulee sitten opeteltua niitä uusia juttuja. Mutta mä pidän itseäni ja Ransua kuitenkin sen verran kokeneena parina, että monesta asiasta tiedän kyllä mitä mä en halua sen kanssa kokeilla tai jankata. Ja niin varmasti moni muukin kokeneempi harrastaja. Tarkoitan siis sitä, että ei kouluttajan tarvi heti antaa periksi että "juu ei sitten tarvitse kokeilla tätä tapaa ohjata kun se on teille uusi ja vain siksi ettet ole aiemminkaan niin ohjannut", mutta jos sanon kouluttajalle etten halua hinkata keppejä koska tiedän mihin se johtaa ja varsinkin ilman palkkaa, niin silloin pitäis siitä kouluttajankin ottaa onkeensa.

Noh, itse tämänpäiväisestä koulutuksesta sitten. Radalla oli 28 estettä ja kouluttajan "tilaaja" oli toivonut meidän toiveiden perusteella tekniikkaharjoituksia. Saamamme piti, mikä oli kyllä oikein hyvä. Radalle oli saatu ympättyä niin niistoja, persjättöä, pakkovalsseja, ennakoivia ja puolivalsseja, jaakotusta, saksalainen, leijeröinti kuin sivuirtoamista kepeilläkin. Eli aika mukava valikoima kaikenlaista ohjausjuttua ja oikeastaan edellinen "kikka" johti aina seuraavaan eli ohjaajan ja koiran piti olla koko rata aika tarkkana. Se toisaalta sopii mulle, koska mun on varsinkin tuollaisella radalla helppo pitää itseni hereillä kun mun osuus ei tunnu liian helpolta. Ja kun mä oon onnistunut iskostamaan omaan selkäytimeeni nuo kuviot aika hyvin niin ne tulee niin luonnostaan että Ransunkin on niitä ilmeisen helppo lukea, koska se ei ottanut yhtään kieltoa niistoilta eikä muiltakaan. Ainoat kiellot se otti putkeen hakemisissa, en tiedä mikä päivä se tällainen oli, että yhtään ei putkea ollut halukas itse hakemaan. Toisaalta mulla on siihen selityskin valmiina: koko rata oli yhtä ohjaamista ohjaamisen perään, koiran oli pakko kulkea aika lähellä ohjaajaa lähes koko ajan, joten sitten oli aika vaikeaa varmaan koirallekin yhtäkkiä irrota siitä ohjauksesta. Vaikka esimerkiksi viimeksi kisoissa Ransu irtoili tosi hyvin esteille. Radat olikin aika eri tyyppisiä kuin tämä treenirata.

Meille ei tullut mitään uutta varsinaisesti, mutta parissa kohtaa meni omat ohjaussuunnitelmat uusiksi, kun Anki olikin suunnitellut meidän tekevän tietyllä tavalla. Eli käytin tuttuja juttuja vaan uudenlaisissa paikoissa, joten olihan sillä antinsa silläkin. Olin silti tosi tyytyväinen, että tulipahan tehokertaus ohjauskuvioihin ja myös luottamus siihen, että Ransu ne taitavasti lukee. Päästiin jo ekan 10-minuuttisen aikana rata alusta loppuun pätkissä, ja Anki totesi että me ollaan harjoiteltu :) No niinhän me ollaankin.

Alussa Ransu oli vähän kuutamolla, meinasi haahuilla rata-alueen ulkopuolellekin, mutta se sitten terästäytyi siitä kunnolla kuulolle. Kepeillä oli ensin palkka lopussa, ja Anki sanoi että mun pitäis sivuirrota kepeiltä enemmän. Nämä on näitä "seuraavan koiran kanssa sitten"-juttuja (ja Liinu muuten opettelee ihan eri mentaliteetilla keppejä, joten tämä ei jää vaan puheeksi, ainakin yritystä on oikeaan suuntaan). Me on noiden keppien kanssa tehty hartiavoimin töitä, että huippupalkan kanssa yksittäisenä esteenä sietää multa paikallaan seisomisen 5m päässä ja varmaan vaikka kärrynpyörien heittämisen. Mutta radalla ja ilman palkkaa on parempi kun menen sen kanssa yhtä matkaa, koska ne ei ole sen lempparieste. Useimmat jotka tän mahdollisesti lukee, varmaan tietää tän asian, mutta eipä tiedä satunnainen kouluttaja jolle menen. Siinä on just se paikka jossa kouluttajan pitäis kuunnella ohjaajaa, kun sanon etten halua niitä hinkata ja pätkiä tehdessä pitää olla palkka. Ja minä kun kuulun niihin ohjaajiin jotka niitä juttuja oikeasti sitten harjoittelee omalla ajallakin treeneissä, eli ei ole mikään pakko ottaa kymmentä toistoa kurssilla niin että koira väsyy ja kyllästyy keppitoistoihin ja sitten vielä kaiken kukkuraksi huomaa että palkkaa ei enää olekaan ja jättää 2 viimeistä väliä pujottelematta. Ala siinä sitten selittää, että mikä se on se tapa treenata keppejä joka meillä tuottaa tulosta, että muuta en tee. Sanoin kyllä sen, mutta silti keppejä otettiin liikaa ja jäi tunne että tästä tullut mielikuva pitää korjata ennen seuraavia kisoja kivoilla keppitreeneillä. Sekä radan osana että yksittäisenä. Voin kyllä kuvitella, että näkee ne kouluttajat niitäkin joilta on oma yritys ja asian hyväksi tekeminen nolla ja ajatellaan, että asiat pitää hinkata ja koittaa opetella siinä kun se kouluttaja on paasaamassa vieressä. Ihan niinkun oman järjen (ja ennen kaikkea sen oman ajan) käyttö ei olis sallittua ja että kaikkeen tarvitaan joku sanomaan mitä teen seuraavaksi ja miten. Ainakin Ankin ilme oli vähän sellainen kun sanoin että me sitten omissa treeneissä treenataan tätä lisää ajan kanssa.

Toinen hankala kohta oli yks putkeen hakeutuminen, jonne Ransu ei meinannut irrota. Ei ole ollenkaan Ransun normaalijuttu olla epävarma putkeen hakeutumisessa, mutta veikkaan että em. syystä nyt oli sellainen tilanne. Kaikenlaisia syitä oon kuullut sitten ihmisten keksivänkin sille, miksei koira mene jotain estettä tai toimi jossain. "Vääränvärinen putki/muu este. Outo pohja. Outo halli tai ylipäätään outo paikka. Nurmipohja. Valaistus. Ja mitähän vielä." (ohjaajan velvollisuus opettaa ja esitellä koiralle muitakin olosuhteita kuin se oma treenipaikka?!?) Kyllä Ransu on sen verran kokenut koira jo ettei tulis varsinkaan nyt - eikä kyllä koskaan alkuvaiheessakaan - mieleenkään selitellä koiran tekemättömyyttä sillä että este on jotenkin "omituinen". Tuossa putkikohdassa mua harmitti se, että ensin Anki ehdotti siihen musta huonoa ratkaisua, ja niinhän se olikin. Sanoin ettei se ole hyvä ja tehtiin sitten toisin - ja se toimi. En vaan näe järkeä siinä, että laitetaan putken suuaukon sisäpuolelle nami niin että kun koira saatetaan putkelle, se juoksee sisään, huomaa namin juostuaan sen ohi, kääntyy ympäri, syö namin ja palaa samaa tietä takaisin. Siinä vaiheessa tuntui että voi argh, kun se keppihässäkkä oli ollut siinä hetkeä aiemmin. Onneksi sitten sain nätisti heti sanottua että tuo ei ole hyvä ja palkka putken loppuun (jos se nyt ylipäänsä piti jonnekin laittaa odottamaan) toimisi paremmin. Niin tehtiin ja kolmannella kerralla palkkasin pallolla putken jälkeen. Ja Ransu meni paremmin putkeen.

Toisella 10-minuuttisella otettiin koko rata, ja Ransu teki 2 virhettä. Jätti pujottelematta vikan keppivälin ja otti siltä putkelta kiellon. Muuten koko rata tosi hyvin. Halusin ottaa radan kisanomaisesti uudelleen ja sitten pujotteli kepit paremmin, vauhti oli jo hiipunut mutta parempi kuin eka kerralla, ja otti myöskin sitten sen putken. Anki kehui meidän niistoja ja kaikkia käännöksiä. Sanoin, että niistot on olleet meille ongelmakohta joskus kun Ransu ei halunnut hypätä mun selän taakse ja niitä on treenattu. Sen kuulemma huomasi. Ja varmaan sekin, että nyt mä osaan tehdä ne joka kerta samalla tavalla ja myös vauhdista, joten Ransukin tietää miten lukea ohjaus. Ai niin, eka radalla se lopussa luki mun aika voimakkaan vekkauksen takaakierroksi, ja kun korjasin tilanteen vain tönäisemällä ennen ponnistusta, niin eihän se mihinkään takaakierrolle sitten lähtenyt.

