Kirmailtiin kotikisoissa

Kirmailtiin viikonloppuna kotikisoissa kuuden startin verran. Ne olikin aika ennennäkemättömät kisat mun kannalta. Alunperinhän starttien piti olla kummallekin koiralle 3+3 mutta loppujen lopuksi se kääntyi 4+2 Liinun hyväksi.

Liinun kisat 23.3.

1-2lk kisat oli lauantaina, ylituomarina Anders Virtanen. Hänellä oli tuomariharjoittelija A-P Soini, joka oli suunnitellut radat ja Anders oli niistä jutellut ja hyväksynyt ne. Tuomarina oli käytännössä tuo A-P ja Anders tuomaroi sitten sekä tuomariharjottelijaa että meitä kisaajia ;) Kisaradat oli mukavia ja suoraviivaisia, kuten toisestakin suusta kuulin, sellaisia "vanhan ajan 1lk ratoja". Niissä oli kuitenkin omat niksinsä estekulmilla ja -linjoilla ja tietysti putken peräreikiin tähtäyksillä. Nollatuloksilla ei kovin paljoa loppujen lopuksi juhlittu.

Mulla oli tavoitteena ottaa ainakin yks nolla Liinun kanssa ja mielellään vaikka noustakin. Noh, kahta nollaa ei tullut siitä huolimatta että Liinu teki törkeän hienoja ratoja. Eka radalta se LUVA kuitenkin tuli, pieni epäröinti ekaan putkeen lähetyksessä, mutta sen kyllä korvaa tuo lähtösuoran kiva spurtti :) Ehdin tekemään ihan hyvät ohjaukset keinun jälkeen - kiitos koiran joka pysähtyy kontakteille - ja vain A:lla meinasi sekunnin murto-osaksi tulla hikikarpalo otsalle kun katoin että kyllä se otti salamana 2-2:n mutta lähti siitä sitten liikkeelle. Pelkäsin että jos en heti vapauta niin se pakittaa takaisin ja hyllyttää nollaradan. Niinpä siitä sitten aika lailla vauhdikkaasti rata loppuun. Ja saatiin tuulettaa nollavoittoa!!!

Toka radalle mulla oli sitten jo vähän toisaalta odotukset helpottaneet, mutta ajattelin että kyllä me se nousunolla nyt otetaan. Rata menikin ihan jees muuten, mutta takanaleikkaus oli huono ja Liinu epävarma hypyllä, sitten se kostautui muurilla kun likka meinasi mennä ohi sen. Mä sain Liinun kääntymään ennen muuria ja hyppäämään sen, eikä se sitä esteen hyppylinjaa ylittänytkään. Mutta ilmeisesti sitten tällä kertaa tuomarin mielestä se kiepsahdus muurin takana oli liikaa ja kieltohan siitä tuli. Itse en vaan sitä siinä vaiheessa tiennyt joten tuulettelin kaikessa rauhassa nollaa maalissa... kunnes mut sitten tultiin auton luona Liinua palkatessa pudottamaan maan pinnalle. Päivä meinasi kyllä mennä pilalle ja sisuunnuin että no hypärilläpä sitten nähdään mistä tuutista tuulee! Hyvä ratahan se toinenkin agirata periaatteessa oli ja Liinulla taas ihan hyvät etenemät, n. 3,9m/s molemmilla agiradoilla.

Hypärillä sitten annettiin paukkua. Tuomaria piti vähän käydä kaartamassa ja katsomassa, mutta silti suoritusaika oli jotain 26-27s joten etenemäksi muodostui reilut 5,1m/s. Olispa vaan saatu siitä virallinen tulos niin jo vot! Vaan kun ei, mä ohjaan riittämättömästi sinne putken peräreikään ja Liinu lähti jo kepeiltä sen näköisenä että minä tiän kyllä miten nämä lelliradat menee. Ja syöksyi sumeilematta hyllyttäen väärään päähän mun kirkumisesta huolimatta. Se siitä nollasta sitten, mutta Liinulla tuntui vauhti vaan kiihtyvän. Mä jäin kun täi tervaan kun pikkulikka lähti tykittämään. Ei tarvinnu paljo putkeen eikä putkea edeltävälle hypylle lähetellä kun Liinu paukutti menemään. Loppusuoralla olin sitä monta esteenväliä jäljessä kun likka päätti tulla ennätysajassa maaliin :D Tuuletin taas hulluna nopeasta radasta vaikka sen verran minäkin älyän ettei nyt hylkäys ihan ohi mene ;)

Olin ylpeä pikkulikasta, eka rata voitettiin, toka radalla oltiin vitosella kolmansia. Ilman sitä kieltoa oltais oltu kirkkaasti ykkösiä silläkin radalla. Hyvillä mielin valmistautumaan seuraavaan päivään ja Ransun osuuteen...

Ransun kisat 24.3.

Sunnuntai oli pyhitetty ei suinkaan lepopäiväksi vaan kolmosluokkien kisapäiväksi. Ransun kanssa lähdin ihan luottavaisin mielin eka radalle, mutta ne unelmat särkyi kyllä aika nopsaan kun jätkä ei voinu skarpata kepeillä sitten yhtään. Tiedä sitten oliko tuo aurinko syynä vai mikä, ainahan sitä voi olosuhteitaki syyttää mutta kyllä vikaa oli tekijässäkin. Koko muukin rata oli sellasta shittiä että harvoin näkee. Ja harvoin laitan tällasia ratoja mihinkään yleiseen jakoon, mutta kun tässä yhteydessä nyt väkisin tulee sanottua pari valittua sanaa tuon pojan edesottamuksista niin laitetaan sitten perusteluitakin näkyville.

Eka radan jälkeen ajattelin että tästä ei tuu mitään, että mä otan Liinun alle ja kisaan sillä nollakoirana loppukisat. Liinu kitisi ja uikutti takaluukussa kun menin Ransua hakemaan, Ransulla oli vähän sellainen luovuttajan ilme että joo kyllä mä tiän että sä tykkäät tosta nopeesta penikasta enemmän etkä halua mun kans kisata :'( Kysyin sitten koetoimitsijalta ja ylituomarilta että voinko mennä Liinulla nollakoirana medikolmosissa vikan radan. Ajattelin että antaa nyt Ransun mennä toinen rata vielä ja ehdinpähän lämpätä Liinun ennen hypäriä. Sopihan se ja ei muuta kuin housut tutisten Ransun toiseen rataantutustumiseen ja toiselle agiradalle...

... Sillä agiradalla jatkui sama pellemeininki kun eka radalla. Mulla ei taas ollu mitään jakoja sen ohjaamisen kanssa. Mikähän tota koiraa vaivaa?! Olkoon kisaamatta kun kerran siitä ei taas tuu mitään. Ei paljon motivoi kisaaminen kun ei ikinä tiä että millä mielellä jätkä on tänään. Tsemppaa siinä sitte... Mulla on nyt toinenki kisakoira ja ennen kaikkea sellanen jonka kans homma toimii. Ei ole pakko kisata tuolla tuulella käyvällä traktorilla. Ei kiinnosta tippaakaan sen kanssa kisaaminen. Treeneissä menee ihan hyvin ja koiralla on intoa ja vauhtiakin, mutta kisoissa sitten se on yks velliperse noin suomeksi sanottuna. En tiä sitten että onko pojalla pää niin sekaisin naapuruston nartun juoksusta vai mikä on, kun ei huvita mennä niitä esteitä mitä käsken mutta kylläkin sitten omavalintaisia. Taitaa muutenkin tarvita tämä mun schapesakki pientä kurinpalautusta, musta tuntuu että joku (muu) lällittää niitä pikkasen liikaa. Odottakaas vaan kun päästään paimeneen tosihommiin, siellä katotaan sitten vajaan parin kuukauden päästä kuka tätä orkesteria johtaa!!

Liinun rataantutustuminen tuli ja mulla oli aika lailla jännitystä ilmassa ja suorituspaineita, enpä ole ennen vaihtanu koiraa lennosta ja vielä ykkösluokassa kisaavalla koiralla aioin kisata kolmosissa. Kyllä toi kepo on mulle yrittäny uskotella että Liinu olis kolmosluokan tasoinen koira, mutta se vaan pitäis jotenkin saada sinne kolmosiin ensin :D

Lähettiin tietty ekana ja tuomari vielä varmisti etten mä sitten mene sillä maksikoiralla enää... no ei pelkoa. Liinu kävi kierroksilla lähtöalueella ja haukkua paukutti hampaat irvessä mulle että nyt mennään jo. Onkohan mulla kohta ongelma ton haukkumisen kans... Rata meni sitten aika lailla suunnitelmien mukaan pieniä kaarroksia lukuunottamatta, hienosti likkis pujotteli kepit seinää kohti "tyhjään" ja siitä sitten irtosi niin että mulla oli perässä pysyminen. Vikan putken jälkeen mulla oli hyppy hukassa. Sen kyllä huomaa. Mulla oli aina rataantutustuessakin se hyppy hukassa, en tiä miten se ei tuntunu olevan mitenkään loogisesti siinä seuraavana. Nollahan sieltä tuli, -4s ajalla, joka olis riittäny kolmanteen sijaan jos meidän tulos olis ollu virallinen ja huomioitu tuloksissa. Vaikka otetaan kaikki säkäluokat ja kaikkien tulosten ajat huomioon, niin Liinu oli koko kolmosluokan kolmanneksi nopein tuolla hypärillä, ei paha sanoisin :) 

Vaikka tässä jotenki tuleeki negatiivinen fiilis Ransusta, niin ei saa itse ainakaan unohtaa mikä merkitys Ransulla on sille, että ollaan Liinun kans tässä missä ollaan. Ransu nyt vaan on tuollainen tuuliviiri ollut aina, sillä on parempia ja huonompia aikoja. Nykyään sillä vaan omasta mielestään on muutenki ihan omia vapauksia. Ransu on opettanu niin paljon agilitysta, että Liinu saa vaan sitten nauttia niistä oivalluksen tuloksista. Eli taas palaamme tähän, että on ne Liinun tulokset Ransunkin ansiota (ja mun syytä).

Viikonlopun saldo oli siis Liinulle 1lk ja 3lk nollat, hyvä vitonen ja hyvä hyl, Ransulle kaks huonoa hyllyä.

Yhden videon verran

Eilisestä postauksesta unohtui pois tämä video, kun siihen tuli niin monet kuvat ja videot. Tässä on tuoreeltaan Ransun ja Liinun painia, kun päästin Liinun kylppäristä turkki ajeltuna. Lipare sanoo Narsulle muutaman kovan sanan :D

SM-treeniä ja omatoimitouhuja

Perjantaina kokoontuu SM-kisoihin tähtäävä treeniryhmä, käytännössä seuran 3lk kisaavia koirakoita, joilla on tavoitteena/realistisena mahdollisuutena osallistua SM-kisoihin joko yksilökisoihin ja/tai joukkuekisaan. Ransu oli nyt ensimmäistä kertaa mukana, onnistuivat seurakaverit meidätkin sinne houkuttelemaan ja uskottelivat vielä, että Ransu olis hyvä ja suoritusvarma koira joukkuekisaan. Jos nyt sitten aikanaan seuran sisällä tulokset riittää joukkuepaikkaan. Katsotaas nyt, mutta ihan mukava treenata hyvässä (ja tasokkaassa) seurassa Ransun kanssa.

Ratana oli joku Saviojan Annen kisarata alkuvuodelta, ihan mukavia pikkujuttuja siinä oli. Parissa kohtaa olin myöhässä, joten tuloksena olis ollut hylkäys tai ainakin pari kieltoa ensi yrityksellä. Toisella yrittämällä meni sitten nollana, mitä nyt "koutsilta" tuli vähän sanomista putkiin lähetyksistä ja pituudelle treenattiin vinoa suorittamista. Se oli Ransulle vaan uusi asia, tai ainakaan ei olla tosi pitkään aikaan jouduttu tekemään mitään tuollaista niin eka kerta meni pitkäksi ja toisella kertaa kolahti pituuden palikka, ei kaatunu kuitenkaan. Ransulla oli hyvä vauhti ja intoa tehä, mikäs siinä kun pikkulikka jäi autoon huutamaan niin oli tullessa lähinnä bortsujen valtaamaan halliin :) Treeneistä jäi hyvä fiilis, ja porukka on muutenkin mukava ja kannustava.

Lauantaina oli iltapäivällä omatoimitreenit tiedossa kummallekin koiralle. Liinua varten oli 1lk rata, Ransu ei sitä tehny tällä kertaa ollenkaan. Liinu teki, ja tältähän se näytti:

Ohjaaja vähän unohteli rataa ennen keinua ja pituuden jälkeistä putkea en muistanut, joten ohjauskin oli varmaan mitä sattuu ja Liinu ihmeissään että mitä mitä mitä. Mutta muuten kai ihan jees rata, kepit oli sairaan hyvät :) Avokulmat taas vaihteeksi onnasi. 

Ransu aloitti 3lk treeniradan tekemisen, ja siltä jäi sitten kuvaamatta se onnistunut suoritus. Mulla meinas ottaa jo tässä vaiheessa kunnon päälle. Oon ollut 1½ viikkoa sairaana ja yskiny keuhkot suunnilleen pihalle, joten hengästyttää kun kunto on varmaan laskenut ja hapenottokyky on ainakin vajavainen kun on hengityselimet täynnä limaa... Ransulla avokulmat taas ei mennyt eka yrityksellä oikein, mutta lopulta kepit oli aika hyvät! Tässä todistusaineistoa:

Ei ole tuollainen puomin alastulokontakti kyllä tavoitteena, että sinne jäädään seistä törröttämään, liekö tuo muka Liinusta katsonu mallia?! Ja eteenmenosta ei ollut tietoakaan, pyöriskeli ympäri sen näköisenä että samperi, en muista mikä se eteen-este taas oli! Tätä on kyllä ollut ennenkin huomattavissa. Noh, olihan siellä jo aiemmin sitä sähellystä.

Liinun kanssakin lähti homma vähän lapasesta aluksi. Miss Vikkelä alias Liinu otti ja irtoili. Mä osasin aavistaa tuon A:lle ryntäämisen (enkä silti älynny varmistaa mitenkään ettei niin tapahdu?!) mutta hypylle lähtö kyllä vähän yllätti. No, naurattaahan se silti meinasi...

Typykällä oli taas tuota vauhtia ja menohaluja niin, että välillä oli ajatus hukassa ja ohjaus vaikutti ilmeisesti täysin käsittämättömältä:

Nää on hauskoja nämä tällaset epäonnistumispätkät, nehän on elämää ja niistä sitä opitaan. Joten laitetaan nyt joka ainoa videonpätkä tänne mitä tuli treeneissä kuvattua. Ei se keinukaan meinannut sitten kesken radan sujua oikein eteen eikä taakse...:

Noh, pääasia että on kivaa, ja pääasia että lopulta saa onnistua! Eikä nuo nyt ole isoja virheitä ja enimmäkseen voi ohjaaja katella peiliin. Liinulla oli ihanasti vauhtia ja intoa, sitä sillä kyllä on aina. Kyllä me sitten tehtiin ihan hieno rata lopuksi, etenemä oli jotain 3,7m/s siitäkin huolimatta että seisotan 17s kontakteilla. Kisanomaisesti tehdyillä kontakteilla etenemä olis ollut n. 4,1m/s. Eli uskoisin että se joskus voi riittääkin ;) Parhaat A:n kontaktit se kyllä otti niissä muuten vähän epäonnistuneissa pätkissä, onnistuneella radalla seisotan toki 10 sekkaa siinä mitä en ikinä tekis kisoissa, mutta huvittavasti alkaa likkiksellä (taka)menojalka vipattaa ja karata... :P

Ei voi muuta sanoa kun että kyllä kulkee, ja kyllä irtoo. Aika monessa kohtaa meni takaa ohjaamiseksi mutta mitäpä se haittaa.

Pohdin siinä sitten jo treenipaikallakin ääneen, että kyllä treeneissä pitäis silti olla positiivinen henki ja hyvä mieli. Eikä niin että joutuu lähteen treenipaikalta sillai, että yhtään jos vielä tehään niin hermot menee. Mitä sellaisista treeneistä oppii? Mitä hyötyä niistä oli? Mikä fiilis koiralle niistä jää? Mitä se muistaa ja oppii sellaisista treeneistä, joiden jälkeen ohjaajasta tuntuu että nyt ei prkl yhtään enää? Onko ne kovin onnistuneet treenit? Kun suunnittelee etukäteen mitä tekee, ja sen mitä tekee, tekee sitten kans kunnolla. Ja jos tulee jotain sähellystä ja epäonnistumisia, niin ei muuta kuin hyvällä mielellä uus yritys. Niinkun noista videoista huomaa, niin ei Liinulla laske vauhti tai into ollenkaan sen myötä että menee päin honkkelia. Ja treenien jälkeen kumpikin noista on aina sen näköisenä että "nytkö me jo lopetetaan? Vitsit että mä olin taitava koira! Kivat treenit, koska pääsee uudestaan?! Anna vielä sitä huippupalkkaa, kyllä mä niin hyvä olin!" Aina ei voi onnistua ja joskus saa hakata päätä seinään paljon, paljon pahemmin kuin jonkun putken hakemisen tai keinun miten sattuu suorittamisen kanssa. Silti pitäis pystyä tekemään edes jotain niin hyvin, että siitä voi olla aidosti iloinen :) Mun mielestä vaan sellaset ohjaajan pettymykseen ja turhautumiseen päättyvät treenit on sama kuin epäonnistuneet treenit. Ja se on eri asia kuin riittämättömyyden tunne tai tunne siitä, että kyllä me pystytään parempaankin. Ainahan ei voi olla se "täysillä-päivä", mutta kunhan sitten onnistutaan olosuhteisiin nähden hyvällä tavalla silloin huononakin päivänä, edes jossain pikkuasiassa, mistä saa sen pienen onnistumisen tunteen. On se tärkeä ohjaajallekin, mutta mun mielestä se on ennen kaikkea tärkeää koiralle. Tulipa taas paasattua, enkä sano ääneen mistä nämä ajatukset vinksahti mieleen, mutta tuli nyt pohdittua ääneen sitä millaiset on mun mielestä hyvät treenit ja mihin itse pyrin. Joku muu saa ajatella ja tehdä eri tavalla ja omasta mielestään oikein/hyvin.

Tänään käytiin meren jäällä reilu 2½h lenkkeilemässä. Koirat oli aika mielissään, olipahan kerrankin tilaa temmeltää! Mulle tuli gps:n mukaan 8km lenkki, mutta koska koirat leikki melkein koko ajan ja juoksivat sinne sun tänne, niin niille kertyi varmaan se 15km. Sen näköisiä ne ainakin on. Mulla jopa vähän tuntuu poskissa sellainen lämpö, kun aurinko paistoi ja tuuli aika lailla. Olispa mahtava kun ruskettuis jo :) Mun oli tarkoitus ottaa kamera mukaan ja ottaa Liinustakin kunnon kuvia, mutta enhän mä muistanu. Enkä olis kyllä viitsiny kanniskella montaa tuntia kameraa kaulassa. Tässäpä on sitten pari kännykkäkameralla otettua kuvaa, eli toisin sanoen laatu on sieltä ja syvältä.

 Minusta Liinusta tuli mahdottoman söpö kun se pääsi turkistaan. Se on itsekin selvästi iloisempi ja hilpeämpi. Ja sillähän onkin kunnon jalat oikeasti eikä mitkään töpöttimet :D Noh, nytpähän pääsee taas sellaiset turkkikoiranomistajat, jotka pitää koiransa turkin näyttelykunnossa (ja ovat sitä mieltä että se on ainoa oikea tapa hoitaa pitkäkarvaisen koiran turkkia), jeesustelemaan että miksi hankkii pitkäkarvaisen koiran jos sen kuitenkin ajelee lyhyeen karvaan. Mä en jaksa sitä edes oikeastaan kuunnella enää, joten jos on pakko avautua niin senkun tekee sen sitten mieluiten suoraan, vaikka selän takanahan sitä on tapana tuomita ja muuten vaan avautua... Ei kiinnosta. Liinun suhteen päätös ei ollut silti edes vaikea (vaikka sen kanssa voisi näyttelyissä käydäkin, toisin kuin Ransun), koska sille on sterilaation jälkeen puskenut sellaisia kivoja pohjavillatumppuja kylkiin, kainaloihin ja lapojen kohdalle. Ne on olleet yks painajainen yrittää pitää selvinä, ne menee huopaiseksi muutamassa päivässä, ja kun niitä kampaa, niin se on sama asia kuin repisi sitä karvaa sellaisina pikku osioina irti. Eli teit niin tai näin niin koirasta ei varmaan ole kivaa. Tämä oli tosin vain syy aikaistaa turkin alas ajelua parilla kuukaudella. Oon vaan sitä mieltä, että jos ei halua näyttelyitä harrastaa (niitä vartenhan nämä turkit pitäis pitää, ei niiden perään muissa harrastuksissa kysellä) niin sama se on millainen karva siinä koiran päällä on. Ja se jolla on aina ollut pitkäkarvainen koira pitkässä karvassa, ei varmaan usko miten se koira nauttii kun se pääsee niistä villoistaan. Niin se vaan on. Ehkä ihan pikkuisen provosoidakseni laitan tähän vielä vähän historian havinaa:

Näissä vuoden 1942 kuvissa schapendoes on näyttänyt hieman toisenlaiselta kuin nykyiset karvakuonot :) Ne on näyttäneet käytännöllisemmiltä.

Kapun kaverina

Kirjoitin johonkin edelliseen postaukseen Kapusta, joka on siis Tomin suomenajokoira. Viime viikolla Kapu sai kaveerata mun koirien kanssa, vaikka asuukin ulkosalla. Harmi kun sitä ei voi päästää pihalle juoksemaan kolmanneksi, koska sitä ei siinä vaiheessa paljon leikit kiinnosta vaan se lähtee hakemaan jänistä. Kunnon toimiva metsästyskoira kun on :) Ja kun tutut metsästysmaastot on ihan kodin vieressä niin sinne siis... Niinpä kaverukset sai tyytyä hyppäämään häkin molemmin puolin, koska häkki taas on liian pieni laittaa Ransua ja Liinua sinne leikkimään. Tässäpä vähän kuvia ja pari videota, joita kuvasin yhtenä aurinkoisena päivänä. Huomaa muuten hyvin tuon eron kun sekä Ransulla että Kapulla on häntämutka, että miten paljon selvemmin se erottuu lyhytkarvaisella koiralla ja Ransulla sitä ei huomaa ollenkaan karvojen alta.

Riehutaan!

Ja hyppy!!

Vaikka ovat uroksia, niin Kapu ja Ransu tulee paremmin juttuun. Liinu ja Kapu ei oikein välitä toisistaan.

Vaikka välissämme on tämä verkkoaita...

Liinu alkaa komentaa Ransua kun se riehaantuu Kapun kanssa.

Nätti Kapu :)

Videot kannattaa katsoa ilman ääntä, ellei halua kuunnella mun hihitystä ;)

Ja vielä toinen, jossa Ransu hauskuuttaa Kapua mönkimällä mahallaan lumihangessa. Että voi yksinkertaisesta asiasta saada hupia :P

Oulussa kisaamassa

Suunnattiin Tomin kanssa Ouluun kisoihin, kisat oli kaksipäiväiset ja päätin että menen vain Liinun kanssa. Kolmosluokkien kisoissa olis ollut paljon tuttuja, nyt ei ketään. Mutta eipä sinne pelkästään niitä tuttuja mennä katsomaan vaan kisaamaan tietty.

Kahdella eka radalla tuomarina oli Eeva-Liisa Pohjanen ja Martti Salonen vikalla agiradalla. Tykkäsin Eeva-Liisan radoista Kiltan kisoissa viime syksynä, enkä vähiten siksi että Ransulla on häneltä serti. Kivat ykkösluokan radat hän oli suunnitellutkin, helpot radat mutta niin me vain onnistuttiin mokaamaan nollat jotenkin. Martin rata oli ehkä hieman haastavampi.

Eka rata lähti ihan hyvin liikkeelle, mutta sitten jo vitosesteen eli pussin jälkeen tapahtui ikäviä. Liinu tulee pussista ulos ja suoraan mun eteen. Hidastuksesta katsoin monta kertaa niin siihen se vaan kääntyy mun jalkojen eteen kun olen lähes kohdalla. En ehdi edes huomata asiaa vaan tajuan sen siinä vaiheessa kun kompuroin Liinu jaloissani ja koira ulisee maassa mukkelismakkelis. Ajattelin kuitenkin kun Liinu nousi nopeasti ylös ja lähti mukaani, ettei se loukkaantunut ainakaan henkisesti. Kieltohan siinä ehti tulla, joten lähetin Liinun takaakierrolle ja sanoin rohkaisevasti "mene vaan hyppy". Liinu tuntui samantien unohtavan koko episodin ja lähti reippaasti mukaan jatkamaan rataa. Hetken ajan mietin pitäisikö keskeyttää rata, mutta koska Liinu tuli normaalisti putkesta niin päätin tehdä radan loppuun. Liinuhan on kyllä sellainen, ettei se kipua näytä ja sillä on sitä paitsi tosi korkea kipukynnys. Faceenkin kirjoitin, etteihän se ollut sterilaationkaan jälkeen moksiskaan kun nukutuksesta kunnolla selvisi. En tiedä oliko se kipeä vai ei, toivottavasti ei ollut kun annoin varmuuden vuoksi sille ohjeen mukaan kaikki kipulääkkeet mitä lääkäri antoi mukaan. Tuomari oli vielä tosi symppis ja tuli radan jälkeen sanomaan, että nyt sun koiras käy kierroksilla mutta kun se on rauhoittunu ja levännyt niin tarkasta ettei sille käynyt mitään. Kiitin ja palkkasin Liinun. Liinu oli aika lailla oma itsensä, mutta pikkuisen on minusta enin terävyys vauhdista poissa ainakin toka radalla. Koska Liinu oli innolla menossa radalle, niin mentiin kisat normaalisti loppuun. Eka radalla muuten etenemä oli 3,9m/s ja ihanneaika alittui lähes -7s tuosta kompuroinnista huolimatta. Olispa ollut makea rata ilman tuota sähellystä!

Toisella radalla tein typerän ohjausvalinnan kepeille. Ajattelin että vekkaan sen reilusti niin että se saa suoran lähestymisen kepeille ja mun ei tarvi kikkailla keppien päässä puolen vaihtoa. No ei mennyt niinkun suunnittelin ja Liinu aloitti kepit väärin. Moni, moni muu yritti samaa ja osa onnistui, osa ei. Ajattelin että olis pitäny tehä niinkun treeneissä ja säveltää sitten joku poispäinkäännön tapainen keppien loppuun. Sitten olin rataantutustuessa jo päättänyt varoa pussilla uutta yhteentörmäystä. Hyvin päätetty, koska Liinu kääntyy taas pussista mun eteen. Perhana, näitä pitää nyt kyllä treenata. Hidastin omaa vauhtiani ja niinhän se Liinu kääntyi eteen ja meinasi mennä väärään putkenpäähän. Jollain ihmeen ajatustenluvulla se itse korjaa virheensä ja menee oikeaan päähän vaikka mä olisin antanu sen kyllä mennä vaikka hyllyttämään kunhan pussilla ei tule uusia kopposia. Että kymppi siitä ja jotain +0,32s yliaikaa.

Vika radalle ajattelin sitten ladata kaikki hyvät ja kauniit yritykset tehä nolla. Eikä se niin kauas lopulta jäänytkään. Mutta ennen rataa koin kyllä taas mielenkiintoisia hetkiä, joita ei ole ennen vastaan tullut. Martti kertoi ensin normaalisti tuomarinpuhuttelussa ihanneajat ja etenemät ja käytännöt jne. Mutta sitten lisäsi että "mulla on ollut tapana kertoa ykkösluokkalaisille miten rata kannattais mennä." Mä ajattelin no joo joo niin varmaan. Mutta mitä vielä! Oikeasti siitä alkoi koko radan este esteeltä menevä selostus siitä, miltä puolelta kannattais ohjata ja missä kädessä koira on ja neuvot valssien teosta ja takaaleikkauksista. Minä kattelin epäuskoisena että ei ole totta, mitä iloa tuomarilla on siitä että vie ilon oman järjen käytöstä rataantutustumisessa?! Joka välissä tuli kommentti: "kun teette noin ja näin, niin eihän se koira voi kun mennä oikeaan putkenpäähän/oikean hypyn" jne. Minä aattelin kun kakkosesteenä oli puomi, jonka ylösnousun alla meni putki U muotoisena (eikä kiertänyt sitä puomin jalkaa vaan tuli leveämmin sieltä sivusta ulos), ja tuomari sanoi että kannattaa ohjata oikealta puolelta että jaahas, eipä tarvi kuunnella tätä selostusta kun heti olen eri mieltä. Mitä järkeä on valita pidempi juoksureitti ja sitten valssailla puomin jälkeen... Kyllä koiran pitää kestää se, että ohjaaja irtoaa puomin sivulta. Ja samaa rataa ne loputkin ohjeet oli, en halua kuulostaa ylimieliseltä mutta oikeastaan meille niistä ohjeista ei ollut mitään iloa eikä ne minusta edes olleet kaikki kovin järkeviä. Noh se siitä, mutta olinpahan vaan tosi ymmälläni kun siellä me ollaan reilut 5min tuomarinpuhuttelussa kuuntelemassa radan suoritusohjeita kuin jossain koulutuksessa!

Ratahan lähti aika mukavasti liikkeelle, päätin ohjata keppien avokulman kuten se treeneissä on onnistunut ja onnistui nytkin. Kirosin mielessäni että miksen edellisellä radallakin tehny samoin kun kulma oli periaatteessa sama. Keppien jälkeinen elämä ei ollut sujuvin mahdollinen mutta onnistui. A on aivan loistava. Sitten rengas ja lähetys tekemään hyppy, jollaisia on tehty treeneissä varmaan 20. Joopa joo, olis pitäny jotenkin osata lukea Liinun ajatuksia että se tarttis vekata siihen hypylle tällä kertaa. Niinpä vikkelä pikkulikka hyppää sen hypyn väärään suuntaan kun mä olen varmaan metrin päässä siivekkeestä menossa rataa eteenpäin. Kuten olis ihan fiksua ollutkin, koska siinä oli kiva pituuden vauhdittama suora ennen sitä puomin alla olevaa U-putkea ja loppusuoraa. Mua otti kuutiosta taas ihan kunnolla tuo hylly! Tehtiin muuten hemmetin hyvä rata, mutta sitten tuollainen jutska pilaa koko homman! Miksi, oi miksi?! Voi sitä ketutuksen määrää. Aika tälläkin radalla olis ollut varmaan siinä liki -10s luokkaa. Ja kuten kuuluttajakin sanoo, me oltiin kuudes radalle lähtijä ja kuudes hyllyttäjä, ohjeistuksesta huolimatta...

Vaikkei tuloksilla juhlittu (tosin eka radalla sijoituttiin sillä vitosella toisiksi) niin oli noissa kisoissa paljon hyvääkin. Liinulla oli ihan jees vauhti, se pujotteli hyvin joka radalla (kun pääsi ensin kepeille) ja otti hienot kontaktit. Vapautin sen aika nopeasti kontakteilta, kun näin että se otti ne. Varsinkin vika radan A on tosi hieno. Liinulla ei ollu mitään ongelmia kolmessa startissa, olihan se sitten kotona väsy illalla mutta kisapaikalla ei vaan teki täysillä sen mitä pyydettiin. Se oli innoissaan ja aloitti ulinan ja vikinän ja haukkumisen heti kun päästiin kisapaikalle ja avasin takaluukun. Typy tiesi mihin ollaan menossa :) Kyllä sen kans on hienoa kisata, kuten Riikkakin sanoi niin noin vikkelän koiran kanssa onnistumiset ja epäonnistumiset on niin pienen pienestä asiasta kiinni. Liinun taitoihin voi luottaa ja se on melkeinpä taitavampi kuin Ransu. Joitain pieniä yksityiskohtia Ransu osaa lukea varmaan kokemuksen ansiostakin paremmin, saa nähdä sitten miten ylemmissä luokissa. Ransukin on onneksi nykyään aika varma kontakteilla ja kepeillä, ja Liinun se hävittää 6-0 puomin nopeudessa, mutta muuten Liinun kans on kiva mennä kun sillä on aina varmasti vauhti päällä ja tekemisen meininki. Se ei haahuile eikä sen kanssa ole ollut niitä samoja juttuja kuin Ransun kanssa oli kisaamisen alussa: ratahenkilöiden moikkaukset, yleisön moikkaukset, maan nuuhkimiset hajujen perässä, haahuilemiset ja jopa yksi radalta poistuminen... Ai että odotan jo meidän seuraavia (koti)kisoja, onhan se eri kiva mennä koiran kanssa josta näkee jo kaukaa että se haluaa päästä tekemään aksaa, Ransu haluaa ennemminkin päästä pitämään mun kans hauskaa :D Siinäpä se on noiden kahden isoin ero :)

Viime viikko liikuttiin ahkerasti: hiihdettiin 50km ja lenkkeiltiin melkein 10km siihen päälle, maanantaina agitreenit, sunnuntaina kisat ja melkein joka päivä oltiin tai koirat sai olla ulkona leikkimässä tuntikausia. Liikuntaa ja ulkoilua siis tuli, ja ennestään hoikka Liinu laihtui viime viikolla lisää. Samoin Ransun kyljet tuntui eilen kokeillessani ohentuneilta. Kummallakaan ei oikeastaan olis ollut varaa pudottaa painoaan, Liinulla varsinkaan, mutta ei kyllä Ransussakaan ylimääräistä ollut. Kyllähän toki tuollainen liikuntamäärä (laskin että n. 12h 5 päivän aikana) tietenkin vaikuttaa, en mä normaalina kouluviikkona ehdi niiden kanssa noin paljoa liikkumaan eikä ne saa olla ulkona 4-5h päivässä vapaana pihalla juosten. Eeva-Liisa kävi meitä jututtamassa vielä viimeisen radan jälkeen etteihän koira näköjään loukkaantunut ja kehui Liinua meneväksi kaveriksi. Silitteli siinä Liinua sitten ja sanoi että aika hoikassa kunnossa se kyllä on. Siinä mä sitten itekin hoksasin että no niinhän tuo on laihtunut. Noh, nyt me syödään vähän aikaa reilummin että saadaan massaa takaisin. Tänään laitoin iltaruualla lohen lisukkeeksi höyrytettyjä kasviksia, riisiä ja paljon piimää :) Kummallakin oli reippaat 700g kupissa ruokaa, josta melkein puolet lohta.

Kisoista pikku hiljaa toipuneena ei kai voi ajatella muuta kuin että nokka kohti uusia yrityksiä!

Henkistä valmistautumista...

Sunnuntaina on Liinun kanssa kisat Oulussa. Nyt meidän pitäis ekaa kertaa pitää päät kasassa kolmen startin verran. Luokkanousun mahdollisuus kummittelee mielessä, vaikka yritän ajatella että hyvät radat olis pääasia ja kunnolla tehdyt kontaktit. Yksikin nolla lämmittäis mieltä kummasti.

Maanantaina kävin treenaamassa kummankin koiran, ja kuntohan siinä meinasi taas loppua. Liinu oli turhankin nopealla päällä. Keppien kanssa taisteltiin taas ja avokulmiin haettiin onnistumisia. Noh, välillä toimi, välillä ei. Kyllä meinasi turhauttaa kun kumpikaan koira ei yhtäkkiä tuntunut osaavan hakea keppejä oikein kuin tuurilla. Yksittäisenä esteenä mun ohjaus toimii, mutta heti kun pistetään parikin estettä ennen keppejä ja avokulmaa, Liinulla kasvaa vauhti ja se ei tule ohjaukseen enää niin hyvin mukaan. Pitäis varmaan pistää pari ohjuria takaisin treeneissä ja teettää radalla niitä vaikeimpia kulmia. Ihme juttu, se on osannut avokulmatkin ihan kohtalaisesti, mutta ilmeisesti nyt on vauhtia tullut vähän lisää ja siinä sivussa kärsii vähän maltti ja mun ohjaus. Umpparit ja suorat kulmat on ihan no problemo, mutta avot ei ole ollenkaan a'vot...!

Ihan hyvät treenit ne muuten oli, tehtiin 1lk ja 3lk tasoiset radat ja kummallakin sai juosta enemmän kuin tarpeeksi. Hyviä ratoja tehtiin sitten muuten kyllä ja vaikka mentiin monta kertaa kontakteja ja radalla muuten lujaa, niin kyllä ne maltettiin tehä kunnolla. Vaikken ees käyny palkkaamassa. Katotaanpa sitten taas kisoissa...

Mutta näin niinkuin henkisenä valmentautumisena katselin sitten YouTubessa sopivia videoita ;)

Tuulia Liuhto ja Punssi otti pronssia noissa skaboissa, että siinäpä sitä henkistä valmentautumista 1lk kisoihin kun katsoo Cruftsia...

Ja kun kuitenkin jossain vaiheessa alkoi tuntua siltä, että onkohan se Crufts nyt meille kuitenkaan ihan todellisuutta, niin pudotin itseni maan pinnalle...

Tämä viikko on ollut mulla talvilomaa ja on ollu niin mahtavia ilmoja kun vaan voi ikinä toivoa! Oikeastaan joka päivä on paistanu aurinko enempi ja vähempi, kelit on ollu plussalla joten parempia ulkoilukelejä ei ois voinu lomalleen toivoa. Oon hiihtäny koirien kans 40km tällä viikolla, lenkkeilty, tehty lumitöitä, lumikenkäilty ja koirat on saaneet olla ulkona tuntikausia. Nytkin paistaa niin komeasti pilvettömältä taivaalta, että taidan äkkiä leipasta suklaaruutuja (eli mokkapaloja ilman sitä mokkaa) ja suunnata pihalle!