Sain vinkkiä mm. rotua harrastavilta henkilöiltä, että tuossa 40km päässä on lammastila, jonne voisi olla mahdollista päästä paimentamaan muillakin kuin bortsulla tai kelpiellä. Mitämissähäh!? Miten on voinut mennä huomaamatta lammastila, joka on niinkin lähellä. Noh, eivät pahemmin mainosta itseään, mutta ilmeisesti paimennuksesta kiinnostuneet ovat silti löytäneet paikan.
Soitto lampurille ja puhelimessa jonkin aikaa juteltuamme varasin ensimmäiselle käynnille ajan. Vaikutti mukavalta tyypiltä, jonka kanssa mulla kemiat vois kohdata aika hyvinkin. Hän kertoili itsestään ja ajatuksistaan, ja se on aina lupaavaa, jos se kuulostaa samalta kuin mitä itsekin ajattelee! Minähän tykkään siitä, että oli laji mikä tahansa, niin mulle sanotaan siitä, jos teen asioita väärin tai koiran kannalta epäloogisesti. Mulle esim. agilityssa johdonmukaiset ohjaukset on tärkeä juttu, ja oon kiinnittänyt mm. omaan kropan hallintaan huomiota alusta alkaen. Samaan olen pyrkinyt paimennuksessa, jossa myös koiraa ohjataan paljolti kehonkielellä. Muistan saaneeni positiivista palautetta rauhallisuudesta ja hyvästä paimennussauvan käsittelystä jo heti ekalla leirillä v. 2010. Niinpä minusta kuulosti vain hyvältä se, että kouluttaja kiinnittää huomiota siihen, että ohjaaja on koiralle selkeä ja reilu, ja opastaa antamaan koiralle hyvin ohjeita kehonkielellä.
Ensimmäinen paimennuskerta oli sitten keskiviikkona. Aloitin Liinun kanssa, ja sehän alkoi heti tekemään töitä kuin kunnon paimenen kuuluukin. Peruskuljetus sujui siististi ja rauhallisesti, meillä oli n. 60 lampaan katras käsiteltävänä. Jähmeitä lampaita, nuoria pässejä. Mutta Liinuhan on oppinut voiman käyttöä, jota se osaa mun mielestä taitavasti käyttää tarvittaessa silloin, kuin esim. liike ei riitä. Se on ääni, haukkumalla komentaminen. Mutta se ei jää päälle, Liinu ei räkytä turhaan. Se ei turhautuessaan tai väsyessään ala haukkumaan turhia tai varsinkaan puremaan lampaita. Se ei ole ikinä kiihtynyt tai kuumunut niin, että pölläyttelisi lampaita tai ajattaisi niitä. Liinu on kaiken kaikkiaan temperamenttinen mutta tasainen paimenkoira. Siihen voi luottaa, että se tekee työnsä siististi ja väsyessäänkin yrittää parhaansa. Se ei lopeta töitä tai ala sikailemaan kun väsyy. Kun kokemus ja itsevarmuus lisääntyy, se varmasti jaksaa pidempään tehdä töitä, koska sen energia ei kulu enää samoihin perusasioihin kuten se varmaan vielä tekee.
Tehtiin siis peruskuljetuksia ja muutamia hakuja. Haut oli kohtuu hyviä ja ihan ok matkan päästäkin. Sain neuvoja siihen, miten sijoittua lampaisiin ja koiraan nähden kun lähetän koiraa hakemaan. Liinu osaa aika hyvin kattaa koko lauman ja jos osa jää porukasta pois, se ainakin käskystä kerää koko lauman ja nähtävästi myös itse hoksaa asian. Pyöriteltiin laumaa pellolla, ja vaihdettiin sitten Prikka kehiin.
Prikka oli ihan kuin ei olisi lampaita ennen nähnytkään, eikä olis halunnut nähdä niitä vieläkään. Prikka kulki lampaiden keskellä ilman minkäänlaista painetta lampaista - tosin eipä lampaatkaan juuri välittäneet siitä. Prikka kulki koko ajan minua katsoen ja odottaen minulta kehotusta tehdä jotain. Se ei roikkunut jaloissa kiinni, vaan irtosi kyllä kauemmas, mutta lampaisiin se ei halunnut ottaa mitään kontaktia. Yritin lähettää sitä lauman taakse sauvalla painetta antamalla, mutta ei se lähtenyt, vaan leikkasi aina minun ja lauman välissä - minua katsoen. Se ei paineistunut liiaksi paineen annosta, otti sen vastaan mutta ei siirtänyt sitä lampaisiin. Ei niin millään tavalla. Olin aivan äimänä, ja niin oli kyllä vähän Terhi-kouluttajakin.
Päätimme ottaa Liinun avuksi Prikalle, mutta Liinu oli sitä mieltä että tuon räksyttävän penikan kanssa mä en ala mihinkään töihin kun se ei älyä mitään. Enkä kyllä ala ilman sitäkään, se vissiin tuumi ja venytteli vaan mahallaan heinikossa. Hetki kokeiltiin näin, mutta todettiin, ettei näillä lampailla ainakaan Prikka ala tarjoamaan mitään.
Otettiin tilan koiran, Liinun ja Prikan kanssa lauma haltuun ja lähdettiin kuljettamaan sitä pellolta takaisin lampolaan. Prikka juosta hipsutteli meidän edellä ja söi heinää. Talon koira tuumasi, että kyllä tuo tytsy nuo lampaat hoitelee, joten minä menen jarrukoiraksi. Ja niinhän se Liinu hoiteli :) Se syttyi uudelleen töihin, kun huomasi että nyt tehdään oikeita töitä ja oikeaa kuljetusta. Terhi tuumasi, että Liinu taisi olla niin fiksu, että se ei nähnyt enää järkeä pellolla pyörimisessä, koska siitä tuli jo helppoa. Se keräsi ja tasapainotti hyvin laumaa, liikutti sitä, tarvittaessa komensi. Hieman iski märässä kohdassa hienohelma-vaihe ja talon koiran piti auttaa lampaiden ajamisessa, koska nekin suhtautuivat epäluuloisesti vesilätäköihin ja Liinu mieluiten kiersi ne kokonaan ja hyppeli lauman edelle. Tien haarassa se omatoimisesti varmisti ettei lampaat lähde väärää tietä pitkin, ja muutenkin että ne kulkee hyvässä järjestyksessä. Ei olla noin isolla laumalla oltu töissä, joten se oli Liinullekin uutta. Lampaat saatiin hyvin lampolaan viedyksi, ja Liinu mahtavat kehut tehdystä työstä :) Se pääsisi nyt huilaamaan seuraavaan kertaan.
