Eilen oli oman seuran mölliagikisat kentällä. Tietäähän sen, missä kunnossa nurmikenttä on, kun on kaks viikkoa satanu vettä putkeen. Märkä. Vesi paikoin käytännössä seisoi kentällä. Onneksi Prikka tykkää vedestä, eli sille ei ole muutenkaan ongelma kastella itseään. Ei tosin Liinukaan välttämättä agilityssa välitä vaikka on märkää, vaikka muuten se ei kyllä itseään mielellään kastele. Noh, tulipahan harjoitusta siltä varalta, että seuraavakin viikko on myös Kokkolassa sateinen ja Klagin kisa-alusta on märkä.
Noh, lätinät sikseen ja niihin kisoihin. Olin päättänyt, että menen Prikan kans supermölliradan ja Liinun kans kisaavien radan. Mölliradan menisin jomman kumman kans. Supermöllit aloitti, ja Prikkahan tekaisi nollan! Rata nyt ei ollut mitenkään vaikea, vaikka jotenkin yllättävän vaikea painaa mieleen. Ajattelin, että katsotaan miten Pipana suoriutuu kun on kentällä muitakin ihmisiä häiriönä ja vieraita koiria lähistöllä. Hyvin suoriutui, ei se niistä ottanut mitään hämminkiä. Kelpo ratahan se oli ja niin tuli meidän epävirallinen kisaura korkatuksi :)
Tässä todistusaineistoa:
Muut radat ei ole videolla, kun puhelimesta alkoi akku loppua. Hitusen harmittaa, ettei möllirata ole videolla. Se oli nimittäin vissiin 18 esteen rata, eli pisin yhtenäinen pätkä, mitä oon Prikan kans ikinä mennyt!
Menin mölliradan rataantutustumiseen ja mietin, että kummalla koiralla menisin sen radan? Ajattelin, että tutustun siihen ensin ja valitsen sitten koiran. Rata oli ihan sopiva vaikeustasoltaan mölliradaksi, ei ihan lällyhelppo, mutta ei kuitenkaan mitään ylivoimaista. Ajattelin, että saatan nyt yrittää haukata Prikan kanssa liian isoa palaa. Radalla oli sitä paitsi pituus ja muuri, ja niitä kumpaakin me on treenattu tasan yksissä treeneissä. Päätin, etten ajattele asiaa vaan etenen vain kuten koira osais ne. Ja osasihan se! Ilman mitään ongelmia. Prikka pysähtyi puomin ja A:n kontakteille ja palkkasin sen niistä. Muuten mentiin sit ihan kisanomaisesti rata läpi, ja olihan se aika huikea suoritus!
Melkein tuntui hölmöltä kun muisteli, että pari viikkoa sitten musta tuntui, ettei tää laji ole välttämättä Prikan juttu. Ehkä se nyt haluaa osoittaa mulle, että se on pikku luonnonlahjakkuus tässä hommassa. Nimittäin kun oikeasti aika vähällä treenimäärällä se suoriutuu radasta noin hyvin. Mä oon ihan ymmällään. Onhan me tehty paljon treeniä yksittäisillä esteillä ja etenkin keväällä kotipihassa yhdellä esteellä tehtiin monena iltana ohjausharjoittelua. Mä tein sen kanssa ekat "ohjausharjoittelut" tyyliin tokana päivänä kun se tuli mulle vuosi sitten, ja muistan niin hyvin kun sanoin että tälle koiralle ei tule olemaan vaikeuksia opettaa ohjauksen seuraamista. Eikä ole ollutkaan. Se on osannut sen melko lailla luonnostaan. Se lukittaa kivasti esteet, mutta sen kanssa on sellainen turvallinen fiilis siitä, että se tuntuu pysyvän näpeissä. Aika, kokemus ja rohkeus kun lisääntyy niin asioilla on tapana muuttua... mutta mä en muista että mulla ois ollut Liinun kans ikinä sellaista fiilistä että se pysyy näpeissä. Ei ole vieläkään, vaikka sen kanssa yhteistyö on hioutunut hyväksi, koska se edelleen osoittaa säännöllisesti olevansa erittäin rataalukeva koira. Prikka on jotenkin niin paljon nöyremmän tuntuinen. Saa nähdä missä vaiheessa se hoksaa omat mahdollisuutensa, nyt sen kans nimittäin pääsee tuollaisten hallintaan liittyvien asioiden kans ihan pelottavan helpolla. Eihän agility voi niin helpolta tuntua? Prikalle on kyllä muutenkin tärkeää, että se saa miellyttää mua ja tehdä oikein. Liinulle on välillä tärkeämpää se, että se saa toteuttaa itseään. Varsinkin kun se tietää, että mamma silti kehuu ja on tyytyväinen :D Silti, vaikka Prikka on toistaiseksi tosi hyvin kuulolla, niin se ei ole mun mielestä mikään kädessä kiinni oleva ja nokasta vietävä koira. Tulikin nyt just mieleen, että ihan perus etenemistreeniä sen kans pitäis myös tehdä. Sen treenit menee niin helposti vähän eri tyyppiseen pyöritykseen, kun on jo niin monta vuotta treenannu 3lk koiria.
Liinu meni sitten lopuksi sen kisaavien radan kaks kierrosta. Ekalla kerralla se meni ihan pelleilyksi koko homma. Tai no ei koko homma, mutta siltähän se tuntuu kun yhtä asiaa otetaan monesti uusiksi. Keppejä se ei meinannut pujotella millään. Haki hyvin ja aloitti hienosti, mutta kaikkien (!) muiden kisaavien radalla startanneiden tavoin sitä veti kepeillä joku hyvä haju ja pujottelu keskeytyi. Loppusuoralla jätin sen puomin kontaktille, vapautin ja Neiti Hypy juoksee ohi renkaan, hypyn ja sit hyppää viimeisen hypyn. Liekö siinä muka niin märkää vai mikä siinäkin oli takana. Palkkasin ja sanoin että tämä otetaan kuule uusiksi. Uusinnassa Liinu veti sitten koko kisaavien radan ainoan nollan, ja hienon sellaisen! Olihan raskas keli juosta. Mutta hyvin menneet möllikisat sai kyllä läpimärät kengät ja sukat unohtumaan :) Kyllä mä silti niin rakastan tuota fiilistä, mikä tulee epiksissäkin onnistumisista.
Päätin tällä viikolla alustavasti kisat, joissa Prikka aloittaa kisauran. Se jääköön vielä salaisuudeksi, sitä ennen on vielä aika paljon tekemistä kuitenkin ja tavoite voi siirtyä. Lähinnä kepeillä on tekemistä, jos yksittäistä estettä miettii. Niitä nyt ollaankin vasta keväällä aloiteltu ja parin viime viikon aikana saatu niillä onnistuneita treenejä tehtyä. Olin jo vähä epätoivoinen sen takapakin suhteen. Yksi apu oli treenikaverin tsemppaus, ja toinen oli kateus (eli Liinun tuominen mukaan treeneihin ja tietysti treenaamaan myös). Ja mullahan on noiden Prikan keppien suhteen vaatimustaso sellainen, että saa nähdä riittääkö siihen rahkeet meillä kummallakaan. Pitäis nyt vaan muistaa, että se on ihan kakara vielä ja vasta ihan alussa. Pienin askelin ja pienin tavoittein kohti päämäärää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti