Prikan pikku treenejä

Muutama rivi pitää kirjoitella ihan itsellekin ylös, mitä on Prikan kanssa touhuiltu aksan parissa. Tällä viikolla korkattiin kenttäkausi, niillä kaikilla kolmella esteellä jotka siellä vasta on. Rengasta harjoiteltiin - olikohan se tiistaina - ekan kerran. Kohtuu hyvin se neidiltä sujui, Prikka meni reippaasti renkaan läpi kun ensin vähän hoksasi ideaa. Sain olla kiikuttamassa palkkakippoa renkaan puolelta toiselle ihan yhtenään.

 

Toisena harjoiteltiin A-estettä ja puomia. Molemmat namikipon kanssa oikein hyvin. Ne laittoi Liinun kanssa leikiksi A:n harjalla heti kun selkäni käänsin, kumarruin vaan ottamaan hihnaa maasta että laitan Liinun kiinni, niin seuraavaksi kuulen kynsien rapinaa A-esteeltä. Voi elämä, sarjassamme "koirani on aina hallitusti ja hallinnassa agikentällä". Liinukin teki sitten omalla vuorollaan muutamat kontaktit, ettei sen ihan tarvi vaan tyytyä katselemaan (ja ohjaaja sai nauttia upeasti osaavasta koirasta, joka toimii kuin ajatus). Prikka teki vielä kontaktien jälkeen uuden kierroksen rengasta. Ihan hyvin meni, vielä ei tosin renkaan läpi lähetykset lähteneet sujumaan, mutta mehän tehtiin koko estettä vasta ekan kerran.

Pihalla on treenailtu sillä yhdellä hypyllä asioita, lähinnä käännöksiä ja sitten sylkkäreitä ja poispäinkääntöjä. Ne on Prikasta kivoja, ja se tekee niihin usein sellaisen pompahduksen siinä käännöksen yhteydessä. Osasyy on varmasti myös mun nopea ohjausliike, mutta kun se nyt on sellainen eikä muuksi näy muuttuvan, niin saa sitten Prikka(kin) oppia sen sellaisena lukemaan. Lisäksi tehtiin muutama niisto, ne sujuu ihan hyvin. Liinun kans tehtiin päällejuoksuja, Prikankin kans oli tarkoitus mutta meidän treenit siinä sitten keskeytyi.

Torstaina menin uudelleen kentälle (ajatella, jo kolmas kerta aksaa tällä viikolla) ja tehtiin rengasta toisen kerran. Päästiin jatkamaan lähes suoraan siitä mihin jäätiin tiistaina. Kokeilin muutamia lähetyksiä, suurin osa onnistui, muutamia piti vähän korjata kun meinasi tulla renkaan ja rungon välistä. Olin tyytyväinen.

Kontaktitreeneissä tein parit kerrat puomia ja A:ta namikipolla, ja päätin sitten jättää kipon pois. Noh, ongelmiahan siitä tuli. Kerran se juoksi A:n pysähtymättä. Sanoin sille vähän tiukempaan sävyyn että ohhoh! Ja paluutin sen takaisin tarjoamaan kontaktia. Prikan tyyli on tulla koko alasmenopuoli uudelleen. Palkkasin. Seuraavalla kerralla sanoin tiukasti tas-käskyn jo harjan ylityksen jälkeen. Prikka pysähtyi sinne ihan ylös. Minä odottamaan että josko se tulee alas ja tarjoaa 2-2. Ei tule. Sanon uudelleen tas. Ei liikahda. Uudelleen tas. Tulee jarrutellen 2-2:een. Palkkaus ja vapautus. Uudelleen alkuun. Nyt en sano mitään, kun Prikka menee esteelle. Se pysähtyy harjalle odottamaan. Sanon tas, kerran tai useammin, en muista. Tulee 2-2:een. Palkkaus ja vapautus. Minä siinä sit päätäni raavin että miten mä tämän ongelman nyt korjaan. Selvästi targetin poistaminen hämmentää. Selvästi myöskään 2-2 ei ole niin hyvin hallussa, kuin mitä voisi kuvitella sen perusteella miten se tarjoaa sitä ihan ihme paikkoihinkin. Tässä sitä nyt ollaan, luulen sen osaavan eikä se vissiin osaakaan? Puomilla myös namikippo pois, seurauksena läpijuoksu pysähtymättä. Palautus kontaktille, jonka jälkeen seuraavat toistot se on jotenkin epävarma siitä, minne pitää pysähtyä. Tulee kyllä vielä suoran osuudenkin ihan ok, mutta laskuosuus on hiiiiiidaaas. Argh. Meinasi kyllä käämi kärähtää. En oikein tiä miten etenisin tästä. Ehkä otan namikipon takaisin? Ei. Miksei? Treenaan pelkkää laskuosuutta? En tiedä. Treenataan ainakin lisää siihen oikeaan asentoon tulemista. Toisaalta luulisi, että se pysähtymiskäsky on kuitenkin tuttu ja tietää mitä se tarkoittaa, mutta se täsmällinen paikka pysähtymiseen ei selvästikään ole. En haluaisi kippoa takaisin, koska vaikuttaa, että Prikka pysähtyy sen targetin takia, eikä siksi että olisi oivaltanut sen, mihin kohtaan kuuluu pysähtyä. Että voisi huomauttaa väärään paikkaan pysähtymisestä, pitää olla varma että koira tietää sen oikean kohdan. Ja se nimenomaan on tässä se ongelma. Läpijuoksuista päätellen se ei tiedä aina edes että pitää pysähtyä? Ainakaan ilman sitä kippoa. Sille on nyt saatava opetettua, että pysähdytään ja minne pysähdytään. Helppoa kuin heinänteko... sitä vartenhan tässä on vajaa vuosi tehty pohjia, ja tulos on näinkin hyvä ja varma!?

Saatiin me onneksi muutama ihan ok suoritus, lopusta hidas ja ehkä hieman epävarma, mutta kuitenkin. Näitä pitää vaan päästä tekemään. Onneks on kesäkausi ja ulkokenttä käytössä.

Lopuksi tehtiin vielä toista kertaa ikinä keppejä. Ekalla kerralla oli tuplaohjurit, nyt laitoin kuudelle kepille vain yhdet ohjurit. Viimeksi olis voinut heittää hihnan lopussa pois, mutta maltoin lopettaa ennen sitä. Nyt aloitin hihnan kanssa, ja ekalla kerralla korjasin aloitusta, pari kertaa taisin kesken pujottelun estää ohjurin alta menon. Pari puhdasta toistoa, jolloin ei tarvinnut hihna-apuja, ja jätin hihnan pois. Tehtiin useampia toistoja, ja oikein hienosti. Hieman alkoi tulla vauhtiakin siihen pujotteluun. Tehtiin vähän eri kulmista, aika läheltä lähetettynä eikä mitään vaikeaa, mutta niin ettei kaikki ole pelkästään ihan suoraa. Hienosti haki eri kulmista. Mulla on tavoitteena itsenäisemmät keppien aloitukset kuin Liinulla. Ja itsenäisemmän lisäksi häiriötä paremmin sietävä pujottelu. Olis tehnyt mieli tehdä keppejä vielä vaikka kuinka, koska ne oli se päivän paras pala, joka sujui hienosti ja nousujohteisesti ilman virheitä. Mutta maltoin mieleni, lopetin yhteen tosi hyvään pujotteluun ja palkkasin hyvin. Siitä oli hyvä mieli lähteä kotiin.

Huomenna aion kyllä käydä kentällä tekemässä kontakteja, mä en kestä pitkää taukoa niin, etten pääse niille mitään tekemään. 

Schapet kokoontui paimeneen

"Virallisesti" paimennuskesä starttasi viikonloppuna, vaikka me otettiinkin hieman varaslähtöä. Oli schapendoesien eka paimennusleiri Kuttukuussa. Sää suosi ja ei suosinut. Tähän mennessä kaikilla leireillä, joilla olen ollut, on ollut aurinkoista ja lämmintä tai ainakin pilvipoutaa. Sadevaatteita ei ole pahemmin tarvinnut. Nyt tarvitsi.

Pikku-Liinu1½ vuotta :) Kuvaaja Piia Pohja.

Saavuttiin perjantai-iltana Kuttukuuhun, keli oli mitä mainioin kevätkesän ilta ajella! Asetuttiin taloksi ja katseltiin huolestuneina taivasta ja sääennustetta, että taitaapa se vaan yöllä alkaa satamaan. Ja niinhän se alkoi. Koko lauantaipäivän satoi vähintäänkin pientä tihkua, mutta enimmäkseen ihan kunnolla. Sinikka oli käynyt vetämässä meille pe-iltana verijäljen, joka sekin huuhtoutui sateen mukana olemattomiin.

Sateesta huolimatta tehtiin kuitenkin töitä minkä pystyttiin. Oli tarkoitus, että Liinun kanssa teen aitauksessa harjoituksia, ja Prikka lähtee metsäpaimeneen. Siitä ei sitten tullut yhtään mitään. Koko aloitus oli ihan yhtä kaaosta, meidän siis oli tarkoitus Prikan kanssa vaan hengailla mukana ilman mitään vaatimuksia siitä, että sen pitäisi osata mitään tai osallistua lampaiden kuljettamiseen. Lopulta päästiin sen verran vauhtiin, että kokeneemmat koirat sai lampaita liikkeelle, mutta Prikalle ilmestyi heti alkuunsa vähän liian innokas ihailija. Jostain syystä toinen schapeporukan juniori oli hirmu kiinnostunut Prikasta, eikä toinen osaa sanoa kunnolla takaisin siihen ahdisteluun. Niinpä Prikalle tuli siitä metsäreissun tyngästä sen verran ahdistava kokemus, että se juoksi suoraa päätä takaisin majapaikkaan. Siitä metsäpaimennuksesta oli kyllä enemmän haittaa kuin hyötyä. Noh, Prikka ei siitä kauan ollut moksiskaan, mutta itselle jäi harmistunut fiilis kun olis ollut mahdollisuus päästä sen kanssa kahdesti metsään tällä leirillä.

Lauantaina paimennettiin siis enimmäkseen aitauksessa. Enimmäkseen Liinun kans, mutta otettiin Prikkakin sinne vähän ihmettelemään. Sehän on tosi ohjaajapehmeä koira, vaikkakin musta tuntuu että voi olla rohkeampi kuin Liinu. Liinun kans käytiin tekemässä muutamia pieniä hakuja ja laidunnusharjoituksia, sekä ränniä. Ränni oli vaikea, ja Liinu joutui tekemään todella kovasti töitä saadakseen lampaat liikkumaan ja irti rännin ulkopuolelta seinämästä. Lopulta onnistuttiin, mutta kyllähän se aikamoisen työn joutui tekemään. Sit lisäksi peruskuljetusta ja portista kulkemista. Sellaista kesän käynnistelyä. Se jopa kerran lähti oma-aloitteisesti ja melko vauhdikkaasti hakemaan lampaat takaisin, kun ne karkasi. Lisäksi Liinu joutui harjoittelemaan äänenkäyttöä. Se tosin haukkui minusta enemmän kirahveille kuin lampaille, mutta sai se silti jotain vaikutusta aikaan. Liinu on kasvanut viime syksystä valtavasti. Se luottaa jo itseensä paljon enemmän :) Haastavampien lampaiden kanssa työskentely vie siltä valtavasti voimia, joten se ei niiden kanssa vielä kykene kovin pitkäkestoisesti työskentelemään. Hienoa kuitenkin se, ettei se ole paineistunut tai mitään kun tullaan pois aitauksesta. Ja se lähtee sinne aina ihan mielellään takaisin töihin.

Otettiin Prikka myös aitaukseen ohjausharjoittelun alkeita oppimaan. Se ottaa sauvasta todella herkästi painetta. Hieman se oli epävarma, joten Sinikka oli sitä mieltä että otetaan Liinu sille tueksi ja apukoiraksi. Oon ollut vähän epäileväinen sen suhteen, onko Liinu sille kovin hyvä tuki ja turva ja apukoira. Liinustahan se tosin enemmän ottaa tukea kuin jostain vieraasta koirasta. Mutta lauantain työskentely osoitti kyllä mullekin Liinun vahvistuneen, joten suostuin ottamaan sen apukoiraksi. En halua Prikasta Liinun varjoa, mutta tässä tilanteessa se oli fiksu päätös, koska Prikka ei muuten vielä olis ollut ainakaan päivällisen kokemuksen jälkeen valmis harjoittelemaan aitauksessa paineen alla. Liinu tuli Prikalle kaveriksi kuljettamaan lampaita, ja siitä tuli sitten oikein hyvä harjoitus! Prikka reipastui ja kulki mun edellä lampaiden perässä. Liinulle se oli lisäksi hyvää poispäinajon harjoittelua, vaikka lampailla veto olikin edessä. Mutta minä olin Liinun takana, joten ehkä sille jäi mielikuva että se pystyy työntämään lampaita edellään ilman minun vetoakin ;)

Paimennuksen jälkeen käytiin kokeilemassa sitä eilen vedettyä verijälkeä. No eihän sitä sateen pieksämää jälkeä enää löytynyt, joten vedettiin uusi ja tehtiin se sitten tuoreeltaan. Prikka varmaan alussa lähti seuraamaan oikeaa jälkeä, mutta sitten jossain kohtaa verijälki hukkui ja se seurasi oletettavasti jotain askelten jälkiä takaisin. Liinu sen sijaan oli todella jälkitarkka ja hyvä! Se seurasi todella tarkasti jäljen loppuun asti. Itselle jäi kyllä into, että tätä pitää ehdottomasti alkaa tehdä kotopuolessakin!

Sunnuntain vastaisena yönä sade oli onneksi loppunut, ja aamulla herätessä oli ihana auringonpaiste ja mukavan lämpöistä. Fiilikset nousi heti, vaikka edellinenkin päivä oli ollut loppujen lopuksi ihan onnistunu. Suunniteltiin uudet juonet sunnuntaille.

Liinu lähti ekaksi käymään aitauksessa, mentiin hakemaan varikolta lampaita. Se on paineinen paikka ja Liinulle vaativa paikka. Laitoin sen kuitenkin menemään hakemaan lampaat. Liinu joutui vähän ahtaalle, kun osa lampaista tuli portista, mutta osa jäikin varikkohäkkiin, ovi meni kiinni ja lampaat ja Liinu oli oven toisella puolella. Kiirehdin avaamaan oven, ja työ tuli tehdyksi. Liinulle nuo on tosiaan vaikeita paikkoja, miksei kenelle tahansa koiralle, mutta Liinu muistaa varmasti aina sen ekan huonon kokemuksensa, mikä sillä on varikolta. Saatiin kuitenkin lampaat isompaan varikkoaitaukseen. Siitä ne sitten lähti niin räpsäkkäästi, että sinkosivat suoraan aitauksen toiseen päähän. En muista sanoinko Liinulle, ja jos sanoin niin miten, että menee keräämään lampaat. Sinne se kuitenkin ampaisi, mutta sikäli väärästä suunnasta siinä tilanteessa, että yritti kiertää lampaiden takakautta, jolloin ne paineli nurkassa aidasta läpi ja yli. Liinu oli jopa vähän hämillään omasta voimastaan, vaikka sinänsä yritys oli hyvä ja isolla laitumella se olisi varmasti toiminutkin. Nyt vain lampaat oli heti nurkassa ja vähän liiaksi pakenemassa kuin että koira olis saanut ne haltuun. Olin kuitenkin tyytyväinen sikäli, että Liinu lähti niin reippaasti ja itsevarmasti niitä hakemaan. Kerättiin lampaat takaisin ja tehtiin hieman ihan peruskuljetusta ja sitten häkitettiin ne. Laitoin Liinun lepäämään ja lähdin Prikan kanssa metsäpaimeneen.

Oli siis sovittu niin, että parin apukoiran ja toisen juniorin kanssa Sinikka vie lampaat metsään, ja me tullaan sitten Prikan kanssa sinne ja tuodaan ne pois. Nyt tunnelma oli aivan erilainen, rauhallisen seesteinen. Apukoirat ei välittäneet Prikasta mitää, joten Prikka ei ottanut niistä mitään painetta itseensä vaan sai keskittyä rauhassa lampaisiin. Välillä vähän matki niiden perässä mitä tehdä. Prikka on tosi luottavaisesti lampaiden kanssa, se ei pelkää niitä ollenkaan eikä ota niistä painetta. Se ei myöskään väistä lampaita. Oli esimerkiksi tilanne, jossa lammas katsoi sitä hieman korkeammalta mättäältä, ja Prikka makasi mahallaan alemmalla mättäällä. Prikka tuijotti lammasta tiukasti takaisin ja voitti tuijotuskilpailun. Prikka on toki vielä lapsi ja siinä lapsenuskossaan niin liikuttavan kaikkivoipainen, mutta Sinikkakin oli sitä mieltä että se on pienestä koostaan huolimatta aika vahva koira.

Prikka on jo hieman oppinut, että lampaiden viereen menemällä ja niitä katseella paimentamalla niitä voi saada liikkeelle. Prikka on eka mun koirista, jota sytytellään metsäpaimenessa töihin, joten on ihan erilaista seurata niitä pieniä merkkejä, joilla se osoittaa että se tajuaa tästä hommasta jotain. Se saa tarjota ja hoksata itse asioita, ja jännä miten se tekee itsenäisesti eikä hae minulta jatkuvasti kehuja/rohkaisua jatkaa. Tuolla metsäpaimenessakin se kokeili esimerkiksi lampaita kohti ryömimistä, ja samalla niiden katsomista. Tulos: lammas siirtyi. Se tulee vierelle kulkemaan tai pysähtyy lampaan vierelle ja tuijottaa sitä. Tulos: lammas lähtee liikkeelle. Lisäksi se kulkee lampaiden takaa ja ohitse saadakseen ne liikkeelle tai jatkamaan matkaa. Prikka on todella rauhallinen paimennuksessa. Vaikka se ei varmaan vielä miellä olevansa töissä, mutta siitä tulee vahva ja itsevarma vaikutelma, miten se kulkee lampaiden seassa ja poimii niitä mukaan. Prikka on ketterä ja aika hyvä kropankäyttäjä, ja voin vain kuvitella mitä siltä on odotettavissa että se saa lampaat tekemään tahtonsa mukaan.

Nyt vasta oikein ymmärrän sen hehkutuksen siitä, miksi metsäpaimennus on niin opettavaista! Oon tähän asti käynyt metsäpaimenessa vain pyörössä sytyteltyjen koirien kanssa, jotka on jo tehneet jotain aitauksessa ja tottuneet ohjaukseen. Nyt kun on nuori koira, jonka kanssa kävin 4-kuisena ekan kerran metsäpaimenessa, ja joka nyt talven tauon jälkeen pääsi uudelleen, oma näkökulma on aivan eri. Vielä en tiedä, millainen matka tästä Prikan kanssa tulee, mutta alku on mielenkiintoinen ja opettavainen itsellekin. Se, mitä on aikaa tarkkailla ja katsella tuolla metsässä koirien toimiessa, jää aitauksessa helposti huomaamatta. Olen ehdottomasti tyytyväinen, että se pyöröhäkissä sytyttely on jätetty Kuttukuussa pois. Uskon että metsässä aloittamalla koira on paljon valmiimpi ottamaan ohjeita vastaan aitauksessakin.

Palattiin takaisin tilalle, ja Prikka jopa vähän haukahti ovella kun lampaat laitettiin lampolaan, ja ne ei vissiin sen mielestä menneet tarpeeksi sutjakasti sinne :D Otin Liinun vuoroon, Prikka saisi levätä ja haudutella loppuleirin kokemaansa. Mentiin Liinun kanssa isompaan aitaukseen tekemään ränniä. Lähetin Liinun hakemaan lampaat, ja se hakee ne paremmin jo hieman kauempaa. Tehtiin ränni, ja sehän meni todella hyvin! Liinukin tuli reippaasti rännin läpi. Alettiin tekemään uudelleen, ja silloin Liinu ei tullut ränniin. Lampaat kyllä saatiin rännistä läpi, eli ilmeisesti se vaikutti niihin rännin ulkopuolelta. Mutta ränniin se ei suostunut tulemaan. Mä sitten kutsuin sen kulkemaan kerran rännin läpi, vaikka lampaat oli jo pellolla. Tehtiin peruskuljetusta, mutta yksi lammas oli todella hankala. Se kääntyi Liinua kohti ja ajoi Liinua takaa. Mä sitten puutuin siihen ja komensin sitä lammasta, koska Liinu joutui tosissaan taistelemaan sen kanssa. Hetken se kulki porukassa mukana, mutta kääntyi taas koiraa päin. Se vei Liinulta voimia todella paljon. Lopetettiin hyvään pätkään. Sunnuntaina Liinu enemmänkin komensi lampaita eikä kirahveja, eli se äänenkäyttö suuntautui oikeammin lammasta kohti.

Liinun seuraava pätkä oli poispäinajon alkeita. Otettiin viis lammasta, jotka oli tarkoitus työntää portin läpi. Liinu on hyvä tasapainottamaan laumaa ja pyrkii siihen, mutta nyt pitikin tulla kohti lampaita ja ajaa niitä mun ohi, ilman vetoa. Taas oltiin töissä, joissa koiralta kysytään voimaa. Itsevarma ja vahva koira saa lampaat aika helpostikin siirretyksi, mutta Liinu, joka ei oikein tunne olevansa kovin vahva, joutuu jälleen tekemään enemmän töitä. Ensimmäinen kerta sujui kuitenkin oikein hyvin, Liinu keksi että se menee maahan, ryömii lampaita kohti ja haukkuu niille. Olis kannattanut jättää se harjoitus siihen onnistumiseen, toinen kerta oli nimittäin hankalampi eikä sujunut niin hyvin. Paimennuksessa pitäis oikeastaan ottaa se sama maltillinen asenne kuin agilityssa, että jos kerrasta onnistuu, niin sitten ei heti innoissaan uudelleen. Etenkin paimennuksessa tehtävässä, jossa koira joutuu tekemään kovasti töitä. Ei siis niinkään fyysisesti, vaikka hyvä fyysinen kunto tietysti auttaa jaksamaan, vaan pääkoppa joutuu niin kovasti töihin.

Muistaakseni viimeinen pätkä tehtiin pelkkää kuljetusta ja mentiin sen portin läpi ihan peruskuljetuksella. Mutta sitä ennen lampaat piti ottaa isosta varikkohäkistä. Siellä oli tietysti se porukka vastassa, jossa oli se Liinua päin kääntynyt lammas. Liinu tunnisti sen, eikä halunnut tulla varikon lähellekään. Liinu ravasi aitauksessa edestakaisin ja yritin kutsua sen tulemaan. Joku vitsaili reunalta, että Liinu selvästi sanoo että "minä olen nautakoira, en lammaspaimen!" Mä sitten vastauksena vitsiin sanoin Liinulle että "Liinu tule, täällä on nautoja" ja se tuli heti :'D Liinu tuli mun viereen portille ja lampaat tuli ulos varikolta. Otettiin kylläkin se tuittupää-lammas siitä ryhmästä pois, että saadaan loppuun jotain helpompaa ja kevyempää, Liinulla ei olis enää voima riittänyt sen lampaan kans taistelemiseen.

Sunnuntai oli onnistunut päivä, josta jäi hyvä fiilis. Sinikkakin sanoi, että kyllä on Liinu kasvanut vuoren verran viime syksystä. Sen kyllä huomaa. Tiedän nyt, että se on vahvempi ja toivottavasti kasvaa lisää tämän kesän aikana. Meillä on kuitenkin 1lk koe sen kanssa tavoitteena. Pitkäkestoinen työskentely on yksi, mitä mun mielestä täytyy harjoitella. Kevyemmin liikkuvilla lampailla se pystyykin siihen varmasti, mutta jos se joutuu kovasti taisteleman jonkin lampaan kanssa, niin se kuluttaa sen voimia.

Heinäkuussa palaamme sitten paimennuksen pariin taas :) Tuli pitkästi postausta, mutta kirjoitankin tämän lähinnä itselleni, että muistan edes viikon päästä mitä tehtiin ja miten meni, koska nytkin on jo vaikeuksia muistaa tarkasti edes lauantaita ja eilistä. Kun tekee ja tapahtuu paljon, niin kaikkea ei sit enää aikojen päästä muista.

Metsäpaimennusta Kuttukuussa

Aloiteltiin meidän paimennuskesä käymällä maanantaina päiväseltään Kuttukuussa metsäpaimenessa molempien koissujen kanssa. Hennariikka lähti meitä ja yhtä toista opastamaan.

Viime syksyltä, kehut hyvin tehdystä työstä. Prikka on ihan että "mistä työstä?". Kuvaaja Hennariikka Taskinen.

Lähdettiin siirtymään metsään, ja alkuun Liinu tekikin ihan mukavasti töitä. Se tosin huomasi aika pian, että koska mukana on 6 koiraa ja tämä onkin yllättävän rankkaa, niin sen ei tarvi tehdä niin paljoa töitä... kyllä ne muut hoitelee varsinkin hankalammat tilanteet. Se on niin luikero tuollaisissa tilanteissa, joissa se huomaa voivansa väistää vaatimuksia! Nuoresta touhusanterista on tullut muuallakin arjessa huomaamaton ja "peruslaiska" osallistuja. Eli tekee juuri sen verran, kuin kokee että on "pakko" tai sillä hetkellä mielenkiintoa riittää. Se ei todellakaan ole aina joka paikkaan täysillä-tyyppi. Metsässä on tilaa väistää painetta ja vaatimuksia muutenkin, ja yleensä siinä vaiheessa kun mä vielä odotan vaatimukseni kanssa sitä, että Liinu vastaa siihen toimimalla, joku muu mukana olevista koirista käy hoitamassa homman. Pikkuisen turhauttavaa, ei pelkästään siksi että meidän oppimistilanne keskeytetään, vaan erityisesti siksi etten saa vaatimustani vietyä loppuun asti ja Liinu pääsee tilanteesta tekemättä juuri mitään.

Toinen Liinun piirre etenkin metsäpaimenessa, juurikin sen takia että on tilaa ja apukoiria, on että se heittäytyy ihan osaamattomaksi. Perhana! Koira, joka on ajatellut 8-kuisena itsevarmana omilla aivoillaan lampolassa, suorittanut Esikokeen hyvillä pisteillä ja oppi viime syksynä komentamaan äänelläkin lampaita, esittää mulle ettei se osaa kiertää edes muutaman lampaan taakse hakemaan niitä jostain risukosta. Liinu vaan katselee, että kyllä ne muutamat sieltä kuitenkin lähtee ennen pitkää muun lauman mukaan. Ja kukas sitä muuta laumaa liikuttaa, jos minä ja Liinu keskustellaan niiden muutaman lampaan mukaan ottamisesta? No ne muut koirat tietenkin!

Prikan kans mulla oli sellainen asenne, että se tulee mukaan ja toivottavasti se on hieman enemmän kiinnostunut lampaista kuin pikkupentuna viime syksynä. Ja olihan se. Prikka ei pelkää lampaita vaan suhtautuu luottavaisesti, ja kokeilee niihin kaikkia huvittavia tapojaan, kuten lampaan edessä vatsallaan ryömimistä. Ja kas, lammas liikahti! Meitä nauratti Prikan kans molempia :) Prikka katsoi muista koirista mallia, lähinnä Liinusta. Nyt olis sopinut toivoa, että Liinu olis ollut vähän aktiivisempi malli. Se alkaa pikkuhiljaa tajuta asioita paimennuksesta, ja hakee aika paljon Liinusta tukea toimilleen. Niinkun muutenkin. Prikka on aktiivisempi kokeilemaan ja tarjoamaan asioita. Se välillä selvästi harkitsee ja miettii asioita. Odotan mielenkiinnolla tulevaa leiriä, mitä tehdään Prikan kans ja millainen paimenkoira siitä alkaa kehkeytyä. Tähän mennessä se on vastannut mun odotuksia joka suhteessa (toivottavasti luuston terveydenkin, mutta sitä ei vielä tiedä), joten toki paimennuksen suhteenkin mulla on sille odotuksia. Prikka on kuitenkin vielä nuori ja sillä on aikaa kasvaa ja kehittyä.

Mun mielestä nyt on aika pistää nuo tytöt tekemään töitä erikseen. Liinu käyttää hyväkseen mun keskittymistä Prikkaan vetäytymällä taka-alalle. Prikan taas en halua oppivan Liinun varjoksi, jonka Liinu pelastaa pahasta paikasta sen sijaan, että itse ajattelisi ja kasvaisi paimeneksi. Näinhän vähän kävi Ransun ja Liinun kans, poikkeuksena vaan se että Ransusta oli oikeasti tukea. Ransu oli vahva ja osaava koira, johon Liinu tukeutui niin, että sille on ollut haastavaa selviytyä ilman sen tukea ja luottaa itseensä. Prikka on älykäs ja nopea oppimaan, joten haluaisin että se saa tästä lähtien hoksata enemmän asioita itse, ja vaikka mallioppiminen onkin hyvää oppia, niin en ihan ekana menis sanomaan että Liinu on se paras malli Prikalle. Eikä tämä tarkoita sitä, ettenkö olis Liinuun tyytyväinen, mutta tiedän että kun se kerää itseluottamuksensa ja sisunsa, niin siitä on parempaankin. Haasteena on saada Liinu tukeutumaan minuun ja luottamaan että yhdessä ollaan vahvoja. Että jos vaadin jotain, niin Liinu tietää pystyvänsä siihen. Mun itseni suhteen on haasteena se, että mä tarvin ohjaajana opastusta ja tukea siihen tehtävään. En voi olla varma, että läheskään aina osaisin olla oikeanlainen ohjaaja Liinulle.

Tässä ennen tän postauksen kirjoitusta katselin sopivaa kuvaa tuohon alkuun, ja selasin sitten paimennuskuvia vuosien varrelta. Kyllä tuli Ransua ikävä. Paimennus oli niin Ransun juttu. Se oli mun toinen puolikas, vaikka siinäkin oli se toinenkin puoli: mun epäluottamus siihen että mulla säilyy koskemattomuus ahtaissa paikoissa joissa joudun vaatimaan Ransulta tiukkaan paikkaan menemistä. Tarkoitan varikkotyöskentelyä. Niissä tilanteissa se huomasi mun epävarmuuden ja saattoi tehdä juuri sen mitä pelkäsin; kääntyi mua vastaan. Mulla oli kaks vaihtoehtoa silloin, kun arvelin olevani sellaisen tilanteen edessä: ottaa hampaasta tai saada Ransu tekemään pehmeämmin vaatimuksin. Yksi ongelma noissa tilanteissa oli myös se, etten mä ollut ohjaajana saanut niihin tarpeeksi ohjausta ja opastusta. Varikollakin Ransu toimi yleensä ihan ok, niin että saatiin työt tehdyksi. Ransu oli vahva koira paitsi lampaille, myös mulle. Välillä liiankin vahva. Ja fiksu, se tiesi varmasti monta kertaa paremmin kuin minä, mitä tehdä, ja jälkeenpäin ajateltuna olis pitänyt enemmän luottaa siihen Ransun näkemykseen. Tuohon varikkotyöskentelyyn tiivistyy kyllä meidän suhde muutenkin: pääasiassa menee ihan hyvin, mutta sitten oli tilanteita, joissa me kumpikin tiedettiin kumpi on vahvempi. Se vahvempi oli Ransu. Jos en halunnut konfliktia meidän välille, niin mun piti muuttaa toimintaani Ransun sietämään suuntaan. Hankalinta oli, kun niitä Ransun ei-sietämiä asioita ei aina tiennyt etukäteen. Sellaista suhdetta koiraan en halua enää koskaan. Niin kauhealta kuin se voi kuulostaa, niin oon helpottunut että se aika on ohitse. Onneksi mulla on nyt tervepäiset koirat, joiden kans suhde on aivan erilainen. Odotan mielenkiinnolla, onko mulla vielä edessä Liinun ja Prikan kans keskustelua komennussuhteesta, mutta otan sen positiivisena haasteena vastaan, koska se mitä tapahtuu paimennuksessa, vaikuttaa kotiarkeenkin. Tästä asiasta vois tosin kirjoittaa loputtomasti.

Näillä mietteillä viikonlopun paimennusleiriä odotellen :)

Pikkulikka ja Pipana vauhdissa

Käytiin lauantaina omatoimitreenaamassa, just kun valittelin ettei ole juurikaan tullut treenattua. Riku ja Antti oli myös mukana. On ne nuo sisarukset kyllä monessa asiassa kuin yö ja päivä, ei voi muuta sanoa :D Tai no, intoa ja iloa on molempien tekemisessä, mutta siinäpä ne taitaa olla yhtäläisyydet.

Liinu alias Pikkulikka teki Suomalaisen Jarin hieman muutettua rataa. Ei mikään erityisen vaikea rata, mutta silti siitä löytyi kohta, joka sai meidän yhteistyön yskähtelemään. Nimittäin kepeille vienti. Turkanen sentään, miten ne voi nyt ollakin niin vaikeita! Tai no eihän ne olis, jos ohjaaja vois olla huolellisempi. Olen saanut Liinulle opetettua paljon paremmat ja nopeammat kepit kuin Ransulla oli, mutta kyllä niistäkin on parantamisen varaa. Se on ehkä este, jonka suorituksessa - ja oikeastaan esteelle hakeutumisessa - Liinu on kaikista vähiten estehakuinen. Kyllähän se pääsääntöisesti sitten pujottelee loppuun asti, siinäkin vaan se malttamattomuus joskus tulee esille ja kepit jää kesken. Kepeillä se ei siedä mun mielestä riittävästi häiriötä ohjaajan töppäilyn muodossa. Kaikkea ei kai voi saada? Vaikka en mä asian suhteen luovuttanut ole, kyllä me treenataan keppejä joka treeneissä (silloin kun treenataan...) useammankin kerran, ja treeneissä kepeillä voi tehdä vaikka mitä temppuja. Yksittäisenä esteenä. Yksittäin treenattuna sen voi lähettää vaikka miten kepeille, ja lähes aina onnistuu, mutta radan osana suoritus jostain syystä kärsii. Voi kyllä olla, että Liinu on sen verran putkiaivo, että kun se on oppinut sen että mä ohjaan/autan sitä kepeille juuri niin tarkasti kuin teen, niin se vaatii sen radalla, treenaisimpa mä niitä kuinka paljon tahansa.

Tehtiin siis rata pari kertaa, sitten harjoiteltiin keppejä muutama kerta ja tietysti ne silloin onnistui hyvin. Sitten tehtiin vähän etenemistreeniä ja rallateltiin esteitä niin että saatiin vauhtia ja palkkailin kontakteista. Pennut teki aina välillä omia treenejään. Oon Liinun treeneihin muuten tyytyväinen, ihan hyvin se menee ja tasan sinne minne ohjaan. Etenemistreeni oli jopa kokeneelle 3lk koiralle haastavaa, laitoin hyppy-keinu-5 hyppyä peräkkäin-putki. Kuten arvelinkin ennakkoon, niin 4. ja 5. hypyn välissä Liinu kääntyy mua kohti vaikka käskytän etenemään putkeen. Vaati muutaman toiston (ilman targetia, sitä käyttämällä olis varmaan irronnut kuin ohjus) saada etenemään se suora kyselemättä. Vaikka näitä vois joku pitää helppona, niin eipä ne ole jos niitä ei säännöllisesti treenaa. Ne ei ole helppoja 3lk pyöritykseen tottuneelle koiralle, jolle lähes satavarmasti tulee jossain vaiheessa 50m suoraa mieleen, että ei tämä voi olla totta että mennään vaan tätä suoraa.

Liinun eka rataveto + keppien korjaus:

Entäs ne Prikka Pipanan treenit? Nehän oli todella, todella onnistuneet! Tehtiin ekaksi kontakteja, ensin keinua ja sitten puomia. Namialusta käytössä. Ihan yksittäisinä esteinä, vaikka oon mä tehnyt keinua osana muutaman esteen pätkääkin. Sitten tehtiin muutama kerta A-estettä, nyt ei ollut samaa ongelmaa kuin edellisellä kerralla, että alasmenoluiska tultiin tassuilla jarruttaen alas. Nyt Prikka tuli ihan reippaasti, toki jarrutellen kun tietäähän se jo että pysähtyä pitää, mutta se jarruttelu ei alkanut heti harjalla niin että alasmenon suorittaminen olis kestänyt sekuntikaupalla. Tehtiin parit toistot molemmin puolin ja se siitä.

Toisella treeniosuudella harjoiteltiin sitä viiden hypyn ja putken etenemistä. Ketjutettiin sitä targetin avulla taaksepäin, eli ensin parin hypyn takaa, sitten hyppy kerrallaan lisää esteitä. Lopuksi laitettiin palkka putken jälkeen, ja koska putki oli mutkaputki ja palkkakippo näkyi hyppysuoralta, Prikka oikaisi hyppyjen jälkeen palkalle. Kerran se pääsi siitä itsensä palkkaamaan, ja tuon koiran kanssa sellaista ei saisi päästä tapahtumaan. Prikka oppii nimittäin asiat melkein ajatustakin nopeammin, joten yksikin palkka jostain väärästä suorituksesta johtaa siihen, että se tekee sen innolla uudelleen. Niinpä palkkakipolle apupalkkaaja, ja uusi yritys. Ne 5 hyppyä se eteni hienosti, ja oikaisi taas kipolle. Ei palkkaa. Kahden hypyn takaa putkeen ja palkka. Uudelleen 5 hyppyä, putki ja huippupalkkaus. Lopetus siihen.

Prikka kilmuili taas omiaan, se mm. juoksi putken päällä, hyppäsi alas ja juoksi toisen putken päälle (joka meni puomin alta), hyppäsi putkelta puomin alasmenolle ja laukkasi iloisesti pysähtymättä puomilta alas. Se on vaan niin pehmo, ettei sitä voi noista kovin torua, koska se alkaa näyttää heti rauhoittelevat eleet ja on vähän sillain että "en kyllä arvaa tehdä sit mitään". Eihän se silti luvallista eikä turvallistakaan ole, joten jotenkin pitää siihen silti puuttua. Ai niin, pituuseste oli radalla ja senkin palikat se kävi taas kävelemässä yli kun en ehtinyt väliin. *huokaus*

Liinun keppitreeneistä (lopulta onnistuneista sellaisista) innostuneena päätin, että nyt alkaa Prikan keppiharjoittelu. Mua on jo jonkin aikaa poltellut aloittaa keppitreeni, mutta periaatteesta oon siirtänyt sitä 1v synttärien ylitse. Oon miettinyt, opetanko sen verkoilla vai ohjureilla. Liinullahan oli ensin verkot ja sitten ohjurit, ja verkoissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Meillä kun ei mitään vinokeppejä tai vastaavia ole (eipä sillä, että niillä opettaisin vaikka olisikin) niin nämä on ne mun mielestä järkevät vaihtoehdot. Niinpä laitoin 6 keppiä ja kahdet ohjurit, Prikka hihnaan, pari kertaa namikippo tokan kepin taakse eli aloitukseen ja lähetys sinne molemmilta puolilta. Hyvin tuntui hiffaavan. Toisella kerralla katseli jo vähän keppikujaa, että tuonne kai tästä jatketaan. Niinpä vein palkan loppuun ja paikallaan seisten annoin keppi-käskyn. Ihan pienillä hihna-avuilla Prikka hoksasi kujan jota pitkin pujotella. Oikeastaan mun ollessa avo-aloituksen puolella, se ei tarvinnut kuin ekassa aloituksessa avun aloittaa oikein, kerran se yritti oikaista vika ohjurin yli palkalle. Taidettiin mennä 2 tai 3 kertaa molemmin puolin, ja pari viimeistä toistoa oli jo sellaiset, että hihna meinasi sotkeutua keppeihin, kun Prikalla oli jo hieman vauhtiakin hommassa. On se kyllä uskomaton! Halusin lopettaa siihen, oli niin hyvät suoritukset!

En olis ikinä uskonut, että se hoksaa tuon pujottelun noin helposti. Ajattelin että sillä on vaan kiire palkalle ja joudun auttamaan hihnalla, joten otin sellaisen lyhyen pentuhihnan avuksi. Turha luulo. Se selvästi ajatteli pari ensimmäistä kertaa, eikä tehnyt kertaakaan edes sellaisia tyypillisiä poukkoiluja niiden ohjureiden yli ja keppien ympäri, vaan meni aivot raksuttaen ja kun pieni hihna-apu esti tekemästä väärin, se sai itse hoksata oikean tavan. Tässä tietysti auttaa ohjaajan kokemus ja se, että on fiksu koira, joka ajattelee ja reagoi herkästi. Tuosta on hirmuisen hyvä mieli jatkaa!

Joko mä sanoin, että olin ihan supertyytyväinen Prikan treeneihin? Se on kyllä niin mainio, sillä sitä iloa ja intoa on, ja pikkuhiljaa huomaa että se jaksaa hieman enemmän toistoja. Toistoja se ei tosin kovin paljoa tarvitse, koska se oppii ja hoksaa niin nopeasti. Tässä mun mielestä piilee edelleen se vaara siitä, että luulen sen osaavan jotain vaikka olis paikallaan tehdä niitä toistoja vielä. Oon ottanut sen asenteen, että muutama toisto joka treeneissä, jos tuntuu osaavan, niin ei tarvi samalla treenikerralla kyllästyttää koiraa toistoihin. Seuraavalla kerralla se on sitten taas uusi kerta vaikka tehtäisiinkin tismalleen samaa uudelleen. Toisaalta asioita pitää myös vaikeuttaa ja vaatimuksia lisätä tarpeeksi nopeasti. Siinäpä sitä tasapainoilemista, koska näen jo silmissäni senkin kauhukuvan, että luulen Prikan olevan jo sitä ja tätä ja sitten paljastuu että ne pohjat pettää kuitenkin...

Taisin alussa mainita jotain siitä, että Prikka ja Riku on agilityssa kuin yö ja päivä... Siinäpä sitä on mielenkiintoista haastetta aina sitten kun Riku ja Antti alkaa vuorollaan tekemään. Siinä missä Prikalla riittää maltti vaikka mihin, niin Rikulle sitä malttia edelleen odotellaan... On se parantunut, mutta keskittyminen vain omaan tekemiseen puuttuu vielä lähes täysin. Siinä missä Prikka oppii asiat nopeasti ja vähillä toistoilla, Riku on varsinainen putkiaivo. Jos Liinu on vaatinut onnistuneita toistoja oppiakseen (eikä niitä sillekään aina ollut niin helppo saada aikaan), niin Riku vaatii paljon enemmän toistoja ja siltikään se ei malta keskittyä asiaan niin paljon, että sais edes muutaman onnistuneen suorituksen peräkkäin. Jonain päivänä se tekee asian X, ja toisena päivänä samaa harjoitusta pitää helpottaa monen monta kertaa, että sen pääsee palkkaamaan onnistumisesta. Siihen päälle kokematon ohjaaja, joka selvästi välillä meinaa turhautua Rikun vallattomuuteen. Vauhtia ja tekemisen meininkiähän Rikulta ei puutu, se vaan pitäis saada keskittymään ja käyttämään se energia oikeaan asiaan niin se ois todella nopea ja menevä koira. Sitten toisaalta, putken se on oppinut niin hyvin ja mieleiseksi, että sen suorittaminen toimii sille lähestulkoon palkkana sinänsä. Ilmaisena vinkkinä Rikun ohjaajalle, että Rikun treenit pitää suunnitella todella huolellisesti ja riittävän helposta, että se saa helpommin onnistumisia. Silloin ei tarvi palkata korjauksen jälkeen ja poukkoilla koko ajan vaikeammasta takaisin helpompaan - > oppii nopeammin mitä halutaan.

Parin viikon päästä alkaa Prikan agin alkeiskurssi. Mennään kurssille oikeastaan siksi, että saadaan treenata vieraiden koirien häiriössä, joka on mun mielestä arvokasta treeniä kisaurasta haaveilevalle.

Kaikkea paitsi agilitya

Otsikko voisi kyllä kuulua myös, että kaikkea paitsi agilitya ja blogin päivitystä.

Onhan me kisattu maaliskuun jälkeen, en edes muista että kahdet vai kolmet kisat, joka tapauksessa eipä juuri ollenkaan. Oon ollut yksin kisoissa, joten ei ole videoitakaan. Parit nollat on taidettu tehdä, ja loput sitten lienee enimmäkseen onnistuneita hyllyjä. Ei olla kyllä treenattukaan juuri yhtään. Pari kertaa oon käynyt keppitreeniä tekemässä seuran vapaavuorolla, ja sitten kerrankohan oon tehnyt ratatreeniä. Nyt pihan kuivuttua ollaan muutamana iltana tehty piha-aksaa.

Me ollaan tässä viimeiset pari kuukautta oikeastaan kasvateltu kuntoa - tai siis lähinnä Liinu ja Prikka on kasvattanut, ohjaaja tuskin niinkään. Ollaan nautittu kevään tulosta ja tehty pitkiä lenkkejä metsään ja metsäautotietä pitkin pyöräillen. Pisimmät lenkit on olleet 15-16km ja useimmiten on Tomin koiratkin olleet mukana. Riku on ollut muutaman kerran päivähoidossa leikkimässä Prikan kanssa, ja niiden päivien jälkeen (kuten tänäänkin) Prikka onkin aika väsynyt. Velipojallakin sitä virtaa riittää, ja kun kokoeroa on niin Prikka joutuu välillä herkästi alakynteen. Osaa kuitenkin suuttua jos tarvitsee ja velipoika kyllä sitten totteleekin. Ovat niin lapsellisia yhdessä, että melkeinpä koko ajan pitää olla jotain touhuamassa. Rikukin nauttii kun pääsee tänne isoille pihoille juoksemaan ja haistelemaan sieltä rivitalokaksiosta. Eilen leikkivät ensin pihalla ja otin kuvia, sitten lähdettiin parin tunnin metsälenkille. Sanomattakin on selvää, ettei ne niiden metsälenkit ole leppoisaa jolkottelua metsäpolkua pitkin, vaan raakaa takaa-ajoa ja painia umpimetsässä. Meillä kun ei varsinaisia lenkkipolkuja edes mene. Käytiin tosin Kokkolassa merenrannassa hakemassa parit punkit mukaan viime viikolla, niin oltiin vähän eri maisemissa välillä. Illalla sitten vielä käytiin puolen tunnin rauhallisella kävelylenkillä, alkoi porukka olla väsynyttä kun ei enää viitsinyt lenkillä leikkiä, pihalla sitten taas piti ottaa pikku painia :D

Kokkolassa oli viime viikolla perinteiset helatorstain agikisat, joissa nyt siis viimeksi oltiin. Anders Virtanen oli tuomarina, ja kuuluu ehdottomasti mun suosikkituomareihin. Oli suunnitellut nytkin mukavat ja oikein meille sopivat radat, mutta niinkö vaan piti ohjaajan nekin mokata. Eka radalla lähdin hätiköimään pakkovalssin kanssa ja Liinu tuli hypyn yli suoraan. Toisella radalla erityisesti ilahdutti välistävedon onnistuminen (etenkin kun suurin osa taisi yrittää välttää välistävedot takaakierto+päällejuoksulla) hienosti. Senkin radan mokasin taas itse hätäilemällä, lähetin Liinun kepeille, mutta en antanut sille aloitusrauhaa vaan ajoin liikaa itsekin keppejä kohti, joten kieltoja x3 kepeiltä. Liinukin turhautui ja alkoi haukkumaan mulle. Kyllä tuli selväksi :D Muutenhan ne radat oli puhdasta ja hyväntuntuista menoa, hyvännäköisestä en tiedä kun ei tullut pyydettyä ketään kuvaamaan vaikka tuttuja olis ollut pilvin pimein. Oli helpon ja vaivattoman tuntuista agilitya, vaikka radoilla omat kivat haasteensa Andersin tyyliin olikin. Seuraavaksi startataankin kotikisoissa parin viikon päästä.

