Kolme kertaa rally-tokoa takana ja me ollaan Ransun kanssa ihan innoissaan :) Mä niin arvasin että tää laji sopii meille kun me ollaan joissain asioissa tällasia hassuttelijoita ;) Pitäähän varsinkin ylemmissä luokissa koiran oikeasti osatakin asioita, eikä suurieleisiä käsiapuja enää pitäisi käyttää. Ransu tykkää jutuista missä saa palkkaa ja koska se tykkää tehä niin innolla mun kans juttuja ja opetella uutta, niin sillä silmät ja koko kroppa aivan riemuitsee rally-tokossa. Se on kisatessakin kiva, että vaikka namittaa ei saa kesken suorituksen niin kehua saa ja kannustaa koiraa, eli sen ei tarvi mennä koko rataa ilman palautetta vaan välillä jo voi kehua.
Ollaan opeteltu alokasluokan kyltit, niitä on jotain 30kpl, avoimen luokan kyltit ollaan käyty paria lukuunottamatta kokonaan läpi. Voittajaluokan kylttejä on vähemmän ja ne on sellaisia että Ransu ehkä noin puolet niistä varmaan osaa kun vaan teettää sillä. Mestariluokan kylteissä on sitten useampia sellaisia joita on kyllä harjoiteltu mutta aika paljon olis tekemistä vielä jos niitä tarvis alkaa kisoissa menemään. Osaamisella tarkoitan sitä, että joko suullisella tai käsiavulla tekee ainakin lähes joka kerta oikein. Voittaja- ja mestariluokassahan koiran pitää suorittaa asioita myös oikealla puolella kulkien ja sitä me on harjoiteltu niin että Ransu osaa seurata oikealla puolella aika hyvin. Mutta kun esimerkiksi sivulle tuloon on periaatteessa 6 eri tapaa jotka koiran pitää osata: vasemmalle ohjaajan takaa kiertäen istumaan, vasemmalle istumaan tulo ohjaajan edestä ja sivulle seisomaan tulo ohjaaja kiertäen. Samat oikealle puolelle. Siinäpä sitä onkin kun mietit käskyjä niille kaikille ja vielä koitat muistaa ne! Yhteensä noita kylttejä on 95kpl, ja käytännössä määrä lähes tuplaantuu kun ylemmissä luokissa samat alokas-/avoimen luokan tehtävät voi joutua tekemään myös koira oikealla puolella.
Onneksi Ransu on nopea oppimaan ja hilpeä, se ei ole moksiskaan jos mä mokailen vaan sitten otetaan uudelleen. Se on osoittautunut aika ketteräksi koiraksi ja saanut siitä kehujakin kun on niin taitava ja ketterä :) Koutsi sanoi meille toka kerran jälkeen että voisit ihan hyvin sen kanssa mennä alokkaaseen kisaamaan ja melkeinpä voittajaan asti. Viime kerralla koutsi lipsautti kun jotain koira oikealla puolella tehtävää käännöstä harjoittelin, että "niin sä et ollut sitä tokoa harrastanut... no sen takia sun koira onkin niin taitava". Eihän toko ja rally-toko kai mitenkään toisiaan poissulkevia ole, mutta tokokoirat on yleensä niin "vasemmanpuoleisia" että se tuottaa joillekin rally-tokossa ongelmia. Ransu on jo vähän kehittyny takapään käytössä mutta se tarvii siihen vielä lisää oppia ja joitain juttuja sen pitää vaan hoksata että sillä on pyllykin joka pitäis muistaa nostaa maasta :P
Saapa nähdä joudunko perumaan puheet siitä, että tämä olis meidän kisalaji vasta sitten kun Ransu eläköityy agilityssa, koska en ajatellut sitä vielä aksasta laittaa eläkkeelle ;) Mutta alokasluokassa starttaaminen houkuttais!!! Lajihan ei ole vielä virallinen Suomessa, ensi vuoden alusta on, ja siihen saakka kerätyt tulokset jää voimaan ja virallisiin kirjoihin ja kansiin tulee näkyviin sitten siitä eteenpäin kerätyt tulokset. Tällä alueella vaan on aika vähän kisoja ja kovin kauas en kyllä lähde asiasta tehden kisaamaan, koska yhtenä päivänä voi mennä vain yhden radan.
Ransu on taas osoittanut olevansa aika mainio ja monipuolinen harrastuskaveri, kun sen kanssa vaan alkaa tekemään asioita! Eikä mun mielestä agility, paimennus ja rally-toko sulje toisiaan pois tai niistä ole haittaa. Mitähän me seuraavaksi keksittäisiin, tulee sellainen fiilis että pitää kokeilla mihin kaikkeen tuosta koirasta voikaan olla kun vaan antaa sille mahdollisuuden, lajit ei ainakaan ihan heti lopu... Se on niin hyvä ja mainio pari mulle, miellyttämisenhaluinen, ennen kaikkea oppivainen ja innokas yrittämään ja oppimaan uutta. Kunhan tekemistä ei pilata turhalla pilkunviilauksella ja totisuudella, töissä (=paimenessa) toki ollaan työasenteella mutta se tarkoittaa rehtiä työntekoa josta koira nauttii ja saa palkkionsa. Mutta muussa harrastamisessa Ransun mentaliteetilla varustetun koiran kanssa pitää osata pitää hauskaa ja ohjaajankin tehdä itsestään yhtä hassu kuin koirakin on ;)
Perjantaina käytiin ennen rally-tokokurssia tekemässä kummankin koiran kanssa kahden radan ratareeni. Ne oli ihan hyvät treenit ja opinpa taas miten kannattaa toisen ja toisen kanssa toimia esim. kepeille viennissä. Tässä taas noiden eroavaisuudet tuli esiin: Liinulle mielellään asia väännetään rautalangasta ja tehdään sille asiat helpoksi ettei tarvi ajatella ja sitten virheen sattuessa masentua (Liinu ottaa virheistä paljon enempi nokkiinsa kuin Ransu), kun taas Ransulle annetaan vastuuta ja tilaa (kirjaimellisestikin) käyttää omia aivojaan. Ransu on paljon itsevarmempi kuin Liinu, mutta se johtuu varmaan silkasta kokemuksesta. Ja ehkä siitäkin, että Ransulle ei ole niin väliksi jos tekee väärin kun ainahan kannattaa yrittää uudestaan, kyllä se joku yritys sitten on oikeanlainen :) Liinu toisaalta on sitten satavarma niissä kohdissa missä se ymmärtää täysin mitä haluan ja tietää mitä se tekee - ja tekee täysillä. Tuntuu vaan, että Ransu osaa paremmin yleistää tilanteita kuin Liinu. Putki-puomi erottelua tehtiin ja siihen löysin hyvän tekniikan joka tuntuis toimivan ainakin Ransun kanssa, Liinun kanssa en ehtinyt kokeilla kuin toiselta puolelta mutta toimi sillekin. Niitä pitää treenata silti lisää.
Antti oli lauantaina ratamestarikoulutuksessa Tampereella ja kehui kouluttajan ja kurssin maasta taivaaseen. Mehän kyllä omatoimitreeneissä mennään sääntöjen mukaan ja ajatellaan koiran turvallisuutta jne. Mutta kuunnellessani yhden puolituntisen paasauksen yhteenvetona kurssista ja saadessani käsiin materiaalia tästä aiheesta, toisaalta innostuin, toisaalta ahdistuin, toisaalta kiihdyinkin sen verran että kirjoitan kyllä jossain vaiheessa postauksen agilityn turvallisuudesta ja esteiden suorittamisesta. Mä sanoisin, että tieto lisää tuskaa mutta asioista pitää herättää keskustelua. Kisoissa vastuuta on järjestäjällä, tuomarilla ja ratamestarilla, mutta omatoimitreeneissä ja - ikävä sanoa - mutta välillä erilaisissa ohjatuissakin treenitilanteissakin olis tosi paljon parantamisen varaa. Musta tuntuu, että vaikken ole agilitya harrastanutkaan kuin vajaat 4 vuotta (en kylläkään pidä itseäni enää ihan aloittelijana), niin mitä kauemmin harrastaa ja asioita miettii niin sitä kriittisemmäksi tulee. Mutta palataanpa sitten joku kerta asiaan kun ehdin tutustua kurssimateriaaleihin ja kirjoittelen aiheesta oman postauksensa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti