On se haastava!

Katsoin sunnuntaina SM-kisojen medien finaalia livestreamin kautta. Aika äkkiä tuli selväksi, että Laamasen Mia oli suunnitellut medeille haasteellisen finaaliradan. Suomen parhaat yksi toisensa jälkeen hyllytti kuka missäkin, tai otti muuten virheitä. Jopa ihan alussa tuli virheitä, ekaan putkeenkin monen monituista koiraa saatiin väärään päähän tai kosketus koiraan sinne putkeen ohjatessa. Keppien kohta oli myös haastava, pujotteluvirheitä tuli ja juuri noita tuollaisia tilanteita me on treenattu omatoimitreeneissä nyt viime aikoina koska niitä on näkynyt yhä enemmän kansainvälisillä ja kotimaisilla kisaradoilla. Mutta oikeastaan sitten keinun jälkeen ne haasteet alkoi: kummalta puolelta ohjata ja millaisin kuvioin seuraavaan putkeen, ja sitten taas siitä puomille. Tiesin että tämän radan haluan treeneihin niin pian kuin mahdollista, koska haluan itsekin koittaa rataa (tietysti ilman yleisöä, arvokisojen finaaliin liittyvää jännitystä ja painetta ja muita häiriöitä).

Eilen rakennettiin sitten rata halliin, facessa oli keskustelua radasta ja sen "parhaasta" suoritustavasta. Mietin ensin miten itse ohjaisin ja totesinpa vain sitten niitä kommentteja luettuani, että tuskin toimii Liinulle tuollaisenaan, tai sanotaanko että mulle ja Liinulle koirakkona. Päätin sitten kokeilla Leinosen Janitan omilla koirillaan parhaaksi valitsemaa ohjausta, mutta totesin että kylläpä vain itse tiesin paremmin tällä kertaa mikä on mulle ja Liinulle eniten toimivin niistä vaihtoehdoista mitä oli tehtävissä.

Ransun kanssahan tuo rata ei tuottanut juuri mitään ongelmia, sen kans vedettiin nollana rata läpi. On se poitsu vaan nyt liekeissä :) Ja onhan se helppo ja kiitollinen ohjattava! Menee tasan sinne minne laitan, sen ohjaamisen helppous tulee siitä että se seuraa sen mun ohjauksen eikä tee niitä omia ratkaisuja. Ehkä se sitten on mun reaktiokyvylle ja nopeudelle sopiva koira... Ransu-parka on saanut niin paljon kokemusta meidän alkuaikoina siitä että mä olen törkeän myöhässä koko ajan, että suunnan muutoksia voi yhtäkkiä tulla niin se on oppinut että tuo saattaa muuttaa mieltään (eli alkaa ohjaamaan jotain kohtaa liian myöhässä) viime tingassa, että pitää seurata loppuun asti niin säästyy turhilta kaarroksilta ja kieppumisilta.

Liinun kans nyt tuntuu että mä olen taas siinä tilanteessa että oon koiralle liian myöhässä ja mulla ois taas itsensä kehittämisen paikka. Mistä keinot tällä kertaa? Liinu on haastava ohjattava. Se on nopeampi, se reagoi kyllä nopeasti ja tarkasti, tarkemmin kuin mitä pystyn itse älyämään ja niinpä se ei anna mun pikkuvirheitä ja myöhässä olemista anteeksi. Ei kymmenystäkään. Siinä vaiheessa kun mä rytmitän (tai ehdin rytmittämään) sen tekemiseni väärin niin se lukee saman tien radan itse. Ja yleensä se ei mene niinkuin tuomari on ajatellut.

Tässäpä Ransun ja mun rata. Eihän se tyylikkäin veto ole loppuun asti mutta ohjaajalta loppui jo kunto (olin Liinun kans juossut tuota rataa jo varmaan 20min tuota ennen), oli siinä intervallia kerrakseen.

Liinun kans ei menny eka yritys ihan yhtä tyylikkäästi...:

Sitten tehtiin uudestaan (ja uudestaan ja uudestaan ja...) alkupätkää ja loppupätkää.

Onhan se ihan hienon näköistä silloin kun se homma sujuu:

Eli pakko myöntää että olihan se Mian finaalirata aika vaikea! Noh, lisää treeniä vaan tuon Lillukan kanssa...

Viikonlopun "pikatreenit"

Käytiin sunnuntaina tekemässä omatoimitreenit, joilla oli tarkoitus treenata kummallakin koiralla vain yksi rata. No se yksi rata tuli treenattuakin, mutta ei ne kovin pikaiset treenit sitte kuitenkaan olleet. Parhaimmillaanhan tuosta olisi pitänyt suoriutua 10 minuutissa, kun eihän se ratasuoritus vie kuin minuutin per koira :) Mutta Liinua mä vaan en osaa ohjata oikein eka yrittämällä! Ransun kans tehtiin heti nollana läpi rata, mutta Liinun kanssa ei saatu nollana vedettyä rataa vaan mentiin sitten lyhemmissä pätkissä. Eikä sen takia, etteikö koira vois mennä sitä kokonaistakin rataa, vaan kun ohjaaja valitsee vääriä ohjausvalintoja niin parin virheen jälkeen ollaan niin solmussa ettei siitä osaa jatkaa muuten kuin palkkaamalla koiran ja alkamalla miettiä uudestaan miten niistä kohdista selviää.

Ransupa näyttää ensin mallia:

Mä en vaan tajua, miten mä tuon koiran kans osaan ja ehdin niin paljon paremmin kuin Liinun kanssa! Vaikka Ransu ei pysähdy kontaktille ja menee etenkin puomin vähintään yhtä kovaa kuin Liinu. Ransun kanssa sitä vaan osaa jotenkin valita toimivat ohjaukset paljon paremmin. Hitto vie, mä tahon oppia ohjaan Liinuaki! Kun se ois niin hyvä ja nopea, kun vaan ite tajuais kaiken mitä sen kans tarvii radalla tajuta. Välillä on vaikeaa itse pysyä rauhallisena kun koirasta huokuu aivan erilainen mielentila.

Tässä eka yritys Liinun kanssa:

Kaks kertaa yritin pakkovalssia sen kanssa (kolmoshypylle ja sitten muurin jälkeen) ja kummallakin kerralla venytin sen takia koiran linjan seuraavalle edessä olevalle esteelle. Muutenhan se oli ihan ok, mitä nyt vähän ehkä takaaohjaus painotteista... :P Mikä ei sinänsä ole huono asia, varsinkaan jos se on tarkoituksellista, mulla se vaan johtui enempikin siitä etten muuten ehtiny :D

Pari toistoa myöhemmin... ohjaaja taas myöhässä puomin jälkeen!

Niin, ohjaajan pitäis saada jostain pikajuoksijan jalat.

Meidän paras loppuradan pätkä ei tullu videolle kun kuvaaja ei ollut valmiina.

Arvatkaapa vaan miten paljon turhauttaa, kun on onnistunut opettamaan koirasta mieleisen agikoiran, mutta jota ei sitten kuitenkaan osaa ohjata! Tai siis enimmän aikaa osaakin, mutta aina, AINA on jossain kohtaa rataa paikka johon tekee väärän ohjausvalinnan tai johon ei muuten ehdi. Joku vois sanoa, että juokse kovempaa. No mitä jos ei pääse kovempaa? Jokaisen on pärjättävä niillä avuilla joita on, ellei sitten näe sitä vaivaa että yrittää kehittää niitä heikkouksia. Mä vaan satun olemaan enemmänkin kestävyystyyppinen kuin pikajuoksijatyyppinen, joten se heikkous pitää varmaan tässä tapauksessa yrittää kompensoida jollain muulla. Koira on nopea ja irtoava, joten itse ei tarvis joka paikkaan ehtiäkään sitä viemään, mutta kun se on myös hyvin estehakuinen ja se irtoaminen ja estehakuisuus menee monessa kohtaa ohjauksen seuraamisen edelle. Siinä missä Ransu useimmiten kääntyy kysymään suuntia mun ollessa jäljessä (tosin kyllähän sekin välillä löytää jostain sellaisen itsenäisen etenemisvaihteen) niin Liinu valitsee itse seuraavan esteen. Joka 3lk radoilla harvemmin on se oikea... Jaakko on osannu mua viedä tässä harrastuksessa eteenpäin jo monta kertaa, joten nyt musta tuntuu että siltä mä nytkin voisin saada hyviä neuvoja, mutta kun ei oo tiedossa koska pääsee seuraavan kerran Jaakon oppiin.

Mutta me ei kyllä luovuteta Liinun kans ennenku me joko 1. löydetään yhteinen sävel radalla ja nolla% treeneissä ja kisoissa nousee 2. jäädään eläkkeelle :D Toivotaan että eka vaihtoehto toteutuu ennemmin... :)