Viime viikonloppuna käytiin ottamassa Ransun ja Liinun kans startit Kajaanissa. Siellä oli näyttelyn yhteydessä iltakisana yks agilityrata kaikille luokille. Lähtölistat oli mukavaa luettavaa, schapeja oli paikalla aika mukavasti ja vieläpä sisaruksia ja sisarpuolia Ransua lukuunottamatta kaikki :) Pohjoisen poppoo oli kuulemma laittanut ilmot Kajaanin kisoihin niin senpä takia en itekään malttanu olla osallistumatta. Eihän se Kajaani niin kaukana ole, ettei kahdella koiralla kannattais ajella kisaamaan kun näkee niin monia tuttujakin! Medi1:ssä edustivat Liinu ja Tiuku, medi3:ssa Unna, Ruusu ja Tuuni, maksi 1:ssä Lätsä ja maksi3:ssa Ransu. Tiuku, Tuuni ja Lätsä on Liinun täyssisaria, Ruusu ja Unna sisarpuolia. Hienostipa me kyllä siellä pidettiin niin High Voltsin kuin Buffingin voimin palkintopalleja kuumina ;) Joka luokassa saatiin sijoitukset!
Kisaradat oli Siimeksen Pertin suunnittelemat ja mukavat radat oli. Kisat meni jouhevasti ja nopsaan kun luokat oli pieniä ja tuomari oli fiksusti suunnitellut radat pienillä muutoksilla seuraavalle luokalle sopivaksi. Kolmoset aloitti, ja Ransu oli aivan täpinöissään kun pääsi ennen Liinua suoritusvuoroon :D Mulla oli hyvät fiilikset kummankin kanssa ja kun Ransu oli niin innoissaan menossa radalle, niin eipä sitä parempia lähtökohtia voi toivoa. Rata oli hyvä, mitä nyt meinasi yks kielto tulla mutta onneksi ehdin sen ajoissa korjata eikä Pertti antanu kieltoa. Onneksi Ransu vaan pyörähti esteen takana ja hyppäs kyllä oikein näppärän näkösen hypyn siihen perään. A:lla sillä oli tosi makea rytmitys ja loppurata nyt meni vauhdin takia hiukka kaarteiseksi, mutta aika riitti ja sertikin hävittiin vain parilla sekunnilla. Sen olis voinut ottaa kiinni pikkasen vähemmän varmalla puomin alasmenolla esimerkiksi... Hyvä toki ettei virhettä ota kontaktilta mutta kun Ransu jäi minusta hermostuttavan pitkäksi ajaksi varmistamaan onko siellä makupalaa... Muuten on kyllä pitkästä aikaa ihan katottavan näköistä menoa radalla. Ei ihan niin paljo hävetä katsoa kun joskus toiste ;) Sijoitus 3. joten ei paha :)
Liinun kans vähä jänskätti, mutta seki oli hyvällä innolla lähössä radalle. Hienosti malttaa istua lähdössä (niin kun kyllä Ransukin nykyään, kiitos Jaakon vinkkien) ja rata lähtee kivasti liikkeelle. Mutta mikä ihme noissa suorissa putkissa nyt on?! Vieläpä samanvärinen putki kuin mitä kotihallilla päästelee tuhatta ja sataa. Se suoruusko se on? En käsitä. Ne on nuo naiset niin oikukkaita vissiin välillä... A:lle tekee sikahyvän kontaktin, kepit pujottelee hyvin, puomille hyvä kontakti (vähä meinaa videota katsoessa hirvittää että entä jos se ois tullu puomilta yli ja palannu takas 2-2:een!) ja sitte radanluku koiralla kohti lähtöhyppyä jota vissiin maaliksi kaavaili. Siitä pienehköllä nimenhuudolla koira rauhallisesti haltuun ja rauhallinen lähetys takaakierrolle. Loppu meni sitten vähän säätämiseksi sen takia kun en ollu siellä missä oli tarkoitus. Mutta kannatti ottaa tuo korjauskin huolellisesti, koska 3. sija irtosi heti Tiuku-siskon jälkeen. Joskus hävettäis 10 virhepisteellä ja pienellä aikavirheellä olla palkintosijoilla, mutta Liinun rata oli mun mielestä muuten aika hyvä ja ohjaus itsellä ihan siistiä. Lisäksi nuo kontaktien toimivuudet ja hyvät kepit kyllä lämmittää mieltä.
Eilen oltiin Antin suunnittelemissa treeneissä. On se hyvä kun joku suunnittelee treenit, se on oikeasti itsellekin ihan hyvä että voi esittää toiveita ja ne toteutetaan radalla. Lämppäsin koirat ja marssin "saliin" katsomaan mitä on luvassa. Koirat oli aivan tohkeissaan ja oli hauskaa kun laitoin niitä esteille lämppäilemään, juoksivat putkia peräkanaa ja hyppyjä hyvä ettei vierekkäin :P Kerran Liinu erehtyi putken päästä ja niille tuli yhteentörmäys putkessa... Ei kovin kiva homma, mutta laitoin sitten muutaman kerran putkeen ja varmistin että kumpiki menee samasta päästä, ettei jää tuntumaa että siellä voi joku tulla vastaan. Eipä näyttäny jääneen :)
Päätin että nyt on sellaisten "JL-treenien" vuoro, että otan pätkissä ja vaihdan koiraa välillä ja treenaan yksityiskohdat kummallekin kuntoon ennenku yritän koko rataa edes mennä. Se oli erittäin hyvin ajateltu ja toisekseen rata tarjos siihen just hyviä asioita. Tulipa taas todettua, että jotkut asiat vain sopii paremmin toiselle kuin toiselle. Ransukin kesti kepeillä takanaleikkaukset ja Liinulle tein yhden persjätönkin keppien jälkeen. Siitäkin on tullu sen verran varmempi pujottelija jo että voi alkaa tuollaisiakin rohkeammin harjotella kun näyttäis että ei tule pujotteluvirheitä heti.
Liinu aloitti, ja eka asia oli putki-puomi-erottelu. Päätin vaihtaa Liinun putki-käskyn samaksi kuin Ransulla. Sitten oli takanaleikkaus kepeillä ja ohjaajan jättäytyminen kepeillä taakse. Pitkästä aikaa radalla oli pöytä. Siitä näkyy kumpiki noista tykkäävän :) Mä toivoisin että sitä olis kisoissa enempi, mutta toki ymmärrän ne ongelmat mitä sen käytössä on jos ei ole sähköistä pöytää kun voittajat voi kisata kymmenyksistä jos ei sadasosasekunneistakin jopa. Joskus ASB-lehdessä tai vastaavassa oli kirjoitus, miten pöytä ei muka sovi nykyiseen vauhdikkaaseen lajiin. Minusta sen vauhdikkuuden vastapariksi sopis hyvin tietynlainen malttaminen ja nimenomaan pöytä. Pitäishän koiran malttaa tehdä asiat kunnolla vaikka kuin olis vauhtia. Eksyinpä lahjakkaasti aiheesta.
Harjoiteltiin tuota pöydän lähestymistä, mä otin siihen käsimerkkiä avuksi koska kumpikaan noista ei malttanu/osannu aluksi hidastaa siihen ollenkaan ja tuntui että oli aivan ok sitten loikata siihen vaan uudestaan. Lopulta sain Ransun kanssa tehtyä suorituksen jossa se tuli lujaa pöydälle ja kuului vaan "jarrujen kirskunta" kun se jarrutti pöydälle ja oli samantien etukenossa pöydän reunalla valmiina hyppäämään radalle mutta malttoi kuiteskin odottaa lupaa. Mua alkoi aina naurattaa kun se teputti siinä pöydällä kun menin palkkaamaan :D
Pöydän jälkeen vaihdoin koiraa ja tein siihen asti Ransulla. Kepeiltä palkkaa ja puomilta samoin. Onhan se eri mahtava ohjattava! On kyllä Liinukin, sillä vaan on pikkasen enempi taipumusta päätellä itse seuraavaa estettä -> kaarroksia eikä se suu-sanallisella käskyllä niin hyvin osaa vielä takaakiertoa kuin Ransu -> itse ehdittävä lähemmäs estettä näyttämään. Ransu katsooki mua sellainen tietäväinen ilme naamalla, että kyllähän me tämä osataan, tiän että oon pikkasen hieno poika! Siitä on kyllä kuoriutunu niin iloinen ja innokas treenikaveri että en ois aikojen alussa uskonu. Alkaa olla aika kaukana takana ne ajat kun sitä tuntui saavan vetää treeneissä perässään ja koko ajan se teki puolivaloilla. Mutta onneksi se on jaksanu mua opettaa ja nyt sen meno alkaa näyttää hyvältä. Ransuhan on kyllä sellainen veijari ;) Nyt tuntuu taas että huippua kun pääsee sen kans tekemään kun koirakin on yhtä innoissaan.
Kummankin kans tein lopuksi puhtaasti koko 24 esteen radan. Olihan mulla tänään pohkeet kipeät ja reidetkin, mutta eiliset treenit oli sen arvoiset. Taas oli omatoimitreenit kullan arvoiset. Sain käyttää aikaa niin paljon kun halusin kumpaankin koiraan, ja treeni oli meidän tarpeisiin sopiva. Aikaa meni 2½h sis. lämpät ja jähyt. Mottona oli ei se määrä vaan laatu, mutta näköjään kun tekee laadukkaasti niin ehtii enemmän. Samaa asiaa ei tarvinnut hangata, vaan kun tekee kerralla oikein ja sitten pari vahvistusta niin suotta enempää hinkata ja hangata. Ransulla pysyy motivaatio korkealla ja voi antaa uusia haasteita, Liinu taas varmaan jaksais toistoja mutta sen kans voi sitten kans ajatella että "kokeillaanpa tätä näin ja näinkin". Eikä tarvi miettiä että olis jo varmaan jonkun toisen vuoro. Kahdella koiralla saa toinen sopivasti taukoa ja ohjaajan kunto joutuu koetukselle kun pitää monta tuntia mennä tukka putkella :P
Mua on toisinaan houkuteltu kouluttamaan jne. kun käyn kuiteskin aika aktiivisesti koulutuksissa ja ilmeisesti ainakin joidenkin mielestä treenaan Ransua ja Liinua ihan hyvin. Mutta kun hyvällä kouluttajalla on jotain sellaista mitä mulla ei ole: kiinnostusta paneutua vieraisiin koiriin ja niiden ohjaajiin (=koirakoihin :D), halua miettiä erilaisten koirien ongelmakohtiin ratkaisuja, suunnitella treenejä muille kuin itselleen, halua käyttää aikaansa muiden kuin oman koiransa treenaamiseen. Huomaako joku muu? Mä olen ihan liian itsekäs kouluttajaksi. Jos alkaisin kouluttaa, niin mulle pitäis olla joku muutaman koiran ryhmä joiden ohjaajat on siinä mielessä samankaltaisia kuin minä että ne ottaa palautteen vastaan ja että niille saa sitten oikeasti sanoa asioista jos haluavat kehittyä. Puhumattakaan siitä jos ei itse näe omia virheitään ja heikkouksiaan. Eikä mulla olis mitään motivaatiota kouluttaa ketään jos näen että mun antamasta panoksesta huolimatta ne ei viitsi ite nähdä vaivaa. Että voi kehittyä niin pitää itse ottaa vastuu omasta tekemisestään eikä aina tukeutua muihin. En halua olla kenellekään mikään ohjekirja tai -nuora. Haluan tehä asiat omalla tavallani ja muut saa mieluiten tehdä niinkuin haluavat. No se siitä. Tulipahan vaan mieleen avautua.
Harmi kun eilen ei tullu videoitua, vois sitte heikkoina hetkinä katsoa että ryhdistäydypäs nyt ja kato mihin oot joskus pystyny. Sain kyllä olla taas niin ylpeä ja kiitollinen noista turrukoista, miten ne toikin niin hyvän onnistumisen fiiliksen ja tuntui että kummankin kanssa opin taas jotain uutta. Näytti ainakin ulospäin että niilläkin oli huippukivaa treenata mun kans :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti