Kyllä me jotain tehään...

...vaikka blogi onkin viettäny aika lailla hiljaiseloa kuukauden, ja muutenkin ehtii harvemmin kirjotella. Parit SM-treenit on käyty, ja parit omatoimitreenit. Lauantaina käytiin hallilla tekemässä pari 3lk rataa. Juu-u, olihan niissä haastetta, vaikka ei ne noin niinkun ennen radalle menoa tuntunu kovinkaan haastavilta. Niissä oli silti ansaesteitä ja koirilla niin paljon intoa ja vauhtiakin, ettei varsinkaan Liinu pysyny oikein hanskassa. Ransunkin sain singauteltua muutaman kerran vaikka mihin, kun en ollu oikein tarpeeks terävänä.

Tässäpä ois eka rata, ja Ransun ehkä paras suoritus. Mun pitäs saada juoksutreeniä itelle, mutta ei oikein nämä pakkaset houkuttele juoksemaan.

Alkuhan lähtee ihan ok, mutta sitten hätäilen vähä ja Ransu ottaa herkästi ohjautuvana koirana kiellon. Puomi on tosi hyvä. A-este sen sijaan... noh, ei niin hyvä toi alasmenokontakti. Suoritus on kyllä vauhdikas mutta ei silläkään mitään tee jos loikkii kontaktit. Tuohan se tuppaa Ransulla tuleen, että kun on vauhtia ja etenemisen meininki niin se ei malta mennä kontakteja loppuun asti ku helpompaa ja kivempaa on loikata vauhtia lisää. Keinulle treenasin myös takanaleikkausta ja se toimi vähintään yhtä hyvin kun tuo persjättö. Kepeille ei suju ihan eka väliin, ja sitte mä teen jotain tosi amatöörimäistä ja pysähdyn kesken keppien suorituksen, niin koirakin pysähtyy. Voi hyvää päivää.

Sitten Liinu meni saman radan:

Sekään ei ihan ollut nolla, koska hätäilen ennen keppejä ja Liinukin ottaa kiellon. Hienot kontaktit joka esteellä, joissain kohdin vois saada kaarroksia viel vähä pienemmiksi, ja esim. loppusuoralle voisin ite lähtä aiemmin enkä jäädä oottelemaan niistolta. Tosin Liinu kyllä ottaa vahingon takasin ja kiihdyttää ihan hyvän loppusuoran :)

Toinen rata oli sitten selkeästi vaikeampi. Tuo puomin alla oleva putkijuttu oli kyllä mielenkiintoinen. Liinun sain siinä kerran eka putken väärään päähän kun liian kauan pidin sitä oikeassa kädessä. Ransun taas sain kerran puomille kun pidin liian vähän aikaa oikeassa kädessä ja vaihdoin liian aikaisin vasempaan käteen. Ja kerran lähetin liian hätäsesti toka putkeen, joten se kävi putken suulla mutta palasi mun perään kun en varmistanu että se otti putken. Siinä oli kuitenkin 90 asteen mutka, joten koiran oli hyvä nähdä ohi juoksevat jalat. Kerran kun kiirehdin niin Liinu oli siinä mun selän taakse jäävällä hypyllä, joka on suoraan putken suulta ja liikehän vie myös sille hypylle jos koira näkee ohjaajan vasta tullessaan ulos putkesta ja nähtyään sen väärän esteen. Mutta jo heti alussa Liinu oli kerran kolmosesteen sijasta siellä takana olevassa putkessa. Samaten jaakotus vei sen kaikesta huolimatta A-esteen alla olevaan putkeen muutaman kerran.

Pituuden jälkeisen putken peräreikään osuminen oli sekin haasteellista. Ransua en muista menikö kertaakaan väärään päähän, mutta sen edessä olevan hypyn se kyllä meni. Tällä videolla se ohjautuu enimmäkseen juuri oikein ajoitetun suullisen käskyn ansiosta oikeaan putken päähän, koska mä olin siitä niin selvästi jäljessä. Sitten taas piti olla tarkkana sen puomin ohi viennissä ja putkissa... ja kepeille oli vaativa lähetys, joka tosin onnistui molemmilla joillakin toisilla kerroilla. Mun vaan ois pitäny olla tiukempana ottamassa haltuun, pelkkä kepeille käskytys ja keppejä kohti ajaminen vei ihan vääriä keppivälejä kohti. Ja sitten taas se pahuksen peräreikä eikä se hyppy... Itellä alkoi jo kunto aina tuossa loppuvaiheessa loppua, Ransu hyppäsi kerran puomin alastulolta sivuun ennen kontaktipintaa... :P Meinasi jo alkaa ohkasesti turhauttaa ja ärsyttää kun koirat sinkoili ties minne ja kepo valitti ja Liinu meinasi jo ottaa painetta siitä mun turhautumisesta. Mitäs juoksee suu vaahdossa ja välillä tuntui että silmät ja korvat tukossa menemään, vaikka vika oli tokikin se etten mä ollut tarpeeksi reaktiokykyinen siihen mielentilaan nähden. Alussa kyllä jo vaistosin että eka radalle lähtiessä Liinu oli paremmin kuulolla, että oli siinäkin syytä pariin ekaan epäonnistumiseen toisella radalla.

Tuo vaan oli sellanen rata, jossa joutui koko ajan ohjaan, ei ollu sellasia kohtia, joissa ois voinu löysäillä. On mun ohjaus rauhottunu silti, en oo mikään huiskis haiskis sinne tänne, pidän yhteyden koiraan ja ajoituskin on välillä hyvä. Nyt vaan noita lauantain videoita katsellessa viitsii katsoa omaa tekemistäänkin, kun se on sellasta rauhallisempaa eikä mitään huitomista ja olettamista että kyllä se sinne ja tonne menee. Tosin omassa tekemisessä on kyllä paljon tarkentamisen ja skarppaamisen varaa. Mutta selvästi koirien on helpompi lukea ohjausta kun se on rauhallisempaa ja käytän vähempi suullisia käskyjä (ihan siitä syystä ettei tunnu luontevaltakaan koko ajan huudella jotain). Tosin sitten kun sitä ääntä lähtee niin sitähän välillä lähtee!!

Siinäpä sitte vielä Liinun viimeinen rata. Tätä katsellessa tuli mieleen, että Liinun pitäis välillä osata/malttaa hypätä huolellisemmin, puomin vikaan palikkaan tulee kosketus ja yksi rima kolahtaa hiukan.

Agilityn SM-kisojen 2014 suojelijaksi on lupautunut Ransu Karvakuono, on se aika yhdennäköinen mun Ransun kanssa:

Kuva: Yle.fi

Ransu 2/2012

Ois kyllä mainio homma kun ois Ransu paikalla SM-kisoissa, ja viel kivempi ois saada yhteiskuva niistä :)

P.S. Mitä meidän tämän vuoden tavoitteisiin tulee, niin tuumin tuossa tammikuun puolivälissä, että josko tavotteet ois SM-kisat, Ransulle mieluiten yksilöt + joukkue ja Liinulle joukkue (ellei nyt tapahdu ihmeitä ja nollia ala tulla kisoista). Ja paimennuksessa Ransulle pari koetta PAIM1-luokassa, ehkä Liinullekin. Muuten mennään sitten rennosti sillä meiningillä että keskitytään nyt tekemään hyvällä fiiliksellä ilman tavoitteita ja sen ihmeempiä paineita. Johan tässä on monena vuonna laadittu tarkkoja tavoitteita, kokeillaan nyt yks vuosi ilman tavotteita.