Ruuvin aksatreenit Mikolla

Onpas blogissa ollut pitkään hiljaista! Johtuu varmaan monestakin asiasta, eikä vähiten siitä, että on ollut aika tasaista/hiljaista harrastusrintamalla. Viimeinen reilu vuosi, lähes pari vuotta, on menty enemmän "normaalia" koira-arkea kuin kovin aktiivista harrastamista. Jonkin verran on tullut kisattua Liinun kanssa, Prikankin kanssa muutama startti, kun reilu vuosi sitten laskin molemmat takaisin ykkösiin. Ruuvi on käynyt tämän vuoden puolella vissiin pari kertaa paimentamassa, sekin on koronan ja aikataulujen sopimattomuuden takia ollut kyllä surkean vähäistä. Kesällä käytiin jokunen kerta kentällä treenaamassa, ja pihalle oon muutaman kerran esteitä kanniskellut. Vähän on kuitenkin ollut sellaista motivaation puutetta kovin tavoitteelliseen ja suunniteltuun treeniin. Liinu ei sellaista enää "tarvi", mutta sen kanssa agility on vaan niiiin parasta. Samoin Prikka nauttii lajista ihan täysillä. Liinu on erinomaisessa kunnossa, ja on tänäkin syksynä vedellyt hypärillä yli 5m/s etenemällä nollavoittoon. Prikan kanssa tekemistä on varjostanut terveysongelmat, näillä näkymin sen kanssa agility on jatkossa huvikseen treenailua ja harvakseltaan jonkun startin tekemistä, mikä on hirmuisen harmi koska Prikka on tosi kiva ohjattava ja kaikessa hilpeydessään myös yleisön viihdyttäjä :)

No entäs Ruuvi sitten... Ruuvi on tarvinnut aikaa. Aikaa, aikaa, aikaa. Kypsymistä, ikää lisää. Sen kans on aloitettu harrastamista moneen kertaan sillä mielellä, että "josko nyt päästäisiin jotain tekemään"... mutta "ei vaan lähe". Kun en oikein tiä, onko agility Ruuvin laji. Ainakin se on syttynyt siihen hitaasti. Nyt tänä syksynä, kypsässä 2,5 vuoden iässä, se on alkanut osoittaa enemmän kiinnostusta mun kanssa tekemiseen. Ruuvihan on tosi itsenäinen jääräpää, mutta varsinkin agilityssa loppujen lopuksi aika herkkä ja kiltti koira. Se on kaiken kaikkiaan niin ristiriitainen narttu, etten mä tiä oikein vieläkään, miten sitä parhaiten kuvailisi. Kun se on kotona sellainen kainaloinen, aina mahdollisimman lähellä, tunkee röyhkeästi syliin ja kiipeää ihan pokkana päälle makoilemaan. Häntä huiskuttaa koko ajan. Mutta kun lähdetään ulos ja lenkille, se menee johonkin ihan omaan maailmaansa. Siinä missä koko muu lauma kulkee tietä pitkin, Ruuvi juoksee metsän puolella ihan omia menojaan. Koko ajan meidän kanssa samassa tahdissa, mutta sellaista omaa seikkailuaan metsän puolella. Etsii "aarteita", ja sellaisen löydettyään korvat menee off-tilaan. Muutenkin se ulkona tottelee silloin, kun sille itselle sopii, eikä ole mielenkiintoisempaa tekemistä. Ihan sama pyytääkö vai käskeekö, nätisti vai kovasti, niin lopputulos voi olla se, että se vain katsoo takaisin (jos edes katsoo) ja lähtee ihan toiseen suuntaan. Hiton ärsyttävää. Sitten kun aletaan treenata jotain, niin siitä tuleekin ohjaajapehmeä, herkkä, miellyttämisenhaluinen ja vähän epävarma. Mitään hirmu kovaa draivia ei ole mihinkään, mutta onnistua se haluaa, ja tehdä mieliksi. Nykyään. Nykyään se kiinnostuu jopa ihmisen kanssa leikkimisestä, kunhan häneen ei kosketa. Mieluiten palkan pitää lentää, ja mieluiten sen kanssa saa lähteä rallattelemaan itsekseen. Namikin voi olla ihan ok. Että sano siinä sitten jollekin lyhyesti, millä tasolla me ollaan tai mitkä meidän haasteet on, kun et tiedä itsekään! Ehkä kuitenkin tiivistäisin sen sanoihin mölli ja itsevarmuus.

Hienosti osasin eksyä vähän sivuraiteille postauksen otsikosta, mutta tämä olkoon pohjustuksena meidän eiliselle treenivideolle, ja sille, miksi blogissa ei ole luettavissa minkäänlaista kehityskaarta. Tai edes jotain sinne päin.

Linkki videoon:

Ruuvi Mikolla

Ruuvin kans oltiin siis eilen Aaltosen Mikolla ratatreenissä, otsikolla "helpohkoa ja vauhdikasta 1-2lk tasoista". Paperilla näytti siltä, että ihan liian vaikeaa meille. Käytännössä näytti paljon kivemmalta. Kun ei olla tehty ratatreeniä kuin ihan muutamia kertoja, sillain aidosti että olis jotain muutakin kuin kolme hyppyä ja putki. Hallissa tutustuin rataan ja totesin, että nyt mennään kyllä ihan sillä tuntumalla, miten minä nämä kohdat osaan parhaiten ohjata, mutta osaako tuo koira niitä, niin sen sitten näkee. Ihan nolotti ajatella, miten vähän koiraani tunnen noin niinkun agilitymielessä: Mikko: "onko teillä jotain hankalia kohtia, jotka mietityttää?" Ja minä mietin, että "en tiedä, ei kai" ja "periaatteessa kaikki". Seuraavaksi sitä sitten ihminen saa huomata, että vaikka kaikenlaista on pihalla näperrelty, niin silti on niiin paljon asioita, mitä en ole tullut kunnolla ajatelleeksi. Kunhan on vaan "siinä sivussa", "tehdään nyt jotain" -tehty. Meidän treenaamisesta puuttuu suunta, suunnitelma, tavoitteet ja ohjaus. Itsekseen me ei tästä päästä juuri pidemmälle. Ruuvissa olis periaatteessa kaikki: terve rakenne, kelvollinen hyppytekniikka, miellyttämisenhalua, itsenäisyyttä. Itsevarmuus ja sitä myöten draivi puuttuu, ja tietysti paljon taitoja vielä. Ohjaajalta puuttuu osaaminen. Mä tarvisin nyt itselleni jonkun kaveriksi miettimään meille pienempiä ja isompia asioita, joita alkaa tehdä.

Eilisten treenien aikana ja jälkeen mä olin aika hyvillä mielin. Ruuvi meni yllättävän hyvin, vaikka kokemus on vähäinen ja paikka uusi. Kontaktejahan sille ei ole kunnolla opetettukaan, koska en ole osannuviitsiny. On tuntunut niin monesti, ettei tästä taida tulla meille tavoitteellista lajia, joten miksi yrittää panostaa johonkin hirmu työlääseen, jos se työ menee kuitenkin hukkaan? Kyllähän se piru olkapäällä (ja yks naapuri muttei olkapäällä ;) ) on koko ajan muistuttanu, että tuo kostautuu vielä. Eilen me oltiin Ruuvin kans samalla radalla ja Ruuvi ohjautui ihanan helposti ja pehmeästi, ja niin paljon kuin Liinun irtoavuudesta ja vauhdista tykkäänkin, niin onhan se myönnettävä että kyllä se on ottanut päähänkin sen yhdeksännen peräkkäisen HYLsyn kohdalla viimeistään, kun koira kimposi taas johonkin. Mikä parasta, Ruuvi palkkautui lelulla! Videon loppupuolella on tilanne - jonka mä ensin sohlasin hukkaamalla koiran mutta palkkaamalla sen lopulta kuitenkin - jossa Ruuvi tuo mulle jopa lelun takaisin ja pudottaa eteen! Meille isoja juttuja ylipäätään se että tekee noinkin hyvin, ja että palkka kelpaa. Eihän sen meno ihan rennon näköistä ole, vaan selvästi menee käsijarru päällä, ja sitä meidän just pitäis osata alkaa työstää. Mikolta pientä vinkkiä saatiinkin, mutta kyllä tää treeni ulkopuolisen koulutuksessa vaatis säännöllisyyttä. Oon ihan varma, että tästä tulis vielä hieno matka, kun sitä ei tarvis yrittää yksin taapertaa :)

Prikan luonnetesti 28.4.

Tässä vielä toinen teksti huhtikuulta, joka on odottanut julkaisua sen takia, että Ruuvin luustokuvaus oli ajallisesti aiemmin ja halusin julkaista postauksen siitä ensin.


Huhtikuussa onkin riittänyt jännitettävää, kun Prikan luonnetesti oli huhtikuun lopussa. Ilmoitin sen heti ilmon auettua Haapavedelle samoille tuomareille, joilla Liinu kävi. Tuomareina siis Jari Keinänen ja Reijo Hynynen sekä tuomariharjoittelija Marjo Halmiala.

Mietin etukäteen, millaisin odotuksin ja ajatuksin vien Prikan testiin. Koiria ei tietenkään pidä verrata liiaksi keskenään, mutta kyllähän sen arjessa ja harrastuksissa huomaa, että Prikka on Liinua pehmeämpi tapaus. Välillä vähän turhankin nöyrä ja pehmo mulle, mutta onpahan ollut itsellä opettelemista koiran kanssa, joka vaatii itseltä oikeanlaisen ja hyvän mielentilan koko ajan kun tehdään. Prikalla on halu miellyttää, mutta silti se uskaltaa komentaakin ja kestää myös virheiden tekemistä nykyään. Sitä joutuu välillä komentamaan aika topakastikin. Laumassa se on aina ollut sellainen vanhemman ja vahvemman varjossa peesaaja, ja silloin kun se itse on ottamassa ohjia tilanteessa, se hakee herkästi tuen etenkin Liinusta mutta myös Ruuvin tuki käy, tuki kun tuki :D Puoliaan Prikka kyllä uskaltaa pitää, vaikka Liinuhan se viimeisen sanan kyllä sanoo. Prikka on minusta rohkea ja reipas, mutta sen puolustus- ja taisteluhalun epäilin jäävän pieneksi. Kovuuden suhteen siinä on enemmän pehmeyttä kuin kovuutta, mutta vilkas koirahan se on ja terävyyttäkin uskoin löytyvän ainakin vähän. Arjessa Prikka on minusta luoksepäästävä ja avoin, mutta sille oma väki on niin tärkeä, ettei se mitenkään erikoisen innokkaasti hakeudu vieraiden ihmisten hellittäväksi. Laukauksia se on kuullut ampumaradalla ja oikeassa metsästystilanteessa vierestä ammuttuna, ja koskaan aiemmin se ei ole välittänyt paukuista oikeastaan mitään, eikä pelkää myöskään ukkosta. Reissussa ja muutenkin kodin ulkopuolella se on reippaasti käyttäytyvä koira, joka sopeutuu paikkaan kun paikkaan ja palautuu jännittävästä tilanteesta nopeasti.

Testipaikka oli Haapavedellä kaupungin varikolla, joka oli aika erilainen ympäristö kuin aiemmat testipaikat joissa olen ollut. Äänet ainakin korostui ja esim. laukaukset kaikui aika hyvin betoni- ja peltiseinäisistä rakennuksista ja asvaltti-alustalla tynnyri ja kelkka piti kovempaa ääntä kuin sepelillä.

Testin aluksi tietysti juteltiin perusasiat koirasta läpi, ja sitten testi alkoi. Tuomariharjoittelija yritti leikittää Prikkaa kepillä, joka oli 40cm mittainen pätkä harjanvartta. No ei innostunut ei, ei sitten yhtään. Kun minä sain tehtäväksi leikittää Pipanaa sillä kepillä, Prikka vähän jahtasi sitä tassuilla mutta ei kai se nyt suuhunsa sellaista ota. Niillä tuomareilla oli sitten juuri tuollaisia pehmeäsuisia pikkuprikkoja varten sellainen "raatolelu" orava mukana, ja siitä Prikka jo tuomarin kanssakin vähän innostui. Mun kanssa se innostui kunnolla ja alkoi taistella siitä. Hieman jatkoi sitä taistelua myös tuomarin kanssa.

Kelkkaan reagoitiin ensin ihan selvästi puolustuskannalla, mutta kyllä se kelkka sitten sen verran oli jännä, että oli parempi jatkaa sitä puolustamista mamman selän takaa :D Prikka kyllä uskalsi tulla rohkeasti katsomaan kelkkaa ja häntä alkoi heilua. Ai tämä olikin vaan tämmönen!

Sitten minua ja Prikkaa kohtaan tullut uhkaus. Siinäkin se reagoi heti ja ääntä tuli, mutta aika pian se kyllä totesi että koska me ollaan mamma nyt kahdestaan niin sinä saat hoitaa homman ja minä täältä vähän annan taustatukea. Vaikka mieluummin olis kyllä Prikka lopulta ottanut jalat alleen (niin kyllä minäkin tositilanteessa). Tiesin ennalta, että Prikalle ihmiseltä tuleva uhka on vaikea käsitellä, kun se kuitenkin haluaa uskoa ihmisistä hyvää ja että minä hoidan tilanteet. Kun en hoitanutkaan ja vielä annoin sen setän ottaa Prikan mukaan, niin Pips oli sitä mieltä, että en kyllä aio alkaa sen kaveriksikaan...

Testi eteni nopeasti eteenpäin ja sitten oltiinkin jo haalarikokeessa. Eipä yllättänyt, että Prikka säikähti haalaria oikein äänen kanssa, ja pienen kaarroksen teki takaisin palatessa. Siitä jatkettiin suoraan tynnyrikokeeseen, johon Prikka reagoi nopeasti ja säikähti niin että pinkoi haukkuen remmi suorana pitkän matkaa. Sitten kuitenkin aivan yllättävän nopeasti kokosikin itsensä, käveli suoraan tynnyrin luo ja nousi sitä vasten kaksikin kertaa. Olin siitä niin ylpeä, että se palautui siitä pelostaan niin hyvin ja kykeni ilman houkuttelua omasta halustaan kävelemään tynnyrille ja osoittamaan että en minä sinua pelkää :)

Pimeässä huoneessa se ei ilmeisesti aluksi lähtenyt minua etsimään, mutta luulisin että alkoi kuitenkin etsiä koska mun ei tarvinnut sitä auttaa ollenkaan vaan hetken päästä se tulikin huoneeseen jossa olin, huomasi tuomarin ensin ja kävi häntä moikkaamassa ja tuli sitten minun luo häntä vispaten. Tässä vaiheessa se oli selvästi vähän jännittynyt ja pientä yli-innokkuuttakin oli jälleennäkemisestä.

Sen jälkeen kuitenkin jouduin heti sen hylkäämään seinään, josta Prikkakin oli sitä mieltä, että et kyllä taas lähe mihinkään kun äskenkin jouduin sut pimeästä etsimään. Sitten vielä tuli se uhkaava setäkin. Prikka puolusti ensin itseään, sitten mielessä näytti käyvän että pakene! mutta kun pakoon ei päässyt niin Prikan mielestä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin puolustaa itseään. Niinpä kun uhkaava setä tuli liian liki, kuulin nurkan takanakin että nyt siellä muuten meinaa Pipana käydä rukkasille. Ja uskalsi vielä uudelleenkin puolustaa itseään! Se onneksi tehosi ja setä heittäytyikin mukavaksi, ja sitten mammakin tuli takaisin.

Laukaukset vielä loppuun ja ne oli kyllä todella terävät pamaukset siinä ympäristössä verrattuna niihin paukkuihin, jotka Liinun testissä ammuttiin (ympärillä pari puurakennusta ja metsää). Prikka reagoikin paukkuihin vähän levottomasti, kolme laukausta ammuttiin yhteensä, ja kolmannen aikana sitten Prikka asettui.

Kyllähän testi Prikkaa henkisesti kuormitti, mutta se selviytyi siitä silti oikeastaan paremmin kuin odotin. Siis oli reippaampi ja palautui nopeammin kuin ajattelin. Tuomareiden palautteessakin mainitsivat, että sillä on sellaista rohkeutta, jolla se ottaa asioita vastaan ja käsittelee niitä, että se on sellaista arjen hyvähermoisuutta. Eivät voisi olla enempää oikeassa. Se rohkeus ja kohtuullinen taisteluhalu on sen moottori, jolla se pärjää.

Tässä Prikan testipisteet:

Toimintakyky +1 kohtuullinen

Terävyys +3 kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

Puolustushalu +1 pieni

Taisteluhalu +2a kohtuullinen

Hermorakenne +1a hieman rauhaton

Temperamentti +3 vilkas

Kovuus +1 hieman pehmeä

Luoksepäästävyys +2a luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen

Laukauspelottomuus ++ laukauskokematon

Kokonaispisteet +157.

Olen todella tyytyväinen, että kaikki osa-alueet on plussalla. Juttelinkin testin jälkeen, että Prikka on sellainen ilopilleri, helppo koira arjessa, jonka kanssa pärjäisi sellainenkin omistaja, joka ei harrasta aktiivisesti tai ole paljon koirakokemusta. Fiksu ja aktiivinenhan se on, nauttii tekemisestä kyllä, mutta on laumassa ja ohjaajaa kohtaan sellainen myötäävämpi, ettei sen kanssa tarvi päitä hakata vastakkain. Kun minä osaan ottaa sen kanssa oikeanlaisen asenteen, niin kyllähän se tekee vaikka mitä. Prikan kanssa asiat toimii parhaiten, kun ne tekee sellaisella samanlaisella iloisella asenteella, kuin mitä se koko koiran olemus on, se hymyilee :) Sitten kun vielä välillä uskaltaa siltä vaatia vaikeampiakin asioita, eikä sokeudu ajattelemaan etteikö sen humppalullan sisällä ole ihan pystyvä ja tomera typy, niin saa tehtyä vaikka minkälaisia juttuja :)

Ruuvin luustokuvaus + pohdintaa

Huomautuksena, että olen kirjoittanut tämän tekstin yli 3kk sitten hautumaan :D


Huhtikuun jännitykset aloitti Ruuvin luustokuvaus aprillipäivänä :D Olin varannut hyvissä ajoin mun talvilomaviikon alkuun heti maanantaille Ruuvin luustokuvauksen. Tuttuun tapaan paikka olisi eläinlääkäri Kari Ventelä Kankaanpäässä. Kari on kuvannut mun kaikki aiemmatkin koirat, ja häneltä oon saanut hyvät arviot terveydestä virallisia lausuntoja odotellessa.

Ajeltiin Ruuvin kanssa kahdestaan Kankaanpäähän, Kari tutki manuaalisesti polvet ja totesi niiden olevan terveet. Sitten laitettiinkin Ruuvi nukkumaan ja Kääpä vietiin kuvaukseen. (Toim. huom. jos joku ei tiedä, niin Kääpä on Ruuvin yksi hellittelevä lempinimi, joka on jäänyt käyttöön Ruuvin pienen koon takia.) Itse suuntasin autoon eväitä syömään, ja taisin kasvattajallekin laittaa viestiä että Ruuvi on läpivalaisussa.

Sain eväät syötyä ja kävelin takaisin sisälle, siellä Ruuvi jo olikin tuotu patjalle heräilemään. Oho, olipas nopeaa toimintaa. Kävin veskissä, ja Kari tuli pyytämään kuvia katsomaan. Sydän hakkasi. Ensin katsottiin lonkkakuvat, ne oli siistit, vasemmasta puolesta Kari sanoi että "A-lonkkahan tämä on, aavistuksen tiiviimpää voisi toivoa". Sitten selkä, terve selkähän siellä oli ja oikeat määrät nikamia eikä mitään huomauttamista missään. Kyynäristä vasen oli siisti ja taatusti terve, oikeasta kyynärästä sanoi jotenkin näin kuvailtuaan ensin nivelpintoja jne.: "...onko tuossa sitten aavistus jotain suttua, että onko siinä rustossa jotain tiivistymää..." Sanoi, että tämä on sellainen rajatapaus. Karihan on noista kuvista tarkka ja katsoo ne kyllä tarkasti ja kertoo pienimmätkin "virheet" mitä siellä voi olla nähtävissä. Kiitos ja hatunnosto siitä hänelle. Olat oli myöskin terveet ja nivelpinnat hyvät ja virheettömät. Schapeilla kuvataan olkia todella vähän (jos ei loukkaantumisia/ontumisia varten ole kuvattu, niin ei tule äkkiä mieleen kuin omat koirat 4kpl joilta ne on kuvattu terveystarkastusmielessä), ei ne liene tässä rodussa ongelma olekaan. Mutta mä olen halunnut ne kuitenkin kaikilta kuvata, vaikka tulos epävirallinen onkin.

Ruuvista otetut rtg-kuvat on ollut tarkoitus laittaa tänne blogiin, mutta ne olikin vähän hankalasti cd:llä jonkin ohjelman "sisällä", joten niiden kopiointi ei käynytkään ihan tuosta vaan. Täytyy perehtyä asiaan kun muistaa. Pointtina kuvien esille laittamisesta on se, että rtg-kuvista saa sitten jokainen tehdä ihan omat tulkintansa, mutta mä kannatan näissä asioissa avoimuutta ja avoimin kortein pelaamista, joten taatusti kertoisin vaikka jossakin oliskin jotain sanomista. Salailu ja vikojen peittely ei auta ketään, ei varsinkaan näin pienessä rodussa. Lonkat, kyynärät ja selkä (niiltä osin kuin se vajaa 14kk ikäisen koiran kohdalla on virallista) on lausutettu Kennelliitossa virallisesti ja polvista on lähtenyt myös KL:oon eläinlääkärin lausunto. Tulokset on lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0 ja selkä LTV0 ja VA0. Spondyloosia ei tietenkään tämän ikäiseltä vielä lausuta.

Kun kuvat saatiin katsottua ja kuittasin lähetteen, Ruuvi olikin jo herännyt ja tuli kuvaushuoneen ovella vastaan. Vähän pökkyräisen ja pöllämystyneen näköisenä. Maksettiin kuvaukset ja käytiin pikku pissatuksella. Sitten takaisin kotimatkalle. Koko toimitukseen meni aikaa n. 40min alusta loppuun, ei ollu turhaa odottelua. Matkaa sen sijaan kertyy nelisen tuntia yhteen suuntaan, joten koko päivähän se meni reissussa, mutta tiesinpä ainakin heti mitä on odotettavissa. Kyynärät oli kuitenkin Kennelliiton arvion mukaan terveet, joten senkin osalta sitten puhdas rivi varmistui :)

Matkalla soittelin kasvattajalle uutiset, Tuijalla riittikin jännitettävää kun samalla viikolla myöhemmin kuvattiin myös loput Ruuvin sisarukset, joku oli taidettu kuvata jo aiemmin. Pääsääntöisesti terveitä tapauksia sieltä putkahteli, joten hyvillä mielin taitaa touhut jatkua sisarustenkin kodeissa :) Onnittelut siitä kaikille asianosaisille!

Ruuvi on elänyt aktiivisen ensimmäisen vuoden meidän kanssa. Sillä on ollut koirakavereita, joiden kanssa se on leikkinyt päivittäin eikä aina niin rauhallisia leikkejä... Metsässä ollaan lenkkeilty vapaana alusta saakka muiden mukana, ja se on liikkunut siellä paljon ja mielellään. En ole rajoittanut liikkumista, hyppelyä tai leikkimistä mitenkään. Ollaan kuljettu eri alustoilla, metsäpohjasta pehmeään hiekkaan ja soratiehen. Heti meille muuttamisen jälkeen tehtiin muutama kuukausi joka päivä pieni kropanhallinta/tasapainotreeni ruokailun yhteydessä, myöhemmin on jatkettu näitä hieman harvemmin. Kesällä käytiin ahkerasti uimassa, hellejaksolla päivittäin ja useammankin kerran päivässä.

Ruuvi oli 5kk ikäinen, kun käytiin Norjassa reissussa ja siellä vaativalla useamman tunnin kestäneellä päiväretkellä, jonka se jaksoi hyvin ja oli yllättävän ketterä loikkiessaan kivien päällä ja muutenkin haastavassa maastossa. Talvella aloitettiin potkukelkkailu sekä hiihto- ja juoksulenkit, ja Ruuvikin oli valjaissa mukana hengaamassa. Sehän tosin innostui vetämisestä, joten vetotreenin kannaltakin ne lenkit lopulta tuli. Syksyllä se oli muutamalla pienellä pyörälenkillä vapaana mukana = vähän reipasvauhtisempi lenkki soratiellä. Talvella hiihdettiin umpihangessa liukulumikengillä, ja muiden mukana Ruuvi kahlasi sitä upottavaa jälkeä pitkin. Agilitya aloiteltiin kesällä hypyn tarjoamisella ja putkea treenaten, mutta agility jäi moneksi kuukaudeksi tauolle, kun siihen ei vaan Ruuvilla ollut suurta intoa. Nyt ollaan pihan kuivumisen tahdissa tehty taas vähän piha-aksaa.

Mä olen sitä mieltä, että pennun pitää saada liikkua paljon ja vahvistaa kroppaansa. Hihnassa Ruuvi on ollut minimaalisen vähän, mutta väsyttänyt ja rasittanut itseään vapaana senkin edestä. Sillä on mielestäni ikäisekseen erinomainen kunto ja aika hyvä kropanhallinta. Se on aina ollut jäntevän oloinen pentu, vaikka pienikokoinen onkin. Mun mielestä pohjatyö sen koiran kunnon eteen tehdään pikkupennusta lähtien. Peruskunnon kasvattaminen on ensisijainen asia, luuston terveyden puolesta pelkäämisestä on vain haittaa jos se tarkoittaa koiran liikkumisen voimakasta rajoittamista. On paljon mukavampaa ja turvallisempaa tässä päälle 1-vuotiaana alkaa tehdä sellaisen koiran kanssa asioita, jolla on hyvä peruskunto ja lihaskunto, ja se on saanut harjoitella käyttämään sitä kroppaansa. Kun vielä luusto on terve, niin voi ottaa tavoitteellisempaa lajitreeniä helposti mukaan. Väitän, että riski loukkaantumiseen olisi paljon suurempi, jos tuota pohjatyötä ei olis tehty. En ymmärrä, miksi pentu pitäisi pitää eka vuosi pumpulissa ja sitten kun se on yhtäkkiä 1-vuotiaana "aikuinen", sen kanssa voi alkaa tekemään asioita "täysillä". Millä täysillä, jos sen koiran kroppa ei ole tottunut minkäänlaiseen rasitukseen, eikä peruskuntoa ole nimeksikään? Järki täytyy tietenkin olla mukana tässäkin, ääripäät (ei anneta liikkua ollenkaan <--> liikutetaan ihmisen määräämää tahtia kovalla alustalla liian isoja määriä) ei ole yleensä koskaan hyviä vaihtoehtoja. Pointtina tässä avautumisessa oli varmaan se, että koira on luotu liikkumaan ja pentu ei tee tästä poikkeusta :)

Ruuvin reenailuja

Vähän huonosti on tullut pidettyä päiväkirjaa Ruuvin tai muidenkaan koirien treenaamisesta, tänne tai perinteiseen treenipäiväkirjaankaan. Enimmäkseen oon treenaillut Ruuvin kanssa - yllättäen, koska sehän ei vielä osaa mitään. Tai no, osaahan se jo tavallaan vaikka mitä, mutta ei oikeastaan kuitenkaan mitään. Pohjustanpa tähän hieman asioita, joita oon tuosta Kääpästä oppinut tässä noin vuoden aikana, kun on yhdessä alettu asioita tekemään.

Ruuvi on vähän haastava motivoitava ja palkittava, kun sille sosiaalinen palkka ei merkitse paljoakaan. Namupalkkanakin on käytännössä ihan sama tarjoanko kuivaruokanappuloita vai lihapullia. Niinpä useimmiten tarjoan ensin mainittua, koska niitä on helposti ja varmasti aina kotona saatavana (ja ne sopii namimaatin kanssa yhteen). Lelupalkka ei saa sitä erityisesti innostumaan, muutamia kertoja se saattaa jotain aitoturkislelua repiä, mutta sitten on jo kiireesti vaihdettava lelua. Heittää sille ei oikeastaan kannata mitään, koska Ruuvi omii lelun. Ei edes innostuneena rallattele pitkin kenttää, vaan käy makaamaan lelun päälle ja alkaa kaikessa rauhassa pureskella sitä. Ei ainakaan nosta tai edes pidä yllä hyvää virettä. Lelua ei kiinnosta palauttaa, ihan sama houkuttelenko toisella lelulla, namilla tai en millään, juoksenko pois päin vai mitä teen. Tämä on tietenkin koulutuskysymys, ja varmaan jollain (toko)harrastajalla ois heti idea mitä mä teen väärin. Mutta toisaalta, kun se lelu ei toimi kunnon palkkana, niin miksi käyttää sitä... Prikalta se on lainannut sellaista simpukkalelua, mutta sen idea ei jotenkin ole kolahtanut Ruuviin ainakaan vielä.

Ruuvi on muutenkin tosi itsenäinen, tekee kyllä asioita kun kokee ne itselleen mielekkääksi. Itsenäisyyteen tai johonkin sellaiseen liittyy myös ehkä se, että se käyttää omia aivojaan mielellään ja ratkaisee ongelmia. Erikoista on se, että itse hoksaamiaan asioita se saattaa jaksaa toistaa vaikka kuinka, mutta sitten jotain mihin liittyy selkeästi ihmisen antama ohjaus, niin joskus toinenkin toisto on jo tylsää.  Aksassa Ruuvi tekee asioita enemmän oman tahdon ja harkinnan mukaan (mikä näkyy vauhdissa) kuin suunapäänä ylivireessä. Tai edes toivotussa vireessä. Ehei, kyllä sillä neidillä on ajatus mukana niin kauan, kun treeni pysyy mielekkäänä eikä tehdä liikaa "tylsiä juttuja". Namimaatti on ollut tähän asti paras palkkaaja, sitä kohti Ruuvilla on oikeastaan aika hyvä motivaatio aina.

Ruuvin itsenäisyys ois loistava piirre, kun vaan sen sais käännettyä meille vahvuudeksi. Musta tuntuu, että meidän yhteistyön kehittyminen tulee viemään vuosia. Eikä meidän yhteistyöstä varmaan koskaan tulekaan mitään ohjaajaa palvovaa, vaikka Ruuvi kyllä pokkana tunkeekin sekä tuttujen että vieraiden ihmisten syliin. Senkin se muuten tekee rauhallisesti eikä riehakoiden, vaan tunkee iholle/syliin/nousee vasten vaikka vastapeluri ois siitä mitä mieltä. Ruuvi ei lenkilläkään omasta mielestään tarvi mun jatkuvaa silmällä pitämistä tai seuraamista, vaan mieluummin se valitseekin kulkea kauempana ja käydä näköetäisyydellä välillä pitämässä kontaktia. Sen nyt niin väliksi, jos välillä jää vähän jälkeenkin... Odotan oikeastaan mielenkiinnolla, kun toivottavasti pääsen sen kans ens viikolla pitkästä aikaa paimeneen, että mitä se siellä tekee. No, yhden ainakin tiän: syö lampaankakkaa. Jos kakka ei ois niin äklöä, niin käyttäisin sitä sille treenipalkkana :D

Nih, mitäs me ollaan sen kans treenattu tänä kesänä? No enimmäkseen keppejä! Viriteltiin ohjurit pihalle ja mun missio oli, että niistä on päästävä mahdollisimman pian eroon. Syystä että: 1. ne on niin ärsyttävät värkätä keppeihin yhtä koiraa varten kun treenaa kolmen kanssa, 2. niiden on tarkoitus vaan ohjata koiraa hoksaamaan mitä pitää tehdä ja 3. ois toivottavaa että koira haluais hoksata itse jutun juonen ja oikeasti ajatteliskin mitä tekee eikä vaan seuraa ohjurikujaa aivottomana. Mitä kauemmin ohjurit on mukana, sitä enemmän koira oppii tukeutumaan niihin ja mieltämään ne osaksi estettä. Eikä tarvi ajatella itse! Tässä ohjurien häivyttämisessä onnistuin hyvin, aloin nimittäin vähentää niitä heti toisissa treeneissä. Ekalla kerralla lähti 2 ohjuria pois, seuraavalla kerralla taisin vähentää toiset kaksi. Oisko ollut kolmas tai neljäs treenikerta, kun ohjurit oli vain alussa ja lopussa, ja sitten otinkin ne kokonaan pois. Eikä niihin ole tarvinnut sen jälkeen palata. Tein aina treenin aluksi pari toistoa yhtä "askelta" helpommasta, sitten poistin ohjureita siihen mihin edellisellä kerralla lopetettiin ja sitten poistin niitä taas lisää. Lopputulos: mun mielestä jo nyt kohtuullisen itsenäiset kepit. Ruuvi tietää, mikä sen tehtävä kepeillä on. Toki sillä on lähes joka kerta ollut namimaatti keppien päässä, mutta on se parissa treeneissä ollut vasta hypyn ja hypyn+putken takanakin. Silti se on osannut pujotella helpot jutut.

Viime viikolla yks ilta innostuin kokeilemaan, että mitä kaikkea mä saan sillä teetettyä, että nytpä vähän haastetaan koiraa. No tällai me sit tehtiin:

https://youtu.be/l19_7NdrQ4U

Vauhtiahan tuohon pujotteluun (kuten kaikkeen muuhunkin) sais tulla lisää, mutta se on treeniaiheena vähän myöhemmin. Pidetään tuota ajattelua tässä hommassa mukana ja lisätään vaikeusastetta. Mä oon tosi iloinen koirasta, joka tuntuu tykkäävän pujottelusta. Mutta ennen kaikkea ois kiva saada koira, joka osaa kepit ilman että mun tarvii lähettäessä olla tosi tarkasti oikeassa paikassa ja liikkumassa oikeaan suuntaan. Noita videon juttuja ei meinaan kaikkia tekis nuo mun 3lk kisaavat koiratkaan, ei ollenkaan tai ei ainakaan noin kaukaa pelkällä suullisella käskyllä ja ensiyrittämällä.

Keppitreenien lisäksi me ollaan tehty erilaisia hyppy-putkitreenejä, tarkoituksena parantaa estehakuisuutta ja opettaa varmuutta. Mulla vaan on kova kiusaus liikkua itse liikaa ja "auttaa" Ruuvia siten, koska se on niin hidas ja mä ehtisin sen kans joka paikkaan mukana jos haluaisin. Tästä täytyis itse oppia pois.

Nyt ollaan aloiteltu kontaktitreenejä maton avulla. Mä oon kapinoinut sitä pahuksen mattoa vastaan monta kuukautta, mutta nyt mulle sen Kurikan Tanja opasti ja perusteli sillai, että katson parhaammaksi nyt ainakin kokeilla. Siitä matostakin mä haluan mahdollisimman nopeasti eroon enkä aio valmistautua tekemään vuosikausia töitä yhden puomin kisavalmiiksi saamiseen. Luotan siihen, että Ruuvi hoksaa senkin jutun nopeasti ja voidaan edetä treeneissä ripeästi.


Ruuvi on tietyllä tavalla aika pedantti noissa oppimissaan asioissa, se tekee sen mistä saa palkkaa ja piste. Jos saa itse tarjota toiminnon ja siitä tulee palkka, sen motivaatio on aika hyvä. Oon oppinu miten sen kans saa kehitettyä opeteltavaa asiaa eteenpäin sheippaamalla. Ruuvilla ei ole (onneksi) niin selvästi sellaista schapemaista tyyliä (kuten serkullaan ja Ransullakin oli), että jos asia on paristi tehty näin, niin johan se nyt on jo nähty ja nyt voikin keksiä jotain uutta höpönlöpöä siihen. Isotätinsä (Liinu) on myös useimmissa asioissa enemmän pedantti kuin kokeileva hömppä, että kun joku asia on näin opetettu niin se sitten on näin (esim. Liinun pysärit!) Hyvä ominaisuus, tykkään. Näin on Ruuvilla ollut ainakin keppien kanssa, se tekee niiden kans todella vähän virheitä. Eli kontaktitreeniin palatakseni, miksei se toimis samoin myös niiden kanssa? Toisaalta tässä voi olla se sudenkuoppa myös tuohon vireasiaan, se omaksuu tuon keskittyneesti tekemisen niin vahvasti kuuluvan siihen juttuun, ettei siihen saa vauhtia myöhemminkään. Jos näin käy, niin sitten me opetellaan agilitya vaan taitolajina, koska nopeus kuuluu tavoitteelliseen kisauralla etenemiseen aivan välttämättä. Jos se vauhti löytyy sen itsenäisen tekemisen kautta ja jos Ruuvi innostuu lajista uudella tavalla, niin sehän on sitten kaikkien tavoitteiden mukaista. Jos ei, niin onhan niitä lajeja muitakin... tai voi olla harrastamatta kovin tavoitteellisesti mitään. Sekin on toisaalta aika kiva ja rento ajatus, johon suuntaan oon Prikan kans päätynyt.


Niin, mitä Prikasta? Sen kanssa todettiin, ettei paimennus ole sen eikä meidän yhteinen juttu. Prikka taas on monessa suhteessa niin Ruuvin vastakohta, että huhhuh. Siitä olen tässä blogissakin kirjotellut monet palat. Se ei joko oikeasti ymmärrä paimentamisesta mitään, ja/tai se haluaa sielläkin ihan liikaa saada ohjeet mitä tehdä. Koska paimennus perustuu koiran luontaisiin vaistoihin ja niiden harjoittamiseen, se homma vaan ei voi toimia, jos ohjaajan pitää yrittää koiralle kertoa mitä sen on tehtävä. Prikka on niin ohjaajapehmeä ja rohkea, että se menee vaikka ison lammaslauman keskelle jos minä käsken (tai se kuvittelee mun haluavan sen menevän sinne), mutta muutapa se ei siellä sitten osaa tehdäkään.


