20. marraskuuta 2015

Tehokkaat treenit

Viime viikonloppuna käytiin lauantai-iltana treenaamassa. Oli oikein tehokkaat treenit siinä mielessä, että oli monta treenattavaa. Videoita ei juuri sitten tullut kuvattua, ja mun ja Liinun paras vetokin jäi pois.
 
Otin nyt vähän mulle ja Liinulle uutta treenitapaa käyttöön. Yleensä tutustun rataan ja lähden tekemään sitä alusta ikäänkuin nollaratareeninä. Koska tuossa radalla oli pari kohtaa, joita piti vähän huolellisemmin miettiä ja tehdä ohjausvalinta, niin halusin kokeilla niiden toimivuutta ensin. Eli ei lähdetty alusta tekemään rataa, vaan kokeilin ensin ne haastavilta tuntuneet kohdat ja valitsin niihin parhaalta tuntuneen ohjauksen. Alkuun esteille 1-4 kokeilin kolmea eri vaihtoehtoa;

pyöritystä
 

niistoa


ja tuplasylkkäriä


"Ongelma" on se, että ne kaikki toimi. Tuokin ratapätkä oli ihan onnistunut veto, mutta se toinen koko radan veto oli vielä parempi ja meni ilman virhettä loppuun asti. A:n jälkeen oli tarkoitus tehdä saksalainen, mutta se ei tuossa nyt onnistunu. Toisella yrittämällä onnistui. Muuten oli minusta aika moitteetonta menoa, Liinu oli tosi hyvässä vireessä ja itselläkin hyvä fiilis treenata.

Rata mentiin siis vain kaks kertaa alusta loppuun, sen lisäksi muutama kerta kepeillä kikkailua eli takanaleikkausharjoitusta ja ohjaajan irtoamista sivusuunnassa. Siinä oli Liinun treenit. Tehtiin siis sen kanssa lyhyet ja laadukkaat treenit. Kummallekin jäi hyvä into ja motivaatio päälle.

Prikan kanssa harjoiteltiin hyppy-putkea. Lähettelin sitä putken umpikulmaan ja palkkasin siitä oikeaan suuntaan kääntymisestä. Puomilla harjoiteltiin 2-2:sta. Keinua harjoiteltiin vähäsen. Prikka kiipesi A:lle mun huomaamatta, on se kyllä sellainen vintiö välillä. Tykkää hypellä ja kiipeillä. Se jopa meinasi (ei sentäs jäänyt) tulla A:lta alas kakskakkoseen, mutta hyppäsi kumminkin. Tajusin sen kiivennen A:lle kun kuulin tassujen töminää sieltä. Ei hitsi sen kanssa pitää olla tarkkana!

Ransu ja Riku treenasi Antin kanssa. Suunniteltiin ja varattiin joulukuulle yksäriä Elinalle, samana viikonloppuna ois Liedossa kisat... Meillä on 1,5h yksäri ja mennään varmaan kuudestaan sinne. Tässä se hull... siis rakkaus lajiin taas mitataan, kun lähtee ajelemaan Turkuun yksärille ja varmaan yöpyy sit siellä ja menee toisena päivänä kisaamaan 4 rataa. Noh, eiköhän se ole sen arvoista? Päästiin Liinun kans Niinun agikoulutukseenkin marraskuun lopussa, K-I-V-A-A-!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti