Tykki ja tallustelija...

Ransu täytti perjantaina 27.7. jo 4 vuotta. Onnittelut tätäkin kautta Buffing O-pentueen sisaruksille! Alkavat olla ihan aikuisten iässä nämä meidän luppakorvat ;)

Lauantaina sitten otettiin suunta Tornioon agikisoihin, neljästä tarjolla olleesta startista otettiin kolme. Kahdella eka radalla oli tuomarina Jari Tienhaara ja kahdella muulla Rauno Virta. Tykkäsin! En ole Tienhaaran radoilla aiemmin ollutkaan, joten oli sikäli uusi tuttavuus. Reilu ja hyvä tuomari mun mielestä, ja teki mun mieluisia ratoja. Tuloksilla ei kyllä hurranneet meidän ohella kovin monet muutkaan, vaikka ei radat vaikeita olleet. Joko taso ei ollut kova tai sitten radoilla osasi olla justiin kilpailijoille sopivat ansapaikat.

Mulla ei ollut kovin suuria odotuksia meidän kisamenestykselle, koska päiväksi oli luvattu aika lämmintä keliä - n. +20C mikä on meille vähän liikaa - ja olihan meillä alla parin kuukauden kisatauko. Että siihen nähden ne kaksi hyllyä ja yliaikanolla sij. 3. ei ollut oikeastaan niin huono ;)

Heh yleensä porukalta näkee vaan niitä hyviä ratoja "näin meillä onnistutaan" tubessa mutta latasinpa varsin sen meidän C-radankin, koska Ransu kuljailee. Ei ollut nuo radat todellakaan mitään mallimenoa, ohjaaja kyllä väittää yrittäneensä ja paikoin jopa huomaa että yritän pistää tossua toisen eteen, liikkua ja ohjata hyvin, mutta jos koira ei keskity eikä kulje niin tulos on sitten tämä. No en minä nyt voi pestä käsiäni noista meidän tuloksista tietenkään mutta hiukkasen turhautti taas Ransua viedä radalla... Jotain kertoo sekin kun ehtii housuja nostella ja paitaa kiskoa alaspäin kesken radan että oliko siellä niin kova kiire kuitenkaan :P Sitä se teettää kun ohjaajalta sulaa kiloja ;)

Eka radalla otetaan virheitä oikein urakalla; kielto kepeiltä, kielto hypyltä kun puomi vähän vetäis puoleensa, puomin YLÖSmenolta (!) vitonen, ja viimeinen kielto ja HYL vielä lopussa. Joku olis ehkä vaan jatkanut maaliin mutta kun koko rata oli Ransulta sellaista ihme tuijottelua ja haahuilua niin pistin ukon tekemään sen mitä mielestäni vaadinkin. Keppejä ennen putoaa nokka maahan ja ilmeisesti pieni vainu kuvaajasta on myös, sitten hypyn ohi mennään kun puomi olis siellä edessä, sen hypyn jälkeen tuijottelee vielä toiselle puolelle yleisöä, keinulta puomille menee jo vähän kohtuullisemmin, mutta sitten vielä olis jo maaliin muka niin kiire ettei viitsi hyppyä ottaa. Voi huokaus. Koiralla on sama vauhti koko radan läpi, Ransun mielestä vissiin lönkytellenkin ehtii maaliin asti, se poika ei näköjään paljon ihanneajoista ota ressiä ;) Tai sitten vika on ohjaajassa ja monen vuoden takaisissa tekemisissä... Hehe itse asiassa tähän kohtaan vois sanoa että ainoa mihin Ransu lähtee kuin tykin suusta ainakin yleensä, on vahtimaan ohikulkevat ihmiset ja muut olennot. Kröhöm.

Toista rataa kehtaa ehkä jo vähän paremmin katsoa, siinä on jo hyviäkin pätkiä ja juttuja. Ainoa vaan että 193m pitkällä radalla otettiin sitten 4,31s yliaikaa, mutta sijoituttiin silti kolmansiksi. En ole noin pitkää kisarataa vielä ennemmin tehnytkään, mutta siinä taisi olla 22 estettäkin. Alku oli jännästi radan "sisäpuolella", mutta mepä oltiin justiin tuollaista lähtötilannetta treenattu viime treeneissä ja hyvin se meni silloinkin. Tykkäsin noista Tienhaaran radoista, koska niissä oli niin moneen paikkaan eri ohjausvaihtoehtoja. Ransukin kulki vähän parempaa vauhtia ja teki pariin kohtaan hyviä käännöksiä hyppyjen takana. Ne on ehkä vähän parantuneet meillä? Kepit nyt on kyllä aivan syvältä...

Vika rata ei sekään mikään pro ole ja tosiaan siellä on niitä Ransun omia päähänpistoja, mutta laitetaan nyt sekin kuitenkin. Saa sitten muutkin pohtia onko mun käsi viemässä sitä puomille takaisin vai ei.

Käytiin joka radan välissä uimassa ja lopussa myös, ei varmaan olis poitsu viimeistä rataa enää jaksanut niin hyvin muuten. Tykkään tuosta kisapaikasta, pohja on paras missä oon kisannut ja siinä lähellä on koirauimaranta. Autoa ei tarvitse jättää kauas, kisa-alueen ympärillä on tilaa häkille ja lämppäesteille ja kisajärjestelyt on sujuneet sujuvasti molemmissa kisoissa. Viimeisellä radalla siis ei sen kummempaa sattunut kuin että otettiin se typerä kielto putkelta ja sitten Ransu oli niin rakastunut puomiin, että lähti menemään sitä takaisin päin... Puomilta palattiin siis puomin suuntaan tekemään muuri ja hyppy, joten Ransu kait tuumi että saa mennä puomille uudestaan. Että vitosella olis siitäkin radasta selvitty mutta pötkäle hyllytti. Tietysti omalla huolellisuudella olis voinut jotain vaikutusta olla, ei sitä voi kiistää, mutta en kyllä osannut varautua tuollaiseen tempaukseen. Ransun kanssa voi käydä mitä vaan.

Kisapaikalla Liinu otti puomia, A:ta ja keinua. Olin aivan onnessani sen innosta ja vauhdista ja tuumin vaan että "Liinu is back". Se juoksuja edeltänyt höpönlöpö-meininki oli tipotiessään vaikka oli niin lämmin keli ja Liinu kieli pitkällä mennä höyrysi. Sille oli häiriöksi jotain pikkulapsia puomin alla kiipeilemässä, mua vähän ärsytti kun ne vanhemmat ei voineet oikeasti käskeä niitä kersoja pois sieltä lämppäesteiltä kun meidän lisäksi moni muukin siinä otti niitä kontaktiesteitä. Vaan menepä komentamaan toisten muksuja niin sieltä tulee pian joku äiti tai isukki komentamaan minua hänen kullannuppujensa komentamisesta...! Noh joka tapauksessa Liinu oli aivan loistava.

Kotimatkalla mentiin hallin kautta tarkoituksena ottaa keppejä ja vaikka kontaktit uudestaan. Hallilla olikin sitten rata valmiina ja vaikutti sen verran hyvältä treeniradalta (oli joku 3-luokkalaisten rata) että päätin lisäksi tutustua siihen ja mennä sitä Liinun kanssa. Otettiin ensin keppejä viidellä ohjurilla ja Liinulla oli hetken aikaa hukassa mikä maa mikä valuutta, yritti kepit-käskyllä hakea A:ta ja vaikka mitä. Mutta sitten lähti kepit menemään tosi hyvin, joten otettiin kakkosohjurit pois. Nyt on siis kolme ohjuria, eka/vika väleissä ja keskellä. Se keskimmäinen lähtee seuraavana, jospa nuo kepitkin alkais vähitellen saada kisakuntoon. Liinu oli niin innoissaan ja vauhdikas että mulla oli päivä pelastettu. Siinä jo kotimatkalla Ransun ratoja videolta katsoessa (ja Liinun kisapaikan treenejä miettiessä) puhisin että nyt tuo kossi pistetään eläkkeelle, että kyllä sieppaa kiskoa sitä perässään radalla kun ei sitä itseäänkään tuntunu homma kiinnostavan niin paljoa että edes keskittyis koko aikaa. Ehkei ihan vielä kuitenkaan, mutta kyllä kuume Liinun kanssa kisaamiseen nousi muutaman asteen lauantain treenien myötä.

Hallilla ratareenissä sain sitten pistää oikeasti töppöstä toisen eteen, ihan niinkuin en olis jo sinä päivänä juossut ihan riittävästi. Liinu oli niin pro <3 Antti kysyi hakeeko se kameran ja kuvaa, en malttanut odottaa mitään kameroita ja olihan se sitten välillä vähän säätämistä kun milloin mä en ehtinyt ja milloin en malttanut, mutta Liinu oli niin ihana :) Ai että se hakee makiasti jotkut esteet, eikä ollut kyllä helppo kepeille hakukaan niin monta kertaa meni oikein kerrasta eli ei voinut olla tuuria vaan taitoa ;) Ja poispäin kääntöä ei olla tehty radalla ikinä, eikä viimeksi niissä meidän pihatreeneissäkään kun meni niissä muissa jutuissa Liinun kanssa aikaa ihan tarpeeksi. Nytpä onnistui sekin monta kertaa, heti ensi yrittämällä oikein. On se taitava tyttö <3 Ja sen kanssa on eri mukava tehdä kun sillä on intoa ja halua siihen hommaan, eikä tunnu niin kuin lauantaina Ransun kanssa siltä, että tehdäänkö me tätä vaan sen takia että tämä on MUN mielestä kivaa...

Liinu on nyt ilmoitettu 1lk treeniryhmään syyskaudeksi, että tulis toisten koirien häiriössä treeniä. Saa nyt nähdä ollaanko siinä ryhmässä vai onko meidät laitettu mölliryhmään kun ilmoitin ilmoittautumisessa että meillä on vielä muutama ohjuri... Totuus kylläkin on, että jos keppejä ei lasketa, niin Liinu olis mun mielestä 2-3lk tasoinen koira mutta eihän sitä sellaiseen ryhmään huolita kun ei se ole vielä edes kisauraa korkannut. Ja sitten en varmaan osaa ohjata sitä 1lk radoilla kun se on tehnyt noita mutkikkaampia ratoja :D Sitä paitsi ne ohjurit ei saa koko syksyä olla kuvioissa mukana jos meinataan alkuvuodesta startata virallisissa. Miten musta tuntuu että toistan hieman itteäni...

Liinun Tuuni-sisko on tehnyt hienon kisauran ja muutamissa kisoissa noussut kakkosiin, että perässä tullaan sitten kun ehditään :)

Piste Ransun treenitauolle

Ransulla oli eilen treeni-ilta pitkästä aikaa. Tai oikeastaan jo torstai-iltana molemmilla koirilla kotipihalla, kun otettiin kertausta ohjaustekniikoista. Kertailin vuoronperään kummankin koiran kanssa muutamat perusohjaukset, ja Liinun kanssa se tuli erityisesti tarpeeseen. Sen mielestä takaakierto tarkoitti ensin sitä, että koko este pitää kiertää. Ihan hyvät treenit meillä kuitenkin oli, käytiin pari kilsaa pyöräilemässä lämmittelyksi, tehtiin treenit ja sitten pururadalle jäähdyttelylenkille. Aamupäivällä käytiin jo vajaan tunnin lenkki ennen mun töihin lähtöä. Tuli mukavasti päivä vietettyä ulkosalla, tuollaiset klo 12-20 työvuorot sopis mulle paremmin kun hyvin. Ransu muuten teki aivan mielettömän hyviä saksalaisia, nyt me löydettiin siihen aivan uusi draivi, Ransu hyppäsi esteen yli lähes sivuttain ja mä pääsin siltä monta metriä karkuun. Kumpikaan ei tuhlannut askelia tai tehnyt ylipitkiä loikkia.

Eilen oli sitten Ransun varsinainen treenipäivä, koska Liinu juoksuissaan tiputteli jo siihen malliin ettei sitä voinut hallille viedä. Tarkoitus oli kyllä tehdä molempien koirien kanssa sama 33 esteen treenirata. Noh, se olis ollut ohjaajalle ehkä vähän liian rankka aloitus tauon jälkeen, kun noiden tekniikoidenkin kanssa jouduin hikoilemaan ;) Ransu oli aivan täpinöissä kun pääsi taas aksaamaan, ja vitsit kun tehtiin hyviä pätkiä. Teetin 5-7 estettä kerrallaan ja palkkasin. Kepeiltä huippupalkka ja puomille tietty palkka myös. Kerran rata läpi noin ja sitten kokonaisena. Kuntohan siinä meinasi loppua. Totesin kotona että on se Ransulla helppoa kun saa koko ajan juosta eteenpäin, mä joudun menemään välillä sivuttain ja takaperinkin. Eihän se koira toki siellä mitään esteitä suorita välillä...

Kepokaan ei keksinyt meidän menosta valittamista - mikä ei ole mitenkään itsestäänselvyys. Me nyt vaan oltiin niin hyviä :P Ransu oli tosi hyvällä tuulella ja mukava ohjattava, sillä oli motivaatiota eikä tarvinnut tehdä toistoja kun minäkin ohjasin kerralla kunnolla. Oon enempi kun tyytyväinen meidän treeneihin, mutta niinhän sitä sanotaan että hyvin menneet kenraaliharjoitukset -> kisat menee sitten penkin alle. Antti varoitteli jo, ettei sitten oteta uusintaa ens viikonloppuna Torniossa ja hyllytetä kaikkia ratoja. No so what, hyllyjäkin on kahdenlaisia; hyviä ja huonoja...

Liinulle tulee nyt noiden juoksujen takia kunnon tauko. Ärsyttävää tuollainen 5kk juoksuväli, ei oikein passaa harrastuskoiralle ja kyllä se tuota urostakin rassaa kun pitää erityisjärjestelyjä olla. Onneksi ei ole ainakaan kahdella ekalla kerralla tullut mitään valeraskausjuttuja riesoiksi, vaikka nyt kyllä ennen juoksuja Liinu on ollut vähän sellainen vätys. Suunnittelin syksyksi ilmoittavani sen ohjattuihin treeneihin, siis ryhmään. Liinu pitäis saada kisakuntoon myös sen osalta, että se tottuis toisten koirien aiheuttamaan häiriöön säännöllisemmin. Sehän tekee kyllä samoja 3lk ratareenejä kuin Ransukin, mitä nyt kepeillä on vielä mölliohjurit. Ajattelin silti ilmoittaa sen 1lk treeniryhmään, koska sen osaamisen pitäisi kyllä siihen ryhmään riittää - parempi on riittääkin koska se aloittaa näillä näkymin helmikuussa 2013 kisaamisen. Oon sitä mieltä, että kun koira osaa perusasiat ja noita ohjausjuttuja, niin on ohjaajasta kiinni millaisia treenejä koiralla voi teettää. Vaikeampia asioita vaan tehdään riittävän lyhyinä pätkinä ensin.

Että sellaisia suunnitelmia, Ransu siis kisailee Torniossa viikon päästä, Liinu menee suorittamaan elokuun alussa JHD-testiä, sitten vähän lisää kisoja ja agikoulutusta...

Loppuun vielä pari kuvaa viime viikonlopun koirapuistossa käväisyltä.

Näytän ihan schapendoesilta?!

Kerrankin näinpäin!

Ransu ja korvat :)

Kuvaaja vois skarpata...

Hauki ja lentokala??

 

Pukin maasta paimentytöksi ja tahtojen taistelua

Mulla oli kesän ainoat lomapäivät tämän viikon maanantaista keskiviikkoon. Sunnuntaina aamuyöllä - jostain kumman syystä taas vain muutaman tunnin yöunilla - lähdettiin ajamaan Kuttukuuta kohti. Ransulla olisi FCI klinikkapäivä, jossa harjoiteltaisiin esikoe/paim1 rataa.

Klinikalla oli vain pari muuta koiraa, joten päivä oli siinä mielessä tehokas kun aikaa ei mennyt odotteluun. Radalla oli vetopaikkoja ja omat haasteensa, mutta ei se niin vaikea ollut kuin varsinainen esikoerata oli muutama viikko sitten. Tuo vain oli eri tyyppinen. Ihan hyvin me se Ransun kanssa klaarattiin, kun ottaa huomioon että jätkällä oli varsinaista äijäilyä. Sunnuntain eka paimennussessiosta lähti käyntiin neljän päivän tahtojen taistelu siitä, tehdäänkö niitä töitä vai ei ja kenelle.

Ransu haisteli, meni nokka maassa, haahuili, katsoi mua että "joo paimentele sää sielä vaan en mää ny viitti töitä tehä, pidä tunkkis, haista eukko pitkät, luuletko että meen niitä lampaita hakemaan..." jne. Työmoraali ja -motivaatio oli jossain, Ransu ei tehny mulle töitä ja itselleen sitä ei oikein huvittanut. Sillä ei ollut edes yritystä. Mä ajattelin ensin, että tällainen "paimennus" ei ole kivaa, sitten sisuunnuin että johan on kumma kun ei kelpaa töitä mulle tehä ja yrittää edes. Lopulta sitten päätin että perhana minähän en sulle periksi anna ja nyt saat jätkä kyytiä!

Sunnuntaina taidettiin ottaa sen kanssa rännitystä. Ei mitään ongelmaa. Oltaisko neljästi tehty ja Ransu ei ole moksiskaan niin paineiseen tilaan joutumisesta. Sinikka sanoikin että se näyttää olevan ihan ok mihin minä sitten sen laitankin, että ei se pelkää eikä ole millänsäkään. Että se miksi se kieltäytyy tekemästä asioita on ihan muussa kuin siinä että se pelkäis. Eikä Ransu ole mikään herkkis, ei se ota kovin herkästi itteensä eikä muistele menneitä. Se on siis siinä mielessä aika kovis ;)

Sunnuntai-iltana join elämäni ensimmäisen kaljan, en ole ikinä tykännyt oluesta enkä sitä koskaan juo, nytpä tuli sekin tehtyä. Hyi. Palju oli lämpimänä mutta en viitsinyt tunkea sinne kutsusta huolimatta, tunnelma paljussa oli sen verran tiivis ;) Nukkumaan ja miettimään että mikäs vaihe meillä nyt on tuon pojanpötkylän kanssa menossa. Paimennuksessa tulee näitä vaiheita, että koira alkaa testaamaan kuka on kuka ja onko ohjaaja tosissaan vaatimustensa kanssa.

Sinikan kanssa sovittiin maanantaiksi metsään meno isolla laumalla. Weedy lähti meille apukoiraksi. Tai no, rehellisiä jos ollaan niin metsäänhän ne lampaat olis ilman Weedyä jääneet... Ransua kiinnosti haistelu, merkkailu, kaikenlainen haaveileminen ja sitten kun se oli tekevinään töitä, se ajoi lampaita mun ohi niin että Weedy-paralla riitti jarrukoirana tosissaan tekemistä pidellä mulle tilaa kävellä. Mokomakin sankari siellä takana... Liinukin oli mukana, se oli hieno. Kulki lauman sivulla, välillä perässä ja välillä se oli edessä katsomassa Weedystä mallia jarrukoirana. Välillä Weedy poikkesi keräämään lauman sivulta lampaita ja olin yksin edessä, niin Liinun sain käskyttämällä siihen eteen pitämään lampailla sopivamman vauhdin etten jää lauman keskelle. Ransuun turhauduin oikein toden teolla sillä reissulla. Kaiken kaikkiaan tuo oli aika verenpainetta nostattava metsäreissu, kun yksi kuvittelee olevansa töiden sijasta lenkillä... ja voivansa huvittaa itteään miten haluaa.

Maanantaina nautiskeltiin naisporukalla herkullinen ateria verannalla ja maistoin yhtä parhaista likööreistä ikinä :P Maanantai-iltana saapuivat sitten muut schapeleiriläiset, ja lämmitettiin maailman paras ulkosauna. Olipas huippua saada käytyä pesulla, päivät oli kuumia ja olin metsäpaimennuksen jäljiltä kuin uitettu, hyvä että sain paitaa pois päältä kun vaihdoin kuivaa ylle. Oli kiva nähdä vanhoja tuttuja ja uusiakin ihmisiä.

Tiistai-aamuna sitten aloitettiin leirin paimennusharjoitukset. Ransusta päätettiin tehdä varikkokoira, että nyt se joutuu oikeasti tekemään töitä ja vaikeisiin paikkoihin. Taisteluahan se sitten olikin. Ransu otti sunnuntaina varikolla monet puskut, ja joutui sanomaan kovan sanan jollekin lampaalle kun se oli ajamassa taas Ransua nurkkaan ja päin seiniä. Tänään jouduin sitten viemään sitä pannasta lampaiden taakse, se yritti kaikin keinoin välttää painetta ja joutumista koviin paikkoihin. Mutta kun tiedän ja siitä näki että ei se pelkää, se vain haluaa välttää tilanteet joissa se joutuu oikeasti tekemään töitä. Se livahteli lampaiden ja porttien välistä, ja menetti siinä samalla uskottavuuttaan lampaiden silmissä. Ransu oli oppinut portin alta ryömimisen, ja sitä taitoahan se esitteli sitten silloinkin kun ei tarvinnut... Heti kun onnistui välttämään mun vaatimukset niin jopa Ransu oli niin rehvakkaana! Noh tiistai oli aikamoista taistelua ja sama jatkui laitsallakin.

Ransu väisti painetta, mennä hölkötteli mun ohitse isolla kaarroksella milloin miltäkin puolelta ja oikein lällätteli mennessään että yritäppä vaan mut laittaa sinne, kato ei mun oo pakko kun mä voin väistää kun me ollaan täällä isossa aitauksessa...! Eräs mulle sanoi että ensimmäistä kertaa kuulee mun äänessä pientä ärtymystä. Ai että pientä!? Mullahan oli tuuman päässä ettei keittänyt yli. Mutta ei niin voi tehdä, siinä menee oma uskottavuus viimeistään koiran ja lampaiden (ja ehkä omien "lajitovereiden") silmissä kun koiran kanssa hermonsa menettää. Mutta eipä ole kyllä mun kärsivällisyyttä noin paljoa koirat vielä koetelleetkaan. Jos nuo tunteet muistan, niin seuraavan kerran kun Liinu on hajottanut kompostin ja roskiksen pitkin keittiön lattiaa ja repinyt pöydältä kaiken särkyvän ja särkymättömän, niin voin ajatella kevyemmin että SILLOIN minä OLISIN voinut hermostua, nyt ei ole oikeastaan edes syytäkään... Noh anyway sain siitä kyllä sellaisen boostin omaan olemukseen että tämän tahtojen taistelun muuten voitan minä!

Sunnuntaina Liinukin kävi tekemässä JHD:tä varten treenin. Siis otin sen kanssa lampaat haltuun, kuljetin portit kuten siinä testissä ja häkitettiin, Liinu elämänsä ensimmäistä kertaa. Mentiin kun vanhat tekijät. Sinikka sanoi että ette te mitään treeniä tarvi, että lahjattomat ne treenaa...! Olin Lillukasta ylpeä, hienosti se lähti heti tekemään töitä ja mikä ilo ja motivaatio sillä siihen olikaan. Kyllä oli mahtavaa tehdä Liinun kanssa pikkuharjoitus, kun jo sunnuntaina Ransu otti niin päähän.

Maanantainahan me oltiin siis metsässä ja Liinukin oli mukana. Liinu osoitti selvästi tajua laumasta ja että se pitää pitää koossa. Liinu kävi poimimassa karitsoita mukaan, lähti itsenäisemmin Weedystä mallia katsoen tekemään vähän töitäkin ja yllätti kyllä mua positiivisesti. Jotain hyvääkin, eikä vaan pelkkää Ransuun turhautumista.

Tiistaina Liinu taisi tehdä enimmäkseen kuljetuksia ja muutamia hakuja. Sinikka sanoi sunnuntain "JHD-treenin" jälkeen että Liinun kanssa pitää alkaa tehdä vaikeampia juttuja, häkistä pois ottoja, häkityksiä ja hakuja. Liinu lähti vauhdikkaasti hakukaarelle ja yllättävän kaukaakin. On se kyllä niin luonnonlahjakkuus! Tehtiin haku, ja siihen melkein heti pysäytys. Liinu yritti vaikuttaa laumaan ja hakea tasapainoa vielä senkin jälkeen kun pysäytin sen, joten paiskasin sen ja lauman väliin paimennussauvan. Meni perille, että 'seis' on tosiaan SEIS. Liinu työskenteli heti siististi ja kuuliaisesti. Jossain vaiheessa ihmettelin että miten se kulkee lauman sivulla kuljetuksissa vaikka lampaat ei yritä ryysiä ohi, minähän kuljen selkä siihen päin. Sitten tajusin, että hyvänen aika, sehän katsoo mun pään liikkeistä suuntia minne ollaan kääntymässä. Siis pään liikkeistä! Kokeilin katsoa suuntaan ja toiseen niin heti se lähti sen mukaan hakemaan tasapainoa. Mulla oli sauva pystyssä toisessa kädessä eli aika lailla paineettomana. Ja kun käänsin katseen puolelle tai toiselle, niin Liinu lähti kääntämään laumaa. Joo parempi vaan katsella eteenpäin, mutta toisaalta pitäis tietää mitä takanakin tapahtuu...

Lammas: "älä painosta!"

Tiistai oli kummallekin koiralle aika rankka päivä, Ransulle varsinkin, koska se siirteli ryhmiä ja joutui menemään epämukavuusalueelleen.

Keskiviikkona sitten Ransu oli taas varikolla, mutta selvästi sille oli yön aikana avautunut että hommat - ne nyt vaan on hoidettava. Se oppi uuden voimankäyttötavan, hampaiden/leukojen louskautuksen lampaalle. Ei siis mitään fyysistä kiinni käymistä, vaan äänenkäytön lisäksi hampaiden louskautuksen. Jouduin kyllä edelleen laittamaan sitä tilanteisiin, mutta se ehkä livahteli niistä vähemmän pois ja varsinkin aamusta kun se oli hyvin levännyt, sillä riitti "tehoa" komentaa lampaita. Minäkin aloin oppia asioita lauman käyttäytymisestä ja lampaidenlukutaitoa. Onhan se hyvä hoksata sekin puolivälissä päivää, että kaikki ei ole koiran tekemättömyyttä, vaan voinhan minä toki itsekin vaikuttaa asioihin miettimällä omaa sijoittumista, liikkumista ja porttien käsittelyä... Sanoin tästä Sinikallekin niin se totesi että itse se pitää sekin asia oppia ja hoksata. Sinikan mielestä olin tämän leirin aikana oppinut enemmän ohjaamisesta ja lauman lukemisesta kuin tähän asti yhteensä. Totesin, että koira näköjään pystyy oppimaan ja kehittymään taukojenkin aikana ja sillä tavalla etenemään, mutta mä itse tarvisin sellaista jatkuvampaa ja säännöllisempää mahdollisuutta olla lampaiden kanssa tekemisissä. Sinikka totesi iltapäivästä Ransun työskentelystä, että olipahan pojalle tullut työmotivaatio takaisin eikä enää tarvinnut kyseenalaistaa tehdäänkö niitä kaikkia töitä vai ei. Ransu oli ollut sitä mieltä että sellaiset helpot hommat kuten pienet haut, kuljetukset ja häkitykset voi kyllä tehdä mutta ahtaat paikat ja pidemmät haut saa olla...

Liinun kanssa menin sitten tekemään isolle pellolle hakuja myös. Lampaat oli aitauksen nurkassa, ja Liinu meni niitä pienellä kehotuksella sieltä hakemaan. Hyvä typykkä! Tehtiin pari hakua, ja lampaat oli TODELLA liukkaasti liikkuvia. Ne sitten karkasi ensimmäisen vastaan tulevan aidan yli, ja minä Liinun kanssa perässä. Noh meillä oli sitten vähän yhteinen sävel hukassa, koska Liinu on tosi tosi herkkä paimensauvalle ja siitä tulevalle paineelle. Oletettavasti minäkin huidoin sillä sitten vahingossa vaikka miten, koska Liinulle tuotti vaikeuksia mennä hakemaan lampaita. Pyörittiin siinä sitten hetki ja koitettiin ottaa lampaita haltuun, mutta nehän mennä posotti seuraavan aidan yli - vapauteen. Yksi lammas tarttui jalasta kiinni aitaan ja mun piti auttaa se irti. Hetken aikaa katseltiin ympärillemme ja toisiamme että mihis ne meidän lampaat... sitten pihalla näin Leenin, joka arveli että lampaat oli menneet navettaan viileään.

Lampaat määki navetassa ja Liinu mennä huristeli mun edellä suoraa päätä navettaan. Siinä vaiheessa mietin ääneen että saadaankohan me Liinun kanssa noita lampaita ulos täältä. Noh siinä vaiheessa myös Liinulla varmaan heräsi oikein toden teolla työvaistot paimentamiseen, ja homma alkoi rullata. Lampaat meni karsinasta toiseen, ja lähetin Liinua hakemaan. Se oli aamupäivällä tehnyt pari häkitystä ja pari häkistä ottoa - elämänsä ensimmäiset häkistä pois ottamiset. Nyt se meni tuosta vaan hakemaan lampaita ja päästiin moneen kertaan jo pihalle astikin. Siellä sitten aina jotenkin tössähti, varmaan sekä mun että Liinun syystä ja koska lampailla oli niin kova veto navettaan takaisin. Suljettiin toinen navetan ovi (jonka voi sulkea) ja lampaat karkasi viereiseen aitaukseen. Sanoin Liinulle että haepa lampaat, kierrä kierrä! Ja Liinuhan lähti! Aivan uskomatonta, se lähti päästämään varmaan 50m päähän ja kiertämään laumaa, aivan reippaasti ja epäröimättä, ihan kuin tietäisi juuri tarkalleen mitä sen pitää tehdä. Mä olin aivan äimänä.

Lampaat tuli mun luo, aloitettiin kuljetus mutta taas ei ollut Liinu oikein kartalla mun ohjauksessa tarpeeksi nopeasti, joten lampaat karkuutettiin navettaan taas. Liinulla jotenkin meni homma siinä kohtaa vaikeaksi, kun sen piti lopettaa täysin oma-aloitteinen työskentely ja toimia nopeasti mun ohjeiden mukaan. Eikä ne minunkaan ohjeet varmaan olleet tarpeeksi nopeita ja oikea-aikaisia. Tai Leenin mukaan edes oikeaan suuntaan... Liinu porhalsi lampaiden perässä navettaan ja oli jo karsinassa niitä hakemassa kun minä pääsin navetan ovelle. Sieltä taas tultiin ja eikun taas uutta yritystä. Taisi lampaat karata toisenkin kerran sinne samaan tarhaan ja Liinu taas parilla sanalla lampaita hakemaan. Ihan käsittämätön koira! En voinut uskoa että Liinu alkaisi tuollaista oikeaa töiden tekemistä ja tilanteen tajua osoittamaan. Sehän oli vasta kolmatta kertaa lampailla ja tehnyt noita häkkityöskentelyjä ensimmäistä kertaa.

Saatiin lampaat haltuun ja taas kohta uudelleen menetin kontrollin ja lauma ryykäsi navettaan. Liinu meni käskemättä perään, tai saatoin mä jossain vaiheessa sanoa että mene vaan hakemaan lampaat. En kyllä pääse sitä kehumasta tarpeeksi, olin kyllä niin liikuttunut ja hämmästynyt ja ylpeä ja mitä kaikkea olinkaan kun toinen tekee niin hienosti töitä. Monta kertaa. Jostain syystä nuo kuljetukseen lähtemiset oli sitten vaikeita sen lauman haltuunoton jälkeen. Mutta siihen varmaan saadaan harjoitusta kun noita aletaan tehdä lisää. Jossain vaiheessa kolme lammasta oli jo rynnännyt varikkohäkille kun lähdettiin niitä kuljettamaan, ja jäljellä oli kaksi kaverusta. Ne ei meinanneet tulla navetasta ulos ja kun pääsin ovelle niin navetasta kuului yksi terävä ja täynnä komennusta oleva HAU! Ja samantien lampaat tuli mun luo. Onnistuttiin ehkä 20m kuljettamaan niitä, jolloin ne hoksasi muut lampaat ja juoksi varikolle. Liinu ampaisi perään, eli kyllä se siinä oppi sen reagoimisenkin, koska täytyy mennä ja lujaa. Otin Liinun pois töistä kehuttavaksi koska tilanne oli ohi. En voinut sitä tarpeeksi kehua ja kiittää hienosta TYÖSTÄ. Se ei vain harrastellut paimennusta ja paimennellut, se alkoi oikeasti tehdä töitä. Ja niin pienellä ja vähäisellä käskyttämisellä ettei tosikaan. Sinikka vaan katsoi meitä ylpeinä hymyssä suin ja sanoi että sellaista se on kun nuorena pääsee tämän aloittamaan, että sitä kasvaa ihan eri tavalla töihin. Leenikin sanoi että Liinu on ihan tähti :)

Keskiviikolta jäi molemmista koirista upeat fiilikset. Ransusta Sinikka totesi että "problem solved" ja mullekin tuli hyvä mieli kun se teki niin hyvin töitä. Liinu yllätti mut kyllä heti niin täydellisesti etten olis ikinä voinut uskoa ja kuvitella mitään tuollaista! Mutta sehän tämän "lajin" hienous juuri on, kun se kaikki toiminta on siellä koirassa jossain sisällä, ja Liinusta ne tulee oikein hienolla tavalla esiin kun se on saanut 8-kuisena käydä ensimmäisen kerran paimenessa. Ja se on vasta vähän yli 1½-vuotias, mihin mä sen kanssa vielä päädynkään kun se näyttää toimivan noin luontojaan? Ransukin on fiksu ja edistynyt harjoitusmääriin nähden todella hyvin, mutta se oli yli 2v kun se pääsi ensimmäisen kerran lampaille. Sen huomaa esimerkiksi siitä, että Liinu on tai siitä ainakin tulee vahvempi ja itsevarmempi koira kuin Ransusta. Niinhän se kyllä on muutenkin sellainen säpäkämpi. Kummastakaan ei kyllä luonnetta puutu - onneksi ja ikävä kyllä ;)

Se mikä mua tuossa Liinun toiminnassa erityisesti ihmetyttää, on se oma-aloitteisuus. Tai no, kuten aiemmin kirjoitin, ne asiathan on koirassa, eli oikeastaan sen ei pitäis sen kummemmin ihmetyttää että sieltä nousee pintaan luontaisia toimintatapoja, mutta kun se ei sitten näy juuri muualla. Ei ole ainakaan tähän asti näkynyt. Liinulla on mun sille antama lempinimi Töllykkä, kun se on vähän sellainen ... noh, töllykkä. Se oppii asiat mitä sille opettaa, mutta ei yhtä nopeasti kuin Ransu. Tosin toistaiseksi väittäisin että kylläkin sitäkin varmemmasti. Ja kun se on jonkin asian oppinut, niinkun nyt vaikka kontaktien tekemisen, niin se vaan tekee sen just niinkun on opetettu. Ihan kuin ei omia aivojaan osais käyttää ollenkaan, eikä ainakaan Ransun tyyliin keksi sinne ihan itse omia tapoja ja ekstraa. Ja kepeillä sillä oli se epävarmuus yhtäkkiä, että saanko/voinko mä nyt edes pujotella näitä apua-apua. Niin sitten yhtäkkiä se tuolla paimentaessa alkaakin ajatella itse ja tehdä toimintoja kuin ne olisi päivänselvyys että näin se menee ja mun ei tarvi juuri siihen puuttua.

Tähän sekaan laitoin kuvia ekalta paimennusleiriltä, kuvaajana kaikissa Piia Pohja.

Ransun matka kolmosiin

Kirjoitin - kuten tapana on - jutun Schapendoes-lehteen (2/2012), kun Ransu nousi maksi3:iin. Nythän tuo juttu tuntuu jo vanhalta ja kaukaiselta, koska nousukisat oli yli 3kk sitten. Mutta juttua kirjoittaessa päätin, että lisään sen tännekin sitten kun se on ollut lehdessäkin. Joten tässäpä se.

Ransun matka alkeista kolmosiin
 
Ransu on ensimmäinen koirani ja siis ensimmäinen schapendoesini. Se valitsi meidät ystävikseen ja päätti ilmeisesti opettaa meille keltanokille asioita mm. agilitysta. Agilityyn se pääsi tutustumaan ensimmäisen kerran vajaan vuoden ikäisenä alkeiskurssilla, sopivasti murkkuilevana, rajoja ja huumorintajua kokeilevana nuorena pojankossina. Ransu on ollut rauhallinen läpi elämänsä, ja agilityssa sen täpäkkyyden ja motivaation löytymisen eteen on saanut tehdä erityisen paljon töitä. Kyllä sillä varmasti on monta kertaa ollut tunne, että ei tuo ohjaaja ikinä opi, mutta parhaani yritän kuitenkin usko pois.
 
Ransun kanssa on harrastaminen aloitettu pienessä seurassa, jossa ei ollut tietoakaan ohjatuista treeneistä, mistään tason mukaan jaetuista ryhmistä puhumattakaan. Alkeis- ja jatkokurssin aikana ja niiden jälkeen lähes kaikki työ on tehty yksin. Yömyöhällä olimme usein kentällä harjoittelemassa asioita ja ratkomassa aina vain uusia haasteita. Ransulle on näiden kolmen harrastusvuoden aikana opetettu uudelleen niin kepit, puomi kuin A-estekin. Eikä riitä että kerran, vaan useammankin. Turhauttavaltahan se on välillä tuntunut, mutta myös niin palkitsevalta! Ransu on todella fiksu koira, joka oppii asiat nopeasti ja keksii myös todella nopeasti omia tapoja tehdä asioita. Sen kanssa ei esimerkiksi kannata tehdä samaa ratapätkää paria kertaa useammin, koska se oppii sen ulkoa…
 
Vuoden treenaamisen jälkeen uskaltauduimme ensimmäisiin virallisiin kisoihin pari vuotta sitten. Heti ensimmäiset kisat kiteyttävät sen, miten meidän kisaura on edennyt myöhemminkin. Tuloksena kontaktivirhe ja hylkäytyminen, koska homma ei pysynyt kasassa. En aio kertoa kisa kisalta meidän historiaa, mutta jos tapanani olisi jossitella, voisin jossitella loputtomiin siitä, kuinka paljon aikaisemmin olisin voinut tämän kirjoituksen parhaimmillaan kirjoittaa. Mutta koska en jossittele, olen vain tyytyväinen jokaisesta oivalluksesta, jokaisesta opetuksesta, jokaisesta vastoinkäymisestä, mitä tuo koira on mulle tarjonnut ja tarjoaa edelleen.
 
Ransuhan ei ole se koira, joka radalla mennessään saa kaikki haukkomaan henkeä nopeudellaan, eikä se ole koira, joka siviilissä rakastaa koko maailman puhki. Se on se koira, joka rakastaa minua yli kaiken, saa minut hyvälle tuulelle ja antaa ne onnistumisen ilot. Siitä on kasvanut mun kanssa hilpeä ja vähän taitavakin tiimi, joka agiliitää yhdessä. Tänä talvena eräissä kisoissa joku katsoja tuli kysymään Ransun ikää, koska se oli kuulemma harvinaisen iloisen ja pentumaisen oloinen muiden tosikoiden koirien joukossa.
 
Ykkösissä viihdyimme paritkymmenet startit, kakkosissa suunnilleen toisen mokoman. Mutta ei se starttien määrä, vaan se mitä niistä ja niiden välissä on opittu. Olen sanonut jo varmaan vuosi sitten, että Ransun ja mun parhaat ajat on vielä edessäpäin. Me ollaan hitaasti kypsyviä tyyppejä ja viime aikoina on asiat (ja varsinkin Ransu) menneet aika lailla putkeen. Niinpä kotikisoissa maaliskuussa napattiin sitten se viimeinen tarvittava LUVA kakkosista ja noustiin kolmosiin. Kolmoset korkattiin vajaan sekunnin yliaikanollalla, joten fiilikset on hienot tästä jatkaa.
 
Vaikka lähes kaikki työ on tehty yksin vääntäen, niin Antti on ollut alusta asti mun ja Ransun kolmas silmäpari ja vaativa kepo. Aina mukana treeneissä, koulutuksissa, kisoissa. Ehkä keneltäkään muulta koskaan en ole saanut yhtä hyvää ja rehellistä palautetta. Sillä palautteella, ja että sen on ottanut vastaan ja vielä opikseenkin, on varmasti ollut varsinkin Ransua auttava vaikutus ja pikkuhiljaa olen tehnyt Ransun osuuden agilityssa helpommaksi ja helpommaksi.
 
Jos jotenkin pystyisin sanoin kiittämään Ransua siitä kärsivällisyydestä ja yrityksen määrästä, joka sillä on ollut mua opettaa ja ymmärtää, ja sietää sitä ainaista väärässä ja myöhässä olemista, niin kiittäisin. Mutta sen ilmeestä näen, että paras kiitos sille on että se saa tehdä mun kanssa, me on löydetty ne meidän jutut, minäkin opin vähitellen olemaan sille reilu ja paremmin ajoissa. Kolmosiin ei ole ladattuna huikeita tavoitteita ja odotuksia, nyt me voidaan rennosti pitää hauskaa, enää ei tarvitse päästä ylöspäin, nyt voi kokeilla kaikkia niitä taitoja mitä me on opeteltu! Ransu on taitava, lukee hyvin mun ohjausta, nauttii yhdessä tekemisestä ja yrittää parhaansa. Mitä muuta voi edes toivoa? Tärkeintä ei ole voitto eikä edes perille pääseminen, vaan se matka.