Tyttöjen ja vähän poikienkin kuulumisia

Onpas ollu pitkään hiljaista blogin kirjoittelussa. On ehkä ollu vähän muutakin tekemistä...

Parit kisat meillä on ainakin ollu, kotikisat Kokkolassa ja edellisenä viikonloppuna Pietarsaaressa. Mulla ei ole ollut kepoa, joten ei ole kisaradoilta videoita. Harmittaa kyllä itseänikin, koska ei ole videoita treeneistäkään ties miten pitkään aikaan. Tekis hyvää päästä välillä vähän katsomaan itsekin että miltä se touhu näyttää. En edes muista, että miten Kokkolan kisat meni. Olin päättänyt kävellä radalta ulos, jos Liinu varastaa lähdössä. Tai nousee siellä eikä suostu istumaan takaisin. Eihän se meinannutkaan nousta. Siellä vaan istui niinkun takapuoli liimattuna kenttään. Muuten ei muistaakseni taida niistä kisoista olla ihmeemmin kerrottavaa? En ole varma :D Saatiinkohan joltain radalta nolla?

 

Pietarsaaren kisoissa olin hyvissä ajoin kisapaikalla ja ajattelin että ehdin tässä hyvin lämpätä koiran. Katselin hetken maxien agilityrataa ja lähdin sitten Liinun ja Prikan kanssa lämppälenkille. Rataantutustumisen alkuun piti olla jotain 10-15min kun tulin lämppälenkiltä, mutta sielähän ne jo pyörivät. Ajattelin että samperi, äkkiä koirat johonkin kiinni ja radalle, mutta kun pääsin kunnolla halliin sisälle niin kuulutettiin että "rataantutustumisaika on päättynyt, jaetaan tässä välissä maxien palkinnot..." Selvä homma. Ei kai sitä tarvi rataantutustumisessa aina käydä. Tuolla radalla tosin olisin nimenomaan halunnut. Onneksi olin seurannut maxeja sivusta, niin tiesin miten rata menee ja mulla oli siihen ohjaussuunnitelma äkkiä valmiina. Tosin, jokainen kisannut sen kyllä varmasti tietää, että se rata ei IKINÄ näytä radan sivusta katsottuna samalta kuin sieltä radalta katsottuna. Esteiden kulmat ja etäisyydet toisiinsa nähden jne. Kaks ekaa estettä meni hienosti, sitten hyllytettiin :P Loppuradastakaan ei tullut mitään, joten lähdettiin kesken radan puomitreenin jälkeen pois.

 

Seuraava rata tais olla hypäri, ja siltä me tehtiin sitten ihan kelvollinen nolla. Meno ei tuntunut niin sujuvalta kuin ois voinut, ja sen kertoo etenemäkin (olikohan jotain 4,2m/s, mikä ei kyllä hypärille ole kovin kova etenemä). Nolla kun nolla, meillä ei hypärinollia vielä ollutkaan. En edes muista mistä kisoista on nollia tullut, nyt niitä kuitenkin on Liinulla 5kpl, eli tupla puuttuu että olis SM-karkeloihin ovi auki. Siksi kun halusin sitä tuplaa yrittää, en ollut niin jämäkkänä päätöksessäni lähteä heti ulos jos Liinu ei istu lähdössä ja odota lähtölupaa. Ei niitä tuplia sillä tehdä, että on nolla alla ja kävellään radalta ulos edes aloittamatta sitä. Olisin kävellyt pois jos ei olis ollu nollaa alla. Jälleen kerran kyllä todettiin se, että anna sen koiran sikailla lähdössä, niin se sikailee koko radan. Liinu juosta hilputteli ainakin kolmesta esteestä ohi, ihan nokan edessä olevia esteitä. Kunhan vaan sikailisekoili, näki sen ilmeestä että rallatellaan! kun se juoksi onnellisena puomin ohitse ja vielä yleisön ja puomin välistä, ei minun ja puomin. Annettiinpahan taas viihdettä. Laitoin sen kyllä uudelleen puomille. Lähdettiin kesken radan pois ja tehtiin siinä mennessä vaan viimeiset neljä estettä.

 

Kerran me on treenattukin tässä välillä. Pitäis treenata useammin. Se käy kuulkaa työstä treenata kaks ihmistä ja neljä koiraa, kun joukossa on kokenut ohjaaja, kokenut ei-tavoitteellinen koira, kokematon ohjaaja, kokenut tavoitteellinen koira ja kaks tavoitteellista pentua. Hiki tulee noiden pentujen kanssa treenatessakin, varmaan sitä niin hengästyy itsekin siitä niiden energian määrästä ja kun joutuu niiden kanssa töitäkin tekemään :D Ai että niistä tulee hyviä vielä :) Yritän nyt päästä pois siitä ajatuksesta, että "ai että niistä tulee hyviä JOS en onnistu pilaamaan niitä". Kun mehän lähdetään siitä liikkeelle, että niitä ei pilata, vaan asiat tehdään kunnolla ja ajatuksella. Prikalle ei - köh köh - varmaan tule tuo hyppääminen tuottamaan vaikeutta, se hyppii jo tasajalkaa mun naaman korkeudelle, niin sieltä sitä poweria kyllä löytyy. Sehän ei tosin ole ainoa asia mitä agilitykoira tarvii eikä kerro miten hyvä hyppääjä siitä tulee, mutta kun tuo on muutenkin niin erinomainen penikka. Mä tulen aina hirvittävän hyvälle tuulelle treeneissä, kun tuo schape-energia on vaan niin positiivista. Schapendoes on (taas kerran) mulle just niin oikea rotu, kun olla saattaa. Yhtään sen totisempaa koiraa mä en haluais, Ransukin on niin huippuiloinen ja pirtsakka 7-vuotias, että eihän sille voi kun nauraa :D Tosin ikä on vaan numeroita, eikä 7v schape ole edes vanha. Tosin ei se ihan nuorikaan ole, sen huomaa kyllä kun on monen ikäisiä koiria ympärillä (7v, 5½v, 5v, 2½v ja 2x 6kk).

 

Prikan kans on tehty pari kertaa doboa, oiskohan nyt yhteensä kolmesti. Se on siinä kauhean hyvä. Prikka on tosin muutenkin tosi helppo pentu, joka ei oikeastaan aiheuta juuri koskaan hampaiden kiristelyä. Mä en ole vielä juuri löytänyt tuosta kakarasta pahaa sanottavaa tai puutteita (ei sillä, että nimenomaan niitä yrittäisinkään löytää), se ylittää mun odotuksia koko ajan. Kerronpa muutaman esimerkin.

 

Toisella dobokerralla se teki kieppejä pallon päällä melkein kun vanha tekijä. Harjoiteltiin pallon pyörittämistä etujaloilla, ja se on siinäkin yllättävän pätevä. Sitten harjoiteltiin pallon ympäri pyörimistä etujalat pallon päällä, ja se on siinä parempi kuin Liinu, mikä on kuitenkin tehnyt niin jo viime syksystä lähtien. Prikalla on jotenkin ihmeen tavalla "jalat hallussa", se siis osaa yllättävän taitavasti tuon ikäiseksi käyttää kroppaansa. En ois uskonut. Sillä on lisäksi ikäisekseen aika hyvä lihaskunto. Muistan, kun Kati R. neuvoi joskus vuosia sitten kun Ransu oli parivuotias, tekemään sen kanssa ristikkäisiä jalannostoja syvien lihasten vahvistamiseksi. Ransu meinasi lysähtää, ja meinaa muuten vieläkin tehdä tiukkaa. Liinu on vahvempi, mutta senkin kanssa kun tekee pari toistoa, niin tasapaino alkaa vähän horjua ja se pyrkii ottamaan tukea. Vaan ei Prikka. Se seisoo melkein kun tatti sen 10s, minkä pidän kerrallaan ristikkäiset jalat ilmassa ja vaihdan puolta. Toki välillä se meinaa lähteä liikenteeseen kahdella jalalla ja vaikka mitä, mutta sitten kun se keskittyy asiaan, sen tasapaino pysyy ja lihakset jaksaa hyvin kannatella. Jos Liinulla on minusta hyvä kropanhallinta ja mielettömät vatsalihakset, niin Prikka kyllä tulee olemaan vähintään yhtä hyvät kun harjoitellaan lisää. Sen kanssahan on tehty vasta kolmesti ja aika lyhyitä hetkiä kerrallaan. Prikka on kaikista kevyin mun koirista, se painoi monta sataa grammaa vähemmän kuin Liinu saman korkuisena, vaikka Liinukin on minusta ollut nuorena aikamoinen silakka. Prikka on sellainen jäntevä, ei mikään löysä pennunlössykkä.

 

Agilityssa sillä riittää menoa ja meininkiä, vaikka me on tehty vasta hyppyä, putkea, näitä kahta em. peräkkäin, aloiteltu puomin ja keinun harjoittelua. Puomia se on nyt tehnyt tasan kahdesti. Käsittämätön äly ja maltti sillä siinä touhussa on, vaikka välillä sitä malttia ei meinaa ollakaan. Ekalla kerralla nostin sen puomin alasmenosillalle, namikippo oli maassa ja palkkasin sitä 2-2 olemisesta. Herrajukeli, se pysyi siinä, ihan ilman mitään! Sen verran monta alkeiskoiraa olen tänäkin syksynä tavannut, että yksikään niistä ei ole tehnyt samaa (edes hihnassa). Eilen alkeiskurssin jälkeen hain Prikan autosta ja laitoin sen taas puomille. Se meni heti 2-2 asentoon. Palkkasin. Liikuin itse vähän sivulle ja eteen, ihan muutaman pikkuaskeleen vain. Toinen vaan napottaa siellä :) Lähtee silti namikipon vierestä lähes heti vapautuskäskyllä tulemaan. Pari kertaa kun olin nostanut ja kaivoin taas taskusta nameja, Prikka lähti menemään puomia ylös, meni ylösmenosillan puoliväliin, kääntyi oma-aloitteisesti ympäri, palasi takaisin ja PYSÄHTYI 2-2:een SIIHEN NAMIKIPON ETEEN! Siis kun munhan piti opettaa tuo vähän pidemmän kaavan kautta, sillai niinkun "oikein"... mutta enpä taida opettaakaan. Muistaakseni Liinukin on opetettu samalla tyylillä kuin Prikka nyt. Ja Liinun kontaktit on hienot. Liinulla ei tosin ollut malttia, vaan sitä piti auttaa hihnalla pysähtymään. Se voi kyllä olla edessä vielä Prikankin kanssa, mutta lähdetään siitä liikkeelle, ettei tarvi. Prikka oppii tosi nopeasti asioita, hieman hirvittää että onko sillä yhtä fiksut aivot kuin Ransulla, joka osaa keksiä itsekin asioita... Liinuhan on sikäli ihanan töllykkä, että se tekee kiltisti mitä on opetettu :) Fiksun ja oppivaisen koiran kanssa oon huomannut lisäksi sen, ettei tule tehtyä tarpeeksi toistoa ja harjoiteltua asiaa niin varmaksi, koska koira tuntuu oppivan äkkiä. Ei sitä pidä kyllästyttää toistoilla, mutta ei myöskään liian aikaisin uskoa sen osaavan. Siinäpä sitä on haastetta, mulle nimittäin, tietää milloin se oikeasti osaa, eikä ole "vain" oppinut. Oppimisella ja osaamisella on nimittäin eroa, vaikka kumpikin alkaa o-kirjaimella ja päättyy -nen.

 

Ransun ja Rikun kanssa on ollut yhteislenkkiä ja -leikkiä. Ransu ja Riku oli meillä hoidossa yhden yön yli, ja päätin että nythän ei Ransuakaan laiteta portin taakse, että koko porukka saa olla vapaasti. Eikä mitään ongelmaa ollut! Yöksi otettiin pennut makkariin ja ovi kiinni, ettei ne kävele Ransun yli yöllä. Antti on jatkanut samaa kotonaan aina kun on itse kotona, öisin ja työpäivät Ransu ja Riku on erillään. Hyvin on kuulemma mennyt. Onhan se kivempi kun ei tarvi kaksiota jakaa kaiken aikaa kahtia. Viime viikolla Liinu ja Prikka oli siellä päivähoidossa kolmena päivänä. Vein aamulla töihin mennessä, kun Antilla oli iltavuoro, ja hain ne oman työpäiväni jälkeen. Olihan meillä kotona pikkuisen väsynyttä porukkaa iltaisin :D Vaikka olivat varmaan koko päivän painineet (pennut siis) sisällä minkä kerkeävät ja käyneet porukalla lenkillä, niin vielä ne juoksi kauheaa rallia viereisellä pellolla kun päästin ne tarpeita tekemään. Ja menihän ne lujaa!! On ne kyllä sellainen parivaljakko että huh huh.

 

Me käytiin Liinun kanssa elokuussa TopTeam-valintatilaisuudessa, ja siellä kovasti puhuttiin miten valintatilaisuuden sujumisesta saa kirjallisen palautteen pyytämällä. Noh, eihän sitä tarvinnut odottaa kuin 3kk ja pyytää puolenkymmentä kertaa, viimeisimmäksi annoin jo facen kautta henkilökohtaisesti palautetta siitä ettei sitä palautetta tule vaikka luvataan. Itse palautteen saaminen omasta suorituksesta ei ollut se "the juttu", vaan että kun korostetaan avoimuutta ja palautteen saamisen mahdollisuutta, niin sitten sitä joutuu kuitenkin odottamaan ja kaivelemaan moneen kertaan. Ajattelin, ettei niillä oikeasti edes ole mitään palautteita, kunhan ovat valinneet mieleisimmät naamat sinne. Mua ei kyllä harmita, ettei päästy kuin varasijalle, onhan se aika tuhannen kallista touhua osallistua siihen. Aika paljon saan käydä koulutuksissa ja kisata, ennenkuin on TT-kauden hinnan (sivukuluineen, kun pelkät leirit maksaa tonnin) kuluttanut. Näin palaute kuuluu:

 

"

Koirakolla on paljon ominaisuuksia, jotka olisivat puoltaneet heidän valintaan TOP-ryhmään, mikäli muiden hakijoiden osaaminen ja potentiaali olisi ollut erilaista. --- Mitään yksittäistä syytä valitsemassa jättämiseen ei siis ollut, vaan tällä kertaa muut olivat kokonaisuudessaan vähän parempia. Liinu oli innokas ja hyvin estehakuinen. Tätä ominaisuutta kannattaa edelleen vahvistaa. Kehityskohteeksi kannattaa ottaa itselleen ja omalle koiralle parhaiden ohjauksien löytäminen eli oman agilitykäsialan hiominen. Valintatilaisuudessa näkyi myös ohjaajan jännitys, joka ei onneksi näkynyt juurikaan ohjauksissa eikä etenkään koiran suorituksissa. Sannaa ja Liinua esitetään valittavaksi TOP-ryhmän varakoirakoiksi. --- Mikäli TopTeam järjestetään ensi vuonna, niin toivottavasti haet siihen uudestaan. Koirakkona teillä on kaikki edellytykset päästä TopTeamiin.  "

 

Eli muut oli parempia, ja me oltiin silti ihan hyviä. Tuo palautehan pitää meidän kohdalla juurikin paikkaansa sekä koiran että ohjaajan suhteen, tiedän itsekin tuon oman "käsialan" hiomisen tärkeyden. Ja haastavuuden. Sen eteen pitäisi treenata hieman enemmän.

 

Pitkästi on tekstiä, mutta vielä yksi asia: Meidän Kakesta tuli viikonloppuna käyttövalio! Se kävi viime joulukuussa kaks koetta, nyt syyskuussa kolmannen ja viikonloppuna oli neljäs koe. Joka kokeesta HIRV1 ja kun näyttelytulos oli jo valmiina helmikuulta, niin sille voi nyt anoa käyttövalion arvoa :) Hieno Kakkenduukeli, jonka kanssa Tomilla meinasi jo pinna loppua jossain kohtaa. Mä oon aina tykännyt Kakesta, kun se on niin pohjattoman kiltti, leikkisä ja lapsellinen :P Tomilla ei ole meinannut sen kanssa aina huumori piisata. Se on varmaan saanut lapsellisuusvaikutteita schapeilta, kun se leikki ekaan talveen asti säännöllisesti Ransun ja Liinun kanssa pihassa :) Ikilapselliset koirat on minusta parhaita, kyllä ne alkaa töitäkin tekemään kunhan vähän kasvavat ja kypsyvät ja niille vaan antaa tilaisuuksia. Niin kävi Kakellakin, ja tälle syksyä sille on ammuttu varmaan suunnilleen/lähes puolet (?) porukan luvista.

Eiköhän siinä ollut asiaa yhden kuukauden edestä ja vähä ylikin :D