Pukin maasta paimentytöksi ja tahtojen taistelua

Mulla oli kesän ainoat lomapäivät tämän viikon maanantaista keskiviikkoon. Sunnuntaina aamuyöllä - jostain kumman syystä taas vain muutaman tunnin yöunilla - lähdettiin ajamaan Kuttukuuta kohti. Ransulla olisi FCI klinikkapäivä, jossa harjoiteltaisiin esikoe/paim1 rataa.

Klinikalla oli vain pari muuta koiraa, joten päivä oli siinä mielessä tehokas kun aikaa ei mennyt odotteluun. Radalla oli vetopaikkoja ja omat haasteensa, mutta ei se niin vaikea ollut kuin varsinainen esikoerata oli muutama viikko sitten. Tuo vain oli eri tyyppinen. Ihan hyvin me se Ransun kanssa klaarattiin, kun ottaa huomioon että jätkällä oli varsinaista äijäilyä. Sunnuntain eka paimennussessiosta lähti käyntiin neljän päivän tahtojen taistelu siitä, tehdäänkö niitä töitä vai ei ja kenelle.

Ransu haisteli, meni nokka maassa, haahuili, katsoi mua että "joo paimentele sää sielä vaan en mää ny viitti töitä tehä, pidä tunkkis, haista eukko pitkät, luuletko että meen niitä lampaita hakemaan..." jne. Työmoraali ja -motivaatio oli jossain, Ransu ei tehny mulle töitä ja itselleen sitä ei oikein huvittanut. Sillä ei ollut edes yritystä. Mä ajattelin ensin, että tällainen "paimennus" ei ole kivaa, sitten sisuunnuin että johan on kumma kun ei kelpaa töitä mulle tehä ja yrittää edes. Lopulta sitten päätin että perhana minähän en sulle periksi anna ja nyt saat jätkä kyytiä!

Sunnuntaina taidettiin ottaa sen kanssa rännitystä. Ei mitään ongelmaa. Oltaisko neljästi tehty ja Ransu ei ole moksiskaan niin paineiseen tilaan joutumisesta. Sinikka sanoikin että se näyttää olevan ihan ok mihin minä sitten sen laitankin, että ei se pelkää eikä ole millänsäkään. Että se miksi se kieltäytyy tekemästä asioita on ihan muussa kuin siinä että se pelkäis. Eikä Ransu ole mikään herkkis, ei se ota kovin herkästi itteensä eikä muistele menneitä. Se on siis siinä mielessä aika kovis ;)

Sunnuntai-iltana join elämäni ensimmäisen kaljan, en ole ikinä tykännyt oluesta enkä sitä koskaan juo, nytpä tuli sekin tehtyä. Hyi. Palju oli lämpimänä mutta en viitsinyt tunkea sinne kutsusta huolimatta, tunnelma paljussa oli sen verran tiivis ;) Nukkumaan ja miettimään että mikäs vaihe meillä nyt on tuon pojanpötkylän kanssa menossa. Paimennuksessa tulee näitä vaiheita, että koira alkaa testaamaan kuka on kuka ja onko ohjaaja tosissaan vaatimustensa kanssa.

Sinikan kanssa sovittiin maanantaiksi metsään meno isolla laumalla. Weedy lähti meille apukoiraksi. Tai no, rehellisiä jos ollaan niin metsäänhän ne lampaat olis ilman Weedyä jääneet... Ransua kiinnosti haistelu, merkkailu, kaikenlainen haaveileminen ja sitten kun se oli tekevinään töitä, se ajoi lampaita mun ohi niin että Weedy-paralla riitti jarrukoirana tosissaan tekemistä pidellä mulle tilaa kävellä. Mokomakin sankari siellä takana... Liinukin oli mukana, se oli hieno. Kulki lauman sivulla, välillä perässä ja välillä se oli edessä katsomassa Weedystä mallia jarrukoirana. Välillä Weedy poikkesi keräämään lauman sivulta lampaita ja olin yksin edessä, niin Liinun sain käskyttämällä siihen eteen pitämään lampailla sopivamman vauhdin etten jää lauman keskelle. Ransuun turhauduin oikein toden teolla sillä reissulla. Kaiken kaikkiaan tuo oli aika verenpainetta nostattava metsäreissu, kun yksi kuvittelee olevansa töiden sijasta lenkillä... ja voivansa huvittaa itteään miten haluaa.

Maanantaina nautiskeltiin naisporukalla herkullinen ateria verannalla ja maistoin yhtä parhaista likööreistä ikinä :P Maanantai-iltana saapuivat sitten muut schapeleiriläiset, ja lämmitettiin maailman paras ulkosauna. Olipas huippua saada käytyä pesulla, päivät oli kuumia ja olin metsäpaimennuksen jäljiltä kuin uitettu, hyvä että sain paitaa pois päältä kun vaihdoin kuivaa ylle. Oli kiva nähdä vanhoja tuttuja ja uusiakin ihmisiä.

Tiistai-aamuna sitten aloitettiin leirin paimennusharjoitukset. Ransusta päätettiin tehdä varikkokoira, että nyt se joutuu oikeasti tekemään töitä ja vaikeisiin paikkoihin. Taisteluahan se sitten olikin. Ransu otti sunnuntaina varikolla monet puskut, ja joutui sanomaan kovan sanan jollekin lampaalle kun se oli ajamassa taas Ransua nurkkaan ja päin seiniä. Tänään jouduin sitten viemään sitä pannasta lampaiden taakse, se yritti kaikin keinoin välttää painetta ja joutumista koviin paikkoihin. Mutta kun tiedän ja siitä näki että ei se pelkää, se vain haluaa välttää tilanteet joissa se joutuu oikeasti tekemään töitä. Se livahteli lampaiden ja porttien välistä, ja menetti siinä samalla uskottavuuttaan lampaiden silmissä. Ransu oli oppinut portin alta ryömimisen, ja sitä taitoahan se esitteli sitten silloinkin kun ei tarvinnut... Heti kun onnistui välttämään mun vaatimukset niin jopa Ransu oli niin rehvakkaana! Noh tiistai oli aikamoista taistelua ja sama jatkui laitsallakin.

Ransu väisti painetta, mennä hölkötteli mun ohitse isolla kaarroksella milloin miltäkin puolelta ja oikein lällätteli mennessään että yritäppä vaan mut laittaa sinne, kato ei mun oo pakko kun mä voin väistää kun me ollaan täällä isossa aitauksessa...! Eräs mulle sanoi että ensimmäistä kertaa kuulee mun äänessä pientä ärtymystä. Ai että pientä!? Mullahan oli tuuman päässä ettei keittänyt yli. Mutta ei niin voi tehdä, siinä menee oma uskottavuus viimeistään koiran ja lampaiden (ja ehkä omien "lajitovereiden") silmissä kun koiran kanssa hermonsa menettää. Mutta eipä ole kyllä mun kärsivällisyyttä noin paljoa koirat vielä koetelleetkaan. Jos nuo tunteet muistan, niin seuraavan kerran kun Liinu on hajottanut kompostin ja roskiksen pitkin keittiön lattiaa ja repinyt pöydältä kaiken särkyvän ja särkymättömän, niin voin ajatella kevyemmin että SILLOIN minä OLISIN voinut hermostua, nyt ei ole oikeastaan edes syytäkään... Noh anyway sain siitä kyllä sellaisen boostin omaan olemukseen että tämän tahtojen taistelun muuten voitan minä!

Sunnuntaina Liinukin kävi tekemässä JHD:tä varten treenin. Siis otin sen kanssa lampaat haltuun, kuljetin portit kuten siinä testissä ja häkitettiin, Liinu elämänsä ensimmäistä kertaa. Mentiin kun vanhat tekijät. Sinikka sanoi että ette te mitään treeniä tarvi, että lahjattomat ne treenaa...! Olin Lillukasta ylpeä, hienosti se lähti heti tekemään töitä ja mikä ilo ja motivaatio sillä siihen olikaan. Kyllä oli mahtavaa tehdä Liinun kanssa pikkuharjoitus, kun jo sunnuntaina Ransu otti niin päähän.

Maanantainahan me oltiin siis metsässä ja Liinukin oli mukana. Liinu osoitti selvästi tajua laumasta ja että se pitää pitää koossa. Liinu kävi poimimassa karitsoita mukaan, lähti itsenäisemmin Weedystä mallia katsoen tekemään vähän töitäkin ja yllätti kyllä mua positiivisesti. Jotain hyvääkin, eikä vaan pelkkää Ransuun turhautumista.

Tiistaina Liinu taisi tehdä enimmäkseen kuljetuksia ja muutamia hakuja. Sinikka sanoi sunnuntain "JHD-treenin" jälkeen että Liinun kanssa pitää alkaa tehdä vaikeampia juttuja, häkistä pois ottoja, häkityksiä ja hakuja. Liinu lähti vauhdikkaasti hakukaarelle ja yllättävän kaukaakin. On se kyllä niin luonnonlahjakkuus! Tehtiin haku, ja siihen melkein heti pysäytys. Liinu yritti vaikuttaa laumaan ja hakea tasapainoa vielä senkin jälkeen kun pysäytin sen, joten paiskasin sen ja lauman väliin paimennussauvan. Meni perille, että 'seis' on tosiaan SEIS. Liinu työskenteli heti siististi ja kuuliaisesti. Jossain vaiheessa ihmettelin että miten se kulkee lauman sivulla kuljetuksissa vaikka lampaat ei yritä ryysiä ohi, minähän kuljen selkä siihen päin. Sitten tajusin, että hyvänen aika, sehän katsoo mun pään liikkeistä suuntia minne ollaan kääntymässä. Siis pään liikkeistä! Kokeilin katsoa suuntaan ja toiseen niin heti se lähti sen mukaan hakemaan tasapainoa. Mulla oli sauva pystyssä toisessa kädessä eli aika lailla paineettomana. Ja kun käänsin katseen puolelle tai toiselle, niin Liinu lähti kääntämään laumaa. Joo parempi vaan katsella eteenpäin, mutta toisaalta pitäis tietää mitä takanakin tapahtuu...

Lammas: "älä painosta!"

Tiistai oli kummallekin koiralle aika rankka päivä, Ransulle varsinkin, koska se siirteli ryhmiä ja joutui menemään epämukavuusalueelleen.

Keskiviikkona sitten Ransu oli taas varikolla, mutta selvästi sille oli yön aikana avautunut että hommat - ne nyt vaan on hoidettava. Se oppi uuden voimankäyttötavan, hampaiden/leukojen louskautuksen lampaalle. Ei siis mitään fyysistä kiinni käymistä, vaan äänenkäytön lisäksi hampaiden louskautuksen. Jouduin kyllä edelleen laittamaan sitä tilanteisiin, mutta se ehkä livahteli niistä vähemmän pois ja varsinkin aamusta kun se oli hyvin levännyt, sillä riitti "tehoa" komentaa lampaita. Minäkin aloin oppia asioita lauman käyttäytymisestä ja lampaidenlukutaitoa. Onhan se hyvä hoksata sekin puolivälissä päivää, että kaikki ei ole koiran tekemättömyyttä, vaan voinhan minä toki itsekin vaikuttaa asioihin miettimällä omaa sijoittumista, liikkumista ja porttien käsittelyä... Sanoin tästä Sinikallekin niin se totesi että itse se pitää sekin asia oppia ja hoksata. Sinikan mielestä olin tämän leirin aikana oppinut enemmän ohjaamisesta ja lauman lukemisesta kuin tähän asti yhteensä. Totesin, että koira näköjään pystyy oppimaan ja kehittymään taukojenkin aikana ja sillä tavalla etenemään, mutta mä itse tarvisin sellaista jatkuvampaa ja säännöllisempää mahdollisuutta olla lampaiden kanssa tekemisissä. Sinikka totesi iltapäivästä Ransun työskentelystä, että olipahan pojalle tullut työmotivaatio takaisin eikä enää tarvinnut kyseenalaistaa tehdäänkö niitä kaikkia töitä vai ei. Ransu oli ollut sitä mieltä että sellaiset helpot hommat kuten pienet haut, kuljetukset ja häkitykset voi kyllä tehdä mutta ahtaat paikat ja pidemmät haut saa olla...

Liinun kanssa menin sitten tekemään isolle pellolle hakuja myös. Lampaat oli aitauksen nurkassa, ja Liinu meni niitä pienellä kehotuksella sieltä hakemaan. Hyvä typykkä! Tehtiin pari hakua, ja lampaat oli TODELLA liukkaasti liikkuvia. Ne sitten karkasi ensimmäisen vastaan tulevan aidan yli, ja minä Liinun kanssa perässä. Noh meillä oli sitten vähän yhteinen sävel hukassa, koska Liinu on tosi tosi herkkä paimensauvalle ja siitä tulevalle paineelle. Oletettavasti minäkin huidoin sillä sitten vahingossa vaikka miten, koska Liinulle tuotti vaikeuksia mennä hakemaan lampaita. Pyörittiin siinä sitten hetki ja koitettiin ottaa lampaita haltuun, mutta nehän mennä posotti seuraavan aidan yli - vapauteen. Yksi lammas tarttui jalasta kiinni aitaan ja mun piti auttaa se irti. Hetken aikaa katseltiin ympärillemme ja toisiamme että mihis ne meidän lampaat... sitten pihalla näin Leenin, joka arveli että lampaat oli menneet navettaan viileään.

Lampaat määki navetassa ja Liinu mennä huristeli mun edellä suoraa päätä navettaan. Siinä vaiheessa mietin ääneen että saadaankohan me Liinun kanssa noita lampaita ulos täältä. Noh siinä vaiheessa myös Liinulla varmaan heräsi oikein toden teolla työvaistot paimentamiseen, ja homma alkoi rullata. Lampaat meni karsinasta toiseen, ja lähetin Liinua hakemaan. Se oli aamupäivällä tehnyt pari häkitystä ja pari häkistä ottoa - elämänsä ensimmäiset häkistä pois ottamiset. Nyt se meni tuosta vaan hakemaan lampaita ja päästiin moneen kertaan jo pihalle astikin. Siellä sitten aina jotenkin tössähti, varmaan sekä mun että Liinun syystä ja koska lampailla oli niin kova veto navettaan takaisin. Suljettiin toinen navetan ovi (jonka voi sulkea) ja lampaat karkasi viereiseen aitaukseen. Sanoin Liinulle että haepa lampaat, kierrä kierrä! Ja Liinuhan lähti! Aivan uskomatonta, se lähti päästämään varmaan 50m päähän ja kiertämään laumaa, aivan reippaasti ja epäröimättä, ihan kuin tietäisi juuri tarkalleen mitä sen pitää tehdä. Mä olin aivan äimänä.

Lampaat tuli mun luo, aloitettiin kuljetus mutta taas ei ollut Liinu oikein kartalla mun ohjauksessa tarpeeksi nopeasti, joten lampaat karkuutettiin navettaan taas. Liinulla jotenkin meni homma siinä kohtaa vaikeaksi, kun sen piti lopettaa täysin oma-aloitteinen työskentely ja toimia nopeasti mun ohjeiden mukaan. Eikä ne minunkaan ohjeet varmaan olleet tarpeeksi nopeita ja oikea-aikaisia. Tai Leenin mukaan edes oikeaan suuntaan... Liinu porhalsi lampaiden perässä navettaan ja oli jo karsinassa niitä hakemassa kun minä pääsin navetan ovelle. Sieltä taas tultiin ja eikun taas uutta yritystä. Taisi lampaat karata toisenkin kerran sinne samaan tarhaan ja Liinu taas parilla sanalla lampaita hakemaan. Ihan käsittämätön koira! En voinut uskoa että Liinu alkaisi tuollaista oikeaa töiden tekemistä ja tilanteen tajua osoittamaan. Sehän oli vasta kolmatta kertaa lampailla ja tehnyt noita häkkityöskentelyjä ensimmäistä kertaa.

Saatiin lampaat haltuun ja taas kohta uudelleen menetin kontrollin ja lauma ryykäsi navettaan. Liinu meni käskemättä perään, tai saatoin mä jossain vaiheessa sanoa että mene vaan hakemaan lampaat. En kyllä pääse sitä kehumasta tarpeeksi, olin kyllä niin liikuttunut ja hämmästynyt ja ylpeä ja mitä kaikkea olinkaan kun toinen tekee niin hienosti töitä. Monta kertaa. Jostain syystä nuo kuljetukseen lähtemiset oli sitten vaikeita sen lauman haltuunoton jälkeen. Mutta siihen varmaan saadaan harjoitusta kun noita aletaan tehdä lisää. Jossain vaiheessa kolme lammasta oli jo rynnännyt varikkohäkille kun lähdettiin niitä kuljettamaan, ja jäljellä oli kaksi kaverusta. Ne ei meinanneet tulla navetasta ulos ja kun pääsin ovelle niin navetasta kuului yksi terävä ja täynnä komennusta oleva HAU! Ja samantien lampaat tuli mun luo. Onnistuttiin ehkä 20m kuljettamaan niitä, jolloin ne hoksasi muut lampaat ja juoksi varikolle. Liinu ampaisi perään, eli kyllä se siinä oppi sen reagoimisenkin, koska täytyy mennä ja lujaa. Otin Liinun pois töistä kehuttavaksi koska tilanne oli ohi. En voinut sitä tarpeeksi kehua ja kiittää hienosta TYÖSTÄ. Se ei vain harrastellut paimennusta ja paimennellut, se alkoi oikeasti tehdä töitä. Ja niin pienellä ja vähäisellä käskyttämisellä ettei tosikaan. Sinikka vaan katsoi meitä ylpeinä hymyssä suin ja sanoi että sellaista se on kun nuorena pääsee tämän aloittamaan, että sitä kasvaa ihan eri tavalla töihin. Leenikin sanoi että Liinu on ihan tähti :)

Keskiviikolta jäi molemmista koirista upeat fiilikset. Ransusta Sinikka totesi että "problem solved" ja mullekin tuli hyvä mieli kun se teki niin hyvin töitä. Liinu yllätti mut kyllä heti niin täydellisesti etten olis ikinä voinut uskoa ja kuvitella mitään tuollaista! Mutta sehän tämän "lajin" hienous juuri on, kun se kaikki toiminta on siellä koirassa jossain sisällä, ja Liinusta ne tulee oikein hienolla tavalla esiin kun se on saanut 8-kuisena käydä ensimmäisen kerran paimenessa. Ja se on vasta vähän yli 1½-vuotias, mihin mä sen kanssa vielä päädynkään kun se näyttää toimivan noin luontojaan? Ransukin on fiksu ja edistynyt harjoitusmääriin nähden todella hyvin, mutta se oli yli 2v kun se pääsi ensimmäisen kerran lampaille. Sen huomaa esimerkiksi siitä, että Liinu on tai siitä ainakin tulee vahvempi ja itsevarmempi koira kuin Ransusta. Niinhän se kyllä on muutenkin sellainen säpäkämpi. Kummastakaan ei kyllä luonnetta puutu - onneksi ja ikävä kyllä ;)

Se mikä mua tuossa Liinun toiminnassa erityisesti ihmetyttää, on se oma-aloitteisuus. Tai no, kuten aiemmin kirjoitin, ne asiathan on koirassa, eli oikeastaan sen ei pitäis sen kummemmin ihmetyttää että sieltä nousee pintaan luontaisia toimintatapoja, mutta kun se ei sitten näy juuri muualla. Ei ole ainakaan tähän asti näkynyt. Liinulla on mun sille antama lempinimi Töllykkä, kun se on vähän sellainen ... noh, töllykkä. Se oppii asiat mitä sille opettaa, mutta ei yhtä nopeasti kuin Ransu. Tosin toistaiseksi väittäisin että kylläkin sitäkin varmemmasti. Ja kun se on jonkin asian oppinut, niinkun nyt vaikka kontaktien tekemisen, niin se vaan tekee sen just niinkun on opetettu. Ihan kuin ei omia aivojaan osais käyttää ollenkaan, eikä ainakaan Ransun tyyliin keksi sinne ihan itse omia tapoja ja ekstraa. Ja kepeillä sillä oli se epävarmuus yhtäkkiä, että saanko/voinko mä nyt edes pujotella näitä apua-apua. Niin sitten yhtäkkiä se tuolla paimentaessa alkaakin ajatella itse ja tehdä toimintoja kuin ne olisi päivänselvyys että näin se menee ja mun ei tarvi juuri siihen puuttua.

Tähän sekaan laitoin kuvia ekalta paimennusleiriltä, kuvaajana kaikissa Piia Pohja.