KLAG 2016

Viime viikonloppuna kisattiin Liinun kanssa Klagissa #18. Tuomareina Hilpi Yli-Jaskari, Reetta Pirttikoski ja Katarina Virkkala. Otettiin lauantain ja sunnuntain molemmat startit. Olosuhteet oli aikamoisen märät. Näkyviä lammikoita ja muita rapakoita oli siellä täällä. Koko rata-alue oli ihan litisevä ja juoksulinjat meni kuralle. Huvitti, kun muistelin joskus kuulleeni epiksissä valitusta märästä kentästä, että kisataan sitä ihan virallisiakin kisoja ja jopa arvokisoja varsin märissä olosuhteissa. On sitten ohjaajan vastuulla valita osallistuako vai ei, ja jos päättää osallistua, niin tehdä se mahdollisimman turvallisesti. Klagin tuomareille kiitos siitä, että ihanneajat oli säädetty niin, että mikään pakko ei ollut vetää reikäpäänä. Kaatumisia ja liukastumisia näin enemmän kuin tarpeeksi. Joka radalla, joka säkäluokassa mitä seurasin, tapahtui niin koirien kuin ohjaajienkin liukastumisia ja kaatumisia. Itse päätin, että mä etenen turvallisuus edellä, nopeuden kustannuksella. Haluan, että mulla on näiden kisojen jälkeenkin kunnossa oleva, mahdollisimman vähän liukastellut koira ja ohjaaja. Siinä onnistuttiin. Ihmeen hyvin Liinu meni muutenkin noissa suo-olosuhteissa, vaikka muuten se inhoaa vettä ja kastumista. Kyllähän se tosin kontaktiesteille päästyään oli sitä mieltä, että nyt kun olen tänne kuivaan päässyt, niin en täältä mielellään tule alas :D

Liinun agilitykuvien kuvaaja Tanja Ahola.

 

Klagista tuli mukavasti menestystä, tehtiin nimittäin Liinun kans niiltä neljältä radalta 3 nollaa! :) Klagissa kyllä jostain syystä on tullut tehtyä aiemminkin hyviä ratoja, tänä vuonna pitkästä aikaa vain yhdellä koiralla. Lauantain eka radan oli kuvannut Kiltan kuvaaja. Siinä näkee hyvin mitä ne Liinun kontaktit oli tänä viikonloppuna. Liinu teki joka radalla saman tuossa A:lla ja hiippaili puomin alastulon, kun ei vissiin halunnut uittaa jalkoja kakskakkosessa :D

Tässä lauantain eka rata, ensimmäinen nolla.

Lauantain toinen rata eikä sunnuntain eka rata ole videolla (mun tietääkseni). Lauantaina toinen rata meni aika lailla penkin alle, joten siltä HYL. Sunnuntaina oltiin sit taas uudessa iskussa, ja heti eka radalta nollatulos!

 

 

Keliolosuhteet oli sunnuntaina aika hirveät, vettä tuli välillä ihan kaatamalla. Välillä paistoi aurinko, mutta eihän se kentälle ehdi tehdä mitään.

Kuvia kentästä viimeisen radan aikana.

Mietin jo aamulla kun näin kentän, että saapa nähdä menenkö iltapäivän rataa ollenkaan. Päätin, että katsotaan aamun radalta tulos ja jos se on nolla niin pakkohan se on tuplaa koittaa. Jos se on jotain muuta kuin nolla, niin sit mennään sään ja fiiliksen mukaan. Hypäri olis kuitenkin Reetan rata, ja tykkään hänen radoista. Nollahan sieltä tuli sit sunnuntaiaamultakin, joten tuplan metsästykseen siis... Viimeinen rata on videolla, kannattaa katsoa isommalta näytöltä äänien kera, niin pääsee märkään tunnelmaan ;)

Hypäri oli todella lyhyt ja profiililtaan hyvin simppeli, mutta kyllä se oli kenttäkin siinä kunnossa, että hyvä kun siihen sai tuon radan tehtyä. Uskon, että rata oli alunperin suunniteltu pidemmäksi, mutta nyt olosuhteiden pakosta sitä piti lyhentää. Rata oli minkä tahansa luokan radaksi lyhyt, 136m, joten oli ihan totta mitä Reetta sanoi tuomarinpuhuttelussa: "rata loppuu just kun te pääsette vauhtiin". Noh, ei niitä nollia silti siltäkään radalta ropisemalla tullut. Mutta me tehtiin siitä nolla, ja niinpä meillä on tuplanolla nyt kerättynä :) SM-nollia on yhteensä 5kpl kasassa. Ei ole vielä ikinä ollut näin hyvä tilanne tähän aikaan vuodesta :) Katsotaan, mitkä on kriteerit ensi vuoden arvokisoihin.

 

Tämän vuoden Klagista siis mahtavat onnistumisen fiilikset. Kuukauden kisatauko ei näkynyt missään. Ei yhtään keppivirhettä. Jätin Liinun seisomaan lähtöön, koska tiedän että sen kans olis ollut ihan tyhmää alkaa riidellä siitä, istutaanko märkään maahan vai ei. Hyvin se siellä pysyi paikallaan vaikka sai seistäkin. On se kyllä niin mainio agikaveri! Meille on tapahtunut niin paljon hyvää toukokuun jälkeen, etten tiedä oikein mitä ja ketä siitä. Mutta luulen, että toukokuun paimennusleirillä on oma osansa...

Loppuvuodeksi oon suunnitellut aika paljon kisoja, katsotaan minkä verran tulee lopulta kisattua, koska meillä on nyt jo tämän vuoden puolella 43 starttia takana, kun viime vuonna oli yhteensä 53. Lisäksi mulla on loppuvuodeksi agilityn lisäksi suunnitelmia niin Liinun luonnetestin, Prikan näyttelyiden kuin molempien paimennuskokeidenkin saralla. Unohtamatta sitä, että Prikka pitäis luustokuvata ja oon ajatellut uusintakuvauttaa Liinun samalla.

Tänä vuonna meillä oli perinteisesti schapeleiriteltta pystyssä, mutta teltassa vaan oli vähän erilainen kokoonpano (ja osa hieman kasvaneita viime vuodesta) kuin vuosi sitten.

Tämän vuoden schapeteltta.

  

Viime vuonna - Prikka näkyy vaan osittain nukkumassa :)

 

Yöttömän Yön Agikisat + pohjoisen reissu 8.-16.6.

Tai oikeastaan toisin päin. Agikisat oli "vain" osa reissua, mutta sen ympärille ne muut suunnitelmat sit vähitellen rakentui. Pari päivää ysärikisojen jälkeen pakattiin auto ja otettiin suuntima kohti pohjoista. Aluksi ihan vaan tuohon Kuusamon korkeudelle asti.

Kansallispuiston leirintäalue.

Ajeltiin illaksi Oulangan kansallispuiston leirintäalueelle pariksi yöksi. Päätarkoitus oli kiertää Pieni Karhunkierros torstaina. Mutta kai nyt yöttömässä yössä pitää joku pieni yövaelluskin suorittaa? Niinpä me lähdettiin (sinänsä ihan oikeiden ohjeiden mukaan) tomerina leirintäalueen pihasta kävelemään Karhunkierrosta pitkin, kun sitä pitkin pääsi Oulangan luontokeskukseen ja siitä taas lähti meidän aikoma vaellusrinkula. Käveltiin vaan tosin ensin sitä Karhunkierrosta 2,5km väärään suuntaan, mun suuntavaisto hälytteli kyllä jo aiemmin, mutta käveltiin nyt kuitenkin vielä lisää ennen kuin vihdoin palattiin takaisin. Niinpä me oli jo käppäilty melkein 5km ennenkun oli oikeastaan päästy vielä yhtään mihinkään. Oikea polun suunta oli näppärästi ollut meidän lähtiessä piilossa pakettiauton takana, ja nyt kun auto oli siirtynyt, niin erehdyskin paljastui.

Eka yö reissussa, mukava ja lämmin huone.

Ei siellä "väärässä suunnassakaan" maisemissa moittimista ollu.

Prikka: "saako ees yhesti mennä mäen alas-ylös?" Saat.

 

No ei siinä mitään, käveltiin vajaa kilometri Luontokeskukselle ja sieltä sitten tutkailtiin opastaulua. Päätettiin valita 8km lenkki "Könkään keino". Nähtävää oli heti alussa, vaikka komein osuus, Kiutakönkään putous, olikin säästetty renkaan loppupuolelle. Kello oli n. 21 kun lähdettiin kierrokselle. Vaihtelevaa maastoa, milloin rehevää, milloin kuivaa. Milloin tasaista, milloin mäkiä ja jyrkkiä nousuja. Pitkospuita, suolampia, kangasmetsää, poroerotteluaitaus. Aika kului, vaan aurinko ei jättänyt meitä kokonaan ollenkaan. Kyllä se Kuusamon korkeudella alempana käy, mutta aika valoisaa jopa Pohjanmaalaisen mielestä oli keskiyöllä. Puolenyön jälkeen ihailtiin Kiutaköngästä, ei nähty ketään koko lenkin aikana. Siinä nyt ei sinänsä ole mitään uutta, että mä lenkkeilen keskellä yötä. Käppäiltiin väsyneinä takaisin leirintäalueelle, ja kun tulin suihkusta niin aurinko oli jo nousemassa uudelleen. Kilometrejä tuli lopulta 14 ja aikaa meni 4h.

Lenkkivaihtoehtoja.

Ilta-auringossa.

Alkumatkasta aurinko näkyi vielä selvästi.

 

 

Hankalaa kun piti olla koko ajan hihnassa.

 

Liinu ja Prikka tutustuu poroerotteluaitaukseen.

Ja mihinkä ne agikoirat muualle menis kuin näkötorniin ennenku ehtii sen enempi käskeä ku kieltää. Hyvin näkyi ylhäältä koko poroaitaus.

Tässä oli kaunis ja tunnelmallinen hetki, pitkospuut kiersi peilityyntä suolampea.

Kuvitelkaa tähän kevätkesän tuoksut, hiljaisuus ja täysin tyyni ilma.

Jos tässä ei mieli lepää, niin ei sitte missään.

Keskiyön taivas.

  

Yhtäkkiä ihan vehreää.

Oulankajoki mutkittelee jossain tuolla alhaalla.

Oulankajoki keskiyön jälkeen.

Kiutakönkään kuohuja ja punaisia kallioita.

 

 

Torstaille oli luvattu vesisadetta iltapäiväksi, niinpä päätin että viimeistään klo 10 on oltava menossa Pienelle Karhunkierrokselle. Jos saan valita, että kävelenkö sen poutasäällä vai sateella niin ei ole vaikea arvata kumpi on miellyttävämpää. Koirat oli taas intoa täynnä lähdössä lenkille. Rasittavinta oli se, että niiden piti olla koko ajan kiinni. Siihen ei ole tottuneet koirat eikä minä. Meidän nyt vaan oli vaikea sovittaa etenemisvauhtia yhteen. Pieni Karhunkierros oli hieno maisemareitti! Upeita ja vaihtelevia maisemia, ja todella vaihtelevia ja vaativiakin maastonmuotoja. Satojen portaiden kiipeämistä ylös ja alas, pitkospuita ja riippusiltoja. Koirat meni tosi reippaasti riippusilloille mun edellä, vaikka mä olin kyllä päättänytkin että niiden on itse sillat käveltävä, minä en ala kantaa edes tuollaisia 11-kiloisia koiria kun niillä on itselläkin toimivat jalat. Joitain kuviakin otin, mutta lopetin aika pian kuvaamisen, koska ei kuvista saa mitään käsitystä maisemien hienoudesta. Tai saa, jos omistaa pikkuisen paremmat kuvausvermeet kuin minä. Viimeinen 1,5km käveltiin kevyessä vesisateessa, eli n. viimeinen vajaa puolituntinen. Yhteensä lenkki oli siis sen 12km ja käveltiin se hieman vajaassa neljässä tunnissa. Ei tosin pidetty muuta kuin juomataukoja välillä.

Oli siellä tavallisiakin siltoja.

Tulihan siinä sitten n. 16h sisään käveltyä lähes 30km ja 8h, maasto ei ole aakeeseenlaakeeseen tottuneelle mitenkään kevyttä sunnuntaikävelyä. Ihan meni kyllä kuntoilusta nuo kilometrit.

Pakolliset myllykuvat.

 

Reissutytöt :) Monta kokemusta rikkaampina :)

Kamuset rakkaat.

 

Jaa riippusilta? No antaa olla! Ja eikun yli :)

 

Perjantaina jatkettiin matkaa pohjoista kohti. Yksi mun unelmista oli täyttymässä, pääsisin vihdoin ja viimein Saariselälle Yöttömän yön agikisoihin! Olen monen monta vuotta suunnitellut ja haikaillut, milloin on tullut mitäkin esteitä. Yövyttiin Saariselän Panimossa, joka oli vanha ja sanotaanko niin että oman aikansa näköinen majatalo. Se oli muutaman sadan metrin päässä kisapaikasta, niin hyvinpä tuonne kerkesi ottamaan ratojen välissä nokosia. Aikataulu oli löysä ja tunnelma leppoisa. Liinu teki melkein tuplanollan perjantaina, eka radalta 0 ja toka radalta kielto, jonka takia 5vp. Lenkkimaastot ja maisemat kisapaikan ympärillä oli kohdallaan, "puolet" Liinun suvusta paikalla ja muutenkin rentoa. Perjantai-iltana saunottiin ja istuttiin iltaa.

Lämppämaastot oli kohdillaan Saariselällä.

Kuvissa ei taaskaan näytä maisemanmuodot miltään.

Lauantaina sit virkeinä kolmen startin kisapäivään. Liinulle jälleen 0, 5 ja HYL. Ihan ok ratoja, vähän kyllä painoi nuo pikku vaellukset itsellä jaloissa ja selvästi myös Liinulla. Ei ollut sitä viimeisen päälle täpäkkää typykkää. Nolla on kuitenkin aina nolla! Ja hyväntuntuinen rata on hyvä rata!

Sunnuntaille oli jäljellä 2 rataa, niiltä vitonen ja HYL. Liinu oli jo aika väsynyt, luulen että se saattoi myös jo varoa oikeaa etujalkaa, jota se sitten alkoi selvästi maanantaiaamuna ontumaan. Kisapaikalla eikä vielä jähylenkilläkään ollut niin selvää ontumista, ehkä pientä painonkevennystä. Noh, poikkeavanlaista rasitusta oli ollut sille viikolle kyllä paljon tavanomaista enemmän.

Tässä kisaradat koosteena, eka rata ei ole ollenkaan videolla:

Viimeinen rata on eri kuvaajan, joten se on erikseen:

  

Sunnuntaina iltapäivällä suunnattiin jälleen auton keula pohjoisemmas. Tällä kertaa seuraava etappi oli Utsjoki. Maisemat oli todella hienoja tällaiseen lakeuteen tottuneelle. Utsjoella yövyttiin koissujen kanssa teltassa Camping Lapinkylässä. Olin varannut koirille mukaan häkin, johon vuorasin lämpimän pesän ja puin vielä manttelit ylle. Itse nukuin mukavuudenhaluisena ilmapatjalla lämpimässä makuupussissa. Kyllä nukuttikin hyvin ulkoilmassa. Täytyy kyllä syksyllä, kunhan yöt viilenee, nukkua kotonakin ulkona makuupussissa ja testata mihin asteisiin tuo pussukka riittää. On ne sen verran makeat unet. Lapinkylän leirintäalue oli pieni ja kiva leirintäalue ja sain heti seuraa kahdesta nuorestamiehestä, jotka oli melkein vois sanoa että naapuripaikkakunnalta. He suositteli ajamaan Norjan puolelle vasta Karigasniemeltä, että ajaisin Tenojokivarren Suomen puolella.

Jossain Saariselän ja Utsjoen välillä.

 

Camping Lapinkylä.

Haglöfs lämmitti mukavasti suihkun jälkeen :)

Joku aavistus siitä, mitä maisemat saattais tulla olemaan.

Tenojokivartta.

Maanantaina ajeltiin Utsjoelta Suomen puolta Karigasniemelle, tuota Tenojokivartta kulkevaa tietä ei ole suotta valittu Suomen kauneimmaksi. Suomen huonokuntoisimman tien titteliä se ei kai ole saanut, vaikka sekin olis melkein tuntunu ansaitulta... Karigasniemellä tankkasin vielä auton, itseäni ja ostin eväitä. Sitten hurautettiin Tenojoen yli vieraan valtakunnan puolelle. Ei tarvinnut pitkästi ajella Norjan puolelle, kun ensinnäkin sateinen sää vaihtui aurinkoiseen ja toisekseen maisemat oli kyllä kaiken sen hehkutuksen arvoiset. Ajeltiin yöksi Lakselviin Skoganvarren leirintäalueelle. Saatiin palvelua Suomeksi ja tosi mukava ja tilava mökki. Vieressä oli matala ranta, ja Prikka oli heti uimassa. Leirintäalueella oli pari suomalaista autoa, mutta enimmäkseen hollantilaisia. Liinun nilkuttamisen takia ei sitten lähdetty edes minnekään luontopoluille seikkailemaan. Siinä vaiheessa oli myös selvää, että meiltä jää tämän vuoden Agi-SM välistä. Yksilöihin me ei päästykään, ja joukkueessa meitä tuurasi varakoirakko. Asiat tärkeysjärjestykseen ja rakkaan kisakamun hyvinvointi on tärkeintä.

Lakselva.

 

Kuvailin aina välillä ajopätkiä, kun maisemia oli monennäköisiä, upeita ja puhutteleviahan ne oli. Ja musta tuntui, että videolle tallentuu jotenkin paremmin maisemien jylhyys kuin kuviin.

Tiistaina matka Norjan puolella jatkui. Ajeltiin Altaan, ja yövyttiin Alta River Campingissa. Maisemat senkun parani. Tiet oli huikean mutkaisia ja mäkisiä, kapeitakin, joka puolella oli lumihuippuisia vuoria, aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Norja antoi parastaan. Norjan puolelta mulla on muutamia yksittäisiä kuvia, koska edelleenkään mun kamera ei tee oikeutta maisemille. Mietin, että kuinka onnellinen pitäis ihmisen olla, kun joka aamu herää katselemaan näitä maisemia! Ymmärtääköhän paikalliset itse, miten upeissa puitteissa elävät ja asuvat? Tiistai-iltana käytiin lenkillä Alta-joen varressa. Sää oli hyvä. Meillä oli jälleen pieni sievä mökki, palvelua sai suomeksi ja mökki ja sen terassi oli ihan joen rannassa. Voin kertoa, että kiva oli siinä istuskella kylmän sidukan kanssa ja katsella vaan eteensä. Koska olin reissussa yksin, ei tarvinnut puhua kenenkään kanssa jos ei halunnu. Sai olla justiin niinpäin kun tahtoi.

Alta River Campingin mökin terassilta kuvattuna Alta-jokea.

  

Leirintäalue ylemmissä kuvissa näkyvältä sillalta kuvattuna.

Iltalenkillä Alta-joen varressa. Sää suosi edelleen :)

Koissuilla oma sänky.

Keskiviikkona sitten viimeinen etappi Norjan puolella ja Kilpisjärven kautta Suomeen. Kyllä iski haikeus ja todellakin latteus kun tuli Suomen puolelle. Se ero on aivan uskomaton. Maisemat on niiden terävähuippuisten vuorten ja vuonojen jälkeen kuin pikku mäkiä vaan. Kaiken lisäksi tie oli aivan järkyttävässä kunnossa ja tietöitä oli ihan koko ajan. Kyllä hampaita nauratti kun toivottelin itseäni takaisin rajan tälle puolelle... Reissun viimeinen yö oltiin pienessä mökissä Muoniossa, Lomamaja Pekosella. Ystävällinen respa kertoi kysymättä, että minne kannattaisi mennä koirien kanssa lenkille. Muoniossakin oli tietty aurinkoista läpi yön. Norjassa varsinkin tunne oli kummallinen, aurinko tuntui koko ajan olevan yhtä korkealla, kello vain mennä raksutti eteenpäin. Enkä meinannut malttaa mennä nukkumaan.

Tästä en kyllä enää muista mikä oli, mutta todella korkealla tämä paikka oli.

 

 

Torstaina olin suunnitellut vielä yhtä 4km luontopolkulenkkiä, mutta se mokoma polku oli suljettu! Sitä kunnostettiin, koska sen päälle oli kaatunut puita ja piti tehdä mm. uusia porrastuksia. Voi sitä pettymystä. Ei voi mitään, käytiin me kuitenkin jossain tukkimies-museossa, jossa oli kyllä sen sorttisia työkaluja, että ne jotka niitä on käyttäneet on olleet itsekin rautaa. Liinu ja Prikkakin katseli niitä museon tavaroita :D Sen jälkeen ajeltiinkin sitten aika liukkaasti kotia kohti.

Liinu ja Prikka oli mitä parhaimpia reissukavereita, aina innolla lähdössä joka paikkaan ja joka uudessa paikassa olivat kuin kotonaan. Kilometrejä kertyi lähes 3000, mutta mikäs noita oli ajellessa. Kaikki ei ehkä lähtis tuollaiselle reissulle yksin. Enhän mä yksin ollut, mulla oli koissut mukana. Seuraa ja juttukavereita en olis enempää kaivannutkaan ja niitä kyllä varmasti olis lisää saanut niin halutessaan. Kyllä mä sen verran hyvin tuun itseni kans toimeen että yks viikko menee ilman että jatkuvasti on joku jututtamassa. Hyvä reissu kaikin puolin. Kotona oli satanut vettä, tuullut ja myrskynnyt, mutta meille paistoi aurinko.