Oulussa kisaamassa

Suunnattiin Tomin kanssa Ouluun kisoihin, kisat oli kaksipäiväiset ja päätin että menen vain Liinun kanssa. Kolmosluokkien kisoissa olis ollut paljon tuttuja, nyt ei ketään. Mutta eipä sinne pelkästään niitä tuttuja mennä katsomaan vaan kisaamaan tietty.

Kahdella eka radalla tuomarina oli Eeva-Liisa Pohjanen ja Martti Salonen vikalla agiradalla. Tykkäsin Eeva-Liisan radoista Kiltan kisoissa viime syksynä, enkä vähiten siksi että Ransulla on häneltä serti. Kivat ykkösluokan radat hän oli suunnitellutkin, helpot radat mutta niin me vain onnistuttiin mokaamaan nollat jotenkin. Martin rata oli ehkä hieman haastavampi.

Eka rata lähti ihan hyvin liikkeelle, mutta sitten jo vitosesteen eli pussin jälkeen tapahtui ikäviä. Liinu tulee pussista ulos ja suoraan mun eteen. Hidastuksesta katsoin monta kertaa niin siihen se vaan kääntyy mun jalkojen eteen kun olen lähes kohdalla. En ehdi edes huomata asiaa vaan tajuan sen siinä vaiheessa kun kompuroin Liinu jaloissani ja koira ulisee maassa mukkelismakkelis. Ajattelin kuitenkin kun Liinu nousi nopeasti ylös ja lähti mukaani, ettei se loukkaantunut ainakaan henkisesti. Kieltohan siinä ehti tulla, joten lähetin Liinun takaakierrolle ja sanoin rohkaisevasti "mene vaan hyppy". Liinu tuntui samantien unohtavan koko episodin ja lähti reippaasti mukaan jatkamaan rataa. Hetken ajan mietin pitäisikö keskeyttää rata, mutta koska Liinu tuli normaalisti putkesta niin päätin tehdä radan loppuun. Liinuhan on kyllä sellainen, ettei se kipua näytä ja sillä on sitä paitsi tosi korkea kipukynnys. Faceenkin kirjoitin, etteihän se ollut sterilaationkaan jälkeen moksiskaan kun nukutuksesta kunnolla selvisi. En tiedä oliko se kipeä vai ei, toivottavasti ei ollut kun annoin varmuuden vuoksi sille ohjeen mukaan kaikki kipulääkkeet mitä lääkäri antoi mukaan. Tuomari oli vielä tosi symppis ja tuli radan jälkeen sanomaan, että nyt sun koiras käy kierroksilla mutta kun se on rauhoittunu ja levännyt niin tarkasta ettei sille käynyt mitään. Kiitin ja palkkasin Liinun. Liinu oli aika lailla oma itsensä, mutta pikkuisen on minusta enin terävyys vauhdista poissa ainakin toka radalla. Koska Liinu oli innolla menossa radalle, niin mentiin kisat normaalisti loppuun. Eka radalla muuten etenemä oli 3,9m/s ja ihanneaika alittui lähes -7s tuosta kompuroinnista huolimatta. Olispa ollut makea rata ilman tuota sähellystä!

Toisella radalla tein typerän ohjausvalinnan kepeille. Ajattelin että vekkaan sen reilusti niin että se saa suoran lähestymisen kepeille ja mun ei tarvi kikkailla keppien päässä puolen vaihtoa. No ei mennyt niinkun suunnittelin ja Liinu aloitti kepit väärin. Moni, moni muu yritti samaa ja osa onnistui, osa ei. Ajattelin että olis pitäny tehä niinkun treeneissä ja säveltää sitten joku poispäinkäännön tapainen keppien loppuun. Sitten olin rataantutustuessa jo päättänyt varoa pussilla uutta yhteentörmäystä. Hyvin päätetty, koska Liinu kääntyy taas pussista mun eteen. Perhana, näitä pitää nyt kyllä treenata. Hidastin omaa vauhtiani ja niinhän se Liinu kääntyi eteen ja meinasi mennä väärään putkenpäähän. Jollain ihmeen ajatustenluvulla se itse korjaa virheensä ja menee oikeaan päähän vaikka mä olisin antanu sen kyllä mennä vaikka hyllyttämään kunhan pussilla ei tule uusia kopposia. Että kymppi siitä ja jotain +0,32s yliaikaa.

Vika radalle ajattelin sitten ladata kaikki hyvät ja kauniit yritykset tehä nolla. Eikä se niin kauas lopulta jäänytkään. Mutta ennen rataa koin kyllä taas mielenkiintoisia hetkiä, joita ei ole ennen vastaan tullut. Martti kertoi ensin normaalisti tuomarinpuhuttelussa ihanneajat ja etenemät ja käytännöt jne. Mutta sitten lisäsi että "mulla on ollut tapana kertoa ykkösluokkalaisille miten rata kannattais mennä." Mä ajattelin no joo joo niin varmaan. Mutta mitä vielä! Oikeasti siitä alkoi koko radan este esteeltä menevä selostus siitä, miltä puolelta kannattais ohjata ja missä kädessä koira on ja neuvot valssien teosta ja takaaleikkauksista. Minä kattelin epäuskoisena että ei ole totta, mitä iloa tuomarilla on siitä että vie ilon oman järjen käytöstä rataantutustumisessa?! Joka välissä tuli kommentti: "kun teette noin ja näin, niin eihän se koira voi kun mennä oikeaan putkenpäähän/oikean hypyn" jne. Minä aattelin kun kakkosesteenä oli puomi, jonka ylösnousun alla meni putki U muotoisena (eikä kiertänyt sitä puomin jalkaa vaan tuli leveämmin sieltä sivusta ulos), ja tuomari sanoi että kannattaa ohjata oikealta puolelta että jaahas, eipä tarvi kuunnella tätä selostusta kun heti olen eri mieltä. Mitä järkeä on valita pidempi juoksureitti ja sitten valssailla puomin jälkeen... Kyllä koiran pitää kestää se, että ohjaaja irtoaa puomin sivulta. Ja samaa rataa ne loputkin ohjeet oli, en halua kuulostaa ylimieliseltä mutta oikeastaan meille niistä ohjeista ei ollut mitään iloa eikä ne minusta edes olleet kaikki kovin järkeviä. Noh se siitä, mutta olinpahan vaan tosi ymmälläni kun siellä me ollaan reilut 5min tuomarinpuhuttelussa kuuntelemassa radan suoritusohjeita kuin jossain koulutuksessa!

Ratahan lähti aika mukavasti liikkeelle, päätin ohjata keppien avokulman kuten se treeneissä on onnistunut ja onnistui nytkin. Kirosin mielessäni että miksen edellisellä radallakin tehny samoin kun kulma oli periaatteessa sama. Keppien jälkeinen elämä ei ollut sujuvin mahdollinen mutta onnistui. A on aivan loistava. Sitten rengas ja lähetys tekemään hyppy, jollaisia on tehty treeneissä varmaan 20. Joopa joo, olis pitäny jotenkin osata lukea Liinun ajatuksia että se tarttis vekata siihen hypylle tällä kertaa. Niinpä vikkelä pikkulikka hyppää sen hypyn väärään suuntaan kun mä olen varmaan metrin päässä siivekkeestä menossa rataa eteenpäin. Kuten olis ihan fiksua ollutkin, koska siinä oli kiva pituuden vauhdittama suora ennen sitä puomin alla olevaa U-putkea ja loppusuoraa. Mua otti kuutiosta taas ihan kunnolla tuo hylly! Tehtiin muuten hemmetin hyvä rata, mutta sitten tuollainen jutska pilaa koko homman! Miksi, oi miksi?! Voi sitä ketutuksen määrää. Aika tälläkin radalla olis ollut varmaan siinä liki -10s luokkaa. Ja kuten kuuluttajakin sanoo, me oltiin kuudes radalle lähtijä ja kuudes hyllyttäjä, ohjeistuksesta huolimatta...

Vaikkei tuloksilla juhlittu (tosin eka radalla sijoituttiin sillä vitosella toisiksi) niin oli noissa kisoissa paljon hyvääkin. Liinulla oli ihan jees vauhti, se pujotteli hyvin joka radalla (kun pääsi ensin kepeille) ja otti hienot kontaktit. Vapautin sen aika nopeasti kontakteilta, kun näin että se otti ne. Varsinkin vika radan A on tosi hieno. Liinulla ei ollu mitään ongelmia kolmessa startissa, olihan se sitten kotona väsy illalla mutta kisapaikalla ei vaan teki täysillä sen mitä pyydettiin. Se oli innoissaan ja aloitti ulinan ja vikinän ja haukkumisen heti kun päästiin kisapaikalle ja avasin takaluukun. Typy tiesi mihin ollaan menossa :) Kyllä sen kans on hienoa kisata, kuten Riikkakin sanoi niin noin vikkelän koiran kanssa onnistumiset ja epäonnistumiset on niin pienen pienestä asiasta kiinni. Liinun taitoihin voi luottaa ja se on melkeinpä taitavampi kuin Ransu. Joitain pieniä yksityiskohtia Ransu osaa lukea varmaan kokemuksen ansiostakin paremmin, saa nähdä sitten miten ylemmissä luokissa. Ransukin on onneksi nykyään aika varma kontakteilla ja kepeillä, ja Liinun se hävittää 6-0 puomin nopeudessa, mutta muuten Liinun kans on kiva mennä kun sillä on aina varmasti vauhti päällä ja tekemisen meininki. Se ei haahuile eikä sen kanssa ole ollut niitä samoja juttuja kuin Ransun kanssa oli kisaamisen alussa: ratahenkilöiden moikkaukset, yleisön moikkaukset, maan nuuhkimiset hajujen perässä, haahuilemiset ja jopa yksi radalta poistuminen... Ai että odotan jo meidän seuraavia (koti)kisoja, onhan se eri kiva mennä koiran kanssa josta näkee jo kaukaa että se haluaa päästä tekemään aksaa, Ransu haluaa ennemminkin päästä pitämään mun kans hauskaa :D Siinäpä se on noiden kahden isoin ero :)

Viime viikko liikuttiin ahkerasti: hiihdettiin 50km ja lenkkeiltiin melkein 10km siihen päälle, maanantaina agitreenit, sunnuntaina kisat ja melkein joka päivä oltiin tai koirat sai olla ulkona leikkimässä tuntikausia. Liikuntaa ja ulkoilua siis tuli, ja ennestään hoikka Liinu laihtui viime viikolla lisää. Samoin Ransun kyljet tuntui eilen kokeillessani ohentuneilta. Kummallakaan ei oikeastaan olis ollut varaa pudottaa painoaan, Liinulla varsinkaan, mutta ei kyllä Ransussakaan ylimääräistä ollut. Kyllähän toki tuollainen liikuntamäärä (laskin että n. 12h 5 päivän aikana) tietenkin vaikuttaa, en mä normaalina kouluviikkona ehdi niiden kanssa noin paljoa liikkumaan eikä ne saa olla ulkona 4-5h päivässä vapaana pihalla juosten. Eeva-Liisa kävi meitä jututtamassa vielä viimeisen radan jälkeen etteihän koira näköjään loukkaantunut ja kehui Liinua meneväksi kaveriksi. Silitteli siinä Liinua sitten ja sanoi että aika hoikassa kunnossa se kyllä on. Siinä mä sitten itekin hoksasin että no niinhän tuo on laihtunut. Noh, nyt me syödään vähän aikaa reilummin että saadaan massaa takaisin. Tänään laitoin iltaruualla lohen lisukkeeksi höyrytettyjä kasviksia, riisiä ja paljon piimää :) Kummallakin oli reippaat 700g kupissa ruokaa, josta melkein puolet lohta.

Kisoista pikku hiljaa toipuneena ei kai voi ajatella muuta kuin että nokka kohti uusia yrityksiä!