Hyllyputki poikki!

Eilen kisattiin Vöyrillä kaks rataa. Ei ollakaan ennemmin oltu kisoissa Vöyrillä, mutta onneksi navigaattori on keksitty... Saatiin meidän hyllyputki poikki, Anders Virtanen ja Rauno Virta oli tehneet kivoja ratoja. Erityisesti tykkäsin Andersin radasta, jota moni tuntui pitävän vaikeana ja kimuranttina kakkosluokan radaksi. Mutta mää tykkään... Anders sanoi tuomarin puhuttelussa että "tämä on tämän vuoden kiemurtelevin kakkosluokan rata jonka oon suunnitellut, olkaapa hyvä!" Minä hykertelin tyytyväisenä, koska katsoin jo radanrakennuksen aikana että nyt tulee meille sopivaa settiä, eli rata jossa tarvitaan koiran hallintaa ja vähän tekniikkaakin. Rauno taas oli suunnitellut haastavuuden radalle hieman toisella tavalla: hänen radalla makseilla oli rimat 55cm (harvinaista herkkua) ja se oli todellinen vauhtirata. Tuomarin puhuttelu kuului tällä tavalla: "Tälle radalle olen hakenut haastavuutta maksimaalisella nopeudella ja rimakorkeuksilla. Miettikää oikeasti, miten te ehditte ohjaamaan tuon lopun, ettei puhdas rata mene siellä sököksi. Oikeasti, rata on helppo, ihanneajan puitteissa ehtii tehdä vaikka mitä, mutta miettikää tuo loppu tarkasti!" Jepjep, tämäkin sopii meille, suoraviivaista ja vauhdikasta menoa joissa koiran hallinnasta vauhdissa on hyötyä. Kiitos vain Ransu (ja ennen pitkää tullaan siihen että kiitos myös ohjaajan) että otit meille niitä vitosia vaikka minä pidin pakan muuten tiukasti kasassa...

Mua jänskättikin pitkästä aikaa kisat, ehkä se alkaa jotenkin tuntua se odotus ja paine siitä ekasta nollasta kakkosissa, ihan samoin kuin viime vuonna oli ykkösissä kisatessa. Mulla on mennyt tässä vuorokausi vaihtelevissa fiiliksissä meidän kisaamisen suhteen. Niitä nollia on tarjoiltu tänä vuonna ihan liian monta kertaa siihen nähden mitä me on sitten niitä otettu. Ei paljon lämmitä starttimäärät joista on tuloksena yks luvallinen nolla ja yks yliaikanolla. Loput on hyllyjä ja tuloksia virhepistein. Eiliseltäkin oli tuloksena kymppi ja vitonen. Molemmilla radoilla Ransu otti vitoset puomin alasmenokontaktilta ja eka radalla vielä pudotti riman! Sanoin Antille että se treenit ja kisat mukaanlukien tiputtaa ehkä joka tuhannennen riman jonka se hyppää, eli sitä ei tapahdu juuri koskaan. Se rimanpudotuskin mua ärsytti kun se tapahtui toiseksi viimeisellä esteellä ja luulin että meillä oli puhdas rata siihen mennessä alla. En joutanut katsomaan miten otettiin puomin alasmeno, mutta ilmeisen huonosti. Ekan ja tokan radan välissä kävin ottamassa lämppäesteellä puomia, ja sitten vielä ennen toka rataa kun lähdin luokan viimeisenä, kävin ottamassa muutaman puomin. Vaan eipä silti sitä passannut radalla ottaa. Ransu meinaan hidasti kyllä alasmenosillalla mutta huomasi ettei ole palkkaa, kiihdytti ja hyppäsi. 

Mulla oli kisojen jälkeen ristiriitaiset fiilikset. Toisaalta muuten hyvä onnistuminen oman ohjauksen suhteen, Antti sanoi että ohjasin kuulemma hyvin. Toka rata ei ole videolla kun akku tietysti hyytyi kesken kisojen. Eka radalla piti ottaa välillä tiukastikin kuulolle. Mulla on jotenkin niin epätoivoinen olo tuon puomin suhteen. Antti jaksaa puhua ja kannustaa että se pitää opettaa Ransulle uudestaan, tai että sitä pitää nyt treenata. Onhan se pyllystä maksaa monta kymppiä kisoista aina uudelleen ja uudelleen vain pilatakseen nollansa puomin kontaktilla. Tuntuu, että mä en jaksa enää tapella, usko loppuu ton perhanan esteen kanssa. Antin mielestä on turha kisata ollenkaan, jos ei edes yritä opettaa puomia kuntoon. Mulla ei riitä tällä hetkellä tahto eikä oikein uskokaan siihen että sitä saadaan mitenkään kuntoon. Mielessä pyörii vaan ajatukset että "mä Liinulle opetan, sen kanssa teen niin ja näin, sen kanssa on toisin..." Mistä mä sen voin tietää että onnistun sen kanssa? Sitä paitsi ei ole reilua Ransua kohtaan tehdä sen kanssa ensin 2½ vuotta töitä, kokea se tunne kun kumpikin tutustuu uuden lajin maailmaan ja alkaa tehdä vähitellen siinä yhteistyötä. Pikkuhiljaa alkaa löytyä motivaatiotakin lajiin paremmin ja into ja ilo tekemiseen. Sen myötä on kasvanut myös vauhti ihan huimasti. Miksi mä nyt olisin niin epäreilu, että sanoisin "se oli meidän kisaura siinä", kun koira näyttää koko ajan kehittyvänsä ja MEIDÄN agility kehittyy. Mä ohjaajana kehityn.

Ei koira osaa ajatella asioita näin monimutkaisesti, mutta mä osaan ja musta tuntuu että mä kuitenkin olen Ransulle velkaa sen, etten lakkaa yrittämästä. Se ansaitsee saada näyttää mihin siitä voi olla, siihenkin mä välillä uskon että meidän parhaat ajat on vasta edessä päin. Ei ole kiire mihinkään, ei ole kiire eikä tarve olla valmis. Mutta ehkä nyt kunhan tälle vuotta saadaan kisat taakse, olisi aika pitää taukoa, tarpeeksi pitkään, ensin treenaamisesta ja kisaamisesta vielä pidempään. Tuulettaisi meidän puomiongelmasta päätänsä ja keskittyisi Liinuun ja pienen tauon jälkeen Ransun kanssa treenaamiseen. Sillä ei ole mitään väliä, että ollaan maksiluokassa, mulle se ei ole pieninkään syy luovuttaa tai lopettaa kisaamista. Kolmosissa, KUN me sinne joskus päästään, ei ehkä pärjätä mutta sinne asetetaan sitten ne meidän omat tavoitteet jotka ei ole sertit ja varjovalioitumiset. Aika näyttää, kuinka paljon ja kuinka kauan Ransun kanssa on motivaatiota kisata "kuninkuusluokassa" koska siellä en laske olevan toiveita menestyä, mutta sinne nousu jossain vaiheessa on tavoite kuitenkin.

Nyt mulla on Ransun suhteen enemmän pohtimisvaihde päällä, en jaksa niinkään selostaa kisoista, vaikka ne siis sinänsä hyvin menikin että saatiin molemmilta radoilta tulokset ja A-radalla johdettiin vielä kisan ollessa yli puolivälissä. Lopulta oltiin siis kolmansia. Olishan se ollutkin 10 virhepisteellä noloa voittaa... Mutta eka radalla tein mielestäni muutamia tärkeitä havaintoja jotka meidät pelasti kielloilta ja hyllytyksiltä. Parissa kohtaa en ehtinyt ohjata suunnitelmien mukaan, joten oli hyvä että osataan sitten muitakin vaihtoehtoja ja pystyi vauhdissa soveltamaan kadottamatta punaista lankaa. Toisella radalla oli todella vauhdikas loppu"suora", jonka Antti olis kuulemma ohjannut jotenkin eri tavalla ja itse asiassa rataantutustumisen jälkeen väännettiin aiheesta kättäkin. Antin mielestä mun olis pitänyt ohjata toisin, koska "moni muukin tekee siinä niin ja näin". Mä hermostuin ja sanoin että kyllä mä kuule koirani tunnen ja tiedän että näin on meille paras. Eikä muuten töpätty niillä mun valinnoilla. Radalla oli pari muutakin kohtaa joissa näin erilaisia ohjausvalintoja kuin itse tein, mutta niissäkin ajattelin että tiedän kyllä miten Ransu viedään noissa kohdin. Sehän mua justiinsa harmittaakin noilla radoilla, että mä itse ohjasin kerrankin niin hyvin ettei sen takia otettu kieltoja tai hylkäystä, vaan Ransu ei ottanut kontaktia. Viime kädessähän sekin on laskettavissa mun syyksi, kuten aiemmin vihjasin. Tuo rima vasta ihmetyttikin, ja videolta en kyllä keksi mitä mä siinä itse voisin tehdä niin väärin. On meillä viime aikoina nuo takana leikkauksetkin onnistuneet ja ilman rimanpudotuksia. 

Liinun kanssa oli tarkoitus käydä KiltAreenalla treenaamassa sitten paluumatkalla, mutta sainkin idean kun Vöyrillä oli niin kivasti lämppäesteitä, että otetaankin siellä osa treeneistä. Ihan vaan siksi että siellä oli sorapohjainen ulkokenttä ja vieraat esteet. Etenkin rengas. Otettiin siis ensin rengasta, ja meinasi hetken aikaa ottaa tuo mun henkilökohtainen manageri ja keponi aivoon kun kehtasi olla sitä mieltä, ettei renkaan harjottelussa Liinu tarvi hihnaa ja että "kyllä se osaa". Mä olin sitä mieltä että se on parilla toistolla mukana ja sain tahtoni läpi - parempi niin koska Liinu ei heti muistanut mikä on rengas ja yritti väärästä välistä. Saatiin muutaman toiston jälkeen tehtyä ilman hihnaakin onnistuneita suorituksia ja Liinulla oli into päällä :) Sitten otettiin eri väristä putkea, siinä ei kylläkään ollut ongelmaa. Liinu on nyt alkanut sisäistää putken ja osaa hakea sen, tämän suhteenhan meinasin jo hieman itse hysterisoitua että miten voi olla mahdollista että pilaan heti kättelyssä putken niin ettei koira osaa edes sitä hakea.

Ai niin tehtiinhän me välissä lähtöön jäämisharjoituksia ja kävin Liinua palkkaamassa ja kävin välillä hypyn ja kahden takana mutkan. Hienosti se typy siellä istua nakotti mihin sen jätinkin. Sitten hypyllä parit kikkailut ja sitten hyppy putken "eteen" ja vastaanottaen lähetys putkeen ja vielä sama hyppy uudelleen. Tein puolivalssin sen ekan hypyn jälkeen yhdellä kerralla ja Liinu tiputti riman kun ei osannut odottaa että käännyn sitä kohti ja vaihdan rintamasuunnan. Toisella kertaa sujui jo kuin vettä vain. Juku siinä likassa on potkua. Mä Antille sanoinkin että mietipä kun vielähän me mennään rimat minikorkeuksissa, mutta niin mentiin Ransun kanssakin aikanaan. Liinu menee kovempaa kuin Ransu silloin, ja miten paljon Ransuun on saatu vaikka tässä tän kesän ja syksyn aikana vauhtia lisää, niin mitä jos Liinuun sais yhtä paljon... Kuka sen perässä sitten juoksee? Nimenomaan perässä, ja yrittää ehtiä ohjata? 

Pysähdyttiin sitten KiltAreenalla toisen treenin merkeissä. Liinun kanssa siis. Otettiin pussia. Ekalla kerralla palasi pussista takaisin kun ilmeisesti luuli menevänsä putkeen ja se olikin umpinainen. Antti auttoi kankaan kanssa ja sitten ei ollutkaan enää ongelmia. Taidettiin vika kerta mennä kohottamatta kangasta. Sitten viriteltiin verkkokepit. Laitoin pari kertaa namin sisäänmenoon, mutta todettiin että se on turha. Liinu ei meinannut malttaa ensin keppejä mitenkään. Se yritti suoraan loppupalkalle keppien ulkopuolelta, sitten törmäili eka ja toka välissä verkkoihin kunnes sitten hienosti hoksasi käyttää päätään ja parin yrityksen ja erehdyksen jälkeen hoksasi ettei sieltä nyt kerta kaikkiaan pääse oikomaan. Hyvännäköinen tekniikka sillä on, menee nimittäin ne 6 keppiä ihan haipakkaa sitten kun alkuun pääsi. Meillä meinasi karata homma sähläyksen puolelle kun Liinulla oli niin kova palo sinne kepeille eikä se olis malttanut odottaa mun lähetystä ja sitten välillä yritti suoraan vaan juosta palkalle. Hassu tyttö. Hyvälle mallille saatiin kuitenkin kepit, siis että meni molemmin puolin aika hyvin sisään ja pujotteli hyvin loppuun. Note to self tuli ehkä harjoiteltua oikealla puolella ollen vähän enempi kuin vasemmalla, tämä täytyy korjata seuraavalla kerralla.

Pohdiskelin sitten että mikä on Liinun treenien jatkosuunnitelma. Sille pitäis nyt alkaa opettaa puomin kontakti, ensin vaan pitäis tehdä siitä tarkempi suunnitelma miten. Mutta ne kontaktit pitäis ihan ehdottomasti laittaa alulle. Oikeastaan se pitäis olla jo työn alla tähän mennessä mutta se ei jostain syystä ole. Noh, Ransun kanssa oppineena totean että vaikka kisaikään on enää/vielä 7kk, niin meillä ei ole todellakaan kiire kisaamaan vaan  myöhemminkin ehtii. Mun pitäis listata ne tekniikat, joita haluan opettaa hypyllä ja muilla esteillä. Sitten opettamattomat esteet ja miettiä onko selvää, miten haluan että ne mennään ja opetetaan. Tärkeimpänä tietysti tosiaan nuo kontaktit ja tekniikoista esimerkiksi eteenmeno. Lähdössä pysymiseen paikallaoloharjoituksia joka ikinen kerta treeneissä. Keppejä vähitellen säännöllisemmin treenilistalle kun ikää alkaa olla kohta se maaginen 12kk. Tai sanotaanko niin että seuratoiminnassa maaginen, mulle se ei niinkään ole mikään etappi agilityn harrastamisen suhteen. Paitsi että kehtaan/voin ilmoittaa Liinua koulutuksiin ja kursseille jos haluan. Huomaako joku muukin kuin minä? Että minä 1. en halua toista lähdöstä varastelevaa/siellä törkeilevää koiraa 2. haluan paremmat kontaktit tekevän koiran 3. innokkaamman, vauhdikkaamman ja varmemman pujottelijan ja 4. teknisesti toisen vähintään yhtä taitavan koiran. Ehkä mä olen ollut edellisessä elämässä insinööri, kun noista teknisistä jutuista tykkään? Tai ehkä vaan siksi että ne on tähänkin asti olleet niin mielenkiintoisia ja pelastaneet monessa paikassa.

Entäs Ransun treenisuunnitelma? Puomia, puomia, keppejä, puomia, ratoja, puomia. Sehän oli helposti suunniteltu.

Ilmosin muuten Liinun elämänsä ensimmäiseen agikoulutukseen joulukuun puolen välin paikkeille :)

P.S. Video A-radalta tulee videolistaan kun ehdin sen siirtämään..
P.P.S. 7.11. Katsoin videon koneella tosi paljon hidastettuna, ja tihrustin miksi Ransu tiputtaa riman. Jätkänpötkäle venyttää takajalkoja taakse, ja just ennenkun vetää ne kunnolla suppuun mahan alle, potkaisee vasemmalla takajalalla hieman taakse ja rima putoaa suoraan maahan niille sijoilleen.