Ransun ja Liinun Blogi

Koirat käsittelyissä

2012-01-27T17:01:00.001+02:00

Ollaan vietetty taas vissiin parikin viikkoa agilityvapaata, olosuhteiden pakosta kai. Oon tosin tuuminut että ei ole varmaan ollut Liinullekaan huono asia pitää vähän tauonpoikasta aksasta, vaikka sille kyllä odottelen pikku hiljaa toisia juoksujakin, edellisistä alkaa olla puoli vuotta, niin eikös se alkais lähikuukausina olla aika juoksuille? Tosin sitä normaalimpaa meidän elämä on mitä pidempään menee ettei niitä kuulu. Koirat on lenkkeilleet siellä sun täällä ja hankitreeniäkin käyty muutama kerta ottamassa. Meidän normaalia elämää siis :) Koirat on sopivasti - joku vois sanoa että liikaakin - pitäneet mut irti koulukirjoista...

Keskiviikkona tuli Minna hieromaan kummankin koiran. Liinulle taisi olla kolmas kerta kun se hierotaan, eikä sillä ollut mitään erityistä. Takareidet vähän kireänä, Minna sanoi sen luultavasti liittyvän kasvaviin ja kehittyviin lihaksiin. Hyvässä kunnossa oli kuulemma typykkä. Ransusta löytyikin sitten sanomista vähän enemmän. Ransulla oli rangan vieressä ihan vähän kireyttä, mutta Minnan sanoin "ei tässä oikeastaan ole sanottavaa". Lantion seutu oli taas jumissa. Ei siis mennyt hieronta hukkaan. On se niin hieno aina katsoa kun Minna alkaa palpoida Ransua, ja kohta hän jo sanoo että mitä alkaa ilmetä. Oon kyllä niin iloinen että oon löytänyt hierojan joka oikeasti löytää ne jumitukset ja kireydet ja saa tehtyäkin niille jotain. Soisin kyllä jokaiselle (agility)koiralle ainakin säännöllisen epäsäännöllisen hieronnan, koska itse sille omalle koiralleen ja sen tukalalle ololle voi kyllä tulla niin helposti sokeaksi. Koirankin on helpompi olla ja se pystyy työskentelemään tehokkaammin kun lihakset ei kiristä ja jumita.

Eilisen koissut vietti lepopäivää palautuen hieronnasta, ja tänä aamuna käytiin pikkuruinen lenkki Kokkolassa ennen kuin vein Ransun sinne jäsenkorjaajalle. Kyllä pitäis itsekin päästä hierottavaksi ja miksei joku jäsenkorjaajakin varmaan löytäis kaikkea ei-niin-kivaa, mutta koirat etusijalle :) Olkoon se sitten jonkun mielestä miten hullua tahansa että koiria hyppyytetään kaiken maailman hoidoissa...

En muista kirjoitinko syksyllä blogiin, kun kuuntelin treenikavereiden juttuja koiriensa ongelmista ja siitä kun oli sitten käyty jäsenkorjaajalla ja ongelmat oli helpottaneet. Ajattelin, että pitäis varsin viedä Ransukin, koska sillä on jatkuvasti lihaksissa jotain jumitusta ja kireyttä jossain kohtaa. Hierojahan siltä hieroo säännöllisesti lihakset, ja luustokuvaaja on kuvannut luuston terveeksi, mutta viimeistään tänään sain oppia ja kuulla, että se ei riitä että koira on kuvattu terveeksi, ettei sille voi tulla ongelmia. Kaikki liikkumisen ja muun ongelmat kun ei todellakaan liity siihen, millainen luusto tai minkä asteiset nivelet koiralla on. Jos se käyttää kroppaansa jatkuvasti aktiivisesti, niin aina on mahdollista että joku paikka luiskahtaa pois paikaltaan. Puhumattakaan että tekevälle sattuu. Toki "valmiiksi ei-terverakenteisen" koiran todennäköisyys saada ongelmia on suurempi koska se ei jo sen rakenteensa vuoksi välttämättä toimi kuten pitäisi. Ei koiran tarvitse ontua tai muuten näyttää niin selvästi että "tavallinen tollukkakin" näkee sillä olevan jotain hullusti, sillä voi silti olla "vikaa". Koira vaan osaa ja pystyy tiettyyn rajaan asti paikkaamaan niitä puutteellisia liikeratoja ja huonoja lihaksia jollain muilla tavoin, mutta silloin sen keho ei toimi enää tarkoituksenmukaisesti. Ransu on kyllä tuon suhteen aika avoin, se näyttää aika herkästi kun kaikki ei ole ok ja myös hyvin antaa sitten auttaa itseään.

Kävimme siis Anulla tänään ja kyllä oli taas uskomatonta, millainen taito joillakin ihmisillä voi olla hyppysissään. Hyppysissään ihan kirjaimellisesti, koska pelkin sormin se jäsenkorjaus tapahtui. Tai oikeastaan Anu ei tehnyt kaikkea työtä itse, vaan osan työstä teki Ransu. Aloitin tapaamisen kertomalla meidän hieroja-historiasta, ja kyllähän Anu näki itsekin heti, voiko Ransuun käydä samantien käsiksi. Tosin Ransuhan on tottunut käsittelyyn ja hierontaan, kun sillä on Minnaan niin hyvä luottamus ja kokemus. Joten kun Ransu sai tehdä aloitteen, niin melkein heti se menikin lattialla istuvan Anun luo ja laittoi viereen istumaan sen näköisenä että mille aletaan :) Olin kyllä jo siitä tyytyväinen että alku sujui heti niin luontevasti. Anu alkoi kokeilla Ransua aloittaen niskan seudulta, koska Ransulla oli BOT yllä. Otettiin se pois ja Anu pääsi tunnustelemaan muutakin kroppaa. Heti tuli monta kommenttia missä kaikkialla Ransulla on probleemaa. Anu aloitti niskan seudusta, ja en ole tullut aiemmin tajunneeksikaan miten pitkiä nuo koiran jänteet on ja mihin ne voikaan kiinnittyä. Jännintä oli, miten Ransu tajusi sen homman juonen tosi nopeasti ja lähti siihen mukaan.

Hommahan näytti näin sivullisen silmin, ja sen perusteella mitä Anu kertoi, toimivan niin että Anu etsi jonkin kohdan (en tiedä oliko se jonkin jänteen kiinnityskohta vai kohta mikä oli pois paikaltaan) ja painoi tai venytti sitä ja Ransu itse venytti itseään tai teki jonkin pienen liikkeen joka auttoi jänteen paikalleen. Se oli siis koiran ja jäsenkorjaajan yhteistyötä, jossa koiran piti tavallaan ensin antaa hyvällä tavalla periksi ja tehdä ihan kuin luonnostaan venytys tai liike, ja olettaisin että Anu samalla auttoi jännettä paikalleen. Esimerkiksi jossain kaulan ja lavan seudulla jokin jänne meni paikalleen Ransun kevyestä haukottelusta ja Anun kosketuksesta :) Koko ajan mentiin koiran ehdoilla, ja välillä Anu vaan mulle suomensi kun Ransu alkoi nuolla tiuhaan takajalkaa vaikka Anun sormet oli jossain keskiselässä, että tämä tuntuu tuolla ja Anun avustamana Ransu liikutteli itseään niin että jänteiden oli mahdollista mennä paikoilleen. Jotkut jänteet oli luiden kyhmyjen väärällä puolella, puristivat lihaksia jne. En tarkkaan tiedä, koska minusta oli vaan niin kiehtovaa katsoa, miten koira ja ihminen toimi yhdessä. Välillä näki, että koirasta tuntui epämukavalta kun Anu löysi aina uusia paikkoja mitkä ei olleet niin kuin pitää. Sitten taas huomasi ihan siihen metrin päähänkin, miten joku jänne meni paikalleen nytkähtäen. Ei koirasta voi erottaa yhtä paikkaa, että siellä on ongelma, koska kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Reilu tunti siinä käsitellessä meni, ja aika paljon löytyi kaulan, lapojen ja kallonpohjan alueelta jänteitä, jotka oli pois paikaltaan. Ransulle löytyi jostain huimasti löysää nahkaakin kaulan ja niskan alueelle kun ne kaikki oli hoidettu! Ei se nyt tietenkään mikään shar pei ole mutta verrattuna siihen miten kuivalta se on tuntunut. Seuraava ongelmallinen alue oli keskiselässä. Koirahan on ristikkäinen eläin siinä mielessä, että etenkin OE/VT ja VE/OT vaikuttavat toisiinsa niin että jos toinen on jumissa, toinenkin yleensä on. Keskiselässä nuo jalkojen jänteet risteävät keskenään ja siinä olikin Ransulla paha paikka jota aukaistiin kauan ja monesta suunnasta. Anu kyseli meidän loukkaantumis- ja putoamishistoriaa, ja enhän mä tietysti muistanut ehkä meidän pahinta tapaturmaa joka sattui pussin kanssa viime kesänä. Sen jälkeen Ransu ihan selvästi aristi itseään ja olis varmasti vetänyt itseään pahemminkin änkyrään jos Minna ei olis hieronut niin pian. Onneksi mitään putoamisia tai sellaisia ei ole tullut, mutta Anun mukaan myös jalkojen lipsahdukset esim. puomin reunan yli vaikuttaa tiettyihin paikkoihin. Ei tee kyllä senkään vertaa kuin aiemmin mieli mennä koirapuistoon koiraansa painittamaan isompiensa kanssa. Saa riittää Liinu säännöllisesti riehukaveriksi ja sitten kun sattuu tilaisuus tulemaan niin saa leikkiä tuttujen koirien kanssa, mutta tarkoituksella en sitä kyllä koirapuistoon vie ainakaan isojen puolelle enää.

Noh, mentiin selässä alaspäin (tai oikeastihan se ei mennyt näin suoraviivaisesti kun ei se olis mahdollista kun samat jänteet vaikuttaa moneen suuntaan monesta eri suunnasta) ja mä kauhistuin kun Anu sanoi, että Ransulla on yksi nikama pois paikaltaan. Ettei se ole muiden kanssa samassa linjassa. Minä säikähdin pahanpäiväisesti, mutta onneksi Anu sitten heti rauhoitti, että hän saa sen kyllä kuntoon :) Niin, minähän olin jäsenkorjaajalla... Sekin johtui siitä, että joku jänne kiristi sitä ja mm. selkälihakset ei olleet sitä tukemassa pysymään paikallaan. Luustohan on elimistön ranka ja raamit joka auttaa lihaksia liikkumaan mutta lihakset on ne jotka esim. ne nikamat ja nivelet pitää paikallaan ja tukee niitä. Joten pois paikaltaan mennyt jänne saattaa kiristää lihaksia niin ettei ne pääse tukemaan luustoa. Lihasten jumiutuminenkin johtuu aika pitkälle siitä, että jänne kiristää tai painaa lihaksen niin että sen liikerata muuttuu ja koira käyttää sitä kohtaa ihan väärin. Niinpä Ransun nikamakin saatiin kohdalleen ja kuntoon.

Lantiolla oli siis tuo nikamajuttu, ja Ransun lantiohan on muutenkin ollut sellainen alaspäin köyry. Selän kuuluisi olla suora ja lantion hyvässä asennossa - schapendoesilla vissiin hieman etupäätä korkeampikin - mutta kumpaakaan ei ole ollut. Olen sen nähnyt itsekin ja miettinyt että mikä siihen vaikuttaa. Tänään lantio saatiin oikeaan asentoon ja parin seuraavan päivän aikana selän köyry suoristuu entisestään, se parani merkittävästi jo tänään mutta osa vaikutuksista tulee vasta muutaman päivän kuluessa. Takajalatkaan ei saaneet puhtaita papereita eikä häntä, joka ei liikkunut toiseen suuntaan yhtä hyvin eikä noussut tarpeeksi ylös. Ero oli uskomaton, kun Anu ensin näytti että näin vähän tämä liikkuu ja käsittelyn jälkeen näytti uudelleen. Ensin Ransukin osoitti, että ei tunnu hyvältä ja sitten kun oli paikkoja käsitelty, häntääkin pystyi laittamaan normaaleihin liikelaajuuksiin. Varsinkin nuo takapään ongelmat on kuulemma aika tyypillisiä agilitykoiralle.

En tiedä saako tästä nyt minkäänlaista kuvaa, mä en ainakaan etukäteen osannut kuvitella, ennen kuin näin itse mitä kaverini tarkoitti kun sanoi että koira itse venyttää itseään paikalleen. Anu kertoi että paljon hänellä käyvät koirat osaa heti alkaa liikutella itseään oikein kun hän ottaa jostain kiinni ja alkaa käsitellä. Luin tässä taannoin jostain "jäsenkorjaajasta" (lue: mun mielestä puoskarista) lehtijutun, jossa hän kertoi joidenkin koirien huutavan/ulisevan käynnin aikana ja kaikille laitetaan varalta kuonokoppa. Noh, Ransu ei huutanut, ei päästänyt ääntäkään vaikka Anu sanoi että ottaa varmasti välillä kipiääkin, mutta sittenhän se aina helpottaa ja olo on parempi kuin ennen sen kohdan käsittelyä. Minnan kanssa juteltiin kerran tuosta kuonokoppa-asiasta ja hän kyllä sanoi, ettei ole tarvinnut kuonokoppaa laittaa edes niiden koirien kanssa jotka on alun perin osoittaneet aggressiota hierontaa kohtaan. Kun koiran ehdoilla menee ja koiraa kuuntelee niin Ransun kanssa ainakaan ei ollut mitään ongelmaa - ei nyt Anun kanssa eikä koskaan Minnan kanssakaan.

Itse asiassa päin vastoin, Ransu sai kehuja miten ihana koira se on käsitellä, kun se antaa käsitellä itseään ja on niin hyvin jutussa mukana. Onhan se toki tottunut hierontaankin ja oppinut jo siinäkin, että jos tuntuu epämukavalta, niin se on merkki siitä, että kohta helpottaa ja on hyvä ja vetreä olo. Tänään se laittoi Anun käsittelyssä välillä kyljelleen maate ja silmätkin kiinni, vaikka sen piti itsekin osallistua enemmän hoitoonsa kuin hieronnan aikana.

Olen kyllä aivan haltioissani siitä, että kaksi eri ihmistä on tällä viikolla tehneet niin paljon hyvää mun koirille. Joillain on vaan hieno taito ja hyvä että saavat käyttää sitä työvälineenään. Se, mitä tähän postaukseen kirjoitin koirista ja niiden fysiologiasta, oli referointia sekä Minnan kanssa käydyistä keskusteluista että Anun tämän päiväisistä jutusteluista, joten jos en ole kovin pahasti ymmärtänyt asioita väärin, niin ne ei ole siis mun mutua vaan sellaisten ihmisten kertomaa, joilla on kokemusta ja tietoa paljon minua enemmän. Miten niin on tullut tehtyä koulutehtäviä joissa pitää olla tarkasti merkitty lähteet ja niihin liittyvä lähdekritiikki pitää olla koko ajan mielessä...

Ransun olemus muuttui silmissä ja siihen tuli pituutta lisää, kun kaikki jänteet mitä löydettiin pois paikaltaan, palautettiin. Näki, että siitä tuntui hassulta ensin kävelläkin kun mm. lantio oli sellaisessa asennossa kuin pitää. Itselle meinasi tulla huono omatunto, että koiralla ei ole ollut kaikki ok ja minä senkun teetän sillä niin vaativaa lajia kuin agility. Kohtahan se nähdään, vaikuttiko jäsenkorjaus siihen mitenkään, nyt se on ainakin väsynyt ja lepäilee + sillä on suora selkä ja löysempi nahka ;) Anu kyllä sanoi, että ihme jos ei se jotenkin näy.

P.S. On outoa, kun mä oon tässä välillä käynyt mutkia siellä sun täällä ja kävellyt Ransun ohi ja osin ylikin kun se makaa tuossa vieressä, niin se ei ole viitsinyt/jaksanut korvaansa lotkauttaa. Yleensä se jossain vaiheessa nousee ylös katsomaan että mitä siinä ramppaat vaikka olis millä lenkillä käyty :P

Lillukka pääsi vanhainkotiin :)

2012-01-16T17:11:00.002+02:00

Olipas meillä tänään iltapäivällä opettavainen reissu vanhainkotiin/palvelutaloon Liinun kanssa. Ransu jäi luonnollisesti kotiin, sille ei tuollaiset tilanteet passaa. Mutta Liinu tuntui olevan meidän koulun projektiin tervetullut ja ajattelin, että meidän pikku mörkö-köllille tekis hyvää olla vieraassa paikassa ilman Ransua.

Liinuhan olikin tosi, tosi reipas. Se lähti heti tutkimaan palvelutaloa ja kävi ihmisten luona nuuhkimassa ja hetkeksi se malttoi välillä pysähtyä jutusteltavaksikin. Liinu herätti kovasti ihastusta ja vanhusten silmät aivan loisti kun ne näki koiravieraan. Liinussa on se huono puoli, että se on vähän pienikokoinen eli kaikki vanhukset ei pysty kumartumaan niin paljoa että yltäisivät Liinua rapsutella. Mutta kenenkään kosketusta se ei arkaillut, ketään se ei pelännyt, ja koko ajan se tepasteli ympäriinsä eikä jännittänyt laattalattiaa, pyörätuoleja, kyynärsauvoja ja kaikkia muita laitteita ja ääniä mitä se ei kai ole koskaan ennen nähnyt. Hoitohenkilökunnaltakin tuli kehuja, kun Lillukka oli niin kiltti ja tottelevainen :)

Heti alkuun se hoksasi missä on mielenkiintoisimmat paikat, ja meni ottamaan isosta kukkaruukusta niitä lannotepapanoita. Mummut oli aivan ihastuksissaan kun minä napsautin sormia ja sanoin "a-a" ja Liinu jätti papanat rauhaan :) Heh Liinu antoi itsestään kovinkin tottelevaisen vaikutelman :P

Oltiin palvelutalossa vierailulla kolmisen tuntia, ja lopussa pienelle tuli jo väsy ja se nukahti kyljelleen mun tuolin alle aivan reporankana. Olin ylpeä mun pikku typykästä, että kaiken mörköilyn ja murkkuilun keskellä se on silti oikeasti tosi reipas pikku tyttö, joka ei tarvi vieraassa paikassa Ransun tukea eikä roiku minussa kiinni vaan meni rohkeasti tutustumaan ihmisiin. Ehkä se seuraavalla kerralla malttaa istuskella mummujen ja pappojen puhuteltavana enemmän, kun nyt piti koko ajan mennä hajujen perässä ja tutkia paikkoja. Oi että teki kyllä Liinulle hyvää tuo reissu! Ja nyt kun se pääsee varmaankin joka viikko tai ainakin pari kertaa kuukaudessa tuonne vierailemaan huhtikuulle asti. Huomenna sitten näyttelytreeniä ja toivottavasti vieraita koiria ja "tuomarin" kopelointia niin josko se alkaisi siitä mennä sitten kaikenlainen mörköilykin ohi kun saa taas huomata ettei vieraat ihmiset (etenkään lapset) ole kauhistus ja että se on ihan ok kun kosketaan.

Sydäntä kyllä särki jättää Ransu yksin ja lähteä Liinun kanssa. Kun tultiin kotiin, jätin Liinun vajaaksi puoleksi tunniksi yksin videokameran kanssa ja otin Ransun mukaan. Liinu oli jumpannut ahkerasti reisilihaksia ja hyppinyt portin takana tasajalkaa. Sille ei onneksi ole kukaan kertonut, että kun ottais vauhtia ja loikkais vauhdin kanssa niin se metrinen porttikin vois ylittyä. Nyt sillä ei onneksi suorilta riitä voimat loikata yli. Oli se vähän välillä haukkunutkin, mutta enimmäkseen vinkumista ja piippausta ja sitten yritystä päästä portin yli. Välillä oli meinannut asettua petillekin, mutta oli sitten päättänyt kuitenkin aloittaa haukkumisen tai porttia vasten hyppimisen. Yllättävän hyvin se kuitenkin oli, välillä oli pitkiä hiljaisia hetkiä, mutta luultavasti se vaan oli tuon vierailun takia niin väsynyt ettei kovin pontevasti jaksanut riehua. Tämä Liinun yksinolokin pitäisi ottaa asiaksi, vaikka joka treeneissähän se joutuu autossa odottamaan välillä vuoroaan ja haukkuu siellä. Mahtaakohan se koskaan ymmärtää sitä yhteyttä, että tulen aina silloin hakemaan sen omalle treenivuorolle kun se on hiljaa ja kotiinkin tulen aina kun ei kuulu oven takaa mitään...

Lauantai on treenipäivä

2012-01-16T00:41:00.002+02:00

Taas tuli käytyä lauantaitreenit vetämässä ja se kolmetuntinenhan siellä aina vierähtää kaikkineen. Eli vaikka lähdettiin ihan ihmismäiseen aikaan puol kasin aikoihin treenimään niin kello oli aikas paljon kun oltiin takaisin kotona...

Antti teki meille ratapätkät, Ransulle oli 15 estettä ja Liinulle 8. Tosin Ransun rata sisälti kaikki kontaktit ja kepitkin, Liinun radalla oli "vain" hyppyjä, putkia, rengas ja pussi. Otin kuitenkin Ransun kanssakin alussa yksittäisenä esteenä keppejä. Vauhti oli ihan hyvä, mutta ei parasta Ransua. Into sen sijaan oli parasta Ransua, jos tauko sai tämän aikaan niin kyllä kannattaa taukoilla :) Ransu oli niin liekeissä! Se ei vaan kerta kaikkiaan meinannut malttaa edes hakea keppejä, aina kakkosvälistä sisään. Totesin jo sitten ääneen että meillä menee varmaan ekat kisat taas harjoitellessa kun treenitkin on tällaista yhtä häseltämistä kun pitää ottaa uusiksi ja uusiksi aina vaan kun toinen ei malta tehdä perusasioitakaan... Joskus Ransulla oli sitä että se jätti viimeisen välin tai pari vikaa väliä pujottelematta, mutta nyt se ei ole tehnyt sitä pitkään aikaan. Kerran sanoin sille ihan ääneen että kuule Liinukin osaa hakea siitä ne kepit niin kyllä sinäkin osaat. Vaan kun ei pysty eikä kykene! Olin kolmannen kepin kohdalla ja lähetin umpikulmaan niin ei muuta kun tämä vaan änkeää siihen mun kohdalla olevaan väliin. Voi huokaus, jospa kisoissa malttais paremmin.

Itse asiassa sitten, kun otin Liinun kanssa keppejä 6 verkkokepillä niin tuntui aivan mahtavalta miten se haki kepit. Onhan sillä tietysti ne verkot siinä ohjaamassa, mutta ei se niihin enää törmäile tai hae niistä apuja. Kyllä se ihan itse hakeutuu sinne kepeille. Nyt muistin kokeilla sitäkin, että ottaako se kepit jos jätän sen muutaman metrin päähän alusta ja otan keppien lopusta "vastaan". Hienosti onnistui :) Muutenkin kepitti törkeen hyvin ja haki kyllä kaikki kulmat ja olinpa mä missä puolella vaan. Eikä mun tarvii mennä sen vierellä, se kyllä menee kun luotijuna palkalle vaikka mä jäisin seisomaan paikalleni.

Ransun kanssa sitten ratapätkää. No huh huh mitä säätöä. Taidettiin hyllyttää tyyliin nelosesteellä ekan kerran. Voi elämän käsi. Siis Ransu meni lujaa ja teki hienosti, mutta se ei kaiken aikaa ollut ihan niin terävänä mun ohjauksen kanssa. Näki että intoa oli paaaljon enemmän kuin malttia keskittyä tekemään kunnolla. Voin kyllä sanoa, että oli sitä mun ohjauksessakin varmaan vikaa, mutta antakaa se anteeksi, kyllä se Ransukin menee välillä lujaa kun haluaa niin ja silloin mulla on sen kanssa kiire. Paria kohtaa otettiin montakin kertaa ja haettiin sitä mun sijoittumista. Totesin, että kisoissa vältän välistävetojen tekemistä niin pitkästi kuin mahdollista ja teen sen sijaan aina kun mahdollista takaakiertona tai sitten esim. saksalaisen avulla. Kerta kaikkiaan meillä on yhteisymmärrys välistävedoilla hukassa ja mä en pysty liikkumaan niinkuin mun pitäis. Aina ei voi ohjata jotenkin muuten joten pitää niitäkin harjoitella mutta jos voin ohjata muulla ja meille varmemmalla tavalla niin sitten ohjaan. Hienoja puomeja Ransu teki, lähes lentokeinuja ja A:t oli vauhdikkaita eli sillä saralla pyyhki ihan hyvin.

Liinun ratapätkällä oli lähinnä yks kohta jossa mulla meinas olla kauhea kiire. Liinu ei aina irronnut mun haluamallani tavalla putkeen, kun ensin oli hyppy ja rengas suorassa linjassa. Mutta putken suu ei ollut renkaalta suoraan näkyvissä vaan se putken loiva mutkakohta. Jos mun piti saatella se pidemmälle, niin arvaahan sen miten siinä käy kun me ollaan yhtä aikaa hypyllä ja mun pitäis olla jo siellä toisella puolella ottamassa vastaan. Jep jep. Ei hyvä heilu meikäläiselle. Ja jos siitä vielä selvitään niin sitten kusahti seuraavassa kun piti tehdä viereiselle hypylle takaakierto. Kiersihän se, välillä koko höskän takaa ja välillä hyppäsi pois päin. Pussin haki hyvin, enpä muista onko ollut ratapätkällä ennemmin. Kepit pitäis kyllä laittaa radalle seuraavalla kerralla että tulis niillekin vauhdista hakuja.

Liinu harjoitteli sitten taas irtoamista. Ensin oli hyppy, sitten U-putki ja sitten sen putken jälkeen rengas ja hyppy ja siellä palkka. Ekan hypyn ja putken väli oli lähes 7m. Antti yritti sanoa että teen liian hankalaa juttua, mutta viimeksihän Liinu meni kahden hypyn takaa putkeen vaikka seisoin paikoillani. Nyt menin noin askeleen verran hypyn taakse, otin Liinun vastaan, lähetin putkeen, seisoin siinä paikallani ja käskytin renkaalle ja hypylle. Hyvin meni. Tuo onnistui siihen asti kun minä olin hypyn siivekkeen kohdalla, sitten Liinu aloitti jonkun ihme pelleilyn ja oikaisi hypyltä suoraan renkaalle ja vikalle hypylle. Jätti siis putken välistä. Sitten kun sen sai putkeen niin sillä ei ollut kahta puhetta saako mennä renkaan ja hypyn vai ei, kyse oli siis luultavasti malttamattomuudesta silläkin. Koska se vilkuili lähtöpaikasta koko ajan maalia kohti. Liinulla oli muutenkin sellainen jännä fiilis, että välillä sinne putkelle piti viedä paljon enemmän ja välillä taas ei juurikaan.

Vaikka Liinun irtoamistreenissä sainkin lähinnä seistä paikallani, niin aika hitosti sain juosta Ransun kanssa ja Liinun kanssakin vaikka oli lukumääräisesti lyhyt rata mutta se edellytti myös multa liikkumista. Kyllä tuo agility siis ohjaajallekin käy välillä ihan liikunnasta. Vaikka Antti aina mulle huomauttelee kun Liinun kepit menee niin että mä vaan lähetän sen kepeille, jään paikalleni ja kehun sitä. En siis itse "viitsi" tehdä mitään, Liinu pujottelee ja Antti laittaa aina uuden palkan, minä vaihdan vähän puolta tai etäisyyttä tai kulmaa ja lähetän taas Liinun pujottelemaan :D Toivottavasti Liinu kestää hyvin sitten verkkojen pois ottamisen kepeiltä ja pujottelee yhtä varman vauhdikkaasti kuin nyt. Se tykkää kyllä hurjasti kepeistä.

A-estettä otettiin muutama kerta molemmin puolin. Aika paljon mun piti tuolle pikku hyppyrotalle antaa jarrua alasmenoilla tai muuten se loikkais koko höskän. Liinu kun vissiin mieluiten vaan loikkis ja hyppis. Eli lisää hihnatreeniä vaan, ja aika paljon joutuu itse puuttumaan siihen suoritukseen.

Eilen käytiin sitten hankitreeniä toinen kerta. Loppuviikosta kun satoi lunta, käytiin yhtenä iltana pellolla vähän kahlaamassa. Liinu oli sitä mieltä että lunta, hyi paksusti lunta. Se tykkäsi huonoa kun en antanut sen tulla mun jälkiä perässä. Ransu oli ihan villissä. Eilen käytiin yhteensä 3,7km lenkki josta suurin osa umpihankea. Oli polveen asti lunta ja paikoin meinasi olla enemmänkin. Koirat loikki aivan mielissään ja kun Liinukin tajusi että paremmin pääsee eteenpäin loikkimala kuin yrittämällä kävellä niin sekin kirmaili pitkin peltoa. Se on kyllä itsellekin aika rankkaa liikuntaa. Siitä huolimatta lähdin itse vielä hankikävelyn jälkeen hiihtämään vajaan viis kilsaa, joka oli mun talven eka hiihtolenkki. Tuo pururadan latu on kiva, taidankin hiihdellä tänä talvena enimmäkseen siellä ja lenkkeilen koirien kanssa jalkaisin ja pyörällä. En ole oikein löytänyt hyvää paikkaa missä hiihtää koirien kanssa joten olen sitten itsekin samalla viivalla ja kahlaan. Nyt on kyllä ollut kivasti pyöräilykelejäkin, en tiedä paljonko on tullut talvipyöräilyä mutta kymmeniä kilometrejä varmaan. Vielä kun löytäis jonkun piiiiitkän moottorikelkkareitin niin jes. Tosin onhan tuo metsäautotie vähintäänkin tarpeeksi pitkä mutta olis se kiva talvella lenkkeillä pitkiä lenkkejä ilman että tarvii koko ajan kahlata.

Liinun veli oli menestynyt hienosti näyttelyssä viikonloppuna, onnittelut! Mä päätin että käyn muutaman kerran Liinun kanssa näyttelytreeneissä, josko siellä opittais kumpikin jotain. Kun ei mun näköjään tuu muuten tehtyä asialle mitään ja Liinu ei osaa käyttäytyä hyvin. Sille on nyt muutenkin kauheeta kun joku koskee. Jos silittää selästä, se "menee littuun", siis väistää alta, ja jos koskee mahan puolelle, se köyristää selkää. Mätsäreissäkin joulukuussa se ei selvästikään ollut kovin rennosti kun tuomari sitä tutki. Noh, eipä Liinu muutenkaan tykkää itseensä koskemisesta mikä on mulle kauhean vaikea juttu, kun Ransu tykkää kun sitä taputtaa, silittää, rapsuttaa, paijaa, mitä tahansa. Sitä paitsi se näyttää muutenkin enemmän nololta ja myötähäpeävältä kun sitä yrittää innostaa. Ei se oikein syty suulliselle innostuksellekaan ja näyttelyissä ei taida olla mahdollista samalla lailla käyttäytyä kuin aksatreeneissä. Itsellekin tulee vaikea olo, jos yrittää puhua innostavasti, ja toinen vaan tollottaa ilmeettömänä ilman että häntä liikahtaakaan. Aksassa sille tosin on vaikutusta suullisella kehulla ja siellä se innostuu nameista ja leluistaan. Ehkä meillä on toivoa saada joltain ulkopuoliselta vinkkejä?

Nyt tämä ahkera opiskelija menee ahkerasti opiskelemaan luita, niveliä sun muita latinaksi...

Citius, Altius, Fortius...

2012-01-07T18:22:00.001+02:00

Treenasin tänään molemmat koirat. Ransun täys treenitauko kesti tasan 4 viikkoa. Ei se tosin tänäänkään ottanut kuin keppejä ja puomia. Liinun ohjelmistossa oli keppejä, eteenmenoa ja A-este. Tuo olympialaisten tunnuslause nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin kuvasi kyllä meidän treenejä :) Oli tosi kivat treenit, viime lauantain Liinun treeneistä en jaksanut edes kirjoittaa kun ei tehty paljon mitään ja sekin mitä tehtiin, meni jokseenkin keskinkertaisesti. Nyt oli eri ääni kellossa ja mun kellosta meinasi loppua ääni kun sain hihkua koirien hyville suorituksille :) Toivottavasti halli on hyvin äänieristetty...

Treenit aloitti Liinu, kun sillä oli useampi asia treenattavana. Aloitettiin kepeillä ja tällä kertaa oli taas vain 6 keppiä. Harjoiteltiin varmoja sisäänmenoja. 6 keppiä, että saa tehdä enemmän toistoja ja palkattua useammin. Liinu oli ihan pro. Tehtiin varmaan yli 20 toistoa (kahdessa erässä) eikä yhtään virhettä. Muutaman kerran Liinu varasti itse kepeille pujottelemaan ennen mun lähetystä. Jokseenkin keppihullulta koiralta se vaikutti :P Ei meinannut malttaa odottaa mun pujottelukäskyä vaan oli intopiukeana menossa kepeille. Vilkaisi mua aina vaan pikaisesti ja nyki eteenpäin että "saanko jo mennä, anna jo mennä, mä meen jo!" Ei otettu mitenkään älyttömän kaukaa, muutaman metrin päästä, mutta vaihdeltiin kulmia ja puolta niin että tuli kyllä aika lailla kaikkea tehtyä. Ehkä kaikkein tiukimpia kulmia ei tehty. Unohdin kokeilla, osaisiko Liinu hakea kepit, edes ne 6kpl, jos mä olen keppien lopussa. Tämän päiväisen perusteella kyllä sanoisin että osaa, mutta käytännössä maltti ratkaisis, kun minä olen jo palkalla että yrittääkö itsekin sinne suoraan vai malttaako ottaa kepit matkalla.

Keppien suhteen Liinun kanssa on seuraavanlainen suunnitelma:

1. kuudella kepillä lisää hakuja ja niin että saa lähettää mistä kulmasta vaan ja matkoja pidentäen ja muutaman esteen pätkiin sisällyttäen

2. siirtyminen 12 keppiin, verkkojen poistaminen yks kerrallaan

3. kun kaikki verkot on pois, tehdään tietysti eri kulmista hakeutumisia kepeille

4. laitetaan kepit pidemmälle ratapätkälle

5. haetaan kepeille vauhtia

Suunnitelma on tämä, aikataulua ei ole koska eteneminen tapahtuu sitten sitä mukaa kun tapahtuu. Vaikeutta pitää alkaa lisätä heti, jos seuraavissakin treeneissä hakee yhtä hienosti kuin nyt.

Ransun eka treenit oli myös pujottelua, mutta tietysti koko keppisarjalla ja ilman "vauva"verkkoja ;) Ransu oli aivan älyttömän intopiukea ja täpäkkä kun pääsi pitkästä aikaa treenaamaan. Sillä oikein silmät loisti ja tassut vispasi kun se halusi vaan tekemään mun kanssa. Ransu oli aivan superhieno kepeillä, pujotteli lujaa ja loppuun asti joka kerta. Haki kaukaa ja tosi vaikeista kulmista vaikka mä olin kohtuullisen kaukana lähettämässä. Kerran kokeilin varsin, kun Ransu oli vinossa avokulmassa keppeihin nähden muutaman metrin päässä kepeistä, ja minä puolivälissä keppejä monen metrin päässä sivusuunnassa, että hakeeko se kepit sieltä sivuun irrottamalla. No tietysti haki, ei kahta puhetta ja mikä vauhti! Ransu oli aivan loistava. Voi elämän käsi kun se pujotteliskin noin hyvin kisoissakin niin kyllä kelpais katsoa! Mutta kun sille on niin suuri motivaattori se herkku alatoopi siellä keppien päässä jonka se tietää treeneissä olevan kun otetaan yksittäistä estettä, niin onhan sitä vauhtia ja halu hakea kepit vaikka kuusta.

Sitten taas Liinu kehiin ja Liinulle eteenmenoharjoitusta. Tai oikeastaan sanotaanko että irtoamis-treeniä. Laitoin kaksi hyppyä peräkkäin noin 4m päähän toisistaan ja laitoin namialustan toisen hypyn taakse. Kävin näyttämässä namin, Liinu pyrki siihen ja mentiin eka vain yhden hypyn taa. Annoin käskyn eteen ja yritin vartalolla ohjata että saa mennä namialustalle. Liinu otti kiellon, kun ei "eteen"-käskyllä sen mielestä ollut lupaa hypätä hyppyä. Mentiin uudestaan hyppyjen väliin, lähetin hyppy-käskyllä hypyn yli, ja Liinu lähti. Mutta kun yritin liittää siihen eteen-käskyä kun se oli riman päällä, se kieltäytyi ottamasta namia. Ilmeisesti se ymmärsi että jos vielä tulee joku käsky hypyn jälkeen ja vielä ihan outo sana, niin silloin ei ole lupaa ottaa namia. Mä menin sitten sille näyttämään että ota vaan palkka. Päätin, että sanon pelkän "hyppy", ohjaan kädellä ja jään itse lähtöpaikkaan seisomaan, eli että Liinu irtoaa hypylle pelkällä sanallisella käskyllä ja pienellä käsiliikkeellä ja haluaa irrota minusta. Toimi. Sitten toiselta puolelta ja päätin että kahdella hypyllä seuraava. Kummallekin hypylle vaan estekäskyt niin kyllä lähti ja nami kelpasi. Tuumin, että miksi mä sotkemaan tähän jotain Liinun mielestä ikävää sanaa (olishan se sana voinut olla vaikka kukka mutta ei se varmaan sen kivempi Liinusta olis ollut) kun kerran saman asian ajaa estekäskyt. Kisoissakin huudan kuitenkin Ransullekin monikossa eteen-eteen-eteen kun sen pitää mennä pari-kolme estettä. Eli mitä mä siinä säästän jos huudan hyppy-hyppy-hyppy? En säästä enkä tuhlaa sen enempää sanoja. Koiralle vaan voi olla selkeämpi jos estekäskyjä tulee ja se on opetettu luottamaan siihen, että seuraavan näkyvän esteen saa mennä kun estekäsky kuuluu vaikka ohjaaja oliskin kaukana takana. Oikeastaan on kaikkein selvin, jos ääntä käyttää ohjaamisessa, että esteillä on se yksi nimi eikä jotain "eteen"-nimiä. Tai mulle tuli sellainen olo, etten mä osaa Liinulle kertoa että sillä eteen-käskyllä saa mennä paukuttaa menemään vastaantulevat esteet nimistä huolimatta.

Sitten lisättiin siihen irtoamistreeniin vielä putki, joka oli ensin suorana niiden kahden hypyn perässä. Käytiin putken päässä katsomassa namia, eikä sen jälkeen ollut epäilystäkään etteikö olis mennyt kaksi hyppyä ja putken - ja lujaa - vaikka minä seisoa tökötin koko ajan lähtöpaikassa. Laitettiin putkeen mutkakin, ja silti Liinu halusi irrota suorittamaan esteitä. Saattaa olla, että jollain kouluttajalla on eri mielipide tuosta eteenmenokäskyn käytöstä, mutta hän saa pitää mielipiteensä. Jos mä olen katsonut hyväksi sen, että huudan vaan perästä hyppy-hyppy-putkeen ja koira etenee kuin luotijuna, niin ei siihen kyllä ole kellään mitään sanomista. Kunhan tässä päästään hifistelemään näistä "suurista linjoista", niin opetellaan tuota "eteenmenoa" muillakin esteillä. Siis että saan Liinun irtoamaan pari-kolme estettä ainakin eteenpäin oli ne sitten mitä tahansa.

Ransun toinen treeni oli puomi. Hienolla vauhdilla meni puomille, muutamat viime kerrat niinkin hienolla vauhdilla, että ylösmenot meinasi jo alkaa paukkua. Hupsista keikkaa. No, alasmenot se otti tositosi hyvin, pysähtyi sinne oikein odottamaan lupaa poistua, vaikken ole siltä sellaista ikinä vaatinut :O Antti palkkasi välillä namialustalla, välillä lensi pallo sivusta palkaksi. Pallon kanssakin oli sellainen draivi päällä, että ihan kävi sitä palloa sääliksi... jos se vaikka pelkää kovia vauhteja? Huippukivat treenit oli poitsun kanssa tänään. Jäi vielä kovasti intoa seuraaviin treeneihin, nämä oli vaan tällaiset muutaman toiston muistuttelutreenit. Tuumittiin että ei mennäkään Lapualle kisoihin vaan Ouluun viikkoa myöhemmin eli reilun kuukauden päästä.

Liinun vika treenipätkä oli A-estettä. Antti sai multa vähän sanomista apupalkkaajan roolistaan kun antoi vaan Liinun tehdä huonoja suorituksia toisensa jälkeen. Otin sitten itse ohjat käsiini niinkuin oon Ransuakin itse vienyt hihnassa kun sen kanssa on A-estettä opeteltu uudelleen. Liinu nimittäin otti ylösmenon tosi ylös ja alasmenon se melkein loikkasi kokonaan. Mä kyllä näen jo sieluni silmin mihin tuosta on jatkumo jos sille ei tee mitään. Piti sitten itse puuttua asiaan, tässä kohtaa kyllä apupalkkaaja sai keskittyä vaan laittamaan uuden palkan alustalle. Tehtiin muutama toisto ja jarru oikeassa paikassa sai Liinunkin tekemään taas siististi. Ei ole toivoakaan, että hihnaa vois jättää vielä aikoihin pois, ja tympii hieman kun en itse ole aiemmin ottanut sitä hihnan toista päätä. Turhaan tehty toistoja jotka on ollut huonoja eli liian justjajust-siinäjasiinä. Mutta saatiin muutaman toiston jälkeen lopettaa oikein hyviin kontakteihin joten siitä oli sitten hyvä palkata kunnolla ja lopettaa treenit.

Oli kyllä sellaiset treenit, että joku sai huutaa ja hihkua äänensä loppuun ja koirat oli mainioita. Ransu oli kyllä niin ihana kaikessa innostuksessaan, kyllä se agilitykin varmaan oli taas hauskaa, mutta kyllä se oli niin täpinöissään mun joka pienestä pyynnöstä että sillä oli ainakin kolme korvaa kuulolla kun pyysin jotain tekemään :)

Syntyjä syviä

2012-01-03T03:07:00.000+02:00

Lieköhän sitä ihminen luovimmillaan näin aamuyön tunteina vai muuten vain tulee miettineeksi asioita. Saapa nähdä jääkö tämä teksti omaksi luonnokseksi ja "päiväkirjamerkinnäksi" vai tuleeko tähän sen verran tolkkua että se päätyy blogiin muidenkin ihmeteltäväksi.

Tuntuu jotenkin huvittavalta, että juuri oon pohtinut tavoitteita ensi vuodeksi, ja ne melkein kaikki liittyy siihen mitä aion Ransun ja Liinun kanssa tehdä agilityn suhteen ensi vuonna. Kauempaa tulevaisuutta en ole tainnut juurikaan pohtia ainakaan täällä blogissa. Tosin näitä ajatuksia mitä nyt mielessä pyörii, en ole pohtinut Antinkaan kanssa, jolla tietysti on sananvalta asioihin kun tämä koiraharrastus ei ole vain mun vaan meidän juttu.

Oon miettinyt, että miksi mä harrastan Ransun kanssa agilitya. Musta tuntuu, että se toimii jollain tavalla välineenä siinä että haluan näyttää itselleni ja muille, millaisen agilitykoiran osaan opettaa. Väitän, että aika monelle missä tahansa lajissa kisaavalle joku päämäärä on todistaa omaa ja koiransa pätevyyttä ja olla parempi kuin muut. Multa tosin puuttuu kilpailuvietti. Musta on ihan kiva olla hyvä, mutta ei mun tarvi olla paras. Kai se oli tarpeeksi laimea ilmaisu sille, että mulla on kyllä tavoitteita mutta ne ei ole niin intohimoisia kuin jollekin muulle. Ei varsinkaan jos mä näen koirasta, että se tekee asioita vain mun takia, eikä sen asian itsensä takia. Se mitä ajan takaa on se, että Ransu tekee agilitya enimmäkseen mun mieliksi tai ruuan takia mutta paimentaa sen paimentamisen vuoksi.

Nyt kun oon Liinun kanssa päässyt alkuun agilityssa, ja näen miten eri tavalla se toimii siinä, on alkanut tuntua että mielekkyys Ransun kanssa tekemisessä on välillä aika heikkoa. Joku voi ajatella nyt, että se on tullut järkiinsä kun eihän sillä sen koiralla ole "viettiä" (mihin?), se on sellainen rauhallinen eikä mikään tykittäjä jne. Juu, ehkä olen tulossa järkiini, mutta torppaan kyllä sen ettei Ransulla ole mitään viettiä ja että se olisi huono asia jos on rauhallinen eikä kiihdy kuin urheiluauto. Sellaisilla urheiluauton ominaisuuksilla kun ei tee siellä alkuperäisessä työssä mitään. Agilityssa niitä arvostetaan, tai muuten koira ei ole oikein mikään. Tai eihän se nyt ainakaan pärjää. Ja kun on vähän "heikkolahjainen" niin treenaisi nyt edes sitten enemmän. Yleensä harrastamisessa koira osaa vain sen mitä ihminen on sille opettanut, ja mua kiehtoo huomattavasti enemmän se, että on asioita jotka vaan tulee jostain selkäytimestä ilman että mä teen muuta kuin annan niille mahdollisuuden.

Mitä jos meniskin koiran ehdoilla ja mikä tuntuu että on sille koiralle mielekästä? Varsinkin ilman huippuherkkuja. Kyllähän Ransu tekee oikeinkin hyvin kun palkkiona on oikein hyvää ruokaa ja mun tyytyväisyys, mutta se on loppujen lopuksi aika lyhyt tie kuljettavaksi. Siis jos mennään sellaisella "pintavietillä" muutama toisto, että haluaa tehdä sen ruuan takia. Ei se kaikki ole siitä kiinni, että Ransu oppii nopeasti ja kun kokee että hoksaa asian niin se turhautuu jos silti tehdään toistoja ja samoja helppoja juttuja. Kyllä siihen hyvään työintoon ja motivaatioon tehdä jotain muutakin tarvitaan kuin herkkuja. Entä jos Ransu onkin niin fiksu, että se ymmärtää agilityn teennäisyyden eikä vain näe siinä järkeä... Eikä sille ole jotenkin luontaista nostaa kierroksia kaakkoon hetkeksi, kun pidemmälle pääsee kun menee vähän matalammalla vireellä.

Niin mitäköhän ajan takaa? Sitä, että toistan itseäni kun sanon että mitä enemmän Ransun ominaisuuksia miettii ja sen kanssa tekee, niin sitä enemmän tuntuu siltä että sen päälajin pitäisi olla paimennus eikä agility. Jos nyt haluaa lajista puhua. Ongelma vaan on se, että mulla ei ole tarjota sille säännöllistä mahdollisuutta tehdä sitä mistä se tykkää ja mitä se haluaa tehdä. Ja missä se ei kyllästy samojen asioiden toistamiseen samalla tavalla kuin agilityssa. Ransuhan on kyllä taitava ja sen kanssa on tehty paljon töitä sen nykyisen osaamisen ja taidon eteen, että sikäli tuntuu kurjalta miettiä että mitä jos lopettais kisaamisen tai vähentäis minimiin sitten kun noustaan kolmosiin. Mutta edellinen lause kertoo just sen, että me ihmiset mietitään vaan sitä mitä me halutaan ja mitä vaivaa me on nähty ja että koirien pitäis sitten jossain vaiheessa maksaa se vaiva takaisin menestyksellä.

Mua vaan ahdistaa lukea blogeista ja keskustelupalstoilta siitä, millaista tavoitteellisen harrastamisen pitäisi olla. Treeniä ja kisaamista aamusta iltaan, viikonlopusta toiseen, hullua sinne tänne säntäilyä ilman koiran lepoa ja vapaapäiviä. Tavoitteita, tavoitteita, tavoitteita. Ja että miten pitäis niin ja niin nuorena osata sitä ja tätä. (Sanon muuten tähän väliin, että en puhu kenestäkään enkä kenellekään henkilökohtaisesti, vaikka voi olla että munkin tuttavapiiristä löytyy niitä joista tuntuu että auon justiin heille suutani.)

Tässä kohtaa kyllä syyttävä sormi voi osoittaa tähänkin suuntaan, että onhan Liinu aloittanut aikas nuorena agilityn. Mutta sanottakoon suoraan, että mulla ei ole sen kanssa kisa-aikeita vielä ainakaan vuoteen. En mä jaksa vältellen vastailla kommentteihin meidän kisavalmiudesta, vaikka voi ollakin niin että loppuvuonna oltaiskin niin taitavia että voitais kisata. Antaapa tyttösen olla reilusti parivuotias ennen kuin sen kanssa kiirehtii kisakentille. Ja olkoon se sekä järjen voitto että hiljainen protesti sille, että pakkoko ne tavoitteet on lapsen niskaan kaataa kun myöhemminkin ehtii. Juu, mä en ole halunnut malttaa että Liinu olis ollut sen vuoden tai ylikin, ennen kuin sen kanssa aletaan pohjaa kaikelle rakentaa. Ja vaikka hiljaa mielessäni mietinkin, miten korkealle sen tavoitteet voisikaan laittaa, niin liikaa ei kannata suunnitella. Mitä vaan voi tulla niiden tavoitteiden eteen. Joka tapauksessa Liinulla on ihan erilainen into agilityyn kuin Ransulla, joten sen kanssa ei tunnu että tekisin sitä vain itseni ja omien tavoitteideni takia.

Alkuperäisiin ajatuksiini palaten, oliskohan se sitten järjen ja tunteen yhteisvoitto jos lopettais agilityssa aktiivisen kisaamisen kun saa Ransun kolmosiin. Mä kyllä epäilen että ensimmäinen vastalause tulee heti perheen sisältä... Tai sitten lopettaa Ransun kanssa sen viimeisenkin tosimielellä tekemisen ja siirtyy vain 100-prosenttisesti pitämään hauskaa. Koska kuitenkin tuntuu, etten mä Ransun kanssa harrastamista malttais kokonaan lopettaa koska se tarjoaa niin paljon hyviä hetkiä sen kanssa.

Sitä paitsi mä voin olla aamulla tätä lukiessani sitä mieltä, että paimentaminen on Ransun juttu ja varmaan agilitykin johonkin rajaan asti, ja että Liinu tosiaan aloittaa kisaamisen virallisissa aikaisintaan vuoden kuluttua koska se ei ole mikään tämän illan/yön pohdinnan tulos vaan ollut tarkoituksena alusta asti. Mutta voi olla että yön nukuttuani tuumin, että mehän vielä Ransun kanssa agissa näytetään mistä maxi-schape pissii ;) Ja että niin kauan kuin Ransun mielestä agility on kivaa kun saa huippupalkkaa, sitä kannattaa jatkaa. Tosin mua surettaa sekin ajatus jo etukäteen, että jos nyt Ransu tauon jälkeen ei olekaan samalla lailla jumissa kuin se tuppaa olemaan kun treenataan ja kisataan normaalisti, niin onko oikein että altistan sen terveysongelmille agilityn rasittavuuden takia.

Ei näitä juttuja pysty miettimään pelkästään järjellä tai voi antaa vain tunteiden ratkaista miltä milloinkin tuntuu niin sillä mennään oli järkeä tai ei.

Uutta vuotta!

2012-01-01T21:54:00.000+02:00

Mikäs sen parempi tapa aloittaa uusivuosi kuin muistella "vanhoja hyviä aikoja" ja katsoa agilityn MM-kisoja 15 vuoden takaa. Kaipailin tässä joku aika sitten, että olis kiva nähdä millaista agility on ollut 90-luvulla ja vielä muutama vuosi ennen kuin me on aloitettu harrastamista. Kun koko ajan kaikki lajin parissa pidempään olleet puhuu että "silloin kun me aloitettiin... vielä 5-6v sitten..." Kas kun ei aiemmin tullut mieleen tarttua Youtubeen ja kaivella sieltä jotain. Sain kyllä joillekin tämänkin videon koirakoille nauraa vedet silmissä, anteeksi vain siitä, mutta kieltämättä noiden v.2011 kisojen katsomisen jälkeen seurasi pieni kulttuurisokki... Onhan ne vauhdit kasvaneet tuossa 2000-luvun alkupuolelta tosi paljon varsinkin makseilla.

Tässä sitten vähän tuoreempi pätkä että päästään takaisin tähän päivään :)

Mitä Missä Milloin 2011 ja 2012?!

2011-12-28T01:26:00.002+02:00

Vuosi on lopuillaan ja schapefoorumillakin jälleen muisteltiin vähän vuotta 2011 ja sille asetettuja tavoitteita. Kävin myös listaamassa tulevalle vuodelle tavoitteita.

Täksi vuodeksi olin Ransulle suunnitellut seuraavaa (postaus 18.12.2010):

- Ransu kakkosiin ja sieltä 1-2 LUVAa

- tekninen kehittyminen ohjaajalla etenkin

- paimennus hyvälle alulle ja kilpailemisesta tai vastaavasta päättäminen (kisataanko joskus lajissa ja milloin se olisi ehkä tavoitteena)

- jäljestämisen kokeileminen (ja koukkuun jääminen?)
- kotitottistelua ja uusien temppujen/taitojen opettelua

Liinulle ei tavoitteita ollut, kun Liinun meille tulosta ei ollut tietoa vielä vuosi sitten... Mutta sitten kun Liinun meille tulo varmistui, asetin tavoitteeksi sen, että se saa olla pentu ja mitään turhan vakavaa sen kanssa ei aloiteta yhtä nuorena kuin Ransun kanssa. Opetellaan talon tavoille, hankitaan peruskuntoa tulevia harrastuksia varten ja aloitellaan agility muutaman kuukauden ikäisenä.

Kuinkas sitten kävikään...

- Ransu kakkosiin ja sieltä 1-2 LUVAa

Ensimmäinen kohta eli nousu kakkosiin toteutui vuoden ensimmäisissä kisoissa. Ne oli kaiken kaikkiaan oikein hyvät kisat ja niinpä sitten hypäriltä saatiin viimeinen nousunolla ja menolippu kakkosiin. Me treenattiin koko viime talvi keskenään Dognessissa ja Salme Rumarakista kävi meitä muutaman kerran koutsimassa. Meidän omat, harkitut täsmätreenit tuotti tulosta ja Ransu ja minä kehityttiin viime talven aikana tosi paljon. Kevättalven kisoja varjosti sitten terveysongelmat jos niin voi sanoa. Useammissa kisoissa Ransu oli jumissa ja yksien kisojen jälkeen hieroessa Minna totesi lapojen seudulla olevan tulehdustakin, joten sitä sitten kuntouteltiin kuukausi. Huhtikuussa pari tosi hyvää rataa ja sitten pitkä kisatauko. Vain yksi startti KLAGissa heinäkuussa ja seuraavat kisat tais olla joskus elo-syyskuussa. KLAGissa tehtiin yliaikanolla, ja syksyn kisoissakin on tehty ihan ok ratoja. Melkein kaikkiin olen tyytyväinen. Vauhtia on löytynyt, keppien treenaus on tuottanut tulosta, mutta jotain me vaan aina mokaillaan kisoissa koska puhtaat tulokset on harvassa. Elokuussa vaihtui edustus toiseen seuraan ja syksyllä olikin tarkoitus taas kisata aktiivisemmin. Vuoden lopulla saatiin kakkosista se eka LUVA nollavoitolla, joten agilitytavoitteet täyttyi tulosten osalta. Vuoden vikoista kisoista otettiin vielä yliaikanolla, joten ihan kohtuullisissa fiiliksissä jäätiin sitten parin kuukauden kisatauolle.

- tekninen kehittyminen ohjaajalla etenkin

Tämä tarkoittaa ennen kaikkea ohjaajaa, mutta myös koiraa. Lähinnä sitä, että meillä oli puomin ja keppien opettelu otettu asiaksi viime talvena. Puomin treenaaminen vaihtui jossain vaiheessa juoksukontakteista pysähdykseen - tai johonkin sen tapaiseen. Ransun vauhti kepeillä on parantunut, niiden hakeminen on parantunut ja puomiin on saatu lisää varmuutta. Tämä on nyt ollut erityisesti treenin alla.

Koulutuksissa ollaan käyty ja niistä saatu itselle treeniaiheitakin. Mun ja Ransun yhteistyö on vuoden aikana parantunut ja osaan ehkä hieman paremmin kuin vuosi sitten ajatella, mikä sopii meille ja mikä ei. Uusia teknisiä juttujakin on opeteltu, ja mun mielestä me ollaan Ransun kanssa kehitytty tän vuoden aikana kohti kolmosluokan tasoa. Vauhti on monissa kisoissa ollut parempi kuin ykkösissä kisatessa, kun motivaatiota on saatu paremmaksi eikä ohjaaja ole ennen startteja kuin suolapatsas :) Väittäisin kyllä että Ransu on nyt taitavampi kuin vuosi sitten ja rutiinia kisaamiseen on ehdottomasti enemmän.

- paimennus hyvälle alulle ja kilpailemisesta tai vastaavasta päättäminen (kisataanko joskus lajissa ja milloin se olisi ehkä tavoitteena)

Jaa-a no tuota tämähän meni sitten keväällä ensimmäisellä paimennusleirillä niin paljon paremmin kuin uskalsin odottaa, että mua alettiin toden teolla kannustaa osallistumaan ei suinkaan taipumuskokeeseen vaan junior herdingiin. Kirjoitin vuosi sitten tavoitteisiin tarkennuksen, että "kisataanko tai yritetäänkö saada koulutustunnusta". Ransu oli kypsynyt paimennuksen suhteen talven ja kevään aikana huimasti ja toukokuun paimennusleirillä se oli upea työkaveri. Silloin jo alkoi tuntua että kai me nyt taipumuskokeeseen ainakin... Heinäkuun leiriä odotellessa taisi tulla sitten ilmoittauduttua JHD-kokeeseen, eikä turhaan koska heinäkuun leirillä Ransu oli kyllä todella hieno paimenpoika ja elokuussa sitten oli helppoa kauraa paimentaa sen kanssa kaksi legiä ja saada JHD-titteli. Paimennustavoitteet siis täyttyi kolisten, ja uskallan haaveilla sen kanssa paimennuksen jatkamisesta niin, että kisaaminen olisi meidän kohdalla mahdollista joskus.

- jäljestämisen kokeileminen (ja koukkuun jääminen?)

Näin jälkeenpäin ajateltuna tämä tuntuu jotenkin turhalta tavoitteelta, koska meille tuli Liinu ja sen lisäksi että se vei toisena koirana tietenkin aikaa, niin ei mulla riitä into kovin monen lajin tavoitteelliseen harrastamiseen. Agility on meidän ykköslaji, Ransun kohdalla tosin paimennusta kannattaisi tosissaan harkita päälajina, mutta sitä hidastaa harjoittelumahdollisuuden vähäisyys. Noh, jäljestämistä kokeiltiin hupimielessä yhden kerran, enkä mä siihen sen enempää jäänyt koukkuun vaikka se selvästi oli hyvää ja väsyttävää aivojumppaa ja sopii tuolle nenänkäyttäjä-Ransulle hyvin. Odotin vain että olisin päässyt ohjattuihin jäljestystreeneihin muutaman kerran mutta kun se kurssi ei alkanut niin ei tullut sitten itsekään kovin paljoa tehtyä. Jos nimittäin joskus alkaa kiinnostaa enemmänkin niin enpähän ole ainakaan pilannut meidän alkeita tietämättömyyttäni...

- kotitottistelua ja uusien temppujen/taitojen opettelua

En muista näin äkkiseltään yhtään temppua tai taitoa, jonka Ransu olis nimenomaan tänä vuonna opetellut uutena... Paitsi ehkä se että opetin molemmat koirat vapaana ollessa pysähtymään "stop"-käskyllä vaikka tien ylitystä ennen. Ollut hyödyllinen ja tarpeellinen taito jonka varsinkin Ransu osaa ja malttaa noudattaa aika hyvin. Kotonahan me aina välillä kulutellaan muuten vain jotain jämänakkeja ja muita lihapaloja pienen tokoilun merkeissä mutta ei sitä nyt lasketa mihinkään...

Eli voisi kaiken kaikkiaan sanoa, että vuosi oli hyvä ja onnistunut. Meille muutti toinen, lupaava harrastuskoira ja Ransu täytti ja osin ylittikin tavoitteet joita sille asetin. Etenkin paimennus imaisi mukaansa ja sitä varmasti jatketaan. Liinu on opetellut tapoja, sen kanssa ei ole pahemmin tokoiltu, vaikka arkitokokurssilla pyörähdettiinkin. Agilitya se sen sijaan aloitteli hieman jo talvella hallilla leikin varjolla. Mutta aika pientä se oli kevääseen saakka kunnes pääsi omalle kentälle treenaamaan. Eli Liinun kanssa on ehkä nyt noin 6-7kk tehty agilitya "kunnolla". Ja pikkulikka on toistaiseksi tutustunut muihin esteisiin paitsi keinuun, puomiin, pituuteen ja okseriin (ja pöytään). Enemmän on siis treenattu hypyillä ja putkilla ja vuoden iän tienoilla mukaan tuli kepit säännölliseen treenaukseen. Liinu on minusta ikäisekseen ihan taitava koira ja jos en sitä onnistu sössimään niin sen kanssa mulle on haasteita tiedossa ja tavoitteita voi sitten laittaa sen mukaan.

Kuka mitä häh ens vuonna?!

Ransun tavoitteet

- agilityssa nousu kolmosiin

Vuosi aikaa hankkia kaksi LUVAa. Ei pitäis olla mahdoton tehtävä. Riippuu tietysti paljonko kisataan, olen suunnitellut vähentää kisaamista koska se on kallista treenaamista ja meidän ei Ransun kanssa tarvi mun mielestä treenata kisoissa olemista vaan itse ratojen tekemistä ja suoritusvarmuutta ja sitähän tehdään nimenomaan omalla ajalla eikä vain kisoissa.

- kolmosissa omien tavoitteiden asettaminen (kuten puhtaat radat, aina plussaa jos pääsee ihanneaikoihinkin)

Tämä liittyy vähän tuohon edelliseen. Mä en jaksa uskoa siihen, että meillä vois riittää kolmosissa vauhti serteihin asti, vaikka Ransun kanssa musta tuntuukin että meillä on parhaat ajat vielä edessä ja siihen on viimeisen vuoden aikanakin saatu hyvin vauhtia lisää. On vaan plussaa jos saadaan nollatuloksia aikaan, mutta kolmosissa mulla on tavoitteena hallita radat kokonaisuutena kiemuroineen ja tehdä virheettömiä ratoja. Etenkin kontaktien ja keppien osalta, koska niihin on tehty niin pirusti töitä.

- hyvien kontaktien tekeminen, kepeille vauhtia lisää treeneistä kisoihin

No tämä taisi tullakin tuossa jo äsken.

- paimennuksen jatkaminen ja Sinikan näkemyksiä kuunnellen mietitään koska HRD1 voisi olla ajankohtainen

Mä olen varma, että Ransulla on mahdollisuudet joskus suorittaa HRD1, mutta se ei ole vuoden 2012 asia. Ensi kesän paimennusleirit ja jos päästään muutoinkin lampaille, osoittaa sitten mikä on kehityksen vauhti että onko se seuraavan vuoden (2013) asia vai ei. Mutta varmasti ei ole tämän kesän.

- luonnetestaus

Olen ilmoittanut Ransun yhteen luonnetestiin. Sinne ollaan jonossa tällä hetkellä. Saapa nähdä tuleeko etsittyä muita vaihtoehtoja. Toisaalta mua kiinnostaa tietyt osiot luonnetestissä, toisaalta taas mulla on aika vahvat ennakkokäsitykset miten tulee käymään. En tietysti voi olla varmasti oikeassa. Mutta muistan vaan niin elävästi miten Sinikka K. sanoi, ettei Ransun luonteinen koira välttämättä pääse palveluskoirien luonnetestissä oikeuksiinsa vaikka se työkoirana olis hyvä ja sen ominaisuudet sopis sen oikeaan työhön eli paimennukseen tosi hyvin.

- agikoulutuksiin osallistuminen

Tälle vuotta on omalla seuralla ja rotuyhdistyksellä muun muassa tiedossa useampia agilitykoulutuksia. Tässä on nyt mietitty, että kenen koulutuksiin osallistutaan ja kenen ei. Ja kummalla koiralla. Tarkoitus on käydä koulutuksissa, koska ainakin kevättalveksi jättäydyn Ransun kanssa pois ohjatuista treeneistä.

Tämä nyt ei liity koulutuksiin osallistumiseen varsinaisesti, mutta en pysty enkä halua sitoutua tiettyyn treeniaikaan ja kun olen tottunut silloin tällöin maksettuihin koulutuksiin ja loppuajan omin päin treenaamiseen niin näin olen päättänyt jatkaa tästä eteenpäinkin. Sitten kun tällä systeemillä tuntuu tulevan loppumaton alamäki ja umpikuja niin katsotaan olisko asioita syytä tehdä toisin - nyt mun mielestä ei siltä tunnu. Yksin treenatessa voin keskittyä niihin asioihin joita meidän just tarvii treenata ja kun Ransu ei ole koira jonka kanssa viitsis jatkuvasti käydä parit treenit + kisat viikottain, niin voin itse treenit suunnitellen treenata meille sopivimmalla tavalla sen aikaa kerralla kuin tarvitsee. Ja kun halli ei ole ihan vieressä niin pystyn treenaamaan molemmat koirat kerralla. Tässä ei ole kyse mistään henkilökohtaisista henkilökemioista tai mistään sellaisesta vaan siitä, että tunnen koirani ja oon lähinnä entisen seuran ansiosta/takia tottunut treenaamaan itsenäisesti ja mieluiten treenaan niinkuin meille parhaiten sopii. Vaikka sitä voi joku ihmetellä mutta vapautanpahan ainakin paikan sellaiselle joka nimenomaan haluaa treenata ryhmässä sen tuella. Piste.

Liinun tavoitteet 2012

- peruskunnon luomisen jatkaminen agilitya silmällä pitäen

Liinun kanssahan on tehty Ransun mukana lenkkejä aika aktiivisesti viime kevättalvesta asti ja kesällä ja syksyllä jatkettu. Liinu on ehkä paremmassa kunnossa kuin Ransu tuon ikäisenä, mikä on vaan hyvä niin nyt kun se maaginen 1v tuli täyteen niin pystyy aloittamaan "aikuisen" tai ainakin täysikasvuisen koiran treenaamisen täysipainoisemmin kun kuntoa ei tarvitse vasta nyt alkaa rakentaa.

- agilityssa alkeistasolta möllitasolle

Liinun kanssa mulla on mottona se, että meillä ei ole kiire mihinkään. Joku voi tietysti nähdä asian eri tavalla kun Liinun kanssa on kuitenkin jo aika pikkupentuna tehty kaikenlaista, mutta se on ollut aika harvaa ja sellaista leikkimielellä tekemistä. Kesällä otettiin sitten hyppyesteet aktiivisemmin käyttöön ja aloin käyttää meidän tekemisistä treeni-sanaa koska alettiin tehdä asioita kunnolla ja vaatimuksia pikkuhiljaa lisäten. Liinu on mun mielestä tällä hetkellä alkeistason koira, koska se ei osaa kaikkia esteitä. Se pystyy tietyillä esteillä menemään vaikeampia juttuja kuin välttämättä kaikki alkeiskurssin käyneet koirat, mutta mun tavoite onkin että me opetellaan pikkuhiljaa este kerrallaan ja tehdään monenlaisia juttuja ja ratapätkiäkin ihan vaan enintään muutaman erilaisella esteellä ennenkuin otetaan esteopetteluun uutta. Tavoite on kuitenkin tämän vuoden aikana opetella kaikki esteet niin, että voisin mennä rataa jossa on mikä tahansa este ja ettei tarvi käyttää hihnaa esim. A:lla kuten tällä hetkellä. Jos tähän menee koko vuosi, niin menköön ja sitten pari seuraavaa kohtaa voidaan unohtaa. Liinun kanssa ollaan alkeiskurssille jonossa, mutta jono on pitkä ja veikkaanpa ettei me tulla ainakaan alkeiskurssia koskaan käymään vaan opetan Liinun itse. Katsotaan sitten miten on jatkokurssin laita...

- möllikisoissa starttaaminen

Jos ei tule mitään ihmeellisyyksiä tai ongelmia eteen, niin ensi kesän tai syksyn aikana olis tarkoitus käydä mölliagikisoissa. Niiden perusteella katsotaan, mitä tarvii treenata ja tunnutaanko me valmiilta virallisiin kisoihin. Liinun kanssa mulla ei ole kiire virallisiin kisoihin, koska mulla on Ransu, jonka kanssa voin kisata ja mulle ei ole itseisarvo että esim. 2-vuotiaana pitäis olla sitä ja tätä. En tahallani laita tavoitteita liian matalalle vain että saisin ylittää ne, vaan että malttaisin nyt itse tehdä asiat kunnolla enkä seurais tätä tämän päivän trendiä jossa koiran pitää olla kisavalmis 18kk ja siitä suunta nopeesti huipulle... Jos ei vaikka tarvis tehdä asioita yhtä moneen kertaan kuin ton toisen kanssa...

- kisavalmiiksi treenaaminen

Jos näin ei käy niin ei ole katastrofi. Kisata me ei kuitenkaan 2012 vuoden aikana virallisissa, joten jos tämä ei tunnu mahdolliselta niin nou hätä. Me kisataan sitten kun esteet on hallussa paremmin kuin Ransulla aikanaan oli kisaamista aloittaessa ja yhteistyön pitää olla huomattavasti parempaa kuin nyt.

- paimennuksessa JHD:n suorittaminen

Liinulle on ostettu kaksi legiä ensi kesän junior herdingiin, joten tavoitteena on JHD-titteli Liinullekin ensi vuonna. Toivottavasti talven aikana on kypsytty ja pikkulikka jatkaa viitteitä siitä mitä jo muutama kuukausi sitten nähtiin. Liinukin on ilmoitettu paimennusleireille.

- luustokuvaus

Mitä pikemmin tähän olis rahaa, niin sen parempi. Mutta virallisissa ei startata ennen kuin luusto on kuvattu. Toivottavasti saatais kuvaus tehtyä ja toivon tietysti että luusto olis kunnossa.

- aikuistutaan ja päästään mörköilystä ja murkkuilusta yli

Liinulla ei ole kovin pahaa murkkuikää vielä ollutkaan, sehän ehtii tulla vielä... Mörköilyä sen sijaan on edelleen aika lailla, joten tietysti sen toivois alkavan hellittää. Tämähän ei varsinaisesti ole minusta kiinni tai tavoite, muutokset tapahtuu kun tapahtuu...

-sterilointi

Tämä on vähän kysymysmerkillä tälle vuotta, koska ei tod ole ilmainen operaatio ja isommista menoeristä luustokuvaus on ehdottomasti etusijalla. Mutta Liinu on tarkoitus ennen pitkää steriloida, juoksut on se mistä en nartuissa tykkää ja varsinkin tässä poika-tyttö-laumassa se on hankalaa aikaa kaikille vieläpä kun kaksiossa asutaan. Odotellaan ainakin ne toiset juoksut ensin ja sitten katsotaan mikä on rahatilanne. Mä en näe juoksuista muuta kuin haittaa, monelle ne rytmittää kisaamista ja treenaamista mutta on tuon uroksenkin kanssa malttanut taukoa välillä pitää niin miksei sitten nartunkin vaikkei juoksut rajoittaiskaan. Vanhemmiten tulee sitten tietty leikkaamattoman terveysriskit eteen, ja kun Liinun pennuttamisesta ei ole kasvattajan kanssa sovittu mitään eikä se ole meillä ainakaan aikomuksena, vaikka Liinulla varmaan oliskin annettavaa rodulle varsinkin jos luustokin osoittautuu terveeksi.

Liinu tulee varmaan käymään joissain näyttelyissä, mutta niihin en kyllä aseta muita tavoitteita kuin sen, että saatais se yks H tulevaisuutta ajatellen, jos Liinusta joskus voi tulla agilityvalio :) Kyllähän noin nätin typykän pitäis saada helposti hyvä, jos emäntä opettelis esittämään sen koiransa nätisti...

Siinäpä sitä tavoitteita ja pohdintaa kerrakseen. Aika kunnioitettavaa jos joku muukin jaksoi joka rivin lukea tänne loppuun asti :D

Kesän paimennustunnelmissa :)

2011-12-26T00:46:00.002+02:00

Olen aikonut laittaa koirista paimennusvideota. Ransun videot oli niin pitkiä eikä enää kamerassa, etten niitä viitsi laittaa kokonaisina ja kameralla en enää pysty editoimaan.

Liinun viimeisin video oli sopivan lyhyt ja siinä touhu näyttikin jo joltain. Katsoin itsekseni koneelta ensin niitä ensimmäisiä videoita tuolla avonaisemmassa verkkoaitauksessa. Ja kylläpä me on keskusteltu siitä, tehdäänkö töitä vai ei… Liinu oli sitä mieltä että ”päästäkää pois mä en jaksa ajatella mitä mun pitää tehdä!” Mutta kun sille tehtiin selväksi, että se hysterisointi siellä aitauksen reunalla ei auta ja kun sen aivot laitettiin töihin niin alkoi jalatkin liikkua oikeaan suuntaan. Tuloksena oli sitten oikein taitava ja kehuja saava nuori neiti 8kk, joka paimensi hienosti. Saa olla isikoira Ruotsissa ylpeä tyttärestä ;) Liinun isä on tietääkseni myös paimentanut ja suorittanut jonkin paimennuskokeen.

Liinu 8kk paimentaa

Tässä sitä videota. Kyseessä on siis Liinun ensimmäinen paimennusleiri, ja neljäs kerta lampailla. Tuli hyvä ja ylpeä mieli koiristaan kun katsoin tuon videon, mulle kun jäi vaan enempi mieleen se keskustelu siitä tehdäänkö vai ei, joten oli kiva ”yllätys” löytää tuo video jossa paimennus sujuu. Tuosta on kiva jatkaa ensi vuonna ja Liinun paimennustavoitteisiin palaan sitten kun kirjoitan tämän ja ensi vuoden tavoitteista!

Liinun videon laitan myös Liinun linkkilistaan. Tein siis Liinun videoille oman videolistan, Ransun videoille oman ja yhteisvideot laitoin kolmanteen listaan.

Joulunviettoa ja agitreenit a’la Liinu

2011-12-26T00:36:00.002+02:00

Tonttuilua

Kävimme joulun viettohon ja lähdimme jo perinteeksi muodostuneelle joulukierrokselle mummuloihin. Ensin mun vanhempien luo, jossa syötiin jouluateria ja jaettiin osa lahjoista. Äiti antoi meille mukaan tekemiään herkkulaatikoita; maksaa, porkkanaa ja lanttua. Toisessa mummulassa joimme joulukahvit ja herkuttelimme jouluherkuilla, sekä jaoimme loput joululahjat. Meillä oli pukkikin omasta takaa, kun Antti kävi joulupukkeilemassa :) Autossa piti tehdä pieniä uudelleenjärjestelyitä, kun lähdimme vihdoin ajamaan kotiin. Lastasin äidin antamat jouluruuat takaluukkuun koirien kanssa. Virhe, iso virhe! Kotipihaan päästyämme menin päästämään koiria takaluukusta ulos. Vastassa oli kaksi koiraa ja pystyi kuvittelemaan miten ne röyhtäisivät ”kiitos maksalaatikosta, hyvää oli!” Takaluukussa oli yksi maksalaatikkoropponen tyhjennettynä ja hyvin puhtaaksi nuoltuna. 50km matkalla ne olivat ehtineet ihan huomaamatta sen tyhjentää ja puhdistaa. Voin kertoa, että koska päivällä olivat jo saaneet kinkkua ja laatikoita, niin iltapalaa ei tippunut. Julma minä… Tänä aamuna Liinu alkoi herättelemään – mikä ei ole ollenkaan sen tapaista – että pitäisi päästä kakalle… :P

Aattoiltana avasimme joulupaketteja ja koirat saivat itse avata pakettinsa. Ne kyllä avuliaina koirina tarjosivat apuaan myös muiden pakettien aukomiseen. Niiden paketeista paljastui kummallekin hienot uudet Back On Track-loimet! Niitä sitten sovitettiin ja istuivat hienosti! Kyllä tuli kerralla katu-uskottavuutta mun agikoiriin ja näyttivät hienoilta. Liinukin näytti ihan agilitykoiralta eikä miltä karvakasalta tahansa ;) Kiitos vain Joulupukille tarpeellisista lahjoista! Laitan tähän pari kuvaa koirista BOTit yllä:

Liinun treenit

Taitolikka Liinun kanssa käytiin tänään agiliitämässä. Otettiin kamera mukaan, koska oli tarkoitus, että mennään ekaa kertaa 12 keppiä. 6 keppiä menee niin hyvin ja Liinu hakee kepit hyvin, muutaman metrin päästä ja aika lailla kaikista kulmista. Kepeille hakeminen on varmistunut, mutta tänään huomasin kuitenkin että kyllä se vielä tarvii ainakin ajoittain verkkoja sisäänmenoon kun kerran kimposi kyllä aika lailla verkosta eka väliin, muuten olis menny tokavälistä. Mun hypoteesi etukäteen oli se, että Liinu pujottelee hienosti 6 keppiä ja ihmettelee sitten miksei kepit lopukaan ja loppu menee hitaasti mietiskellen että mikä juttu tässä nyt on kun ne ei loppuneetkaan. Hypoteesi osoittautui vääräksi, Liinu ei osannut laskea, vaan se pujotteli vauhdikkaasti viimeiseen keppiin asti. Otettiin sitten yhdeltä toistolta videopätkäkin, n. 3s menee kepeillä, eli ei paha ollenkaan :)

Liinun kepit 25.12.

Etenemä 4,7m/s

Toinen treeniaihe oli pakkovalssi radalla ja ylipäätään ratapätkän tekeminen. Radalla oli 8 estettä ja siihen sisältyi takaakiertoa, ennakoiva valssi, pakkovalssi ja sitten putkeen irtoamista. Ekaan putkeen irtosikin hyvin joka kerta, mutta tuo toinen putki oli vähän sellainen että meinasi olla kädessä kiinni. Ennakoivan valssin käännös parani muutamalla toistolla selvästi. Ekan putken jälkeen kaarrosta tuli välillä enemmän, välillä vähemmän. Tarkoitus oli treenata sitä, että minä olen ottamassa hypyn takana vastaan. Antti mittasi virallisella mittapyörällä radan pituudeksi 51m (eka ja vika riman väli kuten kisoissakin vaikka nyt lähdettiinkin liikkeelle pakkovalssilla). Katsottiin videolta noin-suoritusaika ja saatiin etenemäksi 4,7m/s. Ei paha alkeiskoiralle, sanoisin. Vaikka rimat oli 20 ja 25cm ja radalla oli pelkkiä hyppyjä ja putkia. Mutta vaikka mukaan olis lisätty nuo kepitkin niin etenemä olis ollut oikein kelvollinen. Mä pääsin tällä kertaa helpolla koska mun ohjaus liikkui aika pienellä alueella ja ehdin olemaan hyvin ajoissa. Videolta silti kuulee miten suulliset käskyt tulee tosi myöhässä, onneksi ne ei ole tärkein keino ohjata...

Ratapätkää

Pakkovalssia otettiin jokunen kerta ihan muutamalla esteellä että tulee rutiinia siihen. Vaikeutta tuli heti lisää, kun minä aloin tehdä pakkovalssia liikkeessä. Putkeen irtoamista pitää harjoitella radalla ja yksittäisellä esteelläkin. Huomasi kyllä nyt tänään, että tuli palkattua vähän liikaa joissain kohdin kädestä koska sitten vain tuijotti mun kättä ja Liinu törmäsi putkenpäähän kun ei yhtään katsonut eteensä ja hakenut putkea käskystä ja mun liikkumisesta huolimatta.

Liinun eka agikoulutus

2011-12-20T00:05:00.005+02:00

Liinu oli viikonloppuna elämänsä ekassa agikoulutuksessa. Mulla oli jännät fiilikset sinne mennä, koska oon tähän asti kaikki koulutukset käyny Ransun kanssa ja Liinun kanssa treenannu omin päin. Ensinnäkin että vien sen taidot tai taitamattomuuden muiden nähtäväksi mutta sekin että meen tekemään ratareeniä jota en oo itse päässyt suunnittelemaan. Ransun kanssahan se ei ole mikään juttu, sitähän kisat on joka kerta ja eri koulutuksia on takana jo jonkinmoinen liuta. Vaikeinta itselle olikin älytä että mä meen Liinun kanssa, ja se ei ole Ransu eikä osaa kaikkea sitä mitä Ransu osaa. Rata koostui onneksi lähinnä hypyistä ja putkesta, joten meidän tarvitsi jättää välistä vain kepit ja A-este.

Kouluttaja oli muistaakseni Elina Rönnholm, joka ensin puhui meille ajatuksistaan treeneistä ja muusta. Ajatukset kohtasi omieni kanssa, joten tuli kiva fiilis mennä sinne. Nykyään kun tuntuu että omat vaatimukset on aika korkealla, ja itsellä aika selvänä ne jutut mihin lähtee mukaan ja mihin ei niinkään välttämättä, niin sitten jos heti tulee tunne ettei tuon kouluttajan kanssa oikein ajatukset synkkaa, se on sit vähän ikävää. Noh, nyt ei ollut sitä.

Radan alussa oli tarkoitus harjoitella sivuirtoamista. Me ei olla Liinun kanssa sitä tehty ikinä. Taas tuli heti mieleen, että Ransu osaa tuon tai ainakin sen pitäis osata, mutta Liinun kanssa opetellaan uutta juttua. No typyhän oli oikein pätevä, mihinpä muualle se nyt menis kun namialustalle vaikka mä olisin missä. Muutama toisto ja sitten rataa eteenpäin. Mietin palkkaamispaikkoja ja seuraava harjoiteltava juttu oli se, ettei aina niiden hyppyjen yli tarvi tehdä jotain mielettömiä loikkia vaan joskus voi joutua kääntymään jyrkemminkin hypyn jälkeen. Palkkaamalla tiettyyn paikkaan tätä vahvistettiin ja saatiin Liinu tekemään haluttu asia. Mentiin sitten nelosesteeltä muistaakseni kymppiesteelle ratapätkä. Linkitän sen sitten vaikka omaan postaukseensa, kun mun pitäis se editoida pidemmästä videopätkästä, kamerassa ei ole akkua ja tällä hetkellä ei ole mitään käsitystä missä laturi... Liinulla oli ihan hyvä vauhti ja lähti hyvin ohjaukseen mukaan. Tämän pätkän jälkeen pidettiin tauko.

Toisella pätkällä harjoiteltiin niistämistä. Antin mielestä me ollaan tehty sitä joskus ennenkin mutta mun mielestä ei. No kuitenkin ekalla kerralla onnistuin palkkaamaan vähän huonoon paikkaan ja oli tosi hyvä että koutsi simputti mulle että minne se koira kannattaa palkata. Liinu sai kehuja ja minäkin siitä että kuuntelen mitä sanotaan ja oon vastaanottavainen. Niistot sujui sitten hyvin ja ei vitsi miten hienosti Liinu kääntyi! Ei sitten siinä otettu toiselta puolelta (eli mun mielestä Liinun heikommalta puolelta) mutta se treenataan sitten omalla ajalla. Pikkulikka meni kyllä aivan siivekettä nuollen. Rimat taisi olla 20cm että onhan se sitten medikorkeudella vähän eri mutta aivan uskomattoman hienosti kääntyi ja taipui. Liinun eduksi on sanottava että mä luulen ettei Ransukaan taivu yhtä hyvin vaikka sille annettais suhteessa yhtä matala este. Onhan se tosin 10cm pidempiselkäinen koirakin ja pidempi askel. Toisin sanoen mä voin tulevaisuudessa miettiä ihan eri vaihtoehtoja siivekkeiden kiertämiseen kuin Ransun kanssa. Ransulle useimmiten helpoin ja nopein on valita mahdollisimman suoraan hyppääminen ja kiertäminen kauemman siivekkeen takaa, ellei sitten saa seuraavalle esteelle erityisen huonoa kulmaa. Katsotaan miten sitten kun rimat on 40cm mutta luulisin että Liinun kanssa onnistuu pyöritykset paremmin kun se on pienempi koira.

Seuraavaksi sitten päällejuoksua ja eihän mulla meinannu tulla siitä mitään. Käsittämätöntä miten huonosti ohjasin. Tai oikeastaan, en mielestäni sikäli huonosti, että Ransu olis kyllä osannut sen lukea... Noh, Liinupa ei, sen kanssa ei yhteistyö ole samalla tasolla kuin Ransun kanssa. Ransu luottaa mun ohjaamiseen ja tietää mitä tarkoitan vaikka ohjaisin epätarkemmin ja vähän väärin ajoitetusti. Liinu ei tässä vaiheessa anna ajoitusvirheitä anteeksi vaan tekee kirjaimellisesti niin hyvin tai huonosti kuin minäkin. Saa luvan oppia sekin aikanaan ettei ohjaaja voi olla aina prikulleen samanlainen mutta nyt tietysti alussa olis hyvä kun osais itekin olla selkeämpi. Sitten kun piti vielä yhdistää takaakierto, päällejuoksu ja niisto niin huh siinä meinas olla jo tekemistä. Liinu kun ei ole mikään hitain koira aina... Se lähtee tosi hyvin takaakierrolle ja ylipäänsä ohjaukseen, mun pitäis nyt vaan olla selkeä ja sitten kun huomaan että koira alkaa ymmärtää mitä tarkoitan niin sitten vasta luottaa siihen että sekin tekee osansa. Nyt ehkä luotan liikaa koska Ransun kanssa voin luottaa... Tässä päästäänkin siihen, mistä Riikka on sanonut ja mistä tuo kouluttajakin sanoi, että on rikkaus kun on kaksi erilaista koiraa ja saa itse kehittyä ohjaajana. Ja mä tykkään että saan uusia haasteita. On tuo medi vaan oikeasti aika erilainen kuin maksi, vaikka siis meneekin matalia esteitä.

Meidän treeni loppui siihen ja saatiin kehuja taitavasta koirasta ja mukavan oloisesta sellaisesta. Mulle yks voitto oli myös se, että Liinu teki vieraassa paikassa rataa niinkin hyvin, välittämättä vieraista ihmisistä ja koirista. Se oli kiinnostunut minusta. Ekan kerran musta tuntui että meillä oli pilkahdus sellaista "me"-henkeä mukana. Tähän asti on vaan tuntunut että me vaan tehdään näitä juttuja yhdessä, eikä niinkään yhteen. Nyt oli ensimmäinen aavistuksen poikanen siitä, että se yhteistyö alkaa muodostua :)

Oli muuten ihana lauantai-aamuna kun hain koirat hoidosta, kun Liinu antoi mulle halauksen. Ne oli Ransun kanssa perjantai-aamusta lauantai-aamuun hoidossa Kannuksessa. Ransu tapansa mukaan sekosi kun näki minut ja tiesi että jes mamma tuli hakemaan kotiin. Liinu osoitti vasta sitten autossa että mamma mä tykkään susta ja kiva kun tulit :') Se nousi mun hartioita vasten, painautui lähelle ja nuoli naamaa. Ei ole muuten kovin Liinun tapaista, se on jotenkin niin itsenäinen, nyt ihan tuntui kun se olis näyttänyt tunteita <3 Mäkin kiedoin siinä takaluukulla kädet sen ympärille ja siinä tuntui myös että joku meidän välillä liikahti :') Ihana pikkulikka. Ransu nyt on aina niin onnessaan ja riehuu kun on jälleennäkeminen. Kumpikin sai kehuja hoitajatytöiltä, että ovat niin mukavia ja iloisia koiria. Ransukin oli ollut tosi reipas ja tytöt sanoi ettei ne olis kyllä uskoneet mun puheita että Ransu on muka vieraita kohtaan vähän pidättyväinen. Oli kuulemma ollut aina iloinen kun oli mennyt häkille ja siinä kun juteltiinkin niin se meni niiden tyttöjen viereen rapsuteltavaksi.

Back to treeneihin. Ajeltiin Mustasaaresta kotiin ja päätettiin poiketa hallilla treenaamassa vielä keppejä ettei tarvi sunnuntaina lähteä sen takia hallille kun on muutenkin päivä täynnä ohjelmaa. Viritettiin verkot ja kun kamera oli kerta mukana niin otettiin keppivideota. Tässäpä sitten niitä pätkiä. Yhden jo laitoinkin faceen. Liinu haki hienosti kepit ja sille ei ole paljon väliä missä mä olen silloin kun pujottelee, sama vauhti sillä on kuitenkin. Aavistuksen huomasi että oli jo väsynyt siitä että oli ollut hoidossa, sitten lauantai-iltana koulutus ja yli 250km autossa (meno-paluu) ja sen jälkeen vielä hallilla keppejä. Oli kuitenkin tosi mielissään hallille menosta ja teki innolla. Väitän, että Ransu ei olis jaksanut tsempata niin montaa toistoa yhtä hyvin. Harjoiteltiin eri kulmia molemmin puolin ja onhan se tyttö pätevä. Otettiin hyppykin mukaan suoraan keppien eteen eli suorasta kulmasta kepeille hypyn takaa. Keppien jälkeen palkka alustalta. Ensin ei hoksannut että kepeille voi mennä hypyn jälkeenkin mutta eikun uusiksi ja onnistui. Tein ekat takanaleikkaukset kepeillä. Ensimmäisen tein liian lähellä ja ihan oikein Liinu kääntyi kepeiltä pois just sinne minne sen olis takanaleikkauksella pitänytkin kääntyä. Ohjaaja skarppasi ja ajoitti oikein ja sitten onnistui. Ei muutosta vauhdissa kepeillä kun leikkasin. Olin tosi tyytyväinen keppeihin! Hypyllä otin sitten päällejuoksua kun en voinut uskoa että se olis meille muka niin vaikeaa ja eihän se ollutkaan.

Keppivideot

Tulipas kyllä oltua autossa viikonloppuna... puolentoista vuorokauden aikana perjantain ja lauantain aikana tuli varmaan yli 1300km ajettua, tosin siihenhän mahtui se Tampereen Ikean reissu, joka tehtiin kahdestaan Antin kanssa ja joka ei liittynyt koirajuttuihin mitenkään. Alkoi jo tuntua vähän tylsältä istua napottaa taas autossa ja edessä monta sataa kilsaa...

Ransulla kävi hieroja viime viikolla, ja Minna tuumasi että on melko selvää että jossain - mahdollisesti selässä - on jotain kireyttä kun ei koira kerran kulje kisoissa eikä halua leikkiä takaa-ajoleikkejä Liinun kanssa. Ei siis halua revitellä ja kunnolla venyttää askelta. Selän pitkät lihaksethan ne olikin sitten kireät. Muuten Ransu oli ok. Tästä opin sen, että se hierotaan tästä lähtien ennen kisoja eikä kisojen jälkeen, koska kahdet kisat meni vauhdillisesti pipariksi siksi ettei koira ole kunnossa. Toivon todella ettei Liinu ole yhtä herkästi itseään jumiin vetävää tyyppiä. Minna epäili syyksi liukkaita kelejä ja kertoi monien sellaistenkin koirien olleen nyt jumissa, jotka ei tavallisesti ole. Minna naureskelikin että Ransu on monipuolinen koira kun sillä on aina eri paikka jumissa - käyttää siis kroppaansa monipuolisesti. Kysyin muutenkin lihaskunnosta ja olisko nyt jotain erityistä kohtaa jota kannattais treenata, mutta kuulemma hyvin tasapainoinen lihaksisto Ransulla nyt on. Vähän tuumasi vain että takareisissä oli viime talvena enempi lihasta, mutta mehän oltiinkin vuosi sitten päästy hankitreeniin jo tähän aikaan. Nyt on muutenkin oltu vähän vähänpuoleisella liikunnalla joten eipä ihme jos on vähän tullut eroa etu- ja takapäähän. Mieluummin kuitenkin mun mielestä noin päin, että etupää pysyy vahvana.

Niinpä käytiinkin sitten eilen reippaan 10km lenkki vanhoilla kotikonnuilla. Ransu tunnisti maastot heti. Oltiin mummulassa ja mentiin Villenjärvelle, jossa Ransu on 3 vuotta lenkkeillyt. Se tunnisti heti paikat ja tiesi mihin mennään ja oli innoissaan. Varsinkin kun sitten tultiin sinne missä ennen asuttiin ja lähdettiin sieltä kävelemään takaisin mummulaan, niin se aivan kuin luuli että nyt tultiin kotiin! Onko tuo nyt ihme, 3 vuotta asui siellä ja nyt on 4kk aikana muutettu kahdesti. Ei ole selvästikään kotiutunut vielä tänne. Kyllä me sen verran tuolla päin noita maastoja ehdittiin hinkata, toisin kuin täällä on jäänyt loppujen lopuksi aika vähälle eri paikoissa kulkeminen kun on niin pimeää koko ajan. Tulipahan sitten monipuolinen lenkki, vähän hihnakävelyä, metsässä liikkumista, metsäautotie ja vielä pellolla kahlaamista. Lunta olis saanut olla vähän enemmän niin olis tullut jo pikkuisen hankitreeniä, nyt oli niin vähän ettei se ollut oikein edes totuttelua. Tosin meillä kotona ei ole senkään vertaa lunta.

Semmoistapa tänne, ensi vuoden koulutuksia ja kisoja on suunniteltu, laitettu kotia kuntoon ja kohta alkais olla muuttojutut takana. Onneksi mulla on nyt pitkästi lomaa.

Toisen lopetus on toisen aloitus

2011-12-11T22:04:00.002+02:00

Ransun kisakausi saatettiin eilen päätökseen Jyväskylässä. Kaksi starttia agilityradoilla. Ekalta radalta nolla, ja luulin että saatiin LUVA kun Ransu meni kuitenkin ihan jees. Pettymys olikin aikamoinen kun tuloslistalta luin että meillä oli pari sekuntia yliaikaa. Mietin jo että jos se oli luva niin meillähän olis mahdollisuus nousta kolmosiin vielä tänään… Turhaa mietin ja sain pettyä. Niinpä asenne toiselle radalle oli sellainen että just joo mä en jaksa edes yrittää. Sitä paitsi se toka rata oli mielettömän helppo kakkosluokan radaksi, ei melkein mitään muuta kuin suoraa huutoa eteenpäin. Tuumin etukäteen, että se on sellainen rata jossa vaan katsotaan kenen koira on nopein ja ettei siinä skabassa ole schapelle jakoa. Noh, ihan niin se ei kuiteskaan ollutkaan vaan tuloksia tuli yllättävän vähän. Eli jos minä perkule olisin lähtenyt kunnon fiiliksellä radalle niin siellä olis todellakin ollut schapepojalle jakoa!

Eka radasta voisin sanoa, että se oli kaiken kaikkiaan aika hyvä rata. Ohjaussuunnitelmat muuttui parissakin kohdassa takaaleikkauksiksi, ensin hypyllä valssin sijaan ja sitten ennen keinua persjätön sijaan. Ransu teki hienon puomin, se katseli sivulle tuomaria sen näköisenä että ootkos sinä nyt se joka mut palkkaa? Kepitkin oli eka radalla ihan hyvät vauhdiltaan. Meinattiin vaan ottaa kielto yhdeltä putkelta, kun Ransu ajautui sivuun putken suulta. Ei kuitenkaan onneksi ohi vaan sain sen lujasti käskyttämällä putkeen. Siinä vaiheessa näytti että pojalla oli keskittyminen hetken aikaa jossain muualla. Siellä me tuhrattiin useampi sekunti ja luultavasti menetettiin meidän mahdollisuudet päästä ihanneaikaan. Eihän se mitään tykitystä se rata ollut siihenkään asti – eikä sen jälkeen – mutta olis se aika silti riittänyt.

Toinen rata oli tosiaan sellaista suoraviivaista menoa, joka olis kyllä sinänsä sopinut meille että jos koiralla on meno päällä niin senkus antaa mennä ja yrittää itse pysyä mukana. Mä tein ehkä vähän vääränlaisen suunnitelman alun ohjaamiseen, jossa hypyt oli 90 asteen kulmassa toisiaan kohti. Ehkä mua jotenkin turhautti ja oli luovuttajafiilis rataantutustumisessa sen eka radan yliajan takia. Jätin Ransun viistosti lähtöön ja ajattelin mennä sen ottamaan sieltä toka hypyn jälkeen vastaan. Hommassa kävi kuitenkin niin, että Ransu hiippaili mun perään ihan siihen ykköshypyn taakse, ja oli vieläpä kylki siihen hyppyyn päin. Olis pitänyt edes sen verran älytä että muuttaa sen alun ohjaussuunnitelmaa siinä, mutta ei, kun pitää yrittää ottaa koira kuten aluksi suunnittelin. Bad bad bad. Eihän se Ransu ollut sinne eka hyppyyn päinkään ja totta kai se tuli siitä ohi. Mä tiesin että turhaa korjata ja jatkoin vaan sitten rataa. Rata menikin pitkästi ihan ok, kunnes sarjaesteellä teki valtavan kaarroksen ja tuli B-hypystä ohi (sarjiksessa oli vaan A ja B) mutta en jäänyt sitäkään korjailemaan. Syynkin tuohon käytökseen tiedän: sarjahyppyä ennen oli A-este josta tultiin vauhdilla. Sitten sarjaesteen ekassa hypyssä oli tuplarima ja Ransu luki sen ihan selvästi okseriksi, se nimittäin pamautti siihen väliin sellaisen hypyn että sillä oltais kyllä menty 50-senttiä korkean pituudenkin yli kaks kertaa. Katsoin vaan itse valssatessani että mitä helkuttia se tuonne asti lentää! No eihän se maksikoira sieltä niin vaan käänny vaan meni pitkäksi. Jos olis ollut puhdas rata alla niin olisin varmaan karjunut kun heikkopäinen Ransua hyppäämään sen hypyn mutta nyt kun näin ettei se siihen näytä itse taipuvan niin antaa mennä ohi ja eikun pituudelle. Pituudelta sitten alkoi loppusuora ja vaikka vois ajatella että siinä olis ohjaajalla kiire niin ei ollut. Tulihan se Ransu ihan ok siellä perässä mutta ei mulla mitään hätää ollu.

Niinpä sekin rata oli sitten muuten hyvä, mutta tuo yksi pitkä kaarros joka johti esteen ohitukseen ja sitten tietysti se mun moka alussa valita ihan väärä ohjaus. Varsinkin se etten edes älynnyt muuttaa suunnitelmaa vaikka näin miten koira seisoo esteen vieressä eikä suinkaan sitä kohti vaan esteen suuntaisesti mua katsoen. Antti yritti lohduttaa, että on meillä nyt sikäli mennyt parempaan suuntaan kisaaminen, että onnistutaan tekemään niitä virheettömiä ratoja. Päästäis vaan vielä niihin aikoihin niin hyvä olis.

Mä siinä sitten pohdiskelin, että miksi Ransu on nyt Pietarsaaressa ja tuolla Jyväskylässä ollut vähän hitaalla tuulella. Ei ole ollut sellaista draivia siinä menossa, vaikka radalle on yrittänytkin varastaa. Ja näkeehän sen suoritusajoistakin. Meillä oli tavoitteena tehdä hyvät kontaktit ja hyvät kepit näissä kisoissa. Hetken jo elättelin toiveita että olishan se makea nousta kolmosiin… eikä se todellakaan olis ollut edes mahdotonta. Se on mun mielestä hypännyt hyvin, ja kuten toi ”okserihyppy” todisti niin ei se ilmeisesti hyppääminen tuotakaan ongelmia. Kepit oli toka radalla hitaat, mutta eka radalla hyvät. Lenkeillä ei peitsata ja kotona venytellään ihan normaaliin tapaan. Siis en oikein keksi, että mistä kohden se olis pahasti jumissakaan. Minnahan sen ylihuomenna kertoo kun tulee hieromaan Ransun. Joten selitys lienee sitten jotain treenaamisen ja kisaamisen intensiivisyyteen liittyvää. Vaikka ei monen mittapuulla olla treenattu paljoa, eikä kisattukaan, mutta on nyt silti ollut useammat kisat lyhyellä ajalla ja välissä on käyty tekemässä treeniä. Treeneissähän sillä on motivaatio nyt ollut korkeammalla kuin kisoissa Vöyrin jälkeen. Päätin siis että Ransu jää nyt agilitysta tauolle seuraaviin kisoihin asti, jotka on helmikuun loppupuolella. Ei treenata, ei kisata. Nyt keskitytään Liinuun.

Liinu sai eilen kisoissa lämppäesteillä pienen treenin. Lähinnä hyppyjä siis, muutama kerta rengasta. Renkaan kanssa oli sellainen juttu, ettei se meinannut osata hakeutua hypyiltä renkaalle, kun se odotti multa palkkaa kädestä hyppyjen jälkeen. Yksittäisenä esteenä outo rengas ei ollut mikään ongelma. Olipas pikkulikka kyllä taitava :) Saattaa olla, että viivyttiin vähän kauan niillä lämppäesteillä ja joku kolmosluokkaan kisaamaan tuleva oli varmaan aika tyytyväinen kun ymmärrettiin lopettaa… Liinulle tekee vaan niin tosi hyvää olla noilla kisapaikoilla hälinässä ja tehdä häiriössä juttuja ja samalla myös aina vähän erinäköisillä esteillä. Mun kanssa kun se treenaa aina niin häiriöttömästi. Hienosti se kyllä teki silti ja malttoi keskittyä minuun, vaikka välillä meinasi meillä kummallakin mennä vähän sähläyksen puolelle.

Tänään Liinu sai omaa treeniaikaa KiltAreenalla, kun treenasin vain sen kanssa. Toisella puolella hallia oli taas esteitä ja kehiteltiin niistä sopivaa treeniä. Keppejä otettiin ihan yksistään, hakeminen oli parantunut viime kerrasta ihan huomattavasti! Vauhti oli edelleen oikein hyvä, mutta nyt kepeille hakeutuminenkin tapahtui hienosti. Pari kertaa yritin vähän liian kaukaa kun kai jotenkin elin siellä Ransun keppitreeneissä ja kaukaa lähettämisessä. Noin 2-3m päästä onnistui hyvin. Eli edistystä on tapahtunut! :)

Kepittelyjen jälkeen tehtiin ratapätkää. Enimmillään siinä oli 8 estettä; putki, muuri, rengas ja hyppyjä. Juu, aivan oikein, muuri. Tänään tutustuttiin muuriin, kun se sattui olemaan radalla. Liinu ei ollut uudesta esteestä moksiskaan, vaan hyppäsi reippaasti yli palkalle. Se tuntui oikein itse hakeutuvan muurille kun näki että palkka laitettiin odottamaan toiselle puolen. Ratapätkässä oli ensin yksi hyppy, muuri, putki ja rengas, jonka jälkeen tuli palkka. Liinulla oli huima vauhti. Sitten otin mukaan neljä muutakin hyppyä, joiden taakse jätin Liinun, teetin takaakierron ja yritin ennättää itse vielä valssatakin. Tiukkaa teki sen ehtimisen kanssa… Liinulla oli hyvä haku seuraavalle esteelle, ja toki me otettiin tuota pätkää jokunen kerta että saattoihan olla, että alkoi jo muistaa seuraavan jutun. Nyt kuitenkin rimat oli kaikki eri korkeudella, sen lisäksi oli minimuuri ja mini/medi-rengas joten ihan tyytyväinen olen kun vain yksi rima putosi ja kerran tippui muurin palikka kun oli vähän liikaa vauhtia. Ottaen siis huomioon, miten viime treeneissä tuntui olevan hankalaa hahmottaa eri hyppykorkeuksia. Liinu oli kyllä upea koira ja teki sellaista vauhtia sitä rataa, että mä oon sen kanssa vielä joskus pulassa, kun mä en meinaa nytkään ehtiä tehdä kaikkea tarvittavaa. Ransu-moodi on sanotaanko pikkuisen erilainen kuin Liinu-moodi…

Lopuksi vielä A-estettä, hihnassa ja kerran ilman hihnaa, joka päättyi siihen että Liinu loikkasi alasmenokontaktin yli :D Joten otettiin kiltisti hihna takaisin ja muistutettiin että miten se taas olikaan. Likalla meinaa tuota vauhtia ja liitoa olla liikaakin että malttais kaikki tehdä kunnolla loppuun asti. Pitäkäämme siis vielä hihna A-treeneissä käytössä. A:n alle lisättiin nyt kuitenkin lyhyt putki kaarelle, että tuleepahan sekin tutuksi vaikkei ne putkensuut vielä olleetkaan houkuttelevasti. Eli mistään putki-A-erottelusta ei ollut kyse.

Olin niin tyytyväinen treeneihin että <3 On mulla vaan taitava ja mainio tyttökoila. Innolla odotan meidän tulevia treenejä, kun saan keskittyä ihan vaan Liinuun ja meidän yhteistyön hiomiseen ja taitojen opetteluun. Sen vaan voin kyllä sanoa jo nyt tämän päiväistenkin treenien perusteella (ja on se nähty jo muutama kerta ennenkin kun on useampaa estettä tehty), että tuun saamaan juosta ja tehdä asioita nopeammin kuin mihin oon tottunut Ransun kanssa. Mutta sehän on vaan hyvä, sitä näkyy saavan mitä tilaa :)

Meidän lajit ja ei-meidän-lajit...

2011-12-08T00:10:00.005+02:00

Eilen oli mätsäri Ylivieskassa. Ajattelin ajella käymään kun oli lahjakorttikin, jolla sain molemmat koirat kehään pyörähtään. Pyörähtämiseksi se tosiaan jäi, Ransun kehä oli ensin ja se oli tietysti isoissa aikuisissa. Nää taisi olla kolmannet mätsärit joihin sen kanssa menen - ja veikkaanpa että viimeiset. Edellisistä on aikaa jotain 1½v ja silloin me osattiin jotenkuten seisoa, nyt ravata kauniisti kontaktissa. Seisomisen suhteen Ransu pistikin sitten sitä omaa itseään peliin ja tarjoili sekaan maahanmenoa ja istumistakin. Iloisen hilpeä se kyllä oli, mitä ilmeisesti tuomari ei arvostanut kun emme olla jököttäneet patsaan lailla kehässä. Ransun luonne tuli myös esiin kun tuomari tuli sitä tutkimaan. Tässä kohtaa päätin viimeistään, että se oli tasan viimeinen kerta kun "alistan" sitä toisen ihmisen käpälöitäväksi muuten kuin eläinlääkärissä tarpeen vaatiessa niin, ettei Ransu itse saa valita missä tahdissa siihen kosketaan ja saako vieras ihminen koskea ollenkaan. Tässä ikä ei ole ainakaan tuonut muutosta "parempaan" päin eli sallivampaan päin. Ei Ransu ollut aggressiivinen tai edes varsinaisesti aran oloinen, mutta perääntyi kuitenkin hieman eikä oikein luottanut tuomariin kun kokeiltiin pallit. Koko koira oli sen tuomarin käsittelyn ajan kuin eri koira ja heti kun meidät ns. jätettiin rauhaan, Ransukin oli taas oma itsensä. Se ei selvästi viihdy tuollaisissa tilanteissa ja jos voisin siltä jotenkin pyytää anteeksi että edes vein sen tuollaiseen tilanteeseen, sen tekisin. Saatiin sitten sininen nauha eli meidän hieno ravaaminen ei pelastanut koko esiintymistä. Tai on oikeastaan väärin sanoa, etteikö Ransu olis ollut oma itsensä myös kun tuomari tutki, se olikin kyllä, mutta se oli muun ajan se iloinen ja kekseliäs itsensä mitä se on mun ja muiden tuttujen kanssa yleensä. Vein sen autoon ja tuumin että jos on sinisten kehä niin me ei sinne enää mennä, vaikka eihän siinä vaiheessa yleensä tuomari enää käpälöi koiria mutta se muukin esiintyminen oli ilmeisesti muiden silmissä lähinnä pelleilyä :D

Liinu oli pienissä aikuisissa, ja sen parina oli koira joka oli saanut huonoja kokemuksia oikeissa näyttelyissä tuomarista. Se käyttäytyi vähintään yhtä hermostuneesti kuin Ransu oli käyttäytynyt, ja Liinu oli oikein pätevä likka. Ei ehkä ravannut yhtä kauniisti kuin Ransu, mutta eipä sitä olla treenattukaan... Liinu sen sijaan seisoi nätisti ja varsinkin sen ajan kun se toinen koira oli pöydällä arvosteltavana. Liinuun olin oikein tyytyväinen ja vähän yllätyin kun kumpikin sai punaisen nauhan. Jaa-a, palautui taas mieleen miksei me näitä virallisia eikä epävirallisia näyttelyitä harrasteta: koko touhu perustuu tuomarin mielipiteeseen ja henkilökohtaiseen mieltymykseen. Noh, tässä varmaan paistaa katkeruus ja joku ajattelee että älä ota niin vakavasti. No ei passaa ottaa, mutta kyllähän se tavallaan harmittaa vaikka suurimmaksi osaksi tuo käyttäytyminen kehässä olis opetettavissa. Jos kiinnostais! Liinu käteltiin vissiin toisena tai kolmantena punaisten kehästä ulos, ja mä olin ihan valmis lähtemään kotiin. Mietin siinä mennessäni että miksi ihmeessä mä edes tulin ja olin vaan hyvilläni että mulla oli edes se lahjakortti niihin osallistumismaksuihin... Tästä ei pidä käsittää niin että tuomarissa oli vikaa, vaikka noin yleensäkin mun oma näkemys punaisen nauhan saajasta meni ristiin, mua vaan harmitti että olin vienyt Ransun tilanteeseen josta se ei pidä ja että Liinun kanssa tekemätön työ näkyi liikkumisessa.

Illalla oli sitten kuitenkin luvassa sitä MEIDÄN LAJIAKIN, eli agitreenit. Päivän ja illan aikana satoi vähän lunta ja tuttu lämmittelypolku oli synkän ja pimeän metsikön sijasta valoisa talviunelma. Otin kummankin koiran halliin, että Liinu opettelee vuoron odottamista ja sitten omalla vuorollaan sitä, että tekee mun kanssa ja lemppari isoveikka saa odottaa rauhassa vuoroaan.

Ransun kanssa aloittelin muutamilla hyppyjutuilla ja jätkällä oli vauhti päällä. Me on koirien suhteen oltu jostain perjantaista asti aika vähillä tekemisillä kun on pitänyt saada tavarat muutettua uuteen osoitteeseen. Joka ei usko että meidän muutto on työläs niin tervetuloa vaan seuraavan kerran (toivottavasti ei muutamaan vuoteen) pakkaamaan, kantamaan ja lastaamaan tavaroita niin josko se sitten avautuu miten paljon tavaraa meidän suurperheellä on muutettavana ;)

Noh, niihin agitreeneihin. Ransu oli sellaisella tuulella että minä poika se irtoan vaikka raketilla kuuhun!!! Hallissa oli toisella puoliskolla esteitä valmiina ja tein siinä sitten ratapätkää johon kuului muutama hyppy, putki, A, puomi, muuri ja pussi. Mun ei tarvinnu paljoa juosta itse kun Ransulla oli niin vauhti päällä että senkus lähetteli sitä esteille. Harvoin kuulkaa saa oikeasti itse seistä melkein paikallaan keskellä hallia ja huudella koiralle että "putkeen putkeen, kiipee, hyvä hyppää, mato!" Ransu haki itse esteitä ja sillä oli kova veto puomille. Onko tuo nyt mikään ihme tosin... on sitä sen verran treenattu. Ekan kerran se ehti sinne rynnätä ennen kuin siellä oli mitään palkan tapaistakaan ja mitä tekee jätkä?! Pysähtyy alasmenokontaktille, odottaa että minä tulen ja palkkaan kädestä suuhun! Herranpieksut ei se tuollaista ole vielä ikinä tehnyt ilman namialustaa. Noh, seuraavat kerrat pidin huolta että puomilla on namialusta ja "tas" tulee vahvistettua.

Ransun toisiin treeneihin kuului myös vähän hyppyjuttuja mediesteillä kun olin laiska enkä viitsinyt veivata rimoja... Ja keppejä. Antti osti jotain tosi hyvälle tuoksuvaa nötköttiä (juu-u, munkin olis tehny sitä mieli, se tuoksui oikeasti hyvälle) ja Ransu oli mennä siitä sekaisin. Tai ei meinannut vaan meni sekaisin eikä nähny ja kuullu muuta kuin sen lihan. Mä olin kuolla nauruun kun lähetin varmaan 8m päästä loivaan avokulmaan kepeille niin kaveri päättää lähteä just päinvastaiseen suuntaan, hypätä kaks hyppyä ja yrittää rynnätä palkalle :D Siinä ei voinut syyttää ohjaajaa millään tavalla, eikä koiraakaan moittia, se oli vaan taas niitä Ransun aivoituksia :P Sillä kun on tosiaan tuota pilkettä silmäkulmassa ja huumorintajua. Paras oli kun se teki sen varmaan kolmesti ennen kuin meni kepeille. Kepeillä oli niin kova vauhti ja veto eteenpäin että mun tarvi siinäkin vaan lähettää se sieltä monen metrin päästä kepeille ja jäädä itse seisomaan kehumaan niin kaveri painattaa täysiä kepit alusta loppuun huippupalkalle. Voi elämä on se hyvä koira kun sille päälle sattuu. Ja eilen se oli tosiaan sillä päällä että minä se olen itsenäinen koira joka osaa esteet ja irtoankin vielä. Vaikka raketilla kuuhun, vauhdista päätellen. Toivotaan samaa virettä lauantaiksi Jyväskylään kun meidät on laitettu aloittamaan maksikakkoset. Jesjes...

Liinun treeneihin kuului verkkokepit. Haku parantunut aavistuksen, mutta kyllä ensimmäinen ja miksei toinenkin verkko ohjailee keppien hakemista vielä tosi paljon. Sitten kun sisään pääsee niin pujottelee hyvin eikä yritä jättää välejä pujottelematta. Mä yleensä unohdun keppien alkuun ihastelemaan joten ainakaan se ei ole siihen tottunut että mä kulkisin koko ajan vierellä. Noh, pointtina se, että hakemista täytyy treenata ja vahvistaa paljon lisää ennen kuin viitsii laittaa 12 keppiä eteen, puhumattakaan verkkojen pois ottamisesta. No mutta meillähän on aikaa! Liinun kanssa tehdään pohjatyö kunnolla - tai ainakin niin hyvin kun osataan.

Liinu treenasi myös A:ta, hyvällä menestyksellä. Eka kerralla hyppäsi alasmenokontaktilta aika ylhäältä alas joten hihnalla jarrua seuraavalle kerralle. Otti siis kontaktin mutta sanoin heti että noin ylhäältä ei tarvi alkaa varsinkaan medin räimiä ja tuosta on suunta vain ylöspäin eli siihen että kohta sitä kontaktia ei enää oteta ollenkaan. Liinun treeneihin kuului myös pussi, josta on tullut sille oikein mieluinen este alun kammoksunnan jälkeen. Liinuhan siis oli ensin vähän arka nostamaan kangasta, mutta rohkaistui sitten nopeasti kun huomasi että niin kuuluu tehdä eikä siitä selän päältä menevästä kankaasta tarvi välittää. Näin sivuhuomautuksena, Liinuhan menee vähän matalaksi kun sille laittaa huomioliiviäkin, mutta kun sen saa kiinni niin sitten se ei enää edes huomaa sitä. Ransu ei tee eikä ole ikinä tehnyt niin manttelien eikä pussin kankaan kanssa. Liinu hakee "puspus":n hyvin, kuten putkenkin, myös pimeästä kulmasta. Mun ongelma on se, että jään sitä liian kauaksi aikaa odottelemaan ja tavallaan varmistamaan että menihän se sinne, ja sitten tulee se armoton kiire... Tuosta varmistelusta pitäisi Liinun kanssa päästä eroon ja luottaa siihen että kyllä se sinne menee kun kerran sen lukitsee.

Sitten oli rengas, jota aavistuksen jännäsin että onkohan se unohtunut mutta ei ollut! Sanoin vaan että palkka pitää laittaa alustalle renkaan jälkeen. Liinu meni hienosti renkaan ja sitten laitoin sitä renkaalle putken kautta. Mahdoton vauhti kun tiesi että palkka odottaa sitten renkaan jälkeen. Tuota kannattaa ehkä Liinulle käyttää enemmänkin, että palkka odottaa jossain muualla kuin mun kädessä, paitsi kun tehdään koukeroita joissa sen pitääkin tulla lähelle. Mutta tulevaisuudessa nopea koira + minä ollaan yhdistelmä jossa Liinu jää esteiden jälkeen pyörimään ja kyselemään ja ottamaan kieltoja jos en nyt jo opeta ja vahvista sille jatkamista eteenpäin pelkällä estekäskyllä vaikka itse olisinkin hieman jäljessä. Liinulla ei tällä hetkellä ole kovinkaan paljoa itseluottamusta agilityssa, mutta se saa sitä koko ajan lisää - kiitos ruuan voiman :)

Olin kaiken kaikkiaan ihan mielettömän tyytyväinen meidän treeneihin kummankin koiran kanssa. Ransu pujotteli hyvin ja teki hienoja puomeja, siinä on jo yks erävoitto. Liinu teki hyviä renkaita ja selvästi osasi edelliskertaa paremmin hakea renkaan ja meni varmasti pussiin. Kepeillä oli hyvä vauhti, kun vaan saisi sen hoksaamaan keppien hakemisenkin. Liinun kanssa siis se toinen erävoitto. Nyt kun sais sen puomin työn alle ihan kunnolla niin olis hyvä. Ja kun nyt alkaa olla hallussa hyppy, putki, pussi ja rengas, niin voisi harkita että ottaisi seuraavan uuden esteen opettelun alle :) Niin ja tietysti A:ta on menty mutta hihnassa. Pöydälle hyppäytin kerran ihan ohimennen. Mutta onhan noita vielä, erilaisia hyppyjä lähinnä monta kappaletta uusia esteitä jäljellä. Hypyillä pitäis treenata sitä että rimakorkeudet vaihtelee ja rimat on miten sattuu, vähän on ilmassa sellaista, ettei oikein osaa arvioida rimakorkeuksia.

Hypätähän Liinukin osaa ja kapasiteettia löytyy, sen vaan pitää oppia arvioimaan eri korkeuksia. Toisin kuin oli ilmeisesti jollain hyppytekniikkakurssilla oltu mieltä, mä olen sitä mieltä että jos koira on saanut opetella hyppimistä ja kropan käyttämistä luonnossa ja vapaana liikkuessa, niin se hallitsee sen esteilläkin. Yhtä lailla vapaana liikkuessa koira arvioi tarvittavaa ponnistusvoimaa eri korkuisten esteiden tai ojien ylityksissä. Miten se olis jotenkin eri asia agilityssa esteillä, muuten kuin että ne näyttää erilaisilta kuin luonnonesteet ja niitä pitää suorittaa käskystä? Oon myös sitä mieltä, että jos pystyy vapaana suoriutumaan hyppäämistä vaativista esteistä, niin mitä eri lihaksia tai kykyjä se koira tarvii pituuden tai muurin suorittamiseen? Nehän vaan näyttää vähän erilaiselta kuin leveä oja tai sammaloitunut puunrunko mättäikössä... Tää tässä oli vain mun mielipide, minähän en ole asiantuntija, mutta kun luin mitä kouluttaja oli ilmeisesti ollut mieltä, niin iski pieni vastareaktio ja haluaisin kuulla alkuperäiseltä puhujalta perustelut väitteilleen. Meitä oli nimittäin esimerkiksi koulutusohjaajakurssilla aika iso lauma kokeneempia ja vähemmän kokeneita harrastajia, jotka oltiin aika lailla yhtä mieltä siitä, että koiran pitää saada liikkua vapaana ja mielellään metsässä jo pentuna, että sillä vapaana vaihtelevassa maastossa liikkumisella se lihaskunto ja kropan hallinta luodaan ennemmin kuin hyppysarjoja loikkimalla.

Noihin hyppytekniikkakursseihin ja vastaaviin liittyen en malta olla sanomatta, että kuinkahan pitkälti nämä on jonkun keksimiä rahastuskeinoja... joissa koirille ja niiden ohjaajille luodaan vähän kuin tyhjästä puutteita ja huonoa hyppytekniikkaa? Koirathan varmaan jo erilaisten ruumiinrakenteiden takia hyppää vähän eri tavalla, mutta olen pohtinut että kuinka paljon näistä "huonosti" tai huonosti hyppäävistä koirista on tietämättään "pilattu" vääränlaisella opettamisella tai sen puutteella ettei ne pääse harjoittamaan lihaksistoaan vapaana? Koska jos kurssia vetäväkin sanoo, että kyllä koira luonnostaan osaa hypätä, niin mitä tapahtuu sitten siinä vaiheessa kun se luontainen taito hypätä pitää siirtää agilityyn esteen ylitykseksi? Tästä voisin äkkiä päätellä, että jos on terve ja hyväkuntoinen koira joka osaa kyllä vapaana hyppiä, niin jotain menee siinä esteopetuksessa pieleen. Koska tästä hyppäämisestäkin sais kirjoitettua vaikka kuinka pitkästi, ja tässä tapauksessa kuitenkin mutua joka perustuu lyhyeen kahden koiran kokemukseen, niin en viitsi edes provosoida enempää kirjoittamalla mitä mieltä olen näistä muista kursseista joita koiraharrastajille on tarjolla... Kai niitä sitten joku tarvii, tai luulee tarvitsevansa kun mainostetaan sellainen kuva että koirat eikä niiden ohjaajat osaa mitään tehdä oikein ilman niitä kursseja. Jokainen tietty käyttää itse aikansa ja rahansa miten haluaa, eikä mun ole tarkoitus arvostella yhtään ketään joka niitä järjestää ja joka niille osallistuu, mutta näköjään on osannut kuitenkin ne kurssien keksijät iskeä hyvään kohtaan koska osallistujia riittää.

Ilon viikonloppu

2011-11-28T00:34:00.001+02:00

Eilen oltiin Pietarsaaressa agikisoissa. 2 agilityrataa ja hypäri. Jännäsin etukäteen, voinko luottaa koiraan puomilla ja kepeillä. Tuomarina oli Minna Räsänen, enkä yhtäkkiä muista että olisin hänen radoilla aiemmin ollut. Mutkikkaita ratoja oli tehnyt, se ei tosin mua säikäyttänyt eikä haitannut, mutta eipä olleet taas niitä helpoimpia kakkosluokan ratoja joilla olen ollut. Radat oli mulle ja Ransulle sopivia, koska koiran piti olla hallussa ja tehdä ohjaajan ohjauksen mukaan tai oltiin äkkiä ansaesteillä. Se nähtiin siinä, miten ne irtoilevat ja kaartelevat koirat hyllytteli koira toisensa jälkeen radat. Maksi2:ssa otettiin vissiin 66 starttia eilen ja me oltiin ainoat jotka teki nollatuloksen. Yliaikanollia taisi olla pari muutakin, suurin osa hylkäytyi. Olin siis meistä aika ylpeä, vaikka ajat ei olleet huippuja kun etenemäkin oli laskettu vain 3,3m/s mukaan. Eka ja toka rata siis mekin hyllytettiin, mutta viimeiseltä agilityradalta NOLLAVOITTO ja eka LUVA kakkosista!!! :)

Ransun palkintoposeeraus

Niissä kahdessa ensimmäisessä radassa ei olis paljon näkemistä vaikka niistä videoista saiskin selvää. Tarkennukset on niin pielessä että videot on ihan sumeita. Eka radan onnistuin sössimään ihan täysin tahallani, ohjasin Ransun tarkoituksella väärään päähän putkea. Sitä se teettää kun lähtee kolmanneks viimeisenä ja unohtaa radan. Ohjasin ihan tarkoituksella siihen päähän ja luulin että se on oikea pää, mutta sitten kun Ransu oli putkessa, huomasin numerot ja että väärään päähän tuli tuikattua koira! Meni pasmat pikkasen sekaisin, siihen asti oli puhdasta rataa eli radan puoliväliin. Puomin Ransu otti niukin naukin mutta enpä siinä muistanut antaa mitään käskysanaakaan kun se oli heti tuon putkihässäkän jälkeen. Sitten taas putkeen ja renkaan jälkeen olis pitänyt kääntää 90 astetta avokulmaan kepeille. Ransu ryntää häntä saparolla A:lle joka oli siellä jossain kauempana keppien takana. Se oli velmun näköinen kun tuli sieltä takaisin ja sitten se ei malttanut hakea keppejä ja pujotteli vielä kolme väliä takaisin päinkin :D Hehhee Ransu hyllytti siis kahdesti ja minä kerran sillä yhdellä ja samalla radalla. Loppu tais mennä sitten taas ihan oikein, joten vähänkö tympäsi se oma mokailu ja ehkä sitten jos ei olis ollut niin sekaisin siellä ennen keppejä vieläkin niin Ransun olis niille kepeillekin saanut.

Toinen rata oli sitten yksi katastrofi jo lähtöviivalta asti. Ransu hiippaili perään niin että nokka melkein varmaan pisti kellon käyntiin ja kiirehdin sitten antamaan sille lähtökehotusta jos niin kävi että aika jo pyöri. Noh, Liinulle olen opettanut että lähtötilanne menee näin: "tule - hyppy - jne." Ja Ransulle: "hyppy - jne." Ja mitä minä sitten sanon sille kun se on ihan siellä riman takana?! TULE! Voi hyvä äiti sentään. Ransu tulee riman alta, kaikkea se keksiikin. Ajattelin että korjaan sen että tulee pelkkä kielto mutta Ransu teki omat ratkaisunsa ja hyppäsi kakkoshypyn joka oli suoraan mun vieressä. Katsoin parhaaksi jatkaa rataa. Taas olin hetken hukassa kun en ehtinyt kakkosen ja kolmosen väliin sijoittua niinkuin ajattelin. No mitä väliä sillä nyt enää oli ja sain kuitenkin ne ohjattua oikein. Sitten muutaman esteen päässä olin päättänyt ohjata tanskalaiset aidat niin että lähetys hypylle, välistäveto ja sitten lähetys ja kolmas hyppy takaakiertäen. Jes jes saahan sitä suunnitella jos vielä miettis omat linjansa paremmin ettei koira lähde ekaa hyppyä kiertämään takaa. Senhän Ransu tietenkin teki ja sitten tein päällejuoksun ja lähetin hypyn yli ja kolmas hyppy takaa kuten piti. Toinen hyllytys sillä radalla. Siitä kepeille ja Ransu haki ne ihan hyvin. Loppuradan puolikas meni sitten ihan puhtaasti, että jes jes vaan.

Viimeiselle radalle tuskailin etukäteen, ettei mulla ole mitään motivaatiota lähteä. Että ihan surkeaa ohjaamista noi kaks eka rataa ja ei edes yritystä. Mielessä siinti jo illan pikkujoulutkin... Onneksi oli kannustaja mukana ja sisuunnuin itsekin, että jo on kumma että ei niitä tuloksia tule vaikka koira tekee pääsääntöisesti hyvin (ja niinhän se nuo hyppyjututkin teki hienosti just niinkun minä lennossa sovelsin) ja ohjaajakin yleensä ohjaa ihan ok. Ransulla oli intoa ja eka radan jälkeen kun päästiin maalialueelta, joku kanttiinitäti tuli oikein ihastelemaan ja kehumaan miten ihanan oloinen koira Ransu on; että miten se on niin iloisen hilpeä ja pentumaisen oloinen. Ei meinannut uskoa kun sanoin että se on yli 3-vuotias. Onhan Ransu mainio :) Ajattelin sitten taas, että Ransu tekee niin hyvällä fiiliksellä töitä mulle, että olishan se epäreilua sen joutua kärsimään mun itseni mokailusta. Ohjaajan kai se täytyi ottaa vastuu siitä karkailustakin.

Kolmas ratakin sitten sisälsi - kuten kaikki aiemmatkin - eri vaihtoehtoja ohjata eri kohtia. Mä taisin olla ainakin rataantutustuessa ainoa joka tuohon kakkosen ja nelosen väliin päätti tehdä saksalaisen ja se toimi vallan mainiosti. Se olis pitänyt tehdä edelliselläkin radalla sinne missä me sovellettiin. Siis ohjata alun alkaen ne hypyt eri puolelta, vaikkei sillä nyt enää aiemman hyllytyksen jälkeen ollutkaan merkitystä. Se nyt vaan on niin että takaakierrot ja puolenvaihdot on meille vahvempi laji kuin välistävedot. Noh siihen kolmosrataan sitten. Tykkäsin kun sai ohjata, oli vääriä putkenpäitä ja sai hypyilläkin tehdä muutakin kuin vaan mennä suoraan. Muistin käskyttää puomilla ja Ransu meni ihan eri lailla puomin lopun kuin aiemmalla radalla. Se teki tosi hyvät kontaktit kumpaankin suuntaan. Puomin jälkeen oli enää putken hankalampi pää ja kaksi hyppyä. Kun näin miten hyvin Ransu otti puomin kontaktin ja alla oli puhdas rata eikä kellään muulla nollaa, tiesin että nyt tarkasti siihen viimeiseenkin putkeen, että lopussa ei ole niin suurta epäonnistumisen riskiä enää. Varmistelin kaiken kaikkiaan aika paljon viimeisellä radalla joten ihanneaikaan päästiin mutta se alittui vain hieman alle 2 sekunnilla. Ransu myös viipyi tokavikassa putkessa käsittämättömän kauan, ja panin merkille että niin teki syystä tai toisesta moni muukin koira. Ehdin jo ihan odottaa että apua missä se viipyy, että tule nyt jo sieltä! Kepit oli ehkä vika radalla nopeimmat, ei mitkään huiput mutta ihan hyvät kuitenkin. Olin kyllä sitten niin revetä onnesta kun kuulin maaliin tullessa että tehtiin nolla! Ja meidän jälkeen oli enää kaksi koiraa ja ne kummatkin oli lopulta meidän perässä samassa järjestyksessä palkintopallilla :) Palkinnoksi saatiin hieno pokaali ja ruusuke sekä puruluu ja punoslelu. Palkintoja sekä Ransulle, Liinulle että minulle :)

C-rata:

Nollavoiton myötä täyttyi myös vuoden tavoitteet agilityn varalle. Juu mitäs sitä nyt aikaisemmin tavoitteisiin pääsemään kuin vuoden tokavikoissa kisoissa... Eli tavoite oli nousta kakkosiin ja ottaa sieltä 1-2 LUVAa. Ja olen myös halunnut ottaa kakkosissa edes yhden luokanvaihtotuloksen voitolla, siellä palkintopallin himmeämmillä sijoilla on tänäkin vuonna seisottu jokusen kerran erilaisten tulosten kera. Nyt on siis hyvät ja rennot fiilikset mennä kisaamaan parin viikon päästä Jyväskylään vuoden viimeiset startit. Harmittaa hieman jäädä kisatauolle ja katsoa minkä verran pitää treenitaukoa vai pitääkö, kun Ransulla on niin hyvä vire päällä. Toisaalta sen kanssa ei kesällä kisattu kuin se yksi startti joten ehkä meille tosiaan sopii tällainen rytmitys että talvikaudella ollaan aktiivisempia. Pari tuttua kommentoivatkin että on se Ransu vaan eripoika ja että kyllä on meno aika eri näköistä kuin vuosi sitten. Ihan tottahan se on, Ransuhan on mainio työpari ja sen kanssa on oikeasti ILO mennä aksaa kun eihän sen hilpeän, iloisen ja hassuttelevan olemuksen ansiosta voi muuta kuin itsekin olla samanlainen :) Mä kyllä mietin välillä että kyllä se vaan niin on että sellainen koira kuin isäntä/emäntäkin, kyllä mulle tällaiset iloiset lakritsinokat passaa paremmin kuin jotkut totiset ja eleettömät koirat...

Sitten toiseen ilon aiheeseen, Liinu täytti tänään 1 vuotta! Vähänkö tämä aika on mennyt äkkiä! Mun pikkutypykkä on nyt muka jo yksivuotias ja "aikuinen". Haha, ihan kakara se on.

High Volts Igloo Inuit "Liinu" 1v

Mutta näyttelee välillä Ransulle luonnettaan, meille ihmisille se on hyvinkin nöyrä eikä kyseenalaista oikeastaan mitään. Ransu on sille tässä viikon sisällä pari kertaa pärähtänyt vähän kovemmin. Liinu ei ole kaikista Ransun komennuksista ollut moksiskaan, mutta eipä Ransu ole ollut oikein tosissaankaan. Yhtenä iltana Ransulla oli puruluu ja Liinu kulki Ransun perässä ja yritti napata sitä. Ransu kulki jäykkänä, nosteli niskakarvoja ja vähän ylähuultakin, murahteli pari kertaa matalasti. Liinu vaan meni perässä ja yritti ottaa pokkana luun kun Ransu söi sitä. Ransu ärähti sille kunnolla ja Liinu kokeili vielä toisen kerran tulla luulle, tosin paljon varautuneemmin, ja kun sai toisen kerran lähdöt niin uskoi että kyllä se nyt Ransu sanoi viimeisen sanan. Perjantai-iltana niillä oli samasta aiheesta erimielisyyttä ja taas Ransu pisti pikkulikkaa ojennukseen.

Tänään kävin Ransun kanssa ensin 6,5km pyörälenkin ja sitten lähdin pelkän Liinun kanssa hallille. Treenattiin keppejä, A:ta, rengasta ja pussia. Kepit ei ole mainittavasti edistyneet muuten kuin pujotteluvauhti oli hyvä. Ja toistojen jälkeen alkoi sitten hoksata hakemistakin paremmin. Mutta on se aika heikkoa vielä. Kerran se tuli verkon yli kun minä erehdyin vähän liian innokkaasti kannustamaan. Paikaltaan pomppasi tuosta vaan 50cm korkean verkon yli :) Miten niin hyppyrotta... Sitten A-este. Pari ekaa kertaa yritti esteen ohi palkalle mutta kun oli hihnassa niin ei auttanut kun mennä este ensin. Tosi hyvin se menee A:n, ottaa hyvät kontaktit ja suorittaa nopeasti.

Sitten rengas. Ensin meni molemmin puolin hyvin ja lähetin sitten putken kautta renkaalle. Toinen puoli sujui hyvin mutta sitten Liinu jotenkin muka unohti osaavansa mennä renkaan kun mä olen vasemmalla puolen. Piti ottaa hihna takaisin ja sitten vielä namialustakin ennen kuin muistui taas mieleen edes yksittäisenä esteenä, puhumattakaan putken kautta. Lopetettiin onnistumiseen ja tätä täytyy näköjään myös treenata vielä säännöllisesti lisää.

Lopuksi vielä pussia, ja siinä täytyi auttaa pari ekaa kertaa kangasta nostamalla ennen kuin meni läpi asti. Tätä ei ollakaan tehty aikoihin, joten ei ihme että oli unohduksissa. Vauhdin kanssa meni sitten jo oikein hyvin ja hakee pussin ihan hyvin. Se jänskättävin osuus oli se kangas kun sitä piti itse nostaa. Mutta Liinu on kyllä sellainen että kun se sitten jonkun asian toteaa olevan ok niin ei se ole enää mikään juttu.

Ihan onnistuneet treenit siis Liinulla, silläkin oli hienosti into päällä ja halu tekemään. Ja teki varmasti hyvää olla liikenteessä ilman Ransua. Ransukin sai olla ihan rauhassa kotona ilman koko ajan jotain touhuavaa pikkulikkaa.

ONNEA SIIS MUUTKIN I-PENTUEEN TOUHUSANTERIT 1-VUOTISPÄIVÄNÄ!!!

Kaks huipsaa koissua!

2011-11-21T00:07:00.000+02:00

Tähän jos sais tuulettavan hymiön ja kaikki mahdolliset ilonosoitukset niin nyt olis syytä. Mä olin päivän koulutusohjaajakurssin kakkososalla KiltAreenalla ja sitten illalla vierähti pari tuntia omia koiria treenatessa.

Ransu aloitti treenit keppitreenillä. Palkka keppien päähän ja tarkoituksena harjoitella hakemista eri kulmista ja kestää mun sivuirtoaminen. Aloitettiin umpikulmilla. Lähetin 6-7m päästä ja jäin n. 5m etäisyydelle kepeistä. Ransu ei ollut huomaavinaan mun sivuirtoamista. Se haki kaikki umpikulmat ja avokulmat, ei välittänyt vaikka olin parhaimmillaan n. 10m päässä kepeistä, jäin lähdössä jälkeen ja ohitin kesken keppien. Se pujotteli lähes 10 toistoa upealla vauhdilla. Mitä sitä voi muuta toivoa? Se oli kuin eri koira, siis joka yritys onnistui, se haki itse kepit puhtaasti ja innokkaasti mistä tahansa, pujotteli innokkaasti ja lujaa ja kesti mun sivuirtoamisen. Kuka sille on tuollaisia taitoja opettanut? Mä olin aivan haljeta onnesta kun treenit lähti niin hyvin käyntiin.

Sitten olin Liinun vuoro ja Liinulla myös vuorossa kepit. Hakeminen hieman hukassa ensin, mutta se parani muutamalla toistolla ja sitten mentiin kuutta keppiä ihan ok. Oma rytmi ei ole vielä löytynyt eikä myöskään ihan auennut keppien hakeminen. Olin kuiteskin ihan tyytyväinen, keppien treenaaminen on vielä alkuvaiheessa ja se oivaltaminen tulee aikanaan.

Ransun toinen treenipätkä oli putkijuttuja. Ensin kahdella putkella ja parin hypyn kautta. Jouduttiin ottamaan vähän toistoja, tätä juttua käytän seuraavalla kerralla kun vedän harjoitustreenejä. Putkenpäitä oli tarjolla muutamiakin, joten aika tarkkana sain olla ohjauksen kanssa. Omassa ajoituksessa jopa hyppyjen kanssa oli ensin vähän vaikeuksia, mutta jätkä oli pätevä ja innokas. Tuo into sillä on ollut aivan huippuhienona päällä jo useammissa treeneissä, se ei käy kierroksilla mutta on intoa täynnä ja menee lujaa. Ehkä ollaan sytytty lajiin ja löydetty yhteispeli palkkaamisessa ja motivoinnissa. Ja kiitän itseäni siitä, etten ole kuvitellut liikoja sen vauhdista vaan ollut tarpeeksi itsekriittinen, ja nyt voin hyvällä omalla tunnolla esim. näiden ja torstain treenien jälkeen sanoa että se meni lujaa ja toimi hyvällä motivaatiolla. Ransu on itsekin itseensä treenien jälkeen tyytyväinen, siitä oikein näkee että sillä on oikeasti hauskaa ja siitäkin tuntuu että se on onnistunut ja palkkansa ansainnut. Tänään palkkasin sitä pallolla, ja sitten Ransu meni palkkarasian luo sen näköisenä että eikös juu että nyt otetaan se huippupalkka :) Ja se on niin täpäkkänä sitten aina kun kysyn että "missähän sun huippupalkka on? Mennäänkö hakemaan?" :) Putkien kanssa otettiin vielä sitten niitä "vääriä" putkenpäitä (peräreikiä) ja jos jonkin oivalluksen koin ko-kurssilla niin niiden ohjaamisen. Tänään kokeilin käytännössä ja jestas miten hienosti toimi.

Sitten oli taas Liinun vuoro ja Liinu otti A-estettä. Ensin laskettiin sitä matalammaksi, mutta kun sitä on tehty jo kesällä jonkin verran ja se menee niin hyvin, päätettiin ottaa normi-A:na koska täällä ei ikävä kyllä ole säädettävää mallia. Liinu oli eka kerralla vähän hämillään että mitäs ihmettä, noin iso ja korkea :D Toisella kertaa yritti ohi kun olishan se ollut huomattavasti helpompaa... Antti vei hihnassa ja esti väärät yritykset, joten tehtiin sitten hienoja kontakteja. Liinullakin oli into ja tekemisen meininki päällä.

Ransun viimeinen treeni oli puomilla. Ehdotin ekalle kerralle, ettei laiteta alustaa loppuun vaan Antti palkkaa Ransun kauempaa palloa heittämällä. Toimi. Ransu meni puomin hyvin, mä käskytin loppuun ja Ransu meni loppuun asti. Toisella kertaa tuli hieman sivuun alas mutta otti kuitenkin kontaktin, palkkaus samalla lailla. Sitten palautettiin namialusta käyttöön ja otettiin vielä molemmin puolin muutamat toistot. Hyviä puomeja, ja tuon alasmenokäskyn vahvistamista jatketaan kotona molemmilla koirilla. Mietin että treeneissä voisi ottaa koutsin avuksi palkkaamiseen, että hän matkisi tuomaria ja palkkaisi Ransun välillä. Tosin musta tuntuu, että herra fiksu pötkäle kyllä tajuaa aika nopeasti kisoissa, että siellä ei ole palkkaa eikä sitä lennä tuomariltakaan. Mutta elän siinä uskossa ja toivossa että treeneissä palkkaaminen sais sen suorittamaan puomin eri tavalla niin että kisoissakin otettais kontaktit.

Liinun viimeinen treeni oli putken hakemista. Pikkulikalla riitti ja riitti virtaa. Ensin ihan suoraa lähetystä U-putkeen, sitten mukaan mun takanaleikkaus ja sitten aloin vaikeuttaa kulmaa. Muutaman toiston jälkeen pimeään päähän ja typykkä senkun osasi. Pari kertaa taisi mennä ohi mutta sitten kun hoksasi että sitä edelleen kuuluu hakea se pyöreä onkalo kun huudetaan putkeenputkeen niin johan tykitettiin. Alunperin en uskonut että saisin harjoiteltua sen kanssa lähetyksiä ihan pimeään päähän, putken ulkopuolelta, mutta niinpä vain sain ilman ongelmia. Liinulla oli vaan huvittava piirre, se kääntyi putken suulta aina vasemmalle olin minä kummalla puolen tahansa. Eli siihen ei pätenyt se "jos olet metrin jne. ja pidä ääntä niin koira tulee sinne mistä ääni kuuluu". Tähän otettiin namialusta avuksi ja sitten sain sen kääntymään myös oikealle ja lopulta ilman namialustaakin pari viimeistä toistoa. Hirmu pätevä likka se oli! Ja kestää selvästikin paremmin toistoja kuin Ransu. Motivaatiotakin löytyy koska vaikka nytkin tuli kahdessa erässä toistoja aika tavalla tuon putken kanssa niin aina se meni sen yhtä lailla hyvää vauhtia.

Siinäpä ne treenit, huh tuntui kyllä vähän jaloissa. Koirat on lauantain ja sunnuntaipäivän olleet perjantain 3h/12km (mun matka, koirien oli varmaan paljon enemmän) lenkin jäljiltä lepäillen ja nyt on taas väsytetty treeneillä. Kumpikin nukkuu tuossa lattialla. Liinun hytkymisestä päätellen se näkee jotain vauhdikkaita agilityunia. Tai luultavimmin se uskoo roikkuvansa Ransun korvassa. Tai hännässä. Tai parrassa.

Pätevän pojan treenit

2011-11-18T01:19:00.002+02:00

Torstai-päivä tuntui menevän alusta asti poskelleen. Kaikki meni pieleen, esimerkiksi myöhästyin bussista (joka ei ollut kyllä mun syy kun koko vuoro oli myöhässä) ja jouduin kävelemään asemalta koululle huonoilla kengillä kun en ehtinyt kaupunkiliikenteen bussiin. Iltapäivällä kotimatkalla hain eräästä pizzeriasta salaatin ja siinä olleet paprikat oli pilaantuneita. En myöskään huomannut että salaattiin sisältyi fetaa (olisin pyytänyt jättämään pois) joten koko salaatti oli yhtä "tuota en voi syödä" -noukkimista. Noh, ennen kuin edes pääsin sen salaatin kimppuun, mun oli kohdattava olohuoneessa odottavat koirat. Keskiviikko meni kohtuullisen hyvin, ei mitään isompaa hämminkiä, vaikka olivat 9½h yksinään. Ransu reppana ei vaan ilmeisesti saa rauhaa nukkua päivisin koska on hieman väsyneen oloinen kun tulen kotiin ja kun tilanne rauhoittuu tervetulohössötysten jälkeen. Tänään sen sijaan olin poissa kotoa vain nelisen tuntia, mutta sotku oli sitäkin pahempi. Sekä twister että casino oli revitty hyllystä alas, ulos laatikoistaan, laatikot riekaleina ja lelut pitkin lattiaa. Twisterin luut oli jo aiemmin syöty käyttökelvottomiksi, nyt en löytänyt casinon luista kuin kolme ja ne oli säästyneet. Mutta yhtä onnellisesti ei ollut käynyt esimerkiksi pleikkarin ohjaimelle. Voi elämä, olisin kyllä toivonut kohtaavani siivon olohuoneen, mutta saahan sitä uneksia... Kaiken lisäksi tulostin hajosi viikonloppuna ja mulla on roikkunut tulostuksia toistasataa sivua, joten luennoilla on oltu enempi ja vähempi ilman materiaaleja. Koulutehtävät ja tentit stressaa nyt muutenkin, ollaan meinaan alettu pikkuhiljaa päästä asiaan ja ottaa tuntumaa siihen mitä on opiskella ammattikorkeakoulussa terkkariksi.

Mietin jo kun oli niin kurja olo, että kannattaako mun edes lähteä Ransun kanssa treeneihin. Että ihan varmasti nekin on vaan yks sirkus. Lähdin kuiteskin kun sain keponkin mukaan pitkästä aikaa katsomaan treenejä! Liinu alkoi typeröidä kun päästiin hallille joten tuumin että se ei nyt lähde lämppälenkille mun hermoja kiristämään kun justiin olin päässyt treeni-mielentilaan. Ransu oli selvästi tosi tosi tyytyväinen että sai rauhaa aikuisten kesken pikkulikan riekkumiselta ja touhotukselta. On silläkin varmaan pinna ja huumori koetuksella tuon riekkuiitan kanssa. Käytiin lämppälenkki ja aavistelin että tänään taidetaan mennä ihan kovaa :)

Rata oli aika mukava, ei mitään hirmuisia suoria tai muita kohtia joissa olisi joutunut juoksemaan ihan törkeesti, ohjata kyllä piti, joka este. Noh, ehkä A:n jälkeen oli sellainen vauhdikkaampi tilanne kun sen jälkeen oli hyppy poikittain ja sinne "taakse" sitten piti ehtiä tönäisemään koira. Eikä se olis sekään paikka ollut mikään jos koiran tarttis pysähtyä siihen kontaktille. Mutta kun ihan omaa elämäänsä vaikeuttaakseen on opettanut A:lle juoksukontaktin sekä Ransulle että Liinulle, niin sitä saa mitä tilaa... Keppien eka haku umpikulmaan epäonnistui ehkä kovan vauhdin takia, kun mentiin kakkosväliin. Saattaa olla etten huomioinut tarpeeksi, minkä keppivälin koira näkee kun laskeutuu hypyltä. Siis sitten kun laskeutuu, Ransu oli taas sellainen lentokone että kyllä sillä varmaan taas jotkut siivet oli selässä niiden hyppypituuksien kanssa. Eikä korkeudesta tingitty, vaikka rimat oli sen normi 60cm. Katsoin yhtäkin hyppyä kun palkkasin Ransun ja se tuli pallon kanssa hypyn yli, että herttinen sentään montako kymmentä senttiä sinne jäi rakoa väliin. Siellä olis mennyt Liinukin mahan alla roikkuen kevyesti riman yli.

Meillä oli kyllä kerrassaan hyvä fiilis tehdä, palkkasin apupalkkaajan avulla puomin alasmenolle pysähtymisestä ja sinne Ransulla vähän veri veti kun hoksasi että "mää tiedän tän jutun, mää tiedän! Tuolla puomin päässähän on nami, kantsii rynnätä sinne ja sit äkkijarruttaa siihen alasmenolle!" Kepeillä otettiin muutama toisto, kun harjoiteltiin mun sivuirtoamista. Ransu kesti sen ihmeen hyvin kun lähdin alusta asti pikkuhiljaa irtoamaan kepeiltä. Hieno jätkä! Se oli muutenkin aivan mainio. A-esteelle oli aika paha lähestymiskulma toisella kerralla, ja Riittakin oikein ihmetteli että miten se liikkuukin niin pehmeästi ja sulavasti ja korjasi itse sitä omaa linjaansa vaikka mä en sitä pystynyt tekemään kun en oikein tarpeeksi päässyt kepeiltä irti. Riitta sanoi itse asiassa tosi montakin kertaa että onpa Ransulla pehmeät, sulavat ja kevyen näköiset liikkeet. Että on upean ja kevyen näköistä menoa ja ilo katsoa :) Se oli kuin hunajaa korville, olis varmaan Ransullekin ollut jos se ymmärtäis niin paljon. Sanoin vaan, että johtuu siitä kun se on taas kunnossa. Ransu oli vaan jotenkin niin innoissaan ja kiitollinen kun pääsi tekemään kahdestaan, pidettiin hyvä vire ja meininki yllä ja mikäs siinä oli kehuessa täydestä sydämestä kun koira teki kun unelma. Kyllähän se liikkuu kauniisti ja sen hyppääminen ja meno oli tosiaan tänään yhtä kevyen ja helpon näköistä kuin se olis mennyt puolta matalampia esteitä. Onhan se hyvä hyppäämään ja menee lujaakin jos kaikki sujuu hyvin, mutta näissä treeneissä se oli kyllä ihan erityisen taitava. Haki esteitäkin hienosti ja innokkaasti, kyllä jäi hyvä fiilis!

Haha treenikaverit naureskeli meille kun palkkasin Ransua alatoopin paloilla lopuksi radan reunalla ja kyselin että "hieno poika, otetaanko vielä?" että millä me oikein doupataan ja kumpi meistä oikein ottaa ja mitä :D Nii-in, pakkohan meidän oli jossain aineissa olla kun meni niin hyvin, vai? ;)

Kyllä kannatti lähteä treenimään :)

Ransu pääsi hermopinteestä

2011-11-17T00:56:00.008+02:00

... ja Liinu videolle. Ransu tosin hierottiin jo viikko sitten, mutta kun ei ehdi eikä jaksa kirjoittaa blogia niin että tulis asiat kirjattua kun ne on vielä tuoreessa muistissa. Sirottelen videot tänne väliin, ne on aika lyhyitä pätkiä.

Ransulla kävi siis hieroja viime viikon keskiviikkona ja Minna löysi oikeasta takajalasta hermopinteen. Ransuhan loikkasi pystyyn Vöyriltä tullessa autossa ihan yhtäkkiä ja ulahti. Ilmeisesti sai siinä autossa yllättäen sen hermopinteen, ja ontui/aristi jalkaa sitten hallin pihalla jossa pysähdyttiin. Maanantain pitkä lenkki ei tosin näkynyt missään, olen tosin kiinnittänyt jo ennen noita kisoja huomiota että Ransu peitsailee välillä. Aika hyvin sitä on oppinut koiraansa tuntemaan, näkee kyllä videolta katsottuna sen hyppäämisestä onko paikat ok vai ei, ja kävelystä ja liikkumisesta sellaiset selkeimmät poikkeamat. Pakko tunnustaa, että tämä taito on kehittynyt tässä vuoden aikana kun Minna on hieronut, kun on saanut tarkemmin tietää mistä koira on jumissa ja kun on hieroja tarkemmin kysynyt oonko huomannut jotain poikkeavaa ja mitä on tehty... Noh joka tapauksessa jalka saatiin hierottua kuntoon ja Ransu olikin sen jälkeen rentoa poikaa Minnan käsittelyssä, siihen asti yritti kaikin keinoin välttää jalan ja lantion hieromisen.

Torstaina otettiin vain kevyesti treeniä, vähän mietin että menenkö ollenkaan, mutta ajattelin että menen ja otan medikorkuisilla esteillä. Taisi rimat olla 35 tai 40cm. Oli ihan kiva treeni, pitkästä aikaa tuli mentyä ohjattuihin kun on ollut noita kisoja sotkemassa viikkotreenejä. Pituudelta harjoiteltiin kääntymistä takaisin kun hyppy oli vähän hankalasti siinä sivulla. Ransu yritti kiertää aluksi monta kertaa hypyn taakse vaikka olis saanut tulla suoraan. Onnistui sekin sitten mutta siinä jouduttiin ottamaan harmittavan monta toistoa.

Takasuoralla oli mielenkiintoinen paikka, jossa mentiin koko hallin lyhyt sivu suoraan: kaksi hyppyä peräkkäin, suora putki ja sen jälkeen 90 asteen kääntö kepeille. Ja poitsuhan meni! Huusin sille keppi-käskyä jo kun se oli putkessa ja meni hyvin. Kaksi kertaa jopa joten ei ollut vahinko se eka kerralla onnistuminen. Testasin tätä sitten sunnuntain treeneissäkin, että onko mun huomio oikea: Ransu hakee paljon paremmin kepit vaikka mistä kulmasta kun niille lähestytään vasemmalta puolelta. Eli siis saa kiertää sen ekan kepin taakse. Sunnuntaina ei ollut mitään ongelmaa vasemmalta tai suoraan vaikka lähetin vaikka mistä kulmasta, mutta oikealta puolelta se menee helpommin ohi. Lähtee siis kai jotenkin kiertämään sitä ekaa keppiä silloinkin?

Liinu harjoittelee lähdössä pysymistä ja pientä ratapätkää:

Sunnuntain treeneissä Liinukin oli mukana ja siitä otettiin videota. Kumpikin koira treenasi vuorotellen ja musta jotenkin tuntui ettei ne olleet oikein parhaassa vedossa. Siis olihan ne hirmu innoissaan ja Ransukin tosi täpäkkänä, mutta jotenkin ne silti kumpikin tuntui väsähtävän aika helposti? Lauantaina käytiin kyllä 6,5km lenkki Harriniemessä mutta sielläkin tuntui ettei ne riehuneet samaan malliin kuin normaalisti. Ransun kanssa teemana oli puomi uudella kontaktikäskyllä (jota pitäis vahvistaa kotonakin vielä lisää ja paljon) ja niistot ja väärät putkenpäät. Liinua varten viritin ratapätkän ja laitoin rimat minikorkeuteen ja samoilla rimoilla Ransukin treenasi kun sen kanssa jouduttiin ottamaan niin paaaaljon toistoja sen putken hakemisen kanssa. Niistot meni ihan ok noilla matalilla rimoilla, mutta jotenkin oli jossain vaiheessa tunne, että jos olis ollut maksirimat niin kieltoja olis tullut. Noi putkenpäät onkin sit yks hitto. Jätkä tosin ei keskittynytkään kovin hyvin, että näillä teemoilla otetaan kyllä treenit uusiksi vielä ja noita niistoja myös maksirimoilla.

Ransun kolmas vai laskisko neljäs, treeniaihe oli sitten kepit, ja kuten sanoin niin vasemmalta haki - tuntui että mistä vaan - tosi hyvin ja pujotteli hyvin ja taas oli huippupalkkaa. Mutta oikealta kun lähetti niin kakkosväliin. Ja taas kakkosväliin. Ja vielä kakkosväliin. Onnistui tämäkin mutta kun kulma jyrkkenee niin jotenkin se hahmotuskyky heikkenee, vaikka taipuu sitten kyllä ihan hyvin pujottelemaan kun hakee sen eka välin oikein. Tästä vois vetää löyhät johtopäätökset että oikeaa puolta pitää treenata, kisoissa voi paremmin luottaa toisen puolen ja suorien keppien hakuun. Tämä nyt on jo silti jotain, että ollaan keppien kanssa saatu joku tällainen treeniaihekin, eikä vain se että ne ylipäätään jotenkin pujoteltais. Ei ehkä ollut fiksuin veto viimeisenä treeninä tehdä keppejä, mutta hyvä palkka sai motivoitumaan pujottelemaan hyvin ja mäkin siinä samalla tein sivuirtoamista. Eikä varastanut viimeisiä välejä palkalle kun sijoitettiin palkka vähän eri tavalla kuin aiemmin. Noh, eihän tuo nyt niin paha ongelma ole ollutkaan.

Liinun treenit puolestaan alkoi kepittelyllä. Eikä malttia meinannut löytyä sitten ensinkään. Oikealta puolelta meni ehkä paremmin, mutta ohi vaan yritti suoraan palkalle. Kyllä sillä välillä on ihan yritystäkin, mutta sitten kun tökkää verkkoon kun yrittää väärältä puolelta sisään, niin pikkulikka kuvittelee että helpointa onkin mennä verkon ulkopuolelta :D Niin ehkä onkin, mutta kun sillai ei saa palkkaa... Huomasin jossain vaiheessa, että mä aina lähetin sen kepeille ja jäin seisomaan sinne alkuun ja Liinu pujotteli palkalle. Hyvä likka! Oli loppujen lopuksi ihan hyvät keppitreenit, kunhan ensin taas tehtiin ne muutamat yritykset mennä pujottelun ohi suoraan palkalle.

Sama ratapätkä toiseen suuntaan, putkeenmeno melkein epäonnistui:

Liinun toinen treeni oli sitten se ratapätkä. Jotenkin se ei ollu ehkä yhtä säpäkkänä kuin joskus, mutta hyvä typy kuitenkin :) Mulla meinasi jossain kohti olla valssaus ihan pikkasen myöhässä (köh köh) mutta se kiireen tunnekin on helpottanut kun Liinu vähän paremmin hakee esteitä. Otettiin monta videopätkää, laitan tähän joitakin. Hmh mun hihkuminen vaan pilaa videot, kun ne on järkkärillä kuvattuja niin tuo tämänhetkinen video-ohjelma ei suostu niitä käsittelemään. Jospa sais vielä sellaisen ohjelman joskus, jolle kelpais pokkarivideoiden lisäksi järkkärin hd-videotkin. Liinu teki ihan ok ratapätkiä, ei ollut ainakaan liian vaikea treeni. Ja mä pääsin vähän helpommalla kun lähti putkeen saattelematta perille asti.

Ohjaaja kämmäilee valssin kanssa...

...Onnistuneempi yritys:

Liinu on vaan joko nyt hirmu herkässä ja vaikeassa iässä tai sitten se on luonteeltaankin niin paljon herkempi kuin Ransu, koska se mun mielestä paineistuu huomattavasti herkemmin kuin Ransu epäonnistumisista. Ja taistelutahto ja yritys menee nollaan, eikä se sitten tee mitään. Toivottavasti se on ikään kuuluvaa epävarmuutta, ja menee aikanaan ohi. Ransu yrittää ja yrittää, koska se haluaa että oon siihen tyytyväinen ja koska se nauttii siitä kun saa multa positiivista huomiota. Liinu yrittää, toteaa ettei onnistu ja ettei arvaa yrittää uudelleen. Välillä rohkaisu saa sen yrittämään, välillä se tuntuu ahdistuvan siitä. Lillukalla on nyt muutenkin vaikea ikä, se mörköilee ja pelkää ihan hassuja asioita, toisaalta se yrittää olla kovinkin isoa tyttöä vaikka varmasti tietää olevansa pahnanpohjimmainen, silti se on niin epävarma ja katsoo mihin kaikkeen sen hölmöilyyn mä lähden mukaan. Eihän tästä puuttuis enää muuta kuin juoksut jotka sais vielä hormonit sekaisin. Toisaalta pari narttukoirien omistajaa tuumasi, että iän lisäksi voi tietty olla kyse lähestyvistä juoksuista tai valeraskauksista. Koirapuistossa on satunnaisesti käyty, siellä se on pikkupoliisi, joka komentaa Ransua ja riekkuu siinä, toisaalta käy komentamassa muiden leikkiä mutta kun toiset koirat kiinnittää siihen huomiota, se pinkoo karkuun. Kotona sillä on mahdoton tekemisen tarve, koulusta saa tulla kotiin sekavin tuntein miettien, mitä se tällä kertaa on keksinyt. Mitään isompaa ei ole tuhoutunut, mutta kaikenlaista pienempää kyllä. Ja Ransu vaikuttaa iltapäivisin väsyneeltä, se raukka ilmeisesti joutuu sijaiskärsijäksi siitä, ettei toinen suinkaan malta nukkua päivisin. Nyt sietäis kyllä kaikin puolin Ransun näyttää hyvän koirakansalaisen esimerkkiä, koska Liinu peilaa nyt selvästi Ransun käyttäytymistä aiempaa enemmän.

Välistäveto, ihan ok :)

Noh, niihin pikkulikan treeneihin vielä. Lopuksi otettiin rengasta, meni ihan ok. Ei sitä kyllä lähettämään pysty viereltä, eli ei ole oikein vielä hahmottunut tuo rinkulan läpi hyppääminen. Onhan näissä esteissä meille treenin aihetta ja haltuun ottamista, ennen kuin aletaan uusia opetella. Kontaktien ja keppien kanssa riittää loputtomasti töitä. Liinun kontaktiopetus on laitettu alulle, ja nyt vaan pitäisi vähän askarrella kotiin apuvälineitä. Toisaalta nyt tuntuu, että on parempi pitää treenit aika yksinkertaisina ja sitten kun neitin elämä alkaa tasottua, lisätä haastetta. Toisaalta taas on turha junnata samojakaan asioita jos ne tuntuu sujuvan helposti.

Vierasta kieltä: kiekiekiehyp!

P.S. Pari Liinun videota jää tuonne linkkilistaankin, en viitsi kaikkia parinkymmenen sekunnin pätkiä sinne lisätä. Laitoin myös noista Ransun torstain 10.11. treeneistä kuvan keppikulmasta ja pituus+hyppy kohdasta jos saa paremman käsityksen. Ne ei siis kylläkään olleet tuolla lailla peräkkäin.
P.P.S. Punnitsin Liinun viime viikonloppuna, painoa typykällä oli 11,6kg. Nyt on alettu senkin kanssa syömään raakaruokaa ja hyvin sujuu, mitä nyt kokonaisia siipiä pitää vätkyttää tosi kauan, jauhettuna menee niinku muukin liha. Liinu aloitti raakaruuan syömisen 9kk nuorempana kuin Ransu eikä varmasti yhtään liian aikaisin.

Hyllyputki poikki!

2011-11-07T00:25:00.001+02:00

Eilen kisattiin Vöyrillä kaks rataa. Ei ollakaan ennemmin oltu kisoissa Vöyrillä, mutta onneksi navigaattori on keksitty... Saatiin meidän hyllyputki poikki, Anders Virtanen ja Rauno Virta oli tehneet kivoja ratoja. Erityisesti tykkäsin Andersin radasta, jota moni tuntui pitävän vaikeana ja kimuranttina kakkosluokan radaksi. Mutta mää tykkään... Anders sanoi tuomarin puhuttelussa että "tämä on tämän vuoden kiemurtelevin kakkosluokan rata jonka oon suunnitellut, olkaapa hyvä!" Minä hykertelin tyytyväisenä, koska katsoin jo radanrakennuksen aikana että nyt tulee meille sopivaa settiä, eli rata jossa tarvitaan koiran hallintaa ja vähän tekniikkaakin. Rauno taas oli suunnitellut haastavuuden radalle hieman toisella tavalla: hänen radalla makseilla oli rimat 55cm (harvinaista herkkua) ja se oli todellinen vauhtirata. Tuomarin puhuttelu kuului tällä tavalla: "Tälle radalle olen hakenut haastavuutta maksimaalisella nopeudella ja rimakorkeuksilla. Miettikää oikeasti, miten te ehditte ohjaamaan tuon lopun, ettei puhdas rata mene siellä sököksi. Oikeasti, rata on helppo, ihanneajan puitteissa ehtii tehdä vaikka mitä, mutta miettikää tuo loppu tarkasti!" Jepjep, tämäkin sopii meille, suoraviivaista ja vauhdikasta menoa joissa koiran hallinnasta vauhdissa on hyötyä. Kiitos vain Ransu (ja ennen pitkää tullaan siihen että kiitos myös ohjaajan) että otit meille niitä vitosia vaikka minä pidin pakan muuten tiukasti kasassa...

Mua jänskättikin pitkästä aikaa kisat, ehkä se alkaa jotenkin tuntua se odotus ja paine siitä ekasta nollasta kakkosissa, ihan samoin kuin viime vuonna oli ykkösissä kisatessa. Mulla on mennyt tässä vuorokausi vaihtelevissa fiiliksissä meidän kisaamisen suhteen. Niitä nollia on tarjoiltu tänä vuonna ihan liian monta kertaa siihen nähden mitä me on sitten niitä otettu. Ei paljon lämmitä starttimäärät joista on tuloksena yks luvallinen nolla ja yks yliaikanolla. Loput on hyllyjä ja tuloksia virhepistein. Eiliseltäkin oli tuloksena kymppi ja vitonen. Molemmilla radoilla Ransu otti vitoset puomin alasmenokontaktilta ja eka radalla vielä pudotti riman! Sanoin Antille että se treenit ja kisat mukaanlukien tiputtaa ehkä joka tuhannennen riman jonka se hyppää, eli sitä ei tapahdu juuri koskaan. Se rimanpudotuskin mua ärsytti kun se tapahtui toiseksi viimeisellä esteellä ja luulin että meillä oli puhdas rata siihen mennessä alla. En joutanut katsomaan miten otettiin puomin alasmeno, mutta ilmeisen huonosti. Ekan ja tokan radan välissä kävin ottamassa lämppäesteellä puomia, ja sitten vielä ennen toka rataa kun lähdin luokan viimeisenä, kävin ottamassa muutaman puomin. Vaan eipä silti sitä passannut radalla ottaa. Ransu meinaan hidasti kyllä alasmenosillalla mutta huomasi ettei ole palkkaa, kiihdytti ja hyppäsi.

Mulla oli kisojen jälkeen ristiriitaiset fiilikset. Toisaalta muuten hyvä onnistuminen oman ohjauksen suhteen, Antti sanoi että ohjasin kuulemma hyvin. Toka rata ei ole videolla kun akku tietysti hyytyi kesken kisojen. Eka radalla piti ottaa välillä tiukastikin kuulolle. Mulla on jotenkin niin epätoivoinen olo tuon puomin suhteen. Antti jaksaa puhua ja kannustaa että se pitää opettaa Ransulle uudestaan, tai että sitä pitää nyt treenata. Onhan se pyllystä maksaa monta kymppiä kisoista aina uudelleen ja uudelleen vain pilatakseen nollansa puomin kontaktilla. Tuntuu, että mä en jaksa enää tapella, usko loppuu ton perhanan esteen kanssa. Antin mielestä on turha kisata ollenkaan, jos ei edes yritä opettaa puomia kuntoon. Mulla ei riitä tällä hetkellä tahto eikä oikein uskokaan siihen että sitä saadaan mitenkään kuntoon. Mielessä pyörii vaan ajatukset että "mä Liinulle opetan, sen kanssa teen niin ja näin, sen kanssa on toisin..." Mistä mä sen voin tietää että onnistun sen kanssa? Sitä paitsi ei ole reilua Ransua kohtaan tehdä sen kanssa ensin 2½ vuotta töitä, kokea se tunne kun kumpikin tutustuu uuden lajin maailmaan ja alkaa tehdä vähitellen siinä yhteistyötä. Pikkuhiljaa alkaa löytyä motivaatiotakin lajiin paremmin ja into ja ilo tekemiseen. Sen myötä on kasvanut myös vauhti ihan huimasti. Miksi mä nyt olisin niin epäreilu, että sanoisin "se oli meidän kisaura siinä", kun koira näyttää koko ajan kehittyvänsä ja MEIDÄN agility kehittyy. Mä ohjaajana kehityn.

Ei koira osaa ajatella asioita näin monimutkaisesti, mutta mä osaan ja musta tuntuu että mä kuitenkin olen Ransulle velkaa sen, etten lakkaa yrittämästä. Se ansaitsee saada näyttää mihin siitä voi olla, siihenkin mä välillä uskon että meidän parhaat ajat on vasta edessä päin. Ei ole kiire mihinkään, ei ole kiire eikä tarve olla valmis. Mutta ehkä nyt kunhan tälle vuotta saadaan kisat taakse, olisi aika pitää taukoa, tarpeeksi pitkään, ensin treenaamisesta ja kisaamisesta vielä pidempään. Tuulettaisi meidän puomiongelmasta päätänsä ja keskittyisi Liinuun ja pienen tauon jälkeen Ransun kanssa treenaamiseen. Sillä ei ole mitään väliä, että ollaan maksiluokassa, mulle se ei ole pieninkään syy luovuttaa tai lopettaa kisaamista. Kolmosissa, KUN me sinne joskus päästään, ei ehkä pärjätä mutta sinne asetetaan sitten ne meidän omat tavoitteet jotka ei ole sertit ja varjovalioitumiset. Aika näyttää, kuinka paljon ja kuinka kauan Ransun kanssa on motivaatiota kisata "kuninkuusluokassa" koska siellä en laske olevan toiveita menestyä, mutta sinne nousu jossain vaiheessa on tavoite kuitenkin.

Nyt mulla on Ransun suhteen enemmän pohtimisvaihde päällä, en jaksa niinkään selostaa kisoista, vaikka ne siis sinänsä hyvin menikin että saatiin molemmilta radoilta tulokset ja A-radalla johdettiin vielä kisan ollessa yli puolivälissä. Lopulta oltiin siis kolmansia. Olishan se ollutkin 10 virhepisteellä noloa voittaa... Mutta eka radalla tein mielestäni muutamia tärkeitä havaintoja jotka meidät pelasti kielloilta ja hyllytyksiltä. Parissa kohtaa en ehtinyt ohjata suunnitelmien mukaan, joten oli hyvä että osataan sitten muitakin vaihtoehtoja ja pystyi vauhdissa soveltamaan kadottamatta punaista lankaa. Toisella radalla oli todella vauhdikas loppu"suora", jonka Antti olis kuulemma ohjannut jotenkin eri tavalla ja itse asiassa rataantutustumisen jälkeen väännettiin aiheesta kättäkin. Antin mielestä mun olis pitänyt ohjata toisin, koska "moni muukin tekee siinä niin ja näin". Mä hermostuin ja sanoin että kyllä mä kuule koirani tunnen ja tiedän että näin on meille paras. Eikä muuten töpätty niillä mun valinnoilla. Radalla oli pari muutakin kohtaa joissa näin erilaisia ohjausvalintoja kuin itse tein, mutta niissäkin ajattelin että tiedän kyllä miten Ransu viedään noissa kohdin. Sehän mua justiinsa harmittaakin noilla radoilla, että mä itse ohjasin kerrankin niin hyvin ettei sen takia otettu kieltoja tai hylkäystä, vaan Ransu ei ottanut kontaktia. Viime kädessähän sekin on laskettavissa mun syyksi, kuten aiemmin vihjasin. Tuo rima vasta ihmetyttikin, ja videolta en kyllä keksi mitä mä siinä itse voisin tehdä niin väärin. On meillä viime aikoina nuo takana leikkauksetkin onnistuneet ja ilman rimanpudotuksia.

Liinun kanssa oli tarkoitus käydä KiltAreenalla treenaamassa sitten paluumatkalla, mutta sainkin idean kun Vöyrillä oli niin kivasti lämppäesteitä, että otetaankin siellä osa treeneistä. Ihan vaan siksi että siellä oli sorapohjainen ulkokenttä ja vieraat esteet. Etenkin rengas. Otettiin siis ensin rengasta, ja meinasi hetken aikaa ottaa tuo mun henkilökohtainen manageri ja keponi aivoon kun kehtasi olla sitä mieltä, ettei renkaan harjottelussa Liinu tarvi hihnaa ja että "kyllä se osaa". Mä olin sitä mieltä että se on parilla toistolla mukana ja sain tahtoni läpi - parempi niin koska Liinu ei heti muistanut mikä on rengas ja yritti väärästä välistä. Saatiin muutaman toiston jälkeen tehtyä ilman hihnaakin onnistuneita suorituksia ja Liinulla oli into päällä :) Sitten otettiin eri väristä putkea, siinä ei kylläkään ollut ongelmaa. Liinu on nyt alkanut sisäistää putken ja osaa hakea sen, tämän suhteenhan meinasin jo hieman itse hysterisoitua että miten voi olla mahdollista että pilaan heti kättelyssä putken niin ettei koira osaa edes sitä hakea.

Ai niin tehtiinhän me välissä lähtöön jäämisharjoituksia ja kävin Liinua palkkaamassa ja kävin välillä hypyn ja kahden takana mutkan. Hienosti se typy siellä istua nakotti mihin sen jätinkin. Sitten hypyllä parit kikkailut ja sitten hyppy putken "eteen" ja vastaanottaen lähetys putkeen ja vielä sama hyppy uudelleen. Tein puolivalssin sen ekan hypyn jälkeen yhdellä kerralla ja Liinu tiputti riman kun ei osannut odottaa että käännyn sitä kohti ja vaihdan rintamasuunnan. Toisella kertaa sujui jo kuin vettä vain. Juku siinä likassa on potkua. Mä Antille sanoinkin että mietipä kun vielähän me mennään rimat minikorkeuksissa, mutta niin mentiin Ransun kanssakin aikanaan. Liinu menee kovempaa kuin Ransu silloin, ja miten paljon Ransuun on saatu vaikka tässä tän kesän ja syksyn aikana vauhtia lisää, niin mitä jos Liinuun sais yhtä paljon... Kuka sen perässä sitten juoksee? Nimenomaan perässä, ja yrittää ehtiä ohjata?

Pysähdyttiin sitten KiltAreenalla toisen treenin merkeissä. Liinun kanssa siis. Otettiin pussia. Ekalla kerralla palasi pussista takaisin kun ilmeisesti luuli menevänsä putkeen ja se olikin umpinainen. Antti auttoi kankaan kanssa ja sitten ei ollutkaan enää ongelmia. Taidettiin vika kerta mennä kohottamatta kangasta. Sitten viriteltiin verkkokepit. Laitoin pari kertaa namin sisäänmenoon, mutta todettiin että se on turha. Liinu ei meinannut malttaa ensin keppejä mitenkään. Se yritti suoraan loppupalkalle keppien ulkopuolelta, sitten törmäili eka ja toka välissä verkkoihin kunnes sitten hienosti hoksasi käyttää päätään ja parin yrityksen ja erehdyksen jälkeen hoksasi ettei sieltä nyt kerta kaikkiaan pääse oikomaan. Hyvännäköinen tekniikka sillä on, menee nimittäin ne 6 keppiä ihan haipakkaa sitten kun alkuun pääsi. Meillä meinasi karata homma sähläyksen puolelle kun Liinulla oli niin kova palo sinne kepeille eikä se olis malttanut odottaa mun lähetystä ja sitten välillä yritti suoraan vaan juosta palkalle. Hassu tyttö. Hyvälle mallille saatiin kuitenkin kepit, siis että meni molemmin puolin aika hyvin sisään ja pujotteli hyvin loppuun. Note to self tuli ehkä harjoiteltua oikealla puolella ollen vähän enempi kuin vasemmalla, tämä täytyy korjata seuraavalla kerralla.

Pohdiskelin sitten että mikä on Liinun treenien jatkosuunnitelma. Sille pitäis nyt alkaa opettaa puomin kontakti, ensin vaan pitäis tehdä siitä tarkempi suunnitelma miten. Mutta ne kontaktit pitäis ihan ehdottomasti laittaa alulle. Oikeastaan se pitäis olla jo työn alla tähän mennessä mutta se ei jostain syystä ole. Noh, Ransun kanssa oppineena totean että vaikka kisaikään on enää/vielä 7kk, niin meillä ei ole todellakaan kiire kisaamaan vaan myöhemminkin ehtii. Mun pitäis listata ne tekniikat, joita haluan opettaa hypyllä ja muilla esteillä. Sitten opettamattomat esteet ja miettiä onko selvää, miten haluan että ne mennään ja opetetaan. Tärkeimpänä tietysti tosiaan nuo kontaktit ja tekniikoista esimerkiksi eteenmeno. Lähdössä pysymiseen paikallaoloharjoituksia joka ikinen kerta treeneissä. Keppejä vähitellen säännöllisemmin treenilistalle kun ikää alkaa olla kohta se maaginen 12kk. Tai sanotaanko niin että seuratoiminnassa maaginen, mulle se ei niinkään ole mikään etappi agilityn harrastamisen suhteen. Paitsi että kehtaan/voin ilmoittaa Liinua koulutuksiin ja kursseille jos haluan. Huomaako joku muukin kuin minä? Että minä 1. en halua toista lähdöstä varastelevaa/siellä törkeilevää koiraa 2. haluan paremmat kontaktit tekevän koiran 3. innokkaamman, vauhdikkaamman ja varmemman pujottelijan ja 4. teknisesti toisen vähintään yhtä taitavan koiran. Ehkä mä olen ollut edellisessä elämässä insinööri, kun noista teknisistä jutuista tykkään? Tai ehkä vaan siksi että ne on tähänkin asti olleet niin mielenkiintoisia ja pelastaneet monessa paikassa.

Entäs Ransun treenisuunnitelma? Puomia, puomia, keppejä, puomia, ratoja, puomia. Sehän oli helposti suunniteltu.

Ilmosin muuten Liinun elämänsä ensimmäiseen agikoulutukseen joulukuun puolen välin paikkeille :)

P.S. Video A-radalta tulee videolistaan kun ehdin sen siirtämään..
P.P.S. 7.11. Katsoin videon koneella tosi paljon hidastettuna, ja tihrustin miksi Ransu tiputtaa riman. Jätkänpötkäle venyttää takajalkoja taakse, ja just ennenkun vetää ne kunnolla suppuun mahan alle, potkaisee vasemmalla takajalalla hieman taakse ja rima putoaa suoraan maahan niille sijoilleen.

Ulkoilua ja Ankin puolikas agikoulutus...

2011-11-01T14:56:00.003+02:00

Viime viikolla mulla oli sen verran hyvin vapaata, että ehdin ulkoilemaan oikein kunnolla koirien kanssa sekä torstaina että perjantaina. Se on oikeastaan välttämätöntä, koska Liinulla on nyt jostain kovinkin paljon tuhlaamatonta energiaa. Se toimii kyllä varsinaisella akkupatteri-tyylillä: ensin mennään ympäriinsä ja riekutaan isoveikassa kuin sähköjänis, sitten simahdetaan, nukutaan taju kankaalla jokunen tovi ja sitten on taas tekemisen puute. Mä kun luulin että nämä alkais tässä vaiheessa pikkuhiljaa rauhoittuun mutta ehei kun Liinulla on nyt mörköilyn ja jopa pienen murkkuilun lisäksi sellainen vaihe, että se kanniskelee koko ajan leluja, mätystää niitä, tarjoaa niitä leikittäväksi, riekkuu Ransussa kiinni, ja lenkit se on kuin mikäkin riehuiivari. Nuuhkuttelee paljon lenkeillä, torstaina pururadan varteen mä väittäisin että merkkailikin ihan? Mulla kun ei ole narttua ennemmin ollut niin en osaa oikein yhdistää että liittyykö tämä mahdollisesti jotenkin 3kk sitten olleisiin juoksuihin? Tai niihin jotka varmaan taas jossain vaiheessa on edessä..? Ota näistä naisista nyt selvä :D Ransu tuntuu tällä hetkellä niin helluiselta kun se osaa rauhoittua kun ei tapahdu mitään, mutta toinen ei kykene, sillä on kyllä koko ajan jotain tekemistä päällä. Tälläkin hetkellä tilanne on tämä: Ransu nukkuu tyytyväisenä petillään, Liinu kyttää kissojen perään että saisko vähän takaa-ajoa aikaiseksi.

Torstaina käytiin normi pururadan lenkki + metsässä puolisen tuntia, sen mitä nyt viitsin siellä viihtyä ennen kuin alkoi tulla hämärää. Hitsi vie miten tulee tuo hämärä ja pimeys äkkiä, nyt kun kelloja siirrettiin niin se tulee vielä aikaisemmin. Jospa ei tulis lunta vielä aikoihin niin pystyis tuolla pururadalla sentään lenkkeilemään vapaana ja valaistulla alueella... vaikka kyllä mä haluaisin tuonne hiihtämäänkin. (Ilman koiria! ennenkuin joku ehtii älähtää) Ransukin jopa totteli kun sanoin ettei nyt tarvi enää mennä uimaan kun se kuikuili mutaojan laidalla että tuonne tekisi mieli...

Perjantaina oltiin sitten osin uusissa, osin tutuissa maastoissa. Lähdettiin kävelemään Kokkolaan metsäpolkuja ja tultiin merenrantaan, luullakseni jonnekin Harriniemeen. Koirat oli mielissään. Ransu ryntää suoraan mereen kun päästiin sinne rantaan. Minä kihisin tyytyväisenä kun pöllysivät rantahietikossa menemään, tuossa sitä luulis väsyvän? No niinhän sitä tosiaan luulis. Ransu oli vähällä lähteä sinne mereen uimaan, siinä oli kyllä hyvän ja matalan oloinen ranta, että kesällä olis voinut itsekin mennä uimaan. Nyt kokeilin niin vesi oli kyllä jo aika jäätävää. Liinukin meni veteen! Ihan itse, kerran se juoksi Ransun edellä takaa-ajettuna mutta meni se ainakin kaks kertaa ihan itsekin. Mä naureskelinkin sille että sinä se ymmärrät hyvän päälle: sulle pitää olla kerralla meri mihin menet uimaan, ei ne mitkä tahansa hiekkamontut kelpaakaan! Katsotaan josko neiti ens kesänä ui tuossa, mä tosin veikkaan että se ranta on ens kesänä ihan kaislikkoa (ja punkkeja ja käärmeitä) täynnä, nyt se oli sopivasti niitetty lyhyeksi. Juostiin (tai siis koirat juoksi, minä seisoskelin ja kuvasin kännykällä...) puolisen tuntia siinä ja sitten käytiin vielä jossain lintutornissa. Reippaasti meni kumpikin portaita ylös ja alas. Sitten tiirailtiin vähän tipuja niistä luukuista ja koska se oli aika kylmä paikka niin lähdettiin takaisin autolle päin. Matkaa ei varmaan mulle tullut kuin 6-7km ehkä, aikaa meni kuitenkin reilu pari tuntia ja koirat juoksi varmaan tuplaten tuon matkan. Kotona ne sitten olikin kohtuullisen väsähtäneitä.

Jälkeen päin ajateltuna eihän siinä ollut mitään järkeä väsyttää Ransua sillä lailla, kun seuraavana päivänä olisi agikoulutusta. Mutta kun mulla oli vapaapäivä ja ilma oli hyvä, niin miksi ihmeessä en lähtis ulkoilemaan? Kyllä musta näytti että koiratkin arvosti sitä enemmän kuin sohvaperunapäivää.

Lauantaina piti sitten herätä virkeänä Molanderin Ankin agikoulutukseen. Meillä oli kiva ja mielenkiintoinen rata tiedossa, ja harjoiteltiin mm. leijeröintiä. Ei ole tullut sitä kovin paljoa Ransun kanssa harrastettua, mutta fiksu jätkä kun on niin se kyllä hoksasi tosi nopeasti mitä siltä halutaan. Sekin on näköjään vaan opettamiskysymys että saako sen tekemään asioita vai ei. Tosin mä en kyllä kisoissa noita juttuja tekis, ainakaan jos on nolla alla ;) Kyseessä oli paikka jossa puomin alla oli J-putki ja puomin oikealla puolella jalasten kohdalla hyppy 90 asteen kulmassa puomiin nähden. Itse juostiin puomin vasenta puolta, ja tarkoitus oli että KUN koira pysähtyy alasmenokontaktille, se vipataan sylkkärillä hypyn yli ja itse vasemmalla puolella takaisin päin palaten vedetään putkeen. Helppoa kun heinänteko. Vaati kylläkin ensin muutaman toiston puomilla namialustaa hyödyntäen, että Ransu pysähtyi siihen kontaktille. Sitten tarvittiin hypyn yli heitetty lelu (kerran) että mentiin sen hypyn yli. Ja sitten siitä putkeen veto. Meillä meni rata mun mielestä oikein kivasti, tuo oli se haastavin paikka ja jonkin verran käytettiin aikaa tuohon puomin alasmenolle pysäyttämiseen. Jaa-a, pitäisköhän treeneissä vaan aina alkaa käyttää tuota namialustaa puomilla? Kun tietäiskin tuon koiran aivoitukset, että tarttuuko sille siitä päähän toivottua suoritustapaa. Anki sanoikin hyvin että "se ei siis tiedä, mitä sen pitää kontaktilla tehdä" kun selostin meidän kontaktien opetushistoriaa. Toivottavasti Liinu on sen verran töllykkä että sille kun jankkaa tarpeeksi kauan tietyllä tavalla niin se ei tule edes ajatelleeksi muuta kuin sitä oikeaa tapaa suorittaa kontakti, Ransu tekee ihan liikaa noita omia ratkaisuja :P

Muun radan ehkä parasta antia oli se, että opin tekemään saksalaisen oikein. Tai siis ainakin erilailla ja fiksummin kuin mitä olen tähän asti tehnyt. Olen ollut ihan turhaan sellainen tuulimylly siellä, joten eipä ihme jos Ransu on ottanut kieltoja kun mä heilun epäloogisesti. Onhan se useimmiten osannut lukea sen ohjauksen ja paikata mun virheet, mutta nyt kun jotenkin sisäistin asian uudelleen, me ei tehty saksalaisen kanssa, eikä edes meinattu tehdä, yhtään kieltoa. Jaakotukset sujui hyvin, puomi oli vauhdikas, välistävedot onnistui ja mitähän vielä. Jopa niistokin onnistui. Joita pitäis edelleen treenata. Olin siis aikalailla tyytyväinen mun ja Ransun treeneihin, väsy kyllä vähän painoi vaikka intoa olikin. Mutta ei vauhti huono ollut, huomasi vaan että edellisenä päivänä oli tehty pitkä ja vauhdikas lenkki.

Liinun kanssa treenailin sitten myös. Ensin hypyllä ihan perusjuttuja, kokeilin lähettää vähän kauempaa takaakierrolle, välillä onnistui välillä ei. Jos nämä ei tällai suoraan lähde onnistumaan matkaa vähitellen pidentämällä niin täytyy sitten laittaa alkuun rohkaisuksi namialusta hypyn taakse. Yritin kyllä pidentää ihan vähän vain sitä matkaa, mutta ihan ei typyllä rohkeus aina riittänyt. Sitten otettiin putkea. Pari kertaa ihan ok, sitten juostiin ohi. Yhden kerran lähti jo heti sen näköisenä että enpäs edes aiokaan mennä, niin nappasin putken suulla kiinni kun oli menossa ohi, että kuules sehän mennään tuonne reikään eikä ohi. Sen jälkeen ei typykkä mennyt kertaakaan ohi vaan häntä suorana suoraan putkensuuhun :D Tehtiin sen verran toistoja molemmin puolin, että alkoi varmistua se putken hakeminen eikä tarvinnut ihan niin viedä sinne putkeen. Kun en mä pääse tuossa putken opettamisessa eteenpäin jos joudun viemään sinne putkeen, kun sitten en yllättäen ehdi sinne toiseen päähän tekemään mitään muuta kuin palkkaamaan suoraan. Tehtiin sitten hypyn kautta putkeen ja hyppy-putki-hyppy. Sitten palauteltiin välistävetoa mieleen, tehtiin ensin se + putki, sitten taisin kerran ehtiä tekemään hyppy-välistäveto-hyppy-putki-hyppy. Mutta teki jo tiukkaa kun Liinu tekee nuo välistävedot tosi hyvillä linjoilla ja kun mun piti leikata putkella takana, niin sekin että kun en vielä voi niin kaukaa lähettää kuin vaikkapa Ransua, niin tuleehan se kiire ehtiä sinne toiseen päähän. Oli se pätevä likka. Ja aivan mielissään!

Liinun kanssakin kokeiltiin saksalaista uudella tavalla ja tosi hyvin meni. Se vain, että mä olin eka kerralla ehkä vähän hidas ja Liinu ei lukinnut oikeaa kättä niin yritti vasemmalle puolen ja yritti tehdä sen mun jalkojen välistä -> ohjaaja kompuroi ja koira meni mukkelis makkelis.

Sitten harjoiteltiin paikalla pysymisharjoituksia, en ole ennen tehnyt niitä ja nyt vaan sitten keksin, että jätän sen istumaan johonkin kohtaa hallia ja käveleksin ympäriinsä ja käyn palkkaamassa. Liinuhan jäi reippaasti istumaan pelkällä istu-käskyllä ja kädellä näyttämällä. Anteeksi vaan mutta jossain määrin on hyvä että se on välillä vähän tollero Ransuun verrattuna. Sillä on intoa agiin, mutta se ei ole vielä hoksannut että voi joutua olemaan paikallaan ennen kuin saa lähteä radalle. Muutaman kerran on lähdetty niin että jätän sen esteen taakse, toistaiseksi vain yhden esteen. Siinä vaiheessa kun se hoksaa että radalle pitää päästä heti eikä viidestoista päivä, vois tiedossa olla lähdössä pysymisen kanssa ongelmia. En tosin edes halua että se oivaltaa että radalle voi yrittää karatakin vaan mieluummin niin että sen mieleen iskostuu heti se että tekemään pääsee luvalla. Liinu istuikin oikein pätevänä paikallaan, mä en tosiaankaan haluais toista lähdöstä varastelevaa ja siellä törkeilevää koiraa. Joku nainen tuli kehumaan ja kyselemään että noinko mä olen tuon koirani opettanut pysymään lähdössä, kun kiertelin siellä esteiden seassa vähän matkan päässä. Että kun ei se sun koira edes meinannu lähteä mihinkään. Mä sanoin että en mä kyllä ole aiemmin edes sen kans tällaista tehny, että nyt ekaa kertaa... En viitsiny sanoa että vauveli on 11kk ikäinen kun se nainen kyseli että ollaanko tulossa seuraavaan Ankin ryhmään koulutukseen. Hehe, ei nyt ihan, ensimmäinen ehtohan sille kurssille oli 12kk iän lisäksi se, että koira osaa kaikki esteet. Tosin, kyllä me sitä puomia ja keppejä lukuunottamatta olis voitu mennäkin koko rata pätkissä. Liinuhan tekee mitä sille näyttää, onneksi sekin näyttää olevan aika hyvin ohjautuva koira ja lukee ohjausta ainakin kohtalaisen hyvin. Toivottavasti siitä tulee yhtä taitava lukemaan pieniä ohjausjuttuja kuin Ransustakin. Kunhan saa itsevarmuutta lisää niin ihan hyvä.

Sitä oon miettinyt, että kuinka paljon mä haluan sitä itsenäisyyttä sinne radalle. Kun sellaiset koirat jotka omasta mielestään tietää mitä/mihin niiden pitää mennä seuraavaksi, on hyviä hankkimaan niitä hyllyjä tai ainakin muuten vaan viettävät radalla turhaa aikaa tekemällä turhaa työtä. Mä vaan toivon että olis käytännössä mahdollista odottaa sitä itsenäistä suorittamista sen jälkeen kun minä oon kertonut suunnan, mutta että omin päin ei säntäiltäis tekemään asioita. Tavoite tietysti olis ettei koiran edes tarvis kysellä, mutta kun mä en vaan osaa allekirjoittaa ihan sitäkään että jos koiran edessä on esteitä ja ohjaajalta ei tule käskyä, että sen olis toivottavaa suorittaa edes joku niistä. Miksi? Minusta ohjaajan tehtävä agilityradalla (joo ja heheh hypärillä tietysti myös, olipa köyhä vitsi) on kertoa koiralle tarpeeksi ajoissa minne matka jatkuu, ja opettaa ennen niitä rataharjoituksia koiralle esteet mitä ne tarkoittaa ja miten ne pitää suorittaa. Koiran tehtävä taas on lukea ohjaajan ohjausta ja mennä annettuun suuntaan toteuttamaan tehtävä eli este niin kuin se on opetettu. Sitäpä en tiedä kuinka pitkälle tämä käytännössä on mahdollista, mutta että se työnjako olis tuollainen eikä se, että koira päättää osan suoritettavasta estejärjestyksestä itse lukitsemalla mieleisiään esteitä jos ohjaaja ei ehdi kertomaan oikeaa. Eli että minulla olis velvollisuus opettaa koiralle niin hyvin vaikka kepit, että se tietää mitä ne on ja miten ne tehdään ja kertoa se radalla ajoissa, ja koiralla velvollisuus tehdä ne opetetulla tavalla myös hyvinkin itsenäisesti kun ohjaaja on sinne kerran lähettänyt. Jos en ole itse opettanut estettä hyvin (kuten Ransulle puomia) niin en voi vaatia että se osaisi sen mennä aina tietyllä tavalla olin minä miten vaan. Eihän tässä olekaan juuri muita rajoitteita siis kuin ohjaaja, jonka pitäisi osata kouluttaa se koira - sille sopivalla tavalla - haluamakseen ja toivoa että se käyttää omia aivojaan sopivasti mutta ei liikaa. Ei pahat vaatimukset kummallekaan, vai mitä?

Hyvä, että edes tiedän mikä se päämäärä on. Katsotaan montako koiraa pitää kouluttaa ennen kuin tavoite "täydellisestä agikoirasta" on saavutettu. Ja millainen laji koko agility on sinä päivänä, kun onnistuisin opettamaan koiran tavoitteeni mukaan tämän päivän vaatimuksiin? Enkä edes maininnut, että koiran pitäisi lisäksi olla nopea mutta hallittava, irtoava mutta lähellä pysyvä... jne.

P.S. Sunnuntainakin mun piti osallistua Ankin kurssille Ransun kanssa, mutta lauantai-illan viihteellä olon venyessä aamuun ohjaajalla oli sunnuntai-aamuna sen verran heikko happi ettei mistään agilitysta olis tullut mitään. Enkä kyllä olis voinut itse autoakaan ajaa, joten ei siinä kunnossa koirahommiin lähdetä ja piste. Ankissa ei ollut mitään vikaa, menen kyllä tilaisuuden tullen mielelläni uudelleenkin hänen koulutukseen, mutta nyt vaan sattui työporukan illanistujaiset tähän väliin ja... loppu on historiaa. Joskus jopa se koiraharrastus voi jäädä kakkoseksi, kun voi viettää mukavan illan (ja yön, ja aamun) hyvässä seurassa :)

Kotikisoissa hyllyteltiin

2011-10-26T09:02:00.002+03:00

Viime viikonloppuna kisattiin taas kotikisoissa Kokkolassa. Otettiin 3 agilityrataa lauantaina. Niinhän siinä kävi, että joka radalta otettiin hylkäys ja se ei tainnut jäädä yhdelläkään radalla ainoaksi virheeksi... Hyviä ratoja mielestäni kuitenkin tavallaan kaikki, varsinkin ensimmäinen (A-rata)!

Ransulla oli hieno into ja tsemppi päällä kun tultiin kisapaikalle, se on lopettanut sen turhan vöyhäämisen kotona, kyllä se sielläkin intoilee ja juoksee edestakaisin ja hyppii tasajalkaa, mutta aina ne lähtötilanteet ei ole samanlaista touhotusta kuin aiemmin. Sen sijaan kyllä sitten itse kisapaikalle tullessa temperamentti muuttuu, vaikka kyllä se siis kotonakin riehaantuu heti kun huomaa että hei nyt pakataan treenikamoja! Ransu on kyllä kaikessa siinä intoudessaan niin liikuttava: se pitää kontaktia tarkasti ja kyselee mitä-tehdään-joko-tehdään-joko-mennään. Se pomppii innoissaan ja koko koira heiluu. Tässäkin se on muuttunut syksyn aikana taas parempaan suuntaan, kisaintoa ja treeni-intoa on paremmin kuin moneen kuukauteen. Se näkyy kyllä vauhdissa radallakin.

Eka radalle lähtiessä jo päätin että nyt en sitten käskyttele siellä lähdössä, että kunhan jää sinne ja pysyy riman takana niin hyvä. Olkoon sitten missä ja miten päin tahansa. Ransu hiippailikin aika paljon perään, ja lähti hyvällä vauhdilla liikkeelle. Kisoissa oli tuomarina Ritva Herrala ja oli tehnyt kyllä kaikille luokille ne radat joita näin, aika mielenkiintoisia ja kivoja. Niissä oli ovelat ansapaikat, sellaisia joita ei välttämättä tullut ajatelleeksikaan tai huomannut jos ei tarkistanut mitä koira näkee esim. tullessaan putkesta tai miten aikaisin voi lukita seuraavan esteen (maalisuorat jotka ei ollutkaan suoria aina). Ja kun samoja esteitä mentiin kahteen kertaan, jollekin koiralle voi jäädä muistiin se mihin mentiin viimeksi. Putkissa oli paljon "peräreikään" viemisiä, taisi kakkoset ainakin hyllyttää aika paljon näissä.

Kuten myös me eka radalla, kun en raaskinut valssata keppien jälkeen. Ransu oli jo ottanut puomin alasmenokontaktilta selkeän virheen (kas vain, kun juuri meidän kontaktivirheestä sattuikin tulemaan virhe...) niin ajattelin että kun kepit oli niin tosi hyvät, että en alkuperäisen suunnitelman mukaan valssaa lopussa vaan annan sen pitää hyvän vauhdin loppuun asti. Se kostautui sitten siten että 5 sijaan otettiin sitten hyl. Loppurata meni hyvin, Ransu ehti kysellä ennen putkia että mihin mihin kumpaan päähän, mutta se johtuu siitä että olin itse epävarma siitä millaisen ohjauksen Ransu osaisi lukea vääriin päihin ohjaamisesta. Tämä on niitä harvoja ohjausjuttuja, joista en jostain syystä ole päättänyt että miten ne ohjaan. Siis että tapa olisi aina johdonmukaisesti sama ja selkeä ja Ransulle mahdollisimman yksiselitteinen lukea. Joskus ohjasin niitä vastakädellä, sitten mulle joku erehtyi sanomaan että koiran pitäisi mennä tuolla lailla just sinne toiseen päähän kuin mitä tarkoitan koska se on sylkkäriohjaus jonka pitää kääntää koiraa tiettyyn suuntaan. Nyt niitä ei olekaan tarvinnut aikoihin tehdä joten ei ole tullut sitten tehtyä niitä ohjauksiakaan.

Videokamerasta hidastuksella laskin, että meidän suoritusaika oli jotain 38-39s tienoilla, ihanneajan ollessa 47s ja radan pituus vajaa 160m. Eli etenemä oli n. 4,2m/s mikä on varmaan parhaita nopeuksia mitä Ransu on radoilla tehnyt. Ihan kivaa parannusta kun talvella oli sellaista 2,6m/s mutta taidettiinkin olla jumissa silloin ja muutenkin vähän eri meno. Nyt pystyi sen etenemänkin laskemaan kun hyllystä huolimatta se ei vaikuttanut mun ohjaamiseen eikä suoritukseen koska me vain jatkettiin eteenpäin. Ransu oli maalissa ihan täpinöissä ja innoissaan, kun sai taas huippupalkkaa. Kuinkahan kauan tuo saa sen niin villiksi... Tosin seuraavaksi ajattelin että voisi kokeilla kissan purkkiruokaa palkkana? Ylipäänsä joka radalla meillä oli hyvä fiilis maalissa ja pystyin kehumaan Ransua täydestä sydämestä kun se oli mennyt niin hyvin.

Toka rata oli ehkä sikäli huonoin, että Ransulla tuntui olevan jotain keskittymisvaikeuksia ja se ei muka osannut eteenmenoa. Lähtöön se ei olis jäänyt millään, vähän keskusteltiin siitä että tuletko sinä nyt siihen mihin minä määrään, ja silti Ransu lähti perään hipsuttelemaan. Ihan pokkana. Antti sitten huusi katsomosta että "Sanna!" ja huomasin että se perhana tulee mun perässä. Schapen kanssa saa näköjään olla huumorintajua, ne osaa olla mielestään ovelia ja hauskoja ihan yllättävissäkin tilanteissa ;) Lähetin sitten vaan takaakierrolle ekan hypyn uudelleen, toinen vaihtoehto olis ollut viedä se takaisin lähtöön ja vaatia pysymään siellä, mutta sitten oltaisiin ainakin lähdetty haluttomasti radalle. Ihan hyvää vauhtia mentiin, mutta kepeiltä mekin otettiin kielto sukeltamalla kakkosväliin. Mulla on katsos tuo toinen silmäpari joka ehtii seurata muidenkin suorituksia ja sanoi mulle suorituksen jälkeen että siinä muutkin on ottaneet siitä kieltoja. Olis voinut sanoa ennen meidän vuoroa, jos huomaa paikan jossa sattuu virheitä, että olenko mä huomannu siihen kiinnittää huomiota. Lopussa otettiin vielä kolmas kielto kun Ransu juoksi vika hypyn ohi maaliin. Ihan sama olisko jättänyt sen menemättä vai ottanut vikan kiellon, periaatteessa, mutta viimeisen hypyn kyllä vaadin että se suoritetaan eikä sitä aleta ohitella maaliin. Senkus sitten muulloin radalla jää joku hyppy välistä jos koira menee mun takia ohi ja ehtii jatkaa rataa niin ettei ole järkevää korjata. Sitä paitsi Ransu osaa kyllä eteenmenon ja käskystä huolimatta vaan painatti maalialueelle. Sielläkin kun yritin saada pantaa kaulaan niin sillä tuntui olevan mielessä vaan se, joko kohta saa palkan.

Viimeinen rata oli sitten haastavampi kuin ensimmäiset, sanoinkin että liian helppojahan ne kakkosluokan radoiksi olis olleetkin. Tai ehkä se helppous oli monen mielestä vain harhaa koska ne ansapaikat oli tosiaan aika ovelia ja selvästi moni ohjaaja oikeasti yllättyi siitä missä kohtaa hyllytys tuli ja minkä esteen koira oikeastaan bongasikaan. Estevälitkään ei nimittäin olleet kovin pitkiä. Viimeisellä radalla mä en muistanut käyttää vastakättä ja vetää Ransua hypyn oikealle puolelle, joten takaakierroksi menee. No eipä siinä mitään, Ransu ei virhettä huomaa ja sitä ei sille tarvi kertoakaan, joten matka jatkuu vielä muutaman esteen. Ilmeisesti mulla meni kuitenkin vähän pasmat sekaisin tuosta hyllystä, koska olen aivan karsean myöhässä takaakierrolla tekemässä valssia. Tai siis oikeastaan en edes ohjaa siinä mitenkään ennen kuin Ransu tulee jo ohi. Sen hypyn korjaan ja sitten loppurata taisikin mennä puhtaasti. Kepeillä valssaan ehkä aavistuksen myöhään ja huolimattomasti, niin Ransu on bongaamassa putken suuta. Kepit meni taas viimeisellä radalla hyvin, toka radallahan ne alkoi ihan ok (kun aloitettiin ne alusta) mutta hyytyi. Olin päättänyt että jos Ransu ei tule lujaa kepeiltä, teen persjätön keppien jälkeiselle hypylle ja jos tulee lujaa niin sitten takaaleikkaus. Sehän toimii meillä silloin kun Ransulla on tarpeeksi vauhtia ja se irtoaa hyvin seuraavalle esteelle. Lopussa taas kohtuu hyvä fiilis, jonka tosin rikkoi eräs "henkilökohtainen manageri" joka tulee kysymään heti radan jälkeen että miten sä nyt noin huonosti ohjasit... sitten alkoi ketuttaa ja lähdin Ransun kanssa kahdestaan jäähdyttelylenkille. Ei huvittanut ottaa mölisevää pikkulikkaakaan mukaan... Sillä oli koko illan ollut itkupotkuraivari kun joutui vaan autossa olemaan vaikka oltiin sentään hänen hallilla ja kaikki muut pääsi tekemään agsaa.

Sellaiset kisat meillä, ens viikonloppuna Molanderin koulutusta, videot löytyy tuosta listasta jos haluaa katsoa :)

Edit. Muokkailin vähän tekstiä, kirjoitin aamulla koululla hälinässä joten ehkä vähän ajatuskatkoja oli...

Kivat treenit!

2011-10-19T19:12:00.000+03:00

Otin itseä niskasta kiinni ja kävin omalla ajalla treenaamassa. Ransulla on lauantaina kisat niin ajattelin että kun kerran on mahdollista niin käyn sitten mieluummin keskiviikkona kuin torstaina treenaamassa. Ja sai treenata mitä haluaa. Liinukin oli mukana ja sekin pääsi treenaamaan :) Tässä ohessa on luullakseni Partasen Leenan ottamia kuvia jotka satuin löytämään, vuoden 2010 piirinmestaruuskisoista, joista me otettiin meidän toinen luva ykkösissä.

Aloitetaan Ransusta kun se aloitti treenitkin. Sen kanssa otettiin ensin parit kepit ja ei meinannut jätkällä olla malttia millään oikeaan aloitukseen kun se huomasi että lopussa saattaa olla palkkaa. Tehtiin niin että apupalkkaaja-Antti seisoi alustan kanssa muutaman metrin päässä kepeistä ja laittoi sen maahan kun Ransu tuli kepit puhtaasti. Keppien hakeminen osoittautua siinä mielentilassa lähes mahdottomaksi tehdä oikein. Yrityksiä kyllä oli, mutta niin myös vääriä sisäänmenoja. Kerran taisi jättää pari vikaa väliä pujottelematta, sitten jonkun kerran pujotteli hyvin, mutta pysähtyi kolmanneks viimeiseen väliin. Siis häh?! Kehotin sitä pujottelemaan loppuun ja sit pujotteli. Kepit oli kyllä ihan vauhdikkaat, mutta Antti pilasi ne kerran alkamalla palkata pallolla liian aikaisin, siis otti pallon esille liian aikaisin ja Ransu tuli kepeiltä ulos. Ei se kestä tuollaista häiriötä. Sitten tuli varmaan 10 väärää aloitusta kun poitsu vaan sinnikkäästi oli sitä mieltä että kakkosvälistä se pujottelu alkaa. Ilmeisesti oli taas niin millintarkkaa sekin mihin päin mä olin menossa.

Tehtiin välistävetoja ja sitten putken ja A:n erottelua. Oli sikäli vähän tympeät treenit että meidän piti olla puol kuudelta menossa Ransun rokotuksille, ja aikaa oli aika vähän kahden koiran treenaamiseksi. Mikä ikävintä, jäähdyttelylenkki oli vain jotain 10 minuuttia. Ransu oli kyllä tosi pätevä ja innoissaan, ja palkkailin sitä nyt onnistuneista pätkistä ja ihan lyhyistä sellaisista. Lopussa se sai sitten huippupalkan. Tällä kertaa se tietoisuus siitä hyllyllä odottavasta herkkurasiasta ei saanut pojan päätä niin sekaisin kuin viime torstaina, eli se ei silloinkaan välttämättä se haahuilu johtunut siitä ruuasta. Nyt se yritti tosi hienolla tsempillä ja vauhdilla, ja oli hyvin ohjauksessa mukana. Loistava koira!

Liinu harjoitteli ensin putkea, ja tällä kertaa ei tehty yhtään virhettä. Hyvä juttu. Se meni lujaa putkeen ja tuli sieltä lujaa ulos. Sitten palauteltiin rengasta mieleen. Toiselta puolelta (note to self niin että minä olin vasemmalla) sujui paremmin kuin toiselta. Oikealta ohjatessa Liinu yritti muutamankin kerran vääristä väleistä, mutta apupalkkaaja esti hihnalla väärät suoritukset. Vasemmalta puolelta sain jopa kädellä lähetettyä sen renkaan läpi, kun oikealla puolella mun käden piti olla renkaan takana näkyvissä ottamassa vastaan. Liinu osaa kyllä hienosti odottaa paikallaan vaikka se onkin tosi innoissaan.

Lopuksi tehtiin hyppyjuttuja ja mulla oli näitä tarkoitus Antilla kuvauttaa kun niissä en tarvi apupalkkaajaa. Mutta aika alkoi käydä vähiin ja Antti siirteli esteitä takaisin paikoilleen sillä aikaa kun mä treenasin Liinua. Se oli kyllä aivan into piukeana ja tosi pätevä. Tekee hyvällä vauhdilla, tekee pienet käännökset hypyn takana molempiin suuntiin ja yhdellä hypyllä takaakiertokin on hyvä. Tein varsin kerran molemmilta puolilta pakkovalssin, siis otin siivekkeen takaa oikealla kädellä ja lähetin vasemmalla riman yli kun Liinu tuli siivekkeen samalle puolelle mun kanssa. Ja päinvastoin. Se, mitä nyt Liinun kanssa tarvittaisiin, on ne toiset koirat häiriönä. Liinu nimittäin haukkuu ja murisee vieraille koirille hallilla ja muuallakin. Osittain se kyllä varmasti on mörköilyä, mutta oli tai ei niin sen pitäis oppia tekemään häiriössäkin. Mutta kun se ei ole missään ryhmässä tai kurssilla niin eipä sillä ole häiriötekijöitä. Toisaalta se ei haittaa vaikka opetteleekin tekemään asioita ensin ja tekee sitten niitä häiriössä, niinhän monet muutkin asiat harjoitellaan; ensin kotona ilman häiriötä ja sitten niitä voi mennä tekemään vähitellen julkisille paikoille missä on häiriötä. Tulee lähinnä tokojutut mieleen.

Kumpikin koira oli kyllä tosi päteviä ja hienoja. Oli hyvät treenit. Ei vaan meinaa se parituntinen riittää, ja vielä jos olis ehtinyt käymään kunnon jäähdyttelylenkin. Noh, Ransu sai rokotuksen niskaansa eikä huomannut sitä ollenkaan. Liinu kävi tarkastuttamassa hampaat ja sillä on kuulemma oikein kaunis ja hyvä purenta. Eli kunnossa niiltä osin :)

Nämä taisi olla Ransun viimeiset kisat liehukarvassa :) Se on nyt reilun vuoden ollut lyhytkarvamallia ja me taidetaan kumpikin tykätä tästä nykyisestä enemmän...

Aktiivista syyslomaa ja paljon ajatuksia

2011-10-19T00:16:00.000+03:00

Viikonloppuna alkoi syysloma ja ilmat oli oikein ulkona liikkumisesta nauttivalle unelmakelejä. Ihana auringonpaiste ja sopiva lämpötila. Koiratkin nautti, kun pääsivät pitkille lenkeille purkamaan energiaa. Kyllä ne sitten jaksoi maanantain hyvin nukkuakin :) Kun oli aikaa ajatella niin pohdiskelin uuden Canis-lehden paria artikkelia jotka luin.

Tuli mieleen, että tulenko mä alitajuisesti tarkoituksella lukeneeksi juttuja, joiden kanssa pystyn olemaan enimmäkseen samaa mieltä, vai onko mun kanssa vain samoilla linjoilla useampikin jotka noita artikkeleita kirjoittaa. Ensimmäinen silmään pistänyt artikkeli koski sitä, kuinka usein ja kuinka kauan kerrallaan koiraa tulisi kouluttaa. Heti kävi mielessä että mun mielestä kohtuu harvoin treenaaminenkin voi riittää, ja ettei sessiot saa olla liian pitkiä kerrallaan. Artikkeli kertoi tutkimuksesta, jossa sitä oli testattu erilaisilla ryhmillä ja oli tultu siihen tulokseen, että selvästi parhaiten koirat oppivat kun niitä koulutettiin 1-2 kertaa viikossa ja lyhyitä aikoja kerrallaan. Mun järkeen nyt ei aiemminkaan ole mahtunut se, miksi koiria pitäisi treenata joka päivä joka välissä. Tarvitseehan niidenkin aivot välillä lepoa ja aikaa jäsennellä ja sulatella asioita. Ihan yhtä lailla kuin en ymmärrä, miksi pitäisi käydä 7 päivänä viikossa vuoden jokaisena päivänä hillittömät lenkit koiran kanssa, kun sen kroppa tarvii välillä palautumista ja lihakset kehittymisaikaa. En tiedä löytyykö sellaisia koiria ja omistajia jotka tekee jompaa kumpaa noista, mutta jos löytyy niin haluaisin kuulla perusteluita niin (yli)aktiiviselle elämäntavalle.

Toinen artikkeli mikä aika pitkälle osui ja upposi oli agilityaiheinen. Koirista, jotka ei ole täysiä tykkejä radalla. Tätä aihetta sivuten on käyty facessa Kuttukuun ryhmässä hyvää ja mielenkiintoista keskustelua. Sieltä tosin puuttuvat ne vastakkainasettelijat, jotka puolustaisivat niitä viettipommejaan meiltä, jotka olemme sitä mieltä että koiralle on paljon terveellisempää omistaa hyvät hermot ja kyetä työskentelemään pitkäkestoisesti. Nykyään kun pitäisi vähän joka lajissa tehdä kovempaa ja korkeammalta. Mitä kovemmilla kierroksilla koira käy, sen parempi ja sen näyttävämmän näköistä. Tokoa en harrasta, mutta joku joka harrastaa totesi siellä keskustelun lomassa, että jotkut tokotuomaritkin arvottavat koiria ja vertailevat niitä sen mukaan, kuka tekee nopeimmin. Ja kun tällaisia suorituksia ihannoidaan, ohjaajat pyrkivät siihen ja kai se jollain tapaa ohjaa niiden koirien valintaakin?

Pohjustuksena tämä siihen, että sitten kun niiden harrastuskoirien pitäisi olla aina vaan vietikkäämpiä ja nopeampia, muunlaisia ei tunnuta arvostavan ollenkaan. Nämä edelliset on siis yhteenvetoa sekä noista Kuttukuun keskusteluista että omista ajatuksistani. Moni myöntää, että agilityssa maksi-luokka erityisesti siellä kolmosissa on mennyt aika mustavalkoiseksi. Sitä hallitsee aika tavalla yksi rotu, bordercollie. Joukossa yrittää kamppailla joitakin ausseja ja muutamia muita rotuja vaihtelevalla menestyksellä, näin kärjistäen sanottuna. Tuntuu, että moni ajattelee, että jos haluaa pärjätä maksiluokassa ja päästä maajoukkuetasolle, on koiran oltava bortsu. Toivon, että laji kehittyisi edelleen, jotenkin siihen suuntaan että ykkösluokassa vielä nähtävä rotujen kirjo ainakin täällä päin, säilyisi ylempiinkin luokkiin. Eivät ne bordercolliet ainoita koiria ole, joilla agilitya voi harrastaa.

En näköjään vieläkään päässyt itse artikkeliin asti, kun tuo pohjustus vähän venähti ;) Mutta itse artikkeli oli kirjoitettu meille, jotka emme omista tuulta nopeampaa viettipommia, jolla tuntuu olevan synnynnäisesti agilityyn täydellisen kiihkeä menohalu. Osa jutun pointeista tuntuu itsestäänselviltä, mutta heti palkitsemisen osalta mun päästä kuului taas "osui ja upposi". Juurihan viime treenien jälkeen totesin, että mun täytyy alkaa palkkaamaan Ransua useammin ja lyhyemmistä pätkistä.

Jutussa kirjoitettiin: "agilityryhmät ovat yleensä täynnä omaa koiraamme kiihkeämpiä ja kuuliaisempia koiria. Kun näemme tällaisten koirien suorittavan koko radan täyttä vauhtia ja ilman minkäänlaisia välipalkkioita, saavat nämä mallisuoritukset meidät kuvittelemaan, ettei omaakaan koiraa tarvitse tai pidä palkita matkan varrella. Tiedoksi vain, että vauhdikkaasti juokseville, kiihkeille koirille agility itsessään on palkkio." Tai ainakin se saa ne jotkut kouluttajat kuvittelemaan, jotka jostain syystä haluavat laittaa yksinkertaisesti kaikki koirat samaan lokeroon, ja joiden kanssa voi muka toimia samalla tavalla. Tuossa kohdassa oli hyvin puettu sanoiksi se, mitä olen miettinyt lähes koko tämän Ransun kanssa harrastamisen ajan. Välillä olen surrut sitä, millainen luonne Ransulla on, ja välillä taas sitä, että se tuskin varjovalioituu koskaan koska se ei pärjää kolmosissa bortsuille (kunhan sinne asti pääsee). Ehkä ensin olen oppinut hyväksymään Ransun luonteen ja pitämään siitä - tästä kuuluu myös kiitos paimennuksen löytämiselle - ja sitten hyväksymään sen, millainen agilitykoira se on. Joku vauhtihirmun omistaja varmaan voisi sanoa, että sanon tämän kuitenkin jollain tavalla katkerana. En ole katkera, koska minulla on kuitenkin terve koira, ja jonka kanssa koen onnistumisia ja menestymisiä meidän omaan tasoon nähden. Sitä paitsi väitän, että olen nähnyt aika paljon enemmän vaivaa meidän menestyksen eteen kuin sellaisen koiran omistaja, jonka koira syttyi lajiin ensinäkemältä ja menee toistoa toiston perään sataviis ikkunassa ja palkkautuu ihan mistä tahansa (niillä tosin voi olla ne ongelmat ja työnteko sitten siellä missä meillä ei välttämättä ole). Niinpä ne menestyksen hetket tuntuu erityisen hyviltä, ja sen lisäksi saan nauttia siitä yhteistyön ilosta mikä tulee kun meillä kummallakin on kivaa.

Seuraava "osui ja upposi" oli tämä kohta: "Intohimo on valuuttaa, joka agilityssa vaihdetaan vauhdiksi; koiran ojentaminen on hyvin kallis tapa saada koira tottelemaan. Jos ojennat koiraa, kun se lähtee liikkeelle omin luvin, saat ehkä opetettua sen pysymään paikallaan, mutta kaikki nuhteilla aikaansaatu tottelevaisuus kostautuu kalliisti vauhdissa." Muistaako joku muukin, mitä olen tainnut kirjoittaa useampaankin kertaan meidän lähtötilanteista? Että sen kerran kun Ransu vähän oma-aloitteisesti törkeilee lähdössä, ehkä aavistuksen varastaa tai ainakin hiippailee kohti ensimmäistä estettä, se kulkee radalla myös törkeän hyvin. Jos taas muistellaan niitä aikoja, kun minä käskytin sen sivulle istumaan ja odottamaan lähtölupaa, millä mateluvauhdilla se silloin lähti liikkeelle ja sama meno jatkui loppurataan asti? Niinpä, Ransun pitää antaa vähän törkeillä lähdössä, sille on todellakin vain hallaa se että sen laittaa tiukasti paikalleen odottamaan. Varsinkin, jos se siitä nousee kun siirryn lähtöpaikalle, ja vielä palaan laittamaan sen takaisin istumaan. Hyi että minua, ehkä en tee niin enää ikinä? Voisiko se oppia, että ekan esteen yli ei tulla, mutta senkus matelet mun perään vaikka ekalle esteelle saakka? Ei sen niin väliä missä odotat ja miten odotat, kunhan lähdet radalle suunnilleen silloin kun minä olen valmis ottamaan vastaan. Muistelen kirjoittaneeni joskus melkein sanasta sanaan niin, että se viimeinenkin into lähteä radalle karisee sinne lähtöpaikalle siinä vaiheessa kun minä käskytän liian tiukasti. Sama kylläkin koskee radalla tapahtuvaa käskytystä. Tämän jälkeen aloinkin miettiä, että oliko viime treeneissä tapahtunut haahuilu pelkästään ruuasta johtuvaa, vai oireiliko Ransu sillä innottomuutta jonka mun tiukka lähtötilanteiden komentaminen aiheutti? Ransu on ahne kyllä, mutta nyt mietin vain että onko se niin ahne, että tällä kokemuksella joka sillä on, se olisi ollut yhtäkkiä niin suuri häiriö? Se on ennenkin saanut huippupalkkaa radan jälkeen, mutta se mikä nyt oli eri tavalla oli se, että minä palautin sen tiukasti takaisin istumaan lähtöpaikalle. Hyi että minua, anteeks vaan Ransu, mä palautan tapani, sanoi kouluttajat mitä sanoi. Sun kanssa me ei keskustella lähdössä pysymisestä, koska siinä samalla tapan sulta vauhdin ja keskittymishalun radalta. Vai?

Sama kohta artikkelissa jatkui vielä: "Jos satut omistamaan turboahdetun bordercollien, ei muutamista nuhteista (toim. huom. tässä tarkoitettiin nuhteilla esim. juuri noita lähdössä pysymistilanteita joissa koiraa joudutaan komentamaan tiukasti) ole kauhean suurta haittaa, sillä nollasta kymmeneen ulottuvalla asteikolla koiran himo lajiin on 12. Entä sitten jos se putoaa 11,5:een muutaman nuhteen jälkeen? Intoa riittää silti kansalliselle huipulle saakka, jos vain ohjaaja on tarpeeksi taitava. Sinä sen sijaan omistat koiran, jonka aloitustaso on kaksi, jos sitäkään. Jokainen nuhtelu jonka päästät suustasi, vähentää koirasi kiinnostusta lajiin - ja siihen sinulla ei todellakaan ole varaa." Aamen ja halleluja. Mitä tähän voi lisätä? Ihan kuin tässä olisi puhuttu nimenomaan minusta ja Ransusta. Olen tästä niin samaa mieltä. Kyllä niillä huippunopeiden koirien ohjaajilla on varaa viilata pilkkua lähdössä pysymisestä ja monesta muusta, mutta eipä ole kokemukseni mukaan minulla Ransun kanssa. Tässä suhteessa täytyy alkaa pitää koiransa puolia, jos mulle vielä annetaan ohjeita jotka kyllä toimisi monellakin tuntemallani menevällä koiralla, mutta joiden noudattaminen aiheuttaa lähinnä molemminpuolista mielipahaa (minä-Ransu) meidän kohdalla. Agilityssa minusta silti parasta on ainakin Ransun kanssa se yhteinen tekeminen ja se kun tuntuu natsaavan meidän kemiat kohdalleen, ei suinkaan se että tapahtuiko se kaikki nyt maailman huippujen mielen mukaan. Kunhan meillä on kivaa ja me löydetään omalla tavallamme se vauhti, niin eikö se ole tärkeintä?! Viis siitä, mitä mieltä muut on. Huomaan tässä samalla, että jostain muhun on tarttunut aimo annos lisää kriittisyyttä mukaan? Onhan sitä ollut ennenkin, enkä kaikkea ole purematta niellyt, mutta nyt tämä voi jonkun korvaan kuulostaa jo siltä että aion tästä lähtien kapinoida kaikkia kouluttajilta saamiani ohjeita vastaan. En aio, mutta olen sitä mieltä, että varsinkin jos maksan itseni kipeäksi jostain koulutuksesta, niin mä haluan silloin että kouluttaja ei yritä päästää itseään liian helpolla tarjoamalla kaikille samaa kaavaa vaan katsoo sitä munkin koiraa yksilönä ja hyväksyy sen, ettei sille välttämättä toimi kaikki se sama kuin toimi niihin viiteen edelliseen.

Loppuartikkeli koski lähinnä niitä tilanteita, joissa kaksi samankorkuista, mutta ruumiinrakenteeltaan huomattavan erilaista koiraa kilpailee keskenään. Sielläkin oli silti hyviä pointteja, vaikka tässä suhteessa Ransu edustaakin kevyttä sorttia, vaikka aika pieni maksi onkin. Yksi kohta kuitenkin siinä lopussakin pisti ajattelemaan: koiran kestävyys. Mun pitäis ehkä miettiä, että onko muita tekijöitä sen lisäksi Ransun vauhtiin näin viileään vuodenaikaan kuin se viileä ilma. Teenkö itse jotain toisin silloin? No totta kai teen, onhan nyt paljon parempi käydä pitkilläkin pyörälenkeillä kun ei tarvitse pelätä että koira sais lämpöhalvauksen. Senkun antaa sen käydä vähän ojassa vilvoittelemassa ja juomassa ja taas mennään, helle ei haittaa kun ei ole helle. Siinä varmaan kunto ja kestävyyskuntokin kehittyy ja pysyy yllä paremmin kuin kesällä kun on viikkokausia niin törkeän kuuma, ettei viitsi paljon muuta kuin uittaa koiraa (niin hyvää liikuntaa kuin sekin on). Eli voisiko yksi selitys olla myös se, että näin viileään vuodenaikaan Ransu on ihan huomaamatta paremmassa kunnossa koska se voi liikkua täysipainoisemmin ja huolettomammin? Artikkelissa tarjotaan juurikin sitä selitystä, että kun koira on fyysisesti hyvässä kunnossa ja sen kestävyys on hyvä, se jaksaa suorittaa radat paremmin. Itsestäänselvää, mutta olenkohan itse laittanut aiemmin turhan yksioikoisesti pelkän lämpötilan piikkiin laiskat suoritukset? Ehkä takana on myös ollut se, että koiran kestävyyskunto on päässyt laskemaan kun liikunta on ollut pakko pitää kuumuuden takia kevyempänä. Täytyy sanoa, että tässä on tullut jo niin monta oivallusta, että pitäisi vissiin ottaa tavaksi nukkua noita 9½h yöunia viiden tunnin sijaan. Ei vaan, tämä bloggaus on ollut mulle itselleni hyödyllistä ajatusten selkiyttämistä, enkä mieti kiinnostaako tai auttaako tämä ketään muuta.

Viimeinen kohta oli lähinnä lukemisen arvoinen tuolle mun kepolle ja henkilökohtaiselle managerilleni, joka höpisee lämpimikseen, että Ransusta tulee maailmanmestari, suomenmestari nyt vähintään. Edelleen kyse oli niistä raskasrakenteisemmista koirista, ja sen aiheuttamista rajotteista, mutta mun mielestä sitä voi yhtä lailla soveltaa koiriin joilla sitä vauhtia ei syystä tai toisesta ole niin paljon kuin noihin em. titteleihin tarvittaisiin (jos ohjaajan taitoja eikä nopeutta nyt huomioida...). Nimittäin se, että ne tavoitteet täytyy asettaa sen mukaan, mihin koiralla on edellytyksiä. Ei ole poissuljettua se, että harrastaa hitaammalla tai raskaammalla koiralla agilitya, mutta karu tosiasia vaan on, että ei voi päästä yhtään sen pidemmälle kuin koirassa riittää rahkeita. Sen olen huomannut, että kun oppii tuntemaan koiraansa ja sitä mikä sille sopii, niin asioille voi tehdä paljonkin ja suorituksia parantaa, mutta ei meistä silti taida olla sinne kansallisen tason huipullekaan. Tehdään vaan niitä omia huippusuorituksia. Ei sen mun managerin silti tarvi kannustamista lopettaa, mua vain ärsyttää välillä kuunnella niitä päiväunia maajoukkuetasosta, kun kumpikin tietää ettei me sinne päästä.

Tänään juttelin Antin kanssa Liinusta. Mä olen tosi kiitollinen Riikalle siitä, että sain toiseksi koiraksi niin erilaisen koiran kuin Ransu. Koiran, jonka kanssa voin kenties agilityssa laittaa riman astetta korkeammalle kuin Ransun kanssa ja varmasti oppia taas jotain uutta. Olipa hassusti sanottu kun eka on maksi ja toinen todennäköisesti medi... Mutta siis Liinu on muussakin suhteessa niin erilainen kuin Ransu. Pidän tosi paljon molemmista ja arvostan molempia yksilöinä, ja mä otan oikein mielellään tuon turhan fiksun, kyseenalaistavan kerranvielän jälkeen tuollaisen nöyremmän iglun asukin, jonka kanssa ei tarvi vääntää samasta asiasta kerta toisen jälkeen ja joka uskoo kun nätisti sanoo. Eikä vähimpänä asiana tietenkään se, että kun harrastuskoiraa halusin, että Liinulla tuntuu olevan enemmän poltetta tekemiseen alusta lähtien kuin Ransulla.

Siispä kiitos Paulalle siitä opettavaisesta, haastavasta pojanpötkäleestä, jonka kanssa olen aloittanut agilityn ja koiran ymmärtämistä ja joka jatkuu edelleen. Ja kiitos Riikalle siitä omalla tavallaan opettavaisesta, nöyrästä touhusanterista, joka tarjoaa mulle uusia haasteita ja uuden suhteen rakentamisen vähän erilaiseen lakritsinokkaan.

Maanantain ja torstain treenit

2011-10-15T00:00:00.002+03:00

Maanantaina mulla oli vapaapäivä, joten lähdin aamupäivästä hallille molempien koirien kanssa. Keli oli suoraan sanonko mistä, satoi taas vettä, hallin piha oli yhtä lällikköä ja samoin joka muukin paikka mihin yritti mennä. Hyvä että meillä on tuollainen maasturi niin ei pelota jäädä mihinkään kiinni... ;)

Maanantaina mulla oli kumpikin koira mukana treeniaikeissa. Aloitin Ransun kanssa kepeillä ja se pääsi hitaan apupalkkaajan ansiosta taas palkkaamaan itsensä kerran tulemalla kepeiltä ulos. Ransu on tosin hoksaamassa, että keppien jälkeen voi olla palkka tai sitten ei. Ja se asia kannattaa tarkistaa samalla kun pujottelee, ja jos palkkaa ei näy, ei tarvitse niin kiirehtiä. Jos taas palkka on odottamassa, niin ei kun täysiä loppuun asti, tosin kyllä se lopulta tuli siihen tulokseen että vähimmällä pääsee kun tekee kiltisti loppuun asti. Kepit oli siis ihan ok mutta tuon epäonnistumisen takia vähän hitaammat kuin viimeksi treeneissä. Mitähän muuta mä tein Ransun kanssa... sillä oli meinaan aika leppoisat treenit. Sen kanssa en tainnut sitten ottaa kuin puomia jokusen kerran. Pysäytin alustalle. Tai no pysäytin ja pysäytin, se tuli hyvin loppuun asti loikkimatta, söi namin ja samantien vapautin kun se päätti itsekin jatkaa matkaa. Puomi turhauttaa, mä oon ihan luovutuskannalla sen kanssa, Antti taas ei. Mut kun minä en sitä jotenkin jaksa enää remmissä hinkata ja namialusta-metodi nyt ei toimi muuten kuin jos se alusta tosiaan on siellä. Joten tehdään sitä nyt treeneissä välillä noin, palkan kanssa. Ransuun ei tosin tunnu toimivan se että se tyhmänä hökeltäis keppien loppuun tai puomin päähän katsomaan onko namia, se fiksuna jätkänä kyllä osaa tarkistaa sen etukäteen ja toimii sen mukaan. Siis toimiva satunnainen palkkaus - unohda.

Liinukin tutustui keppeihin, muutaman kerran meni verkoilla. Sille opetetaan siis verkkokepit. Meidän seuralle on kaiketi tulossa ohjurit, joten niitä voi sitten käyttää apuna verkkoja pois ottaessa. Luultavasti meillä ollaan siinä vaiheessa vasta joskus ensi keväänä joten eiköhän ne ohjurit siihen mennessä tule..? Liinu meni ihan ok sitten sen pujotteluosuuden kun vaan älysi mennä kepeille sisään. Toki alussa oli nami, mutta Liinu yritti puolestaan sitä taktiikkaa, että nappaa ekan namin ja sitten ryntää verkkojen ulkopuolelta nappaamaan lopussa olevaa namia. Saas nähdä älyääkö tuo tollukka missä vaiheessa itse alkaa ajattelemaan mitä se siellä kepeillä tekee, mutta jospa toistot tässä sitten auttais jättämään lihasmuistiin ja kunhan sen kanssa nyt viitsii edes alkaa noita keppejä ja niiden sisäänmenoja enempi treenata. Odotetaan nyt ikää vähän lisää.

Liinun kanssa otettiin putkitreeniä. Tällä kertaa se oli apupalkkaajalla hihnassa virheiden välttämiseksi. Putkella mua tympäsee se että Liinu on tuollainen tuhannen koheltaja ja touhottaja. Se ei kerta kaikkiaan malta edes katsoa minne se on menossa, joten se tekee herkästi ja paljon virheitä. Ei hyvä. Tässä vaiheessa sais kyllä olla enemmän malttia että tulis käytettyä sitä päätänsäkin että mitä on tekemässä. No ei niin ei. Mä itse olen kuitenkin oppinut olemaan sen kanssa rauhallinen, olis varmaan ihan mahdoton yhdistelmä jos vielä itsekin säheltäisin menemään miten sattuu.

Hyppyjuttuja otettiin sen kanssa myös. Tässä oli muuten hyvä kun vaihtoi aina välillä koiraa ja vei toisen tauolle ja sitten vaan hallissa juoksutti ensin hetken niin kumpikin sai luontevasti tauot välillä. Tehtiin jotain takaakiertojuttuja, välistävetoja, käännöksiä hypyn jälkeen takaisin päin. Mitähän muuta... taisin valssailla pari kertaa, parit saksalaiset ja enimmillään oliskohan otettu 4 esteen pätkissä. Näissäkin tuppaa olemaan niin että aina se ei ajattele mitä tekee vaan tulla koheltaa välistä vaikka pitäis tehdä takaakierto kahden esteen takaa jne. Ensin nimittäin tehtiin välistävetoja ja tosi hienoja sellaisia, hyvillä linjoilla, ja sitten välissä jotain muuta niin eipä sitten takaakierroissa kuunnellutkaan ohjausta vaikka seisoin melkein hyppyjen välissä vaan teki mitä sattuu. Tosi mukava sen kans on kyllä sikäli tehdä että kun on selvästi intoa (jo ennen kuin aletaan tekemään, se riuhtoo hallille ja vikisee ja inisee) mutta liekö sitten se tekemisen riemu ja RUOKAPALKKA mikä saa sillä välillä aivotoiminnan katkolle? Ohjaajakin saa aika kiitettävästi pistää tossukkaa toisen eteen, mahtaakohan mun osani helpottua siinäkään vaiheessa kun rimat joskus nousee sinne medikorkeuteen asti... Mulla on tottuminen siihen että Liinu ei oikeasti viivy siellä ilmassa riman päällä yhtä kauan kuin Ransu ja ainakin vielä se pystyy kääntymään niin paljon tiukemmin kuin Ransu - katsotaan nyt sitten kun silläkin on rimat kisakorkeuksissa. Liinu liikkuu oikein hyvin ja vapaana ulkoillessahan Ransu saa pistää sille tosissaan vastaan että pystyy olemaan nopeampi. Hyvin kyseenalaista on, että onko Ransu edes enää nopeampi kuin Liinu. On se ehkä vähän, kiitos pidempien jalkojen, mutta ei siinä kyllä eroa ole. Takaa-ajaessa Ransu ei välttämättä saa Liinua kiinni.

Maanantaina käytiin treenien jälkeen 4km lenkki uusissa maastoissa. Sitten kotiin shampoopesulle ja odottamaan Minnan hierontaa. Kumpikin koira hierottiin ja jukupätkä mitä rentopötkylöitä ne oli sen jälkeen! Ransu meinasi ensin pistää lekkeriksi, mikä kertoi vaan siitä ettei se ole pahemmin jumissa. Eikä ollutkaan, Ransun "tyyppivika" on pienen pieni selän kiristyminen, mutta se nyt ei ole mikään ihme agikoiralle ja miten paljon ne Liinun kanssa välillä rymyää ja painii. Ransu alkoi kyllä sitten nauttia hieronnasta, ja olis ollut räpsyn paikka kun se änkesi Minnan syliin istumaan. Ihan kirjaimellisesti polvelle peffa, takajalat lattialle ja etutassut toiselle polvelle. Siitä sitten pusuja koko naama märäksi :) Eihän kuulosta meidän Ransulta? Eipä se kyllä muille vieraille noin teekään kuin Minnalle, Minna on sen lempparivieras :) Hieronnan jälkeen kumpikin oli kuin sulaa vahaa, Ransu ei jaksanut nostaa koipea pihalla vaan seisoi vaan pensasaidan vierellä hölmistyneen näköisenä ja tuli takaisin sisälle :P

Torstaina sitten tein ensimmäisen koulutusohjaaja-harjoittelun Antun sijaisena. Vein treenin jota sitten to-illan ryhmille aina vähän muokattiin tarpeen vaatiessa tason mukaan. Mulla oli siinä treenien vetämisen jälkeen tunnin tauko ennen omien Ransun treenien alkamista joten hyvin ehdin sen siinä lämppäillä ja seurata muidenkin menoa. Ransun kanssa ensin parit kepit palkalla, sitten rataa. Ehkä oli virhe, tai sitten se vain muuten oli niin ahneella ja nälkäisellä tuulella että keskittymiskyky oli lähes koko treenien ajan nolla. Lähdössä sanoin sille aika lujasti käskyn odottaa ja sitten kun se lähti tulemaan niin jostain tuli iiiiihana alatoopin haju nokkaan ja se pisti nuoren miehen pään ihan sekaisin. Ei tullut ohjaukseen mukaan yhtään. Hyppäsi siivekkeen yli ja haahuili ihan omiaan. Muutaman kerran eri paikoissa teki tuota ja mulla alkoi mennä hermot. On se nyt kumma kun ei voi uskoa että palkan saa sitten kun saa, ei ainakaan nopeampaa ja helpommin sillä että teettää aina uudestaan ja uudestaan asiat. Putkella tehtiin pimeitä kulmia ja tosi hyvin onnistui, mitä nyt sen pari kertaa ensin oli ihan muissa maailmoissa niiden namihajujen perässä. Ei tosin varastanut lähdössä kertaakaan, kerran mun Once More nousi ihan kuin nimensä merkiksi seisomaan ja meinasi hiipiä perään mutta kun palautin topakasti takaisin niin sinne se jäi.

Mua alkoi sitten ne treenit turhauttaa, oli vaan niin typerää että otettiin häiriötä tuollaisesta asiasta. Koskaan se ei ole palkalle päässyt ennen kuin olen itse päättänyt että nyt saa, eli ei pitäis olla sellaista toivoa olemassa että se sais itse päättää koska on palkan aika. Enkä tuntunu saavan siihen minkäänlaista kontaktia vaikka sanoin sille miten kovasti tahansa. Riittakin jo sitten sanoi jossain vaiheessa että nyt menette sen kohdan loppuun etkä keskeytä vaikka se harhailis. Lopussa tein pallo kädessä ja vauhtia ja säpäkkää löytyi ihan eri tavalla. Samoin lopurata meni joka kerta hyvin ilman sitä palloakin. Mä alan epäillä että tuo koira on nero joka osaa laskea ja kun aletaan olla siellä parinkymmenen esteen tienoilla niin se tekee päätelmät että nyt rata kohta loppuu ja kannattaa mennä lujaa koska kohta tulee palkka. Ehkä ei mutta niin se kyllä käyttäytyy.

Siitäpä sitten tulikin se ajatus että mä otan oikeasti sen Jennin vinkin käyttöön ja palkkaan satunnaisissa paikoissa radalla vaikka sitten kahdesta esteestä ja kymmenen kertaa sen radan aikana. Lopuksi vasta yritän mennä koko radan koska sitä ratatreeniäkin me todistettavasti tarvitaan. Mua on vähän tympinyt tämä ajatusmaailma että rata pitäis mennä kerralla alusta loppuun. Ransu on selvästikin fiksu jätkä. Se osaa katsoa puomilla ja kepeillä palkan mahdollisuuden. Jos sitä ei ole, on se ja sama miten tekee, ainakaan keppejä ei tarvi pujotella niin lujaa ja puomilta on sama miten sattuu koikkelehtimaan alas. Ihan varmasti se hoksaa kohta kisoissakin että siellä sitä palkkaa nyt ei ainakaan ole, senhän nyt tyhmempikin koira tajuaa jossain vaiheessa ja Ransu varmaan jo ens viikonloppuna? ;) Mun täytyy sitä treeneissä alkaa yllättää palkkaamalla sitä kesken radankin, kisoissahan se ei voi sellaista odottaakaan mutta tässä tullaan sitten siihen että siellä onkin oltava joku muu se syy miksi tehdä, eli minä ja mun kehut tai se suorittaminen itsessään. Ja jos sitä ei ole niin ei ole syytä mennä vauhdillakaan. Niin se vaan on.

Liinun kanssa näen jo ongelman: sillä ei riitä maltti tehdä asioita kunnolla (kun riittäis edes opetella). Oih ja voih, miten mä tämänkin tulevaisuuden kauhukuvani kumoaisin. Välillä mietin että unohdetaanko koko laji vuodeksi ja palataan sitten tuolla kypsässä (?!?) parin vuoden iässä asiaan, eihän se myöhäistä olis sittenkään. Tai sitten käytetään tämä nuoruusiän erityinen oppimiskyky hyväksi ja pidetään sitten sellainen reilu kypsyttelytauko. Kuka antais takuun että sitten me ollaan a. keskittymiskykyisiä b. kypsiä c. maltetaan paremmin kuin nyt? Kuulemma mikäli Liinu äitiinsä tulee niin turha odottaa ainakaan ekaa ja vikaa noista ikinä :D Vauhdin ei tarvitsekaan mihinkään kadota mutta vaikea on opettaa ja oppia asioita kun joka paikkaan mennään vaan asenteella ei paljoo päätä pakota...

Nyt pitää muutenkin koittaa ottaa sitä aikaa niihin omiin treeneihin, että saa treenata niin vaikeita juttuja kuin haluaa. Ainakin mulle on tullut sellainen kuva ohjatuissa treeneissä että siellä otetaan huomioon ryhmä ryhmänä ja mennään sen "heikoimman lenkin" tason mukaan, koska ei ole kuulemma koiralle motivoivaa tehdä liian vaikeita juttuja. No ei minusta ole niitä liian helppojakaan, jos siitä ei saa tarpeeksi palkkaa. Tämä pätee siis meihin, muista en puhu mitään. Ja minä ainakin teen itse motivoituneemmin kun saan ottaa haasteita ja uuden oppimista vastaan. Mun oma mielentila heijastuu Ransuun ihan täysin että siksikin toivoisin niitä haastavampia treenejä - koska niitä voi mennä sen 2-3 estettä kerrallaan kun harjoitellaan. Mun mielestä treenien idea on harjoitella, ja harjoitella nimenomaan niitä itselle vaikeita asioita siellä tuttujen ja sujuvien asioiden joukossa, joten silloin ei oikeastaan olekaan mitään järkeä yrittää tehdä 20 esteen pätkiä ilman palkkaa välissä. Siispä niihin omiin treeneihin saa sitten ympätä ne kaikki asiat mitä meidän pitäis harjoitella lisää. Niitähän siis riittää. Mä oon huomannut tän 2kk ohjattujen treenien aikana, yhtäkään treenien vetäjää moittimatta siis!!!, että mulla on paljon sopeutumisvaikeuksia siihen että menen treeneihin jotka joku toinen on suunnitellut ja jolla on eri näkemys kuin mulla siitä miten kaikkien tulis se treeni tehdä. Näin kärjistäen sanottuna. Tosin en kyllä aio sellaiseen lauma-ajatteluun edes sopeutuakaan... Toisaalta mulla on mielestäni vapaus treenata mulle ja meille sopivalla tavalla. Jos joku nyt miettii, että miksi sitten käyn ohjatuissa treeneissä, niin mä olen tän 2kk aikana tuon tasan kerran käynyt omalla ajalla treenaamassa. Ihan vaan ajan puutteen ja saamattomuuden takia. Ja kuitenkin että voi pitää taitoja yllä ja kehittää niitä, täytyy säännöllisesti treenatakin, ohjatut treenit on tavallaan merkitty sinne "lukujärjestykseen" ja silloin tulee lähdettyä treenaamaan. Sekin kun nyt on vaivalloisempaa ja aikaa vievämpää kuin Sievissä, jossa kentälle oli 2,5km, nyt 20km. Torstaina vietin yhteensä 5½h agin merkeissä, enkä siis treenannut omista koirista kuin toisen. Maanantaina meni kevyesti neljättä tuntia, kun tein molempien kanssa - yksittäisiä esteitä enkä edes rataharjoituksia! Siis kaikkinensa, lenkit, tauot ja matkat huomioon ottaen.

Noh, nyt katsotaan käydäänkö alkuviikosta omalla ajalla hallilla kun mulla on syysloma ja pidetään torstain treenit aika minimaalisina koska lauantaina on sitten 3 starttia kotikisoissa...

Ransun reenit & Liinun laatuaika

2011-10-08T21:03:00.002+03:00

Ransun kanssa aloitettiin torstaina talvitreenikausi uuden ohjaajan Riitan hoteissa. Riitta ei ollut mulle kouluttajana ennestään tuttu. Joten avoimin mielin katsomaan millaiset treenit olisi odotettavissa. Meidän ryhmä koostuu 2lk kisaavista koirakoista. Olipa outoa treenata, kun ryhmään kuului muitakin kuin makseja... Eihän se ole edes olennaista, mutta jotenkin silti se tuntui oudolta.

Riitta oli kiva kouluttaja ja ainakaan ensimmäinen rata ei ollut liialla vaikeudella pilattu. Jos torstai-ilta oli jollain pilattu niin tuhannen huonolla kelillä. Meillähän oli tarkoitus, että jos on hyvä ilma niin ajellaan Kuttukuuhun paimeneen. Mutta ei ole järkeä ottaa loukkaantumisriskiä niin lampaille, koirille kuin ohjaajallekaan paimennuttaa märillä apilapelloilla. Siispä treeneihin. Ransulla oli lähes yhtä hyvä vire kuin lauantaina Oulussa, tosin nyt ilma oli lämpimämmän kostea, "lösy", ja puotti vettä välillä taivaan täydeltä. Onneksi itse treenaaminen tapahtui hallin suojissa, mutta se muu aika... Tuli harjoiteltua puomilla sitä että rata jatkuu puomilta vähän kuin takaisin päin. Tai en mä tiedä harjoiteltiinko me sitä, muutama toisto otettiin, joihin en ollut oikein tyytyväinen. En kyllä tiedä mitä mä tuon puomin kanssa teen, on se kyllä oikeasti vaikea opettaa koira yhtäkkiä muka pysähtymään siihen kontaktille. Oma-aloitteisesti se ei sitä tee, vaan sillä - ainakin Ransulla - on ihan liiaksi lihasmuistissa läpijuokseminen ja lopussa kenties (sivuun)loikkaaminen. Puomin suhteen oon vähän luovuttajafiiliksellä. Tuntuu niin turhalta yrittää saada sitä kuntoon, oon nyt tyytyväinen että A-este on ihan jees ja keinu oli lauantainakin mainio, ja kepit on pujoteltu nyt kisoissa ja treeneissä hyvin. En jotenkin jaksa tuon puomin kanssa tapella? Sen olen oppinut, että Liinun kanssa sitä treenataan ihan pikkasen enempi... harmi ettei kerrostalon pihaan ole mahdollista rakentaa omaa puomia, tai jos jotain mini-puomia tekiskin, niin ei sille ole paikkaa missä säilyttää.

Muuten treenirata oli aika peruskauraa, pari takaakiertoa, valssaamista, sen sellaista. Ei mitään übervaikeaa ja sanoinkin Riitalle kun hän lopussa kyseli että miltä rata tuntui että saa olla vaikeampiakin, paljon vaikeampiakin treenejä. Meillä oli kyllä ihan hyvää pätkää ja mä sain taas juosta hiki päässä. Huh sentään. Lopussa piti vääntää takaakierron jälkeen kaks vauhdikasta valssia ja siitä vielä vekkaamaan parempaa lähestymistä puomin toiselle kerralle. Voi luoja, kunto meinasi loppua. Ransu oli ärtsynä pallon kanssa ja nakit kelpasi ihan hyvin palkaksi kepeillä. Otin ensin pari kertaa pelkät kepit niin että lopussa oli palkka, ja radalla sitten mentiin 2 kertaa ilman palkkaa ja en voi moittia vauhtia. Eli ehkä treenien yhtä parasta antia oli taas kerran hyvät kepit ja toisella kerralla niille hyvä hakeutuminen. Ensimmäisellä kerralla Ransu ei tainnut heti tajuta olevansa jo kepeillä vaan juoksi suoraksi ja palasi jonnekin neljännen välin tienoille (?) pujottelemaan... Toisella kertaa annoin just hyvän hienovaraisen käsiavun oikealla kädellä, ollen itse keppien vasemmalla puolen. Siis kun Ransu tuli eka väliin niin pienesti heilautin kättä oikealle joten jatkoi siitä hienosti kakkosväliin. Olis voinut ehkä tehdä niin ilman mun apuakin, mutta ei siitä haittaakaan ollut. Tuli vain itselle sellainen fiilis siinä tilanteessa että se oli oikeanlaista yhteistyötä ja koiran auttamista.

Treenien jälkeen lähdin jäähdyttelylenkille ja voi elämän kevät tai siis syksy miten sitä vettä tuli kun esterin perseestä! Joka paikka lainehti, käveltiin sitten pyörätietä takaisin pururadalta kun se ulkokenttä on yhtä jorpakkoa. Ransu ja Liinu kastui läpimäräksi. Olin viimeisenä lähdössä hallilta joten annoin niiden juoksennella hetken aikaa hallin pihalla (ja sotkea itsensä lopullisesti, mikäli enempi sotkeminen oli enää mahdollista) olevilla maakasoilla.

Mietin kun laitoin ne autoon että miten ja missä mä saan ne puhtaaksi. Miten edes ilkeän viedä niitä rappuun ja sitten vielä kotona sisällä pesuhuoneeseen? Sitten muistin että pyykkituvalla on iso kaksoislavuaari, jonka hanaan on kiinnitetty pitkä puutarhaletku. Olishan siellä yhteiset suihkutilatkin mitkä olis tietysti voinut sotkea (ja tietysti siivota) myös mutta ajattelin että nostan koiran altaaseen, huuhdon enimmät pois, laitan tulpan kiinni ja kylvetän koirat. Allas on sopivan syväkin joten melkein vesiraja ylsi Ransun mahakarvoihin. Kyllä tuli puhtaita koiria, kun sai kunnolla lilluteltua ne jalat puhtaaksi. Paremmin ne noin lähtee kuin vain suihkuttamalla. Sitten hetken aikaa saivat kuivatella kuivaushuoneessa kun minä siivosin kaiken sotkun pesutuvasta. Itsellä oli kiva seistä tuo puolituntinen omissa läpimärissä ja likaisissa treenikamoissa. Mietin että hullu kai sitä on tai tyhmä ainakin. Mitäpä sitä ei koirien ja harrastuksen eteen tekis?

Seuraavana aamuna sitten heräsin Ransun vinkunaan. Se uikutti samaan tapaan kuin jos sillä on masu kovalla ja se pinnistelee tarpeita tai ylipäänsä kun siihen sattuu. Nousin ylös ja huomasin heti että se roikottaa häntää suorana eikä heiluta sitä. Vesihäntä? No mikäpä muukaan. Soitin Pentti Tapiolle ja sain Rimadylia. Kyllä oli kurjaa katsoa kun olin jo antanut sallitun annoksen ja toinen vain pötköttää levottomana sohvalla ja läähättää. Annoin sitten vielä 1/4 tabletin ekstraa ja tuntui olo vähän helpottuvan. Tänä aamuna se oli pirteämpi, häntäkin vähän heilui, eikä lörpöttänyt enää yhtä pahasti. Eilen se oli ihan muutaman sentin vain normaali ja loppumatka oli aivan suora ja arka. Tänään iltapäivällä häntä hetkutti jo lähes normaaliin malliin kun tulin kotiin. Annan varmaan kuitenkin huomenna vielä saman annoksen Rimadylia, koska enimmäkseen häntä on vielä velton oloinen vaikkei koira samalla lailla osoita kipeää kuin eilen.

Tänään mulla oli Kokkolassa agilityn koulutusohjaajakurssi. Kävin samalla hakemassa Liinulle Hurtan polar huomioliivin. Ei ole kuulkaa parempaa huomioliiviä olemassa. Ainoa vika on se, että vasta nyt sitä viitsii alkaa pitää kun se on fleeceä ja pitää kaiketi tuulta ja kosteutta jonkin verran, niin se on alkusyksystä liian lämmin. Ransulla on ollut omansa viime syksystä lähtien ja olen ollut siihen tosi tyytyväinen. Nyt Liinukin sai omansa, pinkin tietysti, Ransulla on oranssi :) Haaveilen vielä että ostan itselleni ne säärystimet, ne on varmaan näkyvyyden kannaltakin pro mutta jos ne toimii kuten oletan niin mun housunlahkeet säästyy likaantumiselta KiltAreenalla. Tästä tulee nyt Hurtta Lifeguard polar huomioliivi -mainos, mutta laitan tähän nyt kuvia meidän liiveistä :)

Näyttää ihan vaaleanpunaiselta, vaikka on kirkkaan pinkki... Sopii Liinun turkinväriin kivasti :)

Kyllä näkyy! :)

Ransun liivi on kokoa M, Liinun kokoa S.

Heijastimetkin on pysyny hyvänä vaikka on pesty jo jokunen kerta.

Söpiskä Liinu <3

Iltapäivällä kävin Liinun kanssa kahdestaan metsälenkin. En viitsinyt tuota meidän "potilasta" ottaa mukaan, ja musta tuntuu että tekee muutenkin mulle ja Liinulle hyvää mennä kahdestaan. Meidän suhde ei ole varmaan oikein kehittynyt samalla lailla kuin Ransun ja mun aikoinaan, koska sen kanssa automaattisesti lenkkeili kahdestaan ja tutustui Sievin lenkkimaastoihin. + tietysti meillä oli se puolen vuoden pentutoko ja sitten alkoi alkeisagi jne. Liinun kanssa oon puuhaillut huomattavasti vähemmän ja varsinkin ihan sen kanssa kahdestaan. Ehkä mun nyt pitäis ottaa missio Kälviä/Kokkolan lenkkimaastot tutuksi Liinun kanssa? :) Enivei mentiin metsäautotielle ja mietin siinä jo että olikohan hyvä idea sittenkään. Siinä metsäautotien varressa on Kälviän metsästysseuran lahtimaja ja siinä sattui just olemaan hirvi käsittelyssä joten en tietenkään voinut jättää autoa siihen parkkipaikalle kuten yleensä. Jalkauduttiin sitten noin kilometrin päässä siitä ja siellähän oli varsinainen sota menossa. Ransu olis ollut hermona kaukaa kuuluvista laukauksista (joita kuului jatkuvasti) mutta ei Liinu. Sillä oli uusi hieno huomioliivi päällä eikä se haitannut yhtään menoa.

Mentiin sitten melkein suoraan metsään ja Liinu oli innoissaan. Piti hyvin kontaktia ja jopa etsi mut kerran (tai sitten näki kun livahdin piiloon ja tuli vaan perässä) piilosta. Hypeltiin puunrunkojen yli ja tasapainoiltiin niiden päällä. Kunnon reeniä siellä sammalikossa. Leikittiin kepillä ja se sitten vähitellen kului sellaiseksi kämmenen leveyden mittaiseksi. Heitin sen lepikkoon yhden puunrungon yli ja Liinu lähtikin perään. Se etsi sen alle 10-senttisen tikun ja pyynnöstä toi takaisin. Pidin sitä hetken kädessä ja heitin jonnekin suuntaan uudelleen. Kysyin, missä keppi on. Liinulla kesti 2s ennen kuin se muisti että ai niin pitää etsiä, mutta sitten se alkoi työskennellä tosi hyvin. Mä katsoin monttu auki (siihen olis hyvä ollut ampua ritsalla puolukka...) että ei oo todellista mitä tuo koira tekee. En ole Liinulla teettänyt mitään etsimisleikkejä aiemmin, hyi minua. Mutta nyt se teki, ihan itse kun kehotin. Ja teki muuten melkein paremmin kuin Ransu, ja varsinkin ollakseen ensikertalainen. Ransukin on todella hyvä nenänkäyttäjä, joka tosin jäljestää ja etsii enemmän nokka maassa. Liinu näytti mulle sellaisen puolen itsestään etten olis uskonut. Se rauhassa nuuhki ilmaa eri suunnista, niin kauan että sai vainua, sitten ilmaa nuuhkien suunnisti lähemmäs ja lähemmäs ja vasta kun oli ilmeisesti mielestään tosi lähellä, pisti nokan alas. Ja löysi heti kepin. Ensimmäisellä kerralla ajattelin että ei se jaksa yrittää, kun se luovutti Ottossonin älylelujenkin kanssa heti. Mutta sepä jaksoi, kolme tai neljä kertaa. Rauhallisesti se käveli mättäikössä ja otti sitä ilmavainua katselin mä mihin suuntaan vaan. Siis etten katseella tai vartalolla paljastanut mihin tikku mun mielestä lensi. Olin kyllä niin yllättynyt siitä järjestelmällisestä ja rauhallisesta työskentelystä, että en olis osannut Liinulta edes vaatia. Sai se sen mukaan kehujakin sitte. Ransulla se melkein ennemmin loppuu yritys, tai siis se vaatii sitä kannustusta jatkamiseen jos se ei saa 10s sisään vainua lelusta tai muusta etsittävästä. Liinu on selvästi itsenäisempi ja pystyy vähemmällä avustuksella tekemään asioita itsenäisemmin. Kaiken lisäksi jossain muutaman kilometrin päässä ehkä kuului aseiden laukauksia koko ajan. Mua alkoi hirvittää vaikkei ne läheltä kuuluneetkaan että onkohan täällä ihan turvallista ja lähdettiin sitten pois...

Mutta sainpa kyllä päivän parhaan yllärin kun vietettiin Liinun kanssa Laatuaikaa :)

Ransu pisti ison vaihteen päälle Oulussa

2011-10-07T12:21:00.000+03:00

Onpas ollut kiireistä kun ei ehdi blogiinkaan aikanansa kirjoittaa mitään. Videot on tosin olleet tuolla videolistassa viikonlopusta lähtien. Käytiin siis viime viikonloppuna Oulussa kisaamassa 3 starttia. Tuomarina oli Jarmo Jämsä, jonka radoista tykkäsin taas kerran kovasti.

Ransulla oli hyvä vire päällä jo kun päästiin kisapaikalle. Se oli innoissaan lämppälenkillä ja säntäili sinne tänne. Ilta alkoi viiletä kun meidän eka rataantutustuminen oli vasta kuuden jälkeen iltapäivällä. Mutta sehän sopii meille että on viileää. Eka rata oli hypäri. Ajattelin että hypärillä mennään hyvin ja pujotellaan hyvin kun vielä on virtaa ja motivaatiota. Jälkikäteen voin sanoa, ettei kummankaan kanssa ollut ongelmia vielä viimeisellä radallakaan. Ennen omaa vuoroa käveltiin ja pelleiltiin niin että pysyttiin lämpimänä. Eräs tuttu sanoi oman koiransa revähdyttäneen reiden radalla kun oli antanut sen istua kylmässä maassa vuoroa odotellessa... Ransulla ei ole yhtä lyhyt karva kuin sillä koiralla, mutta jotenkin tulin nyt erityisesti kiinnittäneeksi huomiota ettei istuskella vuoroa odotellessa, vaan jo senkin takia että lämmintä oli ehkä +5 astetta, pysyteltiin koko ajan liikkeessä kumpikin.

Eka rata:

Ransu pysyi yllättävän hyvin lähdössä, lähti kyllä heti kun annoin pientäkään elettä että nyt mennään. En osannut ekalla radalla varautua siihen, että Ransulla olisi noin vauhti päällä, vaikka merkkejä kyllä oli ilmassa. Ei olla ehkä kisoissa menty koskaan näin tasaisia kolmea starttia? Hyvällä vauhdilla ja innolla, joka rata. Kolmosesteellä olen jo ohjauksen kanssa myöhässä, ja ihan niinkuin mulla vastakäsi tekis jotain just ennen estettä niin Ransu tulee kyllä tosi hyvin omasta mielestään hypyn oikealle puolelle. Päätin ottaa tarkasti mahdolliset kiellot, vaikkei viime aikoina olekaan ollut ongelmana se että hyppyjä tultais sitten väärään suuntaan kieltojen jälkeen. Minusta vaan on ihan turhaa hyllyttää sillä tavalla. Putken jälkeen eteen-käsky toimi hienosti ja tultiin suorat ihan vauhdikkaasti. En ymmärrä mitä ihmettä mä jään odottelemaan tuonne pituudelle Ransua. Siinä olis ehdottomasti pitänyt lähteä karkuun että olis ehtinyt sinne pituuden jälkeiselle hypylle selvästi ennen koiraa, jolloin olis ollut vielä mahdollista saada se käännettyä seuraavalle hypylle. Panin muuten merkille joka radalla, että radat ei näyttäneet vaikeilta, eikä sinänsä olleetkaan, mutta sellaisilla jännillä pikku jipoilla oli radat erotettu ykkösluokan radoista. Kuten nuo alun hyppykulmat, ja samaten nämä kaksi hyppyä pituuden jälkeen. Keppikulma oli sellainen etten uskonut (sorry, Ransu) sen taipuvan vauhdissa niin hyvin kepeille. Ajattelin että sillä voi olla vauhtia ja että sisään mennään mutta ei taivuta toka väliin. Kuinkas sitten kävikään... aivan huippuhienot Ransun kisakepit!

Kaarrokset meinasi ehkä aavistuksen karata kun vauhtia oli enemmän. Mutta on me tehty pahempiakin. Ransu on kehittynyt esteiden hakemisessa, se antaa mulle hieman enemmän anteeksi pieniä virheitä tai vääriä ajoituksia kuin aiemmin. Siis itsevarmuus on kasvanut? Vielä 2010 kesänä se olis tullut joiltain esteiltä pois mutta nyt oon treeneissäkin huomannut että se herkemmin ottaa kuitenkin esteen. Joko se on oppinut lukemaan minua ja mun tyhmiä virheitäni, tai sitten se kyllä noteeraa virheet mutta luottaa itseensä ja kokemukseensa enemmän ja suorittaa esteen vaikka ohjaus olis ollut hutera. Radan loppu oli hyvä ja vitsit kun mä olen noihin keppeihin edelleen niin tyytyväinen! Eka radalta tuloksena kymppi ja korjausten seurauksena pari sek ihanneajan ylitystä.

Toka rata:

Toinen rata oli agilityrata ja siitä mielenkiintoinen ettei ollut puomia ollenkaan. Vain A joka mentiin yhteen kertaan. Toisaalta nämä taisi olla toiset kisat joissa ei ole puomia agilityradalla. Toiselle radalle osasin jo aavistaa että saan juosta. Ja kun se rata oli muutenkin sellainen jossa oli pitkähköt estevälit ja hyviä suoria joissa vauhti nousee. Rata sopi siis profiililtaan meille kyllä. Alun takaaleikkauksesta olen tosi ylpeä, mä juoksin ihan Ransun hännän takaa koska tiesin että niin loivassa putkessa ei kauaa mene ja toiselta puolen en uskaltanut ohjata koska halusin blokata A:n selän taakse. Sitä on meinaan nyt menty sen verran että en olis ihmetellyt vaikka kaikista loitsuista huolimatta Ransu olis valkannut sen. Toisaalta kyllä vika rata kumoaa tämän väitteen mutta siitä sitten lisää. Putken jälkeisen hypyn kaarros vähän venähtää mutta jotenkin se oli odotettavissa. Olis ollut kätevä kun olis opettanut koiralle tuollaisen nimenomaisen tilanteen suorittamisen erillisellä käskyllä. Ehkä korjaan tilanteen Liinun kanssa? Tai eihän se olis myöhäistä opettaa Ransullekaan. Pitäis vaan saada sitä oma-treeni-aikaa.

A-este oli ihan törkeen hieno, nopea ja hyvät kontaktit. Mun valssaus luultavasti kannatti niin sille ei tullut kiusausta loikkia miten sattuu alas sieltä vaan tulla suoraan ja alas asti kun ei viitsi mammaankaan pahki mennä. Sitten tuli kiire. Hitonmoinen kiire. Jäin Ransusta jälkeen ennen putkea ja eihän sillä tuollaisessa putkessa tuolla lähestymisvauhdilla kauaa nokka tohise. Ja kun ajattelin että parempi kun ehdin vasemmalle puolen ohjaamaan ettei tarvi mitään takaaleikkauksia tehdä sitten hypyllä. Tosin tällä vauhdilla mikä meillä oli, se olis voinut toimiakin. Ehdin kuitenkin just ja just Ransun eteen ennen hyppyä :D Tehtiin siis yli puolenvälin puhdasta rataa, kunnes sitten otettiin kielto kepeiltä. Mä en voinut lähteä hypyltä juuri karkuun, koska hypyn ja putken väli oli aika pieni ja oli vaarana että jos putkesta sinkoaa kovin kauas niin ajautuu hypyn väärälle puolen -> hyppää kohti väärään suuntaan. Joten lähdettiin hypyltä yhtä aikaa ja renkaalla Ransu oli jo edellä. Keppikulma oli mielestäni helppo, yksi niitä helpoimpia mitä voi olla sen kannalta miten koira näkee kepit ja miten pystyy taipumaan vauhdissa. Mutta niin vain kävi ettei suullinen käsky saanut hidastamaan tarpeeksi vauhtia vaan Ransu pamautti muistaakseni tokasta välistä läpi. Eli arvioin ilmeisesti väärin laskeutumispaikan renkaalta? Eli ilmeisesti Ransu hyppäsi sen huomattavasti pidemmälle kuin ajattelin ja näin ollen kepit oli jo niin lähellä että eka väli olikin aika vaikeasti. Antti sanoi maaliin tulon jälkeen että ne kepit oli varsinainen kieltoansa ainakin makseilla. Veikkaanpa että medeillä ja mineillä tilanne oli toinen jos koira vaan kepit osaa hakea. Niiden hyppypituudet jäi taatusti lyhemmiksi.

Toisaalta sitten kun alkuun päästiin kepeillä, niin hyvinhän ne pujoteltiin. Se oli mulle jo toinen erävoitto, että kisoissa tehtiin niin hyvät kepit jo toistamiseen. Hyvällä vauhdilla ja loppuun asti. Siis nämä kisat oli mulle muutenkin oikein kunnon tsemppipotku persuksille, että kyllä Ransusta vauhtiakin löytyy, se voi pujotella kisoissa kepit hyvin ja olla muutenkin ihan intopiukeana.

Nooh sitten taas kyllä palattiin maan pinnalle ja törmättiin omaan rajallisuuteen putken jälkeen. En ehtinyt tehdä persjättöä, joten Ransu ehti tulla mun väärälle puolelle. Voi helkutti miten turhauttava virhe minulta ja kielto meille! En kylläkään tiedä että miten ihmeessä olisin mitään valssia ehtinyt tekemään tuon hypyn jälkeen jos olisin sen persjätön ehtinytkin tehdä, niin että pieni uudelleen arvioinnin paikka siinä. Ehkä olis sitten pitänyt vaan leikata takana ja toivoa että koira kääntyy hyvin oikealle sen avulla ja sitten vielä viedä omaa linjaa reilusti oikeaan. Kymppi siis tältäkin radalta ja aika saman verran yliaikaa kuin eka radalta. Kepeillä otettiin viitisen sekuntia ja menihän tuossa hypyllä varmaan melkein toinen. Että me oltais oltu kyllä tälläkin radalla ihan hyvissä ajoissa jos puhdasta rataa oltais vedetty.

Kolmas rata:

Kolmas ratakin oli agilityrata ja mulla ajatus että nyt pitäis se tulos saada. Voishan siihen olla mahdollisuus kun ohjaaja ei tekis niin tuhannen typeriä virheitä kuin mitä se teki. Alun hyppyjen ohjausvalinnoista olen kuitenkin ylpeä. Kuulin monen miettivän ja tuskailevan että miten saa koiran kolmoshypylle. Minä olin kuitenkin nyt pätevä ja katsoin koiran laskeutumispaikan kakkoselta. Se oli juuri kolmoshypyn siivekkeen kohdalle eli jos koira hyppää niin pitkästi eikä tiedä käännöksestä niin kolmoshyppy ei tule sille edes mieleen suorittaa koska se ei yksinkertaisesti näe sitä. Sen sijaan takana oli kyllä neloshyppy jonka koira näkis oikein hyvin. Niinpä valikoin tarkkaan sijoittumiseni lähtöön ja muistin ne tärkeät varpaat! Kerroin varpaiden ja jalkojen suunnalla Ransulle mikä on kolmoseste ja valitsin vielä tarkkaan käden jolla otan vastaan, ja mehän mentiin tosi hyvin kolmoselle. Antti oli taas pistänyt merkille että tässä oli vähän otettu kieltoja ja hyllyjä... eikä ihme kun katsoi rataantutustumisessa ihmiset aikoi ohjata tuon alun.

Putkelta oli hyppy, jonka olemassa oloa en oikeastaan edes muistanut kun menin radalle. Rataantutustumisessa oli hervoton ruuhka tuossa kohtaa koska siinä mentiin ristiin rastiin ja multa jäi jotenkin puolittain noteeraamatta se hyppy. A:lle mietin hienot vekkaukset ja kaikki mutta en tiedä mikä ihme muhun meni sitten radalla, kun en älynnyt sanoa Ransulle mitään ennen A:ta! Siis nyt Ransu sais kyllä vetää mua lättyyn tästä hyvästä. Eroteltavana on putki ja A-este ja ohjaaja päättää olla sanomatta mitään! Voi juma. Niinpä Ransu ei ota kumpaakaan vaan kiertää putken ja A:n välistä ja A:n alitse. Sitten kyllä heti kiipeää oikealle esteelle kun käskytän "kiipee". Seuraavat hypyt oli kanssa sellainen että mietin pitkään miten ja kummalta puolen ohjaan. Teenkö väliin jotain ja leikkaanko kepeillä (no en! Eihän sitä ole harjoiteltukaan...) vai valssaanko kepeillä. Olin sitten tekemättä niistä kumpaakaan. Annoin Ransulle tilaa laskeutua viimeiseltä hypyltä ja annoin hyvissä ajoin kepit-käskyä että saatais siisti, suora sisäänmeno. Päätin että ohjaan renkaankin vielä oikealta puolen ja irrotan sitten Ransun pussiin jolla voin leikata takana ja vaihtaa puolta. Pussilta käskytin putkeen, mutta jotenkin Ransu ei heti nähnyt tai jotain putkea, koska ekalla käskyllä meni ohi. Korjasi kuitenkin itse samaan aikaan kun minä annoin uuden käskyn.

Putkelta tultiin hyvällä vauhdilla keinulle, ja vitsit että oli hieno keinu! Mun olis vaan pitänyt joko valssata keinulla että pääsen sujuvammin liikkeelle tai sitten pysyä oikealla puolella ohjaten. Nyt mulle tuli kiire putkella ja Ransu tuli väärälle puolen hyppyä ja hyllytti. Se teki kylläkin ihan oikein. Mä olin niin paljon jäljessä, että Ransu ehti tulla mun kans samalle puolen hyppyä, vaikka yritin juostessa kädellä näyttää ja käskyttää takaakiertoa, niin Ransu luki sen ihan oikein käskyksi hypätä hyppy pois päin minusta. Eihän tuollainen ohjaus ole takaakierto-ohjausta nähnytkään vaan Ransu teki aivan oikein. Enkä itsekään olisi voinut oikein muuta, kun valitsin niin huonon vaihtoehdon jo keinulla.Toisaalta, kymppi tai hylly, onko paljon väliä? Olishan me voitu ottaa siitä vielä kolmas kieltokin. Tätä kohtaa olis kannattanut miettiä tarkemmin.

Mulle jäi kisoista tosi hyvä fiilis tuloksista riippumatta. Se varmasti heijastui Ransuunkin. Ransu saa olla itseensä tyytyväinen, se teki taas niin hienosti mitä mä käskin - tai olin käskemättä. Ransu teki hyvät radat, ohjaajalle jäi taas parantamisen varaa. Itse asiassa viime syksynä noin kuukautta myöhemmin me tehtiin silloin ykkösissä tuolla samalla maneesilla tosi hienot radat. Tuskinpa paikalla on väliä, mutta viileällä kisapaikalla ja -ilmalla voi ollakin. Ransu oli kyllä tosi hieno poika ja sai sitten sen mukaan herkkujakin :) Ainakaan viime viikonloppuna se tuskin oli jumissakaan, koska vauhtia riitti ja kepit pujoteltiin hyvin.

Liinu oli kisoissa mukana ja pääsi aina lämppä- ja jäähdyttelylenkeille mukaan. Muuten se odotti lämpimässä autossa ja ilmeisesti jopa ihan kiltisti. Eli sekin oli aika hieno likka :)

Eilisistä treeneistä täytyy kirjoittaa myöhemmin, sillä nyt lähden hakemaan Muschilta muutaman kymmenen kiloa lihoja sun muita, ja taistelen sitten ne jonnekin vielä pakkaseenkin...

Räps filmaten - karvakuonot poseeraa!

2011-09-26T16:31:00.000+03:00

Sohvaperunako?

Karvapää

Nakilla saattaa olla jotain tekemistä noiden ilmeiden kanssa...

Ransu 3v2kk

<3 Ihanat <3

Liinu 10kk

"Kun annat sen mennä, se menis kovempaakin"

2011-09-24T19:10:00.005+03:00

Jenni Leinon agilitykoulutus Kokkolassa 24.9.2011

Tehdään nyt sitten samaan tyyliin postaus kun elokuussa kun viimeksi oltiin Jennin koulutuksessa :) Halusin uudelleen, koska tykkäsin Jennin tavasta kouluttaa ja tuntui että sain koulutuksesta jotain irti. Ei tarvinnut pettyä nytkään.

Rata käytiin taas huolellisesti läpi ja päätin harjoitella sivuirtoamisia. Nehän sujuu, sujuu yllättävän hyvin kun mä annan tarpeeksi rohkaisevat ohjaukset niihin. Meillä tosin meni aika iso osa ajasta ensimmäisellä kierroksella siihen että keskusteltiin lähdössä pysymisestä. Voi huokaus sanon minä. Mutta toisaalta, edistystä siinä mielessä oli tapahtunut, että Ransu ei kertaakaan tullut sen ekan riman yli vaikka kukaan ei seisonut sen edessä. Ensimmäisellä kerralla jätin Ransun lähelle hyppyestettä kun ajattelin että kyllä se siitä pystyy hyppäämään yli - itsepähän se mateli siihen hypyn lähelle, minä vain vaadin että siihen istut ja siinä pysyt. Menin omiin lähtökuoppiini ja melkein aloin ääneen nauramaan että enhän mä näe koko koiraa siivekkeen takaa! Hahhaa ja jos minä en näe koiraa, niin sekään tuskin näkee kovin hyvin minua tai mun jalkojen suuntaa. Voi älynväläys :D No ei muuta kuin koira parempiin asemiin ja uusiksi. Sitten mokaan itse enkä lähetä tarpeeksi ajoissa enkä tarpeeksi rohkaisevasti sitä kakkosesteelle. Eli ohi tultiin ja ei muuta kun taas alkuun. Siinä kohti tuntui että tästäkö mä halusin maksaa että tuun tänne opettelemaan koiran kanssa lähdössä pysymistä ja kuuntelemaan ne samat virret siitä miten mä oon ihan pyllystä?! Noh asennetta peliin niin alkoi näyttää vähän lupaavammalta - päästiin meinaan jo nelosesteelle asti...

...jossa tuli seuraava peiliinkatsomisen paikka. Mitä ihmettä mun saksalaiselle on tapahtunut?! En niinkun osaa ohjata sitä enää ollenkaan. Voi että osaa pientä ihmistä ärsyttää kun tietää että mä osaan jos vaan voisin nyt jotenkin keskittyä ja ajatella mitä teen enkä vain säätää sillä yläkropalla sinne tänne. Ei ihme että Ransunkin oli vaikea tietää mitä ihmettä mä haluan. Täytyy harjoitella näitä. Mutta täytyy sanoa sekin että jos tulee ens viikonloppuna kisoissa tilanne eteen jossa mietin että saksalainen vai twisti niin mä kyllä pistän twistiksi! Se nimittäin onnistui hyvin kun mä sain pyöriä ja hyöriä :D

Noiden alun hyppyjuttujen jälkeen oli suora putki ja sitten vähän hypyn merkkaamista, valssaamista ja niistoja. Niitä niistoja ei edelleenkään ole omalla ajalla ehditty treenata, mutta näyttää siltä että se jonka niitä oikeasti tarvii treenata olen minä! Ja sitten kun minä saisin pidettyä ne jalat ja yläkropan ja kädet ja oikeastaan koko vartalon suunnan oikeassa niin voisin ottaa sen koiran mukaan. Että vähänkö tunsin itseni huonoksi. Muutaman toiston jälkeen kyllä saatiin sekin niisto tehtyä, mutta kyllä nyt pitäis saada vihellettyä peli poikki kisoista ja ohjatuista treeneistä että sais käydä parinakin viikonloppuna tekemässä omat treenit. Tästä kun mä olen aina puhunut että kun haluan treenata omalla ajalla omia juttuja mitä tarvii, että pitkälle on päästy treenaamalla enimmäkseen niin. Ja nyt kun ei ole ehtinyt hallilla käydä omalla ajalla ja jos ei sitten ole ohjatuista poissa niin se tietää kahta treenikertaa viikossa. Ja niinkun mä olen ajatellut että ei jatkuvasti tarvi kaksiakaan treenejä viikossa jos ne yhdet tekee laadukkaasti. Mutta nyt on kisojakin vielä muutamat tiedossa niin meinaa ahdistaa että koska sitä viitsii käydä omalla ajallakin sitten vielä treenaamassa. Me oltais omien treenien tarpeessa, että saatais harjoitella näitä kusevia juttuja ja kepeille motivaatiotreenejä. Jennin mielestä me nyt ei niin huonoja oltu, vaan sanoi että "sä oot nyt aika rauhallisella tempolla itse, niin se heijastuu koiraankin. Kun antaisit sen mennä niin se menis kovempaa kun se pystyy kyllä menemään kovempaa!"

Käytiin jäähdyttelylenkki ja kun aikaa oli ennen omaa toista vuoroa niin ajattelin että se on joko hyvä tai paha kun otan Liinun käymään hallissa. Siis että se joko aiheuttaa Ransussa kilpailuhengen ja "mustasukkaisuuden" että se on innoissaan kun mä tuun sit hakemaan sen. Tai sitten se loukkaantuu kun mokoma pikkulikka pääsee ja se ei. Ransu oli nimittäin tänään koko ajan aika hilpeällä ja iloisella tuulella, sitä oli mukava katsoa :) Noh otin Liinun hallille ja se kisko kuin höyryveturi hallin ovelle. Se on kerran treeninyt KiltAreenalla ja se muka jo tietää mitä siellä tapahtuu ja on sinne menossa innolla?! Päästiin halliin sisälle niin vinkuna ja kitinä alkoi käydä että miksei mitään tapahdu ja miksei me tehdä mitään. Joku koira meni rataa ja haukahti kerran, niin Liinulta tuli heti takas kommentti "itte meet mun esteitä!" :D Huvittava typykkä. Onhan se kiva kun se tuntuu olevan into piukeana kun mennään hallille, ens viikolla otan Liinun Andersin treeneihin, Ransu saa tehdä vaan parit motivaatiokepit. Katsotaan millä mielellä Liinu on sitten kun pääsee itsekin tekemään jotain.

Toisella kierroksella musta tuntui että Ransu oli just ennen omaa vuoroa jotenkin rauhallisempi. Laitoin sitten alatoopirasian aukinaisena hallin laidalla olevalle pöydälle, niin että Ransu melkein pääsi siihen käsiksi. Lähdettiin tekemään ja meillähän yhtäkkiä sujuikin se homma. Yksi rima tippui kun mun piti pysähtyä sadasosasekunniksi mutta pysähdyin vissiin sekunniksi hypyn eteen ja Ransu näytti sen hetken epävarmalta pitääkö sen hypätä vai ei. Homma jatkui ja tuli kepit. Tässä kohtaa tein ennen keppejä hypylle sen twistin ja siitä oli hyvä jatkaa kepeille. Ai että mitkä mahtavat kepit! Jennikin sanoi että sillähän oli superkepit, näkihän se silloin Sievissä millaista meidän pujottelu on. Ransu meni hienosti loppuun asti ja hyvällä vauhdilla! Sillä selvästi oli ajatus että keppien päässä on palkka. Mulla oli tarkoituskin palkata se pallolla keppien jälkeen ja hyvällä mielellä sen teinkin. Sanoin että keppejä me ei otetaan näissä treeneissä enää, että nää oli niin hienot että ne jää ainoaksi. Niinpä tehtiin sitten loppupätkä ilman keppejä, ja mähän sain herttinen sentään ihan juosta sen koiran kanssa! Jalat meinasi olla solmussa kun piti ennättää valssata A:n jälkeen. Huonostihan siinä meinaa käydä kun Ransu ehtii Aalle yhtä aikaa mun kanssa... A, hyppy ja suoran putken pimeä pää oli suorassa vinokulmassa (mikä ilmaus, ei siis kohdakkain mutta A:lta näki suoraan hypyn yli sen putken pimeän pään) ja lähetin sitten valssin jälkeen kontaktilta hypylle. Ransu kysyi mitä sitten ja huusin putkeen. Loppupätkällä piti vielä ehtiä tehdä yks valssi sen suoran putken jälkeen ja sitten vielä 3 mutkitteluhyppyä maaliin. Voi jestas mikä vauhti pojalla oli. Jenni sanoi että anna sille vaan A-esteeltä suoraan käsky putkeen, että kyllä se sinne menee tuon hypyn yli kun se osaa kerta hakea pimeän pään noin hyvin. Tein työtä käskettyä ja sitten kun se pääsi vielä suoraan kyselemättä hakemaan sen putken niin sieltä putkesta singottiin taas melkoista vauhtia. Mulla piti kiirettä lopussa ja olin aivan hiestä märkänä :D

Olin ylpeä meistä, kun Ransu näytti taas niitä parhaita puoliaan: hienon ohjaajaherkkyyden, pilkistelevän kasvavan itseluottamuksen, vauhdin johon se pystyy ja innon :) Se oli niin mielissään kun pääsi vihdoin palkalle, palloa sen piti tappaa jo sitä ennen ja repiä sitä mun kanssa. Siinä näkyy välillä pieniä kuumumisen merkkejä kun se saa sen pallon hampaisiinsa. Minulta se repii sitä enenevässä määrin ja sitten kun onnistuu riistämään pallon niin ravistelua ja palautuksen jälkeen värisee milloin heitän uudestaan. Eikä herkkupalkka jää juuri jalkoihin...

Hyvillä mielin jäähdyttelylenkille ja Liinu taas mukaan. Olen yrittänyt ajatella kun pelkään tuon Liinun innon katoamista, että jos mä olen Ransun kanssa möhlinyt jossain vaiheessa tuon vireen kanssa, ja silti saan sitä nykyään yleensä nostettua ainakin jonkin verran, niin kai mä nyt Liinulla sen onnistun säilyttämään kun teen sen eteen tietoisesti töitä alusta alkaen?? Antin kanssa sitä paitsi puhuttiin että olihan Ransu alussa alkeiskurssilla innokas, mutta on Liinussa enemmän potkua siihen verrattuna. Että jos se ei tuosta vähene vaan sen saa säilytettyä ja lisättyä sitä niin siitä tulee eri säpäkkä menijä? Vaikka Ransustakin aina välillä - kuten tänäänkin sen toisen kierroksen aikana - pilkahtelee se ettei se ole ihan lapanen. Se on pelottavan fiksu ja kyseenalaistava koira, joka vaatii että itse tekee koko ajan täysillä ja peilaa täysin ohjaajan mielentilan takaisin. Jos yritän itse oikoa väärissä kohdin, niin se on sitä mieltä että juoksuta sitä iglun asukasta, mun kans sinäkin teet töitä.

Se on mun oma Once More.

P.S. Liinun vaatimuksethan on vielä näkemättä...

Treenit.22092011.hau

2011-09-23T16:37:00.000+03:00

Eilen oli näillä näkymin ja tällä haavaa viimeiset Andersin vetämät agitreenit. Meidän osalta ne oli vähän sellaiset back to basics-treenit. Harjoiteltiin siis lähdössä pysymistä, keppejä yksittäisenä esteenä ja muutenkin päästiin vain jonnekin 10 -esteelle asti. No eipä sillä sinänsä ole väliä vaikkei olis päässyt kuin kaksi estettä, jos sen pidemmälle ei pääse kunnon suorituksella. Itse asiassa me sitä alkua hinkattiinkin aika monta kertaa...

Ihan aluksi otettiin keppejä yksittäisenä esteenä. Jätettiin alustalle keppien päähän kokkareet alatoopia ja näytin ne Ransulle. No sehän meinasi seota ja hyvä että pysyi nahoissaan. Andersin ilmeestäkin näki että oho tuolla koiralla on tuollainenkin into joskus päällä :D Hyvä että sain Ransun edes keppien päähän houkuteltua, sitten se touhotti kakkosvälistä sisään ja sanoin sille että tuupas pois sieltä ja aloitetaan alusta :D Sitten kun sain sen verran malttia siihen ja lähetettyä kunnolla kepeille niin hakipa hienosti! Ja jukoliste mitä vauhtia se pujotteli!!! Anderskin sanoi että olipa mahtava vauhti kepeillä - ja mä luulen että jos nopean bortsun ohjaaja sanoo että koira menee kepeillä lujaa niin kyllä se sitten meni aika lujaa ;) Tosin jätti 2 tai 3 vikaa keppiväliä pujottelematta kun ei malttanut loppuun asti ja onnistui vielä varastamaan palkan. Sanoin Antille että sen pitää olla varmistamassa niin ei se sitten ollut... Joten jouduttiin ottamaan muutama toisto ennen kuin kepit meni puhtaasti. Vauhti ei hiipunut kuin vähän, ja Anders sanoi että huomasi miten koira käytti päätään kolmannella kerralla, kun toka kerralla evättiin palkka oikomisesta. Ransu hidasti vauhtia mutta ei heti hoksannut miksi siltä evättiin palkka. Se koitti kuulemma silmin nähden keksiä että mitä se teki väärin ja miten pitää tehdä että palkan saa. Varmaan olis pujotellut muutkin toistot oikein kun ei olis saanut palkattua itteään huippupalkalla heti ensi yrittämällä. Oliskohan kolmesti pujoteltu kepit niin että oikaisi kaks viimeistä väliä ja yritti palkalle. Sitten se pujotteli loppuun, sai herkut alustalta ja vielä heitin pallon. Andersilta tuli kehuja hyvistä kepeistä ja siitä miten Ransulla päässä raksutti kun se mietti että mikä on kun palkka evätään. Tuollaisia keppejä täytyy nyt alkaa treeniä. Kyllä se pujottelee kepit tosi hyvin jos sille on tosi hyvä syy siihen. Sattumoisin vain pelkästä pujottelun ilosta se ei sitä tee kun kepit on oikeastaan sen mielestä aika inhottava este.

Kun sitten päästiin varsinaista ratatreeniä tekemään niin jouduttiin taas niiden perusasioiden äärelle. Ransulle alettiin tehdä selväksi mitä tarkoittikaan lähdössä pysyminen. Mun piti lopulta sanoa aika kovasti sille "istu" (seisaallaan ei pysy enkä nyt tässä vaiheessa edes yritä) ja käskeä erikseen sen odottaa. Monen monta kertaa lähti hiipimään perään, ihan kuin testatakseen että mitäs tää nyt meinaa? Ei ole ennenkään tarvinnu olla... Anders meni eka hypyn taakse seisomaan Ransua vasten ja jossain vaiheessa totesi että "nyt sulla alkaa olla oikea ääni sen käskyttämiseen!" Ei Ransu siitä ihme kyllä tykännyt huonoa vaikka oon niin ajatellut, ei ainakaan eilen, vaan oli sitten ihan ok. Sitten me harjoiteltiin ihan perusasioita, mä lähdin liikaa peruuttamaan kun piti liikkua sivulle. Monessakin kohtaa, varsinkin kun tehtiin kolme takaakiertoa peräkkäin tanskalaisilla aidoilla. Sain oikein komentoakin sieltä kehän laidalta että liiku, liiku jo! En ymmärrä miten se oli muka niin vaikeaa? Ihan tavallisia päällejuoksujahan me siinä tehtiin ja lähetin vaan koiraa takaakierrolle. Vaan oli se vaikeaa. Ransu kiltisti teki mitä mokailin...

Sitten oli vähän putken ja A:n erottelua, ja siinä ongelma oli vähän se että Ransu ilmeisesti jo totesi että ohjaa mitä ohjaat minä olenkin fiksu jätkä ja teen itse omat valintani! Onhan se kuulkaa vaikeaa ohjata koiraa joka on niin paljon fiksumpi kuin sen ohjaaja...Voi luoja, taas otettiin niitä toistoja... Ransu kyllä kyseenalaisti mua taas ajoittain ihan kunnolla. Sille kyllä iän myötä näkyy tuota itsevarmuutta tulevan lisää, jospa se joskus alkaisi näkyä meillä agilityssakin? Paimennukseenhan sitä odotetaan myös lisää, itsevarmuutta ja itsenäisyyttä.

Pururadalla sattui tympeä juttu ennen treenejä kun lähdin lämmittelemään Ransua ja oli Liinukin mukana. Katsoin vain kun joku nainen lähestyi, kun se pururata tekee sellaisen lenkin ja ne ikään kuin risteää sitten siinä kohtaa. En edes huomannut että sillä naisella oli koirakin mukana. Päästiin vähän matkan päähän niin kuuluu huuto ja voivottelua että "no nyt se sitten karkasi!" Eräs pikkukoira ryntäsi mun ja koirien luo ja odotin siinä ensin että se nainen kiirehtii ottamaan sen koiransa kiinni. Se vaikutti aluksi ihan ystävälliseltä ja se ehtikin Ransun kanssa nokikkain. Sitten se yhtäkkiä nosti rähäkän ja meinasi käydä Ransun päälle kuin yleinen syyttäjä. Ransu provosoitui ja siinä vaiheessa mä jo karjuin täyttä kurkkua sille toiselle koiralle että nyt kannattaa häipyä. Prkl tästä lähtien annan tuommoisille sinteille monosta jos tulevat meidän lähellekään... Se nainen tulee flexin kanssa siihen ja alkaa moittia koiraansa. Ei pahoittele tai pyydä anteeksi tai mitään. Mä olin niin suuttunut tilanteesta kun Ransu joutui tilanteeseen jossa toinen koira aloittaa tappelun. Olisin toki itsekin voinut reagoida nopeammin sen koiran pois häätämiseksi. Mutta, mua ärsyttää sen ulkoilijan käytöksessä se, että a) tuolla pururadalla on oltava koirat kiinni b) se pitää koiraansa irti vaikka se ei selvästikään ollut millään lailla hallinnassa c) se piti koiraansa irti vaikka oli flexi mukana, joka olis tarjonnut sille koiralle liikkumavapautta mutta ollut kytkettynä. Olin siis itsekin koirat flexissä ja minusta se on noilla lämppälenkeilläkin tosi hyvä, kun toista kiinnostaa pysähdellä ja merkkailla ja toista ei niinkään (eikä omistajaa). Ja mitään pahoittelua ei kuulunut. Jos olisin nähnyt että se nainen tulee treenaamaan hallille niin olisin käynyt sitten jälkeen päin mahdollisimman rakentavasti antamassa palautetta mutta ei se varmaan ollut ainakaan silloin mihinkään treeneihin tulossa, joten jäi sitten blogissa nurisemiseksi. Nimittäin heti alussa kun päästiin pururadalle, siellä oli mies irrallaan olevan rotikan kanssa (juu, sille en uskaltais antaa monosta heti kun lähestyy), mutta se mies otti koiransa kiinni ja lähelleen kun huomasi meidät ja jatkoi sitten matkaa koiransa hihnassa. Siis fiksua käytöstä ja sellaista kuin pitääkin. Sitten päästään 200m ja tulee vastaan joku jolla on ihan omat oikeudet. Kyllä pitäis olla kaikilla säännöllisesti pururadalla liikkuvilla tiedossa että siellä ulkoilee aika paljon sekä Kiltan koiria että muitakin joten omansa kannattaa pitää kiinni/hallinnassa... Noh olen puhunut.

Kokkolassa on muutenkin ollut viime aikoina koirat ja ilmeisesti koiria vihaava(t) henkilö(t) otsikoissa. Pelottavaa kuulla juttuja ja lukea lehdistä kun myrkkyjä löytyy pitkin kaupunkia ja tunkeudutaan koirien aitauksiin rääkkäämään siellä olevia koiria. Ei näytä ihmisten julmuudella olevan rajaa, millainen sekopää kylvää myrkkyä ympäri kaupunkia koirien ja mm. lasten saataville?! On sillä ainakin saatu koiranomistajat varpailleen. Jos kyse on koiravihasta jota helposti aiheuttaa ne jotka jättää koirankakat keräämättä, haukuttaa koiriaan tarhoissa päivä- ja yökaudet ja antaa koiriensa pelotella ihmisiä, niin sitten on meidän koiranomistajienkin katsottava peiliin. Itse olen yrittänyt olla esimerkillinen ja kerätä koirien kakat pois (tein sen kyllä rivarissa asuessakin pihalta pois) ja huolehtia ettei koirat turhaan kommentoi rapusta/pihalta kuuluvia ääniä. Ja toivon että naapurit kertois jos nuo mölisee rapun ääniä päivällä yksin ollessaan, onneksi se tapa on ehkä hieman vähentynyt 1½kk aikana silloin kun olen kotona. Eikä Ransu ole saanut tilaisuutta mennä haukkumaan ketään pataluhaksi koko aikana :)

Tänään kävi mun porukat kylässä ja tekemässä "tupatarkastuksen" meidän uuteen, keskeneräisesti sisustettuun kotiin. Piti kyllä komentaa kumpaakin koiraa aika kovasti että odottivat hiljaa paikallaan istuen että avaan oven. Ransu oli sitä mieltä että sillä on oikeus ilmoittaa kovaan ääneen haukahtamalla siitä että oven takana on vieraita, once more vaikka komensin hiljaiseksi. Liinu taas katsoi että sillä on oikeus matkia Ransua. Se on hassu pimu, itsekseen ollessa se ei pahemmin ovikelloa noteeraa, mutta Ransulle se tuntuu välillä olevan kuin kaiku. Ja jos isoveikka ei malta istua ja odottaa, niin ei sekään sitten ole esimerkillinen ja istu ja odota. Jos isoveikka haukahti vielä kerran, niin ainakin vähän pitää pöhähtää. Mutta sitten kun ne vieraat tuli sisälle ja vihdoin tuli lupa mennä tervehtimään... Liinu menee häntä heiluen kaikkien luo vuorotellen että "hei minä oon Liinu, tervetuloa, saisko rapsun, kiitos!" Ransu taas käy pikaisesti nuuhkaisemassa tulijat ja toteaa "noihinkaan en halua ottaa tämän enempää kontaktia, annatteko mun olla rauhassa, jooko kiitos?" Ransun kannalta on toisaalta onneksi niin että on Liinu joka sen avoimuudellaan pelastaa. Ransu saa rauhassa olla välinpitämätön kun on se sosiaalinen pikkusisko joka huolehtii vieraiden viihtymisestä :P Ransu taas haluaa mennä lähelle vain tosi tuttuja, luotettavia ja mukavia ihmisiä :)

Pääsisinköhän tästä pienellä aasinsillalla toiseen valituksen aiheeseen, nimittäin siihen kun äidit ei opeta eskari-ikäisille lapsilleen (kai ne siinä iässä ymmärtää puhetta kun tapasin juuri erään alle vuoden vanhan joka tuntuu ymmärtävän yllättävän paljon puhetta, anteeksi, en halua aliarvioida mutta en vaan tunne niin hyvin lasten kehitystä) ettei vieraita koiria lähestytä KYSYMÄTTÄ LUPAA ENSIN. Tällä viikolla sattui tilanne tuossa pihalla jossa olin koirien kanssa tulossa pissatuslenkiltä ja jäin odottamaan nurmikolle että äiti ja n. 6v poika menee ohi toiseen rappuun. Se poikahan huudahtikin että "KOIRA!!!" ja säntäsi meitä kohti. Se oli salamana Ransun ja Liinun edessä, onneksi ehdin siihen väliin ja sanomaan että ei kannata tulla sen koiran lähelle noin... Ei sillä että Ransu olis lastenvihaaja, mutta tiedän että varsinkin tuollainen tilanne ahdistaa sitä ihan älyttömästi. Se sietää lapsia mutta äkkinäiset liikkeet saa sen säpsähtelemään ja joskus huomaa että se ikään kuin paimentaa niitä tökkäsemällä kuonolla käteen tai vartaloon. Halusin osoittaa suojelevani sitä ja menin lapsen eteen. Se äiti katsoi mua kauhuissaan ja ajatteli varmaan että 'kaikenlaisia hulluja koiria sitä pidetäänkin kun saattaa lapsen päälle käydä...' Vaikka Ransu ei muuta kuin väisti vähän ja Liinu olis mennyt jututettavaksi. Mutta arvatkaapa vain ketä olis syytetty ja isosti jos Ransu oliskin ahdistunut ja näykkässyt sitä poikaa? Niin, minuapa tietenkin vaikka osa viasta on siinä äidissä joka ei ymmärrä opettaa lapselle ettei vieraita koiria mennä tervehtimään kysymättä lupaa ja sittenkin jos lupa tulee niin niitä kohti ei juosta huutaen! Että jos joku pikkulapsen äiti sattuu lukemaan tätä, niin aika pienelle lapselle voi jo kertoa miten koiraa lähestytään ja miten sitä voi silittää jos lupa siihen tulee. Ja että on koiria jotka ei halua että vieraat lapset tai aikuiset silittää niitä.

On menty jo aika paljon otsikon viereen mutta mitäs tuosta... Jospa huomisen Jenni Leinon agikoulutuksen jälkeen olis kirjoittamista vain treeneistä? Juup, olen taas menossa Jennin koulutukseen kun satuin saamaan vapaan paikan ja tykkäsin Sievissä Jennin koulutuksesta elokuussa.

Partasuiden iltareeni KiltAreenalla

2011-09-15T22:39:00.002+03:00

Olenpa ollut tänään ahkera, kun treenasin vielä illallakin molemmat koirat :)

Ensin oli Ransun agitreenit ja valitin meidän vetäjälle Ransun lähdöstä karkailua. Se onkin vaikea pala. Jotain kuumakallea kun kestäis komentaakin kunnolla pysymään lähdössä, ja monesti näkeekin että esim. bortsut tällätään lähtökuoppiin suunnilleen nahkasta nostelemalla ja joillekin pitää ja voi sanoa tosi kovasti kun ne jätetään odottamaan. Ransulle joku vois väittää että pitäis mutta minä väitän että ei voi. Eikä toivottavasti edes tarvi. Sen huomasi sunnuntainakin mitä siitä seuraa kun joutuu pitämään radalla komentoa sille. En nyt samoja asioita viitsi kirjoittaa kahteen kertaan mutta tänään siis palattiin ongelmaan.

Jätin Ransun lähtöön, tällä kertaa istumaan. Käskin sen odottaa ja minua puolestaan käskettiin kehumaan Ransua kun se pysyi liikahtamatta siihen mihin sen jätin. Pelkäsin että jos alan kehua niin se innostuu ja nousee paikaltaan ja lähtee tulemaan kohti viimeistään siinä vaiheessa kun palaan palkkaamaan. Tässä muistui mieleen Sinikan sanat paimennuksessa äänensävystä. Että sitä koiraa voi kehua muutenkin kuin iloisesti lirkuttamalla. Kehuin matalalla ja rauhallisella äänellä ja se toimi. Ransu odotti kiltisti paikallaan kun tulin palkkaamaan. Onneksi se hoksaa ja oppii asioita äkkiä, niin ei tarvinnut ottaa montaa toistoa niin näissä treeneissä päästiin radallekin - silloin kun minä annoin luvan.

Itse radan suorittaminen menikin sitten aika persiilleen mun lepsun ohjauksen takia. Anders ei mulle kehdannut karjua että miten mä oikein ohjaan kun lepsuilin ja olin aivan löysä, Antti olis kyllä karjahtanut :D Joten mä en sit saanut oikein itteäni kunnon vireeseen ja siitä kärsi meidän koko treeni. Oli siis vähän kurjan mielen treenit. Ransu kyllä teki niinkun ohjasin, mutta mä en vain jotenkin pitäny itseäni kasassa. Anders multa parikin kertaa kysyi että "mitä olit niinkun ajatellut siinä kohtaa tehdä?!" Se on kyllä kiva kun se tuntee jo jonkin verran mua ja Ransua parina ja osaa sen mukaan sanoakin jotain. Siksi mua harmittaakin että ollaan eri ryhmässä lokakuusta alkaen, jotenkin tuntuu turhauttavalta vaihtaa kouluttajaan joka ei ole nähnyt mua ja Ransua aiemmin. Noh, en tyrmää etukäteen, eihän sitä tiedä miten menee. Mutta Anttu on joka tapauksessa nähnyt meidät jo keväällä 2010 ja nyt tänä kesänä muutaman kerran ennen näitä ohjattuja ja näkee kyllä aika hyvin millä fiiliksellä me tullaan treeneihin.

Tänään se sanoikin mulle suoraan että sun pitää tehdä vaan tuolle koiralle enempi jaloilla työtä. Että se kyllä katsoo ja kysyy sulta ohjausta ja lukee sitä hyvin, mutta koska se ei ole mikään maailman nopein niin se tarvii multa sitä tukea ja yhteistyötä niin että mä vien sitä esteille. Tässä joutuu siis alkaa kuntoilemaan, vai? ;) Ransuhan menee hyvin, kun vaan sais sen reilun metrin sekunnissa lisää vauhtia niin oltais jo ihan hyvissä etenemissä. Helpommin sanottu kun tehty. Nopea se poika on oppimaan ainakin jos ei muuta, tänäänkin kahdella toistolla oppi haltuun tulon. Tai sitten radan ;D Treenit tuntui jäävän vähän kesken, saatiin ihan hyviä pätkiä, mutta olisin voinut tehdä toisella kierroksella vielä motivaatiopätkän pallo kädessä. Aika vaan loppui kesken eikä ehditty. On niitä parempiakin treenejä ollut. Se harmittaa kaikista eniten kun ei ehditty tekemään mitään lyhyttäkään motivaatiopätkää loppuun ja palkkaamaan oikein kunnolla.

Käytiin jäähdyttelylenkki ja otin Liinun autosta. Jossa se oli huutanut ainakin kaiken sen ajan kun mä olin kuuloetäisyydellä. Se oli aivan täpinöissään ja mietin että odotan ohjatut ryhmät ja otan sen kanssa sitten pientä agijuttua. Laitoin lenkin jälkeen Ransun autoon ja katseltiin ovelta Liinun kanssa toisten treenaamista. Tehtiin vähän sivulle tuloharjoituksia ja kontaktin pitämistä. Ihan ok typy. Sivulle se tulee heti ilman seinää miten sattuu, joten jatketaan nyt seinän vierellä ja siirrytään vähitellen kauemmaksi? Liinulla oli kova into päästä halliin.

Päästiinkin sitten ryhmien välissä ottamaan vähän hyppyä ja putkea. Liinu taisi olla hallilla tokaa kertaa, edellisestä kerrasta on sen 5kk. Otettiin hyppyä, heitin tennarin hypyn (20cm) yli ja Liinu perään. Olin n. 2-3m päässä hypystä, kauempana en uskaltanut jos se vaikka keksii kiertää koko esteen. Otettiin vähän eri kulmia myös. En tiedä missä vaiheessa Liinu on oppinut palauttamaan pallon mulle mutta niin se nyt vaan jostain syystä teki. Ehkä se oppi kun kerran olohuoneessa heittelin koirille lelua ja vaadin tuomaan mulle käteen asti? Mulla oli muutama nakki vielä taskussa ja tehtiin takaakiertoja. En myöskään niitä lähettänyt kovin kaukaa kun ei olla tehty aikoihin - ettei tulis virheitä. Koko ajan meinasi hajut viedä pientä nokkaa ja piti usein kutsua luokse. Taisi olla vähän kisojen ja edellisten treenien jäljiltä hallissa hajuja?

Putkella oli enemmän ongelmia, Liinu ei malttanut/osannut sitä hakea joka kerta hyvin. Putki oli U:n mallisena A:n alla ja pari kertaa Liinu hyppäsi putkenpainon yli sinne putken ulkopuolelle ja juoksi sieltä A:n alta. Kerran se palasi putkella takaisin kun tein takanaleikkausta putkella ensimmäistä kertaa. En tullut edes ajatelleeksi ettei olla tehty aiemmin ja ettei se välttämättä kestä sitä. Tätä se on kun on toinen koira jolle tuollainen ei yleensä ole mikään juttu ja sitten kun tekee toisen kanssa ensimmäistä kertaa niin olettaa että sekin osaa. Varsinkin kun nuo putkeen menot oli vähän muutenkin huonoja. Voi johtua sekin siitä että ajattelin Liinun olevan Ransu ja hakevan putken samalla tavalla ja yhtä niukalla ohjaamisella. Vaikka putki on este jossa Liinu on päässyt eniten tekemään virheitä ja musta tuntuu ettei sille ole ihan vesiselvää se putken hakeminen. Toisinaan se hakee sen oikein hyvin ja toisinaan se ei tunnu ollenkaan katsovan eteensä vaan juoksee milloin mihinkin putkenpainoihin pahki. Ne pinnit... pitäisköhän muistaa pakata nekin treenireppuun? Ei ne siellä keittiötokossa yhtä tärkeät ole.

Liinun agitreenien lopuksi tein sen kanssa vielä pari saksalaista ja jokusen suoran hypyn. Jätin sen hypyn taakse istumaan ja menin siivekkeen kohdalle lähettämään. Joku sille on opettanut paikalla pysymistäkin koska se yllätti mut istua tököttämällä lähtölupaan asti paikallaan ja tillottamalla vaan mua silmiin!? Aijai mikä pätevä typykkä :) Liinulla oli taas kivasti vauhtia ja meininkiä, oi että odotan mitä meistä vielä tulee. Kunhan tuo into vaan ei katoa mihinkään...

Käytiin pieni jäähdyttelylenkki ja alkoi tihkuttaa vettä. Ajattelin että kun ulkokenttä oli tyhjä ja Lillukkaa väsytetty että nyt on hyvä ottaa vielä vähän näyttelyharjoitusta. Oho sekin meni hyvin! Sain hölkätä ja Liinu ravasi vierellä! Ja yllättävän hyvin ravasikin, siis alussa se ei hoksannut että meidän on tarkoitus kiertää kehää ja törmäili mun jalkoihin mutta sitten se muisti senkin. Kiva juttu kun sain sen ravaamaan niin helposti mun vierellä vaikka mä hölkkäsin. Se täytyy siis näyttelyssäkin väsyttää ensin että se malttaa ravata ja esiintyä rauhallisesti. Lillu tuntui heti hoksaavan kun pysähdyttiin ja siirryin sen eteen että mä odotan sen seisovan nätisti. Oli jo hämärää joten en nähnyt miten se lopulta seisoi, mutta kehuin kuitenkin. Ravatessa se haluaa yhä tuijottaa aika paljon mua kohti, mutta olin niiiiin tyytyväinen siihen että se ylipäänsä ravasi kun minä hölkkäsin, että en jaksanut murehtia sitä että välillä pitää katsoa minua. Kyllä se katsoi eteenpäinkin ja toivottavasti näyttelyssä on edessä jotain mikä kiinnittää huomion. Toisaalta sitten se alkaa herkästi vetää ja sekään ei näytä hyvältä.

Sittenpä oltiinkin aika kypsät lähtemään kotiin ja voin kertoa että suihkukaappi on koirien kylpemisen jälkeen sen näköinen että onko tuonne vielä itsekin pakko mennä...

Liinu pääsi vihdoin oppikoulutukseen!

2011-09-15T15:50:00.001+03:00

Ja emäntä päätti lopettaa tuumailun ja ryhtyä toimeen.

Tulin tänään koulusta lyhyen päivän jälkeen ja koirat oli täynnä virtaa. Eilen illalla kävin ensin Ransun kanssa 3,5km pyörälenkin ja sitten molempien kanssa 6km kävelylenkin "pururadalla". No äkkiäkös tuollaisesta pikku hypähtelystä nyt palautuu ja kumpikin oli taas tekemistä vailla. Ransulla on illalla agilitya niin että se saa säästää sinne enimmän intonsa ja energiansa :) Mutta mitäs tuon Liinun kanssa...

...sitä pitäis varmaan pikku hiljaa alkaa kouluttaakin? Sehän on tähän asti saanut olla lähinnä pellossa... No ei nyt sentään mutta sanotaanko niin että se on saanut olla pentu ja opetella arkipäivän tapoja. Nyt alkaa tuntua että sitä vois vähän rassata treenaamisellakin ;) Onhan se toki tehnyt agijuttuja aina silloin tällöin, ja niistä mulla on ollut tarkoitus yrittää muistaa ottaa videota.

Ransun mieliksi tein sen kanssa ensin vähän keittiössä kaukokäskyjä, seuraamista ja seuraamisesta maahanmenoja, seisomisia ja sitä että kun pysähdyn niin tulee perusasentoon. On se innokas poika :) Se muisti vielä mitä "taakse" meinaa, vaikkei olla pitkään aikaan tehty (taakse=sivulle seisomaan).

Vaihdoin koiraa ja ajattelin että nyt Liinu opettelee ensin tulemaan sivulle. Sitten (kunhan sinne asti joskus päästään) se opettelee myös jäämään paikalleen kun lähden siitä sivulta. Tämä tulee olemaan vaikeaa... Sitten alan vaatia siltä seuraamista, sehän kyllä kulkee vierellä namin imussa sillain "ilmavasti". Tai no vierellä ja vierellä; vierellä, etuviistossa, edessä, puolta ja askellajia vaihtaen... Voi taivas kun se tuntuu pieneltä Ransuun verrattuna. Ransulle ei tarvi kumartua antamaan namia jos se istuu, mutta Liinulle pitää.

Sivulle tulohan sujui yllättävän hyvin! Seinän vieressä, käsiapua reippaasti antaen, se tuli jopa suoraan istumaan ihan kelvolliseen paikkaan. Joku toko-pilkunviilaaja olis löytänyt huomautettavaa varmaan ihan kaikesta mutta kun mua ei ole vieläkään se tokokärpänen purrut. Niin saan tehdä sillain rennosti :P Mä tietysti olin hölmö enkä malttanut lopettaa siihen vaan ajattelin että otetaan nyt muutama toisto. No niinpä niin, kylläpä kannatti. Suoritukset vaihteli ja ilman seinän apua Liinu jäi kauas tai tuli melkein poikittain. Kyllä se siitä! Pidetään tänään vielä toiset köksätreenit, tuo oli ilmeisesti yllättävän rankkaa koska hetken päästä pikkulikka oli kieli pitkällä väsähtäneenä. Hain jo kamerankin kuvaamaan että nytpä laitetaan meidän treeneistä (ja meidän sairaanhienon värisistä keittiön kaapinovista) todistusaineistoa, mutta sitten tuli ilmeisesti kummallekin ramppikuume eikä homma sujunut enää yhtä hyvin. Eli se video päätyy arkistojen kätköihin... Voipahan sitten joskus nauraa sille kun Liinu tulee hienosti sivulle :) Niin, kyllä se vielä joskus tulee, ilman käsiapua, ilman seinää, suunnilleen suoraan, suunnilleen oikeaan kohtaan, ja malttaa pysyä siinä senkin jälkeen kun on ekan palkan saanut. Kuulostan tosi uskottavalta ja tokoharrastajat (ja Liinun kasvattaja?) varmaan repii pelihousujaan :D Pitäkää mielessä että Ransu on opetettu samalla mentaliteetilla ja sehän on aivan pätevä poika, ja juku miten innoissaan se on meidän "tokoilusta" kun saa käyttää vähän omaa luovuuttaankin!

Päivän saldo: 2 x kielto kepeiltä

2011-09-11T23:50:00.001+03:00

Olipas piirinmestaruuskisat. Olin itse aamupäivällä kahdella radalla työntekijänä ja vielä siivousporukassa omien kisaamisten jälkeen. Hain Ransun ja Liinun keskellä päivää kotoa ja vaihdoin kevyemmät kuteet niskaan. Lähdin luottavaisin ja toiveikkain mielin - mulla oli tavoitteena luva tähän meidän syys-kisakauden alkuun. No eipä tullut luvaa, mutta ei ne radat nyt ihan peestä olleet silti.

Eka rata oli agilityrata ja nollaradan lisäksi (tai sen edellytyshän tämäkin on) tavoitteena oli että etenkin puomin alasmenokontakti on hyvä. Ei siitä virhettä otettu, vaan ihan ok Ransu siihen jarrutti. Ei siis pysähdy, enkä sitä vaadi, mutta otti sen kuitenkin kuten treeneissäkin. Mä tiesin odottaa Berglundilta kivoja ratoja, ja aika jännät radat oli. Sopivan vaikeat/sopivan helpot ja sai ohjatakin. Jotain kertoo kuitenkin ratojen sopimisesta itse kellekin se ettei agilityradalta tullut yhtään nollatulosta. Niin että se meidän eka nollavoitto oli keppien kiellosta kiinni tällä kertaa!

Ennen radalle lähtöä Ransu "kaivoi nenää", rapsutteli ja teki muutakin oheistoimintaa. Mun piti asetella se lähtökuoppiin ja tiedän että siinähän se vikaan meni. Tiedän, että Ransu loukkaantuu siitä kun joudun sitä komentamaan etenkin ennen radalle lähtöä topakasti. Me vain on ajauduttu sen suhteen vähän umpikujaan, koska se ei pysy lähdössä joten sille on pakko olla topakka. Jos sanaa menee ns. perille, sillä lopahtaa into radalle lähtöön. Yleisöstäkin kuului jo naurua kun se lähtökuopissa vaan kaivoi tassulla kuonoa ja rapsutteli korvallisia. Mun piti ihan älähtää sille että nyt mennään, ja sitten mentiin, mutta vauhti ei päätä huimannut. Ehdin toki ohjata sen ansiosta hyvin, mutta olihan se ärsyttävää käyttää tiukkaa äänensävyä radalla. Muuten pakka olis levinnyt ihan täysin. Ransu oli vähän sillain että "minä teen omaa tahtiani" tein minä mitä vaan mutta siihen oli sopeuduttava. Vähän oli paikoin haahuilumeininki, mutta tiukka komento sai sen takaisin tähän maailmaan, mutta ei sekään vauhdille hyvää tehnyt. Ransun kanssa pitäis päästä radalle niin että sillä on into päällä ja radalla onnistua ohjaamaan niin että voi käskyttää vain tsemppiäänellä. Silloin mennään kovempaa ja korkeammalta.

Nyt se otti kiellon okserin jälkeen kepeiltä. Juoksenteli ihan diipadaapana puoleen väliin keppejä sinne keppien taakse. Mä ärähdin sille nimeltä että "Ransu nyt tänne, kepit!" En mielestäni ollut sen näkyvyyden edessä, pyrin vekkaamaan okserilta parempaa (=suorempaa) lähestymistä kepeille enkä mennyt sörkkimään mihinkään keppiväliin. Mutta toinen ei edes yritä alkaa pujotella! Ei väärin eikä oikein, vaan ei ollenkaan. Kepit meni sitten niin ja näin, paremmat nämä kepit silti oli kuin toka radan. Sitten oli muutamat esteet ja loppusuoralla puomi ja loppuhyppy. Olin päättänyt että puomi mennään kunnolla vaikka miten onkin varmasti niin että Ransu tietää että rata kohta päättyy. Käskytin "ota" ja Ransu hidasti sen verran että tassut koski kontaktia. Puomia täytyy kyllä ottaa nyt treeneissäkin omana esteenään palkan kera.

Toinen rata olikin sitten vielä mielenkiintoisempi. Se sisälsi suoran putken ja 2 muuta putkea jotka mentiin yhteensä 5 kertaa - 4 kertaa peräkkäin ja yksi vielä ennen loppusuoraa. Se video onkin YouTubessa, kiitos tuntemattoman kuvaajan, voin sen linkittää tuonne videolistaan. Ransun kanssa keskusteltiin taas lähdössä pysymisestä, mutta en halunnut pilata tätäkin rataa vauhdin puutteella, koska en tiennyt miten Ransulla riittää into ja tsemppi noin moneen peräkkäiseen putkeen vaikka vauhtiahan siinä saa toki kerättyä. Niinpä lähdettiin (vähän vasten mun tahtoa) lähes yhtä matkaa radalle. Hyvin ehdin kuitenkin ohjata pyöritykset, joissa olis kyllä parantamisen varaa. Mieli teki tehdä niistoja, mutta kulmat oli sellaisia että jos näissä on nyt treeneissä tupattu säännönmukaisesti ottamaan kieltoja niin ei niitä kisoihin mennä harjoittelemaan. Joten tyydyin pyörittämään itseni ympäri ja valssaamaan. Sitten ne putkihässäkät ja suorasta putkesta 90 vienti kepeille. Toppuutin Ransua minkä tohdin, että saisin sen oikeasti melkein pysähdyksiin ennen keppejä ja siitä sitten nokasta viemällä kepeille. No ei mennyt ihan niin, Ransulla kävi ehkä kuononmitta keppien takana, ei edes välissä, ja kieltohan siitä tuli! Eli niin oli loistavaa keppien hakemista tälläkin radalla. Juku että mua sapetti. Muuten oli taas puhdas rata, vaikka ajassa me ei kyllä nyt oltais pärjätty luvalle asti, koska kirkkaimmat sijat vei älynopea kelpiekaksikko. Mun piti tehdä okserin jälkeisellä hypyllä persjättö, mutta unohdin ja niinpä oli hyvä että meillä on niin hyvin hanskassa toi takanaleikkaus ;) Hehheh onneksi se toimii ainakin hätätilanteissa - ei vaan on se parantunut kun sitä on joutunut joitain kertoja vähän ex-tempore käyttämään.

Ransun loppusuorasta olen tosi ylpeä, nimittäin sen takanaleikkauksen jälkeen ne viimeiset esteet se menee aivan eri kyytiä kuin mitä siihen asti. Ja ne kolme vikaa hyppyä... Hieno eteenmeno, komeat loikat ja hienosti passautetut askeleet! Upea Ransu <3

Niin että mitä jäi kisoista käteen? Kokemusta ja kolmas sija agilityradalta. Ja monta treenin aihetta!!! Tuo lähdössä pysyminen on vaikein ja pahin. Kepit se on kyllä hakenut viime aikoina paljon paremmin, niihin luulin että pystyn sentäs luottamaan. Mutta lähtötilanteisiin en pysty ja niihin me tarvitaan nyt treeniä ja joltain viisaammalta vähän vinkitystä että miten me niitä treenataan niin että siellä pysytään kun käsketään mutta motivaatio ei laske. Ransu lähtee radalle ihan eri höökillä kun se saa vähän törkeillä lähdössä... Mutta kun minä en halua että se törkeilee lähdöt. Kepeille me tarvittais lähinnä vauhtia, mutta sekin on vaikea pala, miten sitä niille sais. Heti kun on palkka kädessä, pötkäle vetää ne tosi hyvin. Ehkä pitäis kokeilla jättää namipalkka keppien jälkeen ja aluksi vaikka näyttää että se on siellä, sitten laittaa kepeille namia näyttämättä ja kun pujottelee loppuun niin sieltä se löytyy? Treeneissä siis, ja ei joka kerta. Voisko sillä lailla saada sen pujottelemaan nopeammin kun on optio että siellä saattaa odottaa jotain? Jos vielä jättäis jotain huippua, kuten alatoopia? Nykyään kun palkkaan kepit lelulla itse... jos palkkaan keppien jälkeen siis.

Sekin jäi käteen, että meidän kesän omat ratatreenit on tehneet tehtäväänsä. Sen lisäksi on tehty muissa, ohjatuissakin treeneissä ratoja, kokonaisia ratoja, ja se näkyy nyt mun ohjaamisessa. Oon kehittynyt siinä että pystyn pitämään pakan kasassa koko radan. Rata ei ole enää vain yksittäisiä esteille viemisiä ja tilanteiden pelastamisia ja huomaamista että on itse ajautunut aivan väärään paikkaan. Oon ehkä myös kehittynyt rataantutustumisissa vaikka treeneissä niihin kuluukin aikaa enemmän. Tänään 5min riitti ihan hyvin. Ajan sijaan olennaisempaa on mun mielestä miettiä mitä siellä rataantutustumisessa miettii, kuin että kauanko menee yhteen läpikäymiseen ja suunnitteluun aikaa ja onko se liikaa. Ransu on oppinut myös tekemään kokonaisia ratoja, ja samoin sillä pysyy mun mielestä paremmin pakka kasassa. Talvella oli hyödyllistä ja pakollista treenata yksittäisiä asioita (siihen Dogness paikkanakin sopi hyvin), kentällä nyt kesällä taas on ollut oivallista rakentaa ratoja kun on tilaa ilman tolppia... Nyt jatketaan ratatreeniä, uskoisin ainakin niin, ohjatuissa treeneissä ja jos ei niin omalla ajalla sitten. Omalla ajalla vahvistetaan puomia ja otetaan lähtötilanteet treenin alle - kunhan saadaan idea siihen miten se tapahtuu käytännössä. Nyt on ennen joulua suunnitteilla vielä monet kisat, joten kisataan siis nyt aktiivisemmin kuin kesällä. Luulen että sopii Ransullekin - viileämmät ilmat nääs :)

Lähdin luottavaisin mielin kisaamaan, ja keppien haku tuotti mulle nyt sen pettymyksen. En ota sitä niin vakavasti mutta nuo lähdöt, lähdöt, lähdöt...

Liinun yöpostaus

2011-09-10T02:55:00.001+03:00

Liinu halusi että kirjoitan senkin kuulumisia, topakkana tyttönä se oli sitä mieltä että tämä on senkin blogi ja siitäkin pitää kirjoittaa jotain vaikkei se kisaa eikä käy säännöllisesti agitreeneissä :)

Tässä kohtaa ohjaajalla on pieni itsetutkiskelun paikka, miksei Liinu ole tehnyt viime aikoina agilityn suhteen juuri mitään. Eräs seurakaveri oli tosin sitä mieltä ettei 9kk ikäisen kakaran kanssa ole tarpeen tehdäkään agilityn suhteen mitään, "että antaa lapsen kasvaa rauhassa". Tottahan sekin on.

Yhtenä yönä (juu älä vaan katso mihin aikaan tämäkin teksti lähtee näppikseltä, samoin kuin edelliset kuvat) harjoiteltiin molempien kanssa kaikenlaista pientä - keittiötreeniä kirjaimellisesti. Ihan perus istumista, maahanmenoa ja seisomista. Kyllä tuli Ransuunkin vauhtia kun oli kilpailuasetelma. Pitäähän sitä näyttää olevansa se parempi ja taitavampi. Liinu on kyllä ihan omaa luokkaansa tuossa nopeudessa, se putoaa maahan välillä niin nopeaa että Ransu jää armotta toiseksi. Ransun pitää aina joskus miettiä sekunti (tai pari) istunko vai en, mutta Liinu ei paljon ajattele vaan lättää sen peffan maahan. Kun kerran makkaraa on tarjolla, ei edes voi olla kahta vaihtoehtoa!

Aloiteltiin perusasento-harjoituksia. Pari kertaa olen aiemmin namilla houkuttelemalla ohjannut Liinua sivulle, mutta eihän se siihen ole istua oikein osannut saati pysyä oikeassa kohdassa. Se kun niin paljon mieluummin olis jossain kohtaa mun edessä ja tarjoais maahanmenoa. Opetan sen kiertämään selän takaa kuten Ransunkin, ja miten se onkin erilaista opettaa Liinulle kuin Ransulle, vaikka Ransu oli 4kk kun sen kanssa opeteltiin sivulle tulo. Ransu sai samalla paikalla olo (tai ainakin kauempana pysymis) harjoituksia, jätin sen istumaan ja menin itse keittiön oven viereen seisomaan ja houkuttelemaan Liinua sivulle. Välillä nakkasin Ransulle makkaranpalan hyvästä käskyn noudattamisesta. Saa nähdä onko mulla hiuksia päässä enää sitten kun yritän tehdä tuota toisin päin... Siis että Liinu malttaa istua 3m päässä kun pyydän ihanat Gouterit kädessä Ransua tulemaan sivulle :)

Pakko oli mennä tuohon oven viereen, ettei Liinu saanut mahdollisuutta yrittää vinoon tai poikittain tai mitä tahansa muuta mieleen tulevaa kuin mitä minä tarkoitan. Siinäkin sai tehdä hiki hatussa töitä ja venyttää pinnaa että sai sen pysymään suunnilleen tassut suunnilleen varpaiden kohdalla - istumassa, ei makuulla, ei seisten, ei jumpaten näitä kolmea eestaas. Ja pitämään kontaktia minuun edes hetken, ei makkaraan.

Harjoituksia pitäisi jatkaa, ja kärsivällisyyttä täytyy olla mukana. Onhan se kyllä hauskaakin kun kaksi ahnetta nappisilmälakritsinokkaa katsoo silmiin ja odottaa että pyydät tekemään jotain. En tiedä viitsisinkö itse vaivautua nakkien tai leikkeleiden takia ;) Liinun kanssa pitäisi vaan enemmän tehdä asioita kahdestaan, mutta siinähän sitä sitten tulee kun talvella alkaa käydä omalla ajalla agitreeneissä sen kanssa.

Se on muuten rautamaha ollut kuralla tiistaista asti! Tiistaina se päästi ihan suoraa ruikulia matot, tienposket ja perskarvat täyteen. Pyykkikone on saanut laulaa ja pestä mattoja, ja suihkukaappi on tullut likalle tutuksi. En tiedä mitä se on syönyt, mutta jotain se on ulkoa pistänyt suuhunsa, koska tähän asti se ei ole ollut edes pikkuisen löysällä ikinä. Ja ruokinta ei ole muuttunut. Annoin sille heti tiistaina Ransun resepti-ripulilääkettä (enkä alkanut pelleillä minkään Canikurien kanssa), joka Ransulla tehoaa kahdessa päivässä AINA. Mutta Liinupa onkin eri tyttö ja päästi vielä perjantainakin aika pehmeää tavaraa. Kiinteää mutta ei normaalia. Jos ei maanantaihin mennessä ole normaali niin sitten alan huolestua, vaikka yleisvointi ja jaksaminen on normaalit.

Itsekin se on yrittänyt hoitaa mahaansa syömällä Ransun oksennuksia (poitsu on vähän hotkinut siipiä ja sitten oksennellaan monta päivää liian isoksi jääneitä luunpaloja - ja pestään mattoja vähän lisää) ja napsimalla kissojen vessalaatikosta pellettejä. Jep jep, mulla on ollut kiva ja haiseva viikko noita sotkuja siivotessa. Eikä vain koirien takia, koska Dora on herkutellut meidän sisäkukilla ja oksennuksesta päätellen kukkamullallakin ja sen seurauksena alkuviikosta oli vähän sohvan pesuakin... Puhumattakaan viime viikonlopusta kun kissat ja Liinu yhteistyössä hajotti komposti-roskapussin ja ruokaili meidän ihmisten jäljiltä broilerin luita ja levitteli samalla ohimennen pelletinpurut pitkin keittiön lattiaa. JA MATTOA!!!

Uusista lenkkeilymaastoista :)

2011-09-10T02:13:00.000+03:00

Kuvat suurenee klikkaamalla - tää sivu ei aukeais varmaan ikinä ellei näitä olis vähän pienentänyt...

Varaslähtö!!!

Liinu on haamu :O)

Niin kauniita <3

Pupujussit ylä- ja alapuolella :)

Onneksi on sarjakuvaus; kiihdytys...

...hyökkäys pikkulikkaa kohti...

...Liinu väistää törmäyksen...

...näyttää vähän yllätetyltä...

...ja Ransulla vauhti ei hidastu tippaakaan!

Liinu: "jumantsuikka nyt äkkiä karkuun! Se tulee taas!"

Jarrut pohjaan!

Ei auta - KOLARI!

Ransulla on hauskaa :)

Ensin löytyy vähän pienempi kivi...

...sitten vähän isompi kivi (kaikki kiviposeeraukset otettu mun naaman korkeudelta)

Luonnon oma hardcore-este.

Jompi kumpi kertoi hauskan jutun?!

"Mamma, kato mitä mä löysin! Tää on kivi mun makuun!"

Kuvassa alinna vasemmalla: pahaa-aavistamaton Liinu...

"Viimeinen ylhäällä on mätämuna! Eikun Liinu!"

Varmaan oli hyvät maisemat.

Kisakausi on alkamassa...

2011-09-09T19:28:00.001+03:00

Eilen oli ohjatut agitreenit. Liinu huusi autossa kuin syötävä ja Ransu näytti taitojaan radalla :)

Oon ollut flunssassa viikonlopusta asti ja se tuntui kun oli juossut kaksi kertaa putkeen radan läpi koiran kanssa (onneksi Anttu armahti mut sen jälkeen ja jätettiin loput voimat sunnuntaiksi). Rataantutustuessa tuntui, että mitään erityisen pahoja kohtia radalla ei ollut, vaan se oli sellaista perusmenoa jossa piti kiinnittää huomiota kontaktiesteiden lähestymiskulmiin jotka äkkiä katsottuna näytti ok:lta mutta todellisuudessa linjoja oli syytä vähän korjata. Lisäksi perus (onko aliarvioivaa sanoa perus?) takaakiertoa, päällejuoksua ja valssaamista. Anttu kysyi rataantutustumisen jälkeen että onko kaikki selvää vai onko jotain kohtia mistä haluaisi kysyä. Totesin vaan että "sittenhän sen radalla näkee mennessään että mitä kaikkia arviointivirheitä sitä on tällä kertaa tehnyt..." Rataantutustumisesta tuli mieleen, mä käytän treeneissä siihen eka kierrokseen ehkä liian kauan aikaa verrattuna siihen mitä kisoissa on käytettävissä. Toisaalta parempi yksi kerta kunnon tutustumista kuin neljä kertaa radan läpikävely sen tarkemmin miettimättä? Jos se rata vaan jää mieleen yhdestä kerrasta...

En onneksi ollut tehnyt pahemmin arviointivirheitä, kepeille vaan ajattelin valssata edellisellä hypyllä mutta enpähän ehtinyt niin tuli sitten harjoiteltua takaaleikkausta kepeillä. Aika hieno jätkä, aloitus oli kyllä vähän epävarma ja meinasi tulla kepeiltä ulos kun ihmetteli että kuussa vai maassako se ohjaaja on. Jatkoi kuitenkin sitten itse oikein kun tulin vierelle ja menin hieman ohi. Toisella kertaa leikkasin lähempänä takaa, ja Ransu meni paremmin. Kuulemma vieläkin pieni epävarmuus, sai vauhtia ja varmuutta siitä kun minä menin edelle. Ransu tarvii mut siinä keppien lähellä että se jaksaa (ja joskus myös malttaa) pujotella ne loppuun asti. Etenkään kepeillä sitä ei voi jättää tekemään niitä yksin, sillä ei yksinkertaisesti riitä motivaatio mokomalle esteelle.

Alussa (tässä vaiheessa oikolukiessani tätä huomaan että tekstin jäsentely on viimesen päälle!) jätin Ransun istumaan, se nousi seisomaan ja hiipi perään. Palasin pari askelta kieltämään ja asettauduin kaikessa rauhassa seisomaan aikomaani aloituskohtaan. En tehnyt mitään, käsi oli yhä koholla, katse koirassa, suu kiinni, ja Ransu päätti itse että nyt mennään! En ollut vielä edes henkäisemässä "hyppy" kun se jo loikkasi kohti. Katsoi mua voitonriemuisena mutta - häh häh hää - joutuipas palaamaan nöyrin mielin takaisin alkuun. Sitten malttoi odottaa niin kauan että sai luvan lähteä radalle. Eka radalla Ransu mokasi pituudella, joka voidaan sikäli laskea mun mokaksi että me treenataan pituutta nykyään tosi harvoin. Se siis otti keskimmäiseltä palikalta vähän lisää vauhtia, ei siis muistanut/hoksannut/tai jotain että niistä kaikista hypätään yli. Olihan toki niinkin että pituus oli vähän niinkuin seinää ja seinän vierellä olevia tavaroita kohti ja minä irrottauduin sivusuunnassa pois jo ennen kuin se ehti lähtemään loikalle. Eli siis tärkeä muistutus ohjaajalle, että vaikka nyt on tehty aika paljon monen tasoisia ratoja niin niissä on ollut lähinnä hyppyjä, putkia, kontaktiesteitä ja kepit. Huomaako joku muukin, että agilityssa on muitakin esteitä kuin edellä mainitut? Siispä voisi välillä omissa treeneissä tehdä niitä muitakin esteitä, veikkaanpa että okseri on toinen jota se ei ole muistaakseni nähnyt talven jälkeen, että tuleeko heti esteen eteen tullessa mieleen että siinä on kaksi rimaa ja vaatii pidemmän hypyn. Kapasiteetista se ei ole kiinni, talvellahan Ransu meni lähes paikaltaan okserin väärästä suunnasta ja samantien perään oikeaan suuntaan, ja pituudenkin se meni heti toisella kerralla kuten pitääkin.

Noh, pituus otettiin lelun kanssa uudelleen pari kertaa ja toisella radalla sen kanssa ei ollut ongelmaa. Toisen radan ainoa moka tapahtui siinä, että A:n jälkeen käännyttiin hypylle takaisin menosuuntaan, ja vielä takaakiertona. Olin vähän myöhässä ja törmäsin Ransuun siivekkeellä kun lähetin sitä takaakierrolle. Ei ollut reilusti tehty koiraa kohtaan, ei. Ja siitä olis voinut kisoissa tulla kyllä virhe koska oikeastaan meidän törmäyksellä oli aika iso rooli siinä että Ransu lähti takaakierrolle. Sekin kohta meni eka radalla hienosti.

Puomi oli myös hyvä, vauhdikas ja ainakin alasmenot otettiin hyvin ja ilman palkkaa. Päätin että rataharjoittelussa se palkka jää tästä lähtien pois. Vain yksittäisenä puomina treenatessa odottaa palkka alasmenon jälkeen. Eihän Ransu siihen pysähtynyt, mutta ottipa kontaktin! Ja ottipa muuten hienon A:n kontaktinkin mennen tullen! Puomin ylösmenoa en nähnyt kun radalla oli putki-puomi -erottelu. Hah hah sanoinkin Antille että ei varmana ole mitään ongelmaa saada sitä puomille tuollaisessa tilanteessa kun puomia on niin treenattu ja se on kiva, että putkeen en olis sitä varmaan ens yrittämällä saanutkaan :P Katsotaanpa vaan kun näin sanon niin sunnuntain radoilla on U-putki puomin päässä ja puomille pitäis viedä mutta mä hyllytän putkeen...

Ransu oli treenin jälkeen palkatessa aivan täpinöissä. Se tärisi koko koira kun se oli niin innoissaan milloin heitän pallon sille. Toka radalle sain muuten määräyksen mennä pallo kädessä, että josko sillä saisi Ransuun vauhtia ja motivaatiota kasvatettua. No voin kertoa että kepeille tuli ainakin selvästi vauhtia lisää ja tuntuu että muutenkin. Ransu on niin ihana kun sille on oikeasti vaan tärkeintä se että se saa tehdä mun kanssa yhdessä. Ja sille hyvä palkka on se kun se huomaa että olen oikeasti siihen tyytyväinen ja iloinen ja silloin se kiihtyy tuosta pallostakin aivan uusiin sfääreihin. Ransulle on niin tärkeää se että se onnistuu ja tekee oikein mulle asioita :) Mä alan tästä lähtien sanoa kun joku moittii ettei sillä ole motivaatiota/vauhtia/moottoria/mitä tahansa, että ei niin tähän lajiin kun se tietää paremmasta - paimennuksesta ;) Tyhmäkin sen näkee kun mennään paimentamaan, että sillä on siellä hyvä into ja yhteistyöhalu päällä, eikä se siellä tarvi etukäteen hetsaamista tai pallon heittelyä palkaksi, mun huomio on sille siellä parasta palkkaa mitä se tietää.

Agilityssakin me aletaan mun mielestä olla aika hyvä ja pari, pystytään vaikka mihin kun saan Ransun innostettua mukaan enkä mokaile itse :) Luottavaisin mielin siis sunnuntain kisoihin, vaikka totuus on se että 2kk sitten otettiin viimeksi yksi ainokainen startti, sitä ennen oli kisataukoa 3kk. Eihän se mikään etukäteen annettu selitys ole tulevan viikonlopun tuloksille, mutta koiran pitäis olla kunnossa, kesän treenit on tehnyt meille hyvää ja nyt syksyllä vasta startataan kunnolla taas meidän kisakausi - tällä kertaa KPKK:n riveissä :)

Virheestä ulos!

2011-09-01T22:01:00.001+03:00

Päästiin kahden viikon tauon jälkeen agitreeneihin tänään. Johanna oli vuorossa vetämässä meille treenejä ja olikin tuonut ihan mielenkiintoisen radan. Ei erityisen vaikean, mutta radalla oli pituutta 27 estettä, joitain ansapaikkoja ja muita ajattelemisen aiheita. Pääpointti treeneissä oli kuitenkin se, että jokainen vuorollaan lähtee tekemään nollarataa ja menee niin pitkästi kuin pääsee ilman virhettä. Virheen jälkeen ulos ja seuraava, kunnes tulee taas oma vuoro. No meitä oli vain kolme koirakkoa joten eipä siinä kovin kauaa ehtinyt huokaista ennen kuin oli taas oma vuoro...

Me keskusteltiin Ransun kanssa hieman lähdössä pysymisestä. Ransun mielestä mä vissiin yritän edelleen jättää liian kauas ekasta esteestä, koska täytyy yrittää tiettyyn pisteeseen hiipiä perässä jos ei ole topakkana. Senkus mun puolesta muuten hyppäis vaikka suoraan riman takaa ilman vauhtia mutta kun ei siinä ole järkeä ja onhan se hidasta ja raskastakin. Ensin oli kaks estettä suoraan ja sitten takaakierto, mä yritin pitää mielessä että älä jätä koiraa pois näkökentästä ja muutenkaan tekemään yksin sitä takaakiertoa. Muuten hyvä mutta mun suunnitelmat kolmoselle ei toimineet ja Ransu pamahti A:lle. Sain ohjeen ohjata alun hieman eri tavalla. Näinhän me sitten jouduttiin ulos ja vitsailtiin treenikaverin kanssa että tää vissiin menee sillai että "kaks estettä - ulos, kolme estettä - ulos jne." Pari kertaa me taidettiin päästä vain siihen kolmosesteelle kun toisella kertaa mä en sitten käyttänyt koiran puoleista kättä kun ohjasin hypyn yli ja liikkunut itse järkevästi.

Sanoin jo rataantutustuessa Johannalle että mä oon jotenki ihan töttöröö nyt. En yhtään tajunnu kun rataan tutustuin että mitä mä oikeastaan olen tullut tekemään. Pää oli jossain ihan muualla kuin siinä asiassa. Tuntui että ei hittolainen mä en edes opi tätä rataa ulkoa! Puhumattakaan että mulla olis suunniteltuna mitään järkevää ohjausta, koska monessa kohdassa sai ihan tosissaan miettiä että mitä hittoa mä teen että saan koiran tuonne!

Kolmannella kerralla taidettiin sitten jo ehtiä jonnekin 15 esteelle saakka, ennen kuin tuli kielto putkelta. Yhden kerran ehdittiin 12 esteelle kun Ransu otti kesken pujottelun häiriötä. Tai olisko parikin kertaa ottanu siinä kepeillä "vitosen" niin ei muuta kuin pikku breikille. Päästiinhän me sitten hienosti rata loppuun asti, jumantsuikka että sai juosta! Tuntui lopussa että ei mää en jaksa ja miten ihmeessä tää rata meni joten sovelsin, ja se meni yllättäen oikein... En edes tutustunu rataan niihin kolmeen viimeiseen esteeseen kun ajattelin että oon ite niin hoopo ettei me edes päästä sinne. Ransu teki about 5 kertaa aivan sairaan hienon sylkkärin, juku että mä olin ylpeä siitä. Kaks estettä oli sillain kulmittain ettei ihan 90 asteen kulmassa kuitenkaan, ja se eka este hypättiin ohjaajasta pois päin ja se toinen piti tulla sitten taas samaan suuntaan. Eli ensin koiran lähetys hypyn yli pois päin itsestä, veto takaisin luokse ja sitten sellaiselle vinosti näkyvälle hypylle sylkkäri (melkein tuli takaakierto) niin voi elämä että olin meistä ylpeä! Siitä sitten vielä putken peräreikään. Sen jälkeen parit hienot valssit niin sai Ransukin mennä sinne A:lle :) Mainioita lyhyitä hyppyjäkin se teki aina kun tarkoitin. Kerrassaan hieno jätkä! Itsekin terästäydyin sitten kun tosiaan pelin henki oli se että ulos joutuu heti virheestä ja totta kai tavoitteena on puhdas rata. Kahdesti mentiin sitten koko rata.

Etukäteen ajattelin että onkohan Ransulle hyvä treenitapa, kun joutuu menemään samaa uudestaan ja uudestaan ja periaatteessa palkka täytyy antaa virheen tapahduttua. Ja se että joutuihan se tekemään ihan hitosti töitä (niinkun minäkin, juoksin paita märkänä) kun mentiin niin pitkää rataa niin monesti. Kerran jäätiin esteelle nro 20 kun Ransu ei osaa - ja mä ohjasin huonosti - kepeillä mun takaaleikkausta. Hienosti se kuitenkin jaksoi, viimeisellä kerralla ehti alkaa vähän nuuhkutellakin mutta hyvin me tsempattiin. Laskeskelin että varmasti mentiin pitkästi toista sataa estettä sen tunnin aikana, ja uskallan väittää ettei meidän normaalitreeneissä kyllä tule sellaista estemäärää suoritettua. Siihen nähden jaksettiin hyvin :) A-esteeltä oli 90 asteen kääntö kepeille ja viimeistä puhdasta rataa lukuunottamatta Ransu loikkasi sivuun joka ainoan alasmenokontaktin. Sitä ei siis laskettu virheeksi kuten ei sitäkään jos olisi rimoja tippunut, vaan kiellot ja hyllyt ja sellaiset oli virheitä joista joutui ulos. Viimeisellä kerralla sitten menin itse siihen kontaktipinnan vierelle (A:n alta meni putki joten ihan viereen ei päässyt) ja viestitin Ransulle että sen pitää malttaa ottaa kontakti niin tulipahan hieno alasmeno!

Vaikka oli aika rankat treenit varmaan sekä koiralle että ohjaajalle, niin oli aika mielenkiintoista tehdä noinkin ja siinä tuli sitten sellainen sisuuntuminenkin että jo on kumma kun en osaa sitä ja sitä kohtaa ohjata niin hyvin että se onnistuu. Ja yllättävän hyvin siinä aina ehti koirakin vähän palautua kun odotti ne kaksi koiraa, vaikka aina se aika ei ollut kovin pitkä kun ne kaksi muuta koirakkoakin saattoi päästä sen 3 estettä kumpikin ;) Mä vitsailinkin etten tarkoita pahalla mutta ettekö vois mitenkään mennä vähän pitempää pätkää...?!

Mulla oli Liinu autossa mukana ja se sai lenkin siinä samalla kun kävin Ransun lämppäämässä ja jäähdyttelemässä. Käytiin sitten vielä koirapuistossa ja mentiin tällä kertaa pienten puolelle ensin Liinun kanssa kahdestaan ja sitten hain Ransunkin sinne. Liinu oli heti paljon reippaampi enempi itsensä kokoisten koirien kanssa, isojen puolella se hyypistelee mun jaloissa ja ennemminkin pelkää isoja koiria kuin uskaltaa lähteä leikkiin mukaan. Pienten puolella se leikki monen koiran kanssa. Ransullekin oli ihan hyvää oppia opetella leikkimään itseä niin paljon pienempienkin kanssa, huomasi että se oli vähän ihmeissään. Mutta uskoisin että parempi nuo pienemmät leikkikamut kun se osaa niitä kuitenkin varoa, kuin isot joiden kanssa tulee rajua painia ja yhteentörmäyksiä. Minnan mielipide oli se viimeksi hieroessa että niillä on osaselitys tuohon jumissa olemiseen.

Tällä viikolla on ollut aivan upeita ulkoiluilmoja, ja tiistaina käytiinkin Ransun kanssa reippaan 10km pyörälenkki. Liinu pääsi vain hihnalenkille, kiitos sen toisen ulkoiluttajan viitsimättömyyden... Otin sitten eilen vahingon takaisin ja käytiin melkein parin tunnin lenkki pururadalla. Matkaa tuli reilu 7,5km ja yllytin niitä oikein juoksemaan :) Itsekin juoksin vähän matkaa pitkästä aikaa ja äkkiä se tuo juoksukunto laskee itselläkin. Nyt ei taas juostaiskaan enää viittä kilsaa yhteen menoon :( Noh asiaan täytyy tehdä korjaus!

"Teknisesti varma ja taitava koira"

2011-08-22T19:48:00.002+03:00

Jenni Leinon agilitykoulutusviikonloppu Sievissä 20.-21.8.

Suunnattiin lauantaina aamupäivällä Sieviin Leinon Jennin agilityoppiin. Uusi kouluttaja, mutta ei niinkään uudelta planeetalta ajatukset ja koulutustavat. Tykkäsin kyllä! Lauantai tuntui aika paljon vanhan kertaukselta, mutta tulipahan mun nyt ajateltua rytmittämistä. Ohessa olevat kuvat; kuvaaja Leena Partanen.

Musta tuntuu että koko viikonlopun teema, jota mun täytyy alkaa miettiä ohjatessa ja jo rataantutustuessa, on juuri se rytmittäminen. Jenni mainitsi joitain muitakin varsin hyviä pointteja, joita ei välttämättä ole tullut ajatelleeksi. Tuli mieleen siinä alun "teoriaosuutta" kuunnellessa että olis pitänyt tulla kuunteluoppilaaksi muutamalle kouluttajalle jo ennen kuin alkaa opettaa ensimmäistäkään agilitykoiraa... Jälkiviisaus on näköjään paras viisaus. Nyt vaan harmittaa se, että kun on käsissä pentu jota ei ole vielä pilannut ja jonka kanssa peliä ei vielä ole menetetty (no en mielestäni ole pilannut Ransuakaan, peli sen kanssa joidenkin asioiden suhteen taitaa kuitenkin olla menetetty...), sen pennun kanssa ei ole ehtinyt kesän aikana harjoittelemaan tarpeeksi. Eipä sillä, mun mielestä pentu saa olla pentu ja sen ei tarvi kauheasti kaikkea heti osatakaan - siitä on kyllä tuo Liinu hyvä esimerkki - mutta jotain pieniä juttuja olis voinut alkaa vahvistaa aktiivisemmin jo tähän mennessä. Mä oon vaan tämän kesän vapaa-ajan ja treeniajan satsannut Ransuun. Se on kyllä minusta sikäli oikein että se on kumminkin mun "ykköskoira" vielä pitkän aikaa ja ainoa kisaava koira. Noh osaahan se Liinu jotain pientä agilityyn liittyen, mutta noissa koulutuksissa tulee ja menee sellaisia hyviä vinkkejä joita ajattelee että voisi/pitäisi opettaa omallekin nuorelle koiralle. Voi kun niitä siinä vaan ehtisi kirjoittaa ylös, mielessä ei pysy ikävä kyllä puoletkaan kaikesta asiasta jonka kuulee :(

Lauantain radalla tehtiin sivuirtoamisia ja hyvin pohjustettiin sunnuntain rataa varten sitä, että kannattaako mun kääntää Ransulle selkää, mihin kääntää hartialinjaa ja päätä. Oikein kukaan kouluttaja ei ole osannut mulle tätä ennen sanoa syytä miksi Ransu tekee kaarroksia. Onhan sitä tarjottu aina sitä selitystä että mä olen niin myöhässä. Mutta mä olen omasta mielestäni parantanut ajoitusta ja helpottanut sillä tavalla Ransun radan suoritusta. Joku siinä on silti ollut että tietyissä tilanteissa se lähtee tekemään kaarroksia, ja sen vauhti hyytyy. Minä tyhmeliini jätän toisen yksin tekemään asioita ja vahingossa sotken ylävartalollani persjätön ohjausta ohjauksiin jotka ei ole persjättöjä ja joissa koiran ei toivota käyttäytyvänkään niin. Nyt sain yhden mahdollisen vastauksen ja selityksen näihin kaarroksiin ja jestas miten hienosti Ransu meni!

Sain itse paljon kehuja ohjaamisestani, sunnuntain rata etenkin sopi meille tosi hyvin. Ohjasin hyvin ja ehdittiin kokeilla onnistumisen jälkeen heti jotain muutakin tapaa ohjata sama kohta. Ransu on kuulemma teknisesti varma ja taitava koira. Se hyppää hyvin, kääntyy hyvin, lukee tottuneesti mun ohjausta, mitäpä sitä koiralta voi muuta vaatia? Ihmeen hyvin se halusi hypätä vaikka olikin jumissa, mutta ilmeisesti siksi että jumissa oli ennemminkin takapää kuin etupää. Ainahan löytyy koira joka tekee asiat paremmin kuin joku toinen, ja ihan varmasti on koiria joiden rinnalla Ransu ei ole niin hyvä, mutta en masenna sillä itseäni koska tiedän että se teki parhaansa viikonloppuna. Ja vaikka se ei ollut fyysisesti täysin kunnossa niin se sai silti kehuja hyvästä osaamisesta.

Sunnuntain rata oli täynnä valssaamista ja käännöksiä, asioita jotka olen luullut osaavani mutta jo tätä viikonloppua ennen kesän aikana huomannut että parantamisen varaa taitaakin löytyä melko lailla. Sekin on ollut mulle ongelmallista, että miten mä saan sille koiralle kerrottua että sen hypyn jälkeen käännytään tiukasti? Nytpä sain siihenkin apua, näitä vaan nyt pitäisi päästä iskostamaan selkäytimeen. Opit tuntui toimivan joten sen ilon ja hyödyn sain Jennin koulutuksesta, että opettelen rytmittämistä, koiran ohjaamista kaarroksissa ja tiukoissa käännöksissä. Sitä koiraa voi ihan oikeasti siellä radalla odottaakin! Mulle on ollut jotenkin vaikea yhtälö se, että koira on hidas -> joudun hidastelemaan ja pysähtelemään odottamaan sitä koska se ei vain kulje. Ja nyt mulle sanotaan että ei aina tarvitse EIKÄ SAA höyrytä/juosta eteenpäin ennen kuin koira on tehnyt rauhassa sen edellisen asian. Odottamattomuus kostautuu virheinä.

Senkin yritän pitää nyt mielessä että radalla kannattaa suunnitella (vielä tarkemmin kuin mitä olen tehnyt) kohdat joissa palkkaa koiran. On parempi palkata vaikka sitten 3 esteen pätkästä joka menee loistavasti kuin puolikkaasta radasta joka päättyy virheeseen. On parempi tehdä radan aikana "4 nollaa" kuin yrittää yhtä nollarataa. Siis palkata tarpeeksi usein hyvistä pätkistä, niin koira saa onnistumisia ja itsellä itseluottamus kasvaa. Miksei tätä ole kukaan sanonut mulle aikaisemmin? Siis palkkaanhan minä koulutuksissa ja treeneissä kesken radan mutta turhan usein ajatuksena on ollut että "nyt tehdään ratatreeniä ja nyt mennään mahdollisimman pitkälle puhtaasti". Aiemminkin olen kyllä huomannut - lähinnä muiden tekemisissä ja pohtinut sorrunko siihen itsekin - että joillain on ratatreenissä se tavoite että mennään mahdollisimman monta estettä, sama se miten mutta kunhan pääsee maaliin asti. Omassa päässäni olen nyt yrittänyt omalla kohdalla toteuttaa mieluummin sellaista tavoitetta, että vaikka sitten neljä ensimmäistä estettä kunnolla ja huolellisesti tehden jos ne on vaikeita, kuin 20 esteen rata juosten kusten. Joskus jää harmittamaan kun treeniradalla on myöhemmässä kohdassa sellainen kohta jota olisin halunnut treenata mutta en ehtinyt sinne asti. Jenni tosin sanoi, että voidaan mennä rataa myös sieltä täältä jos niin haluaa. Ja mä useimmiten otan koulutusradat uudelleen käsittelyyn myöhemmin kokonaan tai osittain ja treenaan niitä vaikeita kohtia tai niitä mitä olisin halunnut ja mitä en ehtinyt. Ei kai kukaan oleta että treeneissä kerran viikossa käymällä tai koulutuksissa muutaman kerran vuodessa käymällä koira (ja ennen kaikkea aloitteleva ohjaaja) oppii kisavalmiiksi ja taitavaksi?

Viikonlopusta jäi kyllä positiiviset fiilikset, olen itseeni tyytyväinen, koska mulle ei huomauteltu koko aikaa siitä että älä turhaan varmistele ja jää odottelemaan, eli jotkin entiset ongelmat pysyi edelleen poissa. Nyt ennemmin sitten sain uutta ajateltavaa siitä, että on eri asia turhaan varmistella ja odotella koiraa, kuin tehdä niin siksi että rytmittää ohjausta koiran mukaan. Vielä kun sisäistäisi tämän niin jäisi se turha hätäilykin pois, useimmitenhan ei ole kiire vaan on vain kuviteltu kiire. Huolellisella ohjaamisella voidaan saavuttaa parempi suoritus kuin sillä että päässä vain tikittää sekuntikello. Oikeasti ne pysähdykset ja vastaavat on lyhyempiä kuin miltä ne itsestä siinä vaiheessa tuntuu. Kertooko se sitten siitä miten paljon ohjaajan päässä ehtii vilisemään asiaa kun ohjaa vai mistä? Ainakin joskus kisaradan jälkeen kun tulee joku antamaan heti palautetta niin itse näkee asian vielä ehkä eri tavalla koska ajantaju on radalla aika erilainen kuin radan vieressä. Ainakin mulla.

Ransulla kävi tänään hieroja ja parturi ;) Ajelin ja saksin pojanpötkylän taas siistimpään lookkiin ja Minna kävi siinä välissä hieromassa. Katsoin jo torstaina että vähän saattaa olla kireyttä, mutta viikonloppuna tuli kyllä selväksi että varmasti on joku paikka jumissa. Oli ne kepit niin hitaat. Siitä päättelin että kun hyppää kuitenkin aika normaalisti ja hyvin, ettei etupää ole kovin jumissa mutta koska ei halua pujotella niin selän täytyy olla. Hyvä laji tuo agility paljastamaan tällaiset, siinä kyllä heti huomaa muutokset. Oikeassa olin, selkä oli melkoisen jumissa ja samoin lantio. Lapojen välissä oli hieman kireyttä, mutta jo Ransun makuuasennosta (sykkyrällä ja jos kyljellään niin lantio köyryssä ja takajalat koukussa) näki että missä isommat ongelmat. Viimeksihän Ransu oli aika hyvässä kunnossa, ja se meinasi pistää lekkeriksi koko hierontatunnin. Nyt sen sijaan se otti Minnan ilolla vastaan, meni itse syliin ja laittoi heti pötköttämään Minnan eteen ja makasi niin rauhassa paikallaan että taju varmaan kankaalla ;) Silmät ummessa ja välillä havahtui vähän venyttelemään kattoa kohti :D Eli huomasi että nautti ja rentoutui kun oli ollut jumissa ja tiesi että nyt olo paranee. Ihana kun se suhtautuu hierontaan noin.

Pari päivää nyt lepoa täytyy pitää ja sitten lähdetään tutkimaan uusia lenkkimaastoja :)

Jippii, ohjatut agitreenit! :)

2011-08-19T12:57:00.001+03:00

Toinen postaus perään meidän eilisistä ohjatuista agitreeneistä. Nyt päästiin siis varsinaisesti ohjattuihin treeneihin, pari viime kertaahan kouluttaja Anders oli kesälomalla ja tuuskattiin keskenämme. No ei se mitään tuuskaamista ollut mutta nyt oli joku nimenomaan suunnitellut radan ja antoi palautetta ja käytiin rataa läpi ennen sen suoritusta. Sitä mä juuri tarvitsen. Ratatreeniä jossa tulee tekniikkaa ja haasteita. Ja sitä että kun ensin itse suunnittelen ohjauksen niin joku tulee kumoamaan ne ;) Ei vaan, käymään läpi rataa ja siinä samalla saattaa avautua sellaisia petollisia kohtia joita ei itse ollut tullut ajatelleeksi.

Rata oli aika hauska, paljon valssausta ja nopean koiran kanssa olisin ollut välillä pulassa. Maksikoiran kanssa ongelmallisia oli lähinnä ajoitukset sen suhteen missä on koiran ponnistuspaikka ja laskeutumispaikka ja milloin mulla pitää olla jo ohjaus päällä - milloin taas on jo myöhäistä enää tehdä yhtään mitään. Alku oli aika simppeliä, sitten takaakierrolla jonne koira meni pussista, piti itse lähteä tuhannen kyytiä karkuun että ehtii ohjaamaan hypyn eikä koiraa putkeen. Ja ei sillä hyvä että sai hypyn yli vaan putken väärä pää oli vielä herkullisesti tarjolla. Ransulla alkaa näkyä se että sille on kertynyt kokemusta, se ei ota kieltoja niin helposti kuin aiemmin ja hakeutuu itsekin esteille. Tai sitten mä olen oppinut ohjaamaan vähän paremmin. Putkelta oli keinu ja sehän otettiin ihan lentämällä! Ransu luuli luultavasti olevansa puomilla, koska keinu ei ehtinyt laskeutua ollenkaan kun kaveri lentää kyydistä. Sillä oli ehkä vähän liian kiire mun perään, mulla taas oli kiire tekemään persjättöä keinun jälkeiselle hypylle jolle koira saa kerättyä vauhtia ihan kivasti kun ei pysähdy kontaktille. Onneksi Ransu ei noista lentokeinuista ole moksiskaan vaan ottaa terveesti rauhallisemmin keinun seuraavalla kerralla.

Keinun jälkeen alkoikin sitten ne valssausharjoitukset. Minä valitsin siihen ekaan väliin persjätön koska valssi olis helposti myöhässä ja hidastais, eikä siinä sitä paitsi vielä käännytty mihinkään ennen seuraavaa estettä. Seuraavalla esteellä pitikin tehdä 90 asteen kulmassa takaakierto ja niisto ja persjättö. Mä en tiedä millä nimellä tuota oikeasti pitäis sanoa, mutta joku niisto-persjätöksi minä sitä sanon... Siitä suoraan putkeen. Sitten neljä valssia peräkkäin, se oli kyllä hauskaa pyöritystä ja meni hyvin. Ransu alkoi väsyä kun se jostain syystä ei tullut tuohon niistoon mukaan millään ja piti ottaa toistoja. Se siis otti aina kiellon hypyllä. On se ennen tullut herkemmin mutta eilen mun piti antaa sille enemmän käsiapua. Valssit meni sitten hyvin kun Anders huomautti että mulla katkeaa ohjaus juuri ennen rimaa, tai siis vaihtuu käsi hieman epäloogisesti ja Ransu tulee ohi. On se hemmetin tarkka koira! Ei kyllä tee vahingoissakaan mitään mitä en ohjaa. Se ei anna anteeksi tuollaisia pieniä juttuja mutta tuleepahan opeteltua ohjaamaan tarkasti kun on tuollainen koira joka opettaa mitä tarkoittaa pienen pienenkin ohjauksen lukeminen. Toisaalta jos Liinu ei ole samanlainen niin joudun opettelemaan "huutamaan elekielellä" sille mutta ainakin vielä sekin tuntuu aika herkältä ohjattavalta.

Oli hyvät treenit, koiralla vain huomattavissa pientä kunnon alenemista kun väsymys tuli aika nopeaan. No pakko myöntää että tämä muuttaminen on vienyt aika paljon aikaa ja voimia, eikä se vieläkään ole ohi. Miten tää voikin olla niin työlästä... Ransu on nyt aivan oikosenaan, se saa kyllä tänään pitää lepopäivän kun sillä on sitten taas lauantai ja sunnuntai Jenni Leinon agikoulutusta.

Liinulla sen sijaan olis ollut aamulla virtaa vaikka mihin. Meinasin että vien sen pariksi tunniksi hyppimään metsään uusiin maisemiin kun se jahtasi kissoja, riehui maton kanssa, hyppi sängylle ja vaikka mitä muuta. Piti laittaa se hetkeksi rauhoittumaan kun meni ihan mahdottomaksi. Eilen käytiin koirapuistossa mutta ei ollut kuin yksi koira. Sama joka oli toissa päivänäkin, Ransu sai sen kanssa kunnon painit, keskiviikkona oli muitakin koiria. Eipä tuolla tule kovin usein käytyä kun ei viitsi sen takia ajaa paria kymmentä kilometriä. Ihan asiallisia omistajia ja hyvätapaisia koiria siellä kuitenkin sattui olemaan.