Tänään muuten tulee vuosi Liinun ekasta agisertistä, eli valioitumistakin tässä voisi toivoa :) En tosin laita siihen paineita, kuten en tuplanollaankaan, nollia kyllä muuten olis ainakin riittävästi mutta kun se tupla puuttuu. Jotenkin ei ole tällä kisamäärällä ja treenaamisella sellainen fiiliskään, että oltais arvokisakunnossa. Tai no, mä olen tasan tarkkaan niin kilpailuhenkinen, että jos se tupla saatais niin menisin niihin arvokisoihin ja that's it. Ei tässä vaiheessa vuotta ole kyllä taitojen kartuttamisen suhteen paljon tehtävissä. Viime keväänä vaan kerättiin kisakokemusta tässä keväällä aika paljon enemmän kuin nyt. Josko me tässä aktivoiduttaisiin taas :)

Prikan kanssa on tehty siellä sun täällä jotain pientä. Kisapaikalla oon ottanut sen aina kun mahdollista lämppäesteille, se onkin tosi tottunut kisatunnelmaan ja häiriöön kun on pienestä lähtien tehty tuota samaa. Ja onpahan samalla tullut muutama erilainen halli ja alusta tutuksi. A-estettä ollaan tehty muutamia kertoja, puomia ja keinua sitten enemmän. Namikippo on vielä kovasti tarpeen tukena, vaikka muuten tarjoileekin 2-2 herkästi. Tarjoilee sitä sellaisiinkin paikkoihin, mihin ei tarvitsis; mm. käveli pituuden palikkaa pitkin ja tarjosi sen päähän 2-2... Jepjep, just niinpäinhän se este suoritetaan ja tietysti sitä pitkin kävellen. Viimeksi eilen kun puhalsin ilmapatjan, kohta siellä oli Prikka ilmapatjan reunalla kakskakkosessa :'D

Meillä on kotipihalla yks ainoa hyppyeste, ja sillä me sit ollaan treenattu. Kyllä yhdestäkin hyppyesteestä riittää vaikka miten moneksi illaksi iltatreeniä koiralle, joka ei osaa vielä juuri mitään! Liinukin on tosin tehnyt ohjauskuvioharjoittelua, niistoja ollaan treenattu sen kanssa aika paljon koska ne on sille vaikeita. Sen on jotenkin vaikea malttaa jäädä suorittamaan tiukka käännös kun ohjaaja jatkaa jo eteenpäin. Mä en näe niistossa radalla mitään hyötyä, jos sen ansiosta ei pääse koiraa karkuun. Muuten teen ihan peruspyörityksen, joka Liinulle on yleensä varmempi. Niisto(-sokkari), jossa ohjaaja joutuu odottamaan koiran nokan riman yli ja sitten äkkiä ryntäämään pois alta, on aivan täysin turha ja huonosti tehty. Niistosta on hyötyä, jos merkkaus riman yli riittää ja sitten ohjaaja saa jatkaa matkaa. Muuten se siivekkeen ympäri pyörittäminen niin että ohjaajakin muutamalla askeleella pyörähtää, on paljon sujuvampi (eikä tarvitse kadottaa koiraa selän taakse). Yksi toinen toimimaton käännös, jota en edes treenaa, on vastakäännökset. Ihmeen paljon ihmiset niitä viljelee kisoissa, sellaisissakin paikoissa joissa pitäis mun mielestä selvitä sillä että koira osaa peruskäännöksen ja ohjaaja käännöksen kertomisen ajoissa. Joskus niitä kokeilin treenata, niin lopputulos oli kieltoja riman edessä tai mihin sattuu suuntaan riman jälkeen matkaa jatkava koira. Vikahan oli varmastikin enemmän minussa kuin vastakäännöksessä sinänsä, mutta pitipä sekin kokeilla kun niitä niin paljon näkee. Ei kannata, peruskäännökset pitää osata rytmitää ja ne kääntää kyllä Liinun. Eikä vasureita tule opettelemaan Prikkakaan.

Prikka on harjoitellut takaakiertoja ja juurikin noita peruskäännöksiä. Rima on ehkä n. 10cm korkeudella, että vähän joutuu hypätä. Sen kans on tehty myös niistoja, ja itse asiassa Prikka oli yhdessä vaiheessa niissä jo parempi kuin Liinu, siis suoritusvarmempi. Toissa iltana harjoiteltiin päällejuoksua. Siinä on kans yksi mun ja Liinun kipukohta. Tai on ollut, ei oikeastaan enää niinkään. Tehtiin aika paljon toistoja kun halusin oikein kiinnittää huomiota koiran laskeutumispaikkoihin ja miten siihen voi itse vaikuttaa. Toimi! Prikan kanssa vasta harjoiteltiin päällejuoksua lelun kanssa. Siinäkin vois kyllä sanoa että taas mentiin mukavuusalueelta pois, nimittäin tuo lelulla palkkaaminen. Ransu palkkaantui heitettävästä lelusta, Liinu ei oikeastaan lelusta ollenkaan. Se taistelee kyllä tosi hyvin lelusta leikin vuoksi, mutta agilityssa se odottaa vain että lelu äkkiä vaihtuis ruokaan. Se on niin pohjattoman perso että ruoka on aina se mikä typyä vie ja liikuttaa. Prikalla toimii myös paremmin ruoka, mutta yritän sille nyt tuoda tiettyihin asioihin sitä lelupalkkaa mukaan, vaikka se ei mulle itselle luontevaa olekaan. Noh, päällejuoksujen opettamiseen se kyllä toimi tuhannen paljon paremmin kuin ruoka. Pari hyppyestettä lisää kun askartelis niin sais jo huomattavasti lisää treeniaiheita etenkin Liinulle. Kuten sanottua, Prikka pärjää tuolla yhdellä vielä kauan :D

Otsikosta huolimatta, agilitysta tuli kuitenkin jauhettua :P