Ota käpy pois kenkäst, kaar vesi pois saappaast, nost ämpär silmiltäs

Tämän päivän ohjelmassa: suojuoksua. Siis Ransulla se muistuttikin kevyttä liikkumista. Emännällä se muistutti enempi löntystelyä puuskutuksen säestämänä. Ransu ei voi kyllä kiistää etteikö sekin olis tunnin jälkeen ollut jo kieli aika pitkällä. Lähdettiin nevalle kävelemään, kun oli niin mielettömän hieno ilma ja teki mieli kunnon lenkkiä. Lenkin pituus ei päätä huimaa, appiukko arveli lenkin pituudeksi nelisen kilometriä kun kiertää Pappissaarta ympäröivän nevan ympäri. Mutta aikaa meni jotakuinkin 1h 20min, se kertoo että matka ei taittunut ihan yhtä kevyesti kuin maantietä pitkin.

Ransu oli mielissään. Olin minäkin, kun tiesin että tässä se kunto kohoaa ja isänpäivää varten testileivottu (ja syöty) kakku sulaa. Se viiletteli välillä monen kymmenen metrin päässä minusta, kevyenä kuin höyhen ja minä tunnuin uppoavan jokaiseen onnettomaan kosteikkoon mikä eteen tuli. Välillä oli ihan todella upottavaa mättäikköä tai mitä lie, Ransu senkun hyppelehti eteenpäin, minä hikihatussa koitin taapertaa perässä vaikka joka askel upposi liian syvälle. Appiukko vannotti että pitää sitten kävellä nevan laitoja, keskempänä on niin pehmeää että sinne kun menee niin sinne sitä voi jäädäkin. Olen mä pitänyt sen varan että aina kun lähden jollekin suolle/nevalle lenkkeilemään niin kerron kyllä Antille tasan tarkkaan missä olen ja että on ihan oikeasti sitten valmiina tulemaan auttamaan jos olen niin hölmö että kävelen jonnekin kosteikkoon ja juutun kiinni tai muuta sattuu.

Eilenkin nimittäin käytiin tunnin suolenkillä, tosin eri suunnalla Muttilatupohjaa pitkin, ja sitten on vielä sen toisen metsäautotien varressa oleva neva jossa ollaan käyty. Eli jos me ollaan lähdetty lenkille, niin on aika monta vaihtoehtoa missä voidaan olla jos lasketaan mukaan myös pururata ja muut meidän vakiolenkkeilypaikat. Joten jos meitä ei joskus kuulu takaisin, niin on aika vaikea arvata mistä lähteä etsimään jos en ole mitään ilmoittanut suunnasta.

Tuo on kyllä tosi hyvää kuntoilua meille molemmille, kestävyys paranee ja se suoilma on jotenkin sellainen raikas vaikka äkkiä ajattelis että siellähän on ihan ummehtunutta... Tänään en yhtään edes muistanut pelätä että vastaan tulis joku metsäneläin, vaikka hirven tuoreita jälkiä nähtiinkin. Jännä miten erilaiselta mutta kuitenkin samanlaiselta ne maisemat näyttää nyt kuin toivon mukaan parin kuukauden päästä kun on paksusti lunta ja pääsee hiihtämään ja Ransu pomppimaan lumeen! Huomenna taidetaan tehdä ehkä syksyn viimeinen pidempi pyörälenkki, vaihteeksi sitten sellaista, nyt on pompittu tarpeeksi niin juostaanpa sitten teitä pitkin välillä.

Reilun viikon päästä alkaa talvihallikausi ja agilityn sisätreenit. Sitä ennen on vielä vuoden viimeiset kisat. Jutustelin eteläsuomalaisten schapeihmisten kanssa, kun olivat olleet Oreniuksen agikoulutuksessa ja olleet tyytyväisiä, että määki tahon! Innostuin jo asiasta sen verran, että täytyy varmaan oikeasti lähteä porukkaan mukaan jos ottavat lisää koulutusta häneltä, katsoa ainakin mitä sieltä jäisi käteen, Elinan koulutuksetkin on olleet niin hyviä. Täällä päin kun tuntuu että sen kerran kun tänne joku parempi kouluttaja eksyis vetämään agikoulutusta niin homma ei nouse edes pystyyn kun ei ole osallistujia? Noh, eihän sitä tarvi ymmärtää hyvän päälle mitään, pidetään vaan tämä pohjoisen agilityn taso sitten tällaisena, antaa niiden muiden nauttia huippujen koulutuksesta, vai?! Voi kun oliskin tietämätön siitä tosiasiasta, että jossain nautitaan ohjatuista treeneistä ja hyvistä kouluttajista, vaan kun ei ole. Ehkä mä kärjistän, ehkä olen turhautunut, ehkä mun pitäis nyt olla hiljaa ja mennä nukkumaan?

Otsikko on muuten alku Heli Laaksosen runosta "Sil ko lähte uut alkku kohre". Olisko kukaan keksinyt osuvampaa otsikkoa tälle postaukselle...

Edes joku harjoittelu tuottaa tulosta :)

Meillä on jo periaatteessa talvikausi alkanut, kun esteetkin kannettiin koppiin, mutta me käytiin silti kentällä. Ei kylläkään otettu muuta kuin putkella, muutamalla hypyllä ja kepeillä pieni 6 esteen ratapätkä. Nuo esteet kun oli kohtuu helppo ottaa vielä esiin ja laittaa takaisin. Kontaktiharjoitukset jää nyt odottamaan hallivuoroa.

Alku oli viime möllikisojen paha kohta jossa en ehtinyt Ransua ottamaan haltuun putken jälkeen. Eipä tuota meinannut nytkään ehtiä, varsinkin kun nurtsi oli liukas kuin saippuoimisen jäljiltä ja kumisaappaat ei pidon kannalta ole parhaat mahdolliset agilitykengät... muutoin ne kyllä puolsivat paikkaansa... Onnistuin pari kertaa, mutta olin myös myöhässä ja Ransu livahteli selän takaa ottamaan "hyllyä".

Sitten radalla oli kepit, suora lähestyminen hypyltä ja vauhtia oli kepeille tultaessa paljon. Vaan hienosti haki jätkänpötkäle kepit ja meni ne kunnon haipakkaa ihan loppuun asti. Itse en näissä treeneissä nyt palkannut Ransua kertaakaan, sen hoiti Antti. Keppien jälkeen putkeen ja siitä eteenmenoharjoitusta. Ensimmäisellä kerralla Ransu katsoi putkeen jälkeen mua että "mikä hiton eteen?!" kun huusin vain putken suulla että ETEEN ETEEN. Antti oli lelun kanssa kahden hypyn takana. Toisella kertaa se jo tajusi että ai joo tuonne, ja saatiin eteenmenoharjoitus aikaiseksi. Kolme hyppyä oli kuitenkin liikaa, kun viimeinen oli hieman vinossa toiseen nähden ja Ransu sitten oikaisi kolmannelle hypylle, vaikka siis eka ja toka olivat suoraan peräkkäin, kolmas sitten hieman vinossa.

Oikeastaan muuta ei sitten otettukaan. Kentällä vierähti silti puolituntinen treenaamisen merkeissä + muu pakollinen siihen päälle. Kepeistä olen vaan niin älyttömän tyytyväinen. Kunpa ne menis kisoissakin noin! Kunpa mä saisin sitä kannustettua kisoissakin samalla lailla. Jos tuota vauhtia mennään kepit kisoissa, niin me ei kyllä ainakaan ykkösissä anneta kepeillä enää tuumaakaan tasoitusta. Ransulla oli hyvä päivä, vaikka se taas pari kertaa karkasikin itse esteille. Ja lelustakin se taas taisteli välillä niin että sillä varmaan oli tarkoitus yrittää saada mun käsi sijoiltaan. Hieno Ransu, kyllä ohjaaja on ylpeä! :)

Mä näitä polkuja tallaan...

Viime päivinä on tullut kulutettua ainakin lenkkipolkuja ja kenkiä. Torstaina käytiin Ransun kanssa metsäautotiellä lenkki, ja päätinpä lähteä nevallekin tarpomaan. Mitä mahtavaa liikuntaa! Yllättävän mukavaa saappaat jalassa tarpoa nevalla, sopivasti tulee lisää rasitusta liikuntaan. Ransu oli aivan mielissään, sanotaan että suovesi on hyväksi koiran turkille, tiedä häntä onko siinä mitään perää, mutta onnelliseksi siinä pyöriminen tekee ainakin :) Ransu pinkoi ympäriinsä niin että vesi vaan lensi. Sitten mun korvani kuulivat, ihan oikeasti kuuli, että oksa katkesi jossain vähän matkan päässä ja just sillä hetkellä sekä minä että Ransu oltiin paikallaan. Ketään muita en nähnyt joten tuli sitten vilkkaan mielikuvituksen seurauksena vähän kiire sieltä pois... Onneksi mulla on kohtuullinen suuntavaisto, ja Ransukin yleensä pyrkii menemään samoja jälkiä takaisin ja sille tuo tie on kuitenkin niin tuttu että sinne se hakeutuu.

Perjantaina suunnittelin että nonni, nyt lähdetään kunnon nevalenkille eikä kuulla sitten mitään oksan katkeamisia (kun karhuhan siellä tietysti vähintään oli tai lauma karhuja...) vaan nautitaan siitä liikkumisesta. Hiljaisuudesta ei voi muuten kyllä puhua, koska kaksi tietä menee kuitenkin kohtuu-lähellä ja niiltä kuuluu kyllä varsinkin rekkojen äänet sinne metsään asti useampien kilometrien päähän. Siitä tietää että olis liian kaukana kun niitä ei enää kuulu. Edellisenä yönäpä oli ollutkin pikkupakkanen ja neva oli kohmeessa. Sisukkaasti kävin siellä kymmenisen minuuttia tarpomassa ja totesin että palataanpa asiaan ensi keväänä. Olo oli samanlainen kuin kantohangella joka ei aivan kanna. Tehtiin sitten muuten lenkkiä ja käännyttiin seuraamaan jotain metsäkoneen renkaan jälkiä ja vaikka ties mitä. Päivä oli todella kaunis ja tuntui että eihän sieltä luonnosta halua lähteä poiskaan. Ei mun tulis sinne yksin lähdettyä ilman koiraa, joten Ransua saa siitäkin ilosta kiittää kun tuli käytyä 2h20min lenkki ja ei todellakaan mitään asvaltilla tallustelua vaan metsässä ihan tehokasta jalkojen nostelua.

Lauantaina oli vuorossa hoitopäivä Ransulla ja ristiäiset meillä ihmisillä. Ransukin alunperin kutsuttiin ristiäisiin, mutta päätettiin aika nopsaan ettei sitä oteta sinne mukaan ihmisten lääpittäväksi ja herkkupöytää nuuhkimaan. Ehkei se mitään olis varastanut mutta paheksuttu sitä olis ihan varmasti kun yhden vieraan nokka kiertää ympäri pöydän reunaa... Ja tiedän että Ransu olis ahdistunut siitä kun täysin vieraat ihmiset koittaa kosketella ja minä ahdistuisin siitä että mun pitäis niitä täysin vieraita ihmisiä komentaa. Joten. Toholammille jätettiin se hoitoon päiväksi. Mentiin sukulaisten kanssa kimppakyydillä ja Ransun matkustustaidot teki heti vaikutuksen, oli niin hyvin käyttäytyvä poika kyydissä :) Hoitopaikasta taas tuli kehuja reippaasta ja mukavasta koirasta. Ransu olikin kyllä yllättävän reippaan oloinen, laitettiin se ulkotarhan kautta yksiöönsä ja se uskalsi heti mennä sisään tutkimaan kun luukku avattiin. Illalla kun menin hakemaan, se huomasi ensin hoitolan naisen ja tuli ihan iloisena sen luokse. Siitähän se riemu repesi ja melkein mun juhlamekko myös kun Ransu minut huomasi.

Tänään sovittiin leikkituokio metsäautotielle Iiris-borderin kanssa. Käveltiin metsäpolkua pitkin metsäautotielle, jossa ehdittiin odotellessa vähän leikkiä kahden kesken. Odoteltiin leikkikaveria, minä seisoin paikallani ja katsoin kun Ransu keksi itse itselleen koko ajan tekemistä. Leikkikaveri tuli ja olipa kivaa! Käytiin tunnin lenkki samoissa maisemissa kuin perjantaina. Sen jälkeen käveltiin vielä kotiin reilu puoli tuntia, yhteensä tuli lähes 3h lenkki. Mulla oli kauhea nälkä kun kotiin pääsin. Ransu on ollut nyt sitten koko iltapäivän aika väsy poikki, maannut vaan jalat suorana. Ja nukkumisesta huolimatta se ei ole ollut täynnä virtaa uudestaan, joten nyt se taitaa olla oikeasti väsynyt ja kaivata lepoa. Yleensä se nukkuu sykeröllä tuossa omalla peitollaan, mutta nyt se kaatui siihen jalat suorana kun oli saanut masun täyteen iltaruokaa ja käytyä tarpeilla. Hassu jätkä :)

Huomenna, tai oikeastaan tänään, taidetaan ottaa rauhallisesti. Meidän kisasuunnitelmiinkin tuli muutoksia. Oltiin tehty suunnitelmia kisojen varalle marras-joulukuuksi, kun lähialueella olis joka viikonloppuna kisat. Mutta eihän me voidakaan niihin osallistua koska meillä on se luustokuvaus marraskuussa ja siitä seuraa kuulemma karenssi. Joten taidetaankin pitää sitten treeni- ja kisatauko hieman aiottua aikaisemmin ja palata kisa-asioihin tammikuussa. Yhdet kisat tässä on vielä ensin, mutta sitten ei ole yli kahteen kuukauteen. Meinataan pitää joulukuu treenitaukoakin. Luulen että tekee ihan hyvää, vaikka ei meidän treenitahti kyllä päätä ole huimannut tähänkään asti. Nyt musta tuntuu että minä tarvin nyt unipaussin, tuo poitsu vaikuttaa niin uniselta ja huokailee vaan tyytyväisenä että alkaa ihan itseäkin unettaa.

Viime hetken agilityt

Eilen käytiin kentällä treenailemassa viikonlopun kisaratoja, koska tänään on kenttätalkoot ja esteet laitetaan talvisäilytykseen. On se merkillistä, millaisia arviointivirheitä sitä tekee kisoissa välillä! Ja treeneissäkin.

Laitettiin siis kummankin radan alku, kun tuo kakkoseste tuppasi jäämään välistä. Ei se nyt mikään ongelma ollut! Eikä sen olis pitänyt olla lauantainakaan. Otin sitten sen tavan ohjata kokeiluun, minkä järkevästi keksin sitten jälkeen päin, että noinhan se olis pitänyt tehdä. Juu ihan hyvinhän se meni, haltuunotto kolmosesteen jälkeen, koiran vastaanotto hypyn yli ja siitä sylkkärillä putkeen. Näin siis toka radan kommervenkki. Kenttä oli ah niin ihanassa liejukunnossa että enpä viitsinyt laittaa kuin medikorkeudet ja itselläkin kantapäät upposi mutiin ja tuli koloja kun juoksi. Lammikoitakin oli siellä sun täällä kiusana, joten liukasta oli. Harjoiteltiin sitten enemmänkin tuota haltuun ottoa tuollaisten vauhtisuorien keskellä. Muutin siihen käskysanaa, en tosin tiedä onko uusi kovin järkevä koska se voi lipsahtaa radalla muutenkin, ja niinpä oli vähän niinkuin uusi asia opeteltu. Yhteislähdöllä onnistui kyllä mennä se alku, kokeilin ottaa ennakkoakin että viekö se vauhtia. No ei vienyt!

Eka radan ongelmahan oli putkelta hyppyjen haku. Mielestäni hypyt oli aika samalla lailla kuin kisoissa, eihän siitä tietysti millintarkkaa todistusaineistoa ole mutta kuitenkin. Vaihtelevasti onnistui. Pääasiassa siitä jäi kuitenkin onnistunut fiilis, toisin kuin meidän puomista. En varmaan päässyt eilen tarpeeksi kovaa kun jalat upposi kenttään, ja Ransu katseli minua puomin alasmenolla - ja loikkasi alas. Tai vaikkei katsonutkaan mutta kun oli liikaa menossa eteenpäin niin ei kerta kaikkiaan maltti riitä. Ylösmenot on harvemmin ongelma, mutta nuo alasmenot... kuratassuista jäi hyvin jäljet mistä kohtaa kontaktit otettiin. Tai oltiin ottamatta. Puomia mentiin siis aika paljon, eikä mun mukana pysymistä helpottanut puomin alta menevä putki joka mun piti kiertää. A meni paremmin, vaikka alasmenoja se perhana loikkii kun tollottaa vaan minua. Se ei edes huomaa jos joku toinen sen palkkaa, tuijottaa vaan minua. Nyt kyllä pitäis ottaa joku toinen palkkaamaan noilta kontakteilta, josko siinä olis yksi syy miksi se alasmenolla katsoo niin herkästi minuun. Varsinkin treeneissä, kisoissa en ole niin ajatellut onko siellä sama kun varmaan tietää että palkkaa ei kesken radan tipu. Pari kertaa se ryösti putken sijasta puomille, ja silloin kyllä mentiin puomi tosi nätisti, hitaammin myös mutta todella nätisti. Minä näin kyllä silti punaista kun käskystä huolimatta suorittelee itse estettä loppuun.

1½ tuntia vierähti kentällä yhteensä, tehollista treeniaikaa vajaa tunti. Harmi, kun kesäkausi loppuu ja talvikauden treeniajoista ei oikein ole vielä tietoa.

Robotti-imuri - arjen luksusta ;)

Kirjoitin heinäkuussa, että meidän talouteen hankittiin Samsungin Navibot 8855 -robotti-imuri. Siitä löytyi ainakin muutama kuukausi sitten todella vähän mitään käyttökokemuksia netistä, imurihan taisi tulla Suomeen markkinoillekin vasta kevätkesällä. Seuraa siis postaus, joka ei välttämättä kiinnosta muita kuin robotti-imureita harkitsevia ja käyttökokemuksia etsiviä...

Imuri pääsi heti käyttöön kun kotiin päästiin. Kaksi viikkoa se toimi täysin moitteettomasti, ja seurasimme ällistyneinä miten tarkasti ja huolellisesti se siivosi. Kahden viikon jälkeen se repäisi vanhasta buklee-käytävämatosta kuteen renkaaseensa, ja alkoi kulkea sen takia kieroon. Emme itse halunneet sitä sieltä ottaa pois, koska se ilmeisesti meni sen verran koneen sisuksiin että takuu olisi rauennut kun imurin avaa itse. Veimme sen huoltoliikkeeseen, jätetään nyt sanomatta minne koska emme tykänneet palvelusta, jossa se makasi yli kuukauden! En yhtään ihmettele että huoltoliikkeessä sanottiin etteivät he voi laitteelle tehdä juuri mitään. Olisivat sitten lähettäneet sen maahantuojalle, jos eivät itse osaa. Tuo on kuitenkin laite täynnä tekniikkaa ja käytännössä "tietokone-imuri". Lupasivat soittaa kun saavat "vian" selville mutta itse sai soitella perään. Hain lopulta imurin pois ja vein Kannukseen Kauppilan kodinkonehuoltoon sen, jossa eivät löytäneet mitään vikaa. Ilmeisesti edellisessä paikassa oli silti poistettu kude renkaasta koska sekä Kannuksen liikkeessä että meillä kotona tuon reissun jälkeen laite on toiminut hyvin.

Tässä on kuva imurista:

Vertailimme monia eri roboimureita, mutta syyt miksi päädyimme Navibotiin, olivat tyylikkään ulkonäön lisäksi Hepa-suodatin, iso säiliö ja järkevä tapa siivota. Monet imurithan kulkee "poukkoilemalla" huonekalusta tai seinästä, siis ristiin rastiin ilman mitään tolkkua. Tosi toimivaa asunnossa jossa on paljon huonekaluja ja nurkkia? Tulee kai se sillä laillakin koti siivottua mutta kun on keksitty järjestelmällinen imuri niin se on tietysti valintakriteeri. Lisäksi aika monen imurin pölysäiliö on yllättävän pieni. Meillä kun on kolme kissaa ja koira, karvoja tulee, samoin hiekkaa ja kaikenlaista muuta pientä roskaa ulkoa. Säiliö olis luultavasti aika pian täynnä. Hepa-suodatin on myös ihan tärkeä, yllättävän paljon tuo nimittäin sitä pölyä, ihan pientäkin, imee sisäänsä vaikka imuroisi päivittäin...

Navibot teki juuri äsken päivän työnsä: siivosi asunnon ja palasi takaisin asemalleen latautumaan. Se ei ole erityisen isoääninen, kissat ei pelkää sitä toisin kuin normaalia imuria ne pakenee jo ennen kuin sen laittaa edes käyntiin. Ransu on vähän ihmeissään kun laite tulee kohti ja yleensä siirtyy, mutta juuri tänään Dora-birma vain istua tökötti kun imuri tuli kohti, tunnistinanturit tunnistivat kissan ja imuri kiersi sen :) Matot se tamppaa karvoista puhtaaksi, ainoa heikko kohta ovat ihan seinän vierustat joita se ei saa puhdistettua niin tarkasti ja tietenkin ahtaat paikat joihin se ei pääse. Mutta enpä ajatellutkaan että kokonaan pääsisin imuroimisesta.

Olen muutaman kerran viettänyt aikaa ihan vaan seuraamalla ällistyneenä kun tuo on siivoamassa. Se kulkee suoraan, kääntyy, siirtyy leveytensä verran sivuun, ja palaa tulosuuntaansa jne. Jos matkalle osuu huonekalu, sen kamera ja tunnistinanturit tunnistaa sen ja kiertää sen. Jonkin verran se törmäilee sängyn ja pöydän jalkoihin koska ne ovat niin kapeat etteivät osu juuri tunnistimen kohdalle ja imuri ei "huomaa" sänkyä tai pöytää. Mutta se ei onneksi törmää lujaa, ja muistaa kyllä sitten palatessaan reitille että tuossa kohden on huonekalun jalka. Meillä ei ole portaita sisällä, mutta kerran testasin korkeustunnistinta ja laitoin sen imuroimaan sängyn päälle, petauspatjan. Petari tuli imuroitua, eikä imuri meinannutkaan tipahtaa lattialle vaan jarrutti aina sängyn reunalla, vaikka minä odotin kauhuissaan vieressä koska satojen eurojen hintainen laite putoaa alas ja hajoaa... Toimisi siis varmasti myös kodissa jossa on sisäportaat! Saatuaan asunnon siivottua, se piippaa ja lähtee takaisin kotipesäänsä eli latausasemalle. Tyhjän akun lataus kestää 2h, eikä tuo ole vielä koskaan päästänyt akkua siivotessaan niin tyhjäksi ettei pääsisi takaisin lataukseen. Yhdellä latauksella se meidän asunnon saa siivottua suunnilleen kahteen kertaan.

Kynnyksiä meillä ei onneksi ole kuin tuulikaappiin, ja sen ylitse se pääsee toiseen suuntaan, toiseen ei. Se onkin reippaasti yli sentin korkuinen kynnys ja käyttöohjeessakin kerrotaan ettei imuri ylitä sellaisia. Vinottain lähestyessä se kyllä pääsee siitäkin yli ainakin useimmiten. Jonkin aikaa meillä oli pahvinpalaset mattojen alla korokkeena kynnyksen molemmin puolin, mutta tulin siihen tulokseen ettei tuulikaappia tarvitse siivota koska siellä on yleensä kenkiä yms. ja matto voi olla märkä/kostea. Lisäksi kun säiliö alkaa täyttyä, ja se tärähtelee kynnystä ylittäessään, imuri saattaa possuttaa roskia kynnyksen eteen takaisin ulos säiliöstä.

Meillä on yksi ryijymatto, jossa on noin sentin mittainen tiheä nukka, eikä se ole imurille ongelma. Myöskään buklee-, juutti- ja kuramatto eivät ole sille ongelma, mitä nyt sen yhden langan veti matosta mukaansa, kun se oli ensin varmaan koiran kynnen voimasta revennyt esiin. Makuuhuoneen räsymatoista se selviää, mutta leikkasin kyllä hapsut pois ja välillä se kiskoo niistäkin kuteita pitkiksi ja saattaa takertua niihin, joten niitäkin välillä leikkelen pois... Räsymatot on myös niin lörppöjä, että ne menee herkemmin ruttuun imurin edellä kuin muut ja sitten on Navibot taas herkemmin pulassa. Harkinnassa siis kahden pienen maton uusiminen robotti-ystävällisemmiksi.

Olen kyllä ollut Samsungiin tyytyväinen, se on täyttänyt odotukset ja tehtävänsä. Aika näyttää kuinka pitkäikäinen tuo on, riippuu varmaan käytöstäkin, meillä se siivoaa yleensä vain perusohjelmalla. Ja se tekee kyllä robotiksi ihmeen hyvää jälkeä, näkeehän sen roskasäiliöstäkin (joka on muuten helppo tyhjentää), Antti väitti jopa että Navibot imuroi minua paremmin... pöh.

Käytiinpähän agikisoissa...

Eilen startattiin Kajaanissa kaksi starttia, toinen agilityrata ja toinen hyppis. Kuten Kokkolassa nähtiin viime viikonloppuna, odotettavissa oli etten mä pärjää tuon koiran kanssa. Niinhän siinä sitten kävi ja tuloksena oli kaksi komeaa hyllyä! Eka radalla päästiin puhtaasti jopa eka este, toisen Ransu jätti väliin ja ryntäsi jo kolmoselle joten se siitä. Mä vaan huusin perässä että "joo hyvä Ransu mee vaan keinuuu!!" Ja Ransuhan meni. Keinulla sain sen kiinni, sitten rengas ja kääntö putkeen. Juupajuu. Mä arvasin jo rataantutustuessa etten mä kerkiä sinne putken suulle ottamaan vastaan ja ettei Ransu mahdollisesti irtoa seuraavalle hypylle. Harjoiteltiin sitä lämppäriesteillä ja sielläkin se meni metsään pari ekaa yritystä kuten arvelinkin. Onnistui kuitenkin sitten siellä, mutta radalla mentiin sitten omaa rataa suoraan 8 hypyn taase. Mitä väliä, johan me oli jätetty yksi este välistä ja saatu hylly kun ei sitä kieltoa korjattu. Meikä taas vaan "jes Ransu olipa taitava takaakierto ja MATO!" Eli ei kun eteenpäin. Ajattelin että mitä tuota laittamaan koiraa tekemään uudestaan kun et itse pysy mukana ohjaamassa ja kun koiralla on vauhti päällä että eikun mennään vaan! Sitten menikin pitkän matkaa ihan hyvin, kepitkin kisasuoritukseksi hyvin, ei nyt niin kovaa kuin treeneissä mutta uskalsin vedättää enempi kun tiesin ettei meidän tulos jää ainakaan niillä epäonnistumisesta kiinni. Loppusuoralla jäin arvatenkin taas jälkeen ja Ransu jätti vielä viimeisen hypyn hyppäämättä. Katsoi ehkä minua, olisi sen pitänyt se este todellakin lukea jos se olis katsonut radalle päin. Palkkasin Ransua ja puistelin päätäni että jopa oli taas menoa että mistä sitä vauhtia saatais mullekin, tai sitten täytyis opetella uusia tapoja ohjata.

Toiselle radalle musta tuntui ettei Ransu ainakaan rauhoittunut ole tai väsynyt, joten lämppäriesteillä jo ennustin itselleni vaikeuksia kun sillä oli meno päällä enkä mä ehtinyt ohjata sitä tarkasti edes siellä, muutamalla esteellä! Sillä on nyt muutenkin tuo takaakierto sellainen aivan huippukiva kuvio, se oli meillä kesällä vähän sellainen etten voinut luottaa siihen kiertääkö se jos ei saattele perille asti vai hyppääkö se suoraan ja sitähän sitten treenattiin yksi kerta oikein kunnolla. Paljon palkkaa ja vahvistamista niin jopa tulikin takaakierrosta sitten maailman kivoin juttu. Varsinkin kun monesti lämmitellessä kierrätän sitä yhden esteen ympärillä kahdeksikkoa niin se tykkää kun saa kiertää aina esteen taa.

Hypärillä kävi alkusuoran kanssa samoin kuin ekalla radalla. Toinen este jätettiin taas väliin ja Ransulla oli vauhti päällä ja se ehti lukea kolmosesteen ennen kuin kerkesi hyppyä sanoa. Noh minä olin jo myöhässä tekemään valssia neloselle joten seiskahypyllehän se seuraavaksi suuntasi. Mulla meni siinä vaiheessa hetkeksi pasmat sekaisin ja yritin saada vähän pöhkösti ohjattua sen neloselle, niin takaakierrollehan se taas lähti :P Ei sentään hypännyt mua kohti sitä hyppyä vaan seisoi lällätellen siellä hypyn toisella puolen että "täälä mää kuule taas oon!" Ohjasin sen oikealle puolelle ja lähetin takaakierrolle ja putkeen. Mulla oli kaks vaihtoehtoa tuonne putken jälkeiselle hypylle ja renkaalle viennille. Jos en ehdi niin teen putkella persjätön ja ohjaan hypyn ja leikkaan renkaan takana, mutta jos ehdin merkkaamaan hypyn niin sitten olen jo valmiiksi renkaan vasemmalla puolella. Ehdin tehdä sen ja siitä jatkettiin normaalisti renkaalle ja vekkasin kepeille. Hyvin haki kepit tälläkin kertaa ja pujotteli ihan niin että olen tyytyväinen. Hypylle 10 se ehti taas ennen mua! Huusin että "pussiin!" ja siitä sitten ehdin hypylle ottamaan vastaan kun Ransu meinasi tarttua kankaaseen kiinni. Otin putkelta vastaan läheltä putken suuta ja kiirehän se taas tuli. Tuossa oli taas sellainen paikka etten tiedä onko parempi ottaa se mukaan putkelta (jolloin lähtee paremmin vauhtiin) ja lähettää eteen vai karata ja yrittää ottaa ennakkoa loppusuoralle. Älkää kysykö miksen ole opettanut tuolle eteenmenoa... Otin mukaan putkelta ja yritin juosta minkä jaloista pääsi loppusuoraa mutta niin vaan taas jäi viimeinen hyppy hyppäämättä kun Ransu tuijottaa minua. Maalialueella oli ämpäri jossa meidän hihna odotti, niin Ransu oli niin keskittynyt mun katsomiseen että juoksi siihen ämpäriin pahki :) Palkkasin Ransun mutta tuntui että voi %#¤£* ja ajattelin että vika on Ransussa että se teki mitä halusi radalla. Olin jokseenkin pahalla tuulella ja se harmittaa näin jälkikäteen koska myöhemmin kun juttelin asiasta seurakaverin kanssa niin paljastui että minä se taas mokailin. Sen verran tuohtuneena lähdin kisapaikalta että unohdin hakea kisakirjankin :D Onneksi saan sen myöhemmin kisanneen seurakaverin mukana...

Ajeltiin kotiin, otettiin reippaan tunnin päivätorkut ja lähdin sitten juttelemaan Outin kanssa meidän radoista. Siinä vaiheessa olin jo ihan erilaisella tuulella, ja olikin hyvä että joku mulle sanoi että sinä se tässä olet taas ollut myöhässä ja miksen ole tehnyt niin ja näin. No niinpä. Suotta kai sitä koiraa on syyttää omista arviointi- ym. virheistään. Ransulla oli sitten kyllä oikein kiva päivä. Pääsi vielä temuamaan Demin kanssa, ja tuntui että nyt oli Ransukin aivan erilainen kun ei ole tukkaa silmillä ja toisen koirankin on helpompi havaita ilmeet ja eleet. Niitä on niin hauska seurata kun kumpikin on sellaisia hömelöitä kimpassa ja eihän Demi ole Ransua edes kovin paljoa vanhempi. Eikä siinä kaikki että pääsi leikkimään Demin kanssa, kun sai myös leikkiä Ronjan ja Demin leluilla ja vielä iltapalaakin, yhden broiskun siiven! Illalla sitten olikin jo aika rauhallista poikaa meillä kotona. Ransu vaikutti kisoista palatessa väsyneeltä, mutta niiden päiväunien jälkeen se pomppi tasajalkaa kylään lähtiessä ihan kuin ei oltais mitään vielä tehty päivän aikana.

Tänä aamuna oli taas intoa ja virtaa kun lähdettiin pururadalle 5km aamulenkille. Sielläpä olikin vedetty latu, ja hiihtäjiä päästeli ohitse vähän väliä. Onneksi otin nakkeja taskuun niin ei tarvinnut hävetä kertaakaan silmiään päästään Ransun möykkäämisen takia - kun se ei lähtenyt mekastamaan. Yhden hiihtäjän Ransu ehti yhdellä haukahduksella ilmoittaa mutta muuten se tuli mieluummin mun luokse sivulle istumaan kun lähti räksyttämään hiihtäjille. Enpä arvannut että latu olisi jo vedetty ja että hiihtäjiä näkisin. Ilma oli kuin morsian, eikä me tuonne mennä sitten enää kun pysyvälle lumelle vedetään latu. Nyt se sulaa vielä pois niin en pitänyt niin kauheana asiana mennä.

Alku vähän kankea, lopussa kiitos seisoi

Käytiin tänään kentällä, vaikka tuntuu että nyt tulee vähän liikaa vietettyä aikaa agilityn parissa kun viikon sisään tulee möllit, tunnin reenit ja viralliset kisat. Nooooh pidetään sitte taas taukoa, meille näyttää tosiaan olevan aika jees tämä kerta viikkoon treenailu, eikä mitään kovin ihmeellistä treeniä. Saa nähdä mihin asti se riittää, kun perusasiat lienee joten kuten hallussa vaikka ainahan sitä on asioita ja ratapätkiä mielessä mitä vois/pitäis harjotella. Kaikki aikanaan ja aikaa on.

Ensi alkuun meillä meinasi olla pojan kans vähä keskustelua siitä että kumpi se vie ja kumpi vikisee, suoritteli keinun (kylläkin ihan ok) kun käveltiin kentän toiseen päähän ratapätkälle, ärh. Sitten kun otettiin puomia ekana, Ransu roimii kontakteja aika törkeesti eikä ole siitä moksiskaan. Minä yritän komentaa takas että tuollai sitä puomia ei mennä, niin ei kun toinen muina miehinä vaan menee tyynen rauhallisesti loppuun asti ja palaa sitte luo. Huomattiin siinä sitten että mun on mentävä tarpeeksi lujaa puomin loppuun asti ja sitä varmemmin ottaa kontaktin kun tiedossa on seuraava suoritettava este ettei tarvi mua katsella ja kysellä mitä mitä mitä seuraavaksi ja loikkasta siinä samalla kontaktin ylitte. Sama oli myös A:lla, meni huomattavasti paremmin kun yritin pysyä tahdissa ja menin juoksuvauhtia sinne alasmenolle, en tiedä mikä ihmeen sekunnin kymmenyksen hidastus mulla on siinä ylösmenokontaktin kohdalla ollut niin että Ransu ekan kerran harjalla kattelee taaksensa että no mihin hittoon se kuski jäi.

Vauhtitreeniä siis ja paljon palkkaa. Palkkana oli nakkia ja suosikiksi noussut kumilelu jota on vissiin tarpeen yrittää kiskoa ja repiä kaikin voimin mun kädestä. Mistähän sille tuokin on noussut ihan yhtäkkiä pintaan, että ihan taistelee lelusta? Mulle valkeni paimennustapahtumassa että mulla on kyllä temperamenttinen ja taistelutahtoinen koira, se vain ei ilmene lelusta taistelemalla. No nyt se ilmenee niinkin. Hyvähän se että palkkautuu, ensin sillä kun se saa rynnätä lentävän lelun perään ja sitte vielä repiä sitä multa. Ja nakeille tuo on niin perso että ei kyllä paremmasta ahnepossusta väliä. Ei siis kovin vaikea motivoitava :P Lopuksi vielä kaivoin pallon esiin niin siitähän se riemu repesi.

Puomin ja A:n lisäksi otettiin möllikisojen eka radan alkua joka meni lauantaina vähän mönkään. No nyt se tietysti meni hyvin ja vauhdilla. "Kyllä me kotona osataan". Sitten oli kepit. Viimeksi keppejä ottaessa vasen puoli ja suht helppo lähetyskulma oli olevinaan hankala, mutta eipä se tänään ollut. Hienoa pujottelemista! Molemmilta puolin meni hienosti, ja kerran haki vauhdilla otetun lähetyksen ja hieman hankalamman kulman tosi hyvin, siis taipui tosi hyvin oikeisiin väleihin. Kerran putkesta tullessa oli vissiin vauhtia sen verran että jalat ei pysyny pääkopan mukana tai jotain, kun tuli oisko 8 välistä ulos, jätti välin pujottelematta ja sitte vielä vauhdilla jatkoi viimeset. Uusinta tietysti seurasi ja hienot kepit. Hups, niihinkin on jostain tullut vauhtia, jospa ne siirtyis kisoihinkin kun minä uskaltaisin sielläkin samallai kannustaa kuin treeneissä, koska tämän päiväisistä toistoista vain tuo yksi epäonnistui ja muut varmasti loppuun asti. Se on vähä mun heikkous että pelkään sitten kisoissa sitä kesken kaiken ulos tuloa, enkä sitten uskalla kannustaa ja vedättää samallai kuin treeneissä. Täytyis vaan uskaltaa, kyllä se ne varmaan tulis kisoissakin hyvin.

Kaiken kaikkiaan jäi hyvä fiilis, koska Ransu haki joitain esteitä ihmeen hyvin, ja etäällä minusta. Oikeesti, mistä tuolle mun koissulle on tullut tuota vauhdin hurmaa ja intoa? Voiko sillä olla niin paljon merkitystä kun mä itse olen nyt yrittänyt pitää kanssa vauhtia? Jään siitä välillä jälkeen niin että menee hetkittäin takaa ohjaamiseksi ja sehän ei oikein vielä aina onnistu puhtaasti, mutta eiköhän me siinä kehitytä. Estehakuisuuttakaan ei tänään puuttunut. Eikä menoa ja meininkiä, sanon taas samalla lailla, että Kajaanissa voi lauantaina mennä ihan miten tahansa!!! Joko hirmuisen hyvin tai sitten hirmuisen huonosti.

Mistä näitä spurtteja oikein tulee?

Huh huh sanon minä. Käytiin Kokkolassa ottamassa pari starttia mölleissä, pitkästä aikaa. Edellisistä kisoista on jo aikaa ja sen jälkeen ollut huippu koulutusviikonloppu ja huiput reenit. Ja pojalta lyheni turkki, jos se nyt jotain vaikuttaa, ainakin se on muutenkin ollut pentumaisempi ja riehakkaampi. Joten halusin käydä kisanomaisessa tilanteessa katsomassa että mikä on tilanne...

No tilannehan oli se että eka rata oli kisaavien rata ja ihan hauska sellainen. Ihan hauska sellainen ja mielestäni 1-luokan tasoinen rata. Alkuun oli kolme hyppyä sillai ihan peace of nakki, aina 90 asteen kulmassa edelliseen nähden eli tehtiin puoliympyrä ja siitä putkeen. Joo-o, onnistuin kaks ekaa estettä ohjaamaan virheetöntä rataa mutta sitten en tiedä kumpi mokasi minä vai koira, kun kolmosesteeltä kielto kun Ransu kiersi ohi. Noh eikun koira putkeen ja muka yritin itse ehtiä putken toiseen päähän ottamaan vastaan. Tuhannen, en ollut vielä lähelläkään siellä missä piti kun Ransu jo tuli putkesta ulos ja mun liike vei sen suoraan väärälle hypylle. Hylkyhän siitä siis napsahti. Otin kuitenkin Ransun suorittamaan hypyt niinkuin ne olis pitänyt, no eihän siitäkään meinannut mitään tulla kun ohjaajalta oli pasmat ihan sekaisin ja koira sen taatusti huomasi että nyt toi torvi ei ole ajan tasalla laitanpa vähän omia kikkoja väliin :P Kepeille sitten niiltä hypyiltä ja annoin hakea itse kepit. Hienosti meni, ihan kohtuu vauhtia, reeneissä mentiin ainakin viimeksi kovempaa mutta ei nyt sentäs ihan käveltykään. Vedätin sen verran kepeillä että olin jo ajautunut itse melkein muuria suorittamaan, joten siinä tuli sitten seuraavan kerran hätä kun olin itse muurin edessä siinä mistä Ransun olis pitänyt ponnistaa, niin mitä tekee tämä fiksu koira? Takaakierron tietenkin, kun selvästi sellaista ohjasin vaikkei mitään kierrä-käskyjä kaikunutkaan. Ai kun taitava jätkä, ei siihen muuta voinut todeta!

Käänsin kuitenkin suunnan takaisin ja hypytin muurin takaisin päin että päästiin hypyn kautta keinulle. Keinu oli tosi jees. Ei liian lujaa vaan juuri sopivasti. Putkeen, sitten ennakkoa minkä kerkiää, putki oli U-putki ja sen jälkeen oli suora jossa hyppy ja suora putki. Mitenkäs muutenkaan kuin kiirehän siinä meinasi tulla väkisinkin. On se kamala tunne kun tuntuu että jalat menee täysiä mutta silti oot kuin tervassa kun koira pyyhkii edelle... Ei muuta kuin hätäinen käskytys, onneksi Ransu haki hypyn, siitä sitten vähän vekkausta puomille ja ihan kohtuullinen puomi. Vielä loppusuoralla rengas ja hyppy. Luojan kiitos ollaan maalissa... Virhepisteitä varmaan noin sata mutta mulla hyvä fiilis. Hienoa radan- ja ohjauksenlukua Ransulta ja vauhdikas suoritus, joka oli ensimmäinen "kisoissa" kun tuntui että hei toi koira voi mennä eikä meinata että koitas vaan emäntä pysyä mukana. Ei se mitään agilityn mallisuoritusta ulkopuolisen silmissä varmaan ollut mutta itse olin niin tyytyväinen siitä tunteesta mikä tuli kun ei tarvinnut odotella Ransua eikä yrittää saada siihen kiskottua vauhtia!

Entäs sitten toinen rata... Se oli möllirata ja varsinainen kirmausrata. Olin jo läkähtyä rataantutustumisessa. Jos liikkeelle lähdetään suoralla hyppy-pituus-puomi ja käännös suoraan putkeen, niin tietää ettei ohjaaja voi olla muuta kuin pulassa jos koissu painattaa samaa vauhtia kuin eka radalla. Putki oli se sama suora kuin äskeisellä radalla mutta toiseen suuntaan, hyppy, sama U-putki, pari hyppyä ihan suoraan ja taas tuohon suoraan putkeen ja U-putkeen. Eli juosta sai ihan kiitettävästi! Otettiin kielto tuosta toiselta U-putkelta, Antti sanoi että Ransu otti häiriötä siitä kun joku juuri aivan lähtöalueen vieressä klikkasi flexin "vauhdista lukkoon" just kun olis pitänyt putkeen olla menossa ja oli se kuulemma saattanut yrittää vainuta Anttiakin siinä radan reunalla. Sitten siinä oli yksi takaakierto, taas hyppy ja putki ja vielä kolme hyppyä niin että kiirettä piti. Meillä oli tosi vauhdikasta menoa ja 60-senttiset hypyt meni kun tyhjää vaan. Ohjaajakin _juoksi_, toki olosuhteiden pakostakin, mutta tietoisestikin koitti tsempata itseään että juokse, juokse JUOKSE äläkä hölkkää.

Ei voi muuta sanoa kuin että toivottavasti tämä nyt ei ole joku ohimenevä vaihe kun Ransusta löytyy vauhtia, vaan jokin sivu olis nyt kääntynyt ja se olis alkanut syttyä tälle lajille. Tänään oli, samoin kuin viime reeneissä, sitä samaa intoa mitä oli joskus alkeiskurssilla varsinkin kun kaikki oli uutta ja kaikki piti yrittää mennä täysillä. Jos ens viikonloppuna on sama meno päällä virallisissa kisoissa, enkä minä ole siihen mennessä kääntänyt itselleni "nopeammin, huolellisemmin, tarkemmin" -nappia (mistä se löytyy?) päälle, me otetaan pelkkiä hyllyjä.

Before - After

Eilen se sitten koitti se päivä kun Ransu lähti trimmiin. Lopputulos on niin kiva, että on se ja sama mitä schapen turkin ajelemista vastustavat tuumivat.

Maanantaina käytiin pyörälenkillä, ja tulipa siellä eteen tilanne jossa oli kaksi koiraa, auto, lapsi ja yksi aikuinen eli minä. Oltiin melkein päästy metsäautotien päähän, kun Ransu jäi yhden talon kohdalle nuuhkimaan jotain. Siinä oli alamäki ja mun pyörä rullasi pitkän matkaa ennen kuin hoksasin että Ransu se jäi sitten johonkin. Samalla kuulin kun joku n. 10v poika huutaa jotain koiran nimeä ja "tänne!". Käännyin katsomaan ja huusin Ransua. Ransua ei näkynyt, joten käänsin jo pyörän ympäri kun huomasin talon pihassa koiran ja lapsen. Se toinen koira lähti ensin minua kohti, ihan ystävällisen näköinen se siis oli, ja sitten päätti totella pojan huutoa ja mennä takaisin kotiin. No Ransupa oli tullut jostain puskista merkkaamasta siihen mäkeen näkösälle ja se koira lähti Ransua kohti. Huikkasin kerran Ransulle tulla luo mutta se lähtikin pois päin kun koira tuli sitä kohti. Pikkupoika lähti juoksemaan mäkeä ylös huutaen omaa koiraansa, ja minä omaani. Huomasin että auto lähestyy suunnasta johon oltiin alunperin matkalla. Pyöräilin hirmu kyytiä mäkeen, auto ehti melkein saavuttaa minut, näin kun koirat tuli mäen takaa peräkanaa ja huidoin autoilijalle. Poika vaan seisoi kauhuissaan tien vieressä. Autoilija onneksi tajusi jarruttaa ja pysähtyi mäkeen juuri kun Ransu ja oliskohan ollut joku Retu, laukkasi sitä vastaan. Kutsuin Ransun luo, toinen koira tuli kanssa mun luo ja auto pääsi ohi. Onneksi koira oli ystävällinen ja ne oli jo Ransun kanssa tehneet tuttavuutta ja pistäneet leikiksi. Mä olin kuitenkin sitä mieltä että tässä keskellä tietä mäessä ei kyllä mitään aleta leikkiä ja toisekseen meillä on vielä noin 5km matka kotiin joten ei ole tarpeen alkaa riehua uuden leikkikaverin kanssa. Hyvin se toinen koira totteli sitä poikaa, vaikka vaihtoehtona oli Ransun kanssa peuhaus. Ransukin lähti kuuliaisesti mun mukaan, ja meidän lenkki jatkui normaalisti. Tehtiin yhteensä 13,5km lenkki, ja annoin Ransun juosta kotiin asti irrallaan. Ajettiin koulujen ohitse ja tutun asuinalueen poikki. Hienosti Ransu kyllä totteli vaikka tiedän että sen olis monessa kohtaa tehnyt mieli pinkoa karkuun outoja ääniä minkä jaloista pääsee. Olin siitä todella ylpeä.

Kotona oli vuorossa ensin venyttelyt, sitten tassupesu, joka tällä kertaa tapahtui shampoolla ja lisäksi pesin vatsanalusen, peffan, rinnan ja vähän kylkiä. En ole ikinä pessyt sitä kokonaan shampoolla, enkä tehnyt sitä nytkään trimmausta varten. Loput huuhtelin pelkällä vedellä. Kuivasin, ja illalla oli vuorossa kampaaminen ja valokuvaus. Otin vähän niinkuin "ennen"-kuvat, viimeiset kuvat kun Ransu on pitkässä tukassa. Tässäpä niitä.

Tiistai oli toimintaa täynnä. Trimmaus oli klo 12.30 ja siellä meni n. 1,5h. Ransu oli kyllä uskomattoman reippaasti koko ajan! Ajattelin että se arkailee trimmaajaa, mutta vielä mitä. Sehän meni heti sanomaan terve kun trimmaaja puhui sille. Nostin sen pöydälle, ja se oli siinä ihan ok. Juteltiin vähän mallista ja esiteltiin Ransulle kone. "Jaa ai tommonen no eipä paljoo kiinnosta, ai sä meinaat jotain sillä mulle tehä no tee sitte kai se mammallekin on ok". Ei jänskättänyt juuri yhtään pöydällä, ihan irti pystyi olemaan ja rauhassa antoi viimeistellä tassut ym. Kuono mietittiin huolella millaiseen malliin se jätetään ettei ala näyttää snautserilta. Ihana kun pojan silmät näkyy! Ja korvat! Sillä on ilmeet ja selkeämpi elekieli nyt. Huippu homma. Ransua ei kyllä meinannut tunnistaa omaksi koirakseen kun se laskettiin pöydältä alas, mutta samanlainen touhotus ja tutkiminen sillä oli päällä kun aina ennenkin. Vehkeet se on tarkastanut noin sata kertaa, että onhan ne tallessa. Vähän sillä mielellä että turkista viis kunhan vehkeitä ei viedä. Olen sitä rauhoitellut että ne on aivan eri tyypit ne jotka semmosta tekee etkä sinä joudu semmoseen käsittelyyn. Noh, pitää sen välillä nuolla tassuja ja häntää, vähän se taitaa olla ihmeissään missä karvat, mutta ei se mitenkään nolona ole ollut.

Tennispallo saa puremia.

Illalla oli vielä hieroja, mietin ensin, että onko se itsensä kanssa niin sinut että hieroja kannattaa ottaa samalle päivälle, mutta nyt oli muuten sopiva päivä. Ja hyvä oli että mentiin, selkälihakset oli todella kireät. Niin se voi kuukaudessa tilanne elää, viimeksi ei ollut mitään. Selkä saatiin hierottua vetreäksi kuitenkin ja Ransu ei tainnut tehdä eroa sille oliko turkkia kuin paljon päällä. Hieronnan jälkeen mentiin mummulaan ja siellä Ransu sai ensimmäiset ihastelut uudesta lookista.

Kotiin palatessa olikin sitten aika mielenkiintoista, kun kissat ei tunnistaneet Ransua... Ransu oli vähän herkkänä siitä kun kissat tuli sen peppua nuuhkimaan ja säpsähti siitä. Dora ensimmäisenä sitten luuli että nyt se "outo koira" hyökkää ja sähähti Ransulle ja hyvä ettei kuonoon vetänyt. Ransuakin hirvitti kun Dora oli niin uhmakkaana. Miiru kyttäsi nukkekodin päältä, että tutulta toi näyttää mutta ei kuitenkaan... Varmaan Ransu haisi niin oudolta kun se oli pesty edellisenä päivänä, käynyt trimmissä ja sitten vielä hierojalla ja mun vanhemmilla, eli outoja hajujakin siinä varmasti oli. Eihän ne aina ole tunnistaneet toisiaankaan jos yksi on käynyt eläinlääkärissä ilman muita. Illalla oli vähän sellainen jännittynyt tunnelma ja Ransukin varmasti tajusi että jotain nyt on tapahtunut että kissat sitä sillai kyräilee. Tänään tilanne on kuitenkin mun mielestä ollut jo normaali ja kissatkin hoksanneet että ei meillä uutta koiraa ole, entinen vain on eri näköinen. Ransu itse on koko ajan suhtautunut omaan uuteen tukkaansa ihan hyvin, ei ole kaivannut etuhiuksiakaan silmille mitä etukäteen ajattelin että voisi käydä. Se on ollut ihanan energinen ja vähän pentumainen, vaikka tämä päivä onkin ollut hieronnan takia lepoa. Minusta Ransu on nyt tosi sporttisen näköinen komea uros :)