27. joulukuuta 2012

Tavoitteita kerrakseen!

Koska viime vuoden tavoitteiden täyttymistä tuli jo pohdittua, olis varmaan syytä miettiä mitä ens vuodelta odottaa. Nythän mulla on sitten agilityssa kaks kisakoiraa, joten vois olla aiheellista miettiä ohjaajallekin jotain tavoitteita? Tuli tuossa viime yönä mieleen, kun ei uni oikein tullut silmään, että minkähän takia mä aina laitan koirille tavoitteita agilityyn ja muihin juttuihin, mutta en itselleni tavoitteita ollenkaan? Tai onhan ne koirien tavoitteet oikeastaan munkin tavoitteita, koska minähän sen työn teen niiden tavoitteiden täyttymiseksi ja mahdollistamiseksi, mutta koska kuitenkin ohjaajakin on aika merkittävässä roolissa, niin kai olis oikein laittaa itselleenkin jotain tavoitteita. Nyt kyllä tuli jo samantien sydämentykytyksiä, kun pitää alkaa omaa toimintaansa miettimään tavoitteiksi asti, ja se hetki joskus vuoden kuluttua, onko tavoitteisiin päästy...

Ransun tavoitteet ensin:

- agilityssa toinen serti

Koska se ensimmäinenkin on saatu, niin miksei myös toinen? Tämä riippuu tuuristakin, mutta kyllä se taitaa taito silti olla se mikä johtaa onnistumiseen, mutta sitten tuuria on mun kannalta se miten muut menestyy ja yltääkö sillä nollalla taistelemaan voitosta.

- agilityssa tuplanolla

Tätä mä en ole vielä koskaan onnistunut tekemään Ransun kanssa, joten pistetään se tavoitteeksi, vaikka SM-karsinnat ei olekaan tavoitteena. Mua jotenkin ärsyttää se että se niiden nollien kerääminen jakaantuu kahdelle vuodelle, se ei niinkun passaa yhteen tämän tavoitteiden kirjaamisen kanssa. Olishan se mainiota kun sais kerättyä vuoden 2014 SM-kisoihin nollat kasaan. Nyt vaan on enää tulevalle vuodelle niin vähän kisoja sitä ennen ja nollia taitaa olla vaan pari kerättynä että aika kovaa tulosta sais tehä että niihin kemuihin pääsis mukaan. Joo, mun piti kirjoittaa tavoitteista eikä siitä mihin me ei tähdätä ;) Mutta toisaalta onhan nekin tavoitteiden määrittelyä kun pohtii, mihin ei ole tavoite yltää...

- paimennuksessa HRD1

Musta nämä tavoitteet alkaa nyt kuulostaa kyllä aika kovilta saavutettavilta, mutta askel kerrallaan ja asia kerrallaan. Onhan se koko vuosi aikaa. Meillä on monta paimennusleiriä ensi kesäksi tiedossa, ja Ransun kyllä uskoisi pystyvän suorittamaan HRD1:n, joka on siis AHBAn alainen eli Suomessa epävirallinen paimennuskoe. Mutta koska nuo AHBAn kokeet menee vähän kuin käsi kädessä FCI:n paimennuskokeiden kanssa eikä ainakaan poissulje toisiaan, niin ne on ihan hyvää harjoitusta kisatilanteesta ja tietenkin paimennuksesta itsestään. Eihän se koira tiedä (tai ei ainakaan saisi ohjaajasta saada sellaista tunnetta) että nyt ollaan kisatilanteessa. Sitä paitsi mä arvostan noita AHBAn "titteleitäkin" vaikka ne onkin epävirallisia ja vaikkei ne mihinkään Koiranetiin tulekaan näkyviin. Mä vain nautin siitä, että koska tiedän Ransun olevan hyvä paimenkoira, että pääsen kokeilemaan sitä koetilanteessa ja todistamaan siten saman asian.

-Rally-toko

Ransu menee nyt alkuvuodesta rally-tokokurssille. Tätähän me on tehty pari vuotta sitten yhden viikonloppukurssin verran, ja mä väittäisin että Ransukin tykkäsi. Minäkin tykkäsin, mutta agility oli silloin meidän ykkösjuttu, oltiin siinä vasta alettu kisata ja koirassa oli paljon työtä. Paimennusta ei oltu päästy vielä kokeilemaankaan. Välillä on tehty puuhastelumielessä jotain liikkeitä, joita muistelen että oli niissä rally-tokokylteissä. Nyt sitten kurssimuotoisesti useampana viikonloppuna tätä lisää ja pitää ottaa homma ehkä vähän vakavammin kuin mitä otin muistaakseni kesällä 2010. Sittenpä sen näkee tuon kurssin jälkeen, miltä se tuntuu, aletaanko tätä treenailla kotonakin. Kisoja taitaa olla aika harvassa, ja vaikken ole kovin kilpailuhenkinen, niin ei mulla riitä motivaatio harjoitella mitään ilman kisatavoitteita. Mutta noita kisatavoitejuttuja mietitään sitten vuodelle 2014 jos Ransun kanssa innostutaan lajista, uskon kyllä että se vois sopia meille. Rally-tokossa kisaaminen vois tulla sitten vaikka agilityssa kisaamisen tilalle, kun Ransu jossain vaiheessa jää siitä vähän niinkun eläkkeelle. Aika ja rahat ei sentään kaikkeen riitä...
Liinun tavoitteet

- agilityssa kisaamisen aloitus ja nousu kakkosiin

Startataan loppiaisena ja kisoja on noin kerran kuussa. Pitihän tämä kirjata, mutta jos ei satu mitään ikäviä yllätyksiä kuten loukkaantumista, niin ei luulis olevan mahdotonta. Ellei meille nyt sitten jostain ilmesty jotain ihme ongelmaa, jota ei saada treenattua kuntoon vuodessa.
- agilityssa nousu kolmosiin

Mä kyllä pidän tätäkin mahdollisena ja tavoitteena, koska Liinu on mun mielestä taitava koira ja osaan sitä kohtuu hyvin ohjata. Toivottavasti meidän yhteistyö paranee ja tiivistyy, että löydetään itsemme kolmosluokasta ennen vuotta 2014.
- pari nollaa kolmosissa

Jos sinne kolmosiin noustaan, niin kyllä sinne nyt joku tavoite pitää olla. Saa sitten kepo muistuttaa, että aina pitää kisata kunnon asenteella.
- paimennuksessa "kypsymisvuosi"

Kuten juttelin Sinikan kanssakin viimeisellä paimennusleirillä tänä syksynä, niin Liinulla on mun mielestä ihan paikallaan olla paimennuksessa vuosi, jolloin se saa vaan kypsyä ja sen kanssa tehdään asioita ja kehitytään. Mutta ilman kisatavoitteita. Se on vielä nuori koira, joka on jo nyt tämän ikäisenä saavuttanut paimennuksessa asioita, joita ei tietääkseni ainakaan kovin moni ole saavuttanut. Sillä on vielä aikaa, ei kaikkea tarvitse eikä pidä ahmia kerralla.
Liinun tavoitteet keskittyy siis pääasiassa agilityssa kisaamisen aloittamiseen ja siihen, että saadaan kisoissa yhteistyö toimimaan ja ratkotaan eteen tulevia ongelmia. Sen kanssa mua ei innosta rally-toko, koska Liinulta puuttuu se sellainen yrittäminen ja omien aivojen käyttäminen mikä Ransulla on ja mikä tekee siitä Ransun suorittamisesta innokkaampaa. Liinun kanssa oon satsannut eniten agilityyn, joten siinä olis tarkoitus nyt mitellä taitojaan ens vuonna. Paimennuksessa tosiaan ei ole tälle vuodelle kisatavoitteita, mutta toki otan innolla ja ilolla vastaan kaiken odotettavissa olevan kehityksen ja kypsymisen mitä se mulle antaa.

Sannan omat tavoitteet:

-agility

Jaakon ajatuksia pitää nyt hautoa ja koittaa sisäistää. Se alkaa loppiaisen kisoissa ainakin Ransun kanssa, Liinun kanssa kisaaminen mua jännittää niin kovasti että siinä on ekoihin kisoihin ihan tarpeeksi tavoitetta että hallitsen sen jännityksen ja pääsen maalialueelle pyörtymättä. Mulla on ehkä vähän liikaa odotuksia Liinun ja mun kisauralle ja luulen, että tuun pettymään odotuksiini ainakin viel loppiaisena, mutta joskus se on korkattava Liinunkin kisaura ja sittenpähän sekin on ohi. Joku mua paljon kokeneempi koiraharrastaja sanoi joskus, että keltanokkana sitä meni tuosta vaan kisaamaan koiralla joka ei ole siihen valmis eikä paljon murehtinut miten menee, mutta kun tulee kokemusta ja uusia koiria, niin vaatimukset ja kynnys kisaamiseen kasvaa koko ajan ja sitä siirtää ja siirtää... Joten rennosti vaan!

Kaikesta huolimatta ens vuonna ohjaan kahta erilaista koiraa, jotka onneksi kisaa eri säkäluokissa joten onneksi voin valmistautua radalle lähtöön kumpaakin koiraa varten erikseen. Toisaalta huomasin kyllä Jaakon koulutuksessa, ettei ne olekaan niin erilaiset kuin mitä oon ehkä ajatellut. Onhan siinä tietysti eroa, pysähtyykö kontakteille jne. mutta siinäpä se yksi isoimmista eroista onkin.

Kisoihin pitäis yrittää saada itselle hyvä vire ja fiilis päälle, ja sellainen yrittämisen ja onnistumisen halu. Välillä oon kisoissa niin vetelä enkä tee parastani, että itseäkin ärsyttää. Kaiken kaikkiaan pitää keskittyä hommaan enemmän. Rataantutustumisessa pitää oikeasti käyttää päätänsä vaikka miten olis helpon tuntuisesta radasta kyse, ja tehdä se huolella. Rataantutustumisiin yhdeksi ajatukseksi laatu eikä määrä, eli kävele se rata vaikka vaan kahdesti läpi kunhan teet asiat siellä just niinkun aiot tehä koiran kanssa! Toisaalta se ei ole käytännössä juuri koskaan mahdollista kun siellä on ne kaikki muutkin ohjaajat tutustumassa rataan yhtä aikaa...!!!

Mä yritän nyt ohjata molempia koiria äänettömämmin kuin aikaisemmin. Ransun kanssahan oon tehny treeneissä ja kisoissakin äänetöntä ohjaamista hyvin tuloksin, ja nyt kun kokeilin sitä pikkupätkissä Liinun kanssa treeneissä, niin hyvin näyttää sillekin toimivan. Itse ainakin muistan keskittyä paremmin tärkeämpiin asioihin kun ei tarvi keskittyä siihen suun aukomiseen. En muista kuka kouluttaja mulle joskus sanoi kun ohjasin Ransua äänettömästi, että "mikset sano sille koiralle mitään? Miks ohjaat sitä äänettömästi? Kyllä sun tarttis sitä käskyttää." Ja minä tyhmä menin uskomaan! Kysynpähän vaan, että mihin se koira sitä ääniohjausta tarvii? Liinu ainakin teki tuhannen hienot välistävedot kun mun suu oli ihan hiljaa. Jos aiheesta olis video, niin varmaan voisin todeta videolta että teen itekin jotain toisin. Paremmin. Eksyin ehkä vähän aiheesta, mutta tätä pitää nyt koittaa uudelleen treeneissä ainakin ja kisoissakin voi ainakin Ransun kanssa.

Koulutuksia on suunnitelmissa, joten yritän poimia jonkun jutun joka koulutuksesta, jos vaan on uusi asia joka tuntuu meille sopivan.

-Paimennus

Tämä on minusta niin koiran hallitsema "laji", että ainoa missä itse voi itseään kehittää on laumanlukutaito ja koiranlukutaito. Paimennus ei perustu teknisiin hienouksiin vaan ihmisen, koiran ja lampaiden yhteistyöhön ja yhteisymmärrykseen muuttuvissa tilanteissa. Luultavasti saan ensi kesänä tilaisuuden tarkkailla lampaita ja toimia niiden kanssa päivittäin, niin vaikken varsinaisia paimennusharjoituksia tekiskään niin kaikenlainen lampaiden kanssa toimiminen ja niiden tarkkailu on varmasti eduksi. Leireillä haluan haastaa itseäni ja koiriani niiden kykyjen mukaan.


Siinäpä sitä tavoitetta ensi vuodeksi. Tapahtumakalenteria kun katsoo, niin voi vaan todeta että eipä tarvitse ensi vuonnakaan miettiä miten sitä aikansa kuluttaisi! Nyt se on harrastettava kun on nuoret ja mieleiset koirat ja itsellä vielä "kokopäivätyö" opiskellessa, ja kun itsestä tuntuu että haluaa käyttää vapaa-aikansa koirien kanssa touhuamiseen. 

22. joulukuuta 2012

Kuinka se vuosi menikään..?

Vuosi on lopuillaan ja taas tulee pohdittua harrastusvuotta 2012. Tämä vuosi on kyllä tuonut kaikenlaista odottamatonta eteen, molempien koirien kanssa. Siispä palataanpa hetkeksi tavoitteisiin, joita viime vuonna 28.12. olin asettanut tälle vuodelle:

"
Ransun tavoitteet

- agilityssa nousu kolmosiin

- kolmosissa omien tavoitteiden asettaminen (kuten puhtaat radat, aina plussaa jos pääsee ihanneaikoihinkin)

- hyvien kontaktien tekeminen, kepeille vauhtia lisää treeneistä kisoihin

- paimennuksen jatkaminen ja Sinikan näkemyksiä kuunnellen mietitään koska HRD1 voisi olla ajankohtainen

- luonnetestaus

- agikoulutuksiin osallistuminen

Liinun tavoitteet

- peruskunnon luomisen jatkaminen agilitya silmällä pitäen

- agilityssa alkeistasolta möllitasolle

- möllikisoissa starttaaminen

- kisavalmiiksi treenaaminen

- paimennuksessa JHD:n suorittaminen

- luustokuvaus

- aikuistutaan ja päästään mörköilystä ja murkkuilusta yli

-sterilointi

 "
 Siinäpä sitä oli tavoitteista kertausta, sitten mietitään, päästiinkö tavoitteisiin...


Ransun tavoitteet

- agilityssa nousu kolmosiin

Noustiinhan me kolmosiin, kotikisoissa maaliskuussa. Joten sitten on loppuvuoden kisailut kisailtu kolmosissa. Yksi agilitysertikin tarttui matkalla mukaan, eli tavoitteet täyttyi ja ylittyikin reippaasti. Ransun kanssa kisaaminen on tuntunut pääsääntöisesti mukavalta, vaikka aina ei ole ollut kovin korkeita odotuksia sille koiralle. Mutta kolmosissa ollaan ja sinne kuulutaan.

- kolmosissa omien tavoitteiden asettaminen (kuten puhtaat radat, aina plussaa jos pääsee ihanneaikoihinkin)

Enpä muista asettaneeni juuri muita tavoitteita radoille, kuin että lähdetään tekemään omaa suoritusta ja tehdään parhaamme. Noh, siihen en omalta osaltani voi sanoa aina päässeeni, koska välillä vaan ei eri syistä saa itseään sellaiseen oikeanlaiseen tsemppifiilikseen ja keskittymään hommaan kunnolla. Välillä olen kisoissa kuin treeneissä, ja tulokset on sen mukaisia. Ransu on hassu koira, joka hassuttelee välillä radalla mennessäänkin. Tai ainakin musta tuntuu siltä... Onhan me toki joitain nolliakin onnistuttu tekemään ja kisoissa on tehty aika hienoja kontakteja.

- hyvien kontaktien tekeminen, kepeille vauhtia lisää treeneistä kisoihin

Kontakteihin on panostettu treeneissä ja kisoissa ne on sujuneetkin ihan mukavasti. Lentokeinuja ei ole pahemmin kisoissa taidettu tänä vuonna ottaa, puomit Ransu menee mahtavalla vauhdilla koska sillä on kova kiire palkalle alasmenokontaktille. Senpä takia se tekee yleensä hyvät alasmenokontaktitkin, eli tavoitteet siinä mielessä on täynnä. Kepeillä on vauhtia treeneissä koska niistä välillä palkkaan, mutta kisoissa vauhti on vaihtelevampi. Se nyt vaan ei ole Ransun lempieste tuo pujottelu niin ei ole, ja se tekee sen parhaiten kun tietää saavansa palkan keppien jälkeen. Eli tämä tavoite on puolitiessään, ja etenkin tuo keppien vauhdin puute antaa muille tasoitusta kisoissa.

- paimennuksen jatkaminen ja Sinikan näkemyksiä kuunnellen mietitään koska HRD1 voisi olla ajankohtainen

Tuli tosiaankin jatkettua paimennusta useammankin leirin verran, ja keväällä suoritettua Paimennuksen Esikoe. Sitä en ollut tavoitteeksi edes laittanut, koska muistaakseni mulla ei ollut varmaa tietoa vuosi sitten siitä, onko meillä tänä vuonna vielä virallisia FCI -koesääntöjä voimassa. Tavoitteisiin olin kirjannut, että HRD1 ei ole tämän kesän asia, mutta mahdollisesti 2013 vuonna. Sikäli paimennuksen tavoitteet ylittyivät, koska Junior herdingistä kuitenkin on päästy paimennuksessa aika huikeasti eteenpäin. Tämä kesä oli mahtava paimennuskesä, Ransu kypsyi, kehittyi ja sai voimaa ja varmuutta lauman kanssa toimimiseen. Se on hyvä paimenpoika, joka ei oikeasti hätkähdä vaikka laitan sen ahtaaseen tilanteeseen. Sille on tullut paljon voimaa lisää tänä kesänä! Ja se on oppinut hyvää voimankäyttöä ja joutunut uusiin ja vaativiin tilanteisiin, joten paimennus on jatkunut ylittäen tavoitteet.

- luonnetestaus

Ransu kävi lokakuussa luonnetestissä, jota se ei läpäissyt. Mutta luonnetestissä tuli käytyä ja nähtyä, millainen koira se on.

- agikoulutuksiin osallistuminen

Ollaan käyty agikoulutuksissa, tosin enemmän Liinun kanssa. Mutta Ransukin on pariin otteeseen kouluttautunut.

Liinun tavoitteista

- peruskunnon luomisen jatkaminen agilitya silmällä pitäen

Onhan Liinu kasvatellut kuntoa ja saanut pari kiloa vuoden sisällä lisää massaa. Hierojan palautteen perusteella Liinu on hyvässä lihaskunnossa etenkin etupäästä (mikä on etenkin hyppyjen kannalta hyvä) ja sillä on sellainen lihaksikas ja solakka ruumiinrakenne. Agilityssa näyttää ihan mukavasti kulkevan ;)

- agilityssa alkeistasolta möllitasolle

Toistuvasti oon kuunnellut kepon näkemyksiä siitä, ettei Liinu ole mikään möllikoira, koska se osaa tehdä aika vaikeitakin juttuja. Alkeiskurssia ei käyty, vaan opetin Liinun lopulta kokonaan itse. Jatkokurssille en ole edes haikaillut, koska omatoiminen treenaaminen on tuottanut mukavasti tulosta, ja oon niin tyytyväinen tuohon omatoimitreenaamiseen. Liinu on hyvinkin möllitasoinen koira!

- möllikisoissa starttaaminen

Startattiin kesäkuussa möllikisoissa, eli tavoite täyttynyt! Parit muutkin möllikisat tuli käytyä.

- kisavalmiiksi treenaaminen

 Jos kisavalmiiksi treenaamine tarkoittaa sitä, että osaa kaikki esteet ja pystyy menemään kisamittaista rataa, niin sitten tavoitteet on täyttyneet. Liinu osaa nyt kaikki esteet, toki varmuutta tarvitsee kepeille ja kontakteilla huomiota pitää kiinnittää siihen, millä oikeastaan vapauttaa koiran, mutta ei ne ole sellaisia puutteita että voisi sanoa ettei Liinu ole kisavalmis. Pakko kai se on myöntää, että Liinu on kisavalmis. Ja eka kisailmo on laitettu menemään loppiaiseksi, joten se on parempi olla kisavalmis :D

- paimennuksessa JHD:n suorittaminen

Taas päästään tähän suosikkiaiheeseeni eli paimennukseen ja sen tavoitteisiin tälle vuodelle :) Liinu suoritti JHD:n kuin tyhjää vain, sen lisäksi se suoritti Paimennuksen esikokeen, joten tavoitteet ylittyi todella roimasti. Tosin sehän oli näitä tavoitteita kirjoittaessa käynyt lampailla vasta kerran (jonka se tosin teki hyvinkin mallikkaasti) joten mistäpä saatoin aavistaa, kuinka hieno ja taitava paimentyttö se onkaan.

- luustokuvaus

Luustokuvaus suoritettiin heti maaliskuussa, tuloksin lonkat A/A, kyynärät 0/0, samoin olat ja polvet kuvattiin 0/0 ja selkä muuten terveeksi, paitsi lantiosta löytyi yksi ylimääräinen nikama (lumbalisaatio). Tämä ei kuitenkaan vaikuta harrastamisiin, joten hyvillä mielin ja tervein kintuin olemme saaneet kipitellä agilitya ja muuta liikuntaa :)

- aikuistutaan ja päästään mörköilystä ja murkkuilusta yli

Voisinpa sanoa, ettei meillä asu enää pikku murkku-mörköä. Liinu ei edelleenkään minusta ole juurikaan sellainen murkkuilija, mutta se on tosi epäluuloinen joillekin asioille ja äänille ja ottaa inhottavan paljon mallia Ransusta/yllyttää Ransunkin haukkumiseen, murahteluun ja pelkoiluun. Liinun tapa on mennä uhoten häntä korkeana sapelina ja muristen pelottavia asioita kohti, mutta muu elekieli kertoo sen oikeasti olevan epävarma. Se suhtautuu vähän hyökkäävästi esimerkiksi liian innokkaasti lähestyviin ystävällisiin koiriin. Saa nähdä pääseekö se tuosta iän myötä yli, vai onko se sen luonteessa pysyvästi. Onhan se aikuistunutkin, mutta aika kakaralta se usein tuntuu...

-sterilointi

Liinu steriloitiin reilu 2kk sitten, lokakuun puolivälissä. Niinpä tämäkin tavoite täyttyi. Liinu on toipunut leikkauksesta hyvin, mitä nyt luonne ei ole ainakaan rauhoittunut vaan ennemminkin muuttunut äksymmäksi :D Nytpä ei tarvi odotella sille enää juoksuja, jotka aiemman juoksuvälin perusteella olis nyt kohta taas odotettavissa, vuodenvaihteen jälkeen. Ransunkin elämä helpottui, kun ei talossa ole 5kk välein ihanan hajuista naista.
Kirjoittelen tavoitteita sitten, kun keksin ne ;) Öh, siis sitten kun ne tarkentuvat ;)

19. joulukuuta 2012

Jaakolla oli asiaa!

Viime viikonloppuna 15.-16.12. schapeporukkaa oli kouluttamassa Jaakko Suoknuuti. Mä en ole Jaakkoa nähnyt aiemmin kuin dvd:ltä mutta arvelin että varmaan aika samanlainen kouluttaja kuin Janita Leinonen, Elina Jänesniemi tai Jenni Leino jne. Lauantain jälkeen kylläkin tuntui että Jaakko on simputtaja pahimmasta päästä ja mä en osaa mitään enkä ole ikinä saanu niin paljon huomauttamista. Noh illan siinä sulattelin asioita ja tulin siihen tulokseen että koulutustyyliin pitää hieman tottua, en ole aikoihin ollut koutsilla joka oikeasti sanoo joka asiasta joka ei mene nappiin. Loppujen lopuksi olin tyytyväinen Jaakkoon ja saamaani palautteeseen vaikka se sillä hetkellä tuntui musertavaltakin kun sen sai. Minähän tykkään kun annetaan palautetta ja kun se sanotaan suoraan eikä silitellä päätä "ihan hyvin se meni". Varsinkin, kun Jaakko kyseenalaisti ja esitti tiukkoja kysymyksiä ohjaajalle eikä vain antanut valmiita sanoja pureskeltavaksi. Kun sen kanssa pääsi sinuiksi sunnuntaita varten, odotin innolla uutta koulutuspäivää! Lisäksi, kun videolta sitten katsoin ja kuuntelin meidän menoa niin tulihan niitä kehujakin ja Antti sanoi että kyllä se Jaakko kehuikin. Mä vain jotenkin niin takerruin siihen rakentavaan kritiikkiin etten huomannut ollenkaan sitä mikä oli hyvin. Noh, onneksi viikonlopulta oli yhteensä 48 videonpätkää, joten niitä "hyvä-hyvä, nyt menee hyvin, vau miten hyvä!" sai sitten kuulla ihan kivasti kuitenkin.






Itse koulutusrata oli osin aika haastavakin, mutta kummankin koiran kanssa siitä suoriuduin silti aika tasavahvasti. Ei huomannut ollenkaan, että Liinu on kisakokematon möllikoira ja Ransu 2½ vuotta kisannut kolmosluokkalainen. Nimittäin kun koulutuksessa koulutettiin ennen kaikkea ohjaajaa, ei niinkään koiraa. Ja mun koirat kyllä osasi, kivointa oli huomata että kun vaan aktiivisesti tekee ajatustyötä oman suorituksensa eteen, niin sanat voi jättää vähemmälle ja keskittyä ohjaamiseen. Silloin koiratkin menee niinkuin ne ajatukset - siis justiinsa niinku pitää ja vieläpä hyvällä vauhdilla ja innolla.


Koiralle on helpompaa seurata selkeää ohjausta, johon ohjaaja keskittyy ja jonka eteen ohjaaja tekee aktiivista aivotyöskentelyä. Koira on sitä nopeampi, mitä varmempi se on etenemään radalla ja tähän ei näköjään tarvitse muuta kuin ohjaajalta ymmärrystä siitä miten koiralle on loogisinta toimia. Ransullakin säilyi ihan oikeasti ennennäkemätön into ja vauhti treenien loppuun asti, Jaakko jopa sanoi että koirasta löytyy uusi ja parempi vaihde sitä mukaa kun mä petraan, vaikka oli tehty jo muutama toistokin ja pitkiäkin pätkiä. Mä olin aidosti iloinen kun Jaakko sanoi että sun koira näyttää siltä, että "näin mä olen aina sun halunnut tekevän!" ja vitsit kun Ransu oli hieno. Se oli kerta kaikkiaan hieno poika. Mulle tuli melkein huono omatunto kaikista niistä ajatuksista ja sanoista, joissa oon pohtinut ettei Ransu sitä tai tätä. Nimittäin mä en osaa sanoa, kumpi mun koirista oli parempi sunnuntaina, vaikka olin etukäteen valmis sanomaan että Liinu veti nopeammin ja innokkaammin. Eihän niistä kummankaan tarvitsekaan olla parempi, eikä ne koskaan tule kisaamaankaan toisiaan vastaan eli se asia jää (onneksi) ratkaisematta.






Koko viikonloppu oli ihan erilainen agikoulutus mitä mä olen koskaan aiemmin ollut. Hyvällä tavalla siis. Kirjoitin kotimatkalla puhelimeen tärkeimmät opit mitä Jaakolta sain, ja nyt vaan toivon että ne pysyy muistissa ja kun tästä lähtien teen treeniratoja tai olen kisoissa rataantutustumassa ja sitten radalla, muistan keskittyä jokaiseen tekemiseeni ja ajatella asioita oikealla tavalla. Niille muille, jotka tätä mahdollisesti lukee, voin kertoa etten tule kirjoittamaan tänne niitä arvokkaita ohjeita ja ajatuksia joita sain viikonloppuna.








Jaakko tosiaan koulutti ohjaajaa, eikä koiraa. Ohjaajan pitää tietää, että koira on aina oikeassa. Mitä tahansa se tekeekin, se on aina oikeassa, ohjaajan pitää vaan keksiä miksi. Mä olen sitä paitsi ollut ihan liian estekeskeinen, ja omasta mielestäni pääsemässä siitä vähän eroon koska ajattelen koko ajan rataa useamman esteen pätkissä ohjauksina enkä vain niin, että miten pääsen esteeltä seuraavalle esteelle. On pakkokin tässä vaiheessa jo osata vähän miettiä sijoittumistaan ja rataa pidemmälle, mutta nyt viikonloppuna otin tässä kehityksessä seuraavaa askelta. Sain uutta opeteltavaa ja ennen kaikkea uutta ajateltavaa. Kaikki toiminta pitää olla tietoista ja harkittua ja sille on oltava joku perustelu. Täytyy keskittyä oikeisiin asioihin. Koiraa pitää auttaa radalla eikä vain miettiä sitä, miten itse selviää radan läpi ja kuinka saa koiran tekemään sen siinä sivussa (tai edellä tai perässä) puhtaan suorituksen.




Vaikka viikonlopun koulutusrata (jonka aloitin lauantaina ja jatkoin loppuosan sunnuntaina, koska aikaa tosiaan käytettiin aika paljon ohjaajan kouluttamiseen) keskittyikin ohjaajan tekemisiin enemmän, niin videoilta kyllä katsoin koirienkin suoriutumista. Varsinkin Ransu tekee aivan upeita käännöksiä. Se yksikin hyppy ennen pussia, siis vautsi mikä käännös! Meinasin jäädä välillä radallakin ihailemaan kummankin koiran upeita suorituksia, mutta eihän sellaiseen ole aikaa! Sitä sitten videolta saa ihailla vaikka moneenkin kertaan niitä suorituksia jos silloin in-action tekee parhaansa. Ransu teki hienoja käännöksiä, sillä on kyllä ne parantuneet huomattavasti. Liinulla ne on aina olleet tosi hyviä kunhan vaan itse olen kertomassa sille ajoissa käännöksistä.


Kummankin koiran kanssa mulla on samanlainen ongelma mutta eri tilanteissa. Nimittäin se, millä vapautan ne lähdöstä tai kontaktilta. Ransu on ottanut vapautukseksi mun käden ojennuksen, ja se kyttää lähdössä pienintäkin elettä saadakseen lähtöluvan. Sama juttu on Liinulla kontaktien alasmenoilla. Olen lahjakkaasti onnistunut yhdistämään "tule"-sanaan oman liikkeeni, joten Liinu lähtee kontaktilta mun liikkeen mukana. Tämä varsinkin täytyy sen kanssa ottaa treenin alle, että vapautus on tule-käskyllä ja se voi tulla liikkeessä tai paikallaan ollessani. Aluksi mun pitää olla ihan eleetön mutta vähitellen tietysti häiriötä on pakko lisätä mukaan. Enhän mä voi aina kisoissa kävellä muutaman metrin päähän esteestä ja suolapatsaana sanoa "tule". Tätä treenattiin Liinun kanssa sunnuntaina, ja oli ihan hyvä että mulle sanoi joku muukin että ootko muuten huomannut... Antti sanoi ettei hän ole huomannut Liinun väärää vapautusta, mutta mä olen kyllä, en vain ole vielä jostain syystä saanut tehtyä asialle mitään. Ransulla sama on siis lähdössä, ja siihen sain vielä lisänootin, etten saa olla vihaisen kuuloinen sille. Saan olla määrätietoinen ja topakka (jollainen kuulemma olen, ja tottahan se on...) mutta en kuulostaa vihaiselta, koska teen sillä lähtötilanteesta ikävän ja Ransu haluaa siitä siksikin pois. Eli näihin vois nyt tulevissa treeneissä ja kisatilanteissa kiinnittää huomiota.


Videoilta saa sitten katsella millainen treenirata oli, kirjoitin ensin tekstin ja tiputtelin sitten videot tuonne väleihin ihan sikin sokin. En jaksa tänne alkaa kirjoittaa erityisemmin videoista, koska ne pätkät käytiin kyllä Jaakon kanssa läpi. Ja jokainen lajia harrastava kyllä näkee missä mokailen ja milloin menee hyvin. Olen tyytyväinen koulutukseen ja sen antiin. On mahtava tunne, kun pitkästä aikaa saa jotain oikeasti ihan uusia näkökulmia ja ajateltavaa. Nimenomaan ajateltavaa, koska kuulemma mä osaan ja koiratkin osaa, mutta silti on yhtä ja toista mitä en ole aiemmin osannut ajatellakaan.


Kiitos Jaakko! Ja kiitos Kati R., joka taas jaksoi koulutusta järkätä! Oon tän vuoden aikanakin käynyt monella eri kouluttajalla ja joihinkin oon ollut tyytyväisempi kuin toisiin. Nyt kyllä tiesi oikeasti olevansa Suomen ja maailman huipun opissa. Samalla kasvaa tietysti omat vaatimukset kouluttajasta, vaikka kaikilta voi tietysti jotain oppia ottaa, mutta kyllä silloin on hyvä fiilis kun on oikeasti saanut uuta ajattelemisen aihetta.

7. joulukuuta 2012

Kisoja, koulutuksia, treenejä

Kun ei saa pitkään aikaan päivitettyä blogia heti tuoreeltaan, niin jää itseltäkin aiheelliset analysoinnit ja asioiden pohtimiset välistä. Ja sitten saa kerralla kirjoittaa niin että sormet savuaa. Mutta koitetaan nyt jotain muistella.

Ransun agikisat Oulussa 24.11.

Suunnattiin Ouluun ottamaan 3 starttia kisoissa ja mulla oli uusi kepo mukana ;) Kari Jalonen taisi muistaakseni olla tuomarina, hyvänen aika kun tuntuu etten muista oliko se edes mies- vai naistuomari ja kuka kumma se oli mutta taisi kilpailukirjassa olla Jalosen leima :)

Eka radalla mulla ei silminnäkijöiden mukaan ollut edes yritystä ohjata, omasta mielestä yritin edes mutta jo kepeille vienti oli sellainen etten ajatellut ihan loppuun asti. Niiltä virhe ja sitten olin kyllä aidosti tosi hämmästynyt kun Ransu hyllytti vikalla putkella. Oikea putkenpää oli suoraan tarjolla ainakin mun mielestä, mutta Ransu ei katsokaan minuun ja sukeltaa väärään päähän. Ehkä mun käsikin oli liian kauan auki, ehkä ei. No joka tapauksessa ei Ransun kanssa yhteys pelannut.


Toka rata oli jotain ihan käsittämätöntä säätämistä ja se ei onneksi edes ole videolla. Harmittais varmaan vaan katsoa, vaikka ehkä siitä vois oppiakin jotain?? Lähdettiin joka tapauksessa pois kesken radan, kun musta tuntui että Ransu ei kuuntele enkä itse saa pakkaa kasaan enää uudelleen.

Viimeiselle radalle olin jo ihan maani myynyt ja rahani juonut, mutta onneksi oli kavereita jotka tsemppasi ja suorastaan uhkaili muistaakseni selkäsaunalla tai vastaavalla ;) ennen radalle menoa joten pakkohan se oli nahkansa pelastaa ja tulos tehdä. Rata on kai ihan ok, ainakin jäi ihan hyvät fiilikset sitten vuoden viimeisistä kisoista kun sai tehtyä nollan ja sijoitus taisi olla 5. On se Ransu huonommillakin etenemillä mennyt, nyt oli vauhtia 3,76m/s mutta olihan tuo ratakin minusta aika suoraviivainen. Etenkin tokavikan hypyn käännöksestä oon ylpeä, Ransu oli aika hieno.


Videot varmaan kertoo enempi kun tuhat sanaa, mutta olihan peet fiilikset kahen eka radan jälkeen. Tuntu että mä lähen kotia ja Ransu saa sinne jäädäkin ja alan kisata Liinun kans... Noh ehken sentään toteuta vielä sitä uhkausta, vaikka treeneissäkin Ransu on kyllä ollut vähän pellehermanni-vaihteella. Eikä ihan vähänkään.

Liinun aluevalmennus 25.11.

Liinun kanssa tuurattiin kaimaa aluevalmennuksessa heti seuraavana päivänä. Mutta sehän on aina sellaista kevyttä sunnuntaihölköttelyä kun Liinun kans treenaamaan alkaa... NOT! Typykällä oli taas vauhtia ja intoa kuin pienessä kylässä ja taas mulle tultiin kehumaan Liinun motivaatiota ja innostusta. Meidän valmentaja (anteeksi vain mutta nyt en oikeasti muista nimeä enkä jaksa sitä alkaa kaivaa kun se on niin valtavan työlästä mennä faceen...) kehui Liinua taitavaksi ja että oltiin tosi hyviä tuuraajia. Lopussa se vaan totes että "toiset ne vaan juoksee radat niin helpon näköisesti läpi..." Mitä tuossakin radalla nyt oli, ööh, 34 estettä? Ei me sitä loppujen lopuksi ihan yhtenä pätkänä tehty kertaakaan eikä tarvikaan, tehtiin kuitenkin aika pitkiäkin pätkiä.


Alkupätkää siinä. Ihan ei tullut ohjattua niinkuin olin ajatellut tuossa ennen ja jälkeen A:ta mutta hyvinhän tuo meni. Tästäkin on jo niin paljon aikaa etten enää muista mitä palautetta saatiin tai mitä ajatuksia itsellä pyöri päässä. Muuta kuin että Liinu on tosi kiva ohjattava ja meillä alkaa yhteistyö sujua. Valmentaja sanoi myös että meillä on hyvä yhteistyö ja Liinu on hyvin ja herkästi ohjautuva. Sellainen koiran pitää ollakin, reagoi siihen mitä käsketään tekemään eikä sooloile omiaan! Liinu on kyllä just sitä, mutta siinä on vielä sekin hieno puoli että se irtoaa silti aika hyvin ja on kuitenkin riittävän itsevarma. Ransukin on herkkä ohjautumaan, mutta se keksii omiaan välillä eikä irtoa niin hyvin. Ransun kanssa ei aina tiedä millä päällä se milloinkin on ja mitä se keksii, Liinun kanssa taas on sellainen tunne radalle mennessä, että kunhan vaan itse ei mokaile niin koira tekee aina innolla ja yrittää parhaansa tehdä kuten ohjaaja sössii ;)


Nyt menee tuossa ^ tuo A:n jälkeinen ohjaus kuten ajattelin ja näkee paremmin mitä siellä piti tehdä. Keppejä ei malta hakea kun seuraa minua, mutta uusinnassa pujottelee kyllä ihan pätevästi :)


Tosi kivasti käy ton rengasta edeltävän hypyn tekemässä ja vaikka ohjaaja saa siinä hyvän etumatkan niin kiire se vaan tulee ja valssi on myöhässä... sitten ohjaaja ei muista enää rataakaan joten johonkin suuntaan vaan :D


Sitten harjoiteltiin tuollaista putkeen vientiä. Tässä on viimeisin ja onnistunein suoritus, muutama kerta piti harjoitella ennen kuin luotti koiraan. En kylläkään kokenut tätä ohjausta omakseni enkä käyttäisi sitä kisoissa. Jotenkin vaatii niin paljon oikeaa ajoitusta ja asioita joita muistaa yhtä estettä varten, ettei kesken isomman kokonaisuuden kyllä pää ja muu kroppa kyllä toimi taatusti yhtä sujuvasti. Mutta tulipahan harjoiteltua.


Voisko sitä koiraa kummiski auttaa vaikka se osaa kepit kohtuullisesti hakeakin?! Liinusta huomaa jo varsinki toisella yrityksellä että siis mitä mun pitää tehä ku sä jäät sinne seisomaan. Tyhmä ohjaaja! Koiralla on sitä enempi itsevarmuutta ja vauhtia mitä vähemmän sen tarvii radalla miettiä. Ja tämä tietysti saavutetaan sillä että ohjaaja näyttäis suunnat ajoissa, olis näyttämässä niitä suuntia ja auttais koiraa kun vaan suinkin ehtii.

Aluevalmennuksessa oli kyllä just meille sopivan tasoinen treenirata, tuli uusiakin juttuja ja tuli tehtyä asioita niin kuin niitä ei välttämättä muuten tekis. Mulle vaan tekee niin hyvää saada harjoitella Liinun kanssa. Oli hyvä kun rata oli sopivan haastava että siitä selviytyi ihan kohtuu helposti, mutta ei kuitenkaan liian helposti.

Liinun treenit 27.11.

Oli aika tosi yksinkertainen treenirata ryhmätreeneissä. Teemana välistävetoa muun muassa. Liinun kanssa selvitettiin helposti nämä. Eipä ole oikeastaan ihmeellisempää kirjoitettavaa niistä eikä videotakaan.

Itsenäisyyspäivän treenit A'la R & L 6.12.

No entäs sitten ne eiliset treenit?! Sainpahan ainakin juosta. Antti (joka edelleen omistaa mun kanssa koirat, treenaa niitä mun kanssa ja suunnittelee meidän treenit jne.) oli suunnitellu samaan ratapohjaan 1lk ja 3lk radat. Radalla oli kahdet numerot eli periaatteessa mä pystyin tekemään samalla kertaa vaikka kummallekin koiralle kahdet eri tasoiset treenit. Kätevää. Voihan sitä aina hyppelehtiä ja tehdä olemassa olevilla esteillä mitä mieli tekee, mutta se ei mun mielestä ole todellakaan sama asia kuin se että niitä juttuja olis miettiny (tai joku olis miettiny sun puolesta) etukäteen järkevästi.

Niinpä Liinun kanssa tein ensin 1lk tasoista rataa, ja kulkihan se typy taas ihan kohtuu hyvin. Mua naurattaa joka kerta kun alan katsoa tuota videota kun alussa pyörin ja hyörin tuossa esteen takana että ohjaisko sen nyt noin vai näin, no ohjaan sitten kuten ajattelin. Varmaan ihan hyvä niin, koska muuten luulen että Liinu olis ollut siellä vastapäisellä esteellä. Tosin kielto (ja HYL) sitten tuli kuitenkin. En tiä, pitäis varmaan alkaa teettämään nuo kiellot uudestaan, ettei jää sellaista mielikuvaa Liinullekaan että niin on ok tehdä.

Tässä todistusaineistoa:


Onnistuihan se sitten paremmin:


Sitten Ransu näyttää mallia... Sen kanssa treenit oli taas sellaista kuljailua. Tuo puomin jälkeinen kohta oli kummankin koiran kanssa vaikea ja sitä sitten alettiin treenata. Niitä yrityksiä ei ole videolla, mutta sain sitten sen ohjattua sujuvasti kummankin kanssa. Ransu alkoi kuljailemaan lopputreeneissä, vauhti senkun parani mutta suunnat alkoi olla vähän erit kun mitä mä tarkoitin... Puomilla sillä on kyllä makea vauhti ja hyvät alasmenokontaktit :) Tuota loppua en todellakaan aikonu ohjata noin, ja nuo v-alkuiset kommentit Ransun sujahtaessa A:lle tuli kyllä ihan sydämestä ja oli itselle suunnattu ;D


Sitten Liinua kehiin, ja kuinkas ollakaan - ohjaaja ei taaskaan ole ihan kartalla!!!


Tässä välissä Ransu ehtii esitellä irtoamistaitojaan, karkailla lähdössä, tulla ihan ekan esteen taakse nokka kiinni rimaan norkoilemaan lähtölupaa jonka se sen jälkeen lähtökuoppiin palautuksen jälkeen mielestään sai jo siinä kohtaa kun avasin suuni sanoakseni jotain, esitellä puomin loikkimista, kieltojen tekemistä, omavalintaisten esteiden suorittamista, puomille ryntäystä vaikka seison esteen edessä, hyppyjen hyppimistä eestakasin, palkan varastamista...

Paljon sitä kuiteskin käskyttää ehtii kahden esteen välissä; ennen puomia: "Ra... Lii... Mato!" Liinun mielestä on sitä paitsi ihan riittävästi otettu kontaktia kun vähintään se yksi tassu koskettaa kontaktipintaa...! Piti vähän pitää "kurinpalautusta" noista A:n alasmenoista kun neiti haluais vaan kaiken aikaa pistää loikkien.


Voi hyvänen aika sentään. Onneksi sitä osaa nauraa itelleen. Ei noiden kanssa muuten pystyis treenaan eikä harrastaan mitään jos olis kovin tosikko. Oli taas hupaisat treenit, oli ne koirat ihan hyviäkin, ohjaaja taas oli mitä oli. Juosta sain enempi kun laki sallii mutta niin kai se pitäis jaksaa juostakin jos meinaa kahdella koiralla jaksaa kisata.

Että sellaista.