Viime viikolla mulla oli sen verran hyvin vapaata, että ehdin ulkoilemaan oikein kunnolla koirien kanssa sekä torstaina että perjantaina. Se on oikeastaan välttämätöntä, koska Liinulla on nyt jostain kovinkin paljon tuhlaamatonta energiaa. Se toimii kyllä varsinaisella akkupatteri-tyylillä: ensin mennään ympäriinsä ja riekutaan isoveikassa kuin sähköjänis, sitten simahdetaan, nukutaan taju kankaalla jokunen tovi ja sitten on taas tekemisen puute. Mä kun luulin että nämä alkais tässä vaiheessa pikkuhiljaa rauhoittuun mutta ehei kun Liinulla on nyt mörköilyn ja jopa pienen murkkuilun lisäksi sellainen vaihe, että se kanniskelee koko ajan leluja, mätystää niitä, tarjoaa niitä leikittäväksi, riekkuu Ransussa kiinni, ja lenkit se on kuin mikäkin riehuiivari. Nuuhkuttelee paljon lenkeillä, torstaina pururadan varteen mä väittäisin että merkkailikin ihan? Mulla kun ei ole narttua ennemmin ollut niin en osaa oikein yhdistää että liittyykö tämä mahdollisesti jotenkin 3kk sitten olleisiin juoksuihin? Tai niihin jotka varmaan taas jossain vaiheessa on edessä..? Ota näistä naisista nyt selvä :D Ransu tuntuu tällä hetkellä niin helluiselta kun se osaa rauhoittua kun ei tapahdu mitään, mutta toinen ei kykene, sillä on kyllä koko ajan jotain tekemistä päällä. Tälläkin hetkellä tilanne on tämä: Ransu nukkuu tyytyväisenä petillään, Liinu kyttää kissojen perään että saisko vähän takaa-ajoa aikaiseksi.
Torstaina käytiin normi pururadan lenkki + metsässä puolisen tuntia, sen mitä nyt viitsin siellä viihtyä ennen kuin alkoi tulla hämärää. Hitsi vie miten tulee tuo hämärä ja pimeys äkkiä, nyt kun kelloja siirrettiin niin se tulee vielä aikaisemmin. Jospa ei tulis lunta vielä aikoihin niin pystyis tuolla pururadalla sentään lenkkeilemään vapaana ja valaistulla alueella... vaikka kyllä mä haluaisin tuonne hiihtämäänkin. (Ilman koiria! ennenkuin joku ehtii älähtää) Ransukin jopa totteli kun sanoin ettei nyt tarvi enää mennä uimaan kun se kuikuili mutaojan laidalla että tuonne tekisi mieli...
Perjantaina oltiin sitten osin uusissa, osin tutuissa maastoissa. Lähdettiin kävelemään Kokkolaan metsäpolkuja ja tultiin merenrantaan, luullakseni jonnekin Harriniemeen. Koirat oli mielissään. Ransu ryntää suoraan mereen kun päästiin sinne rantaan. Minä kihisin tyytyväisenä kun pöllysivät rantahietikossa menemään, tuossa sitä luulis väsyvän? No niinhän sitä tosiaan luulis. Ransu oli vähällä lähteä sinne mereen uimaan, siinä oli kyllä hyvän ja matalan oloinen ranta, että kesällä olis voinut itsekin mennä uimaan. Nyt kokeilin niin vesi oli kyllä jo aika jäätävää. Liinukin meni veteen! Ihan itse, kerran se juoksi Ransun edellä takaa-ajettuna mutta meni se ainakin kaks kertaa ihan itsekin. Mä naureskelinkin sille että sinä se ymmärrät hyvän päälle: sulle pitää olla kerralla meri mihin menet uimaan, ei ne mitkä tahansa hiekkamontut kelpaakaan! Katsotaan josko neiti ens kesänä ui tuossa, mä tosin veikkaan että se ranta on ens kesänä ihan kaislikkoa (ja punkkeja ja käärmeitä) täynnä, nyt se oli sopivasti niitetty lyhyeksi. Juostiin (tai siis koirat juoksi, minä seisoskelin ja kuvasin kännykällä...) puolisen tuntia siinä ja sitten käytiin vielä jossain lintutornissa. Reippaasti meni kumpikin portaita ylös ja alas. Sitten tiirailtiin vähän tipuja niistä luukuista ja koska se oli aika kylmä paikka niin lähdettiin takaisin autolle päin. Matkaa ei varmaan mulle tullut kuin 6-7km ehkä, aikaa meni kuitenkin reilu pari tuntia ja koirat juoksi varmaan tuplaten tuon matkan. Kotona ne sitten olikin kohtuullisen väsähtäneitä.
Jälkeen päin ajateltuna eihän siinä ollut mitään järkeä väsyttää Ransua sillä lailla, kun seuraavana päivänä olisi agikoulutusta. Mutta kun mulla oli vapaapäivä ja ilma oli hyvä, niin miksi ihmeessä en lähtis ulkoilemaan? Kyllä musta näytti että koiratkin arvosti sitä enemmän kuin sohvaperunapäivää.
Lauantaina piti sitten herätä virkeänä Molanderin Ankin agikoulutukseen. Meillä oli kiva ja mielenkiintoinen rata tiedossa, ja harjoiteltiin mm. leijeröintiä. Ei ole tullut sitä kovin paljoa Ransun kanssa harrastettua, mutta fiksu jätkä kun on niin se kyllä hoksasi tosi nopeasti mitä siltä halutaan. Sekin on näköjään vaan opettamiskysymys että saako sen tekemään asioita vai ei. Tosin mä en kyllä kisoissa noita juttuja tekis, ainakaan jos on nolla alla ;) Kyseessä oli paikka jossa puomin alla oli J-putki ja puomin oikealla puolella jalasten kohdalla hyppy 90 asteen kulmassa puomiin nähden. Itse juostiin puomin vasenta puolta, ja tarkoitus oli että KUN koira pysähtyy alasmenokontaktille, se vipataan sylkkärillä hypyn yli ja itse vasemmalla puolella takaisin päin palaten vedetään putkeen. Helppoa kun heinänteko. Vaati kylläkin ensin muutaman toiston puomilla namialustaa hyödyntäen, että Ransu pysähtyi siihen kontaktille. Sitten tarvittiin hypyn yli heitetty lelu (kerran) että mentiin sen hypyn yli. Ja sitten siitä putkeen veto. Meillä meni rata mun mielestä oikein kivasti, tuo oli se haastavin paikka ja jonkin verran käytettiin aikaa tuohon puomin alasmenolle pysäyttämiseen. Jaa-a, pitäisköhän treeneissä vaan aina alkaa käyttää tuota namialustaa puomilla? Kun tietäiskin tuon koiran aivoitukset, että tarttuuko sille siitä päähän toivottua suoritustapaa. Anki sanoikin hyvin että "se ei siis tiedä, mitä sen pitää kontaktilla tehdä" kun selostin meidän kontaktien opetushistoriaa. Toivottavasti Liinu on sen verran töllykkä että sille kun jankkaa tarpeeksi kauan tietyllä tavalla niin se ei tule edes ajatelleeksi muuta kuin sitä oikeaa tapaa suorittaa kontakti, Ransu tekee ihan liikaa noita omia ratkaisuja :P
Muun radan ehkä parasta antia oli se, että opin tekemään saksalaisen oikein. Tai siis ainakin erilailla ja fiksummin kuin mitä olen tähän asti tehnyt. Olen ollut ihan turhaan sellainen tuulimylly siellä, joten eipä ihme jos Ransu on ottanut kieltoja kun mä heilun epäloogisesti. Onhan se useimmiten osannut lukea sen ohjauksen ja paikata mun virheet, mutta nyt kun jotenkin sisäistin asian uudelleen, me ei tehty saksalaisen kanssa, eikä edes meinattu tehdä, yhtään kieltoa. Jaakotukset sujui hyvin, puomi oli vauhdikas, välistävedot onnistui ja mitähän vielä. Jopa niistokin onnistui. Joita pitäis edelleen treenata. Olin siis aikalailla tyytyväinen mun ja Ransun treeneihin, väsy kyllä vähän painoi vaikka intoa olikin. Mutta ei vauhti huono ollut, huomasi vaan että edellisenä päivänä oli tehty pitkä ja vauhdikas lenkki.
Liinun kanssa treenailin sitten myös. Ensin hypyllä ihan perusjuttuja, kokeilin lähettää vähän kauempaa takaakierrolle, välillä onnistui välillä ei. Jos nämä ei tällai suoraan lähde onnistumaan matkaa vähitellen pidentämällä niin täytyy sitten laittaa alkuun rohkaisuksi namialusta hypyn taakse. Yritin kyllä pidentää ihan vähän vain sitä matkaa, mutta ihan ei typyllä rohkeus aina riittänyt. Sitten otettiin putkea. Pari kertaa ihan ok, sitten juostiin ohi. Yhden kerran lähti jo heti sen näköisenä että enpäs edes aiokaan mennä, niin nappasin putken suulla kiinni kun oli menossa ohi, että kuules sehän mennään tuonne reikään eikä ohi. Sen jälkeen ei typykkä mennyt kertaakaan ohi vaan häntä suorana suoraan putkensuuhun :D Tehtiin sen verran toistoja molemmin puolin, että alkoi varmistua se putken hakeminen eikä tarvinnut ihan niin viedä sinne putkeen. Kun en mä pääse tuossa putken opettamisessa eteenpäin jos joudun viemään sinne putkeen, kun sitten en yllättäen ehdi sinne toiseen päähän tekemään mitään muuta kuin palkkaamaan suoraan. Tehtiin sitten hypyn kautta putkeen ja hyppy-putki-hyppy. Sitten palauteltiin välistävetoa mieleen, tehtiin ensin se + putki, sitten taisin kerran ehtiä tekemään hyppy-välistäveto-hyppy-putki-hyppy. Mutta teki jo tiukkaa kun Liinu tekee nuo välistävedot tosi hyvillä linjoilla ja kun mun piti leikata putkella takana, niin sekin että kun en vielä voi niin kaukaa lähettää kuin vaikkapa Ransua, niin tuleehan se kiire ehtiä sinne toiseen päähän. Oli se pätevä likka. Ja aivan mielissään!
Liinun kanssakin kokeiltiin saksalaista uudella tavalla ja tosi hyvin meni. Se vain, että mä olin eka kerralla ehkä vähän hidas ja Liinu ei lukinnut oikeaa kättä niin yritti vasemmalle puolen ja yritti tehdä sen mun jalkojen välistä -> ohjaaja kompuroi ja koira meni mukkelis makkelis.
Sitten harjoiteltiin paikalla pysymisharjoituksia, en ole ennen tehnyt niitä ja nyt vaan sitten keksin, että jätän sen istumaan johonkin kohtaa hallia ja käveleksin ympäriinsä ja käyn palkkaamassa. Liinuhan jäi reippaasti istumaan pelkällä istu-käskyllä ja kädellä näyttämällä. Anteeksi vaan mutta jossain määrin on hyvä että se on välillä vähän tollero Ransuun verrattuna. Sillä on intoa agiin, mutta se ei ole vielä hoksannut että voi joutua olemaan paikallaan ennen kuin saa lähteä radalle. Muutaman kerran on lähdetty niin että jätän sen esteen taakse, toistaiseksi vain yhden esteen. Siinä vaiheessa kun se hoksaa että radalle pitää päästä heti eikä viidestoista päivä, vois tiedossa olla lähdössä pysymisen kanssa ongelmia. En tosin edes halua että se oivaltaa että radalle voi yrittää karatakin vaan mieluummin niin että sen mieleen iskostuu heti se että tekemään pääsee luvalla. Liinu istuikin oikein pätevänä paikallaan, mä en tosiaankaan haluais toista lähdöstä varastelevaa ja siellä törkeilevää koiraa. Joku nainen tuli kehumaan ja kyselemään että noinko mä olen tuon koirani opettanut pysymään lähdössä, kun kiertelin siellä esteiden seassa vähän matkan päässä. Että kun ei se sun koira edes meinannu lähteä mihinkään. Mä sanoin että en mä kyllä ole aiemmin edes sen kans tällaista tehny, että nyt ekaa kertaa... En viitsiny sanoa että vauveli on 11kk ikäinen kun se nainen kyseli että ollaanko tulossa seuraavaan Ankin ryhmään koulutukseen. Hehe, ei nyt ihan, ensimmäinen ehtohan sille kurssille oli 12kk iän lisäksi se, että koira osaa kaikki esteet. Tosin, kyllä me sitä puomia ja keppejä lukuunottamatta olis voitu mennäkin koko rata pätkissä. Liinuhan tekee mitä sille näyttää, onneksi sekin näyttää olevan aika hyvin ohjautuva koira ja lukee ohjausta ainakin kohtalaisen hyvin. Toivottavasti siitä tulee yhtä taitava lukemaan pieniä ohjausjuttuja kuin Ransustakin. Kunhan saa itsevarmuutta lisää niin ihan hyvä.
Sitä oon miettinyt, että kuinka paljon mä haluan sitä itsenäisyyttä sinne radalle. Kun sellaiset koirat jotka omasta mielestään tietää mitä/mihin niiden pitää mennä seuraavaksi, on hyviä hankkimaan niitä hyllyjä tai ainakin muuten vaan viettävät radalla turhaa aikaa tekemällä turhaa työtä. Mä vaan toivon että olis käytännössä mahdollista odottaa sitä itsenäistä suorittamista sen jälkeen kun minä oon kertonut suunnan, mutta että omin päin ei säntäiltäis tekemään asioita. Tavoite tietysti olis ettei koiran edes tarvis kysellä, mutta kun mä en vaan osaa allekirjoittaa ihan sitäkään että jos koiran edessä on esteitä ja ohjaajalta ei tule käskyä, että sen olis toivottavaa suorittaa edes joku niistä. Miksi? Minusta ohjaajan tehtävä agilityradalla (joo ja heheh hypärillä tietysti myös, olipa köyhä vitsi) on kertoa koiralle tarpeeksi ajoissa minne matka jatkuu, ja opettaa ennen niitä rataharjoituksia koiralle esteet mitä ne tarkoittaa ja miten ne pitää suorittaa. Koiran tehtävä taas on lukea ohjaajan ohjausta ja mennä annettuun suuntaan toteuttamaan tehtävä eli este niin kuin se on opetettu. Sitäpä en tiedä kuinka pitkälle tämä käytännössä on mahdollista, mutta että se työnjako olis tuollainen eikä se, että koira päättää osan suoritettavasta estejärjestyksestä itse lukitsemalla mieleisiään esteitä jos ohjaaja ei ehdi kertomaan oikeaa. Eli että minulla olis velvollisuus opettaa koiralle niin hyvin vaikka kepit, että se tietää mitä ne on ja miten ne tehdään ja kertoa se radalla ajoissa, ja koiralla velvollisuus tehdä ne opetetulla tavalla myös hyvinkin itsenäisesti kun ohjaaja on sinne kerran lähettänyt. Jos en ole itse opettanut estettä hyvin (kuten Ransulle puomia) niin en voi vaatia että se osaisi sen mennä aina tietyllä tavalla olin minä miten vaan. Eihän tässä olekaan juuri muita rajoitteita siis kuin ohjaaja, jonka pitäisi osata kouluttaa se koira - sille sopivalla tavalla - haluamakseen ja toivoa että se käyttää omia aivojaan sopivasti mutta ei liikaa. Ei pahat vaatimukset kummallekaan, vai mitä?
Hyvä, että edes tiedän mikä se päämäärä on. Katsotaan montako koiraa pitää kouluttaa ennen kuin tavoite "täydellisestä agikoirasta" on saavutettu. Ja millainen laji koko agility on sinä päivänä, kun onnistuisin opettamaan koiran tavoitteeni mukaan tämän päivän vaatimuksiin? Enkä edes maininnut, että koiran pitäisi lisäksi olla nopea mutta hallittava, irtoava mutta lähellä pysyvä... jne.
P.S. Sunnuntainakin mun piti osallistua Ankin kurssille Ransun kanssa, mutta lauantai-illan viihteellä olon venyessä aamuun ohjaajalla oli sunnuntai-aamuna sen verran heikko happi ettei mistään agilitysta olis tullut mitään. Enkä kyllä olis voinut itse autoakaan ajaa, joten ei siinä kunnossa koirahommiin lähdetä ja piste. Ankissa ei ollut mitään vikaa, menen kyllä tilaisuuden tullen mielelläni uudelleenkin hänen koulutukseen, mutta nyt vaan sattui työporukan illanistujaiset tähän väliin ja... loppu on historiaa. Joskus jopa se koiraharrastus voi jäädä kakkoseksi, kun voi viettää mukavan illan (ja yön, ja aamun) hyvässä seurassa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti