23. marraskuuta 2015

Vauhtia, vauhtia!

Sitä ei kyllä meidän eilisillan treeneistä puuttunut. Eikä kyllä puuttunut onnistumisen iloa ja hienoja taidonnäytteitäkään :) Antti ja Ransu aloitti, Liinun kanssa kommentoitiin radan reunalla. Sitä en tiä mitä Liinu kommentoi Ransulle (todennäköisesti jotain tyyliin, pois sieltä, mun vuoro..!), mutta mä kommentoin Antille että se on ihan kehityskelpoinen ohjaaja. Eikun hyvin ne veti Ransun kans. Mun on kivempaa treeneissä tehdä, kun saan keskittyä Liinuun.

Liinun treenit

Liinu treenasi nyt vähän enemmän kuin viime viikonloppuna, mutta ei sen takia, että mä olisin ollut niin ulalla että pitää ottaa siksi toistoja. Pariin kohtaan halusin vaan kokeilla eri vaihtoehtoja. Sitten tuolla takanurkassa olevan pyörityksen jälkeen kadotin pari kertaa kontaktin koiraan, joten Liinu meni A:lle.

Oli just sopivan haastava rata, sai juosta, mutta vaati koiraltakin osaamista. Jotenkin oli Liinun kans enimmän aikaa sellainen mahtava flow-fiilis, että jestas miten hyvin mä ehdin joka paikkaan kun toi koira hoitaa oman hommansa niin sairaan hyvin! Ja kun se on niin estehakuinen ja osaa esim. lopettaa puomin ja kepit niin itsenäisesti. Tuollaisia haluaisin päästä käyttämään kisoissakin. Jostain syystä monet asiat mitkä onnistuu treeneissä, mä varmaan omalla jännittyneisyydellä ja erilaisella käytöksellä pilaan kisoissa. Pitäis ottaa kisatkin sillain rennommin ja rohkeammin, että ne onnistuis. En tiä, voisko syy olla myös häiriössä, jota kisoissa on paljon enemmän kuin treeneissä? Nyt kyllä Ransu aiheutti sitä häiriötä sinne, ja lisäksi toisella puolella hallia treenaavat rallytokolaiset. Noh, onhan ne nyt rehellisyyden nimissä kuitenkin pikkasen pienempi häiriö kuin kisatilanne.

Tässäpä videokooste eiliseltä. En viitsinyt sitten enää vetää koko rataa läpi, kun oli tehty kumminkin useampia aika intensiivisiä ja pidempiä pätkiä onnistuneesti. Kerran kokeilin noiden hyppyjen kautta, että kestääkö kepeillä noin kovan leijeröinnin ja sivuirtoamisen, ja kesti! Heti eka kerralla! Jestas miten hienot kepit! Ja se vauhti, välillä aivan huikea!




Tuossa koirassa yhdistyy kyllä niin paljon hyvää, että se on kultaakin kalliimpi ja rakkaista rakkain :) Eilen illalla oli treenien jälkeen sellainen fiilis, että mitä kaikkea me voidaankaan tehdä yhdessä, pienestä se ihmisen itseluottamus joskus kohoaa :) Kotona oltiin n. klo 23, sen jälkeen istuin nojatuoliin, otin Liinun syliin ja me fiilisteltiin siinä hyviä treenejä. Aamulla pikkuhypy nukkui mun sängyn vieressä lattialla (meillä ei koirat nuku sängyssä, ja Liinu yleensä arvostaa mukavuutta nukkumalla joko sohvalla tai omalla pedillä). Siinä sitten yhdessä venyteltiin ja noustiin karuun maanantai-aamuun :D

Prikan treenit

Prikan kanssa pikkuisen treeniä illan lopuksi. Otettiin vähän kontaktitreeniä ja keinua. On se kyllä sellainen rämäpää, että oksat pois ja osa latvaa. Aloiteltiin vähän ohjausharjoittelun alkeita. Prikkahan ei ole tähän päivään - tai siis eiliseen - mennessä tiennyt, että agilityssa voi ja pitää mennä muutakin kuin täysillä suoraan. Karu totuus alkoi paljastua sille eilen, kun aloin esitellä sille sitä tosiasiaa, että esteitä mennäänkin mun ohjauksessa eikä itse vapaasti valiten mieleisiä. Jo pelkästään hyppy-putki tai putki-hyppy olikin ihan eri asia kun niitä ei menty suorina peräkkäin vaan ohjauksessa kaarella. Mehän ollaan harjoiteltu jo ihan silloin pikkuisena "sylkkäriä" lelulla. Siis lähinnä käden ja vartalon liikkeen seuraamisen harjoituksena. Nyt yhdistettiin siihen este mukaan. Muutama ihan hyväkin toisto tuli. Sitten teetin ihan huvikseni kerran molemmin puolin yhden pakkovalssin, ja nehän sujui kuin vanhalta tekijältä heti kerrasta. Sitten vielä lelun kera aloiteltiin kääntymisharjoitusta, siihen ei kyllä olla tehty juuri minkäänlaista pohjatyötä... Hyvin se silti sujui. Tässä käy kohta niin, että Prikka osaa kaikenmaailman ohjauskuviot ennen kuin sille on edes esitelty kaikkia esteitä. No, niinhän se meni Liinun kanssakin, että tapojensa orja kai tässä on. Tosin Liinun osaamistasoon nyt olen aika tyytyväinen, että menkööt vaan samoja uria Prikankin kanssa, jos ne urat vaan sillekin sopii :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti