Ja hyvin tuurasikin! Tosin mulla on kyllä Ransun kanssa aksaamisesta niin hyvät fiilikset joka kerta, kun se on niin taitava poika :) Eihän se kaikkea osaa vaikka haluais ajatella että se osaakin. Onhan se estevarma ja "kikkavarma" koira jonka kanssa yhteistyö sujuu niin kivasti :) Itse olen omasta mielestäni kehittynyt viime aikoina ohjaajana, ehkä siksi että on kahden koiran treenit mietittävänä, niin kumpikin siinä sitten palvelee toisiaan vaikka ovatkin vähän erilaisia ohjattavia mutta silti aika samanlaisia. Liinun kanssa on joutunut tekemään asioita tarkasti ja nopeammin, kun sen ohjauksenluku ei ole vielä ollut niin hioutunutta, niin ehkä Ransukin on hyötynyt siitä.
Välihuomautus, mä oikoluen tätä ja totean, että kylläpä tuli taas rönsyilevää tekstiä asiasta ja asian vierestä. Noh eipä siinä, siitä ajatusvirran kirjoittamisesta on ennenkin ollut hyötyä. Täytyy muistaa, että itsellenihän mä tätä kirjoitan, enkä asia-artikkeliksi josta muidenkin täytyis saada tolkku ja olla kiinnostunut...
Niin me oltiin siis tänään (tai ainakin alan kirjoittaa tätä lauantain puolella) Anki Molanderin agilitykoulutuksessa. Olin viimeksi Ankilla joskus syksyllä/syystalvella ja tykkäsin kyllä. Hieman on alkanut noin yleensäkin - ei siis Ankin koulutuksessa pelkästään - haitata koulutuksissa se vaivaava tunne, että suomalaisia agilitaajia yritetään tietyllä tavalla purkittaa samaan muottiin. Tai siis musta tuntuu, että menen mä kenen tahansa kouluttajan kurssille, niin siellä pyörii ne samat kuviot ja kouluttaja kun on suunnitellut radan ja se käydään läpi, niin oletuksena on että kaikki tekee asiat samalla tavalla. Ja tiettyä rotua itse ohjaavilla kouluttajilla on ajatusmalli joskus vähän liian selkeästi se, että kaikki koirat myös tekee ja toimii samoin kuin heidän koiransa. Se on kyllä hyvä sikäli, että tulee sitten opeteltua niitä uusia juttuja. Mutta mä pidän itseäni ja Ransua kuitenkin sen verran kokeneena parina, että monesta asiasta tiedän kyllä mitä mä en halua sen kanssa kokeilla tai jankata. Ja niin varmasti moni muukin kokeneempi harrastaja. Tarkoitan siis sitä, että ei kouluttajan tarvi heti antaa periksi että "juu ei sitten tarvitse kokeilla tätä tapaa ohjata kun se on teille uusi ja vain siksi ettet ole aiemminkaan niin ohjannut", mutta jos sanon kouluttajalle etten halua hinkata keppejä koska tiedän mihin se johtaa ja varsinkin ilman palkkaa, niin silloin pitäis siitä kouluttajankin ottaa onkeensa.
Noh, itse tämänpäiväisestä koulutuksesta sitten. Radalla oli 28 estettä ja kouluttajan "tilaaja" oli toivonut meidän toiveiden perusteella tekniikkaharjoituksia. Saamamme piti, mikä oli kyllä oikein hyvä. Radalle oli saatu ympättyä niin niistoja, persjättöä, pakkovalsseja, ennakoivia ja puolivalsseja, jaakotusta, saksalainen, leijeröinti kuin sivuirtoamista kepeilläkin. Eli aika mukava valikoima kaikenlaista ohjausjuttua ja oikeastaan edellinen "kikka" johti aina seuraavaan eli ohjaajan ja koiran piti olla koko rata aika tarkkana. Se toisaalta sopii mulle, koska mun on varsinkin tuollaisella radalla helppo pitää itseni hereillä kun mun osuus ei tunnu liian helpolta. Ja kun mä oon onnistunut iskostamaan omaan selkäytimeeni nuo kuviot aika hyvin niin ne tulee niin luonnostaan että Ransunkin on niitä ilmeisen helppo lukea, koska se ei ottanut yhtään kieltoa niistoilta eikä muiltakaan. Ainoat kiellot se otti putkeen hakemisissa, en tiedä mikä päivä se tällainen oli, että yhtään ei putkea ollut halukas itse hakemaan. Toisaalta mulla on siihen selityskin valmiina: koko rata oli yhtä ohjaamista ohjaamisen perään, koiran oli pakko kulkea aika lähellä ohjaajaa lähes koko ajan, joten sitten oli aika vaikeaa varmaan koirallekin yhtäkkiä irrota siitä ohjauksesta. Vaikka esimerkiksi viimeksi kisoissa Ransu irtoili tosi hyvin esteille. Radat olikin aika eri tyyppisiä kuin tämä treenirata.
Meille ei tullut mitään uutta varsinaisesti, mutta parissa kohtaa meni omat ohjaussuunnitelmat uusiksi, kun Anki olikin suunnitellut meidän tekevän tietyllä tavalla. Eli käytin tuttuja juttuja vaan uudenlaisissa paikoissa, joten olihan sillä antinsa silläkin. Olin silti tosi tyytyväinen, että tulipahan tehokertaus ohjauskuvioihin ja myös luottamus siihen, että Ransu ne taitavasti lukee. Päästiin jo ekan 10-minuuttisen aikana rata alusta loppuun pätkissä, ja Anki totesi että me ollaan harjoiteltu :) No niinhän me ollaankin.
Alussa Ransu oli vähän kuutamolla, meinasi haahuilla rata-alueen ulkopuolellekin, mutta se sitten terästäytyi siitä kunnolla kuulolle. Kepeillä oli ensin palkka lopussa, ja Anki sanoi että mun pitäis sivuirrota kepeiltä enemmän. Nämä on näitä "seuraavan koiran kanssa sitten"-juttuja (ja Liinu muuten opettelee ihan eri mentaliteetilla keppejä, joten tämä ei jää vaan puheeksi, ainakin yritystä on oikeaan suuntaan). Me on noiden keppien kanssa tehty hartiavoimin töitä, että huippupalkan kanssa yksittäisenä esteenä sietää multa paikallaan seisomisen 5m päässä ja varmaan vaikka kärrynpyörien heittämisen. Mutta radalla ja ilman palkkaa on parempi kun menen sen kanssa yhtä matkaa, koska ne ei ole sen lempparieste. Useimmat jotka tän mahdollisesti lukee, varmaan tietää tän asian, mutta eipä tiedä satunnainen kouluttaja jolle menen. Siinä on just se paikka jossa kouluttajan pitäis kuunnella ohjaajaa, kun sanon etten halua niitä hinkata ja pätkiä tehdessä pitää olla palkka. Ja minä kun kuulun niihin ohjaajiin jotka niitä juttuja oikeasti sitten harjoittelee omalla ajallakin treeneissä, eli ei ole mikään pakko ottaa kymmentä toistoa kurssilla niin että koira väsyy ja kyllästyy keppitoistoihin ja sitten vielä kaiken kukkuraksi huomaa että palkkaa ei enää olekaan ja jättää 2 viimeistä väliä pujottelematta. Ala siinä sitten selittää, että mikä se on se tapa treenata keppejä joka meillä tuottaa tulosta, että muuta en tee. Sanoin kyllä sen, mutta silti keppejä otettiin liikaa ja jäi tunne että tästä tullut mielikuva pitää korjata ennen seuraavia kisoja kivoilla keppitreeneillä. Sekä radan osana että yksittäisenä. Voin kyllä kuvitella, että näkee ne kouluttajat niitäkin joilta on oma yritys ja asian hyväksi tekeminen nolla ja ajatellaan, että asiat pitää hinkata ja koittaa opetella siinä kun se kouluttaja on paasaamassa vieressä. Ihan niinkun oman järjen (ja ennen kaikkea sen oman ajan) käyttö ei olis sallittua ja että kaikkeen tarvitaan joku sanomaan mitä teen seuraavaksi ja miten. Ainakin Ankin ilme oli vähän sellainen kun sanoin että me sitten omissa treeneissä treenataan tätä lisää ajan kanssa.
Toinen hankala kohta oli yks putkeen hakeutuminen, jonne Ransu ei meinannut irrota. Ei ole ollenkaan Ransun normaalijuttu olla epävarma putkeen hakeutumisessa, mutta veikkaan että em. syystä nyt oli sellainen tilanne. Kaikenlaisia syitä oon kuullut sitten ihmisten keksivänkin sille, miksei koira mene jotain estettä tai toimi jossain. "Vääränvärinen putki/muu este. Outo pohja. Outo halli tai ylipäätään outo paikka. Nurmipohja. Valaistus. Ja mitähän vielä." (ohjaajan velvollisuus opettaa ja esitellä koiralle muitakin olosuhteita kuin se oma treenipaikka?!?) Kyllä Ransu on sen verran kokenut koira jo ettei tulis varsinkaan nyt - eikä kyllä koskaan alkuvaiheessakaan - mieleenkään selitellä koiran tekemättömyyttä sillä että este on jotenkin "omituinen". Tuossa putkikohdassa mua harmitti se, että ensin Anki ehdotti siihen musta huonoa ratkaisua, ja niinhän se olikin. Sanoin ettei se ole hyvä ja tehtiin sitten toisin - ja se toimi. En vaan näe järkeä siinä, että laitetaan putken suuaukon sisäpuolelle nami niin että kun koira saatetaan putkelle, se juoksee sisään, huomaa namin juostuaan sen ohi, kääntyy ympäri, syö namin ja palaa samaa tietä takaisin. Siinä vaiheessa tuntui että voi argh, kun se keppihässäkkä oli ollut siinä hetkeä aiemmin. Onneksi sitten sain nätisti heti sanottua että tuo ei ole hyvä ja palkka putken loppuun (jos se nyt ylipäänsä piti jonnekin laittaa odottamaan) toimisi paremmin. Niin tehtiin ja kolmannella kerralla palkkasin pallolla putken jälkeen. Ja Ransu meni paremmin putkeen.
Toisella 10-minuuttisella otettiin koko rata, ja Ransu teki 2 virhettä. Jätti pujottelematta vikan keppivälin ja otti siltä putkelta kiellon. Muuten koko rata tosi hyvin. Halusin ottaa radan kisanomaisesti uudelleen ja sitten pujotteli kepit paremmin, vauhti oli jo hiipunut mutta parempi kuin eka kerralla, ja otti myöskin sitten sen putken. Anki kehui meidän niistoja ja kaikkia käännöksiä. Sanoin, että niistot on olleet meille ongelmakohta joskus kun Ransu ei halunnut hypätä mun selän taakse ja niitä on treenattu. Sen kuulemma huomasi. Ja varmaan sekin, että nyt mä osaan tehdä ne joka kerta samalla tavalla ja myös vauhdista, joten Ransukin tietää miten lukea ohjaus. Ai niin, eka radalla se lopussa luki mun aika voimakkaan vekkauksen takaakierroksi, ja kun korjasin tilanteen vain tönäisemällä ennen ponnistusta, niin eihän se mihinkään takaakierrolle sitten lähtenyt.
Olin tosi tyytyväinen mun hienoon poitsuun taas kerran. Alun perinhän mun piti mennä Liinun kanssa, mutta Liinulla oli juoksut kesken kun piti kertoa kouluttajalle koirastaan ja toiveistaan koulutuksen suhteen, niin en sitten tiennyt että mikä on tilanne koulutuksen aikaan joten ilmoitin Ransun mukaan ne. Mä luulen, että kunhan Ransun kanssa on käyty Jenni Leinon koulutuksessa maaliskuussa, niin Ransu ei vähään aikaan koulutuksiin osallistu. Ei se mikään kaiken osaava ole, mutta mulla vaan on tunne että se on turhaa ja että sen kanssa vois nyt muutenkin vaan nauttia kisaamisesta kun treeneihinkään ei ole kovin paljoa aiheita. Heh, kuvitella että nyt mulla on "valmis" agikoira. Kun tämä on mulla ja Ransulla aika ennen kokematon tunne kun ei ole mitään isompaa asiaa joka olis tehotreenin alla. Olis kiva saada uusia haasteita senkin kanssa, mutta nyt ei ole juurikaan tullut koulutuksissa eikä kisoissa sellaisia ratoja eteen, joista niitä jäis kotiin viemisiksi. Eli lienee aika keskittyä Liinun kanssa tekemiseen, ja senkin kanssa tekemiseen mä saan niin paljon apua siitä, mitä Ransu on mulle opettanut, ettei mitään tulenpalavaa hinkua koulutuksiin olekaan.
Tästä todisteeksi menen heti ens viikonloppuna koko viikonlopuksi Anders Stensin koulutukseen Kokkolaan :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti