Tänään oli Liinun monesti suunniteltu ja kauan odotettu luonnetestipäivä. Olen ilmoittanut sen jo useamman kerran rotuyhdistyksen järjestämään luonnetestiin, mutta aina on tullut jotain esteitä enkä ole päässyt. Nyt huomasin huhtikuussa, että mun entiselle ala-asteelle on tulossa naapuriseuran järjestämä luonnetesti. Ilmoittauduin heti. Olen miettinyt monena iltana ennen nukkumaanmenoa, mitä mä odotan luonnetestiltä. Ennen kaikkea vien Liinun sinne mielenkiinnosta, haluan nähdä miten se selviytyy siitä kuormituksesta. Mä oon pitänyt sitä kuitenkin hyvin tervepäisenä ja toimintakyvyltään ihan hyvänä koirana. Erinomaisena rotunsa edustajana ja mainiona harrastuskoirana - unohtamatta että se on helppo ja luotettava kotioloissa.
(Kuvituskuvat Tuija Laurila schapemestiksistä muutaan vuoden takaa.)
Odotin, että Liinu kuormittuu testissä jonkin verran, ja että siihen kohdistuvat hyökkäykset on sille vaikeita. Haalari tuntui jostain syystä minusta etukäteen sellaiselta, että siitä olisi vaikea päästä yli, se on jotenkin niin yllättävä.
Tiesin, että Liinu on luoksepäästävä ja avoin. Se ei ole mielistelevä eikä tuppautuva, mutta se on ystävällinen ja antaa kyllä lähestyä ja käsitellä itseään ihan helposti.
Olin ajatellut, että vastoin yleistä tilannetta rodussa, Liinu tuskin on edes hieman pehmeä, eikä etenkään pehmeä. Sen se on osoittanut niissä oikeissa töissä eli paimenessa, että se pystyy ottamaan kolhuja vastaan ja puolustamaan itseään, ja jatkamaan sen jälkeen töitä. Agilityssa sille on välillä sanottava possuilusta vähän tiukemminkin, ennenkuin sillä on tehoa, eikä se jää sen jälkeen nyyhkyttelemään että "apuavoiei, mamma sanoi topakasti kun en odottanutkaan kontaktilla lupaa jatkaa". Olen ajatellut, että agilityssa se vois vielä mennä kohtuullisen korkean vireen piikkiin, mutta se että koira tulee puskut saatuaan takaisin varikolle töihin, ei kerro koiran pehmeydestä vaan jonkin asteisesta kovuudesta. Liinu ei kuitenkaan ole mikään luupää, joka ei mistään hetkahtais mihinkään, mutta ei se toisaalta ole mitään oppinutkaan vain parilla toistolla.
Mulla oli oletus, että sillä on taistelutahtoa (joka on osin jo perusteltu edellä) vaikka se ei esim. agilityssa palkkaudu lelusta taistelemalla. Tai ettei se yleensäkään juurikaan leiki eikä ainakaan repimällä leluja. Saan sen kyllä taistelemaan lelusta, mutta lähinnä kun se aiheutuu mustasukkaisuudesta "muuten se leikkii tuon toisen kanssa". Liinun taisteluhalu ilmenee muilla tavoin. Sanoisin että se näkyy arjessa sen periksiantamattomuutena, kieltää pitää välillä kovaakin ennen kuin se luovuttaa tekemästä jotain ei-toivottua. Esimerkiksi kun se vahtii pihaa tai kotia ja haukkuu sinne saapuville vieraille. Agilityssa taistelutahto näkyy sen väsymättömänä haluna tehdä, "moottorina" joka vie sitä eteenpäin vaikka treenataan enemmän. Paimennuksen osalta se on sen halu yrittää niin pitkälle kuin mä vaadin ja tulla yrittämään uudelleen epäonnistumisen jälkeen.
Odotin myös, että Liinu on laukausvarma, ei se pelkää paukkuja, ukkosta tai muutakaan vastaavaa.
Mikä sitten oli todellisuus?
Todellisuus oli se, että testi meni yli odotusten. Kasvattitäti oli jo arvellut mulla tulleen näppäilyvirheen, kun olin facebookiin kirjoittanut Liinun saaneen luonnetestistä 225p ja laukausvarma! Näppäilyvirhe se ei kuitenkaan ole, eikä tuomareiden laskuvirhe. Liinu todellakin veti tänään luonnetestistä tietääkseni korkeimmat pisteet, mitä schapendoes on saanut. Pisteet on toki hienot, mutta mulle merkkaa enemmän se, miten testi noin niinkuin siinä hetkessä sujui.
Testi alkoi haastattelulla, jossa käytiin läpi ne perusasiat: koiran ikä, harrastustausta, asuminen, lauma ja asema siinä jne. Sen jälkeen tuomari jututti Liinua. Liinuhan ei ole se koira, joka menee mielistellen/häntää heiluttaen/iloissaan lirputtamaan kaikki jotka sitä päin katsookin. Noin niinkun kärjistetysti. Se menee omalla tyylillään avoimesti ja luottavaisesti, antaa käsitellä ja jututtaa, on ystävällinen, mutta ei mielistele tai tuppaudu. Se meni tuomarin viereen seisomaan ja otti hellimiset vastaan. Sen jälkeen olisi pitänyt leikkiä. Liinu katsoi tuomaria, että tuo keppi mitä huidot, kelpaa lähinnä sen pureskelemiseen pihanurmikolla. Mun piti leikittää Liinua, mutta ei se innostunut siitäkään (hyi vieraat ja pahanhajuiset lelut, eikä edes ketään kenen kanssa kilpailla mun huomiosta). Liinu otti pari kertaa lelun suuhun, mutta ei alkanut taistella. Tuomari totesi aika nopeasti, että ei yritetä väkisin, ei se innostu.
Seuraavaksi kelkka. Heti, kun kelkka kellahti näkyviin, Liinu asettui jalat harallaan, häntä pystyssä, karvat pystyssä kelkkaa kohti ja antoi sille äänekkään uhkauksen, että sinä et tänne tule! Kelkka jäi johonkin vähän jumiin, jolloin toinen tuomari kävi sitä irrottamassa. Liinu seisoi sivuttain mun ja kelkan välissä, niskakarvat ja häntä pystyssä ja tuijotti kelkkaa "sua on varotettu!" Kelkka alkoi tulla lähemmäs, ja Liinun mekkala jatkui. Se tuijotti kelkkaa, teki valehyökkäyksiä ja haukkui ärhäkästi. Kun kelkka tuli mun viereen, se jatkoi sen uhkaamista mun viereltä. Mun piti kiertää kelkan toiselle puolen ja kyykistyä sen viereen, ennenkuin Liinu oli sitä mieltä, että ai tämä oli vain tällainen, no eihän tässä nyt mitään ollutkaan. Mentiin kelkasta poispäin ja tultiin takaisin, Liinu vilkaisi ja nuuhkaisi kelkkaa, "tuo on jo niin nähty".
Se jatkoi ihan rennosti ja valppain ilmein paikkaan, jossa hyökkäys tulisi. Hyökkääjä tuli esiin. Liinu ilmoitti taas heti, "että tänne et tule! Ja jos kerran uskallat kokeilla, niin täältä kyllä tulee!" Se teki jälleen valehyökkäyksiä, haukkui topakasti ja murisi. Hyökkääjä tuli hyökkäyksen loppuun asti. Liinu käväisi mun takana, mutta tuli sitten takaisin mun vierelle ihan kuin sanoen että "me ollaan mamman kans sitä mieltä, että sä et meitä uhkaile!" Hyökkääjä lopetti hyökkäyksen ja alkoi jutella Liinulle. Liinu muuttui heti luoksepäästäväksi ja avoimeksi ja meni hyökkääjän luo kuin sanoen että "et sä niin paha tyyppi ollutkaan, kun aluksi luulin. Oot ihan jees." Hyökkääjä-tuomari otti Liinun mukaansa, pyysi istumaan ja mua kutsumaan Liinun. Liinu pöhähti kerran tuomarille, kun se pyysi sitä istumaan :D Ensin hyökkää ja on kaveri ja sit vielä komentelee... Kutsuin Liinun luokse ja kehuin. Liinu oli ihan rento ja valpas. Se käveli häntä normaalisti hieman kohollaan, korvat hörössä ja olemus muuten ihan okei kohti haalaripaikkaa. Ei merkkiäkään siitä, että äskeinen hyökkäys ja kelkka ois sitä mitenkään kuormittaneet. Se vilkaisi siinä meidän kävellessä pari kertaa tuomaria, että "sinä olit se hyökkääjä, eihän sulla enää ole mitään aikeita?"
Haalaria olin jotenkin jänskännyt etukäteen, mutta koska Liinu oli niin oma itsensä ja iloinen tässä vaiheessa, niin mä aattelin että ehkä tää meneekin ihan kivasti. Käveltiin haalaria kohti, se pompahti ilmaan ja Liinu antoi välittömästi palautteen. Rähähti haalarille ja hypähti vähän sivuun. Palattiin pikkulenkin kautta takaisin, ohje oli antaa pitkä hihna että koira saa väistää jos haluaa. Liinu käveli haalarin vierestä, nuuhkaisi sitä ja katsoi mua että "ei me tieten tuota sen kummemmin jäädä ihmettelemään". Kehuin sitä. Liinu oli edelleen aivan oma itsensä.
Suoraan haalarilta käveltiin tynnyrin ohi. Jestas sen räminä otti korviin! Mulla soi hetken korvissa sen jälkeen, kun tynnyri pysähtyi. Liinu kulki löysällä hihnalla mun edellä ja katsoi vaan valppaasti tynnyriä kohti: "jaa sellainen sieltä kierähti, meinaakohan se pysähtyä vai tulla varpaille." Käveltiin pois päin kunnes tynnyri pysähtyi. Palattiin takaisin ja istahdin tynnyrin päälle. Liinu tuli samantien tynnyrin luo ja katsoi mua: "mitä me mamma seuraavaksi tehdään?" Se ei ollut mitenkään säikähtänyt, poissa tolaltaan tai pelästynyt.
Seuraavaksi menin pimeään huoneeseen. Se oli mun entisen ala-asteen opettajanhuone ja mun piti mennä siihen opehuoneen vessaan penkille. Liinu kulki reippaasti etsiskellen pimeässä ja käväisi vessan ovellakin. Liinu oli ilmeisesti menossa takaisin ulko-ovelle, koska toinen tuomari sanoi että "missähän se äiti on, ei sitä taida olla missään. Ei se siellä ole, sieltähän me tultiin. Mihin ihmeeseen se äiti on menny?" Sain luvan kutsua Liinua, ja kolmesti kutsuttuani Liinu kävi mun edessä, mutta ilmeisesti vieressä ollut tuomari ja hänen taskulampun valokeila hämmensi Liinua niin ettei se tajunnut mun läsnäoloa. Niiskautin. Liinu kävi taas mun edessä mutta ei tajunnut mua. Kolmannella kerralla se tuli mun luo ja katsoi mua kuin sanoen että "mitä ihmettä sä täällä pimiässä vessassa istut?" Kehuin Liinua ja se oli niin pollevana ja itseensä tyytyväisenä :)
Sitten jätin Liinun seinään kiinni ja menin nurkan taakse piiloon. Hyökkäys alkoi ja niin alkoi Liinun puolustaminenkin. Se haukkui ärhäkästi ja murisi. Hyökkääjä meni aivan Liinun lähelle. Jälkeenpäin mulle kerrottiin että Liinu oli jopa näyttänyt hyökkääjälle hampaita. Liinu?! Näyttänyt hampaita?! Ohhoh, sen ihmeen olisin halunnut nähdä. Jossain vaiheessa Liinu sitten totesi, että ei kai tässä kannata tapella ja ihteensä tapattaa, joten se oli luovuttanut. Hyökkääjä luovutti myös ja jutteli Liinulle. Liinu oli samantien että "olipas se rankkaa, mutta oot sä silti ihan hyvä tyyppi!" Siellä ne jutusteli kaikessa rauhassa ja hyvässä yhteishengessä Liinu tuomarin kainalossa, kun tulin kulman takaa Liinua hakemaan. Liinu ei ollut mitenkään hysteerinen, pelokas tai stressaantunut yksin jäämisestä ja hyökkäyksestä. Se odotti kaikessa rauhassa että irrotin sen seinästä, kehuin ja otin mukaan.
Jatkettiin reippaina viimeiseen osuuteen eli laukauksiin. Eka laukaus: korvat hörähti. Pysähdyttiin ja toinen laukaus: ryhti hieman nousi, että ai tuolta se ampuu. Testi oli siinä. Kehuin hurjasti Liinua ja Liinu oli ihan sillain että "mitä me sit tehään? Jänniä tällaset tehtävät. Ai me ei enää tehä mitään?" Kävelytin Liinua varjoon nurmikolle ja se alkoi piehtaroida nurtsilla. Se oli kuin ei mitään ois tapahtunutkaan. Ei mitään merkkiä mistään kuormituksesta, hyökkäyksistä, kolisevista tynnyreistä, kelkoista tai hyppivistä haalareista.
Mentiin kuulemaan tuomarien arviota. Kysyivät ensin multa, tuliko mulle jotain yllätystä. Sanoin että yllätyin miten vahvasti se puolusti ja miten se palautui osioiden välillä niin hyvin.
Liinu haukkui ensin tuomareille, mutta sanoin että jo riittää! Tuomarit kehui miten hyvin testi meni. Alettiin käydä lomaketta läpi. Laukausvarma koira, ei mitään ongelmaa ampumisten kanssa.
Luoksepäästävyydestä tuomarit sanoi, ettei se ole mikään mielistelijä, mutta tulee avoimesti ja luottavaisesti luokse. Hyökkäyksen jälkeen ei mitään merkkiä siitä, että se olisi mitään muuta. Toisesta hyökkäyksestä tuomarit sanoi, että se luovutti, kun sen palikat loppui. Niin kuulemma järkevä koira toimiikin.
Toimintakykyä sillä on kohtuullisesti, terävyyttä kohtuullisesti. Se tekee itsenäisiä ratkaisuja. Liinu saa minusta henkistä tukea, mutta se ei kuulemma paljoa sitä tukea tarvitse eikä kysele. Se tekee mitä katsoo tarpeelliseksi, ja esim. hyökkäystilanteessa se oli sitä mieltä, että minä hoidan nämä etujoukot niin hoida sinä mamma ne takajoukot. Puolustushalua on siis kohtuullisesti. Liinu haluaa puolustaa itseään ja minua, ja sitähän testissä katsotaan, sitä halua.
Taisteluhalu sillä on kohtuullinen. Liinu ei alkanut leikkimään, mutta sen taisteluhalu näkyi ja säilyi koko muun testin ajan. Se ei tapellut lelusta, mutta se tappeli kelkkaa vastaan, se tappeli hyökkäyksiä vastaan, se tappeli haalaria vastaan. Taisteluhalu on sen moottori, joka sillä on kuulemma vahva ja varmasti harrastuksiin riittävä, sillä se menee eteenpäin.
Tuomarit kuvaili Liinua, että se otti kaikki testin osiot tosissaan. Sen hermorakenne on tasapainoinen ja temperamenttia sillä on niin, että se on ihan puhtaan vilkas koira. Se huomioi asiat ja reagoi niihin mihin katsoo että tarvitsee, mutta se ei ole millään tavalla rauhaton tai levoton. Liinu teki kaiken iloisella mielellä ja tosissaan; kun hyökkäys tuli, se oli tosissaan puolustuksen kanssa eikä leikkinyt. Se teki valehyökkäyksiä, tuijotti hyökkääjää, haukkui tomerasti. Se ei missään vaiheessa kuormittunut tai stressaantunut asioista joita tuli aika tiiviiseen tahtiin. Tuomarit totesi tässä vaiheessa, että se näyttää siltä siinä meidän edessä, kuin se vois tehdä koko homman uudelleen ilman mitään ongelmia.
Entäs sitten se pehmeys? Tuomarit oli sitä mieltä, että Liinussa on enemmän kovuutta kuin pehmeyttä. Se ei paljon jäänyt muistelemaan tapahtuneita asioita. Se kyllä reagoi niihin, mikä on ihan sallittua ja ihan ok, mutta esim. haalarin jälkeen se ei ollut moksiskaan. Tuomareiden mielestä Liinu on kohtuullisen kova.
Tuomarit kehui, että "kahden päivän (20 koiraa) ajalta parhaat pisteet. Aivan upea ja hieno koira kerta kaikkiaan, varmasti erinomainen rotunsa edustaja". Onnittelivat mua tällaisesta koirasta ja testituloksesta. Toinen tuomareista sanoi, että tässä alussakin kun se ensin haukkui, oli hyvä kun kielsin, koska sillä voi herkästi ilmetä turhaakin haukkumista asioille, johon kannattaa laittaa aina piste. Totta, ja olen samaa mieltä.
Tässä vielä testin osa-alueet:
Toimintakyky +1a Kohtuullinen
Terävyys +3 Kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +3 Kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu +2a Kohtuullinen
Hermorakenne +2 Tasapainoinen
Temperamentti +3 Vilkas
Kovuus +3 Kohtuullisen kova
Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus +++ Laukausvarma
Loppupisteet 225
Ja kuva todistusaineistoksi :)
Olen aika häkeltynyt pisteistä, mutta myös testin kulusta. Tiedän kyllä, että Liinu on aivan upea koira ja rotunsa edustaja. Harrastuskoirana ja ystävänä todella hieno ja meillä on hyvä suhde. En olis silti uskonut, että sen hermot oikeasti kestää noin paljon ja että sen puolustushalu on noin hyvä. Se ei ole mikään kovis tai muuten epäluotettava. Kyllähän tuo sen puolustus- ja taisteluhalu näkyy arjessa ja aiheuttaa vieraille harmaita hiuksia. Mä en anna sen kuitenkaan haitata, koska luottamus koiraan. Liinu lopettaa kyllä, kun toteaa, että tulija on ok. Joskus nopeammin, joskus hitaammin. Olen huomannut ja nyt tuomarien palautteen perusteella (se ei paljon sulta tukea kysele, kohtuullisen kova koira) ymmärrän paremmin, että mun kieltämisellä ei ole niin suurta merkitystä sille aina kuin sen omalla arviolla ihmisestä, tai että voin todella joutua kieltämään kovemmin. Tuttu ja tavallisesti käyttäytyvä ihminen; reaktio on paljon pienempi ja lyhytkestoisempi kuin outo ja epätavallinen. Silti se ei ole erityisesti puolustushaluinen mitään erityisryhmää kohtaan (esim. mies, humalainen, tumma, pitkä jne.). Tuo puolustushalu tulee esille myös silloin, kun on esim. useampia schapeja ihmisineen koolla. Yleensä se on mun koira (Liinu ja sen säestämänä Prikka) joka ilmoittaa kaikkein näkyvimmin esim. jonkun saapumisesta. Useimmiten schapeilla puolustushalu on pieni tai olematon.
Muutoin nuo sen ominaisuudet näkyy lähinnä paimennuksessa ja agilityssa, joissa se on mun mielestä hyvä ja joissa sen hyvät ominaisuudet pääsee esille.
Hieman on kuitenkin testi rasittanut pientä schappenpöppeliä, koska Liinu on nukkunut sikeästi koko illan :)
Jos muuten haluaa verrata Liinun luonnetestiä rodun keskiarvoon (tehty muutama vuosi sitten) ja ihanteeseen, niin tämän linkin takaa onnistuu:
http://www.schapendoes.fi/images/stories/lt_rotuprofiili_schapendoes.pdf
Liinun luonnetestin ajan Prikka oli mun porukoilla hoidossa. Pari tuntia, ja ihan yksin! Sille se taisi tuo Liinun luonnetesti olla rankempi kokemus :D Se oli mennyt pitkin ikkunalautoja ja vinkunut, minne mä ja Liinu lähdettiin ja jätettiin se yksin suureen maailmaan. Tätä pitäis tehdä useammin, tajusin sen nyt. Eihän se ole ollut ikinä missään vieraassa paikassa ilman minua ja/tai Liinua.
