Viimeinen paimennusleiri 4.-6.9.

Edellisenä viikonloppuna lähdin ajelemaan töiden jälkeen kohti Kuopiota. Oli jotenkin haikeat fiilikset, kun ajattelin että keväällä oon toukokuussa päässyt paimeneen, viime kesänä en ollenkaan ja nyt menen ilman Ransua. Ransu lähti sivistymään Kaarinaan ohjaustekniikkakurssille. Niinkun se koira nyt olis se jonka sitä ohjaustekniikkaa pitäis osata käyttää :D Niinpä olin tyttöjen kanssa liikenteessä. Liinun suhteen oli mieli aika matalana, sen kanssa työt oli keväällä vaikeita, kun neiti oli saanut toissa kesänä viimeisellä leirillä kunnon puskut varikolla ja itseluottamus oli romahtanut siitä paikasta miinukselle. Ransu oli sen tukena toukokuussa. Kuvat: Hennariikka Taskinen, video: minä.

Haikea mieli oli siksikin, että ajelin leirille siinä uskossa, että se olis viimeinen paimennusleiri. Tunteilin matkalla ja katselin maisemia ja muistelin ensimmäistä leiriä syksyllä 2010. Moni tietyö on sen jälkeen valmistunut. Miten olin ajatellut, että ei jummijammi mihin mä oon menossa, että onko tää edes oikea suuntakaan? Tiet vaan muuttui pienemmäksi ja kapeammaksi ja mutkaisemmaksi ja mäkisemmäksi. Niin sieltä vaan sitten tuli kuitenkin lupaavan näköinen paikka vastaan :) Tunnelmallinen vanha hirsitalo jonne ei tullut sähköä eikä vettä. Yövyin nyt hotellissa Kuopion keskustassa (maalaiset taas kaupungissa...) ja menin Kuttukuuhun vasta lauantaiaamuna. Voi sitä iloa kun kuulin melkein heti alkuunsa, että saadaan ensi kesänäkin leirit! Pääsen siis ens kesänäkin paimeneen! Mun mieli kohosi saman tien. Tää ei oliskaan viimeinen paimennusleiri!

Päätettiin, että Liinu ja Prikka lähtee metsäpaimeneen kolmen talon koiran, 3kk ikäisen pennun ja toisen nuoren koiran kanssa. Se oli minusta paras mahdollinen ratkaisu. Halusin päästä Liinun kanssa metsäpaimeneen, että sitä ei heti vietäis aitaukseen ja sanottais että alappa töihin. Nyt se sai mennä vapaasti, ilman suurta vastuuta, ilman multa päin tulevaa ohjausta ja vaatimuksia. Päätin, etten käskytä sitä tekemään aluksi mitään. Katson, mitä se alkaa itse tehdä. Prikasta päätin olla myös välittämättä juuri mitään, koska se ei näyttänyt pelkäävän lampaita ollenkaan. Liinu lähtikin lauman perässä kulkemaan ja katseli vähän kysellen mua ja lampaita, että mä mamma tiedän että noille pitää tehdä jotain, mutta en ole ihan varma saanko ja osaanko ja pystynkö. Siitä se vähitellen lähti rullaamaan, ja Liinu alkoi tehdä töitäkin. Se alkoi luottaa itseensä. Takaisin kotiin päin lampaita viedessä se antoi vähän ääntäkin lampaille.

Lauantaina käytiin aitauksessakin tekemässä lyhyt pätkä. Meidän piti mennä varikolle (se pelottava varikko!) hakemaan ryhmä sieltä. Liinu ei halunnut tulla varikolle ja ratkaisi asian menemällä varikon ulkopuolelle ja sieltä mukamas käskevinään lampaita. Noh, syystä tai toisesta ne kuitenkin lähti liikkeelle. Liinu ei olis halunnut tulla ahtaalle varikkokäytävälle, mutta päätin että se on vaan voitettava se "pelko" (ensimmäisen kerran) ja todettava että siihen pystyy. Otin Liinua kiinni ja vein sen lampaiden taakse ja annoin niille itse vedon. Liinu pyörähti pari kertaa kauhuissaan mutta sitten ilmeisesti sisuuntui ja totesi ettei tähän kuole ja jo on kumma kun nuo ei liiku :D Niinpä lampaat saatiin varikolta. Tehtiin ihan peruskuljetusta, ja siinä samalla Prikka murtautui samaan aitaukseen pistämään vähän hommia sekaisin :D Se kun ei ymmärrä paineen antamisesta vielä mitään, ja sehän tuli mun jalkoihin. Eikä meinannu lähteä kulumallakaan pois kun se oli vaan niin riemuissaan siitä kun löysi mamman luo :)

Loppukiitokset Liinulle hyvästä työstä - ja Prikalle ihan vaan reippauskehut :D

Hotellissa olikin sitten illalla pikkuisen väsynyttä porukkaa... Kyllä mun täytyy taas olla tyytyväinen noiden hermorakenteeseen. Päivällä paimenessa ja henkisiä ylityksiä ja haasteita, sitten illalla kaupungin keskustaan iltakävelylle humalaisten sekaan. Käveltiin vielä tahallaan erään baarin ohi, jossa oli terassilla live-esiintyjä. Eikä nuo välitä mitään. Monelle tietysti tällainen reipas koira on itsestäänselvyys, mutta mulle ei Ransun kanssa 7v eläneenä todellakaan ole.

Sunnuntaina sitten päätimme että Liinu lähtee metsäpaimeneen aamusta, Prikka ja toinen pentu jäi matkasta pois. Liinukin teki töitä, oli oikein pätevä. Osasi ja halusi jo lampaita komentaakin. Sunnuntaina huomasi sen kasvun, mikä siinä koirassa oli kesän aikana tapahtunut. Päästiin taas kehityksessä eteenpäin. Nyt on hyvä talven ajan kypsytellä.

Sunnuntaina tehtiin vielä aitauksessakin töitä, ränniä ja kujaa sekä peruskuljetusta. Liinu joutui tekemään kovasti töitä lampaiden saamiseksi liikkeelle. Mutta on se sitkeä pieni työkoira :) Se vaan sitkeästi jatkoi ja jatkoi lampaiden käskemistä, ja pikkuhiljaa ne siitä antoi periksi ja liikkui. Keväällähän se lannistui ja luovutti ja menetti voimansa lampaiden silmissä. Nyt sillä oli ihan eri reipas asenne :) Eihän se vielä osaa yhtä tomera ja räpsäkkä olla kuin Ransu ja tarvitsee tukea siihen lampaiden käskemiseen minulta. Mutta nyt se osaa käskeä niitä muutenkin kuin vain liikkeellään.

Näillä on kuukauden ikäero! Prikka on siis se vanhempi, vaikka on melkein pienempi.

Prikka oli Kuttukuussakin hirmu reipas ja sosiaalinen. Kaikkien luo ja syliin oli tunkemassa ja muiden koirien kanssa oli ihan ok. Paljon sai siis hyviä kokemuksia lampaista, ihmisistä, koirista yms.

Mukavin tunnelmin sai ajella kotiin, nyt saa kumpikin koira kasvaa ja kypsyä ensi kevääseen, ja sitten palaamme asiaan taas :) Jospa sitten saisi Prikan kanssakin paimennusta alulle. Liinun kanssa mulla on tavoitteena että loppukesästä saisi suoritettua paimennuksen ykkösluokan kokeen hyväksytysti, samoin Ransun kanssa. Ransun kanssa sen ei pitäisi olla mikään ongelma, kun viimeksikin jäi niin pienestä kiinni. Katsotaan sitten ensi keväänä, miten monelle leirille pääsee ja eka leirin jälkeen, mitä olisi realistista tavoitella. Haluaisin kuitenkin kilpailla ensi vuonna paimennuksessa molemmilla koirilla. Saisi sitä osaamista sitten näkyväksi tulosten muotoon :)