Ransu FCI Esikokeessa 17.6.2012

Sinikan muutaman viikon takaisesta kevyestä painostuksesta tilanne oli sunnuntai-aamuna se, että jouduin heräämään 3h yöunien jälkeen klo 3.15 ja pakkaamaan itseni ja koirat autoon. Neljän aikaan aamulla suuntasimme kolmisin kohti Kuttukuuta ja Suomen ensimmäisiä virallisia FCI paimennuskokeita, joihin voivat osallistua muut kuin bortsut ja kelpiet. Edellisenä päivänä oli jo ollut 5 koirakkoa yrittämässä läpäistä esikoetta, ja vain yksi koira oli läpäissyt sen. Schapendoes, mikäs muukaan! ;) Rata oli ollut todella vaikea ja aivan erilainen kuin millaista harjoittelimme klinikalla. En tiennyt mitä odottaa, muuta kuin että rataa ei olisi ainakaan helppo läpäistä. Päätin, että tuli eteen mitä tuli, niin yritän pysyä rentona, luottaa koiraan ja tehdä parhaani.

Perillä Kuttukuussa olimme n. 7.30 ja ostin Ransulle kilpailukirjan. Sirujen tarkastukset, luoksepäästävyys ja sitten tuomarin kanssa tutustumaan rataan. Aivan, noihin kokeisiin kuuluu "rataantutustuminen" jossa tuomarilta voi kysellä niin paljon kuin haluaa ja tuomari kertoo yksityiskohtaisesti miten rata menee, miten hän sen arvostelee ja paljonko eri osioista tulee pisteitä. Rataantutustuminen oli jännä, tuomari puhui ranskaa, hänellä oli tulkki joka tulkkasi englanniksi ja välillä Sinikka vielä käänsi englantia suomeksi. Keskustelua käytiin siis kolmella kielellä yhtä aikaa puolin ja toisin.

Rata alkoi lampaiden (15kpl) häkistä ottamisella. Tuomari halusi, että koira ja paimen kiertävät häkissä lampaiden ympäri kierroksen niin, että koira menee edellä ja tekee ohjaajalle tilaa. Ajattelin heti, että voi jee, mahtaakohan Ransulla riittää pokka tehdä niin. Ajattelin että jos ei, niin otan sen sivulleni kulkemaan ja rohkaisen sitä. Toisella kierroksella koira piti jättää lauman taakse ja mennä itse portille. Lampaat portista ulos, sitten piti kuljettaa suoraa linjaa pitkin ensimmäiselle portille. Portin toinen puoli oli puinen aidanpätkä ja toinen puoli ÄMPÄRI. Helppo saada siis lampaat menemään ämpärin ohi ja kävelemään sen yli ja ja ja... Ei siinä muuten ehkä olis ollut mitään mutta kun paimen ei saanut mennä portin läpi lampaiden vetona (siis lampaiden edellä) vaan vasta sitten sai mennä itse portista kun viimeinenkin lammas oli portista mennyt. Nyt olis ollut hyvä kun koira olis osannut edes jotenkin poispäinajon. No eipä osaa, ajattelin ja mietin että miten kummassa mä tuon kohdan oikein teen.

Toisenkin portin läpi piti mennä samalla tavalla. Sitten päästiin vasta varsinaisesta "jhd-häkistä" ja oikeasta portista ulos, joka siis oli koko ajan auki. Olin etukäteen mielessä ajatellut että "muista sulkea portit, huolehdi että ne on tarpeeksi auki kun lampaat tulee" jne. No eipä tarvinnut nyt sellaista huolehtia kun lampailla oli koko ajan tilaisuus karata mihin haluavat koska portit oli auki.

Seuraavassa väliaitauksessa piti lauma kierrättää hyvin lähellä nurkkaa olevan tolpan takaa. Kaikkien lampaiden piti mennä tolpan oikealta puolelta. Sitten oli silta, ja siitä ihan 30m päässä laidunnusosio. Laidunnusalueen koon pitäisi olla sääntöjen mukaan 15 x 15m mutta alue oli nyt pienempi, koska laidunnuskin tapahtui eri tavalla kuin mitä oltiin harjoiteltu eri tavalla. Lauma piti viedä laidunnusalueelle, ottaa yksi lammas kiinni ja kierrättää koiralla 1½ kierrosta lauman ympäri. Jos alue olisi ollut noin iso, niin koko homma ei ilmeisesti olis ollut tarkoituksenmukainen. Ajattelin että miten mä saan Ransun kiertämään lauman kun mä olen lauman keskellä eikä se voi hakea tasapainoa eikä toisaalta myöskään tuoda laumaa mulle kun olen jo "laumassa". Lampaiden asiallista ja ystävällistä kohtelua korostettiin, eli miten tahansa villoista tai takajaloista ei oteta kiinni. Kun koira oli kiertänyt lauman, sen piti pysähtyä lampaiden ja sillan väliin, paimen sai päästää pitelemänsä lampaan ja mennä koiran luo.

Koira lähetettiin kiertämään lauma paimenelle ja sitten piti vielä ennen siltaa (joka oli oikeasti tosi lähellä!) tehdä pysäytys kierrättämällä koira lauman eteen. Laumahan siis lähti paimenen ohi koska sillä oli veto varikkoa kohti. Mietin että pitää tehdä pysäytys mieluummin vähän liian aikaisin, koska Ransu ei välttämättä lähde kuin tykin suusta kiertämään lauman eteen. Pysäytyksen jälkeen taas piti mennä lauman ohi koiran luo, edetä lauman edellä sillalle ja tehdä heti seuraava pysäytys ennen jhd-häkin porttia. Arvatkaa vaan, mahtoiko lampailla olla veto varikolle...! Pysäytyksen jälkeen suoraviivainen kuljetus varikkohäkille ja lampaiden häkitys. Koiran ei tarvinnut mennä perässä aitaukseen, ja minä kun olin harjoitellut Ransun ryömittämistä portin alitse...

Me saatiin vuoronumero 2 ja katsoin jännittyneenä ensimmäistä suoritusta. Kaikki siinä ympärillä oli kauhuissaan ja stressasi että on vaikea rata ja että "ei me osata ei me selvitä". Sain siitä sisua ja ajattelin että mitä hittoa pois tuollainen asenne!!! Ei missään lajissa eikä tilanteessa saa ajatella jo valmiiksi että "ei se/me kuitenkaan osata/pystytä/onnistuta..." Varmasti putoaa onnistumismahdollisuudet tuollaisella asenteella! En sanonut kellekään ääneen mitään mutta ihmettelin vaan itsekseni että johan on. Rentouduin minkä pystyin, hain Ransun ja otin koukkupäisen sauvan, jota en ole aiemmin edes kädessä pitänyt. Sanoin Ransulle, että "nyt me kuule mennään töihin ja tehdään tuo rata". Ransu oli kuin se olisi vastannut takaisin että "minuun voit luottaa". Se kusi pariin portinpieleen ja sitten se oli oma nöyrä ja iloinen itsensä kuten paimentaessa aina. Ei ollut merkkiäkään kuljailusta, se oli päinvastoin kiinnostunut menemään varikkohäkille katsomaan millainen lauma meitä odottaa.

Avasin varikkohäkin portin ja kutsuin koiran perässä sisään. Osoitin kädellä aitauksen reunaan ja sanoin reippaasti "mene mene!" En olis ikinä uskonut, että Ransu lähti rohkeasti mun edellä kiertämään lauman. Kehuin sitä ja se oli kuin maailmanvoittaja. Ajattelin että varmaan ne edellisen leirin tilanteet niissä ahtaammissa häkeissä joissa on kovempi paine on kasvattaneet sen luonnetta ettei tämä ollut mikään. Vielä toinen puolikas kierros ja koira odottamaan. Rentouduin, koska tätä kohtaa pelkäsin että entä jos heti alussa alkaa mennä käskyttämiseksi touhu. No sitten minä itse aloitin mokailun, koira ajoi hienosti lampaita aitauksesta ulos mutta minä töskäsin portin kanssa vissiin kolmesti. En saanut sitä tarpeeksi nopeasti kiinni, joten kun Ransu tuli portista viimeisenä ja kokosi mulle laumaa, lampaat livahti takaisin varikkohäkkiin. Eikun uudestaan. Ja uudestaan. Lopulta onnistuttiin, mä tartuin yhdellä kertaa housuistanikin kiinni johonkin naulaan. Kuljetuksessa huomasin että voi jee nämähän liikkuu aika liukkaasti.

Portilla en tiennyt yhtään mitä tekisin. Jälkeenpäin ajateltuna olis pitänyt valita toinen portin reuna mutta eipä sitä silloin tajunnut. Alkuun näytti menevän ihan hyvin, mutta kun oikein kumpikaan, minä eikä Ransu, tiedetty mitä pitää tehdä, homma meni säätämiseksi heti viimeisen päälle. Siinä oli se tolppaämpärikin kumossa ennen kuin lauma oli suurin piirtein saatu portin läpi. Jossain vaiheessa ajattelin että nyt ei aleta hysteeriseksi. Tämä on työ joka tuli yllättäen eteen ja se olis muuallakin kuin koetilanteessa hoidettava. Joten jotain pitää nyt keksiä. Niinpä viimein onnistuttiin ja suunnattiin seuraavalle portille. Se meni hieman paremmin, mutta kyllä me siinäkin vähän säädettiin. Taisi pari lammasta mennä väärältä puolelta porttia mutta en välittänyt siitä. Tolpan kierto meni ihan ok.

Sillalla lampaat meinasi ryysiä ja vilkaisin taakse painaako Ransu niitä liikaa. No ei painanut, ne vain oli sellaisia. Laidunnusalueella otin yhden lampaan nätisti jalkojen väliin, pitelin kaulan alta kiinni ja yritin ohjata toisella kädellä sillä pahuksen koukkusauvalla Ransua kiertämään. Varmaan kuulostaa siltä kuin tilanne olis ollut mahdotonta häsläämistä mutta ei se ollut. Lammas pysyi rauhallisena, Ransu oli ensin ymmällään mitä mä siltä haluan ja suostui tekemään vain puoli kierrosta yhteen suuntaan. Kokeilin toiseen suuntaan kierrättämistä ja se meni hyvin. Ransu selvästi ihmetteli miksei lauma liiku. Pysäytin Ransun, päästin lampaan ja menin Ransun luo. Lähetin sen kiertämään lauman (jonka se muuten teki huomattavan itsevarmasti verrattuna aiempaan) joka samantien melkein ryykäsi minusta edelle. Lähetin Ransun topakalla käskyllä lauman eteen ja pysäytin sinne. Ransu meni itse maahan, ja lauma pysähtyi. Hieman kauas, mutta parempi niin kuin että olisi koko porukka jäänyt kuvitteellisesti oikeissa töissä rekan alle... Ransu oli selvästi itseensä tyytyväinen ja kehuin sitä. Menin taas sen luo, lähetin hakemaan lauman ja menimme sillan yli.

Sillan jälkeen olis taas pitänyt tehdä pysäytys ja kutsuinkin Ransua nopeasti kiertämään lauman. Kaksi lammasta ehti mennä jhd-aitauksen puolelle ennen kuin Ransu ehti kunnolla väliin. En muista mitä siinä tapahtui, väistikö Ransu portilta kun muut lampaat oli menossa niiden perään (eikö riittänyt itseluottamus pysäyttää laumaa vai oliko ryntäävä lauma sille liikaa) vai käskytinkö itse sitä väärin. Niinpä koko lauma karkasi varikkohäkille. Menin perässä koiran kanssa ja tuomari huusi että "put your dog to get them!" Siis mitä!? Näin kaukaa!? Oltiin hädin tuskin puolivälissä jhd-aitausta ja Ransu ei ole ikinä tehnyt noin pitkiä hakuja. Kyllähän se klinikkapäivänä muutamaa lammasta kävi vähän kauempaa noukkimassa, mutta että noin kaukaa ja koko laumaa joka on pakkautuneena varikkohäkin porttia vasten. Vaan Ransupa meni! Se meni voittajan elkein lampaiden ja aitauksen väliin ja ajoi ne mun luo. Muistaakseni me palattiin tekemään pysäytys uudelleen ja sitten kuljetettiin lauma varikkohäkille. Annoin lauman rauhoittua ja käskin Ransun maahan. Portti auki, koira vielä kiertämään lauma ja häkittämään se. Se oli siinä, meidän virallinen esikoe oli suoritettu!!! Mutta oliko se läpi...?

Kiitin Ransua ja olin niin helpottunut ja voiton fiiliksissä. Samalla mietin että onkohan mulla puhelimessa Marin numero että ilmoittaudun heinäkuussa uusimaan. Tämä OLI vaikea rata, mutta me selvittiin siitä kunnialla! Menin tuomarin luo ottamaan arvostelua vastaan. Tuntui että saatiin aivan vähän pisteitä. Monta kertaa sain kuulla, että "it was your fault, your dog was good". Niinpä niin. Totesin vaan että "I agree". Yhdessä tai kahdessa kohdassa tuomari taisi sanoa, että minä teetin koiralla oikein mutta se ei totellut minua. Sitten mun kuulemma pitäisi tarkkailla lauman reaktioita enemmän, koska olin monessa kohdassa myöhässä. Tunnustan senkin ihan täysin. Mutta uskotteko että se on todella vaikeaa tällä kokemuksella? Siinä on niin monta muuttuvaa tekijää, tällä radalla asiat tapahtui todella tiiviisti ja seuraavaan kohtaan oli jo pakko valmistautua kun edellinen oli hädin tuskin saatu alta pois. Esimerkiksi pitkää 75m kuljetusta ei ollut ollenkaan. Sellaisten aikana olisi aikaa tarkkailla laumaa ja sen reaktioita, koirakin saisi tehdä omilla aivoillaan töitä pidempiä aikoja kerrallaan. Hyvin Ransu jaksoi kyllä, se tekee niin siististi ja hyvällä asenteella, sitä ei tarvitse ojentaa kesken kaiken huonosta käytöksestä. Mutta tuollaisella lyhyellä ja intensiivisellä radalla joutuu käskyttämään niin paljon koko ajan, että se tuntuu turhauttavalta. Tätäkö se paimennus on? Että mennään kuin agilityssa ikään "esteeltä" toiselle ja koko ajan suun on pakko käydä ja käskyttää. Paimennuksessa mun mielestä pitäis jäädä jonkin verran tilaa myös koiran omalle ajattelulle. Toisaalta tuo rata vaati huimasti hallintaa, ja se oli kyllä kohdallaan, samoin Ransu sai täydet pisteet aktiivisuudesta. Ransu oli kyllä niin oma itsensä koko ajan, iloinen ja nöyrä itsensä, eikä uupunut lopussakaan vaikka joutui tekemään aika aktiivisesti koko ajan kaikkea ja vielä hakemaan ne lampaatkin.

En edes jännittänyt pisteiden loppumäärää, koska olin aivan varma ettei se läpi mennyt. Ajattelin vaan että kummalle soitan ensin, Antille vai Marille... Olin pudota persuksilleni kun tuomari sanoi että pisteet yhteensä 66p! Läpi pääsee 60 pisteellä. Siinä valossa suoritus ei näyttänyt hyvältä, mutta siihen nähden ettei me olla tehty noita moniakaan juttuja koskaan aiemmin, niin se OLI HYVÄ. Tirautin muutaman kyyneleen Ransun turkkiin ja mun arvostus ja kunnioitus tuota koiraa kohtaan kasvoi taas kohisten. Me oikeasti selvittiin siitä! Me suoritettiin kolmantena koirakkona Suomessa virallinen paimennuksen esikoe! Meillä on oikeus osallistua paimennuksen "alokasluokkaan", josta voi tavoitella paim1 -koulutustunnusta :)

Jälkeenpäin olin vain tyytyväinen, että rata oli hankala. Se varmasti madaltaa mun rohkeutta tehdä ja yrittää Ransun kanssa asioita. Ransu yllätti mua sillä, miten se oli kehittynyt kuukaudessa edellisestä leiristä. Tuomari pudisti päätään eikä meinannut uskoa kun kuuli että Ransu oli paimentanut vain muutaman kerran aiemmin. On se niin uskomaton jätkä kyllä! Se on mun oma kultakimpale, jota kohtaan kyllä tunnen suurta kunnioitusta ja vaikka paimennus on tehnyt meidän keskinäiselle yhteistyölle hyvää, niin sen erityisesti tunsi ja sitä arvostaa kun tietää miten vähällä "treenaamisella" Ransu tuon esikokeen selvitti. Siihen kun ei yksinkertaisesti kaikista koirista ole tuolla kokemuksen määrällä! Tästä reilu viikko eteenpäin, niin meillä on klinikkapäivä Ransun kanssa ja sitten rotuyhdistyksen leiri siihen jatkoksi. Sinikka sanoi mulle lähtiessäni, että nyt me päästään oikeisiin töihin, mitä se sitten tarkoittaakaan. Musta tuntui, etten malta odottaa sitä paria viikkoa seuraavaan kertaan.

Mitä tästä eteenpäin? Olin ajatellut että tänä kesänä olisi voinut yrittää HRD1, mutta en muista mitä siihen kuuluu ja onko meillä aikaa niitä asioita harjoitella kun on vain pari päivää aikaa, vai mitä harjoitellaan. Vaikka nuo AHBAn kisat on epävirallisia, niin ne on niin lähellä FCI kisoja, että vois hyvinkin käydä molempia. Tälle vuotta vaan ei taida enää olla tuonne HRD1 legejä jäljellä. Mua harmittaa että Ransu täyttää jo kohta 4v, koska vaikka näinkin näyttää kehittyvän, niin mihin me päästäiskään tuon pojan kanssa jos päästäisiin paimentamaan useammin ja säännöllisemmin... Mulla on vaan "paha" aavistus siitä, että mulle aletaan kohta puhua paim1 kisaamisesta. Eihän me sinne nyt sentään olla valmiita...

Tässä vielä pari kuvaa kevään ensimmäiseltä paimennusleiriltä. Kuvaaja Piia Pohja.