Ilon viikonloppu

Eilen oltiin Pietarsaaressa agikisoissa. 2 agilityrataa ja hypäri. Jännäsin etukäteen, voinko luottaa koiraan puomilla ja kepeillä. Tuomarina oli Minna Räsänen, enkä yhtäkkiä muista että olisin hänen radoilla aiemmin ollut. Mutkikkaita ratoja oli tehnyt, se ei tosin mua säikäyttänyt eikä haitannut, mutta eipä olleet taas niitä helpoimpia kakkosluokan ratoja joilla olen ollut. Radat oli mulle ja Ransulle sopivia, koska koiran piti olla hallussa ja tehdä ohjaajan ohjauksen mukaan tai oltiin äkkiä ansaesteillä. Se nähtiin siinä, miten ne irtoilevat ja kaartelevat koirat hyllytteli koira toisensa jälkeen radat. Maksi2:ssa otettiin vissiin 66 starttia eilen ja me oltiin ainoat jotka teki nollatuloksen. Yliaikanollia taisi olla pari muutakin, suurin osa hylkäytyi. Olin siis meistä aika ylpeä, vaikka ajat ei olleet huippuja kun etenemäkin oli laskettu vain 3,3m/s mukaan. Eka ja toka rata siis mekin hyllytettiin, mutta viimeiseltä agilityradalta NOLLAVOITTO ja eka LUVA kakkosista!!! :)

Ransun palkintoposeeraus

Niissä kahdessa ensimmäisessä radassa ei olis paljon näkemistä vaikka niistä videoista saiskin selvää. Tarkennukset on niin pielessä että videot on ihan sumeita. Eka radan onnistuin sössimään ihan täysin tahallani, ohjasin Ransun tarkoituksella väärään päähän putkea. Sitä se teettää kun lähtee kolmanneks viimeisenä ja unohtaa radan. Ohjasin ihan tarkoituksella siihen päähän ja luulin että se on oikea pää, mutta sitten kun Ransu oli putkessa, huomasin numerot ja että väärään päähän tuli tuikattua koira! Meni pasmat pikkasen sekaisin, siihen asti oli puhdasta rataa eli radan puoliväliin. Puomin Ransu otti niukin naukin mutta enpä siinä muistanut antaa mitään käskysanaakaan kun se oli heti tuon putkihässäkän jälkeen. Sitten taas putkeen ja renkaan jälkeen olis pitänyt kääntää 90 astetta avokulmaan kepeille. Ransu ryntää häntä saparolla A:lle joka oli siellä jossain kauempana keppien takana. Se oli velmun näköinen kun tuli sieltä takaisin ja sitten se ei malttanut hakea keppejä ja pujotteli vielä kolme väliä takaisin päinkin :D Hehhee Ransu hyllytti siis kahdesti ja minä kerran sillä yhdellä ja samalla radalla. Loppu tais mennä sitten taas ihan oikein, joten vähänkö tympäsi se oma mokailu ja ehkä sitten jos ei olis ollut niin sekaisin siellä ennen keppejä vieläkin niin Ransun olis niille kepeillekin saanut.

Toinen rata oli sitten yksi katastrofi jo lähtöviivalta asti. Ransu hiippaili perään niin että nokka melkein varmaan pisti kellon käyntiin ja kiirehdin sitten antamaan sille lähtökehotusta jos niin kävi että aika jo pyöri. Noh, Liinulle olen opettanut että lähtötilanne menee näin: "tule - hyppy - jne." Ja Ransulle: "hyppy - jne." Ja mitä minä sitten sanon sille kun se on ihan siellä riman takana?! TULE! Voi hyvä äiti sentään. Ransu tulee riman alta, kaikkea se keksiikin. Ajattelin että korjaan sen että tulee pelkkä kielto mutta Ransu teki omat ratkaisunsa ja hyppäsi kakkoshypyn joka oli suoraan mun vieressä. Katsoin parhaaksi jatkaa rataa. Taas olin hetken hukassa kun en ehtinyt kakkosen ja kolmosen väliin sijoittua niinkuin ajattelin. No mitä väliä sillä nyt enää oli ja sain kuitenkin ne ohjattua oikein. Sitten muutaman esteen päässä olin päättänyt ohjata tanskalaiset aidat niin että lähetys hypylle, välistäveto ja sitten lähetys ja kolmas hyppy takaakiertäen. Jes jes saahan sitä suunnitella jos vielä miettis omat linjansa paremmin ettei koira lähde ekaa hyppyä kiertämään takaa. Senhän Ransu tietenkin teki ja sitten tein päällejuoksun ja lähetin hypyn yli ja kolmas hyppy takaa kuten piti. Toinen hyllytys sillä radalla. Siitä kepeille ja Ransu haki ne ihan hyvin. Loppuradan puolikas meni sitten ihan puhtaasti, että jes jes vaan.

Viimeiselle radalle tuskailin etukäteen, ettei mulla ole mitään motivaatiota lähteä. Että ihan surkeaa ohjaamista noi kaks eka rataa ja ei edes yritystä. Mielessä siinti jo illan pikkujoulutkin... Onneksi oli kannustaja mukana ja sisuunnuin itsekin, että jo on kumma että ei niitä tuloksia tule vaikka koira tekee pääsääntöisesti hyvin (ja niinhän se nuo hyppyjututkin teki hienosti just niinkun minä lennossa sovelsin) ja ohjaajakin yleensä ohjaa ihan ok. Ransulla oli intoa ja eka radan jälkeen kun päästiin maalialueelta, joku kanttiinitäti tuli oikein ihastelemaan ja kehumaan miten ihanan oloinen koira Ransu on; että miten se on niin iloisen hilpeä ja pentumaisen oloinen. Ei meinannut uskoa kun sanoin että se on yli 3-vuotias. Onhan Ransu mainio :) Ajattelin sitten taas, että Ransu tekee niin hyvällä fiiliksellä töitä mulle, että olishan se epäreilua sen joutua kärsimään mun itseni mokailusta. Ohjaajan kai se täytyi ottaa vastuu siitä karkailustakin.

Kolmas ratakin sitten sisälsi - kuten kaikki aiemmatkin - eri vaihtoehtoja ohjata eri kohtia. Mä taisin olla ainakin rataantutustuessa ainoa joka tuohon kakkosen ja nelosen väliin päätti tehdä saksalaisen ja se toimi vallan mainiosti. Se olis pitänyt tehdä edelliselläkin radalla sinne missä me sovellettiin. Siis ohjata alun alkaen ne hypyt eri puolelta, vaikkei sillä nyt enää aiemman hyllytyksen jälkeen ollutkaan merkitystä. Se nyt vaan on niin että takaakierrot ja puolenvaihdot on meille vahvempi laji kuin välistävedot. Noh siihen kolmosrataan sitten. Tykkäsin kun sai ohjata, oli vääriä putkenpäitä ja sai hypyilläkin tehdä muutakin kuin vaan mennä suoraan. Muistin käskyttää puomilla ja Ransu meni ihan eri lailla puomin lopun kuin aiemmalla radalla. Se teki tosi hyvät kontaktit kumpaankin suuntaan. Puomin jälkeen oli enää putken hankalampi pää ja kaksi hyppyä. Kun näin miten hyvin Ransu otti puomin kontaktin ja alla oli puhdas rata eikä kellään muulla nollaa, tiesin että nyt tarkasti siihen viimeiseenkin putkeen, että lopussa ei ole niin suurta epäonnistumisen riskiä enää. Varmistelin kaiken kaikkiaan aika paljon viimeisellä radalla joten ihanneaikaan päästiin mutta se alittui vain hieman alle 2 sekunnilla. Ransu myös viipyi tokavikassa putkessa käsittämättömän kauan, ja panin merkille että niin teki syystä tai toisesta moni muukin koira. Ehdin jo ihan odottaa että apua missä se viipyy, että tule nyt jo sieltä! Kepit oli ehkä vika radalla nopeimmat, ei mitkään huiput mutta ihan hyvät kuitenkin. Olin kyllä sitten niin revetä onnesta kun kuulin maaliin tullessa että tehtiin nolla! Ja meidän jälkeen oli enää kaksi koiraa ja ne kummatkin oli lopulta meidän perässä samassa järjestyksessä palkintopallilla :) Palkinnoksi saatiin hieno pokaali ja ruusuke sekä puruluu ja punoslelu. Palkintoja sekä Ransulle, Liinulle että minulle :)

C-rata:

Nollavoiton myötä täyttyi myös vuoden tavoitteet agilityn varalle. Juu mitäs sitä nyt aikaisemmin tavoitteisiin pääsemään kuin vuoden tokavikoissa kisoissa... Eli tavoite oli nousta kakkosiin ja ottaa sieltä 1-2 LUVAa. Ja olen myös halunnut ottaa kakkosissa edes yhden luokanvaihtotuloksen voitolla, siellä palkintopallin himmeämmillä sijoilla on tänäkin vuonna seisottu jokusen kerran erilaisten tulosten kera. Nyt on siis hyvät ja rennot fiilikset mennä kisaamaan parin viikon päästä Jyväskylään vuoden viimeiset startit. Harmittaa hieman jäädä kisatauolle ja katsoa minkä verran pitää treenitaukoa vai pitääkö, kun Ransulla on niin hyvä vire päällä. Toisaalta sen kanssa ei kesällä kisattu kuin se yksi startti joten ehkä meille tosiaan sopii tällainen rytmitys että talvikaudella ollaan aktiivisempia. Pari tuttua kommentoivatkin että on se Ransu vaan eripoika ja että kyllä on meno aika eri näköistä kuin vuosi sitten. Ihan tottahan se on, Ransuhan on mainio työpari ja sen kanssa on oikeasti ILO mennä aksaa kun eihän sen hilpeän, iloisen ja hassuttelevan olemuksen ansiosta voi muuta kuin itsekin olla samanlainen :) Mä kyllä mietin välillä että kyllä se vaan niin on että sellainen koira kuin isäntä/emäntäkin, kyllä mulle tällaiset iloiset lakritsinokat passaa paremmin kuin jotkut totiset ja eleettömät koirat...

Sitten toiseen ilon aiheeseen, Liinu täytti tänään 1 vuotta! Vähänkö tämä aika on mennyt äkkiä! Mun pikkutypykkä on nyt muka jo yksivuotias ja "aikuinen". Haha, ihan kakara se on.

High Volts Igloo Inuit "Liinu" 1v

Mutta näyttelee välillä Ransulle luonnettaan, meille ihmisille se on hyvinkin nöyrä eikä kyseenalaista oikeastaan mitään. Ransu on sille tässä viikon sisällä pari kertaa pärähtänyt vähän kovemmin. Liinu ei ole kaikista Ransun komennuksista ollut moksiskaan, mutta eipä Ransu ole ollut oikein tosissaankaan. Yhtenä iltana Ransulla oli puruluu ja Liinu kulki Ransun perässä ja yritti napata sitä. Ransu kulki jäykkänä, nosteli niskakarvoja ja vähän ylähuultakin, murahteli pari kertaa matalasti. Liinu vaan meni perässä ja yritti ottaa pokkana luun kun Ransu söi sitä. Ransu ärähti sille kunnolla ja Liinu kokeili vielä toisen kerran tulla luulle, tosin paljon varautuneemmin, ja kun sai toisen kerran lähdöt niin uskoi että kyllä se nyt Ransu sanoi viimeisen sanan. Perjantai-iltana niillä oli samasta aiheesta erimielisyyttä ja taas Ransu pisti pikkulikkaa ojennukseen.

Tänään kävin Ransun kanssa ensin 6,5km pyörälenkin ja sitten lähdin pelkän Liinun kanssa hallille. Treenattiin keppejä, A:ta, rengasta ja pussia. Kepit ei ole mainittavasti edistyneet muuten kuin pujotteluvauhti oli hyvä. Ja toistojen jälkeen alkoi sitten hoksata hakemistakin paremmin. Mutta on se aika heikkoa vielä. Kerran se tuli verkon yli kun minä erehdyin vähän liian innokkaasti kannustamaan. Paikaltaan pomppasi tuosta vaan 50cm korkean verkon yli :) Miten niin hyppyrotta... Sitten A-este. Pari ekaa kertaa yritti esteen ohi palkalle mutta kun oli hihnassa niin ei auttanut kun mennä este ensin. Tosi hyvin se menee A:n, ottaa hyvät kontaktit ja suorittaa nopeasti.

Sitten rengas. Ensin meni molemmin puolin hyvin ja lähetin sitten putken kautta renkaalle. Toinen puoli sujui hyvin mutta sitten Liinu jotenkin muka unohti osaavansa mennä renkaan kun mä olen vasemmalla puolen. Piti ottaa hihna takaisin ja sitten vielä namialustakin ennen kuin muistui taas mieleen edes yksittäisenä esteenä, puhumattakaan putken kautta. Lopetettiin onnistumiseen ja tätä täytyy näköjään myös treenata vielä säännöllisesti lisää.

Lopuksi vielä pussia, ja siinä täytyi auttaa pari ekaa kertaa kangasta nostamalla ennen kuin meni läpi asti. Tätä ei ollakaan tehty aikoihin, joten ei ihme että oli unohduksissa. Vauhdin kanssa meni sitten jo oikein hyvin ja hakee pussin ihan hyvin. Se jänskättävin osuus oli se kangas kun sitä piti itse nostaa. Mutta Liinu on kyllä sellainen että kun se sitten jonkun asian toteaa olevan ok niin ei se ole enää mikään juttu.

Ihan onnistuneet treenit siis Liinulla, silläkin oli hienosti into päällä ja halu tekemään. Ja teki varmasti hyvää olla liikenteessä ilman Ransua. Ransukin sai olla ihan rauhassa kotona ilman koko ajan jotain touhuavaa pikkulikkaa.

ONNEA SIIS MUUTKIN I-PENTUEEN TOUHUSANTERIT 1-VUOTISPÄIVÄNÄ!!!

Kaks huipsaa koissua!

Tähän jos sais tuulettavan hymiön ja kaikki mahdolliset ilonosoitukset niin nyt olis syytä. Mä olin päivän koulutusohjaajakurssin kakkososalla KiltAreenalla ja sitten illalla vierähti pari tuntia omia koiria treenatessa.

Ransu aloitti treenit keppitreenillä. Palkka keppien päähän ja tarkoituksena harjoitella hakemista eri kulmista ja kestää mun sivuirtoaminen. Aloitettiin umpikulmilla. Lähetin 6-7m päästä ja jäin n. 5m etäisyydelle kepeistä. Ransu ei ollut huomaavinaan mun sivuirtoamista. Se haki kaikki umpikulmat ja avokulmat, ei välittänyt vaikka olin parhaimmillaan n. 10m päässä kepeistä, jäin lähdössä jälkeen ja ohitin kesken keppien. Se pujotteli lähes 10 toistoa upealla vauhdilla. Mitä sitä voi muuta toivoa? Se oli kuin eri koira, siis joka yritys onnistui, se haki itse kepit puhtaasti ja innokkaasti mistä tahansa, pujotteli innokkaasti ja lujaa ja kesti mun sivuirtoamisen. Kuka sille on tuollaisia taitoja opettanut? Mä olin aivan haljeta onnesta kun treenit lähti niin hyvin käyntiin.


Sitten olin Liinun vuoro ja Liinulla myös vuorossa kepit. Hakeminen hieman hukassa ensin, mutta se parani muutamalla toistolla ja sitten mentiin kuutta keppiä ihan ok. Oma rytmi ei ole vielä löytynyt eikä myöskään ihan auennut keppien hakeminen. Olin kuiteskin ihan tyytyväinen, keppien treenaaminen on vielä alkuvaiheessa ja se oivaltaminen tulee aikanaan.


Ransun toinen treenipätkä oli putkijuttuja. Ensin kahdella putkella ja parin hypyn kautta. Jouduttiin ottamaan vähän toistoja, tätä juttua käytän seuraavalla kerralla kun vedän harjoitustreenejä. Putkenpäitä oli tarjolla muutamiakin, joten aika tarkkana sain olla ohjauksen kanssa. Omassa ajoituksessa jopa hyppyjen kanssa oli ensin vähän vaikeuksia, mutta jätkä oli pätevä ja innokas. Tuo into sillä on ollut aivan huippuhienona päällä jo useammissa treeneissä, se ei käy kierroksilla mutta on intoa täynnä ja menee lujaa. Ehkä ollaan sytytty lajiin ja löydetty yhteispeli palkkaamisessa ja motivoinnissa. Ja kiitän itseäni siitä, etten ole kuvitellut liikoja sen vauhdista vaan ollut tarpeeksi itsekriittinen, ja nyt voin hyvällä omalla tunnolla esim. näiden ja torstain treenien jälkeen sanoa että se meni lujaa ja toimi hyvällä motivaatiolla. Ransu on itsekin itseensä treenien jälkeen tyytyväinen, siitä oikein näkee että sillä on oikeasti hauskaa ja siitäkin tuntuu että se on onnistunut ja palkkansa ansainnut. Tänään palkkasin sitä pallolla, ja sitten Ransu meni palkkarasian luo sen näköisenä että eikös juu että nyt otetaan se huippupalkka :) Ja se on niin täpäkkänä sitten aina kun kysyn että "missähän sun huippupalkka on? Mennäänkö hakemaan?" :) Putkien kanssa otettiin vielä sitten niitä "vääriä" putkenpäitä (peräreikiä) ja jos jonkin oivalluksen koin ko-kurssilla niin niiden ohjaamisen. Tänään kokeilin käytännössä ja jestas miten hienosti toimi.


Sitten oli taas Liinun vuoro ja Liinu otti A-estettä. Ensin laskettiin sitä matalammaksi, mutta kun sitä on tehty jo kesällä jonkin verran ja se menee niin hyvin, päätettiin ottaa normi-A:na koska täällä ei ikävä kyllä ole säädettävää mallia. Liinu oli eka kerralla vähän hämillään että mitäs ihmettä, noin iso ja korkea :D Toisella kertaa yritti ohi kun olishan se ollut huomattavasti helpompaa... Antti vei hihnassa ja esti väärät yritykset, joten tehtiin sitten hienoja kontakteja. Liinullakin oli into ja tekemisen meininki päällä.


Ransun viimeinen treeni oli puomilla. Ehdotin ekalle kerralle, ettei laiteta alustaa loppuun vaan Antti palkkaa Ransun kauempaa palloa heittämällä. Toimi. Ransu meni puomin hyvin, mä käskytin loppuun ja Ransu meni loppuun asti. Toisella kertaa tuli hieman sivuun alas mutta otti kuitenkin kontaktin, palkkaus samalla lailla. Sitten palautettiin namialusta käyttöön ja otettiin vielä molemmin puolin muutamat toistot. Hyviä puomeja, ja tuon alasmenokäskyn vahvistamista jatketaan kotona molemmilla koirilla. Mietin että treeneissä voisi ottaa koutsin avuksi palkkaamiseen, että hän matkisi tuomaria ja palkkaisi Ransun välillä. Tosin musta tuntuu, että herra fiksu pötkäle kyllä tajuaa aika nopeasti kisoissa, että siellä ei ole palkkaa eikä sitä lennä tuomariltakaan. Mutta elän siinä uskossa ja toivossa että treeneissä palkkaaminen sais sen suorittamaan puomin eri tavalla niin että kisoissakin otettais kontaktit.


Liinun viimeinen treeni oli putken hakemista. Pikkulikalla riitti ja riitti virtaa. Ensin ihan suoraa lähetystä U-putkeen, sitten mukaan mun takanaleikkaus ja sitten aloin vaikeuttaa kulmaa. Muutaman toiston jälkeen pimeään päähän ja typykkä senkun osasi. Pari kertaa taisi mennä ohi mutta sitten kun hoksasi että sitä edelleen kuuluu hakea se pyöreä onkalo kun huudetaan putkeenputkeen niin johan tykitettiin. Alunperin en uskonut että saisin harjoiteltua sen kanssa lähetyksiä ihan pimeään päähän, putken ulkopuolelta, mutta niinpä vain sain ilman ongelmia. Liinulla oli vaan huvittava piirre, se kääntyi putken suulta aina vasemmalle olin minä kummalla puolen tahansa. Eli siihen ei pätenyt se "jos olet metrin jne. ja pidä ääntä niin koira tulee sinne mistä ääni kuuluu". Tähän otettiin namialusta avuksi ja sitten sain sen kääntymään myös oikealle ja lopulta ilman namialustaakin pari viimeistä toistoa. Hirmu pätevä likka se oli! Ja kestää selvästikin paremmin toistoja kuin Ransu. Motivaatiotakin löytyy koska vaikka nytkin tuli kahdessa erässä toistoja aika tavalla tuon putken kanssa niin aina se meni sen yhtä lailla hyvää vauhtia.


Siinäpä ne treenit, huh tuntui kyllä vähän jaloissa. Koirat on lauantain ja sunnuntaipäivän olleet perjantain 3h/12km (mun matka, koirien oli varmaan paljon enemmän) lenkin jäljiltä lepäillen ja nyt on taas väsytetty treeneillä. Kumpikin nukkuu tuossa lattialla. Liinun hytkymisestä päätellen se näkee jotain vauhdikkaita agilityunia. Tai luultavimmin se uskoo roikkuvansa Ransun korvassa. Tai hännässä. Tai parrassa.

Pätevän pojan treenit

Torstai-päivä tuntui menevän alusta asti poskelleen. Kaikki meni pieleen, esimerkiksi myöhästyin bussista (joka ei ollut kyllä mun syy kun koko vuoro oli myöhässä) ja jouduin kävelemään asemalta koululle huonoilla kengillä kun en ehtinyt kaupunkiliikenteen bussiin. Iltapäivällä kotimatkalla hain eräästä pizzeriasta salaatin ja siinä olleet paprikat oli pilaantuneita. En myöskään huomannut että salaattiin sisältyi fetaa (olisin pyytänyt jättämään pois) joten koko salaatti oli yhtä "tuota en voi syödä" -noukkimista. Noh, ennen kuin edes pääsin sen salaatin kimppuun, mun oli kohdattava olohuoneessa odottavat koirat. Keskiviikko meni kohtuullisen hyvin, ei mitään isompaa hämminkiä, vaikka olivat 9½h yksinään. Ransu reppana ei vaan ilmeisesti saa rauhaa nukkua päivisin koska on hieman väsyneen oloinen kun tulen kotiin ja kun tilanne rauhoittuu tervetulohössötysten jälkeen. Tänään sen sijaan olin poissa kotoa vain nelisen tuntia, mutta sotku oli sitäkin pahempi. Sekä twister että casino oli revitty hyllystä alas, ulos laatikoistaan, laatikot riekaleina ja lelut pitkin lattiaa. Twisterin luut oli jo aiemmin syöty käyttökelvottomiksi, nyt en löytänyt casinon luista kuin kolme ja ne oli säästyneet. Mutta yhtä onnellisesti ei ollut käynyt esimerkiksi pleikkarin ohjaimelle. Voi elämä, olisin kyllä toivonut kohtaavani siivon olohuoneen, mutta saahan sitä uneksia... Kaiken lisäksi tulostin hajosi viikonloppuna ja mulla on roikkunut tulostuksia toistasataa sivua, joten luennoilla on oltu enempi ja vähempi ilman materiaaleja. Koulutehtävät ja tentit stressaa nyt muutenkin, ollaan meinaan alettu pikkuhiljaa päästä asiaan ja ottaa tuntumaa siihen mitä on opiskella ammattikorkeakoulussa terkkariksi.

Mietin jo kun oli niin kurja olo, että kannattaako mun edes lähteä Ransun kanssa treeneihin. Että ihan varmasti nekin on vaan yks sirkus. Lähdin kuiteskin kun sain keponkin mukaan pitkästä aikaa katsomaan treenejä! Liinu alkoi typeröidä kun päästiin hallille joten tuumin että se ei nyt lähde lämppälenkille mun hermoja kiristämään kun justiin olin päässyt treeni-mielentilaan. Ransu oli selvästi tosi tosi tyytyväinen että sai rauhaa aikuisten kesken pikkulikan riekkumiselta ja touhotukselta. On silläkin varmaan pinna ja huumori koetuksella tuon riekkuiitan kanssa. Käytiin lämppälenkki ja aavistelin että tänään taidetaan mennä ihan kovaa :)

Rata oli aika mukava, ei mitään hirmuisia suoria tai muita kohtia joissa olisi joutunut juoksemaan ihan törkeesti, ohjata kyllä piti, joka este. Noh, ehkä A:n jälkeen oli sellainen vauhdikkaampi tilanne kun sen jälkeen oli hyppy poikittain ja sinne "taakse" sitten piti ehtiä tönäisemään koira. Eikä se olis sekään paikka ollut mikään jos koiran tarttis pysähtyä siihen kontaktille. Mutta kun ihan omaa elämäänsä vaikeuttaakseen on opettanut A:lle juoksukontaktin sekä Ransulle että Liinulle, niin sitä saa mitä tilaa... Keppien eka haku umpikulmaan epäonnistui ehkä kovan vauhdin takia, kun mentiin kakkosväliin. Saattaa olla etten huomioinut tarpeeksi, minkä keppivälin koira näkee kun laskeutuu hypyltä. Siis sitten kun laskeutuu, Ransu oli taas sellainen lentokone että kyllä sillä varmaan taas jotkut siivet oli selässä niiden hyppypituuksien kanssa. Eikä korkeudesta tingitty, vaikka rimat oli sen normi 60cm. Katsoin yhtäkin hyppyä kun palkkasin Ransun ja se tuli pallon kanssa hypyn yli, että herttinen sentään montako kymmentä senttiä sinne jäi rakoa väliin. Siellä olis mennyt Liinukin mahan alla roikkuen kevyesti riman yli.

Meillä oli kyllä kerrassaan hyvä fiilis tehdä, palkkasin apupalkkaajan avulla puomin alasmenolle pysähtymisestä ja sinne Ransulla vähän veri veti kun hoksasi että "mää tiedän tän jutun, mää tiedän! Tuolla puomin päässähän on nami, kantsii rynnätä sinne ja sit äkkijarruttaa siihen alasmenolle!" Kepeillä otettiin muutama toisto, kun harjoiteltiin mun sivuirtoamista. Ransu kesti sen ihmeen hyvin kun lähdin alusta asti pikkuhiljaa irtoamaan kepeiltä. Hieno jätkä! Se oli muutenkin aivan mainio. A-esteelle oli aika paha lähestymiskulma toisella kerralla, ja Riittakin oikein ihmetteli että miten se liikkuukin niin pehmeästi ja sulavasti ja korjasi itse sitä omaa linjaansa vaikka mä en sitä pystynyt tekemään kun en oikein tarpeeksi päässyt kepeiltä irti. Riitta sanoi itse asiassa tosi montakin kertaa että onpa Ransulla pehmeät, sulavat ja kevyen näköiset liikkeet. Että on upean ja kevyen näköistä menoa ja ilo katsoa :) Se oli kuin hunajaa korville, olis varmaan Ransullekin ollut jos se ymmärtäis niin paljon. Sanoin vaan, että johtuu siitä kun se on taas kunnossa. Ransu oli vaan jotenkin niin innoissaan ja kiitollinen kun pääsi tekemään kahdestaan, pidettiin hyvä vire ja meininki yllä ja mikäs siinä oli kehuessa täydestä sydämestä kun koira teki kun unelma. Kyllähän se liikkuu kauniisti ja sen hyppääminen ja meno oli tosiaan tänään yhtä kevyen ja helpon näköistä kuin se olis mennyt puolta matalampia esteitä. Onhan se hyvä hyppäämään ja menee lujaakin jos kaikki sujuu hyvin, mutta näissä treeneissä se oli kyllä ihan erityisen taitava. Haki esteitäkin hienosti ja innokkaasti, kyllä jäi hyvä fiilis!

Haha treenikaverit naureskeli meille kun palkkasin Ransua alatoopin paloilla lopuksi radan reunalla ja kyselin että "hieno poika, otetaanko vielä?" että millä me oikein doupataan ja kumpi meistä oikein ottaa ja mitä :D Nii-in, pakkohan meidän oli jossain aineissa olla kun meni niin hyvin, vai? ;) 

Kyllä kannatti lähteä treenimään :)

Ransu pääsi hermopinteestä

... ja Liinu videolle. Ransu tosin hierottiin jo viikko sitten, mutta kun ei ehdi eikä jaksa kirjoittaa blogia niin että tulis asiat kirjattua kun ne on vielä tuoreessa muistissa. Sirottelen videot tänne väliin, ne on aika lyhyitä pätkiä.

Ransulla kävi siis hieroja viime viikon keskiviikkona ja Minna löysi oikeasta takajalasta hermopinteen. Ransuhan loikkasi pystyyn Vöyriltä tullessa autossa ihan yhtäkkiä ja ulahti. Ilmeisesti sai siinä autossa yllättäen sen hermopinteen, ja ontui/aristi jalkaa sitten hallin pihalla jossa pysähdyttiin. Maanantain pitkä lenkki ei tosin näkynyt missään, olen tosin kiinnittänyt jo ennen noita kisoja huomiota että Ransu peitsailee välillä. Aika hyvin sitä on oppinut koiraansa tuntemaan, näkee kyllä videolta katsottuna sen hyppäämisestä onko paikat ok vai ei, ja kävelystä ja liikkumisesta sellaiset selkeimmät poikkeamat. Pakko tunnustaa, että tämä taito on kehittynyt tässä vuoden aikana kun Minna on hieronut, kun on saanut tarkemmin tietää mistä koira on jumissa ja kun on hieroja tarkemmin kysynyt oonko huomannut jotain poikkeavaa ja mitä on tehty... Noh joka tapauksessa jalka saatiin hierottua kuntoon ja Ransu olikin sen jälkeen rentoa poikaa Minnan käsittelyssä, siihen asti yritti kaikin keinoin välttää jalan ja lantion hieromisen.

Torstaina otettiin vain kevyesti treeniä, vähän mietin että menenkö ollenkaan, mutta ajattelin että menen ja otan medikorkuisilla esteillä. Taisi rimat olla 35 tai 40cm. Oli ihan kiva treeni, pitkästä aikaa tuli mentyä ohjattuihin kun on ollut noita kisoja sotkemassa viikkotreenejä. Pituudelta harjoiteltiin kääntymistä takaisin kun hyppy oli vähän hankalasti siinä sivulla. Ransu yritti kiertää aluksi monta kertaa hypyn taakse vaikka olis saanut tulla suoraan. Onnistui sekin sitten mutta siinä jouduttiin ottamaan harmittavan monta toistoa.

Takasuoralla oli mielenkiintoinen paikka, jossa mentiin koko hallin lyhyt sivu suoraan: kaksi hyppyä peräkkäin, suora putki ja sen jälkeen 90 asteen kääntö kepeille. Ja poitsuhan meni! Huusin sille keppi-käskyä jo kun se oli putkessa ja meni hyvin. Kaksi kertaa jopa joten ei ollut vahinko se eka kerralla onnistuminen. Testasin tätä sitten sunnuntain treeneissäkin, että onko mun huomio oikea: Ransu hakee paljon paremmin kepit vaikka mistä kulmasta kun niille lähestytään vasemmalta puolelta. Eli siis saa kiertää sen ekan kepin taakse. Sunnuntaina ei ollut mitään ongelmaa vasemmalta tai suoraan vaikka lähetin vaikka mistä kulmasta, mutta oikealta puolelta se menee helpommin ohi. Lähtee siis kai jotenkin kiertämään sitä ekaa keppiä silloinkin?

Liinu harjoittelee lähdössä pysymistä ja pientä ratapätkää:

Sunnuntain treeneissä Liinukin oli mukana ja siitä otettiin videota. Kumpikin koira treenasi vuorotellen ja musta jotenkin tuntui ettei ne olleet oikein parhaassa vedossa. Siis olihan ne hirmu innoissaan ja Ransukin tosi täpäkkänä, mutta jotenkin ne silti kumpikin tuntui väsähtävän aika helposti? Lauantaina käytiin kyllä 6,5km lenkki Harriniemessä mutta sielläkin tuntui ettei ne riehuneet samaan malliin kuin normaalisti. Ransun kanssa teemana oli puomi uudella kontaktikäskyllä (jota pitäis vahvistaa kotonakin vielä lisää ja paljon) ja niistot ja väärät putkenpäät. Liinua varten viritin ratapätkän ja laitoin rimat minikorkeuteen ja samoilla rimoilla Ransukin treenasi kun sen kanssa jouduttiin ottamaan niin paaaaljon toistoja sen putken hakemisen kanssa. Niistot meni ihan ok noilla matalilla rimoilla, mutta jotenkin oli jossain vaiheessa tunne, että jos olis ollut maksirimat niin kieltoja olis tullut. Noi putkenpäät onkin sit yks hitto. Jätkä tosin ei keskittynytkään kovin hyvin, että näillä teemoilla otetaan kyllä treenit uusiksi vielä ja noita niistoja myös maksirimoilla.

Ransun kolmas vai laskisko neljäs, treeniaihe oli sitten kepit, ja kuten sanoin niin vasemmalta haki - tuntui että mistä vaan - tosi hyvin ja pujotteli hyvin ja taas oli huippupalkkaa. Mutta oikealta kun lähetti niin kakkosväliin. Ja taas kakkosväliin. Ja vielä kakkosväliin. Onnistui tämäkin mutta kun kulma jyrkkenee niin jotenkin se hahmotuskyky heikkenee, vaikka taipuu sitten kyllä ihan hyvin pujottelemaan kun hakee sen eka välin oikein. Tästä vois vetää löyhät johtopäätökset että oikeaa puolta pitää treenata, kisoissa voi paremmin luottaa toisen puolen ja suorien keppien hakuun. Tämä nyt on jo silti jotain, että ollaan keppien kanssa saatu joku tällainen treeniaihekin, eikä vain se että ne ylipäätään jotenkin pujoteltais. Ei ehkä ollut fiksuin veto viimeisenä treeninä tehdä keppejä, mutta hyvä palkka sai motivoitumaan pujottelemaan hyvin ja mäkin siinä samalla tein sivuirtoamista. Eikä varastanut viimeisiä välejä palkalle kun sijoitettiin palkka vähän eri tavalla kuin aiemmin. Noh, eihän tuo nyt niin paha ongelma ole ollutkaan.

Liinun treenit puolestaan alkoi kepittelyllä. Eikä malttia meinannut löytyä sitten ensinkään. Oikealta puolelta meni ehkä paremmin, mutta ohi vaan yritti suoraan palkalle. Kyllä sillä välillä on ihan yritystäkin, mutta sitten kun tökkää verkkoon kun yrittää väärältä puolelta sisään, niin pikkulikka kuvittelee että helpointa onkin mennä verkon ulkopuolelta :D Niin ehkä onkin, mutta kun sillai ei saa palkkaa... Huomasin jossain vaiheessa, että mä aina lähetin sen kepeille ja jäin seisomaan sinne alkuun ja Liinu pujotteli palkalle. Hyvä likka! Oli loppujen lopuksi ihan hyvät keppitreenit, kunhan ensin taas tehtiin ne muutamat yritykset mennä pujottelun ohi suoraan palkalle.

Sama ratapätkä toiseen suuntaan, putkeenmeno melkein epäonnistui:

Liinun toinen treeni oli sitten se ratapätkä. Jotenkin se ei ollu ehkä yhtä säpäkkänä kuin joskus, mutta hyvä typy kuitenkin :) Mulla meinasi jossain kohti olla valssaus ihan pikkasen myöhässä (köh köh) mutta se kiireen tunnekin on helpottanut kun Liinu vähän paremmin hakee esteitä. Otettiin monta videopätkää, laitan tähän joitakin. Hmh mun hihkuminen vaan pilaa videot, kun ne on järkkärillä kuvattuja niin tuo tämänhetkinen video-ohjelma ei suostu niitä käsittelemään. Jospa sais vielä sellaisen ohjelman joskus, jolle kelpais pokkarivideoiden lisäksi järkkärin hd-videotkin. Liinu teki ihan ok ratapätkiä, ei ollut ainakaan liian vaikea treeni. Ja mä pääsin vähän helpommalla kun lähti putkeen saattelematta perille asti.

Ohjaaja kämmäilee valssin kanssa...

...Onnistuneempi yritys: 

Liinu on vaan joko nyt hirmu herkässä ja vaikeassa iässä tai sitten se on luonteeltaankin niin paljon herkempi kuin Ransu, koska se mun mielestä paineistuu huomattavasti herkemmin kuin Ransu epäonnistumisista. Ja taistelutahto ja yritys menee nollaan, eikä se sitten tee mitään. Toivottavasti se on ikään kuuluvaa epävarmuutta, ja menee aikanaan ohi. Ransu yrittää ja yrittää, koska se haluaa että oon siihen tyytyväinen ja koska se nauttii siitä kun saa multa positiivista huomiota. Liinu yrittää, toteaa ettei onnistu ja ettei arvaa yrittää uudelleen. Välillä rohkaisu saa sen yrittämään, välillä se tuntuu ahdistuvan siitä. Lillukalla on nyt muutenkin vaikea ikä, se mörköilee ja pelkää ihan hassuja asioita, toisaalta se yrittää olla kovinkin isoa tyttöä vaikka varmasti tietää olevansa pahnanpohjimmainen, silti se on niin epävarma ja katsoo mihin kaikkeen sen hölmöilyyn mä lähden mukaan. Eihän tästä puuttuis enää muuta kuin juoksut jotka sais vielä hormonit sekaisin. Toisaalta pari narttukoirien omistajaa tuumasi, että iän lisäksi voi tietty olla kyse lähestyvistä juoksuista tai valeraskauksista. Koirapuistossa on satunnaisesti käyty, siellä se on pikkupoliisi, joka komentaa Ransua ja riekkuu siinä, toisaalta käy komentamassa muiden leikkiä mutta kun toiset koirat kiinnittää siihen huomiota, se pinkoo karkuun. Kotona sillä on mahdoton tekemisen tarve, koulusta saa tulla kotiin sekavin tuntein miettien, mitä se tällä kertaa on keksinyt. Mitään isompaa ei ole tuhoutunut, mutta kaikenlaista pienempää kyllä. Ja Ransu vaikuttaa iltapäivisin väsyneeltä, se raukka ilmeisesti joutuu sijaiskärsijäksi siitä, ettei toinen suinkaan malta nukkua päivisin. Nyt sietäis kyllä kaikin puolin Ransun näyttää hyvän koirakansalaisen esimerkkiä, koska Liinu peilaa nyt selvästi Ransun käyttäytymistä aiempaa enemmän.

Välistäveto, ihan ok :)

Noh, niihin pikkulikan treeneihin vielä. Lopuksi otettiin rengasta, meni ihan ok. Ei sitä kyllä lähettämään pysty viereltä, eli ei ole oikein vielä hahmottunut tuo rinkulan läpi hyppääminen. Onhan näissä esteissä meille treenin aihetta ja haltuun ottamista, ennen kuin aletaan uusia opetella. Kontaktien ja keppien kanssa riittää loputtomasti töitä. Liinun kontaktiopetus on laitettu alulle, ja nyt vaan pitäisi vähän askarrella kotiin apuvälineitä. Toisaalta nyt tuntuu, että on parempi pitää treenit aika yksinkertaisina ja sitten kun neitin elämä alkaa tasottua, lisätä haastetta. Toisaalta taas on turha junnata samojakaan asioita jos ne tuntuu sujuvan helposti.

Vierasta kieltä: kiekiekiehyp!

 

P.S. Pari Liinun videota jää tuonne linkkilistaankin, en viitsi kaikkia parinkymmenen sekunnin pätkiä sinne lisätä. Laitoin myös noista Ransun torstain 10.11. treeneistä kuvan keppikulmasta ja pituus+hyppy kohdasta jos saa paremman käsityksen. Ne ei siis kylläkään olleet tuolla lailla peräkkäin.
P.P.S. Punnitsin Liinun viime viikonloppuna, painoa typykällä oli 11,6kg. Nyt on alettu senkin kanssa syömään raakaruokaa ja hyvin sujuu, mitä nyt kokonaisia siipiä pitää vätkyttää tosi kauan, jauhettuna menee niinku muukin liha. Liinu aloitti raakaruuan syömisen 9kk nuorempana kuin Ransu eikä varmasti yhtään liian aikaisin.

Hyllyputki poikki!

Eilen kisattiin Vöyrillä kaks rataa. Ei ollakaan ennemmin oltu kisoissa Vöyrillä, mutta onneksi navigaattori on keksitty... Saatiin meidän hyllyputki poikki, Anders Virtanen ja Rauno Virta oli tehneet kivoja ratoja. Erityisesti tykkäsin Andersin radasta, jota moni tuntui pitävän vaikeana ja kimuranttina kakkosluokan radaksi. Mutta mää tykkään... Anders sanoi tuomarin puhuttelussa että "tämä on tämän vuoden kiemurtelevin kakkosluokan rata jonka oon suunnitellut, olkaapa hyvä!" Minä hykertelin tyytyväisenä, koska katsoin jo radanrakennuksen aikana että nyt tulee meille sopivaa settiä, eli rata jossa tarvitaan koiran hallintaa ja vähän tekniikkaakin. Rauno taas oli suunnitellut haastavuuden radalle hieman toisella tavalla: hänen radalla makseilla oli rimat 55cm (harvinaista herkkua) ja se oli todellinen vauhtirata. Tuomarin puhuttelu kuului tällä tavalla: "Tälle radalle olen hakenut haastavuutta maksimaalisella nopeudella ja rimakorkeuksilla. Miettikää oikeasti, miten te ehditte ohjaamaan tuon lopun, ettei puhdas rata mene siellä sököksi. Oikeasti, rata on helppo, ihanneajan puitteissa ehtii tehdä vaikka mitä, mutta miettikää tuo loppu tarkasti!" Jepjep, tämäkin sopii meille, suoraviivaista ja vauhdikasta menoa joissa koiran hallinnasta vauhdissa on hyötyä. Kiitos vain Ransu (ja ennen pitkää tullaan siihen että kiitos myös ohjaajan) että otit meille niitä vitosia vaikka minä pidin pakan muuten tiukasti kasassa...

Mua jänskättikin pitkästä aikaa kisat, ehkä se alkaa jotenkin tuntua se odotus ja paine siitä ekasta nollasta kakkosissa, ihan samoin kuin viime vuonna oli ykkösissä kisatessa. Mulla on mennyt tässä vuorokausi vaihtelevissa fiiliksissä meidän kisaamisen suhteen. Niitä nollia on tarjoiltu tänä vuonna ihan liian monta kertaa siihen nähden mitä me on sitten niitä otettu. Ei paljon lämmitä starttimäärät joista on tuloksena yks luvallinen nolla ja yks yliaikanolla. Loput on hyllyjä ja tuloksia virhepistein. Eiliseltäkin oli tuloksena kymppi ja vitonen. Molemmilla radoilla Ransu otti vitoset puomin alasmenokontaktilta ja eka radalla vielä pudotti riman! Sanoin Antille että se treenit ja kisat mukaanlukien tiputtaa ehkä joka tuhannennen riman jonka se hyppää, eli sitä ei tapahdu juuri koskaan. Se rimanpudotuskin mua ärsytti kun se tapahtui toiseksi viimeisellä esteellä ja luulin että meillä oli puhdas rata siihen mennessä alla. En joutanut katsomaan miten otettiin puomin alasmeno, mutta ilmeisen huonosti. Ekan ja tokan radan välissä kävin ottamassa lämppäesteellä puomia, ja sitten vielä ennen toka rataa kun lähdin luokan viimeisenä, kävin ottamassa muutaman puomin. Vaan eipä silti sitä passannut radalla ottaa. Ransu meinaan hidasti kyllä alasmenosillalla mutta huomasi ettei ole palkkaa, kiihdytti ja hyppäsi. 

Mulla oli kisojen jälkeen ristiriitaiset fiilikset. Toisaalta muuten hyvä onnistuminen oman ohjauksen suhteen, Antti sanoi että ohjasin kuulemma hyvin. Toka rata ei ole videolla kun akku tietysti hyytyi kesken kisojen. Eka radalla piti ottaa välillä tiukastikin kuulolle. Mulla on jotenkin niin epätoivoinen olo tuon puomin suhteen. Antti jaksaa puhua ja kannustaa että se pitää opettaa Ransulle uudestaan, tai että sitä pitää nyt treenata. Onhan se pyllystä maksaa monta kymppiä kisoista aina uudelleen ja uudelleen vain pilatakseen nollansa puomin kontaktilla. Tuntuu, että mä en jaksa enää tapella, usko loppuu ton perhanan esteen kanssa. Antin mielestä on turha kisata ollenkaan, jos ei edes yritä opettaa puomia kuntoon. Mulla ei riitä tällä hetkellä tahto eikä oikein uskokaan siihen että sitä saadaan mitenkään kuntoon. Mielessä pyörii vaan ajatukset että "mä Liinulle opetan, sen kanssa teen niin ja näin, sen kanssa on toisin..." Mistä mä sen voin tietää että onnistun sen kanssa? Sitä paitsi ei ole reilua Ransua kohtaan tehdä sen kanssa ensin 2½ vuotta töitä, kokea se tunne kun kumpikin tutustuu uuden lajin maailmaan ja alkaa tehdä vähitellen siinä yhteistyötä. Pikkuhiljaa alkaa löytyä motivaatiotakin lajiin paremmin ja into ja ilo tekemiseen. Sen myötä on kasvanut myös vauhti ihan huimasti. Miksi mä nyt olisin niin epäreilu, että sanoisin "se oli meidän kisaura siinä", kun koira näyttää koko ajan kehittyvänsä ja MEIDÄN agility kehittyy. Mä ohjaajana kehityn.

Ei koira osaa ajatella asioita näin monimutkaisesti, mutta mä osaan ja musta tuntuu että mä kuitenkin olen Ransulle velkaa sen, etten lakkaa yrittämästä. Se ansaitsee saada näyttää mihin siitä voi olla, siihenkin mä välillä uskon että meidän parhaat ajat on vasta edessä päin. Ei ole kiire mihinkään, ei ole kiire eikä tarve olla valmis. Mutta ehkä nyt kunhan tälle vuotta saadaan kisat taakse, olisi aika pitää taukoa, tarpeeksi pitkään, ensin treenaamisesta ja kisaamisesta vielä pidempään. Tuulettaisi meidän puomiongelmasta päätänsä ja keskittyisi Liinuun ja pienen tauon jälkeen Ransun kanssa treenaamiseen. Sillä ei ole mitään väliä, että ollaan maksiluokassa, mulle se ei ole pieninkään syy luovuttaa tai lopettaa kisaamista. Kolmosissa, KUN me sinne joskus päästään, ei ehkä pärjätä mutta sinne asetetaan sitten ne meidän omat tavoitteet jotka ei ole sertit ja varjovalioitumiset. Aika näyttää, kuinka paljon ja kuinka kauan Ransun kanssa on motivaatiota kisata "kuninkuusluokassa" koska siellä en laske olevan toiveita menestyä, mutta sinne nousu jossain vaiheessa on tavoite kuitenkin.

Nyt mulla on Ransun suhteen enemmän pohtimisvaihde päällä, en jaksa niinkään selostaa kisoista, vaikka ne siis sinänsä hyvin menikin että saatiin molemmilta radoilta tulokset ja A-radalla johdettiin vielä kisan ollessa yli puolivälissä. Lopulta oltiin siis kolmansia. Olishan se ollutkin 10 virhepisteellä noloa voittaa... Mutta eka radalla tein mielestäni muutamia tärkeitä havaintoja jotka meidät pelasti kielloilta ja hyllytyksiltä. Parissa kohtaa en ehtinyt ohjata suunnitelmien mukaan, joten oli hyvä että osataan sitten muitakin vaihtoehtoja ja pystyi vauhdissa soveltamaan kadottamatta punaista lankaa. Toisella radalla oli todella vauhdikas loppu"suora", jonka Antti olis kuulemma ohjannut jotenkin eri tavalla ja itse asiassa rataantutustumisen jälkeen väännettiin aiheesta kättäkin. Antin mielestä mun olis pitänyt ohjata toisin, koska "moni muukin tekee siinä niin ja näin". Mä hermostuin ja sanoin että kyllä mä kuule koirani tunnen ja tiedän että näin on meille paras. Eikä muuten töpätty niillä mun valinnoilla. Radalla oli pari muutakin kohtaa joissa näin erilaisia ohjausvalintoja kuin itse tein, mutta niissäkin ajattelin että tiedän kyllä miten Ransu viedään noissa kohdin. Sehän mua justiinsa harmittaakin noilla radoilla, että mä itse ohjasin kerrankin niin hyvin ettei sen takia otettu kieltoja tai hylkäystä, vaan Ransu ei ottanut kontaktia. Viime kädessähän sekin on laskettavissa mun syyksi, kuten aiemmin vihjasin. Tuo rima vasta ihmetyttikin, ja videolta en kyllä keksi mitä mä siinä itse voisin tehdä niin väärin. On meillä viime aikoina nuo takana leikkauksetkin onnistuneet ja ilman rimanpudotuksia. 

Liinun kanssa oli tarkoitus käydä KiltAreenalla treenaamassa sitten paluumatkalla, mutta sainkin idean kun Vöyrillä oli niin kivasti lämppäesteitä, että otetaankin siellä osa treeneistä. Ihan vaan siksi että siellä oli sorapohjainen ulkokenttä ja vieraat esteet. Etenkin rengas. Otettiin siis ensin rengasta, ja meinasi hetken aikaa ottaa tuo mun henkilökohtainen manageri ja keponi aivoon kun kehtasi olla sitä mieltä, ettei renkaan harjottelussa Liinu tarvi hihnaa ja että "kyllä se osaa". Mä olin sitä mieltä että se on parilla toistolla mukana ja sain tahtoni läpi - parempi niin koska Liinu ei heti muistanut mikä on rengas ja yritti väärästä välistä. Saatiin muutaman toiston jälkeen tehtyä ilman hihnaakin onnistuneita suorituksia ja Liinulla oli into päällä :) Sitten otettiin eri väristä putkea, siinä ei kylläkään ollut ongelmaa. Liinu on nyt alkanut sisäistää putken ja osaa hakea sen, tämän suhteenhan meinasin jo hieman itse hysterisoitua että miten voi olla mahdollista että pilaan heti kättelyssä putken niin ettei koira osaa edes sitä hakea.

Ai niin tehtiinhän me välissä lähtöön jäämisharjoituksia ja kävin Liinua palkkaamassa ja kävin välillä hypyn ja kahden takana mutkan. Hienosti se typy siellä istua nakotti mihin sen jätinkin. Sitten hypyllä parit kikkailut ja sitten hyppy putken "eteen" ja vastaanottaen lähetys putkeen ja vielä sama hyppy uudelleen. Tein puolivalssin sen ekan hypyn jälkeen yhdellä kerralla ja Liinu tiputti riman kun ei osannut odottaa että käännyn sitä kohti ja vaihdan rintamasuunnan. Toisella kertaa sujui jo kuin vettä vain. Juku siinä likassa on potkua. Mä Antille sanoinkin että mietipä kun vielähän me mennään rimat minikorkeuksissa, mutta niin mentiin Ransun kanssakin aikanaan. Liinu menee kovempaa kuin Ransu silloin, ja miten paljon Ransuun on saatu vaikka tässä tän kesän ja syksyn aikana vauhtia lisää, niin mitä jos Liinuun sais yhtä paljon... Kuka sen perässä sitten juoksee? Nimenomaan perässä, ja yrittää ehtiä ohjata? 

Pysähdyttiin sitten KiltAreenalla toisen treenin merkeissä. Liinun kanssa siis. Otettiin pussia. Ekalla kerralla palasi pussista takaisin kun ilmeisesti luuli menevänsä putkeen ja se olikin umpinainen. Antti auttoi kankaan kanssa ja sitten ei ollutkaan enää ongelmia. Taidettiin vika kerta mennä kohottamatta kangasta. Sitten viriteltiin verkkokepit. Laitoin pari kertaa namin sisäänmenoon, mutta todettiin että se on turha. Liinu ei meinannut malttaa ensin keppejä mitenkään. Se yritti suoraan loppupalkalle keppien ulkopuolelta, sitten törmäili eka ja toka välissä verkkoihin kunnes sitten hienosti hoksasi käyttää päätään ja parin yrityksen ja erehdyksen jälkeen hoksasi ettei sieltä nyt kerta kaikkiaan pääse oikomaan. Hyvännäköinen tekniikka sillä on, menee nimittäin ne 6 keppiä ihan haipakkaa sitten kun alkuun pääsi. Meillä meinasi karata homma sähläyksen puolelle kun Liinulla oli niin kova palo sinne kepeille eikä se olis malttanut odottaa mun lähetystä ja sitten välillä yritti suoraan vaan juosta palkalle. Hassu tyttö. Hyvälle mallille saatiin kuitenkin kepit, siis että meni molemmin puolin aika hyvin sisään ja pujotteli hyvin loppuun. Note to self tuli ehkä harjoiteltua oikealla puolella ollen vähän enempi kuin vasemmalla, tämä täytyy korjata seuraavalla kerralla.

Pohdiskelin sitten että mikä on Liinun treenien jatkosuunnitelma. Sille pitäis nyt alkaa opettaa puomin kontakti, ensin vaan pitäis tehdä siitä tarkempi suunnitelma miten. Mutta ne kontaktit pitäis ihan ehdottomasti laittaa alulle. Oikeastaan se pitäis olla jo työn alla tähän mennessä mutta se ei jostain syystä ole. Noh, Ransun kanssa oppineena totean että vaikka kisaikään on enää/vielä 7kk, niin meillä ei ole todellakaan kiire kisaamaan vaan  myöhemminkin ehtii. Mun pitäis listata ne tekniikat, joita haluan opettaa hypyllä ja muilla esteillä. Sitten opettamattomat esteet ja miettiä onko selvää, miten haluan että ne mennään ja opetetaan. Tärkeimpänä tietysti tosiaan nuo kontaktit ja tekniikoista esimerkiksi eteenmeno. Lähdössä pysymiseen paikallaoloharjoituksia joka ikinen kerta treeneissä. Keppejä vähitellen säännöllisemmin treenilistalle kun ikää alkaa olla kohta se maaginen 12kk. Tai sanotaanko niin että seuratoiminnassa maaginen, mulle se ei niinkään ole mikään etappi agilityn harrastamisen suhteen. Paitsi että kehtaan/voin ilmoittaa Liinua koulutuksiin ja kursseille jos haluan. Huomaako joku muukin kuin minä? Että minä 1. en halua toista lähdöstä varastelevaa/siellä törkeilevää koiraa 2. haluan paremmat kontaktit tekevän koiran 3. innokkaamman, vauhdikkaamman ja varmemman pujottelijan ja 4. teknisesti toisen vähintään yhtä taitavan koiran. Ehkä mä olen ollut edellisessä elämässä insinööri, kun noista teknisistä jutuista tykkään? Tai ehkä vaan siksi että ne on tähänkin asti olleet niin mielenkiintoisia ja pelastaneet monessa paikassa.

Entäs Ransun treenisuunnitelma? Puomia, puomia, keppejä, puomia, ratoja, puomia. Sehän oli helposti suunniteltu.

Ilmosin muuten Liinun elämänsä ensimmäiseen agikoulutukseen joulukuun puolen välin paikkeille :)

P.S. Video A-radalta tulee videolistaan kun ehdin sen siirtämään..
P.P.S. 7.11. Katsoin videon koneella tosi paljon hidastettuna, ja tihrustin miksi Ransu tiputtaa riman. Jätkänpötkäle venyttää takajalkoja taakse, ja just ennenkun vetää ne kunnolla suppuun mahan alle, potkaisee vasemmalla takajalalla hieman taakse ja rima putoaa suoraan maahan niille sijoilleen.

Ulkoilua ja Ankin puolikas agikoulutus...

Viime viikolla mulla oli sen verran hyvin vapaata, että ehdin ulkoilemaan oikein kunnolla koirien kanssa sekä torstaina että perjantaina. Se on oikeastaan välttämätöntä, koska Liinulla on nyt jostain kovinkin paljon tuhlaamatonta energiaa. Se toimii kyllä varsinaisella akkupatteri-tyylillä: ensin mennään ympäriinsä ja riekutaan isoveikassa kuin sähköjänis, sitten simahdetaan, nukutaan taju kankaalla jokunen tovi ja sitten on taas tekemisen puute. Mä kun luulin että nämä alkais tässä vaiheessa pikkuhiljaa rauhoittuun mutta ehei kun Liinulla on nyt mörköilyn ja jopa pienen murkkuilun lisäksi sellainen vaihe, että se kanniskelee koko ajan leluja, mätystää niitä, tarjoaa niitä leikittäväksi, riekkuu Ransussa kiinni, ja lenkit se on kuin mikäkin riehuiivari. Nuuhkuttelee paljon lenkeillä, torstaina pururadan varteen mä väittäisin että merkkailikin ihan? Mulla kun ei ole narttua ennemmin ollut niin en osaa oikein yhdistää että liittyykö tämä mahdollisesti jotenkin 3kk sitten olleisiin juoksuihin? Tai niihin jotka varmaan taas jossain vaiheessa on edessä..? Ota näistä naisista nyt selvä :D Ransu tuntuu tällä hetkellä niin helluiselta kun se osaa rauhoittua kun ei tapahdu mitään, mutta toinen ei kykene, sillä on kyllä koko ajan jotain tekemistä päällä. Tälläkin hetkellä tilanne on tämä: Ransu nukkuu tyytyväisenä petillään, Liinu kyttää kissojen perään että saisko vähän takaa-ajoa aikaiseksi.

Torstaina käytiin normi pururadan lenkki + metsässä puolisen tuntia, sen mitä nyt viitsin siellä viihtyä ennen kuin alkoi tulla hämärää. Hitsi vie miten tulee tuo hämärä ja pimeys äkkiä, nyt kun kelloja siirrettiin niin se tulee vielä aikaisemmin. Jospa ei tulis lunta vielä aikoihin niin pystyis tuolla pururadalla sentään lenkkeilemään vapaana ja valaistulla alueella... vaikka kyllä mä haluaisin tuonne hiihtämäänkin. (Ilman koiria! ennenkuin joku ehtii älähtää) Ransukin jopa totteli kun sanoin ettei nyt tarvi enää mennä uimaan kun se kuikuili mutaojan laidalla että tuonne tekisi mieli...

Perjantaina oltiin sitten osin uusissa, osin tutuissa maastoissa. Lähdettiin kävelemään Kokkolaan metsäpolkuja ja tultiin merenrantaan, luullakseni jonnekin Harriniemeen. Koirat oli mielissään. Ransu ryntää suoraan mereen kun päästiin sinne rantaan. Minä kihisin tyytyväisenä kun pöllysivät rantahietikossa menemään, tuossa sitä luulis väsyvän? No niinhän sitä tosiaan luulis. Ransu oli vähällä lähteä sinne mereen uimaan, siinä oli kyllä hyvän ja matalan oloinen ranta, että kesällä olis voinut itsekin mennä uimaan. Nyt kokeilin niin vesi oli kyllä jo aika jäätävää. Liinukin meni veteen! Ihan itse, kerran se juoksi Ransun edellä takaa-ajettuna mutta meni se ainakin kaks kertaa ihan itsekin. Mä naureskelinkin sille että sinä se ymmärrät hyvän päälle: sulle pitää olla kerralla meri mihin menet uimaan, ei ne mitkä tahansa hiekkamontut kelpaakaan! Katsotaan josko neiti ens kesänä ui tuossa, mä tosin veikkaan että se ranta on ens kesänä ihan kaislikkoa (ja punkkeja ja käärmeitä) täynnä, nyt se oli sopivasti niitetty lyhyeksi. Juostiin (tai siis koirat juoksi, minä seisoskelin ja kuvasin kännykällä...) puolisen tuntia siinä ja sitten käytiin vielä jossain lintutornissa. Reippaasti meni kumpikin portaita ylös ja alas. Sitten tiirailtiin vähän tipuja niistä luukuista ja koska se oli aika kylmä paikka niin lähdettiin takaisin autolle päin. Matkaa ei varmaan mulle tullut kuin 6-7km ehkä, aikaa meni kuitenkin reilu pari tuntia ja koirat juoksi varmaan tuplaten tuon matkan. Kotona ne sitten olikin kohtuullisen väsähtäneitä.

Jälkeen päin ajateltuna eihän siinä ollut mitään järkeä väsyttää Ransua sillä lailla, kun seuraavana päivänä olisi agikoulutusta. Mutta kun mulla oli vapaapäivä ja ilma oli hyvä, niin miksi ihmeessä en lähtis ulkoilemaan? Kyllä musta näytti että koiratkin arvosti sitä enemmän kuin sohvaperunapäivää.

Lauantaina piti sitten herätä virkeänä Molanderin Ankin agikoulutukseen. Meillä oli kiva ja mielenkiintoinen rata tiedossa, ja harjoiteltiin mm. leijeröintiä. Ei ole tullut sitä kovin paljoa Ransun kanssa harrastettua, mutta fiksu jätkä kun on niin se kyllä hoksasi tosi nopeasti mitä siltä halutaan. Sekin on näköjään vaan opettamiskysymys että saako sen tekemään asioita vai ei. Tosin mä en kyllä kisoissa noita juttuja tekis, ainakaan jos on nolla alla ;) Kyseessä oli paikka jossa puomin alla oli J-putki ja puomin oikealla puolella jalasten kohdalla hyppy 90 asteen kulmassa puomiin nähden. Itse juostiin puomin vasenta puolta, ja tarkoitus oli että KUN koira pysähtyy alasmenokontaktille, se vipataan sylkkärillä hypyn yli ja itse vasemmalla puolella takaisin päin palaten vedetään putkeen. Helppoa kun heinänteko. Vaati kylläkin ensin muutaman toiston puomilla namialustaa hyödyntäen, että Ransu pysähtyi siihen kontaktille. Sitten tarvittiin hypyn yli heitetty lelu (kerran) että mentiin sen hypyn yli. Ja sitten siitä putkeen veto. Meillä meni rata mun mielestä oikein kivasti, tuo oli se haastavin paikka ja jonkin verran käytettiin aikaa tuohon puomin alasmenolle pysäyttämiseen. Jaa-a, pitäisköhän treeneissä vaan aina alkaa käyttää tuota namialustaa puomilla? Kun tietäiskin tuon koiran aivoitukset, että tarttuuko sille siitä päähän toivottua suoritustapaa. Anki sanoikin hyvin että "se ei siis tiedä, mitä sen pitää kontaktilla tehdä" kun selostin meidän kontaktien opetushistoriaa. Toivottavasti Liinu on sen verran töllykkä että sille kun jankkaa tarpeeksi kauan tietyllä tavalla niin se ei tule edes ajatelleeksi muuta kuin sitä oikeaa tapaa suorittaa kontakti, Ransu tekee ihan liikaa noita omia ratkaisuja :P

Muun radan ehkä parasta antia oli se, että opin tekemään saksalaisen oikein. Tai siis ainakin erilailla ja fiksummin kuin mitä olen tähän asti tehnyt. Olen ollut ihan turhaan sellainen tuulimylly siellä, joten eipä ihme jos Ransu on ottanut kieltoja kun mä heilun epäloogisesti. Onhan se useimmiten osannut lukea sen ohjauksen ja paikata mun virheet, mutta nyt kun jotenkin sisäistin asian uudelleen, me ei tehty saksalaisen kanssa, eikä edes meinattu tehdä, yhtään kieltoa. Jaakotukset sujui hyvin, puomi oli vauhdikas, välistävedot onnistui ja mitähän vielä. Jopa niistokin onnistui. Joita pitäis edelleen treenata. Olin siis aikalailla tyytyväinen mun ja Ransun treeneihin, väsy kyllä vähän painoi vaikka intoa olikin. Mutta ei vauhti huono ollut, huomasi vaan että edellisenä päivänä oli tehty pitkä ja vauhdikas lenkki.

Liinun kanssa treenailin sitten myös. Ensin hypyllä ihan perusjuttuja, kokeilin lähettää vähän kauempaa takaakierrolle, välillä onnistui välillä ei. Jos nämä ei tällai suoraan lähde onnistumaan matkaa vähitellen pidentämällä niin täytyy sitten laittaa alkuun rohkaisuksi namialusta hypyn taakse. Yritin kyllä pidentää ihan vähän vain sitä matkaa, mutta ihan ei typyllä rohkeus aina riittänyt. Sitten otettiin putkea. Pari kertaa ihan ok, sitten juostiin ohi. Yhden kerran lähti jo heti sen näköisenä että enpäs edes aiokaan mennä, niin nappasin putken suulla kiinni kun oli menossa ohi, että kuules sehän mennään tuonne reikään eikä ohi. Sen jälkeen ei typykkä mennyt kertaakaan ohi vaan häntä suorana suoraan putkensuuhun :D Tehtiin sen verran toistoja molemmin puolin, että alkoi varmistua se putken hakeminen eikä tarvinnut ihan niin viedä sinne putkeen. Kun en mä pääse tuossa putken opettamisessa eteenpäin jos joudun viemään sinne putkeen, kun sitten en yllättäen ehdi sinne toiseen päähän tekemään mitään muuta kuin palkkaamaan suoraan. Tehtiin sitten hypyn kautta putkeen ja hyppy-putki-hyppy. Sitten palauteltiin välistävetoa mieleen, tehtiin ensin se + putki, sitten taisin kerran ehtiä tekemään hyppy-välistäveto-hyppy-putki-hyppy. Mutta teki jo tiukkaa kun Liinu tekee nuo välistävedot tosi hyvillä linjoilla ja kun mun piti leikata putkella takana, niin sekin että kun en vielä voi niin kaukaa lähettää kuin vaikkapa Ransua, niin tuleehan se kiire ehtiä sinne toiseen päähän. Oli se pätevä likka. Ja aivan mielissään!

Liinun kanssakin kokeiltiin saksalaista uudella tavalla ja tosi hyvin meni. Se vain, että mä olin eka kerralla ehkä vähän hidas ja Liinu ei lukinnut oikeaa kättä niin yritti vasemmalle puolen ja yritti tehdä sen mun jalkojen välistä -> ohjaaja kompuroi ja koira meni mukkelis makkelis.

Sitten harjoiteltiin paikalla pysymisharjoituksia, en ole ennen tehnyt niitä ja nyt vaan sitten keksin, että jätän sen istumaan johonkin kohtaa hallia ja käveleksin ympäriinsä ja käyn palkkaamassa. Liinuhan jäi reippaasti istumaan pelkällä istu-käskyllä ja kädellä näyttämällä. Anteeksi vaan mutta jossain määrin on hyvä että se on välillä vähän tollero Ransuun verrattuna. Sillä on intoa agiin, mutta se ei ole vielä hoksannut että voi joutua olemaan paikallaan ennen kuin saa lähteä radalle. Muutaman kerran on lähdetty niin että jätän sen esteen taakse, toistaiseksi vain yhden esteen. Siinä vaiheessa kun se hoksaa että radalle pitää päästä heti eikä viidestoista päivä, vois tiedossa olla lähdössä pysymisen kanssa ongelmia. En tosin edes halua että se oivaltaa että radalle voi yrittää karatakin vaan mieluummin niin että sen mieleen iskostuu heti se että tekemään pääsee luvalla. Liinu istuikin oikein pätevänä paikallaan, mä en tosiaankaan haluais toista lähdöstä varastelevaa ja siellä törkeilevää koiraa. Joku nainen tuli kehumaan ja kyselemään että noinko mä olen tuon koirani opettanut pysymään lähdössä, kun kiertelin siellä esteiden seassa vähän matkan päässä. Että kun ei se sun koira edes meinannu lähteä mihinkään. Mä sanoin että en mä kyllä ole aiemmin edes sen kans tällaista tehny, että nyt ekaa kertaa... En viitsiny sanoa että vauveli on 11kk ikäinen kun se nainen kyseli että ollaanko tulossa seuraavaan Ankin ryhmään koulutukseen. Hehe, ei nyt ihan, ensimmäinen ehtohan sille kurssille oli 12kk iän lisäksi se, että koira osaa kaikki esteet. Tosin, kyllä me sitä puomia ja keppejä lukuunottamatta olis voitu mennäkin koko rata pätkissä. Liinuhan tekee mitä sille näyttää, onneksi sekin näyttää olevan aika hyvin ohjautuva koira ja lukee ohjausta ainakin kohtalaisen hyvin. Toivottavasti siitä tulee yhtä taitava lukemaan pieniä ohjausjuttuja kuin Ransustakin. Kunhan saa itsevarmuutta lisää niin ihan hyvä.

Sitä oon miettinyt, että kuinka paljon mä haluan sitä itsenäisyyttä sinne radalle. Kun sellaiset koirat jotka omasta mielestään tietää mitä/mihin niiden pitää mennä seuraavaksi, on hyviä hankkimaan niitä hyllyjä tai ainakin muuten vaan viettävät radalla turhaa aikaa tekemällä turhaa työtä. Mä vaan toivon että olis käytännössä mahdollista odottaa sitä itsenäistä suorittamista sen jälkeen kun minä oon kertonut suunnan, mutta että omin päin ei säntäiltäis tekemään asioita. Tavoite tietysti olis ettei koiran edes tarvis kysellä, mutta kun mä en vaan osaa allekirjoittaa ihan sitäkään että jos koiran edessä on esteitä ja ohjaajalta ei tule käskyä, että sen olis toivottavaa suorittaa edes joku niistä. Miksi? Minusta ohjaajan tehtävä agilityradalla (joo ja heheh hypärillä tietysti myös, olipa köyhä vitsi) on kertoa koiralle tarpeeksi ajoissa minne matka jatkuu, ja opettaa ennen niitä rataharjoituksia koiralle esteet mitä ne tarkoittaa ja miten ne pitää suorittaa. Koiran tehtävä taas on lukea ohjaajan ohjausta ja mennä annettuun suuntaan toteuttamaan tehtävä eli este niin kuin se on opetettu. Sitäpä en tiedä kuinka pitkälle tämä käytännössä on mahdollista, mutta että se työnjako olis tuollainen eikä se, että koira päättää osan suoritettavasta estejärjestyksestä itse lukitsemalla mieleisiään esteitä jos ohjaaja ei ehdi kertomaan oikeaa. Eli että minulla olis velvollisuus opettaa koiralle niin hyvin vaikka kepit, että se tietää mitä ne on ja miten ne tehdään ja kertoa se radalla ajoissa, ja koiralla velvollisuus tehdä ne opetetulla tavalla myös hyvinkin itsenäisesti kun ohjaaja on sinne kerran lähettänyt. Jos en ole itse opettanut estettä hyvin (kuten Ransulle puomia) niin en voi vaatia että se osaisi sen mennä aina tietyllä tavalla olin minä miten vaan. Eihän tässä olekaan juuri muita rajoitteita siis kuin ohjaaja, jonka pitäisi osata kouluttaa se koira - sille sopivalla tavalla - haluamakseen ja toivoa että se käyttää omia aivojaan sopivasti mutta ei liikaa. Ei pahat vaatimukset kummallekaan, vai mitä?

Hyvä, että edes tiedän mikä se päämäärä on. Katsotaan montako koiraa pitää kouluttaa ennen kuin tavoite "täydellisestä agikoirasta" on saavutettu. Ja millainen laji koko agility on sinä päivänä, kun onnistuisin opettamaan koiran tavoitteeni mukaan tämän päivän vaatimuksiin? Enkä edes maininnut, että koiran pitäisi lisäksi olla nopea mutta hallittava, irtoava mutta lähellä pysyvä... jne.

P.S. Sunnuntainakin mun piti osallistua Ankin kurssille Ransun kanssa, mutta lauantai-illan viihteellä olon venyessä aamuun ohjaajalla oli sunnuntai-aamuna sen verran heikko happi ettei mistään agilitysta olis tullut mitään. Enkä kyllä olis voinut itse autoakaan ajaa, joten ei siinä kunnossa koirahommiin lähdetä ja piste. Ankissa ei ollut mitään vikaa, menen kyllä tilaisuuden tullen mielelläni uudelleenkin hänen koulutukseen, mutta nyt vaan sattui työporukan illanistujaiset tähän väliin ja... loppu on historiaa. Joskus jopa se koiraharrastus voi jäädä kakkoseksi, kun voi viettää mukavan illan (ja yön, ja aamun) hyvässä seurassa :)