Ahkeraa treenausta

Mika Moilasen koulutus 22.-23.9.

Liinu oli viikonloppuna Moilasen Mikan agikoulutuksessa. Tai olinhan minäki siellä ;) Jotain sivuroolia vedin kun Lillu näytti miten pikku-schape kulkee :) Mika sanoi että hyvän näköistä menoa on ja että me ollaan hyvä pari, että vielä meistä kuullaan ja tulevaisuus näyttää erittäin lupaavalta :) Meillä on Liinun kanssa löytymässä sitä yhteistä säveltä, typykkä on saanut itsevarmuutta lisää ja minäki opin koko aika ohjaamaan sitä paremmin ja paremmin. Mika sanoiki jossain vaiheessa että uskomattoman hyvin se lukee mun ohjausta, ja niissä n. 20 videopätkässä mitä sunnuntailta (!) on, huomaa miten pienestä se homma sitten kosahtaa jos kosahtaa.

Lauantailta ei ole videota kun ei ollut kepoa mukana, mutta silloin heti koulutuksen alkuun Mika laittoi jauhot suuhun esittämällä kysymyksiä, joihin pitäis osata vastata mutta joita on pakko myöntää ettei ole niin tietoisesti tullu ajateltua. Sanoinki sitte puolitosissaan, että tää on mun toinen koira ja tän kanssa mä oon jo ymmärtäny esteiden kanssa tehä järjestelmällisemmin ja johdonmukaisemmin sen työn, että ehkä seuraavan koiran kanssa kiinnitän niiden pienten ohjausjuttujen opetteluunki enempi huomiota. Tällä ei nyt tarkoteta mitään "opetan sille kaikki mahdolliset saksalaiset ja japanilaiset" vaan esim. sellasia pikkujuttuja kuten pienen eleen opettaminen, jolla koira tulee aina oikealle puolelle ohjaajaa kun ohjaaja on edellä, käskyttäminen tai joku ele kun on tulossa tiukka käännös jne. Siis kyllähän mä tuohon jälkimmäiseenkin pyrin vaikuttamaan, mutta se ei ole silti ollut yksi treeniaihe kuten vaikkapa takaakierron opettelu. Mika tosin lohdutti, että tässä vaiheessa möllikoiraa on helppo vielä "korjata" ja sitä on helppo "täydentää", ettei peli suinkaan ole tämänkään koiran kohdalla menetetty. Etenkin kysymykset "miten olet pennusta asti alkanu rakentaa sun koirastas agilitykoiraa? Millasia palikoita oot alkanu sen kanssa kasaamaan heti siitä lähtien kun se on sulle tullu?" Joo no tuota...

Tähän käytettiin alusta jonkun aikaa että puhuttiin pennun ja nuoren koiran opettamisesta pikkujuttu kerrallaan, sitten tehtiin kolmella esteellä viiden esteen sarjaa (suora hyppy, suora putki, 90 hyppy), jossa piti saada koira eri puolilta ohjaten viimeisen hypyn jomman kumman siivekkeen ympäri kun rata jatkui suuntaan tai toiseen. Noh Liinun kanssahan pääsi brassailemaan hienoja ja tiukkoja käännöksiä ja hyviä sylkkäreitä :) Ainoa vaikeampi kohta oli, kun mä olin hypyn edessä melkein riman puolivälissä ja teetin sylkkärin hypyn yli mun selän taakse ja siitä siivekkeen yli. Mehän on harjoiteltu sylkkäreitä niin kylläkin että se käännös tulee ennen hyppyä, joko takaakiertäen tai niin esteen edessä, mutta tuossa koiran piti ensin hypätä selän taakse ja sitten tehä "uukkari" siellä siivekkeen takana. Sinänsä ei vaikeaa, mutta se ohjauksen lukeminen oli Liinun mielestä vähän epävarmaa eka kerralla. Erona jaakotukseen se, että itse on paikallaan lähellä rimaa eikä pyörähdetä koiraa vasten ja saa melkeinpä vielä paremmin etumatkaa tarvittaessa.

Radasta en juuri enää muista, mutta se ei ollut kovin vaikea. Sellainen tosin, että juosta sai ja lopussa piti ymmärtää valita järkevämpi ohjauspuoli ja koko radan ajan rytmittäminen oli aika tärkeää. Mikalla oli ollut se 2lk kisaratana jossain ja ei ollut tuloksia tullut... Ymmärrän kyllä hyvin että miksi, koska itsekin tahkosin niillä kohdin jossa hyllyjä ja kieltoja oli eniten tullut.

Sunnuntaiksi olikin sopivasti reidet jo vähän hellänä, joten eikun taas juoksemaan. Mika kysyi multa kerran kun puuskutin jalkoja vasten että "jaksakko vielä yhen rundin??" Mä sisukkaana että pakkohan se on jaksaa jos paat juokseen... No on sitä omatoimitreeneissä tullut pahemmatki maitohapot kun kahen koiran kans on juossu lähes taukoamatta toista tuntia :D

Sunnuntain radalla oli paljon enempi rytmitysjuttuja, ja tarkoitus oli karsia kädellä ohjausta minimiin. Mika kysyikin aamulla että "miksi te ohjaatte käsi tällai (ja näytti käsi suorana juosten ohjaamista)?" Ja sitten vaati meitä olemaan käyttämättä käsiä paikoissa joissa koiran pitää lukea esteitä ja pienempääkin ohjausta. Mulla tuppaa käsi välillä nousemaan ja töykkimään esteille päin, joillain oli sormella osoittelua siinä lisäksi jne.

Sunnuntain radalta on videoita, jotka varmaan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Liinulla kyllä oli ihan kivasti vauhtia. Tykkäsin tosi paljon Mikasta kouluttajana, rauhallinen leppoisa, ei tyrkyttänyt omia ajatuksiaan mutta toisaalta sitten kyllä pisti miettimään että kannattais kyllä tuossa ja tuossa kohdassa ohjata toiselta puolen jne. Tuollainen kouluttajan pitää ollakin, tuoda kaiken tasoisille koirille sopiva rata (kaikki mölleistä kolmosiin teki saman mutta vähän eri asioita sitten painottivat ja toteuttivat treenin eri tavalla) ja pistää ohjaaja myös ajattelemaan asioita eikä vain sanoa että tee näin ja noin.

Alusta, kun piti yrittää mahdollisimman vähäeleisesti ohjata:

 

Radan keskivälistä, kun ohjaajakin sai juosta kipittää...

Koko rataa, vähän harmittaa tuo keppien haun epäonnistuminen ja kun Liinulla meni rytmi sekaisin. Suora putki sitten myöskin vähän karkaa pitkäksi... Muuten aika kelpo ratapätkä ja Liinulla maksien pituuseste ;)

Tässä näytetään miten se loppu pitää tehä...

Mä niin tykkäsin tosta viikonlopusta!

Ekat ohjatut treenit 25.9.

Liinun kanssa alkoi myös ohjatut treenit. Tehtiin jotain kisarataa, videota ei ole, harmi sinänsä koska meillä meni ihan kivasti. Hieman tuli väännettyä kouluttajan kanssa joistain asioista kun meillä oli vähän näkemyseroja, mutta en nyt kovin halunnut alkaa heti kättelyssä hankalaksi. Hyvin mulle kyllä perusteltiin miksi koutsi halusi mun tekevän toisin ja en mä sen ideoita nyt torpannutkaan, kunhan poimin meille sopivat jutut vaan ;) Mulla vaan on joistain asioista tietty näkemys miten niiden pitää sujua, ja haluan vaatia koiralta sen. Mä myös olen sitä mieltä että tunnen koirani paremmin kuin kukaan ulkopuolinen, joten kaikkea ei mun mielestä pidäkään sulattaa ja niellä jos tuntuu ettei noin tekis kuitenkaan esim. omatoimitreeneissä tai kisoissa. Rata oli kyllä aika jees ja siinä tuli kerrattua niin välistävedot, takaakierrot, leijeröintiä, pakkovalssia, takaa leikkausta jne. Että jos omat treenit olis olleet niin vähän turhankin paljon eri asioita oli radalla.

Nätin näköistä rataa me kuulemma mentiin ja ainoa mikä nyt klikkasi oli kepit. Sunnuntaina kepit jäi lopussa siihen epäonnistuneeseen pujottelun lopetukseen, en tiä voiko se jäädä päälle mutta just ne välit klikkasi Liinulla tiistaina. Laitoin kaks ohjuria takasin ja sitten sain kepit taas toimimaan. Vähän ehkä painoi viikonloppu molempia, mulla ainakin reidet oli aika makiasti kipiänä. Sopivaa verryttelyä ;)

Huomenna sit omatoimitreenit kummallekin koiralle, en oo varmaan ikinä ennen treenannu neljää kertaa viikon sisään ratareeniä!

Valiokello tikittää!

Enpä olis kyllä tosissaan uskonu että Ransu mut noin yllättää ottamalla kotikisoissa nollavoitolla ensimmäisen agility-sertinsä! Tulee kyllä sellanen olo kun tätä kirjottaa nyt 1½ viikkoa kisojen jälkeen, että joo olipa tosi tärkeä juttu kun heti piti päästä kirjottaan. Mutta jos ei ehdi joka liikettä naputella niin ei ehdi vaikka ne olis miten tärkeitä tapahtumia harrastuksessa.

Ransu oli kyllä aika täpäkkänä ja hyvällä fiiliksellä aamulla ennen kisoja. Kävin lämppäämässä sen pyöräillen kun sillä oli just ennen kisoja tehdyssä hieronnassa selkä aika kireä ja samoin muistaakseni etureidet. Samasta syystä sillä oli Back on track melkein koko päivän päällä, jos joku vaikka ihmetteli että minkä ihmeen takia aurinkoisena mutta tuulisen vilpoisena päivänä joku pitää koiralla bot:ia päällä.

Mua jännitti kisat pitkästä aikaa, ja ajattelin että koitetaan nyt joltain radalta ottaa SM-nolla. Että jos mennään edes sinne päin kun treeneissä on menty ja samalla ilolla niin puhdas rata on ihan mahdollinen. Siinä sitten lähdettiin yhden kaverin kanssa peräkkäisillä numeroilla, me jälkimmäisenä, ja oltiin yhtä aikaa pyörimässä vuoroa odottelemassa. Vitsailtiin siinä, että kai me nyt tuplanollat otetaan tänä päivänä ja mä siihen vielä kans että "joo ja serti olis kans ihan kiva. No ei meillä siihen oo mahiksia, ei kannata alkaa liikaa aatteleen silti sitä mahollisuutta..." Ei meinaan ollut siihen meidän lähtövuoroon mennessä tullut vielä yhtään puhdasta rataa, koiria oli 26 ja me startattiin noin puolivälissä. Kokkolassa on omasta takaa ja tässä lähialueella aika paljon tosi hyviä ja kokeneita maksi3 koirakoita. Kaveri sitten huomautti kuitenki että ei sitä tiä kun ei näytä noita tuloksia tulevan. Pieni lisäpainehan siitä ehkä kuitenki tuli vaikka yritti ajatella että no me mennään nyt vaan tekemään se rata mahdollisimman hyvin. Eeva-Liisa Pohjanen oli tuomarina ja oli tehny jo 1-2 luokille tosi kivat radat, samoin meilläkin oli. Radat oli aika jänniä profiililtaan, ja noiden oikeasti nopeidenkin koirien etenemät jäi selvästi alemmaksi kuin mitä niillä kai yleensä on agiradoilla.

Ransu oli innolla lähdössä radalle ja alku onkin vauhdikkaampi kuin piiiiitkään aikaan :) Kepitkin se menee oikeasti kisakepeiksi tosi hyvin. Ehkä tosiaan kannattaa näiden treenaamiseen kiinnittää huomiota? Tuo kakkoshypyn loikka on kyllä hieman pitkä (köh köh), pääsee niistä hypyistä yli ja varsinkin ennen käännöstä lyhemmälläkin kuin 4-5m loikalla. Ennen kolmatta putkea ohjaaja harjoittaa ekan kerran pientä äänenavausta kun jotenkin iski paniikki ja ehdin kuvitella että Ransu on valkkaamassa väärää putkenpäätä. Parempi sitten varmistaa... Sen putken jälkeisellä hypyllä näkee mun ja Ransun yhteistyön, kaks vuotta sitten se olis painattanut ohi tuosta hypystä, enkä mä todennäköisesti olis ymmärtäny pysähtyä sinne hetkeksi merkkaamaan sen hypyn. Takaakierto ja takaaleikkaus aivan loistavat :) Sitten tuolla A:n jälkeisellä hypyllä Ransu tekee tosi hienon käännöksen. Ennen putkea seuraava äänenavaus, lievästi sanottuna kiekaisen siinä melkein ärtyneenä että putkeen! Itsellä siinä vauhti nollassa ja kiireellä valssaamaan koira keinulle. Siellä taas pikkaisen kovaäänistä käskyttämistä... Ransu tekee hienon keinun, ja tuo loppu me tultiin ihan sumussa. Musta tuntui että nyt unohtui rata kun ensin oli takaakierto, sitten päällejuoksu, takaakierto ja sieltä koiran tullessa taas päällejuoksu ja vika hyppy. Hyvinhän tuo loppu meni, joku oli kommentoinut yleisössä että nyt Sanna tarkasti loppuun! Heti kun päästiin maaliin niin oli seurakaveri onnittelemassa että se oli nolla ja aikakin riitti!!!

Tuosta tuloksesta olikin sitten jännä kuulla kommenttia, tuloslistoissa meidän tulos oli -0,03s vaikka se oli tuomarinsihteerin lapusta laskettuna ja kilpailukirjaankin merkitty -0,33s. No aika täpärälle meni kuitenkin mutta ei ihan niin täpärälle ;) Lähdin aivan sokissa jäähdyttelemään Ransua, en kerta kaikkiaan pystynyt jäädä kuuntelemaan miten meidän kävisi. Parin-kolmen koirakon tuloksen ehdin kuulla ennen kuin olin sen verran kaukana ettei saanut enää selvää. Selostaja siellä selosti: "ja tällä hetkellä piikkipaikkaa pitää schape Ransu, saa nähdä kuka sen paikan seuraavaksi ottaa..." MUTTA EIPÄ OTTANUT KUKAAN!!! Me tehtiin ainoa nolla, radalta tuli 7 koirakolle tulos, loput 19 hyllytti. Ransu oli pistänyt valiokellon käyntiin vaikka en ikinä uskonut sen olevan oikeasti mahdollista! Koiraan ja itseensä pitäisi näköjään aina luottaa.

Huvittavinta tässä on se, että aamulla vaatteita pukiessa sanoin Antille, että sitten jos se sääntö astuu voimaan, että koiran saa pysyvästi siirtää alempaan tasoluokkaan (jossa se ei tietysti voi enää sijoittua eikä ottaa LUVAa) niin taidan siirrättää Ransun kakkosluokkaan niin se saa tehdä helpompia ratoja eikä kolmosten kiemuroita. Antti ei muistaakseni kommentoinut tätä suuntaan eikä toiseen, ei tainnut ainakaan täystyrmäystä antaa. Taisin jatkaa siinä sitten puhettani että meidän mahdollisuudet on silloin kun kaikki muut epäonnistuu ja me onnistutaan, mutta että sellainen tilanne on aika epätodennäköinen jos koiria on senkin verran tulossa kuin nyt. Varsinkin kotikisoissa oon kyllä tottunut että siellä on ne samat tyypit palkintosijoilla törkeän nopeine koirineen. Joten jos tilanne on se, että me ja ne tekee nollan ja sijoitukset ratkotaan nopeuden perusteella niin Ransu ei niissä skaboissa yksinkertaisesti pärjää. Se voi päästä ihanneaikaan, mutta se ei nopeudessa tule voittamaan niitä. Kuinkas sitten kävikään... olin sentäs jossain asiassa oikeassa ;D

Toinen ratakin oli agirata, ja se päättyi meidän osalta jo ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan. Ransu varasti lähdössä, tai no ei se radalle asti tullut mutta radalta käsin oli vaikea arvioida joko se oli pistänyt nokalla kellonkin käyntiin kun se seisoi aivan ykköshypyn takana. Niinpä en itse päässy sijoittumaan sinne mihin olin suunnitellut, ja koska kolmoseste oli puomi-putkierottelu ja puomille piti mennä niin... en ollut siellä missä piti ja tuo perhana sukelsi tietysti putkeen. Ajattelin että "ei juma TAAS!!!" Kolmas kerta toden sanoo. Mä en enää ikinä sorru ajattelemaan että joo kyllä se puomin valitsee. Otin Ransun haltuun ja aloin lähettää sen uudelleen puomille, ja niin se vaan meni uudestaan putkeen. Eli tasan sama juttu kävi kun Torniossa keväällä, kaks kertaa putkeen vaikka puomille lähetin. Ja tasan sama mikä kävi Rovaniemellä kun ajattelin että kyllä se puomista niin paljon tykkää. Noh päätin että nyt loppuu tuo pelleily kun ensin varastaa radalle eikä sitten selvästi edes kuuntele ohjausta kun mun ohi vaan pokkana putkeen toisenki kerran. Lähdin kävelemään naama peruslukemilla mitään sanomatta pois radalta, Ransu meni vielä putken takaisin päin ja hyppäsi minut kiinni saadessaan jonkun hypyn matkalla :P En sanonu sille sanaakaan kun laitoin sen hihnaan. Toinen siinä hilluu vieressä ihan intona että "jes nyt palkalle vai mitä, mä tiän missä mun palkka on, mennään jo mennään jooo-oooo!!" Kävelin kuin patsas melkein autolle asti, simputin siinä sitten sivulle ja vähän maahanmenoa ja jätin odottamaan ja palasin takaisin luo, päästin irti ja kysyin missä sun huippupalkka on. Ransu pinkaisi autolle pomppimaan ja nakkasin sille sitten pari namia palkaksi. Ajattelin että minähän en kehu sen enempää kuin moiti tuosta radalla pelleilystä, Ransulla tuo sikailu on vähän merkki innosta tehdä, enkä halua siitä moittia. Mutta en toisaalta kehuakaan koska ei sitä varastella saa ja muutenkin vika oli selvästi koirassa kun ei kuunnellut toisellakaan yrityksellä mua ollenkaan. Käyttäydyin kuin viilipytty ja palkkasin sitten hyvästä käytöksestä ja tekemisen halusta autolla.

Oli hyötyä tai ei, hypärillä ei sikaillut niin pahasti. Eipä kyllä ollut enää alussa vauhtiakaan draiviksi asti, mutta se draivi sieltä sitten löytyi keppien jälkeen. Keppien jälkeen törkeän hieno käännös :) Siitä se meno sitten lähti paremmin liikkeelle, huomasin että kun Ransulla vauhti kasvaa niin itse kannattaa pidentää ohjausvälimatkaa niin ei kaarrokset karkaa käsistä. Kyllä se näköjään hienosti tekee takaaleikkauksia ja poispäin kääntöjä ja vaikka mitä kun vaan itse on oikea-aikainen. Niistoja tuli tuossa muutamat tehtyä ja yhdeltä saatiin vitonen kun ihan vähän hätäilin oikeaa kättä. Että eihän se tuplanolla olis ollut mutta toinen Sm-nolla kuitenkin. Noh, puhdas vitonenkin on ihan hyvä kun virhe on noin pieni ja itse aiheutettu :)

Palkintojen jaossa tuomari sitten vaan sanoi mulle kun olin varmaan niin ylpeän ja onnellisen näköinen, että "veit muuten tässä samalla aika monta päänahkaa..." NO NIINPÄ! ;) Mutta kun hieman olen pessimistinen kuitenkin niin mahtaako toista ja kolmatta kertaa käydä yhtä hyvin...

Vaikka pakko myöntää, oman henkilökohtaisen voiton lisäksi, että olipa makea näpäyttää kaikkia tuollaisella "hitaalla, vääränrotuisella" koiralla. Tai kun se on mulle oikeanrotuinen, niin sitten MAKSIkokoinen sellainen! Kyllä sitä voi maksi-schapendoesillakin ottaa kolmosissa nollavoitolla sertin.

Tälle vuotta on vielä agikisoja tiedossa, mutta onhan tämä kyllä yksi parhaita hetkiä mitä oon noiden koirien kanssa kokenut, vaikka täytyy sanoa että tää vuosi on ollut muutenkin aika huikea harrastusvuosi jo tätä ennen.

Liinu lähti lapasesta

Täytyy tehdä pikkupostaus meidän eilisistä treeneistä. Liinulla oli maanantaina aika makoisa vauhti päällä ja intoa riitti, oli hyvät treenit. Mutta enpä ollut vielä eilisestä kuullut kun maanantain menoa kehuin... Nimittäin ei oo mun pieni agityttöni tuollaista kyytiä vielä treeneissä päästelly. Mulla oli sen kanssa HÄTÄ. Osittain tämä johtuu siitäkin, että meidän kisakontaktit alkaa olla nyt sellaiset "mm-karsinta kisakontaktit" eli kontaktit otetaan ja niihin pysähdytään nanosekunniksi tai lyhemmäksi ajaksi. Ei niiden ihan sellaiset tarvis olla kun varmuus kärsii.

Tässäpä on ensi alkuun tämä rata mikä meillä oli, Virtasen rata kesäkuulta:

Hain Liinun autosta. "Huudatin" sitä autolla ja sehän alkoi sen kirkunan ja ininän lisäksi haukkumaan :D Juostiin halliin ja Liinu oli aivan täpinöissä. Mentiin lähtöpaikalle ja pöllytin sitä siellä vähän lisää. Istutin odottamaan ja eihän se meinannut malttaa odottaa. Sanoinkin siinä ääneen kun kävelin omaan lähtöpaikkaani, että onpa hyvä kun on tullut alusta asti opetettua tuo lähdössä pysyminen ehdottomaksi, meillä olis muuten jo todellinen ongelma. Liinun kanssa varmaan ensimmäinen varaslähtö päättyy siihen että kannan sen takaisin autoon. En kerta kaikkiaan anna sen oppia varastamaan lähdössä ilman seurauksia. Istumasta ylös nousemista se kokeili monta kertaa ja pari kertaa hiipikin vähän. Komensin takaisin. Itse yritin nyt kiinnittää huomiota siihen, että vaikka mennään vauhdikkaasti lähtöpaikalle ja pöllytän Liinua siellä (tämä siis ei tarkoita mitään negatiivista ettei jollekin jää sellainen mielikuva että mä rökitän koiran ensin ja sitten lähdetään radalle), niin olisin sitten rauhallinen radalle lähtiessä kuitenkin.

Ja sehän kulki. Ja otti kontaktit kuin pieni sikailija. Muutamaankin kertaan multa pääsi suusta että "senkin sika!" kun Liinu pysähtyi kontaktille just sellaiseksi hetkeksi että sen ehti tajuta että jonkinlainen 2-2 sieltä tuli, mutta se oli tulossa samantien perään. Ei siis maltti riittänyt tehdä kontakteja kunnolla. En oikein tiedä että pitäiskö tuosta ojentaa koiraa, sitäkin näkee ja hyvällä menestyksellä, mutta vähän kovempiluontoiselle koiralle tehtynä. Eli en nyt lähtis Liinua torumaan hyi-hyi ja viemään niskasta kontaktiesteelle uudestaan... Niinpä palautin sen kontaktille ja yritin palkata siinä olemisesta. Yritin, koska se oli kuin magneetti mun kannassa kiinni kun lähdin itse liikkeelle. Tähän tarvittaessa hihna uudestaan käyttöön?? Oon osannut kyllä tätäkin ongelmaa odottaa, että jossain vaiheessa sen innon on pakko kasvaa malttia suuremmaksi ja niinhän siinä kävi. Sanoin sitten noista kontaktitilanteistakin sitten kepolle, että muistuuko mieleen miltä alkaa kontaktit näyttää tässä vaiheessa jos niitä ei ole opeteltu alusta asti kunnolla...? Eli toisin sanoen siltä kuin Ransulla joskus; yli mennään että heilahtaa eikä ainakaan jäädä pysähtelemään.

Liinu teki muutaman kerran koko radan, täysin puhdasta rataa ei tainnut tulla kertaakaan. Johtui noista kontakteista, etten ollut niihin tyytyväinen, ja sitten tuo suora putki osoittautui mahdottomaksi yhtälöksi sen kanssa että koira lähti perään keinulta. Ja tuo kaarros sen putken jälkeen meinasi mennä leveäksi milloin muurilta, milloin siltä seuraavalta hypyltä. Kaukaa se likkis haki kyllä ne esteet, ei tarvinnut itse kuin osoitella että käy tuo ja käy tuo tekemässä. Mutta silti oli kiire tekemään toimivaa ja sopivasti ajoitettua päällejuoksua 12 hypylle. Liinu meni muutaman kerran selän taakse suoraan putkeen, vaikka mun liike vei 13:lle, käsi oli alhaalla vasemmalla kyljen vieressä ja katse oli siihen alaviistoon samoin. Ei niin ei. Nakki kädessäkään ei auttanut ekalla kerralla. Sitten tuo putken jälkeinen takaakierto, sinne kiiruusti valssi ja kepeille lähetys. Onneksi Liinu on hyvä hakemaan kepit ja pujottelemaan ne, joten loppu oli ihan ok ehtiä tekemään. Paitsi että puomilla ei ollut malttia alasmenolla ja mulla loppui jo kunto :D Noita loppuun asti tsemppaamisia pitäis itselle saada treeniksi, kun tuntuu että kunto loppuu niin että loppusuoran vauhti vois olla kovempikin kun itsekin jaksais juosta.

Niin että olihan mulla pikkasen hieno agitypykkä radalla! Lopuksi otettiin sitten kontaktirallia ja sitä pitää kyllä ottaa useamminkin. Liinu oli huvittava kun kysyin siltä maaliin tulon jälkeen että "missähän sun palkka on, missä?!" että lähdetään juoksemaan palkkarasialle hallin reunalle niin se valitsi matkalla kerran keinun ja kerran meinasi kepit. Nekö niitä palkkoja siis on...?! Nyt tuntui, että lähdössä virittelyt onnistui, palkkaustapa on tuollaisena aika hyvä ja vire oli radalla hyvä. Ja pystyttiin lopettamaan treenit vielä kun ei hyytymisen merkkejä näkynyt. Kontakteja vaan paljon treeneihin ja lähdössä pysymisestä palkkaamista. Ylipäätään vaikka tuon rutiinin vahvistamista lähtötilanteissa, ja se hihnassa lähtöpaikalle menokin pitäis ottaa asiaksi, niin ettei sinne vaan rynnätä vapaana juosten :D

Ransun piti tehdä vain parit kepit, mutta koska rata osoittautui mielenkiintoiseksi mentäväksi Liinun kanssa niin Ransukin teki sen, tällä kertaa maksikorkeuksilla. Ransukin oli ihan hieno jätkä ja oma itsensä, ja vaikka se saa ihan luvan kanssa tulla kontaktit pysähtymättä niin silti sen kanssa ei ollut läheskään niin kiireinen olo kuin Liinun kanssa. Tosin Ransun kanssa me taas tehtiin nolla heti eka yrittämällä :) Se tuntui aika helpolta ohjattavalta Liinun jälkeen :P Eli kun nämähän nyt oli sitten meidän kenraaliharkat niin sitten huomenna on varmaan pm:ssä tiedossa schauskuutusta tai schapetusta :D Siis varsin schapemaiset radat...

Hyvin menneet kenraaliharjoitukset...

...tietää sitten kehnosti menevää esiintymistä? Toivottavasti ei, vaikka kyllähän tuo mieli taas aavistuksen piristyi Ransun kanssa eilen treenatessa. Käytiin ottamassa 1. lk ratareeni Liinun kanssa ja päätin Ransunkin kanssa tehdä vaihteeksi vähän helpomman radan. Rata saattoi olla Muotkan Esan joku rata tältä vuodelta, ei nyt ihan niitä simppeleimpiä kunhan-vaan-suoraan-juostaan-1lk ratoja mutta ihan helppo rata.

Lähdin ensin Liinun kanssa radalle, koska ajattelin että Ransuun saa paremmin vauhtia. Kisoissahan tämä ei Roviksella sitten auttanut tämä tekniikka, että touhuan ennen radalle lähtöä Liinun kanssa. Katsotaan sitten ensi viikonloppuna vähän muunnettua taktiikkaa tästä kun on kotikisat ;) Liinu oli aivan täpinöissä, ja se mielentila tarttu minuunki. Vaikka nimenomaan pitäis tuollaisen vilkkaamman koiran kanssa pysyä radalla rauhallisena ja ohjaus selkeänä, vaikka ennen lähtöä virittelisikin ja höseltäisi koiran kanssa... Siihenpä se sitten meillä tökkäsikin, kepo möykkäsi että mitä mä oikein sähellän, että ohjaa rauhassa eikä huitomalla ja hosumalla sinne tänne. Pari yritystä otettiin radasta, ennen kuin puhdas suoritus tuli. Liinulle pisteet kotiin kontaktien ja keppien tekemisestä. Aivan loistavat kontaktit, just niinkun ne pitää kisoissaki tehdä. Kepit haki hienosti ja kun pari toistoa otin niin että olin keppien alussa kauempana mutta "ajoin päälle" loppua kohti, Liinu pujotteli hyvää vauhtia ihan pokkana loppuun asti. Hyvä typykkä! Ja vauhtia riitti :)

Hain Ransun kehiin ja se oli häntä saparolla menossa radalle :) Kiva nähdä se tuollaisena, hassu poika aina treeneissä on tuollainen, jospa sen mielentilan sais nyt edes kotikisoissa kisatilanteeseenkin. Ransulle teki varmaan ihan hyvää saada tehdä tuollainen suoraviivaisempi rata, koska edellisistä treeneistä on aikaa, takana ja edessä kisat ja kolmosluokan radat. Vauhtia siltä pojalta ei ainakaan puuttunut, ei olis varmaan puuttunut sittenkään vaikkei se olis tehnyt medikorkeuksillakaan (40cm). Tehtiin sen kanssa heti suoria puhdas rata, kyllä sen vaan taas huomas miten mulla oli sen kanssa paljon oikeammanlainen mielentila kuin Liinun kanssa aluksi. Ransu teki vieläpä aivan uskomattoman pelastuksen tokavikalla esteellä, kun suoraan edessä oli rengas josta se oli menossa ohi, mä hengästyksissäni sanoin käskyn tosi myöhässä, ja Ransu kääntyi vielä just ja just ennen renkaan kehikkoa siihen renkaan eteen ja hyppäsi sen :) Liinu olis porhaltanu joko ohi tai pahki renkaaseen, mutta kokemus puhui ;) Liinunkin kanssa se viimeinen yritys oli kyllä hieno ja piti hiukkasen jo siinä vaiheessa puuskuttaa.

Ransun kanssa otettiin sitten vielä puomi palkan kanssa ja keppejä huippupalkan kanssa. Ransulla oli ihan selvästi hukassa tyyli, jolla kepit pujotellaan lujaa. Siitä oikein näki miten se halusi kepeille ja päästä ne äkkiä loppuun kun siellä odotti alatoopin palanen, mutta jalat ei tuntuneet tottelevan. Kyllä se parilla toistolla vauhtikin parani, mutta aika jännä oli tuokin ilmiö huomata. Niinpä samantien päätin että sen kanssa pitää treeneissäkin vaan loppujen lopuksi yrittää tehdä kepeistäkin sellainen este joka kannattaa ainakin treeneissä mennä kovaa koska siellä on palkka. Kisoissahan se on nyt monta kertaa lähes kävellyt kepit, mutta näköjään se vauhdikkaampi tekniikkakin oli hukassa. Oli kyllä taas ihan uus havainto tuo.

Huippuhyvä fiilis jäi treeneistä kummastakin koirasta, Liinun kanssa mun pitäis kehittää joku hyvä lähtörutiini, että sais sen toisaalta viriteltyä jotenkin ja sitten taas toisaalta sais itsensä rauhoitettua viilipytyksi radalle. Ei paha vaatimus?! Ransu oli niin parasta itseään eilen ettei tosikaan. On kiva katsoa tuollaista hilpeää menoa, kukaan ei varmaan edes usko kun sanon millainen se on treeneissä kun katsoo meidän kisamenoa... "kyllä me treeneissä osataan..." Ja kisoissakin osataan mutta... Vielä kun treenataan keskenämme ettei niitä Ransun hyviä hetkiä edes kovin usein videokamerakaan todista.

Schapemestikset Rovaniemellä 25.8.

Roviksella oli edellisenä viikonloppuna tapahtuman täyteinen viikonloppu, kun kisojen yhteydessä schapendoesit kisasivat rotumestaruuksista, seuraavana päivänä olisi ollut vielä tokokisat ja näyttelykin tarjolla. Me tosin ajeltiin vain perjantai-iltana ottamaan Liinun kanssa pikku treenit vieraassa paikassa, ja nehän meni oikein mallikkaasti. Liinu ei ollut moksiskaan vieraasta paikasta ulkokentällä sen enempää kuin olosuhteista hämärtyvässä illassa.

Yövyttiin hotellissa keskustassa, koirat oli ekan kerran hotellissa. Mutta nehän on aika tottuneita reissaajia, joten liukkaat laattalattiat, liukuovet tai kokolattiamatto ei olleet mikään juttu. Jos joku oli vähän jännä kokemus, niin hissi :) Hissi oli vielä avonainen josta näki kadulle, niin olihan ne vähän ihmeissään. Hotellihuone oli siisti, lattiasta huomasi vaan että oli siellä muitakin koiravieraita yöpynyt. Koirille oli huoneessa odottamassa kupissa koirankeksejä, mikä sai kyllä noille herkkusuille veden kielelle ja varmaan päättivät viimeistään sillä sekunnilla että vaikka joutuu pissimään kadun varteen pienelle nurmiläntille niin on tämä ihan ok paikka kuitenkin. Mietin muuten kun hotelli oli kaupungin keskustassa, että missä mä käytän ne tarpeilla, mutta onneksi oli vähän siinä parkkipaikan vieressä nurmikaistaletta.

Lauantaina oli sitten varsinaiset kisat, me otettiin kaksi starttia. Tuloksilla ei juuri päästy juhlimaan, eikä oikein fiiliksilläkään. Radat on kyllä videolla, mutta ne on niin sitä perus-Ransua etten viitsinyt niitä Tubeen edes ladata. Eka rata tehtiin puhdasta jälkeä siihen asti, kun kolmanneksi viimeisellä esteellä oli puomi-putki-erottelu. Ajattelin että no Ransuhan on puomihullu koira että senhän se tietysti valitsee. Vaan eipäs valinnutkaan. Kuten ei valinnut edelliselläkään kerralla kun joutui vastaavaan tilanteeseen kisoissa. Niinpä sitten se lönkyttelyrata päättyi hyllyttämiseen. Eikä seuraava rata ollut sen vauhdikkaampaa menoa, ihan hävettää katsoa esimerkiksi pujottelua, että miten kävelyksi se meni. Ajattelin ennen rataa, että mehän ollaan kisaamassa kolmosissa siksi että voidaan nyt täällä sitten kokeilla kaikkea mitä on tullut opeteltua, kolmosluokkien rotumestaruudesta kamppailukin tuli päätökseen hyllyn myötä. Niinpä ajattelin teettää Ransulla poispäin käännön kepeille avokulmaan. Ei tuota kyllä ole monesti tehty treeneissäkään, ihan hyvin se muuten menee volttaamatta ja kyselemättä, mitä nyt vaan aloitus väärältä puolen ja siitä vitska... Vitonen meille jäi sitten radalta tulokseksi ja jotain 10s yliaikaa.

Kyllä tuntui taas noiden kisojen jälkeen, että miksi ihmeessä mä kisaisin tuon koiran kanssa enää yhtään starttia. Kun se on niin turhauttavaa kun toinen vaan lönkyttelee. Olisin itse juossut yksin sen radan melkein puolessa ajassa ;P Osoittihan se taas - paria poikkeusta lukuunottamatta tietenkin - että onhan se varma koira. Varmuus vaan ei oikein kompensoi tuota sen hitautta aina :(

Liinun kanssa tuli tehtyä sitten ratareeni viime viikolla ja olihan sen kanssa eri mukava mennä kun typykällä on vauhtia ja itsestäkin tuntuu parin radan juoksemisen jälkeen siltä kuin kunto loppuis ja henki lähtis. Hehe no ei nyt ihan mutta kyllä se juoksemaan laittaa ihan eri tavalla, vaikkei sitä samalla lailla tarvi saatellakaan kuin ennen. Ja kepit se hakee kyllä niin hienosti <3>

Tässä vielä kuvia tuolta viikonlopulta, kolmosluokan schapemestaruus meni High Voltsille, kuin myös muita hienoja suorituksia. Mm. Liinun siskolikka Tuuni nousi kolmella startilla kolmosiin ja korkkasi kolmoset lauantaina :) Huimat onnittelut sinne mahtavasta agiurasta!

Kuvista kiitos Tuijalle!

Peräsin ;)

Melkein palikat kolahtaa ;D

Onnistuu se näyttämään välillä vauhdikkaammaltakin.

Ransun muuttunut hyppytyyli, kerää itsensä riman päällä eikä hyppää aina niin ylipitkiä ja -korkeita. Kaarroksetkin on kyllä sitten pienempiä nykyään.

Yhdessä maaliin :)

"Eikös niillä kepeille näin mennä...?"

<3 br="br">

Kaks karvapäätä ;)

Maassa!

Istu!

Ehkä Liinun paras posetuskuva ikinä <3 br="br">

Paimennuksesta talvitauolle hienoissa tunnelmissa :)

Kesän ja syksyn viimeiset paimennukset on nyt takana. Liinulla oli esikoe lauantaina 18.8. ja sehän meni hienosti :) Rata oli eri tyyppinen kuin Ransulla oli, mutta tässä radassa olivat ne vaadittavat pitkätkin kuljetukset, pysäytys, porteista meneminen ja sääntöjen tarkoittama laidunnusosio. Sekä tietysti häkistä pois otto ja häkitys lopuksi. Olipa vielä ahtaasta paikasta kuljetuskin, mikä tarkoitti verkkoaidalla rajattua kujannetta. Tuomarina Vehmersalmella oli Maija-Liisa Pasanen.

Tässä on esikokeesta video, laatu hieman kärsi kun jouduin noin pitkän videon käsittelemään teräväpiirtomuodosta "tavalliseen" tarkkuuteen.

Liinulla oli taas hieman kakansyönti mielessä ja alussa ajattelin ottaa sen kanssa hieman kuljetusta tuossa varikkohäkillä, kuten tuomari oli aiemmin rataantutustumisessa antanut luvan tehdä ilman että se vaikuttaa suoritukseen. Videolta katsottuna huomaa, että olisi sitä voinut vaan lähteä suoraan suorittamaan koetta. Meni vähän pyörimiseksi.

Itse rata meni mielestäni hyvin ja rauhallisesti, häkistä otossa meni piste kun Liinu aavistuksen epäröi häkkiin menoa, mutta sillä on hyvä ja rauhallinen tyyli hakea lampaat sieltä, joten lampaat ei ryysineet sorkat kolisten syliin vaan tulivat hyvässä järjestyksessä ulos. Ekalla portilla Liinu painoi liikaa lampaita portille niin en saanut sitä auki ja mun piti komentaa se kauemmas. Heti tuli portille tilaa :) Siinä tilanteessa ei sitten muuta ihmeellistä ollutkaan.

Seuraavaksi pysäytyksessä olisi voinut tietysti käyttää toistakin tapaa, siitä meni hieman pisteitä kun tuomarin mukaan pysäytys ei tapahtunut puhtaasti koiran tekemänä. Mistä olen kylläkin ihan samaa mieltä ja sen näkee videoltakin, ettei lauma ota vetoa nurkkaa kohti ja livu ohitseni, jolloin koiran eteen lähettämällä lauman olisi todella pysäyttänyt koira eikä koira ja minun veto. Noh, ainakaan yksikään lammas eikä koira jäänyt "rekan alle" jos kuvitellaan tuota pysäytystä lauman pysäyttämiseksi tien risteykseen.

Laidunnuksen lopuksi - olis vaan pitänyt rohkeammin lähettää koira hakemaan lauma, mutta kun Liinu lättäsi itsensä maatekin siinä jossain vaiheessa. Tästä meni myös pari pistettä, kun mulla oli kuulemma turhan paljon "Liinu-Liinu-Liinu"-käskytystä. Tuomari esitti aiheellisen kysymyksen mulle, että mikä käsky se sellainen on?! Tosin muuten Liinu noudatti etenkin pysäytyskäskyjä kuin parempikin tokokoira. Toiset pistevähennykset tuli myös "schapemaisesta työskentelystä", eli ilmeisesti tarkoitti sellaista hieman haaveilevaa ja ajoittain harhailevaa työskentelyä. Sellaisia taivaanrannan maalareita kai nuo mun koirat on kumpikin välillä mun kanssa ;) Ja olen kyllä tuon kuvauksen kuullut sopivan itseenikin...

Itseeni olen tyytyväinen tuossa loppuradasta siltaa lähestyessä, kun lauma tuntui olevan lähdössä menemään sillalle mun ohi, joten lähetin Liinun ympäri ja jätin sen pitämään lauman, kunnes menin itse sillalle lähettämään koiran ja siirryttiin rauhallisesti sillan yli ja portille. Portin jälkeen olisi pitänyt ottaa lauma paremmin koiralla haltuun, tai lähetinhän mä Liinun kiertämään mutta kun se jäi puolitiehen niin laumalle tuli kiire varikkoportille. Häkitys meni ihan hyvin, tai tuomarin sanoin "häkitys oli loistava" :D

Niinpä Liinu oli nyt sitten kolmas schape joka suoritti FCI esikokeen ja olen melko varma että ainakin tähän mennessä nuorin koira joka esikokeen suorittaa, 3 paimennuskerran jälkeen :) Eihän se sinänsä mikään ylpeilyn aihe ole, koska en kuulu henkilökohtaisesti siihen koiraharrastajien joukkoon, jonka mielessä koiran pitää olla mahdollisimman nuorena kaikkea mahdollista (minkä takia mulla on agilitynkin suhteen ollut Liinun kanssa periaate että alle 2v EI kisata), mutta kyllä se minusta koirasta ja sen taipumuksista kertoo jotain kun sen kanssa ei tarvitse työstää asenneongelmaa ja harjoitella montaa vuotta ennen kuin se pystyy suorittamaan esikokeen hyväksytysti pistein EH 88/100p! Taas on kasvattajalla ja toki myös uroksen omistajalla syytä olla ylpeä jälkikasvusta :) Ja vielä kun miettii, mistä noita pistevähennyksiä tuli, niin mun käskytyskin pilaa suoritusta pisteiden valossa sen verran että jäädään alle 90 pisteen. Mutta nuo pisteethän on ehdottomasti erittäin hyvät! Ja koira samoin.

Viime viikolla mulla oli maanantaina viimeinen työpäivä, ja lähdin päivän päätteeksi vielä ajamaan kohti Kuttukuuta kauden viimeiselle paimennusleirille. Harmitti vaan, kun jouduin lähtemään sieltä jo tiistaina kotiin kun koulu alkoi keskiviikkona oikein toden teolla.

Tiistaina aamulla Sinikka tuli jututtamaan meitä leiriläisiä ja kyseli meidän kesän tunnelmia ja etenkin sitä, että mitä meidän tavoitteet ovat vaikka nyt ensi kesäksi ja miksei pidemmälläkin aikavälillä. Mun kohdalla Sinikka vaan totesi naama hymyssä että "sulla on tavoitteet täyttyneet ja ylittyneetkin". En voinut kun myöntää että kyllä todellakin, etenkin Liinun kanssa. Kerroin sitten tavoitteet, joita olen itsekseni miettinyt ja kiva oli kuulla että Sinikka oli mun kanssa oikeastaan täsmälleen samaa mieltä. Ja vaikka tavoitteita paimennuksenkin suhteen kirjoittelen varmasti loppuvuodesta tänne blogiinkin tarkemmin, niin olen ajatellut Ransun suorittavan HRD1 ensi vuonna, ja katsotaan sitten PAIM1 loppukesästä miltä tuntuu. Mutta sekä minun että Sinikan mielestä Ransulla pitäisi olla edellytykset tuohon AHBAn ykkösluokkaan. Liinusta sanoin, että se on keväällä 2½ vuotias kun palataan asiaan, että se on vielä nuori ja se on tänä kesänä mennyt huimasti eteenpäin, että sen kanssa voisi ens kesän pitää ihan vain harjoittelua varten, ettei sille olisi kisasuunnitelmia paimennuksessa ensi vuonna. Sinikka oli ehdottomasti samaa mieltä, ettei kannata suunnitella paim1 kuin enintään loppusyksyyn, eikä hätäillä nyt ensi kesänä ettei mene hyvä paketti pilalle :) Että näillä tavoitteilla lähdettiin sitten paimeneen.

Ransu oli varikkokoirana, koska se oli leirin koirista ainoa joka siinä hommassa pystyi toimimaan :) Sehän oli kasvanut ja vahvistunut siellä toimimisessa ja tiesi jo ettei auta livahtaminen, että kyllä se emäntä tulee ja komentaa takaisin töihin hoitamaan hommat. Ransu oli oikein säpäkkä ja topakka varikkokoira ja Sinikkakin sanoi että ohhoh Ransu on saanu voimaa! :D Laitumella sitten taas olikin mun hermojen ja vaatimusten koettelua tiedossa, kun jätkä ei olis viitsinyt tehdä töitä mun vaatimalla tavalla. Se jätti yhtä lammasta laumasta pois eikä meinannut hakea sitä mun vaatimuksesta huolimatta. Niinpä siinä sain sitten juosta pitkin aitausta ja äristä että "ja sinähän haet sen lampaan, ihan varmasti haet, etkä kuse siihen, nyt menet hakemaan sen lampaan, sinä perhana et tule tähän laumalle ennen kuin tuo viimeinenkin on mukana!!!" No lopulta minä voitin sen tahtojen taistelun, mutta kyllä taas Ransun piti kokeilla! Sinikalta kysyin että mitä se nyt taas meinaa kun se toimii varikolla melkein kuin unelma, ja sitten täällä se taas kuljailee. Sinikka vaan tuumasi että se tietää ettet anna periksi varikolla ja että siellä sen on pakko tehdä työt, niin nyt se kokeilee sitten muualla että mistä se mun heikko kohta löytyy. Sorry vaan Ransu, sellaista ei ole.

Ransun kanssa ohjelmaan kuului myös poispäinajon opettelun aloitus, ja ajattelin että mahtaako Ransussa olla voimaa siihen. Mutta jo tuolla varikolla se osoitti että se on saanut voimaa ja itseluottamusta, ja tuo poispäinajon harjoittelun aloitus sujui tosi hyvin. Ransu on niin fiksu koira ja nopea oppimaan, että se hoksasi kyllä aika nopeasti mitä siltä halusin. Hyvä oli saada nyt tuokin juttu hautumaan talveksi ja jatkaa keväällä siitä aiheesta. Jotenkin mahtava tunne oli kun se sujui ja se on kuulemma kuitenkin koiralle vaikein juttu :)

Liinu teki pellolla perus kuljetusta ja hakuja. Sillä oli vähän sellaista ihme himmailua ja kakansyöntiä, mutta sitten se pääsi vauhtiin kun se esti yhden kerran Muffyn kanssa laumaa karkaamasta. Liinulle selvästi sopis tuollainen kokeneemmasta koirasta mallin ottaminen ja muutenkin omien aivojen käytön mahdollistaminen. Mutta kun se ei voi esim. esikoeradalla tietää kaikkea. Eri juttu oli silloin se lampaiden karkuuttaminen, sillä tuntui olevan selvä juoni palauttaa lampaat mulle. Sama sillä oli nytkin, ja esikokeessa sen kuljetukset oli kuulemma aivan erinomaisia ja se työskentelee hyvin tasapainossa. Vaan kun sitä joutuu kuitenkin käskyttämään niin se välillä vaikuttaa vähän haluttomalta. Mä kyllä tulkitsen tuota vähän sellaiseksikin, että se kokeilee onko pakko, ja että vältynkö tekemästä sun komennosta jos teen vähän näin niinkun löysäillen. Sehän ei samaan tapaan "voi" lähteä nostelemaan koipea eikä se harrasta niitä samoja dippadaidaa-juoksukaarroksia kuin Ransu. Liinu esittää että se on pieni ja paineistuva otus jota on rikos käskyttää tekemään mitään. Tosin se voima mikä siinä välillä näkyy, kertoo kyllä vähän muuta...

Paimennukset sujui siis hyvin, jäi hyvä mieli jäädä talvitauolle. Ransulle sai uuden asian hautumaan, Liinu saa jäädä kasvamaan ja kypsymään koirana muutenkin. Olen sitä mieltä, että Liinu tarvitsee nyt aikaa kun se on selvästi jotenkin tajuamassa ne haasteet ja vastuut mitä tuo työ sille tuo tullessaan. Se on mun mielestä viimeisellä paimennusleirillä ja sen jälkeen ne tajunnut, toukokuussa se vielä meni sellaisena huolettomampana kakarana. Mutta olen varma, että kun sille antaa nyt tauon ja aikaa kasvaa, niin se löytää keskittyneemmän työmoodin ja nuo jutut sujuu sitten isommalla itsevarmuudella.

Ransun kanssa me varmaan tullaan käymään koko sen elinikä ajoittain kädenvääntöä siitä että kumpi meistä on fiksumpitaitavampi ja kummalla on isompi ego ja kumpi meistä viime kädessä määrää suunnan ja tahdin. Niin arjessa kuin paimennuksessa.

Ensi kesänä taas suuntaamme Kuttukuuhun paimennuksen merkeissä :)