SM-treeniä ja omatoimitouhuja

Perjantaina kokoontuu SM-kisoihin tähtäävä treeniryhmä, käytännössä seuran 3lk kisaavia koirakoita, joilla on tavoitteena/realistisena mahdollisuutena osallistua SM-kisoihin joko yksilökisoihin ja/tai joukkuekisaan. Ransu oli nyt ensimmäistä kertaa mukana, onnistuivat seurakaverit meidätkin sinne houkuttelemaan ja uskottelivat vielä, että Ransu olis hyvä ja suoritusvarma koira joukkuekisaan. Jos nyt sitten aikanaan seuran sisällä tulokset riittää joukkuepaikkaan. Katsotaas nyt, mutta ihan mukava treenata hyvässä (ja tasokkaassa) seurassa Ransun kanssa.

Ratana oli joku Saviojan Annen kisarata alkuvuodelta, ihan mukavia pikkujuttuja siinä oli. Parissa kohtaa olin myöhässä, joten tuloksena olis ollut hylkäys tai ainakin pari kieltoa ensi yrityksellä. Toisella yrittämällä meni sitten nollana, mitä nyt "koutsilta" tuli vähän sanomista putkiin lähetyksistä ja pituudelle treenattiin vinoa suorittamista. Se oli Ransulle vaan uusi asia, tai ainakaan ei olla tosi pitkään aikaan jouduttu tekemään mitään tuollaista niin eka kerta meni pitkäksi ja toisella kertaa kolahti pituuden palikka, ei kaatunu kuitenkaan. Ransulla oli hyvä vauhti ja intoa tehä, mikäs siinä kun pikkulikka jäi autoon huutamaan niin oli tullessa lähinnä bortsujen valtaamaan halliin :) Treeneistä jäi hyvä fiilis, ja porukka on muutenkin mukava ja kannustava.

Lauantaina oli iltapäivällä omatoimitreenit tiedossa kummallekin koiralle. Liinua varten oli 1lk rata, Ransu ei sitä tehny tällä kertaa ollenkaan. Liinu teki, ja tältähän se näytti:

Ohjaaja vähän unohteli rataa ennen keinua ja pituuden jälkeistä putkea en muistanut, joten ohjauskin oli varmaan mitä sattuu ja Liinu ihmeissään että mitä mitä mitä. Mutta muuten kai ihan jees rata, kepit oli sairaan hyvät :) Avokulmat taas vaihteeksi onnasi. 

Ransu aloitti 3lk treeniradan tekemisen, ja siltä jäi sitten kuvaamatta se onnistunut suoritus. Mulla meinas ottaa jo tässä vaiheessa kunnon päälle. Oon ollut 1½ viikkoa sairaana ja yskiny keuhkot suunnilleen pihalle, joten hengästyttää kun kunto on varmaan laskenut ja hapenottokyky on ainakin vajavainen kun on hengityselimet täynnä limaa... Ransulla avokulmat taas ei mennyt eka yrityksellä oikein, mutta lopulta kepit oli aika hyvät! Tässä todistusaineistoa:

Ei ole tuollainen puomin alastulokontakti kyllä tavoitteena, että sinne jäädään seistä törröttämään, liekö tuo muka Liinusta katsonu mallia?! Ja eteenmenosta ei ollut tietoakaan, pyöriskeli ympäri sen näköisenä että samperi, en muista mikä se eteen-este taas oli! Tätä on kyllä ollut ennenkin huomattavissa. Noh, olihan siellä jo aiemmin sitä sähellystä.

Liinun kanssakin lähti homma vähän lapasesta aluksi. Miss Vikkelä alias Liinu otti ja irtoili. Mä osasin aavistaa tuon A:lle ryntäämisen (enkä silti älynny varmistaa mitenkään ettei niin tapahdu?!) mutta hypylle lähtö kyllä vähän yllätti. No, naurattaahan se silti meinasi...

Typykällä oli taas tuota vauhtia ja menohaluja niin, että välillä oli ajatus hukassa ja ohjaus vaikutti ilmeisesti täysin käsittämättömältä:

Nää on hauskoja nämä tällaset epäonnistumispätkät, nehän on elämää ja niistä sitä opitaan. Joten laitetaan nyt joka ainoa videonpätkä tänne mitä tuli treeneissä kuvattua. Ei se keinukaan meinannut sitten kesken radan sujua oikein eteen eikä taakse...:

Noh, pääasia että on kivaa, ja pääasia että lopulta saa onnistua! Eikä nuo nyt ole isoja virheitä ja enimmäkseen voi ohjaaja katella peiliin. Liinulla oli ihanasti vauhtia ja intoa, sitä sillä kyllä on aina. Kyllä me sitten tehtiin ihan hieno rata lopuksi, etenemä oli jotain 3,7m/s siitäkin huolimatta että seisotan 17s kontakteilla. Kisanomaisesti tehdyillä kontakteilla etenemä olis ollut n. 4,1m/s. Eli uskoisin että se joskus voi riittääkin ;) Parhaat A:n kontaktit se kyllä otti niissä muuten vähän epäonnistuneissa pätkissä, onnistuneella radalla seisotan toki 10 sekkaa siinä mitä en ikinä tekis kisoissa, mutta huvittavasti alkaa likkiksellä (taka)menojalka vipattaa ja karata... :P

Ei voi muuta sanoa kun että kyllä kulkee, ja kyllä irtoo. Aika monessa kohtaa meni takaa ohjaamiseksi mutta mitäpä se haittaa.

Pohdin siinä sitten jo treenipaikallakin ääneen, että kyllä treeneissä pitäis silti olla positiivinen henki ja hyvä mieli. Eikä niin että joutuu lähteen treenipaikalta sillai, että yhtään jos vielä tehään niin hermot menee. Mitä sellaisista treeneistä oppii? Mitä hyötyä niistä oli? Mikä fiilis koiralle niistä jää? Mitä se muistaa ja oppii sellaisista treeneistä, joiden jälkeen ohjaajasta tuntuu että nyt ei prkl yhtään enää? Onko ne kovin onnistuneet treenit? Kun suunnittelee etukäteen mitä tekee, ja sen mitä tekee, tekee sitten kans kunnolla. Ja jos tulee jotain sähellystä ja epäonnistumisia, niin ei muuta kuin hyvällä mielellä uus yritys. Niinkun noista videoista huomaa, niin ei Liinulla laske vauhti tai into ollenkaan sen myötä että menee päin honkkelia. Ja treenien jälkeen kumpikin noista on aina sen näköisenä että "nytkö me jo lopetetaan? Vitsit että mä olin taitava koira! Kivat treenit, koska pääsee uudestaan?! Anna vielä sitä huippupalkkaa, kyllä mä niin hyvä olin!" Aina ei voi onnistua ja joskus saa hakata päätä seinään paljon, paljon pahemmin kuin jonkun putken hakemisen tai keinun miten sattuu suorittamisen kanssa. Silti pitäis pystyä tekemään edes jotain niin hyvin, että siitä voi olla aidosti iloinen :) Mun mielestä vaan sellaset ohjaajan pettymykseen ja turhautumiseen päättyvät treenit on sama kuin epäonnistuneet treenit. Ja se on eri asia kuin riittämättömyyden tunne tai tunne siitä, että kyllä me pystytään parempaankin. Ainahan ei voi olla se "täysillä-päivä", mutta kunhan sitten onnistutaan olosuhteisiin nähden hyvällä tavalla silloin huononakin päivänä, edes jossain pikkuasiassa, mistä saa sen pienen onnistumisen tunteen. On se tärkeä ohjaajallekin, mutta mun mielestä se on ennen kaikkea tärkeää koiralle. Tulipa taas paasattua, enkä sano ääneen mistä nämä ajatukset vinksahti mieleen, mutta tuli nyt pohdittua ääneen sitä millaiset on mun mielestä hyvät treenit ja mihin itse pyrin. Joku muu saa ajatella ja tehdä eri tavalla ja omasta mielestään oikein/hyvin.

Tänään käytiin meren jäällä reilu 2½h lenkkeilemässä. Koirat oli aika mielissään, olipahan kerrankin tilaa temmeltää! Mulle tuli gps:n mukaan 8km lenkki, mutta koska koirat leikki melkein koko ajan ja juoksivat sinne sun tänne, niin niille kertyi varmaan se 15km. Sen näköisiä ne ainakin on. Mulla jopa vähän tuntuu poskissa sellainen lämpö, kun aurinko paistoi ja tuuli aika lailla. Olispa mahtava kun ruskettuis jo :) Mun oli tarkoitus ottaa kamera mukaan ja ottaa Liinustakin kunnon kuvia, mutta enhän mä muistanu. Enkä olis kyllä viitsiny kanniskella montaa tuntia kameraa kaulassa. Tässäpä on sitten pari kännykkäkameralla otettua kuvaa, eli toisin sanoen laatu on sieltä ja syvältä.

 Minusta Liinusta tuli mahdottoman söpö kun se pääsi turkistaan. Se on itsekin selvästi iloisempi ja hilpeämpi. Ja sillähän onkin kunnon jalat oikeasti eikä mitkään töpöttimet :D Noh, nytpähän pääsee taas sellaiset turkkikoiranomistajat, jotka pitää koiransa turkin näyttelykunnossa (ja ovat sitä mieltä että se on ainoa oikea tapa hoitaa pitkäkarvaisen koiran turkkia), jeesustelemaan että miksi hankkii pitkäkarvaisen koiran jos sen kuitenkin ajelee lyhyeen karvaan. Mä en jaksa sitä edes oikeastaan kuunnella enää, joten jos on pakko avautua niin senkun tekee sen sitten mieluiten suoraan, vaikka selän takanahan sitä on tapana tuomita ja muuten vaan avautua... Ei kiinnosta. Liinun suhteen päätös ei ollut silti edes vaikea (vaikka sen kanssa voisi näyttelyissä käydäkin, toisin kuin Ransun), koska sille on sterilaation jälkeen puskenut sellaisia kivoja pohjavillatumppuja kylkiin, kainaloihin ja lapojen kohdalle. Ne on olleet yks painajainen yrittää pitää selvinä, ne menee huopaiseksi muutamassa päivässä, ja kun niitä kampaa, niin se on sama asia kuin repisi sitä karvaa sellaisina pikku osioina irti. Eli teit niin tai näin niin koirasta ei varmaan ole kivaa. Tämä oli tosin vain syy aikaistaa turkin alas ajelua parilla kuukaudella. Oon vaan sitä mieltä, että jos ei halua näyttelyitä harrastaa (niitä vartenhan nämä turkit pitäis pitää, ei niiden perään muissa harrastuksissa kysellä) niin sama se on millainen karva siinä koiran päällä on. Ja se jolla on aina ollut pitkäkarvainen koira pitkässä karvassa, ei varmaan usko miten se koira nauttii kun se pääsee niistä villoistaan. Niin se vaan on. Ehkä ihan pikkuisen provosoidakseni laitan tähän vielä vähän historian havinaa:

Näissä vuoden 1942 kuvissa schapendoes on näyttänyt hieman toisenlaiselta kuin nykyiset karvakuonot :) Ne on näyttäneet käytännöllisemmiltä.