Agility-kuulumisia

Harvoin tulee nykyään enää blogia näppäiltyä. Harvoin tulee yleensäkään istuttua tietokoneen äärelle vapaa-ajalla. Postauksen kuvat Kati Kuuttila ja Meeri Koski, kaikki Vaasan kisoista 20.5.

Tämä talvi ja kevät ollaan treenattu noin kerran viikossa RumaRakilla Kajaanissa. Pääasiassa ryhmään on ilmoitettu Prikka, mutta koska en joka viikko pääse, niin sitten korvaavilla kerroilla on ollut Liinullakin mahdollisuus treenata. Ja ihan hyvä niin, talvella tehtiin enemmän myös erilaisia pienempiä harjoituksia, jotka ei sillekään aina olleet ihan läpihuutojuttuja. Nyt keväämmällä on tehty ratatreeniä, mikä on ollut tosi hyvä kummallekin koiralle. Opin tuntemaan tuota Pipanaa paremmin, ja Liinu saa ratatreeniä kisoja silmällä pitäen.

Prikkaa ei edelleenkään ole ilmoitettu mihinkään kisoihin. Mä en ole sen hyppytekniikkaan enkä taitoihin tyytyväinen. Tai sanotaan niin, että kyllähän se hyppää ja esteetkin alkaa pikkuhiljaa olla jotenkin hallinnassa, se pystyy menemään vaativaakin rataa, se irtoaa hyvin jne. Mutta sellainen osaaminen, mitä mä haluan koiralla olevan ennen kisaamista, sitä ei vielä ole. Oon yrittänyt pitää mielessä, että ei tarvi eikä voi olla valmis alkaakseen kisata, mutta kyllä sitä ei kisoihin viitsi treenaamaankaan mennä. Se riittää että mulla on tuo haastavampi tapaus nimeltä Liinu, joka pitää tulosprosentin alhaisuudesta huolta. En mä tarvi siihen kisamaksuja maksattamaan koiraa, jonka vien kisoihin ei-kisavalmiina opettelemaan. Kisoissa näkee 1-luokassa säännöllisesti ja mun mielestä liikaa koiria, joiden ois syytä vielä harjoitella vaikka sitten epiksissä... tai jokainen saa tietysti kisata heti ja silloin kun siltä tuntuu, mutta kyllä mä vähän ihmettelen miksi sinne kisaradalle on niin kiire... Jos on ainoa koira jolla harrastaa, niin ehkä houkutus on suurempi kisata? Anyway, me mennään kisoihin opettelemaan sitten, kun minusta tuntuu että Prikka on kisavalmis.

Liinu on kisannut tässä keväällä parissa kisoissa, tuloksilla ei ole isommin juhlittu. Meillä ei vain ole sellaista yhteistä tahtia eikä aina tahtotilaakaan :D Liinu on kisoissa tulisempi kuin treeneissä yleensä, ja mä oon yrittänyt olla sen kanssa rauhallinen, että senkin virettä sais alaspäin. Liinun ollessa nuorempi, musta tuntui että jos me kumpikin ollaan sellaisessa tättärää-fiiliksessä, niin siitä ei tule mitään, koska mä en keskity. Noh, mulla on oma tyylini ohjata koiraa, ja yleensä radat onkin aika siistin näköisiä. Mä ajattelen, että vähemmän on enemmän. Tästä ohjaamisasiasta kävin pari viikkoa sitten hyvän keskustelun koutsin kanssa, ja lopputulemana oli se, että jotain täytyy kuitenkin tehdä toisin, koska ei saada tehtyä nollia. Minusta on alettava löytyä sitä samanlaista päättäväisyyttä ja topakkuutta, jolla Liinu ratoja tekee. Sehän tekee niitä välillä ihan itselleen, mutta se käy kierroksilla mun rauhoittamisesta huolimatta. Minut saatiin tajuamaan, että Liinu käyttää sen mun rauhallisuuden hyväkseen, koska se on sen verran röyhkeä ja estehakuinen. Ja tekee mielellään omat ratkaisunsa hyvinkin nopeasti. Niinpä meidän radat epäonnistuu, koska Liinu tekee omat ratkaisunsa. Mikä avuksi? Ohjaajan on ohjattava. Oltava vaativampi. Kerrottava sille, että minä tiedän miten tämä rata menee. Koiraanhan mä osaan mielestäni luottaa aika hyvin.

Tällä uudella mentaliteetilla sitten vedettiin pari viikkoa sitten perjantaina treenit läpi. Koira oli eri fiiliksissä, kun ohjaajassakin tuntui olevan potkua ja räyhäkkyyttä. Sillä mentaliteetilla sitten lähdettiin seuraavana päivänä Vaasaan kisoihin. Mä kävin aivan ennennäkemätöntä henkistä valmistautumista ennen kisoja. Se alkoi jo kotimatkalla Kajaanin treeneistä, ja jatkui seuraavana aamuna matkalla Vaasaan. Totesin jo ennen ensimmäistäkään rataa itselleni, että tämähän tekee kisapäivistä henkisesti paljon aikaisempaa väsyttävämpiä. Mun pitää olla radalla kunnolla hereillä, keskittyä täysillä just siihen rataan ja oikeasti tehdä siellä töitäkin! Mä en ole erityisen kilpailuviettinen, joten sellainen tietynlainen "raivo" on vaikea kaivaa esille, vaikka mä muuten olenkin aika temperamenttinen ihminen oikeasti... Se ei vaan näy töissä, eikä se ole näkynyt agilityssakaan. Mutta sen on pakko alkaa näkyä, koska mulla on temperamenttinen koirakin. Hienoa hoksata tällaisia asioita monen vuoden kisaamisen jälkeen 6½-vuotiaan koiran kanssa :D

Vieläkään ei olla päästy siihen, miten ne kisat meni... Eka radalta nolla. Rata oli hyvä ja onnistunut, vaikka videota mulla ei siitä olekaan (video vois muuttaa mun käsityksiä asiasta...). Liinu tuntui helpolta pitää hanskassa. Kaks seuraavaa rataa oli hylsyjä, mutta eka HYL meni täysin mun piikkiin. Yksi este takaisin päin hypättynä, koska ohjaaja oli myöhässä eikä ehtinyt ajoissa korjata. Hylkäys tapahtui 3 estettä ennen maalia, koko muu rata ennen ja jälkeen puhtaasti. Toinen hylsy tuli sitten enemmän mun ja Liinun yhteisvaikutuksesta. Lähetin ehkä huonosti kepeille, 90 asteen umpikulma kepeille suoraan A:n kontaktilta ja sen jälkeen takanaleikkaus. Liinu aloitti ensin oikein, mutta tuli kepeiltä ulos. Sitten ei onnistunut aloituskaan enää, vaan sekoiltiin niin että saatiin varmaan kahden hylsyn verran kieltoja... Tuomari sitten mulle antoi vinkkiä, ja sillähän se homma saatiin jatkumaan. Ajattelin ensin että lähden radalta sen jälkeen, mutta sitten ajattelin että paskat mä menen sen radan kun koira lopulta sai tilaisuuden aloittaa ja suorittaa kepit onnistuneesti. Ei olis ollut reilua kävelyttää sitä sen jälkeen ulos radalta. Loppurata tehtiin nollana ja jälleen koira hyvin hanskassa.

Kotimatka sitten mietittiin päivän ratoja. Mä olin ihan poikki! Henkisesti ja vähän fyysisestikin. Kisapäivä oli aika pitkä, tehtiin aika pitkiä lenkkejä välillä ja yritin syödä kevyesti kisapäivänä. Tuo kisapäivän ruokailu on tuon mentaalipuolen jälkeen seuraava asia, johon pitää alkaa panostaa. Asia kerrallaan ;) Miksi tuohon ruokailuun kisapäivänä oon nyt kiinnittänyt huomiota on se, että oon kiinnittänyt siihen onnistuneesti huomiota muutenkin, ja olo on keventynyt eikä vaaka huokaile enää niin raskaasti kun kömmin sinne lukemia kauhistelemaan :P

Seuraavat kisat on sitten muutaman päivän päästä Sievissä, iltakisat pitkästä aikaa. Sitten lähdetäänkin reissuun koirien kanssa kolmisin, ja suunnataan Saariselälle kisaamaan viikonlopuksi. Otetaan pari starttia vähemmän kuin viime vuonna. Matkalla ollaan pari yötä Kuusamossa, käydään vähän vaeltelemassa ja jatketaan sitten pohjoista kohti. Saariselältäkään ei palata kotiin, vaan jatketaan eteenpäin :) Suunnitelmissa on siis agilitya, luontoa ja kesälomasta nauttimista. Mulla on elämäni eka oikea kahden viikon kesäloma :D Tällä hetkellä ei näytä säiden suhteen lupaavalta, mutta mun jo kuukausia sitten tekemän ennusteen mukaan ilmat ja kelit paranee seuraavan parin viikon aikana ;) Loma on aina loma, oli sää millainen tahansa. Ja kun saa olla sen ajan itselle mieluisten asioiden parissa - agiliitämässä ja nauttimassa pohjoisen valosta ja luonnosta - niin ei siinä säillä niin väliä...

Kotiin rakenneltiin muutama hyppyeste ja hankin kepit pihatreenejä varten. Keppitreeniä varsinkin ollaan tehty molempien koirien kanssa aika aktiivisesti, parina päivänä viikossa. Prikan kepit onkin edistyneet huimasti, kun niitä on päässyt tekemään useammin. Näppärää kun on kaksi koiraa, toinen odottaa autossa ja toinen tekee muutaman toiston ja sitten läpsystä vaihto. Kotikulmilla on helppo käydä lämppälenkillä tai tehdä treenit vaikka normi lenkin jälkeen. Sitä on sitten jähylenkin jälkeen samantien kotona. Kyllä se vaan on jotenkin työlästä ajaa 25km kentälle tekemään muutamat kepit pari-kolme kertaa viikossa... Tämä on kyllä tuntunut ihan luksukselta.

Kuten sanottua, Prikan keppitaidot on kehittyneet hyvin. Siitä on tullut aika hyvä jo hakemaan keppien aloitukset, eikä se ole missään vaiheessa tarvinnut mua siihen kovin lähelle heilumaan. Mun tavoite on ollutkin, että se hakis kepit mahdollisimman itsenäisesti ja virheettömästi. Se onnistuu keppien aloituksissa melkeinpä useammin kuin Liinu, eli tavoitetta kohti ollaan menossa. Liinu on vielä nopeampi ja varmempi pujottelija, mutta jospa Prikkakin saa vauhtia lisää ja varmuutta/malttia pujotella loppuun asti. Sen kanssa täytyy kyllä myös harjoitella tilanteita, joissa joudun olemaan lähempänä keppejä pujottelun aikana. Nyt se saa olla kepeillä aika itsenäisesti. Tyhjää kohti pujottelu sujuu hyvin, seinää kohti pujottelua ei ole tehty kuin yksi toisto treeneissä. Puolen vaihdot takana onnistuu yleensä ilman ongelmia, puolenvaihtoja keppien jälkeen ei ole niin paljoa tehty vielä, koska se keppien loppuun asti tekeminen on sellainen missä niitä virheitä tuppaa tulemaan. Prikka on huono sietämään virheitä ja niiden korjaamista, joten virheitä ei tarvis tulla yhtään. Niiden korjaaminen sen kanssa vaatii sellaista hienotunteisuutta, etten mä tahdo siihen aina pystyä. Joissain asioissa sillä on kyllä itsevarmuus kohdillaan ja taidot yllättävänkin hyvät :)

Tässäpä tätä asiaa ja hyviä kuvia aurinkoisesta - ja tuulisesta - Vaasasta.