Prikka on myös siitä haastava koira, että kuten aiemmin mainittua, se ei ole kovinkaan pedantti siinä mitä tekee. Sille kaikki on hauskaa hassuttelua, eikä kovin turhan tarkkaa suorittamista. En vaan ole saanut sille näiden vuosien aikana kerrottua, että jos asia X on opetettu sinulle näin, niin sinun pitäis tehdä se aina niin. Eikä tehdä joskus niin ja joskus näin ja mitä nyt mieleen tulee. Prikka nyt vaan on sellainen luonnonlapsi, taivaanrannanmaalari, hyppäpomppa, ilopilleri, pieni kiltti kapinallinen, joka ei taivu tekemään asioita aina samalla tavalla. Helppohan sitä sinänsä on ohjata ja kouluttaa, koska se on hyvin ahne ja miellyttämisenhaluinen. Mutta sen mielestä liian tiukat säännöt ja vaatimukset on tyhmiä juttuja, se mieluiten vaan rallattelis (ja tässä jos jossakin me ollaan Prikan kans juuri samanlaisia!!!). Niinpä en voi edes kuvitella, että se harrastais jotain sellaista kuin toko tai rally! Ei siksi, etteikö ne varmasti ois Prikan mielestä kivoja, ihan varmasti ois kun sais ruokaa ja sais tehä mamman kans! Mutta kun sen keskittymisen taso on sama kuin Liinulla alta puolivuotiaana... Helppo agility on sille mieluista, mutta turha vääntäminen ja kääntäminen ei niinkään.


Entäs Liinu sitten? Mitä mun Elämäni Koiralle kuuluu? Liinuhan treenaa yhtä suurella palolla ja innolla kuin se on aina treenannut. Turha kuvitellakaan, että jos muut tekee, että sen vois sivuuttaa. Enkä haluakaan, koska sen kans on ensinnäkin niin ilo treenata ja myös Liinun mielestä parasta on tehdä mun kans jotain. Se on oikein hyvässä kunnossakin, vaikka ikää on 8v8kk. Mutta tosiasia on, ettei pian 9-vuotiaan kroppa ole kolmivuotiaan koiran kroppa. Liinusta sitä ikää ei juuri huomaa, mutta se pitää silti tiedostaa. Agility on raskas laji, josta joskus joutuu luopumaan.


No mihin nämä pohjustukset viittaa? Siihen, että olen päättänyt siirtää molemmat kisaamaan takaisin ykkösiin. Kiitos kaikille niille, joiden ansiosta tämä on nykyään mahdollista. Meillä ei ole kummankaan koiran kanssa tuloksia tämän vuoden yksilö-SM-kisoihin, ja tuskin päästään joukkueeseenkaan. Piirinmestikset on ens viikonloppuna. Liinu on jo agivalio, se riittää. Prikasta ei rehellisyyden nimissä tule valiota kuin tuurilla. Mulla ei ole kuin yksi syy, miksi kisaisin niiden kanssa kolmosissa: oman taidon ylläpitäminen. Kaikki muut syyt onkin sen puolella, että me siirrytään takaisin ykkösluokkaan. Uskon, että se tekee hyvää niin Prikan kopalle kuin Liinun kropalle. Sieltä ykkösistä kyllä pääsee (ja jos oikein hyvin menee, niin joutuu) takaisin kolmosiin, jos siltä tuntuu ;) Ensin suunnittelin tätä siirtoa siinä vaiheessa, kun Ruuvi aloittaa kisaamisen, mutta koska siihen voi mennä vielä aikaa, niin tämä päätös tehdään nyt. Ei se sen kummempaa ole, oikeastaan aika kivaa :)


Tämä nyt vähän poikkesi otsikon aiheesta, eikä ole nyt edes mitään kivoja kuvia seassa, mutta tänne astihan jaksaa lukea muutenkin vain jos meidän kuulumiset kiinnostaa ;)


Tähän vielä agitypy Liinun kisavideo viime viikonlopulta helteisestä Oulusta:


https://youtu.be/BV051tymlfI



Pihatreenikausi korkattu

Mulla on useampikin blogiteksti vaiheessa keskeneräisenä, kirjoitellaan ja julkaistaan niitä sitten kun saan ne valmiiksi... Pihatreenikausikin on oikeastaan korkattu jo muutama viikko sitten, kun oli lämpimämpi jakso ja lumet katosi pihasta.

Meillä on ollut täyttä kisataukoa nyt tähän mennessä 7kk sekä Liinun että Prikan kanssa. Seuraavista kisoista ei ole varmaa päätöstä. Prikka on tehnyt talven aikana parit kunnon ratatreenit ohjatusti Activella, mutta muuten on vaan vähän höntsätty hallilla. Huomaa, että vähempi aksan tekeminen on nostanut Liinun ja Prikan innostuksen asiaa kohtaan ihan nextille levelille. Prikka on ihan innoissaan, tekee vauhdikkaasti ja innokkaasti kaiken mitä pyytää. Liinu on samaten innoissaan ja vauhdin peräänhän ei ole tähän mennessä tarvinnut ennenkään kysellä. Välillä se koittaa selvästi oikein skarpata ja olla hirmu kuuliaisena kun kerrankin pääsee treenaamaan, mutta sitten välillä se intoilu menee ihan yli ja perusasiatkin on tooosi vaikeita malttaa tehä kunnolla.

Alettiin pihatreenit ihan perus etenemistreeneillä, helppoa ja hauskaa suoran tekemistä. Ruuville nostettiin rimaa 20 senttiin, se on ollut nyt treenikorkeus myös Liinulla ja Prikalla. Ruuvi jaksaa tehdä muutaman toiston ihan hyvinkin, sitten sillä karkaa ajatus. Tai väsähtää joko aivot tai kroppa. Se ei tosiaan ole mikään kovin toistonkestävä koira. Katsotaan, helpottaako turkin alas ajaminen asiaa, koska se hakeutuu melko herkästi myös vilvoittamaan itseään. Enemmän taitaa kuitenkin olla aivohiki mikä virtaa. Se ei vielä ole kovin tottunut treenaaja, kun sen kanssa on loppujen lopuksi tehty aika vähän agilitya. Että eipä ihme että helposti väsähtää.

Ekoissa pihatreeneissä teetin niillä myös n. 40-50m mittaisia spurtteja namimaatille. Laitoin ne kuvitellulle viivalle istumaan rinnakkain, namimaatti pihan toiseen päähän ja sinne lähetys. Nelisen toistoa tehtiin kerralla, ja mitä useammas toisto oli menossa, sen selvemmin Liinu oli nopein. Osa sen nopeudesta toki voi olla sen auktoriteettiakin muihin nähden, mutta kyllä minusta näytti että nuoremmatkin lähti ihan tosissaan liikkeelle. Ruuvi etenkään ei ole tuollaista treeniä edes tehnyt aiemmin, että sen kanssa osa hitaudesta verrattuna muihin johtuu varmasti myös harjoituksen puuttumisesta.

Tehtiin myös keppejä, Liinulla ja Prikalla oli 6 keppiä, joten ideana oli lähinnä treenata aloituksia. Keppien jälkeen palkka tuli namimaatista, hitsi miten kätevä vehje! Saa varsinkin Prikan fokuksen kunnolla eteenpäin ja ihan uutta vauhtia pujotteluun. Onhan mulla tuo namimaatti ollut yli vuoden päivät, mutta ihmeen vähän sitä on tullut käytettyä. Nyt kyllä otetaan se aktiiviseen käyttöön! Prikkakin on saanut keppien hakemiseen itsevarmuutta lisää, oikeastaan kaikkeen tekemiseen minusta tämä viimeinen 9kk-12kk on tuonut itsevarmuutta ja intoa lisää. Liinulla on kropanhallinta kunnossa, se kyllä taipuu vaikeisiinkin aloituksiin, mutta kun maltti ei aina tunnu riittävän itsensä kokoamiseen vaan huomaa että se säheltää ja survasee vaan jostain jotenkin sisään ja sitten täyttä höyryä eteenpäin meni oikein taikka väärin.

Entäs ne Ruuvin keppitreenit... Jossain kohtaa talvella taisin kirjoittaa ja olla sitä mieltä, että se alkaa harjoitella kepit kujakeppeinä. No ei taida kuitenkaan alkaa. Talvella hallilla kokeillessa se ei tajunnut ohjureista mitään. Hämmentyi koko ajatuksesta että siellä kujassa ois pitäny mennä... eikä saa pomppia niiden ohjurien yli. Minähän taas en ole yhdellekään koiralle opettanut kujakeppejä, enkä osaa näköjään sitä tehdäkään. Tarvisin sitä paitsi oikeat kujakepit niin siinä ois joku järki. Eilen illalla tein Ruuvin kanssa kotipihalla keppitreeniä irtokepeillä, ja eihän se tunnu tajuavan sitä kujanjuoksua. Tai sen se tajuaa, mutta ei jotenkin hahmota sitä aloitusta etenkään avokulmaan. Vika voi olla minussa ja keppien sijoittelussakin, mutta joka tapauksessa se ei koiraa ainakaan auta jos ohjaaja ei tiä mitä se yrittää tehä. Niinpä nyt Prikan keppien paremmasta sujumisesta innostuneena päätin, että tuo ohjurimetodi mulle ainakin on tuttu. Kokeillaan vielä uudelleen sitä Ruuvin kans, kun on muutama kuukausi vanhennuttu ja viisastuttu.

Niinpä kävin kentällä tekemässä ohjureilla treenin, ja sehän vaikutti lupaavalta. Ehkä me saadaan kepit toimimaan niillä. Paremmin se ainakin alkoi sujua kuin kujalla, joten pitäkööt sen kujan ne jotka haluaa.

Muuten eilisillan treenit tein muutamalla hypyllä ja yhdellä putkella, virittelin ne pihaan ja jäin odottelemaan, montako autoa ajaa kohdalla mehtään kun päät pyörii kun korkkiruuvit että herrajestas mitä se siellä taas touhuaa!? :D Treeni-ideat nappasin Clean runin kirjasta, joka on kyllä siitä kiva kun siellä on samoilla estesijoitteluilla sekä aloittelijan että edistyneemmän harjoituksia. Liinukin muistaa kuunnella hyvin ohjausta, kun tehdään joka kerta eri lailla :P Huono puoli siinä kirjassa on se, että tosi monessa harkassa mukana on pöytä (kirjahan ei ole ihan uusi ja Suomessakin pöytä on sen ilmestymisen aikaan ollut vielä sääntöjen mukainen este), ja sitä on sen luonteen vuoksi vaikea korvata millään muulla eikä aina voi vaan suoraan jättää pois välistäkään. Ruuvikin teki aloittelijan harjoitus-ratapätkiä ihan hyvällä fiiliksellä. Väsyhän se äkkiä ja ympäristön häiriöt kiinnitti huomiota. Tuon kirjan jutut ei tietty ole kaikilta osin ihan tätä päivää, mutta onhan siinä varaa valikoida treenejä. Ja tulee silti varmasti tehtyä aika paljon sellaisia perusjuttuja ettei niistä kyllä haittaakaan ole. Hyppyesteitä vaan pitäis olla kotona enemmän kun 4kpl, ne ei meinaa oikein riittää...

Illan treeneistä jäi kuitenkin aika kivat fiilikset, voishan sitä taas suunnitella kisaamistakin. Tulostakuuta (ja oisko parempi sanoa että tulostavoitettakaan) ei ole!

Ruuvi näyttää olevan juoksussa, joten niiden mentyä ohi näkee sitten, onko tuo haaveilu kuin paljon niistä kiinni. Ruuvillahan on vähän toimimattomat korvat, toki ne voi olla muutenkin tässä 15kk iässä sellaiset. Se tuntuu myös välillä olevan vähän omissa maailmoissaan. Itsenäisyyttähän siitä likasta ei puutu, lenkillä se on oikeastaan hiukan stressaava lenkkikaveri, kun se tekee yllättäen katoamistemppuja. Lähtee vaan jonkun hajun perään, eikä paljon huolet paina tai se että oltiinko porukalla lenkillä ja ajautuuko se nyt miten kauas laumasta. Oon melko varma, että jäljestäminen olis Ruuvin laji. Kun vaan kaikkea ehtis tekemään...

Näyttelyitäkin on parit suunniteltu. Koitetaan käydä näyttäytymässä vähintään H:n arvoisesti, ens viikonloppuna ois Iisalmessa näytelmät ja viikon päästä Luodossa. Sen jälkeen Ruuvilta lähtee tuo paksu karva lintujen pesätarpeiksi :) Melkein uskallan sanoa, että jos Ruuvi itse tietäis saavansa kevyemmän lookin, niin se oottais sitä vähintään yhtä paljon kun minä. Sitten saiskin tulla kesä ja lämpimät :) 

Isotäti ja serkukset.