Liinu Show

- Ketä jaksaa naurattaa? Mua jaksoi eilen vielä pari eka rataa naurattaa, mutta viimeisellä radalla maalissa oli vähän kettuuntuneemmat fiilikset. Eikä ne helpottaneet kun katsoi videolta sitä touhua ja aatteli jälkeenpäin että mitä ois pitänyt tehä toisin.

+ Liinulla oli vauhtia

+ Liinu oli innokas

+ Ohjaajalla oli hyvät ohjaussuunnitelmat

+ Ohjaaja liikkui

+ Liinuun luottaminen tietyissä paikoissa kannatti

- Me ei tehty radalla yhteistyötä lähdöstä maaliin asti

- Liinu ei ollut hanskassa koko aikaa

- Liinu sikaili

- Ohjaaja ei pistänyt stoppia sikailulle silloin kun se olis jo pitäny tehä

- Koira ei ajoittain kuunnellut ohjaajaa
- Ohjaajalta puuttui topakkuutta joissain kohdin
- Ohjaaja ei vaatinut joka kerta asioita loppuun asti

=>Tulos 3x HYL

Tuomarina oli siis sama Jari Helin kuin makseilla edellisenä päivänä. Radat oli haastavia. Vaikeita. Mutta mä tykkäsin niistä radoista. Ne oli hyvällä tavalla haastavia, me ei vaan oltu tarpeeksi hyviä niille tällä kertaa.

Meditkin aloitti hypärillä. Mulla oli mielestäni hyvä ohjaussuunnitelma hypärille, ja se toimikin kahta kohtaa lukuunottamatta. Eka putkella jäin koirasta jälkeen (mutta sinne putkeen vienti tuotti paljon vaikeuksia alkaen renkaalta, joten hienosti me tuo kohta muuten tehtiin!) eikä se sitten siinä kohtaa lukenutkaan rataa, mä olisin pelastunut jos Liinu ois edennyt vaan menemään. Toinen moka tuli sitten takana kun koira tulee putkesta ja valssaan hypyn takana. Ilmeisesti valssi venyy ja Liinu hakee mun selän takaa yhden hypyn ja hyppää sitten hankalasti seuraavan. Olisin ehtiny kepeille tekemään aikomani persjätön, mutta enpä tehnyt vaan päätin että käytän tilaisuutta hyväkseni ja teen takaaleikkausharjoituksen kepeillä. Hyvin toimi se harjoitus.

Ekalla agiradalla olis sitten jo pitänyt viheltää peli poikki siinä vaiheessa kun Liinu lähti liitämään putkeen ja tuli sieltä vasta mun ohjaukseen A-esteelle. Olis pitäny vaan kävellä radalta ulos. Hyllytettyhän me oli jo aikaisemmin, heti alussa kun Liinu nappaa suoran putken jälkeen näkyvän hypyn. Seuraava "hyllytys" tuli sitten siinä vasemman reunan hyppysuoralla ennen keppejä, sitä viimeistä hyppyä ei tietenkään olis ollu tarkoitus mennä. Mutta olin koirasta niin paljon jäljessä, että siellä ei ollu mitään mahdollisuutta hidastaa koiran vauhtia. Yritin suullisella käskyllä kepeille, vaan eihän se koira niitä keppejä edes näe sieltä putken takaa vaan tasan tarkkaan just sen hypyn jonka suoritti. Se nyt oli sellainen tilanne, jossa koira teki tavallaan ihan oikein, joten annoin mennä. Liinu lähti vaan sitten hyvin hakemaan kepit niin ajattelin että nythän on sama sitten tehdä näyttävämpää ohjausta ja leijeröidä kepit, tehdä persjättö keppien päässä ja olla tekemässä valssia ajoissa. Ja hienolta se näyttääkin tuo pätkä. Liinu kesti hyvin leijeröinnin + persjätön ja valssi oli ajoissa. Näpsäkästi siitä käännyttiin keinulle.

Noh sittenpä se vauhdin hurma sokaisikin Liinun ja mun (aavistuksen myöhässä alkavasta) valssista huolimatta painatti putkeen. Miksi tässä kohtaa olis pitäny viheltää peli poikki, on se sikailu mitä sen jälkeen tapahtui. A:lle ei pysähdytty, en ehtiny ohjaamaan loppua (putken jälkeinen hyppy oli takaa, sitten vastaanottovalssi, hyppy ja leikkaus vika hypylle) kuten halusin eikä koira tullut mun surkeaan yritykseen ohjata sitä putken jälkeiselle hypylle. Liinulle jäi väärä mielikuva koko hommasta.

Se väärä mielikuva näkyi sitten viimeisellä radalla siinä, että jos vähänkään on tilaisuus niin ei tarvi tehdä mitään huolella loppuun asti. Alkuhan menee hienosti, kun koiran on pakko olla tiukasti hallussa ja mulla oli ajoitukset ok. Mutta sitten kepeillä saatiin varmaan kielto - en tiä eikä ole väliä - ja kepeiltä karattiin ulos liian aikaisin. Kivasti Liinu muuten tuossa hakee uudelleen keppien aloitusta kepin oikealta puolelta. Sitten olenkin metrin-puoltoista edempänä kuin ajattelin keppien jälkeen olla enkä päässyt edes kiihdyttämään kuten ajattelin. Niinpä tuli vähän kiire enkä ehtiny linjata niistolle. Se mikä tässä v*tuttaa on se etten sitten vaadi edes sitä niistoa kun Liinu käy hyllyttämässä keinulla. Mutisin ääneenkin että "no mene sitten sinne keinulle..." Mitä luovuttamista!!! Tämä ärsyttää tosi paljon, etten vaatinut sinne esteelle mihin olis pitäny mennä. Taas yks väärä mielikuva koiralle siitä, tarviiko sitä tulla ohjaukseen vai ei!

Keinun jälkeen menee ihan ok, menen rohkeasti hypyn taakse tekemään pakkovalssia, Liinu menee hienosti puomin päähän, mutta ei sitten edes viitsi suorittaa pakkovalssihyppyä. Samperin porsas. Ja ääliö ohjaaja kun ei vaadi. Hienosti sitten menee viskileikkaus kuten oli tarkoituskin ja siitä vauhdikkaasti putkeen. Sitten meillä katkeaa putkessa yhteys eikä Liinu tule puomille, se on vähän kummankin vika. Katsoin kun koira painattaa ohi että nyt ei kyllä enää aleta noita lopun pyörityksiä tekemään vaan mennään suoraan maaliin. Liinun mielestä siellä ois voinu käydä melkeen tarjoomassa puomin alasmenoa ja sitten tietysti kun startti on maksettu niin esteitä tulee suorittaa maksimaalinen mahdollinen määrä, niin lopusta poimii vielä parit tivolilaitteet. Voihan sanonko mikä!

Juu vauhtia meillä kyllä oli, ja ei-niin-vaarallisia tilanteita. Tuloksia sitten vähemmän...

Ens viikonloppuna Juha Oreniuksen agikoulutukseen ton vauhtitypyn kanssa, katsotaanpa vaan niin Liinu menee siellä hienosti ja tuumaa että "eihän niitä virheitä koulutuksissa voi näyttää, mamma sais pian vinkkejä miten mut laitetaan ruotuun!" Tai no, enpä menis uhoamaan siitä hienosti menemisestä vasta kun jälkeenpäin jos aihetta on...

Ransun rapakisat

Tänään kisattiin Ransun kanssa kahden radan verran Kokkolassa. Keli oli huono, sää oli huono, ja tuloksena molemmilta radoilta hylkäykset. Noh ne oli ihan hyviä hyllyjä. Virheitä tuli enemmänkin, mutta ne oli lähes kaikki ohjaajan virheitä.

B-radalla mun ohjausvalinnat toimi, en vain osannut ajoittaa niitä oikein. Lisäksi viimeisellä putkella en ehtinyt ohjaamaan hyppyä takaakiertona, niinpä Ransu luki itse rataa ja hyllytti hyppäämällä kolmanneks vikan väärään suuntaan, siinä jäi tokavika hyppy kokonaan välistä. Olihan siellä tullu jo aikasemmin vähä kieltoja ja kontaktivirhe. Oon kumminkin tyytyväinen Ransun vauhtiin ja kun se oli sellainen kuuliaisen innokas lähtemään radalle. Kepit etenkin meni tosi kivasti :) Sellainen viimeinen intopiukeus ennen rataa puuttui, ehkä siksi että se hoksasi tämän olevan sen kisapäivä eikä se nostanu kierroksia koiran vaihtamisesta.

C-radalla tiesin, ettei noi niistot ole ehkä se paras idea, mutta olin varautunut siihen ettei se tule niistoon vaan tekee jotain muuta. Kolmoshypyllä se ei kuitenkaan lähteny kiertään toisen siivekkeen takaa kuten oletin (ja kuten se tekee ennen keinua) ja niin se sit ehti hypätä hypyn takaisin päinkin. Sitten oli sen takia vähän pasmat sekaisin, enkä saanu kerrottua sille seuraavaa estettä, sitten en nähny keppejä enkä saanu ohjattua sitä kepeille (jotka olis siis ollu estenro 5, sitten tuo putki sieltä mistä Ransu tulee ulos) ja Ransu luki taas itse rataa ja meni putkeen. Mua alkoi jo huvittaa oma töskääminen ja kun Ransu sitten reippaasti itse ratkaisi tilanteen. Tosiaan ennen keinua kääntyi kuten arvelin että se voi niistossa tehdä, mutta enpä siihen oikein parempaakaan ohjausta keksiny. Eihän tuosta siis virhettä ois tullut, vähän hankala kulma vain keinulle. Loppurata sitten ihan mallikkaasti, puomin nappaa tosi hienosti, pari muuta oli valinnut saman ohjaustavan eikä se kaikilla toiminu. Ja mikä kivointa, nappas puomin alasmenokontaktinkin tosi hienosti molemmilla radoilla!

Kotiin tuomisina oli siis vain kaks hyllyä ja rapainen koira. Mä tykkäsin kyllä radoista, tuomarina oli siis Jari Helin, mulle uus tuomari. Radat oli haastavia ja niissä oli sekä vauhtia että koiran hallintaa. Tuomari sanoi eräälle kanssakilpailijalle kun oli hieman keskustelua parista esteestä, että hän haluaa että radat on kuitenkin turvallisia eikä halua kenenkään loukkaantuvan. Hienoa! Sattuneesta syystä tiedän että se henkilö (Antti) joka oli ratamestarina tuolla radalla, kyllä pitää kilpailijoiden puolia ja huomauttaa epäkohdista ja keskustelee tuomarin kanssa muutoksista. Niin pitäis ratamestarin tehdä AINA. Mutta sen lisäksi tuomari kuunteli vielä kilpailijaakin ja kävivät yhdessä katsomassa kohdan (putkelta renkaalle A-radalla, näytti radan ulkopuolelta että puomin pää tulee koiran juoksulinjalle) ja totesivat että se on ok.

Tässä Ransun radat:

Liian nopea ohjaaja?

... Vai liian hätäinen? Käytiin toissapäivänä treenaamassa. Niissä treeneissä oli vähän erikoinen ongelma, koska ohjaaja oli ajoittain turhan nopea ja sen myötä sortui hätäilemiseen. Rytmitys ei sitten oikein toiminu. Vitsailinkin, että heti kun alkaa istua autossa reilun 1000km viikossa harjotteluun, niin kunto nousee :D En tiä mitä mun juoksukunnolle on tapahtunu, ilmeisesti mun intervallikestävyys on ainakin vähän parantunut. Sen eteen ei kyllä ole tehty mitään muuta kuntotreeniä kuin muutaman tunnin agitreenit parin viikon välein... Muutenhan mun liikunta on rauhallista ja kestävyyspainotteista, enimmäkseen metsälenkkeilyä ja rauhallista pyöräilyä koirien kans. Ja toinen mikä on parantunut, on luottamus omaan tekemiseen ja koiraan.

Keskiviikon treeneissä oli kyllä tosiaan se jännä homma, että ehdin oikeastaan joka kerta sinne minne mun pitikin ehtiä ja vieläpä ilman läheltä piti -tilanteita. Välillä sitten olin liiankin ajoissa niin olin jotain takaaleikkausta tekemässä niin että mun piti oikein odotella koiraa. Kuten tuossa alussa suoran putken jälkeen mun oli tarkoitus leikata takana. Se toimi vain tasan yhden kerran. Muut kerrat ajoitus oli aina jotenkin niin pielessä että molemmat koirat sinkoili väärään päähän putkea. Niinpä siihen piti keksiä joku toinen ohjaus. Persjättö ja sitten jotenkin saada koira kääntymään vasemmalle. Alun alkaen tiesin että kyllä ne sinne putkeen hakee poispäinkäännöllä hypyn takaa leijeröitynä, ja niinhän ne menikin joka kerta hienosti. Kun vaan keksin ensin miten mä ne siinä hypyllä käännän, koska sinne väärään putkenpäähän oli suora linja ja sieltä putkesta tullaan kovaa. Ransulle riitti pelkkä vastakäännös, Liinua tarvitsi sen lisäksi ottaa nimellä haltuun.

Rataantutustuessa ensimmäinen haastava kohta oli miettiä, miten ohjaan hypyt putken ja A-esteen välissä. Vaihtoehtoja nimittäin oli aika monta. Mulla oli kyllä visio missä haluan milloinkin olla, mutta kun ne ohjaukset sinne pääsemiseksi ei tuntuneet luontevilta ja että ne ehtis siististi tekemään. Itse asiassa sitten lopulta monien kokeiluiden jälkeen se toimi parhaiten, mikä ihan ekana tuli mieleen, mutta joka siinä tilanteessa tuntui kuitenkin järjettömältä, että "onhan pakko olla jokin yksinkertaisempikin tapa". Tuo pähkäileminen oli itse asiassa koko treenin parhain anti ja osuus. Kerrankin oli omatoimitreeneissäkin sellaisia kohtia radalla 2kpl että joutui OIKEASTI ja tosissaan miettimään miten ne ohjaa kummankin koiran kanssa. Ja tuo oli vielä ihan oikea kisarata, josta ei ollut kisoissa tullut yhtään nollaa. No en ihmettele! Koirat teki siinä sellaisia juttuja, joita en ollut todellakaan osannut ottaa huomioon. Siis molemmat koirat, ei vain se estehakuisempi joka välillä sinkoilee mihin vaan, vaan myös se toinen kuuliaisempi koira otti ja irtosi (ihan oikein kylläkin) niin etten mä ollut sellaista mahdollisuutta tajunnut ollenkaan. Sen lisäksi ohjaajan oli pakko pystyä liikkumaan tietyissä paikoissa hyvin.

Ihan puhdasta nollarataa en saanu kummankaan kanssa aikaiseksi, koska Ransu "hyllytti" ratansa hyppäämällä hypyn takaisin. Edellisellä vedolla se teki oikein, mutta mä jouduin varmistamaan sen käännöksen oikeaan suuntaan ja jäin jälkeen => Ransu painatti suoraan loppusuoralle suorasta putkesta. Kun päätin, että minähän en varmistele, niin se kääntyi niin tiukkaan että tuli hypyn takaisin. Välillä kierrettiin ennen A-estettä sitä mutkaputkea ja välillä ne meni sinne putkeenkin. Olis pitäny ohjata Liinukin A:lle kuten mä ohjasin yhden kerran Ransun eli A:n oikealta puolelta. Tapahtuu siellä sekin ihme, että Ransu tiputtaa riman! Liinu menee aika rumasti A:lle, koska se menee sen edellisen hypyn mun väärältä puolelta. Oikein päin kylläkin, mutta käy siellä tekemässä kaarroksen ja sitten on huono linja A:lle.

Tässäpä sitten jonkinlaiset videot, paljon oli videonpätkiä mutta en jaksanu tämän enempää niistä silputa mitään. Tai no, Liinun video on kolmesta pätkästä, Ransun on yksi yhtenäinen video.

Pakkasaamuna lenkillä

Syysloma alkoi, ja milläs muulla kuin kauniin aurinkoisella aamulla, parin asteen pakkasella. Suunnattiin tuttuihin lenkkimaastoihin. Noiden touhottamista on kyllä niin hauskaa ja rentouttavaa katsella - ja kuvata. Jos on jotain murheita, niin tuota elämästä nauttimista katellessa ne kyllä unohtuu. Otettiin parit poseerauskuvat ja sitten taas riehuttiin. Nuo murakasat on jostain syystä niille ihan suosikkipaikka, niitä rinteitä on kivaa juosta ylös-alas-poikittain. Yleensäkin kaikki hiekassa, murassa tai muuten vaan pehmeässä ryntäily on noiden mielestä tosi kivaa. Viimeksi kuvasin murakasoilla hidastettuna, mutta tältä se näyttää oikeasti:

On niillä kyllä aivan oma huumorinsa ja oma tyyli leikkiä :)

Ok, yhen kuvan saat ottaa...

Toistensa ja mun parhaat kaverit < 3

Janita ei taaskaan pettänyt

Schapet kokoontui 4.-5.10. Purina Centerille Janita Leinosen agikoulutukseen. Ihan huippu viikonloppu oli siis luvassa!

Reissuun lähettiin perjantaina iltapäivällä, ja ekassa yöpymispaikassa oltiin vähän jälkeen klo 24. Olipas mukava kun lähettiin iltaa vasten ajamaan, sai nukkua ihan hyvät yöunet oikeassa sängyssä eikä autossa, eikä tarvinnu lähtä aamuyöllä ajamaan etelään ja sen jälkeen koittaa jaksaa viel agikoulutuksessa olla terävänä. Koirillekin parempi että nukkuvat automatkan ja sit yöpymispaikassa. Ensin meinattiin että ajetaan Tampereelle asti ja siitä sit aamulla Kaarinaan mutta hyvä ettei tehty sitäkään. Sama ajaa sit kerralla 500km Kaarinaan kun on kerta liikkeelle lähdetty. Nuo reissut menee jo aika rutiinilla kaiken suhteen.

Lauantai 4.10.

Ransun ei pitäny osallistua koko koulutukseen ollenkaan, mutta kun toinen Ransu oli perunut tulonsa, niin sitten mun Ransu tuli Ransuksi Ransun paikalle.

Liinu oli hyvä ja vauhdikas, mulla vaan oli jotakin älyämisvaikeuksia tossa 2-esteellä enkä oikein tienny mitä oisin siinä halunnu tehä. Saatiin kumminkin ihan hyviä pätkiä aikaan. Noita videoita katsellessa huomaa, miten tuo ruohomatto on loppupeleissä aika liukas alusta vaikka se olis hyvin hoidettukin. Kivituhkalla ei ole tuollaista lipsumista.

Pienestä se lähtee "väärälle" esteelle:

Liinusta näyttää olevan lauantailta vain tällasia epäonnistuneita pätkiä:

Ransun kans meni ihan mukavasti myös. Ransu on "koulutuseläkkeellä" eli sen kans en enää osallistu koulutuksiin, sen kans vaan kisataan sen mitä kisataan. Treeneissä vähennän sen treeniaikaa ja sitä alkaa saada jossain vaiheessa Antti, joka alkaa opetella agilitya ohjaajankin roolissa. Ransu-parka toisaalta, opettaa nyt kaks alottelijaa ohjaamaan. Toisaalta nyt se jo itse osaa ja saa mennä osaavan ohjaajan kanssa kuitenkin enimmäkseen ;) Ransu on varmaan vaan mielissään kun saa tehä sille mieluisia juttuja eli ohjaustekniikoita ja saa paljo palkkaa :) Pitkään tätä on pitäny harkita, mutta ehkä, huom ehkä, mä nyt pikkuhiljaa raaskin antaa jonkun muunkin tehä sen kans aksaa... Janitan koulutuksessa Ransu meni medikorkeuksilla kropan säästämiseksi. Kyllä sekin on ehtiny jo niitä maksihyppyjä tekemään niin treeneissä voi välillä tehä ihan hyvin matalammilla rimoilla.

Ja hyvin se poika menikin:

Ohjaajalla alkaa vaan kunto loppua kun 40min aksaa takana, mutta ihan hyvin näillä pläskeillä ;)

Tässä vielä toinen pätkä meidän ekasta yrityksestä, jossa Ransun kepit oli kyllä niin hyvät :) Jollain lyhemmällä videolla ne oli mun mielestä viel säpäkämmät mut näitäkin kelpaa katsoa.

Sunnuntai 5.10.

Sunnuntaina menin suunnitelman mukaisesti pelkän Liinun kanssa. Alkuun olin kyllä ihan surkea. Janitakin sanoi että edellisenä päivänä mä olin tosi hyvä ja liikuin niin hyvin, nyt oon aivan lukossa ja arka. En tiä itekään mikä siinä oli. Tuskastutti. Alkua tehtiin monesti ja mä en käsitä miten se oli niin onnetonta tekemistä. Toki se tehtiin niin monesti että saatiin hyvä suoritus. Noh sitten toisella 10-minuuttisella alotettiin kohdasta jossa piti mennä itekin kovaa mutta silti muistaa koira, ja johan alkoi kulkea! Liinu pisti parastaan ja ohjaaja myös ja sehän oli sitten ihan katsottavan näköstä aksaa. Janitakin kehui että kun vapauduin niin johan meni taas hienosti.

Tämä kohta oli haastava, kyllä piti pari kertaa harjotella, ennenku ehti tekemään valssia. Eka kerralla tiesin että myöhässä ollaan joten ihan tyhmää alkaa sinne jotain valssia väkertää väkisin koiran eteen. Ei koiran tarvi sen takia alkaa tehä jotain ihme käännöksiä jos ohjaaja on töskänny ja valssi on myöhässä. Tässä videopätkät järjestyksessä, alusta ei vissiin ole mitään julkaisukelpoista...

Koulutuksesta oli kyllä taas mukava lähteä uusien vinkkien kanssa kotimatkalle! Ehkä saatiin niitä puuttuvia palasia mun ja Liinun tekemiseen. Ja itselle itseluottamusta lisää, kyllä meillä on viel mahdollisuus kehittyä. Tai siis korjaan, mulla on mahdollisuus kehittyä. Nytpä tietää taas mitä ja miten treenata. Ihan hyvinhän meillä on viime aikoina kisat menny, mutta paremminkin vois. Tosin tällä meidän treenimäärällä meidän kisat menee erinomaisesti. Nytkään ei oo suunniteltu vissiin kun yhdet tai kahdet treenit tän VUODEN puolelle, yks agikoulutus ja neljät kisat. Että en mä usko että saan noita mun koiria rikottua treenaamisella ja kisaamisella.

Josta tulikin mieleen parissakin eri paikassa käyty keskustelu agitreenaamisesta ja siitä minkä ikäisenä agilitya kannattais alkaa tekemään. Siihen on liittyny pohtiminen siitä, että haluaa opettaa koiralle pysäytyskontaktit, paitsi A-esteelle juoksarit. Miksi? No koska A-este on etupäälle raskas kun koira joutuu vauhdista pysähtymään. Mun mielipide on, että A-este ei ole agilityssa se rasittavin kohta eikä pysäytys-A:n opetteleminen se koiraa kuluttavin juttu. Juoksu-A vaatii huomattavasti paljon enemmän toistoja kuin pysäytysten opettaminen, joita voi opettaa ilman estettä ja esim. puomilla tehty kontaktikoulutus on aika helppo siirtää A-esteellekin. A-esteellä raskas osuus on mielestäni ylösnousu-osuus, ei ainakaan tällaisella kevyellä koiralla kuten schapendoes, niinkään se alasmenon pysäytys, jonka senkin voi tehdä kisoissa vapauttamalla koiran jo ennen kuin se ehtii edes kunnolla pysähtyä. Sitten jos mietin vaikka omaa treenaamista, niin A-este tehdään muutaman kerran treeneissä, jotka taas on nykyään max 2 kertaa kuukaudessa. Sen lisäksi kisoissa muutaman kerran kuussa. Kyllähän se on niin että A-este tuolla treenimäärällä ja kisaamisella ei ole ainakaan mun koirilla se millä se koira rasittuu ylenmäärin. Ylipäätään minähän treenaan tosi vähän loppujen lopuksi ja kisaankin monia kilpakumppaneita vähemmän. Treenatessa laadun pitäis korvata määrä. Jos ohjaaja tarvii toistoja, niin sitten niitä toistoja pelkälle ohjaajalle niin että koiran ei tarvi tehdä niin paljoa. Vielä kun tämän aina malttais muistaa itekin.

Se missä mun koirat menee "rikki" tai loukkaa itsensä suurimmalla todennäköisyydellä, on niiden keskinäinen leikkiminen. Sitä tapahtuu paljon useammin kuin agilitya ja näyttää välillä aika rajulta. Meillä parannellaan tällä hetkelläkin kulmurin tekemiä reikiä.

Tässä kumminkin vielä aika hyvä blogikirjoitus, jossa on vähän kärjistäenkin kirjoitettu agilityn turvallisuudesta. Varsinkin tuo pentujen kanssa agilityn kiirehtiminen tuntuu hölmöläisten hommalta, koska hyvällä ohjaajalla kehnommastakin koirasta tulee agikoira vaikka sen kans aloittais vähän myöhemminkin. Kehnolla ohjaajalla hyvästäkään koirasta ei tule kunnon agikoiraa vaikka sen kans aloittais 8-viikkoisena tekemään erilaisia harjotuksia.

http://eihaukkuhaavaatee.blogspot.fi/2014/06/taidolla-tuurilla-vai-riskilla.html

Eilen koirat hierottiin vähän pidemmän välin jälkeen, ja ne oli yllättävän hyvässä kunnossa. Ransulla oli kyllä aristuksia, mutta lopputulos oli joustavampi kuin aiemmin ja takapäähän on tullut lihasta. Kiropraktikolla käynnistä oli siis luultavasti hyötyä? Liinun vakiojumipaikka takareidet ei olleet jumissa, ja Minna arveli dobon vahvistaneen syviä lihaksia niin ettei isojen pinnallisten lihasten tarvi tehdä niin kovasti töitä ja jumiutua.

Ransu yllätti!

Sunnuntaina kisattiin Pyhäjärvellä 5 startin verran, Liinulle kaikki radat ja Ransulle agiradat. Tuomarina oli Elina Hannikainen, joka oli mulle uus tuttavuus. Tykkäsin Elinan radoista, ne oli paikoin yllättävän vauhdikkaita, ansaesteitä ja mutkiakin riitti. Eli toisin sanoen radat sopi varsinkin mulle ja Ransulle oikein hyvin! Mutta myös mulle ja Liinulle, vaikkei se tulosten valossa välttämättä siltä näytäkään. Tai kun hypärivideota katsoo, niin ei edes sen videon valossa... Radat oli aivan täysin eri tyyppisiä kuin mitä oli Kokkolassa pm-kisoissa. Pyhäjärveltä Ransulle saldona NOLLAVOITTO ja SERT-A sekä 5 miinusajalla. Liinulle viitonen ja kaks hyllyä. Toinen oli ihan hyvä hyl, hypärillä nyt on lähinnä viihdearvoa :D

Järjestys oli (valitettavasti) mini-medi-maxi joten Liinu meni radat ennen Ransua. Ekalta agiradalta oltiin vähällä ottaa nolla, mutta koska rata oli ollut siihenkin asti sellaista vähän epävarmaa ja pientä pelastelunkin makua suussa, niin otettiin kielto muurilta. Mun oli pakko jäädä ottamaan Liinu haltuun puomin jälkeiseltä hypyltä, niin en ehtinyt liikkeelle yhtä tehokkaasti kuin oli tarkoitus. Ja sen kerran kun Liinu sais lukea rataa, niin se perhana ei sitä tee! Vaaaaan menee muurista ohitte. Jos se olis sen muurin tehny, niin oltais kyllä loppu selvitty samoin kuin nytkin. Elikkä vitonen ja vähän miinusaikaa siitä. Muutenkin meno näyttää paikoin (esim. nurkkaputkien luona) siltä kuin oltais kumpikin vähän kuin peurat ajovaloissa. Eli tehdään jotain ihme nykäyksiä ja liikkeitä, joten meno ei ole niin sujuvan näköistä. Kepeille vienti oli kyllä onnistunut ja kepit sujui hyvin. Mutta sitten taas esim. puomin alasmenokontakti oli sellainen etten tiä mitä Liinu ajatteli kun se noin teki?!

Ransun A-rata olikin sitten kyllä tosi A-luokkaa! Antti oli sitä mieltä, että rata on yks meidän kisauran hienoimpia. Ja niin se kyllä onkin. Sujuvaa ohjaamista, koira hyvin kuulolla, ei turhia kaarteluita, kepit hyvät, kontaktit hyvät, koiralla mukavasti vauhtia. En ollut seurannut muiden ratoja ennen meitä, keskityin Ransuun joka oli aivan intopiukeana. Enkä kyllä seurannut meidän jälkeenkään, olihan se nyt hienoa saada sille kilpailukirjaan kauden toinen merkintä. Käytiin jähylenkki ja istuskelin autossa ja olin just laittamassa Ransun videota latautumaan kun kuuluttaja alkoi kuuluttaa (epävirallisia) tuloksia edelliseltä radalta. En kiinnittänyt siihenkään mitään huomiota, vasta kun kuulin että "schapendoes Ransu ja Sanna Sinihalme, toisena kooikerhondje... kolmantena..." Mitä h*lvettiä! Siis mitä ihmettä oikeesti!? Siis voitettiinko me vai mitä? Siis oikeesti mekö voitettiin, no siis Ransunhan täytyi saada siis sertikin! Ei voi olla totta! Mä olin aivan epäuskossa. Kepo tuli sitte siihen kans aivan fiiliksissä jä heitettiin yläfemmat. Radalta kaks nollaa, ja Ransu oli jotain 0,42s nopeampi kuin kakkoseksi jäänyt. Sen tulos oli siis 0/-5,58 ja etenemä 4,1m/s. Ihan huikeeta! Mun Ransu otti agiuransa KOLMANNEN nollavoiton! Harmi vain, ettei se vielä valioitunut, kun kaksi niistä nollavoitoista on samalta tuomarilta. Mutta ihan huippua se on silti, onpahan nyt se hankalin tulos saatu, josko ens kesäksi saatais vielä 5 nollaa ja se tupla, niin meillä ois (luultavasti) karsintanollat kasassa, ja tietysti SM-nollat. Noh, nyt on vasta kaks nollaa, mutta tuo voitto ei ole Ransunkaan kans mikään itsestäänselvyys. Ransultahan kyllä taitoa löytyy, useimmiten vaan löytyy niitä joilla on enemmän vauhtia.

Tässäpä sitten meidän hienon hieno sertirata:

Toka agirata oli sitten jälleen mielenkiintoinen, ja meillä Liinun kans ei ihan ajatukset osuneet yksiin. Ei se menestys sen kanssa ole todellakaan mikään itsestäänselvyys, vaikka koira on taitava kuin mikä. Luulin että keinulta tuli vitonen, koska mun mielestä se oli ihan selvä lentokeinu. No eipä tullu. Olin jo siitä vähän harmistunu, niin meni vähä löysäksi ohjaaminen. Liinulla tuli sitten joku kämmi kepeillä niin siitä lisää virheitä, joista tällä kertaa siis myös tuomari antoi virheen. Viimeinen niitti oli ennen A-estettä, kun Liinu hyppäsi hypyn väärään suuntaan. Rytmitin itse väärin, kun siinä aiemmin ei tarvinnut niin hurjasti liikkua, niin en saanut lähettyä tarpeeksi täpäkästi liikkeelle ja koira sitten ehti edelle tekemään itse omat ratkaisut. A:lla seisottelin huolella ja loppurata oli ihan jees.

http://youtu.be/zglwrU2SJ3s

Ransulle yritin toki sitä tuplaa, mutta Ransu ei taaskaan halunnu sitä itse. Vaan teki puomin huonommin kuin eka radalla ja otti siitä jälleen yhden kontaktivirheen! Samperi vieköön, kyllä silloin ärsytti oikein urakalla. Vielä kun mun mielestä se kontakti oli kyllä tassun osalla otettu, joku tuomari ei olis siitä virhettä antanu. Noh joka tapauksessa se ei tehny sitä kunnolla. Muuten rata oli ihan ok, kepit oli tosi hyvät, muutenkin melko sujuva rata. Tuloksena vitonen miinusajalla.

Liinun hypäri lähti ihan kohtuullisesti liikkeelle, mitä nyt kolmosesteellä kaarrokset venyi ja paukkui. Sitten ohjaaja teki aivan liian kaukana esteistä japanilaista (?), ja suorastaan työnsi koiran kepeillä käymään. Tuloksena hyl. Noh sitten putki ja kepit ihan ok ja taas mokaillaan: mä hätäilen. Tein sitte oikein kaikki virheet samalla radalla; ei ollu mitään käsitystä siinä sokkaria tehdessä että missä koira on (eli hukkasin sen) ja sitten en malta odottaa että koira lukitsee esteen. Sitten vielä ennakoin väärin ja nakkaan koiran hypylle, ja siitä se otti ja lähti elämään aivan omaa elämäänsä. Yleisö vaan nauroi ja niin nauroin minäkin kun huomasin että siellä se painattaa hienosti leijeröitynä aivan toista laitaa kenttää menemään. Ja sitte väärään putkenpäähän, renkaalta loppuun kumminki taas ihan oikein. Päästiin maaliin ja tuuletin, pitäähän se jonkun huolehtia näissäkin kisoissa yleisön viihtymisestä! Kuinka ollakaan se oli taas kerran schape, on se kumma miten sitä ei tunnu juuri muut kisoissa osaavan tuota yleisön hauskuuttamista??? Kehuin ja palkkasin ihan innoissaan Liinua, koska se oli aivan täynnä intoa ja huokui tyytyväisyyttä itseensä. Viis siitä että se rata ei ollu sinne päinkään mitä tuomari sen oli tarkottanut, ja viis siitä että meille päin hymyiltiin (hyväntahtoisesti, oletan) kun mentiin autolle huippupalkalle. Olihan se nyt oltava hyvällä tuulella, kun koirakin oli, ja kun se oli niin hieno typykkä! :P

Kyllä oli hieno tunne käydä pokkaamassa Ransulle palkinnot, ja sitten otettiin siitä vielä virallinen palkintokuva. Sitten kun se malttoi istahtaa kivelle (ja vahdata mun namitaskua)... Lohduttauduin muuten sillä, että nyt ollaan oikeastaan tasoissa, koska sen minkä Liinu hävisi Kokkolassa sertin, sen verran Ransu nyt sen itselleen voitti. Eli pienestä se on kiinni, suuntaan ja toiseen :)

Ransu the Voittaja