Liinun matkakertomus

Kirjoitin rotulehteen matkakertomuksen Liinusta, 3-luokkaan noususta valioitumiseen. Tässäpä se on tännekin jaettuna :) Juttu on kirjoitettu lokakuussa -16.

*****

Liinun matkakertomus

Kuka on Liinu? Entä kuka on Liinun ohjaaja, joka tätä kirjoittaa? Liinu on viralliselta nimeltään High Volts Igloo Inuit, ja minä taas Sanna. Liinu täyttää marraskuun lopulla 6 vuotta. Minä olen ollut agilityharrastaja vuodesta 2009. Liinu on elämäni toinen agilitykoira, ja ilman mitään vaikeuksia voin sanoa, että toista samanlaista ei ole eikä tule. Ikävä kyllä. On se sen verran ainutlaatuinen paketti kaiken kaikkiaan.

Olen aiemmin kirjoitellut meidän matkasta 3-luokkaan. Liinu siis aloitti virallisissa kisoissa kisaamisen vähän päälle 2-vuotiaana, tammikuussa 2013. Puolen vuoden kuluttua siitä noustiin kolmosiin. Kisauraa on takana siis pian 4 vuotta. Paljon on mahtunut näihin vuosiin, ja starttejakin meille on kertynyt virallisissa kisoissa parisataa. Tuloslistoja kun katsoo, niin yli puolessa starteista meidän tuloksena lukee HYL. Siihen on syynsä... moniakin. Me ollaan tehty valtavan paljon hirmuisen hienoja ratoja, ja jossain yhdessä kohtaa tehty yksi pieni virhe... Sitten me ollaan kyllä tehty paljon sellaisiakin ratoja, että ei tiedä pitäiskö niitä katsoa aprillipäivänä vai halloweenina. Hauskaa meillä on silti aina – ja niin on varmaan yleisölläkin! Tai ehkä hieman valehtelen, jos sanon että meillä aina, on joitain yksittäisiä kertoja, jolloin mulla ei ole ollut heti tuoreeltaan niinkään hauskaa maalissa... Liinu on aina omasta mielestään niin hirmuisen taitava ja maalissa se on aina sitä mieltä, että se oli paras rata ikinä! Tätä onnistumisten ja (en haluaisi sanoa) epäonnistumisten vuoristorataa kun on muutaman vuoden juossut, niin ne onnistumiset on sitäkin herkullisempia, kun ne ei tule helpolla.

Voi sitä innostuksen määrää, mitä tämä laji tuossa mun agitypyssä aiheuttaa! Liinu on aina valmis agilityyn, aina. Se tekee aina sataprossaa ja yli. Välillä se kuumuu lajista niin, että sen saaminen kuulolle ja noudattamaan ohjausta on mahdotonta. Liinu ei yleensä jää kyselemään, jos ohjeita ei tule. Se ohjautuu niin pienistä eleistä, että ihmispolosen on mahdotonta pystyä olemaan koko ajan niin tarkka ja niin nopeasti. Välillä katselen hieman kateellisena koirakoita, joiden koirat antaa ohjaajille paljon virheitä anteeksi ja paikkailee näiden töppejä nöyrästi. Sitten katson kiittäen Liinua, joka ei ohjaajan virheitä paikkaile, vaan opettaa mua jatkuvasti tekemään tarkempaa työtä ja kehittymään paremmaksi ohjaajaksi.

Oltiin kisattu vajaa pari vuotta kolmosissa, kun tuli ex tempore ajatus ilmoittautua keskellä viikkoa iltakisoihin Seinäjoelle (ne on täälläpäin todella harvinaisia). Kannatti ilmoittautua, koska tehtiin yhdet meidän kisauran hienoimmista ja onnistuneimmista radoista, sekä napattiin molemmilta nollavoitot! Niinpä valiokello laitettiin tikittämään ensimmäisen sertin myötä 13.5.2015. Pari viikkoa myöhemmin, 31.5., kisailtiin Lapualla erään suosikkituomarini Virtasen Andersin radoilla. Ne oli huimat kisat, sain silloin Liinulle toisen agilitysertin! Sen lisäksi Liinu sai kerättyä sille vuodelle SM-nollat kasaan, ja sama tilanne taisi olla myös toisella koirallani Ransulla, joka myös lunasti niissä kisoissa osallistumisoikeuden arvokisoihin. Vuonna 2015 taisin olla Liinun siskon omistajan lisäksi ainoa schapeohjaaja, joilla oli kahdella kisakoirallaan osallistumisoikeus sekä SM-kisoihin että MM-karsintoihin.

Vuosi siinä kisattiin ja hankittiin enemmän ja vähemmän menestystä. Nollia tuli ihan mukavasti, mutta tupla jäi puuttumaan. Niinpä tämän vuoden yksilöarvokisat jäi haaveeksi. Se ei kuitenkaan ollut keväällä päällimmäisenä mielessä. Tänä keväänä meidän kotiseura järjesti kisat, joissa tehdä paukuteltiin alkuun pari oikeinkin hyvää rataa mutta 5-tuloksilla. Kolmannella radalla sitten tehtiin nolla, ja jännittävien vaiheiden jälkeen sillä nollalla voitettiin! Liinu sai siis kolmannen agilitysertinsä 29.5.2016, ja valioitui siinä samalla Suomen Agilityvalioksi. Uskomatonta, joskus ne parhaat radat tehdään juuri oikeaan aikaan ja paikkaan. Kyllä me hyviä ratoja osataan tehdä, mutta tuloksia ei niinkään paljon... Näyttelytulos oli haettu jo heti 16kk iässä valmiiksi, joten ei muuta kuin valiohakemusta menemään. Kennelliitto vahvisti Liinun Agilityvalion arvon 30.9.2016.

Hienot kisahetket sai siitä jatkoa, sillä me saatiin kesän ja syksyn aikana SM-nollat ensi vuodelle kerättyä. Nyt on mukava kisata, kun ei ole odotuksia serteistä eikä myöskään nollista ensi vuodelle! Liekö sitten siinä syy, vai miksei me nyt loppusyksystä ollakaan tuloksilla juhlittu... Vuosi 2016 on ollut ehdottomasti mun ja Liinun kisauran hienoin, mittasipa sitä sitten millä tahansa mittarilla. Paljon onnistumisia, hienoja kokemuksia ja mukavia muistoja on jäänyt vuoden varrelta. Tykkään kisailla eri puolilla Suomea, ja kun kisa(matka)kumppani on parasta laatua, niin mikäs tässä on agiliitäessä :) Jos joskus saisin Lampunhengelle tai Hyvälle Haltijalle esittää toiveen, niin toivoisin toista Liinua. Koska sitä mahdollisuutta tuskin tulee, niin on onnea omistaa ja ohjata näin armottoman hienoa harrastuskoiraa ja ystävää kuin Liinu! Kiitos kuuluu jälleen kerran Riikalle tästä sähikäisestä :)

Matkaterveisin FI AVA Liinu ja Sanna

Heinäkuun paimennusleiri 19.-21.7.

Tämä postaus on odotellut heinäkuulta asti muuten valmiina, mutta odottelin josko olisin saanut siihen muutamia kuvia paimennusleiriltä... Noh, niitä ei nyt ole, mutta tulkoon teksti kuitenkin saman vuoden puolella :)

***** 

Päästiin taas pariksi päiväksi Kuttukuuhun paimentamaan, siitä tulee kyllä mulle koko ajan innostavampaa ja kiinnostavampaa. Mulla on kaks aivan erilaista koiraa, aivan eri vaiheissa. Kumpikin opettaa mua ja antaa uusia haasteita.

Leirin ajalle oli alunperin luvattu koko ajaksi tosi kaunista ja aurinkoista säätä. Tiistai-iltana olikin tosi kiva ilma ajella Pohjois-Savoon, ja keskiviikkona oli suorastaan helteistä. 

Tehtiin keskiviikkona Liinun kanssa muistaakseni jonkin verran hakuja (koska karkuutettiin laumaa) ja ränniä. Liinu tuli tosi reippaasti tekemään ränniä. Se oli selvästi kasvanut ja saanut itsevarmuutta lisää ahtaampiin paikkoihin. Sillä on tullut itselleen työälyä lisää, se osaa käyttää ääntään ja tarvittaessa se kävi komentamassa ensimmäisiä lampaita eteenpäin rännissä. Lisäksi se oli apuna kun laitettiin lampaita ryhmiin varikolle. En nähnyt mitä se teki, koska toinen ohjaaja oman koiransa kanssa oli varikon ulkopuolella ja itse olin varikolla laittamassa lampaita karsinoihin. Kuulin vain, että siellä se komensi lampaita ja kohta niitä sitten aina tuli mulle :D Jälkeenpäin Sinikka kertoi, että se teki tosi hienosti ja itsenäisesti töitä, vaikka ei nähnytkään mua. Eli mitä tästä päättelin? Että kyllä niille kehittyy itsekseen se suurin äly siihen hommaan, ja niiden pitää pystyä työskentelemään myös ilman että koko ajan näkee mua tai saa multa käskyjä. Tässä hommassa se Liinun itsenäinen ajattelu saa ollakin valloillaan :) Otettiin sit lisäksi varikolta lampaita ulos. Sinne se ei oikein mielellään mene ahtaisiin paikkoihin, ja se pyrkikin pois varikolta. Kerran se hyppäsi sellaisen korkean portin ylikin, mutta kuitenkin tuli heti kutsusta takaisin. Laitoin sen lampaiden taakse ja saatiin lampaat ulos varikolta. Kaikki koirat ei siedä sitä ahtaan paikan ja lampaiden aiheuttamaa painetta yhtä hyvin, ja Liinulla on lisäksi se huono puskukokemus varikolta muutaman vuoden takaa.

Prikan kanssa tehtiin pienemmässä aitauksessa vähän peruskuljetusta. Ensimmäinen kierros menikin mukavasti. Prikka on paljon enemmän silmällä ja katseella paimentava kuin Liinu. Sen tosin huomasin jo metsäpaimenessa keväällä. Tuntuu jotenkin ihmeelliseltä, että tuollainen tukkakoira paimentaa katseellaan sen tukan alta. Prikka voi olla vahvempi koira kuin Liinu, sillä on ainakin aivan eri elkeet lampaiden kanssa. Se ei ota lampaista eikä ahtaista paikoista mitään painetta, liekö tuo sitten vielä sitä samaa lapsenuskoa ja luottamusta, mitä Liinullakin oli, ja touhun karu totuus paljastuu sille vähitellen. Sinne se tuli ränniinkin oikeastaan ihan itsekseen ja lampaat liikkui. Vaikka se on pieni, sillä on voimaa. Ei kyllä tarkoituksella sitä ränniä tehty, me jotenkin ajauduttiin sinne...

Prikalle tosin tuntui olevan kauhistuttava asia se, että ohjaajalta tulee vaatimuksia ja painetta. Mutta se miten se siihen reagoi, oli Sinikan mukaankin schapelle hieman epätyypillinen. Siinä, missä moni schape pyrkii aitauksesta pois läpi ja alta ja vaikka miten, niin Prikka pari kertaa loikkasi aitausta vasten. Sen jälkeen se ryhtyi tomeralla haukulla komentamaan aidan takana olevia päästämään sen pois kun mamma vaatii mua töihin. Aamun ekalla kierroksellakin se joutui naamatusten lampaan kanssa, lammas vissiin vähän uhitteli Prikalle, niin toinen vaan murahti sille lampaalle että menetkös siitä uhittelemasta :D

Toisella kierroksella Prikan mielestä mamman vaatimukset on ihan kauheita, joten otettiin Liinu sille apukoiraksi. Käytännössä Liinu hoiti työt ja Prikka seuraili sivusta. Kutsuin sitä kyllä töihin, ja se välillä tulikin, mutta heti kun sen olis pitänyt sietää mun antamaa painetta kun ohjasin sitä lauman taakse, se livisti kauemmas. Siinä me sit ajauduttiin sinne ränniinkin kun mulla oli kumpikin koira töissä.

Keskiviikko oli siis aivan huikea paimennuspäivä, ja päätin että kyllä se Liinu lähtee koittamaan ykkösluokan koetta tänä syksynä. Ja Prikka taippariin (jälkihuomautus: päädyttii kuitenkin agikisaamaan sekin paimennuskisaviikonloppu, joten se niistä suunnitelmista). Torstaina satoi vettä aika tavalla, joten lampaat ja koirat oli sitä mieltä, että ei tässä säässä voi paimentaa. Lampaat oli enemmän kun tahmeita, eikä suostuneet tulemaan varikolta tai liikkumaan sinne minne niitä yritettiin viedä. Ne karkaili aitauksista jne. Liinun kanssa yritettiin häkistä ottoa, ja harmittaa kun se ei onnistunut kun lampaat oli päättäneet pysyä katoksen alla. Liinu ja Prikka oli hetken aikaa yhdessä töissä, mutta eihän siitä mitään tullut. Lampaat oli sitä mieltä, että tätä me ei haluta enää yhtään, eikä Liinu saanut yksin niitä pidettyä kasassa. Eikä se Prikan haahuilu kyllä auttanut asiaa yhtään. Harmittaa kun torstain paimennukset jäi niin vähiin. Olisin halunnut Liinun kans pari onnistunutta häkistä ottoa ja harjoitella vähän pidempää kuljetusta. Noh, joskus luontoäiti päättää toisin ja lähettää vesisateen kaikkien kiusaksi.

Prikan kanssa mentiin lopuksi pyöröaitaukseen. Se ei olekaan ollut siellä aiemmin. Sielläkään Prikka ei ollut moksiskaan seinistä tai lampaista, vaan sen mielestä oli vähän kamalaa kun mamma vaati siltä. Kyllä se sit alkoi aika mukavasti kuljettaa laumaa, mutta se tosiaan tuntui paineistuvan mun vaatimuksista. Samaahan se joskus tekee agilityssa, siellä se sit vaan liimautuu jalkoihin tai syliin ja mielistelee. Pieni tarvii tietenkin itseluottamusta, mutta meidän suhteellakin on varaa vielä kehittyä.

Mä oon ollut aiemminkin ihmeissään ja vähän hukassa tuon Prikan ohjaajapehmeyden ja nöyryyden kanssa. Mä kysyin Sinikalta, että mitä mä teen väärin, kun Prikka paineistuu välillä mun vaatimuksista. Että kun se on aina ollut niin mahdottoman nöyrä ja kiltti eikä ole mistään uhmannut tai mun ei ole sille tarvinnut kunnolla suuttua mistään. Sinikka sanoi, että se siinä juuri onkin kun se ei ole tottunut siihen että siltä vaaditaan, että se kokee sen vaatimuksen niin negatiivisena. Se on omasta mielestäänkin niin kiltti ja nöyrä, että se on ihmeissään siitä miksi sille annetaan painetta jonka se kokee aluksi pelkästään epämiellyttävänä. Sen pitää vain saada paimennuskertoja ja oppia sietämään se minultakin tuleva paine, sietäähän se lampailta tulevan paineenkin ja tähän asti ahtaammat paikatkin. Ei sille ollut keskiviikkonakaan mikään temppu mennä lampaiden ja varikkoportin väliin - paikkaan jonne koiran on haastavaa mennä kehotettunakin ja jota esim. Liinu ei oikeastaan tee vaan pyrkii saamaan lampaat muuten irti aidasta.

Luonnetta siinä pikku Pipanassa silti on, sitä en ole koskaan epäillyt, vaikka se minua kohtaan onkin todella nöyrä. Se ei todellakaan ole edes mikään jääräpää (jälkihuomautus: näin puoli vuotta myöhemmin totean vain, että kyllä siinä sitä omaakin tahtoa ja jääräpäisyyttä on, mutta aika taipuisa narttu se silti on). Mutta ylitseen se ei anna toisten koirien eikä lampaiden kävellä. Minä saan vääntää sen vaikka solmuun. Oli helpottavaa kuulla se Sinikan kommentti Prikasta. Liinu on jo eri tavalla kiinnittynyt tuohon työhön ja myös agilityyn, että se sietää ne vaatimukset multa, koska sille tärkeintä on saada tehdä sitä työtä mulle. Prikan kanssa ei olla vielä niin pitkällä. Prikalla on kyllä palikat kohdallaan, joten eiköhän me senkin kanssa päästä siihen, jos vaan saadaan mahdollisuuksia. Tiedän jo kokemuksesta, että senkin kanssa tulee ne vaiheet jolloin mennään asioissa harppauksia eteenpäin ja koiran itseluottamus on korkealla, sitten taas koiran ja vaatimusten kasvaessa se joutuu huomaamaan että sen on kasvettava ja selvittävä yhä vaikeammista tilanteista, jotka voi aluksi olla epämiellyttäviä, kun se ei vielä tiedä miten niistä selviää. Sitten kun se sen oivaltaa, niin ollaan taas siinä vaiheessa kuin Liinu nyt, että koirakin uskoo pystyvänsä. Oi vitsi tuo paimennus antaa oikeasti ihan huikeita oivalluksia ja kokemuksia koiran kanssa! Siellä se oma ja koiran suhde tulee niin todeksi ja paljaaksi, että on aivan upeaa huomata, miten se hyvä suhde kantaa niissäkin töissä, joissa palkinto ei ole namipalkka.

Jälkikirjoitus: ensi kesän paimennusleireille en ole vielä ilmoittautunut, katsotaan tuntuuko olevan rahaa. Jos valitsisin vain toisen koiran leirille, niin en todella osais valita, kummalla paimentaisin.

Viikkotreenit #3

Maanantaina treenattiin jälleen viikkotreeneissä. Tällä kertaa treeneihin osallistui pelkkä Liinu, ja sekin meni helpomman radan :)

Prikka oli osteopaattisen hierojan Jaana-Kaisa Timosen käsittelyssä torstaina, ja saatiin ensinnäkin tavallisen ohjeen mukaan ohjeeksi kevyttä liikuntaa seuraavan viikon ajan. Siihen kuvioon ei oikein agility sovi... Prikka oli myös aika jumissa takapäästä, ja jostain syystä käytti muutenkin takajalkoja aivan kummallisesti. Se jotenkin kiertää etenkin oikealla takajalalla askellusta. Heti käsittelyn jälkeen se tuli todella hyvin esille, mutta kyllä jo ennen sitäkin. Jaana-Kaisa epäili, että Prikan huono liikkuminen saattaa johtua siitäkin, että se on vaan tosi jumissa. Mutta mahdollista on, että oikea lonkka on löysempi kuin vasen, ja että myös polvissa ja/tai selässä on jotain poikkeavaa. Yksi mahdollisuus huonoon liikkeeseen on vielä jokin neurologinen juttu, mutta en sitä nyt halua edes ajatella. Prikka on menossa joulukuussa luustokuviin, jolloin kuvataan "koko paketti" ja pyydän tutkimaan polvetkin vielä kuvaamisen lisäksi tunnustellen.

Nyt ihan ensiksi Prikka hierotaan ensi viikolla. Jaana-Kaisa kehotti pitämään agilitysta taukoa luustokuviin asti. Katsotaan nyt, kuinka täydellistä taukoa me siitä pidetään, ainakin kepit jätetään nyt toistaiseksi pois. Jos jotain helppoja harjoituksia tehdään, niin tehdään sit matalilla rimoilla tai ilman rimoja. Kysyin, voidaanko käydä metsälenkeillä ja pyöräilemässä, niin toki voidaan. Metsälenkit on suositeltavia. Meidän metsälenkithän ei kyllä ole mitään kevyttä kävelyä, vaan ihan raskaita lenkkejä. Me kun ei kävellä mitään polkuja, joilta koirat saattaa välillä pyörähtää metsänkin puolella, vaan me kävellään umpimetsässä. Hieman mä huolestuin tuon käsittelyn jälkeen, mutta tässä muutaman päivän sulateltuani, enin säikähdys on ohitse. Katsotaanpa ihan rauhassa mitä tulevaisuus tuo, tiedollahan on tapana lisätä tuskaa, mutta joskus se vähentää.

Sunnuntaina käytiin Liinun kanssa kisaamassa 4 rataa Jyväskylässä, ja niistä kisoista ei kyllä ole paljon kerrottavaa. En ole ikinä vetänyt neljää niin huonoa rataa putkeen. Vikaa oli varmasti meissä molemmissa, mutta kyllä Liinu silti aikamoinen porsas oli! Se yritti joka kerta päästä radalle kun meitä edeltävä koirakko meni, vinkui ja vikisi ja haukkuikin. En saanut siihen kunnolla kontaktia. Se ei jäänyt lähtöön istumaan, vaan kahdella ekalla radalla mä jouduin sen palata komentamaan takaisin istumaan. Noh, se istahti takaisin, nousi ylös, komensin uudelleen. Kolmannella radalla se nousi jälleen ylös, ja mä aattelin että no katsotaan mitä tuleman pitää (ihan niinkun en tietäis!!!). Ja eihän siitä tullu mitään. Ei ne kaks ensimmäistäkään rataa olleet mistään kotoisin, mutta jotain kautta kuitenkin maaliin päästiin ja ekaa rataa lähes puolet virheittä. Kolmannelta radalta kävelin ulos ennen puolta väliä, kun Liinu säntäili kerta kaikkiaan joka suuntaan. Jos jossain olen hyvä, niin unohtamaan epäonnistumiset, koska en enää muistanut kotiin ajaessakaan, mitä kaikkia virheitä me tehtiin. Olin päättänyt saman tien nollata huonot radat. Kun ei ole videoitakaan, joilta katsoa omaa ohjausta ja oppia siitä, niin turhaa niitä muistikuvia on päässä pyöritellä.

Neljäs rata oli hypäri ja mietin, että menenkö ollenkaan. Rata oli kuitenkin kiva, joten päätin mennä. Liinu nousi taas lähdössä, ja joka kerta kun katsoin taakseni, se oli hiipinyt muutaman askelen lähemmäs. Fiksu ohjaaja olis jo tässä vaiheessa viheltänyt pelin poikki, mutta minä en vieläkään ollut fiksu ohjaaja... enkä pitänyt kiinni niistä kriteereistä (tälläkään radalla), joilla pääsee radalle. Alku oli hyppy-pituus-rengas -suora, jonka päähän menin ottamaan Liinun vastaan. Kun pääsin omaan lähtöpaikkaani, Liinu oli kävellyt niin lähelle ekaa estettä, että se oli käynnistänyt ajanoton... Niinpä eka rima tipahti. Tällä radalla tapahtui päivän ainoa positiivinen, Liinu aloitti kepit oikein! Ja kesti takanaleikkauksen. Se ei tosin millään pelastanut sitä tosiasiaa, että sen jälkeen hyllytettiin pari kertaa. Päästiin kuitenkin maaliin.

Kaiken tämän pohjustuksen jälkeen pääsen siihen, että olin sitten seuraavana päivänä viikkotreeneissä vain Liinun kanssa ja tein helpomman rataversion. Tarvittiin jotain hyvää fiilistä sen edellispäivän kisakatastrofin jälkeen. Ja sitä me saatiin! Rata tuntui helpolta, ja mentiin se 22 estettä virheittä. Hienosti pysyi lähdössä (totta kai treeneissä pysytään) ja pujotteli hyvin. Tekipäs muutenkin hyvää välillä tehdä jotain helpompaa ja suoraviivaisempaa, jossa toki ohjauskiemuroitakin oli, mutta ei mitään niin vaativaa kuin aiemmissa viikkotreeneissä tai kisoissa. Prikka ilmaisi selkeästi mielipiteensä kentän reunalla siitä, kun vain Liinu pääsi treenaamaan. Ensi viikolla ei pääse kumpikaan, koska myös Liinu hierotaan maanantaina.

Viikkotreenit #2

Maanantaina treenailtiin toiset viikkotreenit. Jälleen hyvällä fiiliksellä! Tästä tulee niin kiva (ja haastava!) syksy :) Jälleen oli radassa haastetta, oli mun mielestä vaikeampi rata kuin viime viikon. Eikä vähiten sen takia, että juosta sai kiitettävästi, mutta oli siinä radassa kyllä haastavia paikkojakin, vaikka mentiin "vain" 30 ensimmäistä estettä pätkissä.

Liinun kans välistävedot ja irtoamiset sujui hyvin, mutta sitten se kepeille hakeminen... Mä tiesin jo ennalta, että se tulee olemaan hankalaa. Varsinkin kun kepeille lähestyttiin pitkältä suoralta ja suorasta putkesta, ja keppien vieressä oli hyppyeste. Liinu kieri ja pyöri mua kohti eikä hakenut keppejä. Sitten se ei taipunut ekaan väliin pujottelemaan. Varmaan osatekijä on tuo liian pehmeä ja möyheä pohja, joka ei aina tarjoa oikein hyvää pitoa (tämä tulee olemaan kisoissa haaste, kun treenataan maneesissa, ja kisataan erilaisilla keinonurmilla). Noh, sitten kun saatiin taivuttua pujotteluun oikein (mutta ei osattu jatkaa siitä oikein), niin seuraavaksi alkoi se hyppyesteen hyppiminen ennen keppejä. Aivan väkisin. Hypyn kautta kepeille. Laitettiin hyppyeste niin, että sen siivekkeet oli ihan limittäin kuten säilytyksessä, ja silti Liinu kiersi sen systeemin ennen keppejä. Vaikka kannettiin koko este kokonaan pois paikalta, niin se kävi kiertelemässä siinä tyhjässä kohdassa, että missä se hänen hyppy on joka pitää tehä ennen keppejä?! Aivan uskomaton eläin. Ei se vaan osaa hakea keppejä varmasti. Ei kerta kaikkiaan. Ja mä en osaa lähettää sitä oikein pujottelemaan. Sitten kun me vaan yhdessä ajaudutaan kepeille niin ne onskaa. Eli kun mä olen niin ajoissa ettei tarvi kysellä, eikä liioin ajatella omilla aivoilla, niin kaikki menee hyvin. Mutta jos en ole ajoissa, ja jos Liinu joutuu ajattelemaan omilla aivoilla, niin lopputulos on yleensä jotain aivan ihme juttuja. Ihana töllykkä se on :) Pitäähän "täydellisessä" koirassa joku heikkouskin olla. Ja yhä selvemmin huomaa, että se on pujottelun aloitus.

Hienosti me jaksettiin vetää, vaikka sunnuntaina oli hikoiltu ja pistetty läskiä luonnon kiertokulkuun oikein urakalla. Puomin jälkeen oli 6 hypyn pätkä, jota en tiennyt että miten mä siitäkin selviän. Ensinnäkään Liinu ei reagoinut ekalla hypyllä valssiin kovin terävästi, mutta toisella kääntyi hyvin. Sitä ihmeteltiin, että miten se nyt ei käänny. Sitten oli ehkä radan haastavin kohta, jossa kokeiltiin vaikka ja mitä. Sokkari, valssi, välistäveto, päällejuoksu, takanaleikkaus, poispäinkääntö, kaikkea mahdollista. Aina vaan koiran pää pyöri ja se kyseli että mitä-mitä-mihin-sitte?! Ei kai se raukka voi edetä kun ei kerta kaikkiaan tiedä suuntaa, koska kukaan ei sitä kerro! Liinu oli jopa niin hukassa mun seuraavasta suunnasta, ettei se tehnyt itsenäisestikään mitään ratkaisuja! Kauheaa katottavaa tuollanen. Kunnes sitten keksin väkertää kolme valssia ja kaks takaakierto-päällejuoksua peräkkäin. Joka esteellä tapahtui jotain. Huh huh! Ja estevälit tosiaan oli ihan kohtuulliset niin, ettei se mitään pikkupiperrystä ollut nähnytkään. Selvittiin! Ajatella, koko ajan koiran edellä :D

Prikan kans sitten periaatteessa ihan samaa rataa, mutta lyhyissä pätkissä ja apupalkkaajan palkkaamana. Huippua, kun on apupalkkaaja. Prikkaan saatiin jo paremmin vauhtia ja etenemistä verrattuna viime viikkoon. Se oli tieten pikkasen viikon aikana miettinyt asiaa ja todennut että kun vaan tykittää menemään, niin jossain odottaa palkkakippo. Vähän se ajatus harhaili Prikallakin, mutta aika kivoja pätkiä tehtiin kuitenkin. Ja muutamat kepit, täysin oikein! Jes! Me käytiin lauantaina kentällä vielä kerran (ennen esteiden siirtoa sisälle) tekemässä keppitreeniä. Laitoin aluksi 6 keppiä ja tehtiin ihan muutama kerta niin. Sit laitoin koko sarjan ja taas muutama hyvä toisto. Siihen lopetus. Eilen oli sit ihan hyviä kepittelyjä. Prikan treeneihin olin tosi tyytyväinen, se meni saman 30 estettä kuin Liinu, osittain jopa paremmin (koska on hitaampi...).

Jos tuossa maneesin turvep**** pohjassa on jotain hyvää, niin se ettei siinä juoksemisen jälkeen ole jalat kipeät koska pohja on niin pehmeä ja joustava. Raskashan se on juosta kun mikä, mutta kasvaapa kunto. Tosin kunto tulee kasvamaan väkisellä kahden koiran kans ratareeniä tehdessä. Se vaan, että kun koira tottuu treenaamaan tuolla pohjalla, niin keinonurmi tuntuu aika erilaiselta. Tietty kokenut koira kyllä tottuu kisoissa äkkiä erilaiseen pohjaan. Ja olishan sitä kotona vähemmän jälkipyykkiä kun olis siistimpi pohjamatsku.

Viikkotreenit alkoi!

Meidän pikkuseurassa on vakkariharrastajille tänä syksynä viikkotreenit tarjolla, ja mä tietysti ilmoitin molemmat koirat mukaan. Ne ei ole varsinaisesti ohjatut treenit, mutta rataa kuitenkin on tarjolla ja joku joka voi toimia apupalkkaajana ja vähän silmäparina :) Ja mä oon niiiin fiiliksissä! :) En ole pahemmin aiemmin treenannut säännöllisesti ryhmässä, mutta nyt tämä treenisysteemi (sopivan haastava rata, jonka on suunnitellut joku jolla on jotain ideaa siihen treeniin) tuntuu tosi mukavalta vaihtelulta. Ransun kans oltiin muutama viikko aikoinaan edellisen seuran ryhmässä kesäkauden lopussa, kun tultiin kesken kauden seuraan mukaan. Sit muistaakseni Liinu oli jonkin aikaa jossain treeniryhmässä, mutta mä taisin jättäytyä siitä pois... Silloin olisin kaivannut sen kans tukea ja apua, jota en ryhmästä saanut. Nyt tilanne on vähän toinen.

Treenit on maanantai-iltaisin ja koska mä oon iltakukkuja niin mulle sopii hyvin treenata 19.30-21. Liinun kans se on sellaista hyvää ja sopivan haastavaa ratatreeniä, jossa joutui jo heti ekalla kerralla tekemisiin Liinun haastavan ohjaamisen kanssa. Liinuhan on sillä tavalla helppo ohjata, että se tekee justiinsa sen mitä sille näyttää. Se vaan että se lukee niin pieniä eleitä, ettei niitä itse edes huomaa eikä välttämättä pysty vauhdissa hallitsemaan itseään heti tarpeeksi hyvin. Tarkkana pitää siis olla, se ei anna kyllä yhtään anteeksi, ei sitten yhtään. Onhan sillä ne hetkensä, ettei se kuuntele koska mielestään tietää paremmin, varsinkin jos tehdään sama kohta useamman kerran. Mutta muuten ei vauhtia ja itsenäisyyttä puutu, ohjaajalta vaan vaaditaan huimaa tarkkuutta. Kepeille hakeminen oli haastavaa, niitä se ei osaa hakea suullisella käskyllä jos pitäis edetä mun edelle.

Prikan kans tehtiin sitten periaatteessa samaa rataa, mutta muutaman esteen pätkissä ja sillai helpotettuna, ettei tehty takaakiertoja ja muuta vänkäämistä. Välillä sen piti vähän säästellä vauhdin kanssa, mutta välillä meni melko ok. Palkkaaja oli mielenkiintoisempi kuin palkka :D Nyt oli kyllä vähän huonot treeninamitkin, joten panostetaan siihen ens viikolla enempi. Kepit tehtiin kerran hyvin, niiden kans ollaan menty taas vaihteeksi takapakkia.

Oon käyny pari kertaa kentällä tekemässä, ja välillä menee hyvin ja virheittä, välillä taas hakee ekaan väliin tai ehkä pujottelee vielä toisenkin, mutta sitten pysähtyy ja on ihan lamaantunut. Ei ollut ohjureiden takaisin laitosta apua. En ole sitä ikinä moittinut kehnosta suorituksesta, vaan ottanut aina vaan mahdollisimman eleettömästi tai iloisesti uudelleen. Prikka vaan on sellainen että se lukee mun mielentilaa tosi tarkasti ja ottaa siitä itseensä todella herkästi. Eikä itse asiassa kaikissa asioissa, kontakteilla sille kestää huomauttaa karkaamisesta tmv. mutta ei puhettakaan että kepeillä vois mennä ihmettelemään että mites sä nyt noin... Sillä ei ole kepeillä oikein itsevarmuutta. Laitoin sitten vaan 6 keppiä ja niillä tehtiin muutama toisto, niin silloin meni hyvin. Prikka raukka jotenkin masentuu 12 kepistä :( Noh, jospa se siitä.

Innolla ens maanantaita odotellen :)

Niinun agikoulutusviikonloppu

Niina-Liina Linna saapui Kokkolaan kouluttamaan pari viikkoa sitten (hyvin on blogi ajantasalla...) ja olin ilmoittanut molemmat koirat mukaan. Liinun molemmille päiville ja Prikan lauantaille. Odotin koulutusta innolla, koska Prikan kans ei vielä tiedä miten se missäkin toimii. Siihen kaveriin pitää saada vauhtia lisää. Taitoahan sillä on ihan kohtalaisesti, mutta se temperamentti ja vauhti, mikä sillä muualla on, pitää herättää agilityssa eloon. Liinun kans agility nyt vaan on kivointa maailmassa :) Se on niin taitava, että sen kans on ilo mennä kokeilemaan kaikkea haastavaa. Kun ne haasteet on mulle, koira tekee kaiken mitä siltä pyytää ja keksii kikkailla.

Ekan kierroksen lauantaina vedin Prikalla. Ajattelin, että on mulle helpompaa ja koiralle reilumpaa, kun otan sen vähemmän osaavan koiran ensin. Prikan kanssahan vois hölkötellä menemään vaikka miten pitkästi suht virheittä, mutta lajissa jossa nopeus on tärkeässä osassa, sellaisesta treenistä ei ole jatkon kannalta hyötyä. Ei pelkkä varmuus, vaan myös vauhti. Kyllähän Prikkakin välillä irtoilee ja tekee odottamattomia asioita, mutta enimmäkseen se oli ensin aika tiiviisti mun ohjauksessa kiinni. Mun oli helppo ehtiä tekemään sen kans asioita, koska oon tottunut Liinun vauhtiin, ja Prikka on siihen verrattuna traktori. Kesän aikana ollaan tehty parien möllikisojen lisäksi pari kertaa ratareeniä, eli kaiken kaikkiaankin Prikka on tehnyt sitä aivan liian vähän. On keskitytty kesän ajan treenaamaan yksittäisiä esteitä, eli lähinnä keppejä ja kontakteja. Ratatreenin tekeminen on rasittavaa yksin, kun mulla ei enää nykyisin ole kepoa. Liinun kans tehtiin aikanaan namikipon kanssa etenemistreeniä ja vaikka mitä, mutta eipä ole nyt pystynyt tekemään Prikan kanssa. Tiedän itsekin, että olis pitänyt tehdä. Sama tuli esille Niinun koulutuksessa.

Prikka teki radalla tosi hyvän puomin, siis nopean ja pysähtyi hienosti kontaktille. Niinu katsoi pari kertaa sen ratapätkän ja kysyi sitten multa, että miten mä olen opettanut tuon puomin. Kerroin miten, ja Niinu sanoi että tuota tapaa pitää nyt alkaa käyttämään muuallakin ratapätkää tehdessä, koska saan sillä koiraan vauhtia. Prikkahan kyllä leikkii ja taistelee lelusta, mutta ei nyt erityisen hyvin sillai palkkaudu. Ruoka on sille tärkeämpi, mutta se, että joudun yksin treenatessa paljon palkkaamaan kädestä, ei kasvata estehakuisuutta ja halua edetä. Ei voi sanoa, että se olis kädessä kiinni, olen sen kyllä opettanut itse miettimään esteille hakeutumista. Mutta sen verran se odottaa palkkaa kädestä, ettei vauhtia ole. Tehtiin sitten lyhyitä, muutaman esteen pätkiä niin että Niinu oli apupalkkaajana kipon kanssa. Johan alkoi Pipanaan tulla vauhtia. Tehtiin muutama aika hyväkin pätkä, jossa sain oikeasti juosta ihan kunnolla. Niinu sanoi ääneen sen, mitä itsekin ajattelin: tämä pitää nyt "myydä" sille ratatreenissäkin niin vauhtia varmaan alkaa tulla. Onneksi meillä alkaa nyt ryhmätreenit maanantaisin seuraavat 2,5kk, joten mulla on siellä a) ratatreeni ja b) apupalkkaaja! Niinun mielestä oon hyvin tähän mennessä opettanut Prikkaa ja saan siitä vielä loistavan agikoiran, mutta se säpäkkyys pitää siihen kaivaa esille. Prikassa ei lisäksi ole agilityssa sitä samaa röyhkeyttä ja itsevarmuutta, joka Liinussa on ollut heti.

Liinun kans treenit olikin sitten aivan eri menoa. Ei tarvinnut paljon typyhypylle sanoa että saat edetäkin... Tahkottiin yhtä kohtaa aivan liian kauan. Siis kun ohjaaja oli niin surkea koko ajan, niin harmitti kun Liinu joutui tekemään toistoja toiston perään. Liinulla on tosin niin uskomaton moottori tuohon hommaan, että se tekis loputtomasti. Ja antoi joka kerta mun huolimattomuudesta palautteen suorittamalla "vääriä" esteitä tai väärään suuntaan. Sitten kun homma sujui, niin olihan se upeaa mennä ja olishan sitä ollut upeaa katsella videolta. Saatiin lauantainakin ihan hyvä treeni sen kans tehtyä, ohjaaja kun olis osannut nopeammin kääntää varpaita oikeaan suuntaan ja liikkua oikean suuntaisesti muutenkin, niin koira olis saanut heti mennä paukuttaa kunnolla.

Sunnuntain treenirata oli mielenkiintoinen, ja siinä oli muutamia kohtia joihin oli periaatteessa monta ohjausvaihtoehtoa, mutta kun niitä sitten Niinun kanssa pohdittiin, niin kyllä sieltä nousi yleensä yksi valinta ylitse muiden: se, etten voi olla koko ajan koiran edellä vaan mun on osattava olla edellä, ottaa haltuun ja päästää koira ohi niin, että se pystyy jatkamaan koko ajan kovaa vauhtia ja etenemään parasta mahdollista linjaa. Sunnuntaina päästiin päälle 40 esteen rata loppuun asti. Liinu teki aivan huikeita kepittelyjä, hienoja kontakteja ja itsenäisesti muutenkin töitä. Ja lujaa. Se on oikeasti kyllä niin huikea ettei mulla sanat riitä. Agilityssa kun mennään täysillä yhteen ja luetaan toisiamme täydellisesti, niin se ei ole mitään karvakoirien hilipatipippaata vaan tosimeininkiä :) Liinulla vaan kisatilanne kuumentaa melko lailla ja mun alitajuinen jännitys (vaikken koe enää pahemmin normi kisoissa jännittäväni startteja) vaikuttaa niin, ettei se meno ole yhtä saumattoman tuntuista ja näköistä kuin treeneissä parhaimmillaan on. Pitäneekö oikeasti alkaa myöntää, että jonkinlainen mentaalivalmennus vois olla paikallaan ohjaajalle? Sillä varmaan sais vaikutettua koirankin mentaalipuoleen ihan huomaamatta?

Viikonloppu oli jälleen kerran antoisa, Liinun kanssakin tuli hyvää treeniä ja muistutusta taas siitä omasta roolista tarkasti ohjattavan nopean koiran kanssa. Taitoa ei koirasta puutu, ihan uskomatonta että siitä on tullutkin niin hyvä näissä käsissä. Ohjaaja vaan ei aina ole koiransa arvoinen... Prikka on vielä ihan keskeneräinen ja töitä on tehtäväksi. Mutta siitä tulee makea kaveri, kunhan siihen saadaan vauhtia ja sitä oikeanlaista paloa tuohon hommaan. Prikkahan on luonteeltaan ainakin yhtä tomera kuin Liinu, joten itsevarmuutta lisää niin eiköhän senkin kanssa saa vielä juosta...

Liinu on muuten nyt vahvistettu Kennelliitossa SUOMEN AGILITYVALIOKSI! :)

Rukan Roihurallit 2.-4.9.

Viime viikonloppuna mulla oli neljän päivän vapaa, jonka olin päättänyt viettää Rukalla Roihuralleissa. Ajelin perjantaina alkuillasta Kuusamoon, tuttuun paikkaan Oulangan kansallispuiston leirintäalueelle. Se tulis olemaan muutaman päivän meidän tukikohta. Perjantai-iltana ei oikeastaan sitten tehtykään muuta kuin kannettiin tavarat kämppään ja asetuttiin taloksi. (Postauksen agikuvat Jukka Kärki.)

 

Lauantaina oli sit tiedossa 2 rataa. Roihuralleissa oli Eija ja Tomas Berglund tuomareina. Eijan radoilla olen ollut aiemminkin, Tomaksen radoilla en - häntä vastaan kylläkin kisannut useamman kerran. Eka rata oli todella sujuva ja vauhdikas hypäri, ei kyllä 3lk tasoinen rata minusta. Noh, se ja sama, sillä oli hyvä aloittaa kisaviikonloppu ja tekaista viimeinen puuttuva SM-nolla :) Liinulla on nyt siis SM-nollat tuplaa myöten kasassa! Saadaan kisata ens kevääseen asti nautiskellen ja itseämme haastaen. Ei ole odotuksia serteistä tai paineita nollien keruusta, joten mikäs sen parempi tilanne!

Lauantain toka rata olikin sitten haastava, vajaa 100 koiraa sitä yhteensä kaikissa säkäluokissa lähti suorittamaan, ja muistaakseni n. 90 kertaa sai Eija ristiä kätensä. Että olihan se sitten aika hankala rata säkäluokasta riippumatta. Ihan kiva rata se kyllä oli, ja harmittaa kun ei siinä itsekään onnistunut. Tuon eka radan jälkeen kepeille oli haastavia vientejä muilla kolmella radalla, ja niin oli tälläkin. En muista tästä radasta muuta kuin että se oli haastava :P Hyllytettiin.

 

Lauantai-iltapäivänä käytiin kävelemässä 5km mittainen Rytisuon luontopolku. Mulla oli flunssa päällä, joten tuntui että mä kuolen sinne polulle. Kyllä voi viedä voimattomaksi olon yks pahanen flunssa ja hapenottokyvyn heikoksi. Koirat tykkäsi uusista maisemista ja kun ei tarvinnut tasamaita tallustella. Sopiva palauttelulenkki Liinullekin.

Sunnuntaina sit 2 rataa myös. Eka radalta saatiin 10 ja yliaikaa. Kepeille oli vauhdikas vienti, pituudelta suoraan kohti avokulmaa. Mä päätin että laitan Liinun hakemaan kepit itse, ja harjoitellaan jälleen takanaleikkausta kepeillä. Tuohon radalle sopi hyvin vaihtaa puolta keppien alussa. Olishan sen voinut käydä niistämässäkin kepeille, mutta sitten puolen vaihtaminen keppien alussa olis ollut hölmöä ja jos koira olis kestänytkin sen, niin ei se kuitenkaan montaa sekuntia niitä keppejä pujottele ja olisin ollu jatkossa myöhässä. Liinu otti sitten kiellon kun ei taipunut 2-väliin. Aloitti muistaakseni oikein. Laitoin uudelleen kepeille ja leikkasin takana - onnistui! Sitten keppien jälkeen takaakiertohyppy oli viistosti, ja Liinu otti toisen kiellon kun juoksi riman ohi. Loppurata olikin sitten vauhdikasta ja sujuvaa menoa.

Sunnuntain viimeinen rata olis ollut ihan mentävissä, kun vaan olis saanut onnistuneen aloituksen pujotteluun. Jälleen sai harjoitella takanaleikkaamista. Laitoin umpikulmaan ja Liinu aloitti kepit oikein, mutta jokin rytmivika siinä tuli ja otin pois kepeiltä. Siinä uuteen yritykseen kutsuessa Liinu bongasi putken ja mun kutsusta huolimatta ehti käydä vähän kahisemassa siinä putken suulla. HYL. Laitoin kepeille, leikkasin takana ja leijeröin hypyn, mikä ei kuulunut alkuperäiseen suunnitelmaan ja hyvä ettei kuulunutkaan koska sain sitten leijeröinnin takia Liinun hakemaan toiseen ansaputkeen. Ei muuta kuin matka jatkui ja loppurata vauhdikkaasti ja puhtaasti, kontaktit hyvin tehden.

Ihan siistiä menoa se oli aika lailla joka radalla. Ollaan löydetty se oma tyyli, joka tuntuu meille molemmille sopivalta ja se tunne siitä "meidän kielestä" on koukuttava. Nyt vielä viides kisaviikonloppu putkeen tulevana vkl, kun kisataan Keski-Pohjanmaan piirinmestaruuksista. Sitten ois tarkoitus kouluttautua vähän välillä molempien tyttöjen kanssa.

Sunnuntaina käytiin kisojen jälkeen kiertämässä Kiutakönkään maisemissa Hiiden hurmos-lenkki, 5km sekin. Ihan sopiva lenksu kisojen jälkeen. Illalla koirat oli aika väsyneitä.

Maanantaina nukuttiinkin sitten pitkään, pakattiin auto ja lähdettiin pohjoista kohti. Niin, haettiin vähän Sallasta vauhtia ja käytiin ihastelemassa Oulangan kanjonia. Lenkin nimi oli Kanjonin kurkkaus, 6km. Kivoja nousuja ja maaston vaihteluita. Upea oli kanjonikin. Lopussa päästin hetkeksi koirat irti että saavat juosta omaa vauhtiaan paikat auki, kun kyllähän se  hihnassa kulkeminen on silti vähän sellaista hidasvauhtista. Alussa koirat kiskoi innoissaan, lopussa alkoi niitäkin jo väsyttämään. Ottaa ne nousut ja laskut ja portaiden kapuamiset niitäkin voimille. Noh, vähän aikaa ne siinä juoksenteli ja nuuskutteli ihan lähellä, kunnes Liinu nappasi jonkun hyvän jäljen. Sinne katosi horisonttiin molemmat. Mä aattelin luottavaisena että ei ne paimenet kauas lähde, että tekee ne tuota kotonakin kun saavat jonku jäniksen tai ketun jäljen nokkaan. Niin joo, täällä on kyllä niitä porojakin... Kohta kuului aivan kummallinen kiljahtelu ja räyhääminen. Mä aattelin että nonni, nyt se on sitte bongannu jonku toisen koiran kans kulkijan, kun se ääni vaan jatkui. Prikka tuli siinä vaiheessa mun luo takaisin ja otin sen kiinni. Kovasti sekin ois ollu vielä menoillaan. Huusin kerran, pari Liinua nimeltä kun haukku oli hiljentynyt. Hetken päästä mäen nyppylän takaa juoksee poro suoraan meitä kohti. Se juoksi parinkymmenen metrin päästä ohi, ja kohta sieltä tulee Liinu nokka maassa perässä. Että se sitten ajoi ihan äänen kanssa poroa! Ja ajatteli, että tuonpa sen mammalle... voi Liinu. Liinu oli aivan muissa maailmoissa. Joka on nähnyt ajokoiran olemuksen ja käytöksen kun se haistaa jäljet ja etsii mihin päin ne jatkuu, niin Liinun olemus oli sellainen samanlainen. Tuli se hyvin kutsusta luo, mutta kiskoi hihnassa joka suuntaan. Mä en meinannu saada siihen edes kontaktia. Sitten tajusin että se kiljahtelu oli kans vähän samanlaista kuin ajokoiralla kun se saa "perslähöt" ja ajo alkaa. Liinu vaan antoi sitä ääntä vain alussa, toisin kuin ajokoira. Mutta eihän se mikään ajokoira olekaan. Silti on kyllä aika jännä fiilis huomata, miten sieltä paimenkoirastakin löytyy niitä samoja käyttäytymismalleja kuin metsästykseen jalostetusta koirastakin.

Mun ottama kuva riippusillalta.

  

Sitten lähdettiin kotimatkalle, tuossa 5-tien varressa on kauniit maisemat, niitähän ihastelin jo silloin kesällä pohjoiseen mennessä. Nyt ajoin Kuusamoon eri kautta, mutta takaisin tulin kyllä ehdottomasti tuota "maisemareittiä".

Schapeja oli kokoontunut enemmänkin Kuusamoon, yhteensä 12kpl, joista 7 kisaavia. Kaikki tyttöjä :)

 

Prikka kävi muuten treenaamassa tällä viikolla keppejä ja heitettiin loput ohjurit pois. Ihan ei kaikki toistot onnistuneet, mutta hyviäkin vetoja saatiin. Tältä se sitten näytti:

Pidennettyjä koiraharrastusviikonloppuja

Mulla on pidennettyjä vapaita viikonloppuja, ja mitenkäs muutenkaan ne menis kun koirajutuissa... Lauantaina 20.8. Liinun kans Kajaanin agikisoissa, sunnuntaina Prikan kans Kokkolassa näyttelyssä, maanantaina molempien kans agitreeneissä. Seuraavana viikonloppuna kotikisat Ylivieskassa.

Liinu Kajaanin agikisoissa

Sää ei sitten näyttänyt olevan suosiollinen, koska eka radan aikaan sateli hienokseltaan vettä. Vähän aiemmin tuli enemmän sadetta, joten kenttä kastui. Hyvässä kunnossa se silti oli, mutta Liinun mielestä kontakteja ei voi (tarvi??) tulla alas asti. Tuomarina Minna Väyrynen ja olin ilmonnut vain agiradoille. Radat oli tosi mukavia, ei kylläkään turhan helppoja!

Eka rata lähti ihan hyvin käyntiin, mutta sit A-esteellä (olikohan 5. este) otin ennakkoa enkä sit katsonut, mihin asti Liinu lopen tuli A:ta alas ja vapautin. Voi hitto mulla kiehahti kun näin silmänurkasta tuomarin nostavan käden kontaktivirheen merkiksi! No menihän sitä reilut 3,5v ennen ensimmäistä kontaktivirhettä Liinun kanssa, joten kyllähän se sapetti. Kun koira osaa kontaktit, ja sitten ei voi kelin takia niitä ottaa! Ja sitten ohjaaja vielä tietää tämän temppuilun eikä varmista asiaa. Muuten tehtiin puhdas rata ja ilman kontaktivirhettä aika ois riittänyt toiseksi. Noh, oltiin me sillä vitosellakin kolmansia :P

Toka radalla keli oli kirkastunut selvästi eikä sateesta ollut tietoakaan. Liinu oli liian kierroksilla. Se pysyi kyllä lähdössä, mutta haukahti lähtiessään radalle, joten se oli kuin ilmoitus että "täältä tulee Liinu ja tekee mitä tahtoo!". Niinpä hyllytettiin ekan kerran nelosesteellä. Kun oli hylsy alla, niin oli hyvä vaatia tekemään kontaktit kunnolla. Ja Liinuhan tekikin keinun ja puomin hienosti. Mitä nyt siellä välillä vähän otettiin kieltoa ja lisää hylsyä. A-este oli viimeisenä kontaktiesteenä ja Liinu tuli hyvin loppuun asti. Kehuin sitä ja se varasti. Ärähdin sille ja se palasi samantien takaisin kontaktille... Vapautin ja oli tarkoitus jatkaa rata loppuun, mutta kun ei koira ole hanskassa niin siitä mitään tullu. Liinu roivi keppien puoliväliin aloituksen, joten kävelin tyynen rauhallisena maaliin. Liinu vikisi ja kieppui ympärillä. En sanonut sille mitään, otin vaan kiinni ja kävelin autolle. Koko ajan se oli aivan villinä ja innoissaan, uskoi vielä autollakin tehneensä maailman parhaan radan... Juotin sen ja lähdettiin jähylenkille. Sinne lähtiessä - kun olin edelleenkin vaiti ja viilipyttynä - se vasta alkoi rauhoittua niiltä kierroksiltaan. Välillä kun huomaa että Liinulla lähtee kierrokset nousemaan ennen radalle lähtöä, tekis mieli olla lähtemättä ollenkaan, koska tietää ettei siitä mitään tule. Koira ei vaan tule pysymään hyppysissä.

Liian hyvinhän se olis ollutkin, jos neljistä peräkkäisistä kisoista olis SM-nollat saatu kasaan ;)

Prikka Kokkolan ryhmiksessä 21.8.

Ilmoitin Prikan ryhmänäyttelyyn, ajatuksella ollaan tyytyväisiä jos saadaan H niinkuin Hyvä Harrastuskoira. Prikalla on lievä yläpurenta, ei paha, mutta muutaman millin lyhyempi alaleuka. Ei erotu normaalisti ollenkaan. Siinä näyttelypaikkaa kohti ajaessa sanoin Tomille, että mä melkein tiedän mikä se arvostelu tulee olemaan: "koiralla on yläpurenta, se on liian pieni, se on liian kevytrakenteinen, se on liian kapea ja sillä on ahtaat takaliikkeet, mutta liikkuu nätisti ja on iloinen".

Oltiin hyvissä ajoin näyttelypaikalla ja seurasin muita kehiä. Tuomari jakeli paljon erinomaisia ja sertejä ropisi. Joltain rodun "x" omistajalta se kysyi suunnilleen, mitä tämä haluaa/tarvitsee. Muutenkin tuntui olevan huumorimiehiä tuo Jari Laakso.

Tuli sitten meidän vuoro ja Prikkahan ei osaa seistä kehässä ollenkaan. Juostahan se osaa, vaikka pomppis ja laukkais kyllä mieluummin. Tuomari kävi meidät tervehtimässä ja tehtiin kierros. Me oltiin ensin kahdesta junnunartusta arvosteluvuorossa ja tuomari kyykistyi Prikan eteen. Prikka kiipesi heti tuomarin syliin häntä heiluen ja nuoli kädet ja kaikki. Tuomari katsoi siinä heti purennan ja kysyi monta kertaa, että "onko tämä purenta ollut aina tällainen?" "onko se muuttunut yhtään kasvun aikana mihinkään suuntaan?" "onko alaleuka yhtään pidentynyt luovutusiästä?" Mä jokaiseen kysymykseen toistelin että ei ole. Sit tuomari kysyi "harrastatko sä tän kanssa jotain?" Mä vastasin että agilitya ja paimennusta. Jari nyökkäsi ja pyysi menemään ympäri ja edestakas. Sit koitettiin siinä seistä arvostelussa, noh, jouduin koko ajan nostattamaan Prikan uudelleen seisomaan. Prikka oli koko ajan entistä enemmän sitä mieltä, että tämä ei ole kivaa enkä varmana seiso. Kyllä se ihan hyväntuulinen oli ja heilutteli häntää, mutta ilmeestä näki että onks oikeesti pakko.

Sit saatiin arvostelu: "tämä koira saa hyvän!" Jes! Jari tuli mua puhuttamaan ja sanoi että valitettavasti hän joutuu purennan takia laskemaan arvosanaa. Hänen mielestä joku tuomari vois antaa hylsyä, mutta hän antaa sen H:n että saan koirasta valion. Oli kovasti asiasta pahoillaan ja sanoi että tämä on varmasti sulle hyvä harrastuskoira, kun Prikka siinä heilui meidän ympärillä. No niinhän se onkin. Mä sanoin hymyssä suin että "tämä kuule riittää meille vallan mainiosti!" Ja tarkoitin myös, että se oli sitten Prikan ensimmäinen ja viimeinen näyttely. Tunsin muun näyttelyporukan kummastuneet ilmeet itsessäni, miten joku on niin iloinen Hyvästä :D

Arvostelu oli sitten loppujen lopuksi tällainen:

"15kk. Riittävän voimakas. Riittävät mutta tasapainoiset kulmaukset. Runko voisi olla täyteläisempi. Ylälinjassa hiukka pehmeyttä. Pää voisi olla voimakkaampi. Valitettavasti yläpurenta. Hyvät sivuliikkeet. Eestaas liikkeessä kapeutta. Hyvä karvapeite."

Niin, mä kun en niistä "täyteläisistä" koirista tykkää, joita kai nätisti kutsutaan "riittävän rungonvahvuuden omaaviksi". Mä tykkään - varsinkin harrastamaani lajia silmällä pitäen - että koira on kevytrakenteinen ja hoikassa kunnossa. Ylälinjassa pehmeyttä? Nuorella koiralla kuulemma tavallista. Prikalla on siro pää, mutta sehän on muutenkin pieni ja siro narttu. Ja kun katsoi schapejen rop-kehää, niin kehässä oli mun silmään kaks narttua... ja se uros voitti... Uroksen pitäis olla uroksen näköinen! Prikallahan on nätit ja kevyet liikkeet kyllä, kapearunkoisella koiralla liikkeet kai väistämättä on aika kapeat..?
Mutta hei, ei moitittu liian pieneksi! Harmi, kun Prikan iloisesta luonteesta ei ollut mitään mainintaa :(

Ylivieskan agikisat 27.8. ja Prikan keppitreenit

Lauantaiksi sattuikin sitten melkoinen keli. Kovaa tuulta ja vielä kovempia tuulenpuuskia ja tietenkin vesisadetta! Oikein meidän lempparikeli taas. Onneksi medi3 aikaan oli ihan mukava sää, joten sen puolesta olosuhteet oli kuitenkin meidän puolella. Tuloksilla ei silti juuri juhlittu: 2x HYL. Eka HYL-rata oli hyvä, harmillisesti mun takanaleikkausidea ei toiminut ja Liinu otti ensin kiellon ja sitten hyppäsi hypyn vielä takaisinpäin. Mutta yksi ilonaihe oli se, että Liinu kesti umpikulmaan kepeille lähetyksen ja siihen mun takanaleikkauksen. Eka yrittämällä! Sitten vielä leijeröin kepeillä yhden hypyn, ja silti pujotteli loppuun. Se oli myös hyvä onnistuminen, vaikka sen jälkeen loppurata vähän oikaistiinkin. Toka rata oli sitten sellainen hylsyrata, että ei ole paljon jälkipolville kaunista kerrottavaa. Liinu oli "vähän" villi. Ja se siitä.

Eka rata on osittain videolla:



Tässäpä toka rata viihdykkeeksi:



Seuraavana päivänä käytiin Prikan kanssa kentällä tekemässä keppitreeniä. Wautsi wau mikä pikkutypy! Saatiin edellisellä kerralla poistettu ja virheiden takia takaisin laitettu ohjuri pois, ja sen lisäksi yksi uusi ohjuri pois. Jäljellä oli enää kaks ohjuria molemmissa päissä. Hyvin pujotteli. Viikolla käytiin sit toinen kerta tekemässä keppejä, ja otin alusta pois toisen ohjurin. Jälleen sujui hyvin. Olin niin ylpeä tuosta pipanasta! Se hakee kyllä aika makeesti kepit, ja oon harjoitellut sen kans häiriötäkin niin että leikkailen takana. Eri kulmat, myös vaikeammat avokulmat, on koitettu ottaa alusta asti mukaan. Suoraa lähestymistä on varmaan harjoiteltu kaikista vähiten... Mun tavoitteena oli Prikalle itsenäisemmät kepit kuin Liinulle, siis että oppisi hakemaan ne varmemmin kuin Liinu. Ainakin toistaiseksi näyttäis (ohjureita kun vielä on mukana) lupaavalta. Liinun pujottelu on parantunut, kun sitä on treenattu, mutta aloituksissa tulee edelleen luvattoman paljon virheitä. Sen aloituksen jälkeen se kyllä kestää nykyään aika hyvin mun puolen vaihdot myös takana, sokkarit keppien jälkeenhän on ollut ok jo pitkään. Treeniätreeniä, molemmille.