Ratareeni-perjantai

Eilen treenasin pitkästä aikaa molemmat koirat. Agilitya siis. Liinulla oli ollut pari viikkoa taukoa aksasta, Ransulla edellisistä kisoista aikaa kuukausi. Ransun kanssa ei ollut varsinaisesti tarkoitus vieläkään treenata, mutta rata tuntui sellaiselta, että halusin mennä sen Ransun kanssakin.

Rata oli 2lk rata ja Liinun kanssa menin sen pätkissä. Ajattelin vähän sillai että back to basics, lyhyitä pätkiä ja palkkaa. Liinulla on itseluottamusongelma, joka näkyy kepeillä ja välillä muillakin esteillä. Aluksi otin sen kanssa keppejä, aloitus ja lopetus eivät ole ongelma vaan se tietty väli keppien keskivaiheilla. Pari kertaa säädettiin niin että Liinu tuli ulos kepeiltä tai sekosi rytmistä, joten laitoin ohjurin takaisin keskelle. Alkoihan se luistaa ja riitti itsevarmuus tai mikä nyt puuttuukaan, että pujottelee hyvin loppuun asti. Näköjään ennemmin voisi ottaa alusta toisen ohjurin pois kuin tuota keskellä olevaa.

Sitten itse radalla oli tarkoitus harjoitella jaakotusta ja välistävetoa. Jaakotus oli muuten hyvä, mutta Liinulla oli imu kepeille niin se kiersi siivekkeen väärään suuntaan ja taisi käydä jonkun kerran kepeilläkin pari väliä tekemässä. Välistävedot meni Liinun kanssa hyvin ja kun se typy on niin hieno noissa tiukoissa käännöksissä :)

Liinun kanssa tuli uusi mielenkiintoinen asia ilmi, josta ei nyt kyllä aleta ongelmaa tekemään. Nimittäin kun se ihan alussa-alussa loikki A:n niin että sille piti opettaa pysäytys alasmenolle, niin nyt se jäisi harjalle odottamaan lupaa mennä kontaktille ellen käskytä sille kontaktisanaa jo kun se on harjalla. Eilen harjoittelin sitä, että minä saan juosta kontaktiesteeltä eteenpäin ja koiran pitää pysyä kuin liimattuna kontaktilla. No pysyihän se, ensin harjalta koiranmitta alaspäin ja sitten kontaktilla. Mietin että mitä mä tuon kanssa teen, että ei se noin voi olla. Tajusin että tässä on kyse yhteispelistä ja mun ja Liinun yhteistyön rakentamisesta, ei siitä että kaikki menisi niinkuin MINÄ olen sen suunnitellut, koska meitä on siellä radalla kaksi yksilöä tekemässä yhteistä suoritusta... Oli ehkä treenien paras oivallus tuo. Joten totesin että joitain asioita on vaan tehtävä sen mukaan miten koira niitä tekee, eikä tuo nyt edes ole iso juttu. Liinulle pitää huutaa kontaktikäsky kun se tulee harjan yli, sille kontaktikäsky TAS ei ole enää määräys siitä että sinun _pitää pysähtyä_ siihen ja piste, vaan se näytti eilen ainakin tarkoittavan sitä että sinä _saat mennä kontaktille suorittamaan sen_ kuten on opeteltu. Kyllä se sitten siinä 2-2 pysyy takajalat liimattuna vaikka mä juoksisin 20m päähän minkä jaloista pääsen. Jospa tämäkin toimii lopulta yhtä hyvin kuin se, että Liinu itse päätti että keinullekin on selkeintä pysähtyä ja tehdä 2-2. Josta tuli mieleen, että se on alkanut erottaa keinun ja puomin toisistaan.

Muu rata oli aika simppeliä tykitystä, Liinulla oli ihan ok vauhti, mutta on se itselle uskomaton se ero radan suorittamisessa, pysähtyykö koira joka kontaktille vai eikö.

Hain Ransun vuorolleen ja se tuntui ensinnäkin hirmu isolta koiralta jotenkin :D Ransu sai mennä hypyt ja muurin medikorkeuksilla, renkaan olen yhdestä läheltä-piti tilanteesta johtuen todennut että se on oltava turvallisuussyistä maksirengas vaikka muuten mentäis mitä korkeuksia...Ransu oli innoissaan ja kyllä se vaan kokemus ja hioutuneempi yhteistyö puhui kun me lähdettiin radalle. Paitsi ettei Ransu yrittänyt treeneissä kertaakaan nousta lähdössä tai puhumattakaan hiipiä perään, Liinu vissiin ajatteli että poikkeus vahvistaa säännön, Kunhan ei ajattele, että kertahan se on ensimmäinenkin ja sitten se on jo tapa.

Ransun kanssa mulla oli huomattavasti kovempi kiire, koska Ransuhan ei pysähdy A:lle, se menee sen parilla loikalla eli paljon kovempaa kuin Liinu, se tekee ylipitkiä hyppyjä herkästi jos en ole ajoissa jne. Puomilla Ransulla on niin hieno vauhti ja hyvät alasmenokontaktit että ihan liikuttaa. Eka kerralla olin laittanut palkan valmiiksi jo ennen kuin hain koko koiraa halliin ja toka kerralla kun se teki niin hienosti niin palkkasin kädestä maahan. Ransun kanssa rata oli sujuva ja ihan vauhdikas, sai itsekin ihan juosta, 170m rata. Mä oon huomannu että mulle on vähän tullut noita sprintterin ominaisuuksia, kun lenkilläkin kun lähtee juoksemaan, juoksen liian kovaa enkä jaksa juosta kun vähän matkaa :) Liinun kanssakin tuntuu, ettei ole niin kova kiire kuin aiemmin, että ehkä Liinu ei ole hidastunut vaan mä oppinut ajoittain juoksemaankin ;)

Aikas hyvät treenit siis, Liinun kanssa tein tuon A:n kanssa toistoja että saatiin se alasmenokontakti toimimaan, turhaa antaa 10 sekuntia tasoitusta yhdellä esteellä. Jos Liinun A ei muutu vauhdikkaammaksi, niin se tulee aina häviämään Ransulle sen esteen, ja sama koskee kyllä puomiakin ellei se ala jossain vaiheessa mennä sitä itsevarmemmin ja kovempaa.

Huomenna paimentamaan, ensin Ransun kanssa FCI klinikkapäivään ja sitten rotuleirille perään. En malta odottaa!

P.S. Ratapätkiä on videolla, mutta katsotaan onko ohjaaja niin laiska ettei viitsi tehdä niistä mitään koostetta...

P.P.S. Olihan mulla Liinun möllivideo tänne laittamatta, joten tässä Liinun toisista möllikisoista videota.

Ransu FCI Esikokeessa 17.6.2012

Sinikan muutaman viikon takaisesta kevyestä painostuksesta tilanne oli sunnuntai-aamuna se, että jouduin heräämään 3h yöunien jälkeen klo 3.15 ja pakkaamaan itseni ja koirat autoon. Neljän aikaan aamulla suuntasimme kolmisin kohti Kuttukuuta ja Suomen ensimmäisiä virallisia FCI paimennuskokeita, joihin voivat osallistua muut kuin bortsut ja kelpiet. Edellisenä päivänä oli jo ollut 5 koirakkoa yrittämässä läpäistä esikoetta, ja vain yksi koira oli läpäissyt sen. Schapendoes, mikäs muukaan! ;) Rata oli ollut todella vaikea ja aivan erilainen kuin millaista harjoittelimme klinikalla. En tiennyt mitä odottaa, muuta kuin että rataa ei olisi ainakaan helppo läpäistä. Päätin, että tuli eteen mitä tuli, niin yritän pysyä rentona, luottaa koiraan ja tehdä parhaani.

Perillä Kuttukuussa olimme n. 7.30 ja ostin Ransulle kilpailukirjan. Sirujen tarkastukset, luoksepäästävyys ja sitten tuomarin kanssa tutustumaan rataan. Aivan, noihin kokeisiin kuuluu "rataantutustuminen" jossa tuomarilta voi kysellä niin paljon kuin haluaa ja tuomari kertoo yksityiskohtaisesti miten rata menee, miten hän sen arvostelee ja paljonko eri osioista tulee pisteitä. Rataantutustuminen oli jännä, tuomari puhui ranskaa, hänellä oli tulkki joka tulkkasi englanniksi ja välillä Sinikka vielä käänsi englantia suomeksi. Keskustelua käytiin siis kolmella kielellä yhtä aikaa puolin ja toisin.

Rata alkoi lampaiden (15kpl) häkistä ottamisella. Tuomari halusi, että koira ja paimen kiertävät häkissä lampaiden ympäri kierroksen niin, että koira menee edellä ja tekee ohjaajalle tilaa. Ajattelin heti, että voi jee, mahtaakohan Ransulla riittää pokka tehdä niin. Ajattelin että jos ei, niin otan sen sivulleni kulkemaan ja rohkaisen sitä. Toisella kierroksella koira piti jättää lauman taakse ja mennä itse portille. Lampaat portista ulos, sitten piti kuljettaa suoraa linjaa pitkin ensimmäiselle portille. Portin toinen puoli oli puinen aidanpätkä ja toinen puoli ÄMPÄRI. Helppo saada siis lampaat menemään ämpärin ohi ja kävelemään sen yli ja ja ja... Ei siinä muuten ehkä olis ollut mitään mutta kun paimen ei saanut mennä portin läpi lampaiden vetona (siis lampaiden edellä) vaan vasta sitten sai mennä itse portista kun viimeinenkin lammas oli portista mennyt. Nyt olis ollut hyvä kun koira olis osannut edes jotenkin poispäinajon. No eipä osaa, ajattelin ja mietin että miten kummassa mä tuon kohdan oikein teen.

Toisenkin portin läpi piti mennä samalla tavalla. Sitten päästiin vasta varsinaisesta "jhd-häkistä" ja oikeasta portista ulos, joka siis oli koko ajan auki. Olin etukäteen mielessä ajatellut että "muista sulkea portit, huolehdi että ne on tarpeeksi auki kun lampaat tulee" jne. No eipä tarvinnut nyt sellaista huolehtia kun lampailla oli koko ajan tilaisuus karata mihin haluavat koska portit oli auki.

Seuraavassa väliaitauksessa piti lauma kierrättää hyvin lähellä nurkkaa olevan tolpan takaa. Kaikkien lampaiden piti mennä tolpan oikealta puolelta. Sitten oli silta, ja siitä ihan 30m päässä laidunnusosio. Laidunnusalueen koon pitäisi olla sääntöjen mukaan 15 x 15m mutta alue oli nyt pienempi, koska laidunnuskin tapahtui eri tavalla kuin mitä oltiin harjoiteltu eri tavalla. Lauma piti viedä laidunnusalueelle, ottaa yksi lammas kiinni ja kierrättää koiralla 1½ kierrosta lauman ympäri. Jos alue olisi ollut noin iso, niin koko homma ei ilmeisesti olis ollut tarkoituksenmukainen. Ajattelin että miten mä saan Ransun kiertämään lauman kun mä olen lauman keskellä eikä se voi hakea tasapainoa eikä toisaalta myöskään tuoda laumaa mulle kun olen jo "laumassa". Lampaiden asiallista ja ystävällistä kohtelua korostettiin, eli miten tahansa villoista tai takajaloista ei oteta kiinni. Kun koira oli kiertänyt lauman, sen piti pysähtyä lampaiden ja sillan väliin, paimen sai päästää pitelemänsä lampaan ja mennä koiran luo.

Koira lähetettiin kiertämään lauma paimenelle ja sitten piti vielä ennen siltaa (joka oli oikeasti tosi lähellä!) tehdä pysäytys kierrättämällä koira lauman eteen. Laumahan siis lähti paimenen ohi koska sillä oli veto varikkoa kohti. Mietin että pitää tehdä pysäytys mieluummin vähän liian aikaisin, koska Ransu ei välttämättä lähde kuin tykin suusta kiertämään lauman eteen. Pysäytyksen jälkeen taas piti mennä lauman ohi koiran luo, edetä lauman edellä sillalle ja tehdä heti seuraava pysäytys ennen jhd-häkin porttia. Arvatkaa vaan, mahtoiko lampailla olla veto varikolle...! Pysäytyksen jälkeen suoraviivainen kuljetus varikkohäkille ja lampaiden häkitys. Koiran ei tarvinnut mennä perässä aitaukseen, ja minä kun olin harjoitellut Ransun ryömittämistä portin alitse...

Me saatiin vuoronumero 2 ja katsoin jännittyneenä ensimmäistä suoritusta. Kaikki siinä ympärillä oli kauhuissaan ja stressasi että on vaikea rata ja että "ei me osata ei me selvitä". Sain siitä sisua ja ajattelin että mitä hittoa pois tuollainen asenne!!! Ei missään lajissa eikä tilanteessa saa ajatella jo valmiiksi että "ei se/me kuitenkaan osata/pystytä/onnistuta..." Varmasti putoaa onnistumismahdollisuudet tuollaisella asenteella! En sanonut kellekään ääneen mitään mutta ihmettelin vaan itsekseni että johan on. Rentouduin minkä pystyin, hain Ransun ja otin koukkupäisen sauvan, jota en ole aiemmin edes kädessä pitänyt. Sanoin Ransulle, että "nyt me kuule mennään töihin ja tehdään tuo rata". Ransu oli kuin se olisi vastannut takaisin että "minuun voit luottaa". Se kusi pariin portinpieleen ja sitten se oli oma nöyrä ja iloinen itsensä kuten paimentaessa aina. Ei ollut merkkiäkään kuljailusta, se oli päinvastoin kiinnostunut menemään varikkohäkille katsomaan millainen lauma meitä odottaa.

Avasin varikkohäkin portin ja kutsuin koiran perässä sisään. Osoitin kädellä aitauksen reunaan ja sanoin reippaasti "mene mene!" En olis ikinä uskonut, että Ransu lähti rohkeasti mun edellä kiertämään lauman. Kehuin sitä ja se oli kuin maailmanvoittaja. Ajattelin että varmaan ne edellisen leirin tilanteet niissä ahtaammissa häkeissä joissa on kovempi paine on kasvattaneet sen luonnetta ettei tämä ollut mikään. Vielä toinen puolikas kierros ja koira odottamaan. Rentouduin, koska tätä kohtaa pelkäsin että entä jos heti alussa alkaa mennä käskyttämiseksi touhu. No sitten minä itse aloitin mokailun, koira ajoi hienosti lampaita aitauksesta ulos mutta minä töskäsin portin kanssa vissiin kolmesti. En saanut sitä tarpeeksi nopeasti kiinni, joten kun Ransu tuli portista viimeisenä ja kokosi mulle laumaa, lampaat livahti takaisin varikkohäkkiin. Eikun uudestaan. Ja uudestaan. Lopulta onnistuttiin, mä tartuin yhdellä kertaa housuistanikin kiinni johonkin naulaan. Kuljetuksessa huomasin että voi jee nämähän liikkuu aika liukkaasti.

Portilla en tiennyt yhtään mitä tekisin. Jälkeenpäin ajateltuna olis pitänyt valita toinen portin reuna mutta eipä sitä silloin tajunnut. Alkuun näytti menevän ihan hyvin, mutta kun oikein kumpikaan, minä eikä Ransu, tiedetty mitä pitää tehdä, homma meni säätämiseksi heti viimeisen päälle. Siinä oli se tolppaämpärikin kumossa ennen kuin lauma oli suurin piirtein saatu portin läpi. Jossain vaiheessa ajattelin että nyt ei aleta hysteeriseksi. Tämä on työ joka tuli yllättäen eteen ja se olis muuallakin kuin koetilanteessa hoidettava. Joten jotain pitää nyt keksiä. Niinpä viimein onnistuttiin ja suunnattiin seuraavalle portille. Se meni hieman paremmin, mutta kyllä me siinäkin vähän säädettiin. Taisi pari lammasta mennä väärältä puolelta porttia mutta en välittänyt siitä. Tolpan kierto meni ihan ok.

Sillalla lampaat meinasi ryysiä ja vilkaisin taakse painaako Ransu niitä liikaa. No ei painanut, ne vain oli sellaisia. Laidunnusalueella otin yhden lampaan nätisti jalkojen väliin, pitelin kaulan alta kiinni ja yritin ohjata toisella kädellä sillä pahuksen koukkusauvalla Ransua kiertämään. Varmaan kuulostaa siltä kuin tilanne olis ollut mahdotonta häsläämistä mutta ei se ollut. Lammas pysyi rauhallisena, Ransu oli ensin ymmällään mitä mä siltä haluan ja suostui tekemään vain puoli kierrosta yhteen suuntaan. Kokeilin toiseen suuntaan kierrättämistä ja se meni hyvin. Ransu selvästi ihmetteli miksei lauma liiku. Pysäytin Ransun, päästin lampaan ja menin Ransun luo. Lähetin sen kiertämään lauman (jonka se muuten teki huomattavan itsevarmasti verrattuna aiempaan) joka samantien melkein ryykäsi minusta edelle. Lähetin Ransun topakalla käskyllä lauman eteen ja pysäytin sinne. Ransu meni itse maahan, ja lauma pysähtyi. Hieman kauas, mutta parempi niin kuin että olisi koko porukka jäänyt kuvitteellisesti oikeissa töissä rekan alle... Ransu oli selvästi itseensä tyytyväinen ja kehuin sitä. Menin taas sen luo, lähetin hakemaan lauman ja menimme sillan yli.

Sillan jälkeen olis taas pitänyt tehdä pysäytys ja kutsuinkin Ransua nopeasti kiertämään lauman. Kaksi lammasta ehti mennä jhd-aitauksen puolelle ennen kuin Ransu ehti kunnolla väliin. En muista mitä siinä tapahtui, väistikö Ransu portilta kun muut lampaat oli menossa niiden perään (eikö riittänyt itseluottamus pysäyttää laumaa vai oliko ryntäävä lauma sille liikaa) vai käskytinkö itse sitä väärin. Niinpä koko lauma karkasi varikkohäkille. Menin perässä koiran kanssa ja tuomari huusi että "put your dog to get them!" Siis mitä!? Näin kaukaa!? Oltiin hädin tuskin puolivälissä jhd-aitausta ja Ransu ei ole ikinä tehnyt noin pitkiä hakuja. Kyllähän se klinikkapäivänä muutamaa lammasta kävi vähän kauempaa noukkimassa, mutta että noin kaukaa ja koko laumaa joka on pakkautuneena varikkohäkin porttia vasten. Vaan Ransupa meni! Se meni voittajan elkein lampaiden ja aitauksen väliin ja ajoi ne mun luo. Muistaakseni me palattiin tekemään pysäytys uudelleen ja sitten kuljetettiin lauma varikkohäkille. Annoin lauman rauhoittua ja käskin Ransun maahan. Portti auki, koira vielä kiertämään lauma ja häkittämään se. Se oli siinä, meidän virallinen esikoe oli suoritettu!!! Mutta oliko se läpi...?

Kiitin Ransua ja olin niin helpottunut ja voiton fiiliksissä. Samalla mietin että onkohan mulla puhelimessa Marin numero että ilmoittaudun heinäkuussa uusimaan. Tämä OLI vaikea rata, mutta me selvittiin siitä kunnialla! Menin tuomarin luo ottamaan arvostelua vastaan. Tuntui että saatiin aivan vähän pisteitä. Monta kertaa sain kuulla, että "it was your fault, your dog was good". Niinpä niin. Totesin vaan että "I agree". Yhdessä tai kahdessa kohdassa tuomari taisi sanoa, että minä teetin koiralla oikein mutta se ei totellut minua. Sitten mun kuulemma pitäisi tarkkailla lauman reaktioita enemmän, koska olin monessa kohdassa myöhässä. Tunnustan senkin ihan täysin. Mutta uskotteko että se on todella vaikeaa tällä kokemuksella? Siinä on niin monta muuttuvaa tekijää, tällä radalla asiat tapahtui todella tiiviisti ja seuraavaan kohtaan oli jo pakko valmistautua kun edellinen oli hädin tuskin saatu alta pois. Esimerkiksi pitkää 75m kuljetusta ei ollut ollenkaan. Sellaisten aikana olisi aikaa tarkkailla laumaa ja sen reaktioita, koirakin saisi tehdä omilla aivoillaan töitä pidempiä aikoja kerrallaan. Hyvin Ransu jaksoi kyllä, se tekee niin siististi ja hyvällä asenteella, sitä ei tarvitse ojentaa kesken kaiken huonosta käytöksestä. Mutta tuollaisella lyhyellä ja intensiivisellä radalla joutuu käskyttämään niin paljon koko ajan, että se tuntuu turhauttavalta. Tätäkö se paimennus on? Että mennään kuin agilityssa ikään "esteeltä" toiselle ja koko ajan suun on pakko käydä ja käskyttää. Paimennuksessa mun mielestä pitäis jäädä jonkin verran tilaa myös koiran omalle ajattelulle. Toisaalta tuo rata vaati huimasti hallintaa, ja se oli kyllä kohdallaan, samoin Ransu sai täydet pisteet aktiivisuudesta. Ransu oli kyllä niin oma itsensä koko ajan, iloinen ja nöyrä itsensä, eikä uupunut lopussakaan vaikka joutui tekemään aika aktiivisesti koko ajan kaikkea ja vielä hakemaan ne lampaatkin.

En edes jännittänyt pisteiden loppumäärää, koska olin aivan varma ettei se läpi mennyt. Ajattelin vaan että kummalle soitan ensin, Antille vai Marille... Olin pudota persuksilleni kun tuomari sanoi että pisteet yhteensä 66p! Läpi pääsee 60 pisteellä. Siinä valossa suoritus ei näyttänyt hyvältä, mutta siihen nähden ettei me olla tehty noita moniakaan juttuja koskaan aiemmin, niin se OLI HYVÄ. Tirautin muutaman kyyneleen Ransun turkkiin ja mun arvostus ja kunnioitus tuota koiraa kohtaan kasvoi taas kohisten. Me oikeasti selvittiin siitä! Me suoritettiin kolmantena koirakkona Suomessa virallinen paimennuksen esikoe! Meillä on oikeus osallistua paimennuksen "alokasluokkaan", josta voi tavoitella paim1 -koulutustunnusta :)

Jälkeenpäin olin vain tyytyväinen, että rata oli hankala. Se varmasti madaltaa mun rohkeutta tehdä ja yrittää Ransun kanssa asioita. Ransu yllätti mua sillä, miten se oli kehittynyt kuukaudessa edellisestä leiristä. Tuomari pudisti päätään eikä meinannut uskoa kun kuuli että Ransu oli paimentanut vain muutaman kerran aiemmin. On se niin uskomaton jätkä kyllä! Se on mun oma kultakimpale, jota kohtaan kyllä tunnen suurta kunnioitusta ja vaikka paimennus on tehnyt meidän keskinäiselle yhteistyölle hyvää, niin sen erityisesti tunsi ja sitä arvostaa kun tietää miten vähällä "treenaamisella" Ransu tuon esikokeen selvitti. Siihen kun ei yksinkertaisesti kaikista koirista ole tuolla kokemuksen määrällä! Tästä reilu viikko eteenpäin, niin meillä on klinikkapäivä Ransun kanssa ja sitten rotuyhdistyksen leiri siihen jatkoksi. Sinikka sanoi mulle lähtiessäni, että nyt me päästään oikeisiin töihin, mitä se sitten tarkoittaakaan. Musta tuntui, etten malta odottaa sitä paria viikkoa seuraavaan kertaan.

Mitä tästä eteenpäin? Olin ajatellut että tänä kesänä olisi voinut yrittää HRD1, mutta en muista mitä siihen kuuluu ja onko meillä aikaa niitä asioita harjoitella kun on vain pari päivää aikaa, vai mitä harjoitellaan. Vaikka nuo AHBAn kisat on epävirallisia, niin ne on niin lähellä FCI kisoja, että vois hyvinkin käydä molempia. Tälle vuotta vaan ei taida enää olla tuonne HRD1 legejä jäljellä. Mua harmittaa että Ransu täyttää jo kohta 4v, koska vaikka näinkin näyttää kehittyvän, niin mihin me päästäiskään tuon pojan kanssa jos päästäisiin paimentamaan useammin ja säännöllisemmin... Mulla on vaan "paha" aavistus siitä, että mulle aletaan kohta puhua paim1 kisaamisesta. Eihän me sinne nyt sentään olla valmiita...

Tässä vielä pari kuvaa kevään ensimmäiseltä paimennusleiriltä. Kuvaaja Piia Pohja.

 

Taukoilua ja treenailua

Onpas tullut taukoa blogin pitämisestä. Oon nyt ollut 2 viikkoa harjottelun jälkeen töissä, enkä viikolla pääse omalle koneelle... Mä oon niin tottunut tähän ja kaikki materiaali on täällä etten osaa muilla kirjottaa ;) Asutaan nyt koirien kanssa osa viikosta anoppilassa/mummulassa omakotitalossa. Koirillakin vähän vapaampaa kun ei tarvi koko ajan hihnassa olla, ja ennen kaikkea "kotona" on koko ajan joku joten yksinolojakaan ei juuri tule. Ovat kuulemma reippaita pikkuapulaisia ja vahteja...

Tornion kisat 27.5.

Ransu kävi joskus monta viikkoa sitten (no toukokuun vika viikonloppu se taisi olla...) Torniossa kisoissa ja saldo taisi olla 3 x hyl. Eka rata on ainoa joka tuli videolle ja se on ainoa joka on siedettävä katsoa. Tai mistä tiedän kun se tuntuma itsellä radalla on usein erilainen kuin todellisuus. Se hypäri olikin puhdas rata toiseksi viimeisen ja viimeisen esteen väliin asti. Siinä vaan mulla jäi ohjauspuolen vaihto tekemättä kun en pöljä luottanut koiraan että kyllä se pituuden hyppää vaikka teenkin persjätön niin liike vei näppärästi suoraan putkeen. Olihan siellä jo vähän aiemmin jotain tosi järkeviä "käsi ojossa takaakiertojen ohjaamisia" joista tuli vähän kaarroksia... Nojaa, paikoin huomaa että itse kun juoksis kovempaa ja tsemppais koiraa niin Ransustakin löytyis vauhtia. Ne oli sellaset kisat ne. Ransu jäi nyt niistä kisoista tuntemattoman pituiselle agilitytauolle. Katsotaan milloin syksymmällä palataan kentille.

Nähtiin Liinun kasvattajaa ja siskopuolta Unnaa ja täysveljeä Lätsää. Liinu rakastui oitis Unnaan <3 Se ei ole ikinä ennen käyttäytynyt niin kenenkään muun vieraan koiran kuin Ransun kanssa kahta pikkupennusta asti säännöllisen epäsäännöllisesti nähtyä kaverikoiraa lukuunottamatta.

Liinu tuli Tornion kisapäivänä kisaikään, mutta kun viralliseen mittaamiseen olisi pitänyt olla sen päivän yli 18kk... Mutta eiköhän siitä medi tule, velipoika Lätsä oli mitattu juuri ja juuri maksiksi, ja Liinu oli kyllä niin pieni luikero siihen verrattuna. Ja karvaton. 

Liinun treenaamiset

Liinun kanssa on treenattu, lähinnä kontakti- ja keppipainotteisesti, mutta myös ratapätkiä. Se on het pätevä typykkä pujottelemaan, kepeillä on nyt kaksi ohjuria alussa ja lopussa, viime treeneissä otin keskellä olleen viidennen ohjurin pois ja mainiosti sujui. Kesken ratapätkän unohdin ohjaussuunnitelmani ja piti sitten lähettää se ohjurittomille kepeille. Alku taisi lähteä ihan ok, mutta sitten se tökkäsi monta kertaa. Tuskailin että pakko kai se on vaatia tekemään loppuun asti kun kerran aloitti. Itse vois olla tarkempi ettei tarvis liian vaikeita yrittää... Noh kuitenkin, kaksi vikaa väliä Liinu jätti monta kertaa pujottelematta. Tästä vedin johtopäätökset, että se tarvitsee loppuun asti malttamisessa enemmän tukea kun aloituksessa. Nostin ohjureita ylemmäs että ne silläkin lailla "häivyttyis" näkökentästä, niin typy sukelsi pari kertaa kakkosväliin ohjurin alta. Omalla lähettämisellä saattoi olla tietysti osuutta asiaan.

Ratapätkällä tehtiin hyviä kontakteja, ja radan jälkeen vielä sitten muutamat kepit. Tosi hyviä kepittelyjä. Tosi hyviä kontakteja. Ransun kanssa opin että alasmenokontaktit pitää opettaa, ja että siitä on monesti hyötyä kun pääsee esteeltä irti koiraa ennen eikä yhtä aikaa. Liinulle on nyt opetettu kunnolla alasmenokontaktit ja Liinu on nyt sellainen "testikoira" tarvitseeko ylösmenoihin tuhlata aikaa. Aika sen näyttää, mutta voipahan olla että seuraava koira opettelee myös ylösmenokontaktien ottamisen, koska sekä Ransulla että Liinulla kyllä lähes aina osuu askel puomin ylösmenolle ja A:lle varsinkin Ransulla on selkeä askeljako lihasmuistissa. Mutta Liinulle voi tulla vauhtia ja ponnistushaluja vielä lisää joten voipi olla että tuskailen tämän asian kanssa vielä joskus.

Liinun kanssa kyllä kontakteilla seuraava treeniaihe on se, että sen on kestettävä kontaktille pysähtyneenä mun ohijuokseminen. Nythän mä pysähdyn hetkeksi varmistamaan pysähtymisen ja irtoan esteeltä kävellen. Tiedän että niin ei ole kisoissa aikaa tehdä, mutta ei olla oltu vielä mun mielestä kypsiä harjoittelemaan kisamaisempia kontakteja. Kunhan nyt ensin opetellaan varmaksi se pysähtyminen ja pysyminen.

Liinun möllikisat 11.6.

Liinu kävi ottamassa maanantaina pari starttia möllikisoissa. Video on vielä väärällä koneella mutta se tulee sitten kun ehtii ladata. Eka rata oli möllien rata ja se oli tarkoitus ainoastaan ottaa. Liinu meni hyvin ja teki aivan loistavat kontaktit! Että mä olin ylpeä siitä (ja itsestäänhän sitä on väkisin samalla ;) ) ja kun vielä vähän pääsi vertaamaan muiden kontakteihin niin olin entistä tyytyväisempi että ne on opeteltu kunnolla. Kyllä joistain möllikoirista vaan näkee että niillä ei ole hajuakaan mistään kontakteista ja se on tuuripeliä tuleeko ne otetuksi vai ei... Eka radalla Liinukin pysyy vielä aika hyvin lapasessa vaikka parissa kohtaa taisi ohjaussuunnitelma muuttua lähinnä siksi että pohja oli TOSI raskas juosta koiralle ja varsinkin ohjaajalle..! Möllien radalta me sitten otettiinkin ainoa 0-tulos ja voitto kotiin :) Liinusta on pari poseerauskuvaa olemassa, palkintokaappiin tuli taas täytettä :) Mun Lillukka on niin kiva agitypy!