Prikan kanssa kokeiltiin vielä käydä liikkuvammilla lampailla, mutta se ei alkanut tarjoamaan siellä sen kummemmin mitään toimintaa. Ei lähtenyt hakukaarelle, ei lauman taakse tasapainottamaan sitä, vaan leikkasi aina minun ja lauman välistä pitäen kontaktin minuun eikä lampaisiin. Siis ihan kaikin keinoin kertoi, ettei ymmärrä mitä siltä halutaan ja mitä sen pitäisi tehdä. Ei se paineistunutkaan eikä menettänyt toimintakykyään tai mitään muuta, mutta ei se kyllä oikein osoittanut välähdystäkään siitä että se tajuaisi olevansa paimenkoira. Lampaat ei yksinkertaisesti kiinnostaneet sitä, vaikka lampaat reagoi siihen Prikan tarkoittamattakin.
Lopetettiin sitten harjoitukset siihen ja sovittiin seuraavasta kerrasta ensi viikolle. Kokeillaan sitten uusia keinoja Prikan sytyttelyyn ja aletaan harjoitella pikkuhiljaa Liinun kanssa paimennuskokeita silmällä pitäen. Oon taas uudelleen koukuttunut tähän lajiin!
Piirinmestiksistä seuraavana päivänä eli sunnuntaina 27.8. ajeltiin Iisalmeen Kaukisen Markun radoille. Tarjolla olisi ollut 4 rataa, mutta olin ilmonnut vaan agiradoille. Liinulla oli taas virtaa kuin pienessä kylässä, ja hyvillä mielin lähdettiin kisaamaan.
Kaukisen radat olen todennut jo aiemmin aika haastaviksi, mutta minähän tykkään että välillä saa kisoissakin oikeasti haastaa omaa ja koiran osaamista. Kyllähän se toki kertoo siitä, että olisko radat ehkä ollut treeniradoiksi sopivampia, jos radalta tulee 1-4 tulosta per säkäluokka. Nollia ei välttämättä yhtään...
Eka rata mekin hyllytettiin, vaikka hyvä rata tehtiinkin. Yhteen paikkaan olis tarvinnut vastakäännöksen, ettei Liinu olis lukenut takana olevaa estettä seuraavaksi, vaan kääntynyt tiukemmin. Tein rohkeaa ja koiraan luottavaa ohjausta, ja ne onnistui. Olisin ohjannut samoin, vaikkei hylsyä olis ollutkaan alla. Nyt ei ole tulospaineita, joten voi tehdä radalla rohkeita eikä varmistelevia ratkaisuja.
Toinen rata oli hyvä rata sekin, lopussa vaan oli pientä taistelua ja kalastelupelastus, ettei Liinu hyllyttänyt hyppäämällä hyppyä takaisin tai menemällä sen takana olevaan ansaputkeen. Taistelu kannatti, koska vastattiin koko radan ainoasta medi-tuloksesta! Epäilin, että yliaikanollaksi meni, koska kalastelussa meni sekuntikaupalla aikaa, ja ihanneaika oli laskettu 3,9m/s etenemällä :O Agiradalla siis... Meidän etenemä oli lopulta 3,92 ja aika -0,65 :D Eli nollavoittoa pukkasi jo toisen kerran sille viikonlopulle :)
Viimeinen rata oli mukava, mutta haastava. Siinä oli monta vaikeaa kohtaa, ja tiesin jo ennen rataa, ettei meidän taito siihen todennäköisesti tule riittämään. Oikeastaan taidot riitti juuri niin pitkälle kuin ajattelinkin että ne riittää. Sitten Liinu ei malttanut pysähtyä puomin kontaktille, mä en ehtinyt tekemään takaakierron yhteyteen vastakäännöstä, joten olin myöhässä seuraavassa tilanteessa, joka tietenkin oli radan pahin ansapaikka. Eipä oltu ainoita, jotka siinä kohtaa sai viimeistään Markun ristimään kätensä hylkäyksen merkiksi... Niinpä en ollut myöskään tekemässä oikeassa paikassa persjättöä ja koiran edellä puomin alla menevän putkeen lähetyksessä. Niinpä en myöskään ollut ajoissa tekemässä koiralle irrottavaa askelta puomin takana olevalle muurille, joten Liinu kääntyi putkesta mua kohti ja ohitti muurin. Olisin niin halunnut tietää, olisko mun ohjaus kantanut muurille asti, jos olisin saanut tehtyä sen himskatin vastakäännöksen, käännettyä sen ansiosta koiran tiukemmin ja ehtinyt sijoittamaan itseni oikein. Siinä koiran malttamattomuus kostautui seuraavien viiden esteen ajan ja johti hylkäykseen. Loppusuora oli sitten mukava paukuttaa: hyppy, kaksi suoraa putkea ja okseri. Ei paljon Liinu kysellyt suuntia, kun hihkuin että mene mene vaan!
Onnistunut fiilis radasta kaikesta huolimatta, koska selvittiin alun ansapaikoista, tehtiin onnistunut lähestyminen 90 asteen avokulmaan kepeille, pujoteltiin seinää kohti vaikka mä tein puolen vaihdon keppien päässä ja heti sen jälkeen viskileikkauksen jne. Eli tekniikkaa sai käyttää kyllä ihan kivasti, mutta sehän me osataan. Luulin tosin myös, että osataan kontaktit - osattiinhan ne, kyllä Liinu pysähtyi 2-2 ehkä muutamaksi sekunnin kymmenykseksi, mutta vapautti sitten itse itsensä juuri kun ehdin rinnalle, vaikka olisin tarvinnut siinä parin askelen etumatkan.
Kotikenttäepikset 28.8.
Kontakteja olikin sitten hyvä vahvistaa maanantain epiksissä kisanomaisessa tilanteessa. Liinun kanssa menin tuplasti kisaavien radan, ekalla kerralla vaan mahdollisimman lujaa ja rohkeasti ohjaten, toka kerralla sitten sillä asenteella, että ne kontaktit otetaan ja ne pidetään niin kauan kuin annan luvan jatkaa. Hienoa menoa Liinulta, hyvää ja rohkeaa ohjausta minulta - ja kello kiitti. Tehtiin selvästi nopein aika ja Liinu tienasi jälleen pikkusäkin ruokaa :)
Prikka meni epiksissä möllien ja kisaavien radat. Möllien radalla se puolestaan teki nopeimman ajan ja voitti toisen pikkusäkin ruokaa :) Prikka meni itse asiassa yllättävänkin hyvin ja mulla oli sellainen fiilis, että sehän ihan oikeasti juoksee eikä hömpöttele! Se oli jopa niin nöyrä, että kääntyi juuri ansaputken edestä takaisin, kun huusin sille. Mutta heti sen jälkeen kun kehuin sitä, se sai itsensä uuteen vauhtiin. Teki hyvät kontaktit, pujotteli hyvin kepit jne. Olin tyytyväinen Prikan menoon! Se kyllä yllätti minut sillä vireellä ja vauhdilla, joka sillä oli. Selvästi se kiihtyy ja nostattaa virettä siitä, että on muita koiria ympärillä, jotka haukkuu, ja mukana Liinu joka myös kannustaa radan reunalla huutamalla :D Ehkä se toden totta voi mennä kisoissa paremmin kuin treeneissä, kun siellä on muiden koirien kiihtynyttä haukuntaa ja tunnelmaa? Meidän pitäis vaan saada epiksiä alle ja alkaa harjoitella meidän omia kisarutiineja.
Tyytyväinen olin episten sujumiseen, päästiin kummankin kanssa tekemään niitä juttuja, minkä takia osallistuttiin :)
26.8. kisattiin Sievissä Keski-Pohjanmaan kennelpiirin piirimestaruuksista. Tuomarina toimi Hilpi Yli-Jaskari. Oon tykännyt Hilpin radoista jo aiemmin, ja nytkin oli tosi mukavat radat tarjolla! Sopivasti haastettakin, ettei kaikki ihan nollia tai edes tuloksia paukutelleet, mutta radat oli sujuvat ja hyvin mentävissä olevat.
Sää ei tokikaan suosinut, vettä vihmoi ja tuuli kylmästi. Onneksi sain Tomin mukaan kepoksi, joten lämppälenkin jälkeen oli joku, joka kävelytti koiraa ja piti sen lämpimänä rataantutustumisen ajan. Lähdettiin ensimmäisten joukossa, joten paljoa aikaa virittelylle ja lämppäilylle ei siinä vaiheessa enää ollut. Liinu oli kerännyt viikon ajan itseensä taas virtaa ja oli selvästi virkeä ja hyvässä vireessä. Edellispäivän pitkä tuuletuslenkki oli varmaan ihan hyvä juttu, niin sinne oli saanut enimpiä höyryjä päästellä.
Niinhän siinä kävi, että eka radalta tekastiin nolla. Vieläpä hyvä ja sujuva sellainen! Ja ihan nopea nolla, koska sillä radalla voitettiin! Vautsi, uskomatonta, me johdettiin piirimestiksiä ekan radan jälkeen!
Toiselle radalle sitten toki vähän onnistumispaineita, mutta tein mielestäni hyvän suunnitelman hypärille, ja kohta joka mua eniten jännitti, oli kepeille vienti. Päätin vielä viimeisellä rataantutustumiskierroksella vaihtaa ohjauspuolen toiselle puolen, koska se tuntui varmemmalta ja paremmalta. Kannatti! Liinu haki kepit hienosti, ne oli tokavika este, joten tietyllä tavalla se jännitysmomentti niiden onnistumisesta pysyi loppuun asti. Harmi vaan, että jo pari estettä ennen keppejä Liinu tiputti riman... Syytä en oikein tiedä, rima tipahti jo kun koira ja minä oltiin jo vähän niinkuin esteen ohi, eli olisko sitten vielä takajalka sen potkaissut alas tai häntä huitaissut? Sen aika olis ollut voittajaa nopeampi, joten olishan se ollut hienoa voittaa piirimestaruus tuplanollavoitolla... Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan tiputtiin kolmansiksi sen rimanpudotuksen ja vitosen takia. On kuitenkin mahtava saavutus olla PM3, joten vaikka tuo rima harmittikin vielä seuraavana aamunakin, niin kyllähän se sijoittuminen silti oli Liinulle ansaittu! Me ollaan löydetty yhteinen sävel ja sujuva ja rento tekeminen, joten siitä tuo pm-sijoitus oli hieno palkinto :)
Liinu on niin uskomattoman hieno koira ja agikoira, että on etuoikeus saada olla sen omistaja ja ohjaaja :*)
Karjalaisen Mikko RumaRakilta oli YliKSin kutsumana kouluttamassa muuan keskiviikko-ilta. Tiedossa oli ihan mukavasti haasteita ja pyöritystä sisältävä rata, jossa kyllä sain puolen tunnin ajan pistää juoksutossua toisen eteen.
Liinun kanssa mun on helpompaa rytmittää ja ajoittaa omaa tekemistä, se on myös sujuvamman näköistä. Prikan kanssa meno on vielä tökkivän näköistä, koska sen kanssa ei vielä olla löydetty yhteistä säveltä ja vauhtia tekemiseen. Kehitystä kuitenkin tapahtuu, ja taitava koira siitäkin on kasvamassa. Ehkä sitten, kun senkin kanssa on yhteistä historiaa 6½ vuotta takana, meno näyttää vähän toiselta ;) Prikka on vähän sellainen hassu humputtelija ja taivaanrannan maalari, ennemmin kuin agilityyn syttynyt tykki.
Videot puhukoot puolestaan, oli hyvät treenit ja mukavaa palautetta sain kummankin koiran kanssa tekemisestä. Liinun palaute jäi erityisen hyvin mieleen: oon löytänyt jonkinlaisen sisäisen rauhan ja levollisuuden tekemiseen, ja se on sen takia todella siistin näköistä. Siinä ei ole juuri mitään huomautettavaa, vain sellaista pikkuasioiden hiomista. Prikka on vielä nuori ja kokematon, ei vielä niin syttynyt lajiin eikä ole kovin estehakuinen. Sinänsä se irtoaakin ja osaa vaikeitakin juttuja, mutta itsevarmuutta ja rohkeutta se tarvitsee vielä lisää. Helposti se tulee esteiden ohi ja katsoo minua eikä edessä olevia esteitä...
Ollaan kisattu nyt elokuun puolella ahkerasti. Olishan se melkein pitänyt tietää, että kun ilmoittaa Pietarsaareen ittensä kisaamaan, että siellä sataa ja on viheliäinen ilma.
Pietarsaari 5.8.
Eli Jeppiksessä kerättiin kolme HYLsyä ja vieläpä huonossa säässä. Radat oli aika haastavia mutta mukavia. Harmittaa, kun ei saatu tuloksia niiltä tehtyä. Vähän turhia virheitä. Ratoja ei ole videolla, joten eipä ole mistä analysoida omaa tekemistään.
Ylivieska 12.8.
Seuraavana viikonloppuna kisattiin sitten kotikisoissa Ylivieskassa lauantaina ja sunnuntaina Kajaanissa.
Ykassa tehtiin hieno eka rata, mitä nyt sitten ohjaaja vähän oletti liikaa ja hyllytti koiran aivan ylihelpossa paikassa! Eipä pikkasen ärsytä tuo koiran lähetys aivan selvästi väärään päähän putkea. Kuvaajan ääniraidasta ei kannata välittää kummallakaan videolla...
Toka rata oli myös HYL, siinä tuli annettua Liinun ymmärtää pari ylimääräistä estettä.
Vika rata oli hypäri, jolta tehtiin hieno nolla :) Harmi vaan, että hävittiin hyppyserti 0,35s :( Kisaajia sen verran vähän, ettei serti siirtynyt meille kun oltiin kakkosia. Nooh, nolla on aina nolla ja SM-nollat täynnä, mikäli kriteerit pysyy ennallaan!!! Sitä paitsi Liinu teki oman ennätyksensä pinkomalla 4,97m/s etenemällä tuon hypärin.
Kajaani 13.8.
Seuraavana päivänä eli sunnuntaina sitten Kajaaniin kisaamaan. Sekä Ykassa että Kajaanissa tuomarina Rauno Virta. Tykkään Raunon radoista. Rauno on "ajan tasalla", koska kisaa itsekin medi-kokoisella koiralla. Kyllä niiden tuomareiden radat on erilaisia, jotka itse edelleen säännöllisesti kilpailee.
Kajaanista eka radalta 10vp, sattui olemaan hypäri. Heitin itse itselleni suolaa haavoihin ja laskeskelin, että ilman kieltoja olis voitettu, eli jälleen meni hyppyserti ohi turhien kieltojen takia. Agiradoilta otettiin tuplanolla, sijoituksin 2. ja 1.
Kisamenestyksen näkökulmasta ja myös sen, miten hyviä ratoja tehtiin koko viikonloppu, niin saldo on aika loistava: 6 rataa; 3 nollaa, 2 hylsyä ja 1 kymppi. Vain yksi kehno rata, jossa useampia virheitä. On se Liinu vaan aikamoinen menijä :o)
Kuopio 20.8.
Nämä oli aika surkeasti menneet kisat. Siitä ei tosin voi koiraa syyttää yhtään, vaan itseään, jos nyt jotain syyttää pitää... Edellisenä viikonloppuna ei sinänsä ollut ongelma koirankaan jaksaa kaksia kisoja, ratoja kuitenkin määrällisesti maltillisesti ja kisat ei mitenkään erityisen kaukana olleet. Mutta keskiviikkona oli Mikon agikoulutus ja siellä kumpikin koira treenasi. Liinuhan ei itseään säästele, joten vaikka treenasinkin sen kanssa vain puolikkaan ajan (10min), se oli silti yksi aika kova treeni, josta pitäisi ehtiä palautua. Perjantaina oli sitten vuorossa Rumiksen päivätreenit, joihin normaalisti osallistuu vain Prikka, mutta koska yksi kerta oli jäänyt välistä, menin kahdella koiralla. Eli neljäs kerta agilitya viikon sisään.
Sunnuntaina ei sitten tarvinnut hyvästä palauttelusta ja energiatankkauksesta huolimatta ihmetellä, miten +20 asteen auringonpaiste ja kolme kisarataa oli koiralle liikaa. Liinu teki helppoja kieltoja jo heti alussa, ei lukenut rataa niin itsenäisesti ja varmasti kuin yleensä, ohitteli esteitä, ei "osannut" aloittaa keppejä jne. Vauhtikin vähän hukassa. Radat oli kuitenkin suurimmalta osalta aika hyviäkin, varsinkin viimeinen rata oli hieno puoliväliin asti, jolloin sekoiltiin sitten vähän omaa rataa, mutta sillä radalla Liinu haki hienosti kepit ja pujotteli ne hyvin. Oli oikeastaan aika kiva ja helpottunut fiilis lähtä kotimatkalle, vaikka tuloksina olikin 3x HYL.
Löydettiin kuitenkin ihan kaunis jähylenkkipolku:
Seuraavalla viikolla ei sitten tehtykään ma-to mitään. Hengailtiin pihassa, ei käyty edes erityisesti lenkillä. Liikuntaahan ja pikku lenkkiähän nuo nyt tekee tuossa pihassa ihan viemättäkin. Ei treenattu mitään, ja Rumiksen viikkotreenissäkin oli vain normaalisti Prikka treenaamassa. Eli sekä kroppa että kuuppa sai täyslepoa :) Perjantaina sitten vasta käytiin n. 12km kävelylenkillä, kun oli työpaikan virkistysiltapäivä kodalla makkaranpaiston merkeissä. Virkistäydyttiin viikonlopun piirinmestiksiä varten ;)
Tämän vuoden Klag oli 14.-16.7. Me kisattiin Liinun kanssa kylläkin vain perjantaina ja lauantaina. Heti perjantailta tehtiin Jari Helinin radalta nolla! Markku Kaukisen radalta lauantaina HYL, mutta sitten taas Jarin radalta nolla :) Liinulla oli siis 6 SM-nollaa kasassa, mukaan lukien se tupla, joka saatiin heti Saariselällä. Ei huono saavutus!
Juhannuksena oltiin agikisaamassa Savonlinnassa Jussin juoksuissa. Kisat oli upeissa puitteissa urheiluopistossa! Sää suosi edelleen, ja radat oli mukavia. Jussin juoksuja tuomaroivat Anne ja Harri Huittinen sekä Jari Suomalainen.
Hyviä ratoja me tehtiinkin, Harrin radalta tekastiin yks nolla lisää :) Meillä oli Liinun kanssa yhteistyö kohdallaan!
Kiitos Tuija Laurila videosta sekä kisakuvista!
Iltaohjelmassa oli juhannuskokko ja osa porukasta saunoikin, mä jätin sen välistä ja saunoin yöpymispaikassa.
Mulla oli tänä kesänä elämäni eka virallinen kesäloma - tosin vain 2½ viikkoa, mutta loma kun loma! Mä seurasin jännityksellä sääennusteita, koska tarkoitus oli polkaista ensin Suomen puolella pohjoiseen vähän vaeltelemaan ja kisaamaan ja sitten Norjan puolelle. Kelikamerat näytti toukokuun lopulla Pohjois-Norjassa joinain päivinä lumisateitakin... eikä näyttänyt läheskään niin vihreältä ja vehreältä kuin vuosi aikaisemmin. Kevät oli siellä myöhässä kuten täälläkin.
Olin viimeiseen asti epävarma, vaihdanko kitkoja pois alta, koska olin ajanut kesäkuun puolelle (!) kitkarenkailla. Enkä turhaan, satoihan sitä täälläkin joltain pitemmältä reissulta tullessa räntää ja lunta. Edellisenä päivänä sitten oli jo niin lämmintä ja ennusteet povasi jopa hellelukemia sinne, minne olin menossa, joten vaihdatin kesäkumit alle. Se oli fiksu päätös, koska koko reissun ajan oli upeat säät ja kelit. Kesärenkailla on huomattavasti mukavampaa ajaa kesäkelillä kuin kitkoilla. Renkaiden vaihtokaan ei sujunut aivan ongelmitta, vasen takarengas tärytti kuin piru kerjäläistä, joten korjuuksillehan se piti viedä. Onneksi vain painoja oli irronnut ja tärytys loppui kun ne laitettiin takaisin. En olis kestänyt tuhansia kilometrejä sitä vatkausta!
Keskiviikko 7.6.
Rakkaat kisakamut lähdössä valmiina lähdössä reissuun, jolta kerättiin paljon uusia kokemuksia ja muistoja :)
Matkaan startattiin keskiviikkona 7.6. Suunnattiin vanhaan tuttuun Kuusamoon ja sinne Oulangan kansallispuiston leirintäalueelle. Käytiin kävelemässä pikku lenkki siellä, tutuissa maisemissa. Katseltiin Kiutaköngästä ja vähän pikku reittiä. Torstaina olisi tarkoitus kävellä Pieni Karhunkierros, joten säästeltiin jalkoja sinne. Yövyttiin siis tuttuun tapaan kansallispuiston leirintäalueella. Heti paikalle päästyäni sain kuulla, ettei leirintäalueelle tule juoksevaa vettä lainkaan. O-ou. Näinköhän tämä ennustaa reissun sujumista, kun heti ekalla etapilla on jotain häikkää... Olisin ollut kyllä suihkun tarpeessa, koska ihan lämmin ilta oli ollut käydä lenkillä ja hiki tuli.
Kiutakönkään alimpia kuohuja.
Torstai 8.6.
Torstaille varasin heti aamulla ennen Pikkukarhulle lähtöä saunavuoron. Toiveissa oli, että illaksi saataisiin leirintäalueelle uusi vesipumppu ja juoksevaa vettä. Sain saunavuoron klo 24-01, mutta se ei haitannut kun mä oon tällainen yökukkuja... Lähdettiin kävelemään Pieni Karhunkierros, lämmintä oli +21 - +24. Ihan tarkeni kyllä! Keitin retkievääksi spagettia ja bolognesekastiketta mukaan termokseen. Koirille omat puruluut taukoa varten. Sää oli kyllä niin upea, ja koska paikoin oli vielä lunta, niin ilma oli ihanan raikas. Kuvia ei tullut juuri napsittua, ei ne puhelimella otettuna juuri anna maisemille oikeutta.
Koirat on jo omat eväänsä syöneet...
Iltapäivällä leirintäalueelle palatessa joutui toteamaan, että vettä ei edelleenkään tule. Pumppu oli tullut, mutta se oli tietenkin ollut vääränlainen :( Niinpä tiedossa oli kyllä rantasauna, mutta vesi piti hakea jääkylmästä Oulankajoesta. Kyllä ainakin virkistyi, voin kertoa! Vesien lämmitysyritys oli kyllä yhden sortin operaatio: keräsin saunalta kaikki mahdolliset ämpärit (6kpl), hain kolmeen ämpäriin vettä ja jaoin veden kaikkiin ämpäreihin. Sitten yritin sijoitella ne mm. ikkunalaudalle kiukaan yläpuolelle niin, että ämpäreissä olis mahdollisimman vähän vettä ja ne olis mahdollisimman lämpimässä paikassa. No eihän se vesi silti tietenkään ehtinyt lämmetä eikä ollut mitenkään erityisen lämmintä kun sillä sitten itseäni pesin... Mutta raikas olo tuli ja oli ihana pestä kahden päivän hiet pois. Saunan terassilla istuskelin ja katselin peilityynelle ja hiljaiselle Oulankajoelle. Jos siellä ei mieli lepäis, niin ei sitten missään. Siinä oli kyllä lomafiilis ja kesäfiilis parhaimmillaan :)
Näkymä saunan terassilta Oulankajoelle.
Perjantai 9.6.
Ajeltiin Saariselälle Yöttömän yön agilitykisoihin. Kisattiin perjantaina kaks Ritva Herralan rataa, Liinu teki nollat molemmilta radoilta! Voitettiin eka rata, toka radalla oltiin toisia. Aivan hienoa! Uusi SM-nollien keruu oli juuri alkanut, ja heti ekana tehtiin tuplanolla alta pois. Oltiin Santa's Hotel Tunturissa yötä, ja olihan se aivan luksusta. Oma pikku keittiö, erillinen makkari ja oma sauna huoneessa :) Kyllä maistui saunasidukka hyvälle kun lauteilla rentouduin tuplanollan jäljiltä :) Päivä oli ollut lämmin, +23 astetta :) Liinu ja Prikka löysi silti lunta, missä kieriskellä :D
Ihan kisapaikan vieressä otettu kuva.
Sen verran oli Liinullakin lämmin, että halusi vilvottelemaan.
Lauantai 10.6.
Kisattiin kaks Sari Mikkilän rataa, molemmat HYL. En muista enää, että millaisia ja mistä ne hylkäykset tuli, mutta sellainen muistikuva on että ei olleet kovin hyviä hylsyjä. Näin se mieli unohtaa epämieluiset asiat - ja hyvä niin. Kisojen jälkeen käytiin Iisakkipäässä iltalenkillä. Paikoin lunta ja märkää, mutta hieman polulta poikkeamalla ja kiertämällä pääsi huipulle asti. Tuuli vilpoisasti, mutta oli toisaalta jälleen vapauttavaa katsella pikkutunturin päältä kaukana näkyvää kisapaikkaa ja kuunnella, miten kisaäänet vähitellen jäi kuulumattomiin. Ihailla ympärillä avautuvia maisemia: loputonta tunturijonoa joka puolella. Nuo Lapin karut maisemat kiehtoo mua aivan valtavasti.
Sunnuntai 11.6.
Kisattiin vielä yksi Herralan rata ja tehtiin tälle kaudelle kolmas nolla. Varasin hotellista lähtiessä ensi kesäksi yöpymisen samaan hotelliin :)
Olin katsellut edellisenä iltana, että minkähän pikku vaelluksen tekis tässä matkan varrella, kun lähden ajamaan Utsjokea kohti. Siinä sitten bongasin Joenkielisen tunturin, jonka maisemissa kiersi n. 16km pitkä Joenkielisen kierros. Reitti kulkisi Joenkielisen (534mmpy) huipulle ja laskeutuisi sieltä Lemmenjokilaaksoon. Eli Lemmenjoen kansallispuisto tulisi siinä korkattua. Mulle tuo reitti Saariselältä 4-tietä pohjoiseen on sellaista silmäkarkkia että aijai. Maisemat vaan paranee ja on minusta paljon kauniimmat kuin länsirajalla samalla korkeudella.
Matkalla Joenkieliselle maisemia kannatti välillä katsella myös selän taakse.
Laskeutuminen Lemmenjokilaaksoon alkaa.
Saavuttiin Joenkielisen kierroksen lähtöpaikalle ja lähdettiin eväiden kanssa kävelemään reittiä pitkin. Maisemat oli kyllä jylhän kauniita, ketään en nähnyt koko lenkin aikana sen jälkeen kun parkkipaikalta lähdin matkaan. Välillä piti pysähdellä ja katsella maisemia takana päin, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja maisema ympärillä alkoi olla pikkuhiljaa alempana ja alempana. Koiratkin nautti, lämmöstä ja vapaudesta. Annoin niiden juosta vapaana, koska muita kulkijoita ei ollut ja ne ei lähde näkymättömiin huitelemaan.
Alaspäin laskeutuminen Joenkieliseltä oli polville melkoisen rankkaa, mun polvet kun ei oikein tykkää siitä miten paljon mä tykkään lenkkeillä. Ja tuolla nuo maastot ei ole mitään helppoja. Syötiin eväitä, rinteessä oli sään pieksämä hirsipöytä. Ei voi kyllä maisemia valittaa kesken evästelyn! Koiratkin otti levon kannalta sen pikku tauon. Voin kertoa, että riistakäristys ja puolukkasurvos ja jälkkäriksi suklaapatukka ei ole maistuneet ikään ennen niin hyviltä :)
Ruokapöydän äärestä avautuvia maisemia ei voi moittia.
Prikka ymmärtää, että tauolla kannattaa ottaa levon kannalta.
Liinu nauttii auringosta tauolla - ja odottaa saisiko minulta kerjättyä jotain...
Päälle 5h siinä meni lenkkiä kävellessä, ja autolla täytyi jo todeta, että ihan hyvä että pääsee vähäksi aikaa istumaan, kun jatketaan matkaa Utsjoelle. Voin vain kuvitella, että jalat olis ollut kipeämmät jos olisin painanut saman mitä viime kesänä... Pikkukarhun jälkeen jalat ei olleet yhtään kipeät, viime vuonna polvet valitteli silloinkin... Mutta nyt tuo jyrkkä, pitkä ja kivinen laskeutuminen oli melkoinen koettelemus vähän keventyneellekin kulkijalle.
Utsjokea lähestyessä maisemat on kappale kauneinta Suomea. Lämpötila laski ja laski pikkuhiljaa, kello lähestyi puolta yötä. Utsjoella lämpötila oli +4 kun aloin pistää telttaa pystyyn. Camping Lapinjoella oli muutamia mökkeilijöitä ja pari karavaanaria. Jotenkin kuvittelin heidän katselevan mua säälivästi, kun varttitunnissa oli teltta pystyssä ja sänky pedattuna itselle ja koirille. Kiiruhdin suihkuun lämmittelemään. Yöttömän yön aurinko paistoi. En olis malttanut mennä nukkumaan, mutta vilpoinen ilma sai aika helposti suostuteltua makuupussiin lämpimän viltin alle. Koirille petasin solumuovipatjan päälle lampaantaljan ja fleecen, puin niille Pomppatakit päälle ja peittelin vielä viltillä. Eivät vaikuttaneet palelevan, kuten en minäkään. Makuupussissa nukkuminen silloin, kun jalat on väsyneen kipeät, ei ole kovin kiva kokemus ja heräilinkin parin tunnin välein.
Hyvää yötä!
Maanantai 12.6.
Aamulla aurinko paistoi suoraan telttaan, joten sisällä alkoi olla melko lämmin. Kömmin päästämään koirat asioilleen, ruokin ne ja lähdin keittelemään itselle aamupuuroa.
Pakkasin autosta ensin kaiken ulos ja sitten kaiken sisään. Opin viime vuodesta, mitä tällaisella reissulla tarvii ja miten auto kannattaa pakata, jotta se on mahdollisimman helppoa.
Jatkettiin Utsjoelta Tenojokivartta kohti Karigasniemeä. Mietin ensin, että ajanko tällä kertaa Norjan puolta, olis ehkä kannattanut koska Suomen puolella tuo tie on aika huonokuntoinen. Karigasniemeltä vähän ostoksia ja auton tankkaus, sitten valtakunnanrajan yli.
Norjan puolella suuntasin ensin kohti Kautokeinoa ja siellä halusin käydä nimenomaan Juhlsin hopeapajalla. Se on tällaiselle tyypille kuin minä, yks pahuksen tavarataivas. Mä olin aivan ymmyrkäisenä ihastuksesta, miten paljon siellä oli kaikkea kaunista ja mielenkiintoista tavaraa esillä. Ne korut oli todella kauniita! En ollut nyt budjetoinut niihin, joten jäivät tällä kertaa ostamatta. Mutta seuraavalla kerralla... Päivä oli jälleen helteinen, joten en voinut viipyä hopeapajalla kauaa, koska koirat odotti autossa, enkä tohtinut jättää takaluukkua auki, vain ikkunoita.
Kautokeinosta matkaa jatkettiin Altaan. Olin lukenut ennalta, että loppumatka Altajoen laaksoon laskeutuessa olisi upea. Ja sehän oli. Jotain sanoinkuvaamatonta. Ne kalliot ja se tie oli sellainen, etten ole vielä Norjan puolella vastaavaa nähnyt muualla. Harmi, kun ajoin itse enkä pystynyt videoimaan maisemia, siinä todella piti keskittyä ajamiseen kapealla ja mutkaisella tiellä.
Altassa leiriydyttiin Alta River Campingiin, kuten viime vuonnakin. ARC:ssa on ystävällinen suomalainen rouva, joka antoi mulle suosituksia, missä pysähtyä matkan varrella. Saatiin eri mökki kuin viimeksi, mutta se oli kodikas. Olin ensin suunnitellut käydä kävelemässä Altajoella tai varata jokiristeilyn, mutta sekään ei nyt mahtunut reissubudjettiin enkä oikeastaan olis jaksanutkaan. Kävelyn jätin välistä kipeiden polvien takia. Halusin, että olen kisakunnossa viikonloppuna... joten nyt olis lepopäivä ja vain maltillista liikuntaa. Kävin Altassa kaupassa ostamassa tuliaisia. Se on mukava pieni kaupunki, jonka asukkaat saa herätä joka aamuun upeissa maisemissa. Minäkin voisin...
Tiistai 13.6.
E6 tien varresta vähän matkaa Altasta länteen päin. Kaipaan jo näitä maisemia...
Hyvin nukutun yön jälkeen Altasta jatkettiin Pohjolan Pariisiin, Tromssaan. Matkalla pysähdyttiin suosituksesta Bubbelenilla. Sinne johti n. 1,5km mittainen polku parkkipaikalta. Bubbelen oli hauska kokemus: vuoren seinämässä oleva reikä, josta pulppuaa voimalla vettä. Nyt, kun lumet olivat vielä sulamassa vuorilta, vettä oli paljon ja se todella pulppusi pauhaten reiästä ja alas vuorenrinnettä. Kiva pikku reippailu pienen ajomatkan jälkeen.
Toisen kohteen olin itse valinnut jo aiemmin, halusin nähdä Pohjois-Euroopan syvimmän rotkon ja sen yli menevän riippusillan. Gorsa Bridge sijaitsee Kåfjordenissa eli Kaivuonossa, E6 tieltä jonkin verran sivuun. Itse riippusillalle vie polku, jota pääsee vain kävellen. Tie polun alkupäähän oli kyllä jälleen sellainen kokemus, että ajattelin jo että jos tästä tiestä selviän sammuttamatta autoa ja hajottamatta kytkintä sekä ylös että takaisin alas, niin olen kyllä aika hyvä. Tie mutkitteli todella jyrkkää serpentiiniä ylös vuoren rinnettä monen sadan metrin korkeuteen.
Lähestymme kanjonia.
Reippaat tytöt riippusillalla.
Taustalla kanjonin putoukset!
Gorsa-kanjoni oli kyllä huikea kokemus! 153m syvän kanjonin pohjaa ei voinut nähdä, koska sinne putoavat vesiputoukset muodostivat sankan sumun pohjalle. Koirat uskalsi hyvin tulla riippusillalle. Kanjonissa tuuli, joten siltakin vähän tuntui liikkuvan välillä :D Edelleen sää oli aurinkoinen ja lämmin. Kanjonin yllä varjossa oli melko viileää, jopa kylmä, kun kostea ja kylmä ilma nousi alhaalta kanjonista. Heti aurinkoon mennessä tarkeni t-paidassa.
Gorsa-kanjonilta palatessa katsoin navigaattoria, ettei ehditä Tromssaan ennen klo 18. Vähän jänskätti soittaa hotelliin ja kertoa englanniksi, mihin aikaan olisimme perillä. Lupasivat pitää huoneen varattuna.
Matka jatkui Tromssaan, eikä edelleenkään maisemissa ollut valittamista, vaikka minusta tähän mennessä kokonaisuutena hienoin pätkä on Altasta Skibotniin. Tromssassa yövyttiin Scandic Ishavshotellissa. Parkkeerauksen kanssa oli ongelmia. Hotellin edessä olevat parkkipaikat ei olleetkaan hotellin asukkaille, vaan paikka piti etsiä muualta. Onneksi lähistöllä oli vapaata pysäköintitilaa ulkona. Olin jo ehtinyt sitä ennen saada parkkisakon, jonka jälkeen mulle tuo pysäköintikielto valkenikin. Olin jonkun ökyveneen omistajan parkkipaikalla :D Parkkimaksun maksamiseen ei tietenkään kone huolinut mun Visa Electronia, joten ei muuta kuin jälleen respasta kysymään että milläs tuon sitten maksan, kun ei ole kolikoitakaan. Onneksi mulla oli norjankruunuja seteleinä, joten respassa vaihtoivat niitä kolikoiksi, ja sain pysäköinnin maksettua. 12h pysäköinti maksoi euroina n. 20e!
Illalla lähdettiin iltalenkille ja käveltiin jonkin ison sillan yli katsomaan Jäämeren katedraalia. Siinä ei ollut mitään näkemistä. Silta sen sijaan oli hieno ja Liinun mielestä pelottava. On yksi tietynlainen ääni, jota Liinu pelkää, ja autojen ajaessa sillan "saumojen" yli, kuului aina sen tapainen ääni. Sen pelko ja säikähtely tietenkin tarttui Prikkaan, joka oppi sekin hyvin nopeasti säikkymään sillan ääntä.
Vihreää aluetta koirien pissatukseen oli äärimmäisen vaikea löytää hotellin läheltä. Onneksi lopulta löydettiin linja-autojen pysäköintialueen vierestä vajaan metrin levyinen kaistale seinän viereltä, jossa kasvoi rikkaruohoja. Siihen mä sitten aamullakin suunnistin pikavauhtia niiden kanssa pissatukselle.
Hotelli oli upeasti sisustettu ja siellä oli hyvä ja ystävällinen palvelu. Aamupala oli paras ja runsain mitä oon hotelleissa syönyt, henkilökunta vei lautaset heti kun ne tyhjeni ja pyyhki pöytiä ja tuoleja tuhkatiuhaan.
Prikka arvosti pehmeää ja mukavaa sänkyä siinä missä emäntänsäkin :)
Keskiviikko 14.6.
Viikko reissussa, olisi paluu Suomeen. Aamulla kuitenkin kipaisin aamupalan jälkeen kävellen Polariaan, joka on eräänlainen merimuseo, ulospäinkin jo aika persoonallisen näköinen. Kävin katsomassa lajitov... hylkeitä ja jonkin revontulista kertovan dokumentin. Palasin hotellille, hain koirat mukaan ja lähdettiin ajamaan Suomen puolelle kohti Muoniota.
Polaria.
Tie Kilpisjärveltä oli tietöitä täynnä. Matka eteni hitaasti pölisevää soratietä ja vuoroin asvalttia pitkin. Ehti muutama kirosana päästä. Onneksi sää oli aurinkoinen ja hyvä, niin se piti mielen pirteänä.
Lomamaja Pekosen mökin terassilla.
Muoniossa yövyttiin Lomamaja Pekosella, tuttu paikka sekin viime vuodesta. Käytiin kiertämässä Muonion keskusta iltalenkiksi ja laitettiin nukkumaan. Tässä vaiheessa on jo aiheellista kehua noita mun matkakumppaneita. Ei vois helpompia reissaajia olla! Viihtyvät kiltisti autossa, nauttivat kun pääsevät jaloittelemaan ja ovat rohkeita ja sosiaalisia uudessa paikassa. Tromssan hotellissa ne varsinkin herätti ihastusta ja osasivat kyllä ottaa huomionsa :P Ne sopeutuu aina hyvin uuteen paikkaan ja asettuvat sinne nukkumaan. Tälläkin reissulla siis nukuttiin niin teltassa, mökeissä kuin erilaisissa hotelleissakin, eikä missään mitään ongelmaa.
Torstai 15.6.
Matka kotiin. Sitä ennen käytiin kuitenkin Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa kiertämässä Varkaankurun luontopolku. Varmuuden vuoksi soitin ensin Luontokeskukseen ja kysyin, onko reitti käveltävissä. Vuosi sitten ei ollut, mutta nyt oli. Reitti olisi varmasti kauniimpi kesällä, kun kaikki luonto viheriöi kunnolla, mutta kyllä nytkin oli kaunista. Puro solisi vierellä rentouttavasti. Mulla vaan alkoi olla jo vähän kotifiilistä, koska olin sopinut illaksi Ykaan ripsihuollon :D Eli oli joku aikataulu, pääsääntöisesti olin mennyt ilman aikataulua ja liian tarkkaa suunnittelua.
Ajeltiin Ykaan, koirat oli mukana ripsihuollossa ja sen jälkeen päästiin kotiin. Kotona odotti auton tyhjennys ja tavaroiden tsekkaus - uudet kamat kasseihin viikonlopun Agi-SM:ia varten.
Perjantai 16.6.
Aamupäivällä startattiin matka kohti Lappeenrantaa ja Agilityn Suomenmestaruuskisoja. Liinun oli tarkoitus ottaa yksi harjoitusstartti perjantaina, kisata rotuyhdistyksen joukkueessa lauantaina ja yksilöissä sunnuntaina.
Välihuomautuksena, että on se Lappeenranta aika kaukana...
Kirjaututtiin Sokos Hotel Lappeeseen - monen muun kanssakisaajan tavoin. Harjoitusstartti oli yhtä tuhannen pelleilyä koiralta ja lepsuilua ohjaajalta. Noh, huono kenraali, hyvä näytös, eikö se niin mene? Eli perjantain radalta HYL.
Lauantai 17.6.
Oltiin schapeyhdistyksen joukkueen ekana koirakkona lähdössä aamulla radalle. Kävin pikaisella aamupalalla ja lähdin kisapaikalle. Rata oli mukava, pari vitosta sieltä kuitenkin kalasteltiin. Keppien lopetuksesta vitonen, kun hieman hätäilin. Lisäksi viimeinen rima alas! Juuri silloin, kun ei tarvis rimoja tiputella, niin koira joka niitä ei käytännössä koskaan tiputa, sen tekee :( Tulos kuitenkin meidän joukkueelle tienattuna! Lauantaista tuli kuuma päivä, kyllä tarkeni niin että poltti itsensä ihan kivasti kun päivän seurasi joukkueita kisapaikalla. Oman osuuden jälkeen vein koirat hotellille ja menin uudelleen aamupalalle - tällä kertaa syömään masun täyteen... Schapeyhdistyksen medijoukkueen sijoitus lopulta 17/69.
Prikka otti ilon irti siitä, että sai kerrankin nukkua sängyssä.
Liinu kerää hotellilla voimia.
Kuvat SM-yksilöfinaaliradalta Kati Kuuttila.
Sunnuntai 18.6.
Yksilö-mestaruuksien ratkaisu. Kisaajat oli laitettu rankingin mukaan käänteiseen paremmuusjärjestykseen, eli ns. huonoimmat kisaajat oli ensin ja ns. parhaat lopussa. Tästä seurauksena oli se, että aamulla kisapaikalla ei ollut juuri ketään muita kuin aamun ekassa ryhmässä starttaavat koirakot. Tästä iso kritiikki! Kyseessä on kuitenkin Suomenmestaruuskisat, jonne ei joka koirakko ole saanut osallistumisoikeutta. Minun mielestä kisojen arvokkuutta ja kisaamisen mielekkyyttä syö se, että kisaajat on jo valmiiksi arvotettu jonkin rankingin mukaan järjestykseen. Tästä seurasi se, mitä etukäteen osasin arvellakin: porukka valuu paikalle vasta aamupäivällä/päivällä, kun kärkisijojen karsintahypärit lähestyy. Minusta olis paljon mielenkiintoisempaa, jos kaikki koirakot - jostain rankingsijoituksista viis - olis arvotussa järjestyksessä.
Noh, aamulla sai kisata aika rauhassa ja vielä kohtuullisen "viileässä" kelissäkin. Kyllähän se yleisön puute vie tunnelmaa, mutta ei nyt siitä sen enempää. Kyllä se tunnelma ja fiilis pitää sieltä omien korvien välistä kuitenkin loppuviimeksi kaivaa.
Liinu teki hienon radan karsintaradalla, ja onnistui saamaan hypäriltä nollan! Karsintaradan jälkeen oltiin muistaakseni sijalla 46. Finaalia saatiinkin sitten odottaa iltapäivään saakka. Finaaliradalla tiesin tasan tarkkaan, mikä tulee olemaan se kohta jossa homma kosahtaa jos se johonkin kosahtaa. Ja siihenhän se... ei vaan ollut ohjaajalla mitään mahdollisuutta ehtiä linjaamaan koiraa, joten keppien aloituksesta virhe. Muutamaa estettä myöhemmin vielä hyllytettiin, koska Liinu ohitti esteen ja jatkoi eteenpäin. Finaalissa oli yleisöä ja hieno fiilis kisata! Oon niin ylpeä itsestäni ja tuosta mainiosta pikku agitypystä, ettei hylkääntyminen haitannut mitään. Eka kerta SM-finaalissa on kuitenkin jotain, jota ei varmaan unohda. Ja kun olin siellä elämäni koiran kanssa, niin sehän oli jo sellaisenaan täydellistä! :*)
Sunnuntai-iltana matka kotiin, olin kotona paria minuuttia ennen puolta yötä, eli aika hyvin tuli loman viime minuutitkin hyödynnettyä :D Kilometrejä kertyi n. 4000, joten ihan kivasti tuli rattia käännettyä :) Maanantaina sit töihin...