Olin tosi tyytyväinen mun hienoon poitsuun taas kerran. Alun perinhän mun piti mennä Liinun kanssa, mutta Liinulla oli juoksut kesken kun piti kertoa kouluttajalle koirastaan ja toiveistaan koulutuksen suhteen, niin en sitten tiennyt että mikä on tilanne koulutuksen aikaan joten ilmoitin Ransun mukaan ne. Mä luulen, että kunhan Ransun kanssa on käyty Jenni Leinon koulutuksessa maaliskuussa, niin Ransu ei vähään aikaan koulutuksiin osallistu. Ei se mikään kaiken osaava ole, mutta mulla vaan on tunne että se on turhaa ja että sen kanssa vois nyt muutenkin vaan nauttia kisaamisesta kun treeneihinkään ei ole kovin paljoa aiheita. Heh, kuvitella että nyt mulla on "valmis" agikoira. Kun tämä on mulla ja Ransulla aika ennen kokematon tunne kun ei ole mitään isompaa asiaa joka olis tehotreenin alla. Olis kiva saada uusia haasteita senkin kanssa, mutta nyt ei ole juurikaan tullut koulutuksissa eikä kisoissa sellaisia ratoja eteen, joista niitä jäis kotiin viemisiksi. Eli lienee aika keskittyä Liinun kanssa tekemiseen, ja senkin kanssa tekemiseen mä saan niin paljon apua siitä, mitä Ransu on mulle opettanut, ettei mitään tulenpalavaa hinkua koulutuksiin olekaan.

Tästä todisteeksi menen heti ens viikonloppuna koko viikonlopuksi Anders Stensin koulutukseen Kokkolaan :D

Hehkutusta ja ihkutusta

Eilen ajeltiin Ouluun OKK:n agikisoihin. Ne oli lämmitetyssä hallissa, jossa on meille sopivasti muutama aste plussalla. Pohja oli samalla muuttunut erilaiseksi sitten viime käynnin, kun koko kuplahallia siirrettiin uuteen paikkaan. Osallistujia oli aika vähän, joten luokat meni mukavan jouhevasti.

Oltiin hyvissä ajoin paikan päällä ja katselin vähän aikaa ykkösten kisoja. Mukavan näköinen hypäri oli ykkösillekin Sami Torpalla. Mulla ei ollut mitään hajua kyseisestä tuomarista ennalta, mutta menen kyllä mielellään hänen radoille uudelleenkin! Oli leppoisa ja mukavan oloinen, reilu tuomari. Radat oli jouhevia ja juostavia, mutta ihanneajat oli kahdella eka radalla sellaiset ettei turhiin kurveihin ollut juuri varaa. Radat ei myöskään välttämättä suosineet huippunopeita koiria joilla on hitaat ohjaajat tai jotka tekee heti itse jos ohjaaja ei ole ajoissa. Viimeisellä radalla kepit pujoteltiin tosi hämärää nurkkaa kohti, joka ei kaikille koirille ollut ihan piece of nakki. Itse arvelin eka radalla, että mitenhän Ransu hahmottaa mustan renkaan kohti sitä hämärää kulmaa, mutta kyllä se hahmotti.

Meidän osalta tulokset oli tosi hyvät, ja sen viimeisen radan voiton lisäksi me saatiin monen monta henkilökohtaista voittoa. Omasta mielestäni ohjasin tasaisen hyvin radat, aina on parantamisen varaa, mutta joko mä olen vieläkin fiiliksissä kisoista tai sitten en nyt vain halua olla niin itsekriittinen kuin yleensä.

Eka radalla jotenkin unohdin renkaan jälkeen toisen hypyn, ja sitten kun se muistui mieleen niin olin irronnut liikaa sivusuunnassa linjalta ja ohjaus oli epämääräinen korkea huitaisu estettä kohti. Ransu oli kuitenkin tosi hienosti ohjauksessa mukana, mulla oli sellainen tunne jo lämpätessä että poitsu on hyvin kuulolla ja yhteistyöhaluinen. Sillä oli hyvä vire ja into tehdä mun kanssa rataa :) Takaakierto-kohdassa näyttää siltä kuin se olis ollut  menossa väärälle esteelle, mutta on kuitenkin tarkkana että käännänkin sinne suuntaan selkäni ja tulee oikean esteen. Tän radan lähtötilanteeseen olen tosi tyytyväinen. Ransu tulee siihen mihin pyydän, jää hienosti istumaan ja lähtee silti ihan hyvällä vauhdilla. Huudan kepit jo kun Ransu on putkessa ja sitten uudestaan kun tulee sieltä ulos, niin ilme on vähän sellainen että "niin missä ne kepit on? Ai tuolla, ok!" Lähtötilanne oli eka henkilökohtainen voitto, ja toinen on ehdottomasti kisakepit!!! Ransu ei ole ehkä ikinä tehnyt kolmella radalla noin tasaisen hyviä keppejä. Se haki ne itse, ja vauhti oli kyllä kisakepeiksi hyvä. Mä siis puhun siksi kisakepeistä ja treenikepeistä, koska treeneissä kun se tietää että on palkka, vauhti on kovempi kuin kisoissa, joissa kepit yleensä menee löntystelyksi ainakin eka radan jälkeen. Vaan nyt ei :)

Puolivälin kahden J-putken välissä olevasta hypystä mä olen kanssa tosi ylpeä. Ransu käy tekemässä hyvän hypyn: hyppää lyhyesti ja kääntyy hyvin takaisin. Ehkä mun oma ohjaaminenkin on siinä ihan paikallaan ;) Loppurata on aika hyvä, voisin ehkä itse juosta kovempaa viimeiselle putkelle, koska kun Ransu tulee putkesta ja näkee mun juoksevan lujaa, sekin lisää vauhtia ja loppu on aika vauhdikas. Hypyt näyttää hurjilta ja käännökset tiukoilta kun jätkä hyppää niin pitkästi ja osansa varmaan on silläkin etten mä kuitenkaan osaa sille kertoa ajoissa haltuunottoa vasemmalle puolelle persjätön jälkeen ja lopussahan koira näkee sen maalihypyn eikä sitä mikä mennään tokavikana niin ehkä siinäkin syy miksi Ransu hyppää niin pitkästi. Tältä radalta siis vitonen kiellosta ja 0,35s yliaikaa.

Toka rata oli sitten se meidän nollarata :) Lähtö ei ole ihan yhtä hyvä kuin ekalle radalle, mutta Ransu lähtee tälle radalle kaikkein säpäkimmin. Kun saa katsos vähän törkeillä...  A:lle olen hyvin tekemässä persjättöä, mutta sitten... mitä sitä onkaan opeteltu siitä koiran ponnistuspaikasta ja siitä, milloin pitää kertoa seuraava suunta? No ei ainakaan tätä:

Varmasti lentää pari metriä hypyn yli suoraan kun tuohon tapaan ohjaa. Noh onneksi se kaarros ei vienyt meitä yliajalle. Putken jälkeen vähän persjätöllä kiire, mutta keinulle kumminkin päästään. Keinun jälkeisillä hypyillä moni hyllytti kun koirat lähti toka hypyllekin takaakiertoon. Esteiden väli oli tosiaan aika pitkä ja Ransukin sitä vaihtoehtoa hetken empi mutta suullinen kehotus tulla lähelle niin mennään oikeaan suuntaan. Tuo seuraava putki mentiin joka radalla noin, ja heitinkin tän radan jälkeen Antille että jos seuraavalla radallakin mennään se noin niin Ransu osaa sinne ohjaamattaki... Estevälit oli muuten aika pitkiä, ja siihen nähden Ransu hyppäs hyvin sen putken jälkeisen hypyn. Tää oli lisää sitä henkilökohtaista voittoa, että niitä turhia muutaman loikan kaarroksia ei pahemmin tapahtunut.

Kepit taas hyvät (voi voi menipä itsensä toisteluksi, copy pasteanko viimeiseen rataan liittyvän kirjoituksen?) ja puomiin oon ihan supertyytyväinen! Nollarata ja aika muistaakseni -4,76s. Tällä irtosi toinen sija.

Viimeisen radan alku on putki-A-erottelu, mutta aika helppo sellainen koska putken suu on aika paljon irti A:sta ja kun saa heti lähdössä sijoittua miten parhaaksi näkee (koska varmasti ehtii). A:n jälkeen pari koiraa kävi hyppäämässä lähtöhypyn, ja multa pääsi oikein kokonainen lause: "Ransu, tuu tänne päin!" :D Keinulle oli tarkoitus tehdä persjättö, mutta leikkasinkin takana. Silti keinu oli tosi hyvä. Koira putkeen ja itse tekemään kerrankin ajoissa persjättöä. Noita persjättöjä tuli kyllä tehtyä eilen oikein urakalla. Viimeisen putken jälkeinen hyppy oli sitten taas huonosti ohjattu. Vai voiko tästä olla muuta mieltä...:

Pussilta kepeille oli aika jännä ansapaikka, johon melkein kaikki muut lankesi. Ottivat siis kepeiltä kieltoja ja aloitusvirheitä kun koira ei tiennyt ajoissa kepeistä. Ransu kevyesti haltuun ja käskytys kepeille. Jos asiaa ajattelee koiran näkökulmasta, niin sehän tulee putkesta, menee hypyn ja tullessan takaisin edessä on pussi ja kepit suorassa linjassa. Koira tuskin ehtii juuri keppejä näkemään ja sitten kun tulee pussista niin suorat kepit (ja tässä tietysti lyhyt esteväli vaikka muuten olikin pitkät) on varmaan vaikein mitä sille voi eteen tulla. Ransu pujotteli hienosti nurkkaa kohti ja kun annoin käskyn puomille niin sen jälkeen ei ollut enää mitään tehtävissä. Ransu meni puomin lujaa ja loikkasi siinä mennessään - mun käskytyksestä huolimatta - alasmenokontaktin ja hirmu draivilla maaliin. Voi että mua harmitti! Muuten niin hieno rata, ihanneaika alittui jotain -7s. Voitettiin tällä radalla ja pakko sanoa että olishan ollut hieno rata nousta nollavoitolla kolmosiin... Ransu päätti kuitenkin toisin eikä malttanut ottaa kontaktia kuten edellisellä radalla, sillä oli jostain syystä niin kova veto maaliin kun oli samanlainen tilanne kuin edellisellä radalla.

Ei siis ihme, että olin eilen niin fiiliksissä meidän onnistuneista kisoista. Tietysti siksikin että saatiin LUVA ja päästiin kaksi kertaa palkintopallille, mutta kun me onnistuttiin muutenkin ja meillä oli niin hyvä yhteishenki. Mun edellisillan epäilyt siitä, ettei kisoista tuu mitään, oli ihan aiheettomia. Antti hoki mulle, että meillä on ollut hyviä treenejä, ja on tehty treeneissä niin hyvin, että miksei kisoissakin. Se on kyllä totta, meillä on ollut hyviä treenejä, ja ehkä mä sekoitinkin sen että meillä on tauon jälkeen ollut treeneissä oikein huippukivaa mutta on silti tehty töitäkin.

Tässä vielä pari kuvaa mun vauhtipötkäleestä palkintoineen:

Asialliset hommat hoidetaan...

...muuten kuljaillaan :)

 

Kun ulkona paukkuvat pakkaset...

...niin meillä on lämpöiset sisätreenit Dognessissa. Varattiin kahden tunnin vuoro että saan ennen Oulun kisoja tehdä Ransun kanssa kunnon kisanomaiset treenit. Arkena kun ei treenaaminen oikein onnistu kun päivällä en ole kotona ja iltaisin ei ole halli vapaa. Ja kun kisat on ens lauantaina niin pakko oli sitä ennen käydä tekemässä kunnon rataa jossa on kaikki kontaktiesteet ja kepit. Ransun kanssa kun on menty vaan yksittäisiä pikkujuttuja tauon jälkeen ja se viime kertainen ratareeni, mutta siinähän nyt ei ollut eri esteitäkään paljo mitään. Liinun kanssa oli tavoite päästä treenaamaan hyvillä alumiinilla kumipintaisilla kontaktiesteillä A:ta ja sitten verkkokeppejä.

Liinun kanssa treenattiin A:ta. Se oli jonkun edellisen treenaajan jäljiltä noin 150cm korkea eli vähän loivennettu. Laitettiin palkka 15-20cm päähän alasmenosta ja johan pikkulikka malttoi ottaa hyvin kontaktin. Ylösmenot meni varsin lennokkaasti, mutta silti vain yksi kerta oli niukin naukin, muuten otti silti tosi hyvin vaikka menikin vauhdilla. Alasmenot oli ihan supereita. Otin hihnankin pois kuvioista kun näin että ylösmenot se osaa aika hyvin ja nyt pystyin luottamaan alasmenojenkin ottamiseen kun ei ollut kiire loikkia palkalle jostain puolivälistä A:n pintaa. Loistava likka Liinu!!!

Ransu taisi tehdä ensin keppejä. Sillä oli ihan normipalkka keppien päässä, mutta joko se ei osannut tai malttanut ottaa kuin vasta ties monennellako yrittämällä vaikeita kulmia. Piti viedä aika pitkälle. Noh, kärsivällisyydellä tuli tulostakin ja hyviä kepityksiä.

Lillukan toinen treeniaihe oli kepit ja muutama muu este yhdessä. Toisin sanoen hyppy-kepit-putki kombolla tehtiin harjotuksia. Hienosti haki kepit putken ja hypyn jälkeen, itse asiassa ei tainnu ottaa yhtään kieltoa tai yrittää edes väärää aloitusta. Sen sijaan itse pujottelussa se teki muutaman kerran virheen: tuli pujottelusta ulos. Ja koska sillä on verkot, se loikkasi kuin kirppu verkon yli. Tosi huvittava näky vaikkei muuten oikein naurattanutkaan. Onneksi se teki sitä vaan muutaman kerran, en oikein tiedä miksi, keppejäkin oli vaan se 6kpl. Tekis vaan mieli toistaa ja toistaa itseään, koska Liinu kepitti niin pätevästi ja yhtään ei haitannu vaikka palkka tuli vasta parin esteen perästä ja jostain muualta kuin alustalta.

Ransu teki sitten SM2011 medien finaalirataa, jossa oli kaikki kontaktiesteet, kepit sun muut. Päätin, että koska ei ole tehty kunnolla kisanomaisia treenejä niin nyt tehdään eikä palkata välissä. Ratahan meni aivan loistavasti. Tosin hyllytettiin tokavikalla esteellä kun en vaan ehtiny/älynnyt tehä ajoissa vastakädellä vetoa oikealle puolen estettä kun Ransu tuli puomilta. Mutta siitä huolimatta rata oli muuten täynnä hyvää ohjaamista ja Ransulta hyvää ohjauksen lukemista ja itsenäistä tekemistä.Alussa jo kepit oli neloseste niin haki ne hyvin ja kesti multa vähän sivuirtoamista. Sitten muurin jälkeen luki tosi taitavasti mun ohjauksen putken peräreikään, en edes ehtiny ohjausta tehä loppuun kun koira jo meni. Jätin Ransun ottamaan A:n itsenäisesti ja kiiruhdin edelle, sieltähän se tuli. A:lta putkeen ja putkelta eteenlähetys hypylle, ja Dognessissa kun oltiin niin tolppa oli just mun juoksulinjalla niin Ransun piti vielä oikeasti edetä se hyppy tekemään itse. Keinullekin siltä vaadittiin omaakin älyä korjata vähän linjaansa, vaikka autoin sitä siinä. Taas putkeen lähetys, ja itse jarrua ennen putkea, ja käskytys puomille joten taas koira jäi taakse tekemään itse. Vaikka sain etumatkaa puomille, niin Ransu otti sen kiinni (kiitos hyvän puomin suoritustavan) ja mä en ehtiny sitä toiseks vikaa ohjausta tehä kunnolla...

Olin niin ylpeä meidän radasta! Kisoissahan se olis ollut hylly mutta sellainen hyvä hylly ehdottomasti! Radalla oli monta hyvää ja onnistunutta kohtaa ja oma ohjaus tuntui luistavan. Ransu sai kunnon köntit alatoopia palkaksi ja oli aivan innoissaan :)

Mulle jäi niiiiin hyvä fiilis kummankin koiran treeneistä että näillä eväillä on kiva mennä ens viikonloppuna Ouluun ottaan muutama startti. Liinun kanssakin kaikkosi A-esteen kanssa se epätoivon tunne, kun tuli pelkkiä onnistumisia. Ransun kanssa on kisoissa kaikki mahdollisuudet avoinna kun tulee vaan onnistumiset ja toivottavasti vähän tuuriakin mukaan kun on niin vähän osallistujia että makseissakin saa vain pari koirakkoa LUVAn. Ja eilisissä treeneissä oli sekin kiva että ulkona oli paukkupakkanen ja me saatiin silti treenata sisällä lämpimässä <3