Prikka on ollut mulla nyt 6 viikkoa. Huomasin tuossa just, että aika on mennyt ihan valtavan nopeasti. Olenkohan osannu käyttää sen ajan viisaasti ja hyödyllisesti? Oonko osannu ottaa siitä pikkupentuajasta kaiken irti? Oikeastaan nolottaa, kun en ole kasvattajallekaan muka ehtiny soittaa kertaakaan. Toivottavasti on lukenu edes blogista tai facesta muutamasta päivityksestä, että meillä menee mukavasti ja oon siihen tyytyväinen.
Prikka on siis aika erilainen koira kuin Liinu. Tai varsinkin Ransuun verrattuna. Se on ehkä hieman pehmeämpi kuin Liinu, ainakin alussa sain sen tahtomattani paineistumaan. Kyllä varmaan vieläkin, mutta ehkä me on rakennettu nyt alun jälkeen suhdetta ja ollaan opeteltu tuntemaan toisiamme niin nekin murheet on vähentyneet.
Viimeiset pari viikkoa on tehny Prikalle paljon, sen itseluottamus on kasvanut ja se on selvästi kypsynyt "treenaamiseen". Sen kanssa on kylläkin alusta alkaen ollut ihmeen helppoa opetella kaikkea, koska sillä on tuon ikäiseksi pennuksi kovastikin malttia ja se keskittyy ihmiseen eikä omaan touhotukseen. Se antaa itsestään hyvinkin helpon ja rauhallisen kuvan, ja helppohan se onkin. Ja rauhallinenkin yleensä, enimmän aikaa. Mutta kun siinä on se toinenkin puoli, ja sitä mä haluaisin osata kaivaa sieltä pikkuhiljaa enemmän esille.
Välillä on mennyt päiväkausia, ettei me olla oikeastaan tehty "mitään". Siis elämä on mennyt ilman sen kummempaa sosiaalistamista, uusien asioiden harjoittelua tai mitään sellaista. Kunhan on oltu kotona, nukuttu, leikitty pihalla, käyty lenkillä, ulkoiltu, ajeltu asioille keskustaan jne. Maalla omakotitalossa sitä virikettä ja tekemistä saa näin kesäaikaan helppoakin helpommin jo pelkästään niin että päästää koirat ulos kun itse menee tekemään sinne jotain. Ne on Liinun kanssa hyvä parivaljakko, keksivät yhdessä ulkona tekemistä. Ja meillä kun on tuota tilaa juosta ja touhuta :) Prikka on saanut aika erilaisen alun elämälleen täällä kun mitä Ransu ja Liinu on saaneet aikoinaan rivitalossa, tosi paljon aikaansa neljän seinän sisällä viettäen. Ei ole Prikan kanssa ollut tuhoamista, se ei ole hajottanut mitään. Paljon se kyllä tekee ja touhuaa, mutta ihme äly sillä kyllä on siitä, mikä on sen (ja Liinun) omaa ja mikä ei. Äärimmäisen vähän se on yrittänytkään ottaa hampaisiinsa mitään mikä ei sinne kuulu. Prikka on myös käytännössä sisäsiisti ollut aina. Tietty oma osuutensa on sillä paljolla ulkona olemisella (huom, ei todellakaan yksin ulkona muuten kuin työpäivien ajan), mutta en ole esimerkiksi ulkotarhasta löytänyt yhtäkään kakkaa.
Me on käyty muutamat kerrat kentällä "treenaamassa". Puhun treenaamisesta siitä huolimatta, että se on aika voimakas ilmaisu meidän tekemisille. Yhden kerran olin jo heittämässä hanskat tiskiin tyyliin seuraavaksi puoleksi vuodeksi, kun neiti näytti sitä herkempää puoltaan. Harjoiteltiin putkeen menemistä, laitoin palkan putken päähän ja lähdin viemään Prikkaa toiseen päähän. Se lähti ryntäämään palkalle ilman putkeen menemistä. Yksin kun olin, niin jouduin itse rynniä siihen palkan eteen ja taisi suustakin päästä jotain "äppäp". Prikka oli sitä mieltä että tuhannen hullu ja lähti häntä matalana livistämään karkuun. Yritin kutsua luo, mutta ei kun vauhti vaan parani ja se häipyi kentältä. Katselin vähän aikaa sen menoa, että "kyllä se sieltä takaisin tulee kun alkaa hirvittää". No niinhän sitä luulis, vaan kun ei se kääntyny takaisin. Meidän treenipaikka on raviradan keskellä, niin enpä viitsiny antaa sen juosta sieltä nurmialueelta pois, joten menin perään ja hain sen takaisin kentälle. Joka on kyllä aidattu ja jossa olis porttikin, mutta joku jätti sen portin auki...
Niissä treeneissä en saanu sitä enää tekemään mitään. En tulemaan lähellekään putkea. Hengittelin syvään ja rauhallisesti ja mietin, että mitä mä teen. Näin ei voi lopettaa, mutta kaikki mitä yritän tehdä, on Prikalle liikaa. Lopulta sain sen edes tulemaan luottavaisena luokse, ja siinä se jää sitten murtui. Olin siinä vaiheessa että joo, antaapa olla muutamaksi kuukaudeksi nämä agihommat. En halunnu jättää Prikalle mielikuvaa siitä, että kentällä on ikävää, tai että mä olen ikävä/pelottava. Enkä halunnu myöskään yrittää teettää sillä mitään, ettei se paineistu lisää. Leikkimäänkään se ei halunnu. Ainoa, mitä sain sen tekemään oli se luoksetulo, ja siitä pystyin olemaan aidosti iloinen. Niinpä palkkasin siitä hyväksi, jutusteltiin ja lähdettiin kentältä hyvillä mielin kumpikin.
Kun tuosta tokenin, niin on sen jälkeen harjoiteltu kotona hypyn tarjoamista. Se sujuukin ihan hyvin. Ensi alkuun siinäkin riitti aivan muutama toisto, yksikin toisto liikaa, niin toinen oli liian väsynyt eikä jaksanu enää yrittää. Ja paineistui siitä välittömästi. Siitäkin piti vaan jotenkin selvitä, että aina jäis se hyvä fiilis molemmille. Harjoitusta oli pakko helpottaa helpommaksi kuin mitä se oli ihan aluksi. Ja sitten palkata niin, ettei Prikka luule että no nyt pitää tehä uudestaan... Nämäkin tilanteet oli joskus pari viikkoa sitten. Sen jälkeen on edistytty ihan mukavasti, ja Prikalle on tullut vauhtia ja itsevarmuutta lisää. Se jopa murisee välillä kun se lähtee tekemään hyppyä :D Sitten se juoksee ihan innoissaan. Namikupille se menee vauhdilla jo n. 13m päästä :P
Juoksemisesta tuli mieleen, että Prikka on tosi nopea noin pieneksi pennuksi. Siis pieneksi fyysisesti, kun sillä on vielä niin lyhyet jalat. Mutta pieneksi myös iän puolesta, 14-15-viikkoinen nyt ei mun mielestä pitäis olla motorisesti noin taitava kuin mitä Prikka on. Se on veljeään 5-6cm pienempi, mutta nopeampi. Liinukin saa juosta jo aika kovaa että pääsee karkuun. Se jaksaa yllättävän pitkästi juosta täysillä pihalla leikkiessään. Sen lisäksi se on kova hyppimään. Se todellakin on pomppaloikan sukua. Se hyppii ruokaa antaessa, ulkona, treenatessa, leikkiessä, innostuessaan... Autoon se ei ole vielä hoksannut vauhdin kanssa hypätä, mutta arvioisin että 50cm korkuiset hypyt ei ole sille enää mitään. Se loikkii terassille (ja sieltä alas) niin sukkelasti, että aivan ihmetyttää. Ja se on tehny sitä jo monen viikon ajan. Se osaa kääntyä ilmassa hypätessään, se on muutenkin aika ketterän oloinen paketti. Puhumattakaan metsälenkeistä, niissäkin se menee tosi näppärästi.
Kentällä on käyty pari kertaa tuon episodin jälkeen tekemässä putkea, ja eilen se meni jo niin hienosti, että piti ihan faceen päivittää. Tehtiin nimittäin loivasti mutkalla olevaa putkea, ensin ihan suorasta kulmasta lähettäen ja vähitellen vähän kauempaakin (2-3m). Sitten kokeilin sivummalta ja lopulta ihan pimeään putken päähän. Sinne se typy hakeutuu hienosti! Aivan uskomaton. Oon mä tieten jotain oppinu vuosien varrella, ei meinaan Liinukaan ollu noin taitava hakemaan putkea tän ikäisenä. Nyt sen putken kanssa ei ole ollu mitään ongelmaa, Prikka menee sinne lähettämättäkin. Ihan eri meininki. Olin kyllä eilen aivan innoissaan sen kanssa, ja kyllä piti kovasti käyttää malttia sen kanssa, ettei tee kuin muutaman kerran ja malttaa lopettaa. Sitten leikittiin. On se mainio pentu!
Sillä mainiolla pennulla oli eilen muutenkin aivan käsittämättömän paljon virtaa. Aamulla tehtiin hypyn tarjoamista, sitten ruokin ne ja käytiin sen jälkeen n. puolen tunnin aamulenkki metsässä. Lähdin asioille ja otin koirat mukaan autoon. Käytiin sillä reissulla tuota putkireeniä tekemässä kentällä. Liinu ja Prikka leikki treenien jälkeen vähän aikaa. Tultiin kotiin, me ihmiset siivoiltiin pihaa ja koirat leikki ja touhusi varmaan n. 1,5h yhteen menoon pihalla. Tultiin sisälle, niin sielläkin lelujen kanniskelua ennen kuin laittoi vähäksi aikaa unille. Sitten uudestaan pihalle riehumaan, ja illalla käytiin vielä pieni iltalenkki. Nyt vasta uni maistuu.
Tässäpä tätä taas tuli. Kiitos Tuula kivasta ja reippaasta pennusta! Ja sori ettei täältä päin ole puheluita kuulunut... Helpompaa pentua en osais kuvitellakaan, tai liekö tämä sen koti sitten niin sopiva sille ;) Tai no, toki kun on uusi ja erilainen pentu niin siinä on omat juttunsa, kuten vaikka tuo ohjaajapehmeys, mutta niiden kanssa pitää oppia toimimaan. Tuntuu tuossa sitä luonnettakin olevan, se ei vaan ole vielä kunnolla pinnassa.