Kisaavien möllirata ei ollut vaikea. Siis meidän tasoon nähden vaikea, ollaan näköjään kuitenkin treenattu aika hankaliakin juttuja. Mutta pääkoppa ei vaan neitillä pysynyt vielä kasassa kahta rataa. Tämä varmaan korjaantuu iän ja kokemuksen myötä, mutta olihan haahuilua! Virhepisteitä saatiin jo heti lähdössä 10 kun meillä oli kepeillä ohjureita ;) Viis tuloksesta, ärsytti vaan kun pujottelu ei onnistunut kuin puoleen väliin ja verraten hitaasti sekin. Muuten Liinu kyllä luki ohjausta, teki tälläkin radalla täydelliset alasmenokontaktit eikä hyllyttänyt. Kisaavien radan anti oli lähinnä tieto siitä että kokemusta tarvitaan vielä kahden radan jaksamiseen. Kyllä sekin sieltä tulee. Meillähän on kisasuunnitelmat vasta joskus ensi talvelle tai kevättalvelle, riippuu vähän miten juoksutkin tulee.

Sunnuntaina paimeneen

Ransun kanssa ei olla aksaa tehty juuri yhtään, se on siitä lajista tauolla. Ollaan vaan leikitty esteiden seassa ja oon palkannut hyvästä vireestä ja innostuksesta päästä tekemään. Paimennukseen taidetaan nyt kesä keskittyä harrastusrintamalla, vaikka nekin kerrat taitaa jäädä Ransun kohdalla taas muutamiin. Muistaakseni sillä on vielä tiedossa sunnuntaina FCI Esikoe, kaksi paimennusleiriä ja klinikkapäivä. Yhteensä neljä eri paimennuskertaa tänä kesänä.

Nii-in, eipä jänskätä yhtään tuo sunnuntain esikoe! Mulla ei kyllä ole muita vaihtoehtoja kuin luottaa koiraan ja sen älyyn ja kykyyn tehdä töitä. Tuntuu vaan, että kun agilityssa kisoja varten kuitenkin treenaa samaa asiaa monta kertaa, siis parhaimmillaan kymmeniä ja satoja toistoja, niin paimennuksessa niin ei tehdäkään. Agikisoihin se luottamus koiran osaamiseen tulee siitä, että tietää mitä on itse tehnyt ja opettanut sille, ja kuinka paljon on teettänyt sillä mitäkin asiaa ja kuinka hyvin se on niistä suoriutunut. Kisoja edeltävät treenit kertoo paljon motivaatiotasosta ja siitä missä mennään. Mutta paimennus ei tässäkään asiassa ole sama... ainakaan meidän kohdalla, kun ei päästä kuin muutama kerta kesässä lampaille. Siksi mulla ei olekaan sellainen luottavainen fiilis että kyllähän me se klaarataan. Homma riippuu niin paljon koiran ja lampaiden vuorovaikutuksesta, eikä niin paljon siitä miten hyvin minä olen osannut temput opettaa... Ransu on tehnyt vain pari kertaa niitä esikokeen osioita, pysäytyksen itse asiassa vain kerran. Noh, mä yritän luottaa siihen että sekin on haudutellut paimennusleirin asioita ja on rehti ja hyvä työmies kuten aina <3 Sen kanssa ei tarvi ainakaan pelätä ettei asenne olis kohdallaan :) Ransu on mulle juuri oikea työpari, joten eiköhän me yhdessä siitäkin haasteesta selvitä! Ja jos ei, niin kohtahan on schapejen paimennusleiri taas niin päästään sitten harjoittelemaan vähän lisää.

Liinun kanssa harjoitellaan sitten heinäkuun leirillä JHD-testiä varten, Liinun kanssa "koeura" näköjään urkenee paimennuksen saralla ennen meidän päälajia :D On kyllä tullut mieleen, pitäiskö Liinun kanssa mennä virallisiin taippareihinkin, kun se iän puolesta olis vielä mahdollista tänä kesänä. Tuo JHD on kuitenkin epävirallinen täällä Suomessa :(