Kokkolaan saatiin Niina-Liina Linna kouluttamaan viikonlopuksi. Mä olin jo mielessäni ilmoittautunut koulutukseen heti kun siitä kuulin! Niinulla en ollut vielä aiemmin käynyt, schapeja Niinu on kyllä koutsinut ainakin kerran, mutta en ole silloin päässyt. Odotukset oli korkealla, ja parastahan se tietysti on silloin kun odotukset täyttyy :)
Niinu oli tosi hyvä kouluttaja, monestakin syystä. Ensinnäkin tykkäsin tavasta jolla rata käytiin läpi. Eli sitä ei käyty läpi yhdessä. Turhaa tuhlata aikaa kauheasti siihen, että rataa käydään kaikkien kanssa yhteisesti läpi. Hieman karrikoiden sanottuna tähän tyyliin: "näin MINÄ KOULUTTAJA olen ajatellut, että TEIDÄN ON tehtävä tämä kohta. Ai olit ajatellut jotain muuta? No ei se siinä toimi kuitenkaan! Ai haluat kuulla muitakin vaihtoehtoja? No tässä-ja-tässä-ja-tässä-ja-vielä-tämä *samalla kouluttaja pyörii peräjälkeen puolenkymmentä eri vaihtoehtoa* No niin käykää nyt vielä kerran läpi se teidän ratasuunnitelma JOTA MINÄ TAATUSTI onnistuin muuttamaan ja SOTKEMAAN SINUN OMAT suunnitelmat, eihän niitä nyt kannata ensin edes kokeilla!" Lähestymistapa oli mielestäni Niinulla paljon koirakkolähtöisempi, koska Niinu tyyliin totesi, että "tutustukaa huolellisesti rataan, tehkää omat ohjausvalinnat, katsotaan miten ne toimii ja ellei toimi/joku muu tapa olisi minun [Niinun] mielestä parempi/nopeampi/sujuvampi/tmv, niin voidaan kokeilla sitten sitä". Ja niin me saatiin tehdä ihan itse ensin ne omat virheemme, ja kun jokainen teki omat valintansa, omat virheet ja heikkoudetkin tuli näkyviin. Tietysti myös onnistumiset.
Mä olin koulutuksessa Liinulla, ja Ransua vei Antti. Liinu sai Niinulta palautteen, että sen taitotaso on korkea. Ohjaajakin sai palautetta. Se oli luonteeltaan enemmänkin rakentavaa. Meidän iso ongelma taitaa ajoittain turhan usein olla ohjaajan rohkeuden puute radalla. Koira osaa, ohjaaja osaa. Vaan kun ohjaaja ei ole koko aikaa aivan tilanteen tasalla. Piste. Mutta kai ne koiran hyvät palautteet voi laskea itselleenkin ansioksi..?
Sitten lisäksi tykkäsin Niinun tavasta kertoa asioita, perustella ja opastaa oikeaan suuntaan. Näin terveydenhuollossa työskentelevänä joutuu monesti miettimään ja opettelemaan sanomaan asioita tilanteen ja vastaanottajan persoonan vaatimalla tavalla, kehittämään toisin sanoen vuorovaikutustaitojaan. Siksikö sitä sitten kiinnittää niin paljon huomiota siihen, kun jollain agilitykouluttajalla on hyvät vuorovaikutustaidot? Moni kouluttaja on hyvä siinä hommassaan, mutta jotkut vaan osaa pukea itsensä sanoiksi niin, että on helppo ottaa opikseen. Niinu perusteli asiat jotenkin tosi hyvin. Sain joitain ahaa-elämyksiä, että ihan totta muuten, miksi mä tän tietyn asian teen tässä kohtaa poikkeavalla tavalla, kun tavallisesti esimerkiksi aina ohjaan koiranpuoleisella kädellä? Lisäksi aloin ajatella treenejä ja niiden merkitystä kisoissa onnistumisen kannalta vähän uudella tavalla. Mitä siellä treeneissä onkaan tarkoitus oppia? Oisko soveltamaan opittua käytäntöön? Tai oppia hyödyntämään onnistuneita asioita sopivissa paikoissa? 6½ vuotta se on vaatinut agilityn treenaamista, että ymmärtää (tai ainakin luulee ymmärtävänsä) miksi treenata. Muunkin takia kuin siksi että se on himpskatin kivaa tekemistä koiran kanssa ja on mahtavaa kehittyä.
Palaan vielä tähän virheiden tekemisen ja omien onnistumisten mahdollistamiseen. Mitä järkeä on ensin suunnitella tekevänsä jotenkin ja sitten muuttaa sitä suunnitelmaa vain siksi, että kouluttaja on ajatellut sen toisin? Varsinkin, kun niin koirat kuin ohjaajatkin on YKSILÖITÄ. Kyllähän minä sitten voin kokeilla oman (epä)onnistuneen suorituksen jälkeen lähes kaikkea mitä kouluttaja ehdottaa, mutta tärkeää sen oman oppimisen kannalta on myös saada palautetta omien valintojen toimivuudesta. Ja eihän se niin ole, että se oma ohjausvalinta on aina se huonompi, kyllä se voi olla parempikin. Silloin sen hyvän suunnitelman muuttaminen kouluttajan mieleiseksi jättäis sen positiivisenkin palautteen saamatta?! (Tykkäsin muuten filosofiasta lukiossa...)
Asiasta agikurssille. Oon lupautunut (lue: lähes tuppautunut) vetämään seuran alkeiskurssia, ja kylläpä mä oon innolla ollut menossa kurssia pitämään! Jotenkin nyt on ihan eri fiilis vetää kurssia, kuin muutama vuosi sitten edellisessä seurassa. Itsellä on intohimoa agilityyn enemmän kuin silloin, puhumattakaan miten oma tieto-taito on lisääntynyt. Jospa se into välittyisi ja tarttuisi myös kurssilaisiin, ainakin tähän mennessä vaikuttaa lupaavalta sen suhteen! Mulla on apukoutsi Liinu mukana, on aika paljon helpompi selittää asioita, kun voi omalla koiralla näyttää ja selventää asioita :